sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Aivomme ovat este inhimillisyydelle

Ihminen on empaattinen olento. Ihminen välittää lähimmäisistään ja toisista ihmisistä jo sen vuoksi, että nämä toiset kuuluvat samaan lajiin. Koska ihmiset ovat geneettisesti hyvin lähellä toisiaan, on yksittäiselle ihmiselle evolutiivisesti järkevää ajaa koko ihmiskunnan etua. Tästä huolimatta ihmiset ryöstävät toisiaan, sotivat, raiskaavat, tappavat ja yleisesti ottaen käyttäytyvät toisiaan kohtaan kuin inhimilliset hyökkäysperseet. Tämä johtuu aivoistamme. Toisin kuin monesti kuvitellaan, ihmisen aivot eivät ole mikään ihmeellinen supertietokone, vaan pohjimmiltaan melko surkea laite, joka on kehittynyt vastaamaan täysin modernista yhteiskunnasta poikkeavan maailman vaatimuksiin. Aivomme ovat pienen metsästystä ja keräilyä harrastavan kädellisyhteisön edustajan aivot, eivätkä sivistyneen metropoliitan ja kansalaisen aivot.

Jos meillä on yksi rakas lemmikkiapina, jolle olemme antaneet nimen Raimo, ja Raimo kuolee, voimme olla musertuneita meille tärkeän lemmikkieläimen kuolemasta. Samoin kävisi, jos lemmikkiapinoita olisi kaksi, Raimo ja Ilona, ja ne molemmat kuolisivat. Tilanne kuitenkin muuttuisi nopeasti, kun apinoiden määrä kasvaisi. Jos apinoita olisi sata, meidän olisi hyvin hankala muistaa edes niiden kaikkien nimiä, saati sitten persoonallisia piirteitä. Apinoista tulisi vähemmän lemmikkieläimiä omine persoonallisuuksineen ja enemmän pelkkiä apinoita, vaikka jokainen apina olisi täysin samalla tavalla apina kuin Raimo tai Ilona. Biologiamme rajoittaa kykyämme ymmärtää persoonia ja yksilöitä, ja ylipäätään tuntea heitä kohtaan empatiaa.

Evolutionaarisen biologian professori Robin Dunbar tutki yli vuosikymmenen kädellisten toimintaa. Hän vertaili kädellisten aivojen kokoa kädellisten sosiaalisiin tapoihin ja päätyi johtopäätökseen, että kädellisten isokorteksin koko asettaa rajoitukset sille, kuinka suuria sosiaalisia ryhmiä kädellinen voi hahmottaa ja ylläpitää. Ihmisen lähimmällä sukulaisella, simpanssilla, tämä ryhmien maksimikoko on 50 apinaa. Dunbarin tutkimus on antanut tutkijoille mahdollisuuden tehdä pitkälle meneviä ennustuksia kädellisten sosiaalisesta toiminnasta, kuten sosiaalisista kyvyistä, yhteisössä harjoitetusta strategisesta petoksesta ja siitä, milloin suuremmat ryhmät hajoavat pienempiin ryhmiin.

Koska myös ihminen on kädellinen, Dunbarin teoria koskee myös ihmistä. Vertaillessaan ihmisten isokorteksin kokoa simpanssien isokorteksiin ja tutkiessaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta Dunbar tuli johtopäätökseen, että ihmisen sosiaalisen piirin biologinen maksimi on noin 150 ihmistä. Kaikki tuon enimmäismäärän ulkopuolelle jäävät ihmiset ovat eräällä tavalla "epäihmisiä", eli ihmisiä, joita kohtaan ihminen ei voi suhtautua aidosti sosiaalisesti huolimatta siitä, miten paljon hän yrittää. Vaikka ihminen ymmärtäisi järjen tasolla kaikki miljardeista ihmisistä ihmisiksi, hän on biologisesti kykenemätön todellisuudessa tiedostamaan sitä tunteiden tasolla. Biologisten syiden vuoksi ihminen ei yksinkertaisesti pysty ymmärtämään tai hallitsemaan sosiaalisia suhteita yli 150 muuhun ihmiseen. Tätä 150 ihmisen maksimia kutsutaan Dunbarin numeroksi.

Oletetaan, että ihminen polttaa tupakkaa ja käyttää tuhkakuppinaan kaljapulloa. Eräänä päivänä ihminen lähtee palauttamaan pulloja kauppaan, ja hän ottaa vahingossa tuhkakupin mukaan. Kun hän huomaa kaupassa virheensä, hän ei jätä laittamatta tuhkakuppipulloa pullonpalautusautomaattiin, vaan laittaa sen muitta mutkitta muiden pullojen mukana, minkä vuoksi kaupan myyjä joutuu poistamaan vastenmieliseen tehtävään poistaa tumpit pullosta. Vaikka lähikaupan myyjä saattaa olla henkilö, jonka ihminen kohtaa päivittäin ja useammin kuin esimerkiksi serkkunsa, veljensä tai lapsuudenkaverinsa, ei ihminen välttämättä koe häntä todelliseksi ihmiseksi. Ihminen todennäköisesti ei antaisi tumppeja täynnä olevaa pulloa lapsuudenkaverilleen tyhjennettäväksi, mutta hänellä on paljon pienempi kynnys laittaa kaupan myyjä tekemään tämä täysin sama asia. Kuitenkin kaupan myyjä suorittaa yhteiskunnallisesti tärkeää tehtävää ja ihminen voi tosiasiallisesti olla hänen kanssaan useammin kanssakäymisissä kuin lapsuudenkaverinsa kanssa.

Tämä kaikki johtuu Dunbarin numerosta. Mitä läheisemmät sosiaaliset suhteet ihmisellä on toiseen ihmiseen, sitä todennäköisemmin hän tuntee myötätuntoa tätä kohtaan. Kun ihmisellä ei ole sosiaalisia suhteita toiseen ihmiseen, hänen potentiaalinsa kokea myötätuntoa luonnollisesti laskee. Dunbarin numero asettaa rajoja sille, miten montaa läheistä sosiaalista suhdetta ylipäätään voimme ylläpitää. Täten Dunbarin numero rajoittaa kykyämme tuntea myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan. On aivojemme puutteiden vika, että emme pysty ajattelemaan Jyrki Kataista tai Astrid Thorsia samalla tavalla ihmiseksi kuin kavereitamme tai ystäviämme. Vastaavasti Katainen ja Thors eivät pysty ajattelemaan meitä samalla tavalla ihmisiksi kuin omaa sosiaalista piiriään. He eivät tunne myötätuntoa meitä kohtaan samasta syystä kuin me emme tunne myötätuntoa heitä kohtaan. Tästä huolimatta Katainen ja Thors ovat samalla tavalla ihmisiä kuin me kaikki, ja he kokevat iloa, surua, epätoivoa, ahdistusta ja himoa juuri kuten meistä jokainen.

Dunbarin numero ja sen implikoimat rajoitukset sosiaalisten suhteiden määrälle ja sitä kautta empaattisuudellemme selittävät osaltaan monia yhteiskuntamme ongelmia. Yhteiskuntamme on rakentunut oletukselle, että voimme elää huomattavasti luonnollisia laumojamme suuremmissa yhteisöissä. Liki jokainen modernissa länsimaisessa valtiossa elävä ihminen kohtaa päivittäin useampia uusia ihmisiä kuin kehen hän on siihen mennessä tutustunut. Aivojemme sosiaalinen "puskuri", eli Dunbarin numeron osoittama aitojen sosiaalisten suhteiden maksimimäärä, on jatkuvasti täynnä. Valtavasti luonnollista laumakokoamme suuremmaksi paisuneet sosiaaliset yhteisöt varmistavat, että aivojemme ymmärtämät syvät sosiaaliset suhteet ovat jatkuvasti täynnä, minkä vuoksi kynnyksemme olla mulkkuja yli 99.9% yhteisöjemme jäsenistä laskee radikaalisti.

Dunbarin numero voi selittää myös sitä, minkä vuoksi hyväkin ihminen pystyy tekemään epäinhimillisiä ja hirvittäviä tekoja toisia ihmisiä kohtaan; toteuttaessaan epäinhimillisiä tekoja toiselle ihmiselle, ihminen ei ajattele tätä toista ihmistä emotionaalisesti ihmiseksi. Tämä toinen ihminen ei kuulu tekijän sosiaaliseen piiriin, eli niihin henkilöihin, joita kohtaan tekijällä voi biologisten rajoitusten vuoksi edes olla aitoja sosiaalisia suhteita tai tuntemuksia. Biologisten syiden ja aivojen kyvyttömyyden vuoksi ihmiselle on helppoa epäinhimillistää vastustajiaan, jotka eivät kuulu hänen todelliseen sosiaaliseen piiriinsä.

Vaikka Dunbarin numero aiheuttaakin rajoituksia aivoillemme ja sosiaalisille kyvyillemme, on suurin mahdollinen virhe olettaa, että biologinen taipumus epäempaattisuuteen jotenkin oikeuttaisi epäempaattisuuden. Siitä, miten asiat ovat, ei voida koskaan johtaa sitä, miten asioiden tulisi olla. Vaikka biologia rajoittaakin empatiakykyämme tavoilla, joita ei voi ylittää ennen kuin evoluutio kehittää meitä tai kehitämme itse itseämme, jo pelkästään tuon asian tunnistaminen itsessä auttaa ihmistä empaattisempaan ja myötätuntoisempaan elämään. Jos ihminen kuvittelee olevansa yli-ihminen, hän muuttuu yleensä ali-ihmiseksi. Jos ihminen tietää, että koska hän on ihminen, hänen on vaikea käyttäytyä inhimillisesti, hän todennäköisesti yrittää käyttäytyä paremmin inhimillisesti. Henkinen kehitys ei ole pohjimmiltaan mitään sen monimutkaisempaa kuin nykyisen ihmistyypin tunteiden ja käyttäytymisen parempi ymmärtäminen. Ymmärtämällä omat biologiset ja psykologiset rajoitteensa ihminen voi nousta niiden yläpuolelle. Jo pelkkä näiden rajoituksien tiedostaminen on askel kohti parempaa ja inhimillisempää ihmiskuntaa.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Lahjatalous - Antamalla ilmaiseksi saadaan enemmän kaikille

Ihmiskunnan teknologinen taso on kehittynyt siihen pisteeseen, että ihmiselle on mahdollista tuottaa rajattomasti tietoa käytännössä ilman minkäänlaisia kustannuksia. Ennen kirjallisen tiedon kopiointi oli vaivalloinen ja pitkä prosessi, joka oli usein tehtävä käsin. Nykyään tavallinen kotikone voi tallettaa ja kopioida hyllymetreittäin kirjallista tietoa muutamissa minuuteissa pelkästään nappia painamalla. Teknologia luo runsautta. Jos jotain voidaan tarjota rajattomasti, on sen tarjonta aina rajattomasti enemmän kuin kysyntä. Vaikka ihminen olisi miten ahne hyvänsä, hän ei yksinkertaisesti pysty kuluttamaan kuin rajallisen määrän. Tiedon runsaus tarkoittaa sitä, että totutut tavat ja vanhat niukkuuteen perustuvat talousmallit eivät enää päde sen suhteen samalla tavalla kuin ennen. Jos jotain asiaa on rajattomasti kenen tahansa saatavilla, siitä ei ole enää mahdollista pyytää maksua. Perinteinen markkinatalous ei ole enää järkevä tapa pyrkiä ymmärtämään tiedon taloutta.

Lahjatalous on talouden malli, jossa hyödykkeitä annetaan ilman vastikkeellisia sopimuksia tai epämuodollisia odotuksia, että niistä saisi jotain takaisin. Monet metsästäjä/keräilijä-yhteisöt ovat hyviä esimerkkejä lahjataloudesta. Näissä yhteisöissä yhteisön muut jäsenet lahjoittavat ruokaa yhteisön jäsenelle, joka on esimerkiksi huonon tuurin vuoksi epäonnistunut ruoan hankinnassa. Vastaavia järjestelmiä on esimerkiksi monissa maissa, joissa buddhalaisuus elää vahvana. Monet köyhyyslupauksen tehneet buddhalaiset munkit elävät pääasiassa ihmisten vapaaehtoisten lahjoitusten varassa. Toisiin hyödykkeisiin lahjatalous soveltuu paremmin kuin toisiin.

Talouden teoria tuntee kahdenlaisia hyödykkeitä. Toiset hyödykkeet ovat kilpailevia hyödykkeitä, toiset taas ovat ei-kilpailevia hyödykkeitä. Kilpaileva hyödyke tarkoittaa hyödykettä, jota vain rajattu henkilöpiiri voi omistaa tai hyödyntää. Esimerkiksi ruuvimeisseli on kilpaileva hyödyke. Jos henkilö Y myy ruuvimeisselinsä henkilölle X, henkilö Y ei enää omista ruuvimeisseliä. Kaksi ihmistä eivät voi pitää hallussaan samaa konkreettista ruuvimeisseliä yhtä aikaa. Ei-kilpaileva hyödyke puolestaan on hyödyke, jota useammat kuluttajat voivat kuluttaa ilman, että se haittaa muiden kuluttajien mahdollisuutta käyttää tuota samaa hyödykettä.

Tieto on ei-kilpaileva hyödyke. Tietoa voidaan luovuttaa vapaasti, eikä tiedon vapaaehtoinen, vastikkeeton antaminen vähennä tiedon määrää. Päinvastoin; antamalla tieto vain lisääntyy. Tietoa voidaan käyttää rajattomasti, eikä yhden henkilön tietäminen ole keneltäkään toiselta pois. Tiedon suhteen jokainen annettu lahja vaurastuttaa kollektiivisesti vähentämättä kenenkään hyvinvointia. Tiedon lahjataloudessa vastikkeeton antaminen on taloudellisesti kannattavaa ja kaikkia vaurastuttava win/win-tilanne.

Lahjatalouden tehokkuudesta ja toiminnasta löytyy maailmasta lukuisia esimerkkejä. Wikipedia on ihmisten harjoittamaa vapaaehtoista altruismia ja lahjaekonomiaa. Käytännössä kukaan Wikipedian sisällön tuottamiseen osallistuva ei saa työstään minkäänlaista korvausta. Tiedon lisääminen Wikipediaan on puhtaasti vapaaehtoistyötä. Tästä huolimatta tuhannet ja taas tuhannet ihmiset kirjoittavat Wikipediaan, tarkistavat sieltä faktoja ja pyrkivät lisäämään Wikipedian tietomäärää. Wikipedia on maailman kattavin tietosanakirja johtuen siitä, että ihmiset tahtovat vapaaehtoisesti käyttää aikaansa ja resurssejaan sen hyväksi saamatta yhtään mitään vastapalvelukseksi.

Toinen hyvä esimerkki ovat avoimen koodin ohjelmistot, kuten Open Office. Open Office on vapaa ohjelmisto, jota kuka tahansa saa käyttää, kopioida ja jakaa ilmaiseksi ilman pelkoja sanktioista. Open Office on tehty pelkästään vapaaehtoistyönä, eivätkä sen luomiseen osallistuneet tahot ole odottaneet saavansa vastineeksi ohjelmiston kehittämisestä minkäänlaista rahallista korvausta. Tästä huolimatta Open Office vastaa ominaisuuksiltaan kaupallisia ohjelmistoja, kuten Microsoft Officea, jonka hinta voi olla helposti jopa 350 dollaria. Ihmiset tekevät ilmaiseksi työtä toistensa hyväksi, koska he haluavat tehdä sitä ilman, että kukaan pakottaisi heitä siihen. Lisäksi tämän vapaaehtoisen työn tuotokset pärjäävät ja voivat olla jopa vertailussa parempia kuin kaupallisen, vastikkeellisen työn tuotokset.

Lahjatalous perustuu suoraan ihmisen luonteeseen altruistisena ja anteliaana olentona, mikä luo edellytyksiä sen tehokkaalle toiminnalle. Ihminen haluaa jakaa ja antaa asioita sekä hyödykkeitä toisille ihmisille. Tor Nørretrandersin teos Homo Generosus käsittelee teoriaa, joka selittää ihmiselle tyypillisen, luonnonvalinnan mekanismien kanssa näennäisesti ristiriitaisen altruistisen käytöksen. Homo Generosuksen mukaan altruismi on ihmiselle samanlainen asia kuin koreat sulat riikinkukolle, jotka nekin vaikuttavat olevan selviämisen kannalta haitallisia. Kuitenkaan kummassakaan tapauksessa näin ei ole, vaan koreilu ja altruismi palvelevat suoraan yksilön mahdollisuuksia lisääntyä ja siirtää geenejä jälkipolville.

Korea riikinkukko paistaa ympäristöstä, ja mitä koreampi se on, sitä hankalampaa sen on selvitä hengissä. Tästä seuraa se, että koreimpien riikinkukkojen tulee olla myös vahvimpia yksilöitä, sillä muuten ne eivät voisi selvitä hengissä korean, saalistajia houkuttelevan höyhenpukunsa kanssa. Jos eläimellä on energiaa käytettäväksi sekä selviämiseen että koreilemiseen, sillä on käytössään enemmän energiaa kuin eläimellä, jolla on energiaa vain selviämiseen. Riikinkukkonaaraan kannalta koreileva koiras on parempi kuin koiras, joka ei koreile, koska koreileva koiras on todennäköisemmin vahvempi yksilö ja sen geenit ovat parempia jälkipolville.

Altruismi on ihmiselle kuin koreileva höyhenpuku. Altruismi vaatii enemmän panostusta kuin itsekkyys, sillä siinä energiaa kuluu sekä selviämiseen että toisten auttamiseen. Ihminen, joka on altruistinen ja joka tekee hyvää muille ihmisille, on todennäköisesti yksilönä energisempi ja vahvempi kuin yksilö, joka käyttää energiaa vain omaan selviämiseensä ja oman etunsa ajamiseen. Altruismi, auttaminen ja hyväntekeväisyys vaativat enemmän energiaa kuin niiden puute, joten jos ihminen valitsee kumppanikseen altruistisen yksilön, on todennäköisempää, että hänen jälkeläisensä saavat parempia ja vahvempia geenejä kuin jos hän valitsisi vain omaa etuaan ajavan yksilön. Ihminen on biologisista syistä hyväntekijä ja epäitsekäs, koska hyväntekeväisyys ja epäitsekkyys ovat vahvoja keinoja viestiä muille lajitovereille omasta vahvuudesta ja energisyydestä.

Niin sanottu grid-teknologia tarkoittaa järjestelmää, jossa useiden toisistaan irrallisten tietokoneiden laskentakapasiteettia käytetään hyväksi suurempien laskutoimitusten ratkaisemiseksi. Grideissä tietokoneet ympäri maailman laskevat osia laskutoimituksista, minkä jälkeen niiden laskema informaatio kootaan yhteen. Grid-teknologia mahdollistaa valtavaa laskentakapasiteettia vaativien laskujen suorittamisen tavallisilla kotimikroilla. Vaikka tunnetuin grid-teknologiaa hyväksikäyttävä järjestelmä SETI onkin keskittynyt maan ulkopuolisen älyn etsimiseen, suurin osa grideillä laskettavasta materiaalista koskee normaalia, jokapäiväistä elämäämme paljon konkreettisemmin. Nykyään grideillä lasketaan esimerkiksi puhtaan veden varmistamiseksi, syövän parannuskeinon etsimiseksi ja HIV:n nujertamiseksi tarvittavia tieteellisiä laskuja.

Jos jokaiseen Suomen julkisen vallan koneeseen asennettaisiin grid-sovellus, tuottaisi Suomen valtio vuosittain miljoonien prosessorityötuntien edestä tieteellistä, taloudellisesti arvokasta tietoa. Koska grid-sovellukset voidaan asentaa toimimaan vain silloin, kun tietokone on käyttämättä tai sillä on ylimääräistä laskentakapasiteettia, ei gridin ottamisesta käyttöön aiheutuisi haittaa julkiselle vallalle. Tieto, jota grideissä laskettaisiin, hyödyttäisi kuitenkin koko ihmiskuntaa. Pelkästään käyttämällä jo olemassaolevaa teknologiaa julkinen valta voisi alkaa tuottaa valtavasti enemmän aitoa hyvinvointia koko maailmaan ilman, että siitä olisi lainkaan haittaa yhdellekään valtion kansalaiselle tai instituutiolle. Onkin siis järjetöntä, että näin ei jo tehdä.

Julkisella vallalla todennäköisesti tulee kestämään vielä pitkään, että se ryhtyy käyttämään ihmiskunnan teknologiaa parhaalla mahdollisella tavalla. Ennen kuin tämä tapahtuu, voi jokainen yksilö kuitenkin ottaa osaa ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseen yksinkertaisesti lahjoittamalla laskentakapasiteettia. Esimerkiksi yhteisö World Community Grid tarjoaa hyvää, kevyttä ja helppoa grid-ohjelmaa asennettavaksi kotikoneisiin. Kaikki World Community Gridin laskentaprojektit on myös valikoitu siten, että ne hyödyttävät kaikkia ihmisiä maailmanlaajuisesti. Jos edes murto-osa Internetin käyttäjistä osallistuisi grid-talkoisiin, saisi tieteellinen tutkimus valtavasti nykyistä enemmän laskentakapasiteettia käyttöönsä. Pienistä puroista kasvaa pauhaava koski.

Aiheesta lisää:
Muutos 2011 on aloittanut oman World Community Grid -tiiminsä, johon voi liittyä suoraan tästä linkistä täyttämällä kysytyt kentät.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Yhdysvaltojen harjoittamaa järjestelmällistä kidutusta ei tule hyväksyä

Jos on olemassa valtio, joka systemaattisesti ja jatkuvasti kiduttaa, tappaa viattomia ja rikkoo ihmisoikeuksia, onko oikein olla sen kanssa yhteistyössä vain, koska muutoin meidän elintasomme saattaisi laskea? Tällainen valtio on olemassa, ja sen nimi on USA.

Salaisten asiakirjojen ja viranomaislähteiden vuotamiseen erikoistunut Wikileaks-sivusto julkaisi 23. lokakuuta liki 400 000 asiakirjaa koskien Yhdysvaltojen toimintaa Irakissa. Asiakirjoista paljastuu muun muassa, että Yhdysvallat sulkivat silmänsä irakilaisten järjestelmälliseltä kiduttamiselta, minkä lisäksi Yhdysvaltain sotilaat ovat tappaneet luultua enemmän siviilejä, mukaanlukien raskaana olevia naisia ja henkisesti sairaita.

Tässä ei tietenkään ole mitään yllättävää. Vuonna 2006 julkisuuteen päätyi 279 valokuvaa ja 19 videota, jotka kuvasivat Yhdysvaltain sotilashenkilökunnan ja valtion virkamiehistön toimintaa Irakin Abu Ghraib -vankilassa. Julkaistussa materiaalissa Yhdysvaltain sotajoukot muun muassa pakottavat vankejaan masturboimaan ja kiduttavat heitä sähköllä ja vedellä. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Firstin vuonna 2006 julkaisemassa selvityksessä todetaan, että Yhdysvaltojen sotilaat ovat kiduttaneet ainakin 8 ihmistä kuoliaaksi Afghanistanissa ja Irakissa. Korkein kidutukseen liittyvästä kuolemasta annettu rankaisu on ollut 5 kuukautta eristyksissä. Tietenkään ei sovi myöskään unohtaa Guantanamoa, jonka kidutustapaukset herättivät suurta kohtua mediassa.

Yksittäisinäkin tapauksina nämä olisivat äärimmäisen vakavia rikoksia ihmisyyttä vastaan. Kuitenkin kauhun koko kuva paljastuu vasta, kun ymmärtää, että kyse ei ole mistään sattumista, vaan tietoisista poliittisista päätöksistä. Vuonna 2006 Yhdysvallat otti käyttöön Military Commissions Actin, joka mahdollistaa sotaoikeudenkäyntien järjestämisen niin kutsutuille "laittomille taistelijoille" ja heidän vangitsemisensa määräämättömäksi ajaksi ilman oikeutta päästä riippumattoman tuomioistuimen eteen lyhyessä ajassa. Todistukset, jotka on saatu painostamalla tai halventavalla toiminnalla ovat päteviä Military Commissions Actin alaisuudessa perustetuissa sotatuomioistuimissa. Monet ihmisoikeusjärjestöt, muun muassa Amnesty, ovat tuominneet Military Commissions Actin järjestelmänä, joka hyväksyy kidutuksen. Ihmisoikeusloukkaukset ja epäinhimillinen kohtelu kuuluvat sekä käytännössä että lainsäädännössä Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan.

Kaikkien maiden, jotka pitävät itseään oikeusvaltiona, tulisi tuomita yksiselitteisesti Yhdysvaltojen toiminta. Ei se voi olla oikein, että vain koska pelkäämme, että ilman kaupankäyntiä Yhdysvaltojen kanssa emme saa halpoja purilaisia, olemme valmiita hyväksymään hiljaisesti sen, että Yhdysvallat toistuvasti jää kiinni kidutuksesta ja siviilien ampumisesta. Asia on vähän sama kuin jos eurooppalaiset vain sulkisivat silmänsä Kim Jong-Ililtä, kunhan Pohjois-Koreasta tulee junalastillisia platinaa. Isoa suvaitaan vain sen takia, että se on iso. Koko Yhdysvaltain kansainvälisen politiikan voi tiivistää seuraavalla tavalla: "On oikein kiusata, jos on riittävän iso vetämään turpaan ilman, että kukaan muu voi mitään." Euroopan valtioiden politiikka Yhdysvaltoja kohtaan taas on tiivistettynä "Kyllä, herra."

On mahdollista, että yhteistyöstä kieltäytyminen Yhdysvaltojen kanssa romahduttaisi eurooppalaisten valtioiden elintasoa, mikäli ne eivät saisi jonkinlaisia uusia yhteistyökumppaneita tilalle tai muuttaisi muuten koko ekonomista järjestelmäänsä. Tästä seuraakin perustavanlaatuinen inhimillinen kysymys: Ovatko ihmiset valmiita kärsimään toisten ihmisten puolesta? Henkilökohtaisesti ainakin tahtoisin uskoa, että olen riittävän inhimillinen siihen, että voisin vaihtaa kämppäni murto-osaan nykyisestä, olla ilman televisiota tai autoa ja syödä puolet vähemmän, jos siitä seuraisi se, että toista ihmistä ei kidutettaisi tai siviilejä ei ammuttaisi.

Pienenä valtiona Suomi ei tietenkään voi yksin tehdä mitään, mikä muuttaisi maailmanpolitiikkaa radikaalisti. Suomi voi kuitenkin toimia esimerkkinä muille maille. Jos yksi valtio murtaa padon ja toimii ensimmäisenä, on muiden valtioiden kynnys toimia huomattavasti pienempi. Jo se, että muut maat alkaisivat avoimesti tuomita Yhdysvaltain toimintaa ja sen ihmisoikeuksien vastaista lainsäädäntöä, osoittaisi, että Yhdysvaltain toiminta ei ole hyväksyttyä. Suomen tulisi esimerkiksi vetäytyä kaikista NATO:on liittyvistä operaatioista, kuten Afghanistanista, ja kieltäytyä luovuttamasta ihmisiä Yhdysvalloille. Suomen perustuslain mukaan ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Yhdysvaltain harjoittamat kidutukset ja ihmisoikeusloukkaukset eivät tule loppumaan koskaan, jos muut valtiot ovat valmiita hyväksymään ne. Jos Yhdysvaltoja ei edes pyritä painostamaan toimintansa muuttamiseksi, ei Yhdysvalloilla ole mitään motiivia muuttaa sitä toimintaa. Niin pitkään kuin esimerkiksi eurooppalaiset valtiot tekevät kritiikittömästi yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa normaaliin tapaan huolimatta siitä, mitä Yhdysvallat on ja miten se toimii, tulevat Yhdysvallat varmasti jatkamaan toimintaansa. Paha voittaa, kun hyvät ihmiset eivät tee mitään.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Adoptio ei ole homojen oikeus, vaan lapsen oikeus

Tiistai-iltainen Ylen Ajankohtaisen kakkosen Homoilta oli kirkolle onnistunut. Kun sanon "onnistunut", tarkoitan sen olleen onnistunut samassa mielessä kuin Franz Ferdinand onnistui tulemaan salamurhatuksi tai Matti Vanhanen onnistui pääministerinä. Homoillan seurauksena kirkosta erosi 3800 jäsentä, mistä seurasi kirkolle yli miljoonan euron menetykset. Lisäksi Homoilta nosti tapetille ikuisuuskeskustelun adoption sallimisesta homoille. Monesti tässä keskustelussa oletetaan, että asia liittyy jollain tavalla homojen oikeuksiin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyse on lapsen oikeudesta.

Jotta ajatus tulisi selkeämmäksi, annan esimerkin. Oletetaan, että lapsella on rakastava äiti ja rakastava isä. Lisäksi lapsella on eno, joka elää rekisteröidyssä parisuhteessa miehen kanssa. Eno rakastaa lasta ja lapsella on hyvin läheiset välit enoonsa. Eno on siis lapsen läheisin (mahdollisesti jopa ainoa) perheensä ulkopuolinen sukulainen. Jotain kuitenkin tapahtuu ja lapsen vanhemmat kuolevat onnettomuudessa ja lapsi jää orvoksi.

Koska lapsella on jo valmiiksi hyvät ja läheiset välit enoonsa, ja eno on lapsen verisukulainen sekä lapselle läheisin ihminen koko maailmassa, olisi lapselle helpointa sopeutua elämään siten, että eno kasvattaisi hänet omana lapsenaan. Jos adoptio on kielletty homoilta, ei näin voi tapahtua, vaan lapsi joutuu julkisen vallan huostaan ja pahimmassa tapauksessa lastenkotiin tai muuhun vastaavaan paikkaan. Jos homojen adoptio on sallittu, voi lapsen eno puolisoineen adoptoida lapsen ja kasvattaa hänet omanaan. Esimerkkitapauksessa vaihtoehdot siis olisivat, että lapsen oma, läheinen sukulainen adoptoi hänet, tai sitten lapsi joutuu julkisen vallan huostaan.

Tällaiset asiat ovat niitä syitä, joiden vuoksi homojen adoptiota ylipäätään mietitään. Sitä ei siis mietitä siksi, että kuviteltaisiin lasten saamisen olevan jokin subjektiivinen ihmisoikeus. Sitä se ei ole. On ylipäätään virheellistä puhua homojen adoptio-oikeudesta, koska tällöin kuvitellaan, että adoptiokeskustelussa olisi jotenkin kyse homojen subjektiivisesta oikeudesta saada lapsia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyse on lapsen oikeudesta saada mahdollisimman hyvät vanhemmat. Suomen ja kansainvälisen lain mukaan lapsen etu on koko lapsioikeuden johtava periaate. Adoptiossa ei ole kyse siitä, että lapsettomille järjestetään lapsia, vaan siitä, että vanhemmittomille järjestetään vanhemmat.

"Hyvä vanhemmuus" ei ole riippuvainen pelkästään sukupuolisesta suuntautumisesta. Hetero, joka hakkaa lapsia, on huonompi vanhempana kuin homo, joka ei hakkaa lapsia. "Hyvään vanhemmuuteen" vaikuttavat monet seikat, kuten esimerkiksi henkilön tulotaso, suhde lapseen, mahdollinen verisukulaisuus, päihteiden käyttö tai käyttämättömyys, sosiaalinen menneisyys ja niin edelleen. Asiaa ei voi tai kannata tarkastella pelkästään sukupuolisen suuntautumisen linssin kautta, koska ihmisissä on valtavasti muitakin ominaisuuksia. Orvoksi jääminen on aina poikkeuksellinen tapahtuma, ja sen vuoksi asiaa tulisi tarkastella tapauskohtaisesti, ottaen jokaisen tapauksen ominaispiirteet huomioon.

Ei ole olemassa mitään yksiselitteisiä tapoja sanoa, ketkä ovat lapselle hyviä vanhempia ja ketkä eivät. Asia liittyy aina sekä yksilölliseen tilanteeseen, yksilölliseen lapseen että yksilöllisiin ottovanhempiin. Tämän vuoksi järjestelmä vaatii joustavuutta ja mahdollisimman suuret mahdollisuudet tehdä jokaiseen yksilölliseen tapaukseen parhaiten sopivia ratkaisuja. Homojen adoption kiellon kumoaminen tekisi järjestelmästä joustavamman ja siten varmistaisi, että jokaisen yksilöllisen tapauksen ominaispiirteet tulisivat parhaalla mahdollisella tavalla otettua huomioon.

Adoption kieltäminen homoilta on ensikädessä juridinen ongelma, joka aiheuttaa sen, että oikeusjärjestelmän periaatteet eivät toteudu. Homojen adoptiota ei pitäisi tarkastella ideologiselta kannalta, koska kyse on ensisijaisesti lakiteknisestä puutteesta. Jos Suomen laki ja kansainvälinen laki katsovat lapsen edun yhdeksi johtavaksi periaatteeksi, on lainsäädännön palveltava lasten etua. Jos lainsäädännöstä seuraa se, että rakastava, lapselle läheinen sukulainen ei voi adoptoida lasta lapsen jäätyä orvoksi onnettomuudessa, vaan lapsi on ennemmin laitettava lastenkotiin, ei lapsen etu toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Muutos 2011 on rekisteröity puolueeksi

Muutos 2011 on rekisteröity puolueeksi. Muutos 2011 on kansanliike, jonka keskeiset periaatteet ovat suora demokratia, Suomen kansalaisten etu ja sananvapaus.

Suomen valtio on kansalaistensa edunvalvontakoneisto. Suomen kansalaisia ovat kaikki, joilla on Suomen lakien mukainen Suomen kansalaisuus kieleen, uskontoon tai etnisyyteen katsomatta. Suomen kansalaisten etu on asia, jonka ainoastaan Suomen kansalaiset itse voivat tietää. Poliitikot, virkamiehet tai ylikansalliset instituutiot eivät voi päättää kansalaisten puolesta, mikä heidän etunsa on. Se, mikä on kansalaisten etu, on vain kansalaisten päätettävissä. Suomen kansalaisten etu on selvitettävissä kahdella toisiaan tukevalla asialla; suoralla demokratialla ja sananvapaudella.

Muutos 2011 ehdottaa Suomeen Sveitsin mallista suoran demokratian järjestelmää. Suora demokratia tarkoittaa sitovia kansanäänestyksiä, joita kansalaiset itse voivat järjestää. Sitovat kansanäänestykset toimivat sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla. Muutos 2011 ehdottaa, että kansanäänestys tavallisesta laista järjestettäisiin 35 000 ihmisen aloitteesta. Kansanäänestys perustuslain muuttamiseksi tai korkean virkamiehen erottamiseksi järjestettäisiin 43 000 ihmisen aloitteesta. Lisäksi sitova kansanäänestys on järjestettävä aina perustuslakia muuttaessa tai säädettäessä lainsäädäntöä, joka vaikuttaa kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin.

Sananvapaus on demokratian kulmakivi. Ilman mahdollisimman laajaa sananvapautta aito demokraattinen keskustelu vaikeutuu tai käy mahdottomaksi. Suomen kansalaisten sananvapautta ei tule kaventaa ennakkosensuurijärjestelmillä tai tulkinnanvaraisella lainsäädännöllä. Sananvapautta pitää pyrkiä vaalimaan ja sen toteutumista maailmanlaajuisesti edistämään. Lähdesuojaa ja muita vapaan tiedonvälityksen kannalta tärkeitä periaatteita tulee suojella määrätietoisesti. Sananvapautta ja muiden ihmisoikeuksien on toteuduttava myös tietoverkoissa.

Muutos 2011 on täysin uudenlainen puolue Suomen historiassa. Muutos 2011 syntyi halusta muuttaa nykyistä hallintojärjestelmää toimimaan kansalaisten ehdoilla. Muutoksen tavoiteohjelma ja keskeiset periaatteet muotoiltiin Internetissä julkisesti satojen toisilleen entuudestaan tuntemattomien ihmisten yhteistyönä. Muutoksen säännöt on laadittu siten, että puolueesta ei voi muodostua yhden ihmisen henkilökulttia. Esimerkiksi puheenjohtajuus on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen.

Suomi on demokratian edelläkävijämaa. Suomi oli ensimmäinen valtio, joka antoi naisille yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Nyt Suomella on mahdollisuus olla uudelleen demokratian edelläkävijä antamalla jokaiselle kansalaiselleen yleisen ja yhtäläisen oikeuden päättää yhteisistä asioista. Suora demokratia on toiminut Sveitsissä 150 vuotta, eikä ole mitään syytä, miksi se ei voisi toimia Suomessakin. Suomen kansalaiset eivät ole tyhmiä, eikä kukaan tiedä heitä paremmin, mikä on hyväksi heidän elämälleen.

LISÄÄ TIETOA:
Muutos 2011
Muutos 2011:n periaatelausuma
Muutos 2011:n tietoyhteiskuntamanifesti