Torstaina eduskunta päätti Suomen 740 miljoonan lainatakuista Irlannille. Hallitus perusteli lainatakuita Suomen kansalaisten edulla. Tässä on yksi ongelma. Hallitus ei voi tietää, mikä on Suomen kansalaisten etu. Hallitus voi ainoastaan luulla tai väittää tietävänsä sen. Hallitus ja sen tekemät päätökset ovat kaukana kansalaisten mielipiteestä, ja koska "etu" on suhteellinen käsite, voivat ainoastaan kansalaiset itse sanoa, mikä on heidän etunsa.
Ei ole olemassa mitään yksiselitteistä totuutta, jonka pohjalta voisi sanoa, mikä on yleismaailmallinen "etu". Se, mikä kenenkin mielestä on etu, riippuu aina arvoista. Ihminen, joka on esimerkiksi elämässään kokenut turvattomuutta, voi arvostaa turvallisuutta enemmän kuin ihminen, joka on ollut aina suhteellisen turvassa, mutta jonka vapauksia on rajoitettu. Se, mikä on arvokasta ja tavoittelemisen arvoista, riippuu yksilöstä. Jollekin taloudellinen vakaus tai hyvinvointi voi olla tärkeämpää kuin tasa-arvo tai turvallisuus. Kyse on mielivaltaisesta päätöksestä, jota ei ole mahdollista todistaa yleismaailmallisesti. Etu on subjektiivinen käsite ja jokainen käsittää sen eri tavalla.
Koska etua ei voi määritellä ylhäältä, Suomen kansalaisten etua eivät voi määritellä poliitikot, hallitus, media, pankit tai mikään muukaan instituutio. Ainoat, jotka voivat tietää, mikä on Suomen kansalaisten etu, ovat Suomen kansalaiset itse.
Puhtaasti edustuksellisessa järjestelmässä, jossa parlamenttivaalit järjestetään kerran neljässä vuodessa ei ole mitään takeita, että eduskunnan tai hallituksen toimilla olisi hetkellä kansalaisten tuki. Mitä pidemmälle eduskuntavaaleista mennään, sitä todennäköisempää tämä on. Suomen Gallupin tekemän puoluebarometrin mukaan 51 prosenttia kansalaisista ovat tyytymättömiä hallitukseen. Poliittiset tapahtumat tai poliitikkojen tekemät päätökset voivat vaikuttaa Suomen kansalaisten luottamukseen valittuja päättäjiään kohtaan. Luottamus voi olla hyvin alhainenkin, mutta päätöksenteko ei ilmennä tätä ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Pelkästään edustuksellinen järjestelmä on liian jäykkä ottamaan kansalaisten mielipiteen huomioon.
Vaikka eduskunta toimiikin kansan nimissä, kyse on 200 tavallisen ihmisen mieltymysten ja oletusten muovaamasta henkilökohtaisesta päätöksestä. Lisäksi on huomioitava, että Suomen demokratiassa päätöksiä eivät tosiasiallisesti edes tee kansanedustajat, vaan puolueet ja hallitus. Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen äänesti Irlannin lainasta hallituksen ja eduskuntaryhmänsä linjan vastaisesti. Helsingin sanomien mukaan Keskustalla on selvät säännöt tilanteisiin, joissa edustaja rikkoo äänestyksessä ryhmäkuria. Helsingin sanomien mukaan ryhmäkurin rikkominen johtaa tavallisesti hiljaiseen yhteiseen rankaisuun: ryhmäkurin rikkoja ei pääse pitkiin aikoihin mihinkään kunnon asemiin kuten jaostojen tai valiokuntien johtoon, kunnollisille matkoille tai ryhmän luottamustoimiin. Ryhmäkurilla ja epävirallisilla rangaistuksilla puolueet ohjaavat kansanedustajien äänestyskäyttäytymistä kansanedustajan äänestäjistä riippumatta.
Suomen perustuslain mukaan kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset. Ryhmäkuri ja "hallituksen pelisäännöt" ovat keinoja pyrkiä varmistamaan, että kansanedustaja sitoutuu noudattamaan muita kuin perustuslaillisia määräyksiä. Ryhmäkuri kasvattaa entisestään kuilua kansalaisten ja tehtyjen päätösten välillä ja se on vastoin Suomen perustuslain henkeä. Ryhmäkuri ei perustu Suomen kansalaisten etuun.
Jotta suuria linjauksia, kuten Irlannin lainaa, voitaisiin perustella kansalaisten edulla, sillä tulisi olla kansalaisten suora hyväksyntä. Kansanäänestyksessä kansan mielipide tulee suoremmin esille kuin eduskunnan äänestyksessä. Eduskunnassa oman näkemyksensä Suomen kansalaisten edusta saavat sanoa 200 erioikeutettua poliitikkoa, jotka toimivat eturyhmiensä kurin mukaisesti. Kansanäänestyksessä jokainen Suomen kansalainen saa osallistua päätöksentekoon. Suorassa kansanäänestyksessä ne, joiden edusta päätetään, saavat sanoa, onko päätös tuon edun mukaista vai ei.
Hallitus ei voi oikeuttaa toimintaansa Suomen kansalaisten edulla, jos Suomen kansalaisilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä hallituksen toiminta, oli se millaista tahansa. Hallituksella ei ole mitään takeita sille, että sen toiminta olisi Suomen kansalaisten edun mukaista. Kun hallitus perustelee jotain Suomen kansalaisten edulla, on perustelu yhtä pätevä kuin jos hallitus perustelisi päätöksen tyhjällä. Varmistaaksemme, että Irlannin lainatakuiden kaltaisissa asioissa toimittaisiin Suomen kansalaisten edun mukaisesti, tulisi näistä asioista järjestää suora, sitova kansanäänestys.
Lisää tietoa:
Suora demokratia edustuksellisen demokratian tueksi
Sitovat kansanäänestykset parantavat taloutta
perjantai 3. joulukuuta 2010
torstai 2. joulukuuta 2010
Rauhanomainen mielenilmaisu rasismin uhrien ja suomalaisuuden puolesta Turussa 6.12.
Muutos 2011 järjestää itsenäisyyspäivänä 6.12. Turussa rauhanomaisen mielenilmauksen rasismin uhrien ja suomalaisuuden puolesta. Mielenilmaus alkaa Turun tuomiokirkon edessä 17:45. Mielenilmaus alkaa Muutoksen kansanedustajaehdokas Jari-Petri Heinon puheella. Myöhemmin mikrofoni on avoin ja puheita voi pyytää paikan päältä Muutoksen puheenjohtaja Jiri Keroselta. Mielenilmauksessa sytytetään kynttilät rasismin uhrien ja suomalaisuuden puolesta kello 18:00.
Suomalaiset ovat kansa, jota on läpi koko sen historian alistettu ja vainottu. Ruotsin vallan aikana Suomen ja sen kansan kohtalosta määräsivät ruotsalaiset, ja suomalaiset olivat lähinnä pelinappula suurvaltapolitiikassa. Tsaarin aikana suomalaisia vastaan käytiin erilaisia venäläistämisohjelmia, joissa suomalaisuus tahdottiin tuhota ja sen tilalle luoda venäläinen identiteetti. Suomalaiset kansana tietävät, mitä on etninen vaino.
Itsenäisyyspäivänä suomalaisten on hyvä ymmärtää, miten arvokas asia itsenäisyys ja suomalaisten olemassaolo on. Samalla suomalaiset voivat muistaa, että kaikki maailman kansat eivät ole olleet yhtä onnekkaita kuin me. Monet kansat ovat tuhoutuneet etnisten vainojen kohteena tai niiden vapaus on riistetty. Itsenäisyyspäivä antaa meille mahdollisuuden muistaa Ruandan kansanmurhassa kuolleita, Hitlerin ja Stalinin juutalaisvainojen uhreja sekä kaikkia muita kansoja ja yksilöitä, jotka ovat milloinkaan joutuneet kokemaan rasismia tai etnistä vainoa, kuten suomalaiset ennen.
Emme voi muuttaa historiallisia vääryyksiä, mutta meidän tulee tehdä kaikkemme, että niitä ei enää tapahdu. Meidän ei tule olla katkeria menneisyydestä, vaan iloisia nykyhetkestä. Synkät ajat historiassa ovat ainutlaatuisia tilaisuuksia oppia. Niin pitkään kuin muistamme oman historiamme, pystymme ymmärtämään, miten tärkeää itsenäisyys on kansalle ja miksi meidän on seisottava kaikkien rasismin uhrien rinnalla ja taisteltava määrätietoisesti, jotta jonain päivänä kaikki kansat olisivat vapaita vainosta ja määräämään omasta kohtalostaan.
Tule itsenäisyyspäivänä Turun tuomiokirkolle sytyttämään kynttilä osoituksena tuestasi suomalaisuudelle ja rasismin uhreille! Oma kynttilä, lyhty tai soihtu mukaan! Paikalle on kutsuttu kaikkien puolueiden edustajat.
Lisää tietoa:
Tapahtuman Facebook-yhteisö
Suomalaiset ovat kansa, jota on läpi koko sen historian alistettu ja vainottu. Ruotsin vallan aikana Suomen ja sen kansan kohtalosta määräsivät ruotsalaiset, ja suomalaiset olivat lähinnä pelinappula suurvaltapolitiikassa. Tsaarin aikana suomalaisia vastaan käytiin erilaisia venäläistämisohjelmia, joissa suomalaisuus tahdottiin tuhota ja sen tilalle luoda venäläinen identiteetti. Suomalaiset kansana tietävät, mitä on etninen vaino.
Itsenäisyyspäivänä suomalaisten on hyvä ymmärtää, miten arvokas asia itsenäisyys ja suomalaisten olemassaolo on. Samalla suomalaiset voivat muistaa, että kaikki maailman kansat eivät ole olleet yhtä onnekkaita kuin me. Monet kansat ovat tuhoutuneet etnisten vainojen kohteena tai niiden vapaus on riistetty. Itsenäisyyspäivä antaa meille mahdollisuuden muistaa Ruandan kansanmurhassa kuolleita, Hitlerin ja Stalinin juutalaisvainojen uhreja sekä kaikkia muita kansoja ja yksilöitä, jotka ovat milloinkaan joutuneet kokemaan rasismia tai etnistä vainoa, kuten suomalaiset ennen.
Emme voi muuttaa historiallisia vääryyksiä, mutta meidän tulee tehdä kaikkemme, että niitä ei enää tapahdu. Meidän ei tule olla katkeria menneisyydestä, vaan iloisia nykyhetkestä. Synkät ajat historiassa ovat ainutlaatuisia tilaisuuksia oppia. Niin pitkään kuin muistamme oman historiamme, pystymme ymmärtämään, miten tärkeää itsenäisyys on kansalle ja miksi meidän on seisottava kaikkien rasismin uhrien rinnalla ja taisteltava määrätietoisesti, jotta jonain päivänä kaikki kansat olisivat vapaita vainosta ja määräämään omasta kohtalostaan.
Tule itsenäisyyspäivänä Turun tuomiokirkolle sytyttämään kynttilä osoituksena tuestasi suomalaisuudelle ja rasismin uhreille! Oma kynttilä, lyhty tai soihtu mukaan! Paikalle on kutsuttu kaikkien puolueiden edustajat.
Lisää tietoa:
Tapahtuman Facebook-yhteisö
maanantai 29. marraskuuta 2010
Vaaliohjelmani eduskuntavaaleihin 2011
Vaaliohjelmani eduskuntavaaleihin 2011.
Poliittinen järjestelmä:
- Oikeusjärjestelmän on oltava vapaa politiikasta. Suomen nykyisessä järjestelmässä käräjäoikeuksien lautamiehet ovat puolueiden valitsemia ja nimeämiä, mikä käytännössä tarkoittaa, että lautamiespaikat menevät palkkioiksi puolueen aktiiveille ja toimijoille. Tämä on vastoin oikeusvaltion periaatteisiin kuuluvaa vallan kolmijaon oppia ja siitä tulee luopua. Käräjäoikeuksien maallikkojäsenet tulee valita arvalla kaikista vapaaehtoisista lautamiehen kriteerit täyttävistä Suomen kansalaisista.
- Suomi tarvitsee perustuslakituomioistuimen. Tällä hetkellä lakien perustuslainmukaisuudesta päättää eduskunnan perustuslakivaliokunta, eli ne samat kansanedustajat, jotka alunperinkin säätävät lakeja. Kansanedustajat saavat siis itse päättää, onko heidän säätämänsä laki vastoin perustuslakia vai ei. Eduskunnalla ei ole merkittävää kynnystä olla säätämättä Suomen perustuslain kanssa ristiriidassa tai jännitteessä olevaa lainsäädäntöä, koska se valvoo itse itseään. Viimeaikaisina esimerkkeinä ilmiöstö muun muassa uusi yliopistolaki, Lissabonin sopimus ja Lex Nokia. Perustuslakituomioistuin tehostaisi perustuslainmukaisuuden valvontaa ja se loisi pakotteita eduskunnalle toimia perustuslain mukaisesti.
- Suomen perustuslakiin on lisättävä kansalaisille mahdollisuus omasta aloitteestaan järjestää sitovia kansanäänestyksiä. Tätä kansanvallan muotoa kutsutaan suoraksi demokratiaksi, ja se on ollut menestyksekkäästi käytössä Sveitsissä jo yli 150 vuotta. Sitovat kansanäänestykset toimivat sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla. Kansanäänestys tavallisesta laista järjestetään 35 000 ihmisen aloitteesta. Kansanäänestys perustuslain muuttamiseksi tai korkean virkamiehen erottamiseksi järjestetään 43 000 ihmisen aloitteesta. Lisäksi sitova kansanäänestys on järjestettävä aina perustuslakia muuttaessa tai säädettäessä lainsäädäntöä, joka vaikuttaa kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin.
- Kansanedustajia varten tulee asettaa sähköisen äänestyksen järjestelmä. Kansalaisten kohdalla sähköinen äänestys ei toimi, koska siinä on valtavia riskejä esimerkiksi vaalisalaisuuden suhteen. Kansanedustajien asema äänestämisessä on kuitenkin täysin päinvastainen. He eivät esimerkiksi tarvitse vaalisalaisuutta, vaan äänestäjälle on nimenomaan tärkeää, että hän tietää, mitä kukakin kansanedustaja on äänestänyt. Sähköisen äänestyksen ongelmat eivät siis koske kansanedustajia samalla tavalla kuin kansalaisia. Sähköisen äänestämisen järjestelmä voitaisiin hoitaa sovelluksella, joka asennetaan esimerkiksi kansanedustajien kännyköihin. Tällöin kansanedustajat voisivat äänestää myös ollessaan poissa täysistunnoista, eivätkä he voisi enää paeta epämiellyttäviä päätöksiä yksinkertaisesti olemalla äänestyksestä poissa, kuten monet kansanedustajat nykyään tekevät.
Tietoyhteiskunta:
- Ihmisoikeuksien on toteuduttava täysimääräisesti tietoyhteiskunnassa. Kaikkia kansallisia ja EU-tasoisia valvonta- ja sensuurijärjestelmiä tulee ryhtyä purkamaan määrätietoisesti ja uusia valvontajärjestelmiä ei tule enää luoda. Erityisesti Suomen valtion tulee vaatia Ruotsia purkamaan omien rajojensa ulkopuolisten ihmisten ihmisoikeuksia rajoittava tietoliikennevakoilujärjestelmä. Internet ei ole mikään lainsäätäjän villi länsi, jonne hän voi mielivaltaisesti laatia kieltoja ja urkkimisjärjestelmiä, vaan Internet on osa oikeiden ihmisten oikeaa arkea ja sitä koskevat samat lait kuin muuta yhteiskuntaa.
- Julkisen vallan on pyrittävä edistämään vapaan koodin ohjelmistojen käyttöä ja suomalaista tekniikkaa. Tällä hetkellä Suomen valtio antaa turhaan rahaa ulkomaalaisille megakorporaatioille, vaikka tuo raha voitaisiin säästää ja samalla tukea Suomen tietoyhteiskuntakehitystä. Suomen koulut myös kouluttavat ATK-tunneilla oppilaita lähinnä käyttämään esimerkiksi Windowsia, eikä heille juuri kerrota vaihtoehdoista. Suomi kouluttaa ylikansallisille firmoille asiakkaita sen sijaan, että se opettaisi oppilaita mahdollisimman monipuoliseen tietotekniikan ymmärtämiseen. Julkisissa koneissa on siirryttävä käyttämään avoimia, vapaita ohjelmistoja. Toisin kuin kaupalliset ohjelmistot, nämä ohjelmistot ovat valtiolle ilmaisia, eikä valtiolla ole mitään syytä maksaa ylimääräistä. Lisäksi monet laadukkaimmista vapaan koodin ohjelmistoista ovat kotimaisia, kuten esimerkiksi Linux-käyttöjärjestelmät.
- Kaikkiin julkisen vallan koneisiin on asennettava Grid-sovellus laskemaan ihmiskuntaa hyödyttävää tieteellistä tutkimusta. Grid on ohjelmisto, joka käyttää tietokoneen kapasiteettia tieteellisten laskutoimitusten suorittamiseen silloin, kun tietokone ei ole muussa käytössä. Näiden laskutoimitusten tulokset Grid lähettää keskusserverille, jossa tiedot kootaan ja toimitetaan niitä hyödyntäville tiedemiehille. Grid-teknologiaa käytetään muun muassa taistelussa syöpää ja HIV:tä vastaan. Suomessa on paljon julkisia tietokoneita. Jos nämä kaikki tietokoneet käyttämättöminä ollessaan laskisivat tieteellistä informaatiota HIV:n parantamiseksi, lahjoittaisi Suomi vuosittain miljoonia tunteja laskentakapasiteettia koko ihmiskuntaa riivaavien asioiden parantamiseksi. Sovellusten käyttöönotto ei maksaisi Suomelle käytännössä mitään, mutta se tuottaisi jatkuvasti rahanarvoista tietoa yhteistä hyvää varten.
Ulkopolitiikka:
- Euroopan unionin jäsenyydestä on järjestettävä uusi kansanäänestys, jonka tulos sitoo eduskuntaa. Nykyinen EU ei ole sama EU, jonka jäsenyydestä suomalaiset saivat äänestää. Kun Lissabonin sopimus, eli Euroopan unionin perustuslaki, tuli voimaan, muuttuivat EU:n valtasuhteet ja lainsäädäntövaltuudet merkittävästi. Lisäksi Lissabonin sopimus korvasi sitä edeltäneet EU:n perustamissopimukset, joten uuden kansanäänestyksen järjestäminen on myös juridisesti perusteltua.
- Kehitysavulle on parempia vaihtoehtoja. Todellisuudessa kehitysapu ei kehitä eikä auta. Asiantuntijoiden mukaan jopa 90% kaikesta Suomen antamasta kehitysavusta menee korruptoituneille virkamiehille, poliitikoille tai muille tahoille, joille se ei kuulu. Lisäksi monet kehitysavun tyypit on sidottu taloudellisiin sopimuksiin ja ehtoihin, joista on vähän hyötyä kehitysavun saajamaalle, mutta paljon hyötyä kansainvälisille yrityksille. Kehitysavun sijasta olisi kokeiltava muita auttamismuotoja, kuten esimerkiksi mikrolainoja, joissa apu menee suoraan ihmiseltä ihmiselle ilman byrokraattisia välikäsiä.
- Suomen on tunnustettava Somalimaan itsenäisyys. Somalimaa, eli Somalian autonominen pohjoisosa, on käytännössä toimiva ja rauhallinen valtio. Sitä eivät vaivaa muun Somalian ongelmat kuten ääri-islamismi, sotajoukot tai sisällissota. Tästä huolimatta Somalia on YK:n tunnustama valtio, mutta Somalimaa ei. Somalimaa täyttää toimivan valtion kriteerit huomattavasti muuta Somaliaa paremmin. Somalimaan itsenäisyyden tunnustaminen olisi ensimmäinen askel Somalian tilanteen rauhoittamiseksi. Tämän lisäksi Suomen on tuomittava kansainvälisesti Britannian antama miljoonien tuki Somalian ihmisoikeusrikkomuksista syytetylle hallinnolle.
- Suomen on osaltaan annettava anteeksi kaikkien kehitysmaiden velat edellyttäen, että kehitysmaa pyrkii kehittämään toimivaa kansanvaltaa. Velka on yksi maailman pahimmista ongelmista. Vaikka fyysistä orjuutta vastaan pyritään taistelemaan jatkuvasti, on velkaorjuuden määrä ainoastaan kasvanut. Monien kehitysmaiden velat ovat syntyneet itsevaltiuksen aikana, eikä otettua lainaa ole käytetty parantamaan maan kansalaisten asemaa. Siltikin maan kansalaiset joutuvat maksumiehiksi. Tämä on moraalisesti väärin ja se rajoittaa keinotekoisesti kehitysmaiden hyvinvoinnin kehitystä. Velkojen anteeksianto olisi hyvä vaihtoehto myös kehitysavulle.
Uskonnonvapaus:
- Kaikesta uskonnonopetuksesta on tehtävä tunnustuksetonta ja objektiivista. Verovaroja ei saa käyttää kasvattamaan lasta uskomaan kristinuskoon, islamiin tai muihin puhtaasti uskonnollisiin maailmankatsomuksiin. Kouluissa kaikkia uskontoja on kohdeltava tasapuolisesti ja niistä on opetettava lapselle myös uskontojen huonot, usein vaietut puolet. Vanhempien uskonnollinen vakaumus ei saa vaikuttaa siihen, mikä lapselle annettavan opetuksen laatu tai sisältö on, vaan jokaisen lapsen on oltava tasavertaisessa asemassa uskonnosta riippumatta. Lapsia ei myöskään saa opettaa pitämään toisiaan erilaisina eristämällä heitä mielivaltaisesti toisistaan eri kouluryhmiin heidän vanhempiensa uskonnollisista näkemyksistä johtuen.
- Lasten sukupuolielinten silpominen kriminalisoitava. Uskonnollisista tai kulttuurillista syistä tapahtuva lasten sukupuolielimien rituaalinen arpeuttaminen, eli ympärileikkaus, on kiellettävä ehdottomasti kaikissa tapauksissa, ja se on kirjattava Suomen rikoslakiin rankaistavana rikoksena. Rangaistuksia annettaessa lapsen ikä on katsottava raskauttavaksi tekijäksi. Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Fyysinen koskemattomuus on lapsen oikeus, eikä sitä saa loukata lapsen vanhempien uskonnollisten rituaalien vuoksi. Vanhempien oikeus uskonnonvapauteen ei tarkoita, että lapsella ei olisi oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen tai että tuo oikeus heikkenisi. Lapsen etu ei voi toteutua, jos lapsen ihmis- ja perusoikeuksia loukataan.
- Kirkko ja valtio tulee erottaa toisistaan. Nykyisessä järjestelmässä kirkkoa joutuvat tukemaan verovaroilla monet sellaiset, jotka eivät usko kirkon opetuksiin. Valtionkirkko tosiasiallisesti asettaa eri uskonnot ja elämänkatsomukset epätasa-arvoiseen asemaan. Kirkon valtiollinen asema myös rajoittaa kirkon oppien harjoittamista. Lisäksi Suomen merkittävin uskontokunta, luterilaisuus, pitää sisällään niin sanotun kahden miekan opin, jonka mukaan kirkollinen ja maallinen valta kuuluvat erilleen. Sekä maalliset että henkiset syyt puhuvat valtionkirkkoa vastaan.
- Uskonrauhan rikkomista koskeva pykälä rikoslaista on kumottava. Suomen lainsäädäntö, kuten järjestyslaki ja muut rikoslain pykälät, ovat riittäviä rankaisemaan esimerkiksi uskonnollisten yhdyskuntien tilaisuuksien häirinnästä ilmankin uskonrauhan rikkomista koskevaa pykälää. Uskonrauhan rikkominen asettaa esimerkiksi ateististen, aatteellisten yhdistysten ja uskonnollisten yhdyskuntien kohtelun erilaiseen asemaan toisiinsa nähden, vaikka Suomen lain tulisi kohdella kaikkia yhdenmukaisesti heidän uskonnostaan riippumatta. Sananvapauden kannalta taas on ongelmallista, jos jokin asia voidaan asettaa kritiikin ulkopuolelle pelkästään julistamalla se pyhäksi. Ei ole ihmisen tehtävä loukkaantua Jumalan puolesta, jos Jumalaa pilkataan. Jos Jumala tahtoo rankaista pilkkaajaansa, hän kyllä varmasti tekee sen itse.
Maahanmuuttopolitiikka:
- Pakolaisuus on ulkopoliittinen ongelma ja se tulee ratkaista ulkopoliittisin keinoin. Suomi ei voi parantaa pakolaisongelmaa sisäpolitiikallaan, eikä esimerkiksi turvapaikkojen määrä tule vaikuttamaan mitenkään niihin asioihin, jotka oikeasti aiheuttavat pakolaisuutta. Pakolaisuuspolitiikka on suunnattava ensisijassa ulkopolitiikaksi. Ulkopoliittisia toimenpiteitä, joilla Suomi voi vähentää pakolaisuutta aiheuttavaa kurjuutta ja levottomuutta, ovat esimerkiksi kaikkien kehitysmaiden velkojen anteeksianto, Somalimaan itsenäisyyden tunnustaminen ja yksityisille suunnatut mikrolainat.
- Suomen omaan lainsäädäntöön perustuva "humanitaarinen suojelu" lakkautetaan ja humanitaarisen maahanmuuton painopiste siirretään YK:n järjestelmään. Suomen oma järjestelmä ei perustu kansainvälisiin sopimuksiin tai vaatimuksiin, eikä sitä ole laadittu pitäen silmällä maahanmuuttajien tai Suomen kansalaisten etua. Järjestelmän epäkohdat mahdollistavat ja edistävät muun muassa väärinkäyttöä ja ihmiskauppaa. YK:n pakolaissopimukseen perustuvassa järjestelmässä ei näitä ongelmia ole, ja YK:n järjestelmässä jokaisen turvapaikanhakijan oikeutus kansainväliseen sopimukseen perustuvaan pakolaisstatukseen on tarkistettu jo ennakolta. Suomen on nostettava pakolaiskiintiönsä nykyisestä 750 tuhanteen. Tämä 1000 kiintiö muodostaa Suomen humanitaarisen maahanmuuton maksimimäärän, ja esimerkiksi perheenyhdistämiset vähennetään tästä 1000 kiintiöstä.
- Naispuolisten maahanmuuttajien asemaa on parannettava. Monissa maissa naisen oikeuksia esimerkiksi koulutukseen, työsskäyntiin tai sosiaaliseen vaikuttamiseen rajoitetaan kulttuurisilla tai uskonnollisilla perusteilla. Näistä maista tulleet maahanmuuttajat eivät välttämättä edes ymmärrä, että Suomessa mies ja nainen ovat tasa-arvoisia. Maahanmuuttajanaisten pääsyä koulutuksen pariin on helpotettava, ja heille on tiedotettava tehokkaasti, mitkä heidän oikeutensa ovat ja miten he voivat ajaa noita oikeuksia. Lisäksi etupäässä naisiin kohdistuvat uudet rikollisuuden muodot, kuten kulttuurilliseen häpeään perustuva väkivalta, tulee huomioida erikseen lainsäädännössä ja siitä on rankaistava tehokkaasti.
- Humanitaariseen maahanmuuttoon otetaan käyttöön 80% naiskiintiö. Käytännössä kaikkialla maailmassa, missä on kurjuutta, eniten siitä kärsivät naiset. Monesti tämä kärsimys on vieläpä miesten patriarkaalisten järjestelmien aiheuttamaa. Jos humanitaarista maahanmuuttoa perustellaan ihmisten auttamisella, on rajalliset resurssit kohdistettava eniten kärsivien auttamiseksi. Lisäksi on otettava huomioon, että miehet tekevät suhteessa naisia enemmän väkivalta- ja seksuaalirikoksia, ja naisten on keskimäärin helpompaa sopeutua vieraaseen kulttuuriin kuin miesten. Naiskiintiö sekä lisää humanitaarisen maahanmuuton tarkoituksenmukaisuutta että myös tehostaa integraatiota.
Talous:
- Suomen julkisia menoja on leikattava. Leikkaukset on aloitettava tuottamattomasta hallintobyrokratiasta ja edustuskuluista sekä muusta sellaisesta, joka ei konkreettisesti lisää kansalaisten hyvinvointia. Eurooppa- ja maahanmuuttoministerin sekä ulkomaankauppaministerin virat lakkautetaan ensimmäiseksi. Eurooppa- ja ulkomaankauppa-asiat siirretään ulkoministerille ja maahanmuuttoasiat sisäministerille. Kansanedustajien palkkaa leikataan 3000 eurolla kuussa ja suurten eduskuntaryhmien puheenjohtajien erityislisät lakkautetaan. Kansanedustajien määrä lasketaan 150:een. Kansanedustajille ja ministereille automaattisesti maksettavat kulukorvaukset lakkautetaan ja kulukorvauksia maksetaan vain perustelluista menoista kuittia vastaan. Leikkaukset eivät rajoitu näihin, mutta näistä aloitetaan. Periaate on, että niin pitkään kuin julkisella vallalla on mahdollisuus leikata hallintobyrokratiasta, tuottamattomasta virkamieskoneistosta tai poliitikkojen ja virkamiesten edustuskuluista, ei ole perusteltua tehdä leikkauksia, jotka vaikuttavat kansalaisten konkreettiseen hyvinvointiin.
- Kaikki puolueille ja niiden alajärjestöille myönnettävät tuet on lakkautettava. Nykyään tuet on sidottu puolueen kokoon, mikä tarkoittaa sitä, että suuret puolueet saavat enemmän rahaa kuin pienet puolueet. Tämä seuraa se, että suurilla puolueilla on enemmän veronmaksajien rahaa kampanjointiaan varten kuin pienillä puolueilla, mikä taas auttaa suuria puolueita pysymään vallankahvassa. Tämä on demokratian kannalta sopimatonta ja vahingollista. Ei ole veronmaksajien asia kustantaa puolueiden vaalikampanjointia, vaan rahat voitaisiin käyttää järkevämmin kansalaisten hyvinvoinnin helpottamiseksi.
- Kansanedustajien palkkaus sidottava työn hoitamiseen. Lailla säädetään, että kansanedustajat tai ministerit eivät voi nostaa palkkioitaan niinä vuosina, jolloin valtion talous on alijäämäinen. Nykyään kansanedustajien ja ministerien palkat ovat täysin riippumattomia siitä, miten hyvin tai huonosti päättäjä hoitaa tehtävänsä. Valtion velkaantuessa ei ole perusteltua, että kansanedustajat nostaisivat palkkojaan.
- Kansalaisille on annettava mahdollisuus talousaloitteeseen. Poliitikot käyttävät toisten ihmisten rahoja, minkä vuoksi heillä ei ole syytä olla yhtä huolellisia kuin jos he käyttäisivät omia rahojaan. Verorahat ovat kansalaisten rahoja, jotka otetaan suoraan heidän pussistaan. Kansalaiset ovat poliitikkoja huolellisempia käyttämään verorahoja, koska he käyttävät omia rahojaan. Kansalaisille on annettava oikeus vastaaviin suoran demokratian menetelmiin koskien valtion rahankäyttöä kuin mikä heille on myönnettävä koskien lainsäädäntöä. Kansalaiset voivat siis halutessaan äänestää esimerkiksi valtion lisäbudjeteista sitovasti. Lisäksi kansalaiset voivat tehdä rahankäyttöä ja leikkauksia koskevia aloitteita. Lisäksi sitova kansanäänestys on järjestettävä aina eduskunnan tehdessä päätöksiä, jotka eivät kuulu eduskunnan alkuperäiseen talousarvioon ja joiden tosiasialliset kulut ovat miljardi euroa tai enemmän.
Koulutus:
- Kielivalinnan vapautta on lisättävä. Ruotsin kielen tarpeellisuus vaihtelee radikaalisti eri alojen, yksilöiden ja paikkojen välillä. Esimerkiksi itärajalla venäjän opiskelu voi olla huomattavasti hyödyllisempää kuin resurssien tuhlaaminen ruotsin opiskeluun. Vapaaehtoisuus lisää motivaatiota oppimiseen ja se monipuolistaa suomalaisten kieltenosaamista. Ruotsin kielen pakollisesta opetuksesta tulee tehdä vapaaehtoista kaikilla oppiasteilla ja virkamiesruotsista on luovuttava. Ruotsille on tarjottava vaihtoehdoiksi merkittäviä eurooppalaisia kieliä, kuten saksaa, venäjää ja espanjaa.
- Maksuton koulutus Suomen kansalaisille on turvattava kaikilla oppiasteilla. Koulutus on ollut yksi tärkeimmistä tekijöistä Suomen hyvinvoinnin luomisessa, eikä koulutukseen käytetyistä resursseista tule nipistää. Maksuton koulutus yhdenvertaistaa jokaisen mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja täyttä potentiaaliaan.
- Ylioppilaskunnat on joko velvoitettava pysymään lakisääteisissä tehtävissään tai niiden pakkojäsenyys on purettava. Lain mukaan ylioppilaskuntien tehtävänä on ajaa ylioppilaiden etua. Tästä huolimatta ylioppilaskunnat ottavat Suomessa monesti kantaa esimerkiksi erilaisiin poliittisiin kysymyksiin, jotka eivät liity ylioppilaiden etuihin tai opiskeluun, ja joista opiskelijoilla voi olla hyvinkin eriäviä mielipiteitä. Koska yliopisto-opiskelijan on pakko kuulua ylioppilaskuntaan, on hänen pakko tukea jopa rahallisesti myös mielipiteitä ja politiikkaa, joiden kanssa hän ei ole samaa mieltä. Ylioppilaiden poliittisten vapauksien vuoksi ylioppilaskuntien on pysyttävä vain niille lailla määrätyissä tehtävissä.
Poliittinen järjestelmä:
- Oikeusjärjestelmän on oltava vapaa politiikasta. Suomen nykyisessä järjestelmässä käräjäoikeuksien lautamiehet ovat puolueiden valitsemia ja nimeämiä, mikä käytännössä tarkoittaa, että lautamiespaikat menevät palkkioiksi puolueen aktiiveille ja toimijoille. Tämä on vastoin oikeusvaltion periaatteisiin kuuluvaa vallan kolmijaon oppia ja siitä tulee luopua. Käräjäoikeuksien maallikkojäsenet tulee valita arvalla kaikista vapaaehtoisista lautamiehen kriteerit täyttävistä Suomen kansalaisista.
- Suomi tarvitsee perustuslakituomioistuimen. Tällä hetkellä lakien perustuslainmukaisuudesta päättää eduskunnan perustuslakivaliokunta, eli ne samat kansanedustajat, jotka alunperinkin säätävät lakeja. Kansanedustajat saavat siis itse päättää, onko heidän säätämänsä laki vastoin perustuslakia vai ei. Eduskunnalla ei ole merkittävää kynnystä olla säätämättä Suomen perustuslain kanssa ristiriidassa tai jännitteessä olevaa lainsäädäntöä, koska se valvoo itse itseään. Viimeaikaisina esimerkkeinä ilmiöstö muun muassa uusi yliopistolaki, Lissabonin sopimus ja Lex Nokia. Perustuslakituomioistuin tehostaisi perustuslainmukaisuuden valvontaa ja se loisi pakotteita eduskunnalle toimia perustuslain mukaisesti.
- Suomen perustuslakiin on lisättävä kansalaisille mahdollisuus omasta aloitteestaan järjestää sitovia kansanäänestyksiä. Tätä kansanvallan muotoa kutsutaan suoraksi demokratiaksi, ja se on ollut menestyksekkäästi käytössä Sveitsissä jo yli 150 vuotta. Sitovat kansanäänestykset toimivat sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla. Kansanäänestys tavallisesta laista järjestetään 35 000 ihmisen aloitteesta. Kansanäänestys perustuslain muuttamiseksi tai korkean virkamiehen erottamiseksi järjestetään 43 000 ihmisen aloitteesta. Lisäksi sitova kansanäänestys on järjestettävä aina perustuslakia muuttaessa tai säädettäessä lainsäädäntöä, joka vaikuttaa kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin.
- Kansanedustajia varten tulee asettaa sähköisen äänestyksen järjestelmä. Kansalaisten kohdalla sähköinen äänestys ei toimi, koska siinä on valtavia riskejä esimerkiksi vaalisalaisuuden suhteen. Kansanedustajien asema äänestämisessä on kuitenkin täysin päinvastainen. He eivät esimerkiksi tarvitse vaalisalaisuutta, vaan äänestäjälle on nimenomaan tärkeää, että hän tietää, mitä kukakin kansanedustaja on äänestänyt. Sähköisen äänestyksen ongelmat eivät siis koske kansanedustajia samalla tavalla kuin kansalaisia. Sähköisen äänestämisen järjestelmä voitaisiin hoitaa sovelluksella, joka asennetaan esimerkiksi kansanedustajien kännyköihin. Tällöin kansanedustajat voisivat äänestää myös ollessaan poissa täysistunnoista, eivätkä he voisi enää paeta epämiellyttäviä päätöksiä yksinkertaisesti olemalla äänestyksestä poissa, kuten monet kansanedustajat nykyään tekevät.
Tietoyhteiskunta:
- Ihmisoikeuksien on toteuduttava täysimääräisesti tietoyhteiskunnassa. Kaikkia kansallisia ja EU-tasoisia valvonta- ja sensuurijärjestelmiä tulee ryhtyä purkamaan määrätietoisesti ja uusia valvontajärjestelmiä ei tule enää luoda. Erityisesti Suomen valtion tulee vaatia Ruotsia purkamaan omien rajojensa ulkopuolisten ihmisten ihmisoikeuksia rajoittava tietoliikennevakoilujärjestelmä. Internet ei ole mikään lainsäätäjän villi länsi, jonne hän voi mielivaltaisesti laatia kieltoja ja urkkimisjärjestelmiä, vaan Internet on osa oikeiden ihmisten oikeaa arkea ja sitä koskevat samat lait kuin muuta yhteiskuntaa.
- Julkisen vallan on pyrittävä edistämään vapaan koodin ohjelmistojen käyttöä ja suomalaista tekniikkaa. Tällä hetkellä Suomen valtio antaa turhaan rahaa ulkomaalaisille megakorporaatioille, vaikka tuo raha voitaisiin säästää ja samalla tukea Suomen tietoyhteiskuntakehitystä. Suomen koulut myös kouluttavat ATK-tunneilla oppilaita lähinnä käyttämään esimerkiksi Windowsia, eikä heille juuri kerrota vaihtoehdoista. Suomi kouluttaa ylikansallisille firmoille asiakkaita sen sijaan, että se opettaisi oppilaita mahdollisimman monipuoliseen tietotekniikan ymmärtämiseen. Julkisissa koneissa on siirryttävä käyttämään avoimia, vapaita ohjelmistoja. Toisin kuin kaupalliset ohjelmistot, nämä ohjelmistot ovat valtiolle ilmaisia, eikä valtiolla ole mitään syytä maksaa ylimääräistä. Lisäksi monet laadukkaimmista vapaan koodin ohjelmistoista ovat kotimaisia, kuten esimerkiksi Linux-käyttöjärjestelmät.
- Kaikkiin julkisen vallan koneisiin on asennettava Grid-sovellus laskemaan ihmiskuntaa hyödyttävää tieteellistä tutkimusta. Grid on ohjelmisto, joka käyttää tietokoneen kapasiteettia tieteellisten laskutoimitusten suorittamiseen silloin, kun tietokone ei ole muussa käytössä. Näiden laskutoimitusten tulokset Grid lähettää keskusserverille, jossa tiedot kootaan ja toimitetaan niitä hyödyntäville tiedemiehille. Grid-teknologiaa käytetään muun muassa taistelussa syöpää ja HIV:tä vastaan. Suomessa on paljon julkisia tietokoneita. Jos nämä kaikki tietokoneet käyttämättöminä ollessaan laskisivat tieteellistä informaatiota HIV:n parantamiseksi, lahjoittaisi Suomi vuosittain miljoonia tunteja laskentakapasiteettia koko ihmiskuntaa riivaavien asioiden parantamiseksi. Sovellusten käyttöönotto ei maksaisi Suomelle käytännössä mitään, mutta se tuottaisi jatkuvasti rahanarvoista tietoa yhteistä hyvää varten.
Ulkopolitiikka:
- Euroopan unionin jäsenyydestä on järjestettävä uusi kansanäänestys, jonka tulos sitoo eduskuntaa. Nykyinen EU ei ole sama EU, jonka jäsenyydestä suomalaiset saivat äänestää. Kun Lissabonin sopimus, eli Euroopan unionin perustuslaki, tuli voimaan, muuttuivat EU:n valtasuhteet ja lainsäädäntövaltuudet merkittävästi. Lisäksi Lissabonin sopimus korvasi sitä edeltäneet EU:n perustamissopimukset, joten uuden kansanäänestyksen järjestäminen on myös juridisesti perusteltua.
- Kehitysavulle on parempia vaihtoehtoja. Todellisuudessa kehitysapu ei kehitä eikä auta. Asiantuntijoiden mukaan jopa 90% kaikesta Suomen antamasta kehitysavusta menee korruptoituneille virkamiehille, poliitikoille tai muille tahoille, joille se ei kuulu. Lisäksi monet kehitysavun tyypit on sidottu taloudellisiin sopimuksiin ja ehtoihin, joista on vähän hyötyä kehitysavun saajamaalle, mutta paljon hyötyä kansainvälisille yrityksille. Kehitysavun sijasta olisi kokeiltava muita auttamismuotoja, kuten esimerkiksi mikrolainoja, joissa apu menee suoraan ihmiseltä ihmiselle ilman byrokraattisia välikäsiä.
- Suomen on tunnustettava Somalimaan itsenäisyys. Somalimaa, eli Somalian autonominen pohjoisosa, on käytännössä toimiva ja rauhallinen valtio. Sitä eivät vaivaa muun Somalian ongelmat kuten ääri-islamismi, sotajoukot tai sisällissota. Tästä huolimatta Somalia on YK:n tunnustama valtio, mutta Somalimaa ei. Somalimaa täyttää toimivan valtion kriteerit huomattavasti muuta Somaliaa paremmin. Somalimaan itsenäisyyden tunnustaminen olisi ensimmäinen askel Somalian tilanteen rauhoittamiseksi. Tämän lisäksi Suomen on tuomittava kansainvälisesti Britannian antama miljoonien tuki Somalian ihmisoikeusrikkomuksista syytetylle hallinnolle.
- Suomen on osaltaan annettava anteeksi kaikkien kehitysmaiden velat edellyttäen, että kehitysmaa pyrkii kehittämään toimivaa kansanvaltaa. Velka on yksi maailman pahimmista ongelmista. Vaikka fyysistä orjuutta vastaan pyritään taistelemaan jatkuvasti, on velkaorjuuden määrä ainoastaan kasvanut. Monien kehitysmaiden velat ovat syntyneet itsevaltiuksen aikana, eikä otettua lainaa ole käytetty parantamaan maan kansalaisten asemaa. Siltikin maan kansalaiset joutuvat maksumiehiksi. Tämä on moraalisesti väärin ja se rajoittaa keinotekoisesti kehitysmaiden hyvinvoinnin kehitystä. Velkojen anteeksianto olisi hyvä vaihtoehto myös kehitysavulle.
Uskonnonvapaus:
- Kaikesta uskonnonopetuksesta on tehtävä tunnustuksetonta ja objektiivista. Verovaroja ei saa käyttää kasvattamaan lasta uskomaan kristinuskoon, islamiin tai muihin puhtaasti uskonnollisiin maailmankatsomuksiin. Kouluissa kaikkia uskontoja on kohdeltava tasapuolisesti ja niistä on opetettava lapselle myös uskontojen huonot, usein vaietut puolet. Vanhempien uskonnollinen vakaumus ei saa vaikuttaa siihen, mikä lapselle annettavan opetuksen laatu tai sisältö on, vaan jokaisen lapsen on oltava tasavertaisessa asemassa uskonnosta riippumatta. Lapsia ei myöskään saa opettaa pitämään toisiaan erilaisina eristämällä heitä mielivaltaisesti toisistaan eri kouluryhmiin heidän vanhempiensa uskonnollisista näkemyksistä johtuen.
- Lasten sukupuolielinten silpominen kriminalisoitava. Uskonnollisista tai kulttuurillista syistä tapahtuva lasten sukupuolielimien rituaalinen arpeuttaminen, eli ympärileikkaus, on kiellettävä ehdottomasti kaikissa tapauksissa, ja se on kirjattava Suomen rikoslakiin rankaistavana rikoksena. Rangaistuksia annettaessa lapsen ikä on katsottava raskauttavaksi tekijäksi. Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Fyysinen koskemattomuus on lapsen oikeus, eikä sitä saa loukata lapsen vanhempien uskonnollisten rituaalien vuoksi. Vanhempien oikeus uskonnonvapauteen ei tarkoita, että lapsella ei olisi oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen tai että tuo oikeus heikkenisi. Lapsen etu ei voi toteutua, jos lapsen ihmis- ja perusoikeuksia loukataan.
- Kirkko ja valtio tulee erottaa toisistaan. Nykyisessä järjestelmässä kirkkoa joutuvat tukemaan verovaroilla monet sellaiset, jotka eivät usko kirkon opetuksiin. Valtionkirkko tosiasiallisesti asettaa eri uskonnot ja elämänkatsomukset epätasa-arvoiseen asemaan. Kirkon valtiollinen asema myös rajoittaa kirkon oppien harjoittamista. Lisäksi Suomen merkittävin uskontokunta, luterilaisuus, pitää sisällään niin sanotun kahden miekan opin, jonka mukaan kirkollinen ja maallinen valta kuuluvat erilleen. Sekä maalliset että henkiset syyt puhuvat valtionkirkkoa vastaan.
- Uskonrauhan rikkomista koskeva pykälä rikoslaista on kumottava. Suomen lainsäädäntö, kuten järjestyslaki ja muut rikoslain pykälät, ovat riittäviä rankaisemaan esimerkiksi uskonnollisten yhdyskuntien tilaisuuksien häirinnästä ilmankin uskonrauhan rikkomista koskevaa pykälää. Uskonrauhan rikkominen asettaa esimerkiksi ateististen, aatteellisten yhdistysten ja uskonnollisten yhdyskuntien kohtelun erilaiseen asemaan toisiinsa nähden, vaikka Suomen lain tulisi kohdella kaikkia yhdenmukaisesti heidän uskonnostaan riippumatta. Sananvapauden kannalta taas on ongelmallista, jos jokin asia voidaan asettaa kritiikin ulkopuolelle pelkästään julistamalla se pyhäksi. Ei ole ihmisen tehtävä loukkaantua Jumalan puolesta, jos Jumalaa pilkataan. Jos Jumala tahtoo rankaista pilkkaajaansa, hän kyllä varmasti tekee sen itse.
Maahanmuuttopolitiikka:
- Pakolaisuus on ulkopoliittinen ongelma ja se tulee ratkaista ulkopoliittisin keinoin. Suomi ei voi parantaa pakolaisongelmaa sisäpolitiikallaan, eikä esimerkiksi turvapaikkojen määrä tule vaikuttamaan mitenkään niihin asioihin, jotka oikeasti aiheuttavat pakolaisuutta. Pakolaisuuspolitiikka on suunnattava ensisijassa ulkopolitiikaksi. Ulkopoliittisia toimenpiteitä, joilla Suomi voi vähentää pakolaisuutta aiheuttavaa kurjuutta ja levottomuutta, ovat esimerkiksi kaikkien kehitysmaiden velkojen anteeksianto, Somalimaan itsenäisyyden tunnustaminen ja yksityisille suunnatut mikrolainat.
- Suomen omaan lainsäädäntöön perustuva "humanitaarinen suojelu" lakkautetaan ja humanitaarisen maahanmuuton painopiste siirretään YK:n järjestelmään. Suomen oma järjestelmä ei perustu kansainvälisiin sopimuksiin tai vaatimuksiin, eikä sitä ole laadittu pitäen silmällä maahanmuuttajien tai Suomen kansalaisten etua. Järjestelmän epäkohdat mahdollistavat ja edistävät muun muassa väärinkäyttöä ja ihmiskauppaa. YK:n pakolaissopimukseen perustuvassa järjestelmässä ei näitä ongelmia ole, ja YK:n järjestelmässä jokaisen turvapaikanhakijan oikeutus kansainväliseen sopimukseen perustuvaan pakolaisstatukseen on tarkistettu jo ennakolta. Suomen on nostettava pakolaiskiintiönsä nykyisestä 750 tuhanteen. Tämä 1000 kiintiö muodostaa Suomen humanitaarisen maahanmuuton maksimimäärän, ja esimerkiksi perheenyhdistämiset vähennetään tästä 1000 kiintiöstä.
- Naispuolisten maahanmuuttajien asemaa on parannettava. Monissa maissa naisen oikeuksia esimerkiksi koulutukseen, työsskäyntiin tai sosiaaliseen vaikuttamiseen rajoitetaan kulttuurisilla tai uskonnollisilla perusteilla. Näistä maista tulleet maahanmuuttajat eivät välttämättä edes ymmärrä, että Suomessa mies ja nainen ovat tasa-arvoisia. Maahanmuuttajanaisten pääsyä koulutuksen pariin on helpotettava, ja heille on tiedotettava tehokkaasti, mitkä heidän oikeutensa ovat ja miten he voivat ajaa noita oikeuksia. Lisäksi etupäässä naisiin kohdistuvat uudet rikollisuuden muodot, kuten kulttuurilliseen häpeään perustuva väkivalta, tulee huomioida erikseen lainsäädännössä ja siitä on rankaistava tehokkaasti.
- Humanitaariseen maahanmuuttoon otetaan käyttöön 80% naiskiintiö. Käytännössä kaikkialla maailmassa, missä on kurjuutta, eniten siitä kärsivät naiset. Monesti tämä kärsimys on vieläpä miesten patriarkaalisten järjestelmien aiheuttamaa. Jos humanitaarista maahanmuuttoa perustellaan ihmisten auttamisella, on rajalliset resurssit kohdistettava eniten kärsivien auttamiseksi. Lisäksi on otettava huomioon, että miehet tekevät suhteessa naisia enemmän väkivalta- ja seksuaalirikoksia, ja naisten on keskimäärin helpompaa sopeutua vieraaseen kulttuuriin kuin miesten. Naiskiintiö sekä lisää humanitaarisen maahanmuuton tarkoituksenmukaisuutta että myös tehostaa integraatiota.
Talous:
- Suomen julkisia menoja on leikattava. Leikkaukset on aloitettava tuottamattomasta hallintobyrokratiasta ja edustuskuluista sekä muusta sellaisesta, joka ei konkreettisesti lisää kansalaisten hyvinvointia. Eurooppa- ja maahanmuuttoministerin sekä ulkomaankauppaministerin virat lakkautetaan ensimmäiseksi. Eurooppa- ja ulkomaankauppa-asiat siirretään ulkoministerille ja maahanmuuttoasiat sisäministerille. Kansanedustajien palkkaa leikataan 3000 eurolla kuussa ja suurten eduskuntaryhmien puheenjohtajien erityislisät lakkautetaan. Kansanedustajien määrä lasketaan 150:een. Kansanedustajille ja ministereille automaattisesti maksettavat kulukorvaukset lakkautetaan ja kulukorvauksia maksetaan vain perustelluista menoista kuittia vastaan. Leikkaukset eivät rajoitu näihin, mutta näistä aloitetaan. Periaate on, että niin pitkään kuin julkisella vallalla on mahdollisuus leikata hallintobyrokratiasta, tuottamattomasta virkamieskoneistosta tai poliitikkojen ja virkamiesten edustuskuluista, ei ole perusteltua tehdä leikkauksia, jotka vaikuttavat kansalaisten konkreettiseen hyvinvointiin.
- Kaikki puolueille ja niiden alajärjestöille myönnettävät tuet on lakkautettava. Nykyään tuet on sidottu puolueen kokoon, mikä tarkoittaa sitä, että suuret puolueet saavat enemmän rahaa kuin pienet puolueet. Tämä seuraa se, että suurilla puolueilla on enemmän veronmaksajien rahaa kampanjointiaan varten kuin pienillä puolueilla, mikä taas auttaa suuria puolueita pysymään vallankahvassa. Tämä on demokratian kannalta sopimatonta ja vahingollista. Ei ole veronmaksajien asia kustantaa puolueiden vaalikampanjointia, vaan rahat voitaisiin käyttää järkevämmin kansalaisten hyvinvoinnin helpottamiseksi.
- Kansanedustajien palkkaus sidottava työn hoitamiseen. Lailla säädetään, että kansanedustajat tai ministerit eivät voi nostaa palkkioitaan niinä vuosina, jolloin valtion talous on alijäämäinen. Nykyään kansanedustajien ja ministerien palkat ovat täysin riippumattomia siitä, miten hyvin tai huonosti päättäjä hoitaa tehtävänsä. Valtion velkaantuessa ei ole perusteltua, että kansanedustajat nostaisivat palkkojaan.
- Kansalaisille on annettava mahdollisuus talousaloitteeseen. Poliitikot käyttävät toisten ihmisten rahoja, minkä vuoksi heillä ei ole syytä olla yhtä huolellisia kuin jos he käyttäisivät omia rahojaan. Verorahat ovat kansalaisten rahoja, jotka otetaan suoraan heidän pussistaan. Kansalaiset ovat poliitikkoja huolellisempia käyttämään verorahoja, koska he käyttävät omia rahojaan. Kansalaisille on annettava oikeus vastaaviin suoran demokratian menetelmiin koskien valtion rahankäyttöä kuin mikä heille on myönnettävä koskien lainsäädäntöä. Kansalaiset voivat siis halutessaan äänestää esimerkiksi valtion lisäbudjeteista sitovasti. Lisäksi kansalaiset voivat tehdä rahankäyttöä ja leikkauksia koskevia aloitteita. Lisäksi sitova kansanäänestys on järjestettävä aina eduskunnan tehdessä päätöksiä, jotka eivät kuulu eduskunnan alkuperäiseen talousarvioon ja joiden tosiasialliset kulut ovat miljardi euroa tai enemmän.
Koulutus:
- Kielivalinnan vapautta on lisättävä. Ruotsin kielen tarpeellisuus vaihtelee radikaalisti eri alojen, yksilöiden ja paikkojen välillä. Esimerkiksi itärajalla venäjän opiskelu voi olla huomattavasti hyödyllisempää kuin resurssien tuhlaaminen ruotsin opiskeluun. Vapaaehtoisuus lisää motivaatiota oppimiseen ja se monipuolistaa suomalaisten kieltenosaamista. Ruotsin kielen pakollisesta opetuksesta tulee tehdä vapaaehtoista kaikilla oppiasteilla ja virkamiesruotsista on luovuttava. Ruotsille on tarjottava vaihtoehdoiksi merkittäviä eurooppalaisia kieliä, kuten saksaa, venäjää ja espanjaa.
- Maksuton koulutus Suomen kansalaisille on turvattava kaikilla oppiasteilla. Koulutus on ollut yksi tärkeimmistä tekijöistä Suomen hyvinvoinnin luomisessa, eikä koulutukseen käytetyistä resursseista tule nipistää. Maksuton koulutus yhdenvertaistaa jokaisen mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja täyttä potentiaaliaan.
- Ylioppilaskunnat on joko velvoitettava pysymään lakisääteisissä tehtävissään tai niiden pakkojäsenyys on purettava. Lain mukaan ylioppilaskuntien tehtävänä on ajaa ylioppilaiden etua. Tästä huolimatta ylioppilaskunnat ottavat Suomessa monesti kantaa esimerkiksi erilaisiin poliittisiin kysymyksiin, jotka eivät liity ylioppilaiden etuihin tai opiskeluun, ja joista opiskelijoilla voi olla hyvinkin eriäviä mielipiteitä. Koska yliopisto-opiskelijan on pakko kuulua ylioppilaskuntaan, on hänen pakko tukea jopa rahallisesti myös mielipiteitä ja politiikkaa, joiden kanssa hän ei ole samaa mieltä. Ylioppilaiden poliittisten vapauksien vuoksi ylioppilaskuntien on pysyttävä vain niille lailla määrätyissä tehtävissä.
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Sitovat kansanäänestykset parantavat taloutta
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä. Suomen valtio on velkaantuneempi kuin koskaan, eikä koko Euroopan riutuminen kansainvälisen talouskriisin kourissa helpota yhtään. Pohjimmiltaan ongelma on se, että Suomen päättäjät tuhlaavat enemmän kansalaisten rahaa kuin mitä kansalaisilla on. Mikäli sama meininki jatkuu, Suomi tulee hyvin lyhyessä ajassa päätymään samaan jamaan kuin Kreikka tai Portugali. Jotta Suomen talous saadaan kuntoon, vaaditaan suurempia muutoksia kuin veroasteen säätämistä ja näennäisiä leikkauksia. Pelkästään oireita lääkitsemällä ei talouden ydinongelmia pystytä ratkaisemaan. Jotta Suomen talous saadaan kuntoon, tulee Suomen tsaarin ajalta peräisin oleva poliittinen järjestelmä saada remonttiin ja valta taloudesta sekä rahasta saattaa kansalle.
Suora demokratia tarkoittaa talouden saralla käytännössä sitä, että kansalaiset saavat halutessaan äänestää julkisen vallan, valtion sekä kuntien budjeteista ja rahankäytöstä. Riittävän suuret rahalliset päätökset, kuten esimerkiksi Kreikan taannoinen lainapaketti, joudutaan altistamaan suorassa demokratiassa aina kansanäänestykselle. Suorassa demokratiassa viimeinen sana taloudesta on siis kansalaisilla itsellään, eli niillä ihmisillä, joiden rahoista politiikassa päätetään. Koska kansalaiset ajattelevat poliitikkoja järkevämmin ekonomisia asioita, on kansalaisten suorasta vallasta selvää taloudellista hyötyä. Mitä enemmän kansalaiset saavat vaikuttaa julkisen vallan menoihin ja budjetteihin, sitä paremmin asiat toimivat taloudellisesti. Kyse ei ole pelkästään mielipiteestä, vaan tieteellisen tutkimustyön tuloksesta.
Sveitsiä pidetään ihanteellisena paikkana tutkia suoraa demokratiaa. Sveitsi on yhtenäinen valtio, jonka eri alueiden järjestelmät ja kulttuurit ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Kuitenkin eri osavaltioissa suoraa demokratiaa sovelletaan eri tavalla ja eri laajuudessa. Osassa kantoneista kansalaisilla on suurempi suora vaikutusvalta budjettiin ja talouteen, ja taloudellinen vaikutusvalta vaihtelee myös kunnittain. Sankt Gallenin yliopiston ekonomistit Gebhard Kirchgässner ja Lars Feld suorittivat tilastollisen analyysin, johon he sisällyttivät aiemman tutkimuksen aiheesta. He vertailivat niitä osavaltioita ja kuntia, joissa kansalaisilla oli paljon suoraa taloudellista vaikutusvaltaa niihin, joissa kansalaisten vaikutusvalta oli pienempi. Tulokset olivat positiivisia.
Kantoneissa, joissa kansalaisilla on suurempi vaikutusvalta taloudellisissa asioissa bruttokansantuote on 15% korkeampi kansalaista kohti. Kantoneissa, joissa kansalaiset saavat äänestää budjetista, veroja vältellään 30% vähemmän. Kunnissa, joissa budjetti pitää hyväksyä kansanäänestyksessä, julkiset menot ovat 10% pienemmät kuin paikkakunnissa, joissa kansalaisilla ei ole tuollaista oikeutta. Julkiset palvelut maksavat vähemmän kaupungeissa ja kunnissa, joissa on suora demokratia; esimerkiksi jätteidenhuolto on melkein 25% halvempaa. Pienemmän julkisen kulutuksen ja suurempien verotulojen vuoksi finanssireferendumia hyödyntävien kuntien julkinen velka on 25% pienempi.
Professori Kirchgässner ja hänen kollegansa esittivät tutkimuksen perusteella johtopäätöksen; "Talouden saralla kaikki puhuu suoran demokratian puolesta, ja mikään ei sitä vastaan." Heidän mukaansa suoraa demokratiaa tulee pyrkiä lisäämään, eikä rajoittamaan. Suora demokratia on nykyaikainen, onnistunut, vietävissä eteenpäin ja sillä on potentiaalia kehittämiselle edelleen, he päättelivät tutkimuksesta.
Pääasiallinen taloudellinen argumentti suoraa demokratiaa vastaan on kansanäänestyksien hinta. Kansanäänestysten järjestämisestä koituvia kustannuksia voidaan kuitenkin helposti minimoida. Suomessa järjestetään melkein joka vuosi vaalit. Suoran demokratian äänestyksiä voidaan järjestää presidentinvaalien, eduskuntavaalien, kunnallisvaalien ja eurovaalien yhteydessä. Tällöin erillisten kansanäänestysten määrää voidaan vähentää. Lisäksi yhdessä kansanäänestyksessä voidaan äänestää kerralla useammasta asiasta. Kansanäänestysten järjestäminen myös muodostuu helpommaksi ja halvemmaksi sitä mukaa, kun siihen kehittyvät tietyt rutiinit ja mekanismit. Pelkästään kansanäänestyksistä koituvien kulujen katsominen on myös yksipuolista, sillä kokonaisuudessaan taloudellisen vallan antaminen kansalle säästää rahaa, leikkaa menoja ja tuottaa verotuloja.
Kansalaiset ovat poliitikkoja tarkempia käyttämään verovaroja. Kun kansalaiset käyttävät verovaroja, he käyttävät omia rahojaan. Kun poliitikot käyttävät verovaroja, he käyttävät toisten rahoja. Poliitikot eivät joudu suoraan kantamaan vastuuta huonoista taloudellisista päätöksistä, mutta kansalaiset joutuvat. Vastaavasti poliitikot eivät suoraan hyödy taloudellisesti tehokkaista ja hyvistä päätöksistä, mutta kansalaiset hyötyvät. Koska kaikki taloudelliset päätökset koskevat suoraan kansalaisia, on heillä poliitikkoja suuremmat ekonomiset kannustimet käyttäytyä taloudellisesti järkevästi. Suorassa demokratiassa kansalaiset saavat päättää rahojensa käytöstä, mikä näkyy palvelujen edullisemmissa hinnoissa ja pienemmässä julkisessa velassa.
Veroja vältellään suorassa demokratiassa vähemmän samasta syystä. Kun kansalaisilla on suoraa vaikutusvaltaa päättää, mihin verotulot käytetään, heillä on suurempi syy maksaa veroja. Kansalaisten itse saadessa päättää verotulojen käytöstä, ei verotuloilla kasvateta enää poliitikkojen vaikutusvaltaa, vaan kansalaisyhteisön vaikutusvaltaa. Suorassa demokratiassa verorahoista päättää kansa, ja jokainen maksettu verosentti menee suoraan kansalaisten itsensä taskuun. Yksipuolisesti edustuksellisessa demokratiassa verot ovat kansalaisten rahoja siten, että ne otetaan kansalaisilta. Suorassa demokratiassa verot ovat kansalaisten rahoja siten, että he myös saavat päättää niiden käytöstä.
Suora demokratiaa leikkaa menoja ja lisää tuloja. Se hillitsee vastuutonta rahankäyttöä ja antaa kansalaisille mahdollisuuden estää julkista valtaa törsäilemästä. Ennen kaikkea suora demokratia tuo vallan päättää rahasta niille, joiden rahaa se ylipäätään on. Käyttäessään omia rahojaan ihmiset ovat vastuullisia, koska heillä on siihen syy. Käyttäessään toisten rahoja poliitikot eivät ole vastuullisia, koska heillä ei ole siihen mitään syytä. Suora demokratia tarkoittaa vastuullisten kansalaisten valitsemista vastuuttomien poliitikkojen yli.
Suora demokratia tarkoittaa talouden saralla käytännössä sitä, että kansalaiset saavat halutessaan äänestää julkisen vallan, valtion sekä kuntien budjeteista ja rahankäytöstä. Riittävän suuret rahalliset päätökset, kuten esimerkiksi Kreikan taannoinen lainapaketti, joudutaan altistamaan suorassa demokratiassa aina kansanäänestykselle. Suorassa demokratiassa viimeinen sana taloudesta on siis kansalaisilla itsellään, eli niillä ihmisillä, joiden rahoista politiikassa päätetään. Koska kansalaiset ajattelevat poliitikkoja järkevämmin ekonomisia asioita, on kansalaisten suorasta vallasta selvää taloudellista hyötyä. Mitä enemmän kansalaiset saavat vaikuttaa julkisen vallan menoihin ja budjetteihin, sitä paremmin asiat toimivat taloudellisesti. Kyse ei ole pelkästään mielipiteestä, vaan tieteellisen tutkimustyön tuloksesta.
Sveitsiä pidetään ihanteellisena paikkana tutkia suoraa demokratiaa. Sveitsi on yhtenäinen valtio, jonka eri alueiden järjestelmät ja kulttuurit ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Kuitenkin eri osavaltioissa suoraa demokratiaa sovelletaan eri tavalla ja eri laajuudessa. Osassa kantoneista kansalaisilla on suurempi suora vaikutusvalta budjettiin ja talouteen, ja taloudellinen vaikutusvalta vaihtelee myös kunnittain. Sankt Gallenin yliopiston ekonomistit Gebhard Kirchgässner ja Lars Feld suorittivat tilastollisen analyysin, johon he sisällyttivät aiemman tutkimuksen aiheesta. He vertailivat niitä osavaltioita ja kuntia, joissa kansalaisilla oli paljon suoraa taloudellista vaikutusvaltaa niihin, joissa kansalaisten vaikutusvalta oli pienempi. Tulokset olivat positiivisia.
Kantoneissa, joissa kansalaisilla on suurempi vaikutusvalta taloudellisissa asioissa bruttokansantuote on 15% korkeampi kansalaista kohti. Kantoneissa, joissa kansalaiset saavat äänestää budjetista, veroja vältellään 30% vähemmän. Kunnissa, joissa budjetti pitää hyväksyä kansanäänestyksessä, julkiset menot ovat 10% pienemmät kuin paikkakunnissa, joissa kansalaisilla ei ole tuollaista oikeutta. Julkiset palvelut maksavat vähemmän kaupungeissa ja kunnissa, joissa on suora demokratia; esimerkiksi jätteidenhuolto on melkein 25% halvempaa. Pienemmän julkisen kulutuksen ja suurempien verotulojen vuoksi finanssireferendumia hyödyntävien kuntien julkinen velka on 25% pienempi.
Professori Kirchgässner ja hänen kollegansa esittivät tutkimuksen perusteella johtopäätöksen; "Talouden saralla kaikki puhuu suoran demokratian puolesta, ja mikään ei sitä vastaan." Heidän mukaansa suoraa demokratiaa tulee pyrkiä lisäämään, eikä rajoittamaan. Suora demokratia on nykyaikainen, onnistunut, vietävissä eteenpäin ja sillä on potentiaalia kehittämiselle edelleen, he päättelivät tutkimuksesta.
Pääasiallinen taloudellinen argumentti suoraa demokratiaa vastaan on kansanäänestyksien hinta. Kansanäänestysten järjestämisestä koituvia kustannuksia voidaan kuitenkin helposti minimoida. Suomessa järjestetään melkein joka vuosi vaalit. Suoran demokratian äänestyksiä voidaan järjestää presidentinvaalien, eduskuntavaalien, kunnallisvaalien ja eurovaalien yhteydessä. Tällöin erillisten kansanäänestysten määrää voidaan vähentää. Lisäksi yhdessä kansanäänestyksessä voidaan äänestää kerralla useammasta asiasta. Kansanäänestysten järjestäminen myös muodostuu helpommaksi ja halvemmaksi sitä mukaa, kun siihen kehittyvät tietyt rutiinit ja mekanismit. Pelkästään kansanäänestyksistä koituvien kulujen katsominen on myös yksipuolista, sillä kokonaisuudessaan taloudellisen vallan antaminen kansalle säästää rahaa, leikkaa menoja ja tuottaa verotuloja.
Kansalaiset ovat poliitikkoja tarkempia käyttämään verovaroja. Kun kansalaiset käyttävät verovaroja, he käyttävät omia rahojaan. Kun poliitikot käyttävät verovaroja, he käyttävät toisten rahoja. Poliitikot eivät joudu suoraan kantamaan vastuuta huonoista taloudellisista päätöksistä, mutta kansalaiset joutuvat. Vastaavasti poliitikot eivät suoraan hyödy taloudellisesti tehokkaista ja hyvistä päätöksistä, mutta kansalaiset hyötyvät. Koska kaikki taloudelliset päätökset koskevat suoraan kansalaisia, on heillä poliitikkoja suuremmat ekonomiset kannustimet käyttäytyä taloudellisesti järkevästi. Suorassa demokratiassa kansalaiset saavat päättää rahojensa käytöstä, mikä näkyy palvelujen edullisemmissa hinnoissa ja pienemmässä julkisessa velassa.
Veroja vältellään suorassa demokratiassa vähemmän samasta syystä. Kun kansalaisilla on suoraa vaikutusvaltaa päättää, mihin verotulot käytetään, heillä on suurempi syy maksaa veroja. Kansalaisten itse saadessa päättää verotulojen käytöstä, ei verotuloilla kasvateta enää poliitikkojen vaikutusvaltaa, vaan kansalaisyhteisön vaikutusvaltaa. Suorassa demokratiassa verorahoista päättää kansa, ja jokainen maksettu verosentti menee suoraan kansalaisten itsensä taskuun. Yksipuolisesti edustuksellisessa demokratiassa verot ovat kansalaisten rahoja siten, että ne otetaan kansalaisilta. Suorassa demokratiassa verot ovat kansalaisten rahoja siten, että he myös saavat päättää niiden käytöstä.
Suora demokratiaa leikkaa menoja ja lisää tuloja. Se hillitsee vastuutonta rahankäyttöä ja antaa kansalaisille mahdollisuuden estää julkista valtaa törsäilemästä. Ennen kaikkea suora demokratia tuo vallan päättää rahasta niille, joiden rahaa se ylipäätään on. Käyttäessään omia rahojaan ihmiset ovat vastuullisia, koska heillä on siihen syy. Käyttäessään toisten rahoja poliitikot eivät ole vastuullisia, koska heillä ei ole siihen mitään syytä. Suora demokratia tarkoittaa vastuullisten kansalaisten valitsemista vastuuttomien poliitikkojen yli.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Aivomme ovat este inhimillisyydelle
Ihminen on empaattinen olento. Ihminen välittää lähimmäisistään ja toisista ihmisistä jo sen vuoksi, että nämä toiset kuuluvat samaan lajiin. Koska ihmiset ovat geneettisesti hyvin lähellä toisiaan, on yksittäiselle ihmiselle evolutiivisesti järkevää ajaa koko ihmiskunnan etua. Tästä huolimatta ihmiset ryöstävät toisiaan, sotivat, raiskaavat, tappavat ja yleisesti ottaen käyttäytyvät toisiaan kohtaan kuin inhimilliset hyökkäysperseet. Tämä johtuu aivoistamme. Toisin kuin monesti kuvitellaan, ihmisen aivot eivät ole mikään ihmeellinen supertietokone, vaan pohjimmiltaan melko surkea laite, joka on kehittynyt vastaamaan täysin modernista yhteiskunnasta poikkeavan maailman vaatimuksiin. Aivomme ovat pienen metsästystä ja keräilyä harrastavan kädellisyhteisön edustajan aivot, eivätkä sivistyneen metropoliitan ja kansalaisen aivot.
Jos meillä on yksi rakas lemmikkiapina, jolle olemme antaneet nimen Raimo, ja Raimo kuolee, voimme olla musertuneita meille tärkeän lemmikkieläimen kuolemasta. Samoin kävisi, jos lemmikkiapinoita olisi kaksi, Raimo ja Ilona, ja ne molemmat kuolisivat. Tilanne kuitenkin muuttuisi nopeasti, kun apinoiden määrä kasvaisi. Jos apinoita olisi sata, meidän olisi hyvin hankala muistaa edes niiden kaikkien nimiä, saati sitten persoonallisia piirteitä. Apinoista tulisi vähemmän lemmikkieläimiä omine persoonallisuuksineen ja enemmän pelkkiä apinoita, vaikka jokainen apina olisi täysin samalla tavalla apina kuin Raimo tai Ilona. Biologiamme rajoittaa kykyämme ymmärtää persoonia ja yksilöitä, ja ylipäätään tuntea heitä kohtaan empatiaa.
Evolutionaarisen biologian professori Robin Dunbar tutki yli vuosikymmenen kädellisten toimintaa. Hän vertaili kädellisten aivojen kokoa kädellisten sosiaalisiin tapoihin ja päätyi johtopäätökseen, että kädellisten isokorteksin koko asettaa rajoitukset sille, kuinka suuria sosiaalisia ryhmiä kädellinen voi hahmottaa ja ylläpitää. Ihmisen lähimmällä sukulaisella, simpanssilla, tämä ryhmien maksimikoko on 50 apinaa. Dunbarin tutkimus on antanut tutkijoille mahdollisuuden tehdä pitkälle meneviä ennustuksia kädellisten sosiaalisesta toiminnasta, kuten sosiaalisista kyvyistä, yhteisössä harjoitetusta strategisesta petoksesta ja siitä, milloin suuremmat ryhmät hajoavat pienempiin ryhmiin.
Koska myös ihminen on kädellinen, Dunbarin teoria koskee myös ihmistä. Vertaillessaan ihmisten isokorteksin kokoa simpanssien isokorteksiin ja tutkiessaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta Dunbar tuli johtopäätökseen, että ihmisen sosiaalisen piirin biologinen maksimi on noin 150 ihmistä. Kaikki tuon enimmäismäärän ulkopuolelle jäävät ihmiset ovat eräällä tavalla "epäihmisiä", eli ihmisiä, joita kohtaan ihminen ei voi suhtautua aidosti sosiaalisesti huolimatta siitä, miten paljon hän yrittää. Vaikka ihminen ymmärtäisi järjen tasolla kaikki miljardeista ihmisistä ihmisiksi, hän on biologisesti kykenemätön todellisuudessa tiedostamaan sitä tunteiden tasolla. Biologisten syiden vuoksi ihminen ei yksinkertaisesti pysty ymmärtämään tai hallitsemaan sosiaalisia suhteita yli 150 muuhun ihmiseen. Tätä 150 ihmisen maksimia kutsutaan Dunbarin numeroksi.
Oletetaan, että ihminen polttaa tupakkaa ja käyttää tuhkakuppinaan kaljapulloa. Eräänä päivänä ihminen lähtee palauttamaan pulloja kauppaan, ja hän ottaa vahingossa tuhkakupin mukaan. Kun hän huomaa kaupassa virheensä, hän ei jätä laittamatta tuhkakuppipulloa pullonpalautusautomaattiin, vaan laittaa sen muitta mutkitta muiden pullojen mukana, minkä vuoksi kaupan myyjä joutuu poistamaan vastenmieliseen tehtävään poistaa tumpit pullosta. Vaikka lähikaupan myyjä saattaa olla henkilö, jonka ihminen kohtaa päivittäin ja useammin kuin esimerkiksi serkkunsa, veljensä tai lapsuudenkaverinsa, ei ihminen välttämättä koe häntä todelliseksi ihmiseksi. Ihminen todennäköisesti ei antaisi tumppeja täynnä olevaa pulloa lapsuudenkaverilleen tyhjennettäväksi, mutta hänellä on paljon pienempi kynnys laittaa kaupan myyjä tekemään tämä täysin sama asia. Kuitenkin kaupan myyjä suorittaa yhteiskunnallisesti tärkeää tehtävää ja ihminen voi tosiasiallisesti olla hänen kanssaan useammin kanssakäymisissä kuin lapsuudenkaverinsa kanssa.
Tämä kaikki johtuu Dunbarin numerosta. Mitä läheisemmät sosiaaliset suhteet ihmisellä on toiseen ihmiseen, sitä todennäköisemmin hän tuntee myötätuntoa tätä kohtaan. Kun ihmisellä ei ole sosiaalisia suhteita toiseen ihmiseen, hänen potentiaalinsa kokea myötätuntoa luonnollisesti laskee. Dunbarin numero asettaa rajoja sille, miten montaa läheistä sosiaalista suhdetta ylipäätään voimme ylläpitää. Täten Dunbarin numero rajoittaa kykyämme tuntea myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan. On aivojemme puutteiden vika, että emme pysty ajattelemaan Jyrki Kataista tai Astrid Thorsia samalla tavalla ihmiseksi kuin kavereitamme tai ystäviämme. Vastaavasti Katainen ja Thors eivät pysty ajattelemaan meitä samalla tavalla ihmisiksi kuin omaa sosiaalista piiriään. He eivät tunne myötätuntoa meitä kohtaan samasta syystä kuin me emme tunne myötätuntoa heitä kohtaan. Tästä huolimatta Katainen ja Thors ovat samalla tavalla ihmisiä kuin me kaikki, ja he kokevat iloa, surua, epätoivoa, ahdistusta ja himoa juuri kuten meistä jokainen.
Dunbarin numero ja sen implikoimat rajoitukset sosiaalisten suhteiden määrälle ja sitä kautta empaattisuudellemme selittävät osaltaan monia yhteiskuntamme ongelmia. Yhteiskuntamme on rakentunut oletukselle, että voimme elää huomattavasti luonnollisia laumojamme suuremmissa yhteisöissä. Liki jokainen modernissa länsimaisessa valtiossa elävä ihminen kohtaa päivittäin useampia uusia ihmisiä kuin kehen hän on siihen mennessä tutustunut. Aivojemme sosiaalinen "puskuri", eli Dunbarin numeron osoittama aitojen sosiaalisten suhteiden maksimimäärä, on jatkuvasti täynnä. Valtavasti luonnollista laumakokoamme suuremmaksi paisuneet sosiaaliset yhteisöt varmistavat, että aivojemme ymmärtämät syvät sosiaaliset suhteet ovat jatkuvasti täynnä, minkä vuoksi kynnyksemme olla mulkkuja yli 99.9% yhteisöjemme jäsenistä laskee radikaalisti.
Dunbarin numero voi selittää myös sitä, minkä vuoksi hyväkin ihminen pystyy tekemään epäinhimillisiä ja hirvittäviä tekoja toisia ihmisiä kohtaan; toteuttaessaan epäinhimillisiä tekoja toiselle ihmiselle, ihminen ei ajattele tätä toista ihmistä emotionaalisesti ihmiseksi. Tämä toinen ihminen ei kuulu tekijän sosiaaliseen piiriin, eli niihin henkilöihin, joita kohtaan tekijällä voi biologisten rajoitusten vuoksi edes olla aitoja sosiaalisia suhteita tai tuntemuksia. Biologisten syiden ja aivojen kyvyttömyyden vuoksi ihmiselle on helppoa epäinhimillistää vastustajiaan, jotka eivät kuulu hänen todelliseen sosiaaliseen piiriinsä.
Vaikka Dunbarin numero aiheuttaakin rajoituksia aivoillemme ja sosiaalisille kyvyillemme, on suurin mahdollinen virhe olettaa, että biologinen taipumus epäempaattisuuteen jotenkin oikeuttaisi epäempaattisuuden. Siitä, miten asiat ovat, ei voida koskaan johtaa sitä, miten asioiden tulisi olla. Vaikka biologia rajoittaakin empatiakykyämme tavoilla, joita ei voi ylittää ennen kuin evoluutio kehittää meitä tai kehitämme itse itseämme, jo pelkästään tuon asian tunnistaminen itsessä auttaa ihmistä empaattisempaan ja myötätuntoisempaan elämään. Jos ihminen kuvittelee olevansa yli-ihminen, hän muuttuu yleensä ali-ihmiseksi. Jos ihminen tietää, että koska hän on ihminen, hänen on vaikea käyttäytyä inhimillisesti, hän todennäköisesti yrittää käyttäytyä paremmin inhimillisesti. Henkinen kehitys ei ole pohjimmiltaan mitään sen monimutkaisempaa kuin nykyisen ihmistyypin tunteiden ja käyttäytymisen parempi ymmärtäminen. Ymmärtämällä omat biologiset ja psykologiset rajoitteensa ihminen voi nousta niiden yläpuolelle. Jo pelkkä näiden rajoituksien tiedostaminen on askel kohti parempaa ja inhimillisempää ihmiskuntaa.
Jos meillä on yksi rakas lemmikkiapina, jolle olemme antaneet nimen Raimo, ja Raimo kuolee, voimme olla musertuneita meille tärkeän lemmikkieläimen kuolemasta. Samoin kävisi, jos lemmikkiapinoita olisi kaksi, Raimo ja Ilona, ja ne molemmat kuolisivat. Tilanne kuitenkin muuttuisi nopeasti, kun apinoiden määrä kasvaisi. Jos apinoita olisi sata, meidän olisi hyvin hankala muistaa edes niiden kaikkien nimiä, saati sitten persoonallisia piirteitä. Apinoista tulisi vähemmän lemmikkieläimiä omine persoonallisuuksineen ja enemmän pelkkiä apinoita, vaikka jokainen apina olisi täysin samalla tavalla apina kuin Raimo tai Ilona. Biologiamme rajoittaa kykyämme ymmärtää persoonia ja yksilöitä, ja ylipäätään tuntea heitä kohtaan empatiaa.
Evolutionaarisen biologian professori Robin Dunbar tutki yli vuosikymmenen kädellisten toimintaa. Hän vertaili kädellisten aivojen kokoa kädellisten sosiaalisiin tapoihin ja päätyi johtopäätökseen, että kädellisten isokorteksin koko asettaa rajoitukset sille, kuinka suuria sosiaalisia ryhmiä kädellinen voi hahmottaa ja ylläpitää. Ihmisen lähimmällä sukulaisella, simpanssilla, tämä ryhmien maksimikoko on 50 apinaa. Dunbarin tutkimus on antanut tutkijoille mahdollisuuden tehdä pitkälle meneviä ennustuksia kädellisten sosiaalisesta toiminnasta, kuten sosiaalisista kyvyistä, yhteisössä harjoitetusta strategisesta petoksesta ja siitä, milloin suuremmat ryhmät hajoavat pienempiin ryhmiin.
Koska myös ihminen on kädellinen, Dunbarin teoria koskee myös ihmistä. Vertaillessaan ihmisten isokorteksin kokoa simpanssien isokorteksiin ja tutkiessaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta Dunbar tuli johtopäätökseen, että ihmisen sosiaalisen piirin biologinen maksimi on noin 150 ihmistä. Kaikki tuon enimmäismäärän ulkopuolelle jäävät ihmiset ovat eräällä tavalla "epäihmisiä", eli ihmisiä, joita kohtaan ihminen ei voi suhtautua aidosti sosiaalisesti huolimatta siitä, miten paljon hän yrittää. Vaikka ihminen ymmärtäisi järjen tasolla kaikki miljardeista ihmisistä ihmisiksi, hän on biologisesti kykenemätön todellisuudessa tiedostamaan sitä tunteiden tasolla. Biologisten syiden vuoksi ihminen ei yksinkertaisesti pysty ymmärtämään tai hallitsemaan sosiaalisia suhteita yli 150 muuhun ihmiseen. Tätä 150 ihmisen maksimia kutsutaan Dunbarin numeroksi.
Oletetaan, että ihminen polttaa tupakkaa ja käyttää tuhkakuppinaan kaljapulloa. Eräänä päivänä ihminen lähtee palauttamaan pulloja kauppaan, ja hän ottaa vahingossa tuhkakupin mukaan. Kun hän huomaa kaupassa virheensä, hän ei jätä laittamatta tuhkakuppipulloa pullonpalautusautomaattiin, vaan laittaa sen muitta mutkitta muiden pullojen mukana, minkä vuoksi kaupan myyjä joutuu poistamaan vastenmieliseen tehtävään poistaa tumpit pullosta. Vaikka lähikaupan myyjä saattaa olla henkilö, jonka ihminen kohtaa päivittäin ja useammin kuin esimerkiksi serkkunsa, veljensä tai lapsuudenkaverinsa, ei ihminen välttämättä koe häntä todelliseksi ihmiseksi. Ihminen todennäköisesti ei antaisi tumppeja täynnä olevaa pulloa lapsuudenkaverilleen tyhjennettäväksi, mutta hänellä on paljon pienempi kynnys laittaa kaupan myyjä tekemään tämä täysin sama asia. Kuitenkin kaupan myyjä suorittaa yhteiskunnallisesti tärkeää tehtävää ja ihminen voi tosiasiallisesti olla hänen kanssaan useammin kanssakäymisissä kuin lapsuudenkaverinsa kanssa.
Tämä kaikki johtuu Dunbarin numerosta. Mitä läheisemmät sosiaaliset suhteet ihmisellä on toiseen ihmiseen, sitä todennäköisemmin hän tuntee myötätuntoa tätä kohtaan. Kun ihmisellä ei ole sosiaalisia suhteita toiseen ihmiseen, hänen potentiaalinsa kokea myötätuntoa luonnollisesti laskee. Dunbarin numero asettaa rajoja sille, miten montaa läheistä sosiaalista suhdetta ylipäätään voimme ylläpitää. Täten Dunbarin numero rajoittaa kykyämme tuntea myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan. On aivojemme puutteiden vika, että emme pysty ajattelemaan Jyrki Kataista tai Astrid Thorsia samalla tavalla ihmiseksi kuin kavereitamme tai ystäviämme. Vastaavasti Katainen ja Thors eivät pysty ajattelemaan meitä samalla tavalla ihmisiksi kuin omaa sosiaalista piiriään. He eivät tunne myötätuntoa meitä kohtaan samasta syystä kuin me emme tunne myötätuntoa heitä kohtaan. Tästä huolimatta Katainen ja Thors ovat samalla tavalla ihmisiä kuin me kaikki, ja he kokevat iloa, surua, epätoivoa, ahdistusta ja himoa juuri kuten meistä jokainen.
Dunbarin numero ja sen implikoimat rajoitukset sosiaalisten suhteiden määrälle ja sitä kautta empaattisuudellemme selittävät osaltaan monia yhteiskuntamme ongelmia. Yhteiskuntamme on rakentunut oletukselle, että voimme elää huomattavasti luonnollisia laumojamme suuremmissa yhteisöissä. Liki jokainen modernissa länsimaisessa valtiossa elävä ihminen kohtaa päivittäin useampia uusia ihmisiä kuin kehen hän on siihen mennessä tutustunut. Aivojemme sosiaalinen "puskuri", eli Dunbarin numeron osoittama aitojen sosiaalisten suhteiden maksimimäärä, on jatkuvasti täynnä. Valtavasti luonnollista laumakokoamme suuremmaksi paisuneet sosiaaliset yhteisöt varmistavat, että aivojemme ymmärtämät syvät sosiaaliset suhteet ovat jatkuvasti täynnä, minkä vuoksi kynnyksemme olla mulkkuja yli 99.9% yhteisöjemme jäsenistä laskee radikaalisti.
Dunbarin numero voi selittää myös sitä, minkä vuoksi hyväkin ihminen pystyy tekemään epäinhimillisiä ja hirvittäviä tekoja toisia ihmisiä kohtaan; toteuttaessaan epäinhimillisiä tekoja toiselle ihmiselle, ihminen ei ajattele tätä toista ihmistä emotionaalisesti ihmiseksi. Tämä toinen ihminen ei kuulu tekijän sosiaaliseen piiriin, eli niihin henkilöihin, joita kohtaan tekijällä voi biologisten rajoitusten vuoksi edes olla aitoja sosiaalisia suhteita tai tuntemuksia. Biologisten syiden ja aivojen kyvyttömyyden vuoksi ihmiselle on helppoa epäinhimillistää vastustajiaan, jotka eivät kuulu hänen todelliseen sosiaaliseen piiriinsä.
Vaikka Dunbarin numero aiheuttaakin rajoituksia aivoillemme ja sosiaalisille kyvyillemme, on suurin mahdollinen virhe olettaa, että biologinen taipumus epäempaattisuuteen jotenkin oikeuttaisi epäempaattisuuden. Siitä, miten asiat ovat, ei voida koskaan johtaa sitä, miten asioiden tulisi olla. Vaikka biologia rajoittaakin empatiakykyämme tavoilla, joita ei voi ylittää ennen kuin evoluutio kehittää meitä tai kehitämme itse itseämme, jo pelkästään tuon asian tunnistaminen itsessä auttaa ihmistä empaattisempaan ja myötätuntoisempaan elämään. Jos ihminen kuvittelee olevansa yli-ihminen, hän muuttuu yleensä ali-ihmiseksi. Jos ihminen tietää, että koska hän on ihminen, hänen on vaikea käyttäytyä inhimillisesti, hän todennäköisesti yrittää käyttäytyä paremmin inhimillisesti. Henkinen kehitys ei ole pohjimmiltaan mitään sen monimutkaisempaa kuin nykyisen ihmistyypin tunteiden ja käyttäytymisen parempi ymmärtäminen. Ymmärtämällä omat biologiset ja psykologiset rajoitteensa ihminen voi nousta niiden yläpuolelle. Jo pelkkä näiden rajoituksien tiedostaminen on askel kohti parempaa ja inhimillisempää ihmiskuntaa.
perjantai 29. lokakuuta 2010
Lahjatalous - Antamalla ilmaiseksi saadaan enemmän kaikille
Ihmiskunnan teknologinen taso on kehittynyt siihen pisteeseen, että ihmiselle on mahdollista tuottaa rajattomasti tietoa käytännössä ilman minkäänlaisia kustannuksia. Ennen kirjallisen tiedon kopiointi oli vaivalloinen ja pitkä prosessi, joka oli usein tehtävä käsin. Nykyään tavallinen kotikone voi tallettaa ja kopioida hyllymetreittäin kirjallista tietoa muutamissa minuuteissa pelkästään nappia painamalla. Teknologia luo runsautta. Jos jotain voidaan tarjota rajattomasti, on sen tarjonta aina rajattomasti enemmän kuin kysyntä. Vaikka ihminen olisi miten ahne hyvänsä, hän ei yksinkertaisesti pysty kuluttamaan kuin rajallisen määrän. Tiedon runsaus tarkoittaa sitä, että totutut tavat ja vanhat niukkuuteen perustuvat talousmallit eivät enää päde sen suhteen samalla tavalla kuin ennen. Jos jotain asiaa on rajattomasti kenen tahansa saatavilla, siitä ei ole enää mahdollista pyytää maksua. Perinteinen markkinatalous ei ole enää järkevä tapa pyrkiä ymmärtämään tiedon taloutta.
Lahjatalous on talouden malli, jossa hyödykkeitä annetaan ilman vastikkeellisia sopimuksia tai epämuodollisia odotuksia, että niistä saisi jotain takaisin. Monet metsästäjä/keräilijä-yhteisöt ovat hyviä esimerkkejä lahjataloudesta. Näissä yhteisöissä yhteisön muut jäsenet lahjoittavat ruokaa yhteisön jäsenelle, joka on esimerkiksi huonon tuurin vuoksi epäonnistunut ruoan hankinnassa. Vastaavia järjestelmiä on esimerkiksi monissa maissa, joissa buddhalaisuus elää vahvana. Monet köyhyyslupauksen tehneet buddhalaiset munkit elävät pääasiassa ihmisten vapaaehtoisten lahjoitusten varassa. Toisiin hyödykkeisiin lahjatalous soveltuu paremmin kuin toisiin.
Talouden teoria tuntee kahdenlaisia hyödykkeitä. Toiset hyödykkeet ovat kilpailevia hyödykkeitä, toiset taas ovat ei-kilpailevia hyödykkeitä. Kilpaileva hyödyke tarkoittaa hyödykettä, jota vain rajattu henkilöpiiri voi omistaa tai hyödyntää. Esimerkiksi ruuvimeisseli on kilpaileva hyödyke. Jos henkilö Y myy ruuvimeisselinsä henkilölle X, henkilö Y ei enää omista ruuvimeisseliä. Kaksi ihmistä eivät voi pitää hallussaan samaa konkreettista ruuvimeisseliä yhtä aikaa. Ei-kilpaileva hyödyke puolestaan on hyödyke, jota useammat kuluttajat voivat kuluttaa ilman, että se haittaa muiden kuluttajien mahdollisuutta käyttää tuota samaa hyödykettä.
Tieto on ei-kilpaileva hyödyke. Tietoa voidaan luovuttaa vapaasti, eikä tiedon vapaaehtoinen, vastikkeeton antaminen vähennä tiedon määrää. Päinvastoin; antamalla tieto vain lisääntyy. Tietoa voidaan käyttää rajattomasti, eikä yhden henkilön tietäminen ole keneltäkään toiselta pois. Tiedon suhteen jokainen annettu lahja vaurastuttaa kollektiivisesti vähentämättä kenenkään hyvinvointia. Tiedon lahjataloudessa vastikkeeton antaminen on taloudellisesti kannattavaa ja kaikkia vaurastuttava win/win-tilanne.
Lahjatalouden tehokkuudesta ja toiminnasta löytyy maailmasta lukuisia esimerkkejä. Wikipedia on ihmisten harjoittamaa vapaaehtoista altruismia ja lahjaekonomiaa. Käytännössä kukaan Wikipedian sisällön tuottamiseen osallistuva ei saa työstään minkäänlaista korvausta. Tiedon lisääminen Wikipediaan on puhtaasti vapaaehtoistyötä. Tästä huolimatta tuhannet ja taas tuhannet ihmiset kirjoittavat Wikipediaan, tarkistavat sieltä faktoja ja pyrkivät lisäämään Wikipedian tietomäärää. Wikipedia on maailman kattavin tietosanakirja johtuen siitä, että ihmiset tahtovat vapaaehtoisesti käyttää aikaansa ja resurssejaan sen hyväksi saamatta yhtään mitään vastapalvelukseksi.
Toinen hyvä esimerkki ovat avoimen koodin ohjelmistot, kuten Open Office. Open Office on vapaa ohjelmisto, jota kuka tahansa saa käyttää, kopioida ja jakaa ilmaiseksi ilman pelkoja sanktioista. Open Office on tehty pelkästään vapaaehtoistyönä, eivätkä sen luomiseen osallistuneet tahot ole odottaneet saavansa vastineeksi ohjelmiston kehittämisestä minkäänlaista rahallista korvausta. Tästä huolimatta Open Office vastaa ominaisuuksiltaan kaupallisia ohjelmistoja, kuten Microsoft Officea, jonka hinta voi olla helposti jopa 350 dollaria. Ihmiset tekevät ilmaiseksi työtä toistensa hyväksi, koska he haluavat tehdä sitä ilman, että kukaan pakottaisi heitä siihen. Lisäksi tämän vapaaehtoisen työn tuotokset pärjäävät ja voivat olla jopa vertailussa parempia kuin kaupallisen, vastikkeellisen työn tuotokset.
Lahjatalous perustuu suoraan ihmisen luonteeseen altruistisena ja anteliaana olentona, mikä luo edellytyksiä sen tehokkaalle toiminnalle. Ihminen haluaa jakaa ja antaa asioita sekä hyödykkeitä toisille ihmisille. Tor Nørretrandersin teos Homo Generosus käsittelee teoriaa, joka selittää ihmiselle tyypillisen, luonnonvalinnan mekanismien kanssa näennäisesti ristiriitaisen altruistisen käytöksen. Homo Generosuksen mukaan altruismi on ihmiselle samanlainen asia kuin koreat sulat riikinkukolle, jotka nekin vaikuttavat olevan selviämisen kannalta haitallisia. Kuitenkaan kummassakaan tapauksessa näin ei ole, vaan koreilu ja altruismi palvelevat suoraan yksilön mahdollisuuksia lisääntyä ja siirtää geenejä jälkipolville.
Korea riikinkukko paistaa ympäristöstä, ja mitä koreampi se on, sitä hankalampaa sen on selvitä hengissä. Tästä seuraa se, että koreimpien riikinkukkojen tulee olla myös vahvimpia yksilöitä, sillä muuten ne eivät voisi selvitä hengissä korean, saalistajia houkuttelevan höyhenpukunsa kanssa. Jos eläimellä on energiaa käytettäväksi sekä selviämiseen että koreilemiseen, sillä on käytössään enemmän energiaa kuin eläimellä, jolla on energiaa vain selviämiseen. Riikinkukkonaaraan kannalta koreileva koiras on parempi kuin koiras, joka ei koreile, koska koreileva koiras on todennäköisemmin vahvempi yksilö ja sen geenit ovat parempia jälkipolville.
Altruismi on ihmiselle kuin koreileva höyhenpuku. Altruismi vaatii enemmän panostusta kuin itsekkyys, sillä siinä energiaa kuluu sekä selviämiseen että toisten auttamiseen. Ihminen, joka on altruistinen ja joka tekee hyvää muille ihmisille, on todennäköisesti yksilönä energisempi ja vahvempi kuin yksilö, joka käyttää energiaa vain omaan selviämiseensä ja oman etunsa ajamiseen. Altruismi, auttaminen ja hyväntekeväisyys vaativat enemmän energiaa kuin niiden puute, joten jos ihminen valitsee kumppanikseen altruistisen yksilön, on todennäköisempää, että hänen jälkeläisensä saavat parempia ja vahvempia geenejä kuin jos hän valitsisi vain omaa etuaan ajavan yksilön. Ihminen on biologisista syistä hyväntekijä ja epäitsekäs, koska hyväntekeväisyys ja epäitsekkyys ovat vahvoja keinoja viestiä muille lajitovereille omasta vahvuudesta ja energisyydestä.
Niin sanottu grid-teknologia tarkoittaa järjestelmää, jossa useiden toisistaan irrallisten tietokoneiden laskentakapasiteettia käytetään hyväksi suurempien laskutoimitusten ratkaisemiseksi. Grideissä tietokoneet ympäri maailman laskevat osia laskutoimituksista, minkä jälkeen niiden laskema informaatio kootaan yhteen. Grid-teknologia mahdollistaa valtavaa laskentakapasiteettia vaativien laskujen suorittamisen tavallisilla kotimikroilla. Vaikka tunnetuin grid-teknologiaa hyväksikäyttävä järjestelmä SETI onkin keskittynyt maan ulkopuolisen älyn etsimiseen, suurin osa grideillä laskettavasta materiaalista koskee normaalia, jokapäiväistä elämäämme paljon konkreettisemmin. Nykyään grideillä lasketaan esimerkiksi puhtaan veden varmistamiseksi, syövän parannuskeinon etsimiseksi ja HIV:n nujertamiseksi tarvittavia tieteellisiä laskuja.
Jos jokaiseen Suomen julkisen vallan koneeseen asennettaisiin grid-sovellus, tuottaisi Suomen valtio vuosittain miljoonien prosessorityötuntien edestä tieteellistä, taloudellisesti arvokasta tietoa. Koska grid-sovellukset voidaan asentaa toimimaan vain silloin, kun tietokone on käyttämättä tai sillä on ylimääräistä laskentakapasiteettia, ei gridin ottamisesta käyttöön aiheutuisi haittaa julkiselle vallalle. Tieto, jota grideissä laskettaisiin, hyödyttäisi kuitenkin koko ihmiskuntaa. Pelkästään käyttämällä jo olemassaolevaa teknologiaa julkinen valta voisi alkaa tuottaa valtavasti enemmän aitoa hyvinvointia koko maailmaan ilman, että siitä olisi lainkaan haittaa yhdellekään valtion kansalaiselle tai instituutiolle. Onkin siis järjetöntä, että näin ei jo tehdä.
Julkisella vallalla todennäköisesti tulee kestämään vielä pitkään, että se ryhtyy käyttämään ihmiskunnan teknologiaa parhaalla mahdollisella tavalla. Ennen kuin tämä tapahtuu, voi jokainen yksilö kuitenkin ottaa osaa ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseen yksinkertaisesti lahjoittamalla laskentakapasiteettia. Esimerkiksi yhteisö World Community Grid tarjoaa hyvää, kevyttä ja helppoa grid-ohjelmaa asennettavaksi kotikoneisiin. Kaikki World Community Gridin laskentaprojektit on myös valikoitu siten, että ne hyödyttävät kaikkia ihmisiä maailmanlaajuisesti. Jos edes murto-osa Internetin käyttäjistä osallistuisi grid-talkoisiin, saisi tieteellinen tutkimus valtavasti nykyistä enemmän laskentakapasiteettia käyttöönsä. Pienistä puroista kasvaa pauhaava koski.
Aiheesta lisää:
Muutos 2011 on aloittanut oman World Community Grid -tiiminsä, johon voi liittyä suoraan tästä linkistä täyttämällä kysytyt kentät.
Lahjatalous on talouden malli, jossa hyödykkeitä annetaan ilman vastikkeellisia sopimuksia tai epämuodollisia odotuksia, että niistä saisi jotain takaisin. Monet metsästäjä/keräilijä-yhteisöt ovat hyviä esimerkkejä lahjataloudesta. Näissä yhteisöissä yhteisön muut jäsenet lahjoittavat ruokaa yhteisön jäsenelle, joka on esimerkiksi huonon tuurin vuoksi epäonnistunut ruoan hankinnassa. Vastaavia järjestelmiä on esimerkiksi monissa maissa, joissa buddhalaisuus elää vahvana. Monet köyhyyslupauksen tehneet buddhalaiset munkit elävät pääasiassa ihmisten vapaaehtoisten lahjoitusten varassa. Toisiin hyödykkeisiin lahjatalous soveltuu paremmin kuin toisiin.
Talouden teoria tuntee kahdenlaisia hyödykkeitä. Toiset hyödykkeet ovat kilpailevia hyödykkeitä, toiset taas ovat ei-kilpailevia hyödykkeitä. Kilpaileva hyödyke tarkoittaa hyödykettä, jota vain rajattu henkilöpiiri voi omistaa tai hyödyntää. Esimerkiksi ruuvimeisseli on kilpaileva hyödyke. Jos henkilö Y myy ruuvimeisselinsä henkilölle X, henkilö Y ei enää omista ruuvimeisseliä. Kaksi ihmistä eivät voi pitää hallussaan samaa konkreettista ruuvimeisseliä yhtä aikaa. Ei-kilpaileva hyödyke puolestaan on hyödyke, jota useammat kuluttajat voivat kuluttaa ilman, että se haittaa muiden kuluttajien mahdollisuutta käyttää tuota samaa hyödykettä.
Tieto on ei-kilpaileva hyödyke. Tietoa voidaan luovuttaa vapaasti, eikä tiedon vapaaehtoinen, vastikkeeton antaminen vähennä tiedon määrää. Päinvastoin; antamalla tieto vain lisääntyy. Tietoa voidaan käyttää rajattomasti, eikä yhden henkilön tietäminen ole keneltäkään toiselta pois. Tiedon suhteen jokainen annettu lahja vaurastuttaa kollektiivisesti vähentämättä kenenkään hyvinvointia. Tiedon lahjataloudessa vastikkeeton antaminen on taloudellisesti kannattavaa ja kaikkia vaurastuttava win/win-tilanne.
Lahjatalouden tehokkuudesta ja toiminnasta löytyy maailmasta lukuisia esimerkkejä. Wikipedia on ihmisten harjoittamaa vapaaehtoista altruismia ja lahjaekonomiaa. Käytännössä kukaan Wikipedian sisällön tuottamiseen osallistuva ei saa työstään minkäänlaista korvausta. Tiedon lisääminen Wikipediaan on puhtaasti vapaaehtoistyötä. Tästä huolimatta tuhannet ja taas tuhannet ihmiset kirjoittavat Wikipediaan, tarkistavat sieltä faktoja ja pyrkivät lisäämään Wikipedian tietomäärää. Wikipedia on maailman kattavin tietosanakirja johtuen siitä, että ihmiset tahtovat vapaaehtoisesti käyttää aikaansa ja resurssejaan sen hyväksi saamatta yhtään mitään vastapalvelukseksi.
Toinen hyvä esimerkki ovat avoimen koodin ohjelmistot, kuten Open Office. Open Office on vapaa ohjelmisto, jota kuka tahansa saa käyttää, kopioida ja jakaa ilmaiseksi ilman pelkoja sanktioista. Open Office on tehty pelkästään vapaaehtoistyönä, eivätkä sen luomiseen osallistuneet tahot ole odottaneet saavansa vastineeksi ohjelmiston kehittämisestä minkäänlaista rahallista korvausta. Tästä huolimatta Open Office vastaa ominaisuuksiltaan kaupallisia ohjelmistoja, kuten Microsoft Officea, jonka hinta voi olla helposti jopa 350 dollaria. Ihmiset tekevät ilmaiseksi työtä toistensa hyväksi, koska he haluavat tehdä sitä ilman, että kukaan pakottaisi heitä siihen. Lisäksi tämän vapaaehtoisen työn tuotokset pärjäävät ja voivat olla jopa vertailussa parempia kuin kaupallisen, vastikkeellisen työn tuotokset.
Lahjatalous perustuu suoraan ihmisen luonteeseen altruistisena ja anteliaana olentona, mikä luo edellytyksiä sen tehokkaalle toiminnalle. Ihminen haluaa jakaa ja antaa asioita sekä hyödykkeitä toisille ihmisille. Tor Nørretrandersin teos Homo Generosus käsittelee teoriaa, joka selittää ihmiselle tyypillisen, luonnonvalinnan mekanismien kanssa näennäisesti ristiriitaisen altruistisen käytöksen. Homo Generosuksen mukaan altruismi on ihmiselle samanlainen asia kuin koreat sulat riikinkukolle, jotka nekin vaikuttavat olevan selviämisen kannalta haitallisia. Kuitenkaan kummassakaan tapauksessa näin ei ole, vaan koreilu ja altruismi palvelevat suoraan yksilön mahdollisuuksia lisääntyä ja siirtää geenejä jälkipolville.
Korea riikinkukko paistaa ympäristöstä, ja mitä koreampi se on, sitä hankalampaa sen on selvitä hengissä. Tästä seuraa se, että koreimpien riikinkukkojen tulee olla myös vahvimpia yksilöitä, sillä muuten ne eivät voisi selvitä hengissä korean, saalistajia houkuttelevan höyhenpukunsa kanssa. Jos eläimellä on energiaa käytettäväksi sekä selviämiseen että koreilemiseen, sillä on käytössään enemmän energiaa kuin eläimellä, jolla on energiaa vain selviämiseen. Riikinkukkonaaraan kannalta koreileva koiras on parempi kuin koiras, joka ei koreile, koska koreileva koiras on todennäköisemmin vahvempi yksilö ja sen geenit ovat parempia jälkipolville.
Altruismi on ihmiselle kuin koreileva höyhenpuku. Altruismi vaatii enemmän panostusta kuin itsekkyys, sillä siinä energiaa kuluu sekä selviämiseen että toisten auttamiseen. Ihminen, joka on altruistinen ja joka tekee hyvää muille ihmisille, on todennäköisesti yksilönä energisempi ja vahvempi kuin yksilö, joka käyttää energiaa vain omaan selviämiseensä ja oman etunsa ajamiseen. Altruismi, auttaminen ja hyväntekeväisyys vaativat enemmän energiaa kuin niiden puute, joten jos ihminen valitsee kumppanikseen altruistisen yksilön, on todennäköisempää, että hänen jälkeläisensä saavat parempia ja vahvempia geenejä kuin jos hän valitsisi vain omaa etuaan ajavan yksilön. Ihminen on biologisista syistä hyväntekijä ja epäitsekäs, koska hyväntekeväisyys ja epäitsekkyys ovat vahvoja keinoja viestiä muille lajitovereille omasta vahvuudesta ja energisyydestä.
Niin sanottu grid-teknologia tarkoittaa järjestelmää, jossa useiden toisistaan irrallisten tietokoneiden laskentakapasiteettia käytetään hyväksi suurempien laskutoimitusten ratkaisemiseksi. Grideissä tietokoneet ympäri maailman laskevat osia laskutoimituksista, minkä jälkeen niiden laskema informaatio kootaan yhteen. Grid-teknologia mahdollistaa valtavaa laskentakapasiteettia vaativien laskujen suorittamisen tavallisilla kotimikroilla. Vaikka tunnetuin grid-teknologiaa hyväksikäyttävä järjestelmä SETI onkin keskittynyt maan ulkopuolisen älyn etsimiseen, suurin osa grideillä laskettavasta materiaalista koskee normaalia, jokapäiväistä elämäämme paljon konkreettisemmin. Nykyään grideillä lasketaan esimerkiksi puhtaan veden varmistamiseksi, syövän parannuskeinon etsimiseksi ja HIV:n nujertamiseksi tarvittavia tieteellisiä laskuja.
Jos jokaiseen Suomen julkisen vallan koneeseen asennettaisiin grid-sovellus, tuottaisi Suomen valtio vuosittain miljoonien prosessorityötuntien edestä tieteellistä, taloudellisesti arvokasta tietoa. Koska grid-sovellukset voidaan asentaa toimimaan vain silloin, kun tietokone on käyttämättä tai sillä on ylimääräistä laskentakapasiteettia, ei gridin ottamisesta käyttöön aiheutuisi haittaa julkiselle vallalle. Tieto, jota grideissä laskettaisiin, hyödyttäisi kuitenkin koko ihmiskuntaa. Pelkästään käyttämällä jo olemassaolevaa teknologiaa julkinen valta voisi alkaa tuottaa valtavasti enemmän aitoa hyvinvointia koko maailmaan ilman, että siitä olisi lainkaan haittaa yhdellekään valtion kansalaiselle tai instituutiolle. Onkin siis järjetöntä, että näin ei jo tehdä.
Julkisella vallalla todennäköisesti tulee kestämään vielä pitkään, että se ryhtyy käyttämään ihmiskunnan teknologiaa parhaalla mahdollisella tavalla. Ennen kuin tämä tapahtuu, voi jokainen yksilö kuitenkin ottaa osaa ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseen yksinkertaisesti lahjoittamalla laskentakapasiteettia. Esimerkiksi yhteisö World Community Grid tarjoaa hyvää, kevyttä ja helppoa grid-ohjelmaa asennettavaksi kotikoneisiin. Kaikki World Community Gridin laskentaprojektit on myös valikoitu siten, että ne hyödyttävät kaikkia ihmisiä maailmanlaajuisesti. Jos edes murto-osa Internetin käyttäjistä osallistuisi grid-talkoisiin, saisi tieteellinen tutkimus valtavasti nykyistä enemmän laskentakapasiteettia käyttöönsä. Pienistä puroista kasvaa pauhaava koski.
Aiheesta lisää:
Muutos 2011 on aloittanut oman World Community Grid -tiiminsä, johon voi liittyä suoraan tästä linkistä täyttämällä kysytyt kentät.
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Yhdysvaltojen harjoittamaa järjestelmällistä kidutusta ei tule hyväksyä
Jos on olemassa valtio, joka systemaattisesti ja jatkuvasti kiduttaa, tappaa viattomia ja rikkoo ihmisoikeuksia, onko oikein olla sen kanssa yhteistyössä vain, koska muutoin meidän elintasomme saattaisi laskea? Tällainen valtio on olemassa, ja sen nimi on USA.
Salaisten asiakirjojen ja viranomaislähteiden vuotamiseen erikoistunut Wikileaks-sivusto julkaisi 23. lokakuuta liki 400 000 asiakirjaa koskien Yhdysvaltojen toimintaa Irakissa. Asiakirjoista paljastuu muun muassa, että Yhdysvallat sulkivat silmänsä irakilaisten järjestelmälliseltä kiduttamiselta, minkä lisäksi Yhdysvaltain sotilaat ovat tappaneet luultua enemmän siviilejä, mukaanlukien raskaana olevia naisia ja henkisesti sairaita.
Tässä ei tietenkään ole mitään yllättävää. Vuonna 2006 julkisuuteen päätyi 279 valokuvaa ja 19 videota, jotka kuvasivat Yhdysvaltain sotilashenkilökunnan ja valtion virkamiehistön toimintaa Irakin Abu Ghraib -vankilassa. Julkaistussa materiaalissa Yhdysvaltain sotajoukot muun muassa pakottavat vankejaan masturboimaan ja kiduttavat heitä sähköllä ja vedellä. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Firstin vuonna 2006 julkaisemassa selvityksessä todetaan, että Yhdysvaltojen sotilaat ovat kiduttaneet ainakin 8 ihmistä kuoliaaksi Afghanistanissa ja Irakissa. Korkein kidutukseen liittyvästä kuolemasta annettu rankaisu on ollut 5 kuukautta eristyksissä. Tietenkään ei sovi myöskään unohtaa Guantanamoa, jonka kidutustapaukset herättivät suurta kohtua mediassa.
Yksittäisinäkin tapauksina nämä olisivat äärimmäisen vakavia rikoksia ihmisyyttä vastaan. Kuitenkin kauhun koko kuva paljastuu vasta, kun ymmärtää, että kyse ei ole mistään sattumista, vaan tietoisista poliittisista päätöksistä. Vuonna 2006 Yhdysvallat otti käyttöön Military Commissions Actin, joka mahdollistaa sotaoikeudenkäyntien järjestämisen niin kutsutuille "laittomille taistelijoille" ja heidän vangitsemisensa määräämättömäksi ajaksi ilman oikeutta päästä riippumattoman tuomioistuimen eteen lyhyessä ajassa. Todistukset, jotka on saatu painostamalla tai halventavalla toiminnalla ovat päteviä Military Commissions Actin alaisuudessa perustetuissa sotatuomioistuimissa. Monet ihmisoikeusjärjestöt, muun muassa Amnesty, ovat tuominneet Military Commissions Actin järjestelmänä, joka hyväksyy kidutuksen. Ihmisoikeusloukkaukset ja epäinhimillinen kohtelu kuuluvat sekä käytännössä että lainsäädännössä Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan.
Kaikkien maiden, jotka pitävät itseään oikeusvaltiona, tulisi tuomita yksiselitteisesti Yhdysvaltojen toiminta. Ei se voi olla oikein, että vain koska pelkäämme, että ilman kaupankäyntiä Yhdysvaltojen kanssa emme saa halpoja purilaisia, olemme valmiita hyväksymään hiljaisesti sen, että Yhdysvallat toistuvasti jää kiinni kidutuksesta ja siviilien ampumisesta. Asia on vähän sama kuin jos eurooppalaiset vain sulkisivat silmänsä Kim Jong-Ililtä, kunhan Pohjois-Koreasta tulee junalastillisia platinaa. Isoa suvaitaan vain sen takia, että se on iso. Koko Yhdysvaltain kansainvälisen politiikan voi tiivistää seuraavalla tavalla: "On oikein kiusata, jos on riittävän iso vetämään turpaan ilman, että kukaan muu voi mitään." Euroopan valtioiden politiikka Yhdysvaltoja kohtaan taas on tiivistettynä "Kyllä, herra."
On mahdollista, että yhteistyöstä kieltäytyminen Yhdysvaltojen kanssa romahduttaisi eurooppalaisten valtioiden elintasoa, mikäli ne eivät saisi jonkinlaisia uusia yhteistyökumppaneita tilalle tai muuttaisi muuten koko ekonomista järjestelmäänsä. Tästä seuraakin perustavanlaatuinen inhimillinen kysymys: Ovatko ihmiset valmiita kärsimään toisten ihmisten puolesta? Henkilökohtaisesti ainakin tahtoisin uskoa, että olen riittävän inhimillinen siihen, että voisin vaihtaa kämppäni murto-osaan nykyisestä, olla ilman televisiota tai autoa ja syödä puolet vähemmän, jos siitä seuraisi se, että toista ihmistä ei kidutettaisi tai siviilejä ei ammuttaisi.
Pienenä valtiona Suomi ei tietenkään voi yksin tehdä mitään, mikä muuttaisi maailmanpolitiikkaa radikaalisti. Suomi voi kuitenkin toimia esimerkkinä muille maille. Jos yksi valtio murtaa padon ja toimii ensimmäisenä, on muiden valtioiden kynnys toimia huomattavasti pienempi. Jo se, että muut maat alkaisivat avoimesti tuomita Yhdysvaltain toimintaa ja sen ihmisoikeuksien vastaista lainsäädäntöä, osoittaisi, että Yhdysvaltain toiminta ei ole hyväksyttyä. Suomen tulisi esimerkiksi vetäytyä kaikista NATO:on liittyvistä operaatioista, kuten Afghanistanista, ja kieltäytyä luovuttamasta ihmisiä Yhdysvalloille. Suomen perustuslain mukaan ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.
Yhdysvaltain harjoittamat kidutukset ja ihmisoikeusloukkaukset eivät tule loppumaan koskaan, jos muut valtiot ovat valmiita hyväksymään ne. Jos Yhdysvaltoja ei edes pyritä painostamaan toimintansa muuttamiseksi, ei Yhdysvalloilla ole mitään motiivia muuttaa sitä toimintaa. Niin pitkään kuin esimerkiksi eurooppalaiset valtiot tekevät kritiikittömästi yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa normaaliin tapaan huolimatta siitä, mitä Yhdysvallat on ja miten se toimii, tulevat Yhdysvallat varmasti jatkamaan toimintaansa. Paha voittaa, kun hyvät ihmiset eivät tee mitään.
Salaisten asiakirjojen ja viranomaislähteiden vuotamiseen erikoistunut Wikileaks-sivusto julkaisi 23. lokakuuta liki 400 000 asiakirjaa koskien Yhdysvaltojen toimintaa Irakissa. Asiakirjoista paljastuu muun muassa, että Yhdysvallat sulkivat silmänsä irakilaisten järjestelmälliseltä kiduttamiselta, minkä lisäksi Yhdysvaltain sotilaat ovat tappaneet luultua enemmän siviilejä, mukaanlukien raskaana olevia naisia ja henkisesti sairaita.
Tässä ei tietenkään ole mitään yllättävää. Vuonna 2006 julkisuuteen päätyi 279 valokuvaa ja 19 videota, jotka kuvasivat Yhdysvaltain sotilashenkilökunnan ja valtion virkamiehistön toimintaa Irakin Abu Ghraib -vankilassa. Julkaistussa materiaalissa Yhdysvaltain sotajoukot muun muassa pakottavat vankejaan masturboimaan ja kiduttavat heitä sähköllä ja vedellä. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Firstin vuonna 2006 julkaisemassa selvityksessä todetaan, että Yhdysvaltojen sotilaat ovat kiduttaneet ainakin 8 ihmistä kuoliaaksi Afghanistanissa ja Irakissa. Korkein kidutukseen liittyvästä kuolemasta annettu rankaisu on ollut 5 kuukautta eristyksissä. Tietenkään ei sovi myöskään unohtaa Guantanamoa, jonka kidutustapaukset herättivät suurta kohtua mediassa.
Yksittäisinäkin tapauksina nämä olisivat äärimmäisen vakavia rikoksia ihmisyyttä vastaan. Kuitenkin kauhun koko kuva paljastuu vasta, kun ymmärtää, että kyse ei ole mistään sattumista, vaan tietoisista poliittisista päätöksistä. Vuonna 2006 Yhdysvallat otti käyttöön Military Commissions Actin, joka mahdollistaa sotaoikeudenkäyntien järjestämisen niin kutsutuille "laittomille taistelijoille" ja heidän vangitsemisensa määräämättömäksi ajaksi ilman oikeutta päästä riippumattoman tuomioistuimen eteen lyhyessä ajassa. Todistukset, jotka on saatu painostamalla tai halventavalla toiminnalla ovat päteviä Military Commissions Actin alaisuudessa perustetuissa sotatuomioistuimissa. Monet ihmisoikeusjärjestöt, muun muassa Amnesty, ovat tuominneet Military Commissions Actin järjestelmänä, joka hyväksyy kidutuksen. Ihmisoikeusloukkaukset ja epäinhimillinen kohtelu kuuluvat sekä käytännössä että lainsäädännössä Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan.
Kaikkien maiden, jotka pitävät itseään oikeusvaltiona, tulisi tuomita yksiselitteisesti Yhdysvaltojen toiminta. Ei se voi olla oikein, että vain koska pelkäämme, että ilman kaupankäyntiä Yhdysvaltojen kanssa emme saa halpoja purilaisia, olemme valmiita hyväksymään hiljaisesti sen, että Yhdysvallat toistuvasti jää kiinni kidutuksesta ja siviilien ampumisesta. Asia on vähän sama kuin jos eurooppalaiset vain sulkisivat silmänsä Kim Jong-Ililtä, kunhan Pohjois-Koreasta tulee junalastillisia platinaa. Isoa suvaitaan vain sen takia, että se on iso. Koko Yhdysvaltain kansainvälisen politiikan voi tiivistää seuraavalla tavalla: "On oikein kiusata, jos on riittävän iso vetämään turpaan ilman, että kukaan muu voi mitään." Euroopan valtioiden politiikka Yhdysvaltoja kohtaan taas on tiivistettynä "Kyllä, herra."
On mahdollista, että yhteistyöstä kieltäytyminen Yhdysvaltojen kanssa romahduttaisi eurooppalaisten valtioiden elintasoa, mikäli ne eivät saisi jonkinlaisia uusia yhteistyökumppaneita tilalle tai muuttaisi muuten koko ekonomista järjestelmäänsä. Tästä seuraakin perustavanlaatuinen inhimillinen kysymys: Ovatko ihmiset valmiita kärsimään toisten ihmisten puolesta? Henkilökohtaisesti ainakin tahtoisin uskoa, että olen riittävän inhimillinen siihen, että voisin vaihtaa kämppäni murto-osaan nykyisestä, olla ilman televisiota tai autoa ja syödä puolet vähemmän, jos siitä seuraisi se, että toista ihmistä ei kidutettaisi tai siviilejä ei ammuttaisi.
Pienenä valtiona Suomi ei tietenkään voi yksin tehdä mitään, mikä muuttaisi maailmanpolitiikkaa radikaalisti. Suomi voi kuitenkin toimia esimerkkinä muille maille. Jos yksi valtio murtaa padon ja toimii ensimmäisenä, on muiden valtioiden kynnys toimia huomattavasti pienempi. Jo se, että muut maat alkaisivat avoimesti tuomita Yhdysvaltain toimintaa ja sen ihmisoikeuksien vastaista lainsäädäntöä, osoittaisi, että Yhdysvaltain toiminta ei ole hyväksyttyä. Suomen tulisi esimerkiksi vetäytyä kaikista NATO:on liittyvistä operaatioista, kuten Afghanistanista, ja kieltäytyä luovuttamasta ihmisiä Yhdysvalloille. Suomen perustuslain mukaan ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.
Yhdysvaltain harjoittamat kidutukset ja ihmisoikeusloukkaukset eivät tule loppumaan koskaan, jos muut valtiot ovat valmiita hyväksymään ne. Jos Yhdysvaltoja ei edes pyritä painostamaan toimintansa muuttamiseksi, ei Yhdysvalloilla ole mitään motiivia muuttaa sitä toimintaa. Niin pitkään kuin esimerkiksi eurooppalaiset valtiot tekevät kritiikittömästi yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa normaaliin tapaan huolimatta siitä, mitä Yhdysvallat on ja miten se toimii, tulevat Yhdysvallat varmasti jatkamaan toimintaansa. Paha voittaa, kun hyvät ihmiset eivät tee mitään.
perjantai 15. lokakuuta 2010
Adoptio ei ole homojen oikeus, vaan lapsen oikeus
Tiistai-iltainen Ylen Ajankohtaisen kakkosen Homoilta oli kirkolle onnistunut. Kun sanon "onnistunut", tarkoitan sen olleen onnistunut samassa mielessä kuin Franz Ferdinand onnistui tulemaan salamurhatuksi tai Matti Vanhanen onnistui pääministerinä. Homoillan seurauksena kirkosta erosi 3800 jäsentä, mistä seurasi kirkolle yli miljoonan euron menetykset. Lisäksi Homoilta nosti tapetille ikuisuuskeskustelun adoption sallimisesta homoille. Monesti tässä keskustelussa oletetaan, että asia liittyy jollain tavalla homojen oikeuksiin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyse on lapsen oikeudesta.
Jotta ajatus tulisi selkeämmäksi, annan esimerkin. Oletetaan, että lapsella on rakastava äiti ja rakastava isä. Lisäksi lapsella on eno, joka elää rekisteröidyssä parisuhteessa miehen kanssa. Eno rakastaa lasta ja lapsella on hyvin läheiset välit enoonsa. Eno on siis lapsen läheisin (mahdollisesti jopa ainoa) perheensä ulkopuolinen sukulainen. Jotain kuitenkin tapahtuu ja lapsen vanhemmat kuolevat onnettomuudessa ja lapsi jää orvoksi.
Koska lapsella on jo valmiiksi hyvät ja läheiset välit enoonsa, ja eno on lapsen verisukulainen sekä lapselle läheisin ihminen koko maailmassa, olisi lapselle helpointa sopeutua elämään siten, että eno kasvattaisi hänet omana lapsenaan. Jos adoptio on kielletty homoilta, ei näin voi tapahtua, vaan lapsi joutuu julkisen vallan huostaan ja pahimmassa tapauksessa lastenkotiin tai muuhun vastaavaan paikkaan. Jos homojen adoptio on sallittu, voi lapsen eno puolisoineen adoptoida lapsen ja kasvattaa hänet omanaan. Esimerkkitapauksessa vaihtoehdot siis olisivat, että lapsen oma, läheinen sukulainen adoptoi hänet, tai sitten lapsi joutuu julkisen vallan huostaan.
Tällaiset asiat ovat niitä syitä, joiden vuoksi homojen adoptiota ylipäätään mietitään. Sitä ei siis mietitä siksi, että kuviteltaisiin lasten saamisen olevan jokin subjektiivinen ihmisoikeus. Sitä se ei ole. On ylipäätään virheellistä puhua homojen adoptio-oikeudesta, koska tällöin kuvitellaan, että adoptiokeskustelussa olisi jotenkin kyse homojen subjektiivisesta oikeudesta saada lapsia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyse on lapsen oikeudesta saada mahdollisimman hyvät vanhemmat. Suomen ja kansainvälisen lain mukaan lapsen etu on koko lapsioikeuden johtava periaate. Adoptiossa ei ole kyse siitä, että lapsettomille järjestetään lapsia, vaan siitä, että vanhemmittomille järjestetään vanhemmat.
"Hyvä vanhemmuus" ei ole riippuvainen pelkästään sukupuolisesta suuntautumisesta. Hetero, joka hakkaa lapsia, on huonompi vanhempana kuin homo, joka ei hakkaa lapsia. "Hyvään vanhemmuuteen" vaikuttavat monet seikat, kuten esimerkiksi henkilön tulotaso, suhde lapseen, mahdollinen verisukulaisuus, päihteiden käyttö tai käyttämättömyys, sosiaalinen menneisyys ja niin edelleen. Asiaa ei voi tai kannata tarkastella pelkästään sukupuolisen suuntautumisen linssin kautta, koska ihmisissä on valtavasti muitakin ominaisuuksia. Orvoksi jääminen on aina poikkeuksellinen tapahtuma, ja sen vuoksi asiaa tulisi tarkastella tapauskohtaisesti, ottaen jokaisen tapauksen ominaispiirteet huomioon.
Ei ole olemassa mitään yksiselitteisiä tapoja sanoa, ketkä ovat lapselle hyviä vanhempia ja ketkä eivät. Asia liittyy aina sekä yksilölliseen tilanteeseen, yksilölliseen lapseen että yksilöllisiin ottovanhempiin. Tämän vuoksi järjestelmä vaatii joustavuutta ja mahdollisimman suuret mahdollisuudet tehdä jokaiseen yksilölliseen tapaukseen parhaiten sopivia ratkaisuja. Homojen adoption kiellon kumoaminen tekisi järjestelmästä joustavamman ja siten varmistaisi, että jokaisen yksilöllisen tapauksen ominaispiirteet tulisivat parhaalla mahdollisella tavalla otettua huomioon.
Adoption kieltäminen homoilta on ensikädessä juridinen ongelma, joka aiheuttaa sen, että oikeusjärjestelmän periaatteet eivät toteudu. Homojen adoptiota ei pitäisi tarkastella ideologiselta kannalta, koska kyse on ensisijaisesti lakiteknisestä puutteesta. Jos Suomen laki ja kansainvälinen laki katsovat lapsen edun yhdeksi johtavaksi periaatteeksi, on lainsäädännön palveltava lasten etua. Jos lainsäädännöstä seuraa se, että rakastava, lapselle läheinen sukulainen ei voi adoptoida lasta lapsen jäätyä orvoksi onnettomuudessa, vaan lapsi on ennemmin laitettava lastenkotiin, ei lapsen etu toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.
Jotta ajatus tulisi selkeämmäksi, annan esimerkin. Oletetaan, että lapsella on rakastava äiti ja rakastava isä. Lisäksi lapsella on eno, joka elää rekisteröidyssä parisuhteessa miehen kanssa. Eno rakastaa lasta ja lapsella on hyvin läheiset välit enoonsa. Eno on siis lapsen läheisin (mahdollisesti jopa ainoa) perheensä ulkopuolinen sukulainen. Jotain kuitenkin tapahtuu ja lapsen vanhemmat kuolevat onnettomuudessa ja lapsi jää orvoksi.
Koska lapsella on jo valmiiksi hyvät ja läheiset välit enoonsa, ja eno on lapsen verisukulainen sekä lapselle läheisin ihminen koko maailmassa, olisi lapselle helpointa sopeutua elämään siten, että eno kasvattaisi hänet omana lapsenaan. Jos adoptio on kielletty homoilta, ei näin voi tapahtua, vaan lapsi joutuu julkisen vallan huostaan ja pahimmassa tapauksessa lastenkotiin tai muuhun vastaavaan paikkaan. Jos homojen adoptio on sallittu, voi lapsen eno puolisoineen adoptoida lapsen ja kasvattaa hänet omanaan. Esimerkkitapauksessa vaihtoehdot siis olisivat, että lapsen oma, läheinen sukulainen adoptoi hänet, tai sitten lapsi joutuu julkisen vallan huostaan.
Tällaiset asiat ovat niitä syitä, joiden vuoksi homojen adoptiota ylipäätään mietitään. Sitä ei siis mietitä siksi, että kuviteltaisiin lasten saamisen olevan jokin subjektiivinen ihmisoikeus. Sitä se ei ole. On ylipäätään virheellistä puhua homojen adoptio-oikeudesta, koska tällöin kuvitellaan, että adoptiokeskustelussa olisi jotenkin kyse homojen subjektiivisesta oikeudesta saada lapsia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyse on lapsen oikeudesta saada mahdollisimman hyvät vanhemmat. Suomen ja kansainvälisen lain mukaan lapsen etu on koko lapsioikeuden johtava periaate. Adoptiossa ei ole kyse siitä, että lapsettomille järjestetään lapsia, vaan siitä, että vanhemmittomille järjestetään vanhemmat.
"Hyvä vanhemmuus" ei ole riippuvainen pelkästään sukupuolisesta suuntautumisesta. Hetero, joka hakkaa lapsia, on huonompi vanhempana kuin homo, joka ei hakkaa lapsia. "Hyvään vanhemmuuteen" vaikuttavat monet seikat, kuten esimerkiksi henkilön tulotaso, suhde lapseen, mahdollinen verisukulaisuus, päihteiden käyttö tai käyttämättömyys, sosiaalinen menneisyys ja niin edelleen. Asiaa ei voi tai kannata tarkastella pelkästään sukupuolisen suuntautumisen linssin kautta, koska ihmisissä on valtavasti muitakin ominaisuuksia. Orvoksi jääminen on aina poikkeuksellinen tapahtuma, ja sen vuoksi asiaa tulisi tarkastella tapauskohtaisesti, ottaen jokaisen tapauksen ominaispiirteet huomioon.
Ei ole olemassa mitään yksiselitteisiä tapoja sanoa, ketkä ovat lapselle hyviä vanhempia ja ketkä eivät. Asia liittyy aina sekä yksilölliseen tilanteeseen, yksilölliseen lapseen että yksilöllisiin ottovanhempiin. Tämän vuoksi järjestelmä vaatii joustavuutta ja mahdollisimman suuret mahdollisuudet tehdä jokaiseen yksilölliseen tapaukseen parhaiten sopivia ratkaisuja. Homojen adoption kiellon kumoaminen tekisi järjestelmästä joustavamman ja siten varmistaisi, että jokaisen yksilöllisen tapauksen ominaispiirteet tulisivat parhaalla mahdollisella tavalla otettua huomioon.
Adoption kieltäminen homoilta on ensikädessä juridinen ongelma, joka aiheuttaa sen, että oikeusjärjestelmän periaatteet eivät toteudu. Homojen adoptiota ei pitäisi tarkastella ideologiselta kannalta, koska kyse on ensisijaisesti lakiteknisestä puutteesta. Jos Suomen laki ja kansainvälinen laki katsovat lapsen edun yhdeksi johtavaksi periaatteeksi, on lainsäädännön palveltava lasten etua. Jos lainsäädännöstä seuraa se, että rakastava, lapselle läheinen sukulainen ei voi adoptoida lasta lapsen jäätyä orvoksi onnettomuudessa, vaan lapsi on ennemmin laitettava lastenkotiin, ei lapsen etu toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.
perjantai 8. lokakuuta 2010
Muutos 2011 on rekisteröity puolueeksi
Muutos 2011 on rekisteröity puolueeksi. Muutos 2011 on kansanliike, jonka keskeiset periaatteet ovat suora demokratia, Suomen kansalaisten etu ja sananvapaus.
Suomen valtio on kansalaistensa edunvalvontakoneisto. Suomen kansalaisia ovat kaikki, joilla on Suomen lakien mukainen Suomen kansalaisuus kieleen, uskontoon tai etnisyyteen katsomatta. Suomen kansalaisten etu on asia, jonka ainoastaan Suomen kansalaiset itse voivat tietää. Poliitikot, virkamiehet tai ylikansalliset instituutiot eivät voi päättää kansalaisten puolesta, mikä heidän etunsa on. Se, mikä on kansalaisten etu, on vain kansalaisten päätettävissä. Suomen kansalaisten etu on selvitettävissä kahdella toisiaan tukevalla asialla; suoralla demokratialla ja sananvapaudella.
Muutos 2011 ehdottaa Suomeen Sveitsin mallista suoran demokratian järjestelmää. Suora demokratia tarkoittaa sitovia kansanäänestyksiä, joita kansalaiset itse voivat järjestää. Sitovat kansanäänestykset toimivat sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla. Muutos 2011 ehdottaa, että kansanäänestys tavallisesta laista järjestettäisiin 35 000 ihmisen aloitteesta. Kansanäänestys perustuslain muuttamiseksi tai korkean virkamiehen erottamiseksi järjestettäisiin 43 000 ihmisen aloitteesta. Lisäksi sitova kansanäänestys on järjestettävä aina perustuslakia muuttaessa tai säädettäessä lainsäädäntöä, joka vaikuttaa kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin.
Sananvapaus on demokratian kulmakivi. Ilman mahdollisimman laajaa sananvapautta aito demokraattinen keskustelu vaikeutuu tai käy mahdottomaksi. Suomen kansalaisten sananvapautta ei tule kaventaa ennakkosensuurijärjestelmillä tai tulkinnanvaraisella lainsäädännöllä. Sananvapautta pitää pyrkiä vaalimaan ja sen toteutumista maailmanlaajuisesti edistämään. Lähdesuojaa ja muita vapaan tiedonvälityksen kannalta tärkeitä periaatteita tulee suojella määrätietoisesti. Sananvapautta ja muiden ihmisoikeuksien on toteuduttava myös tietoverkoissa.
Muutos 2011 on täysin uudenlainen puolue Suomen historiassa. Muutos 2011 syntyi halusta muuttaa nykyistä hallintojärjestelmää toimimaan kansalaisten ehdoilla. Muutoksen tavoiteohjelma ja keskeiset periaatteet muotoiltiin Internetissä julkisesti satojen toisilleen entuudestaan tuntemattomien ihmisten yhteistyönä. Muutoksen säännöt on laadittu siten, että puolueesta ei voi muodostua yhden ihmisen henkilökulttia. Esimerkiksi puheenjohtajuus on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen.
Suomi on demokratian edelläkävijämaa. Suomi oli ensimmäinen valtio, joka antoi naisille yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Nyt Suomella on mahdollisuus olla uudelleen demokratian edelläkävijä antamalla jokaiselle kansalaiselleen yleisen ja yhtäläisen oikeuden päättää yhteisistä asioista. Suora demokratia on toiminut Sveitsissä 150 vuotta, eikä ole mitään syytä, miksi se ei voisi toimia Suomessakin. Suomen kansalaiset eivät ole tyhmiä, eikä kukaan tiedä heitä paremmin, mikä on hyväksi heidän elämälleen.
LISÄÄ TIETOA:
Muutos 2011
Muutos 2011:n periaatelausuma
Muutos 2011:n tietoyhteiskuntamanifesti
LISÄÄ TIETOA:
Muutos 2011
Muutos 2011:n periaatelausuma
Muutos 2011:n tietoyhteiskuntamanifesti
Tunnisteet:
Ilmoitukset,
Muutos 2011,
Suora demokratia
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Suora demokratia edustuksellisen demokratian tueksi
Suora demokratia tarkoittaa sitovia kansanäänestyksiä, joita kansalaiset itse voivat järjestää. Kansanäänestys järjestetään keräämällä tietty määrä äänioikeutettujen kansalaisten allekirjoituksia. Nämä allekirjoitukset toimitetaan poliittisille päätöksentekijöille, jotka eivät voi kieltäytyä kansanäänestyksen järjestämisestä. Kansanäänestyksen tulos on sitova, eli päättäjien on noudatettava kansan tahtoa.
Nykyisessä järjestelmässä kansanäänestykset ovat ainoastaan neuvoa-antavia ja niiden järjestämisestä päättävät viime kädessä vallanpitäjät. Vallanpitäjillä ei ole mitään syytä noudattaa kansanäänestyksien tuloksia, minkä vuoksi esimerkiksi useat kuntaliitokset ovat toteutuneet, vaikka kansalaiset ovat äänestäneet niitä vastaan. Suorassa demokratiassa päättäjät eivät voi vaikuttaa siihen, toteutuuko kansanäänestys vai ei, ja heidän on toteltava ehdottomasti kansanäänestyksen tulosta.
Suoran demokratian keskeisimmät menetelmät ovat kansalaisaloite, kansanäänestys sekä keskeisten virkamiesten valinta.
Kansalaisaloite tarkoittaa hallitukselle toimitettua laki- tai toimenpide-ehdotusta, jonka riittävän suuri määrä kansalaisia on allekirjoittanut. Riittävän suuren määrän kansalaisia toimittaessa kansalaisaloitteen, on hallituksen valmisteltava aloitteessa vaaditun mukainen lakiehdotus tai toimenpide ja altistettava se sitovalle kansanäänestykselle. Kansanäänestyksen tulos määrää sitovasti aloitteen lopullisen kohtalon. Jos kansa hyväksyy aloitteen, on eduskunnan toimittava aloitteen mukaisesti. Jos kansa hylkää aloitteen, eduskunta ei saa toimia aloitteen mukaisesti.
Aloite tavalliseksi laiksi tai toimenpiteeksi vaatii taakseen 35 000 äänioikeutettua kansalaista, eli noin 0,8% äänioikeutetuista kansalaisista. Aloite perustuslain muuttamiseksi tai kansainvälisen sopimuksen purkamiseksi vaatii 43 000 kansalaista, eli noin yhden prosentin äänioikeutetuista kansalaisista. Allekirjoituksia kaikkiin suoran demokratian menetelmiin voivat kerätä puolueet, yksityiset toimijat ja yhdistykset. Allekirjoitusten kerääjät voivat toimia yhteistyössä saadakseen kasaan vaadittavan määrän allekirjoituksia.
Kansanäänestys tarkoittaa kansalaisten veto-oikeutta eduskunnassa käsiteltävään lakiin, budjettiehdotukseen tai sopimukseen. Jos eduskunta on laatimassa tai hyväksymässä lakia, voi 0,8% kansalaisista vaatia, että laki altistetaan ennen voimaantuloa sitovalle kansanäänestykselle. Mikäli kansalaiset vaativat sitovaa kansanäänestystä, laki ei voi tulla voimaan ennen kuin kansalaiset ovat hyväksyneet sen kansanäänestyksessä. Jos kansalaiset äänestävät lakia tai sopimusta vastaan, laki tai sopimus ei tule lainkaan voimaan.
Lisäksi suorassa demokratiassa hallitus on velvoitettu järjestämään kansanäänestys automaattisesti aina, kun eduskunnan käsiteltävänä oleva asia on riittävän tärkeä. Riittävän tärkeällä asialla tarkoitetaan kaikkia asioita, jotka koskevat kansanvaltaa tai Suomen kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia. Esimerkiksi jäsenyydestä sotilasliitoissa tai perustuslain muuttamisesta on järjestettävä aina sitova kansanäänestys.
Monet merkittävät päätökset tai niiden valmistelu tehdään virkamiestyönä. Siksi kansalaisten tulee saada vaikuttaa suoralla vaalilla keskeisten virkamiesten valintaan. Tällaisia keskeisiä virkamiehiä ovat esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies ja valtakunnansyyttäjä. 43 000 kansalaista (yksi prosentti äänioikeutetuista kansalaisista) voi vaatia tällaisen keskeisen virkamiehen virkasuhteen lopettamista ennen virkasuhteen tavanomaista päättymistä. Vaaditusta asiasta on toimitettava päättäjiä sitova kansanäänestys.
Suora demokratia ei korvaa edustuksellista demokratiaa, vaan se korjaa sen puutteita. Suora demokratia antaa kansalle aitoja ja suoria keinoja vaikuttaa politiikkaan. Suoran demokratian keskeinen periaate on, että kansalaiset eivät ole tyhmiä ja he osaavat tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Suora demokratia on käytössä esimerkiksi Sveitsissä.
Nykyisessä järjestelmässä kansanäänestykset ovat ainoastaan neuvoa-antavia ja niiden järjestämisestä päättävät viime kädessä vallanpitäjät. Vallanpitäjillä ei ole mitään syytä noudattaa kansanäänestyksien tuloksia, minkä vuoksi esimerkiksi useat kuntaliitokset ovat toteutuneet, vaikka kansalaiset ovat äänestäneet niitä vastaan. Suorassa demokratiassa päättäjät eivät voi vaikuttaa siihen, toteutuuko kansanäänestys vai ei, ja heidän on toteltava ehdottomasti kansanäänestyksen tulosta.
Suoran demokratian keskeisimmät menetelmät ovat kansalaisaloite, kansanäänestys sekä keskeisten virkamiesten valinta.
Kansalaisaloite tarkoittaa hallitukselle toimitettua laki- tai toimenpide-ehdotusta, jonka riittävän suuri määrä kansalaisia on allekirjoittanut. Riittävän suuren määrän kansalaisia toimittaessa kansalaisaloitteen, on hallituksen valmisteltava aloitteessa vaaditun mukainen lakiehdotus tai toimenpide ja altistettava se sitovalle kansanäänestykselle. Kansanäänestyksen tulos määrää sitovasti aloitteen lopullisen kohtalon. Jos kansa hyväksyy aloitteen, on eduskunnan toimittava aloitteen mukaisesti. Jos kansa hylkää aloitteen, eduskunta ei saa toimia aloitteen mukaisesti.
Aloite tavalliseksi laiksi tai toimenpiteeksi vaatii taakseen 35 000 äänioikeutettua kansalaista, eli noin 0,8% äänioikeutetuista kansalaisista. Aloite perustuslain muuttamiseksi tai kansainvälisen sopimuksen purkamiseksi vaatii 43 000 kansalaista, eli noin yhden prosentin äänioikeutetuista kansalaisista. Allekirjoituksia kaikkiin suoran demokratian menetelmiin voivat kerätä puolueet, yksityiset toimijat ja yhdistykset. Allekirjoitusten kerääjät voivat toimia yhteistyössä saadakseen kasaan vaadittavan määrän allekirjoituksia.
Kansanäänestys tarkoittaa kansalaisten veto-oikeutta eduskunnassa käsiteltävään lakiin, budjettiehdotukseen tai sopimukseen. Jos eduskunta on laatimassa tai hyväksymässä lakia, voi 0,8% kansalaisista vaatia, että laki altistetaan ennen voimaantuloa sitovalle kansanäänestykselle. Mikäli kansalaiset vaativat sitovaa kansanäänestystä, laki ei voi tulla voimaan ennen kuin kansalaiset ovat hyväksyneet sen kansanäänestyksessä. Jos kansalaiset äänestävät lakia tai sopimusta vastaan, laki tai sopimus ei tule lainkaan voimaan.
Lisäksi suorassa demokratiassa hallitus on velvoitettu järjestämään kansanäänestys automaattisesti aina, kun eduskunnan käsiteltävänä oleva asia on riittävän tärkeä. Riittävän tärkeällä asialla tarkoitetaan kaikkia asioita, jotka koskevat kansanvaltaa tai Suomen kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia. Esimerkiksi jäsenyydestä sotilasliitoissa tai perustuslain muuttamisesta on järjestettävä aina sitova kansanäänestys.
Monet merkittävät päätökset tai niiden valmistelu tehdään virkamiestyönä. Siksi kansalaisten tulee saada vaikuttaa suoralla vaalilla keskeisten virkamiesten valintaan. Tällaisia keskeisiä virkamiehiä ovat esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies ja valtakunnansyyttäjä. 43 000 kansalaista (yksi prosentti äänioikeutetuista kansalaisista) voi vaatia tällaisen keskeisen virkamiehen virkasuhteen lopettamista ennen virkasuhteen tavanomaista päättymistä. Vaaditusta asiasta on toimitettava päättäjiä sitova kansanäänestys.
Suora demokratia ei korvaa edustuksellista demokratiaa, vaan se korjaa sen puutteita. Suora demokratia antaa kansalle aitoja ja suoria keinoja vaikuttaa politiikkaan. Suoran demokratian keskeinen periaate on, että kansalaiset eivät ole tyhmiä ja he osaavat tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Suora demokratia on käytössä esimerkiksi Sveitsissä.
maanantai 27. syyskuuta 2010
Termistä "maahanmuuttokriittinen" tulee päästä eroon
Termistä "maahanmuuttokriittinen" tulisi päästä eroon. Termi on harhaanjohtava, eikä sillä ole mitään tiettyä merkityssisältöä, josta kaikki olisivat yhtä mieltä. "Maahanmuuttokriittinen" on tyhjänpäiväistä uuskieltä, eikä se anna mitään todellista tietoa siitä, mitä mieltä sanalla leimattu henkilö on. Lisäksi sana "maahanmuuttokriittinen" hämärtää sitä faktaa, että maahanmuutto ei ole yhtenevä ilmiö, vaan maahanmuuttoa on erilaista.
Kriittisyys on suhtautumistapa, jossa pyritään havaitsemaan asian ongelmat ja puutteet. Kriittinen ei ole synonyymi vastaiselle, eikä siihen sisälly minkäänlaista sisäänrakennettua negatiivista suhtautumista. EU-myönteinen henkilö voi olla samalla tavalla EU-kriittinen kuin EU-vastainenkin henkilö, sillä asian kannattaminen ei vaadi kritiikitöntä suhtautumista asioihin. Vastaavasti asian vastustaminen ei ole mikään edellytys sille, että asiaan suhtautuisi kriittisesti. Henkilö voi vastustaa esimerkiksi autoveroa pelkästään sen vuoksi, että hänen isänsä on koko hänen elämänsä ajan julistanut hänelle paatoksellisesti autoveron pahuutta. Tällöin vastustus ei perustu kriittiseen suhtautumiseen, vaan puhtaasti intuitioon ja ennakkoluuloihin.
Kriittisyys ei ole sidottu millään tavalla asian vastustamiseen tai kannattamiseen. Mikäli ministeri Astrid Thors katsoisi, että maahanmuuttojärjestelmän tarkoituksena on saada miljoona sosiaaliturvaperäistä maahanmuuttajaa Suomeen, voi hän nähdä epäkohtia Suomen nykyisessä järjestelmässä, koska se ei vedä miljoonaa sosiaaliturvaperäistä maahanmuuttajaa. Tässä tilanteessa Astrid Thors olisi täysin yhtä maahanmuuttokriittinen sanan varsinaisessa eli oikeassa merkityksessä kuin Jussi Halla-aho, joka puolestaan katsoisi, että Suomen nykyisen järjestelmän ongelma on se, että se vetää liikaa sosiaaliturvaperäisiä maahanmuuttajia. Jokainen, joka näkee Suomen nykyisessä maahanmuuttojärjestelmässä minkäänlaisia ongelmia, on maahanmuuttokriittinen.
Termin "maahanmuuttokriittinen" määritelmän pyörittely ei kuitenkaan ole olennaista. Olennaista on se, mitä termin käyttämisestä seuraa. Terminä "maahanmuuttokriittinen" käsittää kaiken maahanmuuton yhtenä monoliittisena ilmiönä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan maahanmuutto on äärimmäisen heterogeeninen ilmiö. Esimerkiksi tietoisesti sosiaaliturvaa väärinkäyttämään tuleva henkilö on maahanmuuttaja. Samoin maahanmuuttaja on inkeriläinen työperäinen paluumuuttaja tai YK:n sopimusten kriteerit täyttävä pakolainen. Näillä ryhmillä ei kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä toistensa kanssa käytännön tai motiivien tasolla, mutta silti he kaikki ovat maahanmuuttajia. "Maahanmuuttaja" ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että henkilö on muuttanut maahan. "Maahamuutto" taas ei tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö muuttaa maahan.
On tärkeää ymmärtää, että maahanmuutto ei ole missään tapauksessa yksi yhteneväinen ilmiö, vaan joukko monia toisistaan erillisiä ilmiöitä. Osa maahanmuutosta on ongelmallista ja osa ei. Esimerkiksi pelkästään Suomen omaan lainsäädäntöön perustuva humanitaarinen suojelu on ongelmallisempaa kuin YK:n pakolaissopimukseen perustuva kiintiöpakolaisuus. Humanitaarinen suojelu on alttiimpaa hyväksikäytölle kuin YK:n pakolaissopimukseen perustuva kiintiöpakolaisuus, koska kiintiöpakolaisuudessa tarkastetaan jo ennalta, että ihminen täyttää pakolaisuuden kriteerit. Suomen omaan lainsäädäntöön perustuvassa humanitaarisessa suojelussa näin ei tehdä.
Annan esimerkin; Turussa oli taannoin Kokoomuksen Me puhumme maahanmuutosta -tapahtuma. Olin tietysti paikalla, ja yleisökysymyksien aikana esitin kysymyksen siitä, miten paljon maahanmuuttajia Kokoomuksen mielestä Suomeen tulee ottaa humanitaarisen suojelun perusteella. Paikalla puhumassa olleen Jyrki Kataisen vastaus ei kuitenkaan koskenut mitenkään humanitaarista suojelua, vaan hän alkoi puhua romanialaisista kerjäläisistä. Romanian kerjäläiset eivät tule Suomeen humanitaarisen suojelun, vaan EU:n lainsäädännön perusteella. Vaikka EU:n lainsäädäntöä muutettaisiin siten, että romanialaisia kerjäläisiä ei enää tulisi Suomeen, ei se vaikuttaisi millään tavalla humanitaarisen suojelun ongelmiin. Mikäli termien määrittely jätetään yksinomaan poliitikoille tai medialle, silloin he voivat puhua mistä lystäävät ilman, että heidän tulee puhua sanaakaan asiaa.
Maahanmuutto ei ole monoliitti, jossa on kokonaisuutena ongelmia, vaan maahanmuuton eri osa-alueissa on erilaisia ongelmia. Tämän vuoksi on tärkeää tehdä selväksi se, mistä puhutaan, sen sijaan, että puhutaan yleisesti maahanmuutosta. Jos ihminen pyrkii tekemään selväksi esimerkiksi sosiaaliturvaperäisen turvapaikanhakijan ja pakolaisen eron, hän ampuu itseään jalkaan, mikäli hän sanoo itseään "maahanmuuttokriittiseksi". Maahanmuuttoa on erilaista, josta osa on Suomelle hyödyllistä ja osa ei. Jos tätä eroa ei tehdä, voidaan haitallista maahanmuuttoa ajaa hyödyllistä maahanmuuttoa puoltavilla argumenteilla - ja hyödyllistä maahanmuuttoa vastustaa haitallista maahanmuuttoa vastustavilla argumenteilla.
"Maahanmuuttokriittinen" on huono ja turha termi. Maahanmuutosta keskusteluun ei tarvita mitään erityisiä termejä kuvailemaan keskustelijoita. Jos keskustellaan asiasta, ovat keskustelijat merkityksettömiä ja ainoa, millä on väliä, ovat asiaan liittyvät argumentit. Keskustelu esimerkiksi Venäjän kaasuputkihankkeesta on täysin mahdollista ja jopa helppoa ilman, että ketään kutsutaan "NordStream-kaasuputkikriittiseksi". Vastaavasti poliittisessa keskustelussa ei viljellä termejä kuten "kansalaispalkkakriittinen" tai "Kreikan laina -kriittinen". Se, että erikoistermistöä käytetään yhdessä poliittisessa asiassa, mutta ei toisessa, vääristää todellisuutta ja luo kuvaa, että maahanmuutto olisi jotenkin mystisesti täysin muista poliittisista kysymyksistä poikkeava asia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan maahanmuutto on poliittinen asia juuri kuten Kreikan laina tai autovero.
LISÄÄ AIHEESTA:
Maahanmuuttajat ei ole yksi tasapaksu ryhmä
Kriittisyys on suhtautumistapa, jossa pyritään havaitsemaan asian ongelmat ja puutteet. Kriittinen ei ole synonyymi vastaiselle, eikä siihen sisälly minkäänlaista sisäänrakennettua negatiivista suhtautumista. EU-myönteinen henkilö voi olla samalla tavalla EU-kriittinen kuin EU-vastainenkin henkilö, sillä asian kannattaminen ei vaadi kritiikitöntä suhtautumista asioihin. Vastaavasti asian vastustaminen ei ole mikään edellytys sille, että asiaan suhtautuisi kriittisesti. Henkilö voi vastustaa esimerkiksi autoveroa pelkästään sen vuoksi, että hänen isänsä on koko hänen elämänsä ajan julistanut hänelle paatoksellisesti autoveron pahuutta. Tällöin vastustus ei perustu kriittiseen suhtautumiseen, vaan puhtaasti intuitioon ja ennakkoluuloihin.
Kriittisyys ei ole sidottu millään tavalla asian vastustamiseen tai kannattamiseen. Mikäli ministeri Astrid Thors katsoisi, että maahanmuuttojärjestelmän tarkoituksena on saada miljoona sosiaaliturvaperäistä maahanmuuttajaa Suomeen, voi hän nähdä epäkohtia Suomen nykyisessä järjestelmässä, koska se ei vedä miljoonaa sosiaaliturvaperäistä maahanmuuttajaa. Tässä tilanteessa Astrid Thors olisi täysin yhtä maahanmuuttokriittinen sanan varsinaisessa eli oikeassa merkityksessä kuin Jussi Halla-aho, joka puolestaan katsoisi, että Suomen nykyisen järjestelmän ongelma on se, että se vetää liikaa sosiaaliturvaperäisiä maahanmuuttajia. Jokainen, joka näkee Suomen nykyisessä maahanmuuttojärjestelmässä minkäänlaisia ongelmia, on maahanmuuttokriittinen.
Termin "maahanmuuttokriittinen" määritelmän pyörittely ei kuitenkaan ole olennaista. Olennaista on se, mitä termin käyttämisestä seuraa. Terminä "maahanmuuttokriittinen" käsittää kaiken maahanmuuton yhtenä monoliittisena ilmiönä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan maahanmuutto on äärimmäisen heterogeeninen ilmiö. Esimerkiksi tietoisesti sosiaaliturvaa väärinkäyttämään tuleva henkilö on maahanmuuttaja. Samoin maahanmuuttaja on inkeriläinen työperäinen paluumuuttaja tai YK:n sopimusten kriteerit täyttävä pakolainen. Näillä ryhmillä ei kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä toistensa kanssa käytännön tai motiivien tasolla, mutta silti he kaikki ovat maahanmuuttajia. "Maahanmuuttaja" ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että henkilö on muuttanut maahan. "Maahamuutto" taas ei tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö muuttaa maahan.
On tärkeää ymmärtää, että maahanmuutto ei ole missään tapauksessa yksi yhteneväinen ilmiö, vaan joukko monia toisistaan erillisiä ilmiöitä. Osa maahanmuutosta on ongelmallista ja osa ei. Esimerkiksi pelkästään Suomen omaan lainsäädäntöön perustuva humanitaarinen suojelu on ongelmallisempaa kuin YK:n pakolaissopimukseen perustuva kiintiöpakolaisuus. Humanitaarinen suojelu on alttiimpaa hyväksikäytölle kuin YK:n pakolaissopimukseen perustuva kiintiöpakolaisuus, koska kiintiöpakolaisuudessa tarkastetaan jo ennalta, että ihminen täyttää pakolaisuuden kriteerit. Suomen omaan lainsäädäntöön perustuvassa humanitaarisessa suojelussa näin ei tehdä.
Annan esimerkin; Turussa oli taannoin Kokoomuksen Me puhumme maahanmuutosta -tapahtuma. Olin tietysti paikalla, ja yleisökysymyksien aikana esitin kysymyksen siitä, miten paljon maahanmuuttajia Kokoomuksen mielestä Suomeen tulee ottaa humanitaarisen suojelun perusteella. Paikalla puhumassa olleen Jyrki Kataisen vastaus ei kuitenkaan koskenut mitenkään humanitaarista suojelua, vaan hän alkoi puhua romanialaisista kerjäläisistä. Romanian kerjäläiset eivät tule Suomeen humanitaarisen suojelun, vaan EU:n lainsäädännön perusteella. Vaikka EU:n lainsäädäntöä muutettaisiin siten, että romanialaisia kerjäläisiä ei enää tulisi Suomeen, ei se vaikuttaisi millään tavalla humanitaarisen suojelun ongelmiin. Mikäli termien määrittely jätetään yksinomaan poliitikoille tai medialle, silloin he voivat puhua mistä lystäävät ilman, että heidän tulee puhua sanaakaan asiaa.
Maahanmuutto ei ole monoliitti, jossa on kokonaisuutena ongelmia, vaan maahanmuuton eri osa-alueissa on erilaisia ongelmia. Tämän vuoksi on tärkeää tehdä selväksi se, mistä puhutaan, sen sijaan, että puhutaan yleisesti maahanmuutosta. Jos ihminen pyrkii tekemään selväksi esimerkiksi sosiaaliturvaperäisen turvapaikanhakijan ja pakolaisen eron, hän ampuu itseään jalkaan, mikäli hän sanoo itseään "maahanmuuttokriittiseksi". Maahanmuuttoa on erilaista, josta osa on Suomelle hyödyllistä ja osa ei. Jos tätä eroa ei tehdä, voidaan haitallista maahanmuuttoa ajaa hyödyllistä maahanmuuttoa puoltavilla argumenteilla - ja hyödyllistä maahanmuuttoa vastustaa haitallista maahanmuuttoa vastustavilla argumenteilla.
"Maahanmuuttokriittinen" on huono ja turha termi. Maahanmuutosta keskusteluun ei tarvita mitään erityisiä termejä kuvailemaan keskustelijoita. Jos keskustellaan asiasta, ovat keskustelijat merkityksettömiä ja ainoa, millä on väliä, ovat asiaan liittyvät argumentit. Keskustelu esimerkiksi Venäjän kaasuputkihankkeesta on täysin mahdollista ja jopa helppoa ilman, että ketään kutsutaan "NordStream-kaasuputkikriittiseksi". Vastaavasti poliittisessa keskustelussa ei viljellä termejä kuten "kansalaispalkkakriittinen" tai "Kreikan laina -kriittinen". Se, että erikoistermistöä käytetään yhdessä poliittisessa asiassa, mutta ei toisessa, vääristää todellisuutta ja luo kuvaa, että maahanmuutto olisi jotenkin mystisesti täysin muista poliittisista kysymyksistä poikkeava asia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan maahanmuutto on poliittinen asia juuri kuten Kreikan laina tai autovero.
LISÄÄ AIHEESTA:
Maahanmuuttajat ei ole yksi tasapaksu ryhmä
torstai 23. syyskuuta 2010
Kaikille Suomessa työskenteleville on maksettava suomalaista palkkaa
Muutos 2011 vaatii, että ulkomaalaisille työntekijöille on maksettava Suomessa samantasoista palkkaa kuin suomalaisille. Halpatyövoiman tuonti ulkomailta on moraalisesti tuomittavaa ja ekologisesti haitallista. Halpatyövoimapolitiikka polkee kotimaisen työvoiman palkkaa ja oikeuksia, ja se on epäoikeudenmukaista ulkomaalaisia työntekijöitä kohtaan.
EY-tuomioistuinten vuonna 2007 tekemä Laval-ratkaisu on yksi merkittävimmistä halpatyövoimaan liittyvistä ratkaisuista koko EU:n alueella. Latvialainen rakennusfirma Laval tuli Ruotsin Växholmiin rakentamaan koulua. Yritys tahtoi maksaa työntekijöilleen Latvian palkkaa, joka on huomattavasti pienempi kuin normaali ruotsalainen palkka. Ruotsalaiset ammattiyhdistykset kuitenkin vaativat, että Laval kunnioittaisi ruotsalaisten tekemiä sopimuksia ja käytäntöjä sekä maksaisi työntekijöilleen normaalia ruotsalaistasoista palkkaa. Laval ei suostunut tähän, joten ruotsalaiset ammattiyhdistykset yrittivät painostaa Lavalia maksamaan ruotsalaisen tason palkkaa laillisin painostuskeinoin, kuten suluilla.
Laval vei asian EY-tuomioistuimille. EY-tuomioistuimet katsoivat päätöksessään, että vaikka lakko-oikeus, oikeus sulkuihin ja muut vastaavat eivät kuulu EU:n toimivaltaan, EU:n periaatteet voivat ajaa niiden yli. EY-tuomioistuinten tuomion mukaan Ruotsin ammattiyhdistykset toimivat väärin vaatiessaan Lavalia maksamaan latvialaisille työntekijöille samaa palkkaa kuin ruotsalaisille. Eurooppa-oikeudessa EY-tuomioistuimen ratkaisuilla on sitovaa juridista merkitystä ja Lissabonin sopimuksen tultua voimaan näiden ratkaisujen juridinen painoarvo on ainoastaan kasvanut. Laval-tapaus on hyvin tärkeä kaikkien EU-maiden työntekijöiden elämään vaikuttava ratkaisu.
Jos ulkomaalaiselle työvoimalle ei pidä maksaa saman tasoista palkkaa kuin suomalaiselle työvoimalle, tulee tämä väistämättä polkemaan suomalaisen työntekijän palkkaa ja asemaa. Jos suomalainen ei suostu työskentelemään yhtä matalalla palkalla kuin esimerkiksi virolainen, ei suomalainen saa töitä, koska yritykselle on helppoa ja edullista tuoda maahan halpatyövoimaa. Yritykselle on kannattavampaa palkata halpatyövoimaa esimerkiksi entisistä itäblokin maista kuin maksaa suomalaiselle työehtosopimusten mukaista palkkaa. Halpatyövoimapolitiikka pakottaa suomalaisen laskemaan palkkojaan, mikäli hän ylipäätään tahtoo töitä. Elämiskustannukset ovat Suomessa paljon korkeammat kuin monessa muussa EU-maassa, joten halvemmalla palkalla työskentely ei ole kaikille edes teoriassa mahdollista. Halpatyövoimapolitiikka tarkoittaa suoraan myös kotimaisen työttömyyden kasvua.
Halpatyövoiman tuominen ulkomailta on ympäristönkin kannalta haitallista. Planeetan kannalta on sitä parempi, mitä vähemmän ihmiset matkustavat turhaan ja käyttävät polttoaineita esimerkiksi lentämiseen. Jos maassa on jo ihmisiä, jotka voivat tehdä tietyn työn, on ekologisesti mieletöntä tuoda ihmisiä tuhansien kilometrien päästä tekemään tämä sama työ vain sen takia, että yritys saisi nipistettyä palkkakuluistaan.
Huonomman palkan maksaminen ulkomaalaiselle samasta työstä on myös moraalisesti väärin. Laval-päätöksen seuraukset ja nykyinen halpatyövoimapolitiikka tarkoittavat käytännössä sitä, että virolaiselle voidaan maksaa suomalaista huonompaa palkkaa sen vuoksi, että hän on virolainen. Rasismi tarkoittaa etnisyydestä tai syntyperästä liittyvää syrjivää tai huonompaa kohtelua. Se, että kaksi ihmistä saavat samassa maassa samasta työstä täysin erilaista palkkaa sen vuoksi, että he ovat kotoisin eri maista, on rasismia sanan varsinaisessa merkityksessä. Halpatyövoimapolitiikassa on kyse valtiollisen ja ylikansallisen tason järjestelmällisestä etnisestä sorrosta. Onkin ymmärrettävä, että kun poliitikot puhuvat työvoimapulasta, he usein tarkoittavat halpatyövoimapulaa.
Laval-päätös on mitätöitävä ja Suomen on valtiona pyrittävä toimimaan määrätietoisesti halpatyövoimapolitiikkaa vastaan. Ammattiyhdistyksien ja muiden toimijoiden mahdollisuudet ajaa työntekijöiden etua on varmistettava, ja EU:n puuttuminen kansalaisten palkkoihin tai laillisiin protestointioikeuksiin on pidettävä aisoissa. Suomessa työskenteleville ihmisille on maksettava työehtosopimusten mukaista palkkaa riippumatta heidän etnisyydestään, syntyperästään tai kansalaisuudestaan. Sitä vaatii niin kansainvälinen oikeudenmukaisuus kuin suomalaistenkin etu.
EY-tuomioistuinten vuonna 2007 tekemä Laval-ratkaisu on yksi merkittävimmistä halpatyövoimaan liittyvistä ratkaisuista koko EU:n alueella. Latvialainen rakennusfirma Laval tuli Ruotsin Växholmiin rakentamaan koulua. Yritys tahtoi maksaa työntekijöilleen Latvian palkkaa, joka on huomattavasti pienempi kuin normaali ruotsalainen palkka. Ruotsalaiset ammattiyhdistykset kuitenkin vaativat, että Laval kunnioittaisi ruotsalaisten tekemiä sopimuksia ja käytäntöjä sekä maksaisi työntekijöilleen normaalia ruotsalaistasoista palkkaa. Laval ei suostunut tähän, joten ruotsalaiset ammattiyhdistykset yrittivät painostaa Lavalia maksamaan ruotsalaisen tason palkkaa laillisin painostuskeinoin, kuten suluilla.
Laval vei asian EY-tuomioistuimille. EY-tuomioistuimet katsoivat päätöksessään, että vaikka lakko-oikeus, oikeus sulkuihin ja muut vastaavat eivät kuulu EU:n toimivaltaan, EU:n periaatteet voivat ajaa niiden yli. EY-tuomioistuinten tuomion mukaan Ruotsin ammattiyhdistykset toimivat väärin vaatiessaan Lavalia maksamaan latvialaisille työntekijöille samaa palkkaa kuin ruotsalaisille. Eurooppa-oikeudessa EY-tuomioistuimen ratkaisuilla on sitovaa juridista merkitystä ja Lissabonin sopimuksen tultua voimaan näiden ratkaisujen juridinen painoarvo on ainoastaan kasvanut. Laval-tapaus on hyvin tärkeä kaikkien EU-maiden työntekijöiden elämään vaikuttava ratkaisu.
Jos ulkomaalaiselle työvoimalle ei pidä maksaa saman tasoista palkkaa kuin suomalaiselle työvoimalle, tulee tämä väistämättä polkemaan suomalaisen työntekijän palkkaa ja asemaa. Jos suomalainen ei suostu työskentelemään yhtä matalalla palkalla kuin esimerkiksi virolainen, ei suomalainen saa töitä, koska yritykselle on helppoa ja edullista tuoda maahan halpatyövoimaa. Yritykselle on kannattavampaa palkata halpatyövoimaa esimerkiksi entisistä itäblokin maista kuin maksaa suomalaiselle työehtosopimusten mukaista palkkaa. Halpatyövoimapolitiikka pakottaa suomalaisen laskemaan palkkojaan, mikäli hän ylipäätään tahtoo töitä. Elämiskustannukset ovat Suomessa paljon korkeammat kuin monessa muussa EU-maassa, joten halvemmalla palkalla työskentely ei ole kaikille edes teoriassa mahdollista. Halpatyövoimapolitiikka tarkoittaa suoraan myös kotimaisen työttömyyden kasvua.
Halpatyövoiman tuominen ulkomailta on ympäristönkin kannalta haitallista. Planeetan kannalta on sitä parempi, mitä vähemmän ihmiset matkustavat turhaan ja käyttävät polttoaineita esimerkiksi lentämiseen. Jos maassa on jo ihmisiä, jotka voivat tehdä tietyn työn, on ekologisesti mieletöntä tuoda ihmisiä tuhansien kilometrien päästä tekemään tämä sama työ vain sen takia, että yritys saisi nipistettyä palkkakuluistaan.
Huonomman palkan maksaminen ulkomaalaiselle samasta työstä on myös moraalisesti väärin. Laval-päätöksen seuraukset ja nykyinen halpatyövoimapolitiikka tarkoittavat käytännössä sitä, että virolaiselle voidaan maksaa suomalaista huonompaa palkkaa sen vuoksi, että hän on virolainen. Rasismi tarkoittaa etnisyydestä tai syntyperästä liittyvää syrjivää tai huonompaa kohtelua. Se, että kaksi ihmistä saavat samassa maassa samasta työstä täysin erilaista palkkaa sen vuoksi, että he ovat kotoisin eri maista, on rasismia sanan varsinaisessa merkityksessä. Halpatyövoimapolitiikassa on kyse valtiollisen ja ylikansallisen tason järjestelmällisestä etnisestä sorrosta. Onkin ymmärrettävä, että kun poliitikot puhuvat työvoimapulasta, he usein tarkoittavat halpatyövoimapulaa.
Laval-päätös on mitätöitävä ja Suomen on valtiona pyrittävä toimimaan määrätietoisesti halpatyövoimapolitiikkaa vastaan. Ammattiyhdistyksien ja muiden toimijoiden mahdollisuudet ajaa työntekijöiden etua on varmistettava, ja EU:n puuttuminen kansalaisten palkkoihin tai laillisiin protestointioikeuksiin on pidettävä aisoissa. Suomessa työskenteleville ihmisille on maksettava työehtosopimusten mukaista palkkaa riippumatta heidän etnisyydestään, syntyperästään tai kansalaisuudestaan. Sitä vaatii niin kansainvälinen oikeudenmukaisuus kuin suomalaistenkin etu.
Tunnisteet:
Ekonomia,
EU,
maahanmuutto,
Muutos 2011
torstai 9. syyskuuta 2010
Somalimaa ja pakolaisuus ulkopoliittisena kysymyksenä
Somalimaa on Somalian pohjoisosissa oleva autonominen alue, joka on de facto valtio, mutta jolta puuttuu valtiollinen de jure -status. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että Somalimaata ei ole tunnustettu kansainvälisesti, mutta muuten se toimii kuin oikea valtio. Vaikka asia ei vaikuta suoraan merkittävältä kysymykseltä Suomelle, on se sekä periaatteellisesti että käytännöllisesti tärkeä. Periaatteellisesti kysymys koskee toimivien instituutioiden tukemista sekä ongelmien sekä niiden lähteiden todellista tunnustamista. Käytännöllisesti kysymys taas koskee Suomen sisäpolitiikkaa, sillä somalit ovat yksi suurimmista Suomeen tulevista humanitaarisen maahanmuuton ryhmistä.
Yksi Somalian periaatteellisesti merkittävimmistä ongelmista on, että Somalia on YK:n tunnustama valtio, mutta Somalimaa ei, vaikka Somalimaa täyttää toimivan valtion tunnuspiirteet huomattavasti paremmin kuin Somalia. Muuta Somaliaa on repinyt 20 vuotta kestänyt sisällissota, eikä siellä olla päästy minkäänlaiseen edes etäisesti rauhalliseen tilanteeseen länsimaiden jatkuvasta puuttumisesta huolimatta - tai juuri sen takia. Yhdysvaltalaisen Fund for Peace -järjestön ja Foreign Policy -lehden vuosittain kokoamassa valtioiden epäonnistumista mittaavassa Failed State Indexissä Somalia on ollut jatkuvasti kärkimaita, ja vuodesta 2008 asti listan ensimmäisenä. Somalimaan itsenäisyyden tunnustaminen on sen faktan konkreettista tunnustamista, että nykyinen Somalia ei ole toimiva valtio.
Somalimaa puolestaan on tunnustamista vaille itsenäinen, toimiva valtio. Sillä on epävirallisia diplomaattisuhteita useisiin merkittäviin ulkovaltoihin, kuten Ranskaan ja Britanniaan. Vaikka Somalimaata riivaa köyhyys, on se oloihinsa nähden rauhallinen paikka, eivätkä sitä vaivaa monet muun Somalian ongelmat, kuten merirosvous, sotilasjoukot tai ääri-islamismi. Somalimaan vuoden 2010 presidentinvaalit sujuivat rauhallisesti yksittäisistä tapauksista huolimatta, eikä vaalien reiluudesta tullut merkittäviä valituksia. Vaalien jälkeen vaalit hävinnyt istuva presidentti Dahir Riyale Kahin luovutti vallan oppositioehdokas Ahmed M. Mahamoud Silanyolle ja siirtyi rauhanomaisesti syrjään.
Jos Somalimaa tunnustettaisiin, vakiintuisi valtio ja sen demokraattinen kehitys entisestään. Valtion kansainvälinen tunnustaminen antaisi sille suvereenin valtion aseman ja sen tuomat mahdollisuudet pyrkiä rauhoittamaan Somalian tilannetta. Toisin kuin Somalia, Somalimaa voi myös toimia aidosti valtiona ja sillä on muuta Somaliaa paremmat edellytykset toteuttaa suvereenin valtion valtaa Somaliaan liittyvien kriisien ratkaisemisessa. Somalimaa on esimerkki, joka osoittaa, että Somalian tilanteen ei tarvitse olla jatkuva sisällissota, vaan rauha alueella on mahdollista. Valtioiden tulisi pyrkiä tukemaan toimivien hallintoratkaisujen rakentamista, eikä olla niiden tiellä. Rahallisen tuen sijasta Suomi ja muut länsimaat voisivat antaa tietoa ja konsultointia esimerkiksi toimivien koulutusjärjestelmien rakentamiseksi.
Sen lisäksi, että Somalimaalle annetaan mahdollisuus, voivat länsimaat auttaa Somalian tilannetta myös yksinkertaisesti lopettamalla sekaannuksen luomisen Somaliaan. American Universityn professorin ja Free Africa Foundationin puheenjohtaja George B. N. Ayittey on kritisoinut ulkovaltojen puuttumista Somalian kriisiin. Ayitteyn mukaan YK:n ja muiden ulkopuolisten tahojen puuttumiset ovat hyvistä tarkoitusperistään huolimatta olleet epäonnistuneita, ja afrikkalaisten tulisi saada ratkaista itse omat ongelmansa. Ayittey nostaa yhdeksi toimintaehdotukseksi lopettaa korruptoituneiden ja ihmisoikeuksia rikkovien hallitusten tukemisen, jota länsimaat ovat harrastaneet Somaliassakin. Esimerkiksi The Times uutisoi vuonna 2008 Britannian käyttävän miljoonia puntia ihmisoikeuksien rikkomisesta syytetyn vallan rahoittamiseen. Suomen tulisi käyttää ulkopoliittista vaikutusvaltaa saadakseen Britannian ja muiden ulkopuolisten lopettamaan sekaantumisensa Somalian asioihin ja nostaakseen epäkohdan kansainväliseen keskusteluun. Länsimaat eivät voi ratkaista Somalian sisäisiä asioita ulkoa päin.
Somalian kriisin ratkaiseminen on tietysti vain yksi askel. Laajempi ulkopoliittinen köyhyyden ja kurjuuden vastainen toimenpide Suomelta on antaa anteeksi osaltaan kaikkien kehitysmaiden velat ja pyrkiä kannustamaan muita maita toimimaan samalla tavalla. Vaikka ruoskilla tehty orjuus on vähenemässä, valtiollinen velkaorjuus elää ja voi hyvin. Velka on yksi maailman suurimmista ongelmista, ja monien kehitysmaiden kohdalla velka on muodostunut diktatuurien aikana, eikä otettua lainaa ole käytetty parantamaan maan kansalaisten asemaa. Velkojen anteeksiannossa on luonnollisesti edellytyksenä se, että velallisessa valtiossa pyritään aidosti kohti toimivaa kansanvaltaa. Velkojen anteeksianto auttaisi kehitysmaita itse rakentamaan toimivampaa ekonomiaa ja valtioita, eikä siihen liittyisi samankaltaista korruptioaltista puuttumista kuin kehitysapuun.
Pakolaisuus ei johdu Suomen sisäpoliittisista päätöksistä. Pakolaisuus johtuu kurjuudesta, köyhyydestä ja sodista ulkomailla. Pakolaisuus on ulkopoliittinen kysymys ja se tulee ratkaista ulkopolitiikan keinoin. Globaalista pakolaisuudesta ei tule tehdä sisäpoliittista ongelmaa, eikä sisäpoliitikalla voida auttaa kuin hyvin pientä murto-osaa pakolaisuuden uhreista, ja heitäkin vain välttävästi. Vaikka pakolaisuuteen joutuvan henkilön kannalta turvapaikan saaminen onkin hyvä asia, olisi hänen kannaltaan vielä parempi asia, jos hän ei koskaan joutuisikaan pakolaisuuteen. Niin pitkään kuin Suomi ja muut länsimaat eivät tunnusta tätä ja ennen kaikkea ala toimia sen mukaisesti, ei pakolaisuusongelma tule koskaan ratkeamaan, vaan ainoastaan pahenemaan.
Yksi Somalian periaatteellisesti merkittävimmistä ongelmista on, että Somalia on YK:n tunnustama valtio, mutta Somalimaa ei, vaikka Somalimaa täyttää toimivan valtion tunnuspiirteet huomattavasti paremmin kuin Somalia. Muuta Somaliaa on repinyt 20 vuotta kestänyt sisällissota, eikä siellä olla päästy minkäänlaiseen edes etäisesti rauhalliseen tilanteeseen länsimaiden jatkuvasta puuttumisesta huolimatta - tai juuri sen takia. Yhdysvaltalaisen Fund for Peace -järjestön ja Foreign Policy -lehden vuosittain kokoamassa valtioiden epäonnistumista mittaavassa Failed State Indexissä Somalia on ollut jatkuvasti kärkimaita, ja vuodesta 2008 asti listan ensimmäisenä. Somalimaan itsenäisyyden tunnustaminen on sen faktan konkreettista tunnustamista, että nykyinen Somalia ei ole toimiva valtio.
Somalimaa puolestaan on tunnustamista vaille itsenäinen, toimiva valtio. Sillä on epävirallisia diplomaattisuhteita useisiin merkittäviin ulkovaltoihin, kuten Ranskaan ja Britanniaan. Vaikka Somalimaata riivaa köyhyys, on se oloihinsa nähden rauhallinen paikka, eivätkä sitä vaivaa monet muun Somalian ongelmat, kuten merirosvous, sotilasjoukot tai ääri-islamismi. Somalimaan vuoden 2010 presidentinvaalit sujuivat rauhallisesti yksittäisistä tapauksista huolimatta, eikä vaalien reiluudesta tullut merkittäviä valituksia. Vaalien jälkeen vaalit hävinnyt istuva presidentti Dahir Riyale Kahin luovutti vallan oppositioehdokas Ahmed M. Mahamoud Silanyolle ja siirtyi rauhanomaisesti syrjään.
Jos Somalimaa tunnustettaisiin, vakiintuisi valtio ja sen demokraattinen kehitys entisestään. Valtion kansainvälinen tunnustaminen antaisi sille suvereenin valtion aseman ja sen tuomat mahdollisuudet pyrkiä rauhoittamaan Somalian tilannetta. Toisin kuin Somalia, Somalimaa voi myös toimia aidosti valtiona ja sillä on muuta Somaliaa paremmat edellytykset toteuttaa suvereenin valtion valtaa Somaliaan liittyvien kriisien ratkaisemisessa. Somalimaa on esimerkki, joka osoittaa, että Somalian tilanteen ei tarvitse olla jatkuva sisällissota, vaan rauha alueella on mahdollista. Valtioiden tulisi pyrkiä tukemaan toimivien hallintoratkaisujen rakentamista, eikä olla niiden tiellä. Rahallisen tuen sijasta Suomi ja muut länsimaat voisivat antaa tietoa ja konsultointia esimerkiksi toimivien koulutusjärjestelmien rakentamiseksi.
Sen lisäksi, että Somalimaalle annetaan mahdollisuus, voivat länsimaat auttaa Somalian tilannetta myös yksinkertaisesti lopettamalla sekaannuksen luomisen Somaliaan. American Universityn professorin ja Free Africa Foundationin puheenjohtaja George B. N. Ayittey on kritisoinut ulkovaltojen puuttumista Somalian kriisiin. Ayitteyn mukaan YK:n ja muiden ulkopuolisten tahojen puuttumiset ovat hyvistä tarkoitusperistään huolimatta olleet epäonnistuneita, ja afrikkalaisten tulisi saada ratkaista itse omat ongelmansa. Ayittey nostaa yhdeksi toimintaehdotukseksi lopettaa korruptoituneiden ja ihmisoikeuksia rikkovien hallitusten tukemisen, jota länsimaat ovat harrastaneet Somaliassakin. Esimerkiksi The Times uutisoi vuonna 2008 Britannian käyttävän miljoonia puntia ihmisoikeuksien rikkomisesta syytetyn vallan rahoittamiseen. Suomen tulisi käyttää ulkopoliittista vaikutusvaltaa saadakseen Britannian ja muiden ulkopuolisten lopettamaan sekaantumisensa Somalian asioihin ja nostaakseen epäkohdan kansainväliseen keskusteluun. Länsimaat eivät voi ratkaista Somalian sisäisiä asioita ulkoa päin.
Somalian kriisin ratkaiseminen on tietysti vain yksi askel. Laajempi ulkopoliittinen köyhyyden ja kurjuuden vastainen toimenpide Suomelta on antaa anteeksi osaltaan kaikkien kehitysmaiden velat ja pyrkiä kannustamaan muita maita toimimaan samalla tavalla. Vaikka ruoskilla tehty orjuus on vähenemässä, valtiollinen velkaorjuus elää ja voi hyvin. Velka on yksi maailman suurimmista ongelmista, ja monien kehitysmaiden kohdalla velka on muodostunut diktatuurien aikana, eikä otettua lainaa ole käytetty parantamaan maan kansalaisten asemaa. Velkojen anteeksiannossa on luonnollisesti edellytyksenä se, että velallisessa valtiossa pyritään aidosti kohti toimivaa kansanvaltaa. Velkojen anteeksianto auttaisi kehitysmaita itse rakentamaan toimivampaa ekonomiaa ja valtioita, eikä siihen liittyisi samankaltaista korruptioaltista puuttumista kuin kehitysapuun.
Pakolaisuus ei johdu Suomen sisäpoliittisista päätöksistä. Pakolaisuus johtuu kurjuudesta, köyhyydestä ja sodista ulkomailla. Pakolaisuus on ulkopoliittinen kysymys ja se tulee ratkaista ulkopolitiikan keinoin. Globaalista pakolaisuudesta ei tule tehdä sisäpoliittista ongelmaa, eikä sisäpoliitikalla voida auttaa kuin hyvin pientä murto-osaa pakolaisuuden uhreista, ja heitäkin vain välttävästi. Vaikka pakolaisuuteen joutuvan henkilön kannalta turvapaikan saaminen onkin hyvä asia, olisi hänen kannaltaan vielä parempi asia, jos hän ei koskaan joutuisikaan pakolaisuuteen. Niin pitkään kuin Suomi ja muut länsimaat eivät tunnusta tätä ja ennen kaikkea ala toimia sen mukaisesti, ei pakolaisuusongelma tule koskaan ratkeamaan, vaan ainoastaan pahenemaan.
maanantai 30. elokuuta 2010
Poliittinen muutos - muutos tietoisuudessa
Minut valittiin viikonloppuna pidetyssä ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa Muutos 2011 ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Kiitän kaikkia luottamuksesta ja tuesta. Puheenjohtajana tärkeimmät teemani ovat suora demokratia, sananvapaus ja tietoyhteiskuntapolitiikka, vaikka Iltalehden toimittaja ehtikin painottaa vähän eri asioita. No, hän oli sen verran kohtelias puhelimessa, että ei se nyt haittaa, vaikka pistää vähän omiaan. Suotakoon taiteilijoille heille kuuluva vapaus.
Mitä islamiin ja maahanmuuttopolitiikkaan tulee, ovat nämä asiat eittämättä erittäin tärkeitä aiheita; erityisesti sen vuoksi, että ne kiinnostavat ihmisiä. Näistä asioista tulee kuitenkin ymmärtää muutamia olennaisia seikkoja. Islam itsessään ei ole poliittinen kysymys. Poliittinen kysymys on se, sallitaanko Suomessa ihmisten perustavanlaatuisimpien oikeuksien rajoittaminen uskonnon perusteella vai ei. Maahanmuutossa puolestaan on muistettava se, että nykyinen maahanmuuttopolitiikka ei ole ongelma, vaan se on oire ongelmasta. Todellinen ongelma on se, että valtiojärjestelmämme on pitkälti peräisin tsaarin ajalta, eivätkä ihmiset saa itse päättää omista asioistaan.
Luonnollisesti oireita on lievitettävä, mutta mikäli oireita aiheuttanutta ongelmaa ei ratkaista, silloin oireet tulevat vain uudistumaan erilaisessa muodossa. Tämä ilmiö on nähtävissä vastaavalla tavalla nykyisessä maahanmuuttopolitiikassa kuin suomettumisen aikana Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa. Ihmiset pelkäsivät puhumista, vaikka kyse oli vain ja ainoastaan yhdestä poliittisesta kysymyksestä muiden poliittisten kysymyksien joukossa. Mikäli mistä tahansa asiasta tehdään tabu tai sen käsittelemistä pelätään, silloin se on kuin hoitamatta jätetty haava, joka alkaa märkiä. Ja se on tyhmää se, koska haava voidaan hoitaa helposti, kun se on vielä haava, eikä kuolio.
Vastaavalla tavalla on pöljää, että maahanmuuttokysymyksestä on tullut niin suuri asia, vaikka koko juttu voitaisiin ratkaista hyvin yksinkertaisella poliittisella patenttiratkaisulla; järjestetään asiasta eduskuntaa sitova kansanäänestys. Mikäli näin tehdään, silloin varmistetaan, että asiassa toimitaan valtion kansalaisten tahdon mukaisesti, minkä jälkeen voidaankin siirtyä ratkaisemaan muita poliittisia kysymyksiä, kuten jäsenyyttä uudessa EU:ssa, velkaisten maiden lainoittamista, Somalimaan itsenäisyyden tunnustamista ja niin edelleen.
Koska ihmisillä on aivot, he osaavat ajatella. Nykyinen poliittinen järjestelmä ei ymmärrä tätä, vaan se kohtelee aikuisia ihmisiä kuin he olisivat kymmenenvuotiaita lobotomiapotilaita, joiden ruokavalio on koostunut viimeisen kuukauden ajan pelkästä elohopeasta. Tähän on luonnollisesti yksi sanomaton vastalause; Jos ihmiset olisivat yhtä typeriä kuin eliittivetoisen politiikan kannattajat (eli yleensä poliitikot) uskovat, silloin ihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon kauan sitten. Olento, joka ei pysty tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, ei pysy hengissä, vaan se kävelee junan alle tai hyppää vahingossa katolta.
Olennainen kysymys, johon kaikki politiikka liittyy, on nimenomaan ihmisten mahdollisuus päättää itse omasta elämästään. Islam, maahanmuutto, verotus, lainat, EU ja kaikki muut yksittäiset poliittiset yksityiskohdat ovat vain pisaroita meressä. Olennaista on se, kenellä on mahdollisuus vaikuttaa noihin asioihin ja missä määrin. Poliittinen vastakkainasettelu ei tapahdu "oikeiston" ja "vasemmiston" tai "porvarien" ja "duunarien" välillä. Poliittinen vastakkainasettelu on vastakkainasettelu kaikkien vallan ja harvojen vallan välillä.
Muutoksen puheenjohtajana näen koko puoluehankkeen/kansanliikkeen syvimmäksi olemukseksi ja tarkoitukseksi ihmisten herättelyn ymmärtämään, että valta kuuluu heille ja vain heille, eikä kukaan saa ottaa sitä heiltä pois. Vaikka poliitikot eivät sitä tiedäkään, ei politiikka ole mitään muuta kuin käsite, jolla ei ole minkäänlaista aitoa yhteyttä todelliseen, fyysiseen ja olemassaolevaan maailmaan. Politiikka on vain abstraktia käsitepeliä. Se on pelkästään ohut pinta. Jos tuota pintaa raaputtaa, sen alta ei paljastu mitään. Todellinen muutos ei ole poliittisen järjestelmän muutos, vaan muutos ihmisten tietoisuudessa. Kun ihmisten tapa jäsentää maailmaa muuttuu, silloin poliittinen järjestelmä seuraa väistämättä mukana, sillä se ei pysy hengissä ilman ihmisiä. Mikään määrä poliittista tai juridista valtaa ei ole yhtä mahtava kuin ihminen, joka on avannut silmänsä.
Mitä islamiin ja maahanmuuttopolitiikkaan tulee, ovat nämä asiat eittämättä erittäin tärkeitä aiheita; erityisesti sen vuoksi, että ne kiinnostavat ihmisiä. Näistä asioista tulee kuitenkin ymmärtää muutamia olennaisia seikkoja. Islam itsessään ei ole poliittinen kysymys. Poliittinen kysymys on se, sallitaanko Suomessa ihmisten perustavanlaatuisimpien oikeuksien rajoittaminen uskonnon perusteella vai ei. Maahanmuutossa puolestaan on muistettava se, että nykyinen maahanmuuttopolitiikka ei ole ongelma, vaan se on oire ongelmasta. Todellinen ongelma on se, että valtiojärjestelmämme on pitkälti peräisin tsaarin ajalta, eivätkä ihmiset saa itse päättää omista asioistaan.
Luonnollisesti oireita on lievitettävä, mutta mikäli oireita aiheuttanutta ongelmaa ei ratkaista, silloin oireet tulevat vain uudistumaan erilaisessa muodossa. Tämä ilmiö on nähtävissä vastaavalla tavalla nykyisessä maahanmuuttopolitiikassa kuin suomettumisen aikana Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa. Ihmiset pelkäsivät puhumista, vaikka kyse oli vain ja ainoastaan yhdestä poliittisesta kysymyksestä muiden poliittisten kysymyksien joukossa. Mikäli mistä tahansa asiasta tehdään tabu tai sen käsittelemistä pelätään, silloin se on kuin hoitamatta jätetty haava, joka alkaa märkiä. Ja se on tyhmää se, koska haava voidaan hoitaa helposti, kun se on vielä haava, eikä kuolio.
Vastaavalla tavalla on pöljää, että maahanmuuttokysymyksestä on tullut niin suuri asia, vaikka koko juttu voitaisiin ratkaista hyvin yksinkertaisella poliittisella patenttiratkaisulla; järjestetään asiasta eduskuntaa sitova kansanäänestys. Mikäli näin tehdään, silloin varmistetaan, että asiassa toimitaan valtion kansalaisten tahdon mukaisesti, minkä jälkeen voidaankin siirtyä ratkaisemaan muita poliittisia kysymyksiä, kuten jäsenyyttä uudessa EU:ssa, velkaisten maiden lainoittamista, Somalimaan itsenäisyyden tunnustamista ja niin edelleen.
Koska ihmisillä on aivot, he osaavat ajatella. Nykyinen poliittinen järjestelmä ei ymmärrä tätä, vaan se kohtelee aikuisia ihmisiä kuin he olisivat kymmenenvuotiaita lobotomiapotilaita, joiden ruokavalio on koostunut viimeisen kuukauden ajan pelkästä elohopeasta. Tähän on luonnollisesti yksi sanomaton vastalause; Jos ihmiset olisivat yhtä typeriä kuin eliittivetoisen politiikan kannattajat (eli yleensä poliitikot) uskovat, silloin ihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon kauan sitten. Olento, joka ei pysty tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, ei pysy hengissä, vaan se kävelee junan alle tai hyppää vahingossa katolta.
Olennainen kysymys, johon kaikki politiikka liittyy, on nimenomaan ihmisten mahdollisuus päättää itse omasta elämästään. Islam, maahanmuutto, verotus, lainat, EU ja kaikki muut yksittäiset poliittiset yksityiskohdat ovat vain pisaroita meressä. Olennaista on se, kenellä on mahdollisuus vaikuttaa noihin asioihin ja missä määrin. Poliittinen vastakkainasettelu ei tapahdu "oikeiston" ja "vasemmiston" tai "porvarien" ja "duunarien" välillä. Poliittinen vastakkainasettelu on vastakkainasettelu kaikkien vallan ja harvojen vallan välillä.
Muutoksen puheenjohtajana näen koko puoluehankkeen/kansanliikkeen syvimmäksi olemukseksi ja tarkoitukseksi ihmisten herättelyn ymmärtämään, että valta kuuluu heille ja vain heille, eikä kukaan saa ottaa sitä heiltä pois. Vaikka poliitikot eivät sitä tiedäkään, ei politiikka ole mitään muuta kuin käsite, jolla ei ole minkäänlaista aitoa yhteyttä todelliseen, fyysiseen ja olemassaolevaan maailmaan. Politiikka on vain abstraktia käsitepeliä. Se on pelkästään ohut pinta. Jos tuota pintaa raaputtaa, sen alta ei paljastu mitään. Todellinen muutos ei ole poliittisen järjestelmän muutos, vaan muutos ihmisten tietoisuudessa. Kun ihmisten tapa jäsentää maailmaa muuttuu, silloin poliittinen järjestelmä seuraa väistämättä mukana, sillä se ei pysy hengissä ilman ihmisiä. Mikään määrä poliittista tai juridista valtaa ei ole yhtä mahtava kuin ihminen, joka on avannut silmänsä.
perjantai 6. elokuuta 2010
Muutos 2011:n tietoyhteiskuntamanifesti
1. Tietoyhteiskunnan tulee ensisijaisesti olla kansalaisyhteiskunta
Tietoyhteiskuntaa tulee määrätietoisesti rakentaa kansalaisyhteiskunnaksi. Kansalaisten demokraattisten oikeuksien takaaminen sekä osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien toteutuminen ovat tietoyhteiskunnan ensisijaiset tavoitteet. Tietoyhteiskunnan kehitystä ei saa ohjata suppeiden piirien, kuten esimerkiksi muutamien yksittäisten kaupallisten tahojen, eduntavoittelu, vaan tietoyhteiskunnan on palveltava etupäässä kansalaisia. Tietoyhteiskunnan kehittämisessä on toimittava kansalaisten ehdoilla.
Suomi on ollut tietoyhteiskunnan edelläkävijä ja on myös varmistettava, että näin on jatkossakin. Tietoyhteiskunnan kehittymiselle ei tule luoda keinotekoisia hidasteita tai esteitä. Tietoyhteiskunta on lähtöisin ihmisistä itsestään ja se myös kuuluu ihmisille itselleen.
2. Perusoikeuksien ja -vapauksien on toteuduttava myös tietoverkoissa
Tietoverkot ovat nykyaikana yksi keskeisimmistä kansalaiskeskustelun areenoista. Tämän vuoksi kansalaisille on taattava tietoverkoissa samanlainen mielipiteen-, sanan- ja yhdistymisenvapaus kuin tietoverkkojen ulkopuolellakin. Tämän periaatteen tulee koskea myös tulevaisuudessa tietoverkkojen varaan syntyviä sosiaalisen median innovaatioita ja palveluja.
Uusi teknologia ja sen hyödyntäminen ei ole - eikä saa olla - tekosyy kansalaisten perustavanlaatuisten vapauksien kaventamiselle. Vastuukysymysten osalta tietoverkoissa on noudatettava Suomen tavallista oikeuskäytöntöä. Tietoverkossa esiintyvät väärinkäytökset ovat harvoja erikoistapauksia lukuun ottamatta huomioitu jo tavallisessa lainsäädännössämme, eivätkä ne näin ollen edellytä mitään erityistä, normaalista poikkeavaa tulkintaa. Perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat ehdottomasti myös Internetiin.
3. Vapaata tiedonkulkua tietoverkoissa ei saa rajoittaa sensuuri- tai estotoimin
Tietoverkot ovat keskeisiä tiedonkulun, osallistumisen ja vaikuttamisen kanavia. Vapaata tiedonkulkua tietoverkoissa ei tule rajoittaa viranomaisten, kaupallisten toimijoiden tai muiden vastaavien tahojen sensuuri- tai estotoimin. Suomen perustuslain sisältämää ehdotonta ennakkosensuurin kieltoa on noudatettava myös Internetissä. Ehdoton ennakkosensuurin kielto on Suomen kansalaisten perusoikeus.
Kokemukset ennakkosensuuritoiminnasta esimerkiksi Suomessa käyttöön otetun "lapsipornofiltteröinnin" osalta ovat osoittaneet sen käytännössä johtavan viranomaismielivaltaan. Sensuurilla ei ole onnistuttu vähentämään lapsipornoa Internetistä, mutta sitä on käytetty sensuroimaan laillisia mielipiteitä. Filtteröintilistan sisältö on salainen, eikä sille joutumisesta ilmoiteta listalle joutuneelle taholle. Listalle joutuneen on erittäin vaikeaa saada päätöstä puretuksi, koska asianmukaista valituskanavaa ei ole tarkasti määritelty.
Julkisuuteen vuotaneet otteet listan sisällöstä ovat puolestaan osoittaneet, että vain pieni osa filtteröinnin kohteista oikeasti sisältää lapsipornoa. Estolistaa on myös käytetty selvästi lain kirjaimen vastaisesti muun muassa ennakkosensuuriin kohdistuvan kritiikin vaientamiseen (ns. tapaus Matti Nikki). Poliittisessa keskustelussa on myös nostettu esiin mahdollisuus laajentaa estolistan käyttöä muun muassa nettipokerin ja tekijänoikeusrikkomusten kitkemiseksi. Tälläiset laajennukset kasvattaisivat väistämättä myös väärinkäytösten todennäköisyyttä.
4. Kansalaisia koskevien asiakirjojen tulee olla helposti saatavissa verkossa avoimessa sähköisessä muodossa
Kansalaisia koskevat asiakirjat, kuten viranomaisten mietinnöt, päätökset tai pöytäkirjat, tulee saattaa kansalaisten saataville sähköisesti. Viime vuosina kehitys on ollut tämän asian suhteen varsin myönteistä, mutta parantamisen varaa löytyy vielä, esimerkiksi käytettyjen tiedostomuotojen osalta. Julkisen vallan on siirryttävä käyttämään julkisia ja avoimia tiedostomuotoja, jotka eivät edellytä tietyn ohjelmisto- tai laitevalmistajan tuotteiden käyttöä. Tiedostot on voitava avata useimmilla ohjelmistoilla, myös ilmaisilla. Lisäksi viranomaisten on varmistettava toimivat ja helppokäyttöiset järjestelmät asiakirjojen löytämiseksi ja saattamiseksi kansalaisten tietoon.
5. Viranomaistehtäviä ei saa ulkoistaa kolmansille osapuolille myöskään tietoverkkojen osalta
Viranomaisten tehtäviin kuuluvia valvonta-, tutkinta- ja seuraamusmenettelyitä ei saa ulkoistaa tai ohjata verkko-operaattoreille tai muille kaupallisille toimijoille. Valtaa puuttua ihmisten olennaisiin vapauksiin ei saa yksityistää, eikä yksityisyrityksiä saa pakottaa rikosoikeudellisen vastuun uhalla tekemään viranomaisten tehtäviä viranomaisten puolesta.
Tällä hetkellä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin on valmistelun alla lainsäädäntöä, joka siirtää valvonta- ja toimenpidevelvoitteita tietoverkkojen käyttäjien ja verkossa liikkuvan sisällön osalta palveluntarjoajien ja verkko-operaattoreiden vastuulle. Esimerkkejä tästä ovat jo tietyissä maissa kaavailtu asiakkaan verkkoyhteyden katkaisu epäilyn perusteella, ja Suomessakin esitetty vaatimus palveluntarjoajan tai verkko-operaattorin asettamisesta vastuuseen heidän palveluissaan esiintyvästä sisällöstä.
Yksi keskeinen ongelma tässä lähestymistavassa on se, että toimenpiteen kohteeksi joutuneella asiakkaalla ei yleensä ole asianmukaista valitusmahdollisuutta. Ihmisoikeussopimuksiin kuuluvat vaatimukset eivät koske kaupallisia toimijoita vastaavalla tavalla kuin viranomaisia tai julkista valtaa.
Kaupallisilla toimijoilla ei myöskään usein ole varaa ottaa riskiä rikosoikeudellisesta vastuusta asiakkaidensa puolesta. Kaupalliselle toimijalle on tämän vuoksi taloudellisesti kannattavaa soveltaa sisältöön tiukempaa kontrollia ja sensurointia kuin lain mukaan olisi tarpeellista. Sen lisäksi, että menetelmät siirtävät kansalaisten oikeuksiin puuttuvaa valtaa viranomaistahoilta yksityisyrityksille, ne myös lietsovat itsesensuurin ilmapiiriä.
6. Kansalaisten demokraattiseen vaikuttamiseen liittyvien tietojärjestelmien suunnitteludokumentaation ja lähdekoodin tulee olla julkista
Demokratian toteutumisen edellyttämien toimintojen tulee olla kansalaisille ymmärrettäviä ja läpinäkyviä. Sähköisten äänestysjärjestelmien ja muiden kansalaisten demokraattista vaikuttamista koskevien järjestelmien suunniteludokumentaation ja lähdekoodin on oltava avointa ja julkista.
Mikäli kansalaisilla ei ole mahdollisuutta tarkastaa luotettavasti ja yksiselitteisesti, miten äänestys- ja vaalijärjestelmät toimivat, astutaan askel kohti poliittista mielivaltaa. Läpinäkyvyydestä ei voida tinkiä edes silloin, kun demokraattiseen vaikuttamiseen liittyviä järjestelmiä hankitaan yksityisiltä osapuolilta. Jos demokratiasta tehdään liikesalaisuus, sitä ei voida enää kutsua demokratiaksi.
7. Suomen valtion on pyrittävä estämään myös muita tahoja puuttumasta Suomen kansalaisten sähköisiin ihmisoikeuksiin ja toimittava aktiivisesti kansainvälisen oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi
Suomen valtion tehtävänä on suojella kansalaistensa oikeuksia ja pyrittävä omalta osaltaan varmistamaan myös ihmisoikeuksien globaali toteutuminen. Ympäri maailman kansainväliset ja ylikansalliset tahot ovat luomassa erilaisia järjestelmiä, jotka puuttuvat Suomen ja muiden valtioiden kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksiin. Suomen valtion on otettava vastuu kansalaistensa sähköisistä ihmisoikeuksista myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Ruotsissa on otettu käyttöön FRA-kuuntelujärjestelmä, jonka ansiosta Ruotsin armeijalla on oikeus tallettaa kaikki Ruotsin rajojen yli kulkeva sähköinen liikenne, vaikka kumpikaan, lähettäjä tai vastaanottaja, ei asuisi Ruotsissa. EU:n oikeus- ja sisäasioiden neuvosto puolestaan allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan se luovuttaa EU:n kansalaisten maksutietoja Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön terrorismin rahoituksen jäljittämisohjelma TFTP:lle. Tällaiset järjestelmät ja sopimukset antavat vieraille valtioille oikeuden puuttua Suomen kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksiin jopa Suomen valtion rajojen sisäpuolella vastoin Suomen kansalaisten hyväksyntää.
Järjestelmät ja sopimukset ovat uhka myös ihmisoikeuksien kansainväliselle toteutumiselle. Näitä järjestelmiä sekä niiden ilmentämää kehitystä tulee vastustaa määrätietoisesti sekä Suomen että ulkomaiden kansalaisten ihmisoikeuksien toteutumisen vuoksi.
Tietoyhteiskuntaa tulee määrätietoisesti rakentaa kansalaisyhteiskunnaksi. Kansalaisten demokraattisten oikeuksien takaaminen sekä osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien toteutuminen ovat tietoyhteiskunnan ensisijaiset tavoitteet. Tietoyhteiskunnan kehitystä ei saa ohjata suppeiden piirien, kuten esimerkiksi muutamien yksittäisten kaupallisten tahojen, eduntavoittelu, vaan tietoyhteiskunnan on palveltava etupäässä kansalaisia. Tietoyhteiskunnan kehittämisessä on toimittava kansalaisten ehdoilla.
Suomi on ollut tietoyhteiskunnan edelläkävijä ja on myös varmistettava, että näin on jatkossakin. Tietoyhteiskunnan kehittymiselle ei tule luoda keinotekoisia hidasteita tai esteitä. Tietoyhteiskunta on lähtöisin ihmisistä itsestään ja se myös kuuluu ihmisille itselleen.
2. Perusoikeuksien ja -vapauksien on toteuduttava myös tietoverkoissa
Tietoverkot ovat nykyaikana yksi keskeisimmistä kansalaiskeskustelun areenoista. Tämän vuoksi kansalaisille on taattava tietoverkoissa samanlainen mielipiteen-, sanan- ja yhdistymisenvapaus kuin tietoverkkojen ulkopuolellakin. Tämän periaatteen tulee koskea myös tulevaisuudessa tietoverkkojen varaan syntyviä sosiaalisen median innovaatioita ja palveluja.
Uusi teknologia ja sen hyödyntäminen ei ole - eikä saa olla - tekosyy kansalaisten perustavanlaatuisten vapauksien kaventamiselle. Vastuukysymysten osalta tietoverkoissa on noudatettava Suomen tavallista oikeuskäytöntöä. Tietoverkossa esiintyvät väärinkäytökset ovat harvoja erikoistapauksia lukuun ottamatta huomioitu jo tavallisessa lainsäädännössämme, eivätkä ne näin ollen edellytä mitään erityistä, normaalista poikkeavaa tulkintaa. Perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat ehdottomasti myös Internetiin.
3. Vapaata tiedonkulkua tietoverkoissa ei saa rajoittaa sensuuri- tai estotoimin
Tietoverkot ovat keskeisiä tiedonkulun, osallistumisen ja vaikuttamisen kanavia. Vapaata tiedonkulkua tietoverkoissa ei tule rajoittaa viranomaisten, kaupallisten toimijoiden tai muiden vastaavien tahojen sensuuri- tai estotoimin. Suomen perustuslain sisältämää ehdotonta ennakkosensuurin kieltoa on noudatettava myös Internetissä. Ehdoton ennakkosensuurin kielto on Suomen kansalaisten perusoikeus.
Kokemukset ennakkosensuuritoiminnasta esimerkiksi Suomessa käyttöön otetun "lapsipornofiltteröinnin" osalta ovat osoittaneet sen käytännössä johtavan viranomaismielivaltaan. Sensuurilla ei ole onnistuttu vähentämään lapsipornoa Internetistä, mutta sitä on käytetty sensuroimaan laillisia mielipiteitä. Filtteröintilistan sisältö on salainen, eikä sille joutumisesta ilmoiteta listalle joutuneelle taholle. Listalle joutuneen on erittäin vaikeaa saada päätöstä puretuksi, koska asianmukaista valituskanavaa ei ole tarkasti määritelty.
Julkisuuteen vuotaneet otteet listan sisällöstä ovat puolestaan osoittaneet, että vain pieni osa filtteröinnin kohteista oikeasti sisältää lapsipornoa. Estolistaa on myös käytetty selvästi lain kirjaimen vastaisesti muun muassa ennakkosensuuriin kohdistuvan kritiikin vaientamiseen (ns. tapaus Matti Nikki). Poliittisessa keskustelussa on myös nostettu esiin mahdollisuus laajentaa estolistan käyttöä muun muassa nettipokerin ja tekijänoikeusrikkomusten kitkemiseksi. Tälläiset laajennukset kasvattaisivat väistämättä myös väärinkäytösten todennäköisyyttä.
4. Kansalaisia koskevien asiakirjojen tulee olla helposti saatavissa verkossa avoimessa sähköisessä muodossa
Kansalaisia koskevat asiakirjat, kuten viranomaisten mietinnöt, päätökset tai pöytäkirjat, tulee saattaa kansalaisten saataville sähköisesti. Viime vuosina kehitys on ollut tämän asian suhteen varsin myönteistä, mutta parantamisen varaa löytyy vielä, esimerkiksi käytettyjen tiedostomuotojen osalta. Julkisen vallan on siirryttävä käyttämään julkisia ja avoimia tiedostomuotoja, jotka eivät edellytä tietyn ohjelmisto- tai laitevalmistajan tuotteiden käyttöä. Tiedostot on voitava avata useimmilla ohjelmistoilla, myös ilmaisilla. Lisäksi viranomaisten on varmistettava toimivat ja helppokäyttöiset järjestelmät asiakirjojen löytämiseksi ja saattamiseksi kansalaisten tietoon.
5. Viranomaistehtäviä ei saa ulkoistaa kolmansille osapuolille myöskään tietoverkkojen osalta
Viranomaisten tehtäviin kuuluvia valvonta-, tutkinta- ja seuraamusmenettelyitä ei saa ulkoistaa tai ohjata verkko-operaattoreille tai muille kaupallisille toimijoille. Valtaa puuttua ihmisten olennaisiin vapauksiin ei saa yksityistää, eikä yksityisyrityksiä saa pakottaa rikosoikeudellisen vastuun uhalla tekemään viranomaisten tehtäviä viranomaisten puolesta.
Tällä hetkellä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin on valmistelun alla lainsäädäntöä, joka siirtää valvonta- ja toimenpidevelvoitteita tietoverkkojen käyttäjien ja verkossa liikkuvan sisällön osalta palveluntarjoajien ja verkko-operaattoreiden vastuulle. Esimerkkejä tästä ovat jo tietyissä maissa kaavailtu asiakkaan verkkoyhteyden katkaisu epäilyn perusteella, ja Suomessakin esitetty vaatimus palveluntarjoajan tai verkko-operaattorin asettamisesta vastuuseen heidän palveluissaan esiintyvästä sisällöstä.
Yksi keskeinen ongelma tässä lähestymistavassa on se, että toimenpiteen kohteeksi joutuneella asiakkaalla ei yleensä ole asianmukaista valitusmahdollisuutta. Ihmisoikeussopimuksiin kuuluvat vaatimukset eivät koske kaupallisia toimijoita vastaavalla tavalla kuin viranomaisia tai julkista valtaa.
Kaupallisilla toimijoilla ei myöskään usein ole varaa ottaa riskiä rikosoikeudellisesta vastuusta asiakkaidensa puolesta. Kaupalliselle toimijalle on tämän vuoksi taloudellisesti kannattavaa soveltaa sisältöön tiukempaa kontrollia ja sensurointia kuin lain mukaan olisi tarpeellista. Sen lisäksi, että menetelmät siirtävät kansalaisten oikeuksiin puuttuvaa valtaa viranomaistahoilta yksityisyrityksille, ne myös lietsovat itsesensuurin ilmapiiriä.
6. Kansalaisten demokraattiseen vaikuttamiseen liittyvien tietojärjestelmien suunnitteludokumentaation ja lähdekoodin tulee olla julkista
Demokratian toteutumisen edellyttämien toimintojen tulee olla kansalaisille ymmärrettäviä ja läpinäkyviä. Sähköisten äänestysjärjestelmien ja muiden kansalaisten demokraattista vaikuttamista koskevien järjestelmien suunniteludokumentaation ja lähdekoodin on oltava avointa ja julkista.
Mikäli kansalaisilla ei ole mahdollisuutta tarkastaa luotettavasti ja yksiselitteisesti, miten äänestys- ja vaalijärjestelmät toimivat, astutaan askel kohti poliittista mielivaltaa. Läpinäkyvyydestä ei voida tinkiä edes silloin, kun demokraattiseen vaikuttamiseen liittyviä järjestelmiä hankitaan yksityisiltä osapuolilta. Jos demokratiasta tehdään liikesalaisuus, sitä ei voida enää kutsua demokratiaksi.
7. Suomen valtion on pyrittävä estämään myös muita tahoja puuttumasta Suomen kansalaisten sähköisiin ihmisoikeuksiin ja toimittava aktiivisesti kansainvälisen oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi
Suomen valtion tehtävänä on suojella kansalaistensa oikeuksia ja pyrittävä omalta osaltaan varmistamaan myös ihmisoikeuksien globaali toteutuminen. Ympäri maailman kansainväliset ja ylikansalliset tahot ovat luomassa erilaisia järjestelmiä, jotka puuttuvat Suomen ja muiden valtioiden kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksiin. Suomen valtion on otettava vastuu kansalaistensa sähköisistä ihmisoikeuksista myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Ruotsissa on otettu käyttöön FRA-kuuntelujärjestelmä, jonka ansiosta Ruotsin armeijalla on oikeus tallettaa kaikki Ruotsin rajojen yli kulkeva sähköinen liikenne, vaikka kumpikaan, lähettäjä tai vastaanottaja, ei asuisi Ruotsissa. EU:n oikeus- ja sisäasioiden neuvosto puolestaan allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan se luovuttaa EU:n kansalaisten maksutietoja Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön terrorismin rahoituksen jäljittämisohjelma TFTP:lle. Tällaiset järjestelmät ja sopimukset antavat vieraille valtioille oikeuden puuttua Suomen kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksiin jopa Suomen valtion rajojen sisäpuolella vastoin Suomen kansalaisten hyväksyntää.
Järjestelmät ja sopimukset ovat uhka myös ihmisoikeuksien kansainväliselle toteutumiselle. Näitä järjestelmiä sekä niiden ilmentämää kehitystä tulee vastustaa määrätietoisesti sekä Suomen että ulkomaiden kansalaisten ihmisoikeuksien toteutumisen vuoksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)