tiistai 21. heinäkuuta 2009

Suomen oikeusjärjestelmä kusee ja se on korjattava

Yksi oikeusvaltioon olennaisesti liittyvä ajatus on lainsäädäntövallan ja tuomiovallan erottelu toisistaan. Lainsäädäntövaltaa käyttää yleensä parlamentti ja tuomiovaltaa käyttävät puolueettomat tuomioistuimet. Idea tässä erottelussa on se, että politiikka ei sotkeutuisi lakiin, vaan ihmisiä kohdeltaisiin samalla tavalla riippumatta siitä, sattuvatko he olemaan milloinkin valtaa pitävän poliittisen eliitin mielestä epätoivottuja vai eivät. Tämän lisäksi lainsäädäntövallan erottaminen tuomiovallasta pyrkii siihen, että poliittisia kysymyksiä käsiteltäisiin poliittisina asioina ja oikeudellisia kysymyksiä käsiteltäisiin oikeudellisina asioina.

Suomessa asiat eivät ole näin. Suomessa politiikka ja oikeuslaitos ovat kiinteästi kietoutuneet toisiinsa, ja lakia tulkitsevat pitkälti tasan samat tahot, jotka sitä lakia tekevät. Poliitikot päättävät, miten lakia tulkitaan, ja poliitikot päättävät sen, ketkä lakia tulkitsevat. Tällaiset päätöksensä poliitikot tekevät täysin poliittisin perustein, eikä heillä ole juuri minkäänlaista vastuuta kenellekään näistä tekemistään päätöksistä. Niin sanottua "poliittista vastuuta" ei lasketa, koska oikeasti siinä on kysymys vain siitä, valitaanko poliitikko uudestaan vai ei, eikä siitä, joutuuko poliitikko edesvastuuseen vai ei.

Monissa sivistys- ja oikeusvaltioissa on käytössä erillinen perustuslakituomioistuin. Yksi tämän perustuslakituomioistuimen tärkeimmistä tehtävistä on valvoa, että parlamentti ei säädä perustuslain kanssa ristiriidassa olevia lakeja. Esimerkiksi Saksassa on perustuslakituomioistuin, joka pisti parlamentille stoppia katsoessaan parlamentin hyväksymän Lissabonin sopimuksen olevan ristiriidassa Saksan perustuslain kanssa, ja siirtävän valtaa kansalta EU:n byrokraateille. Suomesta perustuslakituomioistuin puuttuu kokonaan, mutta sen sijaan Suomessa on erityinen eduskunnan perustuslakivaliokunta. Perustuslakivaliokunta, kuten kaikki valiokunnat, koostuu kansanedustajista. Nämä kansanedustajat valitaan siihen poliitikkojen neuvottelupöydissä ja grillibileissä vähintään parin promillen humalassa pelkästään poliittisilla sopupelisopimuksilla.

Perustuslakivaliokunnan pääasiallisena tehtävänä on valvoa lakien perustuslainmukaisuutta. Suomeksi tämä merkitsee sitä, että jos eduskunta on säätämässä lakia, joka saattaa olla ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa, tulee perustuslakivaliokunnan tutkia tämä asia. Teoriassa perustuslakivaliokunta ei toimi tätä tehtävää suorittaessaan poliittisena porukkana, vaan puhtaasti puolueettomana elimenä, joka pyrkii tarkistamaan lakien perustuslainmukaisuuden objektiivisesti. Päästäkseen tähän, perustuslakivaliokunta kuulee asiantuntijoita, kuten esimerkiksi yliopistojen oikeustieteen professoreja, ja heidän mielipiteitään. Kyse on kuitenkin vain teoriasta, sillä jutun juju piilee siinä, että perustuslakivaliokunnan ei tarvitse kiinnittää näihin mielipiteisiin minkäänlaista huomiota, jos heistä ei tunnu siltä.

Se, että lakien perustuslaillisuudesta päättää perustuslakivaliokunta, merkitsee sitä, että kansanedustajat itse saavat päättää, onko heidän keksimänsä lakiehdotus vastoin perustuslakia vai ei. Jos poliitikot tahtovat tehdä lain, joka on vastoin Suomen perustuslakia, he voivat tehdä sen täysin vapaasti. Mikään asia ei estä heitä tekemästä sitä. Kun Suomen merkittävimmät oikeustieteen asiantuntijat sanoivat sekä Lex Nokiasta että uudesta yliopistolaista, että lait ovat vastoin Suomen perustuslakia, ei se hetkauttanut poliitikkoja mihinkään suuntaan.

Oikeusjärjestelmän puolueellisuus näkyy myös suoraan tuomioistuinten työskentelyssä. Suomessa käräjäoikeudet käsittelevät asioita niin sanotuissa lautamieskokoonpanoissa. Näihin kokoonpanoihin kuuluu yleensä yksi lainoppinut puheenjohtaja, eli varsinainen tuomari, sekä kolme maallikkojäsentä, eli lautamiestä. Lautamiehet valitsee kunnanvaltuusto. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että puolueet tekevät keskenään lehmänkauppoja, kunnes lautamiesten määrä on jaettu puolueiden kesken siten, että suurimmat puolueet ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen ja pienet puolueet ovat saaneet muruja pöydältä.

Suomen asukkaista arviolta noin 5,6% kuuluu puolueisiin. Koska puolueet käyttävät niille myönnettyjä lautamiespaikkoja yleensä palkitakseen poliittisia aktiivejaan, eli puolueen jäseniä, valitaan lautamiehet liki poikkeuksetta aina tästä alle kuuden prosentin osuudesta kaikista Suomen kansalaisista. Lautamiehellä ei tarvitse olla minkäänlaista osaamista minkään asian suhteen, eikä minkäänlaatuista periaatteellisuutta tai edes kunniantuntoa. Käytännössä ainoat asiat, mitä lautamieheltä vaaditaan, on sopiva ikä, Suomen kansalaisuus ja se, että hän ei satu edustamaan muutamia tiettyjä ammattikuntia, kuten kyttiä. Plus tietty se, että hän on hyvää pataa asian päättävien poliitikkojen kanssa.

Oikeusjärjestelmän mädännäisyys näkyy luonnollisesti suoraan siinä, miten oikeusjärjestelmä toimii. Tamperelainen elämäntapataiteilija Seppo Lehto sai 2 vuotta ja 4 kuukautta ehdotonta vankeutta siitä, että hän kirjoitteli Internetiin rumia poliitikoista ja valtion virkamiehistä. Liki samoihin aikoihin savolainen valtion virkamies sai vuoden ja kymmenen kuukautta ehdollista vankeutta siitä, että hän raiskasi alaikäisen lapsen. Tässä koko hommassa ei ole yksinkertaisesti pienintäkään järkeä.

Koko Suomen oikeusjärjestelmä tarvitsisi peräruiskeen. Suomeen tulisi perustaa puolueeton ja täysin kansanedustajista riippumaton perustuslakituomioistuin, jonka tehtävänä on valvoa, että eduskunta ei pelleile perustuslain, demokratian ja ihmisten perusoikeuksien kanssa. Käräjäoikeuden lautamiehet taas voitaisiin valita kaikista vapaaehtoisista, edellytykset täyttävistä kansalaisista puhtaasti vaikka arvan perusteella. Tuomioiden taas tulee olla suhteessa rikoksiin siten, että väkivallasta ja seksuaalirikoksista saa ehdottomasti enemmän kuin rumasta kielenkäytöstä tai siitä, että sattuu loukkaamaan jotain sellaista abstraktia ja epätodellista asiaa kuin "kunnia". Näillä eväillä päästäisiin jo pitkälle.

Lisää aiheesta:
Kullervo Kalervonpoika: Korruption kummisetä?

26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täysin samaa mieltä ja uskoakseni myös kansan enemmistö komppaa. Valitettavasti poliittisen eliitin ja kansan edut ovat usein ristikkäiset ja silloin kansa häviää, ellei tajua yleislakkoilla. Rajun jyrkkä esimerkki lähihistoriasta on taantuman takia tapahtuvien säästöjen kohdentaminen kunnissa. Kansalta kysyttäessä ovat viimeiset säästökohteet lapset ja vanhukset, mutta eliittipä aloittaa juuri niistä pl. omat eläkkeensä.

Kirjoituksessa todistat väkevästi. Asia on oikein ja juuri niin kuin sanoit. Lisäansiona on myös sopivan maltillisen kärkäs tekstin muotoilu. Tätä oli ilo lukea.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Erinomainen kirjoitus. Ei lisättävää.

Unknown kirjoitti...

Hyvä tiivistys.

Kuten Homma-foorumilla totesit, toisto on oppimisen az ;).

Toivon sydämestäni, että tämä pahemmaksi käyvä taloudellinen kurimus toisi tullessaan terveän henkäyksen suomalaisessa päätöksenteossa ja että siirtyisimme viimeinkin kansana kohti suoraa demokratiaa ja takaisin juurillemme.

(Noh, ainahan saa toivoa...)

Unknown kirjoitti...

Tuo mikä jäi vielä sanomatta oikeusjärjestelmän poliittisuudesta ja mädännäisyydestaä, on helposti tiivistettävissä yhteen sanaan - Demla.

Toisaalta on annettava täysi macchiavellimäinen kunnioitus sille porukalle, joka jaksaa jatkaa vallankumoustaan ja kietoo itsensä syvemmälle järjestelmän syvyyksiin - vaikka aate ja sen rautainen ylläpitäjä kaatuivat jo parikymmentä vuotta sitten omaan mahdottomuuteensa.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus tärkeästä asiasta. Ja myös Lehdon ja lapsenraiskaajan tuomioiden vertailu on asiaa.

Mutta Lehdon tekemisten ja ilmeisen mielisairauden yleinen kaunistelu termillä elämäntapataiteilija on täyttä tuubaa. Se vesittää koko kirjoitusta.

Jabba kirjoitti...

Osaisitko sinä, Jiri, muuten kertoa tästä minimiäänikynnyksestä, mitä suuret puolueet kovasti haluavat ajaa sisään. Eli että mikäli puolue (tai valitsijamiesyhdistys) ei saa vähintään n % äänistä, ei heiltä pääse yhtään ehdokasta läpi vaikka vertailuluvun puolesta pitäisi päästä.

Onko tässä kyse nimenomaan vaalipiirikohtaisesta, vai valtakunnallisesta äänikynnyksestä? Koska jos kyse on valtakunnallisesta niin silloinhan käytännössä kukaan yksittäinen ehdokas ei enää voi päästä läpi vaikka saisi kaikki oman vaalipiirinsä äänet. Samaten pienten, uusien puolueiden mahdollisuudet vaikuttamiseen poistuvat kokonaan.

Jiri Keronen kirjoitti...

Anonyymi: Mietin Seppo Lehdon titteliksi myös "aluepalauttajaa" ja "herrasmieshistorioitsijaa". Myös "Jumalan karitsa" olisi ollut hyvä.

Jabba: Heitän nämä nyt ulkomuistista.

5% tulee olemaan valtakunnallinen kynnys. Eli jos puolue ei saa viittä prosenttia äänistä, puolueelta ei pääse yksikään ehdokas läpi. Tietääkseni tähän kuitenkin tulee myös vaalipiirikohtainen äänikynnys, joka on luonnollisesti suurempi, muistaakseni 10% tai 12%. Eli jos puolue saa yhdestä vaalipiiristä tuon verran ääniä, puolueelta pääsee läpi ehdokkaita tuosta vaalipiiristä, vaikka äänikynnys ei muuten ylittyisikään. Äänikynnys tulee käyttöön vasta vuoden 2015 vaaleissa, joten vuoden 2011 vaalit ovat Suomen viimeiset edes etäisesti demokraattiset vaalit.

Turun hovioikeuden oikeusmurha 26.6.2009 kirjoitti...

Autovarasta pahempi on rikollinen oikeus ja sen tapa valikoida etukäteen kuka on rikollinen?

http://esitutkintapoytakirja.blogspot.com kertoo oikeustapauksen taustoista ja ko. viranomaisista jotka suojelivat rikollista tappouhkailijaa tullen yhtääkkkiä asianomistajiksi.

Vapaus se vasta kallista on ja se miten se riistetään on kysymyksenpaikka?

Sekä miten julkisuuden henkilöt rahastavat kunniallaan http://www.adressit.com/seppolehto tukeasi kaivataan

Anna tukeasi nyt - Huomenna voi olla myöhäistä

Turun hovioikeuden oikeusmurha 26.6.2009 kirjoitti...

Jottei totuus taustoista unohdu:

KORKEIMMALLE OIKEUDELLE


Asia: Valituslupahakemus ja valitus laitonta uhkausta ym. koskevassa asiassa.

Päätös: Turun hovioikeus 12.2.2009

Tuomio 265

Dnro R 08/465

Muutoksenhakija:

Seppo Olavi Lehto

Asiamies ja prosessiosoite:

OTK Harri Vuorinen

Lakitoimisto HARRI VUORINEN

Lapintie 9 A 3
33100 TAMPERE

puh. 03-214 9991

040-8408 176

I MUUTOKSENHAKULUPA


Hakijalle on myönnettävä muutoksenhakulupa korkeimpaan oikeuteen ja asia on ratkaistava muutosvaatimuksesta ilmenevällä tavalla.


Muutoksenhakuluvan perusteet:

Asiassa tulee myöntää muutoksenhakulupa seuraavilla perusteilla:

1. Lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi asia on käsiteltävä korkeimmassa oikeudessa.
2. Muutoksenhaulle on painava syy, sillä oikeudenmukaisuus ei asiassa ole toteutunut.



Muutoksenhakuluvan perustelut:

Hakijaa on kohdeltu lain edessä epätasa-arvoisesti prosessin ajan aina siitä lähtien, kun hänen tekemänsä rikostutkintapyynnön osalta asiassa syyttäjä teki 27.9.2005 syyttämättäjättämispäätökseen.

1. ASIAN KÄSITTELYN KULKU

a) Syyttämättä jättäminen

Epäilty Sylvain Kipre oli 10.8.2005 seurannut Seppo Lehtoa Tampereella kadulla pitkän matkaa ja seurannut häntä myös erääseen ravintolaan. Ravintolassa Kipre oli riisunut kravattinsa ja paitansa ja käyttäytynyt Lehtoa kohtaan hyökkäävästi. Kipren toimintaa oli kuvailtu ”riehumiseksi”, ”uhoamiseksi” ja ”mesoamiseksi”. Käräjäoikeudessa kuullut todistajat Harala ja Lonnakko olivat kuulleet Kipren Lehtoon kohdistuneet tappouhkaukset.

Syyttäjä totesi syyttämättäjättämispäätöksessään, että ”Kipren käyttäytyminen on ollut yleisen mittapuun mukaan sopimatonta ja häiritsevää. Hänellä ei ole ollut mitään oikeutta eikä hyväksyttävää syytä menetellä kuvatulla tavalla. Jossain olosuhteissa menettely voisi hyvinkin täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkistön. Laiton uhkaus edellyttää kuitenkin, että uhatulla on ollut perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa. Tapahtumien taustalla on Lehdon pitkään julkisuudessa jatkunut provosoiva ja loukkaava käytös Kipreä kohtaan. Lehto on tämän menettelyn vuoksi myös 20.6.2005 tuomittu Kipreen vuoden 2004 aikana kohdistamistaan kunnianloukkauksista yhteiseen 3 kk vankeusrangaistukseen. Lehdon ja Kipren tapaamisiin on Lehdon mukaan myös aikaisemmin liittynyt Kipren aggressiivista huutamista. Ruumiillista väkivaltaa ei ole ollut. Nyt tapahtumapaikalla oli paljon muutakin väkeä. Kipren kovista sanoista ja moitittavasta käyttäytymisestä huolimatta katson jääneen näyttämättä, että Lehdolla olisi näissä olosuhteissa ollut perusteltua syytä pelätä vakavan vaaran olevan uhkaamassa turvallisuuttaan.

Kunnianloukkauksesta ja pahoinpitelyn yrityksestä on vain asianomistajan väite, jota muu esitetty näyttö ei tue. Syytteen nostamiselle ei ole perusteita.”

b) Käräjäoikeuden ratkaisu

Lehto joutui viemään asian asianosaisaloitteisesti rikosprosessiin.

Turun hovioikeuden oikeusmurha 26.6.2009 kirjoitti...

jatkoa:
Käräjäoikeus katsoi Kipren riisuneen ylävartalonsa paljaaksi ja uhanneen Kipreä suullisesti ja uhkaavilla eleillä. Todistajat Harala ja Lonnakko ovat käräjäoikeuden perusteluiden mukaan kuulleet seuraavat tappouhkaukset:
Harala: ” I´ll kill you” ja Kipre oli riisunut yläosansa paljaaksi ja käyttäytynyt aggressiivisesti Lehtoa kohtaan.
Lonnakko: ” …Kipre, joka oli alkanut huutaa suomen ja englannin kielellä Haralan seurassa olleelle miehelle, eli Lehdolle. Kipre oli maininnut tappavansa sinut ja osoitti sormellaan Lehtoa.”

Käräjäoikeus hylkäsi rangaistusvaatimukset toteen näyttämättömänä.

Turun hovioikeuden oikeusmurha 26.6.2009 kirjoitti...

jatkoa:
c) Hovioikeuden ratkaisu

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.
Totean, että Kipren 10.8.2005 Lehtoon kohdistaman hyökkäyksen johdosta Kiprelle määrättiin lähestymiskielto Lehdon suojaksi.

2. TASA-ARVOISUUDEN TAKAAVAT LAIT, SOPIMUKSET JA SEKUNDÄÄRISET OIKEUSLÄHTEET

A) Suomen perustuslain 6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

B) Euroopan ihmisoikeussopimus 6 artikla
Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin
1. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä.

Turun hovioikeuden oikeusmurha 26.6.2009 kirjoitti...

jatkoa: C) Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus
7 artikla
Kaikki ovat tasavertaisia lain edessä ja oikeutetut erotuksetta yhtäläiseen lain suojaan. Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.

30. artikla
Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.

3. SEPPO LEHDON TASA-ARVOINEN KOHTELU TÄSSÄ ASIASSA

Jo syyttämättäjättämispäätöksestä lähtien Seppo Lehdolta on konkludenttisesti kielletty ne oikeudet, mitä kaikilla muilla kansalaisilla ja ihmisillä vastaavissa tilanteissa on. Häntä on alusta asti käsitelty häirikkönä, jolla on ollut aikaisempia riitoja Kipren kanssa ja tämän perusteella Kipre on saanut kohdistaa Lehtoon laittoman hyökkäyksen, kunniaa loukkaavia ilmaisuja ja laittomia uhkauksia. Viranomaiskoneisto antoi siis Kiprelle periaatteessa oikeuden mm. uhkailemalla ja loukkaavin ilmauksin kohdistaa tekoja, jotka muissa tapauksissa todettaisiin, kuten syyttäjäkin on asian ilmaissut, täyttävän laittoman uhkauksen tunnusmerkistön.

Turun hovioikeuden oikeusmurha 26.6.2009 kirjoitti...

jatkoa:
Koko käsittelyketjun ajan on viranomaiset olettaneet, että tappamisuhkaukset jäävät siihen tilanteeseen, missä ne on esitetty. Kun käsitellään näinkin vakavia uhkauksia, on kaikissa muissa tuntemissani tapauksissa otettu huomioon uhkan objektiivisessa arvioinnissa uhkauksen vakavuuden lisäksi myös se, että yleensä uhkausta ei ole tarkoitettukaan toteutettavaksi heti vaan se jää vaivaamaan pelkona uhatun mieltä. Tässä tapauksessa mikään viranomainen ei ole ottanut huomioon tätä näkökulmaa.

Turun hovioikeuden oikeusmurha 26.6.2009 kirjoitti...

jatkoa: Seppo Lehto ei ole saanut missään vaiheessa viranomaisten taholta perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen takaamaa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Vaikka yksilöllä on oikeus asianosaisaloitteisesti ajaa rikosprosessia, niin se ei vielä takaa tätä ihmisoikeudeksikin katsottua oikeutta tasa-arvoisuuteen lain edessä. Jos oikeusvaltioperiaatteista luovutaan edes yhdenkin kohdalla, niin silloin ne kääntyvät tätä yhtä vastaan ja voimme kutsua tilannetta sivistyneiden käyttämällä kielellä mielivallaksi.
Lehto ei siis ole saanut oikeudenmukaista ja puolueetonta oikeudenkäyntiä asiassa.

II MUUTOKSENHAKU
Hovioikeuden päätöstä on muutettava seuraavasti:
1. Sylvain Kipre on tuomittava 10.8.2005 tehdyistä laittomasta uhkauksesta, kunnianloukkauksesta ja pahoinpitelyn yrityksestä rangaistukseen.
2. Kipre on velvoitettava maksamaan Lehdolle vahingonkorvausta kunnianloukkauksesta 2500,00 ja laittomasta uhkauksesta 3.500,00 laillisine korkoineen tekopäivästä.
3. Lehdon maksamat todistelukustannukset käräjäoikeuden osalta seuraavasti:
Harala 12,00 euroa ja Lonnakko 8,00 euroa.
4. Kipre on velvoitettava maksamaan Lehdon oikeudenkäyntikulut aikaisemmin esitettyjen vaatimusten mukaisesti käräjäoikeuden ja hovioikeuden osalta sekä korkeimman oikeuden osalta lisäksi 800,00 + ALV 166,00 euroa ja lisäksi mahdollinen pöytäkirjamaksu. Varaan oikeuden esittää hovioikeuden osalta selvityksen laskusta.
5. Lehdon maksettavaksi alemmissa oikeusasteissa tuomitut korvaukset on hylättävä.
6. Koska asia olisi tullut saattaa jo syyttäjän toimesta käräjäoikeuteen, on valtio velvoitettava korvaamaan Lehdon oikeudenkäyntikulut kohdan 4 mukaisesti, jolloin Lehto luopuu 4- kohdan vaatimuksista Kipreä kohtaa.

Perustelut: Uudistan kunnioittavasti kaikki aikaisemmin käräjäoikeudelle ja hovioikeuteen muutosvaatimuksen tueksi esitetyt perustelut. Näiden osalta toistaminen on turhaa, sillä ne käyvät ilmi hovioikeuteen osoitetusta muutoksenhakukirjelmästä.
Jos korkein oikeus asian myöhemmän käsittelyn yhteydessä edellyttää muutosperusteiden kirjaamista korkeimmalle oikeudelle erikseen, tulemme sen tekemään pyydettäessä.
Asiallisen ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takaaminen kaikille asianosaisille on oikeusvaltioksi itsensä lukevassa Suomessakin sellainen koko yhteiskuntaa ylläpitävä perusperiaate, että siitä luopuminen edes vähäiseksi katsottavissa asioissa vääristää oikeuslaitoksen tehtäväkentän arpajaisiin verrattavaksi toiminnaksi, jossa oikeuden toteutuminen on sattumanvaraisista tekijöistä kiinni. Tällöin vuosisataisen kehityksen muovaamat oikeudenmukaisuuteen tähtäävät lait muuttuvat merkityksettömäksi makulatuuriksi ja kansalaiset menettävät luottamuksensa puolueettomaan ja riippumattomaan tuomioistuinlaitokseen.
Yksi tahra riittää langettamaan epäilyksen varjon koko tuomioistuintoiminnalle. Tämän jälkiseuraamuksena kansalaisten luottamukseen perustuva uskottavuus tuomioistuinlaitoksemme kykyyn toimia lakien soveltajana kärsii enemmän kuin perusteellisen oikeudenkäynnin takaaminen kussakin yksittäistapauksessa aiheuttaisi kustannuksia. Oikeudenmukaisuuden toteuttamista ei pidä eikä saa mitata vaivannäön määrässä, sillä varsinaisessa toiminnassa aiheettomasti säästetyt ponnistukset moninkertaistuvat tahraantunutta kilpeä uudelleen kiillotettaessa.
Edellä kerrotuilla perusteilla asiassa on hakijalle myönnettävä muutoksenhakulupa ja asia on ratkaistava muutosvaatimuksesta ilmenevällä tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Kuules Keronen? Oletko oikealla vai vasemmalla vai ihan yksinketaisesti oikessa? (Lainattu T Soinilta)
Koko vitun ajan kiristetään lakia joka suunnasta. Kohta ei saa polttaa edes tupakkia rauhassa!
Luin tuon jutun siinä mielessä että LEGALIZE ja jaoin linkkiä eteenpäin että ole hyvä vaan.

Kytät ei muuten ole siviilejä. Niille tarvi muutakertoa ku SOS.TURVATUNNUS ja Todistaa se. Putkassa ei saa ottaa tuntolevyä kaulastaroikkumasta koska se on vastoin YK-lakeja.

Hör hör vaan oot aika kova jätkä ku uskallat aukoa päätä! Mut hei (sotilas)vala velvottaa meitä kaikkia joten ministerit on turvattava.

En usko että oot sivari ;)

Jiri Keronen kirjoitti...

Ylipäätään se, että voi olla olemassa rikoksia, joilla ei ole uhria, on hullua. Se kuvaa sitä, miten oikeusjärjestelmästä on tullut itse itseään ruokkiva kone, joka haluaa jatkuvasti valtaa. Se myös kertoo sitä, miten länsimainen, "oikeusvaltiossa" elävä ihminen kuvittelee itseään kaikkivoivaksi; ongelmat pyritään liki poikkeuksetta ratkaisemaan lakeja säätämällä, vaikka lait eivät ole pohjimmiltaan mitään muuta kuin sanoja paperilla.

Jos tämä nykyinen systeemi jatkuu, tulemme vielä näkemään päivän, kun julkinen valta pakottaa ihmisiä ottamaan rokotteita, ja sakottaa ylensyönnistä. Julkinen valta kuvittelee, että sillä on mahdollisuus - tai edes oikeus - käpälöidä ihmisten henkilökohtaista elämää. Valtion etu ei ole enää yhtä kuin kansan etu, vaan sama kuin vallanpitäjien halu. Siinä missä laki tulkittiin ennen välttämättömäksi asiaksi yhteiskunnan itsesuojelun kannalta, sitä pidetään nykyään jonain maagisena keinona ratkaista ongelmia ja säätää liki jumalallisella tavalla, mikä on moraalisesti oikein ja mikä on väärin.

Julkinen valta, oikeusjärjestelmä ja poliitikot syövät omaa uskottavuuttaan kansan ja ihmisten silmissä. Heitä ei enää kunnioiteta juuri lainkaan, mutta he eivät sokeudessaan pysty tajuamaan sitä. Koska he ovat tavallisia ihmisiä, he eivät osaa kuvitella sitä suurta muutosta, joka on väistämättä tapahtumassa ja jollaisia on tapahtunut läpi koko ihmiskunnan historian ajan. He elävät ennakkoluuloissa ja harhakuvitelmissa tajuamatta, miten todellisuus toimii.

Musta joutsen tarkoittaa asioita radikaalisti muuttavaa ennalta-arvaamatonta ilmiötä, eli tapahtumaa, joka tulee puskista ja pistää status quo'n heittämään häränpyllyä. Internet on mahdollistanut aivan toisella tavalla vallan, tiedon ja informaation leviämisen ja käytön. Väitän, että Internetissä sikiää muutamiakin mustia joutsenia, ja että tällainen on tulossa ihan lähitulevaisuudessa.

Anonyymi kirjoitti...

"Ylipäätään se, että voi olla olemassa rikoksia, joilla ei ole uhria, on hullua."

Mitä hullua siinä on? Väitätkö että kaikki rikokset missä ei ole uhria ovat turhia?

Mikäli näin on miten kuvittelet että yhteiskunta pyörii edes niin kuin se nyt pyörii jos rikoslaista poistettaisiin sellaisia rikoksia kuin:
Vaalilahjonta,
Vaalituloksen vääristäminen, Lahjuksen antaminen,
Lahjuksen antaminen kansanedustajalle, Vartioimisliikerikos,
Laittoman maahantulon järjestäminen,
Rattijuopumus,
Väärennys

muutama mainitakseni...

Jiri Keronen kirjoitti...

Anonyymi: Noissa kaikissa on uhri. Uhri voi olla myös abstrakti asia, eikä pelkästään fyysinen henkilö.

Rikos, jolla ei ole uhria, on esimerkiksi se, että joku keittää pontikkaa salaa landella ja juo sen. Varsinaisesti kukaan muu kuin tekijä itse ei joudu edes vaaraan (verrattuna esimerkiksi rattijuopumukseen), eikä teko vaikuta millään tavalla yhteiskuntajärjestyksen olennaisiin pilareihin (verrattuna esimerkiksi vaalivilppiin), mutta siitä huolimatta se on rikollista. Historiallinen esimerkki tällaisesta uhrittomasta rikoksesta olisi kahden miehen välinen seksi.

Vasarahammer kirjoitti...

"Jos tämä nykyinen systeemi jatkuu, tulemme vielä näkemään päivän, kun julkinen valta pakottaa ihmisiä ottamaan rokotteita, ja sakottaa ylensyönnistä. Julkinen valta kuvittelee, että sillä on mahdollisuus - tai edes oikeus - käpälöidä ihmisten henkilökohtaista elämää."

Jiri Kerosen kirjoitukset täällä ja hommafoorumilla paranevat kerta toisensa jälkeen.

Tuohon siteerattuun kohtaan sanon, että valtiolla ei ole mitään rajoituksia puuttua ihmisten henkilökohtaiseen elämään. Näin on, koska valtio on ottanut hoitaakseen ihmisten holhoamisen ja viime kädessä vastuun ihmisten elämästä. Tämä on suoraa seurausta hyvinvointivaltiosta ja sitä kautta valtion koon kasvamisesta.

Turun hovioikeuden oikeusmurha 26.6.2009 kirjoitti...

Puolustustani on pyritty Tampereen käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden toimin vaikeuttamaan monin tavoin

Mm. avustajakseni määrätty taho on useasti muista oikeudenkäynneistä määrätty poistettavaksi kelvottomuutensa takia. Asian voi tarkistaa Tampereen käräjäoikeudesta.

Herää kysymys mikä on koko ns. prosessin luotettavuus, kun asianomistaja Tampereen käräjäoikeuden (syyttäjiä, tuomari) toimitaan puolustukseni määrääjänä kaikkea muuta kuin puolueettomasti.

Uskon että EIT ottaa vielä asiaan kantaa jollei KKO.

http://oikeusmurha.blogspot.com/
tausta: http://esitutkintapoytakirja.blogspot.com - joko selkäänampuja ”vanha demari” katsoi ko. esitutkintascannaukset?

Seppo Lehto
On rikos olla suomalainen ja ajatella

Anonyymi kirjoitti...

Otsikko on varsin raflaava ja liioitteleva, mutta tekstissä on asiaa. Perustuslakituomioistuimen puute ei ole tähän asti ollut käytännössä suuri ongelma, mutta Lex Nokia toi tämän selvästi esiin.

En usko että poliittiset lautamiehet ovat sen huonompia tai parempia kuin muutkaan, esim. arvotut, mutta periaatteen vuoksi poliittisesta kytkennästä tulee päästä eroon.

Vasarahammerin kommentista "...valtio on ottanut hoitaakseen ihmisten holhoamisen ja viime kädessä vastuun ihmisten elämästä. Tämä on suoraa seurausta hyvinvointivaltiosta ja sitä kautta valtion koon kasvamisesta." Suomalaisia on holhottu jo ennen kuin kukaan oli mitään hyvinvointivaltiosta kuullutkaan. Ehkä syynä on ennemminkin pohjoiseurooppalainen protestanttinen auktoriteettien kunnioittaminen.

Anonyymi kirjoitti...

Kytät muuten ovat siviilejä, tämä yhdelle anonyymille tiedoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Jiri, ei kannata heittää ulkomuistista, vaan tarkistaa faktat.

Äänikynnys meillä on joka tapauksessa, mutta valtakunnallinen riittävän alhainen eksplisiittinen äänikynnys on demokraattisempi kuin vaalipiireittäin vaihteleva ja piilotettu äänikynnys, joka käytännössä vähentää pienten vaalipiirien äänestäjien äänen arvoa, ja asettaa näin äänestäjät epätasa-arvoiseen asemaan.

Erillistä äänikynnystä ei välttämättä tarvittaisi, mutta jopa ehdotetun äänikynnyksen kanssa uusi vaalijärjestelmä, jos se vain saadaan voimaan, on demokraattisempi eli kansan tahdon mukaisempi kuin nykyjärjestelmä. Ehdotus paikkojen jakotavasta on myös selkeä ja helposti ymmärrettävä, mikä on vaalijärjestelmältä toivottava ominaisuus.

Suosittelen perehtymään ehdotukseen.

Jiri Keronen kirjoitti...

Tarkistin faktat. Eli toisin kuin väitin, kyse ei ollut siis 5%, vaan 3%.

TakkuTakiainen kirjoitti...

MIKA ILLMAN KUSEE - Suomen törkein rikollinen Mika Illman toimi laittomasti syyttäjänä oikeudenkäynnissä jossa oli jäävi. Jättäytyminen pois kantajien joukosta Seppo Lehtoa vastaan oli ilmeisesti harkittu veto, jotta voisi toimia syyttäjän osassa. Illmania herjattiin Seponb kirjoituksissa nimittäin ahkerasti.

MIKA ILLMAN ON PASKIAINEN JA KORRUPTOITUNUT KUSIPÄÄ, TOTAALISESTI PERSEESTÄ KOKO ÄIJÄ JA ANSAITSEE SUOMEN VAPAAN KANSAN VIHAN.

Olisiko kenelläkään nimilistaa Seppo Lehto-oikeudenkäynnin kantajista kunnianloukkauksissa? ö.ö Minä tartvitsisin sitä... enkä löydä googlella vaikka miten leikin.

Turun hovioikeuden oikeusmurha 26.6.2009 kirjoitti...

No vihdoin ollaan pääsemässä rokotepakkoon ;)
Seppo Lehto Tampere