keskiviikko 22. lokakuuta 2008

MTV3 on asiallinen

MTV3 osaa kyllä olla surullinen tapaus. Oletin, että vääristelevä, valehteleva ja ihan puhtaasti ihmisten silmään kuseva media olisi jo oppinut, että suora huijaaminen ja ihmisten älyllisen kapasiteetin aliarvioiminen ei ensinnäkään tee hyvää median omalle maineelleen, minkä lisäksi se ei ole mitään muuta kuin positiivista mainosta niille, joita media yrittää mustamaalata. Luulisi, että edes joku pölkkypää olisi pohtinut toisenkin kerran, kun tapaus Astrid Thors haukkui perussuomalaisia rasisteiksi, mikä vain lisäsi perussuomalaisten kannatusta.

Puolueiden puheenjohtajien vaalitentissä 22. lokakuuta MTV3 "lainasi", eli sopivasti editoi omia tarkoitusperiään varten, kirjoitustani "Natsisymbolit eivät ole Suomessa laittomia, mutta typeryys on moraalisesti laitonta". Kuten kaikki, jotka ovat tekstin lukeneet (varmasti mukaanlukien nämä ammattitaidottomat toimittajanraakileet) tietävät, tekstissä kerrotaan siitä, mikä on laitonta ja mikä ei ole laitonta Suomen lain mukaan. Teksti, kuten melko pitkälti kaikki kirjoittamani, on suorapuheista ja mukana on melko roima annos sysimustaa ja ronskia huumoria, jota MTV3:n toimittajat eivät ymmärrä, sillä he ovat kotoisin tuhkamunien Kryptonilta. Tekstistäni on äärettömän helppo poimia seikkoja pois asiayhteydestä, minkä jälkeen vaikutankin kamalalta demonilta ja hirviöltä. Tämä tilanne muistuttaa sitä, kun Jussi Halla-aho oli taannoin Radio Rockin haastattelussa ja toimittajat yrittivät mustamaalata Halla-ahoa rasistiksi, mutta toimittajat itse olivat niitä ihmisiä, jotka haukkuivat ulkomaalaisia roskasakiksi.

MTV3 lainasi tällä tavalla "ihmisellä on täysi oikeus sanoa 'mä vihaan vittu nekruja ja jutkui ja hurrei ja ryssiä!!' ja oikeus pitää natsilippua parvekkeella"

Tekstissä tosin lukee seuraavalla tavalla "Samalla tavalla ihmisellä on täysi oikeus sanoa 'mä vihaan vittu nekruja ja jutkui ja hurrei ja ryssiä!!11', koska kyseessä on loppujen lopuksi pelkästään ihmisen oma mielenilmaisu. Jos puolestaan ihminen sanoo 'hakataan kaikki skinheadit', hän voi syyllistyä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Pelkkä natsistisen symbolin käyttäminen ei ole kiihottamista kansanryhmää vastaan, koska symboli ei varsinaisesti sano mitään konkreettista mihinkään suuntaan. Symbolin esittäminen voi johtua yhtä hyvin kännihuumorista, aidosti fasistista mielipiteistä kuin pelkästään esteettisestä mieltymyksestä. Yksikään noista kolmesta tekijästä ei ole Suomen laissa rikos, vaikka 'suvaitsevaiset' tahtoisivatkin kriminalisoida mielipiteitä."

Huutomerkin perässä olevat ykköset eivät sopivasti kuulu televisiossa, joten ironia menee ohi niin että paukkuu ja kolisee. Hyvä myös selitellä jotain hevonkuttua siitä, miten kirjoittelen rasistisia, kun ko. kirjoitus koski sitä, miten Suomen lain mukaan kiihotus kansanryhmää vastaan toimii, eikä yhdessäkään kirjoituksessa, jonka olen koskaan kirjoittanut, ole milloinkaan tai millään tavalla käsitelty yhtään mitään etnisten ryhmien välisiä geneettisiä eroja tai edes etnisiä ryhmiä. Olen kirjoittanut vain ja ainoastaan kulttuurista ja pääasiassa uskonnosta, eikä kulttuuri tai uskonto ollut rotu tai geneettinen ryhmä vielä viime kerralla, kun tarkistin.

Asiassa minua harmittaa eniten Soinin puolesta, sillä Soini ei varmasti ole lukenut minun blogiani, joten hän ei voinut tietenkään tietää asian kokonaisuutta. MTV3 menetteli todella törkeästi lyömällä oikeasti hyvää tarkoittavaa poliitikkoa vyön alle ja koko kanavan irvikuvan olemassaolo alkoi ällöttää niin paljon, että jos minulla olisi digiboksi, sytyttäisin sen tuleen ja nakkaisin parvekkeelta. Seuraava vääristelevän valtamedian edustaja, joka silmäilee blogiani, voisi samalla jättää vastauksen tähän kysymykseen; Kuinka te, helvetti soikoon, nukutte yönne?

70 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kannattanee ottaa suoraan Soiniin yhteyttä ja selittää tilanne.

Vasarahammer kirjoitti...

Valtamedia on tuollainen. Siksi kannattaa suhtautua kaikkiin niissä esille nostettuihin skandaaleihin epäilyksellä.

Lakitupa on parempi vaihtoehto kuin JSN, jos jutussa vain on aineksia sinne asti.

Anonyymi kirjoitti...

Näin ihanan multikulttuurin ja suvaitsevaisuuden aikana olisi mielenkiintoista, jos edes joskus puututtaisiin RKP:hen vaalikeskusteluissa tai edes medioissa. Olisi mielenkiintoista kuulla perusteet sille, miksi kyseenomainen puolue saa jatkaa toimintaansa. En tarkoita siksi, koska sehän on tunnetusti yhden asian puolue, vaan siksi, että sen perustat ovat rasistiset suomalaisia kohtaan. Puoluetta oli perustamassa Freudenthal, joka tunnetusti piti suomalaisia ali-ihmisinä. Hänet RKP lukee oppi-isäkseen vaikka julkisesti onkin irtisanoutunut rasismista. Samoin jaetaan Freudenthal-mitaleita. Minun pienillä aivoilla tämä olisi vastaava, jos Saksassa olisi kansallissosialistinen puolue, joka pitäisi Hitleriä oppi-isänään ja jakaisi Hitler-mitaleita. He olisivat vain irtisanoutuneet Hitlerin toimista.
Joten miksi RKP saa olla rauhassa, mutta Perussuomalaisia vainotaan rasismista naurettavilla perusteettomilla väitteillä?
Ja jos joku tuhkamuna alkaa vinkua natsikortista, niin tukehdu pullaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tee rikosilmoitus kunnianluokkauksesta. MTV3 vääristeli ja lainasi irti asiayhteydestään.

Anonyymi kirjoitti...

Väsää tarra/lipare "Twisted by MTV3", jossa myös blogin osoite ja jaa sitä turuilla ja toreilla niin paljon kuin ehdit.

Oikaisu tai tuomio ei ehdi ennen vaaleja. Ota irti mitä saat.

Anonyymi kirjoitti...

Hah, kiitos MTV3, että löysin kauttanne tämän maanmainion blogin.

Bookmarked.

Anonyymi kirjoitti...

Ihme tyyppejä Suomessa riittää! Ja olet vielä ehdolla vaaleissa :S

On tietenkin hyvä joskus että ollaan eri mieltä asioista, jotta saataisiin keskustelua, mutta voisi olla ihan tervettä hyväksyä ja pyrkiä ymmärtämään toisten ihmisten näkökulmia myös.

Mitä tulee median haukkumiseen, niin siitä voi suodattaa pois juttuja jotka eivät kiinnosta ihan omassa mielessä ja keskittyä niihin mieluisiin uutisiin. Tuskin se lisää kannatustasi jos haukut jokaikisen median Suomessa paskaksi!

Jos tulet valituksi,käy äkkiä laittamassa lottorivi vetämään.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni tämä vääristelevien lainauksien tekeminen olisi nyt syytä saada suuremman huomion alaiseksi.

Soinille kannattaa kertoa, mikäli vain mahdollista, ja myöskin rikosilmoitus kunnianloukkauksesta olisi paikallaan. Vaikka et tulisikaan valituksi vaaleissa, niin omien oikeuksien aktiivinen puolustaminen on ehdottoman tärkeää; suomalaisten joukossa on liian paljon ihmisiä jotka kuittaavat "yläpuolelta" tulevat loukkaukset vain hiljaisella mutinalla.

Ennakkoäänestin muuten sinua. Blogistasi kylläkin pystyin rivien välistä lukemaan että joissakin asioissa sukset saattaisivat mennä meillä ristiin, mutta kyky LOOGISEEN AJATTELUUN ideologisten hokemien toistelun sijaan oli se asia joka ääneni osti.

Onnea kampanjalle.

Anonyymi kirjoitti...

En ollut aiemmin tutustunut blogiisi, mutta tuli kyllä heti vaalitenttiä katsoessani mieleen, että toimittajat olivat vetäneet pois asiayhteydestä heille sopivan lauseen. Mielestäni todella säälittävää toimintaa toimittajien osalta ja selvästi yritettiin mustamaalata Soinia.

Ehdotan, että soitat "lainauksen" esittäneelle toimittajalle ja kysyt suoraan miksei toimittaja ymmärrä lukemaansa. Puhelu kannattanee myös nauhoittaa ja olla itse mahdollisimman asiallinen. :)

Anonyymi kirjoitti...

täytyy vain toivoa että kaltaisesi eivät pääse läpi.

Anonyymi kirjoitti...

mä rakastan sua jiri <3<3<3

Anonyymi kirjoitti...

Äänestän sinua Jiri! Koska paljastat MTV:n omistajien todelliset kasvot?

Anonyymi kirjoitti...

Olen maahanmuuttokysymyksissä täysin samoilla linjoilla sinun ja esim. Halla-ahon kanssa, mutta pahimpia kärjistyksiä kannattaa välttää. Tarkoitushakuisesti käytettyinä ne tarjoavat vastustajille mainion lyömäaseen.

Anonyymi kirjoitti...

Toimittajat on pirullisia, kun alkavat jo vääristellä sanoja.

Ja totta kai, vielä kun puolustelee kantaansa = rasisti.

Monikulttuurisuus on nälkä.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeusjuttu ja JSN. Molemmat vetämään.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeusjuttu tai JSN eivät auta, koska "vääriä" mielipiteitä omaavilla henkilöillä ei ole Suomessa oikeutta oikeudenmukaiseen kohteluun.

Turjalainen kirjoitti...

Nähtiinpä taas, miten alas toimittajat pystyvät alenmaan, kun heille siitä vaan tarpeeksi maksetaan. Pidä pintasi Jiri, ja tee ihmeessä valitus/rikosilmoitus, tms. Tätä ei saa jättää tähän.

Kiitos myös anonyymille Freudenthal-kommentista, lainasin sitä omassa blogissani.

http://turjalainen.blogspot.com

Anonyymi kirjoitti...

Jiri, taisit oppia paljon suomalaisesta "suvaitsevaisuudesta"? Oikeastaan se oli hyvä, sillä tunnut olevan täysin järkevä ja avoimin silmin maailmanmenoa katsova tyyppi, ja toivottavasti analysoit edelleenkin yhtä järkevästi suomalaista typistettyä yhteiskuntaa.

Vahinko, etten voi sinua äänestää, olisit saanut ääneni.

Muista meillä on aina YKSI totuus, YKSI hyväksyttävä käytäntö jne.... niin "suvaitsevaisia" ollaan, että jämähdetään kiinni ja aletaan ohjailemaan käyttäytymisiä ja sanomisia vaikka kiristämällä se lailla mahdolliseksi, ulkokultaisuus käy kyllä tyhmille. Edistyksellisyys tietenkin on silloin kaukana,jos mistään ei saisi puhua, kommentoida tai olla "mieltä".

Anonyymi kirjoitti...

Mitä rikollista siinä on, että lainataan sanatarkasti Jiriä? Mitään laitonta ei ole tapahtunut, mutta totta kai kyseessä on älyllinen epärehellisyys ja tarkoituksellinen suomalaisten kusettaminen BONNIER medialta!

Anonyymi kirjoitti...

Kamoon, onhan se nyt lainata hiukan epätarkkaa paloiteltuja virkkeitä. Jos tarkkoja ollaan niin MTV3 jättää jopa osan itse _lauseesta_ pois mikä on jo varsin epäilyttävää ja tarkoitushakuisen vääristävää.

Anonyymi kirjoitti...

Alma mediaan kuuluva Aamulehti kirjoittaa tapauksesta seuraavaa:"...perussuomalaisen ehdokkaan blogissa käytetään ulkomaalaisista halventavaa kieltä, ja ehdokas pitää hakaristilippua parvekkeellaan." (lainaus ulkomuistista, mutta sanat ulkomaalainen ja sitten tuo käsittämätön ehdokas_parveke kytky kyllä löytyy jutusta.

Uskomatonta tuubaa Almalta.

-Karvajalka

Teemu kirjoitti...

Omistajiensa etua vaaliva media on selvästi meitä vastaan!! Ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta, kun oikealle rähmällään olevat toimittajat mahdollisesti pelkäävät työpaikkansa puolensa valitessaan sanomisiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Bonnierin poika murhasi mustien kaveriensa kanssa erään ulkomaalaisen pojan. Arvatkaa mikä oli tuomio!

Jonni Muta kirjoitti...

"Two things are infinite: the universe and human stupidity; and I'm not sure about the universe."

- Einstein

Mielenkiintoiseksi on maailma mennyt: suvaitsevaisto yrittää rautaisella "yleistä mielipidettä" hallitsevalla nyrkillään hakata maanrakoon jokaisen heidän kanssaan eri mieltä olevan. Suomalaisten on aika oppia pois ylikiltteydestä, ja oivaltaa, että on asioita, joiden puolesta tulee puhua ja taistella, vaikka moni siitä loukkaantuukin ja leimaa sokeudessaan toiminnan "muukalaisvihamielisyydeksi" tai "islamofobiaksi".

Toivon sinulle kaikkea hyvää, kampanjaan ja elämään. Keep going!

herranen kirjoitti...

Lainaus tämän päivän Aamulehdestä oli muuten melko oikein mutta jutussa käytetään sanaa "natsilippu". s. A08.

Anonyymi kirjoitti...

Maikkkari on selkeästi yksi Althusserin kuvaamista ns. Ideological State Apparatuses -instituutioista.

Tulipahan taas kerran todistettua, että toimittajilla melko harvoin on mitään käsitystä a) politiikasta ja b)tulkinnan taidosta...hermeneutiikan perusajatuksia kun on juuri kontekstissa ymmärtäminen. Ja ironiahan tunnetusti on haastavin huumorin laji. Toimittajien politiikka-käsitteen suppeudesta en tässä edes aloita veistelemään... ;)

Vaikka olen blogin kirjoittajan kanssa eri mieltä esim. symbolien implikaatioista enkä ko. puoluetta äänestäkään, olen sitä mieltä, että Perussuomalaisilla on paikkansa puoluekartalla. Populismi on haastava laji, ja Maikkari taisi tällä(kin) kertaa epäonnistua surkeasti skandaalinhakuisessa yrityksessään.

Anonyymi kirjoitti...

Todella toivoisin, että joku mediataho lukisi nämä kaikki kommentit ja näkisi itsekin, ettei kansa ole niin tyhmää kuin luulevat.

Tätä ei missään nimessä saa jättää tähän. Näin törkeä ja ruma mustamaalaaminen vielä vaalien alla pistää vihaksi. Hyi, häpeäisivät.

Onni onnettomuudessa on se, että ne, jotka saavat tietää tuon tosiasian siitä, miten Kerosen teksti OIKEASTI meni, varmasti huomattavasti mieluummin kannustavat tätä vääristeltyä ehdokasta.

Minä ainakin äänestän nyt varmasti Jiri Kerosta.

Anonyymi kirjoitti...

Enpä olisi minäkään tänne löytänyt ilman MTV3:n mainostamista. Kiitos siitä heille ja paljon onnea ja menestystä Jirille vaaleissa ja muussa elämässä.

Anonyymi kirjoitti...

Tällainen kolahti sähköpostiin:

---
Arvoisa X:

MTV:n verkkouutisten sisältövastaavana olen perehtynyt lähettämäänne sähköpostiin (22.10.2008 klo 23:38).

Olen tarkastanut tv-ohjelmassa käydyn keskustelun, johon viittaatte ja siitä tehdyn verkkouutisen, johon myöskin viittaatte.

Tekstiuutinen on laadittu siten, että se uskollisesti seuraa alkuperäistä tv-keskustelua. Niin muodoin en voi löytää siitä mitään moitittavaa.

Olen myös tarkastanut tv-ohjelman tekijöiltä ohjelmassa esitetyn sitaatin oikeellisuuden. Sitaatti myös pitää paikkansa.

En siis löydä tästäkään oikaistavaa.

Toteatte sähköpostissanne, että valitus JSN:lle on jo tehty. Jäämme siis odottamaan JSN:n toimenpiteitä tässä asiassa.



Terveisin



Timo Laukkio

MTV:n verkkouutisten sisältövastaava
---

Anonyymi kirjoitti...

JSN:lle valitus? Miksi ei saman tien esim. Somaliliitolle tai Yad Vashemille?

Anonyymi kirjoitti...

Äläs nyt, pääsemme vielä nauttimaan hauskasta sirkusesityksestä kun JSN pyristelee tästäkin irti.

Anonyymi kirjoitti...

Eihän maikkarin toiminnassa ole mitään uutta tai ihmeellistä. Einahan media ottaa lauseita irti asiayhteydestä ja vääntelee sanomisia saadakseen aikaan haluamansa vaikutelman.

Omasta mielestäni voit itse myös katsoa peiliin. Vaikka oletkin oikealla asialla niin turhalla jälkipuberteettisellä öyhöttämisellä teet vain hallaa ajamallesi asialle. Piirun verran tekstien sävyä sovinnaisempaan suuntaan niin vastaavanlaista leimaamista on huomattavasti vaikeampaa tehdä. Kuten huomaat tekstejä ei käytetä ainoastaan sinua vastaan vaan niillä on suurempaakin vaikutusta koko Perussuomalaisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Jep, kannatus sen kuin nousee.

Mutta olen silti itse pääasiassa samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa.

Jiri Keronen kirjoitti...

Tämän blogin pointtina on puolustaa sananvapautta ja ideana on se, että blogi kulkee silloin tällöin sananvapauden rajoilla juuri sen vuoksi, että tulee selväksi, missä ne rajat kulkevat.

Tein rikosilmoituksen MTV3:sta ja saatan tehdä toisen vastaavan myös Aamulehdestä.

Kekke kirjoitti...

"Tämän blogin pointtina on puolustaa sananvapautta ja ideana on se, että blogi kulkee silloin tällöin sananvapauden rajoilla juuri sen vuoksi, että tulee selväksi, missä ne rajat kulkevat"

Tämä ei kuitenkaan edellytä sellaista hienoista alatyyliä, jota olet käyttänyt kirjoituksissasi ja blogisi kuvauksessa.
Tavan pulliaiselta tuo ei olisikaan niin paha mutta sinä olet vaaliehdokas ja edustat koko persoonallasi ajamiasi asioita ja puoluettasi.
Tätä en sano haukkumatarkoituksessa, meillä on samoja pyrkimyksiä ja sama puolue ja sinä olet fiksu tyyppi. Neuvon vain.

Jiri Keronen kirjoitti...

Olet oikeassa, Kekke. Siksi kirjoitankin vaikeista asioista, kuten esimerkiksi islamista, nykyään täysin käyttämättä yhtä ainoaa alatyylin ilmaisua.

Nonetheless; niin pitkään kuin media toimii alatyylisesti ja lapsellisesti, media ansaitsee alatyylistä ja lapsellista haukkumista.

Anonyymi kirjoitti...

Sinuna tekisin kyllä kunnianloukkauksesta rikosilmoituksen... Täysin asiatonta mustamaalaamista!

Anonyymi kirjoitti...

Tänään on kai ylen vaalikeskustelu ja tämän mtv:n toimittajien ikävän tavan irrotella lauseita tai lauseen osia asiayhteydestään omia tarkoitusperiä varten, voi mahdollisesti ottaa esille siinä.
Sun pitää ehkä tiedottaa oikeille ihmisille aiheesta.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Soini pistetään vastuuseen kaikkien PS:n ehdokkaiden sanomisista niin miksei sitten Pääministeri Vanhasta toisen keskustalaisen ministerin Väyrysen maahanmuuttovastaisista kommenteista?

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti, jos tänään oli vielä joku keskustelu, sinne yhteydenotto niin, että tämä asia voitaisiin ottaa puheeksi!

Jiri Keronen kirjoitti...

Turun perussuomalaisten puheenjohtaja on soittanut Timo Soinille tämän asian tiimoilta.

Kekke kirjoitti...

"Jos Soini pistetään vastuuseen kaikkien PS:n ehdokkaiden sanomisista niin miksei sitten Pääministeri Vanhasta toisen keskustalaisen ministerin Väyrysen maahanmuuttovastaisista kommenteista?"

Hyvä pointti. Samaten Urpo... Urpilaisen voisi laittaa kiemurtelemaan Rajamäen kommenteista.

Rajamäen ministerikaudellahan demarinuoret muistaakseni vaativat hänen eroamistaan koska sattui seisomaan Suuren Unelman tiellä, tällaista omien koirien puremista en meillä persuissa voisi kuvitella.

Tänään Turun torilla jakoi kristillisdemojen lehdykäisiä kirkosta eronnut täti. Ei ollut moksiskaan kun sanoin haluavani kirkon ja valtion erottamista toisistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Omastakin puolestani kiitos MTV3:lle - ei asiattomasta "journalismista" vaan opastuksesta mielenkiintoisen ja lukemisen arvoisen blogin äärelle.

glxblt kirjoitti...

Sinä olet Jiri Äijä. Tästä tapauksesta tulee pitää melua mahdollisimman paljon.

Kekke kirjoitti...

Lähetin omin lupineni uutisvinkin tapauksesta taustoineen ja perusteellisilla linkeillä Uuteen Suomeen.

Anonyymi kirjoitti...

Lähetin aiheen tiimoilta sähköpostia Aamulehden jutun kirjoittaneelle Taneli Heikalle otsikolla "Kerrostaloasuntojen tupakointiviritteisten alueiden sisustusratkaisut poliittisen korrektiuden sekä asuntomarkkinoiden hintaheilahtelujen konstekstissa". Tässä ko. maili:

"Hyvä Taneli,

kirjoitatte tämän päivän Aamulehdessä, että "Perussuomalaisten ehdokas pitää natsilippua parvekkeella." Olen itse aikeissa äänestää sunnuntaina ko. puolueen ehdokasta, joten tämä tieto sai uteliaisuuteni heräämään.

Oma näkemykseni nimittäin on, että parvekesisustuksessa tulisi painottaa tyylikkäitä ruukkukasveja sekä ergonomisesti ja esteettisesti miellyttäviä tuolikalusteita. Kaikkinaisten julisteiden ja lippujen näytteille asettaminen parvekkeella on mielestäni moukkamaista, ja jos kyseessä on vielä noin tökerösti kuvioitu kankaanpala kuin tekstistänne käy ilmi, voidaan perustellusti puhua jopa barbarismista. Tuollaiset parvekesisustukselliset ratkaisut ovat myös omiaan laskemaan koko taloyhtiön arvostusta, ja aiheuttavat näin asuntojen arvon laskua. Asiasta tekee erityisen raskauttavan se, että asuntomarkkinat ovat käsittääkseni muutenkin myllerryksen partaalla uumoillun finanssialan kriisin vuoksi.

Toivoisinkin, että kertoisitte minulle lähteen, josta tämä tietonne perussuomalaisehdokkaan parvekkeellaan pitämästä natsilipusta on peräisin. Mikäli ko. puolueen ehdokas nimittäin käyttäytyy noin tökerösti, minä äänestän Kokoomusta. Aion käydä äänestämässä sunnuntaina puoliltapäivin, joten odotan yhteydenottoa sähköpostitse ko. ajankohtaan mennessä."


Jirille vielä sen verran, että kannattaa perehtyä huumeisiin vähän tarkemmin. Kannabista ei yleensä piikitetä, vaan tätä hihaan tykittämistä esiintyy enemmänkin pirtelön ja polakan kuluttajien keskuudessa. Hassiksesta ihmiset normaalisti käärivät ns. "jointin", josta ko. huimausaine nautitaan polttamalla, vähän kuten tupakka.

Näissä asioissa kannattaa olla tarkka jo siksi, että kaikkien tutkimusten mukaan perussuomalaisia äänestävät lähinnä syrjäytyneet ja päihdeongelmaiset nuoret miehet. Tällaiset asiavirheet saattavatkin johtaa siihen, että osa nukkuvien puolueen nisti-sektorilla lymyävästä äänipotentiaalista jää kohdallasi hyödyntämättä.

Jiri Keronen kirjoitti...

Ehkä paras kommentti. :D

glxblt kirjoitti...

"
Omasta mielestäni voit itse myös katsoa peiliin. Vaikka oletkin oikealla asialla niin turhalla jälkipuberteettisellä öyhöttämisellä teet vain hallaa ajamallesi asialle. Piirun verran tekstien sävyä sovinnaisempaan suuntaan niin vastaavanlaista leimaamista on huomattavasti vaikeampaa tehdä. Kuten huomaat tekstejä ei käytetä ainoastaan sinua vastaan vaan niillä on suurempaakin vaikutusta koko Perussuomalaisiin."

Sopeutumalla median vääristelyyn huomaa pian, ettei voi sanoa suoraan yhtään mitään eikä ainakaan olla eri mieltä mistään. Kyllä tiedotusvälineillä on velvollisuus uutisoida puolueettomasti. Erityisen vakavan tästä tapauksesta tekee se, että noin tökeröä tekstin tulkintavirhettä ei kukaan voi tehdä tyhmyyttään.

Anonyymi kirjoitti...

On myös mahdollista käyttää harrastustoiminnanomaisesti kannabista ja silti äänestää Perussuomalaisia. Ei se esimerkiksi siitä kaljasta kuitenkaan niin merkittävästi eroa.

No, ehkä se kannabis kuitenkin liitetään useammin siihen anarkistiseen hippivasemmistoon. Toisaalta Turun sanomien viimeviikkoisen tutkimuksen mukaan suurin osa perussuomalaisia äänestävistä sijoittuu itse asiassa nimenomaan vasemmistoon. (Jos nyt siis tätä perinteistä oikeisto-vasemmisto-jakoa halutaan väen vängällä ylläpitää.)

Anonyymi kirjoitti...

Tekisi mieli katsoa tuo MTV3:n ohjelma, mutta kummasti en saa näkyviin Soinista kolmea videota, kun taas kaikki muut MTV3:n nettivideot toimivat. Kokeilkaa toimivatko seuraavan sivun videolinkit teillä:

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/10/727230

Anonyymi kirjoitti...

Erikoista, minullakin näyttäisivät toimivan kaikki muut paitsi Soini-videot.

Anonyymi kirjoitti...

Taas yks selkärangaton "poliitikko" lisää :( huoh :((

Eiks ois rehdimpää ja suoraselkäsempää myötää ihan suoraan mitä on mieltä kun se jokatapauksessa käy hyvin ilmi jutuistas. Tollanen sanojenvääntely on oikeesti ihan vitun lapsellista, ole sit kans rehdisti mielipiteides takana äläkä piileskele ja ruikuta toimittajien sanomisista.

Jiri Keronen kirjoitti...

Okei; Suoraan, mitä mieltä olen.

Sensuuri ja median valehtelu on saatanasta ja se auttaa valopäistä eliittiä, kuten Vanhasta, pysymään vallankahvassa, vaikka he eivät valtaan kuuluisi. Sensuuria ja median valheita ajetaan pitkälti rasismisyytöksillä ja "suvaitsevaisuudella". Tutkimukset ja kokemus ovat kuitenkin toistuvasti osoittaneet, että rasismi ei ole se, mikä uhkaa arjen turvallisuutta, tai se, mikä maahanmuuttajapolitiikassa mättää.

Tuossa noin pähkinänkuoressa.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö ihmisellä sitten olekkaan mielestäsi oikeutta sanoa: "mä vihaan vittu nekruja ja jutkui ja hurrei ja ryssiä!!" eikä oikeutta pitää natsilippua parvekkeella?

Ota tästä nyt sit selvää...

Jiri Keronen kirjoitti...

Sillä, mitä mieltä sinä olet, minä olen tai Matti Vanhanen on, ei ole tämän asian suhteen mitään väliä. Ihmisellä on Suomen lain mukaan oikeus sanoa noin ja pitää hakaristilippua ihan missä tahansa päin omaa kämppäänsä.

Jiri Keronen kirjoitti...

Mutta jatketaanpa vielä; Jos kysyt, onko minun mielestäni ihmisellä oikeus sanoa noin, vastaan, että kyllä on. Huomioi, että nyt sanon aiheesta oman mielipiteeni, enkä pelkästään kerro, miten Suomen laki toimii. Kirjoituksessa kerroin, miten Suomen laki toimii.

Toinen kysymys; onko sinusta/muista täällä oikein, että lailla määrätään, mitä omista tuntemuksistaan ihminen saa kertoa ja mistä ei?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos suorasta vastauksesta.

Nyt asia tuli selväksi minullekin. Samaa mieltä olen siitä, että mielipiteensä saa sanoa vaikken itse tuon esimerkkini mieltä olekkaan :)

Anonyymi kirjoitti...

..tai siis alunperin sinun esimerkkisi..

Anonyymi kirjoitti...

Jiri kirjoitti: "Sillä, mitä mieltä sinä olet, minä olen tai Matti Vanhanen on, ei ole tämän asian suhteen mitään väliä. Ihmisellä on Suomen lain mukaan oikeus sanoa noin ja pitää hakaristilippua ihan missä tahansa päin omaa kämppäänsä."

Kova kohu tuli kankaanpalasta. Hakematta nousee mieleen Bill Hicksin näkemys USA:n lipunpolttohässäköistä:

http://www.youtube.com/watch?v=aBCkm9-LvRg

Anonyymi kirjoitti...

http://jirikeronen.blogit.uusisuomi.fi/

"This blog has been archived or suspended."


klo 0:38

Anonyymi kirjoitti...

Suomi on aina ollut yhden totuuden ja yhden virallisen, sallitun mielipiteen maa.
Nyt tämä sallittu mielipide on, että maassamme on työvoimapula ja tarvitsemme AHKERAA JA TYÖTELIÄSTÄ väkeä Afrikasta (hah hah).
Jokainen, joka on eri mieltä, on hitleriläinen natsi ja rasisti.
Tätä yhtä totuutta ja mielipidettä ja Suomen muhamettilaistumista vastustaakseni olen äänestämässä kuntani Perussuomalaista ehdokasta.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan mahtavaa, tästä irtoaa sulle korvaamatonta PR:ää ja helkutisti kannatajia :D!
Way to go!

Anonyymi kirjoitti...

Toi toimittajien provokaatio oli härski temppu, mutta toisaalta Kyllähän Soinikin paljasti sen että munakori on jo tyhjä. Ei edes tuhkaa pesässä. Mutta Jiri saanee vahingossa ääniä tän hölmöilyn ansiosta. Uskoisin että PS ei maanlaajuisesti asiasta hyödy, koska TS ei tilaisuuttaan käyttänyt vaikka se tarjottimella eteen kannettiin.

Ebe kirjoitti...

On se hienoa että Suomessakin on meidän oma faux news: 'maikkari'.

Anonyymi kirjoitti...

Muista sitten painottaa tämän rikoksen ajankohdan aiheuttamaa vakavuutta näin vaalien alla, kun sitten joskus tämäkin rikos pääsee tutkinnan alle. Niinkuin oliko se Slovakian vai Slovenian vaalia edeltävä lahjus-skandaali jonka YLE sai jostain tongittua esille.

Anonyymi kirjoitti...

http://4.bp.blogspot.com/_WXh0IL3R9O4/Sr-6sqpIZZI/AAAAAAAAAA0/lEd1puCt62A/s1600-h/HS+22.12.2005+somalien+r%C3%B6t%C3%B6stely%C3%A4.jpg


PerusSuomalaiset rules!

Anonyymi kirjoitti...

Awesome task ! Your blog has presented me the majority of the strategies and information I requested .
locksmith fort worth tx
Plantation locksmiths
Locksmith Oakland CA
Locksmith RedwoodCity CA
Locksmith RedwoodCity
RedwoodCity locksmith
RedwoodCity locksmith
aventura locksmiths
mesquite locksmith
mesquite locksmith
mesquite locksmith
mesquite locksmith
aventura locksmiths
plano locksmiths
aventura locksmiths
locksmith irvine ca
locksmith irvine ca
miami fl locksmith
miami fl locksmith
miami fl locksmith
miami fl locksmith
Locksmith Hialeah FL
locksmith irvine ca
locksmith irvine ca

Anonyymi kirjoitti...

Tiedätkös mitä? Perussuomalaiset oli niin väärä paikka sulle. Oon lukenut sun Uuden Suomen puheenvuoroja läpi sitä tahtia kun olen kerennyt ja lähetin sulle sähköpostiakin. Meilkein kaikki puheenvuorosi luettuani (luen loputkin kylla, silmiä vaan alkoi särkeä :D ) ja keksittyäni hakea YouTubesta nimelläsi videoita ja erityisesti tämän mtv3-jutun jälkeen olen varma, että olen löytänyt ehdokkaani.
Olet mahtava, ehdit sitten vastata sähköpostiin tai et. Aika paljon miettimistäni asioista selvisi jo mm. vaalimainoksestanne ja tästä Tubessa.
Toivon tosiaan, että pääset eduskuntaan, jos et muuten niin puolustamaan demokratiaa yleensäottaen.
Laitan muuten kannanottojasi muutamaan asiaan Facebookkiinkin, ihan siinä toivossa että joku muukin ystävistäni on vielä yhtä pihalla kuin minäkin olin vielä tänä aamuna.
Keep up the good work ja onnea matkaan! :)

Anonyymi kirjoitti...

PS. ihana lainaus tuolla sivun alalaidassa! <3 tuo "Fanaatikon kamalin pahe on vilpittömyys."
- Oscar Wilde
tai no ei ihana, mutta osuva :) fiksu poika oot, et lainkaan mitä media on maalaillut

Christian Louboutin sale kirjoitti...

Mirror, mirror on the wall, crystal is the fairest bauble of them all. This winter, let your feet marvel and sparkle with the likes of Lady Lynch Zeppa, Stellis, So Private, Calypso, Beaute Strass, Pigalle or made-to-measure crystallized high-tops(see Mika's latest cideo.) But be warned, crystal gazing can lead to a hypnotic state. There again, those darling Druids would beg to differ as would Queen Victoria who ordered up Crystal Palace and fervent fans of Naico Mine's 'Cave of the Gaints' in Chihuahua, Mexico. If visiting the latter, pack your Christian louboutin shoes and matching hairnet; the humidity is frizz bang outrageous.
DIscount moncler uk , cheap Babyliss Hair Straightener, CHI Hair Straightener.