Moderni ihminen on luonnostaan melko kurja olento. Olemme väkivaltainen laji, joka on onnistunut luomaan yhteiskunnan, joka on liian suuri ja monimutkainen meille itsellemme hallittavaksi. Tasapainottelemme tyrannian ja jumaluuden välillä ja jopa yrittäessämme tehdä hyvää saamme yleensä aikaiseksi vain kärsimystä. Ihminen on kateellinen ja katkera elukka, joka juonittelee, haalii valtaa, puukottaa selkään ja on valmis uhraamaan sekä planeetan että lajinsa väliaikaisen hyvinvointinsa alttarilla. Pahinta ihmisen kohtalossa on se, että suuri osa kaikesta pahuudesta ja julmuudesta on ihmisessä sisäsyntyistä; se on kirjoitettu siihen biologiseen ohjeeseen, jonka perusteella ihminen rakentuu. Blogini aihepiirien vuoksi käytän tästä esimerkkinä syrjintää.
Coloradon yliopistolla professorina toiminut Phyllis Katz tutki 100 tummaihoista ja 100 valkoihoista lasta heidän elämänsä ensimmäisinä kuutena vuotena. Tuon kuuden vuoden aikana hän testasi lapsia yhdeksän eri kertaa saadakseen selville, miten lapset reagoivat rodullisiin eroihin eri ikävuosien aikana. Lasten ollessa kuusi kuukautta vanhoja, Katzin tutkimusryhmä näytti vauvoille valokuvia eri värisistä ihmisistä. Katzin ryhmä huomasi, että vauvat katsoivat vanhemmistaan poikkeavan rotuisten ihmisten kuvia merkittävästi pidempään kuin vanhempiensa rotuisia ihmisiä. Lasten ollessa kolme vuotta Katz näytti lapsille toisten lasten kuvia ja kysyi, keiden kanssa lapsi tahtoisi mieluiten olla ystävä. 86% valkoisista lapsista valitsi mieluiten ystävikseen muita valkoisia lapsia. Lasten ollessa viisi- ja kuusivuotiaita Katz antoi lapsille pakan kortteja, joissa oli piirrettyjä kuvia erilaisista ihmisistä. Katz ohjeisti lapsia jakamaan kortit miten ikinä he vain tahtovat. 68% lapsista jakoivat kortit rodun perusteella, siinä missä vain 16% lapsista jakoi kortit sukupuolen perusteella. Vaikka Katzin tutkimus ei koskenut suoraan syrjintää, se osoitti, että tapa jakaa ihmiset lokeroihin rodun perusteella oli geneettistä, ei pelkästään sosiaalinen konstruktio.
Duken yliopiston tutkija James Moody, joka on erikoistunut tutkimaan, miten kasvuikäiset muodostavat ja ylläpitävät sosiaalisia verkostoja, analysoi 112 eri koulusta yli 90 000 teinin antamia tietoja. Moody pyysi oppilaita nimeämään viisi heille läheisintä nais- sekä miespuolista kaveriaan, minkä jälkeen hän yhdisti nimet etnisyyksiin ja vertaili oppilaideen eri rotuisten ystävyyssuhteiden määrää koulun keskimääräiseen monimuotoisuuteen. Moody huomasi, että mitä (etnisesti) monimuotoisempi koulu oli, sitä enemmän lapset harjoittivat itsesegregaatiota ja sitä enemmän he muodostivat ryhmiä rotujensa perusteella. Moody laajensi tutkimustaan ja otti käsiteltäväkseen tilastotietoa myös erilaisista oppilaiden harrastamista aktiviteeteista, kuten liikunnasta. Sama ilmiö toistui; mitä enemmän rodullista monimuotoisuutta, sitä selvemmin oppilaat muodostivat rodullisesti homogeenisiä ryhmiä. Monietnisyys lisäsi syrjintää, ja jopa ilman monietnisyyttä ihmisellä näytti olevan taipumusta suosia omaa rotuaan.
Professori Richard Dawkinsin popularisoima teoria itsekkäästä geenistä tukee tutkimuksessa tehtyjä löytöjä. Teorian mukaan ihminen suhtautuu toisiin ihmisiin luonnostaan sitä paremmin, mitä läheisempää sukua nämä ovat ihmiselle. Syynä tähän on se, että evoluutiota eivät ohjaa yksilöiden itsesuojelu- ja lisääntymisvaisto, vaan geenien tarve levittäytyä mahdollisimman laajalle mahdollisimman tehokkaasti. Tämä merkitsee sitä, että geenin kannalta on kannattavaa saada yksilö uhraamaan itsensä, jos siitä seuraa esimerkiksi se, että kolme kappaletta hänen veljiään jää henkiin. Uhraamalla yksilön geeni saa suuremman määrän itseään säilymään hengissä, sillä kahdessa veljessä on yhteensä enemmän yksilön geenejä kuin yksilössä itsessään. Suuremmassa mittakaavassa tämä merkitsee sitä, että geenit ihmisen sisällä pyrkivät saamaan ihmisen suosimaan niitä, jotka ihminen katsoo läheisimmiksi geneettisiksi sukulaisikseen.
Pelkkä ryhmiin lokerointi itsessään ei merkitsisi muuta kuin kuriositeettia, jolla on tiettyä selitysarvoa puhuttaessa ihmisten sosiaalisista ryhmistä. Ihmisellä kuitenkin näyttäisi olevan myös sisäsyntyinen tapa ryhtyä rakentamaan ennakkoluuloja lokerointien pohjalta. Ryhmä Virginian yliopiston tutkijoita teki pienen testin, jossa oppilaat jaetaan "työnantajiin" ja "työntekijöihin". Työntekijät puolestaan jaettiin vihreisiin ja violetteihin ryhmiin. Ensimmäisessä osassa koetta työntekijät saivat päättää, käyttävätkö he virtuaalirahaa hankkiakseen "koulutuksen", joka auttaisi heitä suoriutumaan "testistä". Testi oli puhtaasti tuuripeli, jossa jokainen osanottaja sai sattumanvaraisen numeron. Ne oppilaat, jotka olivat hankkineet "koulutuksen", saivat todennäköisemmin parempia numeroita kuin ne, joilla ei ollut koulutusta. Tämän jälkeen työnantajat saivat valita, ottavatko he työntekijän töihin. Ainoat tiedot, joiden pohjalta työnantajat saivat tehdä päätöksensä, olivat työntekijän tulos testissä sekä työntekijän ryhmän väri. Peliä pelattiin tältä pohjalta 20 kierrosta.
Jos esimerkiksi vihreät ryhmänä sijoittivat vähemmän koulutukseen tai sattuivat tuurilla saamaan huonompia tuloksia kuin violetit, alkoi tämä vaikuttaa hyvin nopeasti työnantajien palkkauspäätöksiin. Työnantaja otti ennemmin violetin kuin vihreän riippumatta siitä, oliko vihreä panostanut koulutukseen vai ei. Tästä muodostui nopeasti itseään ruokkiva noidankehä, jossa "syrjitty ryhmä" ei panostanut yhtä paljon koulutukseen, koska koulutuksen hankkimisella ei näyttänyt olevan mitään väliä sen kannalta, otettiinko heidät töihin vai ei. Puolestaan yksi "suositun ryhmän" jäsenistä päätti, että hän panostaa koulutukseen vain sen verran, että hänen ryhmänsä pysyy suosittuna, mutta aina silloin tällöin hän jättää panostamatta ja ratsastaa läpi puhtaasti ryhmään kuulumisensa perusteella. Tutkimus osoitti, että pienetkin tilastolliset erot voivat saada aikaiseksi olennaisia muutoksia ihmisen käyttäytymisessä ja suhtautumisessa ryhmään, olivat nämä erot ansaittuja tai eivät.
Suosiva suhtautuminen omaa ryhmää kohtaan ja tietty alttius syrjivälle käytökselle ovat ihmiseen sisäänrakennettuja ominaisuuksia. Ennakkoluulot kuuluvat ihmisen lajityypilliseen käyttäytymiseen ja niillä on vankka evolutiivinen perusta. Tätä ei kuitenkaan pidä ymmärtää siten, että syrjintä olisi hyväksyttävä asia siksi, että se on luonnollinen asia. Tämän kuvitteleminen on yksi muoto naturalistisesta virhepäätelmästä, jossa "oikea" ja "väärä" pyritään johtamaan jostain fyysisessä maailmassa tapahtuvasta ja olevasta ilmiöstä, jonka voi havaita empiirisesti. Mielivaltainen syrjiminen tai ihmisen kohtelu puhtaasti ryhmänsä jäsenenä ei ole ole moraalisesti hyväksyttävää toimintaa, vaikka mekanismit, joille ennakkoluulot rakentuvat, onkin koodattu jo itse ihmiskunnan DNA:han. Ihmisen lajityypillinen käyttäytyminen ei ole monesti erityisen inhimillistä.
Luonnollisesti tätä ei pidä tulkita myöskään toiseen suuntaan virheellisesti. Nimittäin se, että ihmisen geeneihin kuuluu tiettyjä omaa ryhmää suosivia ja ennakko-oletuksia luovia koneistoja, ei tarkoita, että kaikki, tai edes suurin osa ihmisistä antautuisi näille koneistoille. Se ei myöskään tarkoita, että ihmisen pitäisi aivopestä itsensä hyväksymään kaikki maailmassa tapahtuva paska vain siksi, että ei vahingossakaan syyllistyisi syrjintään. Suuri osa ihmisistä tiedostaa sen, mikä on oikein ja mikä on väärin, vaikka heidän geenit eivät sitä tekisikään. Inhimilliseen perusluontoon kuuluu kyky nousta omien biologisten puutteidensa yläpuolelle ja hallita itse sitä, mitä esihistorialliset, apinaesi-isiltä periytyneet vaistot pyrkivät ohjaamaan. Ihminen voi ylittää oman ruumiinsa ja biologisen mielensä heikkoudet niillä samoilla sisäsyntyisillä kyvyillä, joihin nämä kahleetkin perustuvat.
Ihminen tappaa huvikseen, raiskaa ja käy sotaa. Tässä suhteessa ihminen ei eroa muista eläimistä. Ahmat tappavat huvikseen, delfiinit raiskaavat ja apinat käyvät sotaa. Toisin kuin ahmat, delfiinit tai apinat, ihminen kuitenkin voi luonnolleen jotain. Ihminen voi valita, antautuuko hän eläimellisille vaistoilleen vai ei. Se, mitä me pidämme "pahana", on usein vain ihmisen eläimellisyyttä ja kyvyttömyyttä hallita sitä. "Paha" ihminen on keskenkasvuinen ihminen, joka on oman alkeellisen biologiansa ja yksinkertaisten viettiensä vanki. Ihmisen kyky nousta oman eläimellisyytensä yläpuolelle on sen ydin, jota ihminen kutsuu moraaliksi. Kuolema, suru ja ennakkoluulot ovat geeneihimme kirjoitettu kohtalo, mutta me voimme vapautua niistä. Muuta meidän ei tarvitse tehdä kuin ylittää itsemme.
"Ihminen on jotain, joka on ylitettävä."
- Friedrich Nietzsche
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
tiistai 8. syyskuuta 2009
Katolilaisuus on pedofilian pyhittävä uskonto
"Vanhan Testamentin Jumala on eittämättä vastenmielisin hahmo kaikessa fiktiossa; kateellinen ja ylpeä siitä; pikkumainen, epäoikeudenmukainen, anteeksiantamaton kontrollifriikki; vaativainen, verenhimoinen etninen puhdistaja, naistenvihaaja, homofobi, rasisti, lapsentappaja, kansanmurhaaja, isänmurhaaja, tauteja levittävä megalomaaninen sadomasokisti, oikullinen ja pahantahtoinen öykkäri."
- Richard Dawkins
Perussuomalaisten helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho tuomittiin tänään 330 euron sakkoihin jumalanpilkasta hänen todettuaan, että "Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto" ja perusteltuaan väitettään muslimien hadith-kirjallisuudesta tutulla perimätiedolla, jonka mukaan Muhammed yhtyi vaimoonsa Aishaan tämän ollessa 9-vuotias. Kuten tuomiosta voi huomata, on moderni maailma hieno ja juhlimisen arvoinen asia. Vielä muutama sata vuotta takaperin jumalanpilkasta olisi joutunut joko hirtetyksi tai poltetuksi roviolla. Vaikka tuomiot ovatkin olennaisesti lieventyneet, on jumalanpilkkalainsäädännön ydinperiaate kuitenkin edelleen sama kuin satoja vuosia sitten. Nimittäin käräjäoikeuden perustelujen mukaan "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa."
Ai perkele! Ilmankos Hallis tuomittiin! Yritäpä tuossa sitten puhua uskonnoista, kun järjellä tai logiikalla ei ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä keskusteltaessa. :( :( :( Pitää varmaan ryhtyä inttämään vailla mitään rationaalista perustaa, jos se vaikka kelpaisi. Voisi aloittaa vaikka heti. Nimittäin Hallikselta unohtui mainita, että islamin lisäksi maailmassa on ainakin yksi toinen monoteistinen valtauskonto, joka pyhittää lapsiin sekaantumisen. Kuten ihmiset varmaankin arvaavat, tarkoitan tietysti katolilaisuutta, joka on tullut tunnetuksi muutamien hengenmiestensä halusta painaa nappulaa. Esitän siis seuraavanlaisen väitteen:
Katolilaisuus on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Jahven tahto.
Lähestyn asiaa (näennäis-)loogisen ketjun kautta; Katolisen kirkon johtaja, eli paavi, valitaan konklaaveiksi kutsutuissa kokouksissa. Näissä kokouksissa kardinaalit pohtivat ja vääntävät kättä siitä, kenet heistä korotetaan seuraavaksi Vatikaanin monarkiksi ja Jumalan sijaiseksi maan päällä. Koska Jumala nähdään katolilaisuudessa kaikkivaltiaaksi ja kardinaalit erityisen hengellisiksi miehiksi, on konklaavin valinta katolilaisessa teologiassa Jumalan sanktioimaa toimintaa. Jumala siis päättää, kenestä tulee katolisen kirkon seuraava johtaja. Vuonna 2005 konklaavi valitsi kardinaali Joseph Ratzingerin paavi Benedictus XVI:ksi.
BBC:n esittämän kohudokumentti "Sex Crimes and the Vatican":in mukaan paavi Darth Benedictus johti katolilaisten pappien harjoittaman lasten hyväksikäytön systemaattista peittelyä toimiessaan vielä kardinaalina. Dokumentin mukaan peittelystä tiedettiin läpi katolilaisen kirkon hierarkian ja se hyväksyttiin yleisesti koko kirkon toimintamalliksi. Toimintamallia vastustaneita pappeja paheksuttiin ja heidät yritettiin uhkailla hiljaiseksi. Konklaavin aikana ei ollut juuri kenellekään epäselvää, että Ratzinger oli tietoisesti peitellyt lasten seksuaalista hyväksikäyttöä puhtaasti suojellakseen katolisen kirkon etuja.
Katolinen kirkko siis valitsi yhteistuumin ja täydessä ymmärryksessä pedofiileja suojelleen miehen katolisen kirkon pääksi, jolla on valta muun muassa puhua ex cathedra Jumalan äänellä ja auktoriteetilla. Katolinen kirkko hyväksyi pedofilian peittelyn ja katsoi aiheelliseksi olla puuttumatta lapsiin kohdistuvaan seksuaaliseen väkivaltaan. Koska katolilaisuus on auktoritaarinen uskonto ja henkilönpalvontakultti, on itse kirkon mielipiteellä olennainen merkitys katolilaisuudessa. Toistan siis väitteeni:
Katolilaisuus on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on katolilaisten hämähäkkijumalattaren ja hänen profeettansa paavin tahto.
Jotta ihmisille ei jäisi epäselväksi, mitä yritän sanoa, päätin piirtää Paintilla pienimuotoisen selventävän kuvan aiheesta:
Hinduille lehmä on pyhä, joten lehmän käyttäminen negatiivisena haukkumasanana on ehdottomasti uskonnollisen yhdyskunnan pyhänä pitämän asian herjaamista ja häpäisemistä. Pitäisikö sen takia lehmäksi haukkuminen kieltää? Koko jumalanpilkkalainsäädäntö edustaa keskiajalta periytyvää järjettömyyttä, jossa oletetaan ensinnäkin jumaluuksien olevan olemassa ja toiseksi kuvitellaan niiden olevan liian heikkoja ja mitättömiä suojelemaan itse itseään pilkkaajiltaan. Sen lisäksi lainsäädäntö olettaa, että jos uskonnollisten yhdyskuntien pyhänä pitämiä asioita on olemassa, olisi ihmisellä edes teoriassa mitään mahdollisuuksia ryhtyä punnitsemaan niiden puolesta, mikä niitä loukkaa tai häpäisee. Jumalanpilkkalainsäädäntö on jumalanpilkkaa.
Se on hyvä, että on olemassa pykälä, jossa suojellaan uskonrauhaa, mutta nykyinen lainsäädäntö ei suojele ainoastaan ihmisten oikeutta harjoittaa rauhassa uskontoa ja uskoa mihin he tahtovat, vaan se myös rajoittaa radikaalisti ihmisten sananvapautta. Mikäli käräjäoikeuden tulkinta pitää paikkansa, tämä rajoitus ei edes perustu järkisyihin tai logiikkaan, vaan puhtaasti teokraattiseen mielivaltaan. Kysymys on yksinkertaisesti seuraavanlainen; Minkä vuoksi uskovaisilla on oikeus uskoa asioihin ja pakottaa muutkin kunnioittamaan heidän uskoaan, mutta esimerkiksi ateistilla tai agnostikolla ei ole samoja oikeuksia?
Sananvapauden puolesta ry kerää adressia, jossa vaaditaan rikoslain muuttamista siten, että uskonrauhan rikkomista koskevasta pykälästä poistetaan koko ensimmäinen kohta, eli jumalanpilkka. Jos tämä ensimmäinen kohta poistetaan, pykälästä tulee huomattavasti järkevämpi. Vaikka kaikki tietävät erityisesti Internetissä kerättävien adressien tehon, ei moisen adressin täyttämisessä pitkään kestä, eikä siitä mitään haittaakaan ole. Käytännössä mitättömällä vaivalla voi saada aikaiseksi jotain hyödyllistä.
PS. Mainostan vielä tällaista loistavaa bändiä kuin Funeral Feast. Sanoituksissaan Funeral Feast runoilee jumalaapilkkaavan kauniisti muun muassa "Jesus Christ - parasite - you son of a motherfucking whore" ja "victory is achieved when the last drop of christianity has been shed". Parasta bändissä on se, että bändin tuotantoa saa ladata ilmaiseksi Mikseri.netistä!
- Richard Dawkins
Perussuomalaisten helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho tuomittiin tänään 330 euron sakkoihin jumalanpilkasta hänen todettuaan, että "Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto" ja perusteltuaan väitettään muslimien hadith-kirjallisuudesta tutulla perimätiedolla, jonka mukaan Muhammed yhtyi vaimoonsa Aishaan tämän ollessa 9-vuotias. Kuten tuomiosta voi huomata, on moderni maailma hieno ja juhlimisen arvoinen asia. Vielä muutama sata vuotta takaperin jumalanpilkasta olisi joutunut joko hirtetyksi tai poltetuksi roviolla. Vaikka tuomiot ovatkin olennaisesti lieventyneet, on jumalanpilkkalainsäädännön ydinperiaate kuitenkin edelleen sama kuin satoja vuosia sitten. Nimittäin käräjäoikeuden perustelujen mukaan "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa."
Ai perkele! Ilmankos Hallis tuomittiin! Yritäpä tuossa sitten puhua uskonnoista, kun järjellä tai logiikalla ei ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä keskusteltaessa. :( :( :( Pitää varmaan ryhtyä inttämään vailla mitään rationaalista perustaa, jos se vaikka kelpaisi. Voisi aloittaa vaikka heti. Nimittäin Hallikselta unohtui mainita, että islamin lisäksi maailmassa on ainakin yksi toinen monoteistinen valtauskonto, joka pyhittää lapsiin sekaantumisen. Kuten ihmiset varmaankin arvaavat, tarkoitan tietysti katolilaisuutta, joka on tullut tunnetuksi muutamien hengenmiestensä halusta painaa nappulaa. Esitän siis seuraavanlaisen väitteen:
Katolilaisuus on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Jahven tahto.
Lähestyn asiaa (näennäis-)loogisen ketjun kautta; Katolisen kirkon johtaja, eli paavi, valitaan konklaaveiksi kutsutuissa kokouksissa. Näissä kokouksissa kardinaalit pohtivat ja vääntävät kättä siitä, kenet heistä korotetaan seuraavaksi Vatikaanin monarkiksi ja Jumalan sijaiseksi maan päällä. Koska Jumala nähdään katolilaisuudessa kaikkivaltiaaksi ja kardinaalit erityisen hengellisiksi miehiksi, on konklaavin valinta katolilaisessa teologiassa Jumalan sanktioimaa toimintaa. Jumala siis päättää, kenestä tulee katolisen kirkon seuraava johtaja. Vuonna 2005 konklaavi valitsi kardinaali Joseph Ratzingerin paavi Benedictus XVI:ksi.
BBC:n esittämän kohudokumentti "Sex Crimes and the Vatican":in mukaan paavi Darth Benedictus johti katolilaisten pappien harjoittaman lasten hyväksikäytön systemaattista peittelyä toimiessaan vielä kardinaalina. Dokumentin mukaan peittelystä tiedettiin läpi katolilaisen kirkon hierarkian ja se hyväksyttiin yleisesti koko kirkon toimintamalliksi. Toimintamallia vastustaneita pappeja paheksuttiin ja heidät yritettiin uhkailla hiljaiseksi. Konklaavin aikana ei ollut juuri kenellekään epäselvää, että Ratzinger oli tietoisesti peitellyt lasten seksuaalista hyväksikäyttöä puhtaasti suojellakseen katolisen kirkon etuja.
Katolinen kirkko siis valitsi yhteistuumin ja täydessä ymmärryksessä pedofiileja suojelleen miehen katolisen kirkon pääksi, jolla on valta muun muassa puhua ex cathedra Jumalan äänellä ja auktoriteetilla. Katolinen kirkko hyväksyi pedofilian peittelyn ja katsoi aiheelliseksi olla puuttumatta lapsiin kohdistuvaan seksuaaliseen väkivaltaan. Koska katolilaisuus on auktoritaarinen uskonto ja henkilönpalvontakultti, on itse kirkon mielipiteellä olennainen merkitys katolilaisuudessa. Toistan siis väitteeni:
Katolilaisuus on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on katolilaisten hämähäkkijumalattaren ja hänen profeettansa paavin tahto.
Jotta ihmisille ei jäisi epäselväksi, mitä yritän sanoa, päätin piirtää Paintilla pienimuotoisen selventävän kuvan aiheesta:
Hinduille lehmä on pyhä, joten lehmän käyttäminen negatiivisena haukkumasanana on ehdottomasti uskonnollisen yhdyskunnan pyhänä pitämän asian herjaamista ja häpäisemistä. Pitäisikö sen takia lehmäksi haukkuminen kieltää? Koko jumalanpilkkalainsäädäntö edustaa keskiajalta periytyvää järjettömyyttä, jossa oletetaan ensinnäkin jumaluuksien olevan olemassa ja toiseksi kuvitellaan niiden olevan liian heikkoja ja mitättömiä suojelemaan itse itseään pilkkaajiltaan. Sen lisäksi lainsäädäntö olettaa, että jos uskonnollisten yhdyskuntien pyhänä pitämiä asioita on olemassa, olisi ihmisellä edes teoriassa mitään mahdollisuuksia ryhtyä punnitsemaan niiden puolesta, mikä niitä loukkaa tai häpäisee. Jumalanpilkkalainsäädäntö on jumalanpilkkaa.
Se on hyvä, että on olemassa pykälä, jossa suojellaan uskonrauhaa, mutta nykyinen lainsäädäntö ei suojele ainoastaan ihmisten oikeutta harjoittaa rauhassa uskontoa ja uskoa mihin he tahtovat, vaan se myös rajoittaa radikaalisti ihmisten sananvapautta. Mikäli käräjäoikeuden tulkinta pitää paikkansa, tämä rajoitus ei edes perustu järkisyihin tai logiikkaan, vaan puhtaasti teokraattiseen mielivaltaan. Kysymys on yksinkertaisesti seuraavanlainen; Minkä vuoksi uskovaisilla on oikeus uskoa asioihin ja pakottaa muutkin kunnioittamaan heidän uskoaan, mutta esimerkiksi ateistilla tai agnostikolla ei ole samoja oikeuksia?
Sananvapauden puolesta ry kerää adressia, jossa vaaditaan rikoslain muuttamista siten, että uskonrauhan rikkomista koskevasta pykälästä poistetaan koko ensimmäinen kohta, eli jumalanpilkka. Jos tämä ensimmäinen kohta poistetaan, pykälästä tulee huomattavasti järkevämpi. Vaikka kaikki tietävät erityisesti Internetissä kerättävien adressien tehon, ei moisen adressin täyttämisessä pitkään kestä, eikä siitä mitään haittaakaan ole. Käytännössä mitättömällä vaivalla voi saada aikaiseksi jotain hyödyllistä.
PS. Mainostan vielä tällaista loistavaa bändiä kuin Funeral Feast. Sanoituksissaan Funeral Feast runoilee jumalaapilkkaavan kauniisti muun muassa "Jesus Christ - parasite - you son of a motherfucking whore" ja "victory is achieved when the last drop of christianity has been shed". Parasta bändissä on se, että bändin tuotantoa saa ladata ilmaiseksi Mikseri.netistä!
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Suora demokratia: Valistuneiden kansalaisten valta
Suoralla demokratialla tarkoitetaan yleensä sellaista osallistavaa demokratiaa kuin mitä Sveitsissä käytetään. Yksinkertaisimmillaan tämä merkitsee sitä, että kaikista merkittävistä koko kansaan vaikuttavista asioista on järjestettävä sitova kansanäänestys. Sen lisäksi kansalle annetaan osallistavassa demokratiassa mahdollisuus itse päättää, mistä muista asioista he tahtovat äänestää. Sveitsissä 50 000 äänioikeutettua voivat laatia lakialoitteen, jonka jälkeen lainvalmistelukoneiston on tehtävä kansalaisten vaatima laki, josta kansa voivat sitten äänestää. Kansalaiset voivat kerätä nimiä myös tahtoessaan äänestää itse jostain parlamentissa käsiteltävästä laista. Suorassa demokratiassa ei siis ole tarkoitus äänestää kaikista asioista, vaan ainoastaan niistä, jotka kansa itse kokee riittävän tärkeiksi itselleen.
Nykyisessä järjestelmässä kansanäänestys on ainoastaan neuvoa-antava. Se ei sido päättäjiä millään tavalla. Sen lisäksi kansa itse ei pysty vaikuttamaan siihen, järjestetäänkö jostain asiasta kansanäänestys vai ei. Päättäjät valitsevat, mistä asioista äänestetään, minkä lisäksi he myös sanovat, milloin äänestetään. Tällainen kansanäänestysmenettely ei anna kansalle aitoja mahdollisuuksia vaikuttaa, vaan se toimii ainoastaan pönkittääkseen hallitsijoiden valtaa. Mikäli jokin asia on liian ristiriitainen, tai on mahdollista, että kansanäänestyksestä tulisi tulos, jota hallitsijat eivät halua, heillä ei ole mitään velvollisuutta pitää kansanäänestystä. Jos taas heillä on suhteellisen vankalla pohjalla oleva arvio äänestystuloksesta, he voivat järjestää kansanäänestyksen saadakseen kansan muodollisen tuen omille päätöksilleen.
Suoralla demokratialla on useita kiistämättömiä etuja puhtaasti edustukselliseen demokratiaan nähden. Suora demokratia varmistaa, että lait ja päätökset vastaavat läheisemmin kansan tahtoa. Suora demokratia myös antaa kansalle enemmän valtaa päättää omista asioistaan ja siten ehkäisee voimattomuuden ja kyvyttömyyden tunteiden aiheuttamaa turhautumista. Moraaliselta kannalta on luonnollisesti parasta, että yksilö saa vaikuttaa mahdollisimman laajasti itseään ja yhteiskuntaansa koskevaan päätöksentekoon. Näiden selvien ja yksiselitteisten etujen lisäksi suora demokratia edistää perusoikeuksien toteutumista, tekee päätöksenteosta laadullisesti parempaa, helpottaa ihmisiä kasvamaan valveutuneemmiksi kansalaisiksi ja kitkee korruptiota. Monet suoran demokratian seuraukset myös vastaavat suoraa demokratiaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Suora demokratia itsessään ratkaisee monia suoran demokratian ongelmia.
Vähemmistöjen oikeudet ja perusoikeudet
Yleinen argumentti suoraa demokratiaa vastaan on se, että suorassa demokratiassa enemmistön oikeudet ajavat vähemmistön oikeuksien edelle. Tämä ajatusmalli on virheellinen ja se perustuu vanhahtavaan käsitykseen demokratiasta, jossa mikä tahansa päätös on oikeutettu puhtaasti enemmistön mielipiteen perusteella. Juridisesti tässä ajattelumallissa unohdetaan yksi olennaismmista komponenteista missä tahansa demokratiassa; nimittäin perustuslaki ja perusoikeudet. Perusoikeuksien yksi tärkeimmistä tehtävistä on tarjota yksilön olennaisimmille oikeuksille ja vapauksille suoja sekä valtion että enemmistön suunnalta tulevaa puuttumista vastaan. Jotta suora demokratia voi toimia, vaaditaan vahva perustuslaki ja vahvat perusoikeudet.
Esimerkiksi sananvapaus on välttämätön, jotta ihmisillä on aito mahdollisuus erimielisyyksiin ja keskusteluun, joita ilman demokraattinen päätöksenteko ei voi toimia alkuunkaan. Oikeus koulutukseen on välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa, jotta ihmiset saavat tarvittavat perustiedot ja -taidot koskien maailmaa ja yhteiskuntaa, ja jotta ihmisillä on tahtoessaan aito mahdollisuus kehittää itseään ja ajattelukykyään. Oikeus elämään ja ehdoton kuolemantuomion kielto ovat välttämättömiä, jotta valtio ei pysty terrorisoimaan epäinhimillisellä kohtelulla omia kansalaisiaan, joiden hyväksyntään koko yhteiskuntajärjestyksen moraalinen pohja perustuu.
Käytännössä kaikki perus- ja ihmisoikeudet ovat demokratian välttämättömiä perusoletuksia. Mikäli sananvapautta ei ole, ei voida puhua demokratiasta, koska silloin ei ole mahdollista käydä päätöksenteon kannalta välttämätöntä dialogia. Mikäli yhdistymisoikeutta ei ole, on monopoli puolueiden perustamiseen valtiolla, eikä kyseessä ole enää demokratia. Demokratia on riippuvainen perus- ja ihmisoikeuksista, eikä ilman näitä olennaisimpia oikeuksia ja vapauksia voida puhua demokratiasta. Tämä merkitsee sitä, että demokratialla ei pystytä puuttumaan demokratian kannalta välttämättömiin perusratkaisuihin, koska ilman niitä demokratialta katoaa kaikki oikeutus.
Sen lisäksi, että perusoikeudet ovat suoran demokratian kannalta välttämättömiä, suoraa demokratiaa voidaan itsessäänkin pitää perusoikeutena, tai ainakin se täyttää muutamien perusoikeuksien asettamia vaatimuksia. Suomen perustuslain 14§:n mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Puolestaan perustuslain 20§:n mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Suomen perustuslain mukaan valta ei siis ainoastaan kuulu kansalle, vaan julkisen vallan on myös pyrittävä sekä lisäämään että turvaamaan yksilön päätöksentekoa koskevia vaikutusmahdollisuuksia. Suoran demokratian ottaminen käyttöön täyttää nämä perusoikeudelliset vaatimukset erinomaisesti.
Condorcet'n malli ja päätöksenteon laatu
Suora demokratia parantaa päätöksenteon laatua. Jos oletetaan, että yhdellä äänestäjällä on edes vähän kolikonheittoa parempi todennäköisyys (esimerkiksi 0,505) vastata kyllä/ei-kysymykseen oikein, silloin äänestäjien määrän lisääminen lisää myös todennäköisyyttä, että ryhmä kokonaisuudessaan onnistuu äänestämään oikein. Oikealla tarkoitetaan tässä kaikki seikat huomioonottaen kahdesta vaihtoehdosta vähemmän huonoa. Jo 20 000 äänestäjällä todennäköisyys vastata oikein on liki 99%. Jos äänestäjiä on 3 miljoonaa, todennäköisyys oikeaan vastaukseen alkaa olla jo niin lähellä 100%, että sen voi käytännössä ajatella olevan 100%. Tätä kutsutaan Condorcet’n juryteoreemaksi ranskalaisen matemaatikon ja valtio-oppineen markiisi de Condorcet’n mukaan.
Condorcet'n juryteoreema ei päde edustajavaaleissa, sillä vaaleissa on kymmeniä erilaisia vaihtoehtoja, jotka vaihtelevat ominaisuuksistaan ja jossa sama vaihtoehto voi olla osaksi keskivertoa parempi ja osaksi keskivertoa huonompi. Edustajistovaaleissa kysymys on useista erilaisista ominaisuuksista sekä huomattavasti kyllä/ei-päätöstä abstraktimmista asioista, kuten imagosta ja luotettavuudesta. Suoran demokratian kysymykset ovat kuitenkin yleensä suoraviivaisia kyllä/ei-kysymyksiä, kuten että tulisiko Suomen liittyä NATO:on vai ei, tai tulisiko Suomen hyväksyä Lissabonin sopimus vai ei.
Nykyisessä järjestelmässä edes huomattavasti kolikonheittoa paremmilla todennäköisyyksillä osua oikeaan ei päästä lähelle 99 tai 100%. Eduskunnassa on ainoastaan 200 kansanedustajaa. Todellisuudessa eduskunnassa ei kuitenkaan ole edes 200 itsenäistä päätöstä, vaan asiat kuten ryhmäkuri ja puolueuskollisuus aiheuttavat sen, että itsenäisiä valintoja on parhaimmillaankin vain muutamia kymmeniä. Hallitus äänestää suuressa osassa asioita yhtenä blokkina, ja mikäli yksinäinen kansanedustaja toimii vastoin ryhmäänsä, hän saa moitteita ryhmätovereiltaan. Tästä hyvänä esimerkkinä äänestykset niin kutsutusta Lex Nokia -urkintalaista, jossa pari hallituspuolueen kansanedustajaa äänesti vastoin hallituksen yleistä linjaa. Tapahtunutta seuranneissa kommenteissa puhuttiin paljon "hallituksen pelisäännöistä", vaikka koko ajatus ryhmäkurista on vastoin Suomen perustuslakia. Perustuslain mukaan kansanedustaja on velvollinen noudattamaan ainoastaan oikeutta, totuutta ja Suomen perustuslakia.
Poliitikkojen päätöksiin vaikuttavat myös erilaiset ulkopoliittiset tekijät. Vaalien rahoittajat voivat edellyttää puolueelta tiettyjä toimia tai yritykset voivat kiristää puolueita esimerkiksi uhkaamalla siirtää yrityksen toiminnan ulkomaille, mikäli päättäjät eivät säädä yrityksen vaatimia lakeja. Yksittäiset äänestäjät ovat huomattavasti resistantimpia painostukselle ja lahjonnalle. Heidän toimintaansa eivät myöskään ohjaa motiivit kuten seuraavallekin kaudelle valituksi tulemisen varmistaminen ja siihen vaadittavaa vaalikampanjaa varten riittävien varojen haaliminen.
Vaikka Condorcet'n juryteoreema ja kansalaisen sekä poliitikon ero tarjoavat vahvan pohjan demokratian arvioimiselle, on asiassa kuitenkin yksi ongelma. Mikäli yhden kansalaisen todennäköisyys osua väärään on suurempi kuin kolikonheitto, todennäköisyys äänestäjäryhmälle osua väärään kasvaa. Tämän vuoksi on tärkeää, että kansalaisilla on aitoa ja todellista tietoa äänestykseen liittyvistä kysymyksistä, eikä heitä ole johdettu tietoisesti harhaan. Suoran demokratian ydinkysymys, eli se, ovatko kansalaiset riittävän valveutuneita päättämään omista asioistaan, nousee tässä esille. Tähän suoran demokratian ydinongelmaan on kuitenkin ratkaisu, jonka suora demokratia itse tarjoaa. Suora demokratia tekee kansalaisista pätevämpiä päättämään opettamalla heille poliittisia taitoja ja lisäämällä heidän tietonsa määrää. Suora demokratia myös vähentää mahdollisuutta johtaa kansaa harhaan.
Suora demokratia tekee kansalaisista päteviä
Suoraa demokratiaa vastustavien yleisin ja olennaisin argumentti "tavallisella kansalla ei ole kykyä päättää asioista yhtä hyvin kuin poliitikoilla" on esitetty aikaisemminkin, mutta silloin se ei koskenut suoraa demokratiaa, vaan naisten oikeutta äänestää. Jo antiikin Kreikan filosofi Aristoteles piti naisia epätäydellisinä miehinä ja oletti, että naiset eivät voi olla koskaan täysin ihmisiä. Puolestaan valistuksen ajan jälkeen naisten äänioikeuden vastainen liike argumentoi muun muassa, että naiset ovat liian tunteellisia ja sen vuoksi he tekevät päätöksensä ennemmin tunteiden kuin älyn pohjalta.
Nykyään suoraa demokratiaa vastustetaan sanomalla, että tavalliset kansalaiset äänestävät helposti fiilispohjalta ja että kansalaisilta puuttuu päätöksiä varten tarvittava asiantuntijatieto. Tutkimustieto ja empiirinen kokemus eivät kuitenkaan tue tätä oletusta. Päinvastoin; mitä enemmän valtaa ihmisillä on valtaa tehdä päätöksiä, sitä paremmin he osaavat noita päätöksiä tehdä, sitä kiinnostuneempia he ovat yhteiskunnasta ja sitä enemmän he oppivat poliittisia taitoja. Tätä ilmiötä käsittelee muun muassa Zürichin yliopiston tutkijoiden Matthias Benzin ja Alois Stutzerin tekemä tutkimus "Are Voters Better Informed When They Have a Larger Say in Politics?"
Benzin ja Stutzerin tekemän tutkimuksen mukaan ihmiset ovat sitä pätevämpiä, mitä enemmän heillä on poliittista valtaa tehdä päätöksiä omasta elämästään. Maissa, joissa ihmiset saivat äänestää EU:hun liittymisestä ihmiset tiesivät sekä objektiivisesti enemmän EU:hun liittyvistä kysymyksistä että tunsivat subjektiivisesti ymmärtävänsä EU:ta paremmin kuin niissä maissa, joissa ihmiset eivät saaneet äänestää EU:hun liittymisestä. Vastaava tutkimus tehtiin Sveitsissä sveitsiläisten äänestettyä siitä, liittyykö Sveitsi Euroopan talousalueeseen vai ei. Tutkimuksesta paljastui, että äänestyksen jälkeen sveitsiläiset tiesivät enemmän EU:sta ja EEC:stä kuin Sveitsin naapurivaltiot, jotka olivat olleet EU:n jäsenvaltioita jo pidemmän aikaan.
Sveitsissä eri kantoneissa on hyvin erilainen järjestelmä. Joissain kantoneissa suoran demokratian määrä on erittäin suuri ja toisissa taas järjestelmä on melkein kuin edustuksellisessa demokratiassa. Tutkimuksessa huomattiin, että mitä suurempi suoran demokratian määrä oli kantonissa, sitä paremmin kansalaiset olivat myös perillä politiikasta ja päättämiseen liittyvistä asioista. Kun verrattiin kantonia, jossa kansalaisilla on eniten vaikutusvaltaa suoralla demokratialla (Basel-Landschaft) kantoniin, jossa kansalaisilla on vähiten suoraa vaikutusvaltaa (Geneve), huomattiin poliittisen tietämyksen eron olevan suurin piirtein sama kuin niillä, jotka ovat käyneet vain pakollisen peruskoulutuksen, verrattuna niihin, jotka ovat suorittaneet tutkinnon. Suora demokratia tekee kansalaisista kyvykkäämpiä ja itsevarmempia päättäjiä.
Suora demokratia vaikuttaa kahdella tavalla. Jos puolueet, lobbausryhmät tai hallitus tahtovat voittaa äänestyksen, ne joutuvat tarjoamaan tietoa, miksi ihmisten kannattaa äänestää asian puolesta tai sitä vastaan. Sama koskee myös oppositiota ja esimerkiksi erilaisia yhdistyksiä. Pelkästään ideologisella vasemmisto/oikeisto-akselilla pysyttely ei riitä, vaan poliitikot joutuvat tarjoamaan konkreettisia argumentteja ja tietoa käsillä olevasta kysymyksestä. Suorassa demokratiassa poliitikoille ja puolueille syntyy tarve tarjota kansalle tietoa, mikäli he tahtovat oman näkemyksensä voittavan.
Koska suoran demokratian päätöksenteossa käsiteltävänä ovat yleensä tietyt yksiselitteiset kysymykset, poliitikot eivät voi olla ottamatta näihin asioihin kantaa. Jopa vaikeissa ja poliittisesti tulenaroissa kysymyksissä (kuten NATO-kysymys) poliitikolta odotetaan selvää kyllä tai ei -vastausta, eikä hän voi piilotella puolueohjelman epämääräisten lausekkeiden, kuten "parempi terveydenhuolto!", takana. Toisin kuin edustajavaaleissa, suorassa demokratiassa kysymykset ovat tiukasti asiakysymyksiä, minkä vuoksi sekä henkilökohtaisiin ominaisuuksiin käyvät argumentit että imagolla pelaaminen muuttuvat huomattavasti merkityksettömämmiksi. Suorassa demokratia ei ainoastaan lisää tarjotun tiedon määrää, vaan se myös muuttaa sen luonnetta imagotiedosta lähemmäksi faktatietoa.
Kansalaisille suora demokratia luo tarpeen saada tietoa. Mitä enemmän vaikutusvaltaa kansalaisilla on itseään koskevissa asioissa, sitä todennäköisemmin kansalaiset ovat kiinnostuneet näistä asioista. Mitä kiinnostuneempia kansalaiset ovat, sitä enemmän he ottavat asioista selvää. Suorassa demokratiassa kansalaiset oppivat helpommin poliittisia kykyjä. Kampanjoidessaan mielipiteidensä vuoksi ja valmistellessaan aloitteita kansalaisilla on sekä mahdollisuus että tarve oppia politiikan kannalta välttämättömiä perustaitoja; varainhankintaa, tietojen löytämistä, argumentaatiota ja niin edelleen. Edustuksellisessa demokratiassa sekä mahdollisuudet että tarve poliittisten taitojen oppimiselle on pienempi kuin suorassa demokratiassa.
Poliitikot ovat "vain" ihmisiä
Koska suora demokratia itsessään tekee kansalaisista vastuullisempia ja pätevämpiä, on poliitikkojen kansasta poikkeava erityinen asiantuntija-asema pitkälti pelkkä illuusio, jota puhtaasti edustuksellinen järjestelmä ylläpitää. Edustuksellisessa demokratiassa poliitikoilla on käytännössä monopoli sen suhteen, minkälaisista asioista poliittista keskustelua käydään. Poliitikot voivat ohjata keskustelua ja pitää sen aiheissa, jotka he ovat ennalta päättäneet. Poliitikot ovat asiantuntijoita niin pitkään kuin sekä keskusteluympäristö että keskustelun sisältö on heidän ennakkoon päättämäänsä. Edustuksellisessa demokratiassa ainoa poliitikolta vaadittava ominaisuus on poliitikoinnin hallitseminen. Poliitikkojen asiantuntijuus on nimenomaan siinä, että he tietävät, miten edustetaan, miten poliittista keskustelua hallitaan ja miten varmistetaan valinta seuraavalle kaudelle.
Älyllisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan poliitikot eivät eroa millään tavalla kenestä tahansa kansalaisesta. Poliitikot tekevät samanlaisia virheitä kuin muutkin ihmiset, eikä heillä ole mitään muista ihmisistä poikkeavia kykyjä tehdä arvioita edes hallitsemansa maan kannalta tärkeimmistä asioista. Esimerkiksi Jyrki Katainen ei onnistunut laman tullessa antamaan minkäänlaisia ennakoivia arvioita valtion velkatarpeesta, vaan arviot muuttuivat käytännössä reaaliaikaisesti siten, kun valtion tilanne heikkeni. Kyse ei siis ollut mistään arvioinnista, vaan tosiaikaisesta raportoinnista, jonka kuka tahansa riittävät tiedotuskanavat omistava henkilö voi tehdä. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, vaan koko edustuksellisen demokratian historia on täynnä samanlaisia epäonnistumisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että poliitikot olisivat jotenkin huonoja ihmisiä. Se tarkoittaa sitä, että he ovat vain ihmisiä.
Tavalliset kansalaiset taas ovat nykyaikana valveutuneempia kuin koskaan. Internet ja kehittyneet yhteydenpitomenetelmät ovat aiheuttaneet sen, että kansalaisilla on käsissään enemmän tietoa kuin koskaan sekä mahdollisuus löytää uutta tietoa muutamalla napin painalluksella. Kännykät, sähköposti, keskustelufoorumit ja sadat erilaiset tavat pitää käytännössä ilmaiseksi yhteyttä mistä tahansa minne tahansa merkitsevät sitä, että poliittinen keskustelu on helpompaa kuin koskaan ja sitä harjoitetaan laajemmin kuin milloinkaan koko ihmiskunnan historian aikana. Blogit ja kotisivut merkitsevät sitä, että kuka tahansa voi milloin tahansa julkaista omia mielipiteitään käytännössä välittömästi ja ilmaiseksi maantieteellisten ja ekonomisten rajojen estämättä. Vaikka joskus olisi ollut totta, että kansalaiset ovat liian valveutumattomia tekemään päätöksiä, ovat asiat muuttuneet radikaalisti.
Älyllisiä ja henkisiä ominaisuuksia tärkeämpää on kuitenkin se, että poliitikot eivät ole moraalisesti millään tavalla keskivertokansalaisen yläpuolella. Yritykset ja eturyhmät pyrkivät saamaan poliitikot laatimaan yrityksien ja eturyhmien kannalta edullisia lakeja. Poliitikoihin kohdistuu valtavat määrät painetta erilaisten lobbausryhmien, rahoittajien ja hyvä veli -verkostojen kautta. Kansan lahjominen ja painostaminen on puolestaan huomattavasti hankalampaa. Sen lisäksi päätöksiä tehdessään kansalaisia suojaavat myös erilaiset oikeudet, kuten vaalisalaisuus, jollaista kansanedustajille ei voida myöntää, koska edustajien päätöksenteon on oltava läpinäkyvää. Kansalaisilla on poliitikkoja suuremmat edellytykset toimia omatuntonsa pohjalta ja he kohtaavat poliitikkoja vähemmän ulkopuolelta tulevaa painostusta. Kansalaisia voidaan pitää suoran demokratian päätöksenteossa "korruptoimattomina", ja tämä korruptoimattomuus vaikuttaa myös laajemmin koko järjestelmään.
Suora demokratia nimittäin vähentää korruptiota tekemällä lahjusten antamisesta ja hyvä veli -verkostoista merkityksettömiä. Yrityksellä tai yhdistyksellä ei ole mitään mieltä saunottaa tai lahjoa poliitikkoja saadakseen poliitikon tekemään haluamallaan tavalla, sillä lahjominen ei pysty vähimmissäkään määrin varmistamaan, että asiat kääntyvät yrityksen tai yhdistyksen haluamalla tavalla. Kansa voi milloin tahansa tulla väliin ja ottaa asiat äänestettäväkseen, eikä poliitikoilla ole valtaa päättää siitä, miten kansa tulee äänestämään. Lahjomisesta ja painostuksesta muuttuu yrityksille ja eturyhmille pelkästään kallista uhkapeliä, joka voi epäonnistua koska tahansa kansa päättäessä ottaa asiat omiin käsiinsä.
Lahjonnan tekeminen hyödyttömäksi ei ole ainoa tapa, miten suora demokratia vähentää korruptiota. Suora demokratia antaa kansalle mahdollisuuden päättää itse asioista. Kansanedustajien on nimenomaisesti edustettava kansaa, sillä mikäli kansanedustaja ei tee tätä tehtävää riittävän hyvin, kansa voi ottaa ohjat omiin käsiinsä ja edustaa itse itseään. Edustuksellisessa demokratiassa kansa on sidottu hallituksen ja kansanedustajien tekemiin linjauksiin, mutta ei toisin päin. Suorassa demokratiassa tämä asetelma kääntyy päinvastaiseksi; hallitus ja kansanedustajat sidotaan kansan linjauksiin. Hallitsijoille tulee käytännössä mahdottomaksi säätää lakeja, jotka ovat räikeästi ristiriidassa kansan tahdon kanssa.
Suora demokratia luo kansasta kansalaisia
Kuten mikään järjestelmä, myöskään sveitsiläistyyppinen suora demokratia ei ole täydellinen. Siinä on kuitenkin monia elementtejä, jotka korjaavat ja täydentävät puhtaasti edustuksellisen demokratian puutteita. Suora demokratia vie keskustelun pois imagokysymyksistä kohti asiakysymyksiä ja se antaa äänestäjille paremmat keinot arvioida politiikkaa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa myös edustajien valinnassa ja yleisesti ottaen suhtautumisessa koko yhteiskuntaan. Suora demokratia myös kitkee korruptiota ja antaa kansalaisille tehokkaat keinot valvoa päättäjiään. Tämä valta on valtaa sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita, ja tätä valtaa hallitsijat pelkäävät.
Kaikki kansalle annettu päätösvalta on suoraan pois hallitsijoiden päätösvallasta ja kaikki kansalle annetut vaikutusmahdollisuudet heikentävät hallitsijoiden valta-asemaa. Oman valta-asemansa vuoksi on hallitsijoiden etu vastustaa suoraa demokratiaa. Koska suora demokratia tekee kansalaisista valveutuneempia ja kyvykkäämpiä, merkitsee suoran demokratian vastustaminen myös sitä, että vastustetaan ihmisten kehittymistä valveutuneemmiksi ja kyvykäämmiksi kansalaisiksi.
Kärjistettynä voi sanoa, että vallankäyttäjien ja hallitsijoiden kannalta on parasta, että ihmiset pysyvät tyhminä, heikkoina ja kyvyttöminä päättämään omista asioistaan. Tästä muodostuu kahtiajako "eliittiin" ja "rahvaaseen". Yksi suoran demokratian merkittävimmistä eduista on se, että se rikkoo tätä kahtiajakoa. Eliitillä ei ole enää valtamonopolia ja kaikki yhteiset asiat ovat yhteisesti päätettävissä. Koko ajatus "eliitistä" menettää merkitystään ihmisten saadessa vallan päättää itse omasta elämästään, omasta yhteiskunnastaan ja omasta kohtalostaan. Kansasta sekä heidän edustajistostaan tulee tasa-arvoisempia ja -vertaisempia. "Hallitsijan" ja "hallittavan" roolien sijasta muodostuu yksi rooli, joka on yhteinen kaikille; valveutunut, päätöskykyinen ja itsevarma ihminen - kansalainen sanan varsinaisessa merkityksessä.
Nykyisessä järjestelmässä kansanäänestys on ainoastaan neuvoa-antava. Se ei sido päättäjiä millään tavalla. Sen lisäksi kansa itse ei pysty vaikuttamaan siihen, järjestetäänkö jostain asiasta kansanäänestys vai ei. Päättäjät valitsevat, mistä asioista äänestetään, minkä lisäksi he myös sanovat, milloin äänestetään. Tällainen kansanäänestysmenettely ei anna kansalle aitoja mahdollisuuksia vaikuttaa, vaan se toimii ainoastaan pönkittääkseen hallitsijoiden valtaa. Mikäli jokin asia on liian ristiriitainen, tai on mahdollista, että kansanäänestyksestä tulisi tulos, jota hallitsijat eivät halua, heillä ei ole mitään velvollisuutta pitää kansanäänestystä. Jos taas heillä on suhteellisen vankalla pohjalla oleva arvio äänestystuloksesta, he voivat järjestää kansanäänestyksen saadakseen kansan muodollisen tuen omille päätöksilleen.
Suoralla demokratialla on useita kiistämättömiä etuja puhtaasti edustukselliseen demokratiaan nähden. Suora demokratia varmistaa, että lait ja päätökset vastaavat läheisemmin kansan tahtoa. Suora demokratia myös antaa kansalle enemmän valtaa päättää omista asioistaan ja siten ehkäisee voimattomuuden ja kyvyttömyyden tunteiden aiheuttamaa turhautumista. Moraaliselta kannalta on luonnollisesti parasta, että yksilö saa vaikuttaa mahdollisimman laajasti itseään ja yhteiskuntaansa koskevaan päätöksentekoon. Näiden selvien ja yksiselitteisten etujen lisäksi suora demokratia edistää perusoikeuksien toteutumista, tekee päätöksenteosta laadullisesti parempaa, helpottaa ihmisiä kasvamaan valveutuneemmiksi kansalaisiksi ja kitkee korruptiota. Monet suoran demokratian seuraukset myös vastaavat suoraa demokratiaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Suora demokratia itsessään ratkaisee monia suoran demokratian ongelmia.
Vähemmistöjen oikeudet ja perusoikeudet
Yleinen argumentti suoraa demokratiaa vastaan on se, että suorassa demokratiassa enemmistön oikeudet ajavat vähemmistön oikeuksien edelle. Tämä ajatusmalli on virheellinen ja se perustuu vanhahtavaan käsitykseen demokratiasta, jossa mikä tahansa päätös on oikeutettu puhtaasti enemmistön mielipiteen perusteella. Juridisesti tässä ajattelumallissa unohdetaan yksi olennaismmista komponenteista missä tahansa demokratiassa; nimittäin perustuslaki ja perusoikeudet. Perusoikeuksien yksi tärkeimmistä tehtävistä on tarjota yksilön olennaisimmille oikeuksille ja vapauksille suoja sekä valtion että enemmistön suunnalta tulevaa puuttumista vastaan. Jotta suora demokratia voi toimia, vaaditaan vahva perustuslaki ja vahvat perusoikeudet.
Esimerkiksi sananvapaus on välttämätön, jotta ihmisillä on aito mahdollisuus erimielisyyksiin ja keskusteluun, joita ilman demokraattinen päätöksenteko ei voi toimia alkuunkaan. Oikeus koulutukseen on välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa, jotta ihmiset saavat tarvittavat perustiedot ja -taidot koskien maailmaa ja yhteiskuntaa, ja jotta ihmisillä on tahtoessaan aito mahdollisuus kehittää itseään ja ajattelukykyään. Oikeus elämään ja ehdoton kuolemantuomion kielto ovat välttämättömiä, jotta valtio ei pysty terrorisoimaan epäinhimillisellä kohtelulla omia kansalaisiaan, joiden hyväksyntään koko yhteiskuntajärjestyksen moraalinen pohja perustuu.
Käytännössä kaikki perus- ja ihmisoikeudet ovat demokratian välttämättömiä perusoletuksia. Mikäli sananvapautta ei ole, ei voida puhua demokratiasta, koska silloin ei ole mahdollista käydä päätöksenteon kannalta välttämätöntä dialogia. Mikäli yhdistymisoikeutta ei ole, on monopoli puolueiden perustamiseen valtiolla, eikä kyseessä ole enää demokratia. Demokratia on riippuvainen perus- ja ihmisoikeuksista, eikä ilman näitä olennaisimpia oikeuksia ja vapauksia voida puhua demokratiasta. Tämä merkitsee sitä, että demokratialla ei pystytä puuttumaan demokratian kannalta välttämättömiin perusratkaisuihin, koska ilman niitä demokratialta katoaa kaikki oikeutus.
Sen lisäksi, että perusoikeudet ovat suoran demokratian kannalta välttämättömiä, suoraa demokratiaa voidaan itsessäänkin pitää perusoikeutena, tai ainakin se täyttää muutamien perusoikeuksien asettamia vaatimuksia. Suomen perustuslain 14§:n mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Puolestaan perustuslain 20§:n mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Suomen perustuslain mukaan valta ei siis ainoastaan kuulu kansalle, vaan julkisen vallan on myös pyrittävä sekä lisäämään että turvaamaan yksilön päätöksentekoa koskevia vaikutusmahdollisuuksia. Suoran demokratian ottaminen käyttöön täyttää nämä perusoikeudelliset vaatimukset erinomaisesti.
Condorcet'n malli ja päätöksenteon laatu
Suora demokratia parantaa päätöksenteon laatua. Jos oletetaan, että yhdellä äänestäjällä on edes vähän kolikonheittoa parempi todennäköisyys (esimerkiksi 0,505) vastata kyllä/ei-kysymykseen oikein, silloin äänestäjien määrän lisääminen lisää myös todennäköisyyttä, että ryhmä kokonaisuudessaan onnistuu äänestämään oikein. Oikealla tarkoitetaan tässä kaikki seikat huomioonottaen kahdesta vaihtoehdosta vähemmän huonoa. Jo 20 000 äänestäjällä todennäköisyys vastata oikein on liki 99%. Jos äänestäjiä on 3 miljoonaa, todennäköisyys oikeaan vastaukseen alkaa olla jo niin lähellä 100%, että sen voi käytännössä ajatella olevan 100%. Tätä kutsutaan Condorcet’n juryteoreemaksi ranskalaisen matemaatikon ja valtio-oppineen markiisi de Condorcet’n mukaan.
Condorcet'n juryteoreema ei päde edustajavaaleissa, sillä vaaleissa on kymmeniä erilaisia vaihtoehtoja, jotka vaihtelevat ominaisuuksistaan ja jossa sama vaihtoehto voi olla osaksi keskivertoa parempi ja osaksi keskivertoa huonompi. Edustajistovaaleissa kysymys on useista erilaisista ominaisuuksista sekä huomattavasti kyllä/ei-päätöstä abstraktimmista asioista, kuten imagosta ja luotettavuudesta. Suoran demokratian kysymykset ovat kuitenkin yleensä suoraviivaisia kyllä/ei-kysymyksiä, kuten että tulisiko Suomen liittyä NATO:on vai ei, tai tulisiko Suomen hyväksyä Lissabonin sopimus vai ei.
Nykyisessä järjestelmässä edes huomattavasti kolikonheittoa paremmilla todennäköisyyksillä osua oikeaan ei päästä lähelle 99 tai 100%. Eduskunnassa on ainoastaan 200 kansanedustajaa. Todellisuudessa eduskunnassa ei kuitenkaan ole edes 200 itsenäistä päätöstä, vaan asiat kuten ryhmäkuri ja puolueuskollisuus aiheuttavat sen, että itsenäisiä valintoja on parhaimmillaankin vain muutamia kymmeniä. Hallitus äänestää suuressa osassa asioita yhtenä blokkina, ja mikäli yksinäinen kansanedustaja toimii vastoin ryhmäänsä, hän saa moitteita ryhmätovereiltaan. Tästä hyvänä esimerkkinä äänestykset niin kutsutusta Lex Nokia -urkintalaista, jossa pari hallituspuolueen kansanedustajaa äänesti vastoin hallituksen yleistä linjaa. Tapahtunutta seuranneissa kommenteissa puhuttiin paljon "hallituksen pelisäännöistä", vaikka koko ajatus ryhmäkurista on vastoin Suomen perustuslakia. Perustuslain mukaan kansanedustaja on velvollinen noudattamaan ainoastaan oikeutta, totuutta ja Suomen perustuslakia.
Poliitikkojen päätöksiin vaikuttavat myös erilaiset ulkopoliittiset tekijät. Vaalien rahoittajat voivat edellyttää puolueelta tiettyjä toimia tai yritykset voivat kiristää puolueita esimerkiksi uhkaamalla siirtää yrityksen toiminnan ulkomaille, mikäli päättäjät eivät säädä yrityksen vaatimia lakeja. Yksittäiset äänestäjät ovat huomattavasti resistantimpia painostukselle ja lahjonnalle. Heidän toimintaansa eivät myöskään ohjaa motiivit kuten seuraavallekin kaudelle valituksi tulemisen varmistaminen ja siihen vaadittavaa vaalikampanjaa varten riittävien varojen haaliminen.
Vaikka Condorcet'n juryteoreema ja kansalaisen sekä poliitikon ero tarjoavat vahvan pohjan demokratian arvioimiselle, on asiassa kuitenkin yksi ongelma. Mikäli yhden kansalaisen todennäköisyys osua väärään on suurempi kuin kolikonheitto, todennäköisyys äänestäjäryhmälle osua väärään kasvaa. Tämän vuoksi on tärkeää, että kansalaisilla on aitoa ja todellista tietoa äänestykseen liittyvistä kysymyksistä, eikä heitä ole johdettu tietoisesti harhaan. Suoran demokratian ydinkysymys, eli se, ovatko kansalaiset riittävän valveutuneita päättämään omista asioistaan, nousee tässä esille. Tähän suoran demokratian ydinongelmaan on kuitenkin ratkaisu, jonka suora demokratia itse tarjoaa. Suora demokratia tekee kansalaisista pätevämpiä päättämään opettamalla heille poliittisia taitoja ja lisäämällä heidän tietonsa määrää. Suora demokratia myös vähentää mahdollisuutta johtaa kansaa harhaan.
Suora demokratia tekee kansalaisista päteviä
Suoraa demokratiaa vastustavien yleisin ja olennaisin argumentti "tavallisella kansalla ei ole kykyä päättää asioista yhtä hyvin kuin poliitikoilla" on esitetty aikaisemminkin, mutta silloin se ei koskenut suoraa demokratiaa, vaan naisten oikeutta äänestää. Jo antiikin Kreikan filosofi Aristoteles piti naisia epätäydellisinä miehinä ja oletti, että naiset eivät voi olla koskaan täysin ihmisiä. Puolestaan valistuksen ajan jälkeen naisten äänioikeuden vastainen liike argumentoi muun muassa, että naiset ovat liian tunteellisia ja sen vuoksi he tekevät päätöksensä ennemmin tunteiden kuin älyn pohjalta.
Nykyään suoraa demokratiaa vastustetaan sanomalla, että tavalliset kansalaiset äänestävät helposti fiilispohjalta ja että kansalaisilta puuttuu päätöksiä varten tarvittava asiantuntijatieto. Tutkimustieto ja empiirinen kokemus eivät kuitenkaan tue tätä oletusta. Päinvastoin; mitä enemmän valtaa ihmisillä on valtaa tehdä päätöksiä, sitä paremmin he osaavat noita päätöksiä tehdä, sitä kiinnostuneempia he ovat yhteiskunnasta ja sitä enemmän he oppivat poliittisia taitoja. Tätä ilmiötä käsittelee muun muassa Zürichin yliopiston tutkijoiden Matthias Benzin ja Alois Stutzerin tekemä tutkimus "Are Voters Better Informed When They Have a Larger Say in Politics?"
Benzin ja Stutzerin tekemän tutkimuksen mukaan ihmiset ovat sitä pätevämpiä, mitä enemmän heillä on poliittista valtaa tehdä päätöksiä omasta elämästään. Maissa, joissa ihmiset saivat äänestää EU:hun liittymisestä ihmiset tiesivät sekä objektiivisesti enemmän EU:hun liittyvistä kysymyksistä että tunsivat subjektiivisesti ymmärtävänsä EU:ta paremmin kuin niissä maissa, joissa ihmiset eivät saaneet äänestää EU:hun liittymisestä. Vastaava tutkimus tehtiin Sveitsissä sveitsiläisten äänestettyä siitä, liittyykö Sveitsi Euroopan talousalueeseen vai ei. Tutkimuksesta paljastui, että äänestyksen jälkeen sveitsiläiset tiesivät enemmän EU:sta ja EEC:stä kuin Sveitsin naapurivaltiot, jotka olivat olleet EU:n jäsenvaltioita jo pidemmän aikaan.
Sveitsissä eri kantoneissa on hyvin erilainen järjestelmä. Joissain kantoneissa suoran demokratian määrä on erittäin suuri ja toisissa taas järjestelmä on melkein kuin edustuksellisessa demokratiassa. Tutkimuksessa huomattiin, että mitä suurempi suoran demokratian määrä oli kantonissa, sitä paremmin kansalaiset olivat myös perillä politiikasta ja päättämiseen liittyvistä asioista. Kun verrattiin kantonia, jossa kansalaisilla on eniten vaikutusvaltaa suoralla demokratialla (Basel-Landschaft) kantoniin, jossa kansalaisilla on vähiten suoraa vaikutusvaltaa (Geneve), huomattiin poliittisen tietämyksen eron olevan suurin piirtein sama kuin niillä, jotka ovat käyneet vain pakollisen peruskoulutuksen, verrattuna niihin, jotka ovat suorittaneet tutkinnon. Suora demokratia tekee kansalaisista kyvykkäämpiä ja itsevarmempia päättäjiä.
Suora demokratia vaikuttaa kahdella tavalla. Jos puolueet, lobbausryhmät tai hallitus tahtovat voittaa äänestyksen, ne joutuvat tarjoamaan tietoa, miksi ihmisten kannattaa äänestää asian puolesta tai sitä vastaan. Sama koskee myös oppositiota ja esimerkiksi erilaisia yhdistyksiä. Pelkästään ideologisella vasemmisto/oikeisto-akselilla pysyttely ei riitä, vaan poliitikot joutuvat tarjoamaan konkreettisia argumentteja ja tietoa käsillä olevasta kysymyksestä. Suorassa demokratiassa poliitikoille ja puolueille syntyy tarve tarjota kansalle tietoa, mikäli he tahtovat oman näkemyksensä voittavan.
Koska suoran demokratian päätöksenteossa käsiteltävänä ovat yleensä tietyt yksiselitteiset kysymykset, poliitikot eivät voi olla ottamatta näihin asioihin kantaa. Jopa vaikeissa ja poliittisesti tulenaroissa kysymyksissä (kuten NATO-kysymys) poliitikolta odotetaan selvää kyllä tai ei -vastausta, eikä hän voi piilotella puolueohjelman epämääräisten lausekkeiden, kuten "parempi terveydenhuolto!", takana. Toisin kuin edustajavaaleissa, suorassa demokratiassa kysymykset ovat tiukasti asiakysymyksiä, minkä vuoksi sekä henkilökohtaisiin ominaisuuksiin käyvät argumentit että imagolla pelaaminen muuttuvat huomattavasti merkityksettömämmiksi. Suorassa demokratia ei ainoastaan lisää tarjotun tiedon määrää, vaan se myös muuttaa sen luonnetta imagotiedosta lähemmäksi faktatietoa.
Kansalaisille suora demokratia luo tarpeen saada tietoa. Mitä enemmän vaikutusvaltaa kansalaisilla on itseään koskevissa asioissa, sitä todennäköisemmin kansalaiset ovat kiinnostuneet näistä asioista. Mitä kiinnostuneempia kansalaiset ovat, sitä enemmän he ottavat asioista selvää. Suorassa demokratiassa kansalaiset oppivat helpommin poliittisia kykyjä. Kampanjoidessaan mielipiteidensä vuoksi ja valmistellessaan aloitteita kansalaisilla on sekä mahdollisuus että tarve oppia politiikan kannalta välttämättömiä perustaitoja; varainhankintaa, tietojen löytämistä, argumentaatiota ja niin edelleen. Edustuksellisessa demokratiassa sekä mahdollisuudet että tarve poliittisten taitojen oppimiselle on pienempi kuin suorassa demokratiassa.
Poliitikot ovat "vain" ihmisiä
Koska suora demokratia itsessään tekee kansalaisista vastuullisempia ja pätevämpiä, on poliitikkojen kansasta poikkeava erityinen asiantuntija-asema pitkälti pelkkä illuusio, jota puhtaasti edustuksellinen järjestelmä ylläpitää. Edustuksellisessa demokratiassa poliitikoilla on käytännössä monopoli sen suhteen, minkälaisista asioista poliittista keskustelua käydään. Poliitikot voivat ohjata keskustelua ja pitää sen aiheissa, jotka he ovat ennalta päättäneet. Poliitikot ovat asiantuntijoita niin pitkään kuin sekä keskusteluympäristö että keskustelun sisältö on heidän ennakkoon päättämäänsä. Edustuksellisessa demokratiassa ainoa poliitikolta vaadittava ominaisuus on poliitikoinnin hallitseminen. Poliitikkojen asiantuntijuus on nimenomaan siinä, että he tietävät, miten edustetaan, miten poliittista keskustelua hallitaan ja miten varmistetaan valinta seuraavalle kaudelle.
Älyllisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan poliitikot eivät eroa millään tavalla kenestä tahansa kansalaisesta. Poliitikot tekevät samanlaisia virheitä kuin muutkin ihmiset, eikä heillä ole mitään muista ihmisistä poikkeavia kykyjä tehdä arvioita edes hallitsemansa maan kannalta tärkeimmistä asioista. Esimerkiksi Jyrki Katainen ei onnistunut laman tullessa antamaan minkäänlaisia ennakoivia arvioita valtion velkatarpeesta, vaan arviot muuttuivat käytännössä reaaliaikaisesti siten, kun valtion tilanne heikkeni. Kyse ei siis ollut mistään arvioinnista, vaan tosiaikaisesta raportoinnista, jonka kuka tahansa riittävät tiedotuskanavat omistava henkilö voi tehdä. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, vaan koko edustuksellisen demokratian historia on täynnä samanlaisia epäonnistumisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että poliitikot olisivat jotenkin huonoja ihmisiä. Se tarkoittaa sitä, että he ovat vain ihmisiä.
Tavalliset kansalaiset taas ovat nykyaikana valveutuneempia kuin koskaan. Internet ja kehittyneet yhteydenpitomenetelmät ovat aiheuttaneet sen, että kansalaisilla on käsissään enemmän tietoa kuin koskaan sekä mahdollisuus löytää uutta tietoa muutamalla napin painalluksella. Kännykät, sähköposti, keskustelufoorumit ja sadat erilaiset tavat pitää käytännössä ilmaiseksi yhteyttä mistä tahansa minne tahansa merkitsevät sitä, että poliittinen keskustelu on helpompaa kuin koskaan ja sitä harjoitetaan laajemmin kuin milloinkaan koko ihmiskunnan historian aikana. Blogit ja kotisivut merkitsevät sitä, että kuka tahansa voi milloin tahansa julkaista omia mielipiteitään käytännössä välittömästi ja ilmaiseksi maantieteellisten ja ekonomisten rajojen estämättä. Vaikka joskus olisi ollut totta, että kansalaiset ovat liian valveutumattomia tekemään päätöksiä, ovat asiat muuttuneet radikaalisti.
Älyllisiä ja henkisiä ominaisuuksia tärkeämpää on kuitenkin se, että poliitikot eivät ole moraalisesti millään tavalla keskivertokansalaisen yläpuolella. Yritykset ja eturyhmät pyrkivät saamaan poliitikot laatimaan yrityksien ja eturyhmien kannalta edullisia lakeja. Poliitikoihin kohdistuu valtavat määrät painetta erilaisten lobbausryhmien, rahoittajien ja hyvä veli -verkostojen kautta. Kansan lahjominen ja painostaminen on puolestaan huomattavasti hankalampaa. Sen lisäksi päätöksiä tehdessään kansalaisia suojaavat myös erilaiset oikeudet, kuten vaalisalaisuus, jollaista kansanedustajille ei voida myöntää, koska edustajien päätöksenteon on oltava läpinäkyvää. Kansalaisilla on poliitikkoja suuremmat edellytykset toimia omatuntonsa pohjalta ja he kohtaavat poliitikkoja vähemmän ulkopuolelta tulevaa painostusta. Kansalaisia voidaan pitää suoran demokratian päätöksenteossa "korruptoimattomina", ja tämä korruptoimattomuus vaikuttaa myös laajemmin koko järjestelmään.
Suora demokratia nimittäin vähentää korruptiota tekemällä lahjusten antamisesta ja hyvä veli -verkostoista merkityksettömiä. Yrityksellä tai yhdistyksellä ei ole mitään mieltä saunottaa tai lahjoa poliitikkoja saadakseen poliitikon tekemään haluamallaan tavalla, sillä lahjominen ei pysty vähimmissäkään määrin varmistamaan, että asiat kääntyvät yrityksen tai yhdistyksen haluamalla tavalla. Kansa voi milloin tahansa tulla väliin ja ottaa asiat äänestettäväkseen, eikä poliitikoilla ole valtaa päättää siitä, miten kansa tulee äänestämään. Lahjomisesta ja painostuksesta muuttuu yrityksille ja eturyhmille pelkästään kallista uhkapeliä, joka voi epäonnistua koska tahansa kansa päättäessä ottaa asiat omiin käsiinsä.
Lahjonnan tekeminen hyödyttömäksi ei ole ainoa tapa, miten suora demokratia vähentää korruptiota. Suora demokratia antaa kansalle mahdollisuuden päättää itse asioista. Kansanedustajien on nimenomaisesti edustettava kansaa, sillä mikäli kansanedustaja ei tee tätä tehtävää riittävän hyvin, kansa voi ottaa ohjat omiin käsiinsä ja edustaa itse itseään. Edustuksellisessa demokratiassa kansa on sidottu hallituksen ja kansanedustajien tekemiin linjauksiin, mutta ei toisin päin. Suorassa demokratiassa tämä asetelma kääntyy päinvastaiseksi; hallitus ja kansanedustajat sidotaan kansan linjauksiin. Hallitsijoille tulee käytännössä mahdottomaksi säätää lakeja, jotka ovat räikeästi ristiriidassa kansan tahdon kanssa.
Suora demokratia luo kansasta kansalaisia
Kuten mikään järjestelmä, myöskään sveitsiläistyyppinen suora demokratia ei ole täydellinen. Siinä on kuitenkin monia elementtejä, jotka korjaavat ja täydentävät puhtaasti edustuksellisen demokratian puutteita. Suora demokratia vie keskustelun pois imagokysymyksistä kohti asiakysymyksiä ja se antaa äänestäjille paremmat keinot arvioida politiikkaa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa myös edustajien valinnassa ja yleisesti ottaen suhtautumisessa koko yhteiskuntaan. Suora demokratia myös kitkee korruptiota ja antaa kansalaisille tehokkaat keinot valvoa päättäjiään. Tämä valta on valtaa sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita, ja tätä valtaa hallitsijat pelkäävät.
Kaikki kansalle annettu päätösvalta on suoraan pois hallitsijoiden päätösvallasta ja kaikki kansalle annetut vaikutusmahdollisuudet heikentävät hallitsijoiden valta-asemaa. Oman valta-asemansa vuoksi on hallitsijoiden etu vastustaa suoraa demokratiaa. Koska suora demokratia tekee kansalaisista valveutuneempia ja kyvykkäämpiä, merkitsee suoran demokratian vastustaminen myös sitä, että vastustetaan ihmisten kehittymistä valveutuneemmiksi ja kyvykäämmiksi kansalaisiksi.
Kärjistettynä voi sanoa, että vallankäyttäjien ja hallitsijoiden kannalta on parasta, että ihmiset pysyvät tyhminä, heikkoina ja kyvyttöminä päättämään omista asioistaan. Tästä muodostuu kahtiajako "eliittiin" ja "rahvaaseen". Yksi suoran demokratian merkittävimmistä eduista on se, että se rikkoo tätä kahtiajakoa. Eliitillä ei ole enää valtamonopolia ja kaikki yhteiset asiat ovat yhteisesti päätettävissä. Koko ajatus "eliitistä" menettää merkitystään ihmisten saadessa vallan päättää itse omasta elämästään, omasta yhteiskunnastaan ja omasta kohtalostaan. Kansasta sekä heidän edustajistostaan tulee tasa-arvoisempia ja -vertaisempia. "Hallitsijan" ja "hallittavan" roolien sijasta muodostuu yksi rooli, joka on yhteinen kaikille; valveutunut, päätöskykyinen ja itsevarma ihminen - kansalainen sanan varsinaisessa merkityksessä.
torstai 27. elokuuta 2009
Rasismista ja islamin kritisoimisesta
Islam on maailman nopeiten kasvava uskonto. Sen lisäksi, että islam kasvaa melko nopeasti globaalisti, muslimien määrä on myös paikallisesti kasvussa. Muslimien määrä Euroopassa tulee moninkertaistumaan siihen verrattuna, mitä se vielä vähän aikaa sitten oli. Kuten Muhammedin pilakuvista seurannut älämölö, Theo Van Goghin surma, Lontoon pommitukset, Rosengårdin tilanne ja monet muut tapahtumat läpi Euroopan ovat osoittaneet, tämä kasvu ei tule tapahtumaan kivuttomasti. Tästä huolimatta islamista ja sen vaikutuksista Eurooppaan on vaikea keskustella, sillä eriävien, kriittisten islamia koskevien mielipiteiden esittäjiä leimataan helposti ja usein heppoisin perustein rasisteiksi. Tämä on tapahtunut murhatun Theo Van Goghin ystävälle Ayaan Hirsi Alille, Hollannin vapauspuolueen puheenjohtaja Geert Wildersille, brittiläiselle koomikko Pat Condellille ja monille muille. Koko ilmiö on yhtä höpsö kuin se on absurdi. Rasismi, eli rotusyrjintä, ei liity uskontojen kritisointiin yhtään sen enempää kuin sukupuolisyrjintä liittyy väittelyyn siitä, kuinka paljon parempi joukkue Kärpät on kuin Jokerit.
Sisäasiainministeriön ylläpitämän Yhdenvertaisuus.fi:n mukaan "Rasismilla tarkoitetaan ideologiaa ja uskomuksia, joka jakaa ihmiset eri rotuihin. Jotkut rodut nähdään muita kehittyneempinä, ja se antaa niille oikeutuksen alistaa vähemmän kehittyneihin rotuihin kuuluvia yksilöitä ja ryhmiä. Ominaisuuksien uskotaan myös periytyvän sukupolvelta toiselle." Puhekielessä rasismilla tarkoitetaan yleensä etnisyyteen perustuvaa syrjintää, mikä menee yksiin sisäministeriön määritelmän kanssa.
Se, että ihmisryhmissä on toisistaan poikkeavia piirteitä, on kiistämätön fakta. Ruotsalaiset ovat useammin blondeja kuin kreikkalaiset ja japanilaiset keksivät enemmän robotteja kuin eurooppalaiset. Tämän asian tiedostaminen ei kuitenkaan ole rasismia. Edes ajatus siitä, että ihmiset jakautuvat eri rotuihin, ei ole yksinään rasismia, vaan rasismi edellyttää myös uskoa, että jotkin näistä roduista ovat kehittyneempiä (eli "parempia") ja että nämä erot oikeuttavat eri ryhmien yksilöiden erilaisen kohtelun pelkästään tiettyyn ryhmään kuulumisen vuoksi. Tämän vuoksi urheilulääkäri Harri Hakkaraisen esittämä käsitys, että rodulliset tekijät haittaavat Suomen Boltien syntymistä ei ole rasistinen. Hakkarainen erottelee ihmiset eri rotuihin ja toteaa, että jotkin rodut ovat toisia ylivoimaisempia tietyissä asioissa, mutta koska hän ei käytä tätä ajatusta oikeutuksena ihmisten eriarvoiseen kohteluun, hän ei syyllisty rasismiin. Vastaavasti Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin tutkimus "IQ and the Wealth of Nations" ja sen kehittyneempi versio "IQ and the Global Inequality" eivät ole rasistisia, vaikka niissä esitetäänkin, että eri maiden keskimääräiset älykkyysosamäärät poikkeavat toisistaan. Olennaista rasismissa on syrjintä.
Koska rasismissa ihminen katsotaan ennemmin ryhmänsä jäseneksi kuin yksilöksi, rasismi on jo lähtökohtaisesti irrationaalinen ajattelutapa. Rasismin kautta ei voi saada järkevää kuvaa todellisuudesta, koska rasismi merkitsee harhaista käsitystä yksilöiden ja ryhmien välisistä suhteista sekä siitä, mikä keskiarvo on ja mikä se ei ole. Vaikka ahvenanmaalaisten peenis olisi keskimäärin 30 senttiä ja rovaniemeläisten ainoastaan 10 senttiä, ei se kertoisi yhtään mitään yksittäisen rovaniemeläisten tai yksittäisen ahvenanmaalaisten peeniksen pituudesta. Ryhmien välisistä eroavaisuuksista puhuttaessa puhutaan keskiarvoista, joilla ei ole käytännössä yhtään mitään arvoa yksilötasolla. Ryhmät koostuvat yksilöistä, mutta ryhmän ominaisuudet eivät määrää yksilöiden ominaisuuksia yhtään mihinkään suuntaan. Tämä tarkoittaa sekä sitä, että yksilöitä tulee kohdella yksilöinä, että sitä, että ryhmät tulee käsittää ryhminä. Se, että naiset ovat lyhyempiä kuin miehet, ei tarkoita, että kaikki naiset olisivat lyhyempiä kuin miehet. Samoin se, että somalit tekevät suhteessa enemmän rikoksia kuin kantasuomalaiset, ei tarkoita, että kaikki somalit tekisivät enemmän rikoksia kuin kaikki kantasuomalaiset. Ryhmien tasolla tarkasteltuna väitteet voivat pitää paikkansa, mutta yksilöiden tasolla ne eivät merkitse mitään.
Kuten yksilöä ja ryhmää ei tule sekoittaa, ei myöskään ryhmän ja sen kannattaman ideologian sekoittamisessa toisiinsa ole mitään järkeä. Kyseinen ajatusvirhe on pöhkö ja siitä seuraa vielä pöhkömpiä johtopäätöksiä, kuten Ayaan Hirsi Alin tai Pat Condellin kutsuminen rasistiksi siksi, että heidän mielestään islam on jeeralasta. Islamin kritisoiminen missään muodossa ei voi olla edes teoriassa rasismia, koska islam on ihmisistä riippumaton uskonto, eikä rotu tai etninen ryhmä. Islamin ymmärtäminen uskontona, johon voi kääntyä ja josta voi kääntyä pois, osoittaa olennaisen eron muslimien ja islamin välillä.
Sen lisäksi, että islam ei ole rotu tai etnisyys, se ei ole myöskään kansanryhmä. Muslimit ovat kansanryhmä, koska he ovat oikeasti olemassaolevia, tuntevia ja ajattelevia, verestä ja lihasta koostuvia olentoja, joilla on yhteinen lokeroiva nimittäjä, eli Galactuksen ja hänen profeettansa Hopeasurffarin (rauha olkoon hänen kanssaan) palvominen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että heidän palvomansa asia muuttuisi mystisesti ja taianomaisesti kansanryhmäksi. Islam on abstrakti, epätodellinen asia, jolla ei ole yhtään sen enempää liittymäkohtaa todellisuuteen kuin teoreettisilla nimityksillä kuten "sosiologia" tai "nollalla jakaminen". Uskonnoissa on kyse ihmisten kollektiivisesti käsittämistä määritelmistä, eikä ihmisistä itsestään.
Koska islam ei ole yhtä kuin muslimien muodostama kansanryhmä, ei islamia pidä pyrkiä ymmärtämään pelkästään sen perusteella, miten muslimit käyttäytyvät. Muslimit ovat ryhmä, jonka eri jäsenillä on erilaisia näkemyksiä, kokemuksia ja käsityksiä, jotka koskevat kaiken muun lisäksi myös islamia. Se, mitä islam on, löytyy Koraanista, haditheista ja niissä esiintyvästä profeetan sunnasta. Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että vaikka kaikki muslimit eivät hyväksykään shariaa, on älyllistä epärehellisyyttä sanoa, että sharia ei kuulu islamiin. Koraani käskee yksiselitteisesti noudattamaan shariaa riippumatta siitä, mitä mieltä yksittäiset muslimit ovat ja mitä mieltä he eivät ole. (Koraani, kohta 45:18)
Islamin ja muslimien eroa voidaan selventää vielä entisestään esimerkillä. Vaikka kaikki muslimit eivät uskokaan jihadiin tai siihen, että naisten tulee pukeutua burkhaan, kuuluvat sekä jihad että burkhat islamiin. Vastaavasti kristinuskoon kuuluvat tarina Nooan arkista ja ehtoollinen, vaikka lähellekään kaikki kristityt eivät usko ihmisten ja enkelten sekasikiöihin vittuuntuneen Jumalan aiheuttaman vedenpaisumuksen tappaneen kaikkia paitsi kahta kappaletta jokaisen lajin edustajista. Se, että kaikki muslimit eivät usko samoihin asioihin ja että ei ole olemassa yhtä, kaikkien hyväksymää ja harjoittamaa islamia, ei tarkoita, että tietyt asiat eivät kuulu islamiin, tai että olisi mahdotonta ryhtyä käsittelemään sitä, mitä islam on. Se tarkoittaa ainoastaan sitä, että islam ei ole monoliitti ja muslimit eivät ole yhtä kuin islam.
Nykyisessä maahanmuuttoon ja muihin sitä sivuaviin aiheisiin paneutuvassa keskustelussa esitetään monesti ajatuksia kuten "tuomittu rasismista". Suomen rikoslaki ei kriminalisoi rasismia, vaan käsitteellä "tuomittu rasismista" tarkoitetaan yleensä virheellisesti samaa kuin "tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan". Kuten islamin kritisointi ei voi olla rasismia, se ei voi olla myöskään kiihottamista kansanryhmää vastaan, mikä johtuu sekä siitä, että islam ei ole kansanryhmä, että Suomen laista. Suomen lakiin on kirjattu jo perustuslain tasolle niin sanottu rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, joka asettaa rajoja sille, miten kiihottamista kansanryhmää vastaan tulee tulkita.
Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate löytyy Suomen perustuslaista (8§) sekä myös rikoslaista (3 luku, 1§). Perustuslain mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty. Rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta seuraa muun muassa rikosoikeudellinen täsmällisyysvaatimus, joka tarkoittaa sitä, että ketään ei saa tuomita rangaistukseen muuten kuin lain selvän sanamuodon mukaisesti. Asioissa, joista voi seurata rikosoikeudellinen rangaistus, lakia on tulkittava suppeasti, eli mahdollisimman täsmällisesti sanamuotonsa mukaisesti, ja vieläpä syytetyn eduksi.
Pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan kuuluu seuraavasti; "Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." (Rikoslaki 11 luku, 8§) Pykälässä puhutaan selvästi ryhmistä ja kansanryhmistä, eikä uskonto ihmisistä erillisenä sosiaalisena seikkana ole ryhmä tai kansanryhmä. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaan pykälää ei saa tulkita laajentavasti siten, että abstrakti ja epätäsmällinen ideologia muuttuisi osaksi sitä. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen lisäksi on otettava huomioon sekä kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin että Suomen perustuslakiin kuuluva sananvapaus. Sananvapaus on pääsääntö ja kaikki sen kanssa ristiriitainen lainsäädäntö ovat poikkeuksia pääsääntöön. Poikkeuksia pääsäännöstä tulee tulkita Suomen oikeusjärjestelmässä suppeasti ja perus- sekä ihmisoikeuksien täysimääräinen toteutuminen pitää pyrkiä varmistamaan niin pitkälle kuin mahdollista.
Rasismi on perseestä, mutta se ei silti ole mitä tahansa, mitä ihmiset tahtovat sen olevan. Ihmiset, jotka venyttävät ja vääristelevät rasismin käsitettä ja leimaavat rasismiksi itseään epämiellyttävät asiat, sylkevät kaikkien niiden kasvoille, jotka ovat oikeasti joutuneet rasismin uhriksi. Todellinen rasismi, eli ihmisten tuomitseminen itseään alhaisemmaksi puhtaasti mielivaltaisin geneettisin perustein, on vastenmielinen asia ja on törkeää käyttää todellisten ihmisten todellista kärsimystä poliittisena pelinappulana, jolla pyritään painamaan eri mieltä olevien otsaan tuomitseva paholaisen stigma. Se, että Ku Klux Klan lynkkaa mustan miehen pelkästään värinsä vuoksi, on rasismia. Se, että hutut listivät liki miljoona tutsia vain geneettisten erojen takia, on rasismia. Rasismia ei ole se, että joku sanoo terroritekoja, murhia ja alistusta aiheuttavaa henkilönpalvontakulttia höpöksi. Ero islamin kritisoimisen ja rasismin välillä ei ole hiuksenhieno, vaan se on kuin yöllä ja päivällä, eikä sen tajuaminen vaadi muuta kuin silmien avaamista.
Sisäasiainministeriön ylläpitämän Yhdenvertaisuus.fi:n mukaan "Rasismilla tarkoitetaan ideologiaa ja uskomuksia, joka jakaa ihmiset eri rotuihin. Jotkut rodut nähdään muita kehittyneempinä, ja se antaa niille oikeutuksen alistaa vähemmän kehittyneihin rotuihin kuuluvia yksilöitä ja ryhmiä. Ominaisuuksien uskotaan myös periytyvän sukupolvelta toiselle." Puhekielessä rasismilla tarkoitetaan yleensä etnisyyteen perustuvaa syrjintää, mikä menee yksiin sisäministeriön määritelmän kanssa.
Se, että ihmisryhmissä on toisistaan poikkeavia piirteitä, on kiistämätön fakta. Ruotsalaiset ovat useammin blondeja kuin kreikkalaiset ja japanilaiset keksivät enemmän robotteja kuin eurooppalaiset. Tämän asian tiedostaminen ei kuitenkaan ole rasismia. Edes ajatus siitä, että ihmiset jakautuvat eri rotuihin, ei ole yksinään rasismia, vaan rasismi edellyttää myös uskoa, että jotkin näistä roduista ovat kehittyneempiä (eli "parempia") ja että nämä erot oikeuttavat eri ryhmien yksilöiden erilaisen kohtelun pelkästään tiettyyn ryhmään kuulumisen vuoksi. Tämän vuoksi urheilulääkäri Harri Hakkaraisen esittämä käsitys, että rodulliset tekijät haittaavat Suomen Boltien syntymistä ei ole rasistinen. Hakkarainen erottelee ihmiset eri rotuihin ja toteaa, että jotkin rodut ovat toisia ylivoimaisempia tietyissä asioissa, mutta koska hän ei käytä tätä ajatusta oikeutuksena ihmisten eriarvoiseen kohteluun, hän ei syyllisty rasismiin. Vastaavasti Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin tutkimus "IQ and the Wealth of Nations" ja sen kehittyneempi versio "IQ and the Global Inequality" eivät ole rasistisia, vaikka niissä esitetäänkin, että eri maiden keskimääräiset älykkyysosamäärät poikkeavat toisistaan. Olennaista rasismissa on syrjintä.
Koska rasismissa ihminen katsotaan ennemmin ryhmänsä jäseneksi kuin yksilöksi, rasismi on jo lähtökohtaisesti irrationaalinen ajattelutapa. Rasismin kautta ei voi saada järkevää kuvaa todellisuudesta, koska rasismi merkitsee harhaista käsitystä yksilöiden ja ryhmien välisistä suhteista sekä siitä, mikä keskiarvo on ja mikä se ei ole. Vaikka ahvenanmaalaisten peenis olisi keskimäärin 30 senttiä ja rovaniemeläisten ainoastaan 10 senttiä, ei se kertoisi yhtään mitään yksittäisen rovaniemeläisten tai yksittäisen ahvenanmaalaisten peeniksen pituudesta. Ryhmien välisistä eroavaisuuksista puhuttaessa puhutaan keskiarvoista, joilla ei ole käytännössä yhtään mitään arvoa yksilötasolla. Ryhmät koostuvat yksilöistä, mutta ryhmän ominaisuudet eivät määrää yksilöiden ominaisuuksia yhtään mihinkään suuntaan. Tämä tarkoittaa sekä sitä, että yksilöitä tulee kohdella yksilöinä, että sitä, että ryhmät tulee käsittää ryhminä. Se, että naiset ovat lyhyempiä kuin miehet, ei tarkoita, että kaikki naiset olisivat lyhyempiä kuin miehet. Samoin se, että somalit tekevät suhteessa enemmän rikoksia kuin kantasuomalaiset, ei tarkoita, että kaikki somalit tekisivät enemmän rikoksia kuin kaikki kantasuomalaiset. Ryhmien tasolla tarkasteltuna väitteet voivat pitää paikkansa, mutta yksilöiden tasolla ne eivät merkitse mitään.
Kuten yksilöä ja ryhmää ei tule sekoittaa, ei myöskään ryhmän ja sen kannattaman ideologian sekoittamisessa toisiinsa ole mitään järkeä. Kyseinen ajatusvirhe on pöhkö ja siitä seuraa vielä pöhkömpiä johtopäätöksiä, kuten Ayaan Hirsi Alin tai Pat Condellin kutsuminen rasistiksi siksi, että heidän mielestään islam on jeeralasta. Islamin kritisoiminen missään muodossa ei voi olla edes teoriassa rasismia, koska islam on ihmisistä riippumaton uskonto, eikä rotu tai etninen ryhmä. Islamin ymmärtäminen uskontona, johon voi kääntyä ja josta voi kääntyä pois, osoittaa olennaisen eron muslimien ja islamin välillä.
Sen lisäksi, että islam ei ole rotu tai etnisyys, se ei ole myöskään kansanryhmä. Muslimit ovat kansanryhmä, koska he ovat oikeasti olemassaolevia, tuntevia ja ajattelevia, verestä ja lihasta koostuvia olentoja, joilla on yhteinen lokeroiva nimittäjä, eli Galactuksen ja hänen profeettansa Hopeasurffarin (rauha olkoon hänen kanssaan) palvominen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että heidän palvomansa asia muuttuisi mystisesti ja taianomaisesti kansanryhmäksi. Islam on abstrakti, epätodellinen asia, jolla ei ole yhtään sen enempää liittymäkohtaa todellisuuteen kuin teoreettisilla nimityksillä kuten "sosiologia" tai "nollalla jakaminen". Uskonnoissa on kyse ihmisten kollektiivisesti käsittämistä määritelmistä, eikä ihmisistä itsestään.
Koska islam ei ole yhtä kuin muslimien muodostama kansanryhmä, ei islamia pidä pyrkiä ymmärtämään pelkästään sen perusteella, miten muslimit käyttäytyvät. Muslimit ovat ryhmä, jonka eri jäsenillä on erilaisia näkemyksiä, kokemuksia ja käsityksiä, jotka koskevat kaiken muun lisäksi myös islamia. Se, mitä islam on, löytyy Koraanista, haditheista ja niissä esiintyvästä profeetan sunnasta. Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että vaikka kaikki muslimit eivät hyväksykään shariaa, on älyllistä epärehellisyyttä sanoa, että sharia ei kuulu islamiin. Koraani käskee yksiselitteisesti noudattamaan shariaa riippumatta siitä, mitä mieltä yksittäiset muslimit ovat ja mitä mieltä he eivät ole. (Koraani, kohta 45:18)
Islamin ja muslimien eroa voidaan selventää vielä entisestään esimerkillä. Vaikka kaikki muslimit eivät uskokaan jihadiin tai siihen, että naisten tulee pukeutua burkhaan, kuuluvat sekä jihad että burkhat islamiin. Vastaavasti kristinuskoon kuuluvat tarina Nooan arkista ja ehtoollinen, vaikka lähellekään kaikki kristityt eivät usko ihmisten ja enkelten sekasikiöihin vittuuntuneen Jumalan aiheuttaman vedenpaisumuksen tappaneen kaikkia paitsi kahta kappaletta jokaisen lajin edustajista. Se, että kaikki muslimit eivät usko samoihin asioihin ja että ei ole olemassa yhtä, kaikkien hyväksymää ja harjoittamaa islamia, ei tarkoita, että tietyt asiat eivät kuulu islamiin, tai että olisi mahdotonta ryhtyä käsittelemään sitä, mitä islam on. Se tarkoittaa ainoastaan sitä, että islam ei ole monoliitti ja muslimit eivät ole yhtä kuin islam.
Nykyisessä maahanmuuttoon ja muihin sitä sivuaviin aiheisiin paneutuvassa keskustelussa esitetään monesti ajatuksia kuten "tuomittu rasismista". Suomen rikoslaki ei kriminalisoi rasismia, vaan käsitteellä "tuomittu rasismista" tarkoitetaan yleensä virheellisesti samaa kuin "tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan". Kuten islamin kritisointi ei voi olla rasismia, se ei voi olla myöskään kiihottamista kansanryhmää vastaan, mikä johtuu sekä siitä, että islam ei ole kansanryhmä, että Suomen laista. Suomen lakiin on kirjattu jo perustuslain tasolle niin sanottu rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, joka asettaa rajoja sille, miten kiihottamista kansanryhmää vastaan tulee tulkita.
Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate löytyy Suomen perustuslaista (8§) sekä myös rikoslaista (3 luku, 1§). Perustuslain mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty. Rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta seuraa muun muassa rikosoikeudellinen täsmällisyysvaatimus, joka tarkoittaa sitä, että ketään ei saa tuomita rangaistukseen muuten kuin lain selvän sanamuodon mukaisesti. Asioissa, joista voi seurata rikosoikeudellinen rangaistus, lakia on tulkittava suppeasti, eli mahdollisimman täsmällisesti sanamuotonsa mukaisesti, ja vieläpä syytetyn eduksi.
Pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan kuuluu seuraavasti; "Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi." (Rikoslaki 11 luku, 8§) Pykälässä puhutaan selvästi ryhmistä ja kansanryhmistä, eikä uskonto ihmisistä erillisenä sosiaalisena seikkana ole ryhmä tai kansanryhmä. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaan pykälää ei saa tulkita laajentavasti siten, että abstrakti ja epätäsmällinen ideologia muuttuisi osaksi sitä. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen lisäksi on otettava huomioon sekä kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin että Suomen perustuslakiin kuuluva sananvapaus. Sananvapaus on pääsääntö ja kaikki sen kanssa ristiriitainen lainsäädäntö ovat poikkeuksia pääsääntöön. Poikkeuksia pääsäännöstä tulee tulkita Suomen oikeusjärjestelmässä suppeasti ja perus- sekä ihmisoikeuksien täysimääräinen toteutuminen pitää pyrkiä varmistamaan niin pitkälle kuin mahdollista.
Rasismi on perseestä, mutta se ei silti ole mitä tahansa, mitä ihmiset tahtovat sen olevan. Ihmiset, jotka venyttävät ja vääristelevät rasismin käsitettä ja leimaavat rasismiksi itseään epämiellyttävät asiat, sylkevät kaikkien niiden kasvoille, jotka ovat oikeasti joutuneet rasismin uhriksi. Todellinen rasismi, eli ihmisten tuomitseminen itseään alhaisemmaksi puhtaasti mielivaltaisin geneettisin perustein, on vastenmielinen asia ja on törkeää käyttää todellisten ihmisten todellista kärsimystä poliittisena pelinappulana, jolla pyritään painamaan eri mieltä olevien otsaan tuomitseva paholaisen stigma. Se, että Ku Klux Klan lynkkaa mustan miehen pelkästään värinsä vuoksi, on rasismia. Se, että hutut listivät liki miljoona tutsia vain geneettisten erojen takia, on rasismia. Rasismia ei ole se, että joku sanoo terroritekoja, murhia ja alistusta aiheuttavaa henkilönpalvontakulttia höpöksi. Ero islamin kritisoimisen ja rasismin välillä ei ole hiuksenhieno, vaan se on kuin yöllä ja päivällä, eikä sen tajuaminen vaadi muuta kuin silmien avaamista.
sunnuntai 16. elokuuta 2009
Muutos 2011 puolueohjelma
EDIT: Täällä ollut Muutos 2011 puolueohjelma oli pahasti vanhentunut. Tuoreempaan puolueohjelmaan ja muuhun puolueeseen liittyvään materiaaliin voi tutustua Homma-foorumilla.
tiistai 11. elokuuta 2009
Eroan perussuomalaisista
Olen lähettänyt eroanomukseni Perussuomalaisten puoluetoimistoon.
Puolueesta eroamiseeni on muutamia syitä. Suurimpana syynä ovat perussuomalaisten nykyiset linjaukset EU:n ja Suomen islamisoitumisen suhteen. Yhdellä sanalla sanoen nämä linjaukset ovat linjattomia, ja linjattomuudesta on hyvin helppo luisua siihen samaan konsensuspolitiikkaan, josta perussuomalaiset syyttävät isompia puolueita. En myöskään ole erityisen tyytyväinen sen suhteen, miten epämääräisellä tavalla perussuomalaisten puoluejohto hoiti EU-vaalien ehdokasasettelun. Puoluehallituksen päätös oli selvästi virheellinen, eivätkä perustelut juuri vakuuttaneet. Myös perussuomalaisten uudet säännöt pännivät. Uudet säännöt asettavat puolueen jäseniä eri asemaan ja ne siirtävät valtaa puolueen jäseniltä pienemmälle sisäpiirille.
Perussuomalaisista eroaminen ei kuitenkaan vaikuta käytännössä muuhun kuin siihen, että en ole enää puolueen jäsen, enkä saa 25 euron vuosimaksulla puolueen lehteä kotiini. Muuten tulen jatkamaan seuraaviin kunnallisvaaleihin saakka Maria Lohelan apuna kunnallispolitiikkaan liittyvissä asioissa ja ajamaan täysin samoja asioita, joita olen ajanut tähänkin asti. Omat ajatukseni eivät ole Maria Lohelan päämäärien kanssa ristiriidassa. En näe ristiriitaa myöskään perussuomalaisten äänestäjien etujen kanssa, vaan pyrin edistämään heidän asiaansa kaikilla keinoilla, joilla vain pystyn. Aion myös hoitaa perussuomalaisten nuorten hallituksen pestin parhaani mukaan loppuun asti. Perussuomalaisten nuorisojärjestössä on paljon laadukasta ja lahjakasta poliittista ainesta, joilla on kaikki tulevaisuuden avaimet kädessään. Lahjakkuutensa lisäksi nuorisojärjestön porukka on kaiken kaikkiaan hyviä tyyppejä myös henkilökohtaisella tasolla, ja toivon persnuorille, eli Perschfinne Jugendille, pitkää ja loisteliasta tulevaisuutta.
Tiedän, että perussuomalaisissa pysyminen olisi varmasti fiksuin veto "henkilökohtaisen poliittisen uran" kannalta. Suurin osa Suomen (ja mahdollisesti koko maailman) ongelmista kuitenkin johtuu nimenomaan siitä, että politiikasta tulee ihmisille ura. Politiikan ei tulisi olla koskaan ammatti, vaan yhteisten asioiden hoitamista kutsumuksesta ja velvollisuudesta. Poliitikon tehtävänä on ratkaista ongelmia. Siinä vaiheessa, kun ongelmat on ratkaistu, poliitikosta tulee tarpeeton. Poliitikon tehtävänä on siis tehdä itsensä tarpeettomaksi, eikä se sovi yhteen sen kanssa, että pyritään pyörimään mahdollisimman pitkään ja korkealla vallankahvassa. Valta ei kuulu poliitikoille, vaan ihmisille.
Ymmärrän myös aiheelliset huomautukset siitä, että politiikkaa tehdään pitkällä aikavälillä ja niin edelleen. Tämä on voinut olla totta joskus, mutta ajat ovat muuttuneet. Nykyään meillä on käytössämme välineitä ja keinoja, joita yhdelläkään ajalla ennen meitä ei ollut. Tieto liikkuu sekunneissa mantereelta toiselle ja ihmiset pystyvät ottamaan asioista selvää muutamalla klikkauksella. Kuka tahansa saa mielipiteensä esille helposti. Median ja poliitikkojen valtamonopoli on murtunut ja valtaa siirtyy yhä kasvavissa määrin kansalle. Ihmisten kohtalo on ihmisten omissa käsissä.
Historia ei ole empiirinen tiede, joka pystyy kertomaan säännönmukaisuuksia tai lakeja, eikä sen perusteella voi ennustaa tulevaisuutta. Läpi aikakausien historia on osoittanut olevansa oikullinen. Menneisyys on täynnä niin kutsuttuja mustia joutsenia, eli omituisia, yllättäviä ja ennalta-arvaamattomia tapahtumia, jotka ovat muuttaneet historian suuntauksia. Jos Itävalta-Unkarin prinssi Franz Ferdinandin kuski olisi seurannut alkuperäistä suunnitelmaa, hän olisi kääntynyt pois reitiltä, jonka varrella Gavrilo Princip ampui prinssin. Yksi käännös olisi voinut saada aikaiseksi sen, että ensimmäistä maailmansotaa ei olisi koskaan tapahtunut ja koko maailman historia olisi hyvin toisenlainen.
Aion olla Juha Mäki-Ketelän mukana rakentamassa huhuttua ja puhuttua "joutsenpuoluetta". "Joutsenpuolue" ajaa suoraa demokratiaa, sananvapautta, loppua konsensuspolitiikalle ja järkevää maahanmuuttopolitiikkaa, jota ihmiskauppiaat ja turvapaikkaturistit eivät voi väärinkäyttää. "Joutsenpuolue" ei ole perussuomalaisten hajoittamista, koska monet "joutsenpuolueen" kannattajista eivät äänestäisi perussuomalaisia missään tapauksessa, vaikka "joutsenpuoluetta" ei koskaan tehtäisikään. "Joutsenpuolue" ei aio myöskään vastustaa perussuomalaisia, änkyröidä perussuomalaisille tai olla perussuomalaisten tiellä, vaan "joutsenpuolue" on mieluusti valmis yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa, erityisesti maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä. Yleisesti ottaen "joutsenpuolue" ei ole paska juttu.
Vaikka kaikki eivät olisikaan kanssani samaa mieltä, tiedän, että tämä on oikea ratkaisu. Uskon suoraan demokratiaan, ihmisten valtaan ja siihen, että Mäki-Ketelä on varmasti kansan asialla.
"Joutsenpuolueen" FAQ.
Puolueesta eroamiseeni on muutamia syitä. Suurimpana syynä ovat perussuomalaisten nykyiset linjaukset EU:n ja Suomen islamisoitumisen suhteen. Yhdellä sanalla sanoen nämä linjaukset ovat linjattomia, ja linjattomuudesta on hyvin helppo luisua siihen samaan konsensuspolitiikkaan, josta perussuomalaiset syyttävät isompia puolueita. En myöskään ole erityisen tyytyväinen sen suhteen, miten epämääräisellä tavalla perussuomalaisten puoluejohto hoiti EU-vaalien ehdokasasettelun. Puoluehallituksen päätös oli selvästi virheellinen, eivätkä perustelut juuri vakuuttaneet. Myös perussuomalaisten uudet säännöt pännivät. Uudet säännöt asettavat puolueen jäseniä eri asemaan ja ne siirtävät valtaa puolueen jäseniltä pienemmälle sisäpiirille.
Perussuomalaisista eroaminen ei kuitenkaan vaikuta käytännössä muuhun kuin siihen, että en ole enää puolueen jäsen, enkä saa 25 euron vuosimaksulla puolueen lehteä kotiini. Muuten tulen jatkamaan seuraaviin kunnallisvaaleihin saakka Maria Lohelan apuna kunnallispolitiikkaan liittyvissä asioissa ja ajamaan täysin samoja asioita, joita olen ajanut tähänkin asti. Omat ajatukseni eivät ole Maria Lohelan päämäärien kanssa ristiriidassa. En näe ristiriitaa myöskään perussuomalaisten äänestäjien etujen kanssa, vaan pyrin edistämään heidän asiaansa kaikilla keinoilla, joilla vain pystyn. Aion myös hoitaa perussuomalaisten nuorten hallituksen pestin parhaani mukaan loppuun asti. Perussuomalaisten nuorisojärjestössä on paljon laadukasta ja lahjakasta poliittista ainesta, joilla on kaikki tulevaisuuden avaimet kädessään. Lahjakkuutensa lisäksi nuorisojärjestön porukka on kaiken kaikkiaan hyviä tyyppejä myös henkilökohtaisella tasolla, ja toivon persnuorille, eli Perschfinne Jugendille, pitkää ja loisteliasta tulevaisuutta.
Tiedän, että perussuomalaisissa pysyminen olisi varmasti fiksuin veto "henkilökohtaisen poliittisen uran" kannalta. Suurin osa Suomen (ja mahdollisesti koko maailman) ongelmista kuitenkin johtuu nimenomaan siitä, että politiikasta tulee ihmisille ura. Politiikan ei tulisi olla koskaan ammatti, vaan yhteisten asioiden hoitamista kutsumuksesta ja velvollisuudesta. Poliitikon tehtävänä on ratkaista ongelmia. Siinä vaiheessa, kun ongelmat on ratkaistu, poliitikosta tulee tarpeeton. Poliitikon tehtävänä on siis tehdä itsensä tarpeettomaksi, eikä se sovi yhteen sen kanssa, että pyritään pyörimään mahdollisimman pitkään ja korkealla vallankahvassa. Valta ei kuulu poliitikoille, vaan ihmisille.
Ymmärrän myös aiheelliset huomautukset siitä, että politiikkaa tehdään pitkällä aikavälillä ja niin edelleen. Tämä on voinut olla totta joskus, mutta ajat ovat muuttuneet. Nykyään meillä on käytössämme välineitä ja keinoja, joita yhdelläkään ajalla ennen meitä ei ollut. Tieto liikkuu sekunneissa mantereelta toiselle ja ihmiset pystyvät ottamaan asioista selvää muutamalla klikkauksella. Kuka tahansa saa mielipiteensä esille helposti. Median ja poliitikkojen valtamonopoli on murtunut ja valtaa siirtyy yhä kasvavissa määrin kansalle. Ihmisten kohtalo on ihmisten omissa käsissä.
Historia ei ole empiirinen tiede, joka pystyy kertomaan säännönmukaisuuksia tai lakeja, eikä sen perusteella voi ennustaa tulevaisuutta. Läpi aikakausien historia on osoittanut olevansa oikullinen. Menneisyys on täynnä niin kutsuttuja mustia joutsenia, eli omituisia, yllättäviä ja ennalta-arvaamattomia tapahtumia, jotka ovat muuttaneet historian suuntauksia. Jos Itävalta-Unkarin prinssi Franz Ferdinandin kuski olisi seurannut alkuperäistä suunnitelmaa, hän olisi kääntynyt pois reitiltä, jonka varrella Gavrilo Princip ampui prinssin. Yksi käännös olisi voinut saada aikaiseksi sen, että ensimmäistä maailmansotaa ei olisi koskaan tapahtunut ja koko maailman historia olisi hyvin toisenlainen.
Aion olla Juha Mäki-Ketelän mukana rakentamassa huhuttua ja puhuttua "joutsenpuoluetta". "Joutsenpuolue" ajaa suoraa demokratiaa, sananvapautta, loppua konsensuspolitiikalle ja järkevää maahanmuuttopolitiikkaa, jota ihmiskauppiaat ja turvapaikkaturistit eivät voi väärinkäyttää. "Joutsenpuolue" ei ole perussuomalaisten hajoittamista, koska monet "joutsenpuolueen" kannattajista eivät äänestäisi perussuomalaisia missään tapauksessa, vaikka "joutsenpuoluetta" ei koskaan tehtäisikään. "Joutsenpuolue" ei aio myöskään vastustaa perussuomalaisia, änkyröidä perussuomalaisille tai olla perussuomalaisten tiellä, vaan "joutsenpuolue" on mieluusti valmis yhteistyöhön perussuomalaisten kanssa, erityisesti maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä. Yleisesti ottaen "joutsenpuolue" ei ole paska juttu.
Vaikka kaikki eivät olisikaan kanssani samaa mieltä, tiedän, että tämä on oikea ratkaisu. Uskon suoraan demokratiaan, ihmisten valtaan ja siihen, että Mäki-Ketelä on varmasti kansan asialla.
"Joutsenpuolueen" FAQ.
maanantai 10. elokuuta 2009
Valtio on sitä vaarallisempi, mitä enemmän sillä on valtaa
Vuonna 1958 filosofi nimeltään Isaiah Berlin piti Oxfordin yliopistolla luennon otsikolla "Kaksi vapauden käsitettä". Luennon pointtina oli, että on olemassa kaksi erilaista käsitystä vapaudesta, negatiivinen vapaus ja positiivinen vapaus. Negatiivinen vapaus on yksinkertaisesti vapautta tehdä mitä ihminen tahtoo vailla muiden puuttumista asiaan. Negatiivisen vapauden rajat menevät niin pitkälle kuin vain mahdollista ilman, että aletaan rajoittaa toisen vastaavia vapauksia. Jos esimerkiksi valtio tai mikään muukaan taho ei pyri estämään ihmisiä puhumasta, mitä ihmiset itse tahtovat puhua, on kyseessä negatiivinen vapaus.
Positiivinen vapaus taas on vallan käyttämistä joidenkin tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Esimerkkinä positiivisesta vapaudesta käy tupakkalaki, jonka avulla julkinen valta estää kansasta riippumatta ihmisiä polttamasta tupakkaa ravintoloissa. Positiivisen vapauden ydin on se, että ne, joilla on valtaa, käyttävät valtaa tehdäkseen maailmasta sellaisen kuin he itse tahtovat. Berlinin pointti oli, että idea positiivisesta vapaudesta tulee liki poikkeuksetta johtamaan tyranniaan, mielivaltaan ja kaikkeen muuhun kuin vapauteen. Siinä vaiheessa, kun ihmisillä on filosofinen käsitys siitä, että he tietävät paremmin kuin muut, mikä on oikein ja mikä on väärin, he voivat oikeuttaa julmat teot jaloilla päämäärillään. Tarkoitus pyhittää keinot.
Historia on toistuvasti osoittanut, että Berlin oli oikeassa. Vuonna 1917 Venäjällä bolševikkien vallankumouksen alkuperäinen tarkoitus oli vapauttaa työväki ja kansa tsaarin epäoikeudenmukaiseksi koetun vallan alta. Vallankumouksen seurauksena syntynyt Neuvostoliitto vaikutti aluksi askeleelta parempaan ja vapaampaan maailmaan, jossa työväen oikeuksia suojattiin ja valvottiin. Työväen oikeudet kuitenkin määritteli valtio, eikä työväki tai kansa itse.
Neuvostoliitossa vain yksi puolue oli sallittu, jotta valtaa kansalta yrityksille siirtävä kapitalismi ei hiipisi sisälle ja murtaisi kansan yksinoikeutta työnsä hedelmiin ja demokratiaan. Muita ideologioita ja vaihtoehtoisia tapoja käsittää vapaus alettiin pelätä, sillä jos oli mahdollista, että kapitalismi hiipii Neuvostoliittoon erilaisten puolueiden kautta, miksi ei olisi mahdollista, että se voi soluttautua järjestelmään myös yhden puolueen sisältä? Pelosta seurasi vaino ja Neuvostoliitosta tuli diktatuuri. Usko siihen, että valtio pystyisi ymmärtämään, mikä on hyväksi, tuli loppujen lopuksi maksamaan 60 miljoonaa ihmishenkeä.
Neuvostoliitto ei ole ainutlaatuinen tapahtuma historiassa. Yhdysvallat on toteuttanut enemmän tai vähemmän aktiivisesti presidentti Ronald Reaganin päivistä lähtien niin kutsuttua neokonservatiivista ideologiaa. Tähän ideologiaan kuuluu ajatus siitä, että on suorastaan Yhdysvaltain velvollisuus käyttää sen sotilaallista ja taloudellista mahtia levittääkseen demokratiaa, taloudellista liberalismia sekä ihmisoikeuskulttuuria Yhdysvaltain rajojen ulkopuolelle. Demokratia, vapaus sekä ihmisoikeudet ovat luonnollisesti hyviä asioita, mutta neokonservativismi lankeaa täysin samaan ansaan kuin neuvostoliittolainen sosialismi, hyvänä esimerkkinä sota Irakissa.
Irakin sodan virallisena tarkoituksena oli kaataa diktaattori Saddam Hussein ja vapauttaa Irakin kansa. Saddam ei kuitenkaan ollut tehnyt mitään todellista vahinkoa Yhdysvalloille viime aikoina, joten hyökkäys Saddamin hallitusta vastaan olisi ollut provokaatio USA:n puolelta. USA:n oli kuitenkin päästävä hyökkäämään Saddamin kimppuun, sillä muuten Saddamia ei olisi mahdollista saada kaadettua. Niinpä USA keksi valheen joukkotuhoaseista, joita Saddamilla muka oli. Näennäisesti hyvät tarkoitukset toimivat USA:n hallitukselle oikeutuksena valehdella omalle kansalleen ja lähettää maa sotaan valheen perusteella.
Käytännössä kaikki diktatuurit ja tyranniat ovat rakentuneet sille, että vallanpitäjät ovat kuvitelleet tietävänsä tavallisia ihmisiä paremmin, mikä on oikein tai miten todellinen vapaus saavutetaan. Jokainen liike kohti poliisivaltiota perustellaan moraalisesti hyväksyttävillä perusteilla. Ihmiset on helpompi vangita, jos heidät saadaan hyväksymään jatkuvasti kapeneva vapauspiirinsä, minkä lisäksi vangitsijoille on helpompaa, jos he kokevat tekevänsä vangitsemisen moraalisesti hyvistä syistä. Näin on ollut ennen ja näin on edelleen, sekä ulkomailla että Suomessa.
Britanniassa 20 000 yksityisihmisten kotiin asennetaan valvontakamerat. Kameroilla on tarkoitus valvoa, että lapset syövät kunnollisesti, käyvät koulussa ja menevät oikeaan aikaan nukkumaan. Kameravalvonnan lisäksi yksityisiä vartijoita lähetetään tekemään kotitarkistuksia projektiin kuuluviin asuntoihin. Koko projektin ideana on pyrkiä parantamaan perheitä "huonosta käytöksestä". Huonon käytöksen määrittelee luonnollisesti julkinen valta. Tämä tarkoittaa sitä, että se, mikä on huonoa käytöstä, voi - ja tulee - muuttumaan riippuen täysin siitä, kuka milloinkin sattuu olemaan vallankahvassa.
Suomessa Internetin ennakkosensuurijärjestelmää perusteltiin sillä, että se estää lapsipornon levittämistä. Lex Nokia, eli yleinen urkintalaki, ajettiin läpi sillä, että se ehkäisee yritysvakoilua ja yrityssalaisuuksien varastamista. Uusi passilaki luo sormenjälkirekisterin, johon joutuvat ajan kanssa lähes kaikki Suomen kansalaiset. Poliisille halutaan antaa oikeus käyttää tätä rekisteriä, koska sen uskotaan auttavan poliisi ratkaisemaan vakavia rikoksia. Jokaisessa tapauksessa motiivit ovat pohjimmiltaan hyvät, mutta käytännössä kaikki tämä luo järjestelmän, joka antaa hirvittävät määrät valtaa kenelle tahansa, kuka vain sattuukin istumaan hallitsevassa asemassa.
Ihmisillä on taipumusta uskotella itselleen, että asiat tulevat jatkumaan aina samalla tavalla. Näin ei ole. Jo nykyisenkaltainen suhteellisen pitkä suhteellisen rauhanomainen ja suhteellisen turvallinen aikakausi on historiallinen kuriositeetti. Menneisyys on täynnä ihmisiä, jotka tahtovat hallita ja jotka ovat heikkomielisyydessään kuvitelleet tietävänsä muita paremmin, mikä on absoluuttisesti oikein ja miten asioiden tulee mennä. Ihmiset kuten Stalin ja Bush ovat vain räikeimpiä esimerkkejä pitkästä listasta despootteja ja tyranneja. Ihmiskunta ei ole muuttunut niin olennaisesti, että historia ei voisi toistaa itseään. Jos valtiossa on valmiina järjestelmä, jolla ketä tahansa voidaan salakuunnella, valvoa ja jäljittää, ja joku neo-Hitler sattuu saamaan vallan, ei ole mitään syytä, miksi tämä neo-Hitler ei käyttäisi tätä järjestelmää ajaakseen omaa ideologiaansa.
Koko ihmiskunnan historia on todisteena siitä, että jos valtaa voidaan käyttää väärin, sitä tullaan käyttämään väärin. Vakuuttelut, että "hullujen puhetta!" tai "eihän tässä nyt oikeasti olla poliisivaltiota kohti menossa!" toimivat vain niin pitkälle kuin niin ei oikeasti käy; minkäänlaista voimaa muuttaa tulevaisuutta niillä ei ole. Siinä vaiheessa, kun piru on merrassa, vakuuttelut eivät paina yhtään mitään. Valtio ei voi koskaan tietää, mikä on oikein tai hyvää. Moraali on inhimillinen ominaisuus, ja valtio ei ole ihminen, vaan kylmä, puhtaasti käytännöllinen välttämättömyys ylipaisuneessa ihmisyhteisössä. Valtion tehtävänä on suojella ihmisten negatiivista, todellista vapautta, eikä pyrkiä saamaan valtaa, jolla se voi pakottaa ihmiset olemaan vapaita siten, kuten se itse katsoo aiheelliseksi.
"Hän, joka on valmis uhraamaan olennaisen vapautensa hetkellisen turvallisuuden takia, ei ansaitse kumpaakaan ja menettää molemmat."
- Benjamin Franklin
Positiivinen vapaus taas on vallan käyttämistä joidenkin tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. Esimerkkinä positiivisesta vapaudesta käy tupakkalaki, jonka avulla julkinen valta estää kansasta riippumatta ihmisiä polttamasta tupakkaa ravintoloissa. Positiivisen vapauden ydin on se, että ne, joilla on valtaa, käyttävät valtaa tehdäkseen maailmasta sellaisen kuin he itse tahtovat. Berlinin pointti oli, että idea positiivisesta vapaudesta tulee liki poikkeuksetta johtamaan tyranniaan, mielivaltaan ja kaikkeen muuhun kuin vapauteen. Siinä vaiheessa, kun ihmisillä on filosofinen käsitys siitä, että he tietävät paremmin kuin muut, mikä on oikein ja mikä on väärin, he voivat oikeuttaa julmat teot jaloilla päämäärillään. Tarkoitus pyhittää keinot.
Historia on toistuvasti osoittanut, että Berlin oli oikeassa. Vuonna 1917 Venäjällä bolševikkien vallankumouksen alkuperäinen tarkoitus oli vapauttaa työväki ja kansa tsaarin epäoikeudenmukaiseksi koetun vallan alta. Vallankumouksen seurauksena syntynyt Neuvostoliitto vaikutti aluksi askeleelta parempaan ja vapaampaan maailmaan, jossa työväen oikeuksia suojattiin ja valvottiin. Työväen oikeudet kuitenkin määritteli valtio, eikä työväki tai kansa itse.
Neuvostoliitossa vain yksi puolue oli sallittu, jotta valtaa kansalta yrityksille siirtävä kapitalismi ei hiipisi sisälle ja murtaisi kansan yksinoikeutta työnsä hedelmiin ja demokratiaan. Muita ideologioita ja vaihtoehtoisia tapoja käsittää vapaus alettiin pelätä, sillä jos oli mahdollista, että kapitalismi hiipii Neuvostoliittoon erilaisten puolueiden kautta, miksi ei olisi mahdollista, että se voi soluttautua järjestelmään myös yhden puolueen sisältä? Pelosta seurasi vaino ja Neuvostoliitosta tuli diktatuuri. Usko siihen, että valtio pystyisi ymmärtämään, mikä on hyväksi, tuli loppujen lopuksi maksamaan 60 miljoonaa ihmishenkeä.
Neuvostoliitto ei ole ainutlaatuinen tapahtuma historiassa. Yhdysvallat on toteuttanut enemmän tai vähemmän aktiivisesti presidentti Ronald Reaganin päivistä lähtien niin kutsuttua neokonservatiivista ideologiaa. Tähän ideologiaan kuuluu ajatus siitä, että on suorastaan Yhdysvaltain velvollisuus käyttää sen sotilaallista ja taloudellista mahtia levittääkseen demokratiaa, taloudellista liberalismia sekä ihmisoikeuskulttuuria Yhdysvaltain rajojen ulkopuolelle. Demokratia, vapaus sekä ihmisoikeudet ovat luonnollisesti hyviä asioita, mutta neokonservativismi lankeaa täysin samaan ansaan kuin neuvostoliittolainen sosialismi, hyvänä esimerkkinä sota Irakissa.
Irakin sodan virallisena tarkoituksena oli kaataa diktaattori Saddam Hussein ja vapauttaa Irakin kansa. Saddam ei kuitenkaan ollut tehnyt mitään todellista vahinkoa Yhdysvalloille viime aikoina, joten hyökkäys Saddamin hallitusta vastaan olisi ollut provokaatio USA:n puolelta. USA:n oli kuitenkin päästävä hyökkäämään Saddamin kimppuun, sillä muuten Saddamia ei olisi mahdollista saada kaadettua. Niinpä USA keksi valheen joukkotuhoaseista, joita Saddamilla muka oli. Näennäisesti hyvät tarkoitukset toimivat USA:n hallitukselle oikeutuksena valehdella omalle kansalleen ja lähettää maa sotaan valheen perusteella.
Käytännössä kaikki diktatuurit ja tyranniat ovat rakentuneet sille, että vallanpitäjät ovat kuvitelleet tietävänsä tavallisia ihmisiä paremmin, mikä on oikein tai miten todellinen vapaus saavutetaan. Jokainen liike kohti poliisivaltiota perustellaan moraalisesti hyväksyttävillä perusteilla. Ihmiset on helpompi vangita, jos heidät saadaan hyväksymään jatkuvasti kapeneva vapauspiirinsä, minkä lisäksi vangitsijoille on helpompaa, jos he kokevat tekevänsä vangitsemisen moraalisesti hyvistä syistä. Näin on ollut ennen ja näin on edelleen, sekä ulkomailla että Suomessa.
Britanniassa 20 000 yksityisihmisten kotiin asennetaan valvontakamerat. Kameroilla on tarkoitus valvoa, että lapset syövät kunnollisesti, käyvät koulussa ja menevät oikeaan aikaan nukkumaan. Kameravalvonnan lisäksi yksityisiä vartijoita lähetetään tekemään kotitarkistuksia projektiin kuuluviin asuntoihin. Koko projektin ideana on pyrkiä parantamaan perheitä "huonosta käytöksestä". Huonon käytöksen määrittelee luonnollisesti julkinen valta. Tämä tarkoittaa sitä, että se, mikä on huonoa käytöstä, voi - ja tulee - muuttumaan riippuen täysin siitä, kuka milloinkin sattuu olemaan vallankahvassa.
Suomessa Internetin ennakkosensuurijärjestelmää perusteltiin sillä, että se estää lapsipornon levittämistä. Lex Nokia, eli yleinen urkintalaki, ajettiin läpi sillä, että se ehkäisee yritysvakoilua ja yrityssalaisuuksien varastamista. Uusi passilaki luo sormenjälkirekisterin, johon joutuvat ajan kanssa lähes kaikki Suomen kansalaiset. Poliisille halutaan antaa oikeus käyttää tätä rekisteriä, koska sen uskotaan auttavan poliisi ratkaisemaan vakavia rikoksia. Jokaisessa tapauksessa motiivit ovat pohjimmiltaan hyvät, mutta käytännössä kaikki tämä luo järjestelmän, joka antaa hirvittävät määrät valtaa kenelle tahansa, kuka vain sattuukin istumaan hallitsevassa asemassa.
Ihmisillä on taipumusta uskotella itselleen, että asiat tulevat jatkumaan aina samalla tavalla. Näin ei ole. Jo nykyisenkaltainen suhteellisen pitkä suhteellisen rauhanomainen ja suhteellisen turvallinen aikakausi on historiallinen kuriositeetti. Menneisyys on täynnä ihmisiä, jotka tahtovat hallita ja jotka ovat heikkomielisyydessään kuvitelleet tietävänsä muita paremmin, mikä on absoluuttisesti oikein ja miten asioiden tulee mennä. Ihmiset kuten Stalin ja Bush ovat vain räikeimpiä esimerkkejä pitkästä listasta despootteja ja tyranneja. Ihmiskunta ei ole muuttunut niin olennaisesti, että historia ei voisi toistaa itseään. Jos valtiossa on valmiina järjestelmä, jolla ketä tahansa voidaan salakuunnella, valvoa ja jäljittää, ja joku neo-Hitler sattuu saamaan vallan, ei ole mitään syytä, miksi tämä neo-Hitler ei käyttäisi tätä järjestelmää ajaakseen omaa ideologiaansa.
Koko ihmiskunnan historia on todisteena siitä, että jos valtaa voidaan käyttää väärin, sitä tullaan käyttämään väärin. Vakuuttelut, että "hullujen puhetta!" tai "eihän tässä nyt oikeasti olla poliisivaltiota kohti menossa!" toimivat vain niin pitkälle kuin niin ei oikeasti käy; minkäänlaista voimaa muuttaa tulevaisuutta niillä ei ole. Siinä vaiheessa, kun piru on merrassa, vakuuttelut eivät paina yhtään mitään. Valtio ei voi koskaan tietää, mikä on oikein tai hyvää. Moraali on inhimillinen ominaisuus, ja valtio ei ole ihminen, vaan kylmä, puhtaasti käytännöllinen välttämättömyys ylipaisuneessa ihmisyhteisössä. Valtion tehtävänä on suojella ihmisten negatiivista, todellista vapautta, eikä pyrkiä saamaan valtaa, jolla se voi pakottaa ihmiset olemaan vapaita siten, kuten se itse katsoo aiheelliseksi.
"Hän, joka on valmis uhraamaan olennaisen vapautensa hetkellisen turvallisuuden takia, ei ansaitse kumpaakaan ja menettää molemmat."
- Benjamin Franklin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
