Julkisen vallan lietsomat viharikokset keinona hallita

Turun Sanomien pääkirjoitus 16.12. väittää, että "Rasististen ja niin sanottujen viharikosten määrä on lisääntynyt Suomessa huolestuttavasti." Pääkirjoitus myös vaatii viharikosten määrittelemistä omaksi rikoslajikseen. Perusteena väitteille Turun Sanomat käyttää poliisiammattikorkeakoulun 14.12. julkaisemaa raporttia sen toimittamasta vuosittaisesta rasistisia rikoksia koskevasta tutkimuksestaan - tai oikeammin sisäministeriön tiedotetta raportista. Koska median rooli on Suomessa toimia lähinnä virallisen totuuden puolustajina ja hallitsijoiden sylikoirana sen sijaan, että se harrastaisi tutkivaa journalismia, ei Turun Sanomat ole katsonut aiheelliseksi perehtyä itse raporttiin.

Nimittäin se, ovatko rasistiset rikokset ja viharikokset nousseet, ei ole raportin mukaan mikään itsestäänselvyys, vaan nousuun ovat vaikuttaneet muun muassa tilastointimenetelmien merkittävät muutokset. Vuoden 2008 luku on aikaisempia vuosia suurempi, koska se mittaa paljon suurempaa asiaa kuin aikaisempina vuosina. Tutkimuksen mukaan "vuoden 2008 luvut eivät ole vertailukelpoisia aikaisempiin vuosiin" ja "tulokset eivät ole kaikilta osin vertailukelpoisia vuosien 2003-2007 rasismiselvityksiin". Suurin muutos tutkimuksen tilastoinnissa on se, että rasististen rikosten sijasta tutkimus käsitteli entistä laajempaa käsitettä "viharikokset". Viharikosten määrän kasvua on mahdotonta sanoa, koska viharikoksia ei ole koskaan aikaisemmin tilastoitu, vaan tilastointi on koskenut pelkästään rasistisia rikoksia.

Se, että rikoksia, joiden motiivina on viha, tapahtuu, on kiistämätön fakta. Raportissa käsitellyistä esimerkkitapauksista voi kuitenkin huomata, miten epämääräisestä asiasta osassa tilastoiduista viharikostapauksista on ollut kyse:

• "Mukana on kahdeksan rikosilmoitusta tappeluista, joissa on ollut mukana romaneita ja joiden yhteydessä on sanottu heihin kohdistuvia herjauksia."
• "Epäiltyjen kerrottiin loukanneen asianomistajan kunniaa kommenteilla, kuten 'perkeleen uskovaiset' ja 'hullut uskovaiset'."
• "Yksi syrjintäilmoitus oli tehty siitä, ettei henkilöä palkattu kirkon töihin sen vuoksi, että hän oli itse eronnut kirkosta."
• "Osassa ilmoituksia poliisi on kirjannut uhrin seksuaalisesta tai sukupuolisesta suuntautumisesta tutkintamuistioon, joka ei tule missään vaiheessa julkiseksi. Näissä ilmoituksissa kyse on voinut olla poliisin omasta epäilyksestä teon syylle."
• "Näkövammaista henkilöä ei ole päästetty ravintolaan opaskoiran kanssa."
• "Taksi ei ole ottanut kyytiinsä pyörätuolia käyttävää miestä."

Vaikka kirkkoon kuulumattomuus syynä sille, että ihmistä ei hyväksytä töihin, on ehdottomasti vastoin syrjintälakia, ei mikään viittaa automaattisesti siihen, että motiivina olisi ollut viha. Jos taas näkövammaista henkilöä ei ole päästetty ravintolaan opaskoiran kanssa, syynä voi olla henkilökunnan tietämättömyys siitä, miten tilanteessa pitäisi toimia, koska erilaiset hygieniasäännökset voivat kieltää eläinten tuomisen ravintolaan. Taas heitot kuten "perkeleen uskovaiset" ja "hullut uskovaiset" eivät välttämättä kerro mitään muusta kuin vitutuksesta, joka on melko normaalia Suomessa. Kaiken kaikkiaan viharikosten määrittely on korostetun epämääräistä, koska Suomen oikeusjärjestelmä ei tunne erillistä viharikosten luokkaa. Raportissa aiheesta todetaan, että "Viharikosta määritellään useilla eri tahoilla, kuten lainsäädännössä ja eri tieteenaloilla, eikä käsitteestä ole yhtä yhteisesti sovittua määritelmää."

Myöskään rasististen rikosten määrä ei ole juurikaan kavanut, vaikka "[tilastoinnin] hakuehtoja laajentamalla on pyritty löytämään poliisiasian tietojärjestelmästä aikaisempaa kattavammin rasistisia piirteitä sisältäviä rikosepäilyjä." Vuonna 2006 rasistisia rikoksia tuli poliisin tietoon 748. Vuonna 2007 rikoksia tuli poliisin tietoon 698. Vuonna 2008 rikoksia tuli poliisin tietoon 755. Rasististen rikoksien määrä ei siis ole juurikaan kasvanut, vaan se on pyörinyt pienellä heitolla samoissa lukemissa maahanmuuttajien määrän runsaasta kasvusta ja tilastointimenetelmien laajentamisesta huolimatta. Jos tilastointimenetelmien muuttaminen ja muiden kuin suomalaistaustaisten etnisten ryhmien kasvu otetaan huomioon ja vuoden 2008 rasististen rikoksien määrää verrataan vuoden 2006 lukuun, ovat rasistiset rikokset itse asiassa jopa vähentyneet.

Rasismin ja rasististen rikosten vähentyminen ei kuitenkaan sovi yhteen sisäministeriön suunnitelmien kanssa. Sisäministeriön ehdotuksessa sisäisen turvallisuuden toimintaohjelmaksi sisäministeriö toteaa, että poliisille ilmoitettujen rasistisiksi luokiteltujen rikosten lukumäärä on saatava nousuun. Esityksessä sisäministeriö esittää tavoitteeksi nostaa rasistisiksi luokiteltujen rikosten määrää suhteessa poliisiammattikorkeakoulun tutkimukseen vuoden 2006 lähtötasosta vuoteen 2011 mennessä 14 prosenttiyksikköä. Vuoteen 2015 mennessä tavoite on saada määrä nousemaan 29 prosenttiyksikköä. Sen sijaan, että sisäministeriö siis pyrkisi vähentämään rasistisia rikoksia, se nimenomaisesti pyrkii kasvattamaan niistä epäiltyjen määrää vailla yhteyttä reaalimaailman tapahtumiin. Tilastollisen ja oikeudellisen rasismin lisääminen on sisäministeriön tietoinen valinta.

Myöskään muilta osin poliisiammattikorkeakoulun raportti ei tue sen perusteella tehtyjä johtopäätöksiä. Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan Internetissä tapahtuva viharikollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Poliisiammattikorkeakoulun raportti on kuitenkin hänen kanssaan eri mieltä. Raportin mukaan esimerkiksi rasistisissa rikoksissa "harvinaisempia tapahtumapaikkoja ovat edellisvuoden tapaan olleet koulu tai koulualue, julkinen kulkuväline, joku muu asunto ja Internet." Raportin mukaan Internetissä tehtiin ainoastaan 2 prosenttia rasistisista rikoksista. Uskontoon perustuvia viharikoksia Internetissä tapahtui ainoastaan kaksi kappaletta vuonna 2008. Vammaisuuden tai seksuaalisuuden vuoksi tehtyjä viharikoksia Internetissä raportti ei erittele lainkaan. Huolimatta Internetin vähäisestä osallisuudesta viharikoksiin, pyrkii Viljanen käyttämään nimenomaan viharikoksia perusteluna sille, että poliisille ollaan antamassa yhä uusia keinoja valvoa ja hallita Internetiä. Esimerkki tästä on alkuvuodesta tuleva Red Button -järjestelmä, eli tietokoneen ruudulla oleva linkki, jota painamalla poliisille voi vihjata epäilyttävästä materiaalista. Myös marraskuussa työnsä päättänyt oikeusministeriön Rasistiset rikokset -työryhmä tulee esittämään Internetiä koskevien lakien kiristysehdotuksia lähitulevaisuudessa.

Viharikoshysteriassa on kyse klassisesta tavasta hallita hegeliläisen dialektiikan periaatteilla. Ensin hallitsijat luovat tietoisesti ongelman (teesi). Tämän jälkeen media innostuu ongelmasta oman luonteensa vuoksi ja alkaa vaatia ratkaisua ongelmalle (antiteesi). Luonnollisesti hallitsijoilla on valmiina ratkaisu (synteesi), jota hallitsijat eivät olisi koskaan voineet saattaa voimaan ilman alkuperäistä, keinotekoisesti luotua ongelmaa. Sekä ongelma, reaktio siihen että näennäinen ratkaisu johtuvat kaikki samasta lähteestä. Ihmiset saadaan hyväksymään sitä enemmän rajoituksia, hallintaa, valvontaa ja kontrollia, mitä suurempia ongelmia vastaan niillä taistellaan. Sen sijaan, että rasismia pyrittäisiin vähentämään ja ongelma ratkaisemaan, pyritään rasismia lisäämään, jotta valvontaa ja kontrollia voidaan lisätä sen varjolla yhä entisestään. Amerikassa muun muassa omien kansalaisten salakuuntelun mahdollistava Patriot Act meni läpi terroristeilla pelottelun vuoksi. Me emme ole Suomessa vielä samassa pisteessä, mutta käytetyt metodit ovat perimmäiseltä luonteeltaan samanlaisia.

Aiheeseen liittyen:
Maahanmuutto ja ministeritason korruptio

Bilderberg: Maailman hallitsijoiden iltakoulu

Politiikka on harvoin sitä, miltä poliitikot ja media haluavat sen näyttävän. Salaisuudet, valheet ja petolliset mielikuvat ovat arkipäivää politiikassa, ja vaikka päätökset tehdäänkin muodollisesti lakeja ja virallisia menetelmiä noudattaen, ne muotoutuvat usein ihmisiltä salassa epävirallisissa neuvotteluissa ja keskusteluissa. Politiikka perustuu puolitotuuksille ja illuusioille - savulle ja peileille - ja koska poliitikot hyötyvät tästä, heillä ei ole mitään motiivia ryhtyä muuttamaan sitä.

Joka vuosi noin 120 maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä kokoontuu niin kutsuttuun Bilderberg-kokoukseen lukittujen ovien taakse täyteen mediapimentoon aseistettujen vartijoiden taakse puhumaan maailman poliittisesta tulevaisuudesta. Bilderberg-kokousten jäsenillä ei ole lupa kertoa, keitä oli paikalla, tai mitä kokouksessa käsiteltävistä asioista puhuttiin. Kokouksen yksityiskohdista edellytetään jäsenistöltä täyttä vaiteliaisuutta. Ensimmäisen kerran Bilderberg-ryhmä kokoontui 29.-31. päivä toukokuuta vuonna 1954 alankomaalaisessa Hotel de Bilderbergissä, josta ryhmä sai nimensä, ja sittemmin se on kokoontunut säännöllisesti ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.

Bilderberg-kokousten jäsenet ovat politiikan merkkihenkilöitä, finanssieliittiä, kuninkaallisia sekä vaikutusvaltaisimpien medioiden kermaa. Lyhyesti sanottuna siis aika pirun tärkeäitä jätkiä. Suomesta Bilderberg-ryhmän kokouksiin ovat osallistuneet muun muassa valtiovarainministeri Jyrki Katainen, pääministeri Matti Vanhanen, SDP:n entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma, presidentti Martti Ahtisaari sekä Nokian entinen toimitusjohtaja Jorma Ollila. Muutamia kansainvälisesti merkittäviä Bilderbergin osallistuja ovat olleet EU:n presidentti Herman Van Rompuy, Yhdysvaltain presidentti Barack Obama, pankkiirikeisari David Rockefeller, Britannian entinen pääministeri Tony Blair sekä Hollannin kuningatar Beatrix.

Kevyesti pöljintä Bilderberg-kokouksissa on se, miten vähän media kiinnittää niihin huomiota. Selitystä tälle on haettu siitä, että kokouksissa on mukana paljon vaikutusvaltaista media-alan väkeä. Jos 120 eri maiden Big Brother -kilpailijaa tapaisivat epävirallisesti viikonlopun ajan suljettujen ovien takana jossain päin maailmaa ja mukaan pääsisi Suomesta Aso Alonso, asiasta uutisoitaisiin iltapäivälehtien lööpeissä ja Helsingin Sanomien nettisivuilla vähintään viikon ajan. Samoin kävisi, jos jossain päin maailmaa järjestettäisiin vastaava tapahtuma näyttelijöille, ja Suomesta mukaan pääsisi Jasper Pääkkönen. Kuitenkin kun 120 maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä tapaa suljettujen ovien ja aseistettujen vartijoiden takana, ja mukana on Suomen ministeritason vaikuttajia sekä Nokian pääjohtoa, ei asiasta mainita sanallakaan Suomen suurimmassa sanomalehdessä. Tämä on paradoksaalista. Vaikka itse tapahtumassa ei puhuttaisi kuin säästä ja Pokémoneista, on tapahtuma jo puhtaasti siihen osallistuvien ihmisten aseman ja määrän vuoksi äärimmäisen merkittävä sekä poliittisesti että taloudellisesti.

Viralliselta statukseltaan Bilderberg-ryhmän kokouksissa on kyse epävirallisista tapaamisista, joihin ihmiset tulevat yksityishenkilöinä. Epävirallinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kokouksilla olisi vahvaa todellista merkitystä. Päinvastoin; useilla erilaisilla epävirallisilla kokouksilla voi olla erittäin painava poliittinen merkitys. Suomessa hallitus kokoontuu usein ennen valtioneuvoston yleisistuntoja käsittelemään yleisistunnossa päätettäviä lakiehdotuksia epävirallisesti niin sanotuissa iltakouluissa. Iltakouluilla ei ole virallisesti valtaa tehdä päätöksiä, mutta konsensus, jonka pohjalta päätökset myöhemmin muodollisesti tehdään, muodostuu usein niissä. Bilderberg-ryhmässä on kyse hiukan samanlaisesta asiasta, sillä epävirallisuudestaan huolimatta sillä on huomattavaa vaikutusta maailmanpolitiikan ja globaalin talouselämän muotoutumiseen.

Vuonna 2003 BBC:n toimittajat pääsivät käsiksi Bilderbergin asiakirjoihin. Toimittajat noteerasivat, että Bilderberg oli käsitellyt muun muassa yhteisen rahan luomista Euroopalle. Asiakirjat, joihin toimittajat tutustuivat, olivat todennäköisesti samoja vuoden 1955 Bilderberg-kokouksen asiakirjoja, jotka vuotivat myöhemmin WikiLeaksin kautta Internetiin. Vuotaneiden asiakirjojen yhteenvedossa puhutaan "painavasta tarpeesta tuoda Saksan kansa yhdessä muiden eurooppalaisten kansojen kanssa yhteisen talousalueen alle". Asiakirjat myös hahmottelevat suunnitelmaa "saada aikaiseksi mahdollisimman lyhyessä ajassa mahdollisimman suuri integraatio, lähtien Euroopan yhteisistä markkinoista". Myöhemmin entinen EU-komissaari ja Bilderberg-ryhmän ohjauskomitean pitkäaikainen puheenjohtaja Etienne Davignon vahvisti EUObserverille antamassaan haastattelussa Bilderberg-ryhmän vaikuttaneen euron kehitykseen.

Bilderberg-ryhmän vaiteiliaisuuden ja salailuhalun vuoksi on käytännössä mahdotonta sanoa varmasti, miten suuri ryhmän epävirallinen vaikutusvalta on. Se on kuitenkin riittävää, että tasavallan presidentti Tarja Halonen pitää vaiteiliaisuutta välttämättömänä Suomen presidentti-instituution toimien hoitamiseksi. Teemu Välimäki pyysi vuonna 2007 presidentin kansaliasta Bilderberg-ryhmää koskevia asiakirjoja. Nykyinen tasavallan presidentti Tarja Halonen vastasi asiakirjapyyntöön toteamalla “Presidentti Martti Ahtisaaren pyynnöstä päätän, että pyytämänne asiakirjat ovat presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi salassa pidettäviä. Tämän johdosta asiakirjapyyntöönne ei suostuta.”

Näin sivuhuomiona todettakoon, että jos meikästä tulee joskus presidentti vaikka koko Suomen käytyä äänestämässä kännissä, julistan heti ensimmäisenä toimenani nuo asiakirjat epäsalaiseksi ja julkaisen ne tässä samassa blogissa. Jos ei muuten, niin jo ihan läpän vuoksi. Jos jostain meikän kaverista tulee joskus presidentti, aion lobata sitä vapauttamaan asiakirjat tarjoamalla sille bissen Rokkibaarissa ja laulamalla sille Ramonesin Pet Semataryn. Tarjous on muuten auki myös Tarja Haloselle, että kannattaisi ehkä harkita. Mutta mennäänpä taas asiaan, että ei lähde juttu ihan kokonaan räpylästä.

Epävirallisen poliittisen vaikutusvaltansa lisäksi Bilderberg-ryhmä ei ole myöskään juridisesti täysin ongelmaton. Monissa maissa on lakeja, jotka kieltävät valtion hallituksen edustajia tapaamasta vieraiden valtojen hallituksien jäseniä ilman virallista lupaa, eli epävirallisesti. Yksi tällainen on Yhdysvaltain Logan Act, jonka mukaan liittovaltion asukas ei saa tavata tai käydä neuvotteluja vieraiden valtojen hallituksien tai virkamiesten kanssa ilman Yhdysvaltojen virallista lupaa. Bilderberg-kokouksessa on kyse nimenomaan tästä, eli valtioiden hallituksien jäsenten ja virkamiesten epävirallisesta, ilman minkäänlaista demokraattista tai parlamentaarista valvontaa tapahtuvasta tapaamisesta. Logan Act on kuitenkin melko ympäripyöreää lakitekstiä, eikä sitä ole sovellettu kuin kerran koko liittovaltion historiassa, joten se, mitä laki juridisesti käsittää, on kiinni tulkinnasta ja Yhdysvaltain lainkäyttäjien halukkuudesta soveltaa Logan Actia.

Suomen perustuslain 63 §:n 2 momentin mukaan "Ministerin on viivytyksettä nimitetyksi tultuaan annettava eduskuntaa varten selvitys elinkeinotoiminnastaan, omistuksistaan yrityksissä ja muusta merkittävästä varallisuudestaan sekä sellaisista ministerin virkatoimiin kuulumattomista tehtävistään ja muista sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen toimintaansa valtioneuvoston jäsenenä." Vaikka pykälä käsittelee pääasiallisesti taloudellisia sidonnaisuuksia, on lakitekstin muotoilu yleinen ja se koskee kaikkia sidonnaisuuksia, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa ministerin toimintaa valtioneuvoston jäsenenä. Yleisen kirjoitusasunsa vuoksi pykälä voi tulla kyseeseen myös käsiteltäessä ministerin sidonnaisuuksia esimerkiksi Bilderberg-ryhmään, joka on jo pelkästään osanottajiensa statuksen ja jopa tasavallan presidenttiin ulottuvan painoarvonsa vuoksi erittäin merkittävä vaikutusvaltaisten ihmisten yhteenliittymä. Tämänkin pykälän soveltuvuudesta tapaukseen on kuitenkin mahdoton sanoa tarkasti mitään, ellei esimerkiksi joku elämää hienompi tyyppi, kuten Jyrki Kasvi tai Markku Uusipaavalniemi, päätä ottaa asiakseen kiinnittää tähän seikkaan huomiota eduskunnassa.

Demokratian kannalta on välttämätöntä, että kansalaiset voivat tietää, mitä heidän demokraattisesti valitut päättäjänsä tekevät ja puhuvat. Ainoastaan näin demokraattinen kontrolli voi tapahtua. Bilderberg-ryhmän tapauksessa kansa tietää enemmän siitä, mitä Matti Vanhasen yksityiset tekstiviestit sisältävät kuin siitä, mitä Matti Vanhanen puuhaa 120 muun maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen kanssa ryhmässä, jonka epävirallinen vaikutus ulottuu Euroopan keskuspankin rahajärjestelmästä Suomen tasavallan presidentin tasolle. Bilderberg-ryhmä edustaa kaikkea sitä, mikä on ongelma nykyisessä poliittisessa kulttuurissa. Siinä on kyse päätöksien salaisista alustuksista, hallitsijoiden näkymättömistä neuvotteluista ja epävirallisesta vallasta yli virallisten instituutioiden. Median vähättelevä suhtautuminen 120 maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen kokoukseen ja vastaavasti retosteleva suhtautuminen Big Brotheriin ja tekstiviesteihin taas kertoo siitä, miten media on unohtanut demokratian kannalta välttämättömän asemansa vallan vahtikoirana ja ryhtynyt pseudoinformaatiota tuputtavaksi viihdyttäjäksi. Bilderberg-ryhmä on vastoin demokratiaa ja sen toiminta on meidän päättäjiemme sanktioimaa.

Lopussa vielä Teemu Välimäen toimittama Jyrki Kataisen haastattelu Turussa 7.12.2009 koskien Bilderberg-ryhmää:

Suomen laki estää Suomen lipun kunnioittamisen vapaaehtoisesti

Eilen oli Suomen menetetyn itsenäisyyden muistopäivä, minkä kunniaksi joku sattumanvarainen hippi päätti polttaa Suomen lipun. Erityisen pöljää tempussa oli se, että tämä heppu naamioi itsensä. Koko eleeltä menee suuri osa pointista sillä samalla hetkellä, kun tyyppi ei enää uskaltanut tehdä sitä omilla kasvoillaan. Naamiointi Suomessa, jossa kukaan ei kuitenkaan tule ja kivitä, on lähinnä merkki siitä, että on liian selkärangaton seisomaan mielipiteidensä takana. Itse asiassa naamioituminen on moraalisesti sallittua ainoastaan supersankareille, enkä usko, että tämä lipunpolttaja oli supersankari, koska hän ei sytyttänyt lippua tuleen kuumakatseella. Mutta eipä siinä, kukin tallaa tavallaan.

Poliisin reagointi lipun polttamiseen oli omituinen, sillä lipun epäkunnioittava kohteleminen on kriminalisoitu laissa Suomen lipusta. Joka julkisesti turmelee Suomen lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun Suomen lipun, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon. Poliisin tehtävänä taas on valvoa voimassa olevaa oikeutta, joten poliisin olisi pitänyt puuttua siihen, että poliisin valvonnan alla suoritetaan teko, joka on vastoin Suomen lakia. Lain kannalta poliisin olisi pitänyt napata lipunpolttaja, viedä hänet maijaan, kirjoittaa hänelle sakko ja passittaa hänet taas vapauteen astetta nolostuneempana, kokemusta rikkaampana ja ripausta todellisempana kapinallisena.

Vaikka juridisesti onkin selvää, että Suomen lipun polttaminen on kiellettyä ja vastoin lakia, on tärkeää muistaa, että laki ja oikeudenmukaisuus eivät aina kulje käsikkäin. Vaikka lipun polttaminen oli törkeä ja monia ihmisiä loukkaava teko, olisi hyvä miettiä, onko se oikeasti riittävän hyvä syy pitää lipun polttamista kiellettynä. Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on väistämättä ristiriidassa sekä sananvapauden, ilmaisunvapauden että omaisuudensuojan kanssa. Jos lipun epäkunnioittava kohtelu on kriminalisoitu, ei ihmisillä ole oikeutta ilmaista kaikkia mielipiteitään, vaikka nämä mielipiteet eivät uhkaisi ketään tai loukkaisi kenenkään kunniaa. Vastaavasti nykyisen lippulain ollessa voimassa ihminen ei saa itse tehdä mitä tahtoo itse ostamallaan palalla kangasta ilman sakon uhkaa.

Ketä lipun polttaminen todellisuudessa vahingoittaa? Keneenkään ei satu, kenenkään henki ei lähde, ja ainoa omaisuusvahinko, joka lipun polttamisesta seuraa, on lipun polttajalle itselleen. Toisin kuin esimerkiksi väkivallassa tai rattijuopumuksessa, lipun kunnioittamisessa on kyse puhtaasti abstrakteista asioista, arvoista ja arvostuksista, eikä sitä voi kieltää sen vuoksi perusteella, että se olisi muille ihmisille vahingollista. Lipun polttaminen ei aiheuta edes samanlaista vahinkoa kuin kunnianloukkaus tai uhkaus. Kunnianloukkauksessa toisesta levitetään perätöntä tietoa, joka on hänen maineelleen vahingollista, ja uhkauksessa konkreettisesti ilmoitetaan aikeista tehdä jotain toiselle vahingollista. Lipun polttaminen puolestaan ei esitä mitään muuta kuin itse lipun polttajan vihan tai inhon niitä asioita kohtaan, joita lippu hänelle henkilökohtaisesti symbolisoi. Kysymys siitä, "ketä" lipun polttaminen vahingoittaa, oli retorinen. Todellisuudessa pitäisi kysyä "mitä" lipun polttaminen vahingoittaa.

Vaikka monella suomalaisella onkin tunneside lippuun, Suomen lippu ei ole todellisuudessa suomalaisuuden symboli. Suomen lippu on eduskunnan päätöksellä asetettu virallinen Suomen valtion symboli. Eduskunta voi muuttaa tätä symbolia milloin ikinä se tahtookaan, ja näin on käynytkin lukuisia kertoja menneisyydessä. Suomen ensimmäinen lippu oli punainen ja sen keskellä oli Suomen leijonavaakuna. Ulkoisesti se ei muistuttanut nykyistä lippua lainkaan. Lippua kuitenkin muutettiin, koska se muistutti väreiltään liikaa Neuvostoliiton lippua, ja muilla Pohjoismailla oli käytössään samanlainen ristilippu. Vuonna 1920 hyväksytty lippu taas erosi nykyisestä Suomen lipusta ristin erilaisella sinisävyllä. Nykyinen Suomen lippu on tullut voimaan vasta toukokuussa 1978. Suomen nykyinen lippu ei siis ole se sama lippu, jonka puolesta veteraanit taistelivat toisessa maailmansodassa. Suomen lippu ole mikään muuttumaton, Suomen henkeen ja suomalaisuuteen ajasta ikuisuuteen samanlaisena kuuluva asia. Suomen lippu on puhtaasti eduskunnan päättämä Suomen virallinen valtiosymboli. Suomen valtio taas ei ole sama asia kuin Suomen maa, vaan se on Suomen maata ja sen rajoja hallitseva julkisen vallan instituutio.

Valtiollisten symbolien häpäisy on pohjimmiltaan aina ilmaisu sitä valtiota vastaan, jota ne symbolit symbolisoivat. Amerikan lippuja poltetaan Lähi-Idässä, koska Lähi-Idässä koetaan, että Amerikka perseilee. Jos valtiollisen symbolin häpäisy on kiellettyä, silloin valtio saa suojaa itseensä kohdistuvalta arvostelulta. Vaikka tämä suoja olisi jollain teoreettisella tasolla hyväksyttyäkin silloin, kun valtio toimii hyvin ja pitää kansalaisistaan hyvää huolta, ei se olisi perusteltua enää siinä vaiheessa, jos valtio ryhtyisi perseilemään. Valtiollisen symbolin epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi tarkoittaa valtion suojaamista tietynlaiselta valtionvastaiselta ilmaisunvapaudelta lain ja rangaistuksen voimalla. Kyse on samasta asiasta kuin jos Maamme-laulun melodialla ei saisi laulaa valtiota pilkkaavia sanoja tai jos Tarja Halosta ei saisi ilkkua, koska presidentti-instituutio on tärkeä suomalaisille.

Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisoinnissa on kyse siitä, että julkinen valta pakottaa rangaistuksen uhalla ihmisiä käyttäytymään tietyllä tavalla ja tuntemaan asiasta, kuten julkinen valta tahtoo heidän tuntevan - tai ainakin esittämään, että he tuntevat siten. Kun lipun kunnioittaminen on laissa määrätty pakko, sitä ei voi enää kunnioittaa vapaaehtoisesti. Vaikka ihminen olisi lukitussa huoneessa mielellään, hän ei ole siellä vapaasti, koska hänellä ei ole vaihtoehtoa toimia toisin. Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisoinnissa on kyse samasta asiasta. Jos ihminen kohtelee kunnioittavasti Suomen lippua mielellään ja aidosta kunnioituksesta, hän ei tee sitä vapaasti, koska lain mukaan hänellä ei ole vaihtoehtoja toimia toisin.

Itse arvostan Suomea ja Suomen lippua. Sen vuoksi olen sitä mieltä, että lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on haitallista sekä itse lipun kannalta että lippua kunnioittavien ihmisten kannalta. Lipulle asia merkitsee sitä, että se antaa signaalin, että lippu ei pystyisi omilla ansioillaan ansaitsemaan arvostusta, vaan ihmiset pitää pakottaa kunnioittamaan sitä lain voimalla. Vapaaehtoisesti lippua kunnioittavilta ihmisiltä epäkunnioittavan kohtelun kieltäminen taas vie vapauden pois kunnioittamisesta ja se saattaa heidät samaan tilaan niiden kanssa, jotka eivät kunnioita lippua oikeasti, vaan ainoastaan lain pakosta. Suomen lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on loukkaus sekä itse lippua että niitä kohtaan, jotka kunnioittavat lippua vapaaehtoisesti.

Kopiointi on varkaus ja rattijuopumus on ylinopeus

Yritys nimeltään Sandrys Handel kokeilee onneaan ja pyrkii rekisteröimään suositun torrentien etsimiseen tarkoitetun palvelun, The Pirate Bay'n, kuuluisan merirosvolaivalogon. Sandrys Handelin aikomuksena on käyttää logoa hieman muunneltuna myydäkseen USB-massamuisteja. Temppu on luonnollisesti herättänyt perkeleesti huomiota netissä. Tämä oli mahdollisesti Sandrys Handelin tarkoituskin, sillä todennäköisyys, että Sandrys Handel onnistuu rekisteröimään muunnelmansa tavaramerkiksi, on näin nopeasti meikän kännykän laskimen kanssa laskettuna noin yhden suhde Peter Steelen meisselin pituuteen millimetreissä. Paitsi tietysti, jos oikeusjärjestelmä on epärehellinen, mutta kukapa nyt sellaista uskoisi!

Jotta tavaramerkin rekisteröinti voi pitää, on rekisteröitävän tavaramerkin oltava sellainen, että se ei ole jo yleisessä käytössä ja selvästi tunnistettavissa. Tämän vuoksi esimerkiksi rauhanmerkkiä ei voi rekisteröidä. The Pirate Bay'n logo on luonnollisesti ollut miljoonien ihmisten laillisessa käytössä useiden vuosien ajan, eikä se ole uusi juttu käytännössä kenellekään, joka on vähänkään enemmän harrastanut nettiä. Kärjistettynä The Pirate Bay'n laivan rekisteröimistä voi verrata siihen, että joku yrittäisi rekisteröidä tavaramerkikseen pentagrammin. Sandrys Handelin rekisteröimä kuva eroaa The Pirate Bay'n logosta siten, että The Pirate Bay'n nimi on kirjoitettu muotoon "The Piratebay" ja logon väri on hieman erilainen kuin alkuperäisessä.

Koska ihmiset ovat vahingoniloisia, on tämän uutisen seurauksena netissä levinnyt kulovalkean tavoin ilkkuminen siitä, miten yleensä voittajaksi selvinnyt The Pirate Bay sai kerrankin maistaa omaa lääkettään. Suomessa ainakin Aamulehti lähti tähän mukaan. Ainoa toki vaan se, että The Pirate Bay ei saanut maistaa omaa lääkettään, vaan tasan sitä samaa paskaa, jota sille on aikaisemminkin tarjoiltu; jakamisen, tiedon ja informaation rajoittamista oikeudellisin voimakeinoin.

Kuten The Pirate Bay'n filosofiaan kuuluu, The Pirate Bay'n logo on ollut vapaasti kenen tahansa käytössä. Logo on ollut The Pirate Bay'ssä saatavilla useissa erilaisissa skaalattavissa formaateissa, jotta sen käyttö ja jakaminen olisi helpompaa. Ainoa rajoitus on ollut se, että logoa ei saa käyttää siten, että se rajoittaa muiden vastaavaa oikeutta. Logon patentoiminen taas nimenomaan on tätä muiden vastaavan oikeuden rajoittamista, koska tällöin muita logoa käyttäviä vastaan voidaan ryhtyä oikeustoimiin. Asetelmaa voitaisiin verrata siihen, että homonvihaajat alkaisivat käyttää sateenkaarilogoa tunnuksenaan tai konservatiivit alkaisivat käyttää hampunlehteä kieltäessään hampun käyttämistä.

Sandrys Handelin toiminta on nimittäin täysin päinvastaista kuin The Pirate Bay'n toiminta. The Pirate Bay nimenomaan vastustaa nykyisiä jakamista rajoittavia järjestelmiä ja kannattaa vapaata jakamista. Tämän vuoksi se, että vapaasti jaossa ollut kuva rekisteröidään nykyisen vapaalle tiedonjaolle vihamielisen tavaramerkkijärjestelmän alle, on täysin vastoin The Pirate Bay'n ideologiaa. Siinä jokin vapaassa levityksessä ollut otetaan pois vapaasta levityksestä ja laitetaan rajoittavan säännöstelyn alaisuuteen. Kyse ei siis ole siitä, että Sandrys Handel olisi toiminut kuten The Pirate Bay, vaan siitä, että Sandrys Handelin toiminta on 180 astetta suorassa törmäyskurssissa The Pirate Bay'n toiminnan kanssa.

Muutenkin koko tapahtuneessa asiassa ja siihen tulleissa reaktioissa toistuu ymmärrysvirhe, jota ihmiset eivät ole vieläkään kokeneet tarpeelliseksi korjata omassa pienessä mielessään. Tämä ymmärrysvirhe on varastamisen ja kopioinnin onneton sotkeminen keskenään. Varastaminen ei ole sama asia kuin laiton kopiointi. Varastamisessa toiselta otetaan pois jotain ja siirretään se itselle. Kopioinnissa asia X jää toiselle, mutta tästä asiasta luodaan kokonaan uusi, alkuperäisen asian X kanssa identtinen kappale. Varkaudessa vanha asia viedään, kopioinnissa uusi asia luodaan.

Nimenomaan kopioinnin ja varastamisen perustavanlaatuisten erojen vuoksi The Pirate Bay'n Fredrik Neij, Gottfrid Svartholm Warg, Peter Sunde ja Carl Lundström eivät ole koskaan olleet oikeudessa varastamisesta. Koko The Pirate Bay'tä koskenut oikeudenkäynti keskittyi kysymykseen tekijänoikeuslain rikkomuksesta. Varkaus ja tekijänoikeusrikos sekä -rikkomus on kriminalisoitu lainsäädännössä erikseen juuri sen takia, että ne ovat eri asioita, eikä niitä voida rinnastaa toisiinsa. Varkaudella ja tekijänoikeusrikkomuksella ei ole juuri muuta tekemistä toistensa kanssa kuin se, että molemmat ovat nykyisen lainsäädännön kannalta rikoksia. Se, että ei osaa erottaa laitonta kopiointia ja varkautta toisistaan, on käytännössä sama kuin ei ymmärtäisi, että rattijuopumus ja ylinopeus ovat eri asioita.

Järkevä keskustelu tiedostojen jakamisesta, sen moraalisesta oikeutuksesta ja siitä, tuleeko lakia muuttaa ja jos tulee, niin mihin suuntaan sitä tulee muuttaa, ei ole mahdollista ennen kuin ihmiset ymmärtävät, mistä koko asiassa keskustellaan. Jos ihmiset puhuvat tekijänoikeuksien loukkaamisesta varkautena, muuttuu koko keskustelu merkityksettömäksi, sillä se ei enää koske koko sitä asiaa, mistä tiedostojen jakamisessa ja kopioinnissa on kyse. Kun kopiointia väitetään varkaudeksi, ei puhuta asiasta, vaan asian vierestä.

Niin pitkään kuin tekijänoikeuskeskustelu nojaa väärin premisseihin, se ei voi koskaan johtaa mihinkään yhtään sen enempää kuin keskustelu kiljun keittämisen laillisuudesta, jos kiljun keittämistä pidetään ampuma-aserikoksena. Argumentti, jonka lähtökohdat eivät pidä paikkaansa, on yksiselitteisesti virheellinen. Tämän vuoksi kaikki vapaata tiedostojen jakoa vastustavat argumentit, joissa oletetaan kopioinnin olevan varkaus, ovat automaattisesti virheellisiä. Erityisesti vapaan tiedostojen jaon vastustajien olisi hyvä ymmärtää tämä, jotta heidän argumenteillaan olisi jotain painoa.

Ilmastonmuutoshysteria on kehnoa ekologisuutta

Olen skeptinen ilmastonmuutoshulabaloota kohtaan. En tiedä, onko ilmastonmuutos ihmisen aiheuttama, enkä aio edes esittää, että minulla on tieteellistä pätevyyttä sanoa asiasta myöskään mitään lopullista, kun jopa tutkijayhteisön keskuudessa asiasta on eriäviä mielipiteitä laidasta laitaan. Asiasta ei ole tieteellistä konsensusta. Sen kuitenkin tiedän, että ne tahot, jotka eniten ilmastonmuutoksesta hyötyvät, ovat eniten pelottelemassa ilmastonmuutoksella. Esimerkiksi Al Gore on saanut ilmastonmuutospropagandallaan sekä Oscarin että Nobelin, mikä jo sinällään on saavutus. Tämän lisäksi hänestä todennäköisesti tulee ensimmäinen ilmastonmuutosmiljardööri. Aika hyvin.

Ilmastoskeptisyydestäni huolimatta olen sitä mieltä, että ihmisen tulisi rajoittaa saastuttamistaan ja roskaamistaan huomattavasti. Sillä, tapahtuuko ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamana vai ei, ei ole mitään väliä tämän kannalta. Jos ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on totta, saastutuksen ja kulutuksen rajoituksella voidaan ehkä ehkäistä sitä. Jos se ei ole totta, saadaan pahimmassakin tapauksessa vähän puhtaampi ja mukavampi maapallo, jonka resursseista on käytetty pienempi määrä. Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on ekologisemman elämäntavan kannalta täysin turha pointti. Ihminen saastuttaa pirusti riippumatta ilmastonmuutoksesta.

Asiaa voidaan selventää myös Aristotelesin semioottisella neliöllä, josta löytyy hyvä selvitys JouTubesta. Käyn sen tässä läpi pähkinänkuoressa, koska YouTuben puhuvia päitä on tylsä katsoa. Argumentin pohjana on se, että emme voi vaikuttaa siihen, onko ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos totta vai ei. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, että toimimmeko ekologisesti vai emme. Joten se, mitä tulee tehdä, on vertailla, mitä missäkin skenaariossa tapahtuu.

Skenaario A) Jos toimimme ekologisemmin, ja ilmastonmuutos on totta, ilmastonmuutos saadaan ehkä pysäytettyä ja globaali katastrofi vältettyä.
Skenaario B) Jos toimimme ekologisemmin, ja ilmastonmuutos ei ole totta, rahaa menee turhaan, mutta saamme ehkä vähän siistimmän maapallon.
Skenaario C) Jos emme toimi ekologisemmin, ja ilmastonmuutos on totta, seuraa siitä pakolaisongelma, ekologinen katastrofi ja ekonominen romahdus (johon sisältyy luonnollisesti rahan meneminen).
Skenaario D) Jos emme toimi ekologisemmin, ja ilmastonmuutos ei ole totta, meillä säästyy rahaa.

Ohessa aiheesta piirtämäni laadukas ja äärimmäisen tieteellinen kaavio:



Jokainen ymmärtänee, miksi ekologisemmin toimiminen on tämän argumentin kannalta järkevämpää kuin se, että ei toimita. Riskit toimimatta jättämisessä ovat huomattavasti suuremmat kuin hyödyt, jota siitä voidaan saavuttaa. Vastaavasti riskit toimimisesta ovat minimaaliset siitä mahdollisesti saavutettavaan hyötyyn nähden.

Eli järkevintä on keskustella siitä, mitä pitäisi tehdä, eikä siitä, pitääkö tehdä jotain vai ei. Myöskin ilmastonmuutos tieteellisenä kysymyksenä, epäselvänä ja epävarmana, on erotettava ekologisuudesta poliittisena kysymyksenä. Oma näkemykseni on, että se, mitä ei pidä tehdä, on asettaa hiilidioksidiveroja tai myydä ilmastokrediittejä, joiden avulla rikkaat voivat ostaa itselleen puhtaan omatunnon ajellessaan lentokoneilla ja saastuttaessaan tasan saman verran kuin ennen. Hiilidioksidiverot merkitsevät käytännössä sitä, että hallitsijaluokalle annetaan lisää oikeuksia kähmiä rahaa kansalaisten lompakosta verukkeella, jonka pätevyys ei ole varma. Ilmastokrediitit taas ovat puhtaasti aneita. Riippumatta siitä, ostetaanko niitä vai ei, saastutusta aiheutuu saman verran. Toiseksi ainoastaan sillä globaalilla luokalla, joka kuluttaa eniten, on ylipäätään realistisia mahdollisuuksia käyttää niitä. Ilmastokrediiteissä on taas vaihteeksi ajettu panssarivaunulla päin puuta.

Se, mitä meikän mielestä tulee tehdä, on pyrkiä kehittämään uusia, mahdollisimman saasteettomia energiamuotoja ja pyrkiä hillitsemään väestönkasvua erityisesti kehitysmaissa kouluttamalla kehitysmaiden ihmisiä, ennen kaikkea naisia. Jos kaikki ilmastonmuutoshypeen käytetyt varat suunnattaisiin suoraan esimerkiksi fuusioenergian tutkimiseksi ja kehittämiseksi ihmiskunnan kannalta käyttökelpoisiksi sovelluksiksi, saataisiin noille rahoille huomattavasti enemmän vastinetta sekä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi että laajemmin myös mahdollisen tulevan energiakriisin ratkaisemiseksi. Erilaisilla hiilidioksidiveroilla pyritään siirtämään vastuuta pois ihmisen elämäntavoista valtiolle ja valtioiden vastuullisuus nyt tunnetaan. Valtio on pohjimmiltaan kuin yritys, joka voi pyöriä vuodesta toiseen kymmeniä miljardeja euroja tappiolla, ja jonka johtokunta voi itse määritellä vapaasti vailla mitään tulosvastuuta.

Koko ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on pöhkö argumentti. Parhaimmillaan se on täysin turha perustelemaan ekologista toimintaa. Pahimmillaan se toimii tekosyynä byrokratialle kasvaa ja rahoittaa kasvunsa perusteettomilla verovaroilla, sekä asiana, joka siirtää huomiota pois muista ekologisista kysymyksistä, jotka voivat olla tärkeämpiä kuin se, kuinka paljon ilmastokrediittejä minkäkin komitean suihkukonematkoja varten pitää hankkia.

Maahanmuutto ja ministeritason korruptio

Suomi ottaa päivittäin askeleen kohti kieroutunutta oligarkiaa, jossa valtio muuttuu lähinnä järjestelmäksi, jonka tarkoituksena on siirtää varallisuutta pois kansalaisilta hallitsevan eliitin ja heidän lähipiirinsä taskuun. Tapa, miten oligarkia pyritään saamaan aikaiseksi, on tuttu. Siihen kuuluu julkisen vallan painostusta, hämäriä sopimuksia ja korruptiota. Kaikki tämä pyritään piilottamaan valheiden alle. Valheet eivät ole kuitenkaan järin hyvä piilopaikka, sillä kun niitä vähän päältä rapsuttaa, paljastuu alta kasa sontaa.

Seuraavassa on pieni ote Kokoomuksen sisäministeri Anne Holmlundin Etelä-Suomen päällystöpäivillä Espoossa pitämästä puheesta; "Turvapaikanhakijoiden määrä on viime vuosina noussut voimakkaasti ja turvapaikkahakemusten käsittelyajat ovat pidentyneet. Turvallisuusviranomaisten kannalta keskeinen haaste on maahanmuuttovastaisuuden vähentäminen ja rasismirikosten ennaltaehkäisy."

Maahanmuutto on poliittisten päättäjien tekemä tietoinen valinta. Maahanmuuttaja on ihminen, joka on tullut maahan. Sana "maahanmuuttovastaisuuden" on tämän vuoksi äärimmäisen olennainen. Maahanmuuttovastaisuus ei nimittäin eroa esimerkiksi "ydinvoimavastaisuudesta" tai "veronkorotusvastaisuudesta". Ministeri Holmlund kehottaa puheessaan viranomaisia eksplisiittisesti toimimaan hallituksen ajaman politiikan vastustuksen vähentämiseksi. Asiaa ei edes yritetä peitellä tai kierrellä puhumalla "maahanmuuttajavastaisuudesta", vaan Holmlund toteaa yksiselitteisesti asiassa olevan kyse maahanmuuton vastaisuudesta. Ihmisten mielipiteiden kaitseminen ei luonnollisestikaan kuulu poliisien toimenkuvaan, mutta tämä ei Anne Holmlundia estä.

Nykyisessä humanitaarisen maahanmuuton politiikassa ei ole todellisuudessa kyse hädänalaisten auttamisesta, minkä voi huomata yksinkertaisella laskutoimituksella. Sisäasiainministeriön maahanmuuttojohtajan Sirkku Päivärinteen mukaan yhden alaikäiseksi ilmoittautuneen turvapaikka maksaa valtiolle noin 57 000 euroa. Kirkon ulkomaanavun mukaan yhden kehitysmaalaisen lukutaito maksaa 100 euroa. Yhden turvapaikan hinnalla voidaan siis opettaa 570 ihmistä lukemaan. Lukutaito kestää läpi koko elämän, mutta turvapaikka ainoastaan yhden vuoden. Lukutaito myös auttaa suoraan maata, jossa ihmiset kärsivät. Maahanmuutto tuosta maasta pois ei.

Unicefin mukaan poliorokote maksaa 1,3 euroa kymmentä lasta kohti. Yhden alaikäiseksi ilmoittautuneen turvapaikan kustannuksilla saadaan siis 438 460 lasta rokotettua poliota vastaan. Tuhkarokkoa vastaan samalla rahalla saadaan rokotettua 285 000 lasta. Puhtaasti hinnan ja hyödyn suhteita vertailemalla huomaa, että humanitaarinen maahanmuutto on äärimmäisen kustannustehoton tapa auttaa yhtään ketään, ja että samalla rahalla voidaan saada aikaiseksi paljon enemmän hyvää kuin nykyisillä metodeilla.

Tästä herää luonnollisesti kysymys, että minkä vuoksi koko humanitaarista maahanmuuttoa sitten ylipäätään harrastetaan, kun se ei tosiasiallisesti juurikaan auta ihmisiä. Jos ei ole varma, miksi jotain tehdään, on hyvä katsoa, ketkä siitä hyötyvät. MTV3:n mukaan Anne Holmlundilla oli vuoden 2008 helmikuussa yli 700 000 euroa velkaa. Jopa ministerin palkkatasoon verrattuna tämä on erittäin paljon. Ministeri Holmlundin veli on kiinteistöyrittäjä Ilkka Holmlund. Satakunnan kansa uutisoi viime huhtikuussa, miten Ilkka Holmlundin sijoittajaryhmä pyrkii perustamaan yhden Suomen suurimmista vastaanottokeskuksista Harjavaltaan lähelle Satakuntaa.

Vastaanottokeskukset ovat tuottavaa bisnestä. Valtio maksaa vastaanottokeskuksista koituvat kulut. Yksityiset kiinteistönomistajat, jotka vuokraavat kiinteistöjään vastaanottokeskuksiksi, ovat käytännössä vailla minkäänlaista pelkoa bisneksensä loppumisesta niin pitkään kuin Suomeen tulee lisää maahanmuuttajia, joilla on tarvetta vastaanottokeskuksille. Vastaanottokeskuksen pyörittäminen on liiketoimintaa, josta ei seuraa sen harjoittajalle minkäänlaisia riskejä niin pitkään kuin poliitikot harjoittavat nykyisenkaltaista maahanmuuttopolitiikkaa.

"Valtion varat" on itsessään harhaanjohtava termi. Valtion rahoissa on todellisuudessa kyse valtion kansalaisten verovaroista, joita kerätään valtion kansalaisten etujen ajamiseksi. Tämä merkitsee sitä, että valtio ei todellisuudessa käytä omia rahojaan, vaan veronmaksajien rahoja. Kun valtio vuokraa yksityiseltä kiinteistönomistajalta kiinteistön vastaanottokeskusta varten, se tekee tämän veronmaksajien rahoilla. Se, että Anne Holmlund kehottaa poliisia toimiin maahanmuuttovastaisten mielipiteiden kitkemiseksi, merkitsee sitä, että hän kehottaa poliisia toimiin kitkeäkseen vastustusta politiikalle, jonka vuoksi valtio siirtää hänen veljensä omistamalle yritykselle satoja tuhansia euroja veronmaksajien rahoja vuosittain. Joskus hyvä veli -järjestelyt ovat kirjaimellisia.

Nykyinen poliittinen ilmapiiri on se, että käytännössä vähintään kerran viikossa paljastuu jotain uutta korruptioon viittaavaa. Tästä huolimatta joillakin ihmisillä elää usko, että kun poliitikot väittävät tahtovansa auttaa ihmisiä, poliitikot myös toimivat puheidensa mukaisesti. Yleensä poliitikot eivät kuitenkaan tee näin, vaan kyse on lähinnä retoriikasta - sanoista ja kuumasta ilmasta. Se, että ihmiset uskovat poliitikkoja, ei ole varsinaisesti ihmisten vika, koska suuri osa ihmisistä on sen verran hyviä tyyppejä, että lähimmäisten auttaminen tuntuu heistä luonnolliselta ja normaalilta ajatukselta. Valtaan kuitenkin sisältyy se piirre, että se korruptoi, ja mitä vähemmän sitä valvotaan, sitä likaisemmaksi peli menee.

Lisää tietoja:
Octavius aiheesta

Adressi kansalaisuuslaista

Osoitteessa http://www.adressit.com/kansalaisuuslaki voi käydä täyttämässä adressin, jossa vaaditaan kansanäänestystä tuloillaan olevasta kansalaisuuslaista. Kuten nykyään on tapana, tätäkään kansalaisuuslakia ei ole erityisen paljoa käsitelty mediassa, eikä valtio ole juuri tiedottanut siitä. Kysymyksessä on vanhaa kunnon salakähmäistä lainvalmistelua, josta ei juuri kansan kanssa neuvotella.

Päättäjien mielestä demokratia nimittäin toteutuu ainoastaan kerran neljässä vuodessa. Heille kyse ei ole kansanvallasta, vaan muodollisesta rituaalista, jossa jumalan suoma ote vallasta vahvistetaan rahvaalle esitettävässä näytelmässä, jossa on tarjolla leipää ja sirkushuveja. Vaaleissa vallanpitäjät maalaavat itsestään hyviksiä ja toisista pahiksia ja esittävät käsityksiä asioista, joista he eivät tiedä, ja lupauksia, joita he eivät aiokaan pitää. Henkilövaaleissa kansalla ei ole mahdollisuutta lausua mielipidettään mistään, mitä päättäjät eivät itse ota osaksi keskustelua.

Ydinongelma uudessa laissa on kansalaisuuteen vaadittavien kielitaitovaatimusten laskeminen. Vaatimusten laskeminen tulee väistämättä myös laskemaan tosiasiallista kielitaitoa, mikä puolestaan tulee väistämättä aiheuttamaan entistä enemmän sopeutumisongelmia. Jo tällä hetkellä kielitaito on merkittävä ongelma, sillä jopa osa Suomessa syntyneistä maahanmuuttajaperheiden lapsista ei osaa kouluiässä suomea tai ruotsia. Suomessa on siis jo nyt Suomen kansalaisten vähemmistö, joka ei osaa kumpaakaan synnyinmaansa kielistä. Kieli on äärimmäisen tärkeää maassa pärjäämiselle, eikä sen osaamisesta tule tinkiä.

Harva asia on kansakunnan kannalta yhtä olennainen kuin se, kenellä ylipäätään on oikeus saada kansalaisuus. Kansalaisuus ja sen myöntäminen on YK:n vahvistaman kansallisen itsemääräämisoikeuden perusta ja jakamaton ydin. Siinä on kyse siitä, ketkä kuuluvat mainitun autonomian piiriin ja mitä tällä autonomialla ylipäätään tarkoitetaan. Nykyisenkaltaisessa "edustuksellisessa" demokratiassa tämä päätös ei kuulu kansalaisille, vaan ministeriöille ja niissä työskenteleville virkamiehille, jotka erilaiset lait tosiasiallisesti valmistelevat.

Vaikka Suomen perustuslaki ei annakaan mahdollisuutta järjestää sitovia kansanäänestyksiä, vaan ainoastaan neuvoa-antavia sellaisia, ei edes sitova kansanäänestys ole juridisesti mahdottomuus. Eduskunta voisi teoriassa säätää tiettyä asiaa koskevasta kansanäänestyksestä lain, joka säädettäisiin perustuslain säätämisjärjestyksessä poikkeuslakina. Todennäköisesti näin ei tule käymään, mutta jo pelkästään se, että kansa tiedostaa, että valta on todellisuudessa heillä ja vain heillä, on ajamisen arvoinen asia. Myös päättäjien on ymmärrettävä, että heillä ei ole lainkaan todellista valtaa, vaan heidän valtansa on puhtaasti illuusio. Tämän vuoksi toivon, että mahdollisimman moni allekirjoittaa adressin.

Esimerkkejä valtionvelan visualisoimiseksi

Suomen Valtiokonttorin mukaan Suomella on vuonna 2009 valtionvelkaa 58,9 miljardia euroa. Se, millaisesta summasta on kyse, ei yleensä aukea helposti ihmisille. Ihmistä ei ole luotu käsittelemään niin suuria lukuja kuin tuhannet miljoonat. Älyllisesti on vielä kohtuullisen helppo ymmärtää, miten suuri määrä miljardi on, mutta intuitiivisesti ihmisellä ei kuitenkaan juuri ole siihen kykyä. Metsästäjä-keräilijälle noin suurien lukujen arvioinnista ei ole ollut käytännössä mitään hyötyä, eikä sen ole koskaan sen vuoksi tarvinnut kehittyä ihmiselle.

Huomasin itse tämän viime viikonloppuna, kun rupattelin erään tyypin kanssa niitä ja näitä, ja keskustelussa tuli sitten esille klassinen "onhan Suomella varaa"-väite. Luonnollisestikaan Suomella ei oikeasti ole varaa, vaan Suomi on hyvin pahasti kusessa. Ajattelin demonstroida, miten pahasti Suomi onkaan kusessa tekemällä pientä vertailua ja antamalla muutamia esimerkkejä.

Miljardin sekunnin kulumiseen menee aikaa 31 vuotta ja kahdeksan kuukautta. 58,9 miljardin sekunnin kulumiseen menee aikaa noin 1865 vuotta. Lotossa jaetaan noin 2 miljoonaa euroa voittoja joka viikko. Jos jokainen Suomen lottovoittaja pistäisi voittonsa valtionvelan maksuun, kestäisi noin 567 vuotta, jotta velka olisi maksettu. Suomen valtionvelan summalla voisi ostaa 2,356 miljoonaa kiloa kultaa, jos kullan hinta olisi noin 25 euroa gramma. 15 egee gramma maksavaa kannabiksen kukkaa Suomen valtionvelan summalla saisi ostettua noin 3 926 tonnia, eli suurin piirtein saman verran kuin Otaniemen teekkareilla meni Amsterdamin reissulla. World of Warcraft -peliaikaa valtionvelka kustantaisi 327 miljoonaa vuotta. Suomen valtionvelan summalla saisi ostettua jokaiselle maailman asukkaalle kerrosaterian Hesestä ja vielä pehmiksen päälle.

Suomen sotakorvaukset olivat noin neljä miljardia euroa, jos määrää arvioidaan vuoden 2003 rahan arvon mukaan. Suomen valtionvelka vuonna 2009 oli siis 14,7 kertaa enemmän kuin sotakorvaukset. Sotakorvaukset saatiin maksettua pois noin kahdeksassa vuodessa. Jos oletetaan, että Suomen sotakorvaukset olisivat olleet saman verran kuin nykyinen valtionvelka, ja sitä olisi saatu maksettua pois samassa tahdissa kuin sotakorvauksia oikeasti saatiin maksettua, olisi Suomella kestänyt 117,6 vuotta saada sotakorvaukset maksettua. Sotakorvauksia maksettaisiin siis vielä vuonna 2061.

Vuosina 2005, 2006 ja 2007 Suomi sai lyhennettyä valtionvelkaa noin kaksi miljardia euroa per vuosi. Mikäli Suomi saisi lyhennettyä valtionvelkaa vastaavia määriä tulevaisuudessa, kestäisi valtionvelan maksamisessa takaisin 29,5 vuotta. Eli vielä viisi vuotta tämän päivän jälkeen syntyneet lapset maksavat työikäisinä velkaa, jota on käytetty vuosia ennen heidän syntymäänsä. Käytännössä asia ei tietenkään ole edes näin hyvin, vaan velkaantuminen tulee jatkumaan vielä vuosia tulevaisuuteen, mikäli jonkinlaista ihmettä ei tapahdu.

Jos valtionvelka jaetaan kaikkien Suomen asukkaiden kesken, se tekee yli 10 500 euroa jokaista Suomen asukasta kohti. Tämä merkitsee, että jokainen suomalainen vastasyntyneestä vauvasta vuosisadan ikäiseen veteraaniin on osaltaan velkaa pankeille, ulkomaille ja muille tahoille vuosimallin 2004 Nissan Primeran verran. Eilen syntyneellä naperolla Asikkalasta on autolaina, mutta ei autoa. Mahtaa vituttaa.

Yhden euron kolikon paksuus on noin 2,33 millimetriä. Jos 58,9 miljardia euroa olisivat kolikkoina vieri vierekkäin, olisi kolikkojonon pituus 137 237 kilometriä. Tämä kolikkojono yltäisi melkein kolme ja puoli kertaa maapallon ympäri. Suurin yksittäinen euromääräinen seteli, 500 euroa, on noin 0,1 millimetriä paksu. Jos 58,9 miljardia euroa olisivat 500 euron seteleinä ja nämä setelit laitettaisiin päällekkäin, olisi kasa yli kilometrin korkea.

Suurin koko maapallon historian aikana elänyt eläin, sinivalas, painaa noin 172 tonnia per yksilö. 58,9 miljardia euroa painaa kolikkoina noin 441 000 tonnia. Määrä painaa siis saman verran kuin 2563 sinivalasta, eli enemmän kuin koko Antarktiksella elää sinivalaita. Yksi tyrannosaurus rex painoi arviolta 6 tonnia, jolloin 58,9 miljardin eurokolikon massaan menee 73 500 tyrannosaurusta. Sivuhuomautuksena todettakoon, että tyrannosaurus rex on muuten emäkiho.

Edellä olevat esimerkit eivät kuitenkaan loppujen lopuksi kerro vielä olennaisinta nykyisestä valtionvelasta. Nimittäin hallitus on väläytellyt jopa 30 miljardin euron arvosta lisävelkaantumista Suomelle seuraavan kolmen vuoden aikana. Valtionvelka tulisi kasvamaan yli puolet sen nykyisestä määrästä pelkästään kolmessa vuodessa. Jos kuvitellaan mainittua kolikkojonoa, merkitsisi tämä jonon kasvamista noin 68 600 kilometrin vuosivauhtia. Tunnissa jono kasvaisi 7,8 kilometriä ja minuutissa yli 100 metriä. Sinä aikana, kun luit tämän lauseen, Suomi velkaantuu arviolta 1260 euroa. Tämä on se tahti, jolla Suomelle tällä hetkellä kertyy valtionvelkaa. Kun poliitikot puhuvat valtiontaloudesta, tätä he tarkoittavat.

Valtionvelassa on pohjimmiltaan kyse kahdesta asiasta. Ensinnäkin se on yli omien varojen elämistä, eli tuhlataan enemmän kuin tuotetaan. Toiseksi ja edelliseen liittyen tämä tuhlaus ei varsinaisesti koidu tuhlaajan ongelmaksi, vaan yleensä vasta tuhlaajan jälkeiset sukupolvet joutuvat maksumiehiksi. Valtionvelassa on kyse siitä, että tämän päivän ja huomisen lapset joutuvat käytännössä tekemään orjatyötä, jonka hedelmät heidän vanhempansa ovat korjanneet.

Moraali ja syrjintä ihmisen DNA:ssa

Moderni ihminen on luonnostaan melko kurja olento. Olemme väkivaltainen laji, joka on onnistunut luomaan yhteiskunnan, joka on liian suuri ja monimutkainen meille itsellemme hallittavaksi. Tasapainottelemme tyrannian ja jumaluuden välillä ja jopa yrittäessämme tehdä hyvää saamme yleensä aikaiseksi vain kärsimystä. Ihminen on kateellinen ja katkera elukka, joka juonittelee, haalii valtaa, puukottaa selkään ja on valmis uhraamaan sekä planeetan että lajinsa väliaikaisen hyvinvointinsa alttarilla. Pahinta ihmisen kohtalossa on se, että suuri osa kaikesta pahuudesta ja julmuudesta on ihmisessä sisäsyntyistä; se on kirjoitettu siihen biologiseen ohjeeseen, jonka perusteella ihminen rakentuu. Blogini aihepiirien vuoksi käytän tästä esimerkkinä syrjintää.

Coloradon yliopistolla professorina toiminut Phyllis Katz tutki 100 tummaihoista ja 100 valkoihoista lasta heidän elämänsä ensimmäisinä kuutena vuotena. Tuon kuuden vuoden aikana hän testasi lapsia yhdeksän eri kertaa saadakseen selville, miten lapset reagoivat rodullisiin eroihin eri ikävuosien aikana. Lasten ollessa kuusi kuukautta vanhoja, Katzin tutkimusryhmä näytti vauvoille valokuvia eri värisistä ihmisistä. Katzin ryhmä huomasi, että vauvat katsoivat vanhemmistaan poikkeavan rotuisten ihmisten kuvia merkittävästi pidempään kuin vanhempiensa rotuisia ihmisiä. Lasten ollessa kolme vuotta Katz näytti lapsille toisten lasten kuvia ja kysyi, keiden kanssa lapsi tahtoisi mieluiten olla ystävä. 86% valkoisista lapsista valitsi mieluiten ystävikseen muita valkoisia lapsia. Lasten ollessa viisi- ja kuusivuotiaita Katz antoi lapsille pakan kortteja, joissa oli piirrettyjä kuvia erilaisista ihmisistä. Katz ohjeisti lapsia jakamaan kortit miten ikinä he vain tahtovat. 68% lapsista jakoivat kortit rodun perusteella, siinä missä vain 16% lapsista jakoi kortit sukupuolen perusteella. Vaikka Katzin tutkimus ei koskenut suoraan syrjintää, se osoitti, että tapa jakaa ihmiset lokeroihin rodun perusteella oli geneettistä, ei pelkästään sosiaalinen konstruktio.

Duken yliopiston tutkija James Moody, joka on erikoistunut tutkimaan, miten kasvuikäiset muodostavat ja ylläpitävät sosiaalisia verkostoja, analysoi 112 eri koulusta yli 90 000 teinin antamia tietoja. Moody pyysi oppilaita nimeämään viisi heille läheisintä nais- sekä miespuolista kaveriaan, minkä jälkeen hän yhdisti nimet etnisyyksiin ja vertaili oppilaideen eri rotuisten ystävyyssuhteiden määrää koulun keskimääräiseen monimuotoisuuteen. Moody huomasi, että mitä (etnisesti) monimuotoisempi koulu oli, sitä enemmän lapset harjoittivat itsesegregaatiota ja sitä enemmän he muodostivat ryhmiä rotujensa perusteella. Moody laajensi tutkimustaan ja otti käsiteltäväkseen tilastotietoa myös erilaisista oppilaiden harrastamista aktiviteeteista, kuten liikunnasta. Sama ilmiö toistui; mitä enemmän rodullista monimuotoisuutta, sitä selvemmin oppilaat muodostivat rodullisesti homogeenisiä ryhmiä. Monietnisyys lisäsi syrjintää, ja jopa ilman monietnisyyttä ihmisellä näytti olevan taipumusta suosia omaa rotuaan.

Professori Richard Dawkinsin popularisoima teoria itsekkäästä geenistä tukee tutkimuksessa tehtyjä löytöjä. Teorian mukaan ihminen suhtautuu toisiin ihmisiin luonnostaan sitä paremmin, mitä läheisempää sukua nämä ovat ihmiselle. Syynä tähän on se, että evoluutiota eivät ohjaa yksilöiden itsesuojelu- ja lisääntymisvaisto, vaan geenien tarve levittäytyä mahdollisimman laajalle mahdollisimman tehokkaasti. Tämä merkitsee sitä, että geenin kannalta on kannattavaa saada yksilö uhraamaan itsensä, jos siitä seuraa esimerkiksi se, että kolme kappaletta hänen veljiään jää henkiin. Uhraamalla yksilön geeni saa suuremman määrän itseään säilymään hengissä, sillä kahdessa veljessä on yhteensä enemmän yksilön geenejä kuin yksilössä itsessään. Suuremmassa mittakaavassa tämä merkitsee sitä, että geenit ihmisen sisällä pyrkivät saamaan ihmisen suosimaan niitä, jotka ihminen katsoo läheisimmiksi geneettisiksi sukulaisikseen.

Pelkkä ryhmiin lokerointi itsessään ei merkitsisi muuta kuin kuriositeettia, jolla on tiettyä selitysarvoa puhuttaessa ihmisten sosiaalisista ryhmistä. Ihmisellä kuitenkin näyttäisi olevan myös sisäsyntyinen tapa ryhtyä rakentamaan ennakkoluuloja lokerointien pohjalta. Ryhmä Virginian yliopiston tutkijoita teki pienen testin, jossa oppilaat jaetaan "työnantajiin" ja "työntekijöihin". Työntekijät puolestaan jaettiin vihreisiin ja violetteihin ryhmiin. Ensimmäisessä osassa koetta työntekijät saivat päättää, käyttävätkö he virtuaalirahaa hankkiakseen "koulutuksen", joka auttaisi heitä suoriutumaan "testistä". Testi oli puhtaasti tuuripeli, jossa jokainen osanottaja sai sattumanvaraisen numeron. Ne oppilaat, jotka olivat hankkineet "koulutuksen", saivat todennäköisemmin parempia numeroita kuin ne, joilla ei ollut koulutusta. Tämän jälkeen työnantajat saivat valita, ottavatko he työntekijän töihin. Ainoat tiedot, joiden pohjalta työnantajat saivat tehdä päätöksensä, olivat työntekijän tulos testissä sekä työntekijän ryhmän väri. Peliä pelattiin tältä pohjalta 20 kierrosta.

Jos esimerkiksi vihreät ryhmänä sijoittivat vähemmän koulutukseen tai sattuivat tuurilla saamaan huonompia tuloksia kuin violetit, alkoi tämä vaikuttaa hyvin nopeasti työnantajien palkkauspäätöksiin. Työnantaja otti ennemmin violetin kuin vihreän riippumatta siitä, oliko vihreä panostanut koulutukseen vai ei. Tästä muodostui nopeasti itseään ruokkiva noidankehä, jossa "syrjitty ryhmä" ei panostanut yhtä paljon koulutukseen, koska koulutuksen hankkimisella ei näyttänyt olevan mitään väliä sen kannalta, otettiinko heidät töihin vai ei. Puolestaan yksi "suositun ryhmän" jäsenistä päätti, että hän panostaa koulutukseen vain sen verran, että hänen ryhmänsä pysyy suosittuna, mutta aina silloin tällöin hän jättää panostamatta ja ratsastaa läpi puhtaasti ryhmään kuulumisensa perusteella. Tutkimus osoitti, että pienetkin tilastolliset erot voivat saada aikaiseksi olennaisia muutoksia ihmisen käyttäytymisessä ja suhtautumisessa ryhmään, olivat nämä erot ansaittuja tai eivät.

Suosiva suhtautuminen omaa ryhmää kohtaan ja tietty alttius syrjivälle käytökselle ovat ihmiseen sisäänrakennettuja ominaisuuksia. Ennakkoluulot kuuluvat ihmisen lajityypilliseen käyttäytymiseen ja niillä on vankka evolutiivinen perusta. Tätä ei kuitenkaan pidä ymmärtää siten, että syrjintä olisi hyväksyttävä asia siksi, että se on luonnollinen asia. Tämän kuvitteleminen on yksi muoto naturalistisesta virhepäätelmästä, jossa "oikea" ja "väärä" pyritään johtamaan jostain fyysisessä maailmassa tapahtuvasta ja olevasta ilmiöstä, jonka voi havaita empiirisesti. Mielivaltainen syrjiminen tai ihmisen kohtelu puhtaasti ryhmänsä jäsenenä ei ole ole moraalisesti hyväksyttävää toimintaa, vaikka mekanismit, joille ennakkoluulot rakentuvat, onkin koodattu jo itse ihmiskunnan DNA:han. Ihmisen lajityypillinen käyttäytyminen ei ole monesti erityisen inhimillistä.

Luonnollisesti tätä ei pidä tulkita myöskään toiseen suuntaan virheellisesti. Nimittäin se, että ihmisen geeneihin kuuluu tiettyjä omaa ryhmää suosivia ja ennakko-oletuksia luovia koneistoja, ei tarkoita, että kaikki, tai edes suurin osa ihmisistä antautuisi näille koneistoille. Se ei myöskään tarkoita, että ihmisen pitäisi aivopestä itsensä hyväksymään kaikki maailmassa tapahtuva paska vain siksi, että ei vahingossakaan syyllistyisi syrjintään. Suuri osa ihmisistä tiedostaa sen, mikä on oikein ja mikä on väärin, vaikka heidän geenit eivät sitä tekisikään. Inhimilliseen perusluontoon kuuluu kyky nousta omien biologisten puutteidensa yläpuolelle ja hallita itse sitä, mitä esihistorialliset, apinaesi-isiltä periytyneet vaistot pyrkivät ohjaamaan. Ihminen voi ylittää oman ruumiinsa ja biologisen mielensä heikkoudet niillä samoilla sisäsyntyisillä kyvyillä, joihin nämä kahleetkin perustuvat.

Ihminen tappaa huvikseen, raiskaa ja käy sotaa. Tässä suhteessa ihminen ei eroa muista eläimistä. Ahmat tappavat huvikseen, delfiinit raiskaavat ja apinat käyvät sotaa. Toisin kuin ahmat, delfiinit tai apinat, ihminen kuitenkin voi luonnolleen jotain. Ihminen voi valita, antautuuko hän eläimellisille vaistoilleen vai ei. Se, mitä me pidämme "pahana", on usein vain ihmisen eläimellisyyttä ja kyvyttömyyttä hallita sitä. "Paha" ihminen on keskenkasvuinen ihminen, joka on oman alkeellisen biologiansa ja yksinkertaisten viettiensä vanki. Ihmisen kyky nousta oman eläimellisyytensä yläpuolelle on sen ydin, jota ihminen kutsuu moraaliksi. Kuolema, suru ja ennakkoluulot ovat geeneihimme kirjoitettu kohtalo, mutta me voimme vapautua niistä. Muuta meidän ei tarvitse tehdä kuin ylittää itsemme.

"Ihminen on jotain, joka on ylitettävä."
- Friedrich Nietzsche

Katolilaisuus on pedofilian pyhittävä uskonto

"Vanhan Testamentin Jumala on eittämättä vastenmielisin hahmo kaikessa fiktiossa; kateellinen ja ylpeä siitä; pikkumainen, epäoikeudenmukainen, anteeksiantamaton kontrollifriikki; vaativainen, verenhimoinen etninen puhdistaja, naistenvihaaja, homofobi, rasisti, lapsentappaja, kansanmurhaaja, isänmurhaaja, tauteja levittävä megalomaaninen sadomasokisti, oikullinen ja pahantahtoinen öykkäri."
- Richard Dawkins

Perussuomalaisten helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho tuomittiin tänään 330 euron sakkoihin jumalanpilkasta hänen todettuaan, että "Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto" ja perusteltuaan väitettään muslimien hadith-kirjallisuudesta tutulla perimätiedolla, jonka mukaan Muhammed yhtyi vaimoonsa Aishaan tämän ollessa 9-vuotias. Kuten tuomiosta voi huomata, on moderni maailma hieno ja juhlimisen arvoinen asia. Vielä muutama sata vuotta takaperin jumalanpilkasta olisi joutunut joko hirtetyksi tai poltetuksi roviolla. Vaikka tuomiot ovatkin olennaisesti lieventyneet, on jumalanpilkkalainsäädännön ydinperiaate kuitenkin edelleen sama kuin satoja vuosia sitten. Nimittäin käräjäoikeuden perustelujen mukaan "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa."

Ai perkele! Ilmankos Hallis tuomittiin! Yritäpä tuossa sitten puhua uskonnoista, kun järjellä tai logiikalla ei ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä keskusteltaessa. :( :( :( Pitää varmaan ryhtyä inttämään vailla mitään rationaalista perustaa, jos se vaikka kelpaisi. Voisi aloittaa vaikka heti. Nimittäin Hallikselta unohtui mainita, että islamin lisäksi maailmassa on ainakin yksi toinen monoteistinen valtauskonto, joka pyhittää lapsiin sekaantumisen. Kuten ihmiset varmaankin arvaavat, tarkoitan tietysti katolilaisuutta, joka on tullut tunnetuksi muutamien hengenmiestensä halusta painaa nappulaa. Esitän siis seuraavanlaisen väitteen:

Katolilaisuus on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Jahven tahto.

Lähestyn asiaa (näennäis-)loogisen ketjun kautta; Katolisen kirkon johtaja, eli paavi, valitaan konklaaveiksi kutsutuissa kokouksissa. Näissä kokouksissa kardinaalit pohtivat ja vääntävät kättä siitä, kenet heistä korotetaan seuraavaksi Vatikaanin monarkiksi ja Jumalan sijaiseksi maan päällä. Koska Jumala nähdään katolilaisuudessa kaikkivaltiaaksi ja kardinaalit erityisen hengellisiksi miehiksi, on konklaavin valinta katolilaisessa teologiassa Jumalan sanktioimaa toimintaa. Jumala siis päättää, kenestä tulee katolisen kirkon seuraava johtaja. Vuonna 2005 konklaavi valitsi kardinaali Joseph Ratzingerin paavi Benedictus XVI:ksi.

BBC:n esittämän kohudokumentti "Sex Crimes and the Vatican":in mukaan paavi Darth Benedictus johti katolilaisten pappien harjoittaman lasten hyväksikäytön systemaattista peittelyä toimiessaan vielä kardinaalina. Dokumentin mukaan peittelystä tiedettiin läpi katolilaisen kirkon hierarkian ja se hyväksyttiin yleisesti koko kirkon toimintamalliksi. Toimintamallia vastustaneita pappeja paheksuttiin ja heidät yritettiin uhkailla hiljaiseksi. Konklaavin aikana ei ollut juuri kenellekään epäselvää, että Ratzinger oli tietoisesti peitellyt lasten seksuaalista hyväksikäyttöä puhtaasti suojellakseen katolisen kirkon etuja.

Katolinen kirkko siis valitsi yhteistuumin ja täydessä ymmärryksessä pedofiileja suojelleen miehen katolisen kirkon pääksi, jolla on valta muun muassa puhua ex cathedra Jumalan äänellä ja auktoriteetilla. Katolinen kirkko hyväksyi pedofilian peittelyn ja katsoi aiheelliseksi olla puuttumatta lapsiin kohdistuvaan seksuaaliseen väkivaltaan. Koska katolilaisuus on auktoritaarinen uskonto ja henkilönpalvontakultti, on itse kirkon mielipiteellä olennainen merkitys katolilaisuudessa. Toistan siis väitteeni:

Katolilaisuus on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on katolilaisten hämähäkkijumalattaren ja hänen profeettansa paavin tahto.

Jotta ihmisille ei jäisi epäselväksi, mitä yritän sanoa, päätin piirtää Paintilla pienimuotoisen selventävän kuvan aiheesta:



Hinduille lehmä on pyhä, joten lehmän käyttäminen negatiivisena haukkumasanana on ehdottomasti uskonnollisen yhdyskunnan pyhänä pitämän asian herjaamista ja häpäisemistä. Pitäisikö sen takia lehmäksi haukkuminen kieltää? Koko jumalanpilkkalainsäädäntö edustaa keskiajalta periytyvää järjettömyyttä, jossa oletetaan ensinnäkin jumaluuksien olevan olemassa ja toiseksi kuvitellaan niiden olevan liian heikkoja ja mitättömiä suojelemaan itse itseään pilkkaajiltaan. Sen lisäksi lainsäädäntö olettaa, että jos uskonnollisten yhdyskuntien pyhänä pitämiä asioita on olemassa, olisi ihmisellä edes teoriassa mitään mahdollisuuksia ryhtyä punnitsemaan niiden puolesta, mikä niitä loukkaa tai häpäisee. Jumalanpilkkalainsäädäntö on jumalanpilkkaa.

Se on hyvä, että on olemassa pykälä, jossa suojellaan uskonrauhaa, mutta nykyinen lainsäädäntö ei suojele ainoastaan ihmisten oikeutta harjoittaa rauhassa uskontoa ja uskoa mihin he tahtovat, vaan se myös rajoittaa radikaalisti ihmisten sananvapautta. Mikäli käräjäoikeuden tulkinta pitää paikkansa, tämä rajoitus ei edes perustu järkisyihin tai logiikkaan, vaan puhtaasti teokraattiseen mielivaltaan. Kysymys on yksinkertaisesti seuraavanlainen; Minkä vuoksi uskovaisilla on oikeus uskoa asioihin ja pakottaa muutkin kunnioittamaan heidän uskoaan, mutta esimerkiksi ateistilla tai agnostikolla ei ole samoja oikeuksia?

Sananvapauden puolesta ry kerää adressia, jossa vaaditaan rikoslain muuttamista siten, että uskonrauhan rikkomista koskevasta pykälästä poistetaan koko ensimmäinen kohta, eli jumalanpilkka. Jos tämä ensimmäinen kohta poistetaan, pykälästä tulee huomattavasti järkevämpi. Vaikka kaikki tietävät erityisesti Internetissä kerättävien adressien tehon, ei moisen adressin täyttämisessä pitkään kestä, eikä siitä mitään haittaakaan ole. Käytännössä mitättömällä vaivalla voi saada aikaiseksi jotain hyödyllistä.

PS. Mainostan vielä tällaista loistavaa bändiä kuin Funeral Feast. Sanoituksissaan Funeral Feast runoilee jumalaapilkkaavan kauniisti muun muassa "Jesus Christ - parasite - you son of a motherfucking whore" ja "victory is achieved when the last drop of christianity has been shed". Parasta bändissä on se, että bändin tuotantoa saa ladata ilmaiseksi Mikseri.netistä!

Suora demokratia: Valistuneiden kansalaisten valta

Suoralla demokratialla tarkoitetaan yleensä sellaista osallistavaa demokratiaa kuin mitä Sveitsissä käytetään. Yksinkertaisimmillaan tämä merkitsee sitä, että kaikista merkittävistä koko kansaan vaikuttavista asioista on järjestettävä sitova kansanäänestys. Sen lisäksi kansalle annetaan osallistavassa demokratiassa mahdollisuus itse päättää, mistä muista asioista he tahtovat äänestää. Sveitsissä 50 000 äänioikeutettua voivat laatia lakialoitteen, jonka jälkeen lainvalmistelukoneiston on tehtävä kansalaisten vaatima laki, josta kansa voivat sitten äänestää. Kansalaiset voivat kerätä nimiä myös tahtoessaan äänestää itse jostain parlamentissa käsiteltävästä laista. Suorassa demokratiassa ei siis ole tarkoitus äänestää kaikista asioista, vaan ainoastaan niistä, jotka kansa itse kokee riittävän tärkeiksi itselleen.

Nykyisessä järjestelmässä kansanäänestys on ainoastaan neuvoa-antava. Se ei sido päättäjiä millään tavalla. Sen lisäksi kansa itse ei pysty vaikuttamaan siihen, järjestetäänkö jostain asiasta kansanäänestys vai ei. Päättäjät valitsevat, mistä asioista äänestetään, minkä lisäksi he myös sanovat, milloin äänestetään. Tällainen kansanäänestysmenettely ei anna kansalle aitoja mahdollisuuksia vaikuttaa, vaan se toimii ainoastaan pönkittääkseen hallitsijoiden valtaa. Mikäli jokin asia on liian ristiriitainen, tai on mahdollista, että kansanäänestyksestä tulisi tulos, jota hallitsijat eivät halua, heillä ei ole mitään velvollisuutta pitää kansanäänestystä. Jos taas heillä on suhteellisen vankalla pohjalla oleva arvio äänestystuloksesta, he voivat järjestää kansanäänestyksen saadakseen kansan muodollisen tuen omille päätöksilleen.

Suoralla demokratialla on useita kiistämättömiä etuja puhtaasti edustukselliseen demokratiaan nähden. Suora demokratia varmistaa, että lait ja päätökset vastaavat läheisemmin kansan tahtoa. Suora demokratia myös antaa kansalle enemmän valtaa päättää omista asioistaan ja siten ehkäisee voimattomuuden ja kyvyttömyyden tunteiden aiheuttamaa turhautumista. Moraaliselta kannalta on luonnollisesti parasta, että yksilö saa vaikuttaa mahdollisimman laajasti itseään ja yhteiskuntaansa koskevaan päätöksentekoon. Näiden selvien ja yksiselitteisten etujen lisäksi suora demokratia edistää perusoikeuksien toteutumista, tekee päätöksenteosta laadullisesti parempaa, helpottaa ihmisiä kasvamaan valveutuneemmiksi kansalaisiksi ja kitkee korruptiota. Monet suoran demokratian seuraukset myös vastaavat suoraa demokratiaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Suora demokratia itsessään ratkaisee monia suoran demokratian ongelmia.


Vähemmistöjen oikeudet ja perusoikeudet

Yleinen argumentti suoraa demokratiaa vastaan on se, että suorassa demokratiassa enemmistön oikeudet ajavat vähemmistön oikeuksien edelle. Tämä ajatusmalli on virheellinen ja se perustuu vanhahtavaan käsitykseen demokratiasta, jossa mikä tahansa päätös on oikeutettu puhtaasti enemmistön mielipiteen perusteella. Juridisesti tässä ajattelumallissa unohdetaan yksi olennaismmista komponenteista missä tahansa demokratiassa; nimittäin perustuslaki ja perusoikeudet. Perusoikeuksien yksi tärkeimmistä tehtävistä on tarjota yksilön olennaisimmille oikeuksille ja vapauksille suoja sekä valtion että enemmistön suunnalta tulevaa puuttumista vastaan. Jotta suora demokratia voi toimia, vaaditaan vahva perustuslaki ja vahvat perusoikeudet.

Esimerkiksi sananvapaus on välttämätön, jotta ihmisillä on aito mahdollisuus erimielisyyksiin ja keskusteluun, joita ilman demokraattinen päätöksenteko ei voi toimia alkuunkaan. Oikeus koulutukseen on välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa, jotta ihmiset saavat tarvittavat perustiedot ja -taidot koskien maailmaa ja yhteiskuntaa, ja jotta ihmisillä on tahtoessaan aito mahdollisuus kehittää itseään ja ajattelukykyään. Oikeus elämään ja ehdoton kuolemantuomion kielto ovat välttämättömiä, jotta valtio ei pysty terrorisoimaan epäinhimillisellä kohtelulla omia kansalaisiaan, joiden hyväksyntään koko yhteiskuntajärjestyksen moraalinen pohja perustuu.

Käytännössä kaikki perus- ja ihmisoikeudet ovat demokratian välttämättömiä perusoletuksia. Mikäli sananvapautta ei ole, ei voida puhua demokratiasta, koska silloin ei ole mahdollista käydä päätöksenteon kannalta välttämätöntä dialogia. Mikäli yhdistymisoikeutta ei ole, on monopoli puolueiden perustamiseen valtiolla, eikä kyseessä ole enää demokratia. Demokratia on riippuvainen perus- ja ihmisoikeuksista, eikä ilman näitä olennaisimpia oikeuksia ja vapauksia voida puhua demokratiasta. Tämä merkitsee sitä, että demokratialla ei pystytä puuttumaan demokratian kannalta välttämättömiin perusratkaisuihin, koska ilman niitä demokratialta katoaa kaikki oikeutus.

Sen lisäksi, että perusoikeudet ovat suoran demokratian kannalta välttämättömiä, suoraa demokratiaa voidaan itsessäänkin pitää perusoikeutena, tai ainakin se täyttää muutamien perusoikeuksien asettamia vaatimuksia. Suomen perustuslain 14§:n mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Puolestaan perustuslain 20§:n mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Suomen perustuslain mukaan valta ei siis ainoastaan kuulu kansalle, vaan julkisen vallan on myös pyrittävä sekä lisäämään että turvaamaan yksilön päätöksentekoa koskevia vaikutusmahdollisuuksia. Suoran demokratian ottaminen käyttöön täyttää nämä perusoikeudelliset vaatimukset erinomaisesti.


Condorcet'n malli ja päätöksenteon laatu

Suora demokratia parantaa päätöksenteon laatua. Jos oletetaan, että yhdellä äänestäjällä on edes vähän kolikonheittoa parempi todennäköisyys (esimerkiksi 0,505) vastata kyllä/ei-kysymykseen oikein, silloin äänestäjien määrän lisääminen lisää myös todennäköisyyttä, että ryhmä kokonaisuudessaan onnistuu äänestämään oikein. Oikealla tarkoitetaan tässä kaikki seikat huomioonottaen kahdesta vaihtoehdosta vähemmän huonoa. Jo 20 000 äänestäjällä todennäköisyys vastata oikein on liki 99%. Jos äänestäjiä on 3 miljoonaa, todennäköisyys oikeaan vastaukseen alkaa olla jo niin lähellä 100%, että sen voi käytännössä ajatella olevan 100%. Tätä kutsutaan Condorcet’n juryteoreemaksi ranskalaisen matemaatikon ja valtio-oppineen markiisi de Condorcet’n mukaan.

Condorcet'n juryteoreema ei päde edustajavaaleissa, sillä vaaleissa on kymmeniä erilaisia vaihtoehtoja, jotka vaihtelevat ominaisuuksistaan ja jossa sama vaihtoehto voi olla osaksi keskivertoa parempi ja osaksi keskivertoa huonompi. Edustajistovaaleissa kysymys on useista erilaisista ominaisuuksista sekä huomattavasti kyllä/ei-päätöstä abstraktimmista asioista, kuten imagosta ja luotettavuudesta. Suoran demokratian kysymykset ovat kuitenkin yleensä suoraviivaisia kyllä/ei-kysymyksiä, kuten että tulisiko Suomen liittyä NATO:on vai ei, tai tulisiko Suomen hyväksyä Lissabonin sopimus vai ei.

Nykyisessä järjestelmässä edes huomattavasti kolikonheittoa paremmilla todennäköisyyksillä osua oikeaan ei päästä lähelle 99 tai 100%. Eduskunnassa on ainoastaan 200 kansanedustajaa. Todellisuudessa eduskunnassa ei kuitenkaan ole edes 200 itsenäistä päätöstä, vaan asiat kuten ryhmäkuri ja puolueuskollisuus aiheuttavat sen, että itsenäisiä valintoja on parhaimmillaankin vain muutamia kymmeniä. Hallitus äänestää suuressa osassa asioita yhtenä blokkina, ja mikäli yksinäinen kansanedustaja toimii vastoin ryhmäänsä, hän saa moitteita ryhmätovereiltaan. Tästä hyvänä esimerkkinä äänestykset niin kutsutusta Lex Nokia -urkintalaista, jossa pari hallituspuolueen kansanedustajaa äänesti vastoin hallituksen yleistä linjaa. Tapahtunutta seuranneissa kommenteissa puhuttiin paljon "hallituksen pelisäännöistä", vaikka koko ajatus ryhmäkurista on vastoin Suomen perustuslakia. Perustuslain mukaan kansanedustaja on velvollinen noudattamaan ainoastaan oikeutta, totuutta ja Suomen perustuslakia.

Poliitikkojen päätöksiin vaikuttavat myös erilaiset ulkopoliittiset tekijät. Vaalien rahoittajat voivat edellyttää puolueelta tiettyjä toimia tai yritykset voivat kiristää puolueita esimerkiksi uhkaamalla siirtää yrityksen toiminnan ulkomaille, mikäli päättäjät eivät säädä yrityksen vaatimia lakeja. Yksittäiset äänestäjät ovat huomattavasti resistantimpia painostukselle ja lahjonnalle. Heidän toimintaansa eivät myöskään ohjaa motiivit kuten seuraavallekin kaudelle valituksi tulemisen varmistaminen ja siihen vaadittavaa vaalikampanjaa varten riittävien varojen haaliminen.

Vaikka Condorcet'n juryteoreema ja kansalaisen sekä poliitikon ero tarjoavat vahvan pohjan demokratian arvioimiselle, on asiassa kuitenkin yksi ongelma. Mikäli yhden kansalaisen todennäköisyys osua väärään on suurempi kuin kolikonheitto, todennäköisyys äänestäjäryhmälle osua väärään kasvaa. Tämän vuoksi on tärkeää, että kansalaisilla on aitoa ja todellista tietoa äänestykseen liittyvistä kysymyksistä, eikä heitä ole johdettu tietoisesti harhaan. Suoran demokratian ydinkysymys, eli se, ovatko kansalaiset riittävän valveutuneita päättämään omista asioistaan, nousee tässä esille. Tähän suoran demokratian ydinongelmaan on kuitenkin ratkaisu, jonka suora demokratia itse tarjoaa. Suora demokratia tekee kansalaisista pätevämpiä päättämään opettamalla heille poliittisia taitoja ja lisäämällä heidän tietonsa määrää. Suora demokratia myös vähentää mahdollisuutta johtaa kansaa harhaan.


Suora demokratia tekee kansalaisista päteviä

Suoraa demokratiaa vastustavien yleisin ja olennaisin argumentti "tavallisella kansalla ei ole kykyä päättää asioista yhtä hyvin kuin poliitikoilla" on esitetty aikaisemminkin, mutta silloin se ei koskenut suoraa demokratiaa, vaan naisten oikeutta äänestää. Jo antiikin Kreikan filosofi Aristoteles piti naisia epätäydellisinä miehinä ja oletti, että naiset eivät voi olla koskaan täysin ihmisiä. Puolestaan valistuksen ajan jälkeen naisten äänioikeuden vastainen liike argumentoi muun muassa, että naiset ovat liian tunteellisia ja sen vuoksi he tekevät päätöksensä ennemmin tunteiden kuin älyn pohjalta.

Nykyään suoraa demokratiaa vastustetaan sanomalla, että tavalliset kansalaiset äänestävät helposti fiilispohjalta ja että kansalaisilta puuttuu päätöksiä varten tarvittava asiantuntijatieto. Tutkimustieto ja empiirinen kokemus eivät kuitenkaan tue tätä oletusta. Päinvastoin; mitä enemmän valtaa ihmisillä on valtaa tehdä päätöksiä, sitä paremmin he osaavat noita päätöksiä tehdä, sitä kiinnostuneempia he ovat yhteiskunnasta ja sitä enemmän he oppivat poliittisia taitoja. Tätä ilmiötä käsittelee muun muassa Zürichin yliopiston tutkijoiden Matthias Benzin ja Alois Stutzerin tekemä tutkimus "Are Voters Better Informed When They Have a Larger Say in Politics?"

Benzin ja Stutzerin tekemän tutkimuksen mukaan ihmiset ovat sitä pätevämpiä, mitä enemmän heillä on poliittista valtaa tehdä päätöksiä omasta elämästään. Maissa, joissa ihmiset saivat äänestää EU:hun liittymisestä ihmiset tiesivät sekä objektiivisesti enemmän EU:hun liittyvistä kysymyksistä että tunsivat subjektiivisesti ymmärtävänsä EU:ta paremmin kuin niissä maissa, joissa ihmiset eivät saaneet äänestää EU:hun liittymisestä. Vastaava tutkimus tehtiin Sveitsissä sveitsiläisten äänestettyä siitä, liittyykö Sveitsi Euroopan talousalueeseen vai ei. Tutkimuksesta paljastui, että äänestyksen jälkeen sveitsiläiset tiesivät enemmän EU:sta ja EEC:stä kuin Sveitsin naapurivaltiot, jotka olivat olleet EU:n jäsenvaltioita jo pidemmän aikaan.

Sveitsissä eri kantoneissa on hyvin erilainen järjestelmä. Joissain kantoneissa suoran demokratian määrä on erittäin suuri ja toisissa taas järjestelmä on melkein kuin edustuksellisessa demokratiassa. Tutkimuksessa huomattiin, että mitä suurempi suoran demokratian määrä oli kantonissa, sitä paremmin kansalaiset olivat myös perillä politiikasta ja päättämiseen liittyvistä asioista. Kun verrattiin kantonia, jossa kansalaisilla on eniten vaikutusvaltaa suoralla demokratialla (Basel-Landschaft) kantoniin, jossa kansalaisilla on vähiten suoraa vaikutusvaltaa (Geneve), huomattiin poliittisen tietämyksen eron olevan suurin piirtein sama kuin niillä, jotka ovat käyneet vain pakollisen peruskoulutuksen, verrattuna niihin, jotka ovat suorittaneet tutkinnon. Suora demokratia tekee kansalaisista kyvykkäämpiä ja itsevarmempia päättäjiä.

Suora demokratia vaikuttaa kahdella tavalla. Jos puolueet, lobbausryhmät tai hallitus tahtovat voittaa äänestyksen, ne joutuvat tarjoamaan tietoa, miksi ihmisten kannattaa äänestää asian puolesta tai sitä vastaan. Sama koskee myös oppositiota ja esimerkiksi erilaisia yhdistyksiä. Pelkästään ideologisella vasemmisto/oikeisto-akselilla pysyttely ei riitä, vaan poliitikot joutuvat tarjoamaan konkreettisia argumentteja ja tietoa käsillä olevasta kysymyksestä. Suorassa demokratiassa poliitikoille ja puolueille syntyy tarve tarjota kansalle tietoa, mikäli he tahtovat oman näkemyksensä voittavan.

Koska suoran demokratian päätöksenteossa käsiteltävänä ovat yleensä tietyt yksiselitteiset kysymykset, poliitikot eivät voi olla ottamatta näihin asioihin kantaa. Jopa vaikeissa ja poliittisesti tulenaroissa kysymyksissä (kuten NATO-kysymys) poliitikolta odotetaan selvää kyllä tai ei -vastausta, eikä hän voi piilotella puolueohjelman epämääräisten lausekkeiden, kuten "parempi terveydenhuolto!", takana. Toisin kuin edustajavaaleissa, suorassa demokratiassa kysymykset ovat tiukasti asiakysymyksiä, minkä vuoksi sekä henkilökohtaisiin ominaisuuksiin käyvät argumentit että imagolla pelaaminen muuttuvat huomattavasti merkityksettömämmiksi. Suorassa demokratia ei ainoastaan lisää tarjotun tiedon määrää, vaan se myös muuttaa sen luonnetta imagotiedosta lähemmäksi faktatietoa.

Kansalaisille suora demokratia luo tarpeen saada tietoa. Mitä enemmän vaikutusvaltaa kansalaisilla on itseään koskevissa asioissa, sitä todennäköisemmin kansalaiset ovat kiinnostuneet näistä asioista. Mitä kiinnostuneempia kansalaiset ovat, sitä enemmän he ottavat asioista selvää. Suorassa demokratiassa kansalaiset oppivat helpommin poliittisia kykyjä. Kampanjoidessaan mielipiteidensä vuoksi ja valmistellessaan aloitteita kansalaisilla on sekä mahdollisuus että tarve oppia politiikan kannalta välttämättömiä perustaitoja; varainhankintaa, tietojen löytämistä, argumentaatiota ja niin edelleen. Edustuksellisessa demokratiassa sekä mahdollisuudet että tarve poliittisten taitojen oppimiselle on pienempi kuin suorassa demokratiassa.


Poliitikot ovat "vain" ihmisiä

Koska suora demokratia itsessään tekee kansalaisista vastuullisempia ja pätevämpiä, on poliitikkojen kansasta poikkeava erityinen asiantuntija-asema pitkälti pelkkä illuusio, jota puhtaasti edustuksellinen järjestelmä ylläpitää. Edustuksellisessa demokratiassa poliitikoilla on käytännössä monopoli sen suhteen, minkälaisista asioista poliittista keskustelua käydään. Poliitikot voivat ohjata keskustelua ja pitää sen aiheissa, jotka he ovat ennalta päättäneet. Poliitikot ovat asiantuntijoita niin pitkään kuin sekä keskusteluympäristö että keskustelun sisältö on heidän ennakkoon päättämäänsä. Edustuksellisessa demokratiassa ainoa poliitikolta vaadittava ominaisuus on poliitikoinnin hallitseminen. Poliitikkojen asiantuntijuus on nimenomaan siinä, että he tietävät, miten edustetaan, miten poliittista keskustelua hallitaan ja miten varmistetaan valinta seuraavalle kaudelle.

Älyllisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan poliitikot eivät eroa millään tavalla kenestä tahansa kansalaisesta. Poliitikot tekevät samanlaisia virheitä kuin muutkin ihmiset, eikä heillä ole mitään muista ihmisistä poikkeavia kykyjä tehdä arvioita edes hallitsemansa maan kannalta tärkeimmistä asioista. Esimerkiksi Jyrki Katainen ei onnistunut laman tullessa antamaan minkäänlaisia ennakoivia arvioita valtion velkatarpeesta, vaan arviot muuttuivat käytännössä reaaliaikaisesti siten, kun valtion tilanne heikkeni. Kyse ei siis ollut mistään arvioinnista, vaan tosiaikaisesta raportoinnista, jonka kuka tahansa riittävät tiedotuskanavat omistava henkilö voi tehdä. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, vaan koko edustuksellisen demokratian historia on täynnä samanlaisia epäonnistumisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että poliitikot olisivat jotenkin huonoja ihmisiä. Se tarkoittaa sitä, että he ovat vain ihmisiä.

Tavalliset kansalaiset taas ovat nykyaikana valveutuneempia kuin koskaan. Internet ja kehittyneet yhteydenpitomenetelmät ovat aiheuttaneet sen, että kansalaisilla on käsissään enemmän tietoa kuin koskaan sekä mahdollisuus löytää uutta tietoa muutamalla napin painalluksella. Kännykät, sähköposti, keskustelufoorumit ja sadat erilaiset tavat pitää käytännössä ilmaiseksi yhteyttä mistä tahansa minne tahansa merkitsevät sitä, että poliittinen keskustelu on helpompaa kuin koskaan ja sitä harjoitetaan laajemmin kuin milloinkaan koko ihmiskunnan historian aikana. Blogit ja kotisivut merkitsevät sitä, että kuka tahansa voi milloin tahansa julkaista omia mielipiteitään käytännössä välittömästi ja ilmaiseksi maantieteellisten ja ekonomisten rajojen estämättä. Vaikka joskus olisi ollut totta, että kansalaiset ovat liian valveutumattomia tekemään päätöksiä, ovat asiat muuttuneet radikaalisti.

Älyllisiä ja henkisiä ominaisuuksia tärkeämpää on kuitenkin se, että poliitikot eivät ole moraalisesti millään tavalla keskivertokansalaisen yläpuolella. Yritykset ja eturyhmät pyrkivät saamaan poliitikot laatimaan yrityksien ja eturyhmien kannalta edullisia lakeja. Poliitikoihin kohdistuu valtavat määrät painetta erilaisten lobbausryhmien, rahoittajien ja hyvä veli -verkostojen kautta. Kansan lahjominen ja painostaminen on puolestaan huomattavasti hankalampaa. Sen lisäksi päätöksiä tehdessään kansalaisia suojaavat myös erilaiset oikeudet, kuten vaalisalaisuus, jollaista kansanedustajille ei voida myöntää, koska edustajien päätöksenteon on oltava läpinäkyvää. Kansalaisilla on poliitikkoja suuremmat edellytykset toimia omatuntonsa pohjalta ja he kohtaavat poliitikkoja vähemmän ulkopuolelta tulevaa painostusta. Kansalaisia voidaan pitää suoran demokratian päätöksenteossa "korruptoimattomina", ja tämä korruptoimattomuus vaikuttaa myös laajemmin koko järjestelmään.

Suora demokratia nimittäin vähentää korruptiota tekemällä lahjusten antamisesta ja hyvä veli -verkostoista merkityksettömiä. Yrityksellä tai yhdistyksellä ei ole mitään mieltä saunottaa tai lahjoa poliitikkoja saadakseen poliitikon tekemään haluamallaan tavalla, sillä lahjominen ei pysty vähimmissäkään määrin varmistamaan, että asiat kääntyvät yrityksen tai yhdistyksen haluamalla tavalla. Kansa voi milloin tahansa tulla väliin ja ottaa asiat äänestettäväkseen, eikä poliitikoilla ole valtaa päättää siitä, miten kansa tulee äänestämään. Lahjomisesta ja painostuksesta muuttuu yrityksille ja eturyhmille pelkästään kallista uhkapeliä, joka voi epäonnistua koska tahansa kansa päättäessä ottaa asiat omiin käsiinsä.

Lahjonnan tekeminen hyödyttömäksi ei ole ainoa tapa, miten suora demokratia vähentää korruptiota. Suora demokratia antaa kansalle mahdollisuuden päättää itse asioista. Kansanedustajien on nimenomaisesti edustettava kansaa, sillä mikäli kansanedustaja ei tee tätä tehtävää riittävän hyvin, kansa voi ottaa ohjat omiin käsiinsä ja edustaa itse itseään. Edustuksellisessa demokratiassa kansa on sidottu hallituksen ja kansanedustajien tekemiin linjauksiin, mutta ei toisin päin. Suorassa demokratiassa tämä asetelma kääntyy päinvastaiseksi; hallitus ja kansanedustajat sidotaan kansan linjauksiin. Hallitsijoille tulee käytännössä mahdottomaksi säätää lakeja, jotka ovat räikeästi ristiriidassa kansan tahdon kanssa.


Suora demokratia luo kansasta kansalaisia

Kuten mikään järjestelmä, myöskään sveitsiläistyyppinen suora demokratia ei ole täydellinen. Siinä on kuitenkin monia elementtejä, jotka korjaavat ja täydentävät puhtaasti edustuksellisen demokratian puutteita. Suora demokratia vie keskustelun pois imagokysymyksistä kohti asiakysymyksiä ja se antaa äänestäjille paremmat keinot arvioida politiikkaa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa myös edustajien valinnassa ja yleisesti ottaen suhtautumisessa koko yhteiskuntaan. Suora demokratia myös kitkee korruptiota ja antaa kansalaisille tehokkaat keinot valvoa päättäjiään. Tämä valta on valtaa sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita, ja tätä valtaa hallitsijat pelkäävät.

Kaikki kansalle annettu päätösvalta on suoraan pois hallitsijoiden päätösvallasta ja kaikki kansalle annetut vaikutusmahdollisuudet heikentävät hallitsijoiden valta-asemaa. Oman valta-asemansa vuoksi on hallitsijoiden etu vastustaa suoraa demokratiaa. Koska suora demokratia tekee kansalaisista valveutuneempia ja kyvykkäämpiä, merkitsee suoran demokratian vastustaminen myös sitä, että vastustetaan ihmisten kehittymistä valveutuneemmiksi ja kyvykäämmiksi kansalaisiksi.

Kärjistettynä voi sanoa, että vallankäyttäjien ja hallitsijoiden kannalta on parasta, että ihmiset pysyvät tyhminä, heikkoina ja kyvyttöminä päättämään omista asioistaan. Tästä muodostuu kahtiajako "eliittiin" ja "rahvaaseen". Yksi suoran demokratian merkittävimmistä eduista on se, että se rikkoo tätä kahtiajakoa. Eliitillä ei ole enää valtamonopolia ja kaikki yhteiset asiat ovat yhteisesti päätettävissä. Koko ajatus "eliitistä" menettää merkitystään ihmisten saadessa vallan päättää itse omasta elämästään, omasta yhteiskunnastaan ja omasta kohtalostaan. Kansasta sekä heidän edustajistostaan tulee tasa-arvoisempia ja -vertaisempia. "Hallitsijan" ja "hallittavan" roolien sijasta muodostuu yksi rooli, joka on yhteinen kaikille; valveutunut, päätöskykyinen ja itsevarma ihminen - kansalainen sanan varsinaisessa merkityksessä.

Rasismista ja islamin kritisoimisesta

Islam on maailman nopeiten kasvava uskonto. Sen lisäksi, että islam kasvaa melko nopeasti globaalisti, muslimien määrä on myös paikallisesti kasvussa. Muslimien määrä Euroopassa tulee moninkertaistumaan siihen verrattuna, mitä se vielä vähän aikaa sitten oli. Kuten Muhammedin pilakuvista seurannut älämölö, Theo Van Goghin surma, Lontoon pommitukset, Rosengårdin tilanne ja monet muut tapahtumat läpi Euroopan ovat osoittaneet, tämä kasvu ei tule tapahtumaan kivuttomasti. Tästä huolimatta islamista ja sen vaikutuksista Eurooppaan on vaikea keskustella, sillä eriävien, kriittisten islamia koskevien mielipiteiden esittäjiä leimataan helposti ja usein heppoisin perustein rasisteiksi. Tämä on tapahtunut murhatun Theo Van Goghin ystävälle Ayaan Hirsi Alille, Hollannin vapauspuolueen puheenjohtaja Geert Wildersille, brittiläiselle koomikko Pat Condellille ja monille muille. Koko ilmiö on yhtä höpsö kuin se on absurdi. Rasismi, eli rotusyrjintä, ei liity uskontojen kritisointiin yhtään sen enempää kuin sukupuolisyrjintä liittyy väittelyyn siitä, kuinka paljon parempi joukkue Kärpät on kuin Jokerit.

Sisäasiainministeriön ylläpitämän Yhdenvertaisuus.fi:n mukaan "Rasismilla tarkoitetaan ideologiaa ja uskomuksia, joka jakaa ihmiset eri rotuihin. Jotkut rodut nähdään muita kehittyneempinä, ja se antaa niille oikeutuksen alistaa vähemmän kehittyneihin rotuihin kuuluvia yksilöitä ja ryhmiä. Ominaisuuksien uskotaan myös periytyvän sukupolvelta toiselle." Puhekielessä rasismilla tarkoitetaan yleensä etnisyyteen perustuvaa syrjintää, mikä menee yksiin sisäministeriön määritelmän kanssa.

Se, että ihmisryhmissä on toisistaan poikkeavia piirteitä, on kiistämätön fakta. Ruotsalaiset ovat useammin blondeja kuin kreikkalaiset ja japanilaiset keksivät enemmän robotteja kuin eurooppalaiset. Tämän asian tiedostaminen ei kuitenkaan ole rasismia. Edes ajatus siitä, että ihmiset jakautuvat eri rotuihin, ei ole yksinään rasismia, vaan rasismi edellyttää myös uskoa, että jotkin näistä roduista ovat kehittyneempiä (eli "parempia") ja että nämä erot oikeuttavat eri ryhmien yksilöiden erilaisen kohtelun pelkästään tiettyyn ryhmään kuulumisen vuoksi. Tämän vuoksi urheilulääkäri Harri Hakkaraisen esittämä käsitys, että rodulliset tekijät haittaavat Suomen Boltien syntymistä ei ole rasistinen. Hakkarainen erottelee ihmiset eri rotuihin ja toteaa, että jotkin rodut ovat toisia ylivoimaisempia tietyissä asioissa, mutta koska hän ei käytä tätä ajatusta oikeutuksena ihmisten eriarvoiseen kohteluun, hän ei syyllisty rasismiin. Vastaavasti Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin tutkimus "IQ and the Wealth of Nations" ja sen kehittyneempi versio "IQ and the Global Inequality" eivät ole rasistisia, vaikka niissä esitetäänkin, että eri maiden keskimääräiset älykkyysosamäärät poikkeavat toisistaan. Olennaista rasismissa on syrjintä.

Koska rasismissa ihminen katsotaan ennemmin ryhmänsä jäseneksi kuin yksilöksi, rasismi on jo lähtökohtaisesti irrationaalinen ajattelutapa. Rasismin kautta ei voi saada järkevää kuvaa todellisuudesta, koska rasismi merkitsee harhaista käsitystä yksilöiden ja ryhmien välisistä suhteista sekä siitä, mikä keskiarvo on ja mikä se ei ole. Vaikka ahvenanmaalaisten peenis olisi keskimäärin 30 senttiä ja rovaniemeläisten ainoastaan 10 senttiä, ei se kertoisi yhtään mitään yksittäisen rovaniemeläisten tai yksittäisen ahvenanmaalaisten peeniksen pituudesta. Ryhmien välisistä eroavaisuuksista puhuttaessa puhutaan keskiarvoista, joilla ei ole käytännössä yhtään mitään arvoa yksilötasolla. Ryhmät koostuvat yksilöistä, mutta ryhmän ominaisuudet eivät määrää yksilöiden ominaisuuksia yhtään mihinkään suuntaan. Tämä tarkoittaa sekä sitä, että yksilöitä tulee kohdella yksilöinä, että sitä, että ryhmät tulee käsittää ryhminä. Se, että naiset ovat lyhyempiä kuin miehet, ei tarkoita, että kaikki naiset olisivat lyhyempiä kuin miehet. Samoin se, että somalit tekevät suhteessa enemmän rikoksia kuin kantasuomalaiset, ei tarkoita, että kaikki somalit tekisivät enemmän rikoksia kuin kaikki kantasuomalaiset. Ryhmien tasolla tarkasteltuna väitteet voivat pitää paikkansa, mutta yksilöiden tasolla ne eivät merkitse mitään.

Kuten yksilöä ja ryhmää ei tule sekoittaa, ei myöskään ryhmän ja sen kannattaman ideologian sekoittamisessa toisiinsa ole mitään järkeä. Kyseinen ajatusvirhe on pöhkö ja siitä seuraa vielä pöhkömpiä johtopäätöksiä, kuten Ayaan Hirsi Alin tai Pat Condellin kutsuminen rasistiksi siksi, että heidän mielestään islam on jeeralasta. Islamin kritisoiminen missään muodossa ei voi olla edes teoriassa rasismia, koska islam on ihmisistä riippumaton uskonto, eikä rotu tai etninen ryhmä. Islamin ymmärtäminen uskontona, johon voi kääntyä ja josta voi kääntyä pois, osoittaa olennaisen eron muslimien ja islamin välillä.

Sen lisäksi, että islam ei ole rotu tai etnisyys, se ei ole myöskään kansanryhmä. Muslimit ovat kansanryhmä, koska he ovat oikeasti olemassaolevia, tuntevia ja ajattelevia, verestä ja lihasta koostuvia olentoja, joilla on yhteinen lokeroiva nimittäjä, eli Galactuksen ja hänen profeettansa Hopeasurffarin (rauha olkoon hänen kanssaan) palvominen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että heidän palvomansa asia muuttuisi mystisesti ja taianomaisesti kansanryhmäksi. Islam on abstrakti, epätodellinen asia, jolla ei ole yhtään sen enempää liittymäkohtaa todellisuuteen kuin teoreettisilla nimityksillä kuten "sosiologia" tai "nollalla jakaminen". Uskonnoissa on kyse ihmisten kollektiivisesti käsittämistä määritelmistä, eikä ihmisistä itsestään.

Koska islam ei ole yhtä kuin muslimien muodostama kansanryhmä, ei islamia pidä pyrkiä ymmärtämään pelkästään sen perusteella, miten muslimit käyttäytyvät. Muslimit ovat ryhmä, jonka eri jäsenillä on erilaisia näkemyksiä, kokemuksia ja käsityksiä, jotka koskevat kaiken muun lisäksi myös islamia. Se, mitä islam on, löytyy Koraanista, haditheista ja niissä esiintyvästä profeetan sunnasta. Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että vaikka kaikki muslimit eivät hyväksykään shariaa, on älyllistä epärehellisyyttä sanoa, että sharia ei kuulu islamiin. Koraani käskee yksiselitteisesti noudattamaan shariaa riippumatta siitä, mitä mieltä yksittäiset muslimit ovat ja mitä mieltä he eivät ole. (Koraani, kohta 45:18)

Islamin ja muslimien eroa voidaan selventää vielä entisestään esimerkillä. Vaikka kaikki muslimit eivät uskokaan jihadiin tai siihen, että naisten tulee pukeutua burkhaan, kuuluvat sekä jihad että burkhat islamiin. Vastaavasti kristinuskoon kuuluvat tarina Nooan arkista ja ehtoollinen, vaikka lähellekään kaikki kristityt eivät usko ihmisten ja enkelten sekasikiöihin vittuuntuneen Jumalan aiheuttaman vedenpaisumuksen tappaneen kaikkia paitsi kahta kappaletta jokaisen lajin edustajista. Se, että kaikki muslimit eivät usko samoihin asioihin ja että ei ole olemassa yhtä, kaikkien hyväksymää ja harjoittamaa islamia, ei tarkoita, että tietyt asiat eivät kuulu islamiin, tai että olisi mahdotonta ryhtyä käsittelemään sitä, mitä islam on. Se tarkoittaa ainoastaan sitä, että islam ei ole monoliitti ja muslimit eivät ole yhtä kuin islam.

Nykyisessä maahanmuuttoon ja muihin sitä sivuaviin aiheisiin paneutuvassa keskustelussa esitetään monesti ajatuksia kuten "tuomittu rasismista". Suomen rikoslaki ei kriminalisoi rasismia, vaan käsitteellä "tuomittu rasismista" tarkoitetaan yleensä virheellisesti samaa kuin "tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan". Kuten islamin kritisointi ei voi olla rasismia, se ei voi olla myöskään kiihottamista kansanryhmää vastaan, mikä johtuu sekä siitä, että islam ei ole kansanryhmä, että Suomen laista. Suomen lakiin on kirjattu jo perustuslain tasolle niin sanottu rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, joka asettaa rajoja sille, miten kiihottamista kansanryhmää vastaan tulee tulkita.

Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate löytyy Suomen perustuslaista (8§) sekä myös rikoslaista (3 luku, 1§). Perustuslain mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty. Rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta seuraa muun muassa rikosoikeudellinen täsmällisyysvaatimus, joka tarkoittaa sitä, että ketään ei saa tuomita rangaistukseen muuten kuin lain selvän sanamuodon mukaisesti. Asioissa, joista voi seurata rikosoikeudellinen rangaistus, lakia on tulkittava suppeasti, eli mahdollisimman täsmällisesti sanamuotonsa mukaisesti, ja vieläpä syytetyn eduksi.

Pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan kuuluu seuraavasti; "Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." (Rikoslaki 11 luku, 8§) Pykälässä puhutaan selvästi ryhmistä ja kansanryhmistä, eikä uskonto ihmisistä erillisenä sosiaalisena seikkana ole ryhmä tai kansanryhmä. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaan pykälää ei saa tulkita laajentavasti siten, että abstrakti ja epätäsmällinen ideologia muuttuisi osaksi sitä. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen lisäksi on otettava huomioon sekä kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin että Suomen perustuslakiin kuuluva sananvapaus. Sananvapaus on pääsääntö ja kaikki sen kanssa ristiriitainen lainsäädäntö ovat poikkeuksia pääsääntöön. Poikkeuksia pääsäännöstä tulee tulkita Suomen oikeusjärjestelmässä suppeasti ja perus- sekä ihmisoikeuksien täysimääräinen toteutuminen pitää pyrkiä varmistamaan niin pitkälle kuin mahdollista.

Rasismi on perseestä, mutta se ei silti ole mitä tahansa, mitä ihmiset tahtovat sen olevan. Ihmiset, jotka venyttävät ja vääristelevät rasismin käsitettä ja leimaavat rasismiksi itseään epämiellyttävät asiat, sylkevät kaikkien niiden kasvoille, jotka ovat oikeasti joutuneet rasismin uhriksi. Todellinen rasismi, eli ihmisten tuomitseminen itseään alhaisemmaksi puhtaasti mielivaltaisin geneettisin perustein, on vastenmielinen asia ja on törkeää käyttää todellisten ihmisten todellista kärsimystä poliittisena pelinappulana, jolla pyritään painamaan eri mieltä olevien otsaan tuomitseva paholaisen stigma. Se, että Ku Klux Klan lynkkaa mustan miehen pelkästään värinsä vuoksi, on rasismia. Se, että hutut listivät liki miljoona tutsia vain geneettisten erojen takia, on rasismia. Rasismia ei ole se, että joku sanoo terroritekoja, murhia ja alistusta aiheuttavaa henkilönpalvontakulttia höpöksi. Ero islamin kritisoimisen ja rasismin välillä ei ole hiuksenhieno, vaan se on kuin yöllä ja päivällä, eikä sen tajuaminen vaadi muuta kuin silmien avaamista.