keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Julkisen vallan lietsomat viharikokset keinona hallita

Turun Sanomien pääkirjoitus 16.12. väittää, että "Rasististen ja niin sanottujen viharikosten määrä on lisääntynyt Suomessa huolestuttavasti." Pääkirjoitus myös vaatii viharikosten määrittelemistä omaksi rikoslajikseen. Perusteena väitteille Turun Sanomat käyttää poliisiammattikorkeakoulun 14.12. julkaisemaa raporttia sen toimittamasta vuosittaisesta rasistisia rikoksia koskevasta tutkimuksestaan - tai oikeammin sisäministeriön tiedotetta raportista. Koska median rooli on Suomessa toimia lähinnä virallisen totuuden puolustajina ja hallitsijoiden sylikoirana sen sijaan, että se harrastaisi tutkivaa journalismia, ei Turun Sanomat ole katsonut aiheelliseksi perehtyä itse raporttiin.

Nimittäin se, ovatko rasistiset rikokset ja viharikokset nousseet, ei ole raportin mukaan mikään itsestäänselvyys, vaan nousuun ovat vaikuttaneet muun muassa tilastointimenetelmien merkittävät muutokset. Vuoden 2008 luku on aikaisempia vuosia suurempi, koska se mittaa paljon suurempaa asiaa kuin aikaisempina vuosina. Tutkimuksen mukaan "vuoden 2008 luvut eivät ole vertailukelpoisia aikaisempiin vuosiin" ja "tulokset eivät ole kaikilta osin vertailukelpoisia vuosien 2003-2007 rasismiselvityksiin". Suurin muutos tutkimuksen tilastoinnissa on se, että rasististen rikosten sijasta tutkimus käsitteli entistä laajempaa käsitettä "viharikokset". Viharikosten määrän kasvua on mahdotonta sanoa, koska viharikoksia ei ole koskaan aikaisemmin tilastoitu, vaan tilastointi on koskenut pelkästään rasistisia rikoksia.

Se, että rikoksia, joiden motiivina on viha, tapahtuu, on kiistämätön fakta. Raportissa käsitellyistä esimerkkitapauksista voi kuitenkin huomata, miten epämääräisestä asiasta osassa tilastoiduista viharikostapauksista on ollut kyse:
  • "Mukana on kahdeksan rikosilmoitusta tappeluista, joissa on ollut mukana romaneita ja joiden yhteydessä on sanottu heihin kohdistuvia herjauksia."
  • "Epäiltyjen kerrottiin loukanneen asianomistajan kunniaa kommenteilla, kuten 'perkeleen uskovaiset' ja 'hullut uskovaiset'."
  • "Yksi syrjintäilmoitus oli tehty siitä, ettei henkilöä palkattu kirkon töihin sen vuoksi, että hän oli itse eronnut kirkosta."
  • "Osassa ilmoituksia poliisi on kirjannut uhrin seksuaalisesta tai sukupuolisesta suuntautumisesta tutkintamuistioon, joka ei tule missään vaiheessa julkiseksi. Näissä ilmoituksissa kyse on voinut olla poliisin omasta epäilyksestä teon syylle."
  • "Näkövammaista henkilöä ei ole päästetty ravintolaan opaskoiran kanssa."
  • "Taksi ei ole ottanut kyytiinsä pyörätuolia käyttävää miestä."
Vaikka kirkkoon kuulumattomuus syynä sille, että ihmistä ei hyväksytä töihin, on ehdottomasti vastoin syrjintälakia, ei mikään viittaa automaattisesti siihen, että motiivina olisi ollut viha. Jos taas näkövammaista henkilöä ei ole päästetty ravintolaan opaskoiran kanssa, syynä voi olla henkilökunnan tietämättömyys siitä, miten tilanteessa pitäisi toimia, koska erilaiset hygieniasäännökset voivat kieltää eläinten tuomisen ravintolaan. Taas heitot kuten "perkeleen uskovaiset" ja "hullut uskovaiset" eivät välttämättä kerro mitään muusta kuin vitutuksesta, joka on melko normaalia Suomessa. Kaiken kaikkiaan viharikosten määrittely on korostetun epämääräistä, koska Suomen oikeusjärjestelmä ei tunne erillistä viharikosten luokkaa. Raportissa aiheesta todetaan, että "Viharikosta määritellään useilla eri tahoilla, kuten lainsäädännössä ja eri tieteenaloilla, eikä käsitteestä ole yhtä yhteisesti sovittua määritelmää."

Myöskään rasististen rikosten määrä ei ole juurikaan kavanut, vaikka "[tilastoinnin] hakuehtoja laajentamalla on pyritty löytämään poliisiasian tietojärjestelmästä aikaisempaa kattavammin rasistisia piirteitä sisältäviä rikosepäilyjä." Vuonna 2006 rasistisia rikoksia tuli poliisin tietoon 748. Vuonna 2007 rikoksia tuli poliisin tietoon 698. Vuonna 2008 rikoksia tuli poliisin tietoon 755. Rasististen rikoksien määrä ei siis ole juurikaan kasvanut, vaan se on pyörinyt pienellä heitolla samoissa lukemissa maahanmuuttajien määrän runsaasta kasvusta ja tilastointimenetelmien laajentamisesta huolimatta. Jos tilastointimenetelmien muuttaminen ja muiden kuin suomalaistaustaisten etnisten ryhmien kasvu otetaan huomioon ja vuoden 2008 rasististen rikoksien määrää verrataan vuoden 2006 lukuun, ovat rasistiset rikokset itse asiassa jopa vähentyneet.

Rasismin ja rasististen rikosten vähentyminen ei kuitenkaan sovi yhteen sisäministeriön suunnitelmien kanssa. Sisäministeriön ehdotuksessa sisäisen turvallisuuden toimintaohjelmaksi sisäministeriö toteaa, että poliisille ilmoitettujen rasistisiksi luokiteltujen rikosten lukumäärä on saatava nousuun. Esityksessä sisäministeriö esittää tavoitteeksi nostaa rasistisiksi luokiteltujen rikosten määrää suhteessa poliisiammattikorkeakoulun tutkimukseen vuoden 2006 lähtötasosta vuoteen 2011 mennessä 14 prosenttiyksikköä. Vuoteen 2015 mennessä tavoite on saada määrä nousemaan 29 prosenttiyksikköä. Sen sijaan, että sisäministeriö siis pyrkisi vähentämään rasistisia rikoksia, se nimenomaisesti pyrkii kasvattamaan niistä epäiltyjen määrää vailla yhteyttä reaalimaailman tapahtumiin. Tilastollisen ja oikeudellisen rasismin lisääminen on sisäministeriön tietoinen valinta.

Myöskään muilta osin poliisiammattikorkeakoulun raportti ei tue sen perusteella tehtyjä johtopäätöksiä. Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan Internetissä tapahtuva viharikollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Poliisiammattikorkeakoulun raportti on kuitenkin hänen kanssaan eri mieltä. Raportin mukaan esimerkiksi rasistisissa rikoksissa "harvinaisempia tapahtumapaikkoja ovat edellisvuoden tapaan olleet koulu tai koulualue, julkinen kulkuväline, joku muu asunto ja Internet." Raportin mukaan Internetissä tehtiin ainoastaan 2 prosenttia rasistisista rikoksista. Uskontoon perustuvia viharikoksia Internetissä tapahtui ainoastaan kaksi kappaletta vuonna 2008. Vammaisuuden tai seksuaalisuuden vuoksi tehtyjä viharikoksia Internetissä raportti ei erittele lainkaan. Huolimatta Internetin vähäisestä osallisuudesta viharikoksiin, pyrkii Viljanen käyttämään nimenomaan viharikoksia perusteluna sille, että poliisille ollaan antamassa yhä uusia keinoja valvoa ja hallita Internetiä. Esimerkki tästä on alkuvuodesta tuleva Red Button -järjestelmä, eli tietokoneen ruudulla oleva linkki, jota painamalla poliisille voi vihjata epäilyttävästä materiaalista. Myös marraskuussa työnsä päättänyt oikeusministeriön Rasistiset rikokset -työryhmä tulee esittämään Internetiä koskevien lakien kiristysehdotuksia lähitulevaisuudessa.

Viharikoshysteriassa on kyse klassisesta tavasta hallita hegeliläisen dialektiikan periaatteilla. Ensin hallitsijat luovat tietoisesti ongelman (teesi). Tämän jälkeen media innostuu ongelmasta oman luonteensa vuoksi ja alkaa vaatia ratkaisua ongelmalle (antiteesi). Luonnollisesti hallitsijoilla on valmiina ratkaisu (synteesi), jota hallitsijat eivät olisi koskaan voineet saattaa voimaan ilman alkuperäistä, keinotekoisesti luotua ongelmaa. Sekä ongelma, reaktio siihen että näennäinen ratkaisu johtuvat kaikki samasta lähteestä. Ihmiset saadaan hyväksymään sitä enemmän rajoituksia, hallintaa, valvontaa ja kontrollia, mitä suurempia ongelmia vastaan niillä taistellaan. Sen sijaan, että rasismia pyrittäisiin vähentämään ja ongelma ratkaisemaan, pyritään rasismia lisäämään, jotta valvontaa ja kontrollia voidaan lisätä sen varjolla yhä entisestään. Amerikassa muun muassa omien kansalaisten salakuuntelun mahdollistava Patriot Act meni läpi terroristeilla pelottelun vuoksi. Me emme ole Suomessa vielä samassa pisteessä, mutta käytetyt metodit ovat perimmäiseltä luonteeltaan samanlaisia.

Aiheeseen liittyen:
Maahanmuutto ja ministeritason korruptio

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Bilderberg: Maailman hallitsijoiden iltakoulu

Politiikka on harvoin sitä, miltä poliitikot ja media haluavat sen näyttävän. Salaisuudet, valheet ja petolliset mielikuvat ovat arkipäivää politiikassa, ja vaikka päätökset tehdäänkin muodollisesti lakeja ja virallisia menetelmiä noudattaen, ne muotoutuvat usein ihmisiltä salassa epävirallisissa neuvotteluissa ja keskusteluissa. Politiikka perustuu puolitotuuksille ja illuusioille - savulle ja peileille - ja koska poliitikot hyötyvät tästä, heillä ei ole mitään motiivia ryhtyä muuttamaan sitä.

Joka vuosi noin 120 maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä kokoontuu niin kutsuttuun Bilderberg-kokoukseen lukittujen ovien taakse täyteen mediapimentoon aseistettujen vartijoiden taakse puhumaan maailman poliittisesta tulevaisuudesta. Bilderberg-kokousten jäsenillä ei ole lupa kertoa, keitä oli paikalla, tai mitä kokouksessa käsiteltävistä asioista puhuttiin. Kokouksen yksityiskohdista edellytetään jäsenistöltä täyttä vaiteliaisuutta. Ensimmäisen kerran Bilderberg-ryhmä kokoontui 29.-31. päivä toukokuuta vuonna 1954 alankomaalaisessa Hotel de Bilderbergissä, josta ryhmä sai nimensä, ja sittemmin se on kokoontunut säännöllisesti ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.

Bilderberg-kokousten jäsenet ovat politiikan merkkihenkilöitä, finanssieliittiä, kuninkaallisia sekä vaikutusvaltaisimpien medioiden kermaa. Lyhyesti sanottuna siis aika pirun tärkeäitä jätkiä. Suomesta Bilderberg-ryhmän kokouksiin ovat osallistuneet muun muassa valtiovarainministeri Jyrki Katainen, pääministeri Matti Vanhanen, SDP:n entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma, presidentti Martti Ahtisaari sekä Nokian entinen toimitusjohtaja Jorma Ollila. Muutamia kansainvälisesti merkittäviä Bilderbergin osallistuja ovat olleet EU:n presidentti Herman Van Rompuy, Yhdysvaltain presidentti Barack Obama, pankkiirikeisari David Rockefeller, Britannian entinen pääministeri Tony Blair sekä Hollannin kuningatar Beatrix.

Kevyesti pöljintä Bilderberg-kokouksissa on se, miten vähän media kiinnittää niihin huomiota. Selitystä tälle on haettu siitä, että kokouksissa on mukana paljon vaikutusvaltaista media-alan väkeä. Jos 120 eri maiden Big Brother -kilpailijaa tapaisivat epävirallisesti viikonlopun ajan suljettujen ovien takana jossain päin maailmaa ja mukaan pääsisi Suomesta Aso Alonso, asiasta uutisoitaisiin iltapäivälehtien lööpeissä ja Helsingin Sanomien nettisivuilla vähintään viikon ajan. Samoin kävisi, jos jossain päin maailmaa järjestettäisiin vastaava tapahtuma näyttelijöille, ja Suomesta mukaan pääsisi Jasper Pääkkönen. Kuitenkin kun 120 maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä tapaa suljettujen ovien ja aseistettujen vartijoiden takana, ja mukana on Suomen ministeritason vaikuttajia sekä Nokian pääjohtoa, ei asiasta mainita sanallakaan Suomen suurimmassa sanomalehdessä. Tämä on paradoksaalista. Vaikka itse tapahtumassa ei puhuttaisi kuin säästä ja Pokémoneista, on tapahtuma jo puhtaasti siihen osallistuvien ihmisten aseman ja määrän vuoksi äärimmäisen merkittävä sekä poliittisesti että taloudellisesti.

Viralliselta statukseltaan Bilderberg-ryhmän kokouksissa on kyse epävirallisista tapaamisista, joihin ihmiset tulevat yksityishenkilöinä. Epävirallinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kokouksilla olisi vahvaa todellista merkitystä. Päinvastoin; useilla erilaisilla epävirallisilla kokouksilla voi olla erittäin painava poliittinen merkitys. Suomessa hallitus kokoontuu usein ennen valtioneuvoston yleisistuntoja käsittelemään yleisistunnossa päätettäviä lakiehdotuksia epävirallisesti niin sanotuissa iltakouluissa. Iltakouluilla ei ole virallisesti valtaa tehdä päätöksiä, mutta konsensus, jonka pohjalta päätökset myöhemmin muodollisesti tehdään, muodostuu usein niissä. Bilderberg-ryhmässä on kyse hiukan samanlaisesta asiasta, sillä epävirallisuudestaan huolimatta sillä on huomattavaa vaikutusta maailmanpolitiikan ja globaalin talouselämän muotoutumiseen.

Vuonna 2003 BBC:n toimittajat pääsivät käsiksi Bilderbergin asiakirjoihin. Toimittajat noteerasivat, että Bilderberg oli käsitellyt muun muassa yhteisen rahan luomista Euroopalle. Asiakirjat, joihin toimittajat tutustuivat, olivat todennäköisesti samoja vuoden 1955 Bilderberg-kokouksen asiakirjoja, jotka vuotivat myöhemmin WikiLeaksin kautta Internetiin. Vuotaneiden asiakirjojen yhteenvedossa puhutaan "painavasta tarpeesta tuoda Saksan kansa yhdessä muiden eurooppalaisten kansojen kanssa yhteisen talousalueen alle". Asiakirjat myös hahmottelevat suunnitelmaa "saada aikaiseksi mahdollisimman lyhyessä ajassa mahdollisimman suuri integraatio, lähtien Euroopan yhteisistä markkinoista". Myöhemmin entinen EU-komissaari ja Bilderberg-ryhmän ohjauskomitean pitkäaikainen puheenjohtaja Etienne Davignon vahvisti EUObserverille antamassaan haastattelussa Bilderberg-ryhmän vaikuttaneen euron kehitykseen.

Bilderberg-ryhmän vaiteiliaisuuden ja salailuhalun vuoksi on käytännössä mahdotonta sanoa varmasti, miten suuri ryhmän epävirallinen vaikutusvalta on. Se on kuitenkin riittävää, että tasavallan presidentti Tarja Halonen pitää vaiteiliaisuutta välttämättömänä Suomen presidentti-instituution toimien hoitamiseksi. Teemu Välimäki pyysi vuonna 2007 presidentin kansaliasta Bilderberg-ryhmää koskevia asiakirjoja. Nykyinen tasavallan presidentti Tarja Halonen vastasi asiakirjapyyntöön toteamalla “Presidentti Martti Ahtisaaren pyynnöstä päätän, että pyytämänne asiakirjat ovat presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi salassa pidettäviä. Tämän johdosta asiakirjapyyntöönne ei suostuta.”

Näin sivuhuomiona todettakoon, että jos meikästä tulee joskus presidentti vaikka koko Suomen käytyä äänestämässä kännissä, julistan heti ensimmäisenä toimenani nuo asiakirjat epäsalaiseksi ja julkaisen ne tässä samassa blogissa. Jos ei muuten, niin jo ihan läpän vuoksi. Jos jostain meikän kaverista tulee joskus presidentti, aion lobata sitä vapauttamaan asiakirjat tarjoamalla sille bissen Rokkibaarissa ja laulamalla sille Ramonesin Pet Semataryn. Tarjous on muuten auki myös Tarja Haloselle, että kannattaisi ehkä harkita. Mutta mennäänpä taas asiaan, että ei lähde juttu ihan kokonaan räpylästä.

Epävirallisen poliittisen vaikutusvaltansa lisäksi Bilderberg-ryhmä ei ole myöskään juridisesti täysin ongelmaton. Monissa maissa on lakeja, jotka kieltävät valtion hallituksen edustajia tapaamasta vieraiden valtojen hallituksien jäseniä ilman virallista lupaa, eli epävirallisesti. Yksi tällainen on Yhdysvaltain Logan Act, jonka mukaan liittovaltion asukas ei saa tavata tai käydä neuvotteluja vieraiden valtojen hallituksien tai virkamiesten kanssa ilman Yhdysvaltojen virallista lupaa. Bilderberg-kokouksessa on kyse nimenomaan tästä, eli valtioiden hallituksien jäsenten ja virkamiesten epävirallisesta, ilman minkäänlaista demokraattista tai parlamentaarista valvontaa tapahtuvasta tapaamisesta. Logan Act on kuitenkin melko ympäripyöreää lakitekstiä, eikä sitä ole sovellettu kuin kerran koko liittovaltion historiassa, joten se, mitä laki juridisesti käsittää, on kiinni tulkinnasta ja Yhdysvaltain lainkäyttäjien halukkuudesta soveltaa Logan Actia.

Suomen perustuslain 63 §:n 2 momentin mukaan "Ministerin on viivytyksettä nimitetyksi tultuaan annettava eduskuntaa varten selvitys elinkeinotoiminnastaan, omistuksistaan yrityksissä ja muusta merkittävästä varallisuudestaan sekä sellaisista ministerin virkatoimiin kuulumattomista tehtävistään ja muista sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen toimintaansa valtioneuvoston jäsenenä." Vaikka pykälä käsittelee pääasiallisesti taloudellisia sidonnaisuuksia, on lakitekstin muotoilu yleinen ja se koskee kaikkia sidonnaisuuksia, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa ministerin toimintaa valtioneuvoston jäsenenä. Yleisen kirjoitusasunsa vuoksi pykälä voi tulla kyseeseen myös käsiteltäessä ministerin sidonnaisuuksia esimerkiksi Bilderberg-ryhmään, joka on jo pelkästään osanottajiensa statuksen ja jopa tasavallan presidenttiin ulottuvan painoarvonsa vuoksi erittäin merkittävä vaikutusvaltaisten ihmisten yhteenliittymä. Tämänkin pykälän soveltuvuudesta tapaukseen on kuitenkin mahdoton sanoa tarkasti mitään, ellei esimerkiksi joku elämää hienompi tyyppi, kuten Jyrki Kasvi tai Markku Uusipaavalniemi, päätä ottaa asiakseen kiinnittää tähän seikkaan huomiota eduskunnassa.

Demokratian kannalta on välttämätöntä, että kansalaiset voivat tietää, mitä heidän demokraattisesti valitut päättäjänsä tekevät ja puhuvat. Ainoastaan näin demokraattinen kontrolli voi tapahtua. Bilderberg-ryhmän tapauksessa kansa tietää enemmän siitä, mitä Matti Vanhasen yksityiset tekstiviestit sisältävät kuin siitä, mitä Matti Vanhanen puuhaa 120 muun maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen kanssa ryhmässä, jonka epävirallinen vaikutus ulottuu Euroopan keskuspankin rahajärjestelmästä Suomen tasavallan presidentin tasolle. Bilderberg-ryhmä edustaa kaikkea sitä, mikä on ongelma nykyisessä poliittisessa kulttuurissa. Siinä on kyse päätöksien salaisista alustuksista, hallitsijoiden näkymättömistä neuvotteluista ja epävirallisesta vallasta yli virallisten instituutioiden. Median vähättelevä suhtautuminen 120 maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen kokoukseen ja vastaavasti retosteleva suhtautuminen Big Brotheriin ja tekstiviesteihin taas kertoo siitä, miten media on unohtanut demokratian kannalta välttämättömän asemansa vallan vahtikoirana ja ryhtynyt pseudoinformaatiota tuputtavaksi viihdyttäjäksi. Bilderberg-ryhmä on vastoin demokratiaa ja sen toiminta on meidän päättäjiemme sanktioimaa.

Lopussa vielä Teemu Välimäen toimittama Jyrki Kataisen haastattelu Turussa 7.12.2009 koskien Bilderberg-ryhmää:

maanantai 7. joulukuuta 2009

Suomen laki estää Suomen lipun kunnioittamisen vapaaehtoisesti

Eilen oli Suomen menetetyn itsenäisyyden muistopäivä, minkä kunniaksi joku sattumanvarainen hippi päätti polttaa Suomen lipun. Erityisen pöljää tempussa oli se, että tämä heppu naamioi itsensä. Koko eleeltä menee suuri osa pointista sillä samalla hetkellä, kun tyyppi ei enää uskaltanut tehdä sitä omilla kasvoillaan. Naamiointi Suomessa, jossa kukaan ei kuitenkaan tule ja kivitä, on lähinnä merkki siitä, että on liian selkärangaton seisomaan mielipiteidensä takana. Itse asiassa naamioituminen on moraalisesti sallittua ainoastaan supersankareille, enkä usko, että tämä lipunpolttaja oli supersankari, koska hän ei sytyttänyt lippua tuleen kuumakatseella. Mutta eipä siinä, kukin tallaa tavallaan.

Poliisin reagointi lipun polttamiseen oli omituinen, sillä lipun epäkunnioittava kohteleminen on kriminalisoitu laissa Suomen lipusta. Joka julkisesti turmelee Suomen lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun Suomen lipun, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon. Poliisin tehtävänä taas on valvoa voimassa olevaa oikeutta, joten poliisin olisi pitänyt puuttua siihen, että poliisin valvonnan alla suoritetaan teko, joka on vastoin Suomen lakia. Lain kannalta poliisin olisi pitänyt napata lipunpolttaja, viedä hänet maijaan, kirjoittaa hänelle sakko ja passittaa hänet taas vapauteen astetta nolostuneempana, kokemusta rikkaampana ja ripausta todellisempana kapinallisena.

Vaikka juridisesti onkin selvää, että Suomen lipun polttaminen on kiellettyä ja vastoin lakia, on tärkeää muistaa, että laki ja oikeudenmukaisuus eivät aina kulje käsikkäin. Vaikka lipun polttaminen oli törkeä ja monia ihmisiä loukkaava teko, olisi hyvä miettiä, onko se oikeasti riittävän hyvä syy pitää lipun polttamista kiellettynä. Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on väistämättä ristiriidassa sekä sananvapauden, ilmaisunvapauden että omaisuudensuojan kanssa. Jos lipun epäkunnioittava kohtelu on kriminalisoitu, ei ihmisillä ole oikeutta ilmaista kaikkia mielipiteitään, vaikka nämä mielipiteet eivät uhkaisi ketään tai loukkaisi kenenkään kunniaa. Vastaavasti nykyisen lippulain ollessa voimassa ihminen ei saa itse tehdä mitä tahtoo itse ostamallaan palalla kangasta ilman sakon uhkaa.

Ketä lipun polttaminen todellisuudessa vahingoittaa? Keneenkään ei satu, kenenkään henki ei lähde, ja ainoa omaisuusvahinko, joka lipun polttamisesta seuraa, on lipun polttajalle itselleen. Toisin kuin esimerkiksi väkivallassa tai rattijuopumuksessa, lipun kunnioittamisessa on kyse puhtaasti abstrakteista asioista, arvoista ja arvostuksista, eikä sitä voi kieltää sen vuoksi perusteella, että se olisi muille ihmisille vahingollista. Lipun polttaminen ei aiheuta edes samanlaista vahinkoa kuin kunnianloukkaus tai uhkaus. Kunnianloukkauksessa toisesta levitetään perätöntä tietoa, joka on hänen maineelleen vahingollista, ja uhkauksessa konkreettisesti ilmoitetaan aikeista tehdä jotain toiselle vahingollista. Lipun polttaminen puolestaan ei esitä mitään muuta kuin itse lipun polttajan vihan tai inhon niitä asioita kohtaan, joita lippu hänelle henkilökohtaisesti symbolisoi. Kysymys siitä, "ketä" lipun polttaminen vahingoittaa, oli retorinen. Todellisuudessa pitäisi kysyä "mitä" lipun polttaminen vahingoittaa.

Vaikka monella suomalaisella onkin tunneside lippuun, Suomen lippu ei ole todellisuudessa suomalaisuuden symboli. Suomen lippu on eduskunnan päätöksellä asetettu virallinen Suomen valtion symboli. Eduskunta voi muuttaa tätä symbolia milloin ikinä se tahtookaan, ja näin on käynytkin lukuisia kertoja menneisyydessä. Suomen ensimmäinen lippu oli punainen ja sen keskellä oli Suomen leijonavaakuna. Ulkoisesti se ei muistuttanut nykyistä lippua lainkaan. Lippua kuitenkin muutettiin, koska se muistutti väreiltään liikaa Neuvostoliiton lippua, ja muilla Pohjoismailla oli käytössään samanlainen ristilippu. Vuonna 1920 hyväksytty lippu taas erosi nykyisestä Suomen lipusta ristin erilaisella sinisävyllä. Nykyinen Suomen lippu on tullut voimaan vasta toukokuussa 1978. Suomen nykyinen lippu ei siis ole se sama lippu, jonka puolesta veteraanit taistelivat toisessa maailmansodassa. Suomen lippu ole mikään muuttumaton, Suomen henkeen ja suomalaisuuteen ajasta ikuisuuteen samanlaisena kuuluva asia. Suomen lippu on puhtaasti eduskunnan päättämä Suomen virallinen valtiosymboli. Suomen valtio taas ei ole sama asia kuin Suomen maa, vaan se on Suomen maata ja sen rajoja hallitseva julkisen vallan instituutio.

Valtiollisten symbolien häpäisy on pohjimmiltaan aina ilmaisu sitä valtiota vastaan, jota ne symbolit symbolisoivat. Amerikan lippuja poltetaan Lähi-Idässä, koska Lähi-Idässä koetaan, että Amerikka perseilee. Jos valtiollisen symbolin häpäisy on kiellettyä, silloin valtio saa suojaa itseensä kohdistuvalta arvostelulta. Vaikka tämä suoja olisi jollain teoreettisella tasolla hyväksyttyäkin silloin, kun valtio toimii hyvin ja pitää kansalaisistaan hyvää huolta, ei se olisi perusteltua enää siinä vaiheessa, jos valtio ryhtyisi perseilemään. Valtiollisen symbolin epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi tarkoittaa valtion suojaamista tietynlaiselta valtionvastaiselta ilmaisunvapaudelta lain ja rangaistuksen voimalla. Kyse on samasta asiasta kuin jos Maamme-laulun melodialla ei saisi laulaa valtiota pilkkaavia sanoja tai jos Tarja Halosta ei saisi ilkkua, koska presidentti-instituutio on tärkeä suomalaisille.

Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisoinnissa on kyse siitä, että julkinen valta pakottaa rangaistuksen uhalla ihmisiä käyttäytymään tietyllä tavalla ja tuntemaan asiasta, kuten julkinen valta tahtoo heidän tuntevan - tai ainakin esittämään, että he tuntevat siten. Kun lipun kunnioittaminen on laissa määrätty pakko, sitä ei voi enää kunnioittaa vapaaehtoisesti. Vaikka ihminen olisi lukitussa huoneessa mielellään, hän ei ole siellä vapaasti, koska hänellä ei ole vaihtoehtoa toimia toisin. Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisoinnissa on kyse samasta asiasta. Jos ihminen kohtelee kunnioittavasti Suomen lippua mielellään ja aidosta kunnioituksesta, hän ei tee sitä vapaasti, koska lain mukaan hänellä ei ole vaihtoehtoja toimia toisin.

Itse arvostan Suomea ja Suomen lippua. Sen vuoksi olen sitä mieltä, että lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on haitallista sekä itse lipun kannalta että lippua kunnioittavien ihmisten kannalta. Lipulle asia merkitsee sitä, että se antaa signaalin, että lippu ei pystyisi omilla ansioillaan ansaitsemaan arvostusta, vaan ihmiset pitää pakottaa kunnioittamaan sitä lain voimalla. Vapaaehtoisesti lippua kunnioittavilta ihmisiltä epäkunnioittavan kohtelun kieltäminen taas vie vapauden pois kunnioittamisesta ja se saattaa heidät samaan tilaan niiden kanssa, jotka eivät kunnioita lippua oikeasti, vaan ainoastaan lain pakosta. Suomen lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on loukkaus sekä itse lippua että niitä kohtaan, jotka kunnioittavat lippua vapaaehtoisesti.