Helvetin puutarha on kuollut

Helvetin puutarha on kuollut. Kiitoksia kaikille seuraajille, lukijoille, kommentoijille ja toimittajille, jotka ovat näiden kuluneiden vuosien aikana tänne syystä tai toisesta sattuneet tulemaan. Uusi blogini on Vae Victis, joka on paljon tätä hienompi, ihanampi ja söpömpi. Jos vaan mitenkään jaksatte, niin olisi tosi kiva juttu, jos päivittäisitte linkkejänne, mutta pakottaahan en voi!

Syy muuttamiselle on sekä tekninen että periaatteellinen. Blogspot-ympäristö on monelta osalta rajoittunut ja monet haluamani ominaisuudet vaativat kikkailua. Plus tämä vaaleanpunainen camp-henkisyys alkaa ehkä olla jo parhaat päivänsä nähnyt. Periaatteellisesti haluan tukea WordPressiä ja vähentää Googlen tukemista, koska Google on yksi NSA:n Prism-valvonnassa mukana olleista yrityksistä ja WordPress puolestaan on osoittanut tukevansa vapautta ottamalla käyttöön bitcoin-maksamisen.

Tätä blogia ei enää tulla päivittämään, mutta jätän sen tänne kaikkien luettavaksi historialliseksi arkistoksi ja sitä varten, että mahdolliset toisten blogien linkkailut näihin kirjoituksiin eivät kuse.

Ja vielä toistamiseen kiitokset. Pus, pus, sydän, ihq jne. ^_^

Pakkoruotsi on hanurista - Vapaa kielivalinta ftw

Pakkoruotsi on kyllä hanurista ja syvältä sieltä. Tämä ei tarkoita, että ruotsinkieliset olisivat huonoja ihmisiä, eikä tämä tarkoita, että olisin vihapuheinen nuori mies. Suomenruotsalaiset eivät ole sama asia kuin ruotsin kieli, vaikka vapaan kielivalinnan vastustajat tahtovatkin vääntää pakkoruotsin väkisin ihmisvihaan, koska eivät keksi pakkoruotsille rationaalisia perusteita. "Pakkoruotsi on hanurista" tarkoittaa, että pakkoruotsi on äärimmäisen surkeasti perusteltua politiikkaa, joka ei toteuta mitään sen väitettyjä hyviä puolia, vaan itse asiassa toimii aktiivisesti niiden vahingoksi.

Pakkoruotsia perustellaan muun muassa sillä, että kielten osaaminen on aina hyväksi, että ruotsinkielisten palvelut voidaan turvata ja että useamman kielen osaaminen auttaa oppimaan muita kieliä. Jep, jep. Hienoja perusteluja, mutta nämä kaikki perustelut edellyttävät sitä, että pakkoruotsi tosiaankin opettaisi ruotsia. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole.

Jos pakkoruotsi toimisi, jokaisen suomalaisen tulisi oppia vähintään perustaidot ruotsista. Näin ei tapahdu, vaan hyvin suuri osa suomalaisista ei osaa ruotsia edes alkeellisesti vuosienkaan opiskelun myötä. Edellinen opetusministeri Henna Virkkunen oli huolissaan, koska korkeakoulujen kielten opetuksen voimavaroista jatkuvasti suurempi osa menee kielenosaamisen aukkojen paikkaamiseen. Suurin osa oppilaista saa peruskoulun päättötodistukseen ruotsin numeroksi 6. Keskiverto suomalainen ei osaa käydä ruotsia edes turistitasolla siitä huolimatta, että ruotsi on ainoa pakollinen kieli, jota lapset joutuvat opiskelemaan.

Englantia osataan Suomessa valtavasti. Käytännössä jokainen nuori suomalainen osaa keskustella vähintään huonolla englannilla. Huomionarvoista on, että englanti ei ole Suomessa pakollinen, vaan sen tilalta voi opiskella esimerkiksi saksaa. Vaikka Suomessa ei ole pakkoenglantia, suomalaiset osaavat englantia. Suomessa taas on pakkoruotsi, mutta suomalaiset eivät osaa ruotsia. Jotta pakkoruotsia voitaisiin perustella ruotsin osaamisella, tulisi suomalaisten oppia sen myötä ruotsia. Koska suomalaiset eivät opi pakkoruotsista huolimatta ruotsia, ei pakkoruotsia voi perustella millään perusteella, joka edellyttää ruotsin oppimista.

Kuten jo todettua, englanti ei ole pakollista, mutta sitä osataan. Ruotsi on pakollista, mutta sitä ei osata. Jos suomalaisille halutaan opettaa ruotsia, olisi järkevää tehdä johtopäätös, että ainakaan pakkoruotsilla sitä ei pystytä tekemään. Pakkoruotsin kannattaminen ei tarkoita ruotsin osaamisen kannattamista, vaan ihmisten pakottamista istumaan ruotsin tunnilla ilman, että he tai yhteiskunta hyötyisi siitä mitään.

Mikäli hankkiutuisimme eroon pakkoruotsista, suomalaisten ruotsin kielen osaaminen parantuisi. Pakkoruotsi tarkoittaa, että opetusresursseja kuluu valtavasti ihmisiin, joita ruotsi ei kiinnosta ja jotka eivät sitä tule koskaan oppimaan pakkoruotsista huolimatta. Mikäli kielenvalinta olisi vapaaehtoista, valikoituisivat ruotsia opiskelemaan ne ihmiset, joilla on siihen motivaatio. Tällöin resurssit voitaisiin kohdistaa paremmin heihin ja heillä olisi mahdollisuus oppia ruotsia paremmin. Tällä hetkellä resurssien käyttäminen pakkoruotsin "opettamiseen" ihmisille, jotka eivät sillä mitään tee tai sitä koskaan opi, ei ole pelkästään turhaa, vaan myös haitallista.

Suomessa osataan huomattavasti vähemmän suuria eurooppalaisia kieliä kuin muualla Pohjoismaissa. Suomessa noin  noin 18% kansalaisista kokee osaavansa keskustella saksaksi. Ruotsissa tämä luku on noin 30%. Tanskassa jopa noin 58%. Ranskaa kokee osaavansa noin 3% suomalaisista. Tanskassa ja Ruotsissa yli 10%. Espanjaa osaa noin 2% suomalaisista, ruotsalaisista ja tanskalaisista noin 5%. Kielten osaaminen on Suomessa heikompaa kuin muualla Pohjoismaissa. Tämä on täysin loogista, sillä toisin kuin muissa Pohjoismaissa, Suomessa lapset joutuvat istumaan "opiskelemassa" kieltä, josta he eivät koe saavansa mitään hyötyä. Tämä vie sekä opetuksesta että oppilailta resursseja, jotka he voisivat käyttää mielekkäämmin laajentamalla kielellistä osaamistaan. Pakkoruotsi ei lisää kielellistä monimuotoisuutta, vaan tappaa sen.

Jotta pakkoruotsi olisi perusteltua, tulisi sillä saada edes etäisesti yhtä hyvä osaamistaso kuin minkä verran suomalaiset osaavat englantia. Näin ei kuitenkaan ole. Sen sijaan vapaa kielivalinta parantaa Suomen kilpailukykyä, monipuolistaa kielten osaamista ja parantaa ruotsin taitoja ja asemaa Suomessa. Harva asia on yhtä typerää kuin paukuttaa päätään puuhun ja toivoa, että joskus se muuttuu kullaksi. Onkin valitettavaa, että tämä on miltei valokuvatarkka kuvaus hallituksen harjoittamasta kielipolitiikasta.

Mikäli kannatat vapaaehtoista kieltenopiskelua, käy allekirjoittamassa asiaa koskeva kansalaisaloite!

Vihapuhetta ei voi hallita, mutta se loppuu vapaudella

Vihapuhe on kyllä monella tavalla syvältä. Se on syvältä, koska hävettää kuulua samaan lajiin kuin nettimölyäjät, jotka eivät edes mölyä tyylillä. Lisäksi se on syvältä, koska en tietenkään tahtoisi, että esimerkiksi Olli Immosta tai Li Anderssonia uhkaillaan, koska he uskaltavat sanoa mielipiteensä, joka ei kaikkia miellytä. Se on syvältä myös siksi, että poliitikot tahtovat luonnollisesti tehdä asialle jotain, mutta heillä ei ole pienintäkään käsitystä siitä, mikä on realistisesti mahdollista ja mikä ei. Esimerkiksi Ylen suuressa vihapuhegaalassa poliitikot kritisoivat, että poliisi ei suhtaudu asiaan riittävän vakavasti ja että moderaattoreiden pitäisi olla tiukempia. Todellisuudessa poliisi suhtautuu asiaan vakavasti ja moderointi on erittäinkin tiukkaa, mutta näillä asioilla ei ole juuri mitään merkitystä, sillä cyberavaruus ei toimi perinteisillä tavoilla.

Internet luotiin alunperin kestämään ydinsota. Idea on, että verkko voi jatkaa toimintaansa ilman suurempia häiriöitä, vaikka osa siitä räjäytettäisiin atomeiksi. Sensuuri, kontrolli ja valvonta ovat Internetille vastaavia ilmiöitä kuin fyysinen vahinko ja se reagoi niihin vastaavalla tavalla, eli kiertämällä aiheutetun vahingon. Tässä kestävyydessä ei ole kyse Internetin puutteesta tai ongelmasta, vaan se on itse Internetiin tarkoituksella rakennettu tekninen ominaisuus. Jos tästä ominaisuudesta haluaa eroon, on purettava koko Internet tai tehtävä valtavia muutoksia Internetin perustoimintaperiaatteisiin, mikä myös vahingoittaisi Internetin tehokkuutta tiedonvapauden, kulttuurin ja demokratian ylivoimaisena työkaluna.

Internet on asymmetrinen. Tämä tarkoittaa, että Internetissä toimijat voivat käyttää valtavasti enemmän voimaa kuin mitä heidän määränsä antaisi normaalisti myöten. Jokaista lainsäätäjää ja virkamiestä kohti Internetissä on tuhansia nörttiä, joiden elämäntyö on puuhailla tietokoneella. Sen lisäksi, että nörttejä, hakkereita ja kräkkereitä on netissä tuhansia kertoja enemmän kuin lainsäätäjiä, jokainen näistä tuhansista voi käyttää suhteessa tuhansia kertoja enemmän voimaa kuin fyysisessä maailmassa. Vihapuheen ilmiössä tämä asymmetrisyys tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yksittäinen nettihäirikkö voi luoda uusia blogeja, keskustelufoorumilankoja ja nettisivuja nopeammin kuin viranomaiset tai moderaattorit ehtivät niitä löytää, saati sitten poista.

Viranomaiset, poliitikot ja lainsäätäjät ovat täysin kädettömiä Internetin edessä, sillä Internetiä ei voi säännellä. Teknologia yksinkertaisesti ohittaa sääntelyn. Poliitikot yrittävät parhaansa, mutta he eivät ehdi säätää uusia lakeja lähellekään yhtä nopeasti kuin Internet leviää ja teknologia kehittyy. Silloin harvoin, kun päättäjät ehtivät luoda uutta sääntelyä, tämä sääntely on susi jo syntyessään, koska sääntelijät eivät alunperinkään ole tajunneet asiaa, johon he yrittävät sääntelyllään vaikuttaa.


Herrat eivät ymmärrä Internetiä

Perusongelma vihapuheen kontrollissa on sama kuin kaikissa muissa Internetiä ja tietotekniikkaa koskevissa asioissa. Poliitikot, viranomaiset ja muut päättäjät eivät ymmärrä, miten nykyteknologia toimii. Päättäjät kuvittelevat, että netti on samanlainen paikka kuin fyysinen maailma ja jos jotain säätää laiksi tai jostain tekee oikeuden päätöksen, tämä muuttuu todellisuudeksi. Näin ei kuitenkaan ole. Internet on teknologia. Laki joutuu toimimaan teknologian ehdoilla, mutta teknologia ei joudu toimimaan lain ehdoilla.

Viranomaisten päätökset eivät yksinkertaisesti päde Internetissä. Helsingin käräjäoikeus on määrännyt Internet-operaattoreita sensuroimaan ennakolta maailman kuuluisimman torrent-sivuston, The Pirate Bayn. Teoriassa tämän pitäisi tarkoittaa, että ihmiset eivät enää pääse Suomesta The Pirate Bayhin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset joutuvat kirjoittamaan selaimeensa piraattilahti.org sen sijaan, että he kirjoittavat thepiratebay.org. Sensuuri on mahdollista kiertää yksinkertaisesti käyttämällä esimerkiksi peilipalvelimia. Jos viranomaispäätöstä on vastoin teknologisia mahdollisuuksia, sillä ei ole teoriassakaan mitään todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa mihinkään. Internet asettaa uskon viranomaisiin koetukselle, koska Internetissä viranomaisilla ei ole aseita.

Hyvän esimerkin asiasta antaa Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso. Koivulaakso kumppaneineen oli kirjoittanut pamfletin Äärioikeisto Suomessa, minkä jälkeen he tietenkin saivat netissä uhkauksia, koska Internet. "Poliisi ei tutkinut kirjailijakollegoitani vastaan kohdistuneita uhkauksia. Poliisi vetosi tutkinnan hankaluuteen, vaikka kyseessä oli vain verkkosivun ylläpitäjän selvittäminen, sähköpostiosoitteen tarkistaminen tai vastaava." pohtii Koivulaakso.

Internet tervehtimässä poliitikkoja.

Koivulaakson kommentti on osoitus, miten paljon poliitikot uskovat viranomaisten valtaan ja lakiin ja miten vähän he ymmärtävät Internetiä ja teknologiaa. Koivulaakso kuvittelee, että verkkosivun ylläpitäjän selvittäminen, sähköpostiosoitteen tarkistaminen ja muut vastaavat toimet olisivat yksinkertaisia, vaikka todellisuudessa nuo asiat ovat kaikkea muuta kuin simppeleitä. Usein ne ovat jopa mahdottomia. Tämä mahdottomuus ei myöskään johdu pelkästään ajastaan jäljessä olevasta lainsäädännöstä ja liian vähän yrittävistä viranomaisista, vaan huomattavasti enemmän itse Internetin teknisistä ominaisuuksista.

Lainsäädännöllinen ongelma tulee välittömästi netin hajautetusta luonteesta. Jos tämän toimija käyttää ulkomaisilla servereillä olevia palveluja, kuten esimerkiksi Googlen Blogger-alustaa, hänen henkilöllisyytensä selvittäminen menee käytännössä mahdottomaksi. Ulkomaiset palveluntarjoajat eivät ole Suomen lainsäädännön alaisuudessa, eivätkä ne ryhdy helposti luovuttamaan mitään käyttäjätietojaan vieraan maan viranomaisille etenkään minkään suhteessa vähämerkityksisen rikoksen johdosta. Teon väline sijaitsee usein aivan muualla kuin missä tekijä itse. Jos tämä halutaan ratkaista lainsäädännöllä, tulisi viranomaisten valtuuksia laajentaa siten, että he voisivat toimia samalla tavalla myös ulkomailla. Sanomattakin selvää, että tämä olisi vastoin valtioiden suvereniteettia.

Jos nettikäyttäjä osaa edes alustavat perustiedot IP:n piilottamisesta, informaation kryptaamisesta ja sen sellaisesta, ei viranomaisilla ole käytännössä mahdollisuuksia selvittää, kuka nettikäyttäjä on. TOR, VPN, proxyt ja muut keinot salata oma tietoliikenne ja piilottaa sen lähde ovat arkipäivää jokaiselle vähänkään enemmän nettiä harrastaneelle. Vaikka luotaisiin maailmanpoliisi valvomaan vihapuhetta globaalisti ja tälle maailmanpoliisille annettaisiin valta toimia kaikkialla maailmassa, ei siitäkään olisi todennäköisesti mitään hyötyä. Vaikka Google joutuisi luovuttamaan käyttäjätiedot tälle maailmanpoliisille, eivät viranomaiset mahdollisesti hyötyisi niistä mitään, sillä tietoisesti pahantahtoinen toimija on erittäin todennäköisesti kätkenyt liikenteensä ja kryptannut liikkuvan informaation.

Jos lakia ei ole mahdollista valvoa tai aina edes noudattaa, se ei merkitse mitään. Jos vastakkain ovat fysiikan laki ja Suomen eduskunnan säätämä laki, fysiikan laki tulee voittamaan joka ikinen kerta ilman ainoatakaan poikkeusta. Jos poliitikot tajuaisivat tämän, ottaisimme valtavan askeleen kohti rationaalisempaa yhteiskuntajärjestystä.


Rangaistuksilla yritetään pelotella hiljaiseksi - turhaan

Kun viranomaiset saavat hyvin harvoin ketään vihapuheesta kiinni, he pyrkivät ampumaan kovilla niitä harvoja, jotka saadaan kiinni. Logiikka tässä takana perustuu rangaistuksien oletettuun deterrenssiin, eli pelotevaikutukseen. Oikeustieteellinen teoria deterrenssistä olettaa, että jos tietystä rikoksesta on hyvin hankala saada ketään kiinni, on muutamille kiinnisaaduille annettava sen verran kovat tuomiot, että ne pelottavat myös vapaalla jalalla olevat toimijat rehellisiksi.

Deterrenssi kusee täydellisesti muutamaan tekijään. Käytännössä pelotevaikutuksen logiikka on hyvin samankaltainen kuin tekijänoikeusrikoksissa; koska juuri ketään ei saada kiinni, niin kun saadaan, takavarikoidaan pikkutyttöjen läppärit tai lyödään oikeudessa satojen tuhansien korvausvaatimukset, jolloin kukaan ei enää uskalla harrastaa tiedostojenjakoa. Sanomattakin on selvää, että tiedostojenjako ei ole tästä huolimatta lähdössä mihinkään. On epätodennäköistä, että myöskään vihapuhe loppuu deterrenssillä, koska se ei ole katoamassa lakien kiristyksistä ja julkisista tuomioista huolimatta.

Deterrenssin toimiminen
edellyttää rationaalisuutta.

Vielä suuremman ongelman deterrenssi kohtaa vihapuheen luonteesta. Deterrenssiteoria edellyttää, että toimija on rationaalinen. Hänen on siis pystyttävä arvioimaan, onko järkevää tehdä teko, mikäli teosta voi seurata vakava rangaistus. Jos toimija olisi rationaalinen, hänen tulisi arvioida "Vaikka tästä teosta ei jääkään juuri mitenkään kiinni, on rangaistus sen verran vakava suhteessa mahdollisesti tekemääni rikokseen, että jätänpä vihapuhumatta." Jokainen varmasti tajuaa logiikan ongelman.

Vihapuhe ei ole rationaalista. Siihen liittyy sananmukaisesti viha. Kun ihminen on riittävän vihainen, hän ei ajattele rationaalisesti, vaan toimii intohimojen ja tunteiden ohjaamana. Vaikka vihan hetki olisi vain ohimenevä, ei enempää tarvita, sillä Internet on välitön. Muutamassa minuutissa henkilö voi vihaisena mennä nettiin ja kirjoittaa kommentin, jota hän ei välttämättä vähemmän vihaisena edes tarkoittaisi, minkä jälkeen viesti on välittömästi ja ikuisesti potentiaalisesti kaikkialla maailmassa. Internetin tekniset ominaisuudet aiheuttavat sen, että muutaman hetken pikastuminen ja ärsyyntyminen muuttuu globaaliksi tiedonannoksi.

Koska rangaistuksien deterrenssivaikutus ei toimi hyvin Internetissä eikä lainkaan irrationaalisessa toiminnassa, oikeudellinen rankaiseminen vihapuheista on tyhjä arpa. Itse ilmiötä sillä ei voi saada kuriin. Käytännön seuraus rangaistuksista on lähinnä se, että silloin tällöin oikeuslaitos iskee ja hiljentää toisinajattelijan tai antaa nettikirjoittamisesta mielivaltaisesti kovempia tuomioita kuin jopa kaikista törkeimmistä rikoksista. Tällainen toiminta oikeusjärjestelmältä vahingoittaa kansalaisten luottamusta oikeuteen ja viranomaisiin.

Kansanedustaja Jussi Halla-aho tuomittiin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoihin hänen kirjoituksestaan "Muutama täky Illmanin Mikalle". (Olen julkaissut tuomioon johtaneen kirjoituksen uudestaan tässä blogissa, mikäli jotakuta kiinnostaa tutustua siihen.) Halla-ahon tekstit eivät olleet millään muotoa niin vakavia kuin mitä edes keskimääräinen muutaman keppanan loiventamassa aamukankkusessa kirjoitettu normiviesti Suomi24.fi:lle. Halla-aho oli kuitenkin julkinen henkilö, joten hänen saamisensa oikeuteen ja tuomiolle oli paljon helpompaa viranomaisille kuin keskimääräisen nettikirjoittelijan. Deterrenssiteoria vaati, että Jussi Halla-aho tuomitaan, jotta muut eivät uskalla enää kirjoittaa samalla tavalla kuin hän.

Tamperelainen nettihäirikkö Seppo Lehto tuomittiin viranomaisia halventavien tekstien ja videoiden levittämisestä yli kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen. Lehto oli kirjoitellut netin täyteen blogeja, joissa hän esiintyi muun muassa valtionsyyttäjä Mika Illmanina ja haukkui Illmanin roolissa etnisiä vähemmistöjä, demaripoliitikkoja, viranomaisia ja niin edelleen. Lehto oli luonut kymmeniä blogeja ja kirjoitellut ne täyteen törkeyksiä, minkä lisäksi YouTubessa oli hänen videoitaan, joissa hän heilaa Hitleriä ja piirtää kuvan Muhammedista sikana. Lehdon aiheuttama häiriköinti oli rankkaa ja laajamittaista. Jos oikeusjärjestystä ja sen antamia tuomioita katsotaan kokonaisuutena, ehdottomassa vankeusrangaistuksessa oli silti kyse kohtuuttomuudesta.

Vuonna 2011 kotkalaismies tuomittiin vuoden ja kolmen kuukauden yhteisen vankeusrangaistuksen raiskauksesta ja hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä. Vuonna 2012 kiiminkiläismies tuomittiin raiskauksesta vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdolliseen. Vuonna 2013 kaksi humalaisen naisen raiskannutta nuorta tuomittiin vuoden mittaisiin ehdollisiin. Vaikka kovat rangaistukset vihapuheesta ovat deterrenssiteorian mielestä loogisia, tosiasiallinen seuraus on se, että Suomen oikeusjärjestelmä antaa virkamiesten ja poliitikkojen halventamisesta kovemman tuomion kuin monista raiskauksista. Lisäksi näin kova tuomio on turha, koska deterrenssivaikutus jää olemattomaksi.

Deterrenssi ei toimi teorian edellyttämällä tavalla. Jos kovat tuomiot ja julkisesti toimiviin henkilöihin kohdistuva vaino toimisivat, vihapuhe vähenisi. Käytännössä deterrenssiteoria ei toimi. Teoriassa se toimii vielä vähemmän. Se, mitä deterrenssiteorian mukaan toimimisesta seuraa, on jopa kohtuuttomia tuomioita sekä epäjohdonmukaista syyttämiskäytäntöä. Tällaiset asiat ovat omiaan rapauttamaan kansalaisten uskoa oikeusjärjestelmän oikeudenmukaisuuteen.


Mitä vihapuheelle voi tehdä

Vihapuhetta ei siis voi kitkeä sensuroimalla tai valvomalla Internetiä, koska tämä on hyvin pitkälle mahdotonta sekä teknisesti että lainsäädännöllisesti. Mitä enemmän sensuuria ja valvontaa harjoitetaan, sitä enemmän sensuuria ja valvontaa kierretään. Vihapuhetta ei voi myöskään rajoittaa kovilla rangaistuksilla, koska deterrenssi edellyttää rationaalisuutta, joka vihapuheesta määritelmällisesti uupuu. Koska tappouhkausten saaminen on joka tapauksessa kettumaista, jotain asialle pitäisi tehdä.

Onneksi hätä ei ole tämän näköinen, vaan asialle voidaankin tehdä valtavasti. Cyberkyttä Fobba "Markus" Forss on kommentoinut asiaa jo vuonna 2011, jolloin hän keksi niinkin ovelan kikan vihapuheen leviämistä vastaan kuin avoimuus. Forssin mukaan "Yksi ratkaisu vihapuheeseen on avoin data. Jos tilasto on julkinen sitä voidaan käsitellä ja se voidaan selittää auki. Jos ongelmasta ei puhuta, totuus etsitään itse. Tämä on yksi syistä, miksi vihapuhetta - laitonta ja laillista - kumpuaa."

Koska Fobba on puoliksi robotti, hänellä on intiimi ymmärrys cyberavaruuden rakenteista. Fobba tuokin esille yhden Internetin hienoimmista ominaisuuksista, joita ei ole vielä käsitelty. Internet tekee tiedon pimittämisen erittäin vaikeaksi ja monesti jopa mahdottomaksi. Jos jokin tieto on epämiellyttävää tai sen oletetaan aiheuttavan negatiivisia seurauksia, on tällainen tieto normaalisti voitu jättää julkaisematta tai pyyhkäistä pimentoon. Netin myötä tämä ei ole enää mahdollista.

Fobba suorittamassa rutiinitehtävää.

Mikään järjestelmä ei ole täydellinen. Niin pitkään kuin jokin informaatio on olemassa ja se yritetään saada haltuun, ennemmin tai myöhemmin se tupsahtaa esille jostain. Koska Internet, ei vaadita muuta kuin yksi tupsahtaminen ja tieto on välittömästi kaikkialla.

Hyvä esimerkki tästä on Turun kaupungin teettämä selvitys maahanmuuttajien asumiskustannuksista. Selvityksessä todettiin, että maahanmuuttajien aiheuttamat asumiskustannukset ovat kunnalle merkittävästi suuremmat kuin kantaväestön aiheuttamat kustannukset. Normaaliin turkulaiseen tapaan päättäjät ajattelivat, että tieto voi vahingoittaa maahanmuuttajien mainetta, minkä vuoksi he yrittivät piilotella selvitystä. Yllättäen selvityksen olemassaolo kuitenkin paljastui, minkä jälkeen se levisi Internetissä kulovalkean tavoin pitkin blogeja, foorumeja ja sosiaalista mediaa. Internetin ansiosta salattu asiakirja oli kaikkien ruuduilla ja siitä syntyi välittömästi tuhansia kopioita.

Otetaanpa tähän pieni ajatusleikki. On olemassa asiakirja, joka sisältää kiusallista tietoa. Kumpi herättää enemmän närkästystä ja vihaa; se, että tämä kiusallinen tieto kerrotaan heti julkisesti vai se, että tämä kiusallinen tieto yritetään salata, minkä jälkeen se tulee joka tapauksessa ilmi? Tietysti se, että tietoa yritetään salailla. Sen lisäksi, että tieto itsessään on negatiivista, kansalaisia alkaa riipiä perhanasti, että päättäjät katsovat heidän olevan liian typeriä, että he eivät ansaitsisi tietää asioita, tai että päättäjien pitäisi pyrkiä kontrolloimaan heidän mielipiteitään salailemalla tai peittelemällä. Salailu ei vähennä vihaa, mutta se on omiaan lisäämään sitä. Internetin aikakaudella taas salaisuudet eivät pysy salassa.

Mitä avoimempi yhteiskunta on, sitä vähemmän siellä on tilaa ennakkoluuloille, ärtymykselle ja vihalle. Puolestaan avoimessa yhteiskunnassa on enemmän tilaa kansalaiskeskustelulle ja demokratialle. Valehtelu ja salailu suututtaa ihmisiä ja Internetin kehittyessä on päivä päivältä todennäköisempää, että kaikki valheet ja salailu paljastuvat.

Tiedon vapaus ja avoimuus ovat paras vastalääke vihapuheelle. Jos kansalaiset saavat helposti käsiinsä tarvittavan tiedon ja faktat, voidaan ennakkoluuloisilta ja virheellisiltä väitteiltä katkaista siivet välittömästi. Avoimuus myös osoittaa julkisen vallan luottamusta kansalaisia kohtaan, mikä puolestaan lisää kansalaisten luottamusta julkista valtaa kohtaan. Vihapuheesta päästään eroon, kun ryhdytään keskustelemaan asioista sen sijaan, että keskustellaan ihmisistä. Välttämätön edellytys tälle on kuitenkin se, että asiat ovat kaikkien saatavilla helposti ja vaivattomasti.

Pienpuolueiden yhdistyminen ja eurovaaliehdokkuus - Yhdessä nousemme, yksin kaadumme

Piraattipuolueen Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Tapani Karvinen on ehdottanut minua Piraattipuolueen eurovaaliehdokkaaksi. Ehdotukselle on ollut kannatusta sekä puolueen sisältä että myös Muutoksesta ja laajemmin puoluepoliittisesti sitoutumattomalta kentältä, jotka (jostain syystä) ovat tukeneet poliittisia pyrkimyksiäni. Jo pelkästään tämän vuoksi katson, että on velvollisuuteni harkita vakavasti tätä asiaa. Ja olenkin harkinnut.

Pienten puolueiden ja poliittisten liikkeiden on yhdistyttävä, mikäli niillä voisi olla pienintäkään toivoa tai mahdollisuutta saada mitään suurempaa muutosta aikaiseksi. Suomessa suuret puolueet hallitsevat, koska järjestelmä on tehty heidän edukseen esimerkiksi vaalitavan suhteellisuudessa, puoluetuilla ja median selkeällä painostuksella suurten puolueiden eduksi. Pienillä puolueilla ei ole monia etuja ja nämä muutamat pienet edut katoavat pienten taistellessa myös keskenään.

Neuvotteluja yhdistymisestä tai yhteistyöstä on käyty sekä paikallistasolla että puolueiden ja poliittisten liikkeiden hallitusaktiivien kesken, mutta kaikki nämä neuvottelut ovat kariutuneet, koska mikään pieni liike ei halua joustaa omista näkemyksistään. Tämä siitä huolimatta, että edes pienten puolueiden pääperiaatteet eivät ole toisiaan poissulkevia. Esimerkiksi Muutos 2011 ja Piraattipuolue sopisivat saman katon alle, eikä mitään oikeita periaatteellisia eroja ole.

Yhteistyön torppaamisessa on kyse ollut enemmän yhdentekevistä seikoista, kuten siitä, mitä tunnuksia tai nimityksiä käytetään, tai mitä asioita puolueen pitää painottaa eniten. Tällaisilla tekijöillä ei ole merkitystä laajemmassa skaalassa. Se on täysin yhdentekevää, onko puolueen tai ryhmän ensimmäisenä julkisena motiivina tekijänoikeus vai suora demokratia. Olennaista on se, voivatko ihmiset toimia puolueen alaisuudessa hyvin ja rakentavasti luomalla parempaa maailmaa. Liika keskittyminen yksityiskohtiin vie huomiota pois olennaisesta.

Piraattipuolueella ja Muutoksella on paljon aktiiveja ja jäseniä, jotka ovat molempien puolueiden jäseniä. Itse olen ollut Muutoksen ja Piraattien jäsen siitä saakka, kun puolueiden säännöt sallivat kaksoisjäsenyyden, ja mukana piraattitoiminnassa semiaktiivisena säännöllisen epäsäännöllisesti puolueen kortinkeräyksestä saakka. Kun pienpuolueet toimivat erikseen, sekä aktiivien työpanos että määrä hajautuu useampaan pieneen tavoitteeseen sen sijaan, että kaikki puhaltaisivat yhteen hiileen. Koska aktiivit ovat ainoa resurssi, jolla on todellista merkitystä, on tämä hyvin vahingollista pienpuolueille.

Koska pienpuolueet ovat ainoa vaihtoehto hallitus- ja eduskuntapuolueille, pienpuolueiden ei kannata toimia enää lisääntymällä jakaantumalla, vaan pyrkiä aktiivisesti yhteistyöhön. Kaikkien pienpuolueaktiivien tulisi katsoa peiliin ja niellä oma ylpeytensä. Pienpuoluepolitiikka on kiittämätöntä hommaa, josta ei glooriaa jaeta, eikä pienpuoluepolitiikassa kenelläkään ole oikeasti niin suurta valtaa tai julkisuutta, että ihmeellinen kinastelu olisi järkevää kenellekään. Sen onkin loputtava ja yhdistymisen jossain muodossa on tapahduttava.

Piraattipuolue on on kaikista suurin pienpuolue, eli sillä on kaikista eniten aktiiveja ja resursseja. Lisäksi Piraattipuolueen brändi on kansainvälisesti tunnettu ja se saa helposti vetoapua ulkomailta. Piraattipuolueeseen myös suhtaudutaan suhteellisen positiivisesti mediassa toisin kuin muihin puolueisiin. Kansainvälisen brändinsä ja kokoluokkansa vuoksi Piraattipuolueella on ehdottomia etuja muihin pienpuolueisiin nähden. Piraattipuolue on tällä hetkellä potentiaalisesti paras alusta pienpuolueaktiiveille toimia.

En sano, että Piraattipuolue olisi täydellinen - päin vastoin. Puolueessa on vikaa ja ongelmia. Nämä ongelmat ja viat ovat kuitenkin ratkaistavissa, etenkin jos vähänkään tolkullisemmat pienpuolueaktiivit ryhtyvät yhdessä korjaamaan niitä määrätietoisesti.

Haluan tolkullisten vaihtoehtopoliittisten voimien yhdistyvän. Itse olen valmis nielemään kaiken ylpeyteni tämän tavoitteen saamiseksi. Yhdessä nousemme, yksinään kaadumme. Tämän vuoksi olen päättänyt pyrkiä Piraattipuolueen eurovaaliehdokkaaksi.

Valta kuuluu Somalimaan somaleille

Torstaina 11.4. Somalimaan somalit osoittivat mieltä Somalimaan itsenäisyyden tunnustamiseksi. Mielenosoitus sujui hyvin ja paikalla oli runsaat sata ihmistä. Vastaavia mielenosoituksia on järjestetty ympäri maailman ulkomailla asuvien Somalimaan somalien pyrkiessä tuomaan huomiota asialle. Kansainvälisen yhteisön on tarkoitus keskustella Somalimaan tulevaisuudesta myöhemmin keväällä ja kesällä.



Länsimaissa Somalia nähdään helposti yhtenä kokonaisuutena, mitä se ei todellisuudessa ole. Todellisuudessa Somalia koostuu varsinaisesta Somaliasta, eli Somalian eteläosista, Puntmaasta, eli Somalian itäisestä pohjoisosasta sekä Somalimaasta, eli Somalian läntisestä pohjoisosasta. Näistä kolmesta toisistaan suhteellisen erillisestä maasta ainoastaan Somalia on virallisesti tunnustettu valtio. Puntmaa ei edes pyri saamaan tunnustettua itsenäisyyttä, vaan sillä on vähän vastaava autonomia kuin Ahvenanmaalla Suomen suhteen.

Somalimaa on kuitenkin eri asia. Somalimaa on taistellut itsenäisyytensä puolesta jo pari vuosikymmentä. Somalimaa julistautui itsenäiseksi vuonna 1991, mutta yksikään valtio ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä johtuen erilaisista syistä, kuten pelosta ja valtapolitiikasta. Tosiasiallisesti Somalimaa kuitenkin on jo itsenäinen valtio. Somalimaa on rauhallinen ja vakaa maa, jossa on afrikkalaisittain ja jopa kansainvälisesti katsottuna toimiva demokratia.

Somalimaan demokratia on lähtökohtiin nähden erinomaista. Maassa on järjestetty rauhallisesti kahdet presidentinvaalit vuosina 2003 ja 2010. Vuonna 2012 maassa järjestettiin ilman suurempia ongelmia paikallisvaalit. Kansainväliset vaalitarkkailijat ovat olleet seuraamassa Somalimaassa järjestettyjä vaaleja vuodesta 2002 lähtien. Tarkkailijat ovat ylistäneet Somalimaan pyrkimyksiä demokratiaan, eikä mitään merkittäviä ongelmia vaaleissa ole ollut. Somalimaan edustuksellinen demokratia on toimiva monipuoluejärjestelmä.

Somalimaata eivät myöskään vaivaa samat ongelmat kuin muuta Somaliaa. Somalimaa ei kärsi merirosvoista, ääri-islamismista tai klaanien välisistä sodista kuin marginaalisesti verrattuna muuhun Somaliaan. Somalimaa on itse asiassa ollut yksi tärkeä merirosvouksen vastainen voima Afrikan sarvessa.

Kansojen itsemääräämisoikeus on koko kansainvälisen oikeuden perusta. YK:n ihmisoikeuksia koskeviin KP- ja TSS-sopimuksiin tämä on kirjoitettu ensimmäiseen artiklaan: "Kaikilla kansoilla on itsemääräämisoikeus. Tämän oikeuden nojalla ne määräävät vapaasti poliittisen asennoitumisensa ja harjoittavat vapaasti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten olojensa kehittämistä." Kansainvälinen oikeudenmukaisuus edellyttää kaikkien kansojen itsemääräämisoikeuden toteutumista. Minkään valtion ei tule seistä tämän oikeuden toteutumisen tiellä.

On kiistämätöntä, että Somalimaan somalit kokevat itsensä kansaksi, jolle kuuluu itsenäisyys. Vuonna 2001 Somalimaassa järjestettiin kansanäänestys Somalimaan uudesta perustuslaista. Yksi perustuslain olennaisimmista kohdista oli Somalimaan itsenäisyys Somaliasta. 97,1% äänensä antaneista Somalimaan kansalaisista kannatti uutta perustuslakia. Äänestysaktiivisuus oli noin kaksi kolmasosaa äänioikeutetuista, mikä on samaa luokkaa kuin Suomen eduskuntavaaleissa. Somalimaan somalit ovat ilmoittaneet demokraattisilla vaaleilla yksiselitteisen selkeästi tahtovansa vapautta ja itsenäisyyttä.



Somalimaa täyttää käytännössä kaikilla kriteereillä suvereenin ja vakaan valtion määritelmän paremmin kuin Somalia. Tästä huolimatta Somalimaata ei tunnusteta itsenäiseksi valtioksi, vaikka Somalia tunnustetaan. Tässä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä.

Albert Einsteinin mukaan tyhmyyden määritelmä on yrittää yhä uudelleen samoja asioita ja odottaa erilaisia lopputuloksia. Somalian olot eivät ole parantuneet länsimaiden puuttumisesta huolimatta, minkä vuoksi onkin tyhmää olettaa, että länsimaiden puuttuminen tulevaisuudessa jotenkin mystisesti toimisi paljon paremmin kuin menneisyydessä. Somalimaassa taas on onnistuttu rakentamaan toimivaa demokratiaa ilman länsimaiden apua. Länsimaat eivät osaa, mutta Somalimaan somalit osaavat.

Sen sijaan, että länsimaat yrittävät puskea ulkopuolelta ja pakottaa Somalian sellaiseksi kuin ne valtapoliittisessa ylimielisyydessään tahtovat, olisi länsimaiden astuttava pois tieltä ja annettava Somalimaan somalien itse toteuttaa heille kansainvälisen oikeuden perusteella kuuluvaa itsemääräämisoikeuttaan. Somalimaan somaleille kuuluu oikeus harjoittaa vapaasti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten olojensa kehittämistä.

Suomen on tunnustettava Somalimaan itsenäisyys ensimmäisenä valtiona maailmassa. Tunnustamalla Somalimaan itsenäisyyden Suomi voi näyttää esimerkkiä muulle kansainväliselle yhteisölle ja osoittaa tukensa Somalimaan somalien pyrkimyksille tuoda rauha ja demokratia Somaliaan. Somalimaan somaleilla on kaikista parhaat edellytykset ryhtyä parantamaan Somalian oloja. He todistetusti pystyvät siihen. Suomen on ehdottomasti tuettava tätä kehitystä ja tunnustettava Somalimaan itsenäisyys.

Aiheesta enemmän:
Somalimaa ja pakolaisuus ulkopoliittisena kysymyksenä
Muutos 2011 -kannanotto: Somalimaa itsenäiseksi

Kuvat ottanut Jarno Mela

Medialla ei ole salaliittoa, vaan paska asenne

Aamulehti julkaisi 7.4. toimittaja Tuomas Rimpiläisen kirjoittaman kolumnin Internetin rasistinen taustamöly. Kolumnissa toimittaja syyttää anonyymejä, yksilöimättömiä kommentoijia harhaisesta maailmankuvasta kärsiviksi salaliittoteoreetikoiksi, koska nämä kommentoijat katsovat, että toimittaja ja kollegansa suhtautuvat puolueellisesti monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttoon liittyviin asioihin. Käytännössä kolumni on yhtä isoa olkinukkeargumenttivirhettä.

Olkinukella tarkoitetaan argumenttivirhettä, jossa vastapuolen argumentit kuitataan alentamalla ne pilkkaavalla tavalla kärjistetyiksi ja hyökkäämällä tätä itse luotua kärjistystä vastaan. Olkinukessa laitetaan sanoja toisen suuhun ja yleistetään marginaaliset tai olemattomat mielipiteet koskemaan vastapuolta yleisesti. Monesti vastapuolta ei yksilöidä, jotta vastapuolen argumentteja ei olisi edes mahdollista tarkistaa. Olkinukkeargumentti olisi esimerkiksi, jos poliitikko sanoo "maahanmuuttajat syyllistyvät tilastojen valossa suhteessa kantaväestöä useammin seksuaalirikoksiin" ja tähän vastattaisiin "poliitikon mielestä maahanmuuttajat ovat raiskaajia". Rimpiläisen kolumnissa on kyse juuri tästä; perusteltu mielipide kuitataan tekemällä siitä irvikuva ja pilkkaamalla tätä irvikuvaa.

Se, että media suhtautuu yksipuolisesti ja puolueellisesti maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen ei ole mitenkään perusteetonta. Vaikka toimittaja Rimpiläinen esittää, että se perustuu vain vainoharhaisiin salaliittoteorioihin, todellisuudessa tälle näkemykselle on vahvoja, objektiivisia perusteita, joita ei voi kuitata vain Internetin rasistiseksi taustamölyksi.

Hyvä esimerkki objektiivisesta perusteesta olla sitä mieltä, että media on puolueellinen, on Rimpiläisenkin esille ottama Yleisradio. Laki yleisradio Oy:stä 7§, toinen momentti toteaa muun muassa seuraavaa: "Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta." YLEllä on siis lainmukainen tehtävä tukea monikulttuurisuutta. Se, että YLE on monikulttuurisuusmyönteinen, ei ole pelkästään tuulesta temmattu mielipide, vaan se on kirjattu Suomen lakiin. Mikäli kanava tuntuu esittävän monikulttuurisuusmyönteistä ohjelmaa ja kanavaa ohjaava lainsäädäntö toteaa, että monikulttuurisuuden tukeminen on yksi tämän kanavan erityisistä tehtävistä, ei ole mitenkään kaukaa haettua, että kanava olisi myönteinen monikulttuurisuudelle. Jos YLE ei olisi monikulttuurisuusmyönteinen, se rikkoisi lakia.

Myös toimittajien mielipiteitä voidaan perustellusti pitää monikulttuurisuusmyönteisempinä kuin kansalaisten keskimäärin. Suomen eduskuntapuolueista Vihreät ovat keskimäärin monikulttuurisuudesta ja sosiaalisesta maahanmuutosta innostuneimpia ja Perussuomalaiset puolestaan suhtautuvat näihin ilmiöihin kaikista kriittisimmin. Sunnuntaisuomalaisen tekemän selvityksen mukaan toimittajien lempipuolue on Vihreät ja inhokkipuolue on Perussuomalaiset. Selvityksen mukaan peräti 26 prosenttia vastanneista toimittajista äänesti vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Vihreitä. Perussuomalaisia vaaleissa äänesti ainoastaan viisi vastannutta toimittajaa. 44% toimittajista ei äänestäisi Perussuomalaisia missään tapauksessa. Vaikka objektiivisuus on journalistinen ihanne, ei tämä ole mahdollista niin pitkään kuin olemme ihmisiä. Toimittajien mielipiteet välttämättä välittyvät siihen, millaisia juttuja ja mistä näkökulmasta toimittajat kirjoittavat.

Näkemys, että media suhtautuu puolueellisesti tiettyihin poliitikkoihin, puolueisiin ja näkemyksiin ei rajoitu myöskään pelkästään nettihörhöihin, vaan myös toimittajakunnasta löytyy ihmisiä, jotka tunnustavat median toimivan välillä puolueellisesti. Kansanedustaja James Hirvisaari ja poliitikoista kriittiseen sävyyn kirjoittava toimittaja Tommi Parkkonen olivat RadioRockin Heikelä Korporaatiossa keskustelemassa muun muassa median suhtautumisesta Perussuomalaisiin. Toimittaja Parkkonen katsoi, että vaikka median kirjoittelu Persuista ei ole ollut aiheetonta, mediassa on kirjoitettu Perussuomalaisista negatiivisemmin kuin muista puolueista ja harrastettu Perussuomalaisten demonisointia, ja mitä vain Persuissa on sanottu, on nostettu alustalle. Todennäköisesti Parkkonen ei ole ainoa toimittaja, joka pystyy näkemään median suhtautumisen Persuihin monipuolisemmassa valossa.

Median suhtautuminen asioihin puolueellisesti ja virallisen totuuden kanssa eri mieltä olevien vähättely sekä pilkkaaminen ei ole myöskään historiallisesti mitenkään ennennäkemätöntä, vaan tästä on esimerkkejä niinkin lähimenneisyydestä kuin tämän vuosituhannen alusta. Yhteiskuntatieteilijä Katri Vallaste tutki väitöskirjassaan Suomen, Ruotsin ja Viron valtamedioiden suhtautumista Euroopan unionia käsitteleviin argumentteihin. Vallasteen mukaan lehtien artikkeleissa tehtiin naurunalaiseksi Suomen ja Ruotsin euroskeptikoiden huoli hyvinvointiyhteiskunnasta ja annettiin ymmärtää, että Viron euroskeptikot haikailevat Neuvostoliiton perään. Euroskeptikoihin myös liitettiin liki poikkeuksetta väheksyviä termejä, kuten ”passiivinen”, ”irrationaalinen” ja ”tietämätön”. Kuulostanee tutulta.

Koska mediat ja toimittajat eivät ole aina ennenkään suhtautuneet puolueettomasti ja objektiivisesti asioihin, ei ole mitään syytä olettaa, että ne automaattisesti suhtautuisivat puolueettomasti tulevaisuudessakaan. Itse asiassa valtamedioiden vähättelevä ja ivaava suhtautuminen euroskeptikoihin oli hyvin samankaltaista kuin Aamulehden toimittajan suhtautuminen niihin, jotka eivät usko, että Rimpiläinen ja toimittajakumppanit ovat puolueettomia. Epäluulo mediaa kohtaan kuitataan haukkumalla mielipiteitä salaliittoteorioiksi, mölinäksi ja harhaiseksi maailmankuvaksi. Eurokriittisyys ja monikultturismikriittisyys eivät tietenkään ole sama asia, mutta on pelkästään järkevää olettaa, että koska media ja toimittajat ovat olleet menneisyydessäkin puolueellisia tiettyjä asioita kohtaan, ne voivat olla sitä tulevaisuudessakin.

Media ei ole missään tapauksessa aina ja kaikissa asioissa objektiivinen. Kuten kaikki - paitsi ehkä Aamulehden toimittaja - varmasti ymmärtävät, en sano median olevan salaliitossa. Sanon, että kansalaisilla on muitakin perusteita epäillä median puolueellisuutta kuin oletus salaliitosta. Nämä mielipiteet eivät ole tuulesta temmattuja, vaan niille voi helposti löytää selkeitä, kaikkien tarkistettavissa olevia perusteluja lainsäädännöstä, toimittajien tutkituista mielipiteistä sekä median dokumentoidusta toiminnasta lähihistoriassa. Näitä perusteluja ei voi kuitata vain toteamalla "salaliitto" ja "harhainen maailmankuva" ja esittämällä heikosti rakenneltuja olkiukkeleita. Median puolueellinen suhtautuminen ei edellytä mitään sen kummallisempaa kuin toimittajien asenteita ja elitismiä.

Kolumninsa lopussa Rimpiläinen kirjoittaa "En hyväksy sitä, että joku jättää sanomatta perustellun mielipiteensä siksi, että pelkää kaltaisiasi häirikköjä." Minäkään en hyväksy sitä, että joku jättää perustellun mielipiteensä mediasta sanomatta, koska pelkää Rimpiläisen kaltaisia häiriköitä, jotka mustamaalaamalla ja olkinukkeilemalla pyrkivät hukuttamaan täysin validit näkemykset oman ylimielisen ivansa alle. Kuulkaas, toimittajat ja media, älkää syyttäkö kansalaisia siitä, että teitä pidetään puolueellisina. Katsokaa peiliin ja miettikää, olisiko vikaa myös teissä. Mediaan luotetaan, jos media osoittaa olevansa luotettava, mutta mediaan ei aleta luottaa sillä, että median edustajat haukkuvat lukijoita, jotka ovat eri mieltä kuin toimittajat.

Vaihtoehtomedioiden vaihtoehtoinen etiikka

Keskivertojuttua pidempiin, ajan kanssa ja huolella tehtyihin juttuihin erikoistunut Long Play on julkaissut Magneettimediaa, Verkkomediaa ja muita itseään "totuusliikkeenä" tituleeraavia julkaisuja käsittelevän jutun Totuuksien tavaratalo. Long Playn juttu on osunut yhdellä "totuusliikkeen" äänekkäimistä instituutioista, Verkkomedialla, arkaan paikkaan ja Verkkomedia onkin julkaissut juttua koskien jo peräti kaksi vastinetta, joissa se syyttää Long Playtä journalistisen etiikan rikkomisesta ja väittää, että itse toteuttaa journalistista etiikkaa. Arvatkaa, paljonko pitää paikkansa.

Journalistisella etiikalla tarkoitetaan eri puolilla maailmaa journalistien itse ylläpitämiä eettisiä säännöstöjä, joiden tarkoituksena on varmistaa journalismin taso sekä journalistisen ammattietiikan toteutuminen. Säännöt vaihtelevat yksityiskohdiltaan ja pykälöiltään maasta riippuen jonkin verran, mutta olennaiselta sisällöltään ne ovat hyvin yhdenmukaisia. Eri maissa journalistin etiikkaa valvovat eri elimet. Suomessa tämä valvontaelin on Julkisen sanan neuvosto.

Julkisen sanan neuvosto on journalistien itsesääntelyelin. Se on siis itsenäinen ja vapaa lainsäätäjien ja virkamiesten kontrollista. Kuten muut itsesääntelyelimet, myös Julkisen sanan neuvosto koostuu ammattilaisten sinne valitsemista muista ammattilaisista. Lisäksi Julkisen sanan neuvostoon kuuluu maallikkojäseniä, eli toimittajakunnan ulkopuolisia henkilöitä, joiden tarkoituksena on varmistaa, että Julkisen sanan neuvosto ei ole vain norsunluutornissa elelevän eliitin lelu, vaan se ottaa huomioon myös tavallisen kansalaisen ja lukijakunnan näkökulman. Julkisen sanan neuvosto valvoo journalistisen etiikan toteutumista ylläpitämällä journalistin ohjeita, joihin journalistinen etiikka on koottu, sekä ottamalla vastaan ja käsittelemällä journalistiseen etiikkaan sitoutuneista medioista tehtyjä kanteluita.

En aio käsitellä tässä kirjoituksessa Long Playn jutun sisältöä tai faktuaalisia väitteitä, vaan keskityn pelkästään journalistiseen etiikkaan. Tämä johtuu monesta syystä, kuten journalistisen etiikan tärkeydestä, mutta ennen kaikkea siitä, että Long Playn juttu on maksullinen, enkä varmasti ala maksaa rahaa siitä, että saan lukea tekstiä Internetistä. Teen sitä nimittäin nytkin aivan liikaa, ja jos pistäisin siihen vielä massia, menisin vapaaehtoisesti avohoitoon addiktiostani.

Heti vastineensa alussa Verkkomedia syyttää valtamedian lähteneen hyökkäykseen vaihtoehtomedioita vastaan. Verkkomedia esittää, että motiivina tälle on valtamedian kokema pelko, jota Verkkomedia perustelee väittämällä, että tutkimuksen mukaan 87% suomalaisista ei luota valtamedian moraaliin. Verkkomedia osoittaa oman moraalinsa sillä, että ei laita tähän tutkimukseen mitään linkkiä tai mainitse tutkimuksen nimeä mitenkään, jotta väite olisi edes tarkistettavissa. Hienon avauksen jälkeen Verkkomedia kritisoi Long Playn päätoimittaja Johanna Vehkoota YLE:n aikaisemmin julkaisemasta ohjelmasta, jossa toimittaja Verkkomedian mukaan kyseenalaisti Verkkomedian koko toimituksen uskottavuuden yhden blogikirjoituksen perusteella. Vastineessa Verkkomedia vertaa itseään Uuteen Suomeen ja kysyy, onko Uuden Suomen uskottavuutta kyseenalaistettu yksittäisen blogikirjoituksen perusteella.

Ei tietenkään ole. Uudessa Suomessa ja Verkkomediassa on kuitenkin sellainen ero, että Uuden Suomen blogeja ei ennakkoon moderoida, eivätkä toimittajat päätä, mitä blogialustalla julkaistaan. Verkkomediassa taas ei ole vapaata ja avointa blogialustaa, vaan toimituskunta ja päätoimittaja päättävät, mitkä blogikirjoitukset julkaistaan Verkkomedian sivuilla. Tämä on olennainen ero, koska media on vastuussa myös median ulkopuolisten toimijoiden tuottamasta materiaalista, mikäli media moderoi ennakkoon ja päättää, mitä ulkopuolisten toimittajien materiaalia se julkaisee sivuilleen. Esimerkiksi Iltalehti on vastuussa itse julkaistaviksi valikoimistaan blogiteksteistä, mutta ei sattumanvaraisen kävijän kommentista Iltalehden keskustelupalstalla. Verkkomedia on siis vastuussa yksittäisistä blogikirjoituksista, mutta Uusi Suomi ei ole.

Verkkomedia kritisoi vastineessaan myös Long Playn toimittaja Ilkka Pernuuta. Pernuu oli ollut seuraamassa Verkkomedian Janus Putkosen tilaisuutta Sastamalassa. Putkonen kritisoi Pernuuta, koska Pernuu ei ollut esitellyt tilaisuuden "esittelykierroksella" itseään tai esittänyt Putkosen alustuksen jälkeen yhtäkään kysymystä Putkoselle. Verkkomedia toteaa "vaaditte valtamediassa eettisyyttä ja journalististen arvojen kunnioittamista, mutta kokonaisuutena on todettava, että mikäli yllämainitsemani väitteet käsiteltäisiin riippumattomasti Julkisen sanan neuvostossa, saisitte epäilemättä nuhteet toiminnastanne artikkelia laatiessanne."

Oikeastihan toimittaja ei tietenkään rikkonut journalistista etiikkaa, vaan hiljaisuus oli jopa jutun tekemisen välttämätön ehto. Jos uutisen aiheena on Verkkomedia, eikä tietty Verkkomedian tekemä kirjoitus tai tietty Janus Putkosen esittämä väite, ei toimittajalla ole syytä esittää kysymyksiä koskien kirjoituksia tai väitteitä. Päin vastoin; kysymysten esittäminen voisi muuttaa alkuperäistä esitystä ja saada Putkosen tai muut paikallaolleet käyttäytymään eri tavalla. Toimittajan tehtävänä ei ole ohjata tapahtumien kulkua, vaan kertoa tapahtumista. Toimittaja toimi ammattimaisesti ja noudatti journalistin etiikkaa.

Vastineessaan Verkkomedia puolestaan väittää itse noudattavansa journalistista etiikkaa. Verkkomedian mukaan "Verkkomediaa ei ole sisältömme, 7 200 artikkelin aikana, kertaakaan haastettu JSN:n toimesta eikä virallisia oikaisuvaatimuksia meitä vastaan julistettu – mutta mikäli haluatte 'loukkaantuneena' haastaa meidät mainittujen faktojen perusteella, tehkää niin aivan vapaasti." Joko Verkkomedia vääristelee tarkoituksella totuutta tai sitten se ei ymmärrä, mistä journalistisessa etiikassa tai Julkisen sanan neuvostossa on kyse. Kumpikaan vaihtoehto ei ole erityisen hyvä.

On totta, että Verkkomedian juttuja ei ole koskaan käsitelty JSN:ssä. Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, että Verkkomedian jutut olisivat poikkeuksellisen korkealaatuisia, vaan siitä, että Verkkomedia ei ole JSN:n jäsen. Verkkomediaa ei ole ollut JSN:n käsiteltävänä, koska se ei ole sitoutunut Julkisen sanan neuvoston journalistin ohjeisiin. Verkkomedian jutut eivät siis olisi voineet edes teoriassa olla JSN:n käsiteltävänä. Samoin kehotus "tehkää niin vapaasti" on ontto, sillä koska Verkkomedia ei kuulu Julkisen sanan neuvostoon tai ole sitoutunut journalistin eettisiin ohjeisiin, siitä ei ole edes mahdollista tehdä kantelua JSN:lle. Tehkää siis vapaasti kantelu, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta, koska Julkisen sanan neuvosto ei ota käsiteltäväksi kuin journalistin eettisiin ohjeisiin sitoutuneiden medioiden kirjoituksia.

Se, että Verkkomedian juttuja ei ole käsitelty Julkisen sanan neuvostossa, ei myöskään tarkoita, etteikö niitä olisi ollut aihetta käsitellä. Annan tästä esimerkin. Elokuussa 2012 Verkkomedia julkaisi jutun, jossa se väitti suomalaisen professori Teivo Teivaisen liittyneen Venäjällä provosoineeseen Pussy Riot -tapaukseen. Väite ei pitänyt millään tavalla paikkaansa. Kun Verkkomedialle kerrottiin sen virheestä, Verkkomedia poisti koko alkuperäisen jutun ja laittoi nettiin lyhyen, asian yksityiskohtia selventämättömän oikaisujutun. Tämä oli vastoin journalistin etiikkaa.

Journalistin eettisten sääntöjen mukaan alkuperäisen uutisen poisto ja uuden tekstin lisääminen sivuille ei ole oikaisu. Julkisen sanan neuvoston ratkaisussa 4796/SL/12, jossa JSN antoi langettavan päätöksen Iltalehdelle hyvin vastaavankaltaisesta virheestä uutisen oikaisussa, JSN toteaa "olennaisesti virheellistä juttua ei pidä poistaa tiedotusvälineen verkkosivuilta, vaan sen yhteyteen tulee lisätä tieto jutun virheestä, esimerkiksi lisäämällä linkki oikaisuun". Nya Ålandille annetussa langettavassa päätöksessä 4598/SL/11 puolestaan todetaan "Neuvosto tähdentää, että virheellisen uutisen poistaminen verkosta ei ole oikaisu." Mikäli Verkkomedia olisi Julkisen sanan neuvoston jäsen, olisi se saanut Julkisen sanan neuvostolta langettavan ratkaisun journalistisen etiikan rikkomisesta. Tätä ei kuitenkaan edes voinut tapahtua, koska Verkkomedia ei ole sitoutunut journalistin eettisiin ohjeisiin.

Julkisen sanan neuvosto ja journalistinen etiikka eivät tietenkään ole täydellisiä tai toteudu täydellisesti. Ne ovat kuitenkin kevyttä parempia kuin ei mikään. Joskus Julkisen sanan neuvosto antaa vääriä tai kyseenalaisia päätöksiä, eikä se aina onnistu toteuttamaan tehtäväänsä. Monesti se kuitenkin myös onnistuu siinä. Journalistinen etiikka menee huomattavasti pidemmälle kuin lainsäädäntö. Esimerkiksi sananvapaus antaa oikeuden selittää jopa valheellista, virheellistä tai korostetun spekulatiivista aineistoa. Journalistinen etiikka ei. Jos media ei ole sitoutunut journalistin etiikkaan, se saa toimia täysin vapaasti lainsäädännön rajoissa, mikä tarkoittaa, että sillä on mahdollisuus muun muassa esittää puhdasta propagandaa faktana tai olla korjaamatta virheitä siinä laajuudessa, jossa toimittajien ammattietiikka edellyttää. Niin pitkään kuin tällainen media toimii lain rajoissa, sitä ei voida mitenkään saattaa vastuuseen julkaisuistaan tai sen toiminnan eettisyyttä tutkittavaksi.

Vaihtoehtomedioilla on tärkeä paikka vapaassa kansalaisyhteiskunnassa ja niiden merkitys vain kasvaa Internetin kehittyessä ja yleistyessä. Jotta ne kuitenkin voisivat olla yhtään sen parempia kuin usein kritisoimansa valtamediat, niiden tulisi noudattaa edes samoja laadun vähimmäisvaatimuksia kuin mitä valtamediat noudattavat. Siinä missä valtamedioiden eettisyyttä on edes mahdollista tutkia tai asettaa kyseenalaiseksi, Julkisen sanan neuvostoon sitoutumattomien medioiden ei. Niin pitkään kuin vaihtoehtomediat eivät ole sitoutuneet journalistin etiikkaan, noudata sitä tai edes ymmärrä sitä, niillä ei ole mitään varaa kritisoida tai parjata valtamedioita.

PS. Jos olette sitä mieltä, että tämä on "hyökkäys" vaihtoehtomedioita vastaan, niin imaiskaapa ämpärillinen kakkaa. Olen hengaillut vaihtoehtomediaskenessä vuosia muun muassa kirjoittamalla Infosota.fi:hin sekä olemalla mukana aikoinaan Turussa pyörivän vaihtoehtodokumentteja esittävän jengin, Dokumenttiprojekti: Uuden Näkemyksen perustamisessa sekä kääntämällä erilaisia aiheeseen liittyviä elokuvia suomeksi. Tämä ei siis johdu siitä, että olisin Illuminatin aivopesemä avaruusliskoagentti - vaikka toki haluaisin olla - vaan tasan niistä asioista, joista kirjoitan tässä tekstissä.

PPS. Kuulema tuosta kuvasta piti antaa krediittiä XKCD:lle. Kiitoksia, XKCD, että olet tehnyt tällaisen kuvan, jota käytän härskisti kysymättä edes lupaa. Aika mulukkua toimintaa minulta!

PPPS. Tätä post scriptumia kirjoittaessani Verkkomedia tekee lennosta muutoksia vastineeseensa. Jos lainaukset eivät enää pidä paikkaansa myöhemmin, se johtuu Verkkomediasta.

Poliitikot syrjään ja kulttuuri vapaaksi

Kansanedustaja Olli Immonen esittää, että julkisen vallan ei tulisi tukea kulttuurillista toimintaa, joka murentaa suomalaista kansallisylpeyttä. Lisäksi Immosen mielestä valtion tulee lopettaa niin sanottujen "postmodernistien" tukeminen ja nykytaiteen tuotanto tulee saattaa yksityishenkilöiden ja markkinoiden vastuulle. Olen täysin samaa mieltä kuin Immonen, mutta menen askeleen pidemmälle. Valtion tulee lopettaa kaikkien taidesuuntauksien ja taiteilijoiden tukeminen riippumatta siitä, saavatko ne ihmiset mylvimään isänmaallista kiimaa vai viiltelemään itseään pimeässä pusikossa kansallisen syyllisyyden musertamana. Kaikki taide tulee jättää markkinoiden ja yksityishenkilöiden vastuulle.

Taiteen valtiollisia tukia perustellaan sillä, että kulttuuri on tärkeää. Tämä on ehdottomasti faktaa. Kulttuuri on yksi yhteiskunnan peruspilareista. Valtion ei tulekaan lopettaa tukia sen vuoksi, että taide ei olisi tärkeää. Päinvastoin; valtion tulee pitää näppinsä erossa taiteesta nimenomaan sen vuoksi, miten tärkeää vapaa taide on. Nimittäin taiteen tukeminen tarkoittaa käytännössä sitä, että poliitikot yrittävät hallita taidetta ylhäältä alas mielivaltaisesti oman mielivaltansa mukaan.

Taide on aina välttämättä subjektiivista. Kenenkään ei ole mahdollista sanoa objektiivisesti, mikä on loukkaavaa taidetta, mikä on hyvän maun vastaista taidetta tai ylipäätään mikä on taidetta. Joku voi olla sitä mieltä, että abstrakti nykytaide on mitä hienointa kokemuksellista visiota, siinä missä toinen voi olla sitä mieltä, että teennäistä paskaa. Joku taas voi olla sitä mieltä, että japanilaisen noise-muusikon Merzbow'n kappaleet ovat hienoa äänitaidetta, siinä missä jonkun mielestä se on vain kohinaa ja surinaa. Taide on aina väistämättä subjektiivista.

Koska taide ja sen piirteet ovat aina subjektiivisia, seuraa tästä, että julkinen valta joutuu väistämättä käyttämään mielivaltaisia, subjektiivisia kriteerejä myöntäessään tukia taiteelle. Jos Immosen tahto menisi läpi ja valtio ei saisi tukea enää taidetta, joka rapauttaa kansallista ylpeyttä, olisi kyse mielivallasta. Kukaan ei voi objektiivisesti sanoa, mikä rapauttaa ylpeyttä ja mikä ei. Täysin samalla tavalla subjektiivinen, mielivaltainen kriteeri on monissa nykyisissä tuissa ja poliittisissa päätöksissä käytetty kriteeri "hyvien tapojen vastainen". Kenenkään ei ole mahdollista osoittaa objektiivisesti, mikä on hyvien tapojen vastaista ja mikä ei. Kyse on vain ja ainoastaan virkamiesten ja poliitikkojen mielipiteestä, eivätkä he ole sen parempia sanomaan taiteesta mitään kuin likaiset varpaani.

Kun valtiovalta ryhtyy tukemaan jotain taidetta, se väistämättä ottaa taidetta ja kulttuuria hallintaansa. Kaikki taiteen tukeminen tarkoittaa sitä, että tukia vaille jäänyt taide jää heikompaan asemaan kuin tuettu taide. Suomen valtio maksoi vuonna 2012 Swallow the Sunille 20 000 euroa kiertuetukea. Kun valtio maksaa yksittäiselle bändille 20 000 euroa kiertuetukea, on tällä bändillä parempi asema kuin niillä bändeillä, jotka eivät saa kiertuetukea. Tällöin valtio tekee sekä päätöksen kannattaa tukea saavaa bändiä että samalla vastustaa muita bändejä tekemällä niiden kilpailusta Swallow the Sunin kanssa keinotekoisesti vaikeampaa. Jos yksi bändi saa kiertämiseensä 20 000 euroa, mutta muut bändit eivät, ei näillä muilla bändeillä ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia pärjätä kuulijamarkkinoilla kuin tällä tuetulla bändillä. Tiettyjen artistien tukeminen tarkoittaa aina kaikkien muiden artistien vahingoittamista suhteessa tuettuun artistiin.

Yhteiskunta, joissa valtiojohto päättää, millaista on hyvä ja tukemisen arvoinen taide, on kyseenalainen yhteiskunta. Jos hyväksytään, että valtio tukee taidetta, silloin välttämättä hyväksytään, että valtio kontrolloi taidetta. Suomen perustuslakiin kuuluu taiteen vapaus, mutta tämä vapaus ei voi toteutua niin pitkään kuin taidetta ohjataan ylhäältä alas. Taiteen vapaus voi toteutua aidosti ainoastaan, mikäli taiteen tukeminen joko lopetetaan kokonaan tai kaikkea taidetta aletaan tukea tasapuolisesti.

Taidetta voidaan tukea tasapuolisesti vähentämällä valtion valtaa taiteen yli. Sana "tuki" on tässä aavistuksen harhaanjohtava, koska todellisuudessa kyse on enemmänkin julkisen tahon astumisesta syrjään. Sen sijaan, että valtio käyttää esimerkiksi Swallow the Sunin, Apocalyptican ja muiden menestyneempien bändien kiertueiden tukemiseen satoja tuhansia, tulee nämä samat varat käyttää siten, että niillä autetaan tasapuolisesti kaikkia taiteilijoita. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että summa käytettäisiin bändien keikkalippujen ja instrumenttien verojen leikkaamiseen. Tällöin hyödytettäisiin tasapuolisesti kaikkia sen sijaan, että kyse olisi poliitikkojen mielivallasta sen suhteen, minkä tukeminen heitä nyt milloinkin sattuu miellyttämään. Taiteilijoiden ja taiteen harrastajien verojen ja kulujen pienentäminen sekä vapauttaa taidetta valtion kontrollista että tukee kaikkia taiteilijoita ja taideharrastajia tasapuolisesti.

Vaikka tässä kirjoituksessa käytän esimerkkinä bändejä ja musiikkia, koskevat nämä samat periaatteet luonnollisesti kaikkea muutakin taidetta. Kaiken taiteen tulee olla poliitikkojen ja virkamiesten kontrollista mahdollisimman vapaata. Aina, jos tiettyjä yksittäisiä taiteilijoita, artisteja, bändejä, hankkeita, instituutioita tai järjestöjä tuetaan suoraan rahallisesti, valtio ja sen päättäjät asettavat kulttuurintuottajat epäreiluun asemaan toisiinsa nähden. Rahallisten, suorien ja tietyille tahoille menevien tukien sijasta resurssit tulee käyttää laskemaan taiteen tuottamiseen ja kuluttamiseen liittyviä veroja ja muita kustannuksia, mikä laskee taiteen tuottamisen ja kuluttamisen hintaa ja parantaa tasapuolisesti kaikkien taiteilijoiden asemaa sekä jokaisen mahdollisuuksia nauttia taiteesta ja kulttuurista. Taiteen vapaus toteutuu, kun päättäjät astuvat syrjään.

Suomen Sisu kuuluu keskitysleirille

Maanantaina 11.3. kansallismielinen ja paljon mediassa kohuttu Suomen Sisu järjesti suurkäräjänsä, eli sääntömääräisen kevätkokouksensa. Kevätkokouksen kyytipojaksi Suomen Sisun vastustajat olivat päättäneet pitää oman mielenosoituksensa Suomen Sisua vastaan, vaikkakaan eivät olleet vaivautuneet ilmoittamaan siitä viranomaisille, kuten laki edellyttää. Suurkäräjillä Suomen Sisu sai uuden puheenjohtajan, perskansanedustaja Olli Immosen. Immosen ensimmäiset lausunnot Sisun puheenjohtajana tuomitsivat kaiken rasismin ja kertoivat, että Suomen Sisu aikoo parantaa mainettaan. Konkreettisina tekoina Suomen Sisu aloitti verkkosivujensa uudistamisen ja Immonen lupasi kokonaan uuden periaateohjelman vanhentuneen ja paljon kritisoidun ohjelman tilalle.

Kaiken logiikan ja järjen mukaan uusvasemmistolaisten natsinmetsästäjien tulisi olla mielissään siitä, että Suomen Sisu pyrkii parantamaan mainettaan ja korvaamaan vanhan ohjelmansa. Se, että joku muuttaa mielipiteitään tai julkista ilmaisuaan parempaan ja loivempaan suuntaan tulisi nähdä merkkinä kypsymisestä ja kehityksestä ja siis juuri siitä toivottavasta suunnasta, johon "rasisminvastainen taistelu" toivottavasti pyrkii.

Tietenkään rasismitaistelijat eivät nähneet asiaa tällä tavalla. Mielenosoituksen jälkeisessä tiedotteessaan mielenosoituksen järjestäjät tyrmäsivät Immosen lausunnot ja totesivat, ettei fasismille saa antaa tuumaakaan periksi. Sosiaalisessa mediassa puolestaan esiteltiin Sisun vanhoja kotisivuja ja kannanottoja siitä huolimatta, että Immosen ensimmäiset toimet käsittelevät juuri näiden uudistamista. "Katsokaa, tässä ongelmassa, jonka uusi puheenjohtaja lupasi korjata, on ollut ongelmia! Tämän vuoksi ongelmaa ei voi korjata!" Surullista, että tätä neropattihessuilua harrastivat jopa järkevät ihmiset. Esimerkiksi entinen kansanedustaja ja yleiskova pitkätukka Jyrki Kasvi piti järkevänä kaivaa Suomen Sisun yli puoli vuosikymmentä vanhoja nettisivuja esille Internetin Wayback Machinella ikään kuin näillä olisi jotain todistusarvoa.

Hienoa, Kasvi. Varmaan seuraavaksi todistat, että Kokoomus on monarkistinen äärioikeistopuolue tonkimalla kansallisarkistosta Svinhufvudin lausuntoja ja Lapuan liikettä. Kaikkihan nimittäin tietävät, että ihmisten ja etenkin järjestöjen on täysin mahdotonta muuttaa mielipiteitä, koska mielipiteet tulevat geeneistä, äidinmaidosta ja Jumalasta.

Paitsi että oikeassa maailmassa eivät tule. Oikeassa maailmassa ihminen voi muuttaa mielipiteitään ja muuttaakin, koska hänellä on kyky ajatella. Rekisteröityneen yhdistyksen mielipide puolestaan ei edes teoriassa voi olla muuta kuin mitä sen viralliset asiakirjat sanovat, koska rekisteröity yhdistys ei ole ihminen, eikä sillä ole aivoja tai mieltä. Jos rekisteröidyn yhdistyksen asiakirjat, kuten periaateohjelma, muuttuvat, myös rekisteröityneen yhdistyksen mielipide on muuttunut. Ihmisten mielipiteet muuttuvat ja kehittyvät.

Mikäli mielipiteen muutosta ei hyväksytä silloin, kun se tapahtuu positiiviseen suuntaan, kaivetaan itsensä poteroon. Mielipiteenmuutos positiiviseen suuntaan tulee nähdä positiivisena kehityksenä. Jos sitä kehitystä ei uskota tai hyväksytä, päätetään, että positiivista kehitystä ei voi tapahtua, eli päätetään, että kerran rasisti on aina rasisti. Vähän kuten kristityt päättivät, että Paavali ei voi koskaan olla aito kristitty, koska oli ennen vainonnut kristittyjä. (Eiku...) Rasismista tehdään siis stigma, joka ei jostain mystisestä syystä voi ikinä parantua. Tämä taas on äärimmäisen vaarallista, koska jos rasistin mielipiteitä ei voi muuttaa vähemmän rasistisiksi, silloin rasismia voi vähentää vain vähentämällä rasisteja, minkä jälkeen ollaankin turvallisesti mielipidevainoissa.

Sen lisäksi, että rasisminvastainen taistelu on epäloogista, on siinä myös toinen valtava ongelma. Se ei nimittäin toimi. Itse asiassa rasismin vastustaminen lisää rasismia.

Toronton yliopiston psykologian laitoksen tutkijat tekivät pari koetta testatakseen, minkälainen ennakkoluuloisuuden vastainen toiminta tehoaa. Ensimmäisessä kokeessa tutkijat jakoivat koehenkilöt kolmeen ryhmään. Yhdelle ryhmälle tutkijat jakoivat esitteen, jossa kerrottiin neutraalisti ennakkoluulottoman elämän ja asenteen eduista. Toiselle ryhmälle tutkijat jakoivat esitteen, joka nimenomaisesti tuomitsi ennakkoluulot ja kielsi niiden harjoittamisen. Kolmas ryhmä toimi verrokkina, eikä heille jaettu minkäänlaista esitettä. Toisessa kokeessa tutkijaryhmä puolestaan jakoi koehenkilöille sattumanvaraisesti kyselyjä, jotka oli suunniteltu sanomaltaan joko neutraaleiksi tai vaihtoehtoisesti siten, että ne kielsivät ennakkoluulot. Kaikki varmastikin arvaavat, mitä kokeet osoittivat.

Molemmissa kokeissa nimittäin huomattiin, että ennakkoluuloisen asenteen kieltäminen ja tuomitseminen ei toimi, vaan päinvastoin se jopa lisää rasismia ja ennakkoluuloja. Koeryhmä, jolle oli kerrottu neutraalisti ennakkoluulottoman elämäntavan ja asenteen eduista, osoitti vähemmän ennakkoluuloja kuin verrokkiryhmä. Puolestaan koeryhmä, jota oli nimenomaisesti kielletty olemasta ennakkoluuloisia ja jolle ennakkoluuloisuutta oli tuomittu, osoitti enemmän ennakkoluuloista ja tuomitsevaa asennetta kuin verrokkiryhmä. Vastaava tulos saatiin myös jälkimmäisestä kokeesta; rasismin ja ennakkoluulojen kieltäminen ja tuomitseminen lisäsivät ennakkoluuloista suhtautumista ja asenteita.

Kokeiden tulos ei varmasti tule yllätyksenä kenellekään, joka ymmärtää edes perusasiat ihmisen psykologiasta. Ihminen ei tahdo, että hänelle kerrotaan, mitä mieltä hänen pitäisi olla. Jos ihmiselle sanoo "älä paina tuota nappia", hän sanoo "varppina painan" ja painaa riippumatta siitä, olisiko hän alunperin edes tehnyt niin. Sen sijaan asian lähestyminen ilman kieltoja ja käskyjä, neutraalisti kertomalla oman näkökantansa hyvät puolet ei haittaa ihmistä, vaan kokeen mukaan se jopa toimii ennakkoluulojen vähentämiseksi.

Koe osoittaa, mikä natsinmetsästäjien logiikassa ontuu; vastustaminen. Natsinmetsästäjät ovat keskittyneet äärioikeistonsa vastustamiseen ja vainoamiseen sen sijaan, että he pyrkisivät tuomaan esille suvaitsevaisuuden ja ennakkoluulottomuuden hyviä puolia. Sen sijaan, että he siis kannustaisivat esimerkiksi Sisussa tapahtuvaa positiivista muutosta loivempaan suuntaan, he tuomitsevat Sisun ja sisulaiset riippumatta Sisun pyrkimyksistä parantaa menoaan. Kuten arvata saattaa, uusimman Sisu-vastaisen vainon myötä Sisuun tulvii uusia jäsenhakemuksia. Onneksi olkoon, sankarit. Saavutitte juuri sen, mitä yrititte vastustaa.

Rasismi ja ennakkoluulot ovat tyhmiä ja niistä pitää pyrkiä aktiivisesti eroon sekä omassa elämässä että yhteiskunnassa. Rasismi ja ennakkoluulot eivät kuitenkaan vähene tuomitsemalla ja leimaamalla sen vuoksi, mitä henkilö tai järjestö on vuosia sitten ollut mieltä tai sanonut. Rasismi vähenee keskustelemalla ilman tuomitsemista ja mielipiteiden kieltämistä. Ennen kaikkea rasismi vähenee sillä, että kun rasismi pyrkii vähenemään, sen annetaan vähentyä. Rasismi ei katoa keskitysleireillä, vaan keskusteluilla.

PS. Uusvasemmistolla tarkoitan näitä ihmeellisiä antifanttianarkisteja, koska en halua leimata oikeita vasemmistolaisia, kuten Jyrki Yrttiahoa, Esko Seppästä tai Markus Mustajärveä. Lisäksi olen huolissani kosmisesta tasapainosta ja tahdon vähän vastapainoa termille "uusliberaali".

PPS. En pidä Suomen Sisua äärijärjestönä, sillä olen perillä, millaisia oikeat äärijärjestöt ympäri maailman ovat.

PPPS. Ihan oikeasti koko "kuka on ääri"-määritelmäpelleily ja kilpauhriutuminen on sen verran munasta, että alta pois. Sillä ei voi saavuttaa mitään ja se vie huomion pois olennaisesta, eli konkreettisista asioista. Jokaisella poliittisesta laidasta toiseen on varmasti maahanmuuttopolitiikan parantamiseksi parempia ideoita kuin haukkua toista ääriliikkeeksi.

Valtuustoaloite Turun kaupunginvaltuuston kokousten suorasta lähettämisestä Internetissä

Esitin tänään 3.12. Turun kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen kaupunginvaltuuston kokouksien suoraksi Internet-lähettämiseksi ja -taltioinniksi. Vastaavanlaisia aloitteita on esitetty aikaisemminkin Turun kaupunginvaltuustossa - viimeisin tammikuussa 2012 - mutta ne on aina haudattu byrokratiaan ja vaiettu kuoliaaksi. Aloite on sekä kannanotto Turun kaupungin valtuustojen kokouksia koskevaa kuvauskieltoa vastaan että mahdollisuus kaupungille korjata virheensä ja kulkea kohti demokratiaan ja oikeusvaltioon kuuluvaa avoimuutta.

19. marraskuuta Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtinen kielsi Lauri Kotajaa ja Antti Tulosta kuvaamasta kaupunginvaltuuston avointa kokousta. Lehtisen mukaan kuvaaminen ja tallentaminen ei ole Turun kaupunginvaltuuston sääntöjen mukaan sallittua. Lehtisen mukaan kaupunginvaltuustolla on käytäntö, että kuvaamiseen on saatava lupa. Suomen kuntaliiton mukaan taas julkisen kokouksen keskustelujen nauhoittamista ei voida kieltää eikä tehdä luvanvaraiseksi. Tämä on jokaisen perusoikeus, jota virkamiehet eivät voi missään tapauksessa mielivaltaisesti rajoittaa.

Aloitteen allekirjoittivat lisäkseni valtuutetut Ville Auvinen Kristillisdemokraateista, Saara-Sofia Sutela Kokoomuksesta, Stefan Wallin Ruotsalaisesta kansanpuolueesta, Johannes Yrttiaho Vasemmistoliitosta sekä Olavi Mäenpää ja Maarit Rostedt Sinivalkoisista.

VALTUUSTOALOITE

3.12.2012
Kaupunginvaltuuston kokousten Internet-lähetyksestä ja -taltioinnista

Turun julkinen päätöksenteko on saanut viime aikoina osakseen paljon ansaittua kritiikkiä. Kuuden viime vuoden aikana Turun kaupunki on rikkonut julkisuuslakia yli sata kertaa. Tällaiset numerot ovat häpeällisiä ja ne kertovat kaupungin demokratian surkeasta tilasta. Julkisuus ja kansalaisten mahdollisuus seurata päätöksentekoa on toimivan demokratian välttämätön edellytys.

Elämme aikaa, jolloin jopa ala-asteikäisiltä lapsilta löytyy taskustaan puhelin, jolla voi kuvata HD-tasoista videokuvaa. On suorastaan noloa, että Turku ei ole ottanut modernia teknologiaa käyttöön parantaakseen demokratian toimimista, vaikka esimerkiksi Helsingissä ja Espoossa valtuustojen kokouksien kuvaaminen on normaali käytäntö. Valtuustojen kokouksien kuvaaminen suorana Internetiin sekä kuvatun materiaalin tallentaminen julkisesti kaikkien saataville on äärimmäisen helppoa ja halpaa.

Minimissään valtuustojen kokouksien kuvaaminen, lähettäminen ja taltiointi ei vaadi kuin hyvälaatuisen webbikameran ja Internet-yhteyden. Internet on pullollaan palveluita, jotka tarjoavat ilmaiseksi mahdollisuuden lähettää videokuvaa suorana ja tallentaa videokuva kaikkien nähtäville avoimesti nettiin. Tarvittaessa kunta voi hyväksikäyttää näitä netin ilmaisia palveluja kokouksien lähettämiseksi ja taltioimiseksi. Taloudellisia argumentteja kokouksien nettilähetyksiä vastaan ei yksinkertaisesti ole. Äärimmäisen pienellä taloudellisella panoksella voidaan parantaa päätöksenteon julkisuutta ja demokratian toteutumista valtavasti.

Turun kaupungilla ei yksinkertaisesti ole mitään perusteltuja syitä olla lähettämättä valtuuston kokouksia suorana netissä ja taltioimatta niitä julkisesti kaikkien saataville.

Edellisen perusteella esitän,

että kaupunginhallitus ryhtyy toimenpiteisiin kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi suorina Internet-lähetyksinä ja lähetettyjen kokousten taltioimiseen Internetiin julkisesti. Asiassa otetaan mallia ja haetaan tietoa kunnilta, joissa vastaava järjestelmä on jo olemassa. Videoinnin ja taltioinnin suunnittelussa ja käytännön toteuttamista varten kuullaan kansalaisjärjestöjä ja tehdään yhteistyötä Turun media-alan korkeakoulujen ja niiden opiskelijoiden kanssa.

Vaaliohjelmani kunnallisvaaleihin 2012

Tämä on vaaliohjelmani kunnallisvaaleissa 2012. Ajan suoraa demokratiaa, rahankäytön järkevöittämistä, perusoikeuksia ja pienyrittämisen vapautta. Vaaliohjelmassa ilmoitetaan ne periaatteet, joiden mukaan toimin kunnanvaltuustossa ja annetaan konkreettisia esimerkkejä niistä käytännön päätöksistä ja toimista, joilla tulen toteuttamaan näitä periaatteita kunnanvaltuustossa.

Ohjelmassa on otettava huomioon, että kunnanvaltuustossa ei voi vaikuttaa moniin kansallisesti tärkeisiin kysymyksiin kuin korkeintaan pieneltä osalta. Vaaliohjelma pyrkii pysymään kunnanvaltuuston vallan rajoissa, mutta koska vaaleissa on kyse myös isommista linjauksista kuin vain muutamista kunnallisista päätöksistä, vaaliohjelma käsittelee myös laajempia seikkoja.

Suora demokratia ja kansanvallan parantaminen:

Kaiken oikeutetun vallankäytön ehdoton pohja ja perusta on kansanvalta. Tällä hetkellä kansanvalta ei voi hyvin, vaan se kärsii hyvä veli -verkostojen, vaalilupauksien pettämisen, ryhmäkurin, puolueloikkien ja muiden vastaavien syöpäläisten vuoksi. Demokratiaa on pyrittävä systemaattisesti lisäämään edistämällä avoimuutta, ihmisten mahdollisuuksia valvoa päättäjiään sekä ennen kaikkea suoraa demokratiaa.

- Valtuustosaliin tulee asentaa videointijärjestelmä ja kaikki valtuuston kokoukset tulee lähettää suorana Internetissä ja mahdollisuuksien mukaan televisiossa. Myös lautakuntien kokoukset tulee olla mahdollista nähdä Internetissä. Päättäjien toiminnan on oltava kaikilla tavoilla mahdollisimman avointa ja kansalaisilla on oltava mahdollisuus tarkkailla heidän toimintaansa. Päättäjät ovat kansan renki, eivät herra.

- Valtuustojen palkkioista poistetaan kokouksien pitkittämiseen kannustava lisä. Turun kaupunginvaltuustossa kokouspalkkio on 150 euroa. Mikäli kokous venyy yli 3 tunnin, palkkio kaksinkertaistuu 300 euroon. Tästä seuraa, että valtuutetulla on taloudellinen intressi pitkittää kokousta myös silloin, kun se ei ole päätöksenteon kannalta tarpeellista. Tämä pitkittämistä tukeva lisä tulee poistaa. Kokouksien pitkittäminen heikentää päätöksenteon laatua ja halventaa demokratiaa.

- Toriparkista on järjestettävä kansanäänestys ja tämän kansanäänestyksen lopputulosta on ehdottomasti noudatettava. Myös kuntaliitoksista on järjestettävä aina äänestys. Kaikista kansanäänestyksistä on tehtävä mahdollisuuksien mukaan sitovia. Kunnanvaltuuston on sitouduttava periaatejulistukseen, jossa se lupaa noudattaa kansalaisten kansanäänestyksissä ilmaisemaa tahtoa.

Turhasta tuhlaamisesta perusoikeuksien edistämiseen:

Turun julkiselle puolelle on tehtävä kokonaistarkastus ja tarkistaa, mihin kaikkeen turhaan Turun kaupunki käyttää rahaa, minkä jälkeen näitä turhia kuluja on leikattava rankasti. Joka toinen säästetty euro laitetaan perusoikeuksia parantaviin palveluihin, kuten vanhustenhoitoon, terveydenhoitoon, sosiaalipalveluihin ja koulutukseen. Joka toisella säästetyllä eurolla taas leikataan kaupungin budjettivajetta. Eli jos esimerkiksi byrokratiasta löydetään kohta, josta voidaan leikata 10 000 euroa, tästä 5 000 euroa laitetaan perusoikeuksia toteuttaviin tuottaviin palveluihin ja 5 000 eurolla vähennetään kaupungin velkaantumista. Kaikkiin leikkauskohteisiin ei voida pureutua tässä, mutta ohessa muutamia esimerkkejä leikkauskohteista.

- Turkuposti halvemmalle paperille. Jokaiseen turkulaiseen talouteen jaetaan ilmaisjakelulehti Turkuposti, joka on painettu hyvälaatuiselle, paksulle ja kiiltävälle paperille siitä huolimatta, että sen sisältämä tieto vanhenee nopeasti, eikä julkaisulla ole itsessään kulttuurillista arvoa. Turkuposti tulee joko siirtää kokonaan Internetiin, lakkauttaa tai vähintään painattaa halvemmalle paperille. Tällä säästetään kymmeniä tuhansia vuodessa.

- Yhdistyksille ei tule heittää miljoonia verorahoja. Turun kaupunki käyttää tällä hetkellä miljoonia tukeakseen yhdistyksiä, joiden toimintaa ei aina edes tarkisteta ja jotka piilottelevat tilejään julkisuudelta. Yhdistykset ovat tyyliä Taivaanrannan maalarit ry - ja tämä ei ole valitettavasti vitsi. Yhdistysten on perustuttava vapaaehtoistoimintaan, eikä kuntalaisia tule velvoittaa tukemaan verorahoilla yhdistyksiä, joiden toiminta on epäselvää ja mahdollisesti kuntalaisten tahdon vastaista.

- Kaikissa julkisissa hankinnoissa on suosittava vapaita ohjelmistoja. Vapaat ohjelmistot tulevat kaupungille huomattavasti halvemmaksi kuin kaupalliset ohjelmistot. Vapaista ohjelmistoista ei tarvitse suorittaa lisenssimaksuja, eivätkä ne aseta käytölle rajoituksia. Säästöjen lisäksi esimerkiksi suomalaisten linux-käyttöjärjestelmien suosiminen tukee suomalaisia innovaatioita ja kannustaa teknologiseen kehitykseen Suomessa.

Pienyrittäjyys kunniaan ja turhat kiellot Aurajokeen:

Pienyrittäjyys on taloudelle ja yhteiskunnalle välttämätöntä. Se tuottaa arvoa ja asettaa kilpailupaineita isommille yrityksille pakottaen ne toimimaan moraalisemmin ja paremmin. Tällä hetkellä byrokratia, julkisen vallan päätökset ja muut vastaavat seikat haittaavat lähinnä pieniä yrityksiä. Suurilla yrityksillä on resurssit selvitä byrokratiasta ja vaikuttaa päätöksiin, mutta pienillä yrityksillä ei. Turun kaupungin tulee pyrkiä kaikessa toiminnassa purkamaan pienten yrittäjien toimintaa vaikeuttavaa sääntelyä ja edistää niiden mahdollisuuksia toimia kaupungissa.

- Kaavoituksessa ei saa suosia yksipuolisesti S- ja K-kauppoja, vaan esimerkiksi Alkojen sijoittelu tulee tehdä tasapuolisemmin siten, että myös muut yrittäjät hyötyvät niiden läheisyydestä. Alkon kaltaisten julkisten vallan monopolien tulee hyödyttää tasaisesti kaikkia sen sijaan, että sitä käytetään ruoan hintaa keinotekoisesti korkealla pitävien kartellien tukemiseen.

- Halpoja bussimatkoja tarjoaville firmoille tulee antaa mahdollisuus ottaa asiakkaita kyytiin Turun keskustasta ja sen välittömästä läheisyydestä. Niin kutsutut "sukuoikeudet" ovat suunnatonta roskaa, eivätkä sellaiset kuulu vapaaseen ja avoimeen yhteiskuntaan. Halvat bussimatkat edistävät Turun kilpailukykyä ja houkuttelevuutta ja edistävät elinkeinonvapautta.

- Ravintolapäivä joka päivä. Ravintolapäivä on pari kertaa vuodessa järjestettävä valtakunnallinen tapahtuma, jolloin ihmiset voivat avata vapaasti ravintoloita, ruokakojuja ja muuta vastaavaa pientä liiketoimintaa. Ravintolapäivä on ollut toimiva kokeilu, eikä siitä ole aiheutunut ongelmia. Ravintolapäiviä voitaisiin pitää joka päivä. Ravintolapäivän ideaa voidaan soveltaa muuhunkin tuottavaan liiketoimintaan ja aktiivisuutta lamauttavaa sääntelyä ja byrokratiaa purkaa.

Nuorten syrjäyttäminen on lopetettava:

Nuorten syrjäytyminen on vakava ja todellinen ongelma, joka ei johdu nuorten laiskuudesta, vaikka päättäjät tahtovatkin lakaista sen maton alle. Laiskuus ei saa ihmistä ahdistumaan, viiltelemään itseään, menemään kouluun ammuskelemaan tai harkitsemaan itsemurhaa. Kukaan ei tahdo olla masentunut ja ahdistunut, eikä nuorten syyllistäminen toimi. Nuoret syrjäytyvät, koska heitä syrjäytetään. Ennen kaikkea nuorten syrjäytymiseen voidaan vaikuttaa antamalla nuorille itselleen mahdollisuus tehdä itseään koskevia päätöksiä. Vaikutusmahdollisuuksien puute ahdistaa ja turhauttaa. Tämän lisäksi kaupungin on otettava käyttöönsä myös suoria toimia nuorten syrjäyttämisen lopettamiseksi.

- Poliisia ei sa käyttää nuorten syrjäyttämiseksi. Jos nuori polttelee esimerkiksi kannabista tai lataa Internetistä musiikkia ja jää siitä kiinni, tästä seuraa usein sen verran raskaita oikeustoimia, että nuoren elämä menee vuosiksi tai mahdollisesti pysyvästi pilalle riippumatta siitä, olisiko se muutoin mennyt. Logiikka on siis se, että koska huumeet ovat vaarallisia, virkavalta varmistaa, että nuoren elämä menee pilalle. Kunnanvaltuuston on toimittava poliisin kanssa yhteistyössä sen takaamiseksi, että poliisin resurssit käytetään ennemmin esimerkiksi väkivalta- ja seksuaalirikosten selvittämiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi kuin ns. "uhrittomien rikollisten" vainoamiseksi. Poliisin on ennemmin partioitava Varissuolla ja Lausteella kuin ratsattava YO-kylän opiskelijakämppiä muutaman hampuusin kiinnisaamisen toivossa.

- Kunnan on hankkiuduttava eroon kunnallisten tukien kannustinloukuista. Valtuuston on ohjeistettava sosiaalitoimea toimimaan lain rajoissa siten, että pienten ja väliaikaisten tulojen ei tule vähentää saatavaa tukea. Pahimmassa tapauksessa tukien väheneminen pienten palkkatulojen johdosta tarkoittaa, että töitä ei kannata tehdä, koska siitä jää ainoastaan taloudellisesti tappiolle. Tämä asia koskee erityisesti nuoria, koska nuoret ovat vuokratyöfirmojen ja muiden pätkätöiden pääasiallisia tekijöitä. Turussa on pyrittävä kokeilemaan perustuloa kunnallisesti.

- Nuorten mielenterveys- ja muut palvelut on varmistettava. Tämä liittyy olennaisesti perusoikeuksien turvaamiseen ja turhien palvelujen ja menoerien leikkaamiseen. Leikkaamalla byrokratiasta ja tuottamattomista menoeristä varoja voidaan kohdentaa nuoriin, eli tulevaisuuteen. Tulevaisuudessa suhteellisen pieni määrä työikäisiä joutuu hoitamaan suuren määrän eläkeläisiä, minkä vuoksi on varmistettava, että nuoret pysyvät kunnossa ja järjissään.

- Työstä on maksettava aina palkkaa. Tempputyöllistämiselle on saatava loppu. Kunnan on kieltäydyttävä käyttämästä ilmaista työvoimaa. Tempputyöllistämisen, eli turhien "haista paska"-kurssituksien ja palkattomaan harjoitteluun kuluvat resurssit on siirrettävä suoraan oikeisiin tuottaviin työpaikkoihin.



Äänestä Jiri Kerosta numerolla 180 kääntääksesi Turku-politiikkaa 180 astetta!

Ympärileikkaus uskonnollisista syistä on avuttomien vauvojen rituaalista silpomista

Tänään (24.9.) Yleltä tulee dokumentti koskien poikalasten uskonnollisia ympärileikkauksia. Aihe on tärkeä, koska kyse on yksiselitteisesti lajimme heikoimpien yksilöiden vahingoittamisesta. Lasten rituaalinen silpominen on väärin. Tämän luulisi olevan itsestäänselvyys kaikille, mutta jostain kummallisesta syystä se ei ole sitä, vaan poikavauvojen silpomisen katsotaan olevan edelleen hyväksyttävää, koska juutalaisuus ja islam. Lasten rituaalinen silpominen on vastoin perus- ja ihmisoikeuksia, lääkärin etiikkaa, moraalia ja uskonnonvapautta, minkä lisäksi se on avuttomien vauvojen turhaa, mielivaltaista altistamista kärsimykselle, elämän kestäville vaivoille ja kuolemanvaaralle. Lasten rituaalinen silpominen on pahuutta.

Rituaalinen silpominen on vastoin Suomen perustuslakia. Suomen perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan jokaiselle kuuluu oikeus fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Tämä on oikeus, joka kuuluu jokaiselle ihmisille heidän iästään huolimatta. Perusoikeuksia koskevan hallituksen esityksen mukaan edes vanhempien uskonnonvapaus ei anna oikeutta rikkoa fyysistä koskemattomuutta. Perusoikeuksia koskevan hallituksen esityksen mukaan "Uskonnonvapaus ei kuitenkaan merkitse, että uskonnon ja omantunnon vapauteen vedoten voitaisiin harjoittaa toimia, jotka loukkaavat ihmisarvoa tai muita perusoikeuksia tai ovat oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia. Säännös ei siten voi esimerkiksi oikeuttaa missään olosuhteissa ihmissyksilöiden silpomista." Suomen lain mukaan uskonnonvapaus tarkoittaa, että saa uskoa mitä tahtoo. Se ei tarkoita, että saa silpoa oman lapsensa, koska sattuu uskomaan sen olevan tarpeellista.

Poikalasten ympärileikkaus ei ole yhtä vaarallista kuin tyttölasten silpominen, mutta se ei ole missään tapauksessa vaaratontakaan. Ympärileikkaus ei edistä terveyttä, mutta siitä voi seurata vanhemmalla iällä monia haittoja, kuten seksuaalisia ongelmia ja esimerkiksi kivuliaita erektioita. Esinahka on myös siittimen herkin osa, ja kun se leikataan pois suojaamasta terskaa, terskan pinta kovettuu ja menettää herkkyyttään. Jos ympärileikkaus tehdään muusta kuin lääketieteellisestä syystä, kyse on aina terveen kudoksen turhasta silpomisesta, joka ei ole milloinkaan riskitöntä. Norjassa ympärileikkaus on esimerkiksi johtanut kuolemaan. Suomen lääkäriliiton mukaan lapsen altistaminen  riskejä sisältävään toimenpiteeseen, josta ei koidu terveydellistä hyötyä, on vastoin lääkärin etiikkaa sekä ihmis- ja perusoikeuksia. Vaikka riskit ovat pieniä, se ei tarkoita, etteikö niitä riskejä ole, ja on täysin epäinhimillistä altistaa lapset turhille riskeille ja jopa kuolemanvaaralle ilman mitään hyötyä.

Vaikka rituaalinen ympärileikkaus ei ole missään tapauksessa vaaratonta, se olisi väärin myös siinä tapauksessa, että se olisi. Kuvitellaan, että erikoiseen uskonnolliseen lahkoon syntyy lapsi. Lahkon rituaaleihin ja uskomuksiin kuuluu, että jokaiselle lapselle on polttomerkittävä puudutuksessa takapuoleen krusifiksi. Polttomerkintä ei aiheuta vaaraa tai puudutuksen vuoksi kipuakaan. Tästä huolimatta lapsi on vastoin hänen omaa tahtoaan merkitty ikuisiksi ajoiksi tuon uskonlahkon jäseneksi ilman, että hän voi koskaan sanoa asiaan mitään. Rituaalisessa ympärileikkauksessa on kyse samasta asiasta; lapsi merkitään silpomalla osaksi uskonnollista yhteisöä, johon hän ei välttämättä tahdo kuulua enää tultuaan täysi-ikäiseksi. Tämä on suoraan vastoin lapsen uskonnonvapautta olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Ei ole mitään syytä, miksi muslimi- tai juutalaisperheeseen syntynyt lapsi tahtoisi olla muslimi tai juutalainen koko elämänsä ajan. Vaikka vanhemmilla on oikeus kasvattaa lapsensa, lapsella on oltava oikeus tehdä elämäänsä koskevia päätöksiä sen jälkeen, kun hän tulee täysivaltaiseksi kansalaiseksi. Uskonnollinen merkkaaminen rituaalisella silpomisella riistää tämän oikeuden. Luonnollisesti kenellä tahansa tulee olla oikeus ympärileikkauttaa itsensä, kun hän on täysi-ikäinen, mutta kenelläkään ei tule olla oikeutta silpoa ketään toista vain sen takia, että hän sattuu uskomaan näin.

Suomen perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin kuuluu yhdenvertaisuus lain edessä. Tämä on kaiken oikeudenmukaisen lainkäytön ja koko oikeusvaltion ydin. Yhdenvertaisuus tarkoittaa, että ihmisiä ei saa erotella esimerkiksi sukupuolen perusteella. Kaiken logiikan mukaan tästä seuraa se, että koska tyttölasten sukupuolielimiä ei saa arpeuttaa uskonnon varjolla, myös poikalapset nauttisivat tästä samasta oikeudesta. Jostain täysin järkijättöisestä syystä tämä kuitenkin unohdetaan, vaikka poikalapset ovat täysin samalla tavalla avuttomia ja viattomia kuin tyttölapsetkin. Sen lisäksi, että poikalasten rituaalisen silpomisen salliminen rikkoo lapsen fyysistä ja henkistä koskemattomuutta ja uskonnonvapautta vastaan, se rapauttaa myös koko oikeusjärjestelmän olennaisinta piirrettä, eli lain yhdenvertaisuutta ja kaikkien ihmisten tasa-arvoa oikeuden edessä.

Rituaalisen silpomisen sallimista perustellaan usein sillä, että jos silpominen ei ole sallittua, sitä tehdään huonommissa olosuhteissa salaa. Esimerkiksi RKP:n ministeri Anna-Maja Henriksson kannattaa silpomisen sallimista peusteella, että tällöin silpominen tapahtuisi paremmissa oloissa. Henrikssonin logiikka tietysti pissii kintuille kuin marakatti, jolle on juotettu puoli pulloa Sisua. Logiikkaa voidaan verrata siihen, että koska lasten hyväksikäyttöä ja raiskaamista kuitenkin tapahtuu, on järkevää säätää se lailla sallituksi, jotta pedofilia tapahtuisi turvallisissa olosuhteissa. Henriksson tekee virheen, että hän olettaa ympärileikkauksen samanlaiseksi asiaksi kuin huumeidenkäytön - koska heroiinia kuitenkin tykitetään suoneen, on järkevää jakaa narkkareille puhtaita piikkejä haittojen minimoimiseksi. Ero huumeidenkäytön ja rituaalisen silpomisen välillä on kuitenkin kuin yöllä ja päivällä. Huumeidenkäyttö vahingoittaa vain käyttäjää itseään. Rituaalinen silpominen vahingoittaa sitä, jota silvotaan, ei silpojaa. Poikalasten rituaalista silpomista ei pidä sallia sen vuoksi, että sitä tehdään joka tapauksessa, samoin kuin pahoinpitelyä ei pidä sallia siksi, että nakkikioskijonossa kuitenkin tapellaan.

Lapset ovat kirjaimellisesti koko lajimme tulevaisuus. Lasten silpominen tarkoittaa oman lajin tulevaisuuden avuttoman ja puolustuskyvyttömän edustajan silpomista. Jokainen vauvan sukupuolielimiin tehty viilto arpeuttaa vauvan ruumiin ja sielun lisäksi koko lajiamme. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ja on yhteiskunnan tehtävänä suojata niitä ennen kaikkea kaikista heikoimmilta, kuten puolustuskyvyttömiltä vauvoilta. Yhteiskunta, joka oikeuttaa lasten sukupuolielimien silpomisen uskonnon varjolla, on vakavasti mielisairas yhteiskunta. Yhtäkään lasta ei saa uhrata yhdenkään jumalan verenhimon alttarilla.

PS. Tässä on linkki videoon, jossa puolustuskyvyttömälle vauvalle suoritetaan ympärileikkaus. Jotkut ihmiset uskovat ihan oikeasti, että tämä on se, mitä Jumala tahtoo. Vielä pahempaa on se, että jotkut, jotka eivät edes usko tuohon Jumalaan, ovat sitä mieltä, että näin saa tehdä.

Toimiva demokratia vaatii vallan hajauttamista

Euroopan unionin niin sanottu hehkulamppudirektiivi astui voimaan lauantaina 1.9. Direktiivi kieltää hehkulamppujen valmistamisen ja myymisen koko Euroopan alueella. Hehkulamppudirektiivin yhtenä perusteluna on hehkulamppujen aiheuttama hukkalämpö. Hukkalämmön katsotaan kuluttavan energiaa turhaan, minkä vuoksi hehkulamput nähdään epäekologisina ja haitallisina. Suuressa osassa Eurooppaa tämä pitääkin paikkansa siksi, että maiden ongelmana on asuntojen pitäminen viileinä, jolloin hehkulamppujen tuottama hukkalämpö on todella epäekologista, koska hukkalämpö tulee myös saada asunnosta ulos. Suomessa tällaista ongelmaa ei luonnollisesti ole, koska Suomessa asumisessa suurempi ongelma on pitää asunnot lämpiminä. Suomessa hehkulamppujen tuottama lämpö ei siis ole vastaavalla tavalla ekologisesti haitallista hukkalämpöä kuin monessa muussa Euroopan maassa.

Hehkulamppudirektiivi on hyvä esimerkki Euroopan unionin yhdestä suurimmista ongelmista. Eurooppa on äärimmäisen heterogeenistä aluetta. Eri maat eroavat toisistaan valtavasti sekä kulttuurinsa että ympäristönsä puolesta. Se, mikä toimii ja on järkevää Portugalissa, ei ole millään varmuudella toimivaa tai järkevää Tanskassa. Tästä huolimatta Euroopan unioni sääntelee keskusjohtoisesti Brysselistä jäsenvaltioiden toimintaa Lissabonista Rovaniemelle. Puute läheisyysperiaatteen noudattamisessa ei tietenkään päde ainoastaan Euroopan unionissa, vaan se on vastaavalla tavalla ongelma myös kuntauudistuksessa. Demokratialle läheisyysperiaate on äärimmäisen tärkeä ja yksi toimivan demokratian ehdottomista edellytyksistä.

Toimivan demokratian kannalta on tärkeää, että asiat päätetään mahdollisimman lähellä heitä, joita päätökset koskevat. Päätöksiä tulee tehdä korkeammilla tasoilla ainoastaan, mikäli jokin tietty asia voidaan tehokkaammin hoitaa korkeammalla kuin alemmalla tasolla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos jostain asiasta voidaan toimivasti päättää kuntatasolla, eikä ole mitään erityistä syytä, miksi siitä tulisi päättää valtiollisella tai ylikansallisella tasolla, asiasta tulee tällöin myös päättää kunnallisella tasolla. Ihmisoikeuksien kaltaiset ihmisarvon ja demokratian välttämättömät edellytykset voidaan ja kannattaakin päättää globaalisti, koska ne koskevat jokaista ihmislajin yksilöä kansallisuuteen ja asuinpaikkaan katsomatta. Hehkulamppujen kaltaiset marginaaliset poliittiset yksityiskohdat taas on järkevämpää jättää paikallisesti päätettäväksi.

Demokraattisessa läheisyysperiaatteessa kyse on siis siitä, että inarilaiset tietävät sataprosenttisella varmuudella paremmin Inarin asioista kuin helsinkiläiset, suomalaiset Suomen asioista, eurooppalaiset Euroopan asioista ja niin edelleen. Kun valtaa keskistetään harvempiin käsiin kauemmas ihmisistä, joihin vallankäyttö vaikuttaa, ei jokaisen alueen, kulttuurin tai asian erityispiirteitä pystytä enää ottamaan huomioon yhtä hyvin. Keskittämällä valtaa kauemmas kansalaisista demokratia menettää yhden sen parhaista puolista, eli mahdollisuuden ottaa kansalaisten tieto ja asiantuntemus käyttöön heitä koskevassa päätöksenteossa. Mitä harvempi ihminen pääsee osallistumaan päätöksentekoon ja mitä kauempana päätökset tehdään alueesta ja ihmisistä, joihin päätös vaikuttaa, sitä todennäköisempää on, että päätökset muodostuvat huonoiksi, osaamattomiksi ja haitallisiksi. Tämä pätee sekä Euroopan unionissa että kansallisella tasolla.

Suomessa on perinteisesti pyritty tiedostamaan demokraattisen päätöksenteon läheisyysvaatimus. Kuntien vahvaa autonomiaa on pidetty tärkeänä osana suomalaista demokratiaa. Hallituksen kaavailema kuntauudistus vahingoittaa demokratiaa, sillä se siirtää päätöksentekoa lähialueilta kauemmas ja keskittää valtaa entistä suurempien alueiden yli entistä pienemmälle joukolle ihmisiä. Monet pienemmät syrjäalueet tulevat menettämään kokonaan edustajansa, koska suuremmissa väestökeksittymissä on yksinkertaisesti enemmän väkeä, joka todenäköisemmin äänestää oman seutunsa asukkaita. Tästä seuraa, että syrjäseutujen asukkaiden mahdollisuus vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon heikkenee ja päätöksenteon laatu huononee. Kuntauudistus on haitallista demokratialle.

Onnistuakseen kuntauudistus tulee edellyttämään kuntien yhdistämisiä jopa vastoin kuntalaisten tahtoa. Kunta-autonomian ajatuksena on se, että kunnan kannalta tärkeimmät asiat voidaan päättää kunnassa itsessään. Mikään asia ei ole tai voi olla kunnalle tärkeämpää kuin kunnan olemassaolo, koska kaikki muut päätökset riippuvat suoraan siitä, onko kuntaa ylipäätään olemassa. Kuntauudistukseen liittyvät pakkoyhdistämiset ovat samanlaista ylhäältä alas -johtamista kuin Euroopan unionin turhat direktiivit. Siinä missä EU:n turhat direktiivit vaarantavat jäsenvaltioiden suvereniteetin, kuntauudistus vaarantaa kuntien autonomian. Ylhäältä alas -johtaminen on suoraan vastoin demokraattisia ideaaleja ja käytäntöjä.

Suomen perustuslain 2§:n mukaan kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Perustuslain 14§:n mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Perustuslain 20§:n mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Perustuslain mukaan julkisella vallalla on siis velvollisuus turvata demokratia ja pyrkiä edistämään sitä. Lisäksi perustuslaki kieltää demokratian ja vaikutusmahdollisuuksien heikentämisen. Sekä Euroopan unionin että kansallisen tason ylhäältä alas -johtaminen ja vallan keskittäminen ovat vastoin Suomen perustuslain edellytystä turvata ja edistää mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksentekoon. Jotta demokratia voisi toimia, valtaa tule nimomaisesti hajauttaa lähemmäs yksittäistä ihmistä sen sijaan, että sitä keskitetään ylikansallisille instituutioille ja megasuurien kuntien poliitikoille ja virkamiehille.