Vaaliohjelmani eduskuntavaaleihin 2011.
Poliittinen järjestelmä:
- Oikeusjärjestelmän on oltava vapaa politiikasta. Suomen nykyisessä järjestelmässä käräjäoikeuksien lautamiehet ovat puolueiden valitsemia ja nimeämiä, mikä käytännössä tarkoittaa, että lautamiespaikat menevät palkkioiksi puolueen aktiiveille ja toimijoille. Tämä on vastoin oikeusvaltion periaatteisiin kuuluvaa vallan kolmijaon oppia ja siitä tulee luopua. Käräjäoikeuksien maallikkojäsenet tulee valita arvalla kaikista vapaaehtoisista lautamiehen kriteerit täyttävistä Suomen kansalaisista.
- Suomi tarvitsee perustuslakituomioistuimen. Tällä hetkellä lakien perustuslainmukaisuudesta päättää eduskunnan perustuslakivaliokunta, eli ne samat kansanedustajat, jotka alunperinkin säätävät lakeja. Kansanedustajat saavat siis itse päättää, onko heidän säätämänsä laki vastoin perustuslakia vai ei. Eduskunnalla ei ole merkittävää kynnystä olla säätämättä Suomen perustuslain kanssa ristiriidassa tai jännitteessä olevaa lainsäädäntöä, koska se valvoo itse itseään. Viimeaikaisina esimerkkeinä ilmiöstö muun muassa uusi yliopistolaki, Lissabonin sopimus ja Lex Nokia. Perustuslakituomioistuin tehostaisi perustuslainmukaisuuden valvontaa ja se loisi pakotteita eduskunnalle toimia perustuslain mukaisesti.
- Suomen perustuslakiin on lisättävä kansalaisille mahdollisuus omasta aloitteestaan järjestää sitovia kansanäänestyksiä. Tätä kansanvallan muotoa kutsutaan suoraksi demokratiaksi, ja se on ollut menestyksekkäästi käytössä Sveitsissä jo yli 150 vuotta. Sitovat kansanäänestykset toimivat sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla. Kansanäänestys tavallisesta laista järjestetään 35 000 ihmisen aloitteesta. Kansanäänestys perustuslain muuttamiseksi tai korkean virkamiehen erottamiseksi järjestetään 43 000 ihmisen aloitteesta. Lisäksi sitova kansanäänestys on järjestettävä aina perustuslakia muuttaessa tai säädettäessä lainsäädäntöä, joka vaikuttaa kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin.
- Kansanedustajia varten tulee asettaa sähköisen äänestyksen järjestelmä. Kansalaisten kohdalla sähköinen äänestys ei toimi, koska siinä on valtavia riskejä esimerkiksi vaalisalaisuuden suhteen. Kansanedustajien asema äänestämisessä on kuitenkin täysin päinvastainen. He eivät esimerkiksi tarvitse vaalisalaisuutta, vaan äänestäjälle on nimenomaan tärkeää, että hän tietää, mitä kukakin kansanedustaja on äänestänyt. Sähköisen äänestyksen ongelmat eivät siis koske kansanedustajia samalla tavalla kuin kansalaisia. Sähköisen äänestämisen järjestelmä voitaisiin hoitaa sovelluksella, joka asennetaan esimerkiksi kansanedustajien kännyköihin. Tällöin kansanedustajat voisivat äänestää myös ollessaan poissa täysistunnoista, eivätkä he voisi enää paeta epämiellyttäviä päätöksiä yksinkertaisesti olemalla äänestyksestä poissa, kuten monet kansanedustajat nykyään tekevät.
Tietoyhteiskunta:
- Ihmisoikeuksien on toteuduttava täysimääräisesti tietoyhteiskunnassa. Kaikkia kansallisia ja EU-tasoisia valvonta- ja sensuurijärjestelmiä tulee ryhtyä purkamaan määrätietoisesti ja uusia valvontajärjestelmiä ei tule enää luoda. Erityisesti Suomen valtion tulee vaatia Ruotsia purkamaan omien rajojensa ulkopuolisten ihmisten ihmisoikeuksia rajoittava tietoliikennevakoilujärjestelmä. Internet ei ole mikään lainsäätäjän villi länsi, jonne hän voi mielivaltaisesti laatia kieltoja ja urkkimisjärjestelmiä, vaan Internet on osa oikeiden ihmisten oikeaa arkea ja sitä koskevat samat lait kuin muuta yhteiskuntaa.
- Julkisen vallan on pyrittävä edistämään vapaan koodin ohjelmistojen käyttöä ja suomalaista tekniikkaa. Tällä hetkellä Suomen valtio antaa turhaan rahaa ulkomaalaisille megakorporaatioille, vaikka tuo raha voitaisiin säästää ja samalla tukea Suomen tietoyhteiskuntakehitystä. Suomen koulut myös kouluttavat ATK-tunneilla oppilaita lähinnä käyttämään esimerkiksi Windowsia, eikä heille juuri kerrota vaihtoehdoista. Suomi kouluttaa ylikansallisille firmoille asiakkaita sen sijaan, että se opettaisi oppilaita mahdollisimman monipuoliseen tietotekniikan ymmärtämiseen. Julkisissa koneissa on siirryttävä käyttämään avoimia, vapaita ohjelmistoja. Toisin kuin kaupalliset ohjelmistot, nämä ohjelmistot ovat valtiolle ilmaisia, eikä valtiolla ole mitään syytä maksaa ylimääräistä. Lisäksi monet laadukkaimmista vapaan koodin ohjelmistoista ovat kotimaisia, kuten esimerkiksi Linux-käyttöjärjestelmät.
- Kaikkiin julkisen vallan koneisiin on asennettava Grid-sovellus laskemaan ihmiskuntaa hyödyttävää tieteellistä tutkimusta. Grid on ohjelmisto, joka käyttää tietokoneen kapasiteettia tieteellisten laskutoimitusten suorittamiseen silloin, kun tietokone ei ole muussa käytössä. Näiden laskutoimitusten tulokset Grid lähettää keskusserverille, jossa tiedot kootaan ja toimitetaan niitä hyödyntäville tiedemiehille. Grid-teknologiaa käytetään muun muassa taistelussa syöpää ja HIV:tä vastaan. Suomessa on paljon julkisia tietokoneita. Jos nämä kaikki tietokoneet käyttämättöminä ollessaan laskisivat tieteellistä informaatiota HIV:n parantamiseksi, lahjoittaisi Suomi vuosittain miljoonia tunteja laskentakapasiteettia koko ihmiskuntaa riivaavien asioiden parantamiseksi. Sovellusten käyttöönotto ei maksaisi Suomelle käytännössä mitään, mutta se tuottaisi jatkuvasti rahanarvoista tietoa yhteistä hyvää varten.
Ulkopolitiikka:
- Euroopan unionin jäsenyydestä on järjestettävä uusi kansanäänestys, jonka tulos sitoo eduskuntaa. Nykyinen EU ei ole sama EU, jonka jäsenyydestä suomalaiset saivat äänestää. Kun Lissabonin sopimus, eli Euroopan unionin perustuslaki, tuli voimaan, muuttuivat EU:n valtasuhteet ja lainsäädäntövaltuudet merkittävästi. Lisäksi Lissabonin sopimus korvasi sitä edeltäneet EU:n perustamissopimukset, joten uuden kansanäänestyksen järjestäminen on myös juridisesti perusteltua.
- Kehitysavulle on parempia vaihtoehtoja. Todellisuudessa kehitysapu ei kehitä eikä auta. Asiantuntijoiden mukaan jopa 90% kaikesta Suomen antamasta kehitysavusta menee korruptoituneille virkamiehille, poliitikoille tai muille tahoille, joille se ei kuulu. Lisäksi monet kehitysavun tyypit on sidottu taloudellisiin sopimuksiin ja ehtoihin, joista on vähän hyötyä kehitysavun saajamaalle, mutta paljon hyötyä kansainvälisille yrityksille. Kehitysavun sijasta olisi kokeiltava muita auttamismuotoja, kuten esimerkiksi mikrolainoja, joissa apu menee suoraan ihmiseltä ihmiselle ilman byrokraattisia välikäsiä.
- Suomen on tunnustettava Somalimaan itsenäisyys. Somalimaa, eli Somalian autonominen pohjoisosa, on käytännössä toimiva ja rauhallinen valtio. Sitä eivät vaivaa muun Somalian ongelmat kuten ääri-islamismi, sotajoukot tai sisällissota. Tästä huolimatta Somalia on YK:n tunnustama valtio, mutta Somalimaa ei. Somalimaa täyttää toimivan valtion kriteerit huomattavasti muuta Somaliaa paremmin. Somalimaan itsenäisyyden tunnustaminen olisi ensimmäinen askel Somalian tilanteen rauhoittamiseksi. Tämän lisäksi Suomen on tuomittava kansainvälisesti Britannian antama miljoonien tuki Somalian ihmisoikeusrikkomuksista syytetylle hallinnolle.
- Suomen on osaltaan annettava anteeksi kaikkien kehitysmaiden velat edellyttäen, että kehitysmaa pyrkii kehittämään toimivaa kansanvaltaa. Velka on yksi maailman pahimmista ongelmista. Vaikka fyysistä orjuutta vastaan pyritään taistelemaan jatkuvasti, on velkaorjuuden määrä ainoastaan kasvanut. Monien kehitysmaiden velat ovat syntyneet itsevaltiuksen aikana, eikä otettua lainaa ole käytetty parantamaan maan kansalaisten asemaa. Siltikin maan kansalaiset joutuvat maksumiehiksi. Tämä on moraalisesti väärin ja se rajoittaa keinotekoisesti kehitysmaiden hyvinvoinnin kehitystä. Velkojen anteeksianto olisi hyvä vaihtoehto myös kehitysavulle.
Uskonnonvapaus:
- Kaikesta uskonnonopetuksesta on tehtävä tunnustuksetonta ja objektiivista. Verovaroja ei saa käyttää kasvattamaan lasta uskomaan kristinuskoon, islamiin tai muihin puhtaasti uskonnollisiin maailmankatsomuksiin. Kouluissa kaikkia uskontoja on kohdeltava tasapuolisesti ja niistä on opetettava lapselle myös uskontojen huonot, usein vaietut puolet. Vanhempien uskonnollinen vakaumus ei saa vaikuttaa siihen, mikä lapselle annettavan opetuksen laatu tai sisältö on, vaan jokaisen lapsen on oltava tasavertaisessa asemassa uskonnosta riippumatta. Lapsia ei myöskään saa opettaa pitämään toisiaan erilaisina eristämällä heitä mielivaltaisesti toisistaan eri kouluryhmiin heidän vanhempiensa uskonnollisista näkemyksistä johtuen.
- Lasten sukupuolielinten silpominen kriminalisoitava. Uskonnollisista tai kulttuurillista syistä tapahtuva lasten sukupuolielimien rituaalinen arpeuttaminen, eli ympärileikkaus, on kiellettävä ehdottomasti kaikissa tapauksissa, ja se on kirjattava Suomen rikoslakiin rankaistavana rikoksena. Rangaistuksia annettaessa lapsen ikä on katsottava raskauttavaksi tekijäksi. Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Fyysinen koskemattomuus on lapsen oikeus, eikä sitä saa loukata lapsen vanhempien uskonnollisten rituaalien vuoksi. Vanhempien oikeus uskonnonvapauteen ei tarkoita, että lapsella ei olisi oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen tai että tuo oikeus heikkenisi. Lapsen etu ei voi toteutua, jos lapsen ihmis- ja perusoikeuksia loukataan.
- Kirkko ja valtio tulee erottaa toisistaan. Nykyisessä järjestelmässä kirkkoa joutuvat tukemaan verovaroilla monet sellaiset, jotka eivät usko kirkon opetuksiin. Valtionkirkko tosiasiallisesti asettaa eri uskonnot ja elämänkatsomukset epätasa-arvoiseen asemaan. Kirkon valtiollinen asema myös rajoittaa kirkon oppien harjoittamista. Lisäksi Suomen merkittävin uskontokunta, luterilaisuus, pitää sisällään niin sanotun kahden miekan opin, jonka mukaan kirkollinen ja maallinen valta kuuluvat erilleen. Sekä maalliset että henkiset syyt puhuvat valtionkirkkoa vastaan.
- Uskonrauhan rikkomista koskeva pykälä rikoslaista on kumottava. Suomen lainsäädäntö, kuten järjestyslaki ja muut rikoslain pykälät, ovat riittäviä rankaisemaan esimerkiksi uskonnollisten yhdyskuntien tilaisuuksien häirinnästä ilmankin uskonrauhan rikkomista koskevaa pykälää. Uskonrauhan rikkominen asettaa esimerkiksi ateististen, aatteellisten yhdistysten ja uskonnollisten yhdyskuntien kohtelun erilaiseen asemaan toisiinsa nähden, vaikka Suomen lain tulisi kohdella kaikkia yhdenmukaisesti heidän uskonnostaan riippumatta. Sananvapauden kannalta taas on ongelmallista, jos jokin asia voidaan asettaa kritiikin ulkopuolelle pelkästään julistamalla se pyhäksi. Ei ole ihmisen tehtävä loukkaantua Jumalan puolesta, jos Jumalaa pilkataan. Jos Jumala tahtoo rankaista pilkkaajaansa, hän kyllä varmasti tekee sen itse.
Maahanmuuttopolitiikka:
- Pakolaisuus on ulkopoliittinen ongelma ja se tulee ratkaista ulkopoliittisin keinoin. Suomi ei voi parantaa pakolaisongelmaa sisäpolitiikallaan, eikä esimerkiksi turvapaikkojen määrä tule vaikuttamaan mitenkään niihin asioihin, jotka oikeasti aiheuttavat pakolaisuutta. Pakolaisuuspolitiikka on suunnattava ensisijassa ulkopolitiikaksi. Ulkopoliittisia toimenpiteitä, joilla Suomi voi vähentää pakolaisuutta aiheuttavaa kurjuutta ja levottomuutta, ovat esimerkiksi kaikkien kehitysmaiden velkojen anteeksianto, Somalimaan itsenäisyyden tunnustaminen ja yksityisille suunnatut mikrolainat.
- Suomen omaan lainsäädäntöön perustuva "humanitaarinen suojelu" lakkautetaan ja humanitaarisen maahanmuuton painopiste siirretään YK:n järjestelmään. Suomen oma järjestelmä ei perustu kansainvälisiin sopimuksiin tai vaatimuksiin, eikä sitä ole laadittu pitäen silmällä maahanmuuttajien tai Suomen kansalaisten etua. Järjestelmän epäkohdat mahdollistavat ja edistävät muun muassa väärinkäyttöä ja ihmiskauppaa. YK:n pakolaissopimukseen perustuvassa järjestelmässä ei näitä ongelmia ole, ja YK:n järjestelmässä jokaisen turvapaikanhakijan oikeutus kansainväliseen sopimukseen perustuvaan pakolaisstatukseen on tarkistettu jo ennakolta. Suomen on nostettava pakolaiskiintiönsä nykyisestä 750 tuhanteen. Tämä 1000 kiintiö muodostaa Suomen humanitaarisen maahanmuuton maksimimäärän, ja esimerkiksi perheenyhdistämiset vähennetään tästä 1000 kiintiöstä.
- Naispuolisten maahanmuuttajien asemaa on parannettava. Monissa maissa naisen oikeuksia esimerkiksi koulutukseen, työsskäyntiin tai sosiaaliseen vaikuttamiseen rajoitetaan kulttuurisilla tai uskonnollisilla perusteilla. Näistä maista tulleet maahanmuuttajat eivät välttämättä edes ymmärrä, että Suomessa mies ja nainen ovat tasa-arvoisia. Maahanmuuttajanaisten pääsyä koulutuksen pariin on helpotettava, ja heille on tiedotettava tehokkaasti, mitkä heidän oikeutensa ovat ja miten he voivat ajaa noita oikeuksia. Lisäksi etupäässä naisiin kohdistuvat uudet rikollisuuden muodot, kuten kulttuurilliseen häpeään perustuva väkivalta, tulee huomioida erikseen lainsäädännössä ja siitä on rankaistava tehokkaasti.
- Humanitaariseen maahanmuuttoon otetaan käyttöön 80% naiskiintiö. Käytännössä kaikkialla maailmassa, missä on kurjuutta, eniten siitä kärsivät naiset. Monesti tämä kärsimys on vieläpä miesten patriarkaalisten järjestelmien aiheuttamaa. Jos humanitaarista maahanmuuttoa perustellaan ihmisten auttamisella, on rajalliset resurssit kohdistettava eniten kärsivien auttamiseksi. Lisäksi on otettava huomioon, että miehet tekevät suhteessa naisia enemmän väkivalta- ja seksuaalirikoksia, ja naisten on keskimäärin helpompaa sopeutua vieraaseen kulttuuriin kuin miesten. Naiskiintiö sekä lisää humanitaarisen maahanmuuton tarkoituksenmukaisuutta että myös tehostaa integraatiota.
Talous:
- Suomen julkisia menoja on leikattava. Leikkaukset on aloitettava tuottamattomasta hallintobyrokratiasta ja edustuskuluista sekä muusta sellaisesta, joka ei konkreettisesti lisää kansalaisten hyvinvointia. Eurooppa- ja maahanmuuttoministerin sekä ulkomaankauppaministerin virat lakkautetaan ensimmäiseksi. Eurooppa- ja ulkomaankauppa-asiat siirretään ulkoministerille ja maahanmuuttoasiat sisäministerille. Kansanedustajien palkkaa leikataan 3000 eurolla kuussa ja suurten eduskuntaryhmien puheenjohtajien erityislisät lakkautetaan. Kansanedustajien määrä lasketaan 150:een. Kansanedustajille ja ministereille automaattisesti maksettavat kulukorvaukset lakkautetaan ja kulukorvauksia maksetaan vain perustelluista menoista kuittia vastaan. Leikkaukset eivät rajoitu näihin, mutta näistä aloitetaan. Periaate on, että niin pitkään kuin julkisella vallalla on mahdollisuus leikata hallintobyrokratiasta, tuottamattomasta virkamieskoneistosta tai poliitikkojen ja virkamiesten edustuskuluista, ei ole perusteltua tehdä leikkauksia, jotka vaikuttavat kansalaisten konkreettiseen hyvinvointiin.
- Kaikki puolueille ja niiden alajärjestöille myönnettävät tuet on lakkautettava. Nykyään tuet on sidottu puolueen kokoon, mikä tarkoittaa sitä, että suuret puolueet saavat enemmän rahaa kuin pienet puolueet. Tämä seuraa se, että suurilla puolueilla on enemmän veronmaksajien rahaa kampanjointiaan varten kuin pienillä puolueilla, mikä taas auttaa suuria puolueita pysymään vallankahvassa. Tämä on demokratian kannalta sopimatonta ja vahingollista. Ei ole veronmaksajien asia kustantaa puolueiden vaalikampanjointia, vaan rahat voitaisiin käyttää järkevämmin kansalaisten hyvinvoinnin helpottamiseksi.
- Kansanedustajien palkkaus sidottava työn hoitamiseen. Lailla säädetään, että kansanedustajat tai ministerit eivät voi nostaa palkkioitaan niinä vuosina, jolloin valtion talous on alijäämäinen. Nykyään kansanedustajien ja ministerien palkat ovat täysin riippumattomia siitä, miten hyvin tai huonosti päättäjä hoitaa tehtävänsä. Valtion velkaantuessa ei ole perusteltua, että kansanedustajat nostaisivat palkkojaan.
- Kansalaisille on annettava mahdollisuus talousaloitteeseen. Poliitikot käyttävät toisten ihmisten rahoja, minkä vuoksi heillä ei ole syytä olla yhtä huolellisia kuin jos he käyttäisivät omia rahojaan. Verorahat ovat kansalaisten rahoja, jotka otetaan suoraan heidän pussistaan. Kansalaiset ovat poliitikkoja huolellisempia käyttämään verorahoja, koska he käyttävät omia rahojaan. Kansalaisille on annettava oikeus vastaaviin suoran demokratian menetelmiin koskien valtion rahankäyttöä kuin mikä heille on myönnettävä koskien lainsäädäntöä. Kansalaiset voivat siis halutessaan äänestää esimerkiksi valtion lisäbudjeteista sitovasti. Lisäksi kansalaiset voivat tehdä rahankäyttöä ja leikkauksia koskevia aloitteita. Lisäksi sitova kansanäänestys on järjestettävä aina eduskunnan tehdessä päätöksiä, jotka eivät kuulu eduskunnan alkuperäiseen talousarvioon ja joiden tosiasialliset kulut ovat miljardi euroa tai enemmän.
Koulutus:
- Kielivalinnan vapautta on lisättävä. Ruotsin kielen tarpeellisuus vaihtelee radikaalisti eri alojen, yksilöiden ja paikkojen välillä. Esimerkiksi itärajalla venäjän opiskelu voi olla huomattavasti hyödyllisempää kuin resurssien tuhlaaminen ruotsin opiskeluun. Vapaaehtoisuus lisää motivaatiota oppimiseen ja se monipuolistaa suomalaisten kieltenosaamista. Ruotsin kielen pakollisesta opetuksesta tulee tehdä vapaaehtoista kaikilla oppiasteilla ja virkamiesruotsista on luovuttava. Ruotsille on tarjottava vaihtoehdoiksi merkittäviä eurooppalaisia kieliä, kuten saksaa, venäjää ja espanjaa.
- Maksuton koulutus Suomen kansalaisille on turvattava kaikilla oppiasteilla. Koulutus on ollut yksi tärkeimmistä tekijöistä Suomen hyvinvoinnin luomisessa, eikä koulutukseen käytetyistä resursseista tule nipistää. Maksuton koulutus yhdenvertaistaa jokaisen mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja täyttä potentiaaliaan.
- Ylioppilaskunnat on joko velvoitettava pysymään lakisääteisissä tehtävissään tai niiden pakkojäsenyys on purettava. Lain mukaan ylioppilaskuntien tehtävänä on ajaa ylioppilaiden etua. Tästä huolimatta ylioppilaskunnat ottavat Suomessa monesti kantaa esimerkiksi erilaisiin poliittisiin kysymyksiin, jotka eivät liity ylioppilaiden etuihin tai opiskeluun, ja joista opiskelijoilla voi olla hyvinkin eriäviä mielipiteitä. Koska yliopisto-opiskelijan on pakko kuulua ylioppilaskuntaan, on hänen pakko tukea jopa rahallisesti myös mielipiteitä ja politiikkaa, joiden kanssa hän ei ole samaa mieltä. Ylioppilaiden poliittisten vapauksien vuoksi ylioppilaskuntien on pysyttävä vain niille lailla määrätyissä tehtävissä.
maanantai 29. marraskuuta 2010
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Sitovat kansanäänestykset parantavat taloutta
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä. Suomen valtio on velkaantuneempi kuin koskaan, eikä koko Euroopan riutuminen kansainvälisen talouskriisin kourissa helpota yhtään. Pohjimmiltaan ongelma on se, että Suomen päättäjät tuhlaavat enemmän kansalaisten rahaa kuin mitä kansalaisilla on. Mikäli sama meininki jatkuu, Suomi tulee hyvin lyhyessä ajassa päätymään samaan jamaan kuin Kreikka tai Portugali. Jotta Suomen talous saadaan kuntoon, vaaditaan suurempia muutoksia kuin veroasteen säätämistä ja näennäisiä leikkauksia. Pelkästään oireita lääkitsemällä ei talouden ydinongelmia pystytä ratkaisemaan. Jotta Suomen talous saadaan kuntoon, tulee Suomen tsaarin ajalta peräisin oleva poliittinen järjestelmä saada remonttiin ja valta taloudesta sekä rahasta saattaa kansalle.
Suora demokratia tarkoittaa talouden saralla käytännössä sitä, että kansalaiset saavat halutessaan äänestää julkisen vallan, valtion sekä kuntien budjeteista ja rahankäytöstä. Riittävän suuret rahalliset päätökset, kuten esimerkiksi Kreikan taannoinen lainapaketti, joudutaan altistamaan suorassa demokratiassa aina kansanäänestykselle. Suorassa demokratiassa viimeinen sana taloudesta on siis kansalaisilla itsellään, eli niillä ihmisillä, joiden rahoista politiikassa päätetään. Koska kansalaiset ajattelevat poliitikkoja järkevämmin ekonomisia asioita, on kansalaisten suorasta vallasta selvää taloudellista hyötyä. Mitä enemmän kansalaiset saavat vaikuttaa julkisen vallan menoihin ja budjetteihin, sitä paremmin asiat toimivat taloudellisesti. Kyse ei ole pelkästään mielipiteestä, vaan tieteellisen tutkimustyön tuloksesta.
Sveitsiä pidetään ihanteellisena paikkana tutkia suoraa demokratiaa. Sveitsi on yhtenäinen valtio, jonka eri alueiden järjestelmät ja kulttuurit ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Kuitenkin eri osavaltioissa suoraa demokratiaa sovelletaan eri tavalla ja eri laajuudessa. Osassa kantoneista kansalaisilla on suurempi suora vaikutusvalta budjettiin ja talouteen, ja taloudellinen vaikutusvalta vaihtelee myös kunnittain. Sankt Gallenin yliopiston ekonomistit Gebhard Kirchgässner ja Lars Feld suorittivat tilastollisen analyysin, johon he sisällyttivät aiemman tutkimuksen aiheesta. He vertailivat niitä osavaltioita ja kuntia, joissa kansalaisilla oli paljon suoraa taloudellista vaikutusvaltaa niihin, joissa kansalaisten vaikutusvalta oli pienempi. Tulokset olivat positiivisia.
Kantoneissa, joissa kansalaisilla on suurempi vaikutusvalta taloudellisissa asioissa bruttokansantuote on 15% korkeampi kansalaista kohti. Kantoneissa, joissa kansalaiset saavat äänestää budjetista, veroja vältellään 30% vähemmän. Kunnissa, joissa budjetti pitää hyväksyä kansanäänestyksessä, julkiset menot ovat 10% pienemmät kuin paikkakunnissa, joissa kansalaisilla ei ole tuollaista oikeutta. Julkiset palvelut maksavat vähemmän kaupungeissa ja kunnissa, joissa on suora demokratia; esimerkiksi jätteidenhuolto on melkein 25% halvempaa. Pienemmän julkisen kulutuksen ja suurempien verotulojen vuoksi finanssireferendumia hyödyntävien kuntien julkinen velka on 25% pienempi.
Professori Kirchgässner ja hänen kollegansa esittivät tutkimuksen perusteella johtopäätöksen; "Talouden saralla kaikki puhuu suoran demokratian puolesta, ja mikään ei sitä vastaan." Heidän mukaansa suoraa demokratiaa tulee pyrkiä lisäämään, eikä rajoittamaan. Suora demokratia on nykyaikainen, onnistunut, vietävissä eteenpäin ja sillä on potentiaalia kehittämiselle edelleen, he päättelivät tutkimuksesta.
Pääasiallinen taloudellinen argumentti suoraa demokratiaa vastaan on kansanäänestyksien hinta. Kansanäänestysten järjestämisestä koituvia kustannuksia voidaan kuitenkin helposti minimoida. Suomessa järjestetään melkein joka vuosi vaalit. Suoran demokratian äänestyksiä voidaan järjestää presidentinvaalien, eduskuntavaalien, kunnallisvaalien ja eurovaalien yhteydessä. Tällöin erillisten kansanäänestysten määrää voidaan vähentää. Lisäksi yhdessä kansanäänestyksessä voidaan äänestää kerralla useammasta asiasta. Kansanäänestysten järjestäminen myös muodostuu helpommaksi ja halvemmaksi sitä mukaa, kun siihen kehittyvät tietyt rutiinit ja mekanismit. Pelkästään kansanäänestyksistä koituvien kulujen katsominen on myös yksipuolista, sillä kokonaisuudessaan taloudellisen vallan antaminen kansalle säästää rahaa, leikkaa menoja ja tuottaa verotuloja.
Kansalaiset ovat poliitikkoja tarkempia käyttämään verovaroja. Kun kansalaiset käyttävät verovaroja, he käyttävät omia rahojaan. Kun poliitikot käyttävät verovaroja, he käyttävät toisten rahoja. Poliitikot eivät joudu suoraan kantamaan vastuuta huonoista taloudellisista päätöksistä, mutta kansalaiset joutuvat. Vastaavasti poliitikot eivät suoraan hyödy taloudellisesti tehokkaista ja hyvistä päätöksistä, mutta kansalaiset hyötyvät. Koska kaikki taloudelliset päätökset koskevat suoraan kansalaisia, on heillä poliitikkoja suuremmat ekonomiset kannustimet käyttäytyä taloudellisesti järkevästi. Suorassa demokratiassa kansalaiset saavat päättää rahojensa käytöstä, mikä näkyy palvelujen edullisemmissa hinnoissa ja pienemmässä julkisessa velassa.
Veroja vältellään suorassa demokratiassa vähemmän samasta syystä. Kun kansalaisilla on suoraa vaikutusvaltaa päättää, mihin verotulot käytetään, heillä on suurempi syy maksaa veroja. Kansalaisten itse saadessa päättää verotulojen käytöstä, ei verotuloilla kasvateta enää poliitikkojen vaikutusvaltaa, vaan kansalaisyhteisön vaikutusvaltaa. Suorassa demokratiassa verorahoista päättää kansa, ja jokainen maksettu verosentti menee suoraan kansalaisten itsensä taskuun. Yksipuolisesti edustuksellisessa demokratiassa verot ovat kansalaisten rahoja siten, että ne otetaan kansalaisilta. Suorassa demokratiassa verot ovat kansalaisten rahoja siten, että he myös saavat päättää niiden käytöstä.
Suora demokratiaa leikkaa menoja ja lisää tuloja. Se hillitsee vastuutonta rahankäyttöä ja antaa kansalaisille mahdollisuuden estää julkista valtaa törsäilemästä. Ennen kaikkea suora demokratia tuo vallan päättää rahasta niille, joiden rahaa se ylipäätään on. Käyttäessään omia rahojaan ihmiset ovat vastuullisia, koska heillä on siihen syy. Käyttäessään toisten rahoja poliitikot eivät ole vastuullisia, koska heillä ei ole siihen mitään syytä. Suora demokratia tarkoittaa vastuullisten kansalaisten valitsemista vastuuttomien poliitikkojen yli.
Suora demokratia tarkoittaa talouden saralla käytännössä sitä, että kansalaiset saavat halutessaan äänestää julkisen vallan, valtion sekä kuntien budjeteista ja rahankäytöstä. Riittävän suuret rahalliset päätökset, kuten esimerkiksi Kreikan taannoinen lainapaketti, joudutaan altistamaan suorassa demokratiassa aina kansanäänestykselle. Suorassa demokratiassa viimeinen sana taloudesta on siis kansalaisilla itsellään, eli niillä ihmisillä, joiden rahoista politiikassa päätetään. Koska kansalaiset ajattelevat poliitikkoja järkevämmin ekonomisia asioita, on kansalaisten suorasta vallasta selvää taloudellista hyötyä. Mitä enemmän kansalaiset saavat vaikuttaa julkisen vallan menoihin ja budjetteihin, sitä paremmin asiat toimivat taloudellisesti. Kyse ei ole pelkästään mielipiteestä, vaan tieteellisen tutkimustyön tuloksesta.
Sveitsiä pidetään ihanteellisena paikkana tutkia suoraa demokratiaa. Sveitsi on yhtenäinen valtio, jonka eri alueiden järjestelmät ja kulttuurit ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Kuitenkin eri osavaltioissa suoraa demokratiaa sovelletaan eri tavalla ja eri laajuudessa. Osassa kantoneista kansalaisilla on suurempi suora vaikutusvalta budjettiin ja talouteen, ja taloudellinen vaikutusvalta vaihtelee myös kunnittain. Sankt Gallenin yliopiston ekonomistit Gebhard Kirchgässner ja Lars Feld suorittivat tilastollisen analyysin, johon he sisällyttivät aiemman tutkimuksen aiheesta. He vertailivat niitä osavaltioita ja kuntia, joissa kansalaisilla oli paljon suoraa taloudellista vaikutusvaltaa niihin, joissa kansalaisten vaikutusvalta oli pienempi. Tulokset olivat positiivisia.
Kantoneissa, joissa kansalaisilla on suurempi vaikutusvalta taloudellisissa asioissa bruttokansantuote on 15% korkeampi kansalaista kohti. Kantoneissa, joissa kansalaiset saavat äänestää budjetista, veroja vältellään 30% vähemmän. Kunnissa, joissa budjetti pitää hyväksyä kansanäänestyksessä, julkiset menot ovat 10% pienemmät kuin paikkakunnissa, joissa kansalaisilla ei ole tuollaista oikeutta. Julkiset palvelut maksavat vähemmän kaupungeissa ja kunnissa, joissa on suora demokratia; esimerkiksi jätteidenhuolto on melkein 25% halvempaa. Pienemmän julkisen kulutuksen ja suurempien verotulojen vuoksi finanssireferendumia hyödyntävien kuntien julkinen velka on 25% pienempi.
Professori Kirchgässner ja hänen kollegansa esittivät tutkimuksen perusteella johtopäätöksen; "Talouden saralla kaikki puhuu suoran demokratian puolesta, ja mikään ei sitä vastaan." Heidän mukaansa suoraa demokratiaa tulee pyrkiä lisäämään, eikä rajoittamaan. Suora demokratia on nykyaikainen, onnistunut, vietävissä eteenpäin ja sillä on potentiaalia kehittämiselle edelleen, he päättelivät tutkimuksesta.
Pääasiallinen taloudellinen argumentti suoraa demokratiaa vastaan on kansanäänestyksien hinta. Kansanäänestysten järjestämisestä koituvia kustannuksia voidaan kuitenkin helposti minimoida. Suomessa järjestetään melkein joka vuosi vaalit. Suoran demokratian äänestyksiä voidaan järjestää presidentinvaalien, eduskuntavaalien, kunnallisvaalien ja eurovaalien yhteydessä. Tällöin erillisten kansanäänestysten määrää voidaan vähentää. Lisäksi yhdessä kansanäänestyksessä voidaan äänestää kerralla useammasta asiasta. Kansanäänestysten järjestäminen myös muodostuu helpommaksi ja halvemmaksi sitä mukaa, kun siihen kehittyvät tietyt rutiinit ja mekanismit. Pelkästään kansanäänestyksistä koituvien kulujen katsominen on myös yksipuolista, sillä kokonaisuudessaan taloudellisen vallan antaminen kansalle säästää rahaa, leikkaa menoja ja tuottaa verotuloja.
Kansalaiset ovat poliitikkoja tarkempia käyttämään verovaroja. Kun kansalaiset käyttävät verovaroja, he käyttävät omia rahojaan. Kun poliitikot käyttävät verovaroja, he käyttävät toisten rahoja. Poliitikot eivät joudu suoraan kantamaan vastuuta huonoista taloudellisista päätöksistä, mutta kansalaiset joutuvat. Vastaavasti poliitikot eivät suoraan hyödy taloudellisesti tehokkaista ja hyvistä päätöksistä, mutta kansalaiset hyötyvät. Koska kaikki taloudelliset päätökset koskevat suoraan kansalaisia, on heillä poliitikkoja suuremmat ekonomiset kannustimet käyttäytyä taloudellisesti järkevästi. Suorassa demokratiassa kansalaiset saavat päättää rahojensa käytöstä, mikä näkyy palvelujen edullisemmissa hinnoissa ja pienemmässä julkisessa velassa.
Veroja vältellään suorassa demokratiassa vähemmän samasta syystä. Kun kansalaisilla on suoraa vaikutusvaltaa päättää, mihin verotulot käytetään, heillä on suurempi syy maksaa veroja. Kansalaisten itse saadessa päättää verotulojen käytöstä, ei verotuloilla kasvateta enää poliitikkojen vaikutusvaltaa, vaan kansalaisyhteisön vaikutusvaltaa. Suorassa demokratiassa verorahoista päättää kansa, ja jokainen maksettu verosentti menee suoraan kansalaisten itsensä taskuun. Yksipuolisesti edustuksellisessa demokratiassa verot ovat kansalaisten rahoja siten, että ne otetaan kansalaisilta. Suorassa demokratiassa verot ovat kansalaisten rahoja siten, että he myös saavat päättää niiden käytöstä.
Suora demokratiaa leikkaa menoja ja lisää tuloja. Se hillitsee vastuutonta rahankäyttöä ja antaa kansalaisille mahdollisuuden estää julkista valtaa törsäilemästä. Ennen kaikkea suora demokratia tuo vallan päättää rahasta niille, joiden rahaa se ylipäätään on. Käyttäessään omia rahojaan ihmiset ovat vastuullisia, koska heillä on siihen syy. Käyttäessään toisten rahoja poliitikot eivät ole vastuullisia, koska heillä ei ole siihen mitään syytä. Suora demokratia tarkoittaa vastuullisten kansalaisten valitsemista vastuuttomien poliitikkojen yli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)