keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

EU-kriittisyys ei ole sama asia kuin EU-vastaisuus

Euroopan unioni on hyvin puutteellinen toimielin. Puutteellisella en tarkoita "vähän rosoinen pinnalta, mutta muuten vetää kuin junan vessa", vaan pikemminkin "totaalisesti päin häränkuttua rynnivä ruosteinen hevonpaskapanssarivaunu". Riippumatta siitä, pitääkö Euroopan unionia tarpeellisena tai mahdollisesti jopa parhaana vaihtoehtona Euroopan tulevaisuuden kannalta, tarvitaan vähintään lobotomia, jotta onnistuu sulkemaan silmänsä siltä, että Euroopan unioni on kaukana täydellisestä.

Euroopan unioni on merkittävin yksittäinen poliittinen vaikuttaja, mikä koko Euroopan mantereen historian aikana on ollut olemassa. Euroopan unioniin kuuluu 27 valtiota, joissa asuu yhteensä noin puoli miljardia ihmistä. Euroopan unionin bruttokansantuote on melkein 15 triljoonaa dollaria. Päätökset, joita Euroopan unionissa tehdään, heijastuvat suoraan läpi koko Euroopan ja epäsuoremmin läpi koko maailman. Jos Euroopan unionissa tapahtuu virhe tai siitä löytyy ongelma, voi tämä virhe tai ongelma eskaloitua maailmanhistoriallisen luokan mittasuhteisiin. Mitä suuremmasta toimijasta on kyse, sitä enemmän se vaatii valvontaa ja tarkkailua, koska sitä suuremmista asioista on kyse ja sitä laajemmin toimijan toiminta vaikuttaa sekä ihmiskunnan elämään että planeetan olosuhteisiin.

Kritiikki on demokratian, kansanvallan ja logiikan keino löytää ja paikantaa heikot kohdat esimerkiksi toiminnasta tai teoriasta. Esimerkiksi tiede toimii kehittämällä hypoteeseja ja kokeilemalla sitten kumota niitä. Mitä enemmän kritiikkiä asiaa kohtaan esitetään, sitä enemmän ongelmia asiasta löytyy ja sitä useampi asiaan liittyvä ongelma voidaan ratkaista. Mitä enemmän kritiikkiä Euroopan unionia kohtaan esitetään, sitä vahvemmaksi ja toimivammaksi Euroopan unioni rakentuu. Riippumatta siitä, onko henkilö EU-myönteinen vai EU-vastainen, tulee henkilön olla ehdottoman EU-kriittinen. EU-myönteisille EU-kriittisyys on keino parantaa ja hioa unionia parempaan suuntaan ja EU-vastaisille EU-kriittisyys on keino löytää tukea EU-vastaisille argumenteille. EU-kriittisyys on joka ainoan EU-kansalaisen velvollisuus.

Ainoat kaksi vaihtoehtoa universumissa ovat, että poliitikko X, puolue X tai äänestäjä X joko on EU-kriittinen tai ei ole EU-kriittinen. Mikäli X ei ole EU-kriittinen, se merkitsee sitä, että X:ltä joko jää väistämättä huomaamatta epäkohtia EU:ssa tai sitten hän ei välitä epäkohdista EU:ssa. Poliitikko, puolue tai äänestäjä joko on EU-kriittinen tai EU-sokea. Tämä ei liity millään tavalla mielipiteisiin, näkemyksiin tai edes poliittisiin päämääriin, vaan se seuraa suoraan siitä, mitä kritiikki on, mitä kritiikillä pyritään saavuttamaan ja mitä kritiikistä seuraa. Kriittisyyttä vaaditaan jo yläasteella, kun harjoitellaan kirjoittamaan aineistoaineita. Kriittisyyttä vaaditaan ehdottomasti keskustelussa Euroopan unionista.

Lissabonin sopimusta arvostellakseen ei tarvitse olla EU-vastainen, vaan ainoastaan ihminen, jolle on sattunut kasvamaan enemmän kuin kaksi aivosolua. Lissabonin sopimus on lakiteknisesti ja lakisystemaattisesti ala-arvoinen. Esimerkiksi professori Schachtschneider, jolla on niin hieno nimi, että häntä tulisi kuunnella jo sen vuoksi, on löytänyt Lissabonin sopimuksesta porsaanreiän, joka mahdollistaisi kuolemantuomion. Tämän lisäksi Lissabonin sopimus on vaikealukuinen, kirjoitettu tarkoituksella turhan pienellä fontilla ja siinä on käsittämätön kasa viittauksia viittausten perään toisiin sopimuksiin sen sijaan, että se olisi kirjoitettu selvästi auki.
[ Dokumentti End of Nations antaa Lissabonin perkeleestä näkökulman, jota ei kerrota demokratiassa ja päättäjien näkemyksiä, jotka eivät ole kiinnostaneet riittävästi valtamediaa ]

Lissabonin sopimus ei vastaa hyvän lainvalmistelukäytännön asettamia lain laatuvaatimuksia, minkä pitäisi olla jo itsessään syy kritisoida sopimusta ja olla millään tavalla varmistamatta sopimusta, sillä heikko lakitekniikka ja lakisystematiikka voi aiheuttaa odottamattomia ongelmia ja vaikuttaa aivan eri tavoilla kuin oli alkuperäinen tarkoitus. Sekä Euroopan unioni että kansallisvaltiot ovat panostaneet enemmän juuri lakien laadun tarkkailemiseen, jotta Lissabonin sopimuksen kaltaisia laadullisesti alimittaista sääntelyä ei pääse livahtamaan kansalliseen tai ylikansalliseen oikeuteen. Kansanedustajat, jotka äänestivät Lissabonin sopimukselle "kyllä", rikkoivat käytäntöjä, joiden tarkoituksena on saada aikaiseksi laadullisesti hyvää sääntelyä, joka toimii tarkoitetulla tavalla. Tämä täysin riippumatta puolueesta tai siitä, onko henkilö EU-myönteinen vai EU-vastainen.

Lissabonin sopimus ja prosessi, jolla sitä survotaan läpi, osoittaa aika hyvin, miten Euroopan unioni osaa epäonnistua. Jussi Halla-aho ennusti omassa blogissaan Lissabonin sopimuksen kohtalosta ja eurooppalaisista luovista ratkaisuista; "Äänestytetään irlantilaisia niin monta kertaa, että saadaan oikea tulos. Tästä on hyviä kokemuksia mm. tanskalaisten ja mainittujen irlantilaisten kohdalla." Tohtori Halla-aho ei ole muuten ainoa eurooppalainen, joka teki tuon saman arvauksen siitä, miten Lissabonin perkeleen kanssa tullaan etenemään. Surullisinta asiassa on se, että arvaukset osuivat kohdalleen, mikä ei sinällään ole ihmeellistä, koska Euroopan unionilla on ennenkin historiaa kusemisesta kansanvaltaa suoraan silmään.

Ranskan tsaari Nikolai "Sielunvihollinen" Sarkozy, päätti heittää, että Irlannin on äänestettävä uudestaan, koska se on niin saatanan hyvä läppä, että ihan itkettää. Ranskalainen lehdistö on tietenkin yrittänyt pyyhkiä lausuntoa maton alle ja vähätellä sitä, jotta se ei paljastaisi suoraan sitä, miten äärettömän epädemokraattinen instituutio Eurostoliitto oikeasti on. Euroopan unionissa edes jäsenvaltioiden suorilla kansanäänestyksillä ei ole yhtään mitään väliä, koska kysymyksissä voidaan yksinkertaisesti äänestää uudestaan, jos tämä ei miellytä vallanpitäjiä.
[ Nizzan sopimus ratifioitiin myös pakottamalla kansa äänestämään uudestaan, kunnes tulos miellytti EU:n eliittiä. ]

Mikäli äänestystulos olisi ollut "kyllä", olisi Lissabonin perkele ratifioitu, mikä olisi tarkoittanut, että Irlanti olisi myös hyväksynyt sopimuksen tulemisen voimaan, mikä puolestaan olisi tarkoittanut, että asiasta ei enää olisi voitu äänestää. Kansanäänestyksen hylkääminen uudella äänestyksellä tarkoittaa sitä, että kansan mielipiteen ei katsota olevan pätevä, mikä menee vastoin kansanvallan ja sitä kautta oikeusvaltion periaatteita. Maastrichtin sopimuksessa ja sitä täydentäneessä Amsterdamin sopimuksessa artikla 6.1 puolestaan sanoo, että EU perustuu kansanvallan kunnioittamiseen ja oikeusvaltion periaatteisiin.

"Unioni perustuu jäsenvaltioille yhteisiin vapauden, kansanvallan, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamiseen sekä oikeusvaltion periaatteisiin."
- EU-sopimus, 6.1 artikla

EU rikkoo suoraan omia perustamissopimuksiaan vastaan. EU myös painostaa jäsenvaltioita ratifioimaan Lissabonin sopimuksen perusteilla, jotka eivät millään tavalla kanna minkäänlaista juridista painoarvoa kansainvälisessä oikeudessa tai Euroopan unionin omassa oikeudessa. Vaikka Puolan presidentti olisi vannonut käsi Raamatulla koko sukunsa hautojen kautta, että Puola ratifioi Lissabonin sopimuksen, ei presidentin lupauksella olisi siltikään yhtään mitään merkitystä, koska EU:n sääntely menee sekä Puolan presidentin että Ranskan tsaarin henkilökohtaisten sopimuksien ja moraalikäsitysten yli. Ilmeisesti se menee myös Sarkozyn hilseen yli.

EU:ssa väännetään paskaa. Ainoastaan pellet ja idiootit kuvittelevat, että vaikka EU olisi kuinka hyvä tahansa, EU:sta ei voi koskaan seurata mitään huonoa, eli ainoastaan pellet ja idiootit eivät ole EU-kriittisiä.

1 kommentti:

Turjalainen kirjoitti...

Aivan loistava kirjoitus! Kiitos!