keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Monikulttuurisuus - apartheidia ja etnistä suunnittelua

Monikulttuurisuus on yksi eniten väärin ymmärretyistä käsitteistä, mitä politiikassa käytetään. Tämä johtuu hyvin suurelta osalta siitä, että monikulttuurisuus käsitteenä ei ole mitenkään yksiselitteinen, eikä sitä kovin usein pyritä määrittelemään missään. Tästä huolimatta monikulttuurisuus on yksi ajavista motiiveista monen Suomessa toteutettavan poliittisen hankkeen takana. Kun politiikkaa ja lainsäädäntöä toteutetaan epämääräisten termien pohjalta, avautuu ovi viranomaisten ja poliitikkojen mielivallalle. Tämän vuoksi käsitteiden kanssa tulee olla tarkkana, ja niihin on hyvä perehtyä.

Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporen sekä monikulttuurisuuteen perehtyneiden tutkijoiden Anna Rastas, Laura Huttunen sekä Olli Löytty toimittaman teoksen Suomalainen vieraskirja: kuinka käsitellä monikulttuurisuutta mukaan monikulttuurisuudella voidaan tarkoittaa hyvin erilaisia asioita. Monikulttuurisuuskeskustelun kannalta onkin olennaista ymmärtää se, että sanalla ei ole yhtä merkitystä, vaan sanan merkityssisältö muuttuu sen mukaan, kuka sitä käyttää ja missä yhteydessä sitä käytetään. Puhuttaessa monikultturismista ideologiana ja puhuttaessa monikulttuurista demografian tosiasiallisena kuvaajana tarkoitetaan täysin eri asioita, joilla on pinnallisista samankaltaisuuksistaan huolimatta hyvin vähän tekemistä keskenään.

Poliittisen keskustelun kannalta olennaisinta on luonnollisesti monikulttuurisuus sen poliittisessa merkityksessä. Kun poliitikot puhuvat monikulttuurisuudesta, he tarkoittavat useimmiten monikulttuurisuutta nimenomaan poliittisena järjestelmänä. Cupore sekä tutkijat Rastas, Huttunen ja Löytty kuvaavat tätä poliittiseen toimintaan ja päätöksiin liittyvä monikulttuurisuutta seuraavalla tavalla; "Poliittisena käytäntönä monikulttuurisuus tarkoittaa sellaisia poliittisia linjauksia, lainsäädäntöä ja muita toimenpiteitä, jotka tuottavat ja ylläpitävät yhteiskuntaan toisistaan suhteellisen erillisia etnisiä ja/tai kulttuurisia yhteisöjä. Tällaista politiikkaa harjoittivat Euroopan maista 1980- ja 1990-luvulla Ruotsi, Britannia ja Alankomaat, kukin omalla tavallaan." Tästä eteenpäin puhuttaessa monikulttuurisuudesta tarkoitetaan monikulttuurisuutta nimenomaan tässä termin poliittisessa merkityksessä.

Luonnontilassa etnisyydet ja kulttuurit sekoittuvat keskenään

Monikulttuurisuuteen poliittisena käytäntönä, eli poliittiseen monikulttuurisuuteen, liittyy siis lainsäädäntö, eli pakkovalta, sekä erilaiset toimenpiteet, joiden tarkoituksena on sekä luoda että ylläpitää erilaisia vähemmistöryhmiä ja yhteiskunnan eri ryhmien välistä eriytymistä toisistaan. Kaikki pakkokeinoilla sekä poliittisilla käytännöillä aikaiseksi saadut asiat ovat enemmän tai vähemmän epäluonnollisia, sillä ne eivät tapahdu "luonnontilassa", vaan ihmisten luomien sääntöjen ja julkisen vallan väkivaltamonopolin asettamien pakotteiden puitteissa. Määritelmällisesti monikulttuurisuus poliittisena käytäntönä merkitsee siis julkisen vallan puuttumista ihmisten ja kulttuurien luonnolliseen sekoittumiseen ja kanssakäymiseen.

Luonnontilassa kulttuurit omaksuvat toisiltaan tapoja, käytäntöjä ja ominaisuuksia. Kulttuurit sekoittuvat, kehittyvät ja muuttavat muotoaan. Kulttuuri ei ole absoluuttinen ja ikuisesti samana pysyvä monoliitti, vaan jatkuvassa muutoksen tilassa elävä kimppu ihmisten muodostamia sosiaalisia suhteita ja käsitteitä. Kulttuurit elävät jatkuvasti, ja suuri osa tästä kulttuurien välisestä elämästä johtuu siitä, että kulttuurit sekoittuvat keskenään. Itse asiassa käsitteenä kulttuuri on niin epämääräinen, että sille ei löydy selvää vastaavuutta luonnollisesta, todellisuudessa olemassaolevasta luonnosta. On mahdotonta sanoa, milloin yksi kulttuuri loppuu ja toinen kulttuuri alkaa.

Myös etnisyys on vastaava käsite kuin kulttuuri. Luonnossa on mahdotonta löytyy tarkkoja vastaavuuksia teoreettisten etnisyyksien sekä todellisuudessa elävien ihmisten välille. Tämän vuoksi etnisyydessä on kyse parhaimmillaankin ainoastaan karkeista arvioista ja hyödyllisestä käsitteestä akateemista pohdiskelua varten. Ihmiskunta on koko historiansa ajan sekoittunut ja ollut vuorovaikutuksessa keskenään. Valtioiden, heimojen tai ryhmien väliset rajat eivät ole estäneet tätä, sillä evoluution kannalta on hyödyllistä, että erilaisia geneettisiä kokoonpanoja yhdistellään toisiin geneettisiin kokoonpanoihin. Evoluution kannalta on siis hyödyllistä, että erilaiset etniset ryhmät sekoittuvat keskenään ja niiden välillä on luonnollista geneettisen materiaalin vaihtuvuutta.

Kulttuureilla että etnisillä ryhmillä on siis luonnontilassa tapana sekoittua keskenään. Kulttuurien kohdalla tämä johtuu siitä, että ihmiset ovat rationaalisia eläimiä, ja jos he huomaavat jonkin positiivisen piirteen toisessa kulttuurissa, he ovat mielellään omaksumassa sen myös omaan kulttuuriinsa. Esimerkkinä tästä suomalainen kulttuuri, joka on omaksunut muun muassa perunan käytön ruokalajina huomattuaan perunan olevan kätevä, jopa näin pohjoisessa suhteellisen hyvin kasvava ravintokasvi. Etnisten ryhmien kohdalla tämä taas johtuu suoraan biologiasta sekä evoluution tarpeesta saada yhä uusia ja uusia erilaisia geneettisiä yhdistelmiä sopeutumisen ja eloonjäännin laboratorioon. Monikulttuurisuus on vastoin ihmisryhmien ja kulttuurien luonnollista kehitystä.

Apartheid ja monikulttuurisuus ovat käytännössä samanlaisia

Poliittiseen monikulttuurisuuteen liittyvän etnisten ryhmien ja kulttuurien keinotekoisesti erillään pitämisen vuoksi monikulttuurisuus on läheistä sukua toiselle jo kertaalleen epäonnistuneelle kokeilulle; nimittäin Etelä-Afrikan apartheidille. Kuten poliittiseen monikulttuurisuuteen, myös apartheidiin kuului valtion pyrkimys pitää eri ryhmät toisistaan keinotekoisesti erillään lainsäädännön ja poliittisten käytäntöjen avulla. Olennaisin ero apartheidin ja monikulttuurisuuden välillä on motiiveissa. Apartheidissa keinotekoisen erottelun tarkoituksena oli ylläpitää rodullisia ryhmiä toisistaan erillisinä, siinä missä monikulttuurisuuden tarkoituksena on ylläpitää etnisiä ja kulttuurisia ryhmiä toisistaan erillisinä. Monikulttuurisuuden ja apartheidin seuraukset ovat kuitenkin hyvin samankaltaisia.



Ylläoleva kuva esittää kylttiä eteläafrikkalaiselta uimarannalta, joka oli varattu ainoastaan valkoisen väestön käyttöön. Moderni länsimainen ihminen tuntee tällaisia käytäntöjä kohtaan lähinnä vastenmielisyyttä johtuen siitä, miten vieras asia rodullinen erittely on länsimaisille ihmisoikeuksien ja liberaalin demokratian arvoille. Kuitenkin tätä samaa asiaa toteutetaan edelleen, mutta apartheidin on korvannut sen sukulainen, monikulttuurisuus. Helsingin Yrjönkadun uimahallissa järjestetään muslimitytöille uimakouluja erikseen ei-muslimeista. Vastaavasti Vantaan Korson uimahallissa järjestetään maahanmuuttajille erillisiä uimavuoroja. Molemmissa tapauksissa harjoitetaan segregaatiota, eli erilliskohtelua.

Yrjönkadun tapauksessa erilliskohtelu perustuu uskontoon, Korson tapauksessa taas etnisyyteen. Olennaista molemmissa on kuitenkin se, että eri ihmisryhmien edustajille tarjotaan samoja palveluja erikseen pelkästään perustuen etnisyyteen ja uskonnollisuuteen. Tämä johtuu suoraan siitä, että poliittiseen monikulttuurisuuteen kuuluu pyrkimys ylläpitää toisistaan erillisiä ihmisryhmiä. Erityisesti Yrjönkadun lapsiin kohdistuva segregaatio edistää tätä tavoitetta, sillä jos lapsille korostetaan jo pienestä pitäen, mihin ryhmään heidän tulee kuulua ja miten he ovat ennemmin ryhmänsä jäseniä kuin yksilöitä, he todennäköisemmin uskovat tähän aikuisinakin.

Vaikka julkisen vallan harjoittama etninen erottelupolitiikka näkyykin selvästi erillisissä uimahallivuoroissa, ei se ole vielä lähellekään räikeimpiä tapoja, miten monikulttuurisuus vastaa Etelä-Afrikan apartheidia. Apartheidin ja monikulttuurisuuden yhteys näkyy kaikista selvimmin siinä, miten poliittinen monikulttuurisuus asettaa eri ihmiset eri arvoiseen asemaan lain edessä heidän etnisyytensä ja/tai kulttuuritaustansa vuoksi vuoksi.

Korkeimman oikeuden tapaus KKO:2008:93 koski muslimivanhempien lapselle uskonnollisista syistä tehtyä ympärileikkausta. Alunperin ympärileikkausasia oli lähtenyt oikeuden tutkittavaksi, sillä Suomen lain mukaan uskonnollisilla syillä ei voida perustella lääketieteellisesti täysin turhaa lapsen silpomista. Suomessa lapselle kuuluu oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Lisäksi Suomen perustuslain säännöksiä koskeva hallituksen esitys HE 309/1993 tähdentää nimenomaisesti, että uskonnolliset tavat eivät voi oikeuttaa ihmisen silpomista. "Omaksutun perusoikeussäännösten kirjoittamistavan mukaisesti [...] viittaus lakeihin ja hyviin tapoihin on jätetty pois ehdotuksesta. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että uskonnon ja omantunnon vapauteen vedoten voitaisiin harjoittaa toimia, jotka loukkaavat ihmisarvoa tai muita perusoikeuksia tai ovat oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia. Ehdotettu säännös ei siten voi esimerkiksi oikeuttaa missään olosuhteissa ihmissyksilöiden silpomista [...] huolimatta tällaisen toimenpiteen mahdollisesta yhteydestä johonkin uskonnolliseen suuntaukseen."

Tapauksessa korkein oikeus kuitenkin totesi, että poikien ympärileikkaus on muslimiväestön keskuudessa vakiintunut ja vanha, uskonnollisiin traditioihin nojautuva perinne ja kiinteä osa miespuolisen väestönosan identiteettiä. Kyse oli siis toimenpiteestä, jota perusteltiin sen yhteydellä uskonnolliseen suuntaukseen. Kuten hallituksen esitys kuitenkin nimenomaisesti tähdentää, Suomen perusoikeusjärjestelmä ei voi missään olosuhteissa oikeuttaa ihmisyksilön silpomista riippumatta siitä, millainen yhteys silpomisella voi olla johonkin uskonnolliseen suuntaukseen. Säätäessään kaikille Suomen valtion oikeudenkäyttöpiirissä kuuluvia oikeuksia lainsäätäjä nimenomaisesti tähdensi, että fyysinen koskemattomuus on perusoikeus, jota ei voida kumota uskonnollisilla syillä.

KKO:n ratkaisu merkitsee sitä, että kaikkien lasten fyysinen koskemattomuus ei ole yhtä vahva. Jos ateisti tai wicca teettäisivät lapselleen turhan ympärileikkauksen, tämä laskettaisiin KKO:n ratkaisussa esittämän kannan mukaan pahoinpitelyksi. Jos muslimi ympärileikauttaa lapsensa, tätä ei lasketa pahoinpitelyksi. Tästä seuraa suoraan se, että muslimilapsella ei ole yhtä vahvaa perusoikeuksien suojaa ja fyysistä koskemattomuutta kuin ateistien lapsilla tai buddhalaisten lapsilla. KKO:n mukaan turha ympärileikkaus tulee rangaistavaksi pahoinpitelynä, paitsi jos uhri on muslimiperheen lapsi. Se, onko teko pahoinpitely vai ei, perustuu siis suoraan siihen, mihin etniseen tai uskonnolliseen ryhmään teon uhri kuuluu. Tätä voidaan verrata suoraan lainsäädäntöön, jonka mukaan valkoisen lyöminen olisi pahoinpitelyä, mutta mustan ei. Rikoksen rangaistavuuden määrittyminen uhrin etnisen tai uskonnollisen ryhmän perusteella on vastoin oikeusvaltion periaatteita.

KKO:n ratkaisu on poliittisen monikulttuurin toimi juuri siinä merkityksessä, miten Cupore ja tutkijat Rastas, Huttunen ja Löytty sitä kuvaavat. Ratkaistavana olleessa tapauksessa KKO katsoi, että uskonnollisesta syystä suoritetulla ympärileikkauksella voitiin arvioida olevan myönteistä merkitystä pojan itsensä, hänen identiteettinsä kehittymisen sekä uskonnolliseen ja sosiaaliseen yhteisöönsä kiinnittymisen kannalta. KKO:n perustelujen mukaan ratkaisussa on kyse poliittisesta linjauksesta ja toimenpiteestä, jotka ylläpitävät yhteiskunnan toisistaan suhteellisen erillisia etnisiä ja/tai kulttuurisia yhteisöjä. Kyse ei siis ole monikulttuurisuuden lieveilmiöstä tai epätoivottavasti seurauksista, vaan monikulttuurista poliittisena käytäntönä puhtaimmillaan. Kuten apartheid, myös poliittisesta monikulttuurisuudesta seuraa suoraan se, että tietyt ihmisryhmät - yleensä etniset vähemmistöt - ovat oikeuden edessä huonommassa asemassa kuin toiset.

Monikulttuurisuus estää integraatiota

Sosiaalisessa mielessä integraatio tarkoittaa vähemmistöryhmien, kuten etnisten vähemmistöjen, pakolaisten ja yhteiskunnan vähäosaisten tulemista osaksi kantayhteiskuntaa. Integraatio siis merkitsee sitä, että yhteiskunnan eri ryhmät sulautuvat osaksi laajempaa yhteiskuntaa ja ajan kanssa vähemmistöt muuttuvat osaksi kantaväestöä. Vähemmistöjen kannalta tämä on useimmiten hyväksi, sillä keskimäärin mitä integroituneempi yksilö on, sitä paremmin hän pärjää yhteiskunnassa, sillä mitä integroituneempi yksilö on, sitä paremmin hän ymmärtää yhteiskunnan ja osaa toimia sen säännöillä ja käyttää hyväkseen niitä etuja, mitä yhteiskunta hänelle sen jäsenenä tarjoaa. Siinä missä poliittinen monikulttuurisuus pyrkii luomaan ja ylläpitämään erillisiä etnisiä ja uskonnollisia (vähemmistö-)ryhmiä, pyrkii integraatio tuomaan näitä ryhmiä osaksi kantaväestöä ja -yhteiskuntaa. Integraatio on siis monikulttuurisuuden vastakohta.

Integraatiota pidetään poliittisessa retoriikassa tavoiteltavana asiana, koska onnistuessaan se merkitsisi sitä, että maahanmuuttajat ja muut vähemmistöryhmät pärjäisivät suomalaisessa yhteiskunnassa yhtä hyvin kuin kantaväestö. Paradoksaalisesti integraatioon kuitenkin pyritään toteuttamalla yhteiskunnassa poliittista monikulttuurisuutta, eli pyrkimällä luomaan ja ylläpitämään toisistaan erillisiä etnisiä ja kulttuurisia ryhmiä. Tämä on täysin sama kuin kuivat aineet pyrittäisiin sekoittamaan pitämällä sokeri ja jauhot eri purkeissa. Niin pitkään kuin tavoite on ristiriidassa keinojen kanssa, ei tavoitteeseen voida koskaan päästä.

Se, toteutetaanko Suomessa monikulttuurisuutta poliittisena käytäntönä, ei ole mielipidekysymys, vaan Suomen erilaiset julkisen vallan instanssit ja päättäjät pyrkivät systemaattisesti edistämään monikulttuurisuutta. Annan tästä muutamia esimerkkejä, joita voi hakea lisää googlettamalla. Suomen ulkoministeri Alexander Stubb on omasta aloitteestaan antamassaan lausunnossa todennut, että Suomen pitää olla monikulttuurinen. Opetusministeriö puolestaan on käyttänyt yli puoli miljoonaa euroa monikulttuurisuuden tukemiseen. Kaikista yksiselitteisimmin julkisen vallan harjoittama monikulttuurisuuspolitiikka kuitenkin näkyy Suomen lainsäädännössä, eli Suomen eduskunnan ja hallituksen näkemyksessä siitä, miten yhteiskunnan tulee toimia.

Lain Yleisradio Oy:stä pykälän seitsemän toisen momentin mukaan "julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti tukea monikulttuurisuutta". Hallituksen esitys (HE 236/1997) liikuntalaiksi toteaa, että liikuntalain yleisinä tavoitteina on muun muassa monikulttuurisuuden turvaaminen. Hallituksen esityksessä eduskunnalle vuoden 2010 talousarvioksi todetaan muun muassa miten aikuiskoulutuspolitiikalla tuetaan pyrkimyksiä monikulttuurisuuden vahvistumiseen. Saman esityksen selvitysosa myös toteaa, miten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toiminta tukee monikulttuurisen yhteiskunnan kehitystä. Nämä eivät ole ainoita lakeja tai hallituksen esityksiä, jotka puhuvat hallituksen toteuttamasta monikulttuurisuuspolitiikasta, monikulttuurisuuden lisäämisestä tai monikulttuurisuuden tukemisesta. Nämä ovat ainoastaan esimerkkejä, joita voi löytää tahtoessaan lisää esimerkiksi Finlexistä. Olennaista on kuitenkin ymmärtää, että hallituksen esitykset kertovat lainsäätäjän tarkoituksesta ja kannasta, siinä missä taas lainsäädäntö on suoraan julkisen vallan kanta.

Sekään ei ole mielipidekysymys, onko integraatio onnistunutta vai ei. Integraation epäonnistuminen on yksiselitteinen fakta, joka on todettavasti selkeästi tilastoista, jotka osoittavat, että Suomeen on syntynyt ja/tai syntymässä hyvää vauhtia vähemmistöjä, jotka pärjäävät yhteiskunnassa huonommin. Heidän työllisyysasteensa on kantaväestöä heikompi ja heidän rikollisuusasteensa on kantaväestöä suurempi. Kantaväestöä kurjemmin pärjäävien ihmisryhmien ja vähemmistöjen syntyminen on asia, jota integraatio nimenomaisesti pyrkii estämään ja poistamaan. Mikäli siis integraatio onnistuisi, tällaisia yhteiskunnasta syrjäytyneitä vähemmistöjä ei syntyisi. Tällaisia kuitenkin syntyy, minkä huomaa esimerkiksi siitä, että ainoastaan vajaa kolmannes somaleista käy töissä. Integraatio ei siis toimi. Monikulttuurisuuspolitiikan toteuttaminen ei siis aiheuta integraation onnistumista.

Sama ilmiö on nähtävillä myös kaikissa niissä maissa, jotka tutkijat Rastas, Löytty ja Huttunen nostavat erityisiksi esimerkeiksi maista, joissa harjoitetaan poliittista monikulttuurisuutta. Swedish Center for Business and Policy Studiesin teettämän tutkimuksen mukaan toisen polven maahanmuuttajat, eli ihmiset, joiden vanhemmat ovat syntyneet Ruotsin ulkopuolella, ovat todennäköisemmin työttömiä kuin ihmiset, joiden vanhemmat ovat syntyneet Ruotsissa. Raportin mukaan Ruotsin integraatiokäytännöt ovat olleet epäonnistuneita. Myös muut havainnot puhuvat integraation onnistumista vastaan, kuten esimerkiksi Ruotsin hallituksen tilaama tutkimus, jonka mukaan Malmön maahanmuuttajalähiö Rosengård on sikiämispaikka uskonnolliselle "ultraradikalismille".

Focus Migrationin julkaiseman Alankomaiden integraatiopolitiikkaa ja sen onnistumista käsittelevän katsauksen mukaan ulkomaalaisten työttömyysaste on ollut jatkuvasti vähintään kolme kertaa korkeampi kuin kantaväestön. Vuonna 1996 kantaväestön työttömyysaste oli 6%, siinä missä maahanmuuttajilla sama luku oli 22%. Vuonna 2001 kantaväestön työttömyys oli 3% ja maahanmuuttajien 9%. Vuonna 2003 kantaväestön työttömyysaste oli 4%, siinä missä maahanmuuttajien työttömyysaste oli 14%. Alankomaiden politiikka ei onnistu ehkäisemään kantaväestöä huonommin pärjäävien vähemmistöjen syntymistä.

Yhdysvaltain kongressin lainsäädäntöpolitiikkaa tukevan Congressional Research Servicen konngressille antama raportti Muslims in Europe: Integration Policies in Selected Countries käsittelee Euroopan eri maiden integraation onnistumista keskittyen lähinnä muslimivähemmistöihin. Raportin mukaan "Britannia ja Alankomaat omaksuivat [integraatiopolitiikkaan] monikultturismin käsitteen keinona hallita maiden maahanmuuttajapopulaatioita. Käytännössä tämä kuitenkin auttoi vahvistamaan erillisiä muslimiyhteisöjä, jotka toimivat monessa suhteessa erillään isäntämaan omasta kulttuurista."

Poliittinen monikulttuurisuus on ongelma

Poliittinen monikulttuurisuus, eli monikulttuurisuus poliitikkojen ja lainsäädännön tasolla, on ongelma. Ihmiset eivät kuitenkaan pidä sitä ongelmana, johtuen suoraan monikulttuurisuuden toisistaan radikaalisti poikkeavista merkityssisällöistä. Jos ihmiselle sanotaan monikulttuurisuuden olevan rikkaus, hän voi helposti kuvitella tämän tarkoittavan, että on rikasta ja hyvä asia, että on paljon erilaisia kulttuurisia vaikutteita. Kuitenkin politiikan tasolla monikulttuurisuuden luonne muuttuu olennaisesti, eikä monikulttuurisuus politiikassa tarkoitakaan enää pelkästään tiettyjen, positiivistenkin asioiden kuvaamista. Politiikassa monikulttuurisuus on valtiolähtöistä etnistä suunnittelua ja ihmisten välisen kanssakäymisen keinotekoista haittaamista.

Poliittinen monikulttuurisuus on läheistä sukua apartheidille, koska siihen sisältyy ajatus, että on julkisen vallan tehtävä pyrkiä ylläpitämään erilaisia etnisiä ryhmiä. Erilaiset poliittiset päätökset, joiden johdosta muslimilapsia ohjataan eri uimahallivuoroihin kantaväestön lapsien kanssa ei eroa Etelä-Afrikassa toteutetusta politiikasta, jossa valkoiset ja mustat pyrittiin pitämään erillään toisistaan valtion toteuttamin keinoin. Tämä kulttuurien keinotekoinen erilaisuuden ylläpitäminen ja vahvistaminen sekä etninen suunnittelu myös asettaa eri ihmisryhmät eri asemaan lain edessä, aiheuttaen esimerkiksi KKO:n tapauksessa suoraan sen, että muslimiperheen lapsen ihmisoikeudet ovat heikommin suojattuja kuin ateistiperheen lapsen.

Sen lisäksi, että monikulttuurisuus on eri etnisten ryhmien keinotekoista eriyttämistä ja tosiasiallisesti ihmisten syrjimistä ja heikompaan asemaan asettamista, se ei myöskään toteuta niitä keinoja, joihin sillä pyritään. Monikulttuurisuus ei edesauta integraatiota, sillä monikulttuurisuus on integraation vastakohta. Jos integraation tahdotaan onnistuvan, on monikulttuurisuudesta luovuttava. Monet maahanmuuton ongelmat voitaisiin välttää ja ratkaista välittömästi sillä, että Suomi lopettaisi poliittisen monikulttuurisuuden toteuttamisen. Monikulttuurisuus ei ole yhtään sen enempää rikkaus kuin on rikkautta pistää eri väriset lapset eri pihoille leikkimään vain siksi, että heillä ei ole sama ihonväri.

9 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Jiri: . Monet maahanmuuton ongelmat voitaisiin välttää ja ratkaista välittömästi sillä, että Suomi lopettaisi poliittisen monikulttuurisuuden toteuttamisen.

Kari Virtanen: Sosiaali-ja työttömyysavustusten lopettaminen olisi vielä tehokkaampaa.

tutkija kirjoitti...

Tämä monikulttuurikampanja näyttääkin olevan se alkuperäinen rotuoppi, jonka A.Hitler vesitettynä ja lievennettynä kopioi?

Euroopan kansat sotketaan identiteetittömäksi mössöksi, jota hallitsevat barbaariset oligargit aitoon natsityyliin.

http://kalergisuunnitelma.blogspot.com/2009/11/kreivi-kalergin-suunnitelma.html

Anonyymi kirjoitti...

Ehkäpä monikulttuurin onnistumisen edellytys on nimenomaan eri ryhmien erilläänpito. Monikulttuuri lienee "hajoita ja hallitse"-politiikkaa.

Käsittääkseni uimahallierottelu palvelee myös suomalaisia. On miellyttävämpää mennä uimaan ympäristöön, jossa ei näy epätoivottuja ihmisiä. Suvatsevaisto on siis etnisesti puhdistanut uimahallivuoroja.

acc

Anonyymi kirjoitti...

Järkevä kirjoitus, kuten yleensäkin.

Ympärileikkausasiassa olisin kaivannut kuitenkin hiukan suorempaa tarttumista myös siihen tosiseikkaan, että uskonnollinen ympärileikkaus ei ole ensisijaisesti lääketieteellinen, vaan nimenomaan USKONNOLLINEN toimenpide, eli riitti, ja siinä muodossa oikeastaan ensisijaisestikin uskonnonvapauskysymys.

Uskonnollinen ympärileikkaus ei lopu siihen, että esinahkaa leikataan - itseasiassa se vasta alkaa siitä. Uskonnollinen ympärileikkaus tehdään merkiksi uskonnolliseen ryhmään kuulumisesta, ja tähän kuuluu se, että lapselle opetetaan myös MIKSI hänet on ympärileikattu - eli siksi, koska hän kuuluu yhteen tiettyyn uskontokuntaan, eikä mihinkään muuhun.

Tämänkaltainen oppi menee luonnollisestikin paljon paremmin perille, kun lapsen kehoon leikataan pysyvä fyysinen muutos, joka muistuttaa häntä "opetuksesta" koko hänen loppuelämänsä ajan.

Tämän vuoksi vajaavaltaisen kansalaisen uskonnollinen ympärileikkaus on vakava rikkomus yksilön uskonnon- ja mielipiteenvapautta vastaan. Toki vanhemmat saavat kasvattaa lastaan uskonnolliseksi, mutta kehon arpeuttamisen EI tule kuulua uskonnolliseen kasvatukseen, sen enempää kuin mihinkään muuhunkaan kasvatukseen.

EIT-valitus ja tuomionpurku 8.6.2010 mennessa kirjoitti...

Ulkomailla on havaittu että kaikki ei ole oikein Suomessa

http://threatened.globalvoicesonline.org/blogger/seppo-lehto

Seppo Lehto islam- ja maahanmuuttokriitikko

Risto kirjoitti...

Kiroitusvire?

"Luonnossa on mahdotonta löytyy tarkkoja vastaavuuksia teoreettisten etnisyyksien sekä todellisuudessa elävien ihmisten välille. "

Luultavasti löytyy == löytää?

Erinomainen aihe ja erinomainen kirjoitus. Täytyy etsiä aikaa pureutua siihen vielä tarkemmin.

Tigitys kirjoitti...

Loistava kirjoistus ja hyvin perusteltu katsaus "monikulttuurisuuden" keskeisistä ongelmista. Näin kun asiaa esitettäisiin myös julkisissa tiedotusvälineissä. Sain tästä uuden näkökulman aiheeseen, kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Loistavaa tekstiä ja 100-prosenttista asiaa. Tämän päivän mokutusruljanssi on todellakin apartheid, joka kohdistuu valkoisiin.

Australia on monietninen (siis ei monikulttuurinen) maa, siellä suorastaan pakotetaan integroitumaan. Siellä periaatteena on "Jos haluat jäädä Australiaan, sinulla on kaksi vaihtoehtoa: integroidu tai itke ja integroidu".

Tässä olisi adressi, joka kannattaa allekirjoittaa:

http://www.adressit.com/aussit_osaa_hoitaa_mamupolitiikkaa_oikein

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa tekstiä. Tämän saman asian olen tajunnut jo 10 vuotta sitten, mutta maahanmuuttokeskustelun diskurssi on ollut äärimmäisen kieroutunut ja on viimevuosiin saakka leimannut maahanmuuttopolitiikan kritisoijat rasisteiksi. Yksilöt eivät ole suurimpien ongelmien syypää vaan nimenomaan suurella 'ymmärtämisellä' tehdyt lainsäädännöt.
Mielestäni ei ole ollenkaan kohtuutonta vaatia maahanmuuttajalta oman pään sisäisen kulttuurin sovittamista vallitsevaan kulttuuriin.