keskiviikko 24. helmikuuta 2010

"Vasemmisto" ja "oikeisto" ovat tyhjänpäiväistä humpuukia

Poliittiset puolueet jaetaan perinteisesti oikeiston ja vasemmiston akselille. Klassisessa mielessä oikeistolaisuudella on tarkoitettu taloudellista liberalismia, konservatiivisuutta, isänmaallisia arvoja sekä vapauden korostamista. Vasemmistolla taas on tarkoitettu sosiaalista oikeudenmukaisuutta, muutoksellisuutta, työväenliikkeen arvoja sekä oikeuksien korostamista. Nykyään oikeistolla tarkoitetaan vasemmiston vihollisia ja vasemmistolla oikeiston vihollisia. Mitään muuta merkitystä niillä ei enää ole.

Hyvän esimerkin tästä tarjoavat perussuomalaiset. Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan perussuomalaiset on hieman keskustasta vasemmalla oleva työväenpuolue. Perussuomalaisten kunnallisvaaleissa saaman voiton jälkeen Paavo Lipponen kuitenkin vertasi perussuomalaisten taustalla vaikuttavia ideologioita 1930-luvun äärioikeistolaisiin ideologioihin. Euroopan unionin uutisia välittävä EUObserver puolestaan kertoi Perussuomalaisten kannattavan kovia oikeiston arvoja. Tietysti perussuomalaisetkin tahtovat haukkua muita äärioikeistoksi, jotta heitä itseään ei haukuttaisi. Tämän vuoksi Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala korostikin Ilkka-lehdessä 11.10.2009, miten Muutos 2011 on hänen mielestään äärioikeistoa. Nämä esimerkit eivät ole yksittäistapauksia, vaan arkipäiväinen osa politiikan sekä median retoriikkaa.

Se, miten poliittiseen spektriin liittyvää termistöä käytetään mediassa tai poliitikkojen itsensä keskuudessa, ei seuraa minkäänlaista johdonmukaisuutta tai kaavaa. Kyse on pelkästään kuumasta ilmasta, eli sisällöttömästä aukomisesta vailla minkäänlaista pointtia. Oikeiston ja vasemmiston merkityssisältö vaihtelee tasan sitä mukaa, mitä käyttäjän motiivit sattuvat milloinkin olemaan, missä yhteydessä asiasta puhutaan ja kenen kannalta asiasta puhutaan. Kun itsensä oikeistolaiseksi mieltävä ihminen tahtoo käyttää leimakirvestä, hän toteaa vastustajiensa olevan "kommunisteja" tai "vihervasemmistoa". Kun taas vasemmistolaiseksi itsensä mieltävä tahtoo herjata, ottaa hän esille "fasismin" ja "laitaoikeiston". Mitään perusteita millekään näille määrityksille ei anneta -- koskaan. Jos termit määriteltäisiin, ne menettäisivät tehonsa leimakirveinä.

Myös termien historialliset merkitykset heittävät häränpyllyä ajasta ja paikasta riippuen. Yleinen oletus toisen maailmansodan tilanteesta oli se, että Saksan natsit olivat "äärioikeistoa" ja Neuvosto-Venäjän kommunistit "äärivasemmistoa". Todellisuudessa näillä kahdella järjestelmällä ei kuitenkaan ollut mitään olennaista eroa. Molemmat kannattivat omaa versiotaan sosialismista; Saksalla kyse oli kansallissosialismista ja Neuvostoliitolla kommunistisesta sosialismista. Kumpikaan järjestelmä ei suosinut taloudellista tai poliittista liberalismia. Molemmat järjestelmät olivat totalitaarisia diktatuureja, jossa kaikki valta oli keskittynyt vahvalla hallintakoneistolle. Järjestelmät jaettiin oikeistoon ja vasemmistoon, koska ne olivat sodassa toisiaan vastaan ja pyrkivät demonisoimaan vastustajansa.

Alunperin vasemmisto/oikeisto-akseli on peräisin Ranskasta 1700-luvun loppupuolelta. Status quo'n säilyttämistä kannattaneet istuivat lainsäädäntöelimissä oikealla, siinä missä taas muutosta ajavat tahot istuivat vasemmalla. Tämän vuoksi nykymaailmassakin eletään monessa suhteessa oletuksessa, että oikeistoon liittyisi konservatiivisuus ja vasemmistoon taas muutoksellisuus. Asia ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua, sillä se, mikä on konservatiivista ja mikä ei, vaihtelee.

Konservatiivisuus (lat. conservare, säilyttää) merkitsee vanhan tilanteen säilyttämistä tai pyrkimystä vanhaan tilanteeseen. Jenkkilässä konservatiiveina pidetään republikaaneja, jotka kannattavat pieniä veroja ja valtion vähäistä puuttumista talouteen. Ihmistä, joka on kannattamassa verovaroilla kustannettavien palvelujen lisäämistä, pidetään Jenkkilässä muutoshenkisenä. Tästä esimerkkinä Barack Obama ja hänen terveydenhuoltouudistuksensa. Suomessa perinteinen järjestelmä taas on ns. hyvinvointivaltio, eli valtio, joka huolehtii verovaroista kustannettavilla sosiaalisilla tulonsiiroilla kansalaistensa hyvinvoinnista. Taloudelliseen vapauteen puuttumisen ja positiivisten oikeuksien korostamisen vuoksi järjestelmää voidaan perustellusti pitää klassisella akselilla vasemmistolaisena. Jos henkilö ehdottaa hyvinvointivaltion ja siihen liittyvien arvojen lopettamista täyden talousliberalismin edessä, ei häntä voida Suomessa pitää mitenkään konservatiivina, mutta tästä huolimatta hänen ajamansa politiikka olisi klassisesssa mielessä oikeistolaista.

Konservatismin liittäminen oikeistoon on vain yksi esimerkki. Ongelma itsessään syntyy siitä, että arvoja ja asioita, joilla ei ole mitään välttämätöntä liitonnaissuhdetta toisiinsa, niputetaan yhteen nimikkeiden alle. Ei ole mitään syytä, miksi vahvasti isänmaallinen ("oikeistolaisuus") duunari ei voisi samaan aikaan kannattaa työväenliikettä ja hyvinvointivaltiota ("vasemmistolaisuus"). Mikään asia koko universumissa ei tee sitä, etteikö äärimmäisen liberaali ("oikeistolaisuus") ekonomi voisi katsoa valtiorajojen olevan puhtaasti keinotekoisia konstruktioita, joita ei tarvita ("vasemmistolaisuus"). Minkäänlainen looginen välttämättömyys ei sääntele sitä, mitkä asiat liittyvät vasemmistolaisuuteen ja mitkä oikeistolaisuuteen. Kyse on puhtaasti ihmisten sanavalinnoista.

Vasemmiston ja oikeiston jaottelusta seuraa se, että poliittiset vaihtoehdot tarjotaan ihmisille könteissä. "Jos kannatat tätä asiaa, silloin kannatat myös tätä asiaa." Kun ihminen ottaa vasemmistolaisuuden tai oikeistolaisuuden mielivaltaiset etiketit osaksi identiteettiään, hän tekee näistä mielipidekönteistä osan itseään. Todellisuudessa kuitenkaan asioita ei voi koplata yhteen köntiksi, vaan esimerkiksi kysymys kansallisvaltiosta on täysin erillinen kuin kysymys sosiaalisista tulonsiirroista. Vastaavasti yhä suurempi ja suurempi osa asioista ovat sellaisia, että niitä ei voida millään tavalla pistää oikeiston tai vasemmiston perinteiselle akselille. Yksi hyvä esimerkki tästä ovat sähköisen liikenteen tunnistetiedot. Kumpikaan, ei oikeisto eikä vasemmisto, tiedä, mitä nämä tunnistetiedot ovat tai miten suhtautua niihin. Teknologia ja kehitys tuovat jatkuvasti uusia asioita, eivätkä vanhat, kalkkiutuneet oletukset poliittisesta "vasemmasta" ja poliittisesta "oikeasta" pysy sen perässä.

Ihmisten poliittinen jako vasemmistoon ja oikeistoon on vanhentunut ja turhanpäiväinen tapa. Se, mitä siitä todellisuudessa seuraa, on kansan jakaminen itseään vastaan. Kansalle luodaan tällä keinotekoisella jaottelulla omasta keskuudestaan vihollisia, joita syyttää yhteiskunnan erilaisista epäkohdista. Talouskriisin aikana tämä näkyi äärimmäisen selvästi "vasemmistolaisten" syyttäessä talouskriisistä oikeistolaista liberaalipolitiikkaa ja "oikeistolaisten" taas haukkuessa kriisin syyksi vasemmistolaista sääntelyä. Todellisia syyllisiä osoitetaan sormella hyvin harvoin, kun on mahdollista käyttää syntipukkia. Vasemmistolle oikeistossa on aina syntipukki ja oikeistolle puolestaan vasemmistossa.

Koska vasemmistolle tai oikeistolle ei ole edes etäisesti yhtä merkityssisältöä, ajattelevat ihmiset vasemmiston ja oikeiston tarkoittavan eri asioita. Joillekin vasemmistolaisuuteen liittyvät liberaalit ajatukset, toisen mielestä taas se on perinteisesti työväenliike. Joillekin oikeisto on kansallismielisyyttä, toisille klassista liberalismia. Ongelma, mikä tästä seuraa, on se, että ihmiset puhuvat samoilla sanoilla eri asioista, eivätkä tämän vuoksi tajua toisiaan. Keinotekoisen vastakkainasettelun lisäksi vasemmiston ja oikeiston jaottelu etäännyttää ihmisiä toisistaan.

Todellinen poliittinen spektri ei jakaudu vasemmistoon ja oikeistoon. Todellinen poliittinen spektri jakautuu niihin, jotka ovat ihmisten puolella, ja niihin, jotka eivät ole. Jos ihminen on korruptoitunut tai psykopaattinen, ei sillä ole mitään väliä, mitä väriä hän tunnustaa. Jalot ideologiat eivät paina mitään vaakakupissa, jossa on henkilökohtainen etu, raha ja oman valtansa kasvattaminen. Oikeiston ja vasemmiston välisen vastakkainasettelun ja keinotekoisen jaottelun ylläpitäminen vaikeuttaa keskustelua, kangistaa ajattelua ja piilottaa olennaisia kysymyksiä savuverhon taakse. Se on turhaa ja vahingollista.

torstai 18. helmikuuta 2010

Marko Sihvonen vastaan eurooppalainen stalinismi

Marko Sihvonen on ollut eduskuntatalon edessä nälkälakossa 1.2. alkaen vastustaakseen Suomen pohjavesien yksityistämistä ja myymistä ylikansallisille suuryrityksille. Veden hinta on nousemassa räjähdysmäisesti ja nykyinen talouskriisi ainoastaan kiihdyttää tätä. Suomen hallitus on asettamassa lakia, joka mahdollistaa kansallisten pohjavesivarantojen myymisen yksityisille yrityksille. Asia liittyy EU-direktiiveihin.

Asiasta ovat kirjoittaneet ainakin:
Riikka Söyring 1, 2
Veli-Pekka Kortelainen 1
Lars Österman 1
Kullervo Kalervonpoika 1, 2

Marko Sihvoselle on tehty Facebookiin tukiyhteisö ja hänen mielenosoitukselleen on perustettu tukisivusto. Yle ei ole huomioinut Marko Sihvosen mielenosoitusta mitenkään. Suomen lain mukaan laillisen mielenosoituksen järjestämiseksi ei tarvita minkäänlaista lupaa, vaan ainoastaan järjestysluonteinen etukäteisilmoitus viranomaisille. Marko Sihvonen oli todistettavasti tehnyt tämän ilmoituksen. Tästä huolimatta 3.2. poliisit ottivat Marko Sihvosen kiinni ja laittoivat hänet poliisiauton taakse. Poliisi ei perustellut Sihvosen kiinniottoa millään tavalla.

Se, mitä tässä tapahtuu, on, että Suomen virkavalta ei kunnioita lakia, eli sitä ainoaa asiaa, jonka ansiosta heillä on lainkaan minkäänlaista valtaa yli kenenkään toisen. Se, miksi näin tapahtuu, on se, että julkinen valta ei tahdo ihmisten näkevän, että ihmiset pystyvät sanomaan ääneen mielipiteensä julkisen vallan moraalittomista ja oikeudettomista toimista. Julkinen valta ei kestä ihmisten mielipiteitä, joten ihmiset pyritään pelottelemaan hiljaiseksi.

3.5.2009 Helsingin Sanomat uutisoi Suomen syyllistyneen viimeisen 15 vuoden aikana useampaan ihmisoikeusrikkomukseen kuin kaikki muut Pohjoismaat yhteensä. Kun ottaa huomioon sen, että muissa Pohjoismaissa on yhteensä 3,7 nousee luku vielä merkittävämmäksi. Ainoastaan seitsemän Euroopan neuvoston maata on saanut Suomea enemmän tuomioita sananvapauden rikkomisesta. Suomi liukuu jatkuvasti yhä kiihtyvällä tahdilla kohti samankaltaista vastustuksen ja vaikutusmahdollisuudet nujertavaa kontrollijärjestelmää kuin mikä naapurimaa Venäjällä on vallinnut muutamia hassuja poikkeuksia lukuunottamatta koko Suomen nykyisen olemassaolon ajan.

Kehitys ei ole ainutlaatuista Suomessa, vaan tämä sama ilmiö tapahtuu kaikkialla Euroopan unionissa. Naapurimme Ruotsi on ottanut käyttöönsä telekuuntelujärjestelmän, jolla se pystyy valvomaan kaikkea sen rajat ylittävää liikennettä, mikä tarkoittaa käytännössä hyvin suurta osaa Suomen tietoliikennettä. Tämän lisäksi Euroopan yhteisöjen tuomioistuin vaati Ruotsia ottamaan käyttöönsä lait, jotka pakottavat teleoperaattorit tallentamaan asiakkaidensa puheluja ja sähköposteja.

Britannian hallitseva puolue Labour on luonut keskimäärin 33 uutta rikosta joka ikinen kuukausi siitä asti, kun se on ottanut vallan. Labourin hallituksen aikana on myös ryhdytty asentamaan valvontakameroita 20 000 tuhanteen yksityiseen kotiin. Valtontajärjestelmän hinta on noin 400 miljoonaa puntaa. Britannia on asentamassa kameroita talojen sisälle myös valvoakseen ihmisten naapureita, jalankulkijoita ja katunäkymää.

Ei ole mitään syytä olettaa, että kehitys tulisi pysähtymään siihen pisteeseen, missä se on nyt. Valvonta-, hallinta- ja seurantajärjestelmien kehittely ja implementointi on ainoastaan kiihtynyt ja se kiihtyy yhä edelleen. Koko Euroopan unioni, ei vain Suomi, on kulkemassa kohti köyhää, kurjaa ja hallittua dystopiaa. Tässä ei ole mitään omituista, sillä järjestelmät ja ihmiset niiden takana ovat läpi historian halunneet valtaa muiden ihmisten yli. Nykyhetki olisi historiallinen kuriositeetti, jos niin ei olisi tälläkin hetkellä.

Kansanedustajilla, ministereillä tai virkamiehillä ei ole todellisuudessa lainkaan valtaa. Heidän ainoa valtansa on kirjoittaa paperille tai tietokoneelle asioita ja puhua. Heidän puheensa ja kirjoituksensa vaikuttavat todellisuuteen ainoastaan sen takia, että ihmiset eivät ole vaivautuneet sanomaan vastaan. Kun ihmiset sanovat heille vastaan, heidän hallitsijan viittansa putoaa pois ja heistä tulee tasan samanlaisia tyyppejä kuin kaikista muistakin.

Perjantaina 19.2. Marko Sihvosen tukijoukot järjestävät ulkoilmabileet Arkadianmäellä. Kannattaa myös liittyä Facebookin tukiyhteisöön ja harkita Söyringin ja muiden blogien levittämistä läpi Internetin.

tiistai 2. helmikuuta 2010

Muutos 2011 ry:n kannanotto Lissabonin sopimuksen kansalaisaloitteeseen

Euroopan unioni ottaa osana Lissabonin sopimusta käyttöön kansalaisaloitteen, jonka tarkoituksena on helposti ja avoimesti lisätä sekä demokratiaa EU:n päätöksenteossa että kansalaisten mahdollisuuksia ilmaista mielipiteitään.

Lissabonin sopimuksen myötä kansalaisilla on mahdollisuus pyytää komissiota laatimaan toimenpide-ehdotuksia niille politiikan aloille, joilla EU on toimivaltainen. Sopimuksen mukaan vähintään miljoonan kansalaisen "merkittävästä määrästä" jäsenmaita on allekirjoitettava vetoomus. Monet käytännön kysymykset on kuitenkin jätetty määrittelemättä sopimuksessa. Komissio pyysi asiasta kiinnostuneita tahoja antamaan lausunnon näihin keskeisiin kysymyksiin liittyen. Lausuntojen jättämisen määräaika päättyi 31.1.2010.

Uusi kansalaisaloite on merkittävä osa Muutos 2011 ry:n ykkösagendaa, suoraa demokratiaa. Kannanottomme ja vastauksemme komission esittämiin kysymyksiin löytyvät täältä:
http://ec.europa.eu/dgs/secretariat_general/citizens_initiative/docs/muutos_2011_ry_fi.pdf

Ehdotamme myös, että kansalaisaloitetta tulee voida käyttää ehdottamaan muutoksia myös Euroopan unionin perussopimuksiin. EU-sopimukset ovat monimutkaisia, yksityiskohtaisia ja säätelevät EU:n konkreettisia politiikan sisältöjä huomattavasti enemmän kuin useimmat kansalliset perustuslait valtioiden toimintaa. Mikäli kansalaisaloitteet eivät voisi koskea perussopimuksia ja niiden muuttamista, se rajaisi suuresti kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.

Monet suomalaiset puolueet ja järjestöt puhuvat nykyisin - etenkin näin vaalien lähestyessä - entistä enemmän kansalaisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämisestä. Siksi olemme hämmentyneitä siitä, että Muutos 2011 ry:n lisäksi vain yksi (1) suomalainen organisaatio vaivautui ottamaan kantaa tähän merkittävään uudistukseen.

Myöskään Suomen hallitus – toisin kuin esimerkiksi Ruotsin hallitus – ei nähnyt tarpeelliseksi kommentoida tätä uutta merkittävää eurooppalaisen kansalaisvaikuttamisen välinettä. Muutos 2011 ry:n näkemyksen mukaan syy on se, että päinvastaisista puheistaan huolimatta suomalainen valtaeliitti ei todellisuudessa halua lisätä kansalaisten poliittista aktiivisuutta ja osallistumista. Kyse saattaa tietysti olla myös puhtaasta välinpitämättömyydestä ja laiskuudesta.