tiistai 8. syyskuuta 2009

Katolilaisuus on pedofilian pyhittävä uskonto

"Vanhan Testamentin Jumala on eittämättä vastenmielisin hahmo kaikessa fiktiossa; kateellinen ja ylpeä siitä; pikkumainen, epäoikeudenmukainen, anteeksiantamaton kontrollifriikki; vaativainen, verenhimoinen etninen puhdistaja, naistenvihaaja, homofobi, rasisti, lapsentappaja, kansanmurhaaja, isänmurhaaja, tauteja levittävä megalomaaninen sadomasokisti, oikullinen ja pahantahtoinen öykkäri."
- Richard Dawkins

Perussuomalaisten helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho tuomittiin tänään 330 euron sakkoihin jumalanpilkasta hänen todettuaan, että "Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto" ja perusteltuaan väitettään muslimien hadith-kirjallisuudesta tutulla perimätiedolla, jonka mukaan Muhammed yhtyi vaimoonsa Aishaan tämän ollessa 9-vuotias. Kuten tuomiosta voi huomata, on moderni maailma hieno ja juhlimisen arvoinen asia. Vielä muutama sata vuotta takaperin jumalanpilkasta olisi joutunut joko hirtetyksi tai poltetuksi roviolla. Vaikka tuomiot ovatkin olennaisesti lieventyneet, on jumalanpilkkalainsäädännön ydinperiaate kuitenkin edelleen sama kuin satoja vuosia sitten. Nimittäin käräjäoikeuden perustelujen mukaan "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa."

Ai perkele! Ilmankos Hallis tuomittiin! Yritäpä tuossa sitten puhua uskonnoista, kun järjellä tai logiikalla ei ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä keskusteltaessa. :( :( :( Pitää varmaan ryhtyä inttämään vailla mitään rationaalista perustaa, jos se vaikka kelpaisi. Voisi aloittaa vaikka heti. Nimittäin Hallikselta unohtui mainita, että islamin lisäksi maailmassa on ainakin yksi toinen monoteistinen valtauskonto, joka pyhittää lapsiin sekaantumisen. Kuten ihmiset varmaankin arvaavat, tarkoitan tietysti katolilaisuutta, joka on tullut tunnetuksi muutamien hengenmiestensä halusta painaa nappulaa. Esitän siis seuraavanlaisen väitteen:

Katolilaisuus on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Jahven tahto.

Lähestyn asiaa (näennäis-)loogisen ketjun kautta; Katolisen kirkon johtaja, eli paavi, valitaan konklaaveiksi kutsutuissa kokouksissa. Näissä kokouksissa kardinaalit pohtivat ja vääntävät kättä siitä, kenet heistä korotetaan seuraavaksi Vatikaanin monarkiksi ja Jumalan sijaiseksi maan päällä. Koska Jumala nähdään katolilaisuudessa kaikkivaltiaaksi ja kardinaalit erityisen hengellisiksi miehiksi, on konklaavin valinta katolilaisessa teologiassa Jumalan sanktioimaa toimintaa. Jumala siis päättää, kenestä tulee katolisen kirkon seuraava johtaja. Vuonna 2005 konklaavi valitsi kardinaali Joseph Ratzingerin paavi Benedictus XVI:ksi.

BBC:n esittämän kohudokumentti "Sex Crimes and the Vatican":in mukaan paavi Darth Benedictus johti katolilaisten pappien harjoittaman lasten hyväksikäytön systemaattista peittelyä toimiessaan vielä kardinaalina. Dokumentin mukaan peittelystä tiedettiin läpi katolilaisen kirkon hierarkian ja se hyväksyttiin yleisesti koko kirkon toimintamalliksi. Toimintamallia vastustaneita pappeja paheksuttiin ja heidät yritettiin uhkailla hiljaiseksi. Konklaavin aikana ei ollut juuri kenellekään epäselvää, että Ratzinger oli tietoisesti peitellyt lasten seksuaalista hyväksikäyttöä puhtaasti suojellakseen katolisen kirkon etuja.

Katolinen kirkko siis valitsi yhteistuumin ja täydessä ymmärryksessä pedofiileja suojelleen miehen katolisen kirkon pääksi, jolla on valta muun muassa puhua ex cathedra Jumalan äänellä ja auktoriteetilla. Katolinen kirkko hyväksyi pedofilian peittelyn ja katsoi aiheelliseksi olla puuttumatta lapsiin kohdistuvaan seksuaaliseen väkivaltaan. Koska katolilaisuus on auktoritaarinen uskonto ja henkilönpalvontakultti, on itse kirkon mielipiteellä olennainen merkitys katolilaisuudessa. Toistan siis väitteeni:

Katolilaisuus on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on katolilaisten hämähäkkijumalattaren ja hänen profeettansa paavin tahto.

Jotta ihmisille ei jäisi epäselväksi, mitä yritän sanoa, päätin piirtää Paintilla pienimuotoisen selventävän kuvan aiheesta:



Hinduille lehmä on pyhä, joten lehmän käyttäminen negatiivisena haukkumasanana on ehdottomasti uskonnollisen yhdyskunnan pyhänä pitämän asian herjaamista ja häpäisemistä. Pitäisikö sen takia lehmäksi haukkuminen kieltää? Koko jumalanpilkkalainsäädäntö edustaa keskiajalta periytyvää järjettömyyttä, jossa oletetaan ensinnäkin jumaluuksien olevan olemassa ja toiseksi kuvitellaan niiden olevan liian heikkoja ja mitättömiä suojelemaan itse itseään pilkkaajiltaan. Sen lisäksi lainsäädäntö olettaa, että jos uskonnollisten yhdyskuntien pyhänä pitämiä asioita on olemassa, olisi ihmisellä edes teoriassa mitään mahdollisuuksia ryhtyä punnitsemaan niiden puolesta, mikä niitä loukkaa tai häpäisee. Jumalanpilkkalainsäädäntö on jumalanpilkkaa.

Se on hyvä, että on olemassa pykälä, jossa suojellaan uskonrauhaa, mutta nykyinen lainsäädäntö ei suojele ainoastaan ihmisten oikeutta harjoittaa rauhassa uskontoa ja uskoa mihin he tahtovat, vaan se myös rajoittaa radikaalisti ihmisten sananvapautta. Mikäli käräjäoikeuden tulkinta pitää paikkansa, tämä rajoitus ei edes perustu järkisyihin tai logiikkaan, vaan puhtaasti teokraattiseen mielivaltaan. Kysymys on yksinkertaisesti seuraavanlainen; Minkä vuoksi uskovaisilla on oikeus uskoa asioihin ja pakottaa muutkin kunnioittamaan heidän uskoaan, mutta esimerkiksi ateistilla tai agnostikolla ei ole samoja oikeuksia?

Sananvapauden puolesta ry kerää adressia, jossa vaaditaan rikoslain muuttamista siten, että uskonrauhan rikkomista koskevasta pykälästä poistetaan koko ensimmäinen kohta, eli jumalanpilkka. Jos tämä ensimmäinen kohta poistetaan, pykälästä tulee huomattavasti järkevämpi. Vaikka kaikki tietävät erityisesti Internetissä kerättävien adressien tehon, ei moisen adressin täyttämisessä pitkään kestä, eikä siitä mitään haittaakaan ole. Käytännössä mitättömällä vaivalla voi saada aikaiseksi jotain hyödyllistä.

PS. Mainostan vielä tällaista loistavaa bändiä kuin Funeral Feast. Sanoituksissaan Funeral Feast runoilee jumalaapilkkaavan kauniisti muun muassa "Jesus Christ - parasite - you son of a motherfucking whore" ja "victory is achieved when the last drop of christianity has been shed". Parasta bändissä on se, että bändin tuotantoa saa ladata ilmaiseksi Mikseri.netistä!

74 kommenttia:

Matti Mertojoki kirjoitti...

Sitä hakataan kepillä jäätä?

Oikein!

Anonyymi kirjoitti...

"Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa."

Sinänsä tuo pitää paikkansa siinä mielessä että uskonnot ovat huuhaata vailla päätä taikka häntää, mutta ottaen huomioon mikä taho noin sanoi, ja missä yhteydessä, niin implikaation kautta tuosta seuraa että:

"Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä tässä käräjäoikeuden antamassa päätöksessä."

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoita vastaava artikkeli ortodokseista ja käytä sanoja ryssä, mafia ja geneettinen piirre. Ripoittele päälle vielä pari vuotta vastaavia artikkeleita rikollisuudesta ja venäläisyydestä, joita voit kivasti kompata tilastoilla, jos ne sattuu ajamaan tarkoitusperiäsiä. Sitten voit odotella kutsuja käräjille.

Jiri Keronen kirjoitti...

Ei meikä kehtaa. Meikän isäukko on ortodoksi ja entinen Suomen mestari nyrkkeilyssä. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Mistä mahtaisi(netistä)löytää nopeasti Halla-aho tuomion perusteet?(pöytäkirjat)

Jiri Keronen kirjoitti...

Ei löydy netistä ennen kuin joku uppaa ne nettiin. Todennäköisesti tämän päivän aikana tulevat vielä Hommalle.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tiedosta! toivoisin ystävällisesti, että et sitten Jiri pilkkaa meitä Myöhempien aikojen Wennamolaisia, koska me olemme herkkiä ja oikeasti nautimme korkeempien voimien suojelusta.

H:Åbo-sfp vänner rf

IDA kirjoitti...

"Ei meikä kehtaa. Meikän isäukko on ortodoksi ja entinen Suomen mestari nyrkkeilyssä. ;D"

:D

Ilmianna itsesi, pyydä armahdusta -mutta älä oikeudelta - ja kadu. Voit vielä pelastua :)

Anonyymi kirjoitti...

Mistä mahtaisi(netistä)löytää nopeasti Halla-aho tuomion perusteet?(pöytäkirjat)

Täältä.

Bu Jinrui kirjoitti...

JOS Muutos 2011 tälle linjalle laajemmin lähtee... Niin kiitos ei.

Jiri Keronen kirjoitti...

Älä huoli, Muutoksella ei ole mitään yhteistä linjaa koskien suhtautumista uskontoihin. Uskonnonvastaisuus on ihan puhtaasti oma linjani, eikä sillä ole mitään tekemistä puolueen linjan kanssa.

Unknown kirjoitti...

Odotamme jännityksellä Timo Soinin kommenttia reipashenkisestä näkemyksestäsi.

Jiri Keronen kirjoitti...

Mitähän helvettiä minä taas selitän. En oikeasti edes vastusta uskontoa. Vastustan sitä, että uskonnolle annetaan yhtään mistään muusta abstraktista ideologista poikkeavia oikeuksia tai että niille annetaan millään tavalla toisten ihmisten elämään pakolla vaikuttava asema. Meikää ei haittaa esim. yhtään, vaikka joku IDA on uskovainen hihhuli. Vasta se haittaisi, jos joku alkaisi heittää meikää linnaan siksi, että en usko Jeesuksen olevan Jumalan poika, joka on myös Jumala.

Jere kirjoitti...

Kristittynä uskovaisena ja vieläpä helluntailaisena, voin rehellisesti sanoa, että Kerosen kirjoitus kiihotti minussa lähinnä naurunpuuskan. Loukkaantua en osannut (okei, en ole katolilainen, mutta onhan tuossa sentään se biisilainaus, joka liippaa läheltä kaikkia kristittyjä), mutta ehkä joku valtion viranomainen tekee sen vielä minun puolestani. On se hyvä, että on olemassa joku taho, joka kertoo mistä kaikesta pitää olla loukkaantunut. Muuten sitä joutuisi kovasti arvailemaan ja se on työlästä.

Nähdään Jiri siis oikeudessa. Tai no en minä sinne kuitenkaan mahdu sisään, koska istuntoon varataan joku pieni komero, enkä asianomaiseksikaan pääse kun syyttäjä hoitaa sen puolen itse. Pitää sitten vissiin seurata Hommafoorumilta tilannetta.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä siis on uuden puolueen ohjelma?

Ihan oikea päätös käräjäoikedelta.

Jiri Keronen kirjoitti...

Hienoa provoa! Uuden puolueen ohjelma tulee kyllä Internetiin lähitulevaisuudessa; Stay tuned!

Sinällään voidaan katsoa, että päätös oli oikea käräjäoikeudelta, koska Suomen laissa on pykälä, joka kriminalisoi jumalanpilkan. Ongelma on se, että tällainen pykälä on ylipäätään olemassa, ja että sitä tulkitaan kaksinaismoralistisesti siten, että se suojelee toisten ihmisten uskomuksia enemmän kuin toisten ihmisten.

FinFangFoom kirjoitti...

Niinpä!

Kukaan ei esimerkiksi suojele discordianisteja. Minä ainakin olen Eriksen palvojana erittäin loukkaantunut tällaisesta selkeästi anerismistä ja harmaanaamaaisuudesta. Koko oikeuslaitos loukkaa uskontoani!

FNORD

Anonyymi kirjoitti...

Se on edelleen katolilaisuus ei katolisuus.

Vielä kerran katolinen (eli yleinen) kirkko jonka jäsenet ovat katolilaisia eli katolilaisuuden kannattajia.

Tuo virheellinen muoto on ominaista Hanu Bögblomille, joten nuivilta odottaa parempaa kielitaitoa.

Anonyymi kirjoitti...

Tutkiva journalisti Louis CK toimittaa ystävällisesti lisätodisteita: http://www.youtube.com/watch?v=VABSoHYQr6k

:D

Jiri Keronen kirjoitti...

Olet oikeassa.

Alkuperäisessä tekstissä kaikki "katoliset" olivat "katolilaisia", minkä vuoksi esimerkiksi http-osoitteessa lukee "katolilaiset", eikä "katoliset". Sain aiheesta kuitenkin pari viestiä, että PASKA KIRJOTAT HUONOSTIU RUNKU ja luonnollisesti jätin sitten tarkistamatta, oliko se alunperin oikein vai ei.

Tack so mycket.

Anonyymi kirjoitti...

Huom. katolilaisuus (kristinusko) on HOMOpedofiliaan perustuva uskonto toisin kuin islamilaisuus jonka pohjana halla-aholaisittain heteropedofilismi. Sen takia ollaan niin maahanmuuttokriittisiä, koskei haluta liikaa heteroita pilaamaan meidän Homo-Suomeamme. Pian mamukriitit muuttavat Mannerheimintien Tom of Finlandin kaduksi, Maamme-laulun "It´s raining men":ksi ja Mannerheimin ratsastajapatsas korvataan Kalervo Palsan näköispatsaalla!

Pekka kirjoitti...

Kannattaa mainita Irlannin uusin häpeäpaalu: Katolisen kirkon koulujen järjestäytynyt lasten hyväksikäyttö vuosikymmenten ajan.

'Endemic' rape and abuse of Irish children in Catholic care, inquiry finds

Irish church knew abuse 'endemic'

Jiri Keronen kirjoitti...

Homoseksuaalisuus ja maahanmuuttokriittisyys tunnetusti kulkevat käsikkäin, minkä voimme nähdä esimerkiksi Jörg Haiderista ja Pim Fortuyn'stä. Tämä fakta antaa siis tukea väitteellesi, minkä vuoksi olet todennäköisesti sataprosenttisen oikeassa tuosta sanomastasi.

Tulen siis uskomaan sinua tästä lähtien sataprosenttisesti KAIKESSA, mitä tulet koskaan sanomaan. Tunnistanen sinut nimimerkistä "Anonyymi"?

Anonyymi kirjoitti...

Käräjäoikeus perustelee päätöksiään logiikan hylkäämisellä. Muslimeille annetaan omat uimahallivuorot "integraation" edistämiseksi. Pikkulasten esinahkojen leikkely vanhempien mielenterveydenpuutteen vuoksi ei ole pahoinpitelyä. "Uskonrauha" on tärkeämpää kuin sananvapaus.

Jos olisin onnellisesti vajonnut koomaan lapsuudessani - eli kylmän sodan viimeisinä vuoksina - ja nyt herännyt, niin ala-asteen tasolle jääneestä koulutuksestani (ja puutteistani populäärikulttuurin tuntemuksessa) huolimatta hyvin todennäköisesti lainaisin Ripleyn repliikkiä Aliens-elokuvasta, ja esittäisin kysymyksen:

"Did IQs just drop sharply while I was away?!!"

Voi kiesuksen kiesit ja Muhammetin munat sentään. Häpeä on suuri kun jenkeillä on enemmän järkeä sananvapauslainsäädännössään kuin Suomella. Tosin kylmän sodankin aikaan sananvapautta rajoitti Neuvostoliitto - mutta Neuvostoliitto oli sentään TODELLINEN, toisin kuin tämä Allah.

Anonyymi kirjoitti...

Joko on haasteita tupsahdellut? Vai teitkö tästä blogista edes kantelua?

chainsaw kirjoitti...

Onko kirjoituksestasi tehty jo rikosilmoitus? Ilmoitus voisi edesauttaa huomattavasti asian käsittelyn alkamista.

Jiri Keronen kirjoitti...

Yleisen syyttäjän tulisi tehdä jumalanpilkasta syyte, vaikka kukaan ei tekisi koko asiasta rikosilmoitusta. Tässä asiassa yleiselle syyttäjälle on tietyllä tavalla siirtynyt valtaa päättää, miten lakia tulkitaan. Jos syyttäjä tekee syytteitä vain islamia loukkaavista kirjoituksista, silloin myös tuomioita tulee vain islamia loukkaavista kirjoituksista, ja silloin koko jumalanpilkkapykälä tosiasiallisesti koskee vain islamin pilkkaamista.

Pistin Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtaja Jussi K. Niemelälle kommenttia, jossa ehdotin, että joko Humanistiliitto tai Vapaa-ajattelijoiden organisoisi tapahtuman, jossa ihmiset menevät joukolla ilmiantamaan itsensä. Muutamat tyypit ovat jo valmiita lähtemään tällaiseen messiin.

Ylipappi kirjoitti...

Tuota oikeuden päätöstä lukiessa mieleen tulee, että voisikin perustaa uskonnon, jonka kantava ja ainoa oppi on, että jokaikinen julkisuudessa annettu lausunto tai väite aina loukkaa Suurta Pyhää. Jos saisin tähän uskontoon ihmisiä tarpeeksi mukaan, niin voisin tämän uskonnon ylipappina perustaa uskonnollisen yhdistyksen ja syyttäjällä riittäisikin töitä siitä edespäin. Voikohan uskonnollinen yhteisö toimia netissä?

Jiri Keronen kirjoitti...

Discordianismi on esimerkiksi hieno uskonto. Se on virallinen monessa maassa ja sen pyhään kirjaan kuuluu muun muassa virkkeitä kuten "King Kong died for your sins". Jos joku on sitä mieltä, että on pösilöä väittää King Kongin kuolleen syntieni puolesta, on se loukkaus discordianistien uskoa kohtaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Yleisen syyttäjän tulisi tehdä jumalanpilkasta syyte, vaikka kukaan ei tekisi koko asiasta rikosilmoitusta."

Tämä oli toki tiedossa, mutta oletin, ettei valtakunnansyyttäjä välttämättä lue blogiasi.

Turjalainen kirjoitti...

Vinksahtaneen ihquna fanaattis-fundamentalistisena ääriprotestanttina minua suuresti ilahduttaa Jirin kirjoitus (edes lopun Blackkis-sanoitus -lainaus ei vedätytä herneitä nenään).

Repeilin pahasti lukiessa, ja vielä enemmän kommenttiosiossa.

GO JIRI GO!

vmt kirjoitti...

Jiri,

Sinun kirjoituksestasi puuttuu se maaginen lause : " muutama täky Illmanin Mikalle". Ilman tätä lasetta et tule "valituksi".

Millaista onkaan elämä nykyaikaisessa Suomessa, illman oikeutta ja illman järkeä.

Unknown kirjoitti...

Olen katolilaisena nyt niin kiihottunut, etten edes uskalla kävellä kadulla lausumatta jatkuvasti Terve Maria -rukousta, koska pelkään muuten syöksyväni auton alle kiihkon ottaessa minusta taas vallan.

Mutta siis ihan vakavasti ajateltuna: kuinka epävarmoja muslimit oikein ovat uskostaan, jos yhden blogistin kirjoitus rikkoo heidän uskonrauhaansa?

Minun mielestäni lakia uskonrauhan rikkomisesta pitäisi soveltaa vain sellaisissa tapauksissa, jos joku henkilö menee tietyn uskontokunnan pyhään paikkaan, kuten nyt vaikka katoliseen kirkkoon tai synagoogaan tarkoituksenaan tehdä tai sanoa jotain häpäistäkseen sitä, mikä uskonnolle on pyhää.

Kaikki muu kuuluu sananvapauden piiriin.

Olli kirjoitti...

Oli kyllä mielenkiintoinen kirjoitus. Minusta uskonnot pilattiin silloin, kun niistä tuli instituutioita, joille annettiin esivalta-asema uskonnollisiin asioihin "oikeus puuttua ihmisten mieleen ja maailmankuvaan". Ja tuntuu pahasti siltä, että elämme vieläkin eräänlaista jälkikeskiaikaa, jossa uskonnoista puhuminen on edelleen tabu. Sanoppa jostain uskonnosta jotain negatiivista, niin saat välittömästi kimppuusi lauman herkkähipiäisiä uskonfanaatikkoja.

Sörkitäämpäs kepillä jäätä vielä pikkusen lisää.

The Pharmacratic Inquisition

http://video.google.com/videoplay?docid=825942553983229569#docid=-9004494877846161987

Anonyymi kirjoitti...

Kuinkakohan paljon Suomessa on sellaisia ihmisiä, jotka ovat täysin tämän ns. "uskonrauhan" suojelun ulkopuolella? Siis sellaisia ihmisiä, joiden maailmankuva ei noudata näitä Virallisesti Hyväksyttyjä uskontoja.

Ateistina tiedän ainakin itseni olevan uskonrauhan ulkopuolella - kuka tahansa muslimi, kristitty, jehova tai kuka vaan voi morkata minua syntiseksi ja pahaksi ihmiseksi, uhkailla ikuisella kärsimyksellä, jne. Muslimit voivat jopa vedota Muhammedin lausuntoon ja sanoa että olen mielisairas koska en usko jumalaan. Ja vaikka kuinka loukkaantuisin, niin eipä tule yleinen syyttäjä minun uskonrauhaani varjelemaan.

Ei sen puoleen, uskovaisten marmatukset ovat lähinnä herättäneet minussa huvittuneisuutta silloin kun heidän kanssaan olen henkilökohtaisesti tekemisissä ollut... mutta se, mikä ihan oikeasti häiritsee, on se, kun julkisessa ja poliittisessa keskustelussa joku perustelee uskonnollaan jotain reaalimaailman asiaa, ja lausuu jotain tyyliin "jumala määrää, että..." (terveisiä vaan Mustafa Karalle sinne Tampereen islamilaiseen yhdyskuntaan - meitä vääräuskoisia halveksuva dogmaattinen argumentointityylisi Ylen maahanmuuttoillassa jäi hyvin mieleeni). Silloin lähtee v-käyrä nousuun.

Uskonto on vähän niinkuin masturbointi - se on toki useimmille ihmisille tärkeä osa elämää, mutta ei se sitä tarkoita että sitä pitäisi saada joka paikassa ja yhteydessä julkisesti esitellä. Myöskin ko. asian kontrollointi lainsäädännöllä tuottaa vain surkuhupaisia, traagisia ja ennenkaikkea vailla järjen häivääkään olevia lopputuloksia, kuten näistä uskonrauhan pykälistä huomattiin jälleen kerran. Uskonnollisen runkkausrauhan rikkominen pitäisi olla sallittua jo ihan yleisen älyllisen säädyllisyydenkin vuoksi...

Unknown kirjoitti...

Aina välillä joku ateisti ihmettelee, että miksi hänen uskonrauhaansa ei suojata. En oikein ymmärrä tätä ajattelutapaa. Miten voi suojata asiaa, mitä ei ole olemassa?

Miten ateisti voisi loukkaantua siitä, että joku kiroaa hänet, jos ei usko Jumalaan? Ja oikeilta kirouksilta taas ei mikään maallinen laki suojele.

Minusta tuntuu aina välillä siltä, että ateistit eivät ymmärrä, että on olemassa ihmisiä, jotka ihan oikeasti uskovat Jumalaan ja joille se on tärkein asia elämässä. Tällaiset ihmiset tuskin haukkuvat ateisteja heidän uskonpuutteestaan, vaan pikemminkin surevat sitä.

Ei oikeasti kukaan selväpäinen ihminen voi loukkaantua siitä, mitä yhteiskunnassa puhutaan. Sen sijaan jos joku teemu mäki tulisi ja onanoisi ensimmäisessä kommuuniossa lahjaksi saamani Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta kuvaavan ikonin päälle ja väittäisi sitä nykytaiteeksi, vaatisin kovinta mahdollista rangaistusta.

Rise kirjoitti...

Elisa: "Aina välillä joku ateisti ihmettelee, että miksi hänen uskonrauhaansa ei suojata. En oikein ymmärrä tätä ajattelutapaa. Miten voi suojata asiaa, mitä ei ole olemassa?"

Asiaa kannattaa ehkä lähestyä siitä näkökulmasta että vaikka uskonrauha ei ehkä määritelmänomaisesti voi sinällään koskea uskonnotonta ihmistä, niin hänellä on vastaavasti oikeus "olla rauhassa" uskonnoilta. Kyllä minun mielestäni esim. ovelta ovelle kiertävät käännytyspartiot tai saarnabussi/teltta Tuska festareiden portilla on samanlaista provokaatiota kuin miltä uskonnollisia yhteisöjä yritetään uskonrauha-pykälällä suojella.

Unknown kirjoitti...

Kyllä minäkin haluaisin olla rauhassa Jehovan todistajilta ja kaikilta muilta rasittavilta uskontonsa tyrkyttäjiltä. Tämä on kuitenkin täysin eri asia kuin uskonrauhan rikkominen. Yhtä ärsyttäviä ovat feissarit ja puhelinmyyjät.

Rise kirjoitti...

Myös uskonnottomilla voi olla elämässään arvoja, jotka ovat hänelle yhtä tärkeitä ja samalla tavalla "pyhiä" kuin uskovillakin. Ja samalla tavalla oikeus loukkaantua jos niitä tarpeettomasti panetellaan.

Turjalainen kirjoitti...

Voisi perustaa uuden uskontokunnan, kuten jenkeissä jo edesmennyt 'Church of Adolf Hitler', jonka turvin saa sanoa ihan mitä tahansa järjetöntä, ja saa "laillisen" suojelun kaikkea kritiikkiä vastaan.

Unknown kirjoitti...

"Myös uskonnottomilla voi olla elämässään arvoja, jotka ovat hänelle yhtä tärkeitä ja samalla tavalla "pyhiä" kuin uskovillakin. Ja samalla tavalla oikeus loukkaantua jos niitä tarpeettomasti panetellaan."

Sano minulle yksikin!

Jos et olisi huomannut edellisistä kommenteistani, katolilaisena en todellakaan loukkaannu uskontoani koskevasta sanallisesta kritiikistä.

Anonyymi kirjoitti...

Elisa:

luottamus, ystävyys, rakkaus, kunnioitus, läheisyys, omakulttuurisuus, sopusointuisuus
rehellisyyden, nöyryyden, ahkeruuden, tasa-arvoisuuden, elämän kunnioittamisen, hyödyn maksimoinnin, tehokkuuden yms. ihanne.
Kauneus, puhtaus, totuus, vapaus, oikeudenmukaisuus, pyhyys, moraalinen hyvä, kärsimyksen lievittyminen, tasapuolisuus yms.

Rise kirjoitti...

Elisa: "Jos et olisi huomannut edellisistä kommenteistani, katolilaisena en todellakaan loukkaannu uskontoani koskevasta sanallisesta kritiikistä."

Enkä ole niin väittänytkään. Oletan kuitenkin, että pyrit havainnollistamaan kuvitteellisella Teemu Mäki -skenaariolla tilannetta, jonka itse kokisit uskonrauhan rikkomiseksi. Vaikka en mitään uskontoa tunnustakaan, on minullakin esineitä tai asioita, joiden häpäiseminen esittämälläsi tavalla vastaavasti loukkaisi niitä keskeisiä arvojani, joiden mukaan maailmaani ja olemassa oloani jäsennän. Se, etten liitä näihin asioihin tai arvoihin jumaluutta tai muuta yliluonnollista, selityskyvyn tuolla puolen olevaa, ei sinällään tee niistä yhtään sen profaanimpaa kuin sinun rippilahjasi.

Palaan vielä nopeasti yhteen aiempaan kommenttiisi: "Minusta tuntuu aina välillä siltä, että ateistit eivät ymmärrä, että on olemassa ihmisiä, jotka ihan oikeasti uskovat Jumalaan ja joille se on tärkein asia elämässä."

Vastaavasti yhteiskunnassa, jossa kristinusko (luterilaisessa muodossaan) on edelleenkin monella tapaa normi, ollaan usein kovin sokeita uskonnottomia kohtaan kohdistuvalle epäoikeudenmukaisuudelle. Esimerkiksi aikoinaan armeijassa ollessani meidät kirkosta eronneet nakitettiin siivoamaan komppaniaa siksi aikaa kun muut olivat iltahartaudessa - eli jumalanpalveluksen vaihtoehtona oli käytännössä pakkotyö.

Anonyymi kirjoitti...

"Elisa":lle:


"Aina välillä joku ateisti ihmettelee, että miksi hänen uskonrauhaansa ei suojata. En oikein ymmärrä tätä ajattelutapaa. Miten voi suojata asiaa, mitä ei ole olemassa?"

Onko "uskoa" sitten muka olemassa sen kummemmin? Voiko sitä kvantifioida tai mitata jollain sellaisella tavalla, jolla mitään muita "tunneperäisiä" arvoja (esim. sananvapauden, rehellisyyden tai rakkauden arvostus) ei voisi mitata?

Ei minun mielestäni. Tässä maailmassa ei ole yksikään ihminen tehnyt koskaan ainuttakaan sellaista tekoa uskonnon vuoksi, jota joku muu ei olisi myös tehnyt jostain ei-uskonnollisesta syystä.

"Miten ateisti voisi loukkaantua siitä, että joku kiroaa hänet, jos ei usko Jumalaan?"

Samalla tavalla kuin sinä voit loukkaantua siitä, että joku tulee sinulle kadulla sanomaan vaikkapa että "hyi helvetti sinulla on ruma naama" tai että joku julistaa ihmisille että "se [laita oma nimesi tähän] on kyllä täysin mielisairas ja pitäisi pistää hoitoon" - vaikka tietäisit että asia ei ole niin, niin luulenpa että aika vaikea sinun on tuollaista painaa villaisella.

"Minusta tuntuu aina välillä siltä, että ateistit eivät ymmärrä, että on olemassa ihmisiä, jotka ihan oikeasti uskovat Jumalaan ja joille se on tärkein asia elämässä."

Ja minusta tuntuu aina välillä siltä, että uskovaiset eivät ymmärrä, että jollakulla muulla saattaa olla muita, ihan yhtä tärkeitä asioita omassa elämässään kuin mitä usko on uskovaiselle. Tämä on itseasiassa varmasti yksi syy sille, miksi monet ihmiset karsastavat uskovaisia ja pitävät heitä moralisteina ja ylemmyydentuntoisina "vara-jeesuksina".

Uskovaisista kun paljastuu yleensä aina ennemmin tai myöhemmin se ajattelutapa, että heidän uskonsa on jotain äärettömästi hienompaa kuin mikään mitä muut ihmiset voisivat koskaan saavuttaa - ja sitä, hyvä Elisa, sitä kutsutaan toisten ihmisten HALVEKSUMISEKSI, ja se on LOUKKAAVAA. Ja Sinä olet syyllistynyt siihen itsekin täällä kirjoittamillasi kommenteilla ateistien "arvottomuudesta".

IDA kirjoitti...


Uskovaisista kun paljastuu yleensä aina ennemmin tai myöhemmin se ajattelutapa, että heidän uskonsa on jotain äärettömästi hienompaa kuin mikään mitä muut ihmiset voisivat koskaan saavuttaa - ja sitä, hyvä Elisa, sitä kutsutaan toisten ihmisten HALVEKSUMISEKSI, ja se on LOUKKAAVAA. Ja Sinä olet syyllistynyt siihen itsekin täällä kirjoittamillasi kommenteilla ateistien "arvottomuudesta"
.

No niin.

Voin viikon opiskelun suomalla täydellisellä varmuudella todeta seuraavaa: Jirin synti ei ilmeisesti ole varsinainen kuolemansynti, vaan hän katumattomanakaan ei joutune kadotukseen, vaan selvinnee kovennetulla kiirastulella ;)

Toiseksi kysymys oli siitä mitä sellaisia pyhiä käytäntöjä ateisteilla on, että niiden häiritsemistä voisi pitää uskonrauhan häiritsemisenä? Elisa ei käsittääkseni näe katolisen uskon pilkkaamista tai arvostelua uskonrauhan häiritsemisenä vaan sen, että puututaan itse uskonnon harjoittamiseen sitä halventavasti. Ikonien sotkeminen on sellaista ja esimerkiksi ehtoolliseen suhtaudutaan äärimmäisellä vakavuudella ja sitä pidetään todella pyhänä toimituksena. Sellaisen häiritseminen on uskonrauhan rikkomista ja on oikeasti hyvä asia, että se on myös maallisesti sanktioitu.

Se, että ateisteilla ei ole tällaisia toimituksia ei ole uskovaisten vika. Ja toisaalta, jos olisi, niin ateismi olisi uskonto.

Anonyymi kirjoitti...

"Toiseksi kysymys oli siitä mitä sellaisia pyhiä käytäntöjä ateisteilla on, että niiden häiritsemistä voisi pitää uskonrauhan häiritsemisenä?"

Koko tämän jutun pointtihan on nimenomaan se, että ns. "uskonrauha" on täysin järjetön ja epätasa-arvoinen käsite.

"Uskonrauhan" käsite ylentää uskovaisten (ja Suomessa vieläpä pelkästään TIETTYJEN uskovaisten) mielikuvitusleikit juridisesti ylemmälle tasolle kuin muiden ihmisten mielikuvitusleikit, vaikka jokainen ihminen pystyy loukkaantumaan ja suuttumaan arvojensa ja tapojensa loukkaamisesta aivan yhtä syvästi ja verisesti, riippumatta siitä ovatko ne arvot tai tavat sitten henkisiä tai maallisia.

Rise kirjoitti...

Otetaanpa nyt sitten esimerkki uskonrauhan rikkomisesta, joka mielestäni toteutuu sekä uskossa olevien että uskonnottomien kohdalla. Istuin kerran Roomassa katolisessa iltamessussa, ihan vaan mielenkiinnosta ja fiilistelläkseni. Jäin varmuuden vuoksi istumaan varsinaisen kappelin ulkopuolelle, koska kirkon seinällä oli kyltti, jossa turisteja kiellettiin häiritsemästä kirkollisia toimituksia. Mitä tapahtuu kun messu alkoi? Paikalle pyyhälsi kymmenpäinen turistilauma, joka tunki itsensä kappeliin ja räpsi valokuvia koko shown ajan. Mielestäni moinen käytös oli siinä tilateessa äärimmäisen sopimatonta ja olin harmissani seurakuntalisten puolesta.

Vastaavasti, sen harvan kerran kun koen itse tarvetta hiljentyä mietiskelemään ja kokemaan suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta maailmankaikkeuden kanssa, niin en todellakaan kaipaa ylimääräistä apinalaumaa em. tavalla kusemaan muroihini.

IDA kirjoitti...

""Uskonrauhan" käsite ylentää uskovaisten (ja Suomessa vieläpä pelkästään TIETTYJEN uskovaisten) mielikuvitusleikit juridisesti ylemmälle tasolle kuin muiden ihmisten mielikuvitusleikit, vaikka jokainen ihminen pystyy loukkaantumaan ja suuttumaan arvojensa ja tapojensa loukkaamisesta aivan yhtä syvästi ja verisesti, riippumatta siitä ovatko ne arvot tai tavat sitten henkisiä tai maallisia."

Joo, mutta kyse olikin siitä, että yleisen arvostelun tai pilkankaan uskontokuntaa kohtaan ei pitäisi olla rangaistavaa. Erilaisten uskonnollisten toimitusten häiritseminen taas saisi olla. Ei ateistienkaan kokoontumisia saa mitenkään terrorisoida käytöksellään. Tässä on vain se ero, että uskonnoilla on tapoja, joiden rikkominen ei päivittäisessä elämässä ole mikään rikos, eikä uskonnosta tietämätön välttämättä edes tajua sitä rikokseksi. Esimerkiksi ehtoollisen häpäisyä ei oikein voi muuten sanktioida, kuin erillisellä lailla uskonrauhan rikkomisesta. Tai sitä, että moskeijaan ei saa ehdoin tahdoin tunkea kengät jalassa jne...

Anonyymi kirjoitti...

"Joo, mutta kyse olikin siitä, että yleisen arvostelun tai pilkankaan uskontokuntaa kohtaan ei pitäisi olla rangaistavaa. Erilaisten uskonnollisten toimitusten häiritseminen taas saisi olla."

No enpä usko että siihenkään mitään erityistä uskonrauhalakia tarvitaan. Eiköhän ihan normaali rikoslaki ja järjestyslaki riitä.

Uskonnollisissa tiloissa sitten voi olla omat sääntönsä, samaan tapaan kuin esim. kirjastoissa on sääntö siitä, että siellä pitää olla hiljaa. Siihenkään ei tarvita erillistä uskonrauhalakia.

Uskonrauhassa on myös se ongelma, että entäs jos uskonnollinen toimitus itsessään häiritsee toisia ihmisiä? Esimerkiksi rukouskutsujen kovaääninen kailoittaminen aamuyöllä moskeijasta silloin kun naapurissa olevien kerrostalojen järjestyssääntöjen mukaan on vielä voimassa hiljaisuus?

Jiri Keronen kirjoitti...

Uskonrauhan rikkomispykälän toisen momentin kanssa on se ongelma, että se nostaa "pyhyyden" lain tasolle. Pyhyyden tulisi olla henkinen, ei juridinen ominaisuus. Pykälän ansiosta esimerkiksi häiriköinti sekulaarissa, ei-uskonnollisessa häätilaisuudessa voi tulla helposti arvioitavaksi eri perusteilla kuin häiriköinti uskonnollisessa häätilaisuudessa, vaikka teko on täysin sama.

Olen samaa mieltä siitä, että erillistä uskonrauhan rikkomisen kriminalisoivaa pykälää ei tarvita. Järjestyslaki ja muu rikoslaki kyllä riittävät.

IDA kirjoitti...

Uskonrauhan rikkomispykälän toisen momentin kanssa on se ongelma, että se nostaa "pyhyyden" lain tasolle. Pyhyyden tulisi olla henkinen, ei juridinen ominaisuus. Pykälän ansiosta esimerkiksi häiriköinti sekulaarissa, ei-uskonnollisessa häätilaisuudessa voi tulla helposti arvioitavaksi eri perusteilla kuin häiriköinti uskonnollisessa häätilaisuudessa, vaikka teko on täysin sama.

Periaatteessa joo, mutta eri uskonnoissa on siis "materiaalisia" asioita, jotka ovat pyhiä. Näiden rikkomista ei tavallaan voi täysin rinnastaa jonkun esineen rikkomiseen, koska niiden arvo voi uskoville olla aika mittaamaton. Samoin esimerkiksi kirkon sotkemista ei oikein voi rinnastaa siihen, että sotkisi jonkin ruokalan tai lukusalin, vaikka rikoksia nekin tietysti ovat.

Lisäksi on tavallaan hyvä, että yleisessä tietoisuudessa on, että uskontojen pyhinä pitämissä tiloissa ei välttämättä voi häärätä pelkästään maalaisjärjen turvin vaan asioihin pitää suhtautua tietyllä erityisellä pieteetillä. Tosin se nyt ei välttämättä vaadi erillistä lakia ja rangaistuksia.

Olen samaa mieltä siitä, että erillistä uskonrauhan rikkomisen kriminalisoivaa pykälää ei tarvita. Järjestyslaki ja muu rikoslaki kyllä riittävät.

Näihin pitäisi sitten lisätä pykälät, jossa noita eroja huomioitaisiin.

Rise kirjoitti...

IDA: "Näihin pitäisi sitten lisätä pykälät, jossa noita eroja huomioitaisiin."

Tätä minäkin olisin ehdottanut. Nykyisessä muodossaan laki uskonrauhasta - kuten sanoit - pitää kyllä kengät pois moskeijoista, mutta sitä ateistien tilaisuutta tuskin suojaa mikään laki esim. lahkolaissaarnaajien mala fide invaasiolta. Samaten tästäkin maasta löytynee uskonnollisia yhteisöjä, joita uskonrauhan ei koske, koska ne eivät nauti rekisteröidyn uskonnon asemaa. Mikäli asioista säädettäisiin uskonrauhan sijasta esim. omaisuuden suojan, kotirauhan ja yhdistymisvapauden osalta, niin silloin tilanne olisi tasapuolinen kaikille.

Jiri Keronen kirjoitti...

Periaatteessa joo, mutta eri uskonnoissa on siis "materiaalisia" asioita, jotka ovat pyhiä. Näiden rikkomista ei tavallaan voi täysin rinnastaa jonkun esineen rikkomiseen, koska niiden arvo voi uskoville olla aika mittaamaton.

Tuo on ihan totta. Ongelma on pitkälti saada tasapainoteltua ihmisten yhdenvertainen kohtelu tuon mainitsemasi kanssa. Tuossa on kaksi erityistä pulmaa, joista toinen on se, että pyhät arvot ovat korostetun abstrakteja ja niitä on aika mahdoton alkaa todeta millään objektiivisilla perusteilla.

Toinen, ja suurempi ongelma, taas on tuo Risen mainitsema pointti, eli että saadakseen suojaa näille pyhille asioille tulee uskonnon olla virallisesti rekisteröity. Osa uskonnoista on jo lähtökohtaisesti virallista rekisteröintiä vastaan, osalla ei löydy Suomen kokoisesta pienestä maasta riittävästi harjoittajia virallista rekisteröintiä varten ja osa ei täytä rekisteröinnin vaatimuksia, vaikka niitä pidettäisiinkin antropoligisessa ja teologisessa mielessä uskontoina. Uskonnot ovat siis eri asemassa perustuen puhtaasti siihen, minkälaisia nämä uskonnot ovat. Laki suosii tiettyjä uskontoja.

Mikäli asioista säädettäisiin uskonrauhan sijasta esim. omaisuuden suojan, kotirauhan ja yhdistymisvapauden osalta, niin silloin tilanne olisi tasapuolinen kaikille.

Tuossa on meikästä hyvä idea. Uutta lakia tulisi alkaa laatia siltä pohjalta, että esim. kirkoilla on oikeus päättää, miten heidän tiloissaan saa käyttäytyä ja miten ei. Yhdistymisvapauden kautta laista voisi saada myös sellaisen, että se suojaisi aatteellisia tilaisuuksia, joita ei pidetä missään uskontokunnan omistamassa paikassa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei Jiri joudu käräjille.

Järjestys on nimittäin sellainen, että ensin valitaan syyllinen ja sitten etsitään rikos.

Anonyymi kirjoitti...

Blogikuvassasi sinulla riippuu kaulassasi risti. Viestitätkö sillä jotakin vai onko se muuten vaan.

Jiri Keronen kirjoitti...

Oikeasti se risti on vain siistin näköinen ja perua ajoilta, jolloin olin teini ja gootti, mutta koska olen kiinnostunut eeppisistä, näennäisproosaisista selityksistä ja symboliikasta, olen keksinyt sille vaikka mitä muitakin perusteita. Yleensä keksin uusia vieläpä joka kerta, kun niitä kysytään.

Tässä muutamia, mitä olen vetänyt hatusta elämäni aikana tai joihin olen törmännyt joko netissä tai paskassa pseudointellektuellissa myyteistä kertovassa kirjallisuudessa:

1) Ristillä roikkuu kuollut Jumala. Krusifiksi symbolisoi sitä, että Jumala on kuollut.

2) Jesse-myytti on hyvin samankaltainen kuin myytti Luciferista tai Prometheuksesta, eli kyseessä on kapina ja sen jälkeen äärimmäinen uhraus ihmiskunnan "valaistumisen" vuoksi.

3) Jeesus itse oli arvostettava ja kunnioitettava henkilö, vaikka hänen faniklubinsa ei sitä monesti olekaan. Jeesus mursi aikansa poliittisen ja uskonnollisen järjestelmän yksin tuomalla ajatuksen siitä, että Taivaan valtakunta elää sydämessä sinne, jossa ennen oli vain fariseuksien tapauskonto.

4) Yhdistettynä Torin vasaraan, joka minulla myös roikkuu monesti kaulassa, syntyy krusifiksista loistavaa läppää: "Your God was nailed to the cross. My God has a hammer."

Tosiuskomaton kirjoitti...

"Mutta siis ihan vakavasti ajateltuna: kuinka epävarmoja muslimit oikein ovat uskostaan, jos yhden blogistin kirjoitus rikkoo heidän uskonrauhaansa?"

Tuohon täytyy lisätä sellainen korjaus, että tässähän ei ole kyse siitä, kokeeko mahdollisesti joku muslimi tulleensa loukatuksi vaan käräjäoikeuden perusteluissa todetaan, että uskonrauhan rikkominen tapahtuu, jos pilkataan jotain tietyn suojellun uskonnon pyhänä pitämää asiaa, niin että objektiivinen ulkopuolinen (joka siis ei pidä näitä samoja asioita pyhinä) voi todeta, että on ollut tarkoitus pilkata näitä pyhiä asioita. Ja syyttäjällähän on velvollisuus nostaa syyte näistä rikoksista, riippumatta kyseisestä uskontokunnasta. Eli periaatteessa syyte Halla-aholle saattoi rapsahtaa, vaikkei kukaan muslimi olisi koskaan kuullutkaan Halla-ahosta ja hänen kirjoituksistaan.

Unknown kirjoitti...

Siis kukaan muslimi ei ole loukkaantunut ja tämän takia lainkäytössä onkin jotain vikaa.

IDAlle kiitoksia vastaamisesta puolestani! IDA osaa joskus paremmin kuin minä itse kirjoittaa sen, mitä tarkoitan.

Jiri oli hauska kuulla selityksistäsi rististäsi! Minulla on usein kaulassa kultainen avain, jonka sain 18-vuotislahjaksi äidiltäni. Hyvin usein joku kysyy, että mihin se avain on, ja olen unohdettuani totuuden keksinyt selityksiä vaihdellen kysyjän ja mielialan mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Todella paskamaista luettavaa. :-\

Ehkä sä vielä olet liian nuori ymmärtääkseen, ettei ole olemassa ihmisten keskuudessa absoluuttista totuutta. Vaan on "meidän totuuttemme" ja "heidän" totuuttemme. Ja ikuinen taistelu jatkuu aina.
Jokaisen ihmisen on pakko valita puoli, muuten hänet potkitaan pois niin kuin kuiva paska.
Jos sä pilkkaat Kristusta se tarkoittaa, että sä jo valitsit oma puoli, saatanan puoli (sinun mielestäsi se on oikea puoli).
Muuten olet kehitysvammainen tai vähä älynen. mitä on sinänsä parempi vaihtoehto sinulle.
On todella säälittävä koko juttu, harmi etten oivaltanut sitä aikasemmin.
Outoa, oletko todella Muutos2011 puolueen keulahahmoja?
Herätys, nyt tiedän kuka olet todellisuudessa.
Hyvä homma.

Eldis kirjoitti...

Mitä jos perustaisimme uskonnon, jonka dogman mukaan on jumalanpilkaa syyllistyä argumentaatiovirheeseen? =)

Mielenkiintoisia provoja täällä. *osoittaa hekotellen yläpuolella olevaa kirjoitusta, koskien eritoten "Saatanan puolen valitsemista"*

Jiri Keronen kirjoitti...

Jos sä pilkkaat Kristusta se tarkoittaa, että sä jo valitsit oma puoli, saatanan puoli (sinun mielestäsi se on oikea puoli).

- Jeesus Kristus ei ole paavi, eikä paavi ole Jeesus Kristus. Itse asiassa tuolla vähän kommenttisi yläpuolella luki seuraavalla tavalla: "Jeesus itse oli arvostettava ja kunnioitettava henkilö, vaikka hänen faniklubinsa ei sitä monesti olekaan." Voit miettiä siitä, mitä mieltä olen Jeesuksesta ja mitä mieltä olen teistä, jotka kuvittelevat tietävänsä Jeesuksen tahdon Jeesusta paremmin.

Huomaa, että kuten paavi, myöskään kristinusko ei ole yhtä kuin Jeesus. Itse asiassa kristinusko on monelta osalta vastoin Jeesuksen opetuksia. Tästä hyvänä esimerkkinä se, miten Jeesus sanoi, että synnitön heittäköön ensimmäisen kiven, ja miten kirkko yleensä kuvittelee itseään synnittömäksi ja heittelee sitten niitä ensimmäisiä kiviä.

Anonyymi kirjoitti...

2Leo

Ei ollut tarkoitus provosoida ja tuskinpa onnistuisin siinä.
Niin kovien provojen keskellä kuin te, ei kannata leikkiä.
Ainoastaan rehellisesti ilmaisin oma mielipiteeni, siinä kaikki.

Ja "uskontoa" (epäuskontoa) jo perustettu kauan sitten te olette jo pahasti myöhässä.
Sen epäuskonnon nimi on "jumalaton kaikkea suvaitseva (paitsi Kristuksen uskoa tietenkin) vapamiellisyys"
Ja tuskinpa te onnistutte jotain perustaa eikö pahassa eikö hyvässä mielessä. Pystytte vain tuhota tai pilkata, myöskin teidän oma lähipiiri on tuhon oma.
Koska teidän isäsi on ...kele ja te olette sen lapset, ihan teidän omalla "mielenkiintoisella tavalla"
Ja oikeastaan mitä mielenkiintoista?
Ihan triviaali juttu se on teidän antikristillisyys, näin ajattelee suuri osa suomen kansasta.

hullu tuttu juttu

Anonyymi kirjoitti...

2 Jiri

- Jeesus Kristus ei ole paavi, eikä paavi ole Jeesus Kristus. Itse asiassa tuolla vähän kommenttisi yläpuolella luki seuraavalla tavalla: "Jeesus itse oli arvostettava ja kunnioitettava henkilö, vaikka hänen faniklubinsa ei sitä monesti olekaan."

Mikä soppa: Jeesuksen tahto, paavi, faniklubi… aikamoinen sekoitus.
Ihan turhaan, jokainen ymmärtää selkeästi kaiken mitä yleensä lauot.
Älä selittele ...
Ainoa mitä voit - pyytää anteeksi, Kristukselta. Amen.

Jo, ja sinulle pieni toivomus: yritä seuraavan kerran pilkata myös islami uskontoa ja juutalaisuutta.
Tismalleen samoin kuin pilkkasit Kristinuskoa ja yhtä paljon, ihan tasapuolisuuden merkeissä.

Turha toivo, tiedän, sinä et uskalla koskaan pilkata islam uskontoa ja tuskinpa haluaisi.

Koska olet ainoastaan Kristuksen vihollinen, vaikka ehket tunnusta sitä julkisesti

Anonyymi kirjoitti...

sano tuo soinille http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/10/08/periaatteellisesti-typera-vai-typerasti-periaatteellinen/

man with desire kirjoitti...

Tosi mielenkiintoinen kirjoitus!

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Katolisen_kirkon_ja_paavin_viran_juuret

Jiri Keronen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Kerro mitä eroa sinun ja Jussi K(ulli) Niemelän välissä?
En valitettavasti näe, yhtä ja samaa p...(porukka)
Jos saat valtaa päättää niin viet minulta ensin krusifiksit
sitten virsilaulut päiväkodeista ja sen jälkeen Joulu.
Ja kaiken lopuksi otat kaulastani ristini pois.
Näin tulee tekemään muslimit lähitulevaisuudessa Suomessa.
Kyllä vapaat ja rohkeat nyky-euroopalaiset tappelivat
nimenomaan Kristinuskon kanssa vaikka tietäävät hyvin että kristinusko
on Eurooppalaisen arvoen perusta.
Ilman sitä Eurooppaa ei tule olemaan.
Kiitos sinulle rohkeudesta

Jiri Keronen kirjoitti...

"Jos saat valtaa päättää niin viet minulta ensin krusifiksit
sitten virsilaulut päiväkodeista ja sen jälkeen Joulu.
Ja kaiken lopuksi otat kaulastani ristini pois."


Jos saat valita, niin poltat minut noitana ja uhraat suoleni suurelle Cthulhulle.

Vakavastiottaen; Millään järkevällä logiikalla et voi johtaa mitään tuollaista siitä, että minä piirrän tikku-ukko-Paaveja.

Anonyymi kirjoitti...

OK, olet todella yrittänyt kritisoida islamia omalla tavalla.
Kuitenkin koko homma ontuu pahasti.
Se on niin kuin ollessani kotonani haukkuisin naapureita ja
sen jälkeen omaisiani. Arvaa kenelle tulisi enemmän haittaa?
Minulla on semmoinen vakaa mielipide, että tekisin pahaa vain omaisilleni(ehkä virheellisesti ajattelen sinuakin veljenäni),
koska naapuri tuskinpa ymmärtäisi, että sillä lailla yritän ritisoida myöskin hänet.
Korkeintaan hän kutsuisi poliisin jos meteli menee yli rajojen.
Oletan että ns.tasapuollinen kriitiikki kaikkia uskontojen kohtaan tekee vaikutusta vain ja ainoastaan sellaisiin ihmisin kuin minä.
Se nimittäin ärsyttää ja loukkaa syvästi meitä.
Ja erheellisesti luulet, että muutan mieleni ja aloitan ajatella samalla tavoin kuin sinä.


Jostakin syistä ei tule mieleen muuta sellaisen kritiikin vaikutuksen kohdetta kuin oma suomalainen kristitty kansa.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno homma. Nyt onkin sitten paljastunut, että paavin velikin on sekaantunut näihin pedofiilisiin kuvioihin ja itse paavikin on hyssytellyt pedofiliaa yhdysvaltalaisten lähteiden perusteella.

Anonyymi kirjoitti...

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Katolisen_kirkon_ja_paavin_viran_juuret.html#41

Katolisen kirkon pedofilia on pahuuden yököttävä aikaansaannos.

Anonyymi kirjoitti...

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Katolisen_kirkon_ja_paavin_viran_juuret.html#41

Katolisen kirkon pedofilia on pahuuden yököttävä aikaansaannos.

Anonyymi kirjoitti...

Öh, niin kauan kuin saatte turpanne auki vain plokeissa ja kännipäissänne, olette vain peräkammariinisiöitä. Markettien käytävillä ja virastoissa olette aina jostain syystä hiljaa..? Aika jännää. Taitaa olla vain harrastus tämä pahan olon purkaminen? Miksi ette tee mitään, pelkäättekö häiritä messua tai hiippakuntapäiviä protesteillanne? Pelkäättekö materialisteina nyrkkiä niin paljon?

Anonyymi kirjoitti...

Katolisen kirkon papistosta osa (ei kaikki) harrastaa pedofiliaa. Mistä tämä johtuu? Pääosin siitä, että he eivät ole todellisia Herran Jeesuksen opetuslapsia, eikä heillä ole Jumalan voimaa (Pyhä Henki), jonka kautta he voisivat vastustaa syntiä ja kasvaa uskossa Raamatun opettamalla tavalla.

Katolinen kirkko opettaa, että papisto ei saa mennä naimisiin ja sitä kautta katolisen kirkon papeille opetetaan erittäin negatiivinen kuva naisista. Mariaa Jeesuksen äitiä papisto arvostaa, mutta muista naisista heille opetetaan erittäin negatiivisesti. Tämän takia katolisen kirkon pedofiilipappien seksuaalinen vääristymä kohdistuu pääosin poikia kohtaan, koska heille opetetaan naisista erittäin kielteisesti.

Katolisen kirkon opetus pappien selibaatista, joka kieltää heitä menemästä naimisiin on varmasti yksi osasyy näin laajalle levinneeseen pedofiliaan. Kun ihmiseltä kieltää oikeuden terveeseen avioliiton seksielämään miehen ja vaimon välillä, niin se purkaantuu esiin usein kieroutuneena seksuaalisuutena. Koska katolinen pappi ei saa mennä naimisiin ja harjoittaa seksiä avioliitossa aikuisen naisen kanssa, niin hän kieroutuu ja alkaa toteuttamaan sisässään olevaa seksuaalisuutta kohdistamalla sen pikkulapsiin. Tämä on todella kieroutunutta seksuaalisuuta ja rikollista toimintaa sekä haureuden iljettävä synti.

Katolisen kirkon papiston piirissä vaikuttava laaja-alainen pedofilia paljastaa sen että katolinen kirkko on uskonnollinen instituutio ja organisaatio, joka ei edusta Raamatullista uskoa Herraan Jeesukseen. Pedofilian lisäksi katolisen kirkon sisällä vaikuttaa myös nunnien ja pappien seksuaalisyntejä joita ovat mm. lesbous, homous sekä pappien ja nunnien väliset seksisuhteet. Ikävää on se, että monet luulevat katolisen kirkon edustavan Raamatullista kristinuskoa, vaikka todellisuudessa katolinen kirkko on valhejäljitelmä Jumalan seurakunnasta.

Lähde; http://koti.phnet.fi/petripaavola/pedofilia.html