torstai 6. marraskuuta 2008

Barack Obama ei ole rotu

Barack Obama on mahdollisesti siistein tyyppi, jota tämä maa kantaa päällään. Barack Obama on vähän kuin Will Smithin ja Jeesuksen risteytys, mutta ei homoudellisessa mielessä. Barack Obaman voitto Amerikassa oli mahdollisesti yksi hienoimmista hetkistä, joita Amerikan historiassa on koskaan tapahtunut. Barack Obama on Messias. Kuten saatatte huomata tuosta tekstistä, jossa ei ole liioittelun häivääkään, olin kovasti Obaman puolella. Aluksi tämä johtui siitä, että John McCain ei ole koskaan vakuuttanut, mutta sitten Sarah Palinin myötä tukeni Obamalle kasvoi n+1:nteen potenssiin. Helikoptereilla susia metsästävät hullut kreationistit eivät ole koskaan olleet minun kuppini teetä.
[ Aitoa videokuvaa Sarah Palinista metsästämässä susia helikopterilla. ]

Baraka Obaman voitosta seuraa tietenkin myös väistämättömiä lieveilmiöitä, mikä johtuu monelta osalta siitä, että ihmiset ajattelevat Obaman ennemmin ihonvärinä kuin esimerkiksi potentiaalisena Yhdysvaltain talouden pelastajana. Tämä siitä huolimatta, että ihonvärin ei tulisi merkitä mitään. Hyvänä esimerkkinä on Alexander Stubb ja hänen fiksut heittonsa. Helsingin Sanomia lainaten "Obama valinta on Stubbin mukaan erittäin vahva näyttö demokratiasta. Stubb sanoi odottavansa sitä päivää, kun Euroopassa valitaan värillinen presidentti tai pääministeri."

Stubbilla on taas vaihteeksi logiikka hukassa. Sinällään se on kummallista, koska nyt ei ole edes kyse Stubbin sokeasti palvomasta Euroopan integraatiosta. Missä ihmeellisessä vaihtoehtoisessa universumissa Stubb oikein elää, jos Obaman ihonväri vaikuttaa jollain tavalla siihen, miten hyvin amerikkalainen demokratia toimii. Jos John McCain olisi valittu presidentiksi yhtä suurella äänienemmistöllä, Stubb ei varmasti olisi sanonut sen olevan mitenkään erityinen näyttö demokratiasta, koska McCain ei ole musta. Uutisia, Stubb; Myöskään Barry Obama bin Laden Hussein II ei ole kokonaan musta. Obaman isä oli kenialainen ja Obaman äiti oli valkoihoinen perusjenkki. Tästä Obaman ihonvärillä retostelusta tulee mieleen tohtori Halla-ahon kommentit siitä, miten Tarja Halosen presidenttikampanjassa retosteltiin härskisti Halosen sukupuolella.
[ Halla-ahon teksti sukupuolten välisestä epätasarvosta ]

Tiedän, että Jenkkilässä rotukysymykset ovat aivan eri luokkaa kuin meillä Euroopassa. Jenkkilällä on pitkä historia orjuuden ja segregaation kanssa ja esimerkiksi meillä Suomessa päättäjät vasta harjoittelevat ihmisen ominaisuuksiin perustuvaa syrjintää. Tästä huolimatta täydellisessä maailmassa rodun ei tulisi merkitä mitään ja etnisten tekijöiden jatkuva korostaminen, kuten "mustan miehen valinta on demokraattisempaa kuin valkoisen miehen" ei oikeasti vaikuta siten, että maailmasta tulisi tasa-arvoisempi paikka. Itse asiassa päin vastoin; Mitä enemmän Obaman ihonväriä korostetaan, sitä olennaisemmaksi osaksi Obaman mediaidentiteettiä Obaman ihonväri tulee, ja mitä suurempi osa identiteettiä jokin tietty piirre on, sitä todennäköisemmin se vie huomion pois sellaisilta tekijöiltä, joilla oikeasti on väliä. Kumpi on olennaisempaa USA:n johtajassa; rotu vai järki?


Nyt joku toista vuotta biologiaa opiskellut pannupää, joka on lukenut joskus vuonna nappi Tieteen Kuvalehdestä pullonkaulateorian, tulee ruikuttamaan, että rotuja ei ole olemassa. Muuten hyvä, mutta esimerkiksi antropologiassa ja juridiikassa rotu merkitsee eri asioita kuin biologiassa, minkä lisäksi Amerikassa käsite "rotu" on yleisesti käytössä ja yleisesti hyväksytty.

Ollaanpa kuitenkin rehellisiä; koko kysymys siitä, onko rotuja olemassa vai ei, ei liity millään tavalla ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Kysymys on pelkästään käsitteiden analyysistä ja siitä, miten eriytyneitä erilaisten geneettisten klusterien täytyy olla, jotta ne vastaavat sitten sitä käsitettä, jonka merkityssisällöstä on tapeltu kynsin, hampain ja väitöskirjoin. Riippumatta siitä, onko rotuja olemassa vai ei, todellisuus ei muutu asiasta mihinkään suuntaan ja joka ainoa ihminen potentiaalisesta rodustaan riippumatta kuuluu samaan lajiin. Lajinsa kollektiivisen hyvinvoinnin sekä lajinsa yksilöiden yksilöllisen hyvinvoinnin vuoksi ihmiset ovat kehittäneet muun muassa ihmisoikeudet, jotka kuuluvat joka ainoalle ihmislajin edustajalle riippumatta siitä, onko rotuja olemassa tai mihin rotuun ihmislajin edustaja sattuu kuulumaan.

Ihmisellä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta valita sitä, mihin hän syntyy ja millaiset geenit hän syntymästään saa. Joka ainoa ihminen, jolla on yli 3 aivosolua, käsittää tämän faktan. Täysin sattumanvaraisiin tekijöihin, kuten perimään, perustuva arvostelu on epäoikeudenmukaista, koska ihmisellä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia muuttaa niitä. Samalla tavalla on epäoikeudenmukaista ja epäasiallista kunnioittaa toista sattumanvaraisten tekijöiden perusteella tai antaa toiselle yhtään minkäänlaisia erityisoikeuksia perustuen perimään. Tämä pätee sekä niihin, joiden mielestä "white pride world wide" että niihin, joiden mielestä sanaa "nigger" eivät saa käyttää kuin mustat puhuessaan keskenään. Mustan presidentin valinta ei kerro demokratiasta yhtään sen enempää kuin valkoisen presidentin valinta.

Kuten jokainen perussuomalaisten vaalivoiton jälkeistä maahanmuuttokeskustelua seurannut on huomannut, maahanmuuttokriittiset eivät juurikaan puhu roduista. Ne, jotka ottavat rodut ja ihmisten väliset eroavaisuudet jatkuvasti tapetille, ovat nimenomaisesti maahanmuuttokritiikkikriittiset, jotka pyrkivät leimaamaan kaiken heidän uskontonsa kanssa ristiriidassa olevan rasismiksi. Jos he eivät jatkuvasti ottaisi rotuasiaa esille, rotuasiasta ei puhuisi kukaan ja rodut saisivat juuri sen paikan, jonka ne ansaitsevatkin, eli taka-ala poliittisessa keskustelussa.

Olisi siistiä, jos kaikki maailman ihmiset lisääntyisivät keskenään ja saisivat aikaiseksi geneettisen sekasotkun, jonka ansiosta kaikki ihmiset ovat vain kauniin kaakaonvärisiä. Sitten kukaan ei voisi enää käyttää rotua keppihevosena. Jumalauta, että esimerkiksi monikulttuurisuususkovaisia pännisi, kun muslimit raiskaisivat geneettisten erojen katoamisesta huolimatta suhteessa enemmän kuin muiden uskontojen edustajat. Nimittäin ilman rotu-käsitteen taakse piiloutumista monikulttuurisuususkovaiset saattaisivat joutua kohtaamaan sen karun faktan, että kaikki epätäydellisten ihmisten luomat asiat, kuten kulttuurit ja niihin läheisesti liittyvät uskonnot, eivät ole täydellisiä.

PS.
Stubb ei tietenkään ole ainoa, joka ei tajua. Esimerkiksi 6. marraskuuta Metro-lehdessä kustannuspäällikkö Jan Erola osoittaa olevansa pihalla kuin lumiukko pakkasella käsitellessään Obaman voittoa jotenkin iskuna perussuomalaisille. Ei tainnut Jan tietää, että Obama itse asiassa oli ehdolla kunnallisvaaleissa perussuomalaisten listoilla. Erola ja Stubb ovat ainoastaan jäävuoren huippu ja esimerkkejä tällaisista ajatteluvirheistä voi lukea suurin piirtein mistä tahansa, missä "suvaitsevaiset" pääsevät höpöttämään omiaan.

PPS. Legacy of Kain: Defiance on vielä parempi kuin muistin.

14 kommenttia:

AaJii kirjoitti...

Aivan helevetin hyvä kirjoitus

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti samaa mieltä ja todella hyvä kirjoitus. Kirjoitin eilen itse blogimerkinnän samaa aihetta sivuten.

Turjalainen kirjoitti...

"Helikoptereilla susia metsästävät hullut kreationistit eivät ole koskaan olleet minun kuppini teetä."

XD helvata että repesin tolle. Tämä oli mielestäni todella hyvä kohta:

"Riippumatta siitä, onko rotuja olemassa vai ei, todellisuus ei muutu asiasta mihinkään suuntaan ja joka ainoa ihminen potentiaalisesta rodustaan riippumatta kuuluu samaan lajiin. [..] ..ihmisoikeudet, jotka kuuluvat joka ainoalle ihmislajin edustajalle riippumatta siitä, onko rotuja olemassa tai mihin rotuun ihmislajin edustaja sattuu kuulumaan."

ja

"Täysin sattumanvaraisiin tekijöihin, kuten perimään, perustuva arvostelu on epäoikeudenmukaista, koska ihmisellä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia muuttaa niitä. Samalla tavalla on epäoikeudenmukaista ja epäasiallista kunnioittaa toista sattumanvaraisten tekijöiden perusteella tai antaa toiselle yhtään minkäänlaisia erityisoikeuksia perustuen perimään. Tämä pätee sekä niihin, joiden mielestä "white pride world wide" että niihin, joiden mielestä sanaa "nigger" eivät saa käyttää kuin mustat puhuessaan keskenään."

Itsehän väänsin samasta asiasta aikoinaan vähemmän tiivistäen:

http://turjalainen.blogspot.com/2008/04/rasismi-tasa-arvo-ja-ihmisarvo.html

Jiri Keronen kirjoitti...

Yritinkin etsiä tuota sinun juttuasi, Turja, mutta en löytänyt sitä. Voi olla, että se johtuu puusilmäisyydestäni.

Hasselpots kirjoitti...

Tulee olemaan mielenkiintoista havainnoida miten Obaman presidenttiyteen vaikuttaa tai ei vaikuta se että hän lienee tavanomaista amerikkalaista tietoisempi muista maailman kulttuureista.

Ainoastaan kulttuureilla on todellista merkitystä, ei ihonvärillä. Ihonvärin pitäisi olla yhtä yhdentekevä seikka kuin esim. hiusten tai silmien värin.

Erityisen mielenkiintoista on se että Obaman vuoksi USA ei ehkä voi ylläpitää me vs. ne -tyyppistä vouhotusta mitä tulee muslimeihin, vaikkei Obama olekaan muslimi (vaikka sellaistakin on horistu). Vielä mielenkiintoisempaa on noinkohan muslimimaat jaksavat jankuttaa suuresta Saatanasta joka USA on olevinaan. (Ja samaan aikaan rikkaat muslimit vähät välittävät siitä mitä köyhien rupusakki uikuttaa...)

Tupla-J kirjoitti...

Hatunnostoni sekä todella onnistuneesta kirjoituksesta että parhaasta otsikosta miesmuistiin.

reino kirjoitti...

Metsästää susia helikopterilla... Olen entistäkin syvemmin rakastunut Paliiniin.

Jumalauta kun joskus saisi naisen, joka metsästää susia helikopterilla.

Anonyymi kirjoitti...

Heippa. Pari kommenttia:

Mielestäni et nyt ymmärrä tai halua ymmärtää Stubbin lausahdusta oikein. Ei kyse olekaan siitä, että Obaman valinta olisi jotenkin demokraattisempaa kuin McCainin valinta, vaan että se on vain merkki demokratia-nimisen systeemin toimivuudesta. Siis siitä, että enemmistö on valmis valitsemaan johtajakseen parhaaksi kokemansa ehdokkaan huolimatta tämän kuulumisesta ulkoisilta ominaisuuksiltaan vähemmistöön.

Toisin sanoen jos ensi vaaleissa presidentiksi valitaan taas valkoinen heteromies, voidaan suuremmalla varmuudella sanoa, että valinta tapahtui ehdokkaan kykyjen perusteella, eikä sen takia, että tämä oli valkoinen heteromies.

Obamahan ei muuten itse pitänyt meteliä ihonväristään kampanjan aikana. Enkä yhtään usko, että hänen ratkaisujaan arvioitaisiin jotenkin hellemmin hänen ihonvärinsä takia.

Vielä pieni kommentti rasismi-sanan käytöstä. Tiedät varmaankin, että kyseistä sanaa ei käytetä suomen kielessä pelkästään rotujen kohdalla, vaan myös eri kulttuureihin ja syntyperiin kohdistuvia ennakkoluuloja käsiteltäessä.

Jiri Keronen kirjoitti...

Pekka: Se olisi kiva, jos se olisi tuolla tavalla. Stubbin lausahdus vain on aivan samanlainen kuin mitä on kuulunut ympäri maailman. Ranskassa asiat olisivat paremmin, jos presidenttinä olisi musta mies, Australiassa aborginaalit saavat toivoa Obaman valinnasta ja niin edelleen. Hyviä esimerkkejä löytyy Lapinleukun blogista.

Eikä ainoastaan suomen kielessä, vaan myös englannissa. Rasismia käytetään nykyään synonyyminä syrjinnälle, vaikka se ei sitä ole. Sukupuolirasismi, ikärasismi ja kerran eräs hippi puhui jopa lajirasismista, ovat tehneet sen, että rasismi on sanana kokenut inflaation, eikä se enää tarkoita yhtään mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Pääosin samaa mieltä, mutta pisti silmään väitteesi, että synnynnäisten ominaisuuksien kunnioittaminen on asiatonta ja epäreilua. Ihmislaji määritellään pelkästään geneettisten eli synnynnäisten ominaisuuksien perusteella. Joten johdonmukaisesti mielestäsi ihmisoikeudet olisivat asiattomia ja epäreiluja. Toisekseen pitäisit geneettisten ominaisuuksien, kuten älykkyyden, empatian ja rakkauden arvostamista epäreiluna ja asiattomana.

Oletko tosiaan tätä mieltä? Korostit ihmisen valintoja. Geenit vaikuttavat myös kykyymme tehdä valintoja. Koira ei kykene samanlaisiin valintoihin kuin ihminen.

Minun käsitykseni mukaan reiluus riippuu yhteydestä. Jos vertaillaan ajatuksia, niin reilua olisi vertailla niitä yhtä hyvin perusteltuina eli yhtä älykkäiden ja viisaiden ihmisten puolustamina. Jos taas vertaillaan ihmisiä reilusti, niin sitten niitä vertaillaan samassa ympäristössä. Kummassakaan tapauksessa ei vertailtavien asioiden tule olla identtisiä, jotta vertailu olisi reilua. Identtisten asioiden vertailu on mieletöntä.

Jiri Keronen kirjoitti...

Olet oikeassa, että tuolla on muotoilussa epäselvyyksiä, mutta uskon, että ne eivät hämärrä sanomaani, vaikka niitä voikin käsiteanalysoida pidemmälle. Sanomasi reiluuden ja yhteyden yhteys on järkevä idea.

Se, mitä tarkoitin kommentillani synnynnäisistä ominaisuuksista ja epäreiluudesta, on se, että on moraalisesti väärin arvottaa ihminen sellaisten ominaisuuksien perusteella, joihin hän ei voi itse vaikuttaa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että ihmisoikeudet olisivat merkityksettömiä, vaan päin vastoin. Juuri sen vuoksi, että ihminen ei voi päättää, millaiseksi ihmiseksi hän syntyy, tulee ihmistä kunnioittaa ihmisenä ja juuri tähän ihmisoikeudet perustuvat. Ne ovat jokaiselle ihmisyksilölle kuuluvia perustavanlaatuisia oikeuksia.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Olet oikeassa ettei kritiikkini kohdistunutkaan blogisi varsinaiseen pointtiin siitä, että ihonväri on merkityksetön ominaisuus presidentillä ja sen sijaan huomio pitäisi keskittää presidentin älyyn, viisauteen ja arvomaailmaan. Siitä olen samaa mieltä.

Ehken ilmaissut tarpeeksi selkeästi. Ajatuksesi, että ihmistä ei pitäisi arvioida sellaisten ominaisuuksien vuoksi, joihin hän ei voi vaikuttaa, on ristiriidassa sen kanssa, että arvostat presidentissä älyä. Osittain omaan älyyn voi toki vaikuttaa sen harjoittamisen kautta, mutta toisaalta siinä on edelleen suuri osa geneettistä perää. Koira ei koskaan kykene ihmisen tasolle vaikka kuinka harjoittaisi älyään. Kehitysvammainen ei koskaan yllä normaalin ihmisen tasolle vaikka kuinka harjoittaisi älyään. Synnynnäisten ominaisuuksien arvostamattomuus on edelleen ristiriidassa sen kanssa, että kannatat ihmisoikeuksia. Oikeuksia, jotka määräytyvät puhtaasti geneettisten tekijöiden perusteella. Yksikään ihminen ei ole voinut päättää syntyykö ihmiseksi vai koiraksi. Silti hänellä on ihmisoikeudet, jotka määräytyvät genetiikan mukaisesti eivätkä hänen omien valintojensa perusteella.

Joko pitää hyväksyä ainakin joidenkin synnynnäisten ominaisuuksien (kuten älyn ja ihmisyyden) arvostus tai sitten olla arvostamatta mitään synnynnäisiä ominaisuuksia, kuten älyä ja ihmisyyttä.

Anonyymi kirjoitti...

"Olisi siistiä, jos kaikki maailman ihmiset lisääntyisivät keskenään ja saisivat aikaiseksi geneettisen sekasotkun, jonka ansiosta kaikki ihmiset ovat vain kauniin kaakaonvärisiä. Sitten kukaan ei voisi enää käyttää rotua keppihevosena."

Itse heitin mielestäni melko selvänä herjana vastaavan lausunnon blogissani. Tulos: maahanmuuttokriittisten ininää oli netti täynnä, blogeista Suomi24-palstoille.