perjantai 12. huhtikuuta 2013

Valta kuuluu Somalimaan somaleille


Torstaina 11.4. Somalimaan somalit osoittivat mieltä Somalimaan itsenäisyyden tunnustamiseksi. Mielenosoitus sujui hyvin ja paikalla oli runsaat sata ihmistä. Vastaavia mielenosoituksia on järjestetty ympäri maailman ulkomailla asuvien Somalimaan somalien pyrkiessä tuomaan huomiota asialle. Kansainvälisen yhteisön on tarkoitus keskustella Somalimaan tulevaisuudesta myöhemmin keväällä ja kesällä.



Länsimaissa Somalia nähdään helposti yhtenä kokonaisuutena, mitä se ei todellisuudessa ole. Todellisuudessa Somalia koostuu varsinaisesta Somaliasta, eli Somalian eteläosista, Puntmaasta, eli Somalian itäisestä pohjoisosasta sekä Somalimaasta, eli Somalian läntisestä pohjoisosasta. Näistä kolmesta toisistaan suhteellisen erillisestä maasta ainoastaan Somalia on virallisesti tunnustettu valtio. Puntmaa ei edes pyri saamaan tunnustettua itsenäisyyttä, vaan sillä on vähän vastaava autonomia kuin Ahvenanmaalla Suomen suhteen.

Somalimaa on kuitenkin eri asia. Somalimaa on taistellut itsenäisyytensä puolesta jo pari vuosikymmentä. Somalimaa julistautui itsenäiseksi vuonna 1991, mutta yksikään valtio ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä johtuen erilaisista syistä, kuten pelosta ja valtapolitiikasta. Tosiasiallisesti Somalimaa kuitenkin on jo itsenäinen valtio. Somalimaa on rauhallinen ja vakaa maa, jossa on afrikkalaisittain ja jopa kansainvälisesti katsottuna toimiva demokratia.

Somalimaan demokratia on lähtökohtiin nähden erinomaista. Maassa on järjestetty rauhallisesti kahdet presidentinvaalit vuosina 2003 ja 2010. Vuonna 2012 maassa järjestettiin ilman suurempia ongelmia paikallisvaalit. Kansainväliset vaalitarkkailijat ovat olleet seuraamassa Somalimaassa järjestettyjä vaaleja vuodesta 2002 lähtien. Tarkkailijat ovat ylistäneet Somalimaan pyrkimyksiä demokratiaan, eikä mitään merkittäviä ongelmia vaaleissa ole ollut. Somalimaan edustuksellinen demokratia on toimiva monipuoluejärjestelmä.

Somalimaata eivät myöskään vaivaa samat ongelmat kuin muuta Somaliaa. Somalimaa ei kärsi merirosvoista, ääri-islamismista tai klaanien välisistä sodista kuin marginaalisesti verrattuna muuhun Somaliaan. Somalimaa on itse asiassa ollut yksi tärkeä merirosvouksen vastainen voima Afrikan sarvessa.

Kansojen itsemääräämisoikeus on koko kansainvälisen oikeuden perusta. YK:n ihmisoikeuksia koskeviin KP- ja TSS-sopimuksiin tämä on kirjoitettu ensimmäiseen artiklaan: "Kaikilla kansoilla on itsemääräämisoikeus. Tämän oikeuden nojalla ne määräävät vapaasti poliittisen asennoitumisensa ja harjoittavat vapaasti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten olojensa kehittämistä." Kansainvälinen oikeudenmukaisuus edellyttää kaikkien kansojen itsemääräämisoikeuden toteutumista. Minkään valtion ei tule seistä tämän oikeuden toteutumisen tiellä.

On kiistämätöntä, että Somalimaan somalit kokevat itsensä kansaksi, jolle kuuluu itsenäisyys. Vuonna 2001 Somalimaassa järjestettiin kansanäänestys Somalimaan uudesta perustuslaista. Yksi perustuslain olennaisimmista kohdista oli Somalimaan itsenäisyys Somaliasta. 97,1% äänensä antaneista Somalimaan kansalaisista kannatti uutta perustuslakia. Äänestysaktiivisuus oli noin kaksi kolmasosaa äänioikeutetuista, mikä on samaa luokkaa kuin Suomen eduskuntavaaleissa. Somalimaan somalit ovat ilmoittaneet demokraattisilla vaaleilla yksiselitteisen selkeästi tahtovansa vapautta ja itsenäisyyttä.



Somalimaa täyttää käytännössä kaikilla kriteereillä suvereenin ja vakaan valtion määritelmän paremmin kuin Somalia. Tästä huolimatta Somalimaata ei tunnusteta itsenäiseksi valtioksi, vaikka Somalia tunnustetaan. Tässä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä.

Albert Einsteinin
mukaan tyhmyyden määritelmä on yrittää yhä uudelleen samoja asioita ja odottaa erilaisia lopputuloksia. Somalian olot eivät ole parantuneet länsimaiden puuttumisesta huolimatta, minkä vuoksi onkin tyhmää olettaa, että länsimaiden puuttuminen tulevaisuudessa jotenkin mystisesti toimisi paljon paremmin kuin menneisyydessä. Somalimaassa taas on onnistuttu rakentamaan toimivaa demokratiaa ilman länsimaiden apua. Länsimaat eivät osaa, mutta Somalimaan somalit osaavat.

Sen sijaan, että länsimaat yrittävät puskea ulkopuolelta ja pakottaa Somalian sellaiseksi kuin ne valtapoliittisessa ylimielisyydessään tahtovat, olisi länsimaiden astuttava pois tieltä ja annettava Somalimaan somalien itse toteuttaa heille kansainvälisen oikeuden perusteella kuuluvaa itsemääräämisoikeuttaan. Somalimaan somaleille kuuluu oikeus harjoittaa vapaasti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten olojensa kehittämistä.

Suomen on tunnustettava Somalimaan itsenäisyys ensimmäisenä valtiona maailmassa. Tunnustamalla Somalimaan itsenäisyyden Suomi voi näyttää esimerkkiä muulle kansainväliselle yhteisölle ja osoittaa tukensa Somalimaan somalien pyrkimyksille tuoda rauha ja demokratia Somaliaan. Somalimaan somaleilla on kaikista parhaat edellytykset ryhtyä parantamaan Somalian oloja. He todistetusti pystyvät siihen. Suomen on ehdottomasti tuettava tätä kehitystä ja tunnustettava Somalimaan itsenäisyys.

Aiheesta enemmän:
Somalimaa ja pakolaisuus ulkopoliittisena kysymyksenä
Muutos 2011 -kannanotto: Somalimaa itsenäiseksi

Kuvat ottanut Jarno Mela

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Medialla ei ole salaliittoa, vaan paska asenne

Aamulehti julkaisi 7.4. toimittaja Tuomas Rimpiläisen kirjoittaman kolumnin Internetin rasistinen taustamöly. Kolumnissa toimittaja syyttää anonyymejä, yksilöimättömiä kommentoijia harhaisesta maailmankuvasta kärsiviksi salaliittoteoreetikoiksi, koska nämä kommentoijat katsovat, että toimittaja ja kollegansa suhtautuvat puolueellisesti monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttoon liittyviin asioihin. Käytännössä kolumni on yhtä isoa olkinukkeargumenttivirhettä.

Olkinukella tarkoitetaan argumenttivirhettä, jossa vastapuolen argumentit kuitataan alentamalla ne pilkkaavalla tavalla kärjistetyiksi ja hyökkäämällä tätä itse luotua kärjistystä vastaan. Olkinukessa laitetaan sanoja toisen suuhun ja yleistetään marginaaliset tai olemattomat mielipiteet koskemaan vastapuolta yleisesti. Monesti vastapuolta ei yksilöidä, jotta vastapuolen argumentteja ei olisi edes mahdollista tarkistaa. Olkinukkeargumentti olisi esimerkiksi, jos poliitikko sanoo "maahanmuuttajat syyllistyvät tilastojen valossa suhteessa kantaväestöä useammin seksuaalirikoksiin" ja tähän vastattaisiin "poliitikon mielestä maahanmuuttajat ovat raiskaajia". Rimpiläisen kolumnissa on kyse juuri tästä; perusteltu mielipide kuitataan tekemällä siitä irvikuva ja pilkkaamalla tätä irvikuvaa.

Se, että media suhtautuu yksipuolisesti ja puolueellisesti maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen ei ole mitenkään perusteetonta. Vaikka toimittaja Rimpiläinen esittää, että se perustuu vain vainoharhaisiin salaliittoteorioihin, todellisuudessa tälle näkemykselle on vahvoja, objektiivisia perusteita, joita ei voi kuitata vain Internetin rasistiseksi taustamölyksi.

Hyvä esimerkki objektiivisesta perusteesta olla sitä mieltä, että media on puolueellinen, on Rimpiläisenkin esille ottama Yleisradio. Laki yleisradio Oy:stä 7§, toinen momentti toteaa muun muassa seuraavaa: "Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta." YLEllä on siis lainmukainen tehtävä tukea monikulttuurisuutta. Se, että YLE on monikulttuurisuusmyönteinen, ei ole pelkästään tuulesta temmattu mielipide, vaan se on kirjattu Suomen lakiin. Mikäli kanava tuntuu esittävän monikulttuurisuusmyönteistä ohjelmaa ja kanavaa ohjaava lainsäädäntö toteaa, että monikulttuurisuuden tukeminen on yksi tämän kanavan erityisistä tehtävistä, ei ole mitenkään kaukaa haettua, että kanava olisi myönteinen monikulttuurisuudelle. Jos YLE ei olisi monikulttuurisuusmyönteinen, se rikkoisi lakia.

Myös toimittajien mielipiteitä voidaan perustellusti pitää monikulttuurisuusmyönteisempinä kuin kansalaisten keskimäärin. Suomen eduskuntapuolueista Vihreät ovat keskimäärin monikulttuurisuudesta ja sosiaalisesta maahanmuutosta innostuneimpia ja Perussuomalaiset puolestaan suhtautuvat näihin ilmiöihin kaikista kriittisimmin. Sunnuntaisuomalaisen tekemän selvityksen mukaan toimittajien lempipuolue on Vihreät ja inhokkipuolue on Perussuomalaiset. Selvityksen mukaan peräti 26 prosenttia vastanneista toimittajista äänesti vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Vihreitä. Perussuomalaisia vaaleissa äänesti ainoastaan viisi vastannutta toimittajaa. 44% toimittajista ei äänestäisi Perussuomalaisia missään tapauksessa. Vaikka objektiivisuus on journalistinen ihanne, ei tämä ole mahdollista niin pitkään kuin olemme ihmisiä. Toimittajien mielipiteet välttämättä välittyvät siihen, millaisia juttuja ja mistä näkökulmasta toimittajat kirjoittavat.

Näkemys, että media suhtautuu puolueellisesti tiettyihin poliitikkoihin, puolueisiin ja näkemyksiin ei rajoitu myöskään pelkästään nettihörhöihin, vaan myös toimittajakunnasta löytyy ihmisiä, jotka tunnustavat median toimivan välillä puolueellisesti. Kansanedustaja James Hirvisaari ja poliitikoista kriittiseen sävyyn kirjoittava toimittaja Tommi Parkkonen olivat RadioRockin Heikelä Korporaatiossa keskustelemassa muun muassa median suhtautumisesta Perussuomalaisiin. Toimittaja Parkkonen katsoi, että vaikka median kirjoittelu Persuista ei ole ollut aiheetonta, mediassa on kirjoitettu Perussuomalaisista negatiivisemmin kuin muista puolueista ja harrastettu Perussuomalaisten demonisointia, ja mitä vain Persuissa on sanottu, on nostettu alustalle. Todennäköisesti Parkkonen ei ole ainoa toimittaja, joka pystyy näkemään median suhtautumisen Persuihin monipuolisemmassa valossa.

Median suhtautuminen asioihin puolueellisesti ja virallisen totuuden kanssa eri mieltä olevien vähättely sekä pilkkaaminen ei ole myöskään historiallisesti mitenkään ennennäkemätöntä, vaan tästä on esimerkkejä niinkin lähimenneisyydestä kuin tämän vuosituhannen alusta. Yhteiskuntatieteilijä Katri Vallaste tutki väitöskirjassaan Suomen, Ruotsin ja Viron valtamedioiden suhtautumista Euroopan unionia käsitteleviin argumentteihin. Vallasteen mukaan lehtien artikkeleissa tehtiin naurunalaiseksi Suomen ja Ruotsin euroskeptikoiden huoli hyvinvointiyhteiskunnasta ja annettiin ymmärtää, että Viron euroskeptikot haikailevat Neuvostoliiton perään. Euroskeptikoihin myös liitettiin liki poikkeuksetta väheksyviä termejä, kuten ”passiivinen”, ”irrationaalinen” ja ”tietämätön”. Kuulostanee tutulta.

Koska mediat ja toimittajat eivät ole aina ennenkään suhtautuneet puolueettomasti ja objektiivisesti asioihin, ei ole mitään syytä olettaa, että ne automaattisesti suhtautuisivat puolueettomasti tulevaisuudessakaan. Itse asiassa valtamedioiden vähättelevä ja ivaava suhtautuminen euroskeptikoihin oli hyvin samankaltaista kuin Aamulehden toimittajan suhtautuminen niihin, jotka eivät usko, että Rimpiläinen ja toimittajakumppanit ovat puolueettomia. Epäluulo mediaa kohtaan kuitataan haukkumalla mielipiteitä salaliittoteorioiksi, mölinäksi ja harhaiseksi maailmankuvaksi. Eurokriittisyys ja monikultturismikriittisyys eivät tietenkään ole sama asia, mutta on pelkästään järkevää olettaa, että koska media ja toimittajat ovat olleet menneisyydessäkin puolueellisia tiettyjä asioita kohtaan, ne voivat olla sitä tulevaisuudessakin.

Media ei ole missään tapauksessa aina ja kaikissa asioissa objektiivinen. Kuten kaikki - paitsi ehkä Aamulehden toimittaja - varmasti ymmärtävät, en sano median olevan salaliitossa. Sanon, että kansalaisilla on muitakin perusteita epäillä median puolueellisuutta kuin oletus salaliitosta. Nämä mielipiteet eivät ole tuulesta temmattuja, vaan niille voi helposti löytää selkeitä, kaikkien tarkistettavissa olevia perusteluja lainsäädännöstä, toimittajien tutkituista mielipiteistä sekä median dokumentoidusta toiminnasta lähihistoriassa. Näitä perusteluja ei voi kuitata vain toteamalla "salaliitto" ja "harhainen maailmankuva" ja esittämällä heikosti rakenneltuja olkiukkeleita. Median puolueellinen suhtautuminen ei edellytä mitään sen kummallisempaa kuin toimittajien asenteita ja elitismiä.

Kolumninsa lopussa Rimpiläinen kirjoittaa "En hyväksy sitä, että joku jättää sanomatta perustellun mielipiteensä siksi, että pelkää kaltaisiasi häirikköjä." Minäkään en hyväksy sitä, että joku jättää perustellun mielipiteensä mediasta sanomatta, koska pelkää Rimpiläisen kaltaisia häiriköitä, jotka mustamaalaamalla ja olkinukkeilemalla pyrkivät hukuttamaan täysin validit näkemykset oman ylimielisen ivansa alle. Kuulkaas, toimittajat ja media, älkää syyttäkö kansalaisia siitä, että teitä pidetään puolueellisina. Katsokaa peiliin ja miettikää, olisiko vikaa myös teissä. Mediaan luotetaan, jos media osoittaa olevansa luotettava, mutta mediaan ei aleta luottaa sillä, että median edustajat haukkuvat lukijoita, jotka ovat eri mieltä kuin toimittajat.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vaihtoehtomedioiden vaihtoehtoinen etiikka

Keskivertojuttua pidempiin, ajan kanssa ja huolella tehtyihin juttuihin erikoistunut Long Play on julkaissut Magneettimediaa, Verkkomediaa ja muita itseään "totuusliikkeenä" tituleeraavia julkaisuja käsittelevän jutun Totuuksien tavaratalo. Long Playn juttu on osunut yhdellä "totuusliikkeen" äänekkäimistä instituutioista, Verkkomedialla, arkaan paikkaan ja Verkkomedia onkin julkaissut juttua koskien jo peräti kaksi vastinetta, joissa se syyttää Long Playtä journalistisen etiikan rikkomisesta ja väittää, että itse toteuttaa journalistista etiikkaa. Arvatkaa, paljonko pitää paikkansa.

Journalistisella etiikalla tarkoitetaan eri puolilla maailmaa journalistien itse ylläpitämiä eettisiä säännöstöjä, joiden tarkoituksena on varmistaa journalismin taso sekä journalistisen ammattietiikan toteutuminen. Säännöt vaihtelevat yksityiskohdiltaan ja pykälöiltään maasta riippuen jonkin verran, mutta olennaiselta sisällöltään ne ovat hyvin yhdenmukaisia. Eri maissa journalistin etiikkaa valvovat eri elimet. Suomessa tämä valvontaelin on Julkisen sanan neuvosto.

Julkisen sanan neuvosto on journalistien itsesääntelyelin. Se on siis itsenäinen ja vapaa lainsäätäjien ja virkamiesten kontrollista. Kuten muut itsesääntelyelimet, myös Julkisen sanan neuvosto koostuu ammattilaisten sinne valitsemista muista ammattilaisista. Lisäksi Julkisen sanan neuvostoon kuuluu maallikkojäseniä, eli toimittajakunnan ulkopuolisia henkilöitä, joiden tarkoituksena on varmistaa, että Julkisen sanan neuvosto ei ole vain norsunluutornissa elelevän eliitin lelu, vaan se ottaa huomioon myös tavallisen kansalaisen ja lukijakunnan näkökulman. Julkisen sanan neuvosto valvoo journalistisen etiikan toteutumista ylläpitämällä journalistin ohjeita, joihin journalistinen etiikka on koottu, sekä ottamalla vastaan ja käsittelemällä journalistiseen etiikkaan sitoutuneista medioista tehtyjä kanteluita.

En aio käsitellä tässä kirjoituksessa Long Playn jutun sisältöä tai faktuaalisia väitteitä, vaan keskityn pelkästään journalistiseen etiikkaan. Tämä johtuu monesta syystä, kuten journalistisen etiikan tärkeydestä, mutta ennen kaikkea siitä, että Long Playn juttu on maksullinen, enkä varmasti ala maksaa rahaa siitä, että saan lukea tekstiä Internetistä. Teen sitä nimittäin nytkin aivan liikaa, ja jos pistäisin siihen vielä massia, menisin vapaaehtoisesti avohoitoon addiktiostani.

Heti vastineensa alussa Verkkomedia syyttää valtamedian lähteneen hyökkäykseen vaihtoehtomedioita vastaan. Verkkomedia esittää, että motiivina tälle on valtamedian kokema pelko, jota Verkkomedia perustelee väittämällä, että tutkimuksen mukaan 87% suomalaisista ei luota valtamedian moraaliin. Verkkomedia osoittaa oman moraalinsa sillä, että ei laita tähän tutkimukseen mitään linkkiä tai mainitse tutkimuksen nimeä mitenkään, jotta väite olisi edes tarkistettavissa. Hienon avauksen jälkeen Verkkomedia kritisoi Long Playn päätoimittaja Johanna Vehkoota YLE:n aikaisemmin julkaisemasta ohjelmasta, jossa toimittaja Verkkomedian mukaan kyseenalaisti Verkkomedian koko toimituksen uskottavuuden yhden blogikirjoituksen perusteella. Vastineessa Verkkomedia vertaa itseään Uuteen Suomeen ja kysyy, onko Uuden Suomen uskottavuutta kyseenalaistettu yksittäisen blogikirjoituksen perusteella.

Ei tietenkään ole. Uudessa Suomessa ja Verkkomediassa on kuitenkin sellainen ero, että Uuden Suomen blogeja ei ennakkoon moderoida, eivätkä toimittajat päätä, mitä blogialustalla julkaistaan. Verkkomediassa taas ei ole vapaata ja avointa blogialustaa, vaan toimituskunta ja päätoimittaja päättävät, mitkä blogikirjoitukset julkaistaan Verkkomedian sivuilla. Tämä on olennainen ero, koska media on vastuussa myös median ulkopuolisten toimijoiden tuottamasta materiaalista, mikäli media moderoi ennakkoon ja päättää, mitä ulkopuolisten toimittajien materiaalia se julkaisee sivuilleen. Esimerkiksi Iltalehti on vastuussa itse julkaistaviksi valikoimistaan blogiteksteistä, mutta ei sattumanvaraisen kävijän kommentista Iltalehden keskustelupalstalla. Verkkomedia on siis vastuussa yksittäisistä blogikirjoituksista, mutta Uusi Suomi ei ole.

Verkkomedia kritisoi vastineessaan myös Long Playn toimittaja Ilkka Pernuuta. Pernuu oli ollut seuraamassa Verkkomedian Janus Putkosen tilaisuutta Sastamalassa. Putkonen kritisoi Pernuuta, koska Pernuu ei ollut esitellyt tilaisuuden "esittelykierroksella" itseään tai esittänyt Putkosen alustuksen jälkeen yhtäkään kysymystä Putkoselle. Verkkomedia toteaa "vaaditte valtamediassa eettisyyttä ja journalististen arvojen kunnioittamista, mutta kokonaisuutena on todettava, että mikäli yllämainitsemani väitteet käsiteltäisiin riippumattomasti Julkisen sanan neuvostossa, saisitte epäilemättä nuhteet toiminnastanne artikkelia laatiessanne."

Oikeastihan toimittaja ei tietenkään rikkonut journalistista etiikkaa, vaan hiljaisuus oli jopa jutun tekemisen välttämätön ehto. Jos uutisen aiheena on Verkkomedia, eikä tietty Verkkomedian tekemä kirjoitus tai tietty Janus Putkosen esittämä väite, ei toimittajalla ole syytä esittää kysymyksiä koskien kirjoituksia tai väitteitä. Päin vastoin; kysymysten esittäminen voisi muuttaa alkuperäistä esitystä ja saada Putkosen tai muut paikallaolleet käyttäytymään eri tavalla. Toimittajan tehtävänä ei ole ohjata tapahtumien kulkua, vaan kertoa tapahtumista. Toimittaja toimi ammattimaisesti ja noudatti journalistin etiikkaa.

Vastineessaan Verkkomedia puolestaan väittää itse noudattavansa journalistista etiikkaa. Verkkomedian mukaan "Verkkomediaa ei ole sisältömme, 7 200 artikkelin aikana, kertaakaan haastettu JSN:n toimesta eikä virallisia oikaisuvaatimuksia meitä vastaan julistettu – mutta mikäli haluatte 'loukkaantuneena' haastaa meidät mainittujen faktojen perusteella, tehkää niin aivan vapaasti." Joko Verkkomedia vääristelee tarkoituksella totuutta tai sitten se ei ymmärrä, mistä journalistisessa etiikassa tai Julkisen sanan neuvostossa on kyse. Kumpikaan vaihtoehto ei ole erityisen hyvä.

On totta, että Verkkomedian juttuja ei ole koskaan käsitelty JSN:ssä. Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, että Verkkomedian jutut olisivat poikkeuksellisen korkealaatuisia, vaan siitä, että Verkkomedia ei ole JSN:n jäsen. Verkkomediaa ei ole ollut JSN:n käsiteltävänä, koska se ei ole sitoutunut Julkisen sanan neuvoston journalistin ohjeisiin. Verkkomedian jutut eivät siis olisi voineet edes teoriassa olla JSN:n käsiteltävänä. Samoin kehotus "tehkää niin vapaasti" on ontto, sillä koska Verkkomedia ei kuulu Julkisen sanan neuvostoon tai ole sitoutunut journalistin eettisiin ohjeisiin, siitä ei ole edes mahdollista tehdä kantelua JSN:lle. Tehkää siis vapaasti kantelu, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta, koska Julkisen sanan neuvosto ei ota käsiteltäväksi kuin journalistin eettisiin ohjeisiin sitoutuneiden medioiden kirjoituksia.

Se, että Verkkomedian juttuja ei ole käsitelty Julkisen sanan neuvostossa, ei myöskään tarkoita, etteikö niitä olisi ollut aihetta käsitellä. Annan tästä esimerkin. Elokuussa 2012 Verkkomedia julkaisi jutun, jossa se väitti suomalaisen professori Teivo Teivaisen liittyneen Venäjällä provosoineeseen Pussy Riot -tapaukseen. Väite ei pitänyt millään tavalla paikkaansa. Kun Verkkomedialle kerrottiin sen virheestä, Verkkomedia poisti koko alkuperäisen jutun ja laittoi nettiin lyhyen, asian yksityiskohtia selventämättömän oikaisujutun. Tämä oli vastoin journalistin etiikkaa.

Journalistin eettisten sääntöjen mukaan alkuperäisen uutisen poisto ja uuden tekstin lisääminen sivuille ei ole oikaisu. Julkisen sanan neuvoston ratkaisussa 4796/SL/12, jossa JSN antoi langettavan päätöksen Iltalehdelle hyvin vastaavankaltaisesta virheestä uutisen oikaisussa, JSN toteaa "olennaisesti virheellistä juttua ei pidä poistaa tiedotusvälineen verkkosivuilta, vaan sen yhteyteen tulee lisätä tieto jutun virheestä, esimerkiksi lisäämällä linkki oikaisuun". Nya Ålandille annetussa langettavassa päätöksessä 4598/SL/11 puolestaan todetaan "Neuvosto tähdentää, että virheellisen uutisen poistaminen verkosta ei ole oikaisu." Mikäli Verkkomedia olisi Julkisen sanan neuvoston jäsen, olisi se saanut Julkisen sanan neuvostolta langettavan ratkaisun journalistisen etiikan rikkomisesta. Tätä ei kuitenkaan edes voinut tapahtua, koska Verkkomedia ei ole sitoutunut journalistin eettisiin ohjeisiin.

Julkisen sanan neuvosto ja journalistinen etiikka eivät tietenkään ole täydellisiä tai toteudu täydellisesti. Ne ovat kuitenkin kevyttä parempia kuin ei mikään. Joskus Julkisen sanan neuvosto antaa vääriä tai kyseenalaisia päätöksiä, eikä se aina onnistu toteuttamaan tehtäväänsä. Monesti se kuitenkin myös onnistuu siinä. Journalistinen etiikka menee huomattavasti pidemmälle kuin lainsäädäntö. Esimerkiksi sananvapaus antaa oikeuden selittää jopa valheellista, virheellistä tai korostetun spekulatiivista aineistoa. Journalistinen etiikka ei. Jos media ei ole sitoutunut journalistin etiikkaan, se saa toimia täysin vapaasti lainsäädännön rajoissa, mikä tarkoittaa, että sillä on mahdollisuus muun muassa esittää puhdasta propagandaa faktana tai olla korjaamatta virheitä siinä laajuudessa, jossa toimittajien ammattietiikka edellyttää. Niin pitkään kuin tällainen media toimii lain rajoissa, sitä ei voida mitenkään saattaa vastuuseen julkaisuistaan tai sen toiminnan eettisyyttä tutkittavaksi.

Vaihtoehtomedioilla on tärkeä paikka vapaassa kansalaisyhteiskunnassa ja niiden merkitys vain kasvaa Internetin kehittyessä ja yleistyessä. Jotta ne kuitenkin voisivat olla yhtään sen parempia kuin usein kritisoimansa valtamediat, niiden tulisi noudattaa edes samoja laadun vähimmäisvaatimuksia kuin mitä valtamediat noudattavat. Siinä missä valtamedioiden eettisyyttä on edes mahdollista tutkia tai asettaa kyseenalaiseksi, Julkisen sanan neuvostoon sitoutumattomien medioiden ei. Niin pitkään kuin vaihtoehtomediat eivät ole sitoutuneet journalistin etiikkaan, noudata sitä tai edes ymmärrä sitä, niillä ei ole mitään varaa kritisoida tai parjata valtamedioita.


PS. Jos olette sitä mieltä, että tämä on "hyökkäys" vaihtoehtomedioita vastaan, niin imaiskaapa ämpärillinen kakkaa. Olen hengaillut vaihtoehtomediaskenessä vuosia muun muassa kirjoittamalla Infosota.fi:hin sekä olemalla mukana aikoinaan Turussa pyörivän vaihtoehtodokumentteja esittävän jengin, Dokumenttiprojekti: Uuden Näkemyksen perustamisessa sekä kääntämällä erilaisia aiheeseen liittyviä elokuvia suomeksi. Tämä ei siis johdu siitä, että olisin Illuminatin aivopesemä avaruusliskoagentti - vaikka toki haluaisin olla - vaan tasan niistä asioista, joista kirjoitan tässä tekstissä.

PPS. Kuulema tuosta kuvasta piti antaa krediittiä XKCD:lle. Kiitoksia, XKCD, että olet tehnyt tällaisen kuvan, jota käytän härskisti kysymättä edes lupaa. Aika mulukkua toimintaa minulta!

PPPS. Tätä post scriptumia kirjoittaessani Verkkomedia tekee lennosta muutoksia vastineeseensa. Jos lainaukset eivät enää pidä paikkaansa myöhemmin, se johtuu Verkkomediasta.