Somalimaa ja pakolaisuus ulkopoliittisena kysymyksenä

Somalimaa on Somalian pohjoisosissa oleva autonominen alue, joka on de facto valtio, mutta jolta puuttuu valtiollinen de jure -status. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että Somalimaata ei ole tunnustettu kansainvälisesti, mutta muuten se toimii kuin oikea valtio. Vaikka asia ei vaikuta suoraan merkittävältä kysymykseltä Suomelle, on se sekä periaatteellisesti että käytännöllisesti tärkeä. Periaatteellisesti kysymys koskee toimivien instituutioiden tukemista sekä ongelmien sekä niiden lähteiden todellista tunnustamista. Käytännöllisesti kysymys taas koskee Suomen sisäpolitiikkaa, sillä somalit ovat yksi suurimmista Suomeen tulevista humanitaarisen maahanmuuton ryhmistä.

Yksi Somalian periaatteellisesti merkittävimmistä ongelmista on, että Somalia on YK:n tunnustama valtio, mutta Somalimaa ei, vaikka Somalimaa täyttää toimivan valtion tunnuspiirteet huomattavasti paremmin kuin Somalia. Muuta Somaliaa on repinyt 20 vuotta kestänyt sisällissota, eikä siellä olla päästy minkäänlaiseen edes etäisesti rauhalliseen tilanteeseen länsimaiden jatkuvasta puuttumisesta huolimatta - tai juuri sen takia. Yhdysvaltalaisen Fund for Peace -järjestön ja Foreign Policy -lehden vuosittain kokoamassa valtioiden epäonnistumista mittaavassa Failed State Indexissä Somalia on ollut jatkuvasti kärkimaita, ja vuodesta 2008 asti listan ensimmäisenä. Somalimaan itsenäisyyden tunnustaminen on sen faktan konkreettista tunnustamista, että nykyinen Somalia ei ole toimiva valtio.

Somalimaa puolestaan on tunnustamista vaille itsenäinen, toimiva valtio. Sillä on epävirallisia diplomaattisuhteita useisiin merkittäviin ulkovaltoihin, kuten Ranskaan ja Britanniaan. Vaikka Somalimaata riivaa köyhyys, on se oloihinsa nähden rauhallinen paikka, eivätkä sitä vaivaa monet muun Somalian ongelmat, kuten merirosvous, sotilasjoukot tai ääri-islamismi. Somalimaan vuoden 2010 presidentinvaalit sujuivat rauhallisesti yksittäisistä tapauksista huolimatta, eikä vaalien reiluudesta tullut merkittäviä valituksia. Vaalien jälkeen vaalit hävinnyt istuva presidentti Dahir Riyale Kahin luovutti vallan oppositioehdokas Ahmed M. Mahamoud Silanyolle ja siirtyi rauhanomaisesti syrjään.

Jos Somalimaa tunnustettaisiin, vakiintuisi valtio ja sen demokraattinen kehitys entisestään. Valtion kansainvälinen tunnustaminen antaisi sille suvereenin valtion aseman ja sen tuomat mahdollisuudet pyrkiä rauhoittamaan Somalian tilannetta. Toisin kuin Somalia, Somalimaa voi myös toimia aidosti valtiona ja sillä on muuta Somaliaa paremmat edellytykset toteuttaa suvereenin valtion valtaa Somaliaan liittyvien kriisien ratkaisemisessa. Somalimaa on esimerkki, joka osoittaa, että Somalian tilanteen ei tarvitse olla jatkuva sisällissota, vaan rauha alueella on mahdollista. Valtioiden tulisi pyrkiä tukemaan toimivien hallintoratkaisujen rakentamista, eikä olla niiden tiellä. Rahallisen tuen sijasta Suomi ja muut länsimaat voisivat antaa tietoa ja konsultointia esimerkiksi toimivien koulutusjärjestelmien rakentamiseksi.

Sen lisäksi, että Somalimaalle annetaan mahdollisuus, voivat länsimaat auttaa Somalian tilannetta myös yksinkertaisesti lopettamalla sekaannuksen luomisen Somaliaan. American Universityn professorin ja Free Africa Foundationin puheenjohtaja George B. N. Ayittey on kritisoinut ulkovaltojen puuttumista Somalian kriisiin. Ayitteyn mukaan YK:n ja muiden ulkopuolisten tahojen puuttumiset ovat hyvistä tarkoitusperistään huolimatta olleet epäonnistuneita, ja afrikkalaisten tulisi saada ratkaista itse omat ongelmansa. Ayittey nostaa yhdeksi toimintaehdotukseksi lopettaa korruptoituneiden ja ihmisoikeuksia rikkovien hallitusten tukemisen, jota länsimaat ovat harrastaneet Somaliassakin. Esimerkiksi The Times uutisoi vuonna 2008 Britannian käyttävän miljoonia puntia ihmisoikeuksien rikkomisesta syytetyn vallan rahoittamiseen. Suomen tulisi käyttää ulkopoliittista vaikutusvaltaa saadakseen Britannian ja muiden ulkopuolisten lopettamaan sekaantumisensa Somalian asioihin ja nostaakseen epäkohdan kansainväliseen keskusteluun. Länsimaat eivät voi ratkaista Somalian sisäisiä asioita ulkoa päin.

Somalian kriisin ratkaiseminen on tietysti vain yksi askel. Laajempi ulkopoliittinen köyhyyden ja kurjuuden vastainen toimenpide Suomelta on antaa anteeksi osaltaan kaikkien kehitysmaiden velat ja pyrkiä kannustamaan muita maita toimimaan samalla tavalla. Vaikka ruoskilla tehty orjuus on vähenemässä, valtiollinen velkaorjuus elää ja voi hyvin. Velka on yksi maailman suurimmista ongelmista, ja monien kehitysmaiden kohdalla velka on muodostunut diktatuurien aikana, eikä otettua lainaa ole käytetty parantamaan maan kansalaisten asemaa. Velkojen anteeksiannossa on luonnollisesti edellytyksenä se, että velallisessa valtiossa pyritään aidosti kohti toimivaa kansanvaltaa. Velkojen anteeksianto auttaisi kehitysmaita itse rakentamaan toimivampaa ekonomiaa ja valtioita, eikä siihen liittyisi samankaltaista korruptioaltista puuttumista kuin kehitysapuun.

Pakolaisuus ei johdu Suomen sisäpoliittisista päätöksistä. Pakolaisuus johtuu kurjuudesta, köyhyydestä ja sodista ulkomailla. Pakolaisuus on ulkopoliittinen kysymys ja se tulee ratkaista ulkopolitiikan keinoin. Globaalista pakolaisuudesta ei tule tehdä sisäpoliittista ongelmaa, eikä sisäpoliitikalla voida auttaa kuin hyvin pientä murto-osaa pakolaisuuden uhreista, ja heitäkin vain välttävästi. Vaikka pakolaisuuteen joutuvan henkilön kannalta turvapaikan saaminen onkin hyvä asia, olisi hänen kannaltaan vielä parempi asia, jos hän ei koskaan joutuisikaan pakolaisuuteen. Niin pitkään kuin Suomi ja muut länsimaat eivät tunnusta tätä ja ennen kaikkea ala toimia sen mukaisesti, ei pakolaisuusongelma tule koskaan ratkeamaan, vaan ainoastaan pahenemaan.