maanantai 7. helmikuuta 2011

Jumalanpilkka on ihmisoikeus

Elämme hyvää matkaa 2000-lukua. Ihmiskunta on kesyttänyt atomin, matkustanut tähtiin ja pilkkonut itse todellisuuden rakennetta. Tästä huolimatta meillä Suomessa on vielä voimassa epäymmärryksen ajalta inkvisitioiden ja noitavainojen perusteella laki, joka kieltää jumalanpilkan. Suomen rikoslain 17 luvun 10§:n ensimmäisen momentin mukaan joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Kuten jumalanpilkan kriminalisointi menneisyydessä, myös nykyinen jumalanpilkkalaki törmää useisiin ongelmiin. Laki on ristiriidassa itsensä kanssa, eikä se ota huomioon uskontojen moninaisuutta. Jumalanpilkkalait eivät toimi, koska ihmisillä ei ole vain yhtä jumalaa.

Se, mikä on toiselle pyhää, voi olla toiselle pahinta syntiä ja jumalanpilkkaa. Iranin suurin uskonnollinen vähemmistö baha'it uskovat, että profeetta Muhammedin jälkeen on tullut vielä uusia profeettoja, kuten baabilaisuuden perustanut Sayyid Ali Muhammad Shirazi ja baha'i-uskon perustaja Baha’ullah. Koska yksi islamin perustavanlaatuisimmista opeista on, että Muhammad oli Jumalan viimeinen profeetta, joka toi uskonnon aidot opetukset puhtaassa ja kokonaisessa muodossaan, pitävät Iranin fundamentalistiset shiiat baha'ita harhaoppina ja pyhäinhäväistyksenä. Baha'i-uskoisia tapetaan ja nöyryytetään Iranissa, ja he ovat Iranin vainotuin uskonnollinen ryhmä.

Uskonnollisten tabujen suojelu jumalanpilkkalaeilla on aina syrjivää ja mielivaltaista. Koska uskontojen kirjo on niin laaja, voi mikä tahansa toiminta loukata uskonnollisia arvoja. Pelkästään Suomessa on noin 300 rekisteröitynyttä yhdyskuntaa, joiden lisäksi Suomessa on rekisteröimättömiä ryhmiä, kuten mormonit, joilla on paljon jäseniä. Erilaisten uskonnollisten ryhmien määrä myös kasvaaa koko ajan. Maailmanlaajuisesti pelkkiä kristillisiä oppisuuntauksia on pauttirallaa 30 000. Tähän päälle tulevat vielä erilaiset hinduismin, islamin, buddhalaisuuden, pakanuuden ja kaikkien muiden uskontojen muodot. Erilaisten uskontojen valtavasta määrästä johtuen toiselle normaali käytös voi olla toisen mielestä pyhäinhäväistys ja moraalinen kammotus.

Pyhä on aina subjektiivinen käsite, eikä sitä ole mahdollista määritellä objektiivisesti. Hinduille lehmä on pyhä ja lehmän teurastamista pidetään hirvittävänä syntinä, mutta länsimaissa lehmiä tapetaan systemaattisesti liukuhihnalla ja lehmien liha tarjoillaan sämpylän välissä pihveiksi puristettuna muovisen Ronald MacDonaldin kera. Suomessa hindulaisiin uskontokuntiin kuuluu noin 1500 ihmistä, ja maailmanlaajuisesti hindulaisuutta tunnustaa noin miljardi ihmistä. On täysin absurdia esittää, että jumalanpilkkalainsäädäntö koskaan voisi kohdella eri uskontokuntia yhdenvertaisesti, sillä eri uskontokuntien vaatimukset ja näkemykset pyhästä poikkeavat toisistaan radikaalisti.


Pyhän suojeleminen lailla rajoittaa kulttuurin kehitystä

Uskonnolliset arvot ja niiden suojelu sananvapautta rajoittamalla eivät ole vastoin pelkästään uskontojen yhdenvertaista kohtelua, vaan myös vastoin kulttuuria. Dante Alighierin klassisessa runoeepoksessa Jumalaisessa näytelmässä on kohta, jossa islamilaisten pyhä profeetta Muhammed riutuu Helvetissä sekasorron ja sotien kylväjänä. Rangaistukseksi valheistaan profeetta on revitty auki leuasta peräreikään ja demonit ruoskivat häntä iankaikkisesti.

"Ei kiulu, jost' on pohjalaudat poissa, niin ammota kuin näin ma auki erään leuasta saakka peräreikään. Suolet välissä jalkain hältä riippui, auki ammotti luusto ja se rapasäkki, mi tekee saastaa meidän ruoastamme. Sill' aikaa kuin ma häntä tarkoin tutkin, mua katsoi hän ja käsin rinnan repäs sanoen: 'Katso, kuinka itseänsä Muhammed rikko-ruumis raatelevi! Ali mun eelläni käy itkein, halki päälakeen leuast' asti kasvot. Kaikki nää muutkin, jotka näet, kylväjiä olivat ristiriitojen ja kiistain maan päällä, siks he täällä halki ovat.'"

Monia Danten Jumalaisen näytelmän moderneista painoksista koristavat ranskalaisen taiteilija Gustave Dorén puupiirrokset. Yksi Dorén kuvittamista Jumalaisen näytelmän kohdista on nimenomaisesti islamin profeetta Muhammedin kärsimykset helvetissä. Islamin kannalta asia on loukkaava useammalla tavalla; ensinnäkin erehtymätön profeetta Muhammed kuvataan pahuuden ja syntien tekijäksi, ja toiseksi Muhammed ylipäätään kuvataan, vaikka moderni islam onkin omaksunut kiellon kuvata profeettaa taiteessa, ja kolmanneksi Muhammed ei ole edes vaivautunut ympärileikattavaksi. Voihan saatana.



Jos sanan- ja ilmaisunvapauden rajoittaminen otetaan premissinä, joudutaan kysymään, miten tulee suhtautua uskonrauhaa ja uskontoja pilkkaaviin teoksiin. Vaikka Suomen perustuslain mukaan jokaisella on sananvapaus ja taiteen vapaus on turvattu, on Suomessa jo käyty oikeudenkäyntiä liittyen runokirjaan. Mikäli Danten teksti ja Dorén taide olisi luotu nykyaikana, ei olisi mahdotonta, että myös siitä olisi käyty oikeudenkäynti, mikäli päättäjät olisivat katsoneet sen loukkaavan toisten pyhinä pitämiä asioita. Jos Danten ilmaisunvapautta olisi rajoitettu siksi, että hänen teoksensa olisi loukannut uskonnollisten yhdyskuntien pyhinä pitämiä asioita, ei maailmaan olisi koskaan syntynyt Jumalaisen näytelmän kaltaista mahtiteosta. Toinen henkilö, jolla olisi ollut nykyoikeuden kanssa ongelmia, on filosofi Friedrich Nietzsche, jonka tuotannosta noin puolet koostuu kristittyjen ja heidän pyhinä pitämiensä asioiden herjaamisesta. Tabut ovat aina tiellä uuden luomisessa, ja jumalanpilkkalainsäädännössä on kyse tabujen rikkomisen kriminalisoinnista.


Uskonnot loukkaavat toisiaan tarkoituksella

Suomen perustuslakiin kuuluu oikeus uskonnon- ja omantunnonvapauteen. Tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa saa uskoa, mitä hän tahtoo. Satanisti saa uskoa, että Saatana on herra ja Jeesus on heikko, siinä missä kristitty saa uskoa, että Jeesus on pelastaja ja Saatana heikko. Muslimi saa uskoa, että Jeesus ei ole jumala ja pyhä kolminaisuus on naurettavaa harhaoppia. Ihmis- ja perusoikeutena uskonnonvapaus antaa kansalaisille oikeuden uskoa, vaikka uskomukset olisivat toisten uskovaisten mielestä loukkaavia, naurettavia tai vastoin heidän uskonnollisia näkemyksiään.

Suomen uskonrauhan rikkomista koskevaan pykälään sisältyy vaatimus loukkaamisen tarkoituksellisuudesta. Tämä on kestämätöntä, sillä eri uskontoihin kuuluu toisten uskontojen tarkoituksellista ivaamista. Yhdysvalloissa satanismi on tunnustettu uskonto, ja esimerkiksi Temple of Set -satanistiryhmällä on virallinen, verovapaa status. Argumentin vuoksi oletetaan, että myös Suomessa satanistit aktivoituisivat sen verran, että he perustaisivat oman rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskuntansa. Satanismin kenties tunnetuin (epä-)pyhä toimitus on musta messu, joka on pohjimmiltaan parodia ja perversio katolisesta messusta. Jos satanistit tahtoisivat pitää omia pyhiä toimituksiaan, tulisi ottaa kantaa siihen, olisiko heillä tähän perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten suoma oikeus, vai rajoittaisiko Suomen jumalanpilkkalainsäädäntö heidän uskonnonvapauttaan. Jumalanpilkkalainsäädäntö on vastoin uskonnon- ja omatunnonvapautta.

Satanismi on tietysti ääriesimerkki, mutta tarkoituksellista loukkaamista löytyy monista uskonnoista, kun niitä ryhtyy tarkemmin tarkastelemaan. Esimerkiksi Koraanin Katumuksen suuran kohta 30 kuuluu seuraavalla tavalla: "Juutalaiset sanovat: 'Esra on Jumalan poika', ja kristityt sanovat: 'Messias on Jumalan poika'. Tätä he hokevat suullaan. He jäljittelevät niitä, jotka ennen olivat uskottomia. Jumalan ynseys heitä rasittakoon! Kuinka ovatkaan he perverssejä!" Esimerkiksi tässä kohdassa islamilaisten pyhä kirja Koraani hyökkää suoraan muiden uskontojen pyhiä opetuksia vastaan. Toinen esimerkki Koraanin tarkoituksenmukaisesta hyökkäyksestä toisten uskontojen pyhiä tabuja vastaan löytyy Koraanin kohdista 7:166, 2:65 ja 5:60. Näissä kohdissa Allah muuttaa juutalaisia sioiksi, ja myöhemmin profeetta Muhammed kertoo asiasta ikään kuin se olisi tapahtunut kirjaimellisesti. Islamilaisessa kulttuurissa sikaa pidetään likaisena eläimenä, ja se toimii haukkumasanana samaan tapaan kuin "koira".


Jumalanpilkkaa voidaan käyttää poliittisena aseena

Jumalanpilkkalainsäädäntöön kuuluu epämääräisiä asioita, joita on käytännössä mahdotonta todistaa vääräksi tai oikeaksi. Hyvä esimerkki tästä on edellä käsitelty "loukkaamistarkoitus". Ennen kuin ihminen keksii telepatian, on käytännössä mahdotonta sanoa, mitkä henkilön todelliset motiivit ovat olleet. Koska ei ole mitään syytä, miksi loukkaamistarkoitus näkyisi ulkoisista piirteistä, antaa uskonrauhan rikkomista koskeva pykälä syyttäjille mahdollisuuden syyttää aina, kun he epäilevät sitä tai väittävät epäilevänsä sitä. Epämääräiset ja korostetun tulkinnanvaraiset vaatimukset tekevät uskonrauhan rikkomisesta juridisen aseen, jota voidaan käyttää mielivaltaisiin poliittisiin hyökkäyksiin.

Perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Jussi Halla-aho sai syytteen jumalanpilkasta sanottuaan kirjoituksessaan "Muutama täky Illmanin Mikalle" Muhammedin olevan pedofiili ja islamin pedofilian pyhittävä uskonto. Halla-ahon itsensä mukaan kyse oli Kalevan pääkirjoituksen kaksinaismoralismia käsittelevä pakina, mutta syyttäjän mielestä kyse oli loukkaamisesta ja uskonrauhan rikkomisesta. Jari Tervon heittäessä Raamatun televisiolähetyksessä syyttäjä ei kuitenkaan tehnyt mitään. Toisin kuin Jussi Halla-aho, Jari Tervo ei ole poliittinen vaikuttaja nousevassa puolueessa. Samasta syystä Suomessa erilaisilla metallifestareilla ja klubeilla esiintyviä metallibändejä, jotka esimerkiksi häpäisevät Raamatun ja Jeesuksen, ei koskaan vainota. Heillä ei ole poliittisten päättäjien mielestä merkitystä.


Kieltäessään jumalanpilkan ihminen leikkii jumalaa

Jumalanpilkkalainsäädäntö on itsessään jumalanpilkkaa, kun sitä alkaa eritellä filosofisesti. Jumalan käsite mielletään länsimaisessa filosofiassa ja kaikissa merkittävimmissä monoteistisissa uskonnoissa äärettömän mahtavaksi, äärettömän hyväntahtoiseksi ja äärettömän viisaaksi olennoksi, jolla on kaikki tieto maailmankaikkeudesta sekä ikuisesti täydellisen oikea ymmärrys asioista. Jumalanpilkkalainsäädännössä ihmiset ottavat itselleen oikeuden päättää, loukkaantuuko jumala jostain toiminnasta vai ei, ja jos loukkaantuu, millaisen tuomion loukkaaja ansaitsee.

Ihminen, joka kuvittelee olevansa oikeutettu katsomaan, milloin jumalaa on loukattu, luulee olevansa ymmärrykseltään yhtä mahtava ja ääretön kuin jumala itse, vaikka ihmisen aivot ovat hyvin puutteelliset ja ihmisen mieli rajoittunut. Lisäksi jumalanpilkkalainsäädännössä ihminen ottaa jumalan oikeuden omiin käsiinsä ja rankaisee toista ihmistä jumalan puolesta. Tämä ajatus nojaa käsitykselle, että jumala on liian heikko, että hän voisi toteuttaa omaa tahtoaan ilman ihmistä. Käytännössä jumalanpilkkalainsäädännön käyttämisessä on kyse siitä, että yhteiskunta tahtoo leikkiä jumalaa ja tuomita jumalan oikeudella. Valitettavasti yhteiskunta ei ole jumala, eikä kukaan oikeasti tiedä, mitä pyhä on, vaikka monet luulevatkin tietävänsä.

Uskonrauhan rikkomista koskeva pykälä ei suojele uskonrauhaa, vaan se rajoittaa sananvapautta ja vallanpitäjät voivat käyttää sitä tehokkaana poliittisena aseena. Pykälä on vaarallinen ja turha. Pykälä on mielivaltainen, tulkinnanvarainen ja ristiriitainen. Lisäksi se on vastoin sekä Suomen perustuslain että kansainvälisten ihmisoikeusjärjestelyjen sananvapautta, mielipiteenvapautta, uskonnonvapautta ja taiteen vapautta. Ihmisten lakien tehtävänä on suojella ihmisiä, ei jumalia.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meinasin ruveta inttämään jotain vastaan pelkästään otsikon perusteelta, mutta luettuani tekstin minulle ei jäänytkään mitään sanottavaa.

Simon kirjoitti...

Juu. Eipä taida olla mikään kaikkivaltias ja suuri Jumala sellainen joka loukkaantuu ihmisten pilkasta, vaan kyse lienee pikemminkin vanhasta vihtahoususta. Oliko tämä nyt jumalanpilkkaa?

ronchaine kirjoitti...

"Ihmisten lakien tehtävänä on suojella ihmisiä, ei jumalia."

Paras suomenkielinen quote tähän asti.

Anonyymi kirjoitti...

Pilkkaan seuraavassa kappaleessa suurta osaa muun muassa Amazonin alueen perinteisistä jumaluuksista tai jumalista. Lisäksi jokaiselta mantereelta on löydettävissä uskonnollisia perinteitä, joita pilkkani koskee. Toivonkin lainkuuliaisten kansalaisten tekevän asiasta tutkintapyynnön poliisin nettivihjepalvelun välityksellä.

Dimetyylitryptamiinia, psilosiinia, psilosybiiniä, d-lysergihapon amiinia tai muita vastaavia huumausaineita sisältävät kasvit eivät voi olla jumalia tai Jumalan/jumaluuden työkaluja. Ne ovat laittomia, pahoja ja iljettäviä, ja niitä käyttää vain sivistymätön, peseytymätön ja luotettavuudeltaan kyseenalainen joukko ihmisiä jotka ansaitsevat tuomioistuimen langettaman rangaistuksen moraalittomuudestaan. Sellaiset uskomukset ja kulttuuriset tavat, joita näiden kasvien vaikutuksiin ja käyttöön liittyy, ovat aina vääriä ja rikollisia jos ne eivät ole kriittisiä ja tuomitsevia. Mikä tahansa sellainen jumala tai jumaluus, joka suosittaa tai edellyttää näiden kasvien tai aineiden käyttöä osana uskonnonharjoittamista on väistämättä väärä ja epäpyhä jumala, ellei peräti suoranainen kusipää sekä kuolleen piisamin mädäntyvä vittu.

Tampereella 8. helmikuuta 2011
Juuso Alasuutari

Uuden Aallon Maria kirjoitti...

Kiitos jälleen hyvästä kirjoituksesta. Tuo uskontojen/henkisyyden muotojen moninaisuus tässäkin maassa on mielenkiintoinen ilmiö. Satanismi/teistinen satanismi on Suomessakin julkista seuratoimintaa ainakin allaolevassa linkissä, ja myös oma keskustelufoorumi löytyy.

http://www.azazel.fi/

Minua tuo ei loukkaa, vaikka olenkin menossa kohti kristittyä suuntaa. Okkultismiin ja muuhun nykyään mulla on sellainen etäisemmmän (ei kokemuksellisen) tarkkailijan asenne, ja silti saatan löytää joskus jotain ajatuksia joiden kanssa olen samaa mieltä, vaikka sen olisi esittänyt esim. Crowley. Tai joku muu pimeänä pidetty hemmo.

En oikein osaa itse sanoa muuta sen suhteen mikä olisi parasta, kuin se, että ihmisyksilöllä olisi mahdollisuus itse etsiä tiensä, oppia omat läksynsä ja löytää sitä kautta maailmankuvansa.

Ja nuo lait tosiaankin on tarpeen turvaamaan sitä, että jokainen tekisi tämän loukkaamatta toisen yksilön koskemattomuutta ja omaa polkua.

Muutoksella aivan hillittömän hyviä kannanottoja moneen asiaan.

Olisin lisännyt linkin Helvetin Puutarhaan myspaceeni, mutta ko. systeemi ei hyväksy linkkejä blogspotiin.

Alan lukemaan Muutoksen ja Pj:n tieto-yhteiskunta kantoja seuraavaksi.

Innokkaana äänestyskoppiin pääsemistä odotellen:)

t : lahjomaton fanittaja

Anonyymi kirjoitti...

Ihan asiallinen kirjoitus, ja olen samaa mieltä siitä, että tällaiset lait ovat ajastaan jäljessä - noin tuhat vuotta.

Erityisesti on aina huomioitava se, että jotkut tahot ajavat poliittisia tavoitteita uskontonsa nimissä ja kautta, ja tällainen lainsäädäntö selvästi rajoittaa poliittisten vasta-argumenttien käyttöä. On sietämätöntä ja epädemokraattista teipata yhteisten asioiden hoidosta käytävässä dialogissa toisen osapuolen suu rangaistuksen uhkalla kiinni.

Blogimerkinnän viimeiset kappaleet ovat turhia ja lapsekkaita, joskin tällaisista asioita rautalangan vääntäminen on usein pakostakin aika naiivia.

Eiväthän jumalanpilkkapykälät ole Jumalaa varten, vaan ihmisten uskonnollisten tunteiden suojelemiseksi. Ja vallankäytön lisäksi varmaan aiemmin pitämään kansa/kuningas/valtio/papisto kaikkivaltiaan suosiossa ja lähempänä taivaspaikkaa. Tosin tässä jälkimmäisessä asiassa on opillinen ero monergististen (mm. luterilaisuus) ja synergististen (mm. katolilaisuus) suuntausten välillä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyseinen laki on juuri niitä "ei mitään lakeja", joita pitää tökkiä ja uhmata, jotta saisimme aikaiseksi kunnollisen ennakkotapauksen, joka puolestaan saisi aikaiseksi lain kumoamisen.

Kaikkia asioista saa, ja on suotavaa, tarpeen tullen pilkata.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Olen samaa mieltä jumalanpilkan laillistamisesta. Mutta jos ei ajatella asiaa sanavapauden kannalta, niin mitä mieltä olet jumalanpilkasta vaikuttamistapana uskontoihin liittyviä ihmisoikeusrikkomuksia vastaan? Olet teksteissäsi usein provosoiva, millä on oma viehätyksensä. Olit myös mukana Muhammedin pallien särkemisessä. Onko provokaatio hyvä tapa vaikuttaa? Arjessa provosointi johtaa useimmiten riitoihin. Myös suuremman mittakaavan konflikteissa olen tulkinnut samanlaista provokaation vaikutusta.

Anonyymi kirjoitti...

En voi kun hämmästellä, miten jonkun puelueen puheenjohtaja voi kirjoittaa noin epäjohdonmukaista ja epäselvää tekstiä. Arvostelet kovin sanoin monessa käänteessä poliitikkoja epäselvyydestä ja kuitenkin sorrut itse samaan. Myönnän, saat naamioitua epäselvän tekstin ja turhan hötön tehokkaasti lauseisiin niin, että siinä ensilukemalta vaikuttaa olevan jotain järkeä. Kun tekstin kuitenkin lukee uudelleen ja miettii lauseidesi sisältöä ja taustaa niin huomaa, miten niistä katoaa ajatus kokonaan. Miten sisällöttömiä ne usein ovat.

Onneksi olkoon, sait aikaan sisällöttömän ja suurimmaksi osaksi kauas historiaan viittavan tekstin, jolla todistat olevasi tukevasti samanlainen poliitikko kuin ne kaikki krtisoimasikin. Idealismin voimin koetat nousta heidän yläpuolelleen, mutta saat idealismistakin aikaan vain ja ainostaan tyhjyyttä heliseviä lauseita, joiden asiasisältö on nollassa. Hämmentävää sinällään, että historiassa idealismi on sentään saanut aikaankin jotain, kuyn nykyisin se on pelkkää samaa tyhjänjauhantaa kuin politiikkakin. Ainakin sinun tekstinäsi.

Ensin paasaat, että ihmiskunta on edistynyt ja pitkällä kehityksessä. Kunnes törmää vetoamukseen siitä, että Koraanissa sanotaan... Jos olemme edistyneet niin pitkälle kuin sanot, niin miksi esimerkit on otettava Koraanista tai mistään muustakaan pyhästä kirjasta?

Ainut mitä sain tekstistäsi irti, on se, että laki on mielestäsi huono. Missä on muutosehdotus? Mitä asialle pitäisi tehdä? Kumota laki? Selvä. Mitä sen jälkeen? Kaikki saavat siis herjata toisiaan vapaasti ja yhteiskunta on sen jälkeen mielestäni paremmissa asemissa kehittyäkseen? Tulisiko lakia muokata jollain tavalla? Onko siinä mitään säilyttämisen arvoista vai lähdetäänkö rikoslain tätä osaa vain suoraan kuamoamaan?

Sanot, että muslimien mielestä kristityt ovat harhaoppisia, haluatko tarkistaa asian uudelleen? Kannattaisi ehkä katsastaa, mitä Muhamed sanoo monoteistisista uskonnoista. Sorrut samaan johon sortuvat monien uskontojen ääriedustajat: kirjaimelliseen tulkintaan, jossa ei ole tilaa muulle kuin ihmisen tuhansia vuosia sitten kirjoittamalle ja useaan kertaan eri tavoin käännetylle sanalle. Sen sijaan, että olisit perehtynyt asiaan sen suuremmin kuin mitä fundamentalistikaan. Ilmeisesti tämä oli kuitenkin tarkoituksesi, toimia funtamentalistina? Nimen omaan fundamentalistina, jolla ei ole mielipidettä oikeasti olemassa, mutta joka periaatteesta vastustaa kaikkea mahdollista kuvitellen näin olevansa jotenkin erilainen kuin muut?

Ja vielä se kysymys, entäs Jumalan lait ihmisille? Ovatko nekin mielestäsi turhia jos ihmisen lait Jumalaa ajatellen ovat?

Marja kirjoitti...

"Jumalanpilkka" Laki suojelee suomalaista IHMISTÄ.

Anonyymi kirjoitti...

"Valitettavasti yhteiskunta ei ole jumala, eikä kukaan oikeasti tiedä, mitä pyhä on, vaikka monet luulevatkin tietävänsä."

Mistä tiedät, ettei kukaan tiedä, mitä pyhä on? Tuollainen kommenttihan on pohjimmiltaan mahdoton, jos et itse myöskään tiedä mikä on pyhää ja mikä ei.
Vaikka jos et tietäisi mikä on esim. 2:sta seuraava numero, ei sinulla olisi mitään syytä olettaa että kukaan muukaan ei sitä tiedä. :)
Siinä tilanteessa sinun on mahdotonta tietää, tietääkö kukaan muu sitä.

Ja kuten sanoit, pyhyys on subjektiivista, eli minulle lehmä voi olla aidosti pyhä ja minä tiedän sen pyhäksi (voinhan itse sentään määritellä mitä pidän pyhänä). En kuitenkaan tiedä onko lehmä sinulle pyhä.
(lehmä on vain esimerkki)


Olen myös samaa mieltä, ettei jumalan tai jumalten pilkasta ole syytä tuomita lain edessä, vaan kaikilla on oikeus niin tehdä. Mutta siitä huolimatta se ei ole mitenkään järkevää, en pitäisi pilkkaamista ikinä tai missään tilanteessa järkevänä, jos verrataan vaikkapa perusteltuun kritiikkiin (joka on aivan eri asia).
Ero on:
"Jumala on perseestä"
"Loogisesti ajattellen Jumala olisi voinut toimia tässä asiassa sillä ja sillä tavoin paremmin..." (tai "Loogisesti ottaen Jumalan olemassaoloa voidaan pitää epätodennäköisenä, johtuen siitä ja siitä syystä")...

"Jumala on perseestä"-puhetyyli on toki sallittua, mutta varsin kehittymätöntä :) En näe syytä sitä rohkaista sen enempää kuin kieltääkään (tosin näkisin että on täysin sopivaa kieltää hokemasta tuollaista vaikkapa kirkossa, onhan kirkko kyseisen uskonnon edustajien pyhä paikka, enkä näe syytä miksi kirkkoon menisi joku varta vasten julistamaan inhoaan Jumalaa kohtaan).

En väitä että rohkaisisitkaan varta vasten pilkkaamiseen, vaan uskon ymmärrärtäväni tarkoituksesi. Halusin vain tuoda nämä näkökohdat esille kaiken varalta.

Dacoit kirjoitti...

Tässä kohtaa nimimerkki Anonyymi kadotti kupletin juonen:

"Ainut mitä sain tekstistäsi irti, on se, että laki on mielestäsi huono. Missä on muutosehdotus? Mitä asialle pitäisi tehdä? Kumota laki? Selvä. Mitä sen jälkeen? Kaikki saavat siis herjata toisiaan vapaasti ja yhteiskunta on sen jälkeen mielestäni paremmissa asemissa kehittyäkseen?"

Ei ole missään vaiheessa ollut kyse siitä että ihmiset saisivat herjata toisiaan vapaasti, vaan siitä että ihmiset saavat herjata jumalia vapaasti. On hyvinkin paljastavaa, että Anonyymi sotkee tässä itsekin ihmiset ja jumalat ... Vain ihmiset loukkaantuvat herjauksista, eivät jumalat. Siksi jumalia pitää saada herjata, ihmisiä ei.

Jouni Suninen