Suora demokratia edustuksellisen demokratian tueksi

Suora demokratia tarkoittaa sitovia kansanäänestyksiä, joita kansalaiset itse voivat järjestää. Kansanäänestys järjestetään keräämällä tietty määrä äänioikeutettujen kansalaisten allekirjoituksia. Nämä allekirjoitukset toimitetaan poliittisille päätöksentekijöille, jotka eivät voi kieltäytyä kansanäänestyksen järjestämisestä. Kansanäänestyksen tulos on sitova, eli päättäjien on noudatettava kansan tahtoa.

Nykyisessä järjestelmässä kansanäänestykset ovat ainoastaan neuvoa-antavia ja niiden järjestämisestä päättävät viime kädessä vallanpitäjät. Vallanpitäjillä ei ole mitään syytä noudattaa kansanäänestyksien tuloksia, minkä vuoksi esimerkiksi useat kuntaliitokset ovat toteutuneet, vaikka kansalaiset ovat äänestäneet niitä vastaan. Suorassa demokratiassa päättäjät eivät voi vaikuttaa siihen, toteutuuko kansanäänestys vai ei, ja heidän on toteltava ehdottomasti kansanäänestyksen tulosta.

Suoran demokratian keskeisimmät menetelmät ovat kansalaisaloite, kansanäänestys sekä keskeisten virkamiesten valinta.

Kansalaisaloite tarkoittaa hallitukselle toimitettua laki- tai toimenpide-ehdotusta, jonka riittävän suuri määrä kansalaisia on allekirjoittanut. Riittävän suuren määrän kansalaisia toimittaessa kansalaisaloitteen, on hallituksen valmisteltava aloitteessa vaaditun mukainen lakiehdotus tai toimenpide ja altistettava se sitovalle kansanäänestykselle. Kansanäänestyksen tulos määrää sitovasti aloitteen lopullisen kohtalon. Jos kansa hyväksyy aloitteen, on eduskunnan toimittava aloitteen mukaisesti. Jos kansa hylkää aloitteen, eduskunta ei saa toimia aloitteen mukaisesti.

Aloite tavalliseksi laiksi tai toimenpiteeksi vaatii taakseen 35 000 äänioikeutettua kansalaista, eli noin 0,8% äänioikeutetuista kansalaisista. Aloite perustuslain muuttamiseksi tai kansainvälisen sopimuksen purkamiseksi vaatii 43 000 kansalaista, eli noin yhden prosentin äänioikeutetuista kansalaisista. Allekirjoituksia kaikkiin suoran demokratian menetelmiin voivat kerätä puolueet, yksityiset toimijat ja yhdistykset. Allekirjoitusten kerääjät voivat toimia yhteistyössä saadakseen kasaan vaadittavan määrän allekirjoituksia.

Kansanäänestys tarkoittaa kansalaisten veto-oikeutta eduskunnassa käsiteltävään lakiin, budjettiehdotukseen tai sopimukseen. Jos eduskunta on laatimassa tai hyväksymässä lakia, voi 0,8% kansalaisista vaatia, että laki altistetaan ennen voimaantuloa sitovalle kansanäänestykselle. Mikäli kansalaiset vaativat sitovaa kansanäänestystä, laki ei voi tulla voimaan ennen kuin kansalaiset ovat hyväksyneet sen kansanäänestyksessä. Jos kansalaiset äänestävät lakia tai sopimusta vastaan, laki tai sopimus ei tule lainkaan voimaan.

Lisäksi suorassa demokratiassa hallitus on velvoitettu järjestämään kansanäänestys automaattisesti aina, kun eduskunnan käsiteltävänä oleva asia on riittävän tärkeä. Riittävän tärkeällä asialla tarkoitetaan kaikkia asioita, jotka koskevat kansanvaltaa tai Suomen kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia. Esimerkiksi jäsenyydestä sotilasliitoissa tai perustuslain muuttamisesta on järjestettävä aina sitova kansanäänestys.

Monet merkittävät päätökset tai niiden valmistelu tehdään virkamiestyönä. Siksi kansalaisten tulee saada vaikuttaa suoralla vaalilla keskeisten virkamiesten valintaan. Tällaisia keskeisiä virkamiehiä ovat esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies ja valtakunnansyyttäjä. 43 000 kansalaista (yksi prosentti äänioikeutetuista kansalaisista) voi vaatia tällaisen keskeisen virkamiehen virkasuhteen lopettamista ennen virkasuhteen tavanomaista päättymistä. Vaaditusta asiasta on toimitettava päättäjiä sitova kansanäänestys.

Suora demokratia ei korvaa edustuksellista demokratiaa, vaan se korjaa sen puutteita. Suora demokratia antaa kansalle aitoja ja suoria keinoja vaikuttaa politiikkaan. Suoran demokratian keskeinen periaate on, että kansalaiset eivät ole tyhmiä ja he osaavat tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Suora demokratia on käytössä esimerkiksi Sveitsissä.

Termistä "maahanmuuttokriittinen" tulee päästä eroon

Termistä "maahanmuuttokriittinen" tulisi päästä eroon. Termi on harhaanjohtava, eikä sillä ole mitään tiettyä merkityssisältöä, josta kaikki olisivat yhtä mieltä. "Maahanmuuttokriittinen" on tyhjänpäiväistä uuskieltä, eikä se anna mitään todellista tietoa siitä, mitä mieltä sanalla leimattu henkilö on. Lisäksi sana "maahanmuuttokriittinen" hämärtää sitä faktaa, että maahanmuutto ei ole yhtenevä ilmiö, vaan maahanmuuttoa on erilaista.

Kriittisyys on suhtautumistapa, jossa pyritään havaitsemaan asian ongelmat ja puutteet. Kriittinen ei ole synonyymi vastaiselle, eikä siihen sisälly minkäänlaista sisäänrakennettua negatiivista suhtautumista. EU-myönteinen henkilö voi olla samalla tavalla EU-kriittinen kuin EU-vastainenkin henkilö, sillä asian kannattaminen ei vaadi kritiikitöntä suhtautumista asioihin. Vastaavasti asian vastustaminen ei ole mikään edellytys sille, että asiaan suhtautuisi kriittisesti. Henkilö voi vastustaa esimerkiksi autoveroa pelkästään sen vuoksi, että hänen isänsä on koko hänen elämänsä ajan julistanut hänelle paatoksellisesti autoveron pahuutta. Tällöin vastustus ei perustu kriittiseen suhtautumiseen, vaan puhtaasti intuitioon ja ennakkoluuloihin.

Kriittisyys ei ole sidottu millään tavalla asian vastustamiseen tai kannattamiseen. Mikäli ministeri Astrid Thors katsoisi, että maahanmuuttojärjestelmän tarkoituksena on saada miljoona sosiaaliturvaperäistä maahanmuuttajaa Suomeen, voi hän nähdä epäkohtia Suomen nykyisessä järjestelmässä, koska se ei vedä miljoonaa sosiaaliturvaperäistä maahanmuuttajaa. Tässä tilanteessa Astrid Thors olisi täysin yhtä maahanmuuttokriittinen sanan varsinaisessa eli oikeassa merkityksessä kuin Jussi Halla-aho, joka puolestaan katsoisi, että Suomen nykyisen järjestelmän ongelma on se, että se vetää liikaa sosiaaliturvaperäisiä maahanmuuttajia. Jokainen, joka näkee Suomen nykyisessä maahanmuuttojärjestelmässä minkäänlaisia ongelmia, on maahanmuuttokriittinen.

Termin "maahanmuuttokriittinen" määritelmän pyörittely ei kuitenkaan ole olennaista. Olennaista on se, mitä termin käyttämisestä seuraa. Terminä "maahanmuuttokriittinen" käsittää kaiken maahanmuuton yhtenä monoliittisena ilmiönä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan maahanmuutto on äärimmäisen heterogeeninen ilmiö. Esimerkiksi tietoisesti sosiaaliturvaa väärinkäyttämään tuleva henkilö on maahanmuuttaja. Samoin maahanmuuttaja on inkeriläinen työperäinen paluumuuttaja tai YK:n sopimusten kriteerit täyttävä pakolainen. Näillä ryhmillä ei kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä toistensa kanssa käytännön tai motiivien tasolla, mutta silti he kaikki ovat maahanmuuttajia. "Maahanmuuttaja" ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että henkilö on muuttanut maahan. "Maahamuutto" taas ei tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö muuttaa maahan.

On tärkeää ymmärtää, että maahanmuutto ei ole missään tapauksessa yksi yhteneväinen ilmiö, vaan joukko monia toisistaan erillisiä ilmiöitä. Osa maahanmuutosta on ongelmallista ja osa ei. Esimerkiksi pelkästään Suomen omaan lainsäädäntöön perustuva humanitaarinen suojelu on ongelmallisempaa kuin YK:n pakolaissopimukseen perustuva kiintiöpakolaisuus. Humanitaarinen suojelu on alttiimpaa hyväksikäytölle kuin YK:n pakolaissopimukseen perustuva kiintiöpakolaisuus, koska kiintiöpakolaisuudessa tarkastetaan jo ennalta, että ihminen täyttää pakolaisuuden kriteerit. Suomen omaan lainsäädäntöön perustuvassa humanitaarisessa suojelussa näin ei tehdä.

Annan esimerkin; Turussa oli taannoin Kokoomuksen Me puhumme maahanmuutosta -tapahtuma. Olin tietysti paikalla, ja yleisökysymyksien aikana esitin kysymyksen siitä, miten paljon maahanmuuttajia Kokoomuksen mielestä Suomeen tulee ottaa humanitaarisen suojelun perusteella. Paikalla puhumassa olleen Jyrki Kataisen vastaus ei kuitenkaan koskenut mitenkään humanitaarista suojelua, vaan hän alkoi puhua romanialaisista kerjäläisistä. Romanian kerjäläiset eivät tule Suomeen humanitaarisen suojelun, vaan EU:n lainsäädännön perusteella. Vaikka EU:n lainsäädäntöä muutettaisiin siten, että romanialaisia kerjäläisiä ei enää tulisi Suomeen, ei se vaikuttaisi millään tavalla humanitaarisen suojelun ongelmiin. Mikäli termien määrittely jätetään yksinomaan poliitikoille tai medialle, silloin he voivat puhua mistä lystäävät ilman, että heidän tulee puhua sanaakaan asiaa.

Maahanmuutto ei ole monoliitti, jossa on kokonaisuutena ongelmia, vaan maahanmuuton eri osa-alueissa on erilaisia ongelmia. Tämän vuoksi on tärkeää tehdä selväksi se, mistä puhutaan, sen sijaan, että puhutaan yleisesti maahanmuutosta. Jos ihminen pyrkii tekemään selväksi esimerkiksi sosiaaliturvaperäisen turvapaikanhakijan ja pakolaisen eron, hän ampuu itseään jalkaan, mikäli hän sanoo itseään "maahanmuuttokriittiseksi". Maahanmuuttoa on erilaista, josta osa on Suomelle hyödyllistä ja osa ei. Jos tätä eroa ei tehdä, voidaan haitallista maahanmuuttoa ajaa hyödyllistä maahanmuuttoa puoltavilla argumenteilla - ja hyödyllistä maahanmuuttoa vastustaa haitallista maahanmuuttoa vastustavilla argumenteilla.

"Maahanmuuttokriittinen" on huono ja turha termi. Maahanmuutosta keskusteluun ei tarvita mitään erityisiä termejä kuvailemaan keskustelijoita. Jos keskustellaan asiasta, ovat keskustelijat merkityksettömiä ja ainoa, millä on väliä, ovat asiaan liittyvät argumentit. Keskustelu esimerkiksi Venäjän kaasuputkihankkeesta on täysin mahdollista ja jopa helppoa ilman, että ketään kutsutaan "NordStream-kaasuputkikriittiseksi". Vastaavasti poliittisessa keskustelussa ei viljellä termejä kuten "kansalaispalkkakriittinen" tai "Kreikan laina -kriittinen". Se, että erikoistermistöä käytetään yhdessä poliittisessa asiassa, mutta ei toisessa, vääristää todellisuutta ja luo kuvaa, että maahanmuutto olisi jotenkin mystisesti täysin muista poliittisista kysymyksistä poikkeava asia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan maahanmuutto on poliittinen asia juuri kuten Kreikan laina tai autovero.

LISÄÄ AIHEESTA:
Maahanmuuttajat ei ole yksi tasapaksu ryhmä

Kaikille Suomessa työskenteleville on maksettava suomalaista palkkaa

Muutos 2011 vaatii, että ulkomaalaisille työntekijöille on maksettava Suomessa samantasoista palkkaa kuin suomalaisille. Halpatyövoiman tuonti ulkomailta on moraalisesti tuomittavaa ja ekologisesti haitallista. Halpatyövoimapolitiikka polkee kotimaisen työvoiman palkkaa ja oikeuksia, ja se on epäoikeudenmukaista ulkomaalaisia työntekijöitä kohtaan.

EY-tuomioistuinten vuonna 2007 tekemä Laval-ratkaisu on yksi merkittävimmistä halpatyövoimaan liittyvistä ratkaisuista koko EU:n alueella. Latvialainen rakennusfirma Laval tuli Ruotsin Växholmiin rakentamaan koulua. Yritys tahtoi maksaa työntekijöilleen Latvian palkkaa, joka on huomattavasti pienempi kuin normaali ruotsalainen palkka. Ruotsalaiset ammattiyhdistykset kuitenkin vaativat, että Laval kunnioittaisi ruotsalaisten tekemiä sopimuksia ja käytäntöjä sekä maksaisi työntekijöilleen normaalia ruotsalaistasoista palkkaa. Laval ei suostunut tähän, joten ruotsalaiset ammattiyhdistykset yrittivät painostaa Lavalia maksamaan ruotsalaisen tason palkkaa laillisin painostuskeinoin, kuten suluilla.

Laval vei asian EY-tuomioistuimille. EY-tuomioistuimet katsoivat päätöksessään, että vaikka lakko-oikeus, oikeus sulkuihin ja muut vastaavat eivät kuulu EU:n toimivaltaan, EU:n periaatteet voivat ajaa niiden yli. EY-tuomioistuinten tuomion mukaan Ruotsin ammattiyhdistykset toimivat väärin vaatiessaan Lavalia maksamaan latvialaisille työntekijöille samaa palkkaa kuin ruotsalaisille. Eurooppa-oikeudessa EY-tuomioistuimen ratkaisuilla on sitovaa juridista merkitystä ja Lissabonin sopimuksen tultua voimaan näiden ratkaisujen juridinen painoarvo on ainoastaan kasvanut. Laval-tapaus on hyvin tärkeä kaikkien EU-maiden työntekijöiden elämään vaikuttava ratkaisu.

Jos ulkomaalaiselle työvoimalle ei pidä maksaa saman tasoista palkkaa kuin suomalaiselle työvoimalle, tulee tämä väistämättä polkemaan suomalaisen työntekijän palkkaa ja asemaa. Jos suomalainen ei suostu työskentelemään yhtä matalalla palkalla kuin esimerkiksi virolainen, ei suomalainen saa töitä, koska yritykselle on helppoa ja edullista tuoda maahan halpatyövoimaa. Yritykselle on kannattavampaa palkata halpatyövoimaa esimerkiksi entisistä itäblokin maista kuin maksaa suomalaiselle työehtosopimusten mukaista palkkaa. Halpatyövoimapolitiikka pakottaa suomalaisen laskemaan palkkojaan, mikäli hän ylipäätään tahtoo töitä. Elämiskustannukset ovat Suomessa paljon korkeammat kuin monessa muussa EU-maassa, joten halvemmalla palkalla työskentely ei ole kaikille edes teoriassa mahdollista. Halpatyövoimapolitiikka tarkoittaa suoraan myös kotimaisen työttömyyden kasvua.

Halpatyövoiman tuominen ulkomailta on ympäristönkin kannalta haitallista. Planeetan kannalta on sitä parempi, mitä vähemmän ihmiset matkustavat turhaan ja käyttävät polttoaineita esimerkiksi lentämiseen. Jos maassa on jo ihmisiä, jotka voivat tehdä tietyn työn, on ekologisesti mieletöntä tuoda ihmisiä tuhansien kilometrien päästä tekemään tämä sama työ vain sen takia, että yritys saisi nipistettyä palkkakuluistaan.

Huonomman palkan maksaminen ulkomaalaiselle samasta työstä on myös moraalisesti väärin. Laval-päätöksen seuraukset ja nykyinen halpatyövoimapolitiikka tarkoittavat käytännössä sitä, että virolaiselle voidaan maksaa suomalaista huonompaa palkkaa sen vuoksi, että hän on virolainen. Rasismi tarkoittaa etnisyydestä tai syntyperästä liittyvää syrjivää tai huonompaa kohtelua. Se, että kaksi ihmistä saavat samassa maassa samasta työstä täysin erilaista palkkaa sen vuoksi, että he ovat kotoisin eri maista, on rasismia sanan varsinaisessa merkityksessä. Halpatyövoimapolitiikassa on kyse valtiollisen ja ylikansallisen tason järjestelmällisestä etnisestä sorrosta. Onkin ymmärrettävä, että kun poliitikot puhuvat työvoimapulasta, he usein tarkoittavat halpatyövoimapulaa.

Laval-päätös on mitätöitävä ja Suomen on valtiona pyrittävä toimimaan määrätietoisesti halpatyövoimapolitiikkaa vastaan. Ammattiyhdistyksien ja muiden toimijoiden mahdollisuudet ajaa työntekijöiden etua on varmistettava, ja EU:n puuttuminen kansalaisten palkkoihin tai laillisiin protestointioikeuksiin on pidettävä aisoissa. Suomessa työskenteleville ihmisille on maksettava työehtosopimusten mukaista palkkaa riippumatta heidän etnisyydestään, syntyperästään tai kansalaisuudestaan. Sitä vaatii niin kansainvälinen oikeudenmukaisuus kuin suomalaistenkin etu.

Somalimaa ja pakolaisuus ulkopoliittisena kysymyksenä

Somalimaa on Somalian pohjoisosissa oleva autonominen alue, joka on de facto valtio, mutta jolta puuttuu valtiollinen de jure -status. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että Somalimaata ei ole tunnustettu kansainvälisesti, mutta muuten se toimii kuin oikea valtio. Vaikka asia ei vaikuta suoraan merkittävältä kysymykseltä Suomelle, on se sekä periaatteellisesti että käytännöllisesti tärkeä. Periaatteellisesti kysymys koskee toimivien instituutioiden tukemista sekä ongelmien sekä niiden lähteiden todellista tunnustamista. Käytännöllisesti kysymys taas koskee Suomen sisäpolitiikkaa, sillä somalit ovat yksi suurimmista Suomeen tulevista humanitaarisen maahanmuuton ryhmistä.

Yksi Somalian periaatteellisesti merkittävimmistä ongelmista on, että Somalia on YK:n tunnustama valtio, mutta Somalimaa ei, vaikka Somalimaa täyttää toimivan valtion tunnuspiirteet huomattavasti paremmin kuin Somalia. Muuta Somaliaa on repinyt 20 vuotta kestänyt sisällissota, eikä siellä olla päästy minkäänlaiseen edes etäisesti rauhalliseen tilanteeseen länsimaiden jatkuvasta puuttumisesta huolimatta - tai juuri sen takia. Yhdysvaltalaisen Fund for Peace -järjestön ja Foreign Policy -lehden vuosittain kokoamassa valtioiden epäonnistumista mittaavassa Failed State Indexissä Somalia on ollut jatkuvasti kärkimaita, ja vuodesta 2008 asti listan ensimmäisenä. Somalimaan itsenäisyyden tunnustaminen on sen faktan konkreettista tunnustamista, että nykyinen Somalia ei ole toimiva valtio.

Somalimaa puolestaan on tunnustamista vaille itsenäinen, toimiva valtio. Sillä on epävirallisia diplomaattisuhteita useisiin merkittäviin ulkovaltoihin, kuten Ranskaan ja Britanniaan. Vaikka Somalimaata riivaa köyhyys, on se oloihinsa nähden rauhallinen paikka, eivätkä sitä vaivaa monet muun Somalian ongelmat, kuten merirosvous, sotilasjoukot tai ääri-islamismi. Somalimaan vuoden 2010 presidentinvaalit sujuivat rauhallisesti yksittäisistä tapauksista huolimatta, eikä vaalien reiluudesta tullut merkittäviä valituksia. Vaalien jälkeen vaalit hävinnyt istuva presidentti Dahir Riyale Kahin luovutti vallan oppositioehdokas Ahmed M. Mahamoud Silanyolle ja siirtyi rauhanomaisesti syrjään.

Jos Somalimaa tunnustettaisiin, vakiintuisi valtio ja sen demokraattinen kehitys entisestään. Valtion kansainvälinen tunnustaminen antaisi sille suvereenin valtion aseman ja sen tuomat mahdollisuudet pyrkiä rauhoittamaan Somalian tilannetta. Toisin kuin Somalia, Somalimaa voi myös toimia aidosti valtiona ja sillä on muuta Somaliaa paremmat edellytykset toteuttaa suvereenin valtion valtaa Somaliaan liittyvien kriisien ratkaisemisessa. Somalimaa on esimerkki, joka osoittaa, että Somalian tilanteen ei tarvitse olla jatkuva sisällissota, vaan rauha alueella on mahdollista. Valtioiden tulisi pyrkiä tukemaan toimivien hallintoratkaisujen rakentamista, eikä olla niiden tiellä. Rahallisen tuen sijasta Suomi ja muut länsimaat voisivat antaa tietoa ja konsultointia esimerkiksi toimivien koulutusjärjestelmien rakentamiseksi.

Sen lisäksi, että Somalimaalle annetaan mahdollisuus, voivat länsimaat auttaa Somalian tilannetta myös yksinkertaisesti lopettamalla sekaannuksen luomisen Somaliaan. American Universityn professorin ja Free Africa Foundationin puheenjohtaja George B. N. Ayittey on kritisoinut ulkovaltojen puuttumista Somalian kriisiin. Ayitteyn mukaan YK:n ja muiden ulkopuolisten tahojen puuttumiset ovat hyvistä tarkoitusperistään huolimatta olleet epäonnistuneita, ja afrikkalaisten tulisi saada ratkaista itse omat ongelmansa. Ayittey nostaa yhdeksi toimintaehdotukseksi lopettaa korruptoituneiden ja ihmisoikeuksia rikkovien hallitusten tukemisen, jota länsimaat ovat harrastaneet Somaliassakin. Esimerkiksi The Times uutisoi vuonna 2008 Britannian käyttävän miljoonia puntia ihmisoikeuksien rikkomisesta syytetyn vallan rahoittamiseen. Suomen tulisi käyttää ulkopoliittista vaikutusvaltaa saadakseen Britannian ja muiden ulkopuolisten lopettamaan sekaantumisensa Somalian asioihin ja nostaakseen epäkohdan kansainväliseen keskusteluun. Länsimaat eivät voi ratkaista Somalian sisäisiä asioita ulkoa päin.

Somalian kriisin ratkaiseminen on tietysti vain yksi askel. Laajempi ulkopoliittinen köyhyyden ja kurjuuden vastainen toimenpide Suomelta on antaa anteeksi osaltaan kaikkien kehitysmaiden velat ja pyrkiä kannustamaan muita maita toimimaan samalla tavalla. Vaikka ruoskilla tehty orjuus on vähenemässä, valtiollinen velkaorjuus elää ja voi hyvin. Velka on yksi maailman suurimmista ongelmista, ja monien kehitysmaiden kohdalla velka on muodostunut diktatuurien aikana, eikä otettua lainaa ole käytetty parantamaan maan kansalaisten asemaa. Velkojen anteeksiannossa on luonnollisesti edellytyksenä se, että velallisessa valtiossa pyritään aidosti kohti toimivaa kansanvaltaa. Velkojen anteeksianto auttaisi kehitysmaita itse rakentamaan toimivampaa ekonomiaa ja valtioita, eikä siihen liittyisi samankaltaista korruptioaltista puuttumista kuin kehitysapuun.

Pakolaisuus ei johdu Suomen sisäpoliittisista päätöksistä. Pakolaisuus johtuu kurjuudesta, köyhyydestä ja sodista ulkomailla. Pakolaisuus on ulkopoliittinen kysymys ja se tulee ratkaista ulkopolitiikan keinoin. Globaalista pakolaisuudesta ei tule tehdä sisäpoliittista ongelmaa, eikä sisäpoliitikalla voida auttaa kuin hyvin pientä murto-osaa pakolaisuuden uhreista, ja heitäkin vain välttävästi. Vaikka pakolaisuuteen joutuvan henkilön kannalta turvapaikan saaminen onkin hyvä asia, olisi hänen kannaltaan vielä parempi asia, jos hän ei koskaan joutuisikaan pakolaisuuteen. Niin pitkään kuin Suomi ja muut länsimaat eivät tunnusta tätä ja ennen kaikkea ala toimia sen mukaisesti, ei pakolaisuusongelma tule koskaan ratkeamaan, vaan ainoastaan pahenemaan.

Poliittinen muutos - muutos tietoisuudessa

Minut valittiin viikonloppuna pidetyssä ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa Muutos 2011 ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Kiitän kaikkia luottamuksesta ja tuesta. Puheenjohtajana tärkeimmät teemani ovat suora demokratia, sananvapaus ja tietoyhteiskuntapolitiikka, vaikka Iltalehden toimittaja ehtikin painottaa vähän eri asioita. No, hän oli sen verran kohtelias puhelimessa, että ei se nyt haittaa, vaikka pistää vähän omiaan. Suotakoon taiteilijoille heille kuuluva vapaus.

Mitä islamiin ja maahanmuuttopolitiikkaan tulee, ovat nämä asiat eittämättä erittäin tärkeitä aiheita; erityisesti sen vuoksi, että ne kiinnostavat ihmisiä. Näistä asioista tulee kuitenkin ymmärtää muutamia olennaisia seikkoja. Islam itsessään ei ole poliittinen kysymys. Poliittinen kysymys on se, sallitaanko Suomessa ihmisten perustavanlaatuisimpien oikeuksien rajoittaminen uskonnon perusteella vai ei. Maahanmuutossa puolestaan on muistettava se, että nykyinen maahanmuuttopolitiikka ei ole ongelma, vaan se on oire ongelmasta. Todellinen ongelma on se, että valtiojärjestelmämme on pitkälti peräisin tsaarin ajalta, eivätkä ihmiset saa itse päättää omista asioistaan.

Luonnollisesti oireita on lievitettävä, mutta mikäli oireita aiheuttanutta ongelmaa ei ratkaista, silloin oireet tulevat vain uudistumaan erilaisessa muodossa. Tämä ilmiö on nähtävissä vastaavalla tavalla nykyisessä maahanmuuttopolitiikassa kuin suomettumisen aikana Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa. Ihmiset pelkäsivät puhumista, vaikka kyse oli vain ja ainoastaan yhdestä poliittisesta kysymyksestä muiden poliittisten kysymyksien joukossa. Mikäli mistä tahansa asiasta tehdään tabu tai sen käsittelemistä pelätään, silloin se on kuin hoitamatta jätetty haava, joka alkaa märkiä. Ja se on tyhmää se, koska haava voidaan hoitaa helposti, kun se on vielä haava, eikä kuolio.

Vastaavalla tavalla on pöljää, että maahanmuuttokysymyksestä on tullut niin suuri asia, vaikka koko juttu voitaisiin ratkaista hyvin yksinkertaisella poliittisella patenttiratkaisulla; järjestetään asiasta eduskuntaa sitova kansanäänestys. Mikäli näin tehdään, silloin varmistetaan, että asiassa toimitaan valtion kansalaisten tahdon mukaisesti, minkä jälkeen voidaankin siirtyä ratkaisemaan muita poliittisia kysymyksiä, kuten jäsenyyttä uudessa EU:ssa, velkaisten maiden lainoittamista, Somalimaan itsenäisyyden tunnustamista ja niin edelleen.

Koska ihmisillä on aivot, he osaavat ajatella. Nykyinen poliittinen järjestelmä ei ymmärrä tätä, vaan se kohtelee aikuisia ihmisiä kuin he olisivat kymmenenvuotiaita lobotomiapotilaita, joiden ruokavalio on koostunut viimeisen kuukauden ajan pelkästä elohopeasta. Tähän on luonnollisesti yksi sanomaton vastalause; Jos ihmiset olisivat yhtä typeriä kuin eliittivetoisen politiikan kannattajat (eli yleensä poliitikot) uskovat, silloin ihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon kauan sitten. Olento, joka ei pysty tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, ei pysy hengissä, vaan se kävelee junan alle tai hyppää vahingossa katolta.

Olennainen kysymys, johon kaikki politiikka liittyy, on nimenomaan ihmisten mahdollisuus päättää itse omasta elämästään. Islam, maahanmuutto, verotus, lainat, EU ja kaikki muut yksittäiset poliittiset yksityiskohdat ovat vain pisaroita meressä. Olennaista on se, kenellä on mahdollisuus vaikuttaa noihin asioihin ja missä määrin. Poliittinen vastakkainasettelu ei tapahdu "oikeiston" ja "vasemmiston" tai "porvarien" ja "duunarien" välillä. Poliittinen vastakkainasettelu on vastakkainasettelu kaikkien vallan ja harvojen vallan välillä.

Muutoksen puheenjohtajana näen koko puoluehankkeen/kansanliikkeen syvimmäksi olemukseksi ja tarkoitukseksi ihmisten herättelyn ymmärtämään, että valta kuuluu heille ja vain heille, eikä kukaan saa ottaa sitä heiltä pois. Vaikka poliitikot eivät sitä tiedäkään, ei politiikka ole mitään muuta kuin käsite, jolla ei ole minkäänlaista aitoa yhteyttä todelliseen, fyysiseen ja olemassaolevaan maailmaan. Politiikka on vain abstraktia käsitepeliä. Se on pelkästään ohut pinta. Jos tuota pintaa raaputtaa, sen alta ei paljastu mitään. Todellinen muutos ei ole poliittisen järjestelmän muutos, vaan muutos ihmisten tietoisuudessa. Kun ihmisten tapa jäsentää maailmaa muuttuu, silloin poliittinen järjestelmä seuraa väistämättä mukana, sillä se ei pysy hengissä ilman ihmisiä. Mikään määrä poliittista tai juridista valtaa ei ole yhtä mahtava kuin ihminen, joka on avannut silmänsä.

Muutos 2011:n tietoyhteiskuntamanifesti

1. Tietoyhteiskunnan tulee ensisijaisesti olla kansalaisyhteiskunta

Tietoyhteiskuntaa tulee määrätietoisesti rakentaa kansalaisyhteiskunnaksi. Kansalaisten demokraattisten oikeuksien takaaminen sekä osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien toteutuminen ovat tietoyhteiskunnan ensisijaiset tavoitteet. Tietoyhteiskunnan kehitystä ei saa ohjata suppeiden piirien, kuten esimerkiksi muutamien yksittäisten kaupallisten tahojen, eduntavoittelu, vaan tietoyhteiskunnan on palveltava etupäässä kansalaisia. Tietoyhteiskunnan kehittämisessä on toimittava kansalaisten ehdoilla.

Suomi on ollut tietoyhteiskunnan edelläkävijä ja on myös varmistettava, että näin on jatkossakin. Tietoyhteiskunnan kehittymiselle ei tule luoda keinotekoisia hidasteita tai esteitä. Tietoyhteiskunta on lähtöisin ihmisistä itsestään ja se myös kuuluu ihmisille itselleen.

2. Perusoikeuksien ja -vapauksien on toteuduttava myös tietoverkoissa

Tietoverkot ovat nykyaikana yksi keskeisimmistä kansalaiskeskustelun areenoista. Tämän vuoksi kansalaisille on taattava tietoverkoissa samanlainen mielipiteen-, sanan- ja yhdistymisenvapaus kuin tietoverkkojen ulkopuolellakin. Tämän periaatteen tulee koskea myös tulevaisuudessa tietoverkkojen varaan syntyviä sosiaalisen median innovaatioita ja palveluja.

Uusi teknologia ja sen hyödyntäminen ei ole - eikä saa olla - tekosyy kansalaisten perustavanlaatuisten vapauksien kaventamiselle. Vastuukysymysten osalta tietoverkoissa on noudatettava Suomen tavallista oikeuskäytöntöä. Tietoverkossa esiintyvät väärinkäytökset ovat harvoja erikoistapauksia lukuun ottamatta huomioitu jo tavallisessa lainsäädännössämme, eivätkä ne näin ollen edellytä mitään erityistä, normaalista poikkeavaa tulkintaa. Perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat ehdottomasti myös Internetiin.

3. Vapaata tiedonkulkua tietoverkoissa ei saa rajoittaa sensuuri- tai estotoimin

Tietoverkot ovat keskeisiä tiedonkulun, osallistumisen ja vaikuttamisen kanavia. Vapaata tiedonkulkua tietoverkoissa ei tule rajoittaa viranomaisten, kaupallisten toimijoiden tai muiden vastaavien tahojen sensuuri- tai estotoimin. Suomen perustuslain sisältämää ehdotonta ennakkosensuurin kieltoa on noudatettava myös Internetissä. Ehdoton ennakkosensuurin kielto on Suomen kansalaisten perusoikeus.

Kokemukset ennakkosensuuritoiminnasta esimerkiksi Suomessa käyttöön otetun "lapsipornofiltteröinnin" osalta ovat osoittaneet sen käytännössä johtavan viranomaismielivaltaan. Sensuurilla ei ole onnistuttu vähentämään lapsipornoa Internetistä, mutta sitä on käytetty sensuroimaan laillisia mielipiteitä. Filtteröintilistan sisältö on salainen, eikä sille joutumisesta ilmoiteta listalle joutuneelle taholle. Listalle joutuneen on erittäin vaikeaa saada päätöstä puretuksi, koska asianmukaista valituskanavaa ei ole tarkasti määritelty.

Julkisuuteen vuotaneet otteet listan sisällöstä ovat puolestaan osoittaneet, että vain pieni osa filtteröinnin kohteista oikeasti sisältää lapsipornoa. Estolistaa on myös käytetty selvästi lain kirjaimen vastaisesti muun muassa ennakkosensuuriin kohdistuvan kritiikin vaientamiseen (ns. tapaus Matti Nikki). Poliittisessa keskustelussa on myös nostettu esiin mahdollisuus laajentaa estolistan käyttöä muun muassa nettipokerin ja tekijänoikeusrikkomusten kitkemiseksi. Tälläiset laajennukset kasvattaisivat väistämättä myös väärinkäytösten todennäköisyyttä.

4. Kansalaisia koskevien asiakirjojen tulee olla helposti saatavissa verkossa avoimessa sähköisessä muodossa

Kansalaisia koskevat asiakirjat, kuten viranomaisten mietinnöt, päätökset tai pöytäkirjat, tulee saattaa kansalaisten saataville sähköisesti. Viime vuosina kehitys on ollut tämän asian suhteen varsin myönteistä, mutta parantamisen varaa löytyy vielä, esimerkiksi käytettyjen tiedostomuotojen osalta. Julkisen vallan on siirryttävä käyttämään julkisia ja avoimia tiedostomuotoja, jotka eivät edellytä tietyn ohjelmisto- tai laitevalmistajan tuotteiden käyttöä. Tiedostot on voitava avata useimmilla ohjelmistoilla, myös ilmaisilla. Lisäksi viranomaisten on varmistettava toimivat ja helppokäyttöiset järjestelmät asiakirjojen löytämiseksi ja saattamiseksi kansalaisten tietoon.

5. Viranomaistehtäviä ei saa ulkoistaa kolmansille osapuolille myöskään tietoverkkojen osalta

Viranomaisten tehtäviin kuuluvia valvonta-, tutkinta- ja seuraamusmenettelyitä ei saa ulkoistaa tai ohjata verkko-operaattoreille tai muille kaupallisille toimijoille. Valtaa puuttua ihmisten olennaisiin vapauksiin ei saa yksityistää, eikä yksityisyrityksiä saa pakottaa rikosoikeudellisen vastuun uhalla tekemään viranomaisten tehtäviä viranomaisten puolesta.

Tällä hetkellä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin on valmistelun alla lainsäädäntöä, joka siirtää valvonta- ja toimenpidevelvoitteita tietoverkkojen käyttäjien ja verkossa liikkuvan sisällön osalta palveluntarjoajien ja verkko-operaattoreiden vastuulle. Esimerkkejä tästä ovat jo tietyissä maissa kaavailtu asiakkaan verkkoyhteyden katkaisu epäilyn perusteella, ja Suomessakin esitetty vaatimus palveluntarjoajan tai verkko-operaattorin asettamisesta vastuuseen heidän palveluissaan esiintyvästä sisällöstä.

Yksi keskeinen ongelma tässä lähestymistavassa on se, että toimenpiteen kohteeksi joutuneella asiakkaalla ei yleensä ole asianmukaista valitusmahdollisuutta. Ihmisoikeussopimuksiin kuuluvat vaatimukset eivät koske kaupallisia toimijoita vastaavalla tavalla kuin viranomaisia tai julkista valtaa.

Kaupallisilla toimijoilla ei myöskään usein ole varaa ottaa riskiä rikosoikeudellisesta vastuusta asiakkaidensa puolesta. Kaupalliselle toimijalle on tämän vuoksi taloudellisesti kannattavaa soveltaa sisältöön tiukempaa kontrollia ja sensurointia kuin lain mukaan olisi tarpeellista. Sen lisäksi, että menetelmät siirtävät kansalaisten oikeuksiin puuttuvaa valtaa viranomaistahoilta yksityisyrityksille, ne myös lietsovat itsesensuurin ilmapiiriä.

6. Kansalaisten demokraattiseen vaikuttamiseen liittyvien tietojärjestelmien suunnitteludokumentaation ja lähdekoodin tulee olla julkista

Demokratian toteutumisen edellyttämien toimintojen tulee olla kansalaisille ymmärrettäviä ja läpinäkyviä. Sähköisten äänestysjärjestelmien ja muiden kansalaisten demokraattista vaikuttamista koskevien järjestelmien suunniteludokumentaation ja lähdekoodin on oltava avointa ja julkista.

Mikäli kansalaisilla ei ole mahdollisuutta tarkastaa luotettavasti ja yksiselitteisesti, miten äänestys- ja vaalijärjestelmät toimivat, astutaan askel kohti poliittista mielivaltaa. Läpinäkyvyydestä ei voida tinkiä edes silloin, kun demokraattiseen vaikuttamiseen liittyviä järjestelmiä hankitaan yksityisiltä osapuolilta. Jos demokratiasta tehdään liikesalaisuus, sitä ei voida enää kutsua demokratiaksi.

7. Suomen valtion on pyrittävä estämään myös muita tahoja puuttumasta Suomen kansalaisten sähköisiin ihmisoikeuksiin ja toimittava aktiivisesti kansainvälisen oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi

Suomen valtion tehtävänä on suojella kansalaistensa oikeuksia ja pyrittävä omalta osaltaan varmistamaan myös ihmisoikeuksien globaali toteutuminen. Ympäri maailman kansainväliset ja ylikansalliset tahot ovat luomassa erilaisia järjestelmiä, jotka puuttuvat Suomen ja muiden valtioiden kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksiin. Suomen valtion on otettava vastuu kansalaistensa sähköisistä ihmisoikeuksista myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Ruotsissa on otettu käyttöön FRA-kuuntelujärjestelmä, jonka ansiosta Ruotsin armeijalla on oikeus tallettaa kaikki Ruotsin rajojen yli kulkeva sähköinen liikenne, vaikka kumpikaan, lähettäjä tai vastaanottaja, ei asuisi Ruotsissa. EU:n oikeus- ja sisäasioiden neuvosto puolestaan allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan se luovuttaa EU:n kansalaisten maksutietoja Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön terrorismin rahoituksen jäljittämisohjelma TFTP:lle. Tällaiset järjestelmät ja sopimukset antavat vieraille valtioille oikeuden puuttua Suomen kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksiin jopa Suomen valtion rajojen sisäpuolella vastoin Suomen kansalaisten hyväksyntää.

Järjestelmät ja sopimukset ovat uhka myös ihmisoikeuksien kansainväliselle toteutumiselle. Näitä järjestelmiä sekä niiden ilmentämää kehitystä tulee vastustaa määrätietoisesti sekä Suomen että ulkomaiden kansalaisten ihmisoikeuksien toteutumisen vuoksi.

Olen käytettävissä Muutos 2011 ry:n puheenjohtajavaaleissa

Olen käytettävissä Muutos 2011 ry:n puheenjohtajaksi ja olen ehdolla asiaa koskevissa jäsenvaaleissa. Mikäli minut valitaan puheenjohtajaksi, pyrin korostamaan Muutoksen toiminnassa erityisesti seuraavia asioita ja pointteja:

- Suora demokratia on toimivaksi ja tehokkaaksi todettu poliittinen väline. Monet Suomen ongelmat johtuvat Suomen poliittisesta järjestelmästä, joka on perua Neuvostoliiton ajoilta, eikä nykyinen itsesensuurin ilmapiiri eroa olennaisesti suomettumisen ajasta. Ainoastaan Suomen kansalaiset voivat itse tietää, mikä on heidän etunsa mukaista. Poliitikot, virkamiehet tai media eivät voi sitä heidän puolestaan tehdä. Suora demokratia palauttaa vallan kansalaisten käsiin, mikä on välttämätöntä Suomen kansalaisten edun mahdollisimman laajamittaisen toteutumisen kannalta.

- Maahanmuuttopolitiikan merkitystä ei tarvitse vähätellä, jotta suoran demokratian merkitystä voi korostaa. Maahanmuuttopolitiikka liittyy olennaisesti kaikkiin muihin Muutoksen teemoihin. Se vaikuttaa välittömästi sananvapauteen, Suomen valtion resursseihin ja huonosti hoidettuna maahanmuuttopolitiikka aiheuttaa lieveilmiöinään kasvavaa ja raaistuvaa rikollisuutta. Suora demokratia puolestaan on väline, jolla maahanmuuttopolitiikka voidaan asettaa vastaamaan Suomen kansalaisten näkemystä siitä, millainen sen tulee olla.

- Islamin painoa politiikassa ei voi eikä pidä sivuuttaa. Lasten sukupuolielinten rituaaliset arpeuttamiset, monet jumalanpilkkaoikeudenkäynnit ja useat monikulttuurisuuteen liittyvät vaatimukset ovat sellaisia, joita perustellaan nimenomaan islamilla. Islamisaatio ei ole pelkkä uhkakuva tai harhaluulo, vaan tilastollinen fakta. Islaminuskoisten määrä kasvaa sekä absoluuttisesti että suhteellisesti yhä kiihtyvällä vauhdilla, ja Suomessa ollaan jo tavattu fundamentalistisimpia islamin tulkintoja. Monikulttuurisuuden käsittely ilman islamin käsittelyä merkitsee sitä, että asiasta ei hahmoteta sen koko kuvaa. Sekularismilla on kasvava merkitys modernissa maailmassa.

- Tietoyhteiskunta-asioilla on jatkuvasti kasvava merkitys politiikassa. Suuri osa erilaisista julkisen vallan toimittamista ihmisoikeusrikkomuksista kohdistuu suoraan sähköisiin ihmisoikeuksiin, mistä esimerkkinä Lex Nokia tai erilaiset Internetin ennakkosensuuria koskevat käytännöt. Internet on valtavan tärkeä väline demokratialle ja sen avulla median, poliitikkojen ja virkamiesten tiedotus-, valta- ja tietomonopolit voidaan murtaa. Internetiä on suojeltava, sillä se antaa valtaa suoraan kansalaisille ja se tekee ensimmäistä kertaa koko ihmiskunnan historiassa mahdolliseksi valtakuntien laajuisen ja välittömän kansalaiskeskustelun.

- Ihmisten henkilökohtainen vapaus on varmistettava. Ihmisoikeuksien pääasiallinen ja tärkein merkitys on suojata ihmisyksilöä julkisen vallan taholta tulevia puuttumisia vastaan. Ne eivät ole vain oikeuksia tehdä jotain, vaan ne ovat ennen kaikkea vapauksia, joihin julkisen vallan ei tule kajota. Ihmisoikeudet ovat välttämättömiä, jotta demokratia voi toteutua. Ihmis- ja perusoikeudet ovat kaikkien muiden yksilön oikeuksien sekä valtion velvollisuuksien perusta, ja ne ovat siten ensisijaisen tärkeitä.

Muutos 2011 ry:n puheenjohtaja valitaan noin kuukauden päästä järjestettävässä ylimääräisessä jäsenkokouksessa. Kokouksen paikka ja tarkempi aika ilmoitetaan myöhemmin.