Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry sai Helsingin käräjäoikeudelta tammikuussa luvan selvittää, ketkä olivat ladanneet Internetistä Chisun albumin Kun valaistun. TTVK vaatii nappaamiltaan 28 lataajalta korvauksia. Jos yksikään lataaja kieltäytyy maksamasta satojen eurojen suuruisia korvauksia, TTVK harkitsee rikosilmoitusta. TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilaisen mukaan asiassa oli kyse muiden piraattimateriaalia lataavien pelottelusta.
TTVK julkisesti myöntää käyttävänsä asemaansa kansalaisten pelotteluun. Toiminta muistuttaa koulukiusaamista. TTVK:n toiminta perustuu oletukseen, että vainoamalla tavallisia Internet-lataajia se pystyy lopettamaan tai hillitsemään piratismia ilmiönä. Oletus on virheellinen.
Internetissä tullaan jakamaan ja lataamaan tiedostoja ja musiikkia jatkuvasti enemmän. Tämä johtuu teknologisesta kehityksestä. Mitä nopeammiksi tietoverkot kehittyvät, sitä enemmän niissä liikkuu tietoa. Internet-jakaminen tulee lisääntymään niin pitkään kuin teknologinen kehitys mahdollistaa sen. Jakamista voidaan rajoittaa ainoastaan rajoittamalla teknologista kehitystä.
Teknologista kehitystä ei pidä rajoittaa sen vuoksi, että se vie leivän suusta niiltä markkinatoimijoilta, jotka eivät osaa hyödyntää modernin maailman tarjoamia mahdollisuuksia. Nykyistä Internet-jakamisen vastaista hysteriaa voidaan verrata suoraan siihen, että polttomoottorit pyrittäisiin kieltämään, koska hevosvankkuriyrittäjät menevät konkurssiin.
Internet-jakaminen voi olla levy-yhtiölle tai artistille tehokas ja käytännössä ilmainen tapa mainostaa. Kyse on vain siitä, osataanko mahdollisuudet hyödyntää. Tutkimukset ovat toistuvasti osoittaneet, että Internet-lataajat myös ostavat eniten musiikkia. Internet-lataajat ovat yleensä esimerkiksi musiikin suurkuluttajia, eli juuri niitä asiakkaita, joiden vuoksi artistit ja levy-yhtiöt ylipäätään voivat tulla toimeen.
TTVK:n ja muiden vastaavien tahojen harjoittama muusikkojen ja levy-yhtiöiden asiakaskunnan vaino on omiaan heikentämään tekijänoikeuksien kunnioitusta yleisesti. Mitä enemmän lataajia vainotaan, sitä epäoikeudenmukaisemmalta nykyinen käsitys tekijänoikeuksista tuntuu. Kun TTVK toimii kuin koulukiusaaja, aletaan siihen suhtautua kuin koulukiusaajaan, eikä kukaan tahdo olla koulukiusaajan kaveri. Nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä on jäänyt ajasta jälkeen, eikä se modernisoidu vainoamalla kansalaisia, vaan ottamalla huomioon teknologisen kehityksen tason.
(Alunperin julkaistu Turun Sanomissa 14.2.2012)
tiistai 14. helmikuuta 2012
tiistai 1. marraskuuta 2011
Ihmiskunta, rakastettuni!
Ihmiskunta ylitti 7 miljardin ihmisen populaation viimeinen päivä lokakuuta 2011. Vaikka tämä antaisi mahdollisuuden puhua holtittomasta väestönkasvusta tai liikakansoittumisesta, minä en näe asiaa siten. Jokainen ihminen on arvokas, ja jokainen syntynyt on potentiaalisesti uusi Albert Einstein, Martin Luther King tai Ronnie James Dio. Meitä on seitsemän miljardia ajattelevaa, tuntevaa ja elävää ihmistä, ja vaikka se aiheuttaakin paineita kehittää parempia tapoja tuottaa energiaa ja ruokaa meille kaikille, ei siihen tule suhtautua ahdistuen. Tämä on todellakin ilon päivä.
Minä rakastan ihmiskuntaa. Tämän symbolisesti merkittävän tapahtuman vuoksi katsoin aiheelliseksi kirjoittaa vapaana tajunnanvirtana ylistystekstiä ihmiskunnalle. Tämä kirjoitus poikkeaa muista kirjoituksistani siten, että siinä ei ole lähdeviitteitä, eikä sen ole tarkoituskaan pyrkiä olemaan loogisesti perusteltu. Tämä teksti on proosaa, joka ilmaisee uskoani ihmisen rajattomaan potentiaaliin sekä ihailuani koko lajiamme kohtaan.
Ihminen on löytänyt pingotetun nuoran väreilevät yläsävelet ja tämän luonnollisen ilmiön yksinkertaisen matemaattisen kauneuden. Yksinkertainen luonnossa esiintyvä duuri olisi voinut olla vain ohimenevä kuriositeetti, mutta meidän lajimme on jalostanut siitä Beethovenin sinfoniat ja Jimi Hendrixin kitarasoolot. Löydämme kauneutta laskevasta Auringosta, taivaan punaiseksi värjäävästä happosateesta ja siitä, miten monella eri tavalla voimme järjestellä omat sanamme. Olemme ainoa laji tällä planeetalla, joka voi tunnistaa, että ruusu todellakin on kaunis, tai sanoa sitä sillä nimellä, tai että tähtisateena taivaallamme näkyvät meteorit ovat sekä tavanomainen ilmiö galaksissa että tilaisuus esittää toteutuva toive. Maailma on kaunis, koska me olemme tarkkailemassa sitä. Vain me voimme tehdä jostain kaunista, sillä kauneus on mielessämme.
Lajimme on sitkeä ja vahva. Siitä huolimatta, että olemme olleet sukupuuton partaalla, joutuneet ruttojen repimäksi ja jakautuneet verisiin lajinsisäisiin sisällissotiimme, olemme selvinneet ja olemme kukoistaneet. Olemme tulleet pitkän matkan Afrikan savanneilta, joilla ensimmäiset homo sapiensit paistoivat gasellinlihaa kesyttämällään alkukantaisella tulen voimalla niihin hetkiin, jolloin Neil Armstrong ensimmäisenä tällä planeetalla koskaan syntyneenä olentona käveli omin jaloin toisen taivaankappaleen päällä.
Aina emme ole olleet ihanteellisin lapsi maailmalle. Olemme vahingoittaneet vakavasti äitiämme Maata ja muita tämän planeetan lajeja, sisaruksiamme. Maa on kuitenkin ehdottomasti rakastava äiti, joka antaa anteeksi lapselleen tämän virheet. Planeetta on ollut täällä miljoonia vuosia ennen meitä, ja se tulee olemaan vielä monta miljoonaa vuotta sen jälkeen, kun olemme lähteneet. Emme voi tehdä mitään, mikä todella vahingoittaisi äitiämme, ja mitä ikinä tekisimmekään, äitimme hymyilisi meille ja antaisi meille paikan, missä olla. Hän on armelias äiti, ja hän kyllä kestää lapsensa kasvukivut.
Kuten monet muut tämän planeetan lajit, myös ihminen voi olla verenhimoinen ja väkivaltainen. Kuitenkin jopa synkimmät hetkemme ihmiskunta on onnistunut kääntämään mahdollisuudeksi osoittaa poikkeuksellista hyvyyttä. Ilman natsien hirmutekoja Oskar Schindler ei olisi voinut osoittaa uhrautuvaisuutta ja käyttää koko omaisuuttaan vainottujen pelastamiseksi oman henkensä uhalla. Ilman toista maailmansotaa "Fighting" Jack Churchill ei olisi voinut osoittaa uhkarohkeaa sankaruutta taistelemalla ylivertaista vihollista vastaan pelkällä miekalla, jousipistoolilla ja periksiantamattomalla tahdonvoimalla. Jopa pahuutemme antaa meille tilaisuuden näyttää, miten hyviä, pyytteettömiä ja rohkeita me voimme olla. Mikään toinen laji ei voi ymmärtää sankaruutta, kuten me sen ymmärrämme.
Olemme valjastaneet halkaistun atomin verrattoman voiman ja pystyneet tuolla energialla luomaan hyvinvoinnin, jollaista lajimme ei ole koskaan aikaisemmin kokenut. Olemme rakentaneet laitteita, jotka pureutuvat itse todellisuuden perusrakenteisiin ja uudelleenluovat samoja olotiloja kuin mitä oli maailmankaikkeuden ollessa vielä vastasyntynyt vauva. Vaikka edelleen vahingoitamme toisiamme, olemme pyrkineet kohti hyvää. Siinä, missä ennen Euroopassa poltettiin avuttomia naisia noitina, pyritään nykyään kunnioittamaan yhdenvertaisuuden, demokratian ja vapauden periaatteita. Kehitymme jatkuvasti, eikä tuolle kehitykselle näytä olevan loppua.
Vaikka monet teknologiamme ovat vasta lapsenkengissä, näemme jo nyt niiden valtavan potentiaalin. Geenimanipulaatiolla ja kybernetiikalla voimme parantaa miltei kaikki taudit ja sairaudet, ja jopa ylittää sen, mihin lajimme muutoin olisi kykeneväinen. Voimme ottaa oman evoluutiomme omiin käsiimme, minkä jälkeen edes luonnon välttämättömyydet eivät ole enää rajoituksena vapaudellemme, vaan niistä tulee sen palvelijoita. Todellakin meillä on potentiaali ylittää kaikki se, mitä olemme koskaan aikaisemmin ymmärtäneet lajistamme. Todellakin meillä on potentiaalia tulla itse jumaliksi tälle jumalattomalle maailmalle.
Olet hirviö ja olet jumala; ja kuinka oletkaan mahtava, ihminen, tämän luomakunnan kruunu! Kuinka oletkaan kauneudessasi vertaansa vailla, sinä suurenmoisista suurin! Kuinka valaisetkaan loistollasi kaiken langettamasi pimeyden ja nouset ylemmäksi kuin kukaan toinen milloinkaan aikaisemmin! Sinä olet ylivertainen, oi ihmiskunta, rakastettuni.

torstai 27. lokakuuta 2011
Sensuuri on ymmärtämättömien ratkaisu tiedostojenjakamisen ongelmiin
Helsingin käräjäoikeus vaatii Elisaa estämään sakon uhalla pääsyn suositulle torrent-sivustolle The Pirate Baylle siitä huolimatta, että Suomen perustuslaki kieltää ennakkosensuurin. Perusteena vaatimukselle on Musiikkituottajat - IFPI Finland ry:n huoli digitaalisten markkinoiden kehittämisestä. Sensuurivaatimus on epäjohdonmukainen, sillä The Pirate Bay itse on monille laillisille toimijoille äärimmäisen tehokas tapa nimenomaan kehittää digitaalisia ja perinteisiä markkinoita sekä markkinointia. Päätös on epäjohdonmukainen myös siksi, että se ei vaikuta millään tavalla tiedostojenjakamiseen, sillä Internetissä on lukemattomia muita torrent-sivustoja, ja kuka tahansa voi löytää laitonta materiaalia helposti jopa Googlella. Virallisten tahojen kyvyttömyys käsitellä tiedostojenjakoa onnistuneesti johtuu monesti siitä, että kyseiset tahot eivät yksinkertaisesti ymmärrä, mitä tiedostojenjako on.
Internet-kopiointi on monesti väärin ymmärretty asia, sillä kaikilla ei ole aikaa, syytä tai halua perehtyä siihen, mitä tiedostojenjako teknisesti on. Sama ihminen saattaa esimerkiksi tuomita Internet-piratismin ja The Pirate Bayn, mutta samaan aikaan hän selailee YouTubesta biisejä ja pätkiä elokuvista tai sarjoista. Teknisesti suojattua materiaalia sisältävän YouTube-videon tai YouTubessa luvatta olevan kappaleen katsominen ei eroa laittoman materiaalin lataamisesta esimerkiksi torrenteja käyttämällä. Kun henkilö katsoo YouTubesta videon, tämä video latautuu hänen koneelleen yleensä väliaikaistiedostoja sisältävään kansioon. Tiedostoa voi myöhemmin kuunnella tai katsoa tietokoneelta. Kun käyttäjä katsoo YouTube-videon, hänen koneelleen luodaan tiedostosta kopio. Jos alkuperäinen materiaali on suojattua ja se on luvatta YouTubessa, on kopio laiton. Teknisesti tämä on sama asia kuin mitä torrent-softaa käyttämällä tapahtuu; koneelle luodaan tekijänoikeussuojatusta materiaalista laiton kopio. Monesti henkilö ei edes tajua kopioineensa laittoman tiedoston.
The Pirate Bay ja muut torrent-sivustot taas eivät pidä sisällään sen enempää laitonta materiaalia kuin Google. Torrent-tiedostoissa itsessään ei ole tavuakaan laitonta materiaalia, vaan ne ovat ainoastaan tietoa siitä, mistä torrenteja käyttävä ohjelma voi löytää tiettyä informaatiota. Ne ovat käytännössä samanlaisia kuin esimerkiksi Googlen löytämät linkit. Internet-sivua ei voida sensuroida sen vuoksi, että sen avulla löytää laittomia tiedostoja, koska muutoin esimerkiksi Google tulisi kieltää. Googlen kautta löytyy valtavasti laittomia tiedostoja tasan yhtä helposti kuin The Pirate Baystä, mutta tehokkaammin, koska Google hakee tietoa lukemattoman monelta sivulta, mukaan lukien The Pirate Bayltä. Todiste: Kirjoittakaapa Googleen vaikka "Transformers Dark Side of the Moon torrent". The Pirate Bay ja muut vastaavat sivut ovat pohjimmiltaan erikoistuneita hakukoneita, ja niitä voidaan käyttää ja käytetään myös luvalliseen toimintaan, juuri kuten Googlea. Sivustot itse eivät jaa tiedostoja sen enempää kuin Googlekaan.
Iso osa vertaisverkoissa tapahtuvasta toiminnasta on laillisten tiedostojen jakamista. Esimerkiksi monia elokuvia jaetaan torrent-verkoissa vapaasti ja laillisesti. Kotimaisista esimerkeistä mainittakoon yksi Suomen katsotuimmista elokuvista Star Wreck VI - In the Pirkinning sekä yhteiskuntaa käsittelevä dokumentti Ajan Henki. Myös ulkomaisia, suosittuja elokuvia jaetaan laillisesti vertaisverkoissa; esimerkiksi lukuisia palkintoja voittanut kanadalainen dokumenttielokuva The Corporation. Tiedostojenjako on kasvavissa määrin merkittävä sanan- ja ilmaisunvapauden, journalismin ja taiteellisen ilmaisun kanava. Vertaisverkoilla kuka tahansa voi julkaista teoksensa välittömästi miljoonien ihmisten saataville, mikä on ainutlaatuista koko ihmiskunnan historiassa. Mikäli The Pirate Bayn kaltaisia sivuja sensuroidaan, onnistutaan yrityksessä kitkeä piratismia kitkemään myös monia demokratian kannalta tärkeitä kansalais- ja ihmisoikeuksia. Piratismijahdissa unohdetaan kokonaan tiedostojenjaon positiiviset, kansalaiskeskustelua, sananvapautta ja kulttuurillista ilmaisua poikkeuksellisesti lisäävät ulottuvuudet ja keskitytään yksipuolisesti siihen, mikä aiheuttaa uudessa teknologiassa ongelmia.
Osa piratismiin liittyvistä negatiivisista mielikuvista sekä vääristä ymmärryksistä liittyy itse termiin "piratismi". Perinteisesti piratismilla tarkoitetaan toimintaa, jossa esimerkiksi turistille myydään kasetilta toiselle kopioitu Star Wars ja väitetään sen olevan aito, minkä jälkeen myyjä pistää rahat taskuunsa. Perinteinen piratismi ei ole verrannollista Internet-piratismiin, vaikka niistä käytetäänkin samaa termiä. Perinteisessä piratismissa henkilölle myydään laiton, usein huonolaatuinen väärennös elokuvasta tai levystä aitona tuotteena. Internet-kopioinnissa ei ole edes mahdollista väittää tiedoston olevan "aito", eikä jakaja hyödy rahallisesti mitään, vaan hän päinvastoin menettää sen verran kaistaleveyttä, mitä hän jakaa tiedostoja. Internet-jakaminen on pohjimmiltaan altruistista toimintaa ja esimerkki Internetiin kehittyvästä lahjataloudesta. Se eroaa sekä käytännön toteutukseltaan, motiiveiltaan että seurauksiltaan perinteisestä piratismista.
On väärä oletus, että Internet-lataaminen vain vähentäisi myyntiä ja taloudellisia voittoja. Se myös lisää niitä. Otetaan esimerkiksi tavanomainen pitkätukkainen rokkenrollin kuluttaja, joka latailee Internetistä silloin tällöin musiikkia. Internetissä hän törmää bändiin, josta sattuu pitämään. Ilman Internetiä hän ei olisi koskaan edes tiennyt bändin olemassaolosta, mutta koska hän lataa Internetistä bändin levyn ja pitää siitä, hän ostaa bändin levyn myös alkuperäisessä muodossa. Myöhemmin, kun tämä bändi keikkailee pitkätukan lähimaastossa, hän lähtee myös bändin keikalle, josta hän sattuu ostamaan bändin fanipaidan. Internet-jakaminen on äärimmäisen tehokas mainostaktiikka, joka tavoittaa miljoonia ihmisiä, ei maksa artistille käytännössä mitään ja jota fanit ja muut ihmiset tekevät itse omasta aloitteestaan omalla kustannuksellaan. Vuonna 2008 Trent Reznor julkaisi bändinsä Nine Inch Nailsin uusimman levyn sekä perinteisesti että ilmaiseksi The Pirate Bayssä. Ensimmäisenä viikkona levyä myytiin 1,6 miljoonalla dollarilla. Levystä tuli Amazon.comin vuoden 2008 myydyin levy. Vuonna 2009 tehdyn norjalaistutkimuksen mukaan laittomasti musiikkia Internetistä lataavat ostavat kymmenen kertaa enemmän musiikkia kuin ne, jotka eivät olleet ladanneet musiikkia laittomasti. Samana vuonna Britanniassa tehty tutkimus osoitti, että laitonta kopiointia harjoittavat käyttävät yli 40% enemmän rahaa musiikkiin kuin he, jotka eivät harjoittaneet piratismia.
Internet-jakamista ja -kopiointia ei voi rajoittaa sen vuoksi, että se aiheuttaa osalle taloudellisia tappioita. Toiset käyttävät Internet-jakamisen tuomia mahdollisuuksia kekseliäästi hyväkseen ja menestyvät sen avulla. Jos Internet-jakamista rajoitetaan, koska se vahingoittaa perinteisillä markkinointitavoilla ja liikeideoilla toimivia toimijoita, aiheutetaan sillä epäreilua haittaa modernia teknologiaa ja uusia innovaatioita kehittäville ja käyttäville toimijoille. Rikoslain tehtävänä ei ole rankaista uusia toimijoita, koska ne ovat kekseliäitä ja onnistuvat siinä, missä vanhat toimijat epäonnistuivat. Asia on sama kuin jos autot olisi kielletty, koska hevosvankkuriyrittäjät menevät konkurssiin, tai jos painokone olisi kielletty, koska kirjoja käsin kopioivilta munkeilta loppuu tekeminen.
Tietysti artistilla tulee olla mahdollisimman laaja päätäntävalta teoksestaan ja hänen tulee saada vaatia kompensaatiota työstään, mutta Internetin ja vapaan tiedon rajoittaminen ei ole oikea ratkaisu sen varmistamiseksi. Ennemmin tulisi elää ajan ja teknologian kehityksen mukana ja kokeilla uusia tapoja kompensaatiolle, kuten esimerkiksi Spotify on jo tehnyt. Sensuuria ja rikoslakia ei tule käyttää sen vuoksi, että perinteiset tavat markkinoida eivät enää toimi teknologian kehittyessä. Internetin ja tiedon vapaus ovat liian tärkeitä asioita, että ne voi uhrata, jotta tietyt yritykset menestyisivät.

maanantai 18. huhtikuuta 2011
Kiitoksia äänestäneille
Kiitoksia kaikille Muutos 2011:ta äänestäneille sekä ehdokkaille, jäsenille että aktiiveille. Vallankumous on ikuinen.
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Äänestä Jiri Keronen eduskuntaan
Suomi ja maailma laajemmin elää poikkeuksellista aikaa maailmanhistoriassa. Median ja poliitikkojen monopoli tiedonvälitykselle on murtunut. Ihmisellä on ensimmäistä kertaa koskaan mahdollisuus välittömään globaaliin kansalaiskeskusteluun. Meillä on kyky uudistaa järjestelmäämme siten, että se palvelee jokaista kansalaista ja kuuntelee jokaisen kansalaisen mielipiteitä.
Suomeen tulee ottaa käyttöön suora demokratia, eli sitovat kansanäänestykset, joita kansalaiset voivat itse järjestää. Perustuslain muutoksista ja muista merkittävistä asioista on aina järjestettävä sitova kansanäänestys. Suomen perustuslakia valvomaan on perustettava perustuslakituomioistuin sen sijaan, että perustuslaillisuuden valvonta jätetään vain kansanedustajille.
Valtion puuttumista, valvontaa ja rajoittamista on vähennettävä. Byrokratiaa ja raskasta hallintoa on purettava ja kevennettävä, ja säästyvät varat on käytettävä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edistämiseen.
Vaaliohjelmani
Valikoituja kirjoituksia:
Suora demokratia pähkinänkuoressa
Suora demokratia: Valistuneiden kansalaisten valta
Sitovat kansanäänestykset parantavat taloutta
Suomen oikeusjärjestelmä kusee ja se on korjattava
Vain Suomen kansalaiset voivat sanoa, mikä on Suomen kansalaisten etu
Bilderberg: Maailman hallitsijoiden iltakoulu
Elämme valheen verkossa
Kieltä vastaan hyökkääminen on hyökkäys mieltä vastaan
Ihmisoikeuksia ei ole olemassa
Monikulttuurisuus - Apartheidia ja etnistä suunnittelua
Somalimaa ja pakolaisuus ulkopoliittisena kysymyksenä
Maahanmuutto ja ministeritason korruptio
Humanitaariseen maahanmuuttoon 80% naiskiintiö
Jumalanpilkka on ihmisoikeus
Lahjatalous - antamalla ilmaiseksi saadaan enemmän kaikille
Adoptio ei ole homojen oikeus, vaan lapsen oikeus
Kannabiksen kieltolaki on eduksi järjestäytyneelle rikollisuudelle
Videot:
Vaalikenttien haastajat - pienpuolueiden vaalitentti 24.3.2011
Pressiklubi 3.9.2010
Muutos 2011:n katugallup kansanäänestyksistä
"Rasismin vastaisen" peruskirjan julkistamistilaisuus
YouTube-mainokseni
Muutos 2011:
Muutos 2011:n periaateohjelma
Muutos 2011:n tietoyhteiskuntamanifesti

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Lehdistötiedote rasismin vastaisesta peruskirjasta
Ihmisoikeusliitto, Vähemmistövaltuutetun toimisto ja Etnisten suhteiden neuvottelukunta ovat pyytäneet kaikkia puolueita allekirjoittamaan Euroopan poliittisten puolueiden rasismin vastaisen peruskirjan. Muutos 2011 hyväksyy peruskirjan määritelmän rasismista ja sitoutuu vastustamaan sitä. Peruskirjan mukaan rasismia on kaikki rotuun, väriin, perimään tai kansalliseen tai etniseen syntyperään perustuva erottelu, pois sulkeminen, rajoittaminen ja suosiminen, jonka tarkoituksena tai seurauksena on yhdenvertaisten ihmisoikeuksien tunnustamisen, nauttimisen tai toteutumisen estyminen tai rajoittaminen missään yhteiskunnallisessa, kulttuurillisessa tai poliittisessa toimimisessa. Osoituksena sitoutumisestaan rasismin vastustamiseen Muutos 2011 on antanut Vähemmistövaltuutetun toimistolle, Ihmisoikeusliitolle ja Etnisten suhteiden neuvottelukunnalle omat ehdotuksensa rasismin vähentämiseksi.
Muutos 2011 katsoo, että kenenkään ihmisoikeuksia tai poliittisia vapauksia ei saa rajoittaa missään tapauksessa mielivaltaisten syrjintäperusteiden perusteella, vaan kaikkia tulee kohdella yhdenvertaisesti syntyperästään tai etnisyydestään riippumatta. Muutos 2011:n mielestä on hyvä, jos kaikki puolueet sitoutuvat vastustamaan kaikkea etnisyyteen tai syntyperään perustuvaa syrjintää tai suosimista.
Muutos 2011 ei kuitenkaan voi allekirjoittaa peruskirjaa. Muutos 2011 katsoo, että tällaiselle peruskirjalle ei ole mitään käyttöä ja se on täysin tyhjänpäiväistä höttöä, jolla poliitikot voivat pestä omatuntonsa puhtaaksi oikeasti tekemättä mitään vähentääkseen rasismia. Jokainen ihminen, jolla on aivot ja kyky empatiaan, eli päälle 99 % kaikista tällä planeetalla kävelevistä Homo sapienseista, vastustaa rasismia jo sen takia, että se on väärin. Siihen ei mitään peruskirjoja tarvita. Peruskirja on myös korostetun tulkinnanvarainen ja se pitää sisällään muutakin kuin rasismin vastustamista.
Peruskirjan todellinen tarkoitus on epämääräinen. Vaikka peruskirja väittää olevansa rasismin vastainen peruskirja, on se todellisuudessa paljon muutakin. Peruskirja esimerkiksi edellyttää puolueita hyväksymään EU:n poliisi- ja turvallisuusviranomaisten valtuuksia ja niiden kasvattamista. Rasismin vastaisen peruskirjan ei tulisi ottaa kantaa EU:hun liittyviin asioihin.
Lisäksi peruskirja on sanamuodoiltaan epämääräinen. Se esimerkiksi sitoo allekirjoittaneita puolueita pitäytymästä kaiken sellaisen tiedon välityksestä, joka voisi aiheuttaa "jakautumista erilaisiin uskonnollisiin uskomuksiin uskovien ihmisten kesken". Peruskirja siis rajoittaa uskontojen arvostelua, jolla ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Tämä oli sama syy, jonka vuoksi esimerkiksi Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton ja Yhdysvaltain kansainvälinen uskonnonvapauskomitea vastustivat taannoin YK:n uskontojen pilkkaamisen vastaista ehdotusta.
Muutos 2011 myös katsoo, että peruskirjaa kaupitelleet tahot ovat syyllistyneet kaksinaamaisuuteen, eivätkä he pelaa puhtailla korteilla. Peruskirjaa on lobannut voimakkaasti muun muassa RKP:n vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet. Vähemmistövaltuutetulta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, jota Eva Biaudet ei ole suorittanut. Vähemmistövaltuutetun virkaa hakivat muun muassa muslimimaahanmuuttaja OTM Husein Muhammed sekä julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluva tohtori Jukka Hankamäki. Sekä Muhammed että Hankamäki täyttivät viran vaatimukset, toisin kuin Eva Biaudet, mutta Biaudet valittiin vähemmistövaltuutetuksi erityisoikeudella. Muutos 2011 katsoo, että ihmiseltä, joka on erityisoikeudella ohittanut sekä uskonnolliseen että etniseen vähemmistöön kuuluvan maahanmuuttajan että seksuaalivähemmistön edustajan, on tekopyhää esittää vastustavansa rasismia.
Biaudet'n puolue ja pitkäaikainen hallituspuolue RKP puolestaan jakaa vuosittain Freudenthal-mitaleita puolueen henkisen isän Axel Olof Freudenthalin kunniaksi. Freudenthal oli rasisti ja hän harjoitti rotuoppeja. Freudenthalin oppien mukaan suomenkielinen enemmistö oli uhka ja hän kannatti separatismia. Freudenthalin mukaan suomenruotsalaiset olivat rodullisesti ylivertaisia suomenkieliseen palvelijakansaan verrattuna.
Muutos 2011 katsoo, että yhteiskunnan rasismi ei voi vähentyä tai hävitä mihinkään niin pitkään kuin aidosti rasistisia käytäntöjä noudatetaan jopa korkeimmalla päätöksenteon tasolla. Mikäli poliitikot, virkamiehet, puolueet ja päättäjät oikeasti tahtovat pyrkiä vähentämään rasismia, heidän tulee lopettaa oma syrjivä toimintansa ja rasististen ajatusmallien tietoinen kunnioittaminen ja ylläpito.
Liitteitä:
Rasismin vastainen peruskirja englanniksi
Muutos 2011:n ehdotukset rasismin vähentämiseksi

maanantai 7. helmikuuta 2011
Jumalanpilkka on ihmisoikeus
Elämme hyvää matkaa 2000-lukua. Ihmiskunta on kesyttänyt atomin, matkustanut tähtiin ja pilkkonut itse todellisuuden rakennetta. Tästä huolimatta meillä Suomessa on vielä voimassa epäymmärryksen ajalta inkvisitioiden ja noitavainojen perusteella laki, joka kieltää jumalanpilkan. Suomen rikoslain 17 luvun 10§:n ensimmäisen momentin mukaan joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Kuten jumalanpilkan kriminalisointi menneisyydessä, myös nykyinen jumalanpilkkalaki törmää useisiin ongelmiin. Laki on ristiriidassa itsensä kanssa, eikä se ota huomioon uskontojen moninaisuutta. Jumalanpilkkalait eivät toimi, koska ihmisillä ei ole vain yhtä jumalaa.
Se, mikä on toiselle pyhää, voi olla toiselle pahinta syntiä ja jumalanpilkkaa. Iranin suurin uskonnollinen vähemmistö baha'it uskovat, että profeetta Muhammedin jälkeen on tullut vielä uusia profeettoja, kuten baabilaisuuden perustanut Sayyid Ali Muhammad Shirazi ja baha'i-uskon perustaja Baha’ullah. Koska yksi islamin perustavanlaatuisimmista opeista on, että Muhammad oli Jumalan viimeinen profeetta, joka toi uskonnon aidot opetukset puhtaassa ja kokonaisessa muodossaan, pitävät Iranin fundamentalistiset shiiat baha'ita harhaoppina ja pyhäinhäväistyksenä. Baha'i-uskoisia tapetaan ja nöyryytetään Iranissa, ja he ovat Iranin vainotuin uskonnollinen ryhmä.
Uskonnollisten tabujen suojelu jumalanpilkkalaeilla on aina syrjivää ja mielivaltaista. Koska uskontojen kirjo on niin laaja, voi mikä tahansa toiminta loukata uskonnollisia arvoja. Pelkästään Suomessa on noin 300 rekisteröitynyttä yhdyskuntaa, joiden lisäksi Suomessa on rekisteröimättömiä ryhmiä, kuten mormonit, joilla on paljon jäseniä. Erilaisten uskonnollisten ryhmien määrä myös kasvaaa koko ajan. Maailmanlaajuisesti pelkkiä kristillisiä oppisuuntauksia on pauttirallaa 30 000. Tähän päälle tulevat vielä erilaiset hinduismin, islamin, buddhalaisuuden, pakanuuden ja kaikkien muiden uskontojen muodot. Erilaisten uskontojen valtavasta määrästä johtuen toiselle normaali käytös voi olla toisen mielestä pyhäinhäväistys ja moraalinen kammotus.
Pyhä on aina subjektiivinen käsite, eikä sitä ole mahdollista määritellä objektiivisesti. Hinduille lehmä on pyhä ja lehmän teurastamista pidetään hirvittävänä syntinä, mutta länsimaissa lehmiä tapetaan systemaattisesti liukuhihnalla ja lehmien liha tarjoillaan sämpylän välissä pihveiksi puristettuna muovisen Ronald MacDonaldin kera. Suomessa hindulaisiin uskontokuntiin kuuluu noin 1500 ihmistä, ja maailmanlaajuisesti hindulaisuutta tunnustaa noin miljardi ihmistä. On täysin absurdia esittää, että jumalanpilkkalainsäädäntö koskaan voisi kohdella eri uskontokuntia yhdenvertaisesti, sillä eri uskontokuntien vaatimukset ja näkemykset pyhästä poikkeavat toisistaan radikaalisti.
Pyhän suojeleminen lailla rajoittaa kulttuurin kehitystä
Uskonnolliset arvot ja niiden suojelu sananvapautta rajoittamalla eivät ole vastoin pelkästään uskontojen yhdenvertaista kohtelua, vaan myös vastoin kulttuuria. Dante Alighierin klassisessa runoeepoksessa Jumalaisessa näytelmässä on kohta, jossa islamilaisten pyhä profeetta Muhammed riutuu Helvetissä sekasorron ja sotien kylväjänä. Rangaistukseksi valheistaan profeetta on revitty auki leuasta peräreikään ja demonit ruoskivat häntä iankaikkisesti.
"Ei kiulu, jost' on pohjalaudat poissa, niin ammota kuin näin ma auki erään leuasta saakka peräreikään. Suolet välissä jalkain hältä riippui, auki ammotti luusto ja se rapasäkki, mi tekee saastaa meidän ruoastamme. Sill' aikaa kuin ma häntä tarkoin tutkin, mua katsoi hän ja käsin rinnan repäs sanoen: 'Katso, kuinka itseänsä Muhammed rikko-ruumis raatelevi! Ali mun eelläni käy itkein, halki päälakeen leuast' asti kasvot. Kaikki nää muutkin, jotka näet, kylväjiä olivat ristiriitojen ja kiistain maan päällä, siks he täällä halki ovat.'"
Monia Danten Jumalaisen näytelmän moderneista painoksista koristavat ranskalaisen taiteilija Gustave Dorén puupiirrokset. Yksi Dorén kuvittamista Jumalaisen näytelmän kohdista on nimenomaisesti islamin profeetta Muhammedin kärsimykset helvetissä. Islamin kannalta asia on loukkaava useammalla tavalla; ensinnäkin erehtymätön profeetta Muhammed kuvataan pahuuden ja syntien tekijäksi, ja toiseksi Muhammed ylipäätään kuvataan, vaikka moderni islam onkin omaksunut kiellon kuvata profeettaa taiteessa, ja kolmanneksi Muhammed ei ole edes vaivautunut ympärileikattavaksi. Voihan saatana.

Jos sanan- ja ilmaisunvapauden rajoittaminen otetaan premissinä, joudutaan kysymään, miten tulee suhtautua uskonrauhaa ja uskontoja pilkkaaviin teoksiin. Vaikka Suomen perustuslain mukaan jokaisella on sananvapaus ja taiteen vapaus on turvattu, on Suomessa jo käyty oikeudenkäyntiä liittyen runokirjaan. Mikäli Danten teksti ja Dorén taide olisi luotu nykyaikana, ei olisi mahdotonta, että myös siitä olisi käyty oikeudenkäynti, mikäli päättäjät olisivat katsoneet sen loukkaavan toisten pyhinä pitämiä asioita. Jos Danten ilmaisunvapautta olisi rajoitettu siksi, että hänen teoksensa olisi loukannut uskonnollisten yhdyskuntien pyhinä pitämiä asioita, ei maailmaan olisi koskaan syntynyt Jumalaisen näytelmän kaltaista mahtiteosta. Toinen henkilö, jolla olisi ollut nykyoikeuden kanssa ongelmia, on filosofi Friedrich Nietzsche, jonka tuotannosta noin puolet koostuu kristittyjen ja heidän pyhinä pitämiensä asioiden herjaamisesta. Tabut ovat aina tiellä uuden luomisessa, ja jumalanpilkkalainsäädännössä on kyse tabujen rikkomisen kriminalisoinnista.
Uskonnot loukkaavat toisiaan tarkoituksella
Suomen perustuslakiin kuuluu oikeus uskonnon- ja omantunnonvapauteen. Tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa saa uskoa, mitä hän tahtoo. Satanisti saa uskoa, että Saatana on herra ja Jeesus on heikko, siinä missä kristitty saa uskoa, että Jeesus on pelastaja ja Saatana heikko. Muslimi saa uskoa, että Jeesus ei ole jumala ja pyhä kolminaisuus on naurettavaa harhaoppia. Ihmis- ja perusoikeutena uskonnonvapaus antaa kansalaisille oikeuden uskoa, vaikka uskomukset olisivat toisten uskovaisten mielestä loukkaavia, naurettavia tai vastoin heidän uskonnollisia näkemyksiään.
Suomen uskonrauhan rikkomista koskevaan pykälään sisältyy vaatimus loukkaamisen tarkoituksellisuudesta. Tämä on kestämätöntä, sillä eri uskontoihin kuuluu toisten uskontojen tarkoituksellista ivaamista. Yhdysvalloissa satanismi on tunnustettu uskonto, ja esimerkiksi Temple of Set -satanistiryhmällä on virallinen, verovapaa status. Argumentin vuoksi oletetaan, että myös Suomessa satanistit aktivoituisivat sen verran, että he perustaisivat oman rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskuntansa. Satanismin kenties tunnetuin (epä-)pyhä toimitus on musta messu, joka on pohjimmiltaan parodia ja perversio katolisesta messusta. Jos satanistit tahtoisivat pitää omia pyhiä toimituksiaan, tulisi ottaa kantaa siihen, olisiko heillä tähän perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten suoma oikeus, vai rajoittaisiko Suomen jumalanpilkkalainsäädäntö heidän uskonnonvapauttaan. Jumalanpilkkalainsäädäntö on vastoin uskonnon- ja omatunnonvapautta.
Satanismi on tietysti ääriesimerkki, mutta tarkoituksellista loukkaamista löytyy monista uskonnoista, kun niitä ryhtyy tarkemmin tarkastelemaan. Esimerkiksi Koraanin Katumuksen suuran kohta 30 kuuluu seuraavalla tavalla: "Juutalaiset sanovat: 'Esra on Jumalan poika', ja kristityt sanovat: 'Messias on Jumalan poika'. Tätä he hokevat suullaan. He jäljittelevät niitä, jotka ennen olivat uskottomia. Jumalan ynseys heitä rasittakoon! Kuinka ovatkaan he perverssejä!" Esimerkiksi tässä kohdassa islamilaisten pyhä kirja Koraani hyökkää suoraan muiden uskontojen pyhiä opetuksia vastaan. Toinen esimerkki Koraanin tarkoituksenmukaisesta hyökkäyksestä toisten uskontojen pyhiä tabuja vastaan löytyy Koraanin kohdista 7:166, 2:65 ja 5:60. Näissä kohdissa Allah muuttaa juutalaisia sioiksi, ja myöhemmin profeetta Muhammed kertoo asiasta ikään kuin se olisi tapahtunut kirjaimellisesti. Islamilaisessa kulttuurissa sikaa pidetään likaisena eläimenä, ja se toimii haukkumasanana samaan tapaan kuin "koira".
Jumalanpilkkaa voidaan käyttää poliittisena aseena
Jumalanpilkkalainsäädäntöön kuuluu epämääräisiä asioita, joita on käytännössä mahdotonta todistaa vääräksi tai oikeaksi. Hyvä esimerkki tästä on edellä käsitelty "loukkaamistarkoitus". Ennen kuin ihminen keksii telepatian, on käytännössä mahdotonta sanoa, mitkä henkilön todelliset motiivit ovat olleet. Koska ei ole mitään syytä, miksi loukkaamistarkoitus näkyisi ulkoisista piirteistä, antaa uskonrauhan rikkomista koskeva pykälä syyttäjille mahdollisuuden syyttää aina, kun he epäilevät sitä tai väittävät epäilevänsä sitä. Epämääräiset ja korostetun tulkinnanvaraiset vaatimukset tekevät uskonrauhan rikkomisesta juridisen aseen, jota voidaan käyttää mielivaltaisiin poliittisiin hyökkäyksiin.
Perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Jussi Halla-aho sai syytteen jumalanpilkasta sanottuaan kirjoituksessaan "Muutama täky Illmanin Mikalle" Muhammedin olevan pedofiili ja islamin pedofilian pyhittävä uskonto. Halla-ahon itsensä mukaan kyse oli Kalevan pääkirjoituksen kaksinaismoralismia käsittelevä pakina, mutta syyttäjän mielestä kyse oli loukkaamisesta ja uskonrauhan rikkomisesta. Jari Tervon heittäessä Raamatun televisiolähetyksessä syyttäjä ei kuitenkaan tehnyt mitään. Toisin kuin Jussi Halla-aho, Jari Tervo ei ole poliittinen vaikuttaja nousevassa puolueessa. Samasta syystä Suomessa erilaisilla metallifestareilla ja klubeilla esiintyviä metallibändejä, jotka esimerkiksi häpäisevät Raamatun ja Jeesuksen, ei koskaan vainota. Heillä ei ole poliittisten päättäjien mielestä merkitystä.
Kieltäessään jumalanpilkan ihminen leikkii jumalaa
Jumalanpilkkalainsäädäntö on itsessään jumalanpilkkaa, kun sitä alkaa eritellä filosofisesti. Jumalan käsite mielletään länsimaisessa filosofiassa ja kaikissa merkittävimmissä monoteistisissa uskonnoissa äärettömän mahtavaksi, äärettömän hyväntahtoiseksi ja äärettömän viisaaksi olennoksi, jolla on kaikki tieto maailmankaikkeudesta sekä ikuisesti täydellisen oikea ymmärrys asioista. Jumalanpilkkalainsäädännössä ihmiset ottavat itselleen oikeuden päättää, loukkaantuuko jumala jostain toiminnasta vai ei, ja jos loukkaantuu, millaisen tuomion loukkaaja ansaitsee.
Ihminen, joka kuvittelee olevansa oikeutettu katsomaan, milloin jumalaa on loukattu, luulee olevansa ymmärrykseltään yhtä mahtava ja ääretön kuin jumala itse, vaikka ihmisen aivot ovat hyvin puutteelliset ja ihmisen mieli rajoittunut. Lisäksi jumalanpilkkalainsäädännössä ihminen ottaa jumalan oikeuden omiin käsiinsä ja rankaisee toista ihmistä jumalan puolesta. Tämä ajatus nojaa käsitykselle, että jumala on liian heikko, että hän voisi toteuttaa omaa tahtoaan ilman ihmistä. Käytännössä jumalanpilkkalainsäädännön käyttämisessä on kyse siitä, että yhteiskunta tahtoo leikkiä jumalaa ja tuomita jumalan oikeudella. Valitettavasti yhteiskunta ei ole jumala, eikä kukaan oikeasti tiedä, mitä pyhä on, vaikka monet luulevatkin tietävänsä.
Uskonrauhan rikkomista koskeva pykälä ei suojele uskonrauhaa, vaan se rajoittaa sananvapautta ja vallanpitäjät voivat käyttää sitä tehokkaana poliittisena aseena. Pykälä on vaarallinen ja turha. Pykälä on mielivaltainen, tulkinnanvarainen ja ristiriitainen. Lisäksi se on vastoin sekä Suomen perustuslain että kansainvälisten ihmisoikeusjärjestelyjen sananvapautta, mielipiteenvapautta, uskonnonvapautta ja taiteen vapautta. Ihmisten lakien tehtävänä on suojella ihmisiä, ei jumalia.

Tunnisteet:
Ajatuspoliisi,
islam,
Sananvapaus,
Uskonto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)