sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Aivomme ovat este inhimillisyydelle

Ihminen on empaattinen olento. Ihminen välittää lähimmäisistään ja toisista ihmisistä jo sen vuoksi, että nämä toiset kuuluvat samaan lajiin. Koska ihmiset ovat geneettisesti hyvin lähellä toisiaan, on yksittäiselle ihmiselle evolutiivisesti järkevää ajaa koko ihmiskunnan etua. Tästä huolimatta ihmiset ryöstävät toisiaan, sotivat, raiskaavat, tappavat ja yleisesti ottaen käyttäytyvät toisiaan kohtaan kuin inhimilliset hyökkäysperseet. Tämä johtuu aivoistamme. Toisin kuin monesti kuvitellaan, ihmisen aivot eivät ole mikään ihmeellinen supertietokone, vaan pohjimmiltaan melko surkea laite, joka on kehittynyt vastaamaan täysin modernista yhteiskunnasta poikkeavan maailman vaatimuksiin. Aivomme ovat pienen metsästystä ja keräilyä harrastavan kädellisyhteisön edustajan aivot, eivätkä sivistyneen metropoliitan ja kansalaisen aivot.

Jos meillä on yksi rakas lemmikkiapina, jolle olemme antaneet nimen Raimo, ja Raimo kuolee, voimme olla musertuneita meille tärkeän lemmikkieläimen kuolemasta. Samoin kävisi, jos lemmikkiapinoita olisi kaksi, Raimo ja Ilona, ja ne molemmat kuolisivat. Tilanne kuitenkin muuttuisi nopeasti, kun apinoiden määrä kasvaisi. Jos apinoita olisi sata, meidän olisi hyvin hankala muistaa edes niiden kaikkien nimiä, saati sitten persoonallisia piirteitä. Apinoista tulisi vähemmän lemmikkieläimiä omine persoonallisuuksineen ja enemmän pelkkiä apinoita, vaikka jokainen apina olisi täysin samalla tavalla apina kuin Raimo tai Ilona. Biologiamme rajoittaa kykyämme ymmärtää persoonia ja yksilöitä, ja ylipäätään tuntea heitä kohtaan empatiaa.

Evolutionaarisen biologian professori Robin Dunbar tutki yli vuosikymmenen kädellisten toimintaa. Hän vertaili kädellisten aivojen kokoa kädellisten sosiaalisiin tapoihin ja päätyi johtopäätökseen, että kädellisten isokorteksin koko asettaa rajoitukset sille, kuinka suuria sosiaalisia ryhmiä kädellinen voi hahmottaa ja ylläpitää. Ihmisen lähimmällä sukulaisella, simpanssilla, tämä ryhmien maksimikoko on 50 apinaa. Dunbarin tutkimus on antanut tutkijoille mahdollisuuden tehdä pitkälle meneviä ennustuksia kädellisten sosiaalisesta toiminnasta, kuten sosiaalisista kyvyistä, yhteisössä harjoitetusta strategisesta petoksesta ja siitä, milloin suuremmat ryhmät hajoavat pienempiin ryhmiin.

Koska myös ihminen on kädellinen, Dunbarin teoria koskee myös ihmistä. Vertaillessaan ihmisten isokorteksin kokoa simpanssien isokorteksiin ja tutkiessaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta Dunbar tuli johtopäätökseen, että ihmisen sosiaalisen piirin biologinen maksimi on noin 150 ihmistä. Kaikki tuon enimmäismäärän ulkopuolelle jäävät ihmiset ovat eräällä tavalla "epäihmisiä", eli ihmisiä, joita kohtaan ihminen ei voi suhtautua aidosti sosiaalisesti huolimatta siitä, miten paljon hän yrittää. Vaikka ihminen ymmärtäisi järjen tasolla kaikki miljardeista ihmisistä ihmisiksi, hän on biologisesti kykenemätön todellisuudessa tiedostamaan sitä tunteiden tasolla. Biologisten syiden vuoksi ihminen ei yksinkertaisesti pysty ymmärtämään tai hallitsemaan sosiaalisia suhteita yli 150 muuhun ihmiseen. Tätä 150 ihmisen maksimia kutsutaan Dunbarin numeroksi.

Oletetaan, että ihminen polttaa tupakkaa ja käyttää tuhkakuppinaan kaljapulloa. Eräänä päivänä ihminen lähtee palauttamaan pulloja kauppaan, ja hän ottaa vahingossa tuhkakupin mukaan. Kun hän huomaa kaupassa virheensä, hän ei jätä laittamatta tuhkakuppipulloa pullonpalautusautomaattiin, vaan laittaa sen muitta mutkitta muiden pullojen mukana, minkä vuoksi kaupan myyjä joutuu poistamaan vastenmieliseen tehtävään poistaa tumpit pullosta. Vaikka lähikaupan myyjä saattaa olla henkilö, jonka ihminen kohtaa päivittäin ja useammin kuin esimerkiksi serkkunsa, veljensä tai lapsuudenkaverinsa, ei ihminen välttämättä koe häntä todelliseksi ihmiseksi. Ihminen todennäköisesti ei antaisi tumppeja täynnä olevaa pulloa lapsuudenkaverilleen tyhjennettäväksi, mutta hänellä on paljon pienempi kynnys laittaa kaupan myyjä tekemään tämä täysin sama asia. Kuitenkin kaupan myyjä suorittaa yhteiskunnallisesti tärkeää tehtävää ja ihminen voi tosiasiallisesti olla hänen kanssaan useammin kanssakäymisissä kuin lapsuudenkaverinsa kanssa.

Tämä kaikki johtuu Dunbarin numerosta. Mitä läheisemmät sosiaaliset suhteet ihmisellä on toiseen ihmiseen, sitä todennäköisemmin hän tuntee myötätuntoa tätä kohtaan. Kun ihmisellä ei ole sosiaalisia suhteita toiseen ihmiseen, hänen potentiaalinsa kokea myötätuntoa luonnollisesti laskee. Dunbarin numero asettaa rajoja sille, miten montaa läheistä sosiaalista suhdetta ylipäätään voimme ylläpitää. Täten Dunbarin numero rajoittaa kykyämme tuntea myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan. On aivojemme puutteiden vika, että emme pysty ajattelemaan Jyrki Kataista tai Astrid Thorsia samalla tavalla ihmiseksi kuin kavereitamme tai ystäviämme. Vastaavasti Katainen ja Thors eivät pysty ajattelemaan meitä samalla tavalla ihmisiksi kuin omaa sosiaalista piiriään. He eivät tunne myötätuntoa meitä kohtaan samasta syystä kuin me emme tunne myötätuntoa heitä kohtaan. Tästä huolimatta Katainen ja Thors ovat samalla tavalla ihmisiä kuin me kaikki, ja he kokevat iloa, surua, epätoivoa, ahdistusta ja himoa juuri kuten meistä jokainen.

Dunbarin numero ja sen implikoimat rajoitukset sosiaalisten suhteiden määrälle ja sitä kautta empaattisuudellemme selittävät osaltaan monia yhteiskuntamme ongelmia. Yhteiskuntamme on rakentunut oletukselle, että voimme elää huomattavasti luonnollisia laumojamme suuremmissa yhteisöissä. Liki jokainen modernissa länsimaisessa valtiossa elävä ihminen kohtaa päivittäin useampia uusia ihmisiä kuin kehen hän on siihen mennessä tutustunut. Aivojemme sosiaalinen "puskuri", eli Dunbarin numeron osoittama aitojen sosiaalisten suhteiden maksimimäärä, on jatkuvasti täynnä. Valtavasti luonnollista laumakokoamme suuremmaksi paisuneet sosiaaliset yhteisöt varmistavat, että aivojemme ymmärtämät syvät sosiaaliset suhteet ovat jatkuvasti täynnä, minkä vuoksi kynnyksemme olla mulkkuja yli 99.9% yhteisöjemme jäsenistä laskee radikaalisti.

Dunbarin numero voi selittää myös sitä, minkä vuoksi hyväkin ihminen pystyy tekemään epäinhimillisiä ja hirvittäviä tekoja toisia ihmisiä kohtaan; toteuttaessaan epäinhimillisiä tekoja toiselle ihmiselle, ihminen ei ajattele tätä toista ihmistä emotionaalisesti ihmiseksi. Tämä toinen ihminen ei kuulu tekijän sosiaaliseen piiriin, eli niihin henkilöihin, joita kohtaan tekijällä voi biologisten rajoitusten vuoksi edes olla aitoja sosiaalisia suhteita tai tuntemuksia. Biologisten syiden ja aivojen kyvyttömyyden vuoksi ihmiselle on helppoa epäinhimillistää vastustajiaan, jotka eivät kuulu hänen todelliseen sosiaaliseen piiriinsä.

Vaikka Dunbarin numero aiheuttaakin rajoituksia aivoillemme ja sosiaalisille kyvyillemme, on suurin mahdollinen virhe olettaa, että biologinen taipumus epäempaattisuuteen jotenkin oikeuttaisi epäempaattisuuden. Siitä, miten asiat ovat, ei voida koskaan johtaa sitä, miten asioiden tulisi olla. Vaikka biologia rajoittaakin empatiakykyämme tavoilla, joita ei voi ylittää ennen kuin evoluutio kehittää meitä tai kehitämme itse itseämme, jo pelkästään tuon asian tunnistaminen itsessä auttaa ihmistä empaattisempaan ja myötätuntoisempaan elämään. Jos ihminen kuvittelee olevansa yli-ihminen, hän muuttuu yleensä ali-ihmiseksi. Jos ihminen tietää, että koska hän on ihminen, hänen on vaikea käyttäytyä inhimillisesti, hän todennäköisesti yrittää käyttäytyä paremmin inhimillisesti. Henkinen kehitys ei ole pohjimmiltaan mitään sen monimutkaisempaa kuin nykyisen ihmistyypin tunteiden ja käyttäytymisen parempi ymmärtäminen. Ymmärtämällä omat biologiset ja psykologiset rajoitteensa ihminen voi nousta niiden yläpuolelle. Jo pelkkä näiden rajoituksien tiedostaminen on askel kohti parempaa ja inhimillisempää ihmiskuntaa.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

”Koska ihmiset ovat geneettisesti hyvin lähellä toisiaan, on yksittäiselle ihmiselle evolutiivisesti järkevää ajaa koko ihmiskunnan etua.” Mitä tässä tarkoitetaan evolutiivisesti järkevällä? Voisi ajatella esim. että yksittäisen ihmisen olisi evolutiivisesti järkevää saada omat geenit jatkoon keinolla millä hyvällä.

Dunbarin numero -teoria on hyvin kyseenalainen. Ei ole lainkaan itsestään selvää, että sosiaalisen ryhmän maksimikoko liittyisi juuri isokorteksin kapasiteetin rajallisuuteen. Voi olla, että aivokuoren ja sosiaalisten ryhmien koon välillä on näennäinen yhteys vaikka ne eivät olisi suorassa vaikuttavassa yhteydessä toisiinsa. Muita selittäviä tekijöitä kuin kapasiteetin rajallisuus voisi olla esim. eri lajien käyttämä aika sosiaalisuuteen, suuremman isokorteksin omistavien lajien paremmat keinot luoda sos. suhteita, ymmärrys sos. suhteiden hyödyllisyydestä jne. Yksi mahdollisuus on, että pienikorteksisia lajeja rajoittaa korteksin koko, mutta suuri korteksisia rajoitta muut tekijät kuten epäkiinnostus/tarpeettomuus/vaikeus laajemman sosiaalisen verkon ylläpitoon. Pienikorteksisten lajien muu käyttäyminen voi myös vaikuttaa siten laumakäyttäytymiseen, ettei samanlaisiin emotionaalisiin ryhmiin ole tarvetta kuin isokorteksisilla. Eräs kiinnostava tekijä on tuo tarve suhteiden ylläpitoon eli toisaalta sosiaalisten suhteiden heikkeneminen ajan myötä.

Dunbarin 150 ihmisen maksimi verkosto kuullostaa melko sopivalta luvulta ja voi hyvin olla, että suurin osa ihmisistä ei tunne syviä empatioita suurempaan väkijoukkoon. Tähän voi yksinkertaisesti vaikuttaa moni muu tekijä kuin Dunbarin teoria. Esim. voidaan olettaa että ajallisesti on vaikea pitää yhteyttä silmästä silmään näin monen ihmisen kanssa, niin että syntyisi syvää empatiaa. Lisäksi empatia on liukuva käsite tunneskaalasta. Nykyään esim. facebookissa voi pitää jonkinlaista yhteyttä satoihin ystäviin, joihin voi jokaiseen olla jonkinasteinen emotionaalinen side.

Se, että ihmisen aivot ovat kehittyneet nyky-yhteiskunnasta poikkeavissa olosuhteissa ei tarkoita suoraan, etteivät ne soveltuisi nykyisiin vaatimuksiin (esim. oppimiskyky ja muistikapasiteetti).

”Dunbarin numero voi selittää myös sitä, minkä vuoksi hyväkin ihminen pystyy tekemään epäinhimillisiä ja hirvittäviä tekoja toisia ihmisiä kohtaan; toteuttaessaan epäinhimillisiä tekoja toiselle ihmiselle, ihminen ei ajattele tätä toista ihmistä emotionaalisesti ihmiseksi. ” Mitä tässä tarkoitetaan hyvällä ihmisellä? Mukavalla ja yhteiskuntakelpoisella (hyvällä) ihmisellä voi olla hyvin niukat myötätunnolliset psyykkiset ominaisuudet aivan luonnostaan, niin että joissain tilanteissa hän voi tehdä epäinhimillisiä tekoja. Toisaalta tunnen ihmisiä jotka tuntevat myötätuntoa hyvin helposti ja joiden olisi hyvin vaikea tehdä mitään epäinhimilliseksi tulkittavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Katainen ja Thors ovat kyllä todella huonoja esimerkkejä ihmisyydestä tällä hetkellä!

Tom Kärnä kirjoitti...

Fiksu kirjoitus. Mutta eikö ilmaisun "evolutionaarinen biologia" tilalle sopisi paremmin "evoluutiobiologia"? Tämän on suomen- eikä latinankielinen blogi.

Tomi Kyoi Wareborg kirjoitti...

Ihmiskunnan ei onneksi tarvitse ikuisesti kärsiä evolutionäärisistä rajoitteistaan. Ennusteiden mukaan jo kahdenkymmenen vuoden sisällä ons aatavilla aivoimplantteja, joilla ihmisaivojen biologinen varusohjelmisto on mahdollista uudelleenkirjoittaa.

Tämä edistysaskel vaatii kuitenkin sitä, että asiaankuuluvaa tiedettä on mahdollista harjoittaa vapaasti ilman että politiikan kentällä toimivat taantumukselliset luddiitit ja kukkahattutädit asettavat sille rajoitteita.

Mielestäni olisi tärkeää, että poliitikot huomaisivat ottaa kantaa transhumaaneihin teknologioihin. Millaisia kantoja esimerkiksi Muutos 2011:n piiristä löytyy näihin asioihin?

Taavetti66 kirjoitti...

Ihmisen toimet toista yksilöä kohtaan voidaan ajatella määräytyvän toisestakin lähtökohdasta kuin empatian kokemisesta. Nimittäin ihminen näkee kanssaihmisessä sekä mahdollisen yhteistyöpartnerin että kilpailijan.

Keräily- ja metsästystaloudessa elänyt ihminen tarvitsi tietyn määrän kumppaneita saalistukseen ja keskinäiseen puolustukseen. Tällaisessa klaanissa ravinto jaettiin – ei mitenkään tasapuolisesti – ja sen jäsenet hyväksyttiin joukkoon ja heitä puolustettiin yhdessä.

Klaanin ulkopuoliset jäsenet olivat sitten kilpailujoita ja mahdollisia uhkaajia, joten heitä vastaan taisteltiin. Tämä taistelu oli aina resursseita eli kyse oli selviytymisestä ja mahdollisuudesta suvun jatkamiseen.

Ihminen on pirun itsekäs otus, mutta sen on täytynyt tehdä kautta historiansa yhteistyötä edes tietyn joukon kanssa selviytyäkseen. Nyt kun tämä luonnollinen yhteistyön tarve on vähentynyt ratkaisevasti seuraa keskeinen poliittinen kysymys : miksi ylläpitäisimme sellaista valtiojärjestelmää, joka sitoo meidät toistemme kohtaloon?

Anonyymi kirjoitti...

Miten yhteistyön tarve on vähentynyt? Yhteiskuntajärjestys, yhteiskuntasopimus... Koko yhteiskunta, jossa voi myös leikkiä elävänsä "itsenäisesti", on pelkkää pitkälle kehittynyttä selviytymisyhteistyötä, eikä sen tarve ole mihinkään hävinnyt.

Anonyymi kirjoitti...

Minäpä sanon, että aivot ovat viisaat, ja että sosialismi niiden toimintakyvyn tuhoaa. Valtio pois kokonaan = ainoa ratkaisu. Vapaat markkinat vievät voiton. Ihminen ymmärtää, että lyöminen ja väkivalta on väärin, mutta sallii, että valtio käyttää väkivaltaa ja voimakeinoja? hmm...

Taavetti66 kirjoitti...

"Selviytymisyhteistyö" toteutuu vaihdannan eli taloudellisen toimeliaisuuden kautta! Tämä ei edellytä empatian kokemista kanssaihmisiä kohtaan. Yhteistyö syntyy omien valintojen kautta huomaamattomasti ilman tietoista päätöstä yhteistyöhön ryhtymisestä.

P2P kirjoitti...

dunbarin numero olettaa ihmisiltä yhtenevää empatiakykyä. empatiakyvyllä tarkoitan taitoa tunnistaa toisessa ihmisessä lyhyenkin tapaamisen jälkeen kyseisen yksilön luonteesta ja motiiveista kertovia tietoja. itse ainakin voin sanoa viettäneeni vain puoli päivää ihmisen kanssa ja tietäväni jo että kyseessä on ihminen jota voin arvostaa, omien kriteerieni pohjalta.

kyse on itsensä alttiiksi asettamiselle, buddhalaisittain termi lienee englanniksi mindfulness, ja täten avaamalla itsensä muille ja siten usein saamalla muutkin avautumaan. jos pohjaa suhtautumisensa muihin ihmisiin epäilykselle, joka on selvitymiskeino ja sellaisena erittäin tehokas tutustuttaessa petoeläimiin, niin tuskin saa kovin muita ihmisiä ympärillään olemaan muuta kuin puolustuskannalla, joka muuttuu yleensä vasta pitkän tuntemisen jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Hehe.. Vuodessa eroaa n. 1-1,5% kansalaisista (ja kirkkoon liittyy n. 0,2% kansalaisista). Tuoko on peruste kansanäänestykselle. Lollero.