Politiikka on harvoin sitä, miltä poliitikot ja media haluavat sen näyttävän. Salaisuudet, valheet ja petolliset mielikuvat ovat arkipäivää politiikassa, ja vaikka päätökset tehdäänkin muodollisesti lakeja ja virallisia menetelmiä noudattaen, ne muotoutuvat usein ihmisiltä salassa epävirallisissa neuvotteluissa ja keskusteluissa. Politiikka perustuu puolitotuuksille ja illuusioille - savulle ja peileille - ja koska poliitikot hyötyvät tästä, heillä ei ole mitään motiivia ryhtyä muuttamaan sitä.
Joka vuosi noin 120 maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä kokoontuu niin kutsuttuun Bilderberg-kokoukseen lukittujen ovien taakse täyteen mediapimentoon aseistettujen vartijoiden taakse puhumaan maailman poliittisesta tulevaisuudesta. Bilderberg-kokousten jäsenillä ei ole lupa kertoa, keitä oli paikalla, tai mitä kokouksessa käsiteltävistä asioista puhuttiin. Kokouksen yksityiskohdista edellytetään jäsenistöltä täyttä vaiteliaisuutta. Ensimmäisen kerran Bilderberg-ryhmä kokoontui 29.-31. päivä toukokuuta vuonna 1954 alankomaalaisessa Hotel de Bilderbergissä, josta ryhmä sai nimensä, ja sittemmin se on kokoontunut säännöllisesti ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.
Bilderberg-kokousten jäsenet ovat politiikan merkkihenkilöitä, finanssieliittiä, kuninkaallisia sekä vaikutusvaltaisimpien medioiden kermaa. Lyhyesti sanottuna siis aika pirun tärkeäitä jätkiä. Suomesta Bilderberg-ryhmän kokouksiin ovat osallistuneet muun muassa valtiovarainministeri Jyrki Katainen, pääministeri Matti Vanhanen, SDP:n entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma, presidentti Martti Ahtisaari sekä Nokian entinen toimitusjohtaja Jorma Ollila. Muutamia kansainvälisesti merkittäviä Bilderbergin osallistuja ovat olleet EU:n presidentti Herman Van Rompuy, Yhdysvaltain presidentti Barack Obama, pankkiirikeisari David Rockefeller, Britannian entinen pääministeri Tony Blair sekä Hollannin kuningatar Beatrix.
Kevyesti pöljintä Bilderberg-kokouksissa on se, miten vähän media kiinnittää niihin huomiota. Selitystä tälle on haettu siitä, että kokouksissa on mukana paljon vaikutusvaltaista media-alan väkeä. Jos 120 eri maiden Big Brother -kilpailijaa tapaisivat epävirallisesti viikonlopun ajan suljettujen ovien takana jossain päin maailmaa ja mukaan pääsisi Suomesta Aso Alonso, asiasta uutisoitaisiin iltapäivälehtien lööpeissä ja Helsingin Sanomien nettisivuilla vähintään viikon ajan. Samoin kävisi, jos jossain päin maailmaa järjestettäisiin vastaava tapahtuma näyttelijöille, ja Suomesta mukaan pääsisi Jasper Pääkkönen. Kuitenkin kun 120 maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä tapaa suljettujen ovien ja aseistettujen vartijoiden takana, ja mukana on Suomen ministeritason vaikuttajia sekä Nokian pääjohtoa, ei asiasta mainita sanallakaan Suomen suurimmassa sanomalehdessä. Tämä on paradoksaalista. Vaikka itse tapahtumassa ei puhuttaisi kuin säästä ja Pokémoneista, on tapahtuma jo puhtaasti siihen osallistuvien ihmisten aseman ja määrän vuoksi äärimmäisen merkittävä sekä poliittisesti että taloudellisesti.
Viralliselta statukseltaan Bilderberg-ryhmän kokouksissa on kyse epävirallisista tapaamisista, joihin ihmiset tulevat yksityishenkilöinä. Epävirallinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kokouksilla olisi vahvaa todellista merkitystä. Päinvastoin; useilla erilaisilla epävirallisilla kokouksilla voi olla erittäin painava poliittinen merkitys. Suomessa hallitus kokoontuu usein ennen valtioneuvoston yleisistuntoja käsittelemään yleisistunnossa päätettäviä lakiehdotuksia epävirallisesti niin sanotuissa iltakouluissa. Iltakouluilla ei ole virallisesti valtaa tehdä päätöksiä, mutta konsensus, jonka pohjalta päätökset myöhemmin muodollisesti tehdään, muodostuu usein niissä. Bilderberg-ryhmässä on kyse hiukan samanlaisesta asiasta, sillä epävirallisuudestaan huolimatta sillä on huomattavaa vaikutusta maailmanpolitiikan ja globaalin talouselämän muotoutumiseen.
Vuonna 2003 BBC:n toimittajat pääsivät käsiksi Bilderbergin asiakirjoihin. Toimittajat noteerasivat, että Bilderberg oli käsitellyt muun muassa yhteisen rahan luomista Euroopalle. Asiakirjat, joihin toimittajat tutustuivat, olivat todennäköisesti samoja vuoden 1955 Bilderberg-kokouksen asiakirjoja, jotka vuotivat myöhemmin WikiLeaksin kautta Internetiin. Vuotaneiden asiakirjojen yhteenvedossa puhutaan "painavasta tarpeesta tuoda Saksan kansa yhdessä muiden eurooppalaisten kansojen kanssa yhteisen talousalueen alle". Asiakirjat myös hahmottelevat suunnitelmaa "saada aikaiseksi mahdollisimman lyhyessä ajassa mahdollisimman suuri integraatio, lähtien Euroopan yhteisistä markkinoista". Myöhemmin entinen EU-komissaari ja Bilderberg-ryhmän ohjauskomitean pitkäaikainen puheenjohtaja Etienne Davignon vahvisti EUObserverille antamassaan haastattelussa Bilderberg-ryhmän vaikuttaneen euron kehitykseen.
Bilderberg-ryhmän vaiteiliaisuuden ja salailuhalun vuoksi on käytännössä mahdotonta sanoa varmasti, miten suuri ryhmän epävirallinen vaikutusvalta on. Se on kuitenkin riittävää, että tasavallan presidentti Tarja Halonen pitää vaiteiliaisuutta välttämättömänä Suomen presidentti-instituution toimien hoitamiseksi. Teemu Välimäki pyysi vuonna 2007 presidentin kansaliasta Bilderberg-ryhmää koskevia asiakirjoja. Nykyinen tasavallan presidentti Tarja Halonen vastasi asiakirjapyyntöön toteamalla “Presidentti Martti Ahtisaaren pyynnöstä päätän, että pyytämänne asiakirjat ovat presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi salassa pidettäviä. Tämän johdosta asiakirjapyyntöönne ei suostuta.”
Näin sivuhuomiona todettakoon, että jos meikästä tulee joskus presidentti vaikka koko Suomen käytyä äänestämässä kännissä, julistan heti ensimmäisenä toimenani nuo asiakirjat epäsalaiseksi ja julkaisen ne tässä samassa blogissa. Jos ei muuten, niin jo ihan läpän vuoksi. Jos jostain meikän kaverista tulee joskus presidentti, aion lobata sitä vapauttamaan asiakirjat tarjoamalla sille bissen Rokkibaarissa ja laulamalla sille Ramonesin Pet Semataryn. Tarjous on muuten auki myös Tarja Haloselle, että kannattaisi ehkä harkita. Mutta mennäänpä taas asiaan, että ei lähde juttu ihan kokonaan räpylästä.
Epävirallisen poliittisen vaikutusvaltansa lisäksi Bilderberg-ryhmä ei ole myöskään juridisesti täysin ongelmaton. Monissa maissa on lakeja, jotka kieltävät valtion hallituksen edustajia tapaamasta vieraiden valtojen hallituksien jäseniä ilman virallista lupaa, eli epävirallisesti. Yksi tällainen on Yhdysvaltain Logan Act, jonka mukaan liittovaltion asukas ei saa tavata tai käydä neuvotteluja vieraiden valtojen hallituksien tai virkamiesten kanssa ilman Yhdysvaltojen virallista lupaa. Bilderberg-kokouksessa on kyse nimenomaan tästä, eli valtioiden hallituksien jäsenten ja virkamiesten epävirallisesta, ilman minkäänlaista demokraattista tai parlamentaarista valvontaa tapahtuvasta tapaamisesta. Logan Act on kuitenkin melko ympäripyöreää lakitekstiä, eikä sitä ole sovellettu kuin kerran koko liittovaltion historiassa, joten se, mitä laki juridisesti käsittää, on kiinni tulkinnasta ja Yhdysvaltain lainkäyttäjien halukkuudesta soveltaa Logan Actia.
Suomen perustuslain 63 §:n 2 momentin mukaan "Ministerin on viivytyksettä nimitetyksi tultuaan annettava eduskuntaa varten selvitys elinkeinotoiminnastaan, omistuksistaan yrityksissä ja muusta merkittävästä varallisuudestaan sekä sellaisista ministerin virkatoimiin kuulumattomista tehtävistään ja muista sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen toimintaansa valtioneuvoston jäsenenä." Vaikka pykälä käsittelee pääasiallisesti taloudellisia sidonnaisuuksia, on lakitekstin muotoilu yleinen ja se koskee kaikkia sidonnaisuuksia, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa ministerin toimintaa valtioneuvoston jäsenenä. Yleisen kirjoitusasunsa vuoksi pykälä voi tulla kyseeseen myös käsiteltäessä ministerin sidonnaisuuksia esimerkiksi Bilderberg-ryhmään, joka on jo pelkästään osanottajiensa statuksen ja jopa tasavallan presidenttiin ulottuvan painoarvonsa vuoksi erittäin merkittävä vaikutusvaltaisten ihmisten yhteenliittymä. Tämänkin pykälän soveltuvuudesta tapaukseen on kuitenkin mahdoton sanoa tarkasti mitään, ellei esimerkiksi joku elämää hienompi tyyppi, kuten Jyrki Kasvi tai Markku Uusipaavalniemi, päätä ottaa asiakseen kiinnittää tähän seikkaan huomiota eduskunnassa.
Demokratian kannalta on välttämätöntä, että kansalaiset voivat tietää, mitä heidän demokraattisesti valitut päättäjänsä tekevät ja puhuvat. Ainoastaan näin demokraattinen kontrolli voi tapahtua. Bilderberg-ryhmän tapauksessa kansa tietää enemmän siitä, mitä Matti Vanhasen yksityiset tekstiviestit sisältävät kuin siitä, mitä Matti Vanhanen puuhaa 120 muun maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen kanssa ryhmässä, jonka epävirallinen vaikutus ulottuu Euroopan keskuspankin rahajärjestelmästä Suomen tasavallan presidentin tasolle. Bilderberg-ryhmä edustaa kaikkea sitä, mikä on ongelma nykyisessä poliittisessa kulttuurissa. Siinä on kyse päätöksien salaisista alustuksista, hallitsijoiden näkymättömistä neuvotteluista ja epävirallisesta vallasta yli virallisten instituutioiden. Median vähättelevä suhtautuminen 120 maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen kokoukseen ja vastaavasti retosteleva suhtautuminen Big Brotheriin ja tekstiviesteihin taas kertoo siitä, miten media on unohtanut demokratian kannalta välttämättömän asemansa vallan vahtikoirana ja ryhtynyt pseudoinformaatiota tuputtavaksi viihdyttäjäksi. Bilderberg-ryhmä on vastoin demokratiaa ja sen toiminta on meidän päättäjiemme sanktioimaa.
Lopussa vielä Teemu Välimäen toimittama Jyrki Kataisen haastattelu Turussa 7.12.2009 koskien Bilderberg-ryhmää:
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
maanantai 7. joulukuuta 2009
Suomen laki estää Suomen lipun kunnioittamisen vapaaehtoisesti
Eilen oli Suomen menetetyn itsenäisyyden muistopäivä, minkä kunniaksi joku sattumanvarainen hippi päätti polttaa Suomen lipun. Erityisen pöljää tempussa oli se, että tämä heppu naamioi itsensä. Koko eleeltä menee suuri osa pointista sillä samalla hetkellä, kun tyyppi ei enää uskaltanut tehdä sitä omilla kasvoillaan. Naamiointi Suomessa, jossa kukaan ei kuitenkaan tule ja kivitä, on lähinnä merkki siitä, että on liian selkärangaton seisomaan mielipiteidensä takana. Itse asiassa naamioituminen on moraalisesti sallittua ainoastaan supersankareille, enkä usko, että tämä lipunpolttaja oli supersankari, koska hän ei sytyttänyt lippua tuleen kuumakatseella. Mutta eipä siinä, kukin tallaa tavallaan.
Poliisin reagointi lipun polttamiseen oli omituinen, sillä lipun epäkunnioittava kohteleminen on kriminalisoitu laissa Suomen lipusta. Joka julkisesti turmelee Suomen lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun Suomen lipun, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon. Poliisin tehtävänä taas on valvoa voimassa olevaa oikeutta, joten poliisin olisi pitänyt puuttua siihen, että poliisin valvonnan alla suoritetaan teko, joka on vastoin Suomen lakia. Lain kannalta poliisin olisi pitänyt napata lipunpolttaja, viedä hänet maijaan, kirjoittaa hänelle sakko ja passittaa hänet taas vapauteen astetta nolostuneempana, kokemusta rikkaampana ja ripausta todellisempana kapinallisena.
Vaikka juridisesti onkin selvää, että Suomen lipun polttaminen on kiellettyä ja vastoin lakia, on tärkeää muistaa, että laki ja oikeudenmukaisuus eivät aina kulje käsikkäin. Vaikka lipun polttaminen oli törkeä ja monia ihmisiä loukkaava teko, olisi hyvä miettiä, onko se oikeasti riittävän hyvä syy pitää lipun polttamista kiellettynä. Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on väistämättä ristiriidassa sekä sananvapauden, ilmaisunvapauden että omaisuudensuojan kanssa. Jos lipun epäkunnioittava kohtelu on kriminalisoitu, ei ihmisillä ole oikeutta ilmaista kaikkia mielipiteitään, vaikka nämä mielipiteet eivät uhkaisi ketään tai loukkaisi kenenkään kunniaa. Vastaavasti nykyisen lippulain ollessa voimassa ihminen ei saa itse tehdä mitä tahtoo itse ostamallaan palalla kangasta ilman sakon uhkaa.
Ketä lipun polttaminen todellisuudessa vahingoittaa? Keneenkään ei satu, kenenkään henki ei lähde, ja ainoa omaisuusvahinko, joka lipun polttamisesta seuraa, on lipun polttajalle itselleen. Toisin kuin esimerkiksi väkivallassa tai rattijuopumuksessa, lipun kunnioittamisessa on kyse puhtaasti abstrakteista asioista, arvoista ja arvostuksista, eikä sitä voi kieltää sen vuoksi perusteella, että se olisi muille ihmisille vahingollista. Lipun polttaminen ei aiheuta edes samanlaista vahinkoa kuin kunnianloukkaus tai uhkaus. Kunnianloukkauksessa toisesta levitetään perätöntä tietoa, joka on hänen maineelleen vahingollista, ja uhkauksessa konkreettisesti ilmoitetaan aikeista tehdä jotain toiselle vahingollista. Lipun polttaminen puolestaan ei esitä mitään muuta kuin itse lipun polttajan vihan tai inhon niitä asioita kohtaan, joita lippu hänelle henkilökohtaisesti symbolisoi. Kysymys siitä, "ketä" lipun polttaminen vahingoittaa, oli retorinen. Todellisuudessa pitäisi kysyä "mitä" lipun polttaminen vahingoittaa.
Vaikka monella suomalaisella onkin tunneside lippuun, Suomen lippu ei ole todellisuudessa suomalaisuuden symboli. Suomen lippu on eduskunnan päätöksellä asetettu virallinen Suomen valtion symboli. Eduskunta voi muuttaa tätä symbolia milloin ikinä se tahtookaan, ja näin on käynytkin lukuisia kertoja menneisyydessä. Suomen ensimmäinen lippu oli punainen ja sen keskellä oli Suomen leijonavaakuna. Ulkoisesti se ei muistuttanut nykyistä lippua lainkaan. Lippua kuitenkin muutettiin, koska se muistutti väreiltään liikaa Neuvostoliiton lippua, ja muilla Pohjoismailla oli käytössään samanlainen ristilippu. Vuonna 1920 hyväksytty lippu taas erosi nykyisestä Suomen lipusta ristin erilaisella sinisävyllä. Nykyinen Suomen lippu on tullut voimaan vasta toukokuussa 1978. Suomen nykyinen lippu ei siis ole se sama lippu, jonka puolesta veteraanit taistelivat toisessa maailmansodassa. Suomen lippu ole mikään muuttumaton, Suomen henkeen ja suomalaisuuteen ajasta ikuisuuteen samanlaisena kuuluva asia. Suomen lippu on puhtaasti eduskunnan päättämä Suomen virallinen valtiosymboli. Suomen valtio taas ei ole sama asia kuin Suomen maa, vaan se on Suomen maata ja sen rajoja hallitseva julkisen vallan instituutio.
Valtiollisten symbolien häpäisy on pohjimmiltaan aina ilmaisu sitä valtiota vastaan, jota ne symbolit symbolisoivat. Amerikan lippuja poltetaan Lähi-Idässä, koska Lähi-Idässä koetaan, että Amerikka perseilee. Jos valtiollisen symbolin häpäisy on kiellettyä, silloin valtio saa suojaa itseensä kohdistuvalta arvostelulta. Vaikka tämä suoja olisi jollain teoreettisella tasolla hyväksyttyäkin silloin, kun valtio toimii hyvin ja pitää kansalaisistaan hyvää huolta, ei se olisi perusteltua enää siinä vaiheessa, jos valtio ryhtyisi perseilemään. Valtiollisen symbolin epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi tarkoittaa valtion suojaamista tietynlaiselta valtionvastaiselta ilmaisunvapaudelta lain ja rangaistuksen voimalla. Kyse on samasta asiasta kuin jos Maamme-laulun melodialla ei saisi laulaa valtiota pilkkaavia sanoja tai jos Tarja Halosta ei saisi ilkkua, koska presidentti-instituutio on tärkeä suomalaisille.
Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisoinnissa on kyse siitä, että julkinen valta pakottaa rangaistuksen uhalla ihmisiä käyttäytymään tietyllä tavalla ja tuntemaan asiasta, kuten julkinen valta tahtoo heidän tuntevan - tai ainakin esittämään, että he tuntevat siten. Kun lipun kunnioittaminen on laissa määrätty pakko, sitä ei voi enää kunnioittaa vapaaehtoisesti. Vaikka ihminen olisi lukitussa huoneessa mielellään, hän ei ole siellä vapaasti, koska hänellä ei ole vaihtoehtoa toimia toisin. Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisoinnissa on kyse samasta asiasta. Jos ihminen kohtelee kunnioittavasti Suomen lippua mielellään ja aidosta kunnioituksesta, hän ei tee sitä vapaasti, koska lain mukaan hänellä ei ole vaihtoehtoja toimia toisin.
Itse arvostan Suomea ja Suomen lippua. Sen vuoksi olen sitä mieltä, että lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on haitallista sekä itse lipun kannalta että lippua kunnioittavien ihmisten kannalta. Lipulle asia merkitsee sitä, että se antaa signaalin, että lippu ei pystyisi omilla ansioillaan ansaitsemaan arvostusta, vaan ihmiset pitää pakottaa kunnioittamaan sitä lain voimalla. Vapaaehtoisesti lippua kunnioittavilta ihmisiltä epäkunnioittavan kohtelun kieltäminen taas vie vapauden pois kunnioittamisesta ja se saattaa heidät samaan tilaan niiden kanssa, jotka eivät kunnioita lippua oikeasti, vaan ainoastaan lain pakosta. Suomen lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on loukkaus sekä itse lippua että niitä kohtaan, jotka kunnioittavat lippua vapaaehtoisesti.
Poliisin reagointi lipun polttamiseen oli omituinen, sillä lipun epäkunnioittava kohteleminen on kriminalisoitu laissa Suomen lipusta. Joka julkisesti turmelee Suomen lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun Suomen lipun, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon. Poliisin tehtävänä taas on valvoa voimassa olevaa oikeutta, joten poliisin olisi pitänyt puuttua siihen, että poliisin valvonnan alla suoritetaan teko, joka on vastoin Suomen lakia. Lain kannalta poliisin olisi pitänyt napata lipunpolttaja, viedä hänet maijaan, kirjoittaa hänelle sakko ja passittaa hänet taas vapauteen astetta nolostuneempana, kokemusta rikkaampana ja ripausta todellisempana kapinallisena.
Vaikka juridisesti onkin selvää, että Suomen lipun polttaminen on kiellettyä ja vastoin lakia, on tärkeää muistaa, että laki ja oikeudenmukaisuus eivät aina kulje käsikkäin. Vaikka lipun polttaminen oli törkeä ja monia ihmisiä loukkaava teko, olisi hyvä miettiä, onko se oikeasti riittävän hyvä syy pitää lipun polttamista kiellettynä. Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on väistämättä ristiriidassa sekä sananvapauden, ilmaisunvapauden että omaisuudensuojan kanssa. Jos lipun epäkunnioittava kohtelu on kriminalisoitu, ei ihmisillä ole oikeutta ilmaista kaikkia mielipiteitään, vaikka nämä mielipiteet eivät uhkaisi ketään tai loukkaisi kenenkään kunniaa. Vastaavasti nykyisen lippulain ollessa voimassa ihminen ei saa itse tehdä mitä tahtoo itse ostamallaan palalla kangasta ilman sakon uhkaa.
Ketä lipun polttaminen todellisuudessa vahingoittaa? Keneenkään ei satu, kenenkään henki ei lähde, ja ainoa omaisuusvahinko, joka lipun polttamisesta seuraa, on lipun polttajalle itselleen. Toisin kuin esimerkiksi väkivallassa tai rattijuopumuksessa, lipun kunnioittamisessa on kyse puhtaasti abstrakteista asioista, arvoista ja arvostuksista, eikä sitä voi kieltää sen vuoksi perusteella, että se olisi muille ihmisille vahingollista. Lipun polttaminen ei aiheuta edes samanlaista vahinkoa kuin kunnianloukkaus tai uhkaus. Kunnianloukkauksessa toisesta levitetään perätöntä tietoa, joka on hänen maineelleen vahingollista, ja uhkauksessa konkreettisesti ilmoitetaan aikeista tehdä jotain toiselle vahingollista. Lipun polttaminen puolestaan ei esitä mitään muuta kuin itse lipun polttajan vihan tai inhon niitä asioita kohtaan, joita lippu hänelle henkilökohtaisesti symbolisoi. Kysymys siitä, "ketä" lipun polttaminen vahingoittaa, oli retorinen. Todellisuudessa pitäisi kysyä "mitä" lipun polttaminen vahingoittaa.
Vaikka monella suomalaisella onkin tunneside lippuun, Suomen lippu ei ole todellisuudessa suomalaisuuden symboli. Suomen lippu on eduskunnan päätöksellä asetettu virallinen Suomen valtion symboli. Eduskunta voi muuttaa tätä symbolia milloin ikinä se tahtookaan, ja näin on käynytkin lukuisia kertoja menneisyydessä. Suomen ensimmäinen lippu oli punainen ja sen keskellä oli Suomen leijonavaakuna. Ulkoisesti se ei muistuttanut nykyistä lippua lainkaan. Lippua kuitenkin muutettiin, koska se muistutti väreiltään liikaa Neuvostoliiton lippua, ja muilla Pohjoismailla oli käytössään samanlainen ristilippu. Vuonna 1920 hyväksytty lippu taas erosi nykyisestä Suomen lipusta ristin erilaisella sinisävyllä. Nykyinen Suomen lippu on tullut voimaan vasta toukokuussa 1978. Suomen nykyinen lippu ei siis ole se sama lippu, jonka puolesta veteraanit taistelivat toisessa maailmansodassa. Suomen lippu ole mikään muuttumaton, Suomen henkeen ja suomalaisuuteen ajasta ikuisuuteen samanlaisena kuuluva asia. Suomen lippu on puhtaasti eduskunnan päättämä Suomen virallinen valtiosymboli. Suomen valtio taas ei ole sama asia kuin Suomen maa, vaan se on Suomen maata ja sen rajoja hallitseva julkisen vallan instituutio.
Valtiollisten symbolien häpäisy on pohjimmiltaan aina ilmaisu sitä valtiota vastaan, jota ne symbolit symbolisoivat. Amerikan lippuja poltetaan Lähi-Idässä, koska Lähi-Idässä koetaan, että Amerikka perseilee. Jos valtiollisen symbolin häpäisy on kiellettyä, silloin valtio saa suojaa itseensä kohdistuvalta arvostelulta. Vaikka tämä suoja olisi jollain teoreettisella tasolla hyväksyttyäkin silloin, kun valtio toimii hyvin ja pitää kansalaisistaan hyvää huolta, ei se olisi perusteltua enää siinä vaiheessa, jos valtio ryhtyisi perseilemään. Valtiollisen symbolin epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi tarkoittaa valtion suojaamista tietynlaiselta valtionvastaiselta ilmaisunvapaudelta lain ja rangaistuksen voimalla. Kyse on samasta asiasta kuin jos Maamme-laulun melodialla ei saisi laulaa valtiota pilkkaavia sanoja tai jos Tarja Halosta ei saisi ilkkua, koska presidentti-instituutio on tärkeä suomalaisille.
Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisoinnissa on kyse siitä, että julkinen valta pakottaa rangaistuksen uhalla ihmisiä käyttäytymään tietyllä tavalla ja tuntemaan asiasta, kuten julkinen valta tahtoo heidän tuntevan - tai ainakin esittämään, että he tuntevat siten. Kun lipun kunnioittaminen on laissa määrätty pakko, sitä ei voi enää kunnioittaa vapaaehtoisesti. Vaikka ihminen olisi lukitussa huoneessa mielellään, hän ei ole siellä vapaasti, koska hänellä ei ole vaihtoehtoa toimia toisin. Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisoinnissa on kyse samasta asiasta. Jos ihminen kohtelee kunnioittavasti Suomen lippua mielellään ja aidosta kunnioituksesta, hän ei tee sitä vapaasti, koska lain mukaan hänellä ei ole vaihtoehtoja toimia toisin.
Itse arvostan Suomea ja Suomen lippua. Sen vuoksi olen sitä mieltä, että lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on haitallista sekä itse lipun kannalta että lippua kunnioittavien ihmisten kannalta. Lipulle asia merkitsee sitä, että se antaa signaalin, että lippu ei pystyisi omilla ansioillaan ansaitsemaan arvostusta, vaan ihmiset pitää pakottaa kunnioittamaan sitä lain voimalla. Vapaaehtoisesti lippua kunnioittavilta ihmisiltä epäkunnioittavan kohtelun kieltäminen taas vie vapauden pois kunnioittamisesta ja se saattaa heidät samaan tilaan niiden kanssa, jotka eivät kunnioita lippua oikeasti, vaan ainoastaan lain pakosta. Suomen lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on loukkaus sekä itse lippua että niitä kohtaan, jotka kunnioittavat lippua vapaaehtoisesti.
maanantai 16. marraskuuta 2009
Kopiointi on varkaus ja rattijuopumus on ylinopeus
Yritys nimeltään Sandrys Handel kokeilee onneaan ja pyrkii rekisteröimään suositun torrentien etsimiseen tarkoitetun palvelun, The Pirate Bay'n, kuuluisan merirosvolaivalogon. Sandrys Handelin aikomuksena on käyttää logoa hieman muunneltuna myydäkseen USB-massamuisteja. Temppu on luonnollisesti herättänyt perkeleesti huomiota netissä. Tämä oli mahdollisesti Sandrys Handelin tarkoituskin, sillä todennäköisyys, että Sandrys Handel onnistuu rekisteröimään muunnelmansa tavaramerkiksi, on näin nopeasti meikän kännykän laskimen kanssa laskettuna noin yhden suhde Peter Steelen meisselin pituuteen millimetreissä. Paitsi tietysti, jos oikeusjärjestelmä on epärehellinen, mutta kukapa nyt sellaista uskoisi!
Jotta tavaramerkin rekisteröinti voi pitää, on rekisteröitävän tavaramerkin oltava sellainen, että se ei ole jo yleisessä käytössä ja selvästi tunnistettavissa. Tämän vuoksi esimerkiksi rauhanmerkkiä ei voi rekisteröidä. The Pirate Bay'n logo on luonnollisesti ollut miljoonien ihmisten laillisessa käytössä useiden vuosien ajan, eikä se ole uusi juttu käytännössä kenellekään, joka on vähänkään enemmän harrastanut nettiä. Kärjistettynä The Pirate Bay'n laivan rekisteröimistä voi verrata siihen, että joku yrittäisi rekisteröidä tavaramerkikseen pentagrammin. Sandrys Handelin rekisteröimä kuva eroaa The Pirate Bay'n logosta siten, että The Pirate Bay'n nimi on kirjoitettu muotoon "The Piratebay" ja logon väri on hieman erilainen kuin alkuperäisessä.
Koska ihmiset ovat vahingoniloisia, on tämän uutisen seurauksena netissä levinnyt kulovalkean tavoin ilkkuminen siitä, miten yleensä voittajaksi selvinnyt The Pirate Bay sai kerrankin maistaa omaa lääkettään. Suomessa ainakin Aamulehti lähti tähän mukaan. Ainoa toki vaan se, että The Pirate Bay ei saanut maistaa omaa lääkettään, vaan tasan sitä samaa paskaa, jota sille on aikaisemminkin tarjoiltu; jakamisen, tiedon ja informaation rajoittamista oikeudellisin voimakeinoin.
Kuten The Pirate Bay'n filosofiaan kuuluu, The Pirate Bay'n logo on ollut vapaasti kenen tahansa käytössä. Logo on ollut The Pirate Bay'ssä saatavilla useissa erilaisissa skaalattavissa formaateissa, jotta sen käyttö ja jakaminen olisi helpompaa. Ainoa rajoitus on ollut se, että logoa ei saa käyttää siten, että se rajoittaa muiden vastaavaa oikeutta. Logon patentoiminen taas nimenomaan on tätä muiden vastaavan oikeuden rajoittamista, koska tällöin muita logoa käyttäviä vastaan voidaan ryhtyä oikeustoimiin. Asetelmaa voitaisiin verrata siihen, että homonvihaajat alkaisivat käyttää sateenkaarilogoa tunnuksenaan tai konservatiivit alkaisivat käyttää hampunlehteä kieltäessään hampun käyttämistä.
Sandrys Handelin toiminta on nimittäin täysin päinvastaista kuin The Pirate Bay'n toiminta. The Pirate Bay nimenomaan vastustaa nykyisiä jakamista rajoittavia järjestelmiä ja kannattaa vapaata jakamista. Tämän vuoksi se, että vapaasti jaossa ollut kuva rekisteröidään nykyisen vapaalle tiedonjaolle vihamielisen tavaramerkkijärjestelmän alle, on täysin vastoin The Pirate Bay'n ideologiaa. Siinä jokin vapaassa levityksessä ollut otetaan pois vapaasta levityksestä ja laitetaan rajoittavan säännöstelyn alaisuuteen. Kyse ei siis ole siitä, että Sandrys Handel olisi toiminut kuten The Pirate Bay, vaan siitä, että Sandrys Handelin toiminta on 180 astetta suorassa törmäyskurssissa The Pirate Bay'n toiminnan kanssa.
Muutenkin koko tapahtuneessa asiassa ja siihen tulleissa reaktioissa toistuu ymmärrysvirhe, jota ihmiset eivät ole vieläkään kokeneet tarpeelliseksi korjata omassa pienessä mielessään. Tämä ymmärrysvirhe on varastamisen ja kopioinnin onneton sotkeminen keskenään. Varastaminen ei ole sama asia kuin laiton kopiointi. Varastamisessa toiselta otetaan pois jotain ja siirretään se itselle. Kopioinnissa asia X jää toiselle, mutta tästä asiasta luodaan kokonaan uusi, alkuperäisen asian X kanssa identtinen kappale. Varkaudessa vanha asia viedään, kopioinnissa uusi asia luodaan.
Nimenomaan kopioinnin ja varastamisen perustavanlaatuisten erojen vuoksi The Pirate Bay'n Fredrik Neij, Gottfrid Svartholm Warg, Peter Sunde ja Carl Lundström eivät ole koskaan olleet oikeudessa varastamisesta. Koko The Pirate Bay'tä koskenut oikeudenkäynti keskittyi kysymykseen tekijänoikeuslain rikkomuksesta. Varkaus ja tekijänoikeusrikos sekä -rikkomus on kriminalisoitu lainsäädännössä erikseen juuri sen takia, että ne ovat eri asioita, eikä niitä voida rinnastaa toisiinsa. Varkaudella ja tekijänoikeusrikkomuksella ei ole juuri muuta tekemistä toistensa kanssa kuin se, että molemmat ovat nykyisen lainsäädännön kannalta rikoksia. Se, että ei osaa erottaa laitonta kopiointia ja varkautta toisistaan, on käytännössä sama kuin ei ymmärtäisi, että rattijuopumus ja ylinopeus ovat eri asioita.
Järkevä keskustelu tiedostojen jakamisesta, sen moraalisesta oikeutuksesta ja siitä, tuleeko lakia muuttaa ja jos tulee, niin mihin suuntaan sitä tulee muuttaa, ei ole mahdollista ennen kuin ihmiset ymmärtävät, mistä koko asiassa keskustellaan. Jos ihmiset puhuvat tekijänoikeuksien loukkaamisesta varkautena, muuttuu koko keskustelu merkityksettömäksi, sillä se ei enää koske koko sitä asiaa, mistä tiedostojen jakamisessa ja kopioinnissa on kyse. Kun kopiointia väitetään varkaudeksi, ei puhuta asiasta, vaan asian vierestä.
Niin pitkään kuin tekijänoikeuskeskustelu nojaa väärin premisseihin, se ei voi koskaan johtaa mihinkään yhtään sen enempää kuin keskustelu kiljun keittämisen laillisuudesta, jos kiljun keittämistä pidetään ampuma-aserikoksena. Argumentti, jonka lähtökohdat eivät pidä paikkaansa, on yksiselitteisesti virheellinen. Tämän vuoksi kaikki vapaata tiedostojen jakoa vastustavat argumentit, joissa oletetaan kopioinnin olevan varkaus, ovat automaattisesti virheellisiä. Erityisesti vapaan tiedostojen jaon vastustajien olisi hyvä ymmärtää tämä, jotta heidän argumenteillaan olisi jotain painoa.
Jotta tavaramerkin rekisteröinti voi pitää, on rekisteröitävän tavaramerkin oltava sellainen, että se ei ole jo yleisessä käytössä ja selvästi tunnistettavissa. Tämän vuoksi esimerkiksi rauhanmerkkiä ei voi rekisteröidä. The Pirate Bay'n logo on luonnollisesti ollut miljoonien ihmisten laillisessa käytössä useiden vuosien ajan, eikä se ole uusi juttu käytännössä kenellekään, joka on vähänkään enemmän harrastanut nettiä. Kärjistettynä The Pirate Bay'n laivan rekisteröimistä voi verrata siihen, että joku yrittäisi rekisteröidä tavaramerkikseen pentagrammin. Sandrys Handelin rekisteröimä kuva eroaa The Pirate Bay'n logosta siten, että The Pirate Bay'n nimi on kirjoitettu muotoon "The Piratebay" ja logon väri on hieman erilainen kuin alkuperäisessä.
Koska ihmiset ovat vahingoniloisia, on tämän uutisen seurauksena netissä levinnyt kulovalkean tavoin ilkkuminen siitä, miten yleensä voittajaksi selvinnyt The Pirate Bay sai kerrankin maistaa omaa lääkettään. Suomessa ainakin Aamulehti lähti tähän mukaan. Ainoa toki vaan se, että The Pirate Bay ei saanut maistaa omaa lääkettään, vaan tasan sitä samaa paskaa, jota sille on aikaisemminkin tarjoiltu; jakamisen, tiedon ja informaation rajoittamista oikeudellisin voimakeinoin.
Kuten The Pirate Bay'n filosofiaan kuuluu, The Pirate Bay'n logo on ollut vapaasti kenen tahansa käytössä. Logo on ollut The Pirate Bay'ssä saatavilla useissa erilaisissa skaalattavissa formaateissa, jotta sen käyttö ja jakaminen olisi helpompaa. Ainoa rajoitus on ollut se, että logoa ei saa käyttää siten, että se rajoittaa muiden vastaavaa oikeutta. Logon patentoiminen taas nimenomaan on tätä muiden vastaavan oikeuden rajoittamista, koska tällöin muita logoa käyttäviä vastaan voidaan ryhtyä oikeustoimiin. Asetelmaa voitaisiin verrata siihen, että homonvihaajat alkaisivat käyttää sateenkaarilogoa tunnuksenaan tai konservatiivit alkaisivat käyttää hampunlehteä kieltäessään hampun käyttämistä.
Sandrys Handelin toiminta on nimittäin täysin päinvastaista kuin The Pirate Bay'n toiminta. The Pirate Bay nimenomaan vastustaa nykyisiä jakamista rajoittavia järjestelmiä ja kannattaa vapaata jakamista. Tämän vuoksi se, että vapaasti jaossa ollut kuva rekisteröidään nykyisen vapaalle tiedonjaolle vihamielisen tavaramerkkijärjestelmän alle, on täysin vastoin The Pirate Bay'n ideologiaa. Siinä jokin vapaassa levityksessä ollut otetaan pois vapaasta levityksestä ja laitetaan rajoittavan säännöstelyn alaisuuteen. Kyse ei siis ole siitä, että Sandrys Handel olisi toiminut kuten The Pirate Bay, vaan siitä, että Sandrys Handelin toiminta on 180 astetta suorassa törmäyskurssissa The Pirate Bay'n toiminnan kanssa.
Muutenkin koko tapahtuneessa asiassa ja siihen tulleissa reaktioissa toistuu ymmärrysvirhe, jota ihmiset eivät ole vieläkään kokeneet tarpeelliseksi korjata omassa pienessä mielessään. Tämä ymmärrysvirhe on varastamisen ja kopioinnin onneton sotkeminen keskenään. Varastaminen ei ole sama asia kuin laiton kopiointi. Varastamisessa toiselta otetaan pois jotain ja siirretään se itselle. Kopioinnissa asia X jää toiselle, mutta tästä asiasta luodaan kokonaan uusi, alkuperäisen asian X kanssa identtinen kappale. Varkaudessa vanha asia viedään, kopioinnissa uusi asia luodaan.
Nimenomaan kopioinnin ja varastamisen perustavanlaatuisten erojen vuoksi The Pirate Bay'n Fredrik Neij, Gottfrid Svartholm Warg, Peter Sunde ja Carl Lundström eivät ole koskaan olleet oikeudessa varastamisesta. Koko The Pirate Bay'tä koskenut oikeudenkäynti keskittyi kysymykseen tekijänoikeuslain rikkomuksesta. Varkaus ja tekijänoikeusrikos sekä -rikkomus on kriminalisoitu lainsäädännössä erikseen juuri sen takia, että ne ovat eri asioita, eikä niitä voida rinnastaa toisiinsa. Varkaudella ja tekijänoikeusrikkomuksella ei ole juuri muuta tekemistä toistensa kanssa kuin se, että molemmat ovat nykyisen lainsäädännön kannalta rikoksia. Se, että ei osaa erottaa laitonta kopiointia ja varkautta toisistaan, on käytännössä sama kuin ei ymmärtäisi, että rattijuopumus ja ylinopeus ovat eri asioita.
Järkevä keskustelu tiedostojen jakamisesta, sen moraalisesta oikeutuksesta ja siitä, tuleeko lakia muuttaa ja jos tulee, niin mihin suuntaan sitä tulee muuttaa, ei ole mahdollista ennen kuin ihmiset ymmärtävät, mistä koko asiassa keskustellaan. Jos ihmiset puhuvat tekijänoikeuksien loukkaamisesta varkautena, muuttuu koko keskustelu merkityksettömäksi, sillä se ei enää koske koko sitä asiaa, mistä tiedostojen jakamisessa ja kopioinnissa on kyse. Kun kopiointia väitetään varkaudeksi, ei puhuta asiasta, vaan asian vierestä.
Niin pitkään kuin tekijänoikeuskeskustelu nojaa väärin premisseihin, se ei voi koskaan johtaa mihinkään yhtään sen enempää kuin keskustelu kiljun keittämisen laillisuudesta, jos kiljun keittämistä pidetään ampuma-aserikoksena. Argumentti, jonka lähtökohdat eivät pidä paikkaansa, on yksiselitteisesti virheellinen. Tämän vuoksi kaikki vapaata tiedostojen jakoa vastustavat argumentit, joissa oletetaan kopioinnin olevan varkaus, ovat automaattisesti virheellisiä. Erityisesti vapaan tiedostojen jaon vastustajien olisi hyvä ymmärtää tämä, jotta heidän argumenteillaan olisi jotain painoa.
torstai 12. marraskuuta 2009
Ilmastonmuutoshysteria on kehnoa ekologisuutta
Olen skeptinen ilmastonmuutoshulabaloota kohtaan. En tiedä, onko ilmastonmuutos ihmisen aiheuttama, enkä aio edes esittää, että minulla on tieteellistä pätevyyttä sanoa asiasta myöskään mitään lopullista, kun jopa tutkijayhteisön keskuudessa asiasta on eriäviä mielipiteitä laidasta laitaan. Asiasta ei ole tieteellistä konsensusta. Sen kuitenkin tiedän, että ne tahot, jotka eniten ilmastonmuutoksesta hyötyvät, ovat eniten pelottelemassa ilmastonmuutoksella. Esimerkiksi Al Gore on saanut ilmastonmuutospropagandallaan sekä Oscarin että Nobelin, mikä jo sinällään on saavutus. Tämän lisäksi hänestä todennäköisesti tulee ensimmäinen ilmastonmuutosmiljardööri. Aika hyvin.
Ilmastoskeptisyydestäni huolimatta olen sitä mieltä, että ihmisen tulisi rajoittaa saastuttamistaan ja roskaamistaan huomattavasti. Sillä, tapahtuuko ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamana vai ei, ei ole mitään väliä tämän kannalta. Jos ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on totta, saastutuksen ja kulutuksen rajoituksella voidaan ehkä ehkäistä sitä. Jos se ei ole totta, saadaan pahimmassakin tapauksessa vähän puhtaampi ja mukavampi maapallo, jonka resursseista on käytetty pienempi määrä. Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on ekologisemman elämäntavan kannalta täysin turha pointti. Ihminen saastuttaa pirusti riippumatta ilmastonmuutoksesta.
Asiaa voidaan selventää myös Aristotelesin semioottisella neliöllä, josta löytyy hyvä selvitys JouTubesta. Käyn sen tässä läpi pähkinänkuoressa, koska YouTuben puhuvia päitä on tylsä katsoa. Argumentin pohjana on se, että emme voi vaikuttaa siihen, onko ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos totta vai ei. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, että toimimmeko ekologisesti vai emme. Joten se, mitä tulee tehdä, on vertailla, mitä missäkin skenaariossa tapahtuu.
Skenaario A) Jos toimimme ekologisemmin, ja ilmastonmuutos on totta, ilmastonmuutos saadaan ehkä pysäytettyä ja globaali katastrofi vältettyä.
Skenaario B) Jos toimimme ekologisemmin, ja ilmastonmuutos ei ole totta, rahaa menee turhaan, mutta saamme ehkä vähän siistimmän maapallon.
Skenaario C) Jos emme toimi ekologisemmin, ja ilmastonmuutos on totta, seuraa siitä pakolaisongelma, ekologinen katastrofi ja ekonominen romahdus (johon sisältyy luonnollisesti rahan meneminen).
Skenaario D) Jos emme toimi ekologisemmin, ja ilmastonmuutos ei ole totta, meillä säästyy rahaa.
Ohessa aiheesta piirtämäni laadukas ja äärimmäisen tieteellinen kaavio:
Jokainen ymmärtänee, miksi ekologisemmin toimiminen on tämän argumentin kannalta järkevämpää kuin se, että ei toimita. Riskit toimimatta jättämisessä ovat huomattavasti suuremmat kuin hyödyt, jota siitä voidaan saavuttaa. Vastaavasti riskit toimimisesta ovat minimaaliset siitä mahdollisesti saavutettavaan hyötyyn nähden.
Eli järkevintä on keskustella siitä, mitä pitäisi tehdä, eikä siitä, pitääkö tehdä jotain vai ei. Myöskin ilmastonmuutos tieteellisenä kysymyksenä, epäselvänä ja epävarmana, on erotettava ekologisuudesta poliittisena kysymyksenä. Oma näkemykseni on, että se, mitä ei pidä tehdä, on asettaa hiilidioksidiveroja tai myydä ilmastokrediittejä, joiden avulla rikkaat voivat ostaa itselleen puhtaan omatunnon ajellessaan lentokoneilla ja saastuttaessaan tasan saman verran kuin ennen. Hiilidioksidiverot merkitsevät käytännössä sitä, että hallitsijaluokalle annetaan lisää oikeuksia kähmiä rahaa kansalaisten lompakosta verukkeella, jonka pätevyys ei ole varma. Ilmastokrediitit taas ovat puhtaasti aneita. Riippumatta siitä, ostetaanko niitä vai ei, saastutusta aiheutuu saman verran. Toiseksi ainoastaan sillä globaalilla luokalla, joka kuluttaa eniten, on ylipäätään realistisia mahdollisuuksia käyttää niitä. Ilmastokrediiteissä on taas vaihteeksi ajettu panssarivaunulla päin puuta.
Se, mitä meikän mielestä tulee tehdä, on pyrkiä kehittämään uusia, mahdollisimman saasteettomia energiamuotoja ja pyrkiä hillitsemään väestönkasvua erityisesti kehitysmaissa kouluttamalla kehitysmaiden ihmisiä, ennen kaikkea naisia. Jos kaikki ilmastonmuutoshypeen käytetyt varat suunnattaisiin suoraan esimerkiksi fuusioenergian tutkimiseksi ja kehittämiseksi ihmiskunnan kannalta käyttökelpoisiksi sovelluksiksi, saataisiin noille rahoille huomattavasti enemmän vastinetta sekä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi että laajemmin myös mahdollisen tulevan energiakriisin ratkaisemiseksi. Erilaisilla hiilidioksidiveroilla pyritään siirtämään vastuuta pois ihmisen elämäntavoista valtiolle ja valtioiden vastuullisuus nyt tunnetaan. Valtio on pohjimmiltaan kuin yritys, joka voi pyöriä vuodesta toiseen kymmeniä miljardeja euroja tappiolla, ja jonka johtokunta voi itse määritellä vapaasti vailla mitään tulosvastuuta.
Koko ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on pöhkö argumentti. Parhaimmillaan se on täysin turha perustelemaan ekologista toimintaa. Pahimmillaan se toimii tekosyynä byrokratialle kasvaa ja rahoittaa kasvunsa perusteettomilla verovaroilla, sekä asiana, joka siirtää huomiota pois muista ekologisista kysymyksistä, jotka voivat olla tärkeämpiä kuin se, kuinka paljon ilmastokrediittejä minkäkin komitean suihkukonematkoja varten pitää hankkia.
Ilmastoskeptisyydestäni huolimatta olen sitä mieltä, että ihmisen tulisi rajoittaa saastuttamistaan ja roskaamistaan huomattavasti. Sillä, tapahtuuko ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamana vai ei, ei ole mitään väliä tämän kannalta. Jos ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on totta, saastutuksen ja kulutuksen rajoituksella voidaan ehkä ehkäistä sitä. Jos se ei ole totta, saadaan pahimmassakin tapauksessa vähän puhtaampi ja mukavampi maapallo, jonka resursseista on käytetty pienempi määrä. Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on ekologisemman elämäntavan kannalta täysin turha pointti. Ihminen saastuttaa pirusti riippumatta ilmastonmuutoksesta.
Asiaa voidaan selventää myös Aristotelesin semioottisella neliöllä, josta löytyy hyvä selvitys JouTubesta. Käyn sen tässä läpi pähkinänkuoressa, koska YouTuben puhuvia päitä on tylsä katsoa. Argumentin pohjana on se, että emme voi vaikuttaa siihen, onko ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos totta vai ei. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, että toimimmeko ekologisesti vai emme. Joten se, mitä tulee tehdä, on vertailla, mitä missäkin skenaariossa tapahtuu.
Skenaario A) Jos toimimme ekologisemmin, ja ilmastonmuutos on totta, ilmastonmuutos saadaan ehkä pysäytettyä ja globaali katastrofi vältettyä.
Skenaario B) Jos toimimme ekologisemmin, ja ilmastonmuutos ei ole totta, rahaa menee turhaan, mutta saamme ehkä vähän siistimmän maapallon.
Skenaario C) Jos emme toimi ekologisemmin, ja ilmastonmuutos on totta, seuraa siitä pakolaisongelma, ekologinen katastrofi ja ekonominen romahdus (johon sisältyy luonnollisesti rahan meneminen).
Skenaario D) Jos emme toimi ekologisemmin, ja ilmastonmuutos ei ole totta, meillä säästyy rahaa.
Ohessa aiheesta piirtämäni laadukas ja äärimmäisen tieteellinen kaavio:
Jokainen ymmärtänee, miksi ekologisemmin toimiminen on tämän argumentin kannalta järkevämpää kuin se, että ei toimita. Riskit toimimatta jättämisessä ovat huomattavasti suuremmat kuin hyödyt, jota siitä voidaan saavuttaa. Vastaavasti riskit toimimisesta ovat minimaaliset siitä mahdollisesti saavutettavaan hyötyyn nähden.
Eli järkevintä on keskustella siitä, mitä pitäisi tehdä, eikä siitä, pitääkö tehdä jotain vai ei. Myöskin ilmastonmuutos tieteellisenä kysymyksenä, epäselvänä ja epävarmana, on erotettava ekologisuudesta poliittisena kysymyksenä. Oma näkemykseni on, että se, mitä ei pidä tehdä, on asettaa hiilidioksidiveroja tai myydä ilmastokrediittejä, joiden avulla rikkaat voivat ostaa itselleen puhtaan omatunnon ajellessaan lentokoneilla ja saastuttaessaan tasan saman verran kuin ennen. Hiilidioksidiverot merkitsevät käytännössä sitä, että hallitsijaluokalle annetaan lisää oikeuksia kähmiä rahaa kansalaisten lompakosta verukkeella, jonka pätevyys ei ole varma. Ilmastokrediitit taas ovat puhtaasti aneita. Riippumatta siitä, ostetaanko niitä vai ei, saastutusta aiheutuu saman verran. Toiseksi ainoastaan sillä globaalilla luokalla, joka kuluttaa eniten, on ylipäätään realistisia mahdollisuuksia käyttää niitä. Ilmastokrediiteissä on taas vaihteeksi ajettu panssarivaunulla päin puuta.
Se, mitä meikän mielestä tulee tehdä, on pyrkiä kehittämään uusia, mahdollisimman saasteettomia energiamuotoja ja pyrkiä hillitsemään väestönkasvua erityisesti kehitysmaissa kouluttamalla kehitysmaiden ihmisiä, ennen kaikkea naisia. Jos kaikki ilmastonmuutoshypeen käytetyt varat suunnattaisiin suoraan esimerkiksi fuusioenergian tutkimiseksi ja kehittämiseksi ihmiskunnan kannalta käyttökelpoisiksi sovelluksiksi, saataisiin noille rahoille huomattavasti enemmän vastinetta sekä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi että laajemmin myös mahdollisen tulevan energiakriisin ratkaisemiseksi. Erilaisilla hiilidioksidiveroilla pyritään siirtämään vastuuta pois ihmisen elämäntavoista valtiolle ja valtioiden vastuullisuus nyt tunnetaan. Valtio on pohjimmiltaan kuin yritys, joka voi pyöriä vuodesta toiseen kymmeniä miljardeja euroja tappiolla, ja jonka johtokunta voi itse määritellä vapaasti vailla mitään tulosvastuuta.
Koko ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on pöhkö argumentti. Parhaimmillaan se on täysin turha perustelemaan ekologista toimintaa. Pahimmillaan se toimii tekosyynä byrokratialle kasvaa ja rahoittaa kasvunsa perusteettomilla verovaroilla, sekä asiana, joka siirtää huomiota pois muista ekologisista kysymyksistä, jotka voivat olla tärkeämpiä kuin se, kuinka paljon ilmastokrediittejä minkäkin komitean suihkukonematkoja varten pitää hankkia.
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Maahanmuutto ja ministeritason korruptio
Suomi ottaa päivittäin askeleen kohti kieroutunutta oligarkiaa, jossa valtio muuttuu lähinnä järjestelmäksi, jonka tarkoituksena on siirtää varallisuutta pois kansalaisilta hallitsevan eliitin ja heidän lähipiirinsä taskuun. Tapa, miten oligarkia pyritään saamaan aikaiseksi, on tuttu. Siihen kuuluu julkisen vallan painostusta, hämäriä sopimuksia ja korruptiota. Kaikki tämä pyritään piilottamaan valheiden alle. Valheet eivät ole kuitenkaan järin hyvä piilopaikka, sillä kun niitä vähän päältä rapsuttaa, paljastuu alta kasa sontaa.
Seuraavassa on pieni ote Kokoomuksen sisäministeri Anne Holmlundin Etelä-Suomen päällystöpäivillä Espoossa pitämästä puheesta; "Turvapaikanhakijoiden määrä on viime vuosina noussut voimakkaasti ja turvapaikkahakemusten käsittelyajat ovat pidentyneet. Turvallisuusviranomaisten kannalta keskeinen haaste on maahanmuuttovastaisuuden vähentäminen ja rasismirikosten ennaltaehkäisy."
Maahanmuutto on poliittisten päättäjien tekemä tietoinen valinta. Maahanmuuttaja on ihminen, joka on tullut maahan. Sana "maahanmuuttovastaisuuden" on tämän vuoksi äärimmäisen olennainen. Maahanmuuttovastaisuus ei nimittäin eroa esimerkiksi "ydinvoimavastaisuudesta" tai "veronkorotusvastaisuudesta". Ministeri Holmlund kehottaa puheessaan viranomaisia eksplisiittisesti toimimaan hallituksen ajaman politiikan vastustuksen vähentämiseksi. Asiaa ei edes yritetä peitellä tai kierrellä puhumalla "maahanmuuttajavastaisuudesta", vaan Holmlund toteaa yksiselitteisesti asiassa olevan kyse maahanmuuton vastaisuudesta. Ihmisten mielipiteiden kaitseminen ei luonnollisestikaan kuulu poliisien toimenkuvaan, mutta tämä ei Anne Holmlundia estä.
Nykyisessä humanitaarisen maahanmuuton politiikassa ei ole todellisuudessa kyse hädänalaisten auttamisesta, minkä voi huomata yksinkertaisella laskutoimituksella. Sisäasiainministeriön maahanmuuttojohtajan Sirkku Päivärinteen mukaan yhden alaikäiseksi ilmoittautuneen turvapaikka maksaa valtiolle noin 57 000 euroa. Kirkon ulkomaanavun mukaan yhden kehitysmaalaisen lukutaito maksaa 100 euroa. Yhden turvapaikan hinnalla voidaan siis opettaa 570 ihmistä lukemaan. Lukutaito kestää läpi koko elämän, mutta turvapaikka ainoastaan yhden vuoden. Lukutaito myös auttaa suoraan maata, jossa ihmiset kärsivät. Maahanmuutto tuosta maasta pois ei.
Unicefin mukaan poliorokote maksaa 1,3 euroa kymmentä lasta kohti. Yhden alaikäiseksi ilmoittautuneen turvapaikan kustannuksilla saadaan siis 438 460 lasta rokotettua poliota vastaan. Tuhkarokkoa vastaan samalla rahalla saadaan rokotettua 285 000 lasta. Puhtaasti hinnan ja hyödyn suhteita vertailemalla huomaa, että humanitaarinen maahanmuutto on äärimmäisen kustannustehoton tapa auttaa yhtään ketään, ja että samalla rahalla voidaan saada aikaiseksi paljon enemmän hyvää kuin nykyisillä metodeilla.
Tästä herää luonnollisesti kysymys, että minkä vuoksi koko humanitaarista maahanmuuttoa sitten ylipäätään harrastetaan, kun se ei tosiasiallisesti juurikaan auta ihmisiä. Jos ei ole varma, miksi jotain tehdään, on hyvä katsoa, ketkä siitä hyötyvät. MTV3:n mukaan Anne Holmlundilla oli vuoden 2008 helmikuussa yli 700 000 euroa velkaa. Jopa ministerin palkkatasoon verrattuna tämä on erittäin paljon. Ministeri Holmlundin veli on kiinteistöyrittäjä Ilkka Holmlund. Satakunnan kansa uutisoi viime huhtikuussa, miten Ilkka Holmlundin sijoittajaryhmä pyrkii perustamaan yhden Suomen suurimmista vastaanottokeskuksista Harjavaltaan lähelle Satakuntaa.
Vastaanottokeskukset ovat tuottavaa bisnestä. Valtio maksaa vastaanottokeskuksista koituvat kulut. Yksityiset kiinteistönomistajat, jotka vuokraavat kiinteistöjään vastaanottokeskuksiksi, ovat käytännössä vailla minkäänlaista pelkoa bisneksensä loppumisesta niin pitkään kuin Suomeen tulee lisää maahanmuuttajia, joilla on tarvetta vastaanottokeskuksille. Vastaanottokeskuksen pyörittäminen on liiketoimintaa, josta ei seuraa sen harjoittajalle minkäänlaisia riskejä niin pitkään kuin poliitikot harjoittavat nykyisenkaltaista maahanmuuttopolitiikkaa.
"Valtion varat" on itsessään harhaanjohtava termi. Valtion rahoissa on todellisuudessa kyse valtion kansalaisten verovaroista, joita kerätään valtion kansalaisten etujen ajamiseksi. Tämä merkitsee sitä, että valtio ei todellisuudessa käytä omia rahojaan, vaan veronmaksajien rahoja. Kun valtio vuokraa yksityiseltä kiinteistönomistajalta kiinteistön vastaanottokeskusta varten, se tekee tämän veronmaksajien rahoilla. Se, että Anne Holmlund kehottaa poliisia toimiin maahanmuuttovastaisten mielipiteiden kitkemiseksi, merkitsee sitä, että hän kehottaa poliisia toimiin kitkeäkseen vastustusta politiikalle, jonka vuoksi valtio siirtää hänen veljensä omistamalle yritykselle satoja tuhansia euroja veronmaksajien rahoja vuosittain. Joskus hyvä veli -järjestelyt ovat kirjaimellisia.
Nykyinen poliittinen ilmapiiri on se, että käytännössä vähintään kerran viikossa paljastuu jotain uutta korruptioon viittaavaa. Tästä huolimatta joillakin ihmisillä elää usko, että kun poliitikot väittävät tahtovansa auttaa ihmisiä, poliitikot myös toimivat puheidensa mukaisesti. Yleensä poliitikot eivät kuitenkaan tee näin, vaan kyse on lähinnä retoriikasta - sanoista ja kuumasta ilmasta. Se, että ihmiset uskovat poliitikkoja, ei ole varsinaisesti ihmisten vika, koska suuri osa ihmisistä on sen verran hyviä tyyppejä, että lähimmäisten auttaminen tuntuu heistä luonnolliselta ja normaalilta ajatukselta. Valtaan kuitenkin sisältyy se piirre, että se korruptoi, ja mitä vähemmän sitä valvotaan, sitä likaisemmaksi peli menee.
Lisää tietoja:
Octavius aiheesta
Seuraavassa on pieni ote Kokoomuksen sisäministeri Anne Holmlundin Etelä-Suomen päällystöpäivillä Espoossa pitämästä puheesta; "Turvapaikanhakijoiden määrä on viime vuosina noussut voimakkaasti ja turvapaikkahakemusten käsittelyajat ovat pidentyneet. Turvallisuusviranomaisten kannalta keskeinen haaste on maahanmuuttovastaisuuden vähentäminen ja rasismirikosten ennaltaehkäisy."
Maahanmuutto on poliittisten päättäjien tekemä tietoinen valinta. Maahanmuuttaja on ihminen, joka on tullut maahan. Sana "maahanmuuttovastaisuuden" on tämän vuoksi äärimmäisen olennainen. Maahanmuuttovastaisuus ei nimittäin eroa esimerkiksi "ydinvoimavastaisuudesta" tai "veronkorotusvastaisuudesta". Ministeri Holmlund kehottaa puheessaan viranomaisia eksplisiittisesti toimimaan hallituksen ajaman politiikan vastustuksen vähentämiseksi. Asiaa ei edes yritetä peitellä tai kierrellä puhumalla "maahanmuuttajavastaisuudesta", vaan Holmlund toteaa yksiselitteisesti asiassa olevan kyse maahanmuuton vastaisuudesta. Ihmisten mielipiteiden kaitseminen ei luonnollisestikaan kuulu poliisien toimenkuvaan, mutta tämä ei Anne Holmlundia estä.
Nykyisessä humanitaarisen maahanmuuton politiikassa ei ole todellisuudessa kyse hädänalaisten auttamisesta, minkä voi huomata yksinkertaisella laskutoimituksella. Sisäasiainministeriön maahanmuuttojohtajan Sirkku Päivärinteen mukaan yhden alaikäiseksi ilmoittautuneen turvapaikka maksaa valtiolle noin 57 000 euroa. Kirkon ulkomaanavun mukaan yhden kehitysmaalaisen lukutaito maksaa 100 euroa. Yhden turvapaikan hinnalla voidaan siis opettaa 570 ihmistä lukemaan. Lukutaito kestää läpi koko elämän, mutta turvapaikka ainoastaan yhden vuoden. Lukutaito myös auttaa suoraan maata, jossa ihmiset kärsivät. Maahanmuutto tuosta maasta pois ei.
Unicefin mukaan poliorokote maksaa 1,3 euroa kymmentä lasta kohti. Yhden alaikäiseksi ilmoittautuneen turvapaikan kustannuksilla saadaan siis 438 460 lasta rokotettua poliota vastaan. Tuhkarokkoa vastaan samalla rahalla saadaan rokotettua 285 000 lasta. Puhtaasti hinnan ja hyödyn suhteita vertailemalla huomaa, että humanitaarinen maahanmuutto on äärimmäisen kustannustehoton tapa auttaa yhtään ketään, ja että samalla rahalla voidaan saada aikaiseksi paljon enemmän hyvää kuin nykyisillä metodeilla.
Tästä herää luonnollisesti kysymys, että minkä vuoksi koko humanitaarista maahanmuuttoa sitten ylipäätään harrastetaan, kun se ei tosiasiallisesti juurikaan auta ihmisiä. Jos ei ole varma, miksi jotain tehdään, on hyvä katsoa, ketkä siitä hyötyvät. MTV3:n mukaan Anne Holmlundilla oli vuoden 2008 helmikuussa yli 700 000 euroa velkaa. Jopa ministerin palkkatasoon verrattuna tämä on erittäin paljon. Ministeri Holmlundin veli on kiinteistöyrittäjä Ilkka Holmlund. Satakunnan kansa uutisoi viime huhtikuussa, miten Ilkka Holmlundin sijoittajaryhmä pyrkii perustamaan yhden Suomen suurimmista vastaanottokeskuksista Harjavaltaan lähelle Satakuntaa.
Vastaanottokeskukset ovat tuottavaa bisnestä. Valtio maksaa vastaanottokeskuksista koituvat kulut. Yksityiset kiinteistönomistajat, jotka vuokraavat kiinteistöjään vastaanottokeskuksiksi, ovat käytännössä vailla minkäänlaista pelkoa bisneksensä loppumisesta niin pitkään kuin Suomeen tulee lisää maahanmuuttajia, joilla on tarvetta vastaanottokeskuksille. Vastaanottokeskuksen pyörittäminen on liiketoimintaa, josta ei seuraa sen harjoittajalle minkäänlaisia riskejä niin pitkään kuin poliitikot harjoittavat nykyisenkaltaista maahanmuuttopolitiikkaa.
"Valtion varat" on itsessään harhaanjohtava termi. Valtion rahoissa on todellisuudessa kyse valtion kansalaisten verovaroista, joita kerätään valtion kansalaisten etujen ajamiseksi. Tämä merkitsee sitä, että valtio ei todellisuudessa käytä omia rahojaan, vaan veronmaksajien rahoja. Kun valtio vuokraa yksityiseltä kiinteistönomistajalta kiinteistön vastaanottokeskusta varten, se tekee tämän veronmaksajien rahoilla. Se, että Anne Holmlund kehottaa poliisia toimiin maahanmuuttovastaisten mielipiteiden kitkemiseksi, merkitsee sitä, että hän kehottaa poliisia toimiin kitkeäkseen vastustusta politiikalle, jonka vuoksi valtio siirtää hänen veljensä omistamalle yritykselle satoja tuhansia euroja veronmaksajien rahoja vuosittain. Joskus hyvä veli -järjestelyt ovat kirjaimellisia.
Nykyinen poliittinen ilmapiiri on se, että käytännössä vähintään kerran viikossa paljastuu jotain uutta korruptioon viittaavaa. Tästä huolimatta joillakin ihmisillä elää usko, että kun poliitikot väittävät tahtovansa auttaa ihmisiä, poliitikot myös toimivat puheidensa mukaisesti. Yleensä poliitikot eivät kuitenkaan tee näin, vaan kyse on lähinnä retoriikasta - sanoista ja kuumasta ilmasta. Se, että ihmiset uskovat poliitikkoja, ei ole varsinaisesti ihmisten vika, koska suuri osa ihmisistä on sen verran hyviä tyyppejä, että lähimmäisten auttaminen tuntuu heistä luonnolliselta ja normaalilta ajatukselta. Valtaan kuitenkin sisältyy se piirre, että se korruptoi, ja mitä vähemmän sitä valvotaan, sitä likaisemmaksi peli menee.
Lisää tietoja:
Octavius aiheesta
torstai 22. lokakuuta 2009
Adressi kansalaisuuslaista
Osoitteessa http://www.adressit.com/kansalaisuuslaki voi käydä täyttämässä adressin, jossa vaaditaan kansanäänestystä tuloillaan olevasta kansalaisuuslaista. Kuten nykyään on tapana, tätäkään kansalaisuuslakia ei ole erityisen paljoa käsitelty mediassa, eikä valtio ole juuri tiedottanut siitä. Kysymyksessä on vanhaa kunnon salakähmäistä lainvalmistelua, josta ei juuri kansan kanssa neuvotella.
Päättäjien mielestä demokratia nimittäin toteutuu ainoastaan kerran neljässä vuodessa. Heille kyse ei ole kansanvallasta, vaan muodollisesta rituaalista, jossa jumalan suoma ote vallasta vahvistetaan rahvaalle esitettävässä näytelmässä, jossa on tarjolla leipää ja sirkushuveja. Vaaleissa vallanpitäjät maalaavat itsestään hyviksiä ja toisista pahiksia ja esittävät käsityksiä asioista, joista he eivät tiedä, ja lupauksia, joita he eivät aiokaan pitää. Henkilövaaleissa kansalla ei ole mahdollisuutta lausua mielipidettään mistään, mitä päättäjät eivät itse ota osaksi keskustelua.
Ydinongelma uudessa laissa on kansalaisuuteen vaadittavien kielitaitovaatimusten laskeminen. Vaatimusten laskeminen tulee väistämättä myös laskemaan tosiasiallista kielitaitoa, mikä puolestaan tulee väistämättä aiheuttamaan entistä enemmän sopeutumisongelmia. Jo tällä hetkellä kielitaito on merkittävä ongelma, sillä jopa osa Suomessa syntyneistä maahanmuuttajaperheiden lapsista ei osaa kouluiässä suomea tai ruotsia. Suomessa on siis jo nyt Suomen kansalaisten vähemmistö, joka ei osaa kumpaakaan synnyinmaansa kielistä. Kieli on äärimmäisen tärkeää maassa pärjäämiselle, eikä sen osaamisesta tule tinkiä.
Harva asia on kansakunnan kannalta yhtä olennainen kuin se, kenellä ylipäätään on oikeus saada kansalaisuus. Kansalaisuus ja sen myöntäminen on YK:n vahvistaman kansallisen itsemääräämisoikeuden perusta ja jakamaton ydin. Siinä on kyse siitä, ketkä kuuluvat mainitun autonomian piiriin ja mitä tällä autonomialla ylipäätään tarkoitetaan. Nykyisenkaltaisessa "edustuksellisessa" demokratiassa tämä päätös ei kuulu kansalaisille, vaan ministeriöille ja niissä työskenteleville virkamiehille, jotka erilaiset lait tosiasiallisesti valmistelevat.
Vaikka Suomen perustuslaki ei annakaan mahdollisuutta järjestää sitovia kansanäänestyksiä, vaan ainoastaan neuvoa-antavia sellaisia, ei edes sitova kansanäänestys ole juridisesti mahdottomuus. Eduskunta voisi teoriassa säätää tiettyä asiaa koskevasta kansanäänestyksestä lain, joka säädettäisiin perustuslain säätämisjärjestyksessä poikkeuslakina. Todennäköisesti näin ei tule käymään, mutta jo pelkästään se, että kansa tiedostaa, että valta on todellisuudessa heillä ja vain heillä, on ajamisen arvoinen asia. Myös päättäjien on ymmärrettävä, että heillä ei ole lainkaan todellista valtaa, vaan heidän valtansa on puhtaasti illuusio. Tämän vuoksi toivon, että mahdollisimman moni allekirjoittaa adressin.
Päättäjien mielestä demokratia nimittäin toteutuu ainoastaan kerran neljässä vuodessa. Heille kyse ei ole kansanvallasta, vaan muodollisesta rituaalista, jossa jumalan suoma ote vallasta vahvistetaan rahvaalle esitettävässä näytelmässä, jossa on tarjolla leipää ja sirkushuveja. Vaaleissa vallanpitäjät maalaavat itsestään hyviksiä ja toisista pahiksia ja esittävät käsityksiä asioista, joista he eivät tiedä, ja lupauksia, joita he eivät aiokaan pitää. Henkilövaaleissa kansalla ei ole mahdollisuutta lausua mielipidettään mistään, mitä päättäjät eivät itse ota osaksi keskustelua.
Ydinongelma uudessa laissa on kansalaisuuteen vaadittavien kielitaitovaatimusten laskeminen. Vaatimusten laskeminen tulee väistämättä myös laskemaan tosiasiallista kielitaitoa, mikä puolestaan tulee väistämättä aiheuttamaan entistä enemmän sopeutumisongelmia. Jo tällä hetkellä kielitaito on merkittävä ongelma, sillä jopa osa Suomessa syntyneistä maahanmuuttajaperheiden lapsista ei osaa kouluiässä suomea tai ruotsia. Suomessa on siis jo nyt Suomen kansalaisten vähemmistö, joka ei osaa kumpaakaan synnyinmaansa kielistä. Kieli on äärimmäisen tärkeää maassa pärjäämiselle, eikä sen osaamisesta tule tinkiä.
Harva asia on kansakunnan kannalta yhtä olennainen kuin se, kenellä ylipäätään on oikeus saada kansalaisuus. Kansalaisuus ja sen myöntäminen on YK:n vahvistaman kansallisen itsemääräämisoikeuden perusta ja jakamaton ydin. Siinä on kyse siitä, ketkä kuuluvat mainitun autonomian piiriin ja mitä tällä autonomialla ylipäätään tarkoitetaan. Nykyisenkaltaisessa "edustuksellisessa" demokratiassa tämä päätös ei kuulu kansalaisille, vaan ministeriöille ja niissä työskenteleville virkamiehille, jotka erilaiset lait tosiasiallisesti valmistelevat.
Vaikka Suomen perustuslaki ei annakaan mahdollisuutta järjestää sitovia kansanäänestyksiä, vaan ainoastaan neuvoa-antavia sellaisia, ei edes sitova kansanäänestys ole juridisesti mahdottomuus. Eduskunta voisi teoriassa säätää tiettyä asiaa koskevasta kansanäänestyksestä lain, joka säädettäisiin perustuslain säätämisjärjestyksessä poikkeuslakina. Todennäköisesti näin ei tule käymään, mutta jo pelkästään se, että kansa tiedostaa, että valta on todellisuudessa heillä ja vain heillä, on ajamisen arvoinen asia. Myös päättäjien on ymmärrettävä, että heillä ei ole lainkaan todellista valtaa, vaan heidän valtansa on puhtaasti illuusio. Tämän vuoksi toivon, että mahdollisimman moni allekirjoittaa adressin.
tiistai 13. lokakuuta 2009
Esimerkkejä valtionvelan visualisoimiseksi
Suomen Valtiokonttorin mukaan Suomella on vuonna 2009 valtionvelkaa 58,9 miljardia euroa. Se, millaisesta summasta on kyse, ei yleensä aukea helposti ihmisille. Ihmistä ei ole luotu käsittelemään niin suuria lukuja kuin tuhannet miljoonat. Älyllisesti on vielä kohtuullisen helppo ymmärtää, miten suuri määrä miljardi on, mutta intuitiivisesti ihmisellä ei kuitenkaan juuri ole siihen kykyä. Metsästäjä-keräilijälle noin suurien lukujen arvioinnista ei ole ollut käytännössä mitään hyötyä, eikä sen ole koskaan sen vuoksi tarvinnut kehittyä ihmiselle.
Huomasin itse tämän viime viikonloppuna, kun rupattelin erään tyypin kanssa niitä ja näitä, ja keskustelussa tuli sitten esille klassinen "onhan Suomella varaa"-väite. Luonnollisestikaan Suomella ei oikeasti ole varaa, vaan Suomi on hyvin pahasti kusessa. Ajattelin demonstroida, miten pahasti Suomi onkaan kusessa tekemällä pientä vertailua ja antamalla muutamia esimerkkejä.
Miljardin sekunnin kulumiseen menee aikaa 31 vuotta ja kahdeksan kuukautta. 58,9 miljardin sekunnin kulumiseen menee aikaa noin 1865 vuotta. Lotossa jaetaan noin 2 miljoonaa euroa voittoja joka viikko. Jos jokainen Suomen lottovoittaja pistäisi voittonsa valtionvelan maksuun, kestäisi noin 567 vuotta, jotta velka olisi maksettu. Suomen valtionvelan summalla voisi ostaa 2,356 miljoonaa kiloa kultaa, jos kullan hinta olisi noin 25 euroa gramma. 15 egee gramma maksavaa kannabiksen kukkaa Suomen valtionvelan summalla saisi ostettua noin 3 926 tonnia, eli suurin piirtein saman verran kuin Otaniemen teekkareilla meni Amsterdamin reissulla. World of Warcraft -peliaikaa valtionvelka kustantaisi 327 miljoonaa vuotta. Suomen valtionvelan summalla saisi ostettua jokaiselle maailman asukkaalle kerrosaterian Hesestä ja vielä pehmiksen päälle.
Suomen sotakorvaukset olivat noin neljä miljardia euroa, jos määrää arvioidaan vuoden 2003 rahan arvon mukaan. Suomen valtionvelka vuonna 2009 oli siis 14,7 kertaa enemmän kuin sotakorvaukset. Sotakorvaukset saatiin maksettua pois noin kahdeksassa vuodessa. Jos oletetaan, että Suomen sotakorvaukset olisivat olleet saman verran kuin nykyinen valtionvelka, ja sitä olisi saatu maksettua pois samassa tahdissa kuin sotakorvauksia oikeasti saatiin maksettua, olisi Suomella kestänyt 117,6 vuotta saada sotakorvaukset maksettua. Sotakorvauksia maksettaisiin siis vielä vuonna 2061.
Vuosina 2005, 2006 ja 2007 Suomi sai lyhennettyä valtionvelkaa noin kaksi miljardia euroa per vuosi. Mikäli Suomi saisi lyhennettyä valtionvelkaa vastaavia määriä tulevaisuudessa, kestäisi valtionvelan maksamisessa takaisin 29,5 vuotta. Eli vielä viisi vuotta tämän päivän jälkeen syntyneet lapset maksavat työikäisinä velkaa, jota on käytetty vuosia ennen heidän syntymäänsä. Käytännössä asia ei tietenkään ole edes näin hyvin, vaan velkaantuminen tulee jatkumaan vielä vuosia tulevaisuuteen, mikäli jonkinlaista ihmettä ei tapahdu.
Jos valtionvelka jaetaan kaikkien Suomen asukkaiden kesken, se tekee yli 10 500 euroa jokaista Suomen asukasta kohti. Tämä merkitsee, että jokainen suomalainen vastasyntyneestä vauvasta vuosisadan ikäiseen veteraaniin on osaltaan velkaa pankeille, ulkomaille ja muille tahoille vuosimallin 2004 Nissan Primeran verran. Eilen syntyneellä naperolla Asikkalasta on autolaina, mutta ei autoa. Mahtaa vituttaa.
Yhden euron kolikon paksuus on noin 2,33 millimetriä. Jos 58,9 miljardia euroa olisivat kolikkoina vieri vierekkäin, olisi kolikkojonon pituus 137 237 kilometriä. Tämä kolikkojono yltäisi melkein kolme ja puoli kertaa maapallon ympäri. Suurin yksittäinen euromääräinen seteli, 500 euroa, on noin 0,1 millimetriä paksu. Jos 58,9 miljardia euroa olisivat 500 euron seteleinä ja nämä setelit laitettaisiin päällekkäin, olisi kasa yli kilometrin korkea.
Suurin koko maapallon historian aikana elänyt eläin, sinivalas, painaa noin 172 tonnia per yksilö. 58,9 miljardia euroa painaa kolikkoina noin 441 000 tonnia. Määrä painaa siis saman verran kuin 2563 sinivalasta, eli enemmän kuin koko Antarktiksella elää sinivalaita. Yksi tyrannosaurus rex painoi arviolta 6 tonnia, jolloin 58,9 miljardin eurokolikon massaan menee 73 500 tyrannosaurusta. Sivuhuomautuksena todettakoon, että tyrannosaurus rex on muuten emäkiho.
Edellä olevat esimerkit eivät kuitenkaan loppujen lopuksi kerro vielä olennaisinta nykyisestä valtionvelasta. Nimittäin hallitus on väläytellyt jopa 30 miljardin euron arvosta lisävelkaantumista Suomelle seuraavan kolmen vuoden aikana. Valtionvelka tulisi kasvamaan yli puolet sen nykyisestä määrästä pelkästään kolmessa vuodessa. Jos kuvitellaan mainittua kolikkojonoa, merkitsisi tämä jonon kasvamista noin 68 600 kilometrin vuosivauhtia. Tunnissa jono kasvaisi 7,8 kilometriä ja minuutissa yli 100 metriä. Sinä aikana, kun luit tämän lauseen, Suomi velkaantuu arviolta 1260 euroa. Tämä on se tahti, jolla Suomelle tällä hetkellä kertyy valtionvelkaa. Kun poliitikot puhuvat valtiontaloudesta, tätä he tarkoittavat.
Valtionvelassa on pohjimmiltaan kyse kahdesta asiasta. Ensinnäkin se on yli omien varojen elämistä, eli tuhlataan enemmän kuin tuotetaan. Toiseksi ja edelliseen liittyen tämä tuhlaus ei varsinaisesti koidu tuhlaajan ongelmaksi, vaan yleensä vasta tuhlaajan jälkeiset sukupolvet joutuvat maksumiehiksi. Valtionvelassa on kyse siitä, että tämän päivän ja huomisen lapset joutuvat käytännössä tekemään orjatyötä, jonka hedelmät heidän vanhempansa ovat korjanneet.
Huomasin itse tämän viime viikonloppuna, kun rupattelin erään tyypin kanssa niitä ja näitä, ja keskustelussa tuli sitten esille klassinen "onhan Suomella varaa"-väite. Luonnollisestikaan Suomella ei oikeasti ole varaa, vaan Suomi on hyvin pahasti kusessa. Ajattelin demonstroida, miten pahasti Suomi onkaan kusessa tekemällä pientä vertailua ja antamalla muutamia esimerkkejä.
Miljardin sekunnin kulumiseen menee aikaa 31 vuotta ja kahdeksan kuukautta. 58,9 miljardin sekunnin kulumiseen menee aikaa noin 1865 vuotta. Lotossa jaetaan noin 2 miljoonaa euroa voittoja joka viikko. Jos jokainen Suomen lottovoittaja pistäisi voittonsa valtionvelan maksuun, kestäisi noin 567 vuotta, jotta velka olisi maksettu. Suomen valtionvelan summalla voisi ostaa 2,356 miljoonaa kiloa kultaa, jos kullan hinta olisi noin 25 euroa gramma. 15 egee gramma maksavaa kannabiksen kukkaa Suomen valtionvelan summalla saisi ostettua noin 3 926 tonnia, eli suurin piirtein saman verran kuin Otaniemen teekkareilla meni Amsterdamin reissulla. World of Warcraft -peliaikaa valtionvelka kustantaisi 327 miljoonaa vuotta. Suomen valtionvelan summalla saisi ostettua jokaiselle maailman asukkaalle kerrosaterian Hesestä ja vielä pehmiksen päälle.
Suomen sotakorvaukset olivat noin neljä miljardia euroa, jos määrää arvioidaan vuoden 2003 rahan arvon mukaan. Suomen valtionvelka vuonna 2009 oli siis 14,7 kertaa enemmän kuin sotakorvaukset. Sotakorvaukset saatiin maksettua pois noin kahdeksassa vuodessa. Jos oletetaan, että Suomen sotakorvaukset olisivat olleet saman verran kuin nykyinen valtionvelka, ja sitä olisi saatu maksettua pois samassa tahdissa kuin sotakorvauksia oikeasti saatiin maksettua, olisi Suomella kestänyt 117,6 vuotta saada sotakorvaukset maksettua. Sotakorvauksia maksettaisiin siis vielä vuonna 2061.
Vuosina 2005, 2006 ja 2007 Suomi sai lyhennettyä valtionvelkaa noin kaksi miljardia euroa per vuosi. Mikäli Suomi saisi lyhennettyä valtionvelkaa vastaavia määriä tulevaisuudessa, kestäisi valtionvelan maksamisessa takaisin 29,5 vuotta. Eli vielä viisi vuotta tämän päivän jälkeen syntyneet lapset maksavat työikäisinä velkaa, jota on käytetty vuosia ennen heidän syntymäänsä. Käytännössä asia ei tietenkään ole edes näin hyvin, vaan velkaantuminen tulee jatkumaan vielä vuosia tulevaisuuteen, mikäli jonkinlaista ihmettä ei tapahdu.
Jos valtionvelka jaetaan kaikkien Suomen asukkaiden kesken, se tekee yli 10 500 euroa jokaista Suomen asukasta kohti. Tämä merkitsee, että jokainen suomalainen vastasyntyneestä vauvasta vuosisadan ikäiseen veteraaniin on osaltaan velkaa pankeille, ulkomaille ja muille tahoille vuosimallin 2004 Nissan Primeran verran. Eilen syntyneellä naperolla Asikkalasta on autolaina, mutta ei autoa. Mahtaa vituttaa.
Yhden euron kolikon paksuus on noin 2,33 millimetriä. Jos 58,9 miljardia euroa olisivat kolikkoina vieri vierekkäin, olisi kolikkojonon pituus 137 237 kilometriä. Tämä kolikkojono yltäisi melkein kolme ja puoli kertaa maapallon ympäri. Suurin yksittäinen euromääräinen seteli, 500 euroa, on noin 0,1 millimetriä paksu. Jos 58,9 miljardia euroa olisivat 500 euron seteleinä ja nämä setelit laitettaisiin päällekkäin, olisi kasa yli kilometrin korkea.
Suurin koko maapallon historian aikana elänyt eläin, sinivalas, painaa noin 172 tonnia per yksilö. 58,9 miljardia euroa painaa kolikkoina noin 441 000 tonnia. Määrä painaa siis saman verran kuin 2563 sinivalasta, eli enemmän kuin koko Antarktiksella elää sinivalaita. Yksi tyrannosaurus rex painoi arviolta 6 tonnia, jolloin 58,9 miljardin eurokolikon massaan menee 73 500 tyrannosaurusta. Sivuhuomautuksena todettakoon, että tyrannosaurus rex on muuten emäkiho.
Edellä olevat esimerkit eivät kuitenkaan loppujen lopuksi kerro vielä olennaisinta nykyisestä valtionvelasta. Nimittäin hallitus on väläytellyt jopa 30 miljardin euron arvosta lisävelkaantumista Suomelle seuraavan kolmen vuoden aikana. Valtionvelka tulisi kasvamaan yli puolet sen nykyisestä määrästä pelkästään kolmessa vuodessa. Jos kuvitellaan mainittua kolikkojonoa, merkitsisi tämä jonon kasvamista noin 68 600 kilometrin vuosivauhtia. Tunnissa jono kasvaisi 7,8 kilometriä ja minuutissa yli 100 metriä. Sinä aikana, kun luit tämän lauseen, Suomi velkaantuu arviolta 1260 euroa. Tämä on se tahti, jolla Suomelle tällä hetkellä kertyy valtionvelkaa. Kun poliitikot puhuvat valtiontaloudesta, tätä he tarkoittavat.
Valtionvelassa on pohjimmiltaan kyse kahdesta asiasta. Ensinnäkin se on yli omien varojen elämistä, eli tuhlataan enemmän kuin tuotetaan. Toiseksi ja edelliseen liittyen tämä tuhlaus ei varsinaisesti koidu tuhlaajan ongelmaksi, vaan yleensä vasta tuhlaajan jälkeiset sukupolvet joutuvat maksumiehiksi. Valtionvelassa on kyse siitä, että tämän päivän ja huomisen lapset joutuvat käytännössä tekemään orjatyötä, jonka hedelmät heidän vanhempansa ovat korjanneet.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
