Vihapuhetta ei voi hallita, mutta se loppuu vapaudella

Vihapuhe on kyllä monella tavalla syvältä. Se on syvältä, koska hävettää kuulua samaan lajiin kuin nettimölyäjät, jotka eivät edes mölyä tyylillä. Lisäksi se on syvältä, koska en tietenkään tahtoisi, että esimerkiksi Olli Immosta tai Li Anderssonia uhkaillaan, koska he uskaltavat sanoa mielipiteensä, joka ei kaikkia miellytä. Se on syvältä myös siksi, että poliitikot tahtovat luonnollisesti tehdä asialle jotain, mutta heillä ei ole pienintäkään käsitystä siitä, mikä on realistisesti mahdollista ja mikä ei. Esimerkiksi Ylen suuressa vihapuhegaalassa poliitikot kritisoivat, että poliisi ei suhtaudu asiaan riittävän vakavasti ja että moderaattoreiden pitäisi olla tiukempia. Todellisuudessa poliisi suhtautuu asiaan vakavasti ja moderointi on erittäinkin tiukkaa, mutta näillä asioilla ei ole juuri mitään merkitystä, sillä cyberavaruus ei toimi perinteisillä tavoilla.

Internet luotiin alunperin kestämään ydinsota. Idea on, että verkko voi jatkaa toimintaansa ilman suurempia häiriöitä, vaikka osa siitä räjäytettäisiin atomeiksi. Sensuuri, kontrolli ja valvonta ovat Internetille vastaavia ilmiöitä kuin fyysinen vahinko ja se reagoi niihin vastaavalla tavalla, eli kiertämällä aiheutetun vahingon. Tässä kestävyydessä ei ole kyse Internetin puutteesta tai ongelmasta, vaan se on itse Internetiin tarkoituksella rakennettu tekninen ominaisuus. Jos tästä ominaisuudesta haluaa eroon, on purettava koko Internet tai tehtävä valtavia muutoksia Internetin perustoimintaperiaatteisiin, mikä myös vahingoittaisi Internetin tehokkuutta tiedonvapauden, kulttuurin ja demokratian ylivoimaisena työkaluna.

Internet on asymmetrinen. Tämä tarkoittaa, että Internetissä toimijat voivat käyttää valtavasti enemmän voimaa kuin mitä heidän määränsä antaisi normaalisti myöten. Jokaista lainsäätäjää ja virkamiestä kohti Internetissä on tuhansia nörttiä, joiden elämäntyö on puuhailla tietokoneella. Sen lisäksi, että nörttejä, hakkereita ja kräkkereitä on netissä tuhansia kertoja enemmän kuin lainsäätäjiä, jokainen näistä tuhansista voi käyttää suhteessa tuhansia kertoja enemmän voimaa kuin fyysisessä maailmassa. Vihapuheen ilmiössä tämä asymmetrisyys tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yksittäinen nettihäirikkö voi luoda uusia blogeja, keskustelufoorumilankoja ja nettisivuja nopeammin kuin viranomaiset tai moderaattorit ehtivät niitä löytää, saati sitten poista.

Viranomaiset, poliitikot ja lainsäätäjät ovat täysin kädettömiä Internetin edessä, sillä Internetiä ei voi säännellä. Teknologia yksinkertaisesti ohittaa sääntelyn. Poliitikot yrittävät parhaansa, mutta he eivät ehdi säätää uusia lakeja lähellekään yhtä nopeasti kuin Internet leviää ja teknologia kehittyy. Silloin harvoin, kun päättäjät ehtivät luoda uutta sääntelyä, tämä sääntely on susi jo syntyessään, koska sääntelijät eivät alunperinkään ole tajunneet asiaa, johon he yrittävät sääntelyllään vaikuttaa.


Herrat eivät ymmärrä Internetiä

Perusongelma vihapuheen kontrollissa on sama kuin kaikissa muissa Internetiä ja tietotekniikkaa koskevissa asioissa. Poliitikot, viranomaiset ja muut päättäjät eivät ymmärrä, miten nykyteknologia toimii. Päättäjät kuvittelevat, että netti on samanlainen paikka kuin fyysinen maailma ja jos jotain säätää laiksi tai jostain tekee oikeuden päätöksen, tämä muuttuu todellisuudeksi. Näin ei kuitenkaan ole. Internet on teknologia. Laki joutuu toimimaan teknologian ehdoilla, mutta teknologia ei joudu toimimaan lain ehdoilla.

Viranomaisten päätökset eivät yksinkertaisesti päde Internetissä. Helsingin käräjäoikeus on määrännyt Internet-operaattoreita sensuroimaan ennakolta maailman kuuluisimman torrent-sivuston, The Pirate Bayn. Teoriassa tämän pitäisi tarkoittaa, että ihmiset eivät enää pääse Suomesta The Pirate Bayhin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset joutuvat kirjoittamaan selaimeensa piraattilahti.org sen sijaan, että he kirjoittavat thepiratebay.org. Sensuuri on mahdollista kiertää yksinkertaisesti käyttämällä esimerkiksi peilipalvelimia. Jos viranomaispäätöstä on vastoin teknologisia mahdollisuuksia, sillä ei ole teoriassakaan mitään todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa mihinkään. Internet asettaa uskon viranomaisiin koetukselle, koska Internetissä viranomaisilla ei ole aseita.

Hyvän esimerkin asiasta antaa Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso. Koivulaakso kumppaneineen oli kirjoittanut pamfletin Äärioikeisto Suomessa, minkä jälkeen he tietenkin saivat netissä uhkauksia, koska Internet. "Poliisi ei tutkinut kirjailijakollegoitani vastaan kohdistuneita uhkauksia. Poliisi vetosi tutkinnan hankaluuteen, vaikka kyseessä oli vain verkkosivun ylläpitäjän selvittäminen, sähköpostiosoitteen tarkistaminen tai vastaava." pohtii Koivulaakso.

Internet tervehtimässä poliitikkoja.

Koivulaakson kommentti on osoitus, miten paljon poliitikot uskovat viranomaisten valtaan ja lakiin ja miten vähän he ymmärtävät Internetiä ja teknologiaa. Koivulaakso kuvittelee, että verkkosivun ylläpitäjän selvittäminen, sähköpostiosoitteen tarkistaminen ja muut vastaavat toimet olisivat yksinkertaisia, vaikka todellisuudessa nuo asiat ovat kaikkea muuta kuin simppeleitä. Usein ne ovat jopa mahdottomia. Tämä mahdottomuus ei myöskään johdu pelkästään ajastaan jäljessä olevasta lainsäädännöstä ja liian vähän yrittävistä viranomaisista, vaan huomattavasti enemmän itse Internetin teknisistä ominaisuuksista.

Lainsäädännöllinen ongelma tulee välittömästi netin hajautetusta luonteesta. Jos tämän toimija käyttää ulkomaisilla servereillä olevia palveluja, kuten esimerkiksi Googlen Blogger-alustaa, hänen henkilöllisyytensä selvittäminen menee käytännössä mahdottomaksi. Ulkomaiset palveluntarjoajat eivät ole Suomen lainsäädännön alaisuudessa, eivätkä ne ryhdy helposti luovuttamaan mitään käyttäjätietojaan vieraan maan viranomaisille etenkään minkään suhteessa vähämerkityksisen rikoksen johdosta. Teon väline sijaitsee usein aivan muualla kuin missä tekijä itse. Jos tämä halutaan ratkaista lainsäädännöllä, tulisi viranomaisten valtuuksia laajentaa siten, että he voisivat toimia samalla tavalla myös ulkomailla. Sanomattakin selvää, että tämä olisi vastoin valtioiden suvereniteettia.

Jos nettikäyttäjä osaa edes alustavat perustiedot IP:n piilottamisesta, informaation kryptaamisesta ja sen sellaisesta, ei viranomaisilla ole käytännössä mahdollisuuksia selvittää, kuka nettikäyttäjä on. TOR, VPN, proxyt ja muut keinot salata oma tietoliikenne ja piilottaa sen lähde ovat arkipäivää jokaiselle vähänkään enemmän nettiä harrastaneelle. Vaikka luotaisiin maailmanpoliisi valvomaan vihapuhetta globaalisti ja tälle maailmanpoliisille annettaisiin valta toimia kaikkialla maailmassa, ei siitäkään olisi todennäköisesti mitään hyötyä. Vaikka Google joutuisi luovuttamaan käyttäjätiedot tälle maailmanpoliisille, eivät viranomaiset mahdollisesti hyötyisi niistä mitään, sillä tietoisesti pahantahtoinen toimija on erittäin todennäköisesti kätkenyt liikenteensä ja kryptannut liikkuvan informaation.

Jos lakia ei ole mahdollista valvoa tai aina edes noudattaa, se ei merkitse mitään. Jos vastakkain ovat fysiikan laki ja Suomen eduskunnan säätämä laki, fysiikan laki tulee voittamaan joka ikinen kerta ilman ainoatakaan poikkeusta. Jos poliitikot tajuaisivat tämän, ottaisimme valtavan askeleen kohti rationaalisempaa yhteiskuntajärjestystä.


Rangaistuksilla yritetään pelotella hiljaiseksi - turhaan

Kun viranomaiset saavat hyvin harvoin ketään vihapuheesta kiinni, he pyrkivät ampumaan kovilla niitä harvoja, jotka saadaan kiinni. Logiikka tässä takana perustuu rangaistuksien oletettuun deterrenssiin, eli pelotevaikutukseen. Oikeustieteellinen teoria deterrenssistä olettaa, että jos tietystä rikoksesta on hyvin hankala saada ketään kiinni, on muutamille kiinnisaaduille annettava sen verran kovat tuomiot, että ne pelottavat myös vapaalla jalalla olevat toimijat rehellisiksi.

Deterrenssi kusee täydellisesti muutamaan tekijään. Käytännössä pelotevaikutuksen logiikka on hyvin samankaltainen kuin tekijänoikeusrikoksissa; koska juuri ketään ei saada kiinni, niin kun saadaan, takavarikoidaan pikkutyttöjen läppärit tai lyödään oikeudessa satojen tuhansien korvausvaatimukset, jolloin kukaan ei enää uskalla harrastaa tiedostojenjakoa. Sanomattakin on selvää, että tiedostojenjako ei ole tästä huolimatta lähdössä mihinkään. On epätodennäköistä, että myöskään vihapuhe loppuu deterrenssillä, koska se ei ole katoamassa lakien kiristyksistä ja julkisista tuomioista huolimatta.

Deterrenssin toimiminen
edellyttää rationaalisuutta.

Vielä suuremman ongelman deterrenssi kohtaa vihapuheen luonteesta. Deterrenssiteoria edellyttää, että toimija on rationaalinen. Hänen on siis pystyttävä arvioimaan, onko järkevää tehdä teko, mikäli teosta voi seurata vakava rangaistus. Jos toimija olisi rationaalinen, hänen tulisi arvioida "Vaikka tästä teosta ei jääkään juuri mitenkään kiinni, on rangaistus sen verran vakava suhteessa mahdollisesti tekemääni rikokseen, että jätänpä vihapuhumatta." Jokainen varmasti tajuaa logiikan ongelman.

Vihapuhe ei ole rationaalista. Siihen liittyy sananmukaisesti viha. Kun ihminen on riittävän vihainen, hän ei ajattele rationaalisesti, vaan toimii intohimojen ja tunteiden ohjaamana. Vaikka vihan hetki olisi vain ohimenevä, ei enempää tarvita, sillä Internet on välitön. Muutamassa minuutissa henkilö voi vihaisena mennä nettiin ja kirjoittaa kommentin, jota hän ei välttämättä vähemmän vihaisena edes tarkoittaisi, minkä jälkeen viesti on välittömästi ja ikuisesti potentiaalisesti kaikkialla maailmassa. Internetin tekniset ominaisuudet aiheuttavat sen, että muutaman hetken pikastuminen ja ärsyyntyminen muuttuu globaaliksi tiedonannoksi.

Koska rangaistuksien deterrenssivaikutus ei toimi hyvin Internetissä eikä lainkaan irrationaalisessa toiminnassa, oikeudellinen rankaiseminen vihapuheista on tyhjä arpa. Itse ilmiötä sillä ei voi saada kuriin. Käytännön seuraus rangaistuksista on lähinnä se, että silloin tällöin oikeuslaitos iskee ja hiljentää toisinajattelijan tai antaa nettikirjoittamisesta mielivaltaisesti kovempia tuomioita kuin jopa kaikista törkeimmistä rikoksista. Tällainen toiminta oikeusjärjestelmältä vahingoittaa kansalaisten luottamusta oikeuteen ja viranomaisiin.

Kansanedustaja Jussi Halla-aho tuomittiin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoihin hänen kirjoituksestaan "Muutama täky Illmanin Mikalle". (Olen julkaissut tuomioon johtaneen kirjoituksen uudestaan tässä blogissa, mikäli jotakuta kiinnostaa tutustua siihen.) Halla-ahon tekstit eivät olleet millään muotoa niin vakavia kuin mitä edes keskimääräinen muutaman keppanan loiventamassa aamukankkusessa kirjoitettu normiviesti Suomi24.fi:lle. Halla-aho oli kuitenkin julkinen henkilö, joten hänen saamisensa oikeuteen ja tuomiolle oli paljon helpompaa viranomaisille kuin keskimääräisen nettikirjoittelijan. Deterrenssiteoria vaati, että Jussi Halla-aho tuomitaan, jotta muut eivät uskalla enää kirjoittaa samalla tavalla kuin hän.

Tamperelainen nettihäirikkö Seppo Lehto tuomittiin viranomaisia halventavien tekstien ja videoiden levittämisestä yli kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen. Lehto oli kirjoitellut netin täyteen blogeja, joissa hän esiintyi muun muassa valtionsyyttäjä Mika Illmanina ja haukkui Illmanin roolissa etnisiä vähemmistöjä, demaripoliitikkoja, viranomaisia ja niin edelleen. Lehto oli luonut kymmeniä blogeja ja kirjoitellut ne täyteen törkeyksiä, minkä lisäksi YouTubessa oli hänen videoitaan, joissa hän heilaa Hitleriä ja piirtää kuvan Muhammedista sikana. Lehdon aiheuttama häiriköinti oli rankkaa ja laajamittaista. Jos oikeusjärjestystä ja sen antamia tuomioita katsotaan kokonaisuutena, ehdottomassa vankeusrangaistuksessa oli silti kyse kohtuuttomuudesta.

Vuonna 2011 kotkalaismies tuomittiin vuoden ja kolmen kuukauden yhteisen vankeusrangaistuksen raiskauksesta ja hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä. Vuonna 2012 kiiminkiläismies tuomittiin raiskauksesta vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen. Vuonna 2013 kaksi humalaisen naisen raiskannutta nuorta tuomittiin vuoden mittaisiin ehdollisiin. Vaikka kovat rangaistukset vihapuheesta ovat deterrenssiteorian mielestä loogisia, tosiasiallinen seuraus on se, että Suomen oikeusjärjestelmä antaa virkamiesten ja poliitikkojen halventamisesta kovemman tuomion kuin monista raiskauksista. Lisäksi näin kova tuomio on turha, koska deterrenssivaikutus jää olemattomaksi.

Deterrenssi ei toimi teorian edellyttämällä tavalla. Jos kovat tuomiot ja julkisesti toimiviin henkilöihin kohdistuva vaino toimisivat, vihapuhe vähenisi. Käytännössä deterrenssiteoria ei toimi. Teoriassa se toimii vielä vähemmän. Se, mitä deterrenssiteorian mukaan toimimisesta seuraa, on jopa kohtuuttomia tuomioita sekä epäjohdonmukaista syyttämiskäytäntöä. Tällaiset asiat ovat omiaan rapauttamaan kansalaisten uskoa oikeusjärjestelmän oikeudenmukaisuuteen.


Mitä vihapuheelle voi tehdä

Vihapuhetta ei siis voi kitkeä sensuroimalla tai valvomalla Internetiä, koska tämä on hyvin pitkälle mahdotonta sekä teknisesti että lainsäädännöllisesti. Mitä enemmän sensuuria ja valvontaa harjoitetaan, sitä enemmän sensuuria ja valvontaa kierretään. Vihapuhetta ei voi myöskään rajoittaa kovilla rangaistuksilla, koska deterrenssi edellyttää rationaalisuutta, joka vihapuheesta määritelmällisesti uupuu. Koska tappouhkausten saaminen on joka tapauksessa kettumaista, jotain asialle pitäisi tehdä.

Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, vaan asialle voidaankin tehdä valtavasti. Cyberkyttä Fobba "Markus" Forss on kommentoinut asiaa jo vuonna 2011, jolloin hän keksi niinkin ovelan kikan vihapuheen leviämistä vastaan kuin avoimuus. Forssin mukaan "Yksi ratkaisu vihapuheeseen on avoin data. Jos tilasto on julkinen sitä voidaan käsitellä ja se voidaan selittää auki. Jos ongelmasta ei puhuta, totuus etsitään itse. Tämä on yksi syistä, miksi vihapuhetta - laitonta ja laillista - kumpuaa."

Koska Fobba on puoliksi robotti, hänellä on intiimi ymmärrys cyberavaruuden rakenteista. Fobba tuokin esille yhden Internetin hienoimmista ominaisuuksista, joita ei ole vielä käsitelty. Internet tekee tiedon pimittämisen erittäin vaikeaksi ja monesti jopa mahdottomaksi. Jos jokin tieto on epämiellyttävää tai sen oletetaan aiheuttavan negatiivisia seurauksia, on tällainen tieto normaalisti voitu jättää julkaisematta tai pyyhkäistä pimentoon. Netin myötä tämä ei ole enää mahdollista.

Fobba suorittamassa rutiinitehtävää.

Mikään järjestelmä ei ole täydellinen. Niin pitkään kuin jokin informaatio on olemassa ja se yritetään saada haltuun, ennemmin tai myöhemmin se tupsahtaa esille jostain. Koska Internet, ei vaadita muuta kuin yksi tupsahtaminen ja tieto on välittömästi kaikkialla.

Hyvä esimerkki tästä on Turun kaupungin teettämä selvitys maahanmuuttajien asumiskustannuksista. Selvityksessä todettiin, että maahanmuuttajien aiheuttamat asumiskustannukset ovat kunnalle merkittävästi suuremmat kuin kantaväestön aiheuttamat kustannukset. Normaaliin turkulaiseen tapaan päättäjät ajattelivat, että tieto voi vahingoittaa maahanmuuttajien mainetta, minkä vuoksi he yrittivät piilotella selvitystä. Yllättäen selvityksen olemassaolo kuitenkin paljastui, minkä jälkeen se levisi Internetissä kulovalkean tavoin pitkin blogeja, foorumeja ja sosiaalista mediaa. Internetin ansiosta salattu asiakirja oli kaikkien ruuduilla ja siitä syntyi välittömästi tuhansia kopioita.

Otetaanpa tähän pieni ajatusleikki. On olemassa asiakirja, joka sisältää kiusallista tietoa. Kumpi herättää enemmän närkästystä ja vihaa; se, että tämä kiusallinen tieto kerrotaan heti julkisesti vai se, että tämä kiusallinen tieto yritetään salata, minkä jälkeen se tulee joka tapauksessa ilmi? Tietysti se, että tietoa yritetään salailla. Sen lisäksi, että tieto itsessään on negatiivista, kansalaisia alkaa riipiä perhanasti, että päättäjät katsovat heidän olevan liian typeriä, että he eivät ansaitsisi tietää asioita, tai että päättäjien pitäisi pyrkiä kontrolloimaan heidän mielipiteitään salailemalla tai peittelemällä. Salailu ei vähennä vihaa, mutta se on omiaan lisäämään sitä. Internetin aikakaudella taas salaisuudet eivät pysy salassa.

Mitä avoimempi yhteiskunta on, sitä vähemmän siellä on tilaa ennakkoluuloille, ärtymykselle ja vihalle. Puolestaan avoimessa yhteiskunnassa on enemmän tilaa kansalaiskeskustelulle ja demokratialle. Valehtelu ja salailu suututtaa ihmisiä ja Internetin kehittyessä on päivä päivältä todennäköisempää, että kaikki valheet ja salailu paljastuvat.

Tiedon vapaus ja avoimuus ovat paras vastalääke vihapuheelle. Jos kansalaiset saavat helposti käsiinsä tarvittavan tiedon ja faktat, voidaan ennakkoluuloisilta ja virheellisiltä väitteiltä katkaista siivet välittömästi. Avoimuus myös osoittaa julkisen vallan luottamusta kansalaisia kohtaan, mikä puolestaan lisää kansalaisten luottamusta julkista valtaa kohtaan. Vihapuheesta päästään eroon, kun ryhdytään keskustelemaan asioista sen sijaan, että keskustellaan ihmisistä. Välttämätön edellytys tälle on kuitenkin se, että asiat ovat kaikkien saatavilla helposti ja vaivattomasti.

Vaihtoehtomedioiden vaihtoehtoinen etiikka

Keskivertojuttua pidempiin, ajan kanssa ja huolella tehtyihin juttuihin erikoistunut Long Play on julkaissut Magneettimediaa, Verkkomediaa ja muita itseään "totuusliikkeenä" tituleeraavia julkaisuja käsittelevän jutun Totuuksien tavaratalo. Long Playn juttu on osunut yhdellä "totuusliikkeen" äänekkäimistä instituutioista, Verkkomedialla, arkaan paikkaan ja Verkkomedia onkin julkaissut juttua koskien jo peräti kaksi vastinetta, joissa se syyttää Long Playtä journalistisen etiikan rikkomisesta ja väittää, että itse toteuttaa journalistista etiikkaa. Arvatkaa, paljonko pitää paikkansa.

Journalistisella etiikalla tarkoitetaan eri puolilla maailmaa journalistien itse ylläpitämiä eettisiä säännöstöjä, joiden tarkoituksena on varmistaa journalismin taso sekä journalistisen ammattietiikan toteutuminen. Säännöt vaihtelevat yksityiskohdiltaan ja pykälöiltään maasta riippuen jonkin verran, mutta olennaiselta sisällöltään ne ovat hyvin yhdenmukaisia. Eri maissa journalistin etiikkaa valvovat eri elimet. Suomessa tämä valvontaelin on Julkisen sanan neuvosto.

Julkisen sanan neuvosto on journalistien itsesääntelyelin. Se on siis itsenäinen ja vapaa lainsäätäjien ja virkamiesten kontrollista. Kuten muut itsesääntelyelimet, myös Julkisen sanan neuvosto koostuu ammattilaisten sinne valitsemista muista ammattilaisista. Lisäksi Julkisen sanan neuvostoon kuuluu maallikkojäseniä, eli toimittajakunnan ulkopuolisia henkilöitä, joiden tarkoituksena on varmistaa, että Julkisen sanan neuvosto ei ole vain norsunluutornissa elelevän eliitin lelu, vaan se ottaa huomioon myös tavallisen kansalaisen ja lukijakunnan näkökulman. Julkisen sanan neuvosto valvoo journalistisen etiikan toteutumista ylläpitämällä journalistin ohjeita, joihin journalistinen etiikka on koottu, sekä ottamalla vastaan ja käsittelemällä journalistiseen etiikkaan sitoutuneista medioista tehtyjä kanteluita.

En aio käsitellä tässä kirjoituksessa Long Playn jutun sisältöä tai faktuaalisia väitteitä, vaan keskityn pelkästään journalistiseen etiikkaan. Tämä johtuu monesta syystä, kuten journalistisen etiikan tärkeydestä, mutta ennen kaikkea siitä, että Long Playn juttu on maksullinen, enkä varmasti ala maksaa rahaa siitä, että saan lukea tekstiä Internetistä. Teen sitä nimittäin nytkin aivan liikaa, ja jos pistäisin siihen vielä massia, menisin vapaaehtoisesti avohoitoon addiktiostani.

Heti vastineensa alussa Verkkomedia syyttää valtamedian lähteneen hyökkäykseen vaihtoehtomedioita vastaan. Verkkomedia esittää, että motiivina tälle on valtamedian kokema pelko, jota Verkkomedia perustelee väittämällä, että tutkimuksen mukaan 87% suomalaisista ei luota valtamedian moraaliin. Verkkomedia osoittaa oman moraalinsa sillä, että ei laita tähän tutkimukseen mitään linkkiä tai mainitse tutkimuksen nimeä mitenkään, jotta väite olisi edes tarkistettavissa. Hienon avauksen jälkeen Verkkomedia kritisoi Long Playn päätoimittaja Johanna Vehkoota YLE:n aikaisemmin julkaisemasta ohjelmasta, jossa toimittaja Verkkomedian mukaan kyseenalaisti Verkkomedian koko toimituksen uskottavuuden yhden blogikirjoituksen perusteella. Vastineessa Verkkomedia vertaa itseään Uuteen Suomeen ja kysyy, onko Uuden Suomen uskottavuutta kyseenalaistettu yksittäisen blogikirjoituksen perusteella.

Ei tietenkään ole. Uudessa Suomessa ja Verkkomediassa on kuitenkin sellainen ero, että Uuden Suomen blogeja ei ennakkoon moderoida, eivätkä toimittajat päätä, mitä blogialustalla julkaistaan. Verkkomediassa taas ei ole vapaata ja avointa blogialustaa, vaan toimituskunta ja päätoimittaja päättävät, mitkä blogikirjoitukset julkaistaan Verkkomedian sivuilla. Tämä on olennainen ero, koska media on vastuussa myös median ulkopuolisten toimijoiden tuottamasta materiaalista, mikäli media moderoi ennakkoon ja päättää, mitä ulkopuolisten toimittajien materiaalia se julkaisee sivuilleen. Esimerkiksi Iltalehti on vastuussa itse julkaistaviksi valikoimistaan blogiteksteistä, mutta ei sattumanvaraisen kävijän kommentista Iltalehden keskustelupalstalla. Verkkomedia on siis vastuussa yksittäisistä blogikirjoituksista, mutta Uusi Suomi ei ole.

Verkkomedia kritisoi vastineessaan myös Long Playn toimittaja Ilkka Pernuuta. Pernuu oli ollut seuraamassa Verkkomedian Janus Putkosen tilaisuutta Sastamalassa. Putkonen kritisoi Pernuuta, koska Pernuu ei ollut esitellyt tilaisuuden "esittelykierroksella" itseään tai esittänyt Putkosen alustuksen jälkeen yhtäkään kysymystä Putkoselle. Verkkomedia toteaa "vaaditte valtamediassa eettisyyttä ja journalististen arvojen kunnioittamista, mutta kokonaisuutena on todettava, että mikäli yllämainitsemani väitteet käsiteltäisiin riippumattomasti Julkisen sanan neuvostossa, saisitte epäilemättä nuhteet toiminnastanne artikkelia laatiessanne."

Oikeastihan toimittaja ei tietenkään rikkonut journalistista etiikkaa, vaan hiljaisuus oli jopa jutun tekemisen välttämätön ehto. Jos uutisen aiheena on Verkkomedia, eikä tietty Verkkomedian tekemä kirjoitus tai tietty Janus Putkosen esittämä väite, ei toimittajalla ole syytä esittää kysymyksiä koskien kirjoituksia tai väitteitä. Päin vastoin; kysymysten esittäminen voisi muuttaa alkuperäistä esitystä ja saada Putkosen tai muut paikallaolleet käyttäytymään eri tavalla. Toimittajan tehtävänä ei ole ohjata tapahtumien kulkua, vaan kertoa tapahtumista. Toimittaja toimi ammattimaisesti ja noudatti journalistin etiikkaa.

Vastineessaan Verkkomedia puolestaan väittää itse noudattavansa journalistista etiikkaa. Verkkomedian mukaan "Verkkomediaa ei ole sisältömme, 7 200 artikkelin aikana, kertaakaan haastettu JSN:n toimesta eikä virallisia oikaisuvaatimuksia meitä vastaan julistettu – mutta mikäli haluatte 'loukkaantuneena' haastaa meidät mainittujen faktojen perusteella, tehkää niin aivan vapaasti." Joko Verkkomedia vääristelee tarkoituksella totuutta tai sitten se ei ymmärrä, mistä journalistisessa etiikassa tai Julkisen sanan neuvostossa on kyse. Kumpikaan vaihtoehto ei ole erityisen hyvä.

On totta, että Verkkomedian juttuja ei ole koskaan käsitelty JSN:ssä. Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, että Verkkomedian jutut olisivat poikkeuksellisen korkealaatuisia, vaan siitä, että Verkkomedia ei ole JSN:n jäsen. Verkkomediaa ei ole ollut JSN:n käsiteltävänä, koska se ei ole sitoutunut Julkisen sanan neuvoston journalistin ohjeisiin. Verkkomedian jutut eivät siis olisi voineet edes teoriassa olla JSN:n käsiteltävänä. Samoin kehotus "tehkää niin vapaasti" on ontto, sillä koska Verkkomedia ei kuulu Julkisen sanan neuvostoon tai ole sitoutunut journalistin eettisiin ohjeisiin, siitä ei ole edes mahdollista tehdä kantelua JSN:lle. Tehkää siis vapaasti kantelu, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta, koska Julkisen sanan neuvosto ei ota käsiteltäväksi kuin journalistin eettisiin ohjeisiin sitoutuneiden medioiden kirjoituksia.

Se, että Verkkomedian juttuja ei ole käsitelty Julkisen sanan neuvostossa, ei myöskään tarkoita, etteikö niitä olisi ollut aihetta käsitellä. Annan tästä esimerkin. Elokuussa 2012 Verkkomedia julkaisi jutun, jossa se väitti suomalaisen professori Teivo Teivaisen liittyneen Venäjällä provosoineeseen Pussy Riot -tapaukseen. Väite ei pitänyt millään tavalla paikkaansa. Kun Verkkomedialle kerrottiin sen virheestä, Verkkomedia poisti koko alkuperäisen jutun ja laittoi nettiin lyhyen, asian yksityiskohtia selventämättömän oikaisujutun. Tämä oli vastoin journalistin etiikkaa.

Journalistin eettisten sääntöjen mukaan alkuperäisen uutisen poisto ja uuden tekstin lisääminen sivuille ei ole oikaisu. Julkisen sanan neuvoston ratkaisussa 4796/SL/12, jossa JSN antoi langettavan päätöksen Iltalehdelle hyvin vastaavankaltaisesta virheestä uutisen oikaisussa, JSN toteaa "olennaisesti virheellistä juttua ei pidä poistaa tiedotusvälineen verkkosivuilta, vaan sen yhteyteen tulee lisätä tieto jutun virheestä, esimerkiksi lisäämällä linkki oikaisuun". Nya Ålandille annetussa langettavassa päätöksessä 4598/SL/11 puolestaan todetaan "Neuvosto tähdentää, että virheellisen uutisen poistaminen verkosta ei ole oikaisu." Mikäli Verkkomedia olisi Julkisen sanan neuvoston jäsen, olisi se saanut Julkisen sanan neuvostolta langettavan ratkaisun journalistisen etiikan rikkomisesta. Tätä ei kuitenkaan edes voinut tapahtua, koska Verkkomedia ei ole sitoutunut journalistin eettisiin ohjeisiin.

Julkisen sanan neuvosto ja journalistinen etiikka eivät tietenkään ole täydellisiä tai toteudu täydellisesti. Ne ovat kuitenkin kevyttä parempia kuin ei mikään. Joskus Julkisen sanan neuvosto antaa vääriä tai kyseenalaisia päätöksiä, eikä se aina onnistu toteuttamaan tehtäväänsä. Monesti se kuitenkin myös onnistuu siinä. Journalistinen etiikka menee huomattavasti pidemmälle kuin lainsäädäntö. Esimerkiksi sananvapaus antaa oikeuden selittää jopa valheellista, virheellistä tai korostetun spekulatiivista aineistoa. Journalistinen etiikka ei. Jos media ei ole sitoutunut journalistin etiikkaan, se saa toimia täysin vapaasti lainsäädännön rajoissa, mikä tarkoittaa, että sillä on mahdollisuus muun muassa esittää puhdasta propagandaa faktana tai olla korjaamatta virheitä siinä laajuudessa, jossa toimittajien ammattietiikka edellyttää. Niin pitkään kuin tällainen media toimii lain rajoissa, sitä ei voida mitenkään saattaa vastuuseen julkaisuistaan tai sen toiminnan eettisyyttä tutkittavaksi.

Vaihtoehtomedioilla on tärkeä paikka vapaassa kansalaisyhteiskunnassa ja niiden merkitys vain kasvaa Internetin kehittyessä ja yleistyessä. Jotta ne kuitenkin voisivat olla yhtään sen parempia kuin usein kritisoimansa valtamediat, niiden tulisi noudattaa edes samoja laadun vähimmäisvaatimuksia kuin mitä valtamediat noudattavat. Siinä missä valtamedioiden eettisyyttä on edes mahdollista tutkia tai asettaa kyseenalaiseksi, Julkisen sanan neuvostoon sitoutumattomien medioiden ei. Niin pitkään kuin vaihtoehtomediat eivät ole sitoutuneet journalistin etiikkaan, noudata sitä tai edes ymmärrä sitä, niillä ei ole mitään varaa kritisoida tai parjata valtamedioita.

PS. Jos olette sitä mieltä, että tämä on "hyökkäys" vaihtoehtomedioita vastaan, niin imaiskaapa ämpärillinen kakkaa. Olen hengaillut vaihtoehtomediaskenessä vuosia muun muassa kirjoittamalla Infosota.fi:hin sekä olemalla mukana aikoinaan Turussa pyörivän vaihtoehtodokumentteja esittävän jengin, Dokumenttiprojekti: Uuden Näkemyksen perustamisessa sekä kääntämällä erilaisia aiheeseen liittyviä elokuvia suomeksi. Tämä ei siis johdu siitä, että olisin Illuminatin aivopesemä avaruusliskoagentti - vaikka toki haluaisin olla - vaan tasan niistä asioista, joista kirjoitan tässä tekstissä.

PPS. Kuulema tuosta kuvasta piti antaa krediittiä XKCD:lle. Kiitoksia, XKCD, että olet tehnyt tällaisen kuvan, jota käytän härskisti kysymättä edes lupaa. Aika mulukkua toimintaa minulta!

PPPS. Tätä post scriptumia kirjoittaessani Verkkomedia tekee lennosta muutoksia vastineeseensa. Jos lainaukset eivät enää pidä paikkaansa myöhemmin, se johtuu Verkkomediasta.

Valtuustoaloite Turun kaupunginvaltuuston kokousten suorasta lähettämisestä Internetissä

Esitin tänään 3.12. Turun kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen kaupunginvaltuuston kokouksien suoraksi Internet-lähettämiseksi ja -taltioinniksi. Vastaavanlaisia aloitteita on esitetty aikaisemminkin Turun kaupunginvaltuustossa - viimeisin tammikuussa 2012 - mutta ne on aina haudattu byrokratiaan ja vaiettu kuoliaaksi. Aloite on sekä kannanotto Turun kaupungin valtuustojen kokouksia koskevaa kuvauskieltoa vastaan että mahdollisuus kaupungille korjata virheensä ja kulkea kohti demokratiaan ja oikeusvaltioon kuuluvaa avoimuutta.

19. marraskuuta Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtinen kielsi Lauri Kotajaa ja Antti Tulosta kuvaamasta kaupunginvaltuuston avointa kokousta. Lehtisen mukaan kuvaaminen ja tallentaminen ei ole Turun kaupunginvaltuuston sääntöjen mukaan sallittua. Lehtisen mukaan kaupunginvaltuustolla on käytäntö, että kuvaamiseen on saatava lupa. Suomen kuntaliiton mukaan taas julkisen kokouksen keskustelujen nauhoittamista ei voida kieltää eikä tehdä luvanvaraiseksi. Tämä on jokaisen perusoikeus, jota virkamiehet eivät voi missään tapauksessa mielivaltaisesti rajoittaa.

Aloitteen allekirjoittivat lisäkseni valtuutetut Ville Auvinen Kristillisdemokraateista, Saara-Sofia Sutela Kokoomuksesta, Stefan Wallin Ruotsalaisesta kansanpuolueesta, Johannes Yrttiaho Vasemmistoliitosta sekä Olavi Mäenpää ja Maarit Rostedt Sinivalkoisista.

VALTUUSTOALOITE

3.12.2012
Kaupunginvaltuuston kokousten Internet-lähetyksestä ja -taltioinnista

Turun julkinen päätöksenteko on saanut viime aikoina osakseen paljon ansaittua kritiikkiä. Kuuden viime vuoden aikana Turun kaupunki on rikkonut julkisuuslakia yli sata kertaa. Tällaiset numerot ovat häpeällisiä ja ne kertovat kaupungin demokratian surkeasta tilasta. Julkisuus ja kansalaisten mahdollisuus seurata päätöksentekoa on toimivan demokratian välttämätön edellytys.

Elämme aikaa, jolloin jopa ala-asteikäisiltä lapsilta löytyy taskustaan puhelin, jolla voi kuvata HD-tasoista videokuvaa. On suorastaan noloa, että Turku ei ole ottanut modernia teknologiaa käyttöön parantaakseen demokratian toimimista, vaikka esimerkiksi Helsingissä ja Espoossa valtuustojen kokouksien kuvaaminen on normaali käytäntö. Valtuustojen kokouksien kuvaaminen suorana Internetiin sekä kuvatun materiaalin tallentaminen julkisesti kaikkien saataville on äärimmäisen helppoa ja halpaa.

Minimissään valtuustojen kokouksien kuvaaminen, lähettäminen ja taltiointi ei vaadi kuin hyvälaatuisen webbikameran ja Internet-yhteyden. Internet on pullollaan palveluita, jotka tarjoavat ilmaiseksi mahdollisuuden lähettää videokuvaa suorana ja tallentaa videokuva kaikkien nähtäville avoimesti nettiin. Tarvittaessa kunta voi hyväksikäyttää näitä netin ilmaisia palveluja kokouksien lähettämiseksi ja taltioimiseksi. Taloudellisia argumentteja kokouksien nettilähetyksiä vastaan ei yksinkertaisesti ole. Äärimmäisen pienellä taloudellisella panoksella voidaan parantaa päätöksenteon julkisuutta ja demokratian toteutumista valtavasti.

Turun kaupungilla ei yksinkertaisesti ole mitään perusteltuja syitä olla lähettämättä valtuuston kokouksia suorana netissä ja taltioimatta niitä julkisesti kaikkien saataville.

Edellisen perusteella esitän,

että kaupunginhallitus ryhtyy toimenpiteisiin kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi suorina Internet-lähetyksinä ja lähetettyjen kokousten taltioimiseen Internetiin julkisesti. Asiassa otetaan mallia ja haetaan tietoa kunnilta, joissa vastaava järjestelmä on jo olemassa. Videoinnin ja taltioinnin suunnittelussa ja käytännön toteuttamista varten kuullaan kansalaisjärjestöjä ja tehdään yhteistyötä Turun media-alan korkeakoulujen ja niiden opiskelijoiden kanssa.

Kunnanvaltuustojen kokoukset tulee näyttää suorana Internetissä

Arvatkaapa, mikä on tosi tyhmää. Se, että Turun kunnanvaltuuston kokouksia ei näytetä netissä, vaikka se ei maksa kuin nappeja; minimissään videokameran ja nettiyhteyden hinnan. Helsingissä kunnanvaltuustojen kokoukset näytetään suorana lähetyksenä Internetissä. Raisiossa kokouksia on näytetty jopa paikallistelevisiosta. Turussa tällaista mahdollisuutta ei ole. Tämä siitä huolimatta (tai juuri sen vuoksi), että kokousten näyttäminen suorana luo päätöksentekoon valtavasti avoimuutta.

Kun Turussa päätettiin sairaanhoitoon tehtävistä leikkauksista, kaupunginvaltuuston eteen kokoontui mielenosoitus vastustamaan päätöstä. Kokouksen alettua suuri joukko turkulaisia pyrki valtuustorakennukseen seuraamaan päätöksentekoa, mutta valtuustorakennuksen yleisöaition tilat olivat liian pienet ja monet jäivät ulkopuolelle. Mahdollisuus seurata heidän oikeuksiaan koskevaa päätöksentekoa evättiin siis monilta turkulaisilta puhtaasti siksi, että kaupunki ei ollut varautunut. Kokouksien lähettäminen Internetissä ratkaisee tällaiset ongelmat kertaheitolla ja antaa kaikille mahdollisuuden seurata kokouksia, vaikka kokous kiinnostaisi niin monia, että penkit paikanpäällä loppuisivat. Se myös tekee kokousten seuraamisesta helppoa. Kokouksia voi seurata esimerkiksi tietokoneella tai jopa kännykällä ilman, että kiinnostuneiden tulee vaivautua edes poistumaan asunnostaan. Pieni muutos laskee jokaisen kynnystä valvoa demokraattista prosessia ja päättäjien toimintaa.

Teoriassa demokratia toimii siten, että asian puolesta ja sitä vastaan esitetään argumentteja ja lopulta jokainen äänestää, mitkä argumentit olivat parhaat ja vakuuttavimmat. Käytännössä kunnanvaltuuston päätöksenteko Turussa toimii siten, että kun valtuutettujen läsnäolo on merkitty, valtuutetut lähtevät kahvioon höpöttelemään jonninjoutavuuksia tai alkavat selata Facebookista kuvia kissoista. Vasta, kun on aika äänestää, valtuutettuja alkaa kiinnostaa olla kokouksessa mukana kahvion tai Facebookin sijaan. Demokraattisen keskustelun sijasta edustajat eivät siis monesti kunnioita vastapuolta edes sitä vertaa, että vaivautuisivat kuuntelemaan heidän argumenttinsa, vaan he ovat jo tehneet päätöksensä valmiiksi ja puheet ovat lähinnä muodollisuus ja teatteria. Mikäli valtuustojen kokoukset lähetetään suorana Internetiin, kynnys lähteä huittelehtimaan kesken päätöksenteon kasvaa ja kansalaiset voivat valvoa päättäjiä paremmin.

Psykologisesti ihmiset toimivat "paremmin", kun he kuvittelevat, että heitä tarkkaillaan. Vuosien ajan Melissa Bateson Newcastlen yliopistosta oli pitänyt psykologian laitoksen kahvilassa laatikkoa, johon ihmiset maksoivat kahviosta ottamansa kahvit ja keksit. Bateson otaksui, että ihmiset toimivat rehellisemmin, jos he tuntevat, että heidän tekemisiään seurataan kuin jos he tuntevat olevansa vapaita tarkkailusta. Testatakseen hypoteesiaan Bateson laittoi maksulootan päälle bannerin, jossa oli viikottain vaihtuva kuva. Vuoroviikoin kuvana oli nippu kukkia, vuoroviikoin ominaisuuksiltaan vaihteleva silmä. Bateson huomasi, että viikkoina, joina bannerissa oli silmä, ihmiset maksoivat maksulootaan keskimäärin jopa kolme kertaa enemmän kuin viikkoina, jolloin bannerissa oli vain kukkia. Bateson katsoi, että oli hyvin epätodennäköistä, että ihmiset tietoisesti kuvittelivat, että heitä tarkkailtaisiin, sillä kahvio oli järjestetty siten, että kenenkään ei ollut mahdollista nähdä, maksoiko hän vai ei. Bateson päätteli, että kyse oli eräänlaisesta henkisestä refleksistä. Ihmiset toimivat automaattisesti moraalisemmin, kun he alitajuisesti kuvittelevat, että heitä tarkkaillaan.

Tietoisuus kameran läsnäolosta ja siitä, että päätöksenteko lähetetään suorana kaikille toimii samalla tavalla, mutta vielä tehokkaammin. Batesonin kokeessa pelkkä alitajuinen, todellisuuteen perustumaton kuvitelma tarkkailusta sai ihmiset maksamaan jopa kolme kertaa enemmän kuin mitä he maksoivat ilman silmää. Kun kunnanvaltuustojen kokoukset kuvataan ja ne lähetetään Internetiin, kyse ei ole pelkästä alitajuisesta refleksistä, vaan kuka tahansa voi oikeastikin tarkkailla päättäjiä tai myöhemmin tarkistaa, mitä kokouksessa on tapahtunut. Mahdollisuus tarkkailla päättäjiä parantaa päätöksenteon laatua painostamalla päättäjät tunnollisempaan ja moraalisempaan toimintaan.

Demokratia toimii sitä paremmin, mitä paremmat edellytykset kansalaisilla on valvoa päättäjien toimintaa ja itse päätöksentekoprosessia. Koska elämme aikaa, jolloin jopa ala-asteikäisiltä kakaroilta löytyy taskustaan puhelin, jolla voi kuvata HD-tasoista kuvaa, on suorastaan noloa, että modernia teknologiaa ei juuri hyödynnetä demokratian laadun parantamisessa. Turkuun ja kaikkiin muihin kuntiin, joissa valtuustojen kokouksia ei vielä lähetetä Internetissä, on asennetta mahdollisimman nopeasti järjestelmät kokouksien suoraa lähettämistä varten. Mahdollisuus seurata päätöksentekoa on minimioikeus demokratiassa.

Ihmisoikeudet ovat demokratian välttämätön edellytys ja oikeutus

Venäläinen punk-bändi Pussy Riot tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen yhtyeen pidettyä presidentti/tsaari Vladimir Putinia pilkkaavan esityksen moskovalaisessa kirkossa. Tuomio oli luonnollisesti ihmisoikeudellisten periaatteiden vastainen ja hyvin kyseenalainen länsimaisessa demokratiassa, ja oikeudenkäynti olikin herättänyt valtavasti huomiota jo ennen kuin tuomiota oli julistettu. Kansainväliset ja suomalaiset tahot ovat kovaan ääneen kritisoimassa tuomiota - ja tietysti syystä. Tässä kritiikissä kuitenkin unohdetaan helposti se, että Suomi itse on kaikkea muuta kuin ihmisoikeuksien mallivaltio. Siinä missä venäjällä tuomitaan kahdeksi vuodeksi kirkossa riehumisesta ja vallanpitäjien pilkkaamisesta, Suomessa Internet-häirikkö Seppo Lehto tuomittiin kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi hänen kirjoiteltuaan virkamiehiä ja poliitikkoja loukkaavia blogeja Internetiin. Venäjällä saa siis pienemmän tuomion siitä, että fyysisesti riehuu kirkossa haukkumassa vallanpitäjiä kuin mitä Suomessa saa, kun riehuu virtuaalisesti Internetissä haukkumassa vallanpitäjiä. Ihmisoikeudet eivät todellakaan toteudu Suomessakaan, mikä on valitettavan helppoa unohtaa näennäislintukodossamme.

Suomessa tapahtuu ihmisoikeusloukkauksia ja viranomaisten ihmisoikeuksista piittaamatonta toimintaa jatkuvasti. Siis ihan koko ajan. Ilman asunnonhaltijan lupaa asuntoon tunkeutuneet poliisit yrittävät venkoilla asunnonhaltijaa oikeudelliseen edesvastuuseen siitä huolimatta, että asunnonhaltijaa suojaa kotirauha, mutta yksityisyydensuoja ei suojaa poliiseja heidän toimittaessaan virkatehtäviään. Parikymmentä vuotta poliisina toiminut henkilö puolestaan paljasti Helsingin Sanomien Nyt-liitteelle, että poliiseilla on tapana muun muassa pahoinpidellä kiinniotettuja maijan takaosiossa tai suihkuttaa heidän päälleen pippurisumutetta seinän takaa. Alaikäistä poikaa oli täräytetty taser-etälamauttimella, vaikka hänet oli jo tehty vaarattomaksi. Tuomioistuimet edellyttävät Internet-operaattoreita sensuroimaan The Pirate Bayn, vaikka Suomen perustuslaki kieltää ehdottomasti ennakkosensuurin. Nämä eivät ole yksittäistapauksia, vaan Suomen julkisen vallan ihmisoikeuksista piittaamaton toiminta on todettu kansainvälisellä tasolla asti.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Euroopan neuvoston alainen tuomioistuin, joka valvoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista. Nimestään huolimatta tämä Euroopan neuvosto tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei liity Euroopan unioniin, vaikka monet sekoitavatkin ne toisiinsa. Euroopan ihmisoikeussopimusta ja siihen liittyvää ihmisoikeustuomioistuinjärjestelmää pidetään yleensä yhtenä maailman parhaista ja tehokkaimmista ihmisoikeuksia valvovista elimistä. Tämä ihmisoikeustuomioistuin on tuominnut Suomen ihmisoikeusrikkomuksista useammin kuin kaikki muut Pohjoismaat yhteensä. Väkilukuun suhteutettuna Suomi saa enemmän ihmisoikeusloukkauksia kuin naapurimaamme Neuvostoliitto.

Ihmisoikeudet ovat demokratialle välttämättömiä ja ne kulkevat kansanvallan kanssa välittömästi käsi kädessä. Jos ihmisiltä kielletään esimerkiksi sananvapaus, ihmiset eivät voi muodostaa tai ilmaista mielipiteitään vapaasti, mikä on demokraattisen keskustelun kulmakivi. Jos ihmiseltä kielletään oikeus opetukseen, hänen mahdollisuutensa hankkia demokraattisen mielipiteenmuodostuksen kannalta välttämätöntä tietoa on olennaisesti rajoittunut. Ehdottomalla ennakkosensuurin kiellolla taas pyritään poistamaan demokratialle välttämättömän tiedonvälityksen esteitä ja niin edelleen. Käytännössä kaikki perus- ja ihmisoikeudet liittyvät suoraan tai välillisesti demokratiaan ja siihen, milloin vapaa mielipiteenmuodostus on aidosti mahdollista.

Koska ihmis- ja perusoikeudet ovat demokratialle välttämättömiä, päätökset ja lait ovat demokratiassa hyväksyttäviä ja legitiimejä ainoastaan, mikäli ihmisoikeudet aidosti toteutuvat. Mikäli julkinen valta ei kunnioita ihmisoikeuksia, sillä ei ole moraalista oikeutta edellyttää kansalaisia noudattamaan sen asettamia lakeja tai sääntöjä. Julkinen valta, joka ei noudata ihmisoikeuksia, ei ole oikeutettua julkista valtaa, eikä tällaisen julkisen vallan asettamien sääntöjen rikkominen tai nodattamatta jättäminen ole eettisesti mitenkään väärin. Jotta julkinen valta säilyttää oikeutuksensa olla olemssa, se ei voi yksipuolisesti vaatia kansalaisia tottelemaan sitä, vaan myös  sen on noudatettava lakia. Koko julkisen vallan oikeutuksen ja kansalaisten yleisen lainkuuliaisuuden ja julkisen vallan kunnioituksen kannalta on välttämätöntä, että julkinen valta noudattaa ihmisoikeuksia. Jos julkinen valta ei kunnioita kansalaisten oikeuksia, vallankumouksesta tulee kansalaisvelvollisuus.

Suomen perustuslain mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön ihmisoikeuksien toteutumiseksi. Suomella on perustuslaillinen velvollisuus pyrkiä parantamaan ihmisoikeustilannetta koko maailmassa. Suomi voi onnistua tässä perustuslaillisessa tavoitteessaan ainoastaan, mikäli se itse toteuttaa ihmisoikeuksia omien rajojensa sisäpuolella. Niin pitkään kuin Suomi on toistuvasti ihmisoikeustuomioistuimessa saamassa langettavia tuomioita, Suomi ei voi esittää olevansa perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittava valtio. Jos valtio ei noudata ihmisoikeussopimuksia, ei sen kritiikki ihmisoikeusloukkauksia kohtaan ole varteenotettavaa. Se on sama kuin jos luokan pientä rillipäätä välitunneilla hakkaava kovis olisi iltapäivälehdessä avautumassa, miten koulukiusaamiselle on saatava välittömästi stoppi.

Jotta Suomi voi ajaa ihmisoikeuksia rajojensa ulkopuolella, sen on ensin varmistettava, että ihmisoikeusloukkauksia ei tapahdu jatkuvasti sen rajojen sisäpuolella. Martin Luther King jr:n sanoin epäoikeudenmukaisuus missä tahansa on uhka oikeudenmukaisuudelle kaikkialla. Venäläisten ihmisoikeusloukkausten kritisointi ei ole mitenkään jaloa, mikäli samaan aikaan ei pyritä systemaattisesti tekemään töitä sen eteen, että ihmisoikeusloukkauksia ei tapahdu Suomessa. Sen lisäksi, että meidän tulee taistella ihmisoikeuksien kansainvälisen toteutumisen vuoksi, meidän on ennen kaikkea taisteltava sen puolesta, että ihmisoikeudet toteutuvat paikallisesti.

Ihmisoikeudet ovat Suomessa retuperällä. Ihmisoikeuksien laittaminen kuntoon on ensisijaisen tärkeää, koska koko demokraattisen järjestelmän oikeutus perustuu suoraan ihmisoikeuksiin. Julkinen valta, joka ei kunnioita ihmisoikeuksia, kirjaimellisesti kerjää vallankumousta ja myös ansaitsee sen. Yksi äärimmäisen tärkeä askel perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen varmistamisessa on perustaa Suomeen perustuslakituomioistuin, jollainen löytyy normaaleista länsimaisista demokratioista, mutta jostain lähinnä profeettojen ja Juhan af Grannin ymmärtämästä syystä ei Suomesta. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on yksiselitteisesti välttämätöntä, jotta julkinen valta voi hankkia takaisin oikeutuksensa ja luotettavuutensa tai jotta Suomi voi edes teoriassa tehdä mitään aitoa työtä ihmisoikeuksien kansainvälisen toteutumisen vuoksi.

Kieltä vastaan hyökkääminen on hyökkäys mieltä vastaan

Kieli on yksi mahtavimmista asioista, mitä inhimillisessä kanssakäymisessä on olemassa. Poliitikot ovat olleet hyvin tietoisia tästä kielen vallasta jo antiikin Kreikan ajoista lähtien, jolloin retoriikkaa pidettiin biologian vertaisena tieteenä. Nykyään kieltä vastaan hyökätään systemaattisesti ja sen merkityssisältöä sekä käyttöä pyritään muuttamaan valtiollisten päättäjien toimesta. Syy, minkä vuoksi nykyään keskustellaan niin paljon siitä, miten keskustellaan, sen sijaan, että keskusteltaisiin asioista, liittyy suoraan tähän. Kielen käyttämisellä, rajoittamisella ja muutospyrkimyksillä yritetään hallita ja sen alle yritetään kätkeä jopa päättäjien taholta tuleva systemaattinen inhimillistä arvoa alentava kohtelu.

Otetaan esimerkiksi niin sanottu "positiivinen erityiskohtelu". Positiivisella erityiskohtelulla tarkoitetaan tiettyihin ihmisryhmiin kohdistuvia erityistoimia, kuten esimerkiksi kiintiöitä tai suosimista. Yhden ryhmän suosiminen ja asettaminen muita edullisempaan asemaan tietysti tarkoittaa aina sitä, että toinen ryhmä joutuu vastaavalla tavalla epäedullisempaan asemaan. Käytännössä "positiivinen erityiskohtelu" siis tarkoittaa samaa kuin "syrjintä". Positiivinen erityiskohtelu on kuitenkin helpompi myydä kansalaisille kuin syrjintä, koska sanassa "syrjintä" on valtavasti negatiivista latausta. Ja ymmärrettävistä syistä, sillä syrjintä viiteryhmän perusteella on yksi vastenmielisimmistä asioista länsimaisen liberaalin demokratian, ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden kannalta. Päättäjät voivat saada tuen millaiselle hirmuteolle tahansa, kunhan he sanovat "kansanmurha" kohteliaasti.

Toinen hyvä esimerkki on "populismi". Nykyään populistiksi sanotaan helposti kaikkia, jotka puhuvat sellaisista poliittisista asioista, joista kansa haluaa kuulla - tai joista media luulee kansan haluavan kuulla. Populismi ei kuitenkaan tarkalleen ottaen tarkoita aivotonta huutelua tai Timo Soinin retoriikkaa, vaikka poliitikot niin tahtovatkin esittää pystyäkseen leimaamaan vastustajiaan. Populismi on poliittinen filosofia, jonka mukaan kansalaisten oikeuksia ja vapauksia on edistettävä suhteessa erityisoikeuksia nauttivaan eliittiin. Populismi on demokratian muoto, jossa päättäjät eivät saa tehdä kansan tai ainakaan omien kannattajiensa mielipiteen vastaisia päätöksiä. Populismi on elitismin vastakohta. Kun asiaa katsotaan tältä kannalta, populistiksi syyttäminen menettää kaiken teränsä ja populismista tulee jopa tavoiteltava asia. Poliitikoille ja vallanpitäjille on kuitenkin tärkeää, että populismia ei ymmärretä aitona vaihtoehtona, vaan heidän kannaltaan on parasta, mikäli kansalaiset kuvittelevat populismin olevan pelkästään nuoleskelua, koska tällöin he voivat edelleen syyttää ihmisiä populisteiksi negatiivisessa mielessä. Kielenkäyttö on vallankäyttöä.

Olennaista kielenkäytössä on se, että kieli ei ole pelkästään sanoja ja merkityssisältöjä, vaan kieli on perustavanlaatuisesti yhteydessä kaikkeen, mitä ylipäätään voimme ajatella. Se, millainen käyttämämme kieli on, vaikuttaa siihen, miten näemme ja koemme maailman ja miten suhtaudumme eri asioihin. Tämä ei rajoitu ainoastaan siihen, että poliitikkojen pitää pukea pahat tekonsa nätteihin samettikaapuihin, vaan kieli vaikuttaa huomattavasti kokonaislaatuisemmin koko kuvaamme todellisuudesta. Kieli vaikuttaa jopa siihen, miten koemme ajan ja avaruuden.

Yksi Australian aborginaalien kielistä, guugu yimithirr - jonka nimeä en osaa lausua - eroaa suuresta osasta yleisemmin tapaamistamme kielistä siinä, että kielessä ei ole lainkaan egosentrisiä koordinaatteja. Antropologi John Haviland ja kielitieteilijä Stephen Levinson ovat osoittaneet, että guugu yimithirristä puuttuvat kokonaan termit kuten oikealla, vasemmalla, edessä tai takana. Guugu yimithirrissä kaikki asiat paikallistetaan absoluuttisilla ilmansuunnilla. Jos guugun puhujalta kysyy, missä suola on, hän vastaa suolan olevan esimerkiksi keittiön lounaisimmassa kaapissa. Guugun puhuja ei kerro kirjan olevan hänen oikealla puolellaan, vaan pohjoisessa, etelässä, lännessä tai idässä.

Jotta guugu yimithirr -kielen puhujat voivat keskustella edes tavanomaisimmista, jokapäiväisimmistä asioista, on heidän tiedettävä jatkuvasti, missä ilmansuunnat ovat. Jotta edes tavallinen keskustelu on mahdollista guugu yimithirrin kielellä, on sen puhujilla oltava tarkka sisäinen kompassi, joka on toiminnassa 24/7, oli puhuja hereillä tai unessa, kännissä tai selvänä. Tarkka ja jatkuvasti toimiva sisäinen kompassi on guugu yimithirr -kansalle välttämätön elinehto, minkä vuoksi jokaiselle guugun puhujalle kehittyy miltei yli-inhimillinen kyky suunnistaa ja ymmärtää ilmansuuntia. Guugun kielen taitaja pystyy sanomaan, missä suunnassa on pohjoinen riippumatta siitä, onko hän avoimessa metsässä päivällä vai pimeässä luolassa keskellä yötä. Vaikka guugu yimithirrit ovat biologisesti juuri samanlaisia kuin me, heidän käsityksensä avaruudesta ja tilasta on täysin toisenlainen kuin meillä johtuen siitä, että he puhuvat erilaista kieltä.

Avaruuden lisäksi kieli vaikuttaa käsitykseen ajasta; sekä siihen, miten ihminen visualisoi "ajan muodon" sekä siihen, miten hän ylipäätään ymmärtää tai havaitsee ajan kulumisen. Mandariininkiinaa kirjoitetaan ja luetaan laajasti edelleen vertikaalisesti ylhäältä alas, minkä vuoksi mandariininkiinan puhujat oppivat luonnollisesti ajattelemaan ajan juoksevan samaan suuntaan. Lera Boroditsky Stanfordin yliopistolta tutki ilmiötä muun muassa tekemällä kokeita ihmisille, jotka puhuivat mandariininkiinaa. Boroditsky ryhmineen antoi mandariininkiinan puhujille tehtäväksi järjestellä esineitä horisontaalisesti tiettyyn järjestykseen, minkä jälkeen he kysyivät koehenkilöiltä tiettyjä aikaan liittyviä kysymyksiä, kuten tuleeko maaliskuu ennen huhtikuuta. Tutkijat huomasivat, että mandariininkiinan puhujien oli hankalampi ymmärtää yksinkertaisia aikaan liittyviä peruskysymyksiä, kun heidät oli ensin saatu ajattelemaan horisontaalisesti järjestelemällä esineitä.

Lena Boroditsky tutki ajan hahmottamista ja muistamista myös muiden kielien kannalta. Eri kielissä on erilaisia aikamuotoja, joita käytetään tai ei käytetä riippuen kielen ominaispiirteistä. Esimerkiksi suomen kielestä puuttuu futuuri, joka on normaali aikamuoto englannissa ja monissa muissa kielissä. Indonesian kielessä verbit eivät käytännössä taivu aikamuodoissa. Puhujat voivat lisätä tarkentavia määreitä, kuten "pian" tai "eilen", mutta nämä eivät ole välttämättömiä, jotta asian voisi sanoa kieliopillisesti oikein. Indonesiaksi "minä keitin munia" ja "minä keitän munia" voidaan sanoa tismalleen samalla tavalla ilman kieliopillisia ongelmia tai ongelmia ymmärtämisessä.

Boroditsky perusti Indonesiaan tutkimuslaboratorion, jossa yksi hänen oppilaistaan teki kokeen koskien indonesialaisten ajallista hahmottamista. Indonesialaisille koehenkilöille näytettiin kolmea erilaista kuvaa samasta tapahtumasta; miehestä, joka oli aikeissa potkaista palloa, miehestä potkaisemassa palloa ja miehestä, joka oli juuri potkaissut palloa. Kun koehenkilöitä pyydettiin kuvailemaan kuvia, he kuvailivat kaikkia kuvia samalla tavalla ("mies potku pallo"), minkä lisäksi he myös väittivät kaikkien kuvien olleen samanlaisia. Koska indonesialaiset eivät puhuessaan yleensä rekisteröi aikamuotoja, he eivät pystyneet myöskään muistamaan eri kuvien ajallisia eroja. Kieli vaikuttaa suoraan siihen, miten ihminen ymmärtää ajan kulumisen ja jopa siihen, miten ihmisen ajallinen taju ja muisti pelaa.

Ajatukset ja kieli eivät ole toisistaan riippumattomia, vaan ne elävät symbioottisessa yhteydessä. Mitä paremmin kieli vastaa todellisuutta, sitä luontevammin ihminen pystyy ajattelemaan todellisuuteen liittyviä asioita. Mitä rajoittuneempaa kieli on, sitä hankalampaa ihmisen on pystyä ajattelemaan sen avulla monipuolisesti ja luomaan uusia ideoita. Kaikki kieleen kohdistuva manipulointi on mieleen kohdistuvaa manipulointia, ja kielen manipulointi on yksi tehokkaimmista tavoista hallita, sillä kajoamalla kieleen voidaan kajota suoraan mieleen, sieluun ja siihen, millainen ihmisten koko todellisuudenkuva on.

Tietenkään kielet eivät ole koskaan muuttumattomia tai absoluuttisia, mutta olennaista on se, miten tuo muutos tapahtuu. Muutos voi tapahtua luonnollisesti yhteiskunnan muuttuessa ja kehittyessä sekä ihmisten kanssakäydessä keskenään. Vaihtoehtoisesti muutos voi tapahtua ylhäältä alas pakottamalla, kuten poliitikot ja muut vallankäyttäjät pyrkivät tekemään. Luonnollisesti muuttuessaan kieli heijastaa alhaalta ylös ajatusmallien ja -tapojen muutosta. Tietoisesti muutettaessa kielen muutokset heijastavat vallankäyttäjien tarvetta ja tahtoa manipuloida, hallita ja ottaa valtansa alle. Koska kieli on lähtökohtaisesti inhimillinen ominaisuus, ei poliittinen ominaisuus, tulee kielen muutoksien olla lähtöisin ihmisistä, eikä poliittisista päätöksistä. Medialla, vallanpitäjillä tai muilla vastaavilla instansseilla ei ole oikeutta ryhtyä määrittelemään tai muuttamaan sanoja tai niiden merkityssisältöjä, vaan niiden tulee toimia ihmisten ehdoilla. Koska kieli on suora portti mieleemme ja todellisuuteemme, on sitä pyrittävä suojelemaan kaikilla mahdollisilla keinoilla, eikä sen voi antaa korruptoitua tai altistua päättäjien ja mielipidevaikuttajien manipulaatiolle.

LISÄÄ AIHEESTA:
Elämme valheen verkossa

Vain Suomen kansalaiset voivat sanoa, mikä on Suomen kansalaisten etu

Torstaina eduskunta päätti Suomen 740 miljoonan lainatakuista Irlannille. Hallitus perusteli lainatakuita Suomen kansalaisten edulla. Tässä on yksi ongelma. Hallitus ei voi tietää, mikä on Suomen kansalaisten etu. Hallitus voi ainoastaan luulla tai väittää tietävänsä sen. Hallitus ja sen tekemät päätökset ovat kaukana kansalaisten mielipiteestä, ja koska "etu" on suhteellinen käsite, voivat ainoastaan kansalaiset itse sanoa, mikä on heidän etunsa.

Ei ole olemassa mitään yksiselitteistä totuutta, jonka pohjalta voisi sanoa, mikä on yleismaailmallinen "etu". Se, mikä kenenkin mielestä on etu, riippuu aina arvoista. Ihminen, joka on esimerkiksi elämässään kokenut turvattomuutta, voi arvostaa turvallisuutta enemmän kuin ihminen, joka on ollut aina suhteellisen turvassa, mutta jonka vapauksia on rajoitettu. Se, mikä on arvokasta ja tavoittelemisen arvoista, riippuu yksilöstä. Jollekin taloudellinen vakaus tai hyvinvointi voi olla tärkeämpää kuin tasa-arvo tai turvallisuus. Kyse on mielivaltaisesta päätöksestä, jota ei ole mahdollista todistaa yleismaailmallisesti. Etu on subjektiivinen käsite ja jokainen käsittää sen eri tavalla.

Koska etua ei voi määritellä ylhäältä, Suomen kansalaisten etua eivät voi määritellä poliitikot, hallitus, media, pankit tai mikään muukaan instituutio. Ainoat, jotka voivat tietää, mikä on Suomen kansalaisten etu, ovat Suomen kansalaiset itse.

Puhtaasti edustuksellisessa järjestelmässä, jossa parlamenttivaalit järjestetään kerran neljässä vuodessa ei ole mitään takeita, että eduskunnan tai hallituksen toimilla olisi hetkellä kansalaisten tuki. Mitä pidemmälle eduskuntavaaleista mennään, sitä todennäköisempää tämä on. Suomen Gallupin tekemän puoluebarometrin mukaan 51 prosenttia kansalaisista ovat tyytymättömiä hallitukseen. Poliittiset tapahtumat tai poliitikkojen tekemät päätökset voivat vaikuttaa Suomen kansalaisten luottamukseen valittuja päättäjiään kohtaan. Luottamus voi olla hyvin alhainenkin, mutta päätöksenteko ei ilmennä tätä ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Pelkästään edustuksellinen järjestelmä on liian jäykkä ottamaan kansalaisten mielipiteen huomioon.

Vaikka eduskunta toimiikin kansan nimissä, kyse on 200 tavallisen ihmisen mieltymysten ja oletusten muovaamasta henkilökohtaisesta päätöksestä. Lisäksi on huomioitava, että Suomen demokratiassa päätöksiä eivät tosiasiallisesti edes tee kansanedustajat, vaan puolueet ja hallitus. Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen äänesti Irlannin lainasta hallituksen ja eduskuntaryhmänsä linjan vastaisesti. Helsingin sanomien mukaan Keskustalla on selvät säännöt tilanteisiin, joissa edustaja rikkoo äänestyksessä ryhmäkuria. Helsingin sanomien mukaan ryhmäkurin rikkominen johtaa tavallisesti hiljaiseen yhteiseen rankaisuun: ryhmäkurin rikkoja ei pääse pitkiin aikoihin mihinkään kunnon asemiin kuten jaostojen tai valiokuntien johtoon, kunnollisille matkoille tai ryhmän luottamustoimiin. Ryhmäkurilla ja epävirallisilla rangaistuksilla puolueet ohjaavat kansanedustajien äänestyskäyttäytymistä kansanedustajan äänestäjistä riippumatta.

Suomen perustuslain mukaan kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset. Ryhmäkuri ja "hallituksen pelisäännöt" ovat keinoja pyrkiä varmistamaan, että kansanedustaja sitoutuu noudattamaan muita kuin perustuslaillisia määräyksiä. Ryhmäkuri kasvattaa entisestään kuilua kansalaisten ja tehtyjen päätösten välillä ja se on vastoin Suomen perustuslain henkeä. Ryhmäkuri ei perustu Suomen kansalaisten etuun.

Jotta suuria linjauksia, kuten Irlannin lainaa, voitaisiin perustella kansalaisten edulla, sillä tulisi olla kansalaisten suora hyväksyntä. Kansanäänestyksessä kansan mielipide tulee suoremmin esille kuin eduskunnan äänestyksessä. Eduskunnassa oman näkemyksensä Suomen kansalaisten edusta saavat sanoa 200 erioikeutettua poliitikkoa, jotka toimivat eturyhmiensä kurin mukaisesti. Kansanäänestyksessä jokainen Suomen kansalainen saa osallistua päätöksentekoon. Suorassa kansanäänestyksessä ne, joiden edusta päätetään, saavat sanoa, onko päätös tuon edun mukaista vai ei.

Hallitus ei voi oikeuttaa toimintaansa Suomen kansalaisten edulla, jos Suomen kansalaisilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä hallituksen toiminta, oli se millaista tahansa. Hallituksella ei ole mitään takeita sille, että sen toiminta olisi Suomen kansalaisten edun mukaista. Kun hallitus perustelee jotain Suomen kansalaisten edulla, on perustelu yhtä pätevä kuin jos hallitus perustelisi päätöksen tyhjällä. Varmistaaksemme, että Irlannin lainatakuiden kaltaisissa asioissa toimittaisiin Suomen kansalaisten edun mukaisesti, tulisi näistä asioista järjestää suora, sitova kansanäänestys.

Lisää tietoa:
Suora demokratia edustuksellisen demokratian tueksi
Sitovat kansanäänestykset parantavat taloutta

Yhdysvaltojen harjoittamaa järjestelmällistä kidutusta ei tule hyväksyä

Jos on olemassa valtio, joka systemaattisesti ja jatkuvasti kiduttaa, tappaa viattomia ja rikkoo ihmisoikeuksia, onko oikein olla sen kanssa yhteistyössä vain, koska muutoin meidän elintasomme saattaisi laskea? Tällainen valtio on olemassa, ja sen nimi on USA.

Salaisten asiakirjojen ja viranomaislähteiden vuotamiseen erikoistunut Wikileaks-sivusto julkaisi 23. lokakuuta liki 400 000 asiakirjaa koskien Yhdysvaltojen toimintaa Irakissa. Asiakirjoista paljastuu muun muassa, että Yhdysvallat sulkivat silmänsä irakilaisten järjestelmälliseltä kiduttamiselta, minkä lisäksi Yhdysvaltain sotilaat ovat tappaneet luultua enemmän siviilejä, mukaanlukien raskaana olevia naisia ja henkisesti sairaita.

Tässä ei tietenkään ole mitään yllättävää. Vuonna 2006 julkisuuteen päätyi 279 valokuvaa ja 19 videota, jotka kuvasivat Yhdysvaltain sotilashenkilökunnan ja valtion virkamiehistön toimintaa Irakin Abu Ghraib -vankilassa. Julkaistussa materiaalissa Yhdysvaltain sotajoukot muun muassa pakottavat vankejaan masturboimaan ja kiduttavat heitä sähköllä ja vedellä. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Firstin vuonna 2006 julkaisemassa selvityksessä todetaan, että Yhdysvaltojen sotilaat ovat kiduttaneet ainakin 8 ihmistä kuoliaaksi Afghanistanissa ja Irakissa. Korkein kidutukseen liittyvästä kuolemasta annettu rankaisu on ollut 5 kuukautta eristyksissä. Tietenkään ei sovi myöskään unohtaa Guantanamoa, jonka kidutustapaukset herättivät suurta kohtua mediassa.

Yksittäisinäkin tapauksina nämä olisivat äärimmäisen vakavia rikoksia ihmisyyttä vastaan. Kuitenkin kauhun koko kuva paljastuu vasta, kun ymmärtää, että kyse ei ole mistään sattumista, vaan tietoisista poliittisista päätöksistä. Vuonna 2006 Yhdysvallat otti käyttöön Military Commissions Actin, joka mahdollistaa sotaoikeudenkäyntien järjestämisen niin kutsutuille "laittomille taistelijoille" ja heidän vangitsemisensa määräämättömäksi ajaksi ilman oikeutta päästä riippumattoman tuomioistuimen eteen lyhyessä ajassa. Todistukset, jotka on saatu painostamalla tai halventavalla toiminnalla ovat päteviä Military Commissions Actin alaisuudessa perustetuissa sotatuomioistuimissa. Monet ihmisoikeusjärjestöt, muun muassa Amnesty, ovat tuominneet Military Commissions Actin järjestelmänä, joka hyväksyy kidutuksen. Ihmisoikeusloukkaukset ja epäinhimillinen kohtelu kuuluvat sekä käytännössä että lainsäädännössä Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan.

Kaikkien maiden, jotka pitävät itseään oikeusvaltiona, tulisi tuomita yksiselitteisesti Yhdysvaltojen toiminta. Ei se voi olla oikein, että vain koska pelkäämme, että ilman kaupankäyntiä Yhdysvaltojen kanssa emme saa halpoja purilaisia, olemme valmiita hyväksymään hiljaisesti sen, että Yhdysvallat toistuvasti jää kiinni kidutuksesta ja siviilien ampumisesta. Asia on vähän sama kuin jos eurooppalaiset vain sulkisivat silmänsä Kim Jong-Ililtä, kunhan Pohjois-Koreasta tulee junalastillisia platinaa. Isoa suvaitaan vain sen takia, että se on iso. Koko Yhdysvaltain kansainvälisen politiikan voi tiivistää seuraavalla tavalla: "On oikein kiusata, jos on riittävän iso vetämään turpaan ilman, että kukaan muu voi mitään." Euroopan valtioiden politiikka Yhdysvaltoja kohtaan taas on tiivistettynä "Kyllä, herra."

On mahdollista, että yhteistyöstä kieltäytyminen Yhdysvaltojen kanssa romahduttaisi eurooppalaisten valtioiden elintasoa, mikäli ne eivät saisi jonkinlaisia uusia yhteistyökumppaneita tilalle tai muuttaisi muuten koko ekonomista järjestelmäänsä. Tästä seuraakin perustavanlaatuinen inhimillinen kysymys: Ovatko ihmiset valmiita kärsimään toisten ihmisten puolesta? Henkilökohtaisesti ainakin tahtoisin uskoa, että olen riittävän inhimillinen siihen, että voisin vaihtaa kämppäni murto-osaan nykyisestä, olla ilman televisiota tai autoa ja syödä puolet vähemmän, jos siitä seuraisi se, että toista ihmistä ei kidutettaisi tai siviilejä ei ammuttaisi.

Pienenä valtiona Suomi ei tietenkään voi yksin tehdä mitään, mikä muuttaisi maailmanpolitiikkaa radikaalisti. Suomi voi kuitenkin toimia esimerkkinä muille maille. Jos yksi valtio murtaa padon ja toimii ensimmäisenä, on muiden valtioiden kynnys toimia huomattavasti pienempi. Jo se, että muut maat alkaisivat avoimesti tuomita Yhdysvaltain toimintaa ja sen ihmisoikeuksien vastaista lainsäädäntöä, osoittaisi, että Yhdysvaltain toiminta ei ole hyväksyttyä. Suomen tulisi esimerkiksi vetäytyä kaikista NATO:on liittyvistä operaatioista, kuten Afghanistanista, ja kieltäytyä luovuttamasta ihmisiä Yhdysvalloille. Suomen perustuslain mukaan ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Yhdysvaltain harjoittamat kidutukset ja ihmisoikeusloukkaukset eivät tule loppumaan koskaan, jos muut valtiot ovat valmiita hyväksymään ne. Jos Yhdysvaltoja ei edes pyritä painostamaan toimintansa muuttamiseksi, ei Yhdysvalloilla ole mitään motiivia muuttaa sitä toimintaa. Niin pitkään kuin esimerkiksi eurooppalaiset valtiot tekevät kritiikittömästi yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa normaaliin tapaan huolimatta siitä, mitä Yhdysvallat on ja miten se toimii, tulevat Yhdysvallat varmasti jatkamaan toimintaansa. Paha voittaa, kun hyvät ihmiset eivät tee mitään.

"Maan tapa" on hanurista

Timo Soini kirjoittaa Iltalehden blogissaan maan tavasta ja siitä, miten se koskee myös suomalaisia. Soinin kirjoitus käsittelee Italiassa sattunutta tapausta, jossa suomalaisnainen, eli suomalaissyntyinen Italian kansalainen Soile Lautsi anoi Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta tutkimaan, rikkovatko Italian koulujen seinällä olevat krusifiksit Italian allekirjoittamassa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa olevaa uskonnonvapauspykälää. Timo Soinin mielipide on, että kyseessä olevan Italian kansalaisen ei olisi tullut viedä kysymystä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, koska "maan tapa".

Oletetaan, että irlantilainen maailmanparantaja tulee Suomeen, elää täällä ja saa Suomen kansalaisuuden. Asuttuaan Suomessa muutaman vuoden hän on huomannut, että Suomessahan - perkele - poliitikot kähmivät itselleen etuja, tekevät lehmänkauppoja keskenään ja toimivat muutenkin moraalisesti vastuuttomasti. Voitaisiin itse asiassa jo perustellusti sanoa, että hyvä veli -järjestelmät ja poliitikkojen kusipäinen toiminta ovat Suomessa maan tapa, ja tuo maan tapa täyttää järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit! Tästä kettuuntuneena aina valpas irlantilaisemme päättää parantaa suomalaisten oloja ja valittaa kyseisestä maan tavan mukaisesta toiminnasta asiaankuuluville tahoille, kuten tuomioistuimille ja viranomaisille.

Tässä krusifiksiasiassa on kyse täysin samasta. Lautsin toiminta Italiassa meni pilkulleen Italian lakien mukaan. Nainen ei rikkonut mitään Italian lakia, vaan toimi tasan, kuten Italiassa pitää toimia, jos jokin yhteiskunnallinen asia närästää. Euroopan ihmisoikeussopimus on osa Italian lakia. Italia liittyi Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen juuri sen vuoksi, että Italian kansalaiset voivat tehdä tällaisia valituksia, kun kokevat sen tarpeelliseksi. Lautsi ei siis alkanut kovaan ääneen valittaa siitä, että suvivirsi loukkaa hänen kulttuuriaan tai että krusifiksit ovat rasisteja, vaan hän toimi, kuten sivistyneessä yhteiskunnassa toimitaan, ja käytti juuri tällaisia kysymyksiä varten tehtyjä yhteiskunnan omia oikeudellisia mekanismeja. Jos se ei ole ”maan tapaa”, että toimii yhteiskunnan lakien mukaisesti ja pyrkii muuttamaan yhteiskunnassa negatiiviksiksi kokemiaan asioita juuri sillä tavalla, kuten siinä yhteiskunnassa tuleekin lain ja yhteiskuntajärjestyksen mukaan tehdä, mikä sitten on?

Laki on pohjimmiltaan kodifioitua "maan tapaa". Se on kirjoitettu tekstiä, johon on koottu se, miten yhteiskunta toimii. Tietysti maan tavan voidaan ajatella menevän kirjoitettua lakia pidemmällekin ja siihen voidaan lukea esimerkiksi käyttäytyminen, kieli ja niin edelleen ja niin edelleen. Tässä vaiheessa kuitenkin aletaan kulkea epämääräisellä, täysin tulkinnanvaraisella ja subjektiivisella alueella, jossa "maan tapa" ei enää tarkoita juuri mitään. "Maan tavasta" tulee samanlainen käsite kuin "kylmästä" tai "kuumasta". Kokis voi olla kylmää, jos se on +4 astetta. Talvi voi olla lämmin, jos se on -4 astetta. Jollekin lämmin kesä on +15 astetta, toiselle +30 astetta. Koska "maan tapa" ei ole itsessään yksiselitteinen asia, sitä ei voida käyttää vaatimaan yksiselitteisiä asioita.

Toisaalta vaikka "maan tapa" olisi yksiselitteinen, se ei ole siitä huolimattakaan hyvä peruste, koska maan tapa voi olla perseestä. Vaikka Pohjois-Koreassa maan tapa on se, että väärinajattelijat ammutaan ja heidän perheensä pistetään leireille kuolemaan nälkään ja pakkotyöhön, on tästä huolimatta jokaisen ihmisen oikeus - ja jopa ihmisyyden tuoma velvollisuus - pyrkiä auttamaan pohjoiskorealaisia kanssaihmisiään ja vastustamaan pohjoiskorealaista "maan tapaa". Jos henkilö olisi Teräsmies, voisivat moraaliset syyt jopa velvoittaa pistämään koko Pohjois-Korean maan tavan palasiksi ja heittämään kaikki tätä maan tapaa toteuttavat henkilöt Lex Luthorin seuraksi vankilaan. Maan tapa ei ole etiikan ja moraalin yli menevä mahtikäsky, joka tarkoittaa, että vääryyksistä tulee vaieta.

Kaikki maan tapa, joka ei ole lakia, on mielipidekysymys, eikä se, että jokin on "maan tapa", tee siitä hyväksyttävää asiaa välttämättä edes tuon maan sisäpuolella. Jos ihmisiä aletaan vaatia toimimaan tietyllä tavalla ja perusteluna tälle käytetään "maan tapaa", silloin tulee pystyä myös tarkasti kertomaan, mikä tämä maan tapa on. Erityisen tärkeää tämä on, jos toiminta, jota pyritään kieltämään, on muuten täysin lain ja hyvien tapojen mukaista. "Maassa maan tavalla" on fraasi, joka on ehkä käyttökelpoinen arkipäiväisessä keskustelussa, mutta kaikesta politiikkaan ja oikeuteen liittyvästä keskustelusta se tulee heittää armotta jorpakkoon. Fraasin tilalle voi ottaa käyttöön yleismaailmallisemman, modernimman ja kattavamman ohjesäännön, jonka jokainen pystyy todennäköisesti allekirjoittamaan; "vältetään perseilyä". Maan tapa on hyvä perustelu päättömille vaatimuksille, koska se ei tarkoita yhtään mitään.

PS. Tässä kirjoituksessa ei ole kyse Timo Soinista. Tässä kirjoituksessa on kyse maan tavasta ja siitä, mitä maan tavalla tarkoitetaan.

"Vasemmisto" ja "oikeisto" ovat tyhjänpäiväistä humpuukia

Poliittiset puolueet jaetaan perinteisesti oikeiston ja vasemmiston akselille. Klassisessa mielessä oikeistolaisuudella on tarkoitettu taloudellista liberalismia, konservatiivisuutta, isänmaallisia arvoja sekä vapauden korostamista. Vasemmistolla taas on tarkoitettu sosiaalista oikeudenmukaisuutta, muutoksellisuutta, työväenliikkeen arvoja sekä oikeuksien korostamista. Nykyään oikeistolla tarkoitetaan vasemmiston vihollisia ja vasemmistolla oikeiston vihollisia. Mitään muuta merkitystä niillä ei enää ole.

Hyvän esimerkin tästä tarjoavat perussuomalaiset. Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan perussuomalaiset on hieman keskustasta vasemmalla oleva työväenpuolue. Perussuomalaisten kunnallisvaaleissa saaman voiton jälkeen Paavo Lipponen kuitenkin vertasi perussuomalaisten taustalla vaikuttavia ideologioita 1930-luvun äärioikeistolaisiin ideologioihin. Euroopan unionin uutisia välittävä EUObserver puolestaan kertoi Perussuomalaisten kannattavan kovia oikeiston arvoja. Tietysti perussuomalaisetkin tahtovat haukkua muita äärioikeistoksi, jotta heitä itseään ei haukuttaisi. Tämän vuoksi Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala korostikin Ilkka-lehdessä 11.10.2009, miten Muutos 2011 on hänen mielestään äärioikeistoa. Nämä esimerkit eivät ole yksittäistapauksia, vaan arkipäiväinen osa politiikan sekä median retoriikkaa.

Se, miten poliittiseen spektriin liittyvää termistöä käytetään mediassa tai poliitikkojen itsensä keskuudessa, ei seuraa minkäänlaista johdonmukaisuutta tai kaavaa. Kyse on pelkästään kuumasta ilmasta, eli sisällöttömästä aukomisesta vailla minkäänlaista pointtia. Oikeiston ja vasemmiston merkityssisältö vaihtelee tasan sitä mukaa, mitä käyttäjän motiivit sattuvat milloinkin olemaan, missä yhteydessä asiasta puhutaan ja kenen kannalta asiasta puhutaan. Kun itsensä oikeistolaiseksi mieltävä ihminen tahtoo käyttää leimakirvestä, hän toteaa vastustajiensa olevan "kommunisteja" tai "vihervasemmistoa". Kun taas vasemmistolaiseksi itsensä mieltävä tahtoo herjata, ottaa hän esille "fasismin" ja "laitaoikeiston". Mitään perusteita millekään näille määrityksille ei anneta -- koskaan. Jos termit määriteltäisiin, ne menettäisivät tehonsa leimakirveinä.

Myös termien historialliset merkitykset heittävät häränpyllyä ajasta ja paikasta riippuen. Yleinen oletus toisen maailmansodan tilanteesta oli se, että Saksan natsit olivat "äärioikeistoa" ja Neuvosto-Venäjän kommunistit "äärivasemmistoa". Todellisuudessa näillä kahdella järjestelmällä ei kuitenkaan ollut mitään olennaista eroa. Molemmat kannattivat omaa versiotaan sosialismista; Saksalla kyse oli kansallissosialismista ja Neuvostoliitolla kommunistisesta sosialismista. Kumpikaan järjestelmä ei suosinut taloudellista tai poliittista liberalismia. Molemmat järjestelmät olivat totalitaarisia diktatuureja, jossa kaikki valta oli keskittynyt vahvalla hallintakoneistolle. Järjestelmät jaettiin oikeistoon ja vasemmistoon, koska ne olivat sodassa toisiaan vastaan ja pyrkivät demonisoimaan vastustajansa.

Alunperin vasemmisto/oikeisto-akseli on peräisin Ranskasta 1700-luvun loppupuolelta. Status quo'n säilyttämistä kannattaneet istuivat lainsäädäntöelimissä oikealla, siinä missä taas muutosta ajavat tahot istuivat vasemmalla. Tämän vuoksi nykymaailmassakin eletään monessa suhteessa oletuksessa, että oikeistoon liittyisi konservatiivisuus ja vasemmistoon taas muutoksellisuus. Asia ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua, sillä se, mikä on konservatiivista ja mikä ei, vaihtelee.

Konservatiivisuus (lat. conservare, säilyttää) merkitsee vanhan tilanteen säilyttämistä tai pyrkimystä vanhaan tilanteeseen. Jenkkilässä konservatiiveina pidetään republikaaneja, jotka kannattavat pieniä veroja ja valtion vähäistä puuttumista talouteen. Ihmistä, joka on kannattamassa verovaroilla kustannettavien palvelujen lisäämistä, pidetään Jenkkilässä muutoshenkisenä. Tästä esimerkkinä Barack Obama ja hänen terveydenhuoltouudistuksensa. Suomessa perinteinen järjestelmä taas on ns. hyvinvointivaltio, eli valtio, joka huolehtii verovaroista kustannettavilla sosiaalisilla tulonsiiroilla kansalaistensa hyvinvoinnista. Taloudelliseen vapauteen puuttumisen ja positiivisten oikeuksien korostamisen vuoksi järjestelmää voidaan perustellusti pitää klassisella akselilla vasemmistolaisena. Jos henkilö ehdottaa hyvinvointivaltion ja siihen liittyvien arvojen lopettamista täyden talousliberalismin edessä, ei häntä voida Suomessa pitää mitenkään konservatiivina, mutta tästä huolimatta hänen ajamansa politiikka olisi klassisesssa mielessä oikeistolaista.

Konservatismin liittäminen oikeistoon on vain yksi esimerkki. Ongelma itsessään syntyy siitä, että arvoja ja asioita, joilla ei ole mitään välttämätöntä liitonnaissuhdetta toisiinsa, niputetaan yhteen nimikkeiden alle. Ei ole mitään syytä, miksi vahvasti isänmaallinen ("oikeistolaisuus") duunari ei voisi samaan aikaan kannattaa työväenliikettä ja hyvinvointivaltiota ("vasemmistolaisuus"). Mikään asia koko universumissa ei tee sitä, etteikö äärimmäisen liberaali ("oikeistolaisuus") ekonomi voisi katsoa valtiorajojen olevan puhtaasti keinotekoisia konstruktioita, joita ei tarvita ("vasemmistolaisuus"). Minkäänlainen looginen välttämättömyys ei sääntele sitä, mitkä asiat liittyvät vasemmistolaisuuteen ja mitkä oikeistolaisuuteen. Kyse on puhtaasti ihmisten sanavalinnoista.

Vasemmiston ja oikeiston jaottelusta seuraa se, että poliittiset vaihtoehdot tarjotaan ihmisille könteissä. "Jos kannatat tätä asiaa, silloin kannatat myös tätä asiaa." Kun ihminen ottaa vasemmistolaisuuden tai oikeistolaisuuden mielivaltaiset etiketit osaksi identiteettiään, hän tekee näistä mielipidekönteistä osan itseään. Todellisuudessa kuitenkaan asioita ei voi koplata yhteen köntiksi, vaan esimerkiksi kysymys kansallisvaltiosta on täysin erillinen kuin kysymys sosiaalisista tulonsiirroista. Vastaavasti yhä suurempi ja suurempi osa asioista ovat sellaisia, että niitä ei voida millään tavalla pistää oikeiston tai vasemmiston perinteiselle akselille. Yksi hyvä esimerkki tästä ovat sähköisen liikenteen tunnistetiedot. Kumpikaan, ei oikeisto eikä vasemmisto, tiedä, mitä nämä tunnistetiedot ovat tai miten suhtautua niihin. Teknologia ja kehitys tuovat jatkuvasti uusia asioita, eivätkä vanhat, kalkkiutuneet oletukset poliittisesta "vasemmasta" ja poliittisesta "oikeasta" pysy sen perässä.

Ihmisten poliittinen jako vasemmistoon ja oikeistoon on vanhentunut ja turhanpäiväinen tapa. Se, mitä siitä todellisuudessa seuraa, on kansan jakaminen itseään vastaan. Kansalle luodaan tällä keinotekoisella jaottelulla omasta keskuudestaan vihollisia, joita syyttää yhteiskunnan erilaisista epäkohdista. Talouskriisin aikana tämä näkyi äärimmäisen selvästi "vasemmistolaisten" syyttäessä talouskriisistä oikeistolaista liberaalipolitiikkaa ja "oikeistolaisten" taas haukkuessa kriisin syyksi vasemmistolaista sääntelyä. Todellisia syyllisiä osoitetaan sormella hyvin harvoin, kun on mahdollista käyttää syntipukkia. Vasemmistolle oikeistossa on aina syntipukki ja oikeistolle puolestaan vasemmistossa.

Koska vasemmistolle tai oikeistolle ei ole edes etäisesti yhtä merkityssisältöä, ajattelevat ihmiset vasemmiston ja oikeiston tarkoittavan eri asioita. Joillekin vasemmistolaisuuteen liittyvät liberaalit ajatukset, toisen mielestä taas se on perinteisesti työväenliike. Joillekin oikeisto on kansallismielisyyttä, toisille klassista liberalismia. Ongelma, mikä tästä seuraa, on se, että ihmiset puhuvat samoilla sanoilla eri asioista, eivätkä tämän vuoksi tajua toisiaan. Keinotekoisen vastakkainasettelun lisäksi vasemmiston ja oikeiston jaottelu etäännyttää ihmisiä toisistaan.

Todellinen poliittinen spektri ei jakaudu vasemmistoon ja oikeistoon. Todellinen poliittinen spektri jakautuu niihin, jotka ovat ihmisten puolella, ja niihin, jotka eivät ole. Jos ihminen on korruptoitunut tai psykopaattinen, ei sillä ole mitään väliä, mitä väriä hän tunnustaa. Jalot ideologiat eivät paina mitään vaakakupissa, jossa on henkilökohtainen etu, raha ja oman valtansa kasvattaminen. Oikeiston ja vasemmiston välisen vastakkainasettelun ja keinotekoisen jaottelun ylläpitäminen vaikeuttaa keskustelua, kangistaa ajattelua ja piilottaa olennaisia kysymyksiä savuverhon taakse. Se on turhaa ja vahingollista.

Marko Sihvonen vastaan eurooppalainen stalinismi

Marko Sihvonen on ollut eduskuntatalon edessä nälkälakossa 1.2. alkaen vastustaakseen Suomen pohjavesien yksityistämistä ja myymistä ylikansallisille suuryrityksille. Veden hinta on nousemassa räjähdysmäisesti ja nykyinen talouskriisi ainoastaan kiihdyttää tätä. Suomen hallitus on asettamassa lakia, joka mahdollistaa kansallisten pohjavesivarantojen myymisen yksityisille yrityksille. Asia liittyy EU-direktiiveihin.

Asiasta ovat kirjoittaneet ainakin:
Riikka Söyring 1, 2
Veli-Pekka Kortelainen 1
Lars Österman 1
Kullervo Kalervonpoika 1, 2

Marko Sihvoselle on tehty Facebookiin tukiyhteisö ja hänen mielenosoitukselleen on perustettu tukisivusto. Yle ei ole huomioinut Marko Sihvosen mielenosoitusta mitenkään. Suomen lain mukaan laillisen mielenosoituksen järjestämiseksi ei tarvita minkäänlaista lupaa, vaan ainoastaan järjestysluonteinen etukäteisilmoitus viranomaisille. Marko Sihvonen oli todistettavasti tehnyt tämän ilmoituksen. Tästä huolimatta 3.2. poliisit ottivat Marko Sihvosen kiinni ja laittoivat hänet poliisiauton taakse. Poliisi ei perustellut Sihvosen kiinniottoa millään tavalla.

Se, mitä tässä tapahtuu, on, että Suomen virkavalta ei kunnioita lakia, eli sitä ainoaa asiaa, jonka ansiosta heillä on lainkaan minkäänlaista valtaa yli kenenkään toisen. Se, miksi näin tapahtuu, on se, että julkinen valta ei tahdo ihmisten näkevän, että ihmiset pystyvät sanomaan ääneen mielipiteensä julkisen vallan moraalittomista ja oikeudettomista toimista. Julkinen valta ei kestä ihmisten mielipiteitä, joten ihmiset pyritään pelottelemaan hiljaiseksi.

3.5.2009 Helsingin Sanomat uutisoi Suomen syyllistyneen viimeisen 15 vuoden aikana useampaan ihmisoikeusrikkomukseen kuin kaikki muut Pohjoismaat yhteensä. Kun ottaa huomioon sen, että muissa Pohjoismaissa on yhteensä 3,7 nousee luku vielä merkittävämmäksi. Ainoastaan seitsemän Euroopan neuvoston maata on saanut Suomea enemmän tuomioita sananvapauden rikkomisesta. Suomi liukuu jatkuvasti yhä kiihtyvällä tahdilla kohti samankaltaista vastustuksen ja vaikutusmahdollisuudet nujertavaa kontrollijärjestelmää kuin mikä naapurimaa Venäjällä on vallinnut muutamia hassuja poikkeuksia lukuunottamatta koko Suomen nykyisen olemassaolon ajan.

Kehitys ei ole ainutlaatuista Suomessa, vaan tämä sama ilmiö tapahtuu kaikkialla Euroopan unionissa. Naapurimme Ruotsi on ottanut käyttöönsä telekuuntelujärjestelmän, jolla se pystyy valvomaan kaikkea sen rajat ylittävää liikennettä, mikä tarkoittaa käytännössä hyvin suurta osaa Suomen tietoliikennettä. Tämän lisäksi Euroopan yhteisöjen tuomioistuin vaati Ruotsia ottamaan käyttöönsä lait, jotka pakottavat teleoperaattorit tallentamaan asiakkaidensa puheluja ja sähköposteja.

Britannian hallitseva puolue Labour on luonut keskimäärin 33 uutta rikosta joka ikinen kuukausi siitä asti, kun se on ottanut vallan. Labourin hallituksen aikana on myös ryhdytty asentamaan valvontakameroita 20 000 tuhanteen yksityiseen kotiin. Valtontajärjestelmän hinta on noin 400 miljoonaa puntaa. Britannia on asentamassa kameroita talojen sisälle myös valvoakseen ihmisten naapureita, jalankulkijoita ja katunäkymää.

Ei ole mitään syytä olettaa, että kehitys tulisi pysähtymään siihen pisteeseen, missä se on nyt. Valvonta-, hallinta- ja seurantajärjestelmien kehittely ja implementointi on ainoastaan kiihtynyt ja se kiihtyy yhä edelleen. Koko Euroopan unioni, ei vain Suomi, on kulkemassa kohti köyhää, kurjaa ja hallittua dystopiaa. Tässä ei ole mitään omituista, sillä järjestelmät ja ihmiset niiden takana ovat läpi historian halunneet valtaa muiden ihmisten yli. Nykyhetki olisi historiallinen kuriositeetti, jos niin ei olisi tälläkin hetkellä.

Kansanedustajilla, ministereillä tai virkamiehillä ei ole todellisuudessa lainkaan valtaa. Heidän ainoa valtansa on kirjoittaa paperille tai tietokoneelle asioita ja puhua. Heidän puheensa ja kirjoituksensa vaikuttavat todellisuuteen ainoastaan sen takia, että ihmiset eivät ole vaivautuneet sanomaan vastaan. Kun ihmiset sanovat heille vastaan, heidän hallitsijan viittansa putoaa pois ja heistä tulee tasan samanlaisia tyyppejä kuin kaikista muistakin.

Perjantaina 19.2. Marko Sihvosen tukijoukot järjestävät ulkoilmabileet Arkadianmäellä. Kannattaa myös liittyä Facebookin tukiyhteisöön ja harkita Söyringin ja muiden blogien levittämistä läpi Internetin.

Sellossa tapettiin ihmisiä, koska poliitikot ja virkamiehet eivät noudata lakia

Kun Sellon tapahtumat sattuivat, olin Rovaniemen maalaiskunnassa keskellä ei mitään, eikä minulla ollut juuri moderneja tiedonvälityskeinoja käytettävissäni. Siksi yllätyinkin, että mitähän vittua taas, kun palasin Åboon, ja luin asiasta seurannutta keskustelua. Aamulehdessä vertaillaan Suomen ja Kosovon välisiä väkivaltatilastoja ja kansanedustaja Tanja Karpela taas mutisee, että "eikä tämä ole mikään maahanmuuttajaongelma vaan suomalaista arkea." MTV3:n mukaan taas on hyvä juttu, että osa nettikeskustelijoista osaa muistuttaa kouluampujien ja Vantaan ostoskeskuspommittajan olleen suomalaisia.

Voi morjens, jätkät. Voikohan joku kertoa meikällekin, että missä vaiheessa olennaiseksi muuttui se, mitä etnistä ryhmää murhaaja on?

Kysehän ei nimittäin ollut suomalaisista tai albaaneista eikä suomalaisesta kulttuurista tai albanialaisesta kulttuurista, vaan puhtaasti yksin toimineesta yksittäisestä psykopaatista sekä poliittisista päätöksistä ja virkamiestason edesvastuuttomasta toiminnasta. Ensisijainen vastuu teoista on ainoastaan teot tehneellä Ibrahim Shkupollilla itsellään, eikä kenelläkään muulla. Toissijainen vastuu on tasan tarkkaan niillä ihmisillä ja vain niillä, jotka eivät käyttäneet heille eduskunnan myöntämiä valtuuksia estääkseen tällaisia tapahtumia, vaikka valtuudet on nimenomaisesti myönnetty sitä varten, että tällaisia asioita ei tapahtuisi. Kyse on siitä, että Shkupolli oli syyllistynyt toistuviin väkivaltarikoksiin, mutta häntä ei ollut poistettu maasta, vaikka lain mukaan siihen olisi ollut kaikki edellytykset.

Ulkomaalaislain 149 §:n mukaan "maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin taikka joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle." Shkupolli oli tuomittu aikaisemmin pahoinpitelystä, ampuma-aserikoksesta sekä ampuma-aserikkomuksesta, minkä lisäksi hänet oli tuomittu lähestymiskieltoon. Lain mukaan ei ollut mitään epäselvyyttä, etteikö Shkupollia olisi voitu karkottaa. Shkupollin karkottamatta jättäminen oli tietoinen poliittinen päätös, jonka seurauksena Shkupolli murhasi viisi ihmistä.

Jokainen ulkomaalainen väkivaltarikollinen, jota Suomesta ei poisteta, on haitallinen erityisesti Suomessa oleskeleville ulkomaalaisille, joiden pää toimii normaalisti ja jotka eivät kuvittelisikaan tekevänsä joukkoraiskausta, ampuma-aserikosta tai pahoinpitelyä. Jos yksikin pienen vähemmistöryhmän edustaja syyllistyy vakavaan rikokseen, se loogisesti mustamaalaa vähemmistöryhmää vahvasti, sillä tapaus näkyy tilastoissa välittömästi ryhmän pienen koon vuoksi. Vastaavasti ryhmän koon vuoksi tapaus saa suhteessa huomattavasti enemmän näkyvyyttä kuin jos kyseessä olisi enemmistöryhmän edustaja.

Jos kymmenen tyypin ryhmästä yhdeksän syyllistyy vakavaan väkivaltarikokseen, on luonnollista, että myös yksi viaton joutuu epäilyksen ja epäluulojen alaiseksi. Jos nämä yhdeksän potkaistaan välittömästi vankilan kautta muualle, ei jäljellä ole enää kuin tämä yksi viaton, jolloin ryhmä on sataprosenttisesti viatonta ja syy kohdistaa ryhmään epäluuloja luonnollisesti pienenee. On ryhmän kunnollisten jäsenten etu, että tietoisilla, poliittisilla päätöksillä ei kasata paskaa koko ryhmän niskaan. Tällä hetkellä sataprosenttisesti pelkästään päättäjien valinnoista johtuvilla päätöksillä paskaa kasataan ulkomaalaisten niskaan.

On myös otettava huomioon, että valtiolla on väistämättä rajalliset resurssit. Oletetaan, että valtiolla on 1000 rahayksikköä käyttää turvapaikanhakijoihin ja yksi turvapaikanhakija vie 10 rahayksikköä. Valtio voi siis hoivata sataa turvapaikanhakijaa. Jos näistä sadasta turvapaikanhakijasta kuusi ovat rutiininomaisesti väkivaltarikoksiin syyllistyviä tyyppejä, tarkoittaa se sitä, että valtio voi hoivata kuutta hyvin käyttäytyvää turvapaikanhakijaa vähemmän. Jokainen väkivaltarikoksiin syyllistyvä turvapaikanhakija, jota ei karkoiteta Suomesta, vie pois resursseja, joilla voitaisiin tarjota turvapaikka sellaisille ihmisille, jotka todellisuudessa tarvitsevat turvapaikkaa, ja jotka eivät tee väkivaltarikoksia. Jokainen karkottamatta jätetty väkivaltarikoksiin syyllistyvä turvapaikanhakija on haitallinen oikeasti turvapaikan ansaitseville ihmisille, koska se vie heiltä yhden turvapaikan.

Ulkomaalaisten mustamaalautumisen ja resurssien tuhlaamisen lisäksi nämä ihmisten itse tarkoituksella tekemät poliittiset valinnat aiheuttavat sen, että ihmiset kärsivät. Jos Shkupolli olisi karkoitettu, ei hän olisi ampunut Sellossa ihmisiä. Jos jokainen toistuvasti raiskauksiin syyllistyvä ihminen poistetaan maasta, silloin nämä ihmiset eivät raiskaa enää yhtään ketään koko maassa. Tämä on äärimmäisen yksiselitteistä. Luonnollisestikaan ulkomaalaisten väkivaltarikollisten poistaminen maasta ei poista kotimaista väkivaltarikollisuutta, mutta kuten kaikki ymmärtävät, se ei ole mikään syy olla poistamatta ulkomaisia väkivaltarikollisia maasta. Pahalla ei voida oikeuttaa pahaa tai perustella pahaa, eikä kyvyttömyys estää tietyn pahan tapahtumista ole oikeus olla estämättä toisen pahan tapahtumista. Jos on mahdollisuus estää alienia syömästä Eevaa, mutta ei ole mahdollisuutta estää predatoria syömästä Marttia, se ei ole syy olla estämättä alienia syömästä Eevaa.

Suomen valtio voi hallita ainoastaan omien rajojensa sisäpuolista aluetta, ja on Suomen valtion velvollisuus pyrkiä siihen, että tämä alue on mahdollisimman turvallinen. Suomi voi vaikuttaa tämän alueen turvallisuuteen poistamalla ulkomaalaiset, toistuvasti väkivaltarikoksiin syyllistyvät ihmiset, mutta Suomi ei voi vaikuttaa sisäiseen turvallisuuteensa poistamalla suomalaisia väkivaltarikollisia. Suomella ei nimittäin ole moraalista oikeutta sysätä omia ongelmiaan, eli tässä tapauksessa suomalaisia väkivaltarikollisia, muiden maiden kontolle. Lainsäädännössä tämä valtion vastuu omista kansalaisistaan ja heidän teoistaan ilmenee Suomen perustuslain 9 §:ssä. "Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan." Valtiolla on vastuu omista kansalaisistaan ja Suomen perustuslaki estää Suomen valtiota siirtämästä tätä vastuuta muille valtioille.

Vastaavasti samaa periaatetta seuraten millään muulla maalla koko tällä planeetalla ei ole pienintäkään velvollisuutta ottaa vastaan tai kannettavakseen suomalaisten väkivaltarikollisten ongelmaa. Suomalaisia rikollisia ei voi karkoittaa maasta, koska silloin nämä rikolliset menisivät johonkin toiseen maahan ja tämä toinen maa joutuisi ottamaan kantaakseen Suomen valtiolle ehdottomasti ja jakamattomana kuuluvan vastuun. Sama pätee myös toisin päin, sillä Suomella ei ole pienintäkään velvollisuutta kaitsea tai valvoa ulkomaalaisia väkivaltarikollisia, eikä muilla mailla ole minkäänlaista oikeutta olla pitämättä huolta itse omista väkivaltarikollisistaan.

Siinä, että toistuviin väkivaltarikoksiin syyllistyviä ulkomaalaisia ei poisteta Suomesta, ei ole mitään järkeä. Siitä ei ole hyötyä kenellekään muulle kuin näille väkivaltarikollisille itselleen. Väkivaltarikollisten tuleville uhreille ja heidän läheisilleen kyse on kärsimyksestä ja surusta. Muille ulkomaalaisille kyse on siitä, että muutama mätä yksilö pilaa ryhmän mainetta. Suomen valtiolle kyse on resurssi- ja turvallisuusongelmasta. Sellon tapahtumat paljastivat karulla tavalla järjestelmän epäkohtia, mutta kuten yleensä, taaskaan niihin epäkohtiin ei olla puuttumassa, vaikka keinot puuttua ovat jo valmiina Suomen laissa ja niiden käyttäminen ei vaadi mitään muuta kuin yksinkertaisesti päätöksen. Lakeja ei pidä edes muuttaa, vaan niitä tulee ainoastaan noudattaa. Tässä on kyse pelkästään valinnasta, ei mistään sen monimutkaisemmasta.