torstai 28. toukokuuta 2009

End of Nations; suomeksi käännetty versio

End of Nations on irlantilainen dokumentti, joka kertoo EU:sta ja Lissabonin sopimuksesta. Dokumentti sisältää haastatteluja europarlamentaarikoilta sekä EU-oikeuden tutkijoilta, ja siinä selitetään ansiokkaasti muun muassa mitä Euroopan komissio tekee, ja miten ns. "kvalifioitu määräenemmistöäänestys" toimii.

Dokumentti on välillä ärsyttävä, erityisesti irkkujen omalaatuisen rytmitystavan vuoksi, ja siinä on muutamia juttuja, joissa ehkä oletetaan enemmän kuin olisi tarpen. Elokuva on kuitenkin pienistä puutteistaan ja ongelmistaan huolimatta erittäin hyvä, ja varmasti katsomisen arvoinen, oli sitten EU:sta mitä tahansa. Minä en ole dokumentin kanssa missään tekemisissä muuten kuin että olen suomentanut sen ja tehnyt sille tekstitykset. Tekstityksissä on pari virhettä (esim. bongasin ainakin yhden kirjoitusvirheen, ja yhdessä kohdassa sanan "presidenttien" tilalle olisi voinut pistää paremmin sanan "valtiopäämiesten", mutta ei voi mitään.)

Elokuvaa ja sen suomenkielisiä tekstityksiä saa jakaa miten tahtoo ja miten paljon tahansa. Tämä merkitsee, että sitä voi ladata netistä, jakaa netissä tai vaikka polttaa levylle ja jakaa maailmanparantajille. Elokuvan YouTube-versio on jaettu osiin, joissa on pyritty noudattamaan elokuvan alkuperäistä jakoa, paitsi niiltä osin kuin se oli mahdotonta YouTuben kymmenen minuutin maksimipituuden vuoksi. Kokonainen versio elokuvasta tekstityksineen on jaossa muun muassa The Pirate Bayssä, ja pyrin seedaamaan sitä (ainakin näin aluksi) niin paljon kuin vain jaksan pitää konetta päällä. Jos joku keksii muita paikkoja leffalle, kertokaa ihmeessä. Elokuvaa saa polttaa DVD:lle, näyttää ja jakaa eteenpäin.

End of Nations
Osa I: Onko sopimus lukukelvoton ja perustuslaillinen?
YouTube

Elokuvan ensimmäinen osa käy läpi sitä, miten Lissabonin sopimus on tekstiltään 98% sama kuin EU:n perustuslaki, jonka Ranska ja Hollanti hylkäsivät kansanäänestyksellä.

Osa II: EY-tuomioistuinten armoilla
YouTube

Toinen osa koskee maahanmuuttopolitiikkaa, pahamaineista Laval-tapausta sekä sitä, miten EU:n lakia voidaan käyttää halpatyövoiman tuomiseksi maahan.

Osa III: Ihmisoikeudet
YouTube

Kolmas osa kertoo, miten Lissabonin sopimus siirtää EU:lle oikeuden tulkita rikoslakeja ja ihmisoikeuksia kansallisvaltioiden oikeuksien yli.

Osa IV: Mikä todellisuudessa aiheutti kelttiläisen tiikerin?
YouTube

Neljäs osa koskee ekonomiaa, Irlannin taloudellista kasvupyrähdystä ja sitä, miten Euroopan yhteinen talousalue on käytettävissä myös ilman EU-jäsenyyttä.

Osa V: EU:n valtarakennelma
YouTube (1/2)
YouTube (2/2)

Viides osa käy läpi EU:n tärkeimmät poliittiset instituutiot sekä sen, miten ja ketkä säätävät EU:n lakeja.

Osa VI: Kansakuntien loppu
YouTube (1/2)
YouTube (2/2)

Elokuvan kuudes osa kertoo siitä, miten Lissabonin sopimus tekee Euroopan unionista liittovaltion.

Osa VII: Korruptio QMV:llä
YouTube

Elokuvan seitsemäs osa käy läpi niin kutsutun "kvalifioidun määräenemmistöäänestyksen", joka tarkoittaa suomeksi sitä, että suuremmat valtiot saavat entistä enemmän valtaa.

Osa VIII: Globalisoitu visio vallasta
YouTube (1/2)
YouTube (2/2)

Dokkarin kahdeksas osa ottaa randomilla esille ns. "Pohjois-Amerikan unionin" ja kertoo käsityksen siitä, miten suurin osa EU:n perinteisistä jäsenvaltioista ovat olleet suurvaltoja menneisyydessä.

Osa IX: Irlantilaisten kohtalo pelastaa Eurooppa
YouTube (1/2)
YouTube (2/2)

Yhdeksäs osa koskee Irlannin kansanäänestystä, kansanvaltaa, demokratiaa ja sitä, miten Lissabonin sopimus on mahdollista hylätä.

YouTubessa oleva soittolista, joka näyttää kaikki leffan pätkät putkeen
Elokuva tekstityksineen Torrent Downloadsista
Elokuva tekstityksineen streamattavana versiona
Elokuva ilman tekstiyksiä WiseUpJournalissa
Pelkät tekstitykset .SUB, .SSA ja .SRT -muodoissa

PS. SALAINEN PROJEKTINI meni vähän aiottua pahemmin puihin, koska EU-vaalien alla tuli vähän kaikenlaisia kummallisia päätöksiä (=DDDDd) puolueelta vaaleihin sekä suoraan että epäsuorasti liittyen, mikä muutti tiettyjä asioita. Sain onneksi kuitenkin jo kerskuttua, mikä itsessäänkin on pieni voitto, sillä kerskailu on järkyttävän siistiä.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Perussuomalaisten uudet säännöt ovat perseestä

Perussuomalaisten uudet säännöt ovat kyllä perseestä. Oikeasti kirjoitin tuon vain raflaavan otsikon vuoksi. Pistäisin tähän kohtaan linkin niihin uusiin sääntöihin, mutta ne ilmestynevät nettiin vasta ensi viikolla, kun Seinäjoen puoluekokouksen pöytäkirjat on tarkastettu. Kommentoinpa näin iltamyöhään ihan huvin ja urheilun vuoksi paria kohtaa, joista olen käynyt kiivaita keskusteluja persujen kera, ja jotka ovat erityisen perseestä.

Uusien sääntöjen mukaan puolueen jäsenten on oltava "hyvämaineisia". Jäsen, joka ei täytä tätä hyvämaineisuusvaatimusta, voidaan erottaa puolueesta. Jos taas jäseneksi hakija tuomitaan huonomaineiseksi, voidaan hänen hakemuksensa hylätä. Puoluekokoukselle hyvämaineisuusvaatimuksen selitettiin tarkoittavan sitä, että puolueen jäsenellä ei sovi olla esimerkiksi rikollista taustaa, koska tätä voitaisiin käyttää puoluetta vastaan, toisin kuin esimerkiksi kansanedustajaa, joka vertaa homppeleita eläimiinsekaantujiin.

Kuten epämääräiset ehtolauseet yleensäkin, myös hyvämaineisuusvaatimus aiheuttaa ongelmia. Näitä ongelmia on pääasiassa kaksi, joista toinen liittyy siihen, että pahamaineisuus tarkoittaa rikollista menneisyyttä, ja toinen siihen, että se ei välttämättä tarkoitakaan ihan sitä.

Jos jäsen kenkäistään jeeraan rikoksista, tekee se esimerkiksi rutiininomaisesti väärinkäytetystä "kiihottaminen kansanryhmää vastaan"-pykälästä entistä vaarallisemman kaatopykälän perussuomalaisten vastustajien käytettäväksi. Ennen Mika Illmanien ja muiden hitlerinpalvojien mielivaltaisilla syytteillä ja niistä aamuisen auringonnousun todennäköisyyden tasoisella vääjäämättömyydellä seuraavilla tuomioilla pystyi ainoastaan provosoimaan puoluehallitusta. Nyt niillä pystyy myös painostamaan puoluehallitusta esimerkiksi lätkäisemällä tuomion ja sitten vaatimalla, että puoluehallitus toimii lupauksiensa mukaisesti ja kenkii huonomaineiset. Ennustan, että vuoden 2011 kieppeillä lätkitään muutamakin ajatusrikossyyte ja -tuomio.

Tietty asiassa on se, että puoluehallituksen ei ole pakko toimia lupauksiensa mukaisesti. Vaikka puoluekokouksessa puhuttiinkin hyvämaineisuusvaatimuksen yhteydessä rikollisuudesta (ja vieläpä vakavasta sellaisesta), itse säännöissä se, mitä hyvämaineisella tarkoitetaan, jätettiin kätevästi tarkentamatta millään tavalla. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että loppukädessä puoluehallitus itse saa tulkita sääntöjä ja päättää, mikä on hyvämaineista ja mikä ei. Puoluehallitus siis pystyy erottamaan ihmisiä puolueesta viitaten puhtaan mielivaltaiseen käsitteeseen, jonka sisällön päättää loppukädessä vain ja ainoastaan puoluehallitus itse.

Teoriassa on siis mahdollista, että jos puolueen sisällä alkaa olla puoluehallitukseen kyllästynyttä porukkaa, voi puoluehallitus keksiä itse, miksi kukakin heistä on huonomaineinen, ja pistää sitten erottaen koko konkkaronkan. Epämääräisyytensä vuoksi hyvämaineisuusvaatimus antaa vailla mitään järkevää syytä puoluehallitukselle pöhkön vempeleen, jonka avulla kiusalliset rotutohtorit sun muut voidaan passittaa sinne, missä pippuri kasvaa, mikäli se vain sattuu olemaan tarpeellista puoluehallituksen agendan kannalta.

Luonnollisestikaan en oleta, että berbersuomalaisten puoluehallitus kärsisi omaneduntavoittelusta tai muusta vastaavasta, mutta esitän siitä huolimatta teoreettisen skenaarion. Vuoden 2011 eduskuntavaaleja kohti mennessä persujen nousukiito jatkuu, mikä avaa potentiaalisesti paikan hallitusneuvotteluihin. Muut puolueet kuitenkin mainitsevat, että jos Jussi Halla-aho on ehdolla, ei yhteistyö tule kysymykseenkään. Puoluehallitus pohtii, että "vittuako tässä, sanoi Ritari Ässä" ja käyttää hyvämaineisuusvaatimusta torpatakseen (taas) Halla-ahon ja varmistaakseen oman menestyksensä.

Perussuomalaiset on aikaisemmin mainostanut olevansa demokraattinen puolue, jossa asiat hoidetaan mahdollisimman demokraattisesti ja jossa ihmiset ovat tasa-arvoisessa asemassa. Aikaisemmin tämä on näkynyt Perussuomalaisten säännöissä muista puolueista poiketen siten, että puoluehallitus valitaan suoralla jäsenäänestyksellä, jossa kaikilla on yhtäläinen äänenpaino riippumatta esimerkiksi asemasta puolueessa. Uusien sääntöjen ansiosta homma onneksi muuttui muiden puolueiden suuntaan, koska ei sitä nyt rivijäsenellä liikaa valtaa saa olla.

Seuraavassa puoluekokouksessa puoluehallitusta ei päätä puoluekokous suoralla äänestyksellä, vaan puoluehallituksen päättää puoluevaltuusto. Aikaisemmasta poiketen puoluevaltuustoon voidaan äänestää jäseniä suorilla vaaleilla. Kuitenkin näissä vaaleissa kaikki puolueen jäsenet eivät ole samassa asemassa, sillä esimerkiksi piirien puheenjohtajilla on automaattinen paikka puoluevaltuustossa, vaikka tilanne olisi syystä tai toisesta sellainen, että kukaan ei tahtoisi äänestää heitä sinne missään tapauksessa. Puoluehallituksen valinnassa kaikkien mielipide ei ole enää yhtä arvokas.

Se, että puoluevaltuusto valitsee puoluehallituksen, ei ole kuitenkaan uusien puoluehallituksen valitsemista koskevien sääntöjen kynyin juttu. Kuten mainittua, muilla eduskuntapuolueilla on jo käytössään vastaavalla tavalla toimivia säännöksiä, ja sääntöä voidaan perustella puolueen räjähdysmäisellä kasvulla. Vielä isompi ongelma uusissa säännöissä on se, että niiden perusteella myös jäsenten ikä vaikuttaa siihen, miten paljon arvoa heidän mielipiteellään on.

Persujen uudet säännöt nimittäin määräävät, että puoluekokouksessa äänestysoikeus on ainoastaan niillä jäsenillä, jotka ovat maksaneet perussuomalaisten jäsenmaksun sekä puoluekokousvuodelta että sitä edeltäneeltä vuodelta. Säännön tarkoitus on ilmeisesti estää se, että puolueeseen liittyisi juuri ennen puoluekokousta läjäpäin uusia jäseniä mielessään puolueen valtaus. Kiva ajatus, mutta päin helvettiähän sekin meni.

Se, mitä säännöstä seuraa, on että 18-vuotiaalla Perussuomalaisten jäsenellä ei voi olla missään tilanteessa oikeutta vaikuttaa puoluehallituksen kokoonpanoon. Zip. Nada. 17-vuotias ei voi olla puolueen jäsen, joten ensimmäinen jäsenmaksu on mahdollista maksaa vasta sinä vuonna, kun henkilö täyttää 18. Äänioikeutta varten on kuitenkin oltava kahden vuoden jäsenmaksut maksettuna, joten yhdelläkään nuorella persulla ei voi olla edes teoriassa sananvaltaa puoluehallituksen suhteen ennen kuin hän on täyttänyt 19 vuotta. Presidenttiä saa äänestää 18-vuotiaana, mutta viiden kansanedustajan pienpuolueen puheenjohtajaa ei.

Ei helevetti, hattivatti ja perhanan kuustoistat päälle; vähänkö muuten motivoikin nuoria lahjakkuuksia liittymään puolueeseen! Itse asiassa tämän pykälän innoittamana päätin miettiä itsekin muutamia keinoja persujen houkuttelevuuden parantamiseksi. Mieleeni popsahtikin muutamia erinomaisia, vaikka sen itse sanonkin.

1) Perussuomalaiset voisivat vaihtaa nimekseen Perschfinne.
2) Pentti Oinonen, minä ja Raimo Vistbacka voisimme tehdä poikakalenterin.
3) Perussuomalaisten olisi syytä harkita Johanna Tukiaisen ja Juhan af Grannin nappaamista listoilleen.

Jessus sentään.

Perussuomalaisia kannatetaan, koska ihmisillä on kuva, että Perussuomalaiset kuuntelevat heidän ääntään, ja että Perussuomalaiset oikeasti pyrkivät saamaan vallan herroilta kansalle. Tätä taustaa vasten persujen uudet säännöt ovat harppaus täysin väärään suuntaan, eli kohti samanlaista kasvotonta ja asiasisällötöntä puoluetta kuin mitä ns. "vanhat puolueet" ovat. Aikana, jona jopa SDP ja Kokoomus eroavat toisistaan lähinnä ulkoisesti, ovat Perussuomalaiset olleet oikeasti tärkeä puolue. Kasvun aikakautena tulee olla erityisen varuillaan, että se on sitä jatkossakin.

PS. Tuo "jäsenmaksut kahdelta vuodelta"-kohta on vähän epävarma, enkä päässyt sääntöjen netissä olemattomuuden vuoksi tarkistamaan, miten se nyt meni. Se saattoi myös olla, että jäsenellä ei ole edes puheoikeutta, mutta veikkaisin sen koskevan pelkästään oikeutta äänestää.

PPS. En aio oikolukea tätä tekstiä, kuten en itse asiassa oikolue mitään tekstejäni.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Ihmisoikeuksia ei ole olemassa

Suomi ei ole länsimainen oikeusvaltio. Helsingin Sanomat uutisoi Suomen saaneen viime vuosina enemmän ihmisoikeusrikkomuksia kuin kaikilla muilla pohjoismailla yhteensä. 15 vuoden aikana Suomi on saanut 74 langettavaa päätöstä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Jos otetaan huomioon Suomen väkiluku, on tulos entistä murskaavampi. Jo pelkästään Ruotsissa on melkein puolet enemmän asukkaita kuin Suomessa, mutta siitä huolimatta Suomi on tehnyt enemmän ihmisoikeusrikkomuksia kuin Ruotsi, Tanska, Norja ja Islanti yhteensä.

Suuri osa Suomen saamista ihmisoikeusrikkomuksista liittyy ylipitkiin käsittelyaikoihin, mutta ne eivät tietenkään ole ainoa tapa, jolla Suomi kunnostautuu neuvostoliittoilussa. Ainoastaan seitsemän 47:tä Euroopan neuvoston jäsenvaltiosta on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta enemmän tuomioita sananvapauden rikkomisesta kuin Suomi. Sananvapauden rutiininomaisen rikkomisen lisäksi Suomi säätää toistuvasti lakeja, jotka maan korkeimmat oikeusoppineet tuomitsevat perustuslain vastaisiksi; tästä viime aikaisina esimerkkeinä Lex Nokia ja uusi yliopistolaki.

Ongelma ei tietenkään ole siinä, ettäkö Suomen lait olisivat jotenkin puutteellisia. Jos niitä lakeja kunnioitettaisiin, Suomi ei rikkoisi ihmisoikeuksia. Ongelma on siinä, että ihmiset elävät illuusiossa, että koska kaikki heidän välittömässä lähipiirissään näyttää olevan hyvin, asiat ovat myös todellisuudessa hyvin. Euroopan lähihistoria tarjoaa tästä harhasta kärjistetyn ja erittäin yksiselitteisen esimerkin; Natsi-Saksa.

Elämä Hitlerin ajan Saksassa ei ollut keskimääräiselle, tavanomaiselle saksalaiselle gestapoa, keskitysleirejä ja mielipidevankeutta. Hitlerin ajan Saksassa oli glamouria hohkavia elokuvatähtiä ja ulkomaan kansalaiset kävivät lomailemassa Saksassa idyllisillä rantalomilla pelailemassa golfia ja Diablo II:tä. Hitlerin ajan Saksa ei näyttänyt tavallisen kansalaisen silmissä painajaismaiselta Helvetin esikartanolta, jossa kaikki Danten kuvailemat infernon hirveydet kävivät toteen ja jossa juutalaiset paloivat rovioilla ympäri katuja. Monelle saksalaiselle Natsi-Saksa oli hyvinvointivaltio.

Tästä huolimatta Natsi-Saksa nakkasi ihmisiä vankilaan mielipiteiden vuoksi, urkki kansalaisiaan välittämättä heidän yksityisyydestään ja loukkasi omien kansalaistensa perimmäisiä oikeuksia. Nämä teot eivät vain yksinkertaisesti kiinnostaneet tavanomaista saksalaista, koska tavanomaisesta saksalaisesta tuntui siltä, että niillä ei ole käytännössä mitään merkitystä hänen elämänsä kannalta, tai että loukkausten uhrit ovat ansainneet sen. Harva sakasalainen oli edes perillä siitä, mitä kaikkea Saksan valtio todellisuudessa puuhaili. Saksalaiset eivät olleet pahoja ihmisiä, koska he antoivat natsivallan tapahtua; he olivat ainoastaan passiivisia.

Vastaava ilmiö on tapahtumassa Suomessa. Kun Suomessa puhuttiin sormenjälkien keräämisestä kaikilta kansalaisilta, puolusteltiin sitä hokemalla, että rehellisellä kansalaisella ei ole mitään pelättävää. Puolestaan syyttömänä Internet-sensuurin kohteeksi joutuneet tahot ovat pelkästään valitettavia yksittäistapauksia. Sananvapauden ollessa kyse taas puhutaan "sananvapauden käyttäjän vastuusta", mutta unohdetaan samalla, että aikuisten ihmisten maailmassa myös kuulijalla on vastuu. Ihmiset eivät vaadi ihmisoikeuksien kunnioittamista, koska niitä vastaan rikkominen ei kohdistu ihmisiin itseensä, eivätkä ihmiset ymmärrä, mistä ihmisoikeuksissa todellisuudessa on kyse.

Oikeusrealismi on oikeudellinen teoria, jonka mukaan oikeus ei ole mitään muuta kuin se, minkälaisena se toteutuu. Lait, säännökset ja niin edelleen eivät merkitse yhtään sen enempää kuin miten paljon niitä ollaan valmiita noudattamaan. Jos viranomaiset, lainsäätäjät ja tuomioistuimet eivät noudata lakeja, silloin lait eivät ole mitään muuta kuin sanoja paperilla, eivätkä sanat pysty muuttamaan todellisuutta mihinkään suuntaan. Mikäli mikään taho ei rankaise lakien rikkomisesta, silloin viranomaisilla, lainsäätäjillä ja tuomioistuimilla ei ole mitään pakottavaa syytä noudattaa lakeja.

Ihmisoikeudet eivät eroa muista laeista yhtään millään mystisellä ja syvällisellä tavalla. Ihmisoikeudet merkitsevät yhtään mitään ainoastaan niin pitkälle kuin valtiot ja muut tahot ovat valmiita noudattamaan niitä. Parhaimmillaan ihmisoikeudet ovat jaloja julistuksia, jotka pukevat sanoiksi osan siitä hyvästä, jonka jokainen ihminen ansaitsee puhtaasti ihmisyytensä perusteella. Pahimmillaan ihmisoikeudet ovat vain tyhjää sanahelinää vailla mitään suurempaa arvoa kuin mitä on sillä paperilla, johon lakiteksti on painettu.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei voi suojella ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia. Jos tuomioistuin toteaa valtion rikkoneen ihmisoikeuksia vastaan, voi se ainoastaan torua valtiota ja tuomita tämän maksamaan rahallisia korvauksia ihmisoikeusrikkomuksen uhrille. Tuomioistuin ei voi millään tavalla varmistaa, että valtio ei ryhtyisi välittömästi tuomion jälkeen rikkomaan prikulleen samoja ihmisoikeuksia vastaan prikulleen samalla tavalla. Tuomioistuin voi ainoastaan paheksua ja tuomita hyvityksiin, mutta sillä ei ole mitään todellista valtaa puuttua loukkauksien perimmäisiin syihin, eikä se voi varmistaa oikeuksien toteutumista tulevaisuudessa.

Jos ihmisoikeuksia ei kunnioiteta, silloin ihmisoikeuksia ei ole olemassa. Valtiot eivät kunnioita ihmisten oikeuksia siksi, että valtioilla olisi jokin ihmisiä suurempi, messiaanisempi ja jalompi moraalikäsitys. Valtiot kunnioittavat ihmisten oikeuksia ainoastaan, jos niiden on pakko. Jos ihmiset eivät aktiivisesti vaadi oikeuksiensa kunnioittamista, silloin valtiolla ei ole yhtään mitään todellista velvollisuutta kunnioittaa niitä. Vain ja ainoastaan ihmiset voivat vaikuttaa siihen, rikotaanko ihmisoikeuksia vai ei.

Tähän loppuun sopisinkin sattumanvarainen lainaus Nietzscheltä;
"Ihminen ei ole aina urhoollinen, ja väsyneenä voi meikäläinen joskus valittaa tällä tavalla."
- Iloinen tiede, kohta 311

Lisää tietoa:
Jukka Hankamäki - Sensuurin Suomi [ 1 ]
Katja Boxberg, Taneli Heikka - Lumedemokratia [ 1 ]