maanantai 27. lokakuuta 2008

Ylivoimaisesta vaalivoitosta ja tulevaisuudesta

Kiitos Manulle, kiitos Marialle, kiitos Tuulalle ja muille puolueen jäsenille, ja ennen kaikkea kiitos äänestäjille - todella, todella paljon. Kiitos myös Kalevalle ja kiitos kaikille tukijoille. Yhteistyöllä tämä onnistuu. Eilinen oli hieno päivä itsenäisesti ajatteleville ja kriittisille äänille kautta maan ja voittoja tuli melkein jokaisella rintamalla. Ei tässä voi muuta sanoa kuin että hymy on ollut perseessä eilisestä asti. Perussuomalaiset nostivat kunnallisen kannatuksensa viiden prosentin paremmalle puolelle ja vasemmistopuolueet ottivat takkiinsa. Kokoomuksen ja vihreiden kannatuksen nousu yhteenlaskettunakaan ei ollut yhtä paljon, mitä perussuomalaisten. Meillä Turussa tuli peräti kaksi valtuutettua ja omat ääneni riittivät varavaltuutetun paikkaan. Seuraavana listalla onkin lähteä pohtimaan, millaiseen lautakuntaan kannattaisi mennä.

Astrid Thors ja hänen ajamansa mielenvikaisuus, jota hän kutsuu maahanmuuttopolitiikaksi, sai näpäytyksen perussuomalaisten kiilatessa RKP:n ohi. Tämä merkitsee todennäköisesti sitä, että perussuomalaiset pudottavat RKP:n pois kuntaliiton hallituksesta. Jos hyvin käy, RKP:n turpasaunasta seuraa se, että RKP:tä ryhtyy ottamaan päähän se, että hulluuksia huuteleva seniili haaska onnistuu kerta toisensa jälkeen keräämään niskaansa kansan syviä rivejä syvemmän kansan vihan. Toivotaan, että Vanhasen hallitus tai RKP pistää Astrid Thorsille kuonokopan. Myös kuukauden tutustumisreissu monikulttuurisuuteen esimerkiksi Varissuolla voisi tehdä tantalle pelkästään hyvää.

Siitä huolimatta, että kunnallisvaaleissa lanseerattiin demokratialle erittäin vaarallinen sähköinen äänestysjärjestelmä, olivat kunnallisvaalit demokratian kannalta loppujen lopuksi hyvä asia. Äänestysaktiivisuus kääntyi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan nousuun ja vaikka nousu ei ollutkaan erityisen suuri, se katkaisi jatkuvan laskusuhdanteen. Toivottavasti tämä vielä tästä. Toivon myös todella paljon, että kokoomuksen nuoret tekevät sen, mitä uhkasivat, ja päätyvät viemään sähköisen äänestyksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen arvioitavaksi. Todennäköisesti siitä ei seuraa mitään, mutta Tuija Braxin kaltaisten totalitaristien on hyvä tietää, että suomalaiset eivät ole niin typeriä kuin mitä hän tahtoisi suomalaisten olevan.

Kaikista tärkein voitto netseille ja nuivisteille läpi maan tapahtui tietenkin Helsingissä, jossa Jussi Halla-aho meni läpi äänivyöryllä ja sisään pääsivät myös kolme muuta persuvaltuutettua. Halla-aho sai muun muassa enemmän ääniä kuin jo mainittu svenssonitäti tai sota-alueilla lomaileva Zahra Abdullah. Toivottavasti Jussi Halla-ahon suosio ja kannatus herättelee isompia puolueita ja mediaa ajattelemaan, että ehkäpä asialliseen maahanmuuttokritiikkiin ei ole järkevää vastata hokemalla "sä oot vitu rasisti!!1", vaan ennemmin esittämällä vasta-argumentteja. Valitettavasti olen realisti, joten veikkaan, että tästä lähinnä seuraa koko monikulttuurisuususkonnon historian suurin mokutuksen ja mustamaalauksen kausi.

Seuraaviin oikeisiin vaaleihin on noin kaksi ja puoli vuotta. (EU-parlamenttivaaleja ei lasketa oikeiksi vaaleiksi.) Jos valtapuolueet, hallitus ja media eivät käännä kelkkaansa monikulttuurisuuden ja sensuroivan valvontapolitiikan suhteen, tulevat perussuomalaiset saamaan seuraavissa vaaleissa vielä isomman voiton, mikä on vain oikein. Siihen asti persuilla ja nuivisteilla ympäri maan on aikaa jatkaa tästä, mihin tässä vaiheessa jo päästiin.

Itselläni on parikin suunnitelmaa. Toinen on ryhtyä väsäämään eräänlaista hakemistona toimivaa Internet-sivustoa, jossa eritellään ja käsitellään järkevämmässä järjestykssä islamin perusperiaatteita, Koraanin rakennetta ja muuta sellaista, josta tavallisen pulliaisen on yhä tarpeellisempaa tietää. Toinen puolestaan liittyy moderniin taiteeseen. Ajattelin nimittäin hommata jostain natsilipun, tuikata sen tuleen ja tanssia palavan lipun ympärillä KKK-huppu päässä huutaen "Allahu Akbar! Jihad! Jihad!" ja kuvata koko roskan, minkä jälkeen lähetän valmiin videon Kiasmalle. Joten jos tiedätte, mistä saa natsilippuja, olisin kiitollinen tiedosta.

Siemenet on kylvetty ja tämä on vasta alkua. Pahuuden voimilla on puolellaan hallitus ja suomenruotsalainen hattivatti. Hyvyyden voimilla on puolellaan totuus, järki ja moraali.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuollainen islamista kertova sivusto on jo olemassa: Islamin Aikapommi

http://aikapommi.wordpress.com/

Todella hyvä sivusto itseasiassa. Voittaa islamtieto.comin mennentullen. :)

Jiri Keronen kirjoitti...

Oi, hienoa.

Taidan sitten keskittyä uraan modernissa taiteessa.

Kunnallisvaaliehdokas Seppo Lehto valkoinen vaihtoehto valkoisessa Suomessa, mikä olkoon edelleen kansamme johtoajatus suomalaisina ei toiseuden kusettajina keskuudessamme kirjoitti...

Moro Jiri

Onnittelut vaalituloksesi suhteen:)

Lenin-museosta saanee rahaa vastaan aitoja natsijulisteita, natsipaitoja ja natsilippuja sirpillä ja vasaralla koristeltuina ;)

Seppo Lehto Tampere

Tarkistamaton toistaiseksi voimassaoleva äänimäärä 147

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon varalle pääsystä ja komeasta vaalivoitosta :)

Huvitti seurata vaalivalvojaisia maikkarilta, joka kerta kun isommat puoluepomot pistettiin kommentoimaan PS:n voittoa, menivät hieman vaikeiksi.

Tässä pätee eräs vanha sanonta kuopan kaivamisesta ja sinne kapsahtamisesta ;)

- veera

Anonyymi kirjoitti...

Huuto.netistä löytyi hätäisen etsinnän jälkeen ainakin pari natsilippua:

http://tinyurl.com/5oosuu
http://tinyurl.com/54sc4o

KGS kirjoitti...

Onneksi Olkoon! T:Tundra Tabloids

Anonyymi kirjoitti...

Onko Turun Perussuomalaisilla mitää nuorisojärjestöä?

Turjalainen kirjoitti...

Jess! Oulussakin kolme valtuustopaikkaa, ja allekirjoittanut 1.varavaltuutettu. Loistavaa!

Repesin äsken aika pahasti tolle: "sota-alueilla lomaileva Zahra Abdullah"-kuitille..=D

Turjalainen kirjoitti...

"Pahuuden voimilla on puolellaan hallitus ja suomenruotsalainen hattivatti." ROTFLOL!!

Anonyymi kirjoitti...

Tuo islamsivusto ideasi on aivan loistava. Olen itse aikeissa tehdä samankaltaisen sivuston monikulttuurisuudesta. Saapa nähdä, mitä saan aikaan :D

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä meininki Jiri!
Minäkin repesin täysin tuolle "sota-alueilla lomaileva Zahra Abdullah"-kuitille oululaisen aatetoverin tapaan.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea vaalivoitolle! Varmaan lähtee hyvään vauhtiin perussuomalaisilla.

Anonyymi kirjoitti...

Stuntman.fi nettimyymälästä ainakin löytyy natsikotka ja keisarillisen Saksan lippu rautaristillä varustettuna. Varsinaista hakaristilippua en onnistunut löytämään.

Anonyymi kirjoitti...

RKP on muuten jo saamassa sen hallituspaikan. Wallin mainitsi vaalilähetyksessa, että lain mukaan hallituksessa on oltava yksi ruotsinkielinen. Haastattelija vielä tarkensi onko tämä RKP:n edustaja johon wallin mainitsi "Sen on oltava ruotsinkielinen :)))))".

Pasi Turunen kirjoitti...

Onnea vaan Turun puoleen miultakin. Itse sain Jklssä 95 ääntä ja 2. varavaltuutetun paikka, mitä sitten lie meinaakaan mutta eiköhän nuo tule kädestäpitäen kertomaan kunhan elelee etiäpäin.

Pasi Turunen