torstai 9. huhtikuuta 2009

Jussi Halla-aho, Timo Soini ja hatullinen paskaa

Kommentoin nyt viime aikojen tapahtumia, eli tätä koko Halla-ahon valitsijayhdistys/Soinin lausunnot Pressiklubissa -fiaskoa. Kuten kaikki varmasti tietävät, en ollut millään tavalla mielissäni siitä, että Halla-ahon ehdokkuus torpattiin. Itse asiassa se tuntui törkeältä ja pöljältä, mutta ei kuitenkaan sen takia, että itse päätös olisi ollut automaattisesti moitittava. Kyse oli nimittäin siitä, että päätöksen takana olevat perustelut olivat tyhjää ilmaa ja hyvin todennäköisesti valheellisia. Valheellisuusteesiä tukevat niin Timo Soinin ristiriitaiset lausunnot kuin myös ihan puhdas logiikka. Minulla ei kuitenkaan ole mitään Timo Soinia vastaan henkilönä, vaan ainoastaan hänen nykyisiä tekojaan vastaan. Ihmiset, jotka sekoittavat henkilön ja hänen inhimilliset virheensä toisiinsa, ovat hakoteillä.

Timo Soini kommentoi, että hän teki päätöksen EU-vaaliehdokkuudestaan kolme viikkoa ennen perussuomalaisten hallituksen kokousta. Jussi Halla-ahon valitsijalistaa taas ei ollut ryhdytty vielä silloin keräämäänkään, vaan keräys alkoi vasta noin kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Soini oli jo tehnyt päätöksensä. Tietysti on mahdollista, että päätös hyllyttää Halla-aho ei liittynyt millään tavalla Soinin temppuun. Henkilökohtaisesti en usko sitä, koska ehdokasasettelua ei ajatella henkilö kerrallaan, vaan kokonaisuutena, ja on melko epärealistista, että kahden potentiaalisen ääniharavan mahdolliset ehdokkuudet eivät olisi liittyneet toisiinsa.

Puoluehallitus myös väitti, että se ei anna minkään ulkopuolisen vaikuttaa päätöksiinsä. Tämä oli paskapuhetta.

Tuut, tuut! täältä tulee vinkkimobiili! Mikäli Mäki-Ketelän lista oli syynä Halla-ahon hyllyttämiselle, silloin puoluehallitus nimenomaan antoi päätösvallan ulkopuolisen käsiin. Jussi Halla-aholla ei ollut mitään tekemistä koko valitsijayhdistyksen kanssa, minkä hän oli itse sanonut täysin suoraan ja vailla mitään epäselvyyttä. Jos valitsijayhdistyslista olisi vaikuttanut päätökseen, pystyisivät puoluehallituksen ulkopuoliset manipuloimaan aina puoluehallituksen päätöksiä keräämällä listoja. Sekä positiivinen että negatiivinen päätös ovat päätöksiä, ja jos kumpikaan näistä on ulkopuolisen aiheuttamia, silloin ulkopuolinen nimenomaan vaikutti päätökseen.

Otetaan esimerkki; Vihreät naiset (tai joku vastaava taho) on kuullut, että puoluehallitus on miettimässä jonkun Vihreiden naisten mielestä epämiellyttävän tyypin X ottamista ehdolle. Vihreät naiset miettivät, että miten he voivat vaikuttaa tähän päätökseen, koska jos X pääsee ehdolle, tulee Vihreille naisille tukalat olot. Vihreät naiset päätyvät siihen, että he alkavat lähetellä puoluehallitukselle "painostavia sähköposteja" ja samalla ryhtyvät keräämään valitsijayhdistystä, jotta puoluehallitus tulkitsisi päätöksen painostukseksi.

Jos puoluehallitus olisi tahtonut tehdä päätöksensä siten, että ulkopuolinen ei olisi voinut painostaa, silloin puoluehallitus olisi perustanut päätöksensä johonkin, joka ei liity ulkopuolisiin millään tavalla. Hyviä vaihtoehtoja olisivat olleet esimerkiksi se, että Jussi Halla-aho ei ole puolueen jäsen ja listalla on jo yksi sitoutumaton ehdokas (Veltto Virtanen), tai sitten se, että Jussi Halla-aho ei ole tehnyt kantaansa Lissabonin sopimukseen riittävän selväksi. Mäki-Ketelän hanke ei ollut millään tavalla järkevä perustelu, vaan yksinkertaisesti ontuva ja todennäköisesti valheellinen.

Timo Soini epäonnistuu ymmärtämään, että häntä ei kritisoida niinkään päätöksestä hyllyttää Halla-aho, vaan kyse on siitä, että päätös on perusteltu valheellisesti ja epäjohdonmukaisesti. Sen sijaan, että Timo Soini olisi tajunnut tätä, hän onnistuu tekemään jotain aivan järjettömän typerää ja ennennäkemätöntä ryhtyessään haukkumaan Halla-ahon tukijoita propellipäiksi, kottaraisenpesään tuijottelijoiksi ja puolueen hajoittajiksi. Kevyesti Timpan huonoin peliliike koko hänen uransa aikana. Kerran yritin iskeä tyttöä sanomalla, että silmänsä tuikkivat kuin Talbotini jarruvalot, mutta sekään ei ollut yhtä huono peliliike kuin Soinin veto.

Se, että puolueen puheenjohtaja ryhtyy haukkumaan oman puolueensa jäseniä, oman puolueensa äänestäjiä ja oman itsensä äänestäjiä, on ennennäkemätöntä suomalaisessa politiikassa. Piikittely, jopa rankka sellainen, kuuluu olennaisesti poliittiseen retoriikkaan, mutta yleensä se varataan poliittisille vastustajille, ei omille kannattajille, jotka ovat paiskoneet töitä hiki hatussa puolueen eteen.

Timo Soinin lausunnot ovat ymmärrettävästi herättäneet vittuuntuneisuutta, erityisesti puolueen sisällä. En ymmärrä Timo Soinin motiiveja siihen, miksi hän väen vängällä tahtoo nähdä joka puolella "puolueen hajoittajia". Kun niitä ei sitten näy, hän ryhtyy itse henkilökohtaisesti hajoittamaan omaa puoluettaan. Toisaalta ukko myös uskoo enkeleihin ja paaveihin, joten aika monet hänen motiivinsa saattavat mennä yli hilseeni.

Tuen Halla-ahoa EU-ehdokkuushankkeessa muutamasta syystä. Pääasiallinen syy on se, että media, Suomen "oikeus"laitos" ja muut instanssit ovat riepotelleet ja kohdelleet Halla-ahoa kaltoin. Tunnen sympatiaa Halla-ahoa kohtaan ja uskoisisin, että tajuan ainakin jotenkin, miltä hänestä tuntuu. Tämä nykyinen "Halla-aho haluaa ampua homoja päähän" ei eroa siitä, mitä kunnallisvaalien aikaan tuli omalle kohdalleni; "Jiri Keronen pitää natsilippua parvekkeella." Kyse on samasta asiasta, mutta potenssiin kymmenen.

Itse asiassa olen melkein varma, että ennemmin tai myöhemmin minullekin pätkähtää syyte, kunhan pääinkvisiittori Illman taas tahtoo mielipuoliselle kampanjalleen helppoja kohteita. Halla-ahon tukemisessa kyse on talvisodan hengestä; kaveria ei jätetä. Toisin kuin talvisodassa, tällä kertaa vihollinen ei tule rajojemme ulkopuolelta, vaan tällä kertaa vihollinen on rajojemme sisäpuolella painamassa nappia.

Toiseksi Halla-ahon kannattajakortin täyttäminen on demokraattinen vastalause oikeuslaitokselle, Erkko-medialle ja maansa myyneille poliitikoille, jotka ovat yrittäneet hiljentää Halla-ahoa lokakampanjallaan ja syytteellä. Jos Suomen oikeuslaitos kuvittelee, että se voi hiljentää yhtään ketään poliittisilla syytteillä, Suomen oikeuslaitokselle pitää näyttää, että se ei onnistu. Jo se, että Halla-aho sai syytteen, on syy tehdä kaikkensa, että hänen asiansa tulisi mahdollisimman monen ihmisen tietoisuuteen. Tässä on sama logiikka kuin siinä, että poliittisista syistä sensuroidut kirjat ovat yleensä lukemisen arvoisia. Halla-ahon laittaminen EU-vaaleihin ehdokkaaksi - joko omalla listallaan tai persuissa - on täydellinen tapa osoittaa Suomen epäoikeuslaitokselle ja propagandamedialle sen oma heikkous ja kyvyttömyys.

Kolmanneksi Halla-ahon EU-vaaliehdokkuus on keino tuoda Halla-ahon asiaa esille, kuten tuli jo mainittuakin. Halla-aho tuskin tulee menemään läpi yksin omalta listaltaan, mutta se ei ole koskaan ollutkaan mikään pointti. Kyse on siitä, että jos Halla-aho saadaan ehdolle omalta listaltaan, ei media voi olla huomioimatta sitä, minkä lisäksi kyse on melko ainutlaatuisesta tapahtumasta Suomen poliittisessa historiassa. Suomen islamisaatio tulee jatkumaan riippumatta siitä, onko Halla-aho ehdolla vai ei, mutta Halla-ahon ehdokkuus on keino saada ihmiset ymmärtämään, mistä asiassa on kyse. Nimen pistäminen Halla-ahon valitsijayhdistykseen on demokraattinen tapa osoittaa, että haluaa tämän asian nousevan julkiseen keskusteluun.

Toivon, että mahdollisimman moni tulostaa, täyttää ja lähettää Halla-ahon kannattajakortin riippumatta siitä, ketä he aikovat äänestää. Kannattajakortin täyttäminen ei sido mihinkään millään tavalla, eikä se ole yhtä kuin äänestäminen tai "puolen valitseminen", mitä jotkut jostain syystä tahtoisivat sen olevan. Kannattajakortin täyttäminen ei myöskään ole puolueen rivien hajoittamista tai mitään muutakaan sellaista. Kannattajakortti on ainoastaan yksi äänestyksestä tai puolueen palvomisesta erillinen tapa toimia demokraattisesti ja pyrkiä vaikuttamaan kansalaisaktiivisuuden kautta. Ja jos sille tielle lähdette, niin käykääpä tilaamassa ja allekirjoittamassa myös Piraattipuolueen kannattajakortti. Sen kanssa ette joudu maksamaan edes postimaksuja.

30 kommenttia:

Prophet Muhammed Caricatures kirjoitti...

Moro Jiri Keronen

Ihan oli asiaa ja allekirjoitettavaa sanomaa.

Lopussa saattaa olla lapsus. Minulla on mielikuva ettei samoihin vaaleihin saa nimi olla havaittavissa kahdelta yhdistys- ja tai puoluelistalta oikeusministeriön tarkastuksessa.

Eli jos laitat nimesi Jussi Halla-ahon kannatusyhdistykselle näissä vaaleissa ja samaan aikaan Piraattijärjestölle, niin kummatkin mitätöityy. Eri asia on jos ko. Piraattipuolue toimittaa ko. nimet vasta Eu-vaalien jälkeen jolloin nimet päteviä molemmissa.

Korjatkaa viisaammat oikeusministeriöstä tarkistaen onko mielikuvani väärä

Signeeraus:

Seppo Lehto Muhammed pilakuvataiteilija, joka on edelleen sitä mieltä mitään ja ketään nöyristelemättä että kamelikuski Muhammed oli rosvo ja pedofiili omana aikanaan.

Totuus on totuus, vaikka suomenkielisiltä pyritäänkin riistämään oikeus omaan äidinkieleensä ja ilmaisuvapauteen tässä maassa ja laajemminkin EU:ssa

Anonyymi kirjoitti...

Prophet: Saa olla useammankin kannatusliikkeen listalla. Vaikka samoja vaaleja koskien.

Keronen: Ei Halla-ahon hylkääminen johdu mistään erityisestä listasta. Se johtuu siitä Halla-ahon ympärillä pyörivästä epämääräisestä porukasta, joka nyt solvaa ja uhkailee Timo Soinia esim. Suomi24:llä. Sama porukka oli pyrkinyt vaikuttamaan ehdokasvalintoihin esim. lähettämällä Soinille sähköpostia.

Sitä en tiedä, keitä nämä ovat. Suurimmaksi osaksi lienevät innokkaita Halla-ahon kannattajia, mutta joku voi tulkita että ne ovat "viherpunikkien provokaattoreita".

Terveisin Koira

Janne Kuivasniemi kirjoitti...

Oli Soinin syy mikä tahansa ja perustelut kuinka hepposet, ei Soinia kannata enempää dissata.

Edelleen Persut ovat olleen ainut puolue joka on yrittänyt vastustaa pöljää maahanmuuttopolitiikkaa vastaan.

Eniten Halla-ahoa autetaan keräämällä nimiä ja unohtamalla Soinin/Persujen harha askel.

Eli keskitytään itse asiaan.

Herra Jumala on suuttunut kirjoitti...

Näin kiirastorstaina voinemme ytimekkäästi sanoa:

Ole kansamme Herra Jeesus ja poista epäuskoiset joukostamme

Tahot jotka yrittävät saada ilmaisun- ja sananvapauttamme rajoitettavaksi toimivat samoin kuin meidän Herramme Jeesus Kristuksen vainoajat rontti 2000 vuotta sitten. Toimintametodit, motiivit, perusteet ja syytteet ovat samat. Ainoastaan ristiriipunta tuloksena uupuu. Nykyajan Jumalan karitsoina Seppo Lehto ja Jussi Halla-aho, sekä mahdollisesti sinä joka rohkenet olla samaa mieltä kuin kansamme esitaistelijat

Ron Chaine kirjoitti...

"Kerran yritin iskeä tyttöä sanomalla, että silmänsä tuikkivat kuin Talbotini jarruvalot, mutta sekään ei ollut yhtä huono peliliike kuin Soinin veto."

Ei varsinkaan kun muistelen että eikös se tyttö istunut sitten iltaa samassa seurassa?

Jouko Piho/www.kolumbus.fi/jouko.piho kirjoitti...

Asiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mahtaakohan tilanne olla nyt se, että "hei-hei Perussuomalaiset"?

Jotenkin tuntuu siltä että Timo Soini vetäisi nyt venkoilullaan ja läpinäkyvillä tekosyillään puolueensa sellaiseen syöksykierteeseen jota ei ihan heti oikaista.

Uusi "Sekularismipuolue", anyone?-)

Anonyymi kirjoitti...

Terve, Jiri Keronen!

Olen jonkin aikaa seurannut sinun ja Halla-ahon kirjoituksia. On sanottava, että useimmiten kirjoitatte asiasisällöltään hyvin perusteltua tekstiä. Teksti on sujuvaa ja sitä on miellyttävää lukea. Mutta jossakin mättää, koska kumpikin olette ajautuneet median hampaisiin, toinen on jo saanut syytteen sekä ilmeisesti suututtanut Timo Soininkin.

Minun nähdäkseni sekä sinun että Halla-ahon ongelma on se, että kumpikin on ottanut härkäpäisesti "pyhäksi missiokseen" sananvapauden rajojen ns. etsinnän ja testaamisen. Tällä tarkoitan sitä, että sinänsä asiapitoiset kirjoitukset sisältävät lähes poikkeuksetta provokatiivisia (mutta asian kannalta täysin tarpeettomia) ilmauksia. Siinä helposti unohtuu, että tosielämässä raja sananvapauden oikeinkäytön ja väärinkäytön välillä ei ole ideaalisen täsmällinen, vaan näiden välissä on ns. harmaa vyöhyke. Tällä vyöhykkeellä esimerkiksi kirjoittaja voi itse (perustellusti) sanoa, ettei ole ylittänyt omista tarkoitusperistään käsin laittomuuden rajaa, mutta samalla joku toinen voi omasta lähtökohdastaan käsin (perustellusti) väittää näin tapahtuneen. Tällaisessa tilanteessa sitten viime kädessä oikeuslaitos on se, joka päättää, tapahtuiko rikos vai ei. Ongelmaksi muodostuu myös se, että tällä tavalla syntyvän kohun keskellä itse asia, vaikkapa aiheellinen maahanmuuttokritiikki, hautautuu kokonaan jostakin tarpeettomasta ylilyönnistä aiheutuneen oikeusprosessin alle.

Minun nähdäkseni poliitikon/poliitikoksi pyrkivän tulee tarkoin varoa ajautumista tälle harmaalle vyöhykkeelle. Eihän poliitikon varsinaisesta työstä (kansalaisten asioiden hoidosta) tule mitään, jos koko ajan on media, oikeuslaitos, joku kansanryhmä tai muut poliitikot perässä vaatimassa tilille milloin mistäkin letkautuksesta. Asiansa pitää pystyä kertomaan napakasti, mahdollisesti värikkäitäkin ilmauksia käyttäen, mutta ilman riskiä joutua syytteeseen ties mistä kiihotuksesta/herjaamisesta tms. Poliitikko, joka ei osaa elää sopusoinnussa erityisesti median kanssa, on lähes toimintakyvytön, josta ei ole kenellekään mitään hyötyä, vaan hänen kaikki energiansa kuluu omien sanomisten selittelyssä ja pahimmassa tapauksessa käräjillä.

Mielestäni on myös hiukan naivia kuvitella, että muka media, valtionsyyttäjä ja muut poliitikot lähtisivät ihan ilman mitään hyväksyttävää syytä jotakuta vastaan hyökkäämään. Kyllä pitää pystyä katsomaan peiliin ja hyväksyä todellisuus: mitä tuli sanottua väärin, kun on "ajojahdin" kohteeksi jouduttu.

On selvää, että maahanmuuttoon liittyy ongelmia ja epäkohtia. Toivon, että mm. sinä ja Halla-aho jatkatte niiden käsittelyä julkisesti. Tätä helpottaisi se, jos välttäisitte jatkossa vääränlaiset kohut, joissa julkinen huomio kiinnittyy täysin epäoleellisiin seikkoihin. Esimerkiksi islamin sallimia lapsiavioliittoja tulee vastustaa ja kritisoida, mutta tämän voi tehdä nimittelemättä islamia "pedofiiliuskonnoksi".

Ystävällisin terveisin
Jari

Anonyymi kirjoitti...

Hei Jari,

Minusta olet väärässä siinä, että kaikkien pitäisi taipua nykyiseen poliittiseen hymistelyyn ja hyssyttelyyn. Aika moni kaipaa kavereita, jotka julkisesti sanovat mistä kana kusee eivätkä pyytele jatkuvasti anteeksi mielipiteitään tai tekemisiään. Huonoin syy korrektiudelle ja hyvälle käytökselle on (mainitsemasi) media, joka ei todellakaan ole mikään objektiivinen tiedon välittäjä tai epäkohtien esillenostaja - kuten sinä näytät naivisti uskovan.

Politiikassa pitäisi pyrkiä suoruuteen, selkeyteen ja yksinkertaisuuteen. Nykyisellään siitä saa rikossyytteen.

Marko kirjoitti...

"Anonyymi kirjoitti...
Prophet: Saa olla useammankin kannatusliikkeen listalla. Vaikka samoja vaaleja koskien."



Tutkin Vaalilakia Finlexista ja sen mukaan EI saa olla kuin yhdellä listalla.

12 luku "Europarlamenttivaalit"
169 § "Valitsijayhdistyksen perustaminen"
LAINAUS:
Äänioikeutettu voi olla jäsenenä vain yhdessä valitsijayhdistyksessä. Jos hän on jäsenenä kahdessa tai useammassa valitsijayhdistyksessä, Helsingin vaalipiirilautakunnan on poistettava hänen nimensä kaikista perustamisasiakirjoista.

Jiri Keronen kirjoitti...

Marko ja Profeetta ja muut:

Piraattipuolueen kannattajakortteja ei kerätä valitsijayhdistystä varten, vaan puolueen saamiseksi puoluerekisteriin. Halla-ahon kannattajakortit kerätään sitä varten, että Halla-aho saataisiin eurovaaliehdokkaaksi. Ne eivät siis ole samanlaisia kannattajakortteja, joten ne eivät ns. "kumoa" toisiaan.

Tapio Tuuri kirjoitti...

Kyllä tämä maa pari sellaista poliitikkoa kestää, jotka kokeilevat sananvapauden rajoja. Vastapainona sellaisia on aivan riittävästi, jotka eivät kokeile.

Anonyymi kirjoitti...

Pari kysymystä:

-Mielipiteennne siitä miksi Soini tiputti Halla-ahon listoilta?

-Mikä Halla-ahon mahdollisessa itsenäisessä ehdokkuudessa olisi niin ainutlaatuista?

Vasarahammer kirjoitti...

Minusta Keronen on jättänyt väärällä tavalla provosoimisen ja parantanut kirjoitustensa laatua kuin sika juoksuaan.

Jos suomalainen yhteiskunta ei kestä Kerosen tekstejä, silloin vika on suomalaisessa yhteiskunnassa eikä Kerosessa.

Anonyymi kirjoitti...

Hei.
Minulta jäi tuo Soinin kommentti Halla-ahosta näkemättä/kuulematta kiireiden vuoksi. Hän oli ilmeisesti esittänyt kovaa kritiikkiä Halla-ahosta..??
Mistä mahtaisin löytää hänen kommenttinsa?
Kiitos.

Jiri Keronen kirjoitti...

-Mielipiteennne siitä miksi Soini tiputti Halla-ahon listoilta?

Veikkaan, että se liittyi syytteeseen ja siihen, että Soini ei pysty käsittämään, miksi syyte todellisuudessa tuli. Soini kuuluu kuitenkin siihen sukupolveen, joka ei oletusarvoisesti ymmärrä Internetiä. Koko tämän Homma-ilmiön skaala ja todellinen merkitys on mennyt Soinilta tyystin ohi. Soini todennäköisesti vielä luulee, että media puhuu totta, ja hän toimii sen mukaisesti.

Varmahan tästä asiasta ei voi olla, koska todellista syytä ei ole kerrottu. Todennäköisesti se tulee ennemmin tai myöhemmin paljastumaan, ainakin sillä tavalla osaksi, että sen saa kaivettua esille pienellä salapoliisityöllä.

-Mikä Halla-ahon mahdollisessa itsenäisessä ehdokkuudessa olisi niin ainutlaatuista?

Suomesta ei ole aikaisemmin tullut eurovaaleihin itsenäisiä ehdokkaita omilta valitsijalistoiltaan. Erilaiset pienpuolueet ja useamman ihmisen valitsijalistat ovat lähimpänä Halla-ahon tilannetta. Jo se tekee Halla-ahon mahdollisesta ehdokkuudesta historiallisen. Sen lisäksi Halla-ahon takana on valtava määrä kansaa, huolimatta siitä mustamaalaus- ja lokakampanjasta, jonka media on häntä vastaan suunnannut.

Yksi Mies kirjoitti...

Sananvapauden rajoja tulee koetella usein, sillä harmaalta vyöhykkeeltä poissa pysyminen kaventaa sananvapautta pidemmän ajan kuluessa. Kun yleisesti totutaan siihen, ettei joitain asioita ole sopivaa sanoa ääneen, niin jonain päivänä niiden sanomisesta tulee paheksuttua, jopa "rikollista". Vaikka oikeuslaitos toimisi täysin vilpittömästi ja objektiivisesti, niin sananvapaus-, kunnianloukkaus- tai kiihottamiskysymyksissä se peilaa vallitsevaa kulttuuria, ja irtiottoja tekevät saavat helposti turpiinsa. Jos on jotain sanottavaa, niin se toki kannattaa sanoa koherentisti ja ymmärrettävästi, mutta harmaalla alueella liikkumista ei suotta tule välttää.

Kannattaako poliitikon ajaa asiaansa ärsyttämättä ketään? Se on kiinni poliitikosta ja asiasta. Jos tarkoitus on nostaa kissa pöydälle ja ottaa esiin asia, jota muut karttavat, niin voi hyvinkin olla tarpeen mennä suoraan iholle ja olla piikki lihassa. Jopa sillä riskillä että itse ottaa sontaa päälleen enemmän kuin on sopivaa tai kohtuullista. Itse olen Halla-ahon tekstien ja julkisen esiintymisen perusteella päätellyt, että maamme tulevaisuus kiinnostaa häntä enemmän kuin oma vaivannäkö tai kärsimys. Moni "häirikkö" tai urapoliitikko olisi lopettanut jo kymmenen vastoinkäymistä aiemmin. Olen siinä käsityksessä, että moni politiikkaa seuraava kansalainen näkee saman. Mies lapioi, vaikka selkää pakottaa. Koska se on tärkeää.

Jos haluaa olla kuiva ja hajuton julkisivupoliitikko, joka kerää "se on niin mukava ja kiva tyyppi" -äänet, niin tulee varmasti pyrkiä isolle listalle ja olla ottamatta voimakasta kantaa mihinkään tulenarkaan. Itse olen äänestänyt vaaleissa ehdokkaita, joiden kanssa en varmaankaan lähtisi oluelle, mutta joiden uskon edistävän haluamiani asiota tehokkaasti. Omasta mielestäni yya-aikakauden hengessä kulkeva "älä sano poikittaista sanaa" -poliitikko pilkkaa koko demokraattista järjestelmää. Vaalien tehtävä on antaa kansalle valta valita ne henkilöt, joiden he luottavat hoitavan asioitaan parjaiten. Jos pidetään ensin missikisat, jonka jälkeen voittajat sitten supisevat asiansa parlamenttien ja virastojen käytävillä, salassa julkisuudelta, niin kaikki ei ole kansanvallassa hyvin.

Vasarahammer kirjoitti...

"Veikkaan, että se liittyi syytteeseen ja siihen, että Soini ei pysty käsittämään, miksi syyte todellisuudessa tuli. Soini kuuluu kuitenkin siihen sukupolveen, joka ei oletusarvoisesti ymmärrä Internetiä."

Näin voi olla. Soini on muutaman vuoden vanhempi kuin minä ja itse kuuluun varhaisimpiin internetin (Usenet) käyttäjiin. Jo tuolloin oli nähtävissä, että netistä tulee vielä iso juttu ja näinhän lopulta kävi.

Soini ei myöskään ole ymmärtänyt syrjinnänvastaisen lainsäädännön olemusta ja sitä, että laki kiihotuksesta kansanryhmää vastaan mahdollistaa melkein mitä tahansa.

Jos joku tuomitaan kiihotusrikoksesta, se ei tarkoita, että tämä joku olisi oikeasti rikollinen.

"Koko tämän Homma-ilmiön skaala ja todellinen merkitys on mennyt Soinilta tyystin ohi. Soini todennäköisesti vielä luulee, että media puhuu totta, ja hän toimii sen mukaisesti."

Tämäkin voi pitää paikkansa. Persujen vanha kaarti todennäköisesti pitää lehtijuttuja paljon enemmän totena kuin kokeneet netinkäyttäjät, jotka pystyvät tarkistamaan toimittajan väitteiden valheellisuuden vaivattomasti.

Homma-ilmiö on oikeastaan ensimmäinen netissä syntynyt valtakunnallinen kansalaisliike. Siksi ei pidä yllättyä, että poliitikot eivät osaa suhtautua siihen.

Anonyymi kirjoitti...

"On selvää, että maahanmuuttoon liittyy ongelmia ja epäkohtia. Toivon, että mm. sinä ja Halla-aho jatkatte niiden käsittelyä julkisesti. Tätä helpottaisi se, jos välttäisitte jatkossa vääränlaiset kohut, joissa julkinen huomio kiinnittyy täysin epäoleellisiin seikkoihin."

Vielä fiksummin kaverit toimisivat kun lakkaisivat omimasta yksinoikeudekseen sananvapauden esitaistelijan asemaa, muka ainoan maahanmuuttokriitikon asemaa, ainoan vainotun marttyyrin asemaa, ainoan oikeassaolijan asemaa jne.

Avainsanana siis "ainoa". Varsinkin Halla-Aho on siitä ikävä tyyppi että hän ei edes yritä minkäänlaista yhteistyötä vaan toitottaa omaa totuuttaan ja sitten vetää herneen nenään kun muut eivät tätä Suurta Totuutta sellaisenaan nielaise.

Kaverihan ilmoitti valtuustoon päästyään jo etukäteen ettei edes yritä saada mitään järkevää aikaan. Toisaalta häiriköintikään ei onnistu ellei ole ensin perehtynyt puheena oleviin asioihin.

Halla-Aholta on nimittäin vielä keksimättä miten Helsingin kaava-asiat saa yhdistettyä maahanmuuttajavastaisuuteen. Siksipä hän ei ole Helsingin kaava-asioihin kantaa ottanut :)

Halla-Ahon poliittisen kyvyttömyyden ja ideoiden puutteen tuntien, hän todennäköisesti ehdottaa otsikoissa pysyäkseen aika ajoin jotakin tylsän itsekeskeistä kuten Mannerheimintien uudelleennimeämistä Jussihallaahonmarttyyrintieksi.

Yhden asian liike joka ei kykene yhteistyöhön muiden kanssa = yhden asian liike joka ei saa asiaansa etenemään.

Halla-Ahon elitistinen protesti, jossa hän jatkuvasti pitää seuraajalaumaansa itselleen alisteisina, pelkkinä sanankuulijoina kuin pappi ikään, ei vetoa kuin juurikin näihin Halla-Ahon kautta itseään väärinymmärrettyinä pitäviin, jotka tosin eivät itsekään asiaa oikein ymmärrä. On vaan oltava jokin paha mitä vastustaa. Paha ei saa olla omassa itsessä. Helppoa: kaikki mikä ei ole omaa itseä onkin pahaa!

Tervemenoa jakautumaan ei kolmeksi, vaan todennäköisesti 30 mitättömäksi pikkuporukaksi.

Anonyymi kirjoitti...

"Vielä fiksummin kaverit toimisivat kun lakkaisivat omimasta yksinoikeudekseen sananvapauden esitaistelijan asemaa, muka ainoan maahanmuuttokriitikon asemaa, ainoan vainotun marttyyrin asemaa, ainoan oikeassaolijan asemaa jne."

Kauhea urputus siitä kun joku puhuu asioista jotka ovat hänelle (ja myös muille) tärkeitä.

Halla-Aho piti esim. blogiaan jo kauan ennen kuin n. 99% häntä nykyään kritisoivista (tai kannattavistakaan) ihmisistä edes tiesi kuka hän oli.

Nyt sitten kun hänen näkemyksensä saivat julkisuutta, niin yhtäkkiä ilmestyi tuhat ja yksi Besserwisseriä jotka tietävät sanoa miten ja mistä Halla-Ahon PITÄISI kirjoittaa sen sijaan että hän kertoo omia rehellisiä näkemyksiään omalla blogillaan.

Oma mielipiteeni on se, että Halla-Ahon oikea paikka politiikassa olisi eduskuntavaaliehdokkaana (ja sitä kautta kansanedustajana) - ei kunnallisvaltuustossa eikä europarlamentissa. Kunnallisvaltuustokin on oikeastaan tuollainen aloittelevalle poliitikolle puolipakollinen paikallistason juoksupoikahomma, jossa ei todellisia POLIITTISIA tavoitteita pääse kukaan juurikaan ajamaan, muuten kuin korkeintaan jollakin välillisellä juonittelulla. EU-parlamentti taas on lähinnä pelkkä vitsi ja pienen poliitikon hautausmaa - yksi mitättömän kärpäsenpaskamaa Suomen edustaja ei juuri juuta taikka jaata saa siellä mihinkään sanoa.

Tosin eduskunnassakin Halla-Aholla olisi todennäköisesti vähemmän valtaa kuin blogikirjoittana. Suomessahan perinteisesti on merkittävät poliittiset päätökset aina ajettu voimaan ohitse kansan tahdon - kansan tehtävä täällä ei ole päättää mitä maassa tapahtuu, vaan vain valita diktaattorinsa ennaltamäärätyistä ehdokkaista.

Anonyymi kirjoitti...

BAAAAAAAWWWWWWWWWW!!!

Don Pedro kirjoitti...

Huvittava vanha linkki tassa kaikille ihmeteltavaksi. Menee Soinilta se loppukin uskottavuus.

http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2000/12/39154

Anonyymi kirjoitti...

Eikö voi ajatella, että sananvapaus on erityisen laaja, kun kyse on poliittisesta agitaatiosta, jolla yritetään saada kansan syvät, uinuvat rivit liikkeelle ja tukemaan omaa asiaa? Asioiden yksinkertaistettu ja kärjistetty esitystapa sekä vastustettavien asioiden demonisointi lienevät poliittisessa kielenkäytössä hyväksyttäviä. Tiukkaa tosiasioissa pysymistäkään ei kai voi aina edellyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Timo Soini on vaaralliseen islamistiseen fundamentalismiin verrattava uhka maallemme.

Loppujen lopuksi Soinin pyrkimys torpata Halla-ahon euroehdokkuus on osoitus yhdestä ainoasta asiasta: Soini on Al-Qaidan kätyri ja pyrkii perustamaan tänne Eurabian, Euroopan jossa on voimassa sharian laki.

Mielestäni voisit blogissasi käsitellä tätä Timo Soinin toimintaa islamofasistien salaisena kätyrinä.

nuivablondi kirjoitti...

Keronen sä oot hyvä jätkä! Jatka samaan malliin!

Anonyymi kirjoitti...

Siis onko totta, että Halla-aho mennessään Hesan valtuustoon sanoi, ettei aio saada aikaan mitään järkevää?

Onpa kiva! Että tuollaisella asenteella päätetään yhteisistä asioista.

Ikävää!

Anarkistus kirjoitti...

"Siis onko totta, että Halla-aho mennessään Hesan valtuustoon sanoi, ettei aio saada aikaan mitään järkevää?"

Kyllä, valitettavasti tämä on aivan totta. Ilmeisesti Halla-aho on suunnitellut myös tuhopolttoja ja hassiksen tykittämistä suoneen. Tämä kaikki valtuuston istunnon aikana. Mitä tämä mies mahtaa tehdä vapaa-ajallaan? Homojen ampumista?

Anonyymi kirjoitti...

Ja Halla-ahollahan ei ole muuta kuin vapaa-aikaa. Tähän väliin mainintaa huoltosuhteesta, veronmaksajista ja muusta asiaan kuulumattomasta, pälä pälä.

Anonyymi kirjoitti...

Tulipa käytyä ensi kertaa näillä sivuilla...Olisi muuten ihan hauskaa,mutta kirjoittaja taitaa olla tosissaan,pelottavaa.

Aika paranoidia,tulee Tukiaisen blogit mieleen,hänkin näkee demoneja nurkissa...

Kekke kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.