keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Maahanmuutto ja ministeritason korruptio

Suomi ottaa päivittäin askeleen kohti kieroutunutta oligarkiaa, jossa valtio muuttuu lähinnä järjestelmäksi, jonka tarkoituksena on siirtää varallisuutta pois kansalaisilta hallitsevan eliitin ja heidän lähipiirinsä taskuun. Tapa, miten oligarkia pyritään saamaan aikaiseksi, on tuttu. Siihen kuuluu julkisen vallan painostusta, hämäriä sopimuksia ja korruptiota. Kaikki tämä pyritään piilottamaan valheiden alle. Valheet eivät ole kuitenkaan järin hyvä piilopaikka, sillä kun niitä vähän päältä rapsuttaa, paljastuu alta kasa sontaa.

Seuraavassa on pieni ote Kokoomuksen sisäministeri Anne Holmlundin Etelä-Suomen päällystöpäivillä Espoossa pitämästä puheesta; "Turvapaikanhakijoiden määrä on viime vuosina noussut voimakkaasti ja turvapaikkahakemusten käsittelyajat ovat pidentyneet. Turvallisuusviranomaisten kannalta keskeinen haaste on maahanmuuttovastaisuuden vähentäminen ja rasismirikosten ennaltaehkäisy."

Maahanmuutto on poliittisten päättäjien tekemä tietoinen valinta. Maahanmuuttaja on ihminen, joka on tullut maahan. Sana "maahanmuuttovastaisuuden" on tämän vuoksi äärimmäisen olennainen. Maahanmuuttovastaisuus ei nimittäin eroa esimerkiksi "ydinvoimavastaisuudesta" tai "veronkorotusvastaisuudesta". Ministeri Holmlund kehottaa puheessaan viranomaisia eksplisiittisesti toimimaan hallituksen ajaman politiikan vastustuksen vähentämiseksi. Asiaa ei edes yritetä peitellä tai kierrellä puhumalla "maahanmuuttajavastaisuudesta", vaan Holmlund toteaa yksiselitteisesti asiassa olevan kyse maahanmuuton vastaisuudesta. Ihmisten mielipiteiden kaitseminen ei luonnollisestikaan kuulu poliisien toimenkuvaan, mutta tämä ei Anne Holmlundia estä.

Nykyisessä humanitaarisen maahanmuuton politiikassa ei ole todellisuudessa kyse hädänalaisten auttamisesta, minkä voi huomata yksinkertaisella laskutoimituksella. Sisäasiainministeriön maahanmuuttojohtajan Sirkku Päivärinteen mukaan yhden alaikäiseksi ilmoittautuneen turvapaikka maksaa valtiolle noin 57 000 euroa. Kirkon ulkomaanavun mukaan yhden kehitysmaalaisen lukutaito maksaa 100 euroa. Yhden turvapaikan hinnalla voidaan siis opettaa 570 ihmistä lukemaan. Lukutaito kestää läpi koko elämän, mutta turvapaikka ainoastaan yhden vuoden. Lukutaito myös auttaa suoraan maata, jossa ihmiset kärsivät. Maahanmuutto tuosta maasta pois ei.

Unicefin mukaan poliorokote maksaa 1,3 euroa kymmentä lasta kohti. Yhden alaikäiseksi ilmoittautuneen turvapaikan kustannuksilla saadaan siis 438 460 lasta rokotettua poliota vastaan. Tuhkarokkoa vastaan samalla rahalla saadaan rokotettua 285 000 lasta. Puhtaasti hinnan ja hyödyn suhteita vertailemalla huomaa, että humanitaarinen maahanmuutto on äärimmäisen kustannustehoton tapa auttaa yhtään ketään, ja että samalla rahalla voidaan saada aikaiseksi paljon enemmän hyvää kuin nykyisillä metodeilla.

Tästä herää luonnollisesti kysymys, että minkä vuoksi koko humanitaarista maahanmuuttoa sitten ylipäätään harrastetaan, kun se ei tosiasiallisesti juurikaan auta ihmisiä. Jos ei ole varma, miksi jotain tehdään, on hyvä katsoa, ketkä siitä hyötyvät. MTV3:n mukaan Anne Holmlundilla oli vuoden 2008 helmikuussa yli 700 000 euroa velkaa. Jopa ministerin palkkatasoon verrattuna tämä on erittäin paljon. Ministeri Holmlundin veli on kiinteistöyrittäjä Ilkka Holmlund. Satakunnan kansa uutisoi viime huhtikuussa, miten Ilkka Holmlundin sijoittajaryhmä pyrkii perustamaan yhden Suomen suurimmista vastaanottokeskuksista Harjavaltaan lähelle Satakuntaa.

Vastaanottokeskukset ovat tuottavaa bisnestä. Valtio maksaa vastaanottokeskuksista koituvat kulut. Yksityiset kiinteistönomistajat, jotka vuokraavat kiinteistöjään vastaanottokeskuksiksi, ovat käytännössä vailla minkäänlaista pelkoa bisneksensä loppumisesta niin pitkään kuin Suomeen tulee lisää maahanmuuttajia, joilla on tarvetta vastaanottokeskuksille. Vastaanottokeskuksen pyörittäminen on liiketoimintaa, josta ei seuraa sen harjoittajalle minkäänlaisia riskejä niin pitkään kuin poliitikot harjoittavat nykyisenkaltaista maahanmuuttopolitiikkaa.

"Valtion varat" on itsessään harhaanjohtava termi. Valtion rahoissa on todellisuudessa kyse valtion kansalaisten verovaroista, joita kerätään valtion kansalaisten etujen ajamiseksi. Tämä merkitsee sitä, että valtio ei todellisuudessa käytä omia rahojaan, vaan veronmaksajien rahoja. Kun valtio vuokraa yksityiseltä kiinteistönomistajalta kiinteistön vastaanottokeskusta varten, se tekee tämän veronmaksajien rahoilla. Se, että Anne Holmlund kehottaa poliisia toimiin maahanmuuttovastaisten mielipiteiden kitkemiseksi, merkitsee sitä, että hän kehottaa poliisia toimiin kitkeäkseen vastustusta politiikalle, jonka vuoksi valtio siirtää hänen veljensä omistamalle yritykselle satoja tuhansia euroja veronmaksajien rahoja vuosittain. Joskus hyvä veli -järjestelyt ovat kirjaimellisia.

Nykyinen poliittinen ilmapiiri on se, että käytännössä vähintään kerran viikossa paljastuu jotain uutta korruptioon viittaavaa. Tästä huolimatta joillakin ihmisillä elää usko, että kun poliitikot väittävät tahtovansa auttaa ihmisiä, poliitikot myös toimivat puheidensa mukaisesti. Yleensä poliitikot eivät kuitenkaan tee näin, vaan kyse on lähinnä retoriikasta - sanoista ja kuumasta ilmasta. Se, että ihmiset uskovat poliitikkoja, ei ole varsinaisesti ihmisten vika, koska suuri osa ihmisistä on sen verran hyviä tyyppejä, että lähimmäisten auttaminen tuntuu heistä luonnolliselta ja normaalilta ajatukselta. Valtaan kuitenkin sisältyy se piirre, että se korruptoi, ja mitä vähemmän sitä valvotaan, sitä likaisemmaksi peli menee.

Lisää tietoja:
Octavius aiheesta

11 kommenttia:

Aapo kirjoitti...

Tekstin puolivälin jälkeen alkoi oksettamaan.

Unknown kirjoitti...

Holmlundin kohdalla olisi syytä alkaa tekemään tutkintapyyntöjä ja kanteluita useammasta eri suunnasta.

Kokoomus - kma.

Hyi helvetti!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ei lisättävää aikaisempiin kommentteihin. Kiitos kirjoituksesta ja voimia eloon.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Jiri! On ilo lukea kirjoituksiasi. Osaat kirjoittaa hyvin ja asiat on mietitty partaveitsenterävillä aivoilla. Oikeustieteellinen (?) koulutus antaa selkeästi hyviä työkaluja asioiden käsittelyyn.

Toivottavasti jaksat jatkossakin osallistua keskusteluun ja kirjoittaa blogiasi. Tämä juttu oli erittäin ansiokasta tutkivaa journalismia. Kiitos siitä!

Jiri Keronen kirjoitti...

Ilkka Holmlund käyttää bisneksestään nimitystä "humanitaarinen logistiikka". Jos mietitään, mitä Holmlundin bisnes todellisuudessa on, on kyse oikeasti ihmiskaupasta. Holmlundit käyttävät ihmisten hätää puhtaasti tekosyynä oman bisneksensä pyörittämiseksi.

Anonyymi: Juu, opiskelen oikeustieteellisessä tiedekunnassa yliopistolla. Tosin vasta toista vuotta, joten koulutus nyt ei ole ihan vielä kokonainen.

Yritän osallistua keskusteluihin sen verran, mitä vain ehdin. Nyt on vähän kaikenlaista rautaa tässä tulessa, kun yritetään sitä uutta puoluettakin pistää pystyyn ynnä muuta.

Tuleva Elätettävä kirjoitti...

"Tekstin puolivälin jälkeen alkoi oksettamaan."

Sama täällä. Sairasta touhua... Valtiovalta on sodassa omia kansalaisiaan vastaan. Ehkä tämän läpimädän systeemin alasajoa pitäisikin aktiivisesti edesauttaa (tarkoituksena saada päättäjät tajuamaan se että he ovat töissä suomen kansalla) ennen kuin monikulttuurisuustotalitarismi on mennyt siihen pisteeseen josta ei ole enää paluuta?

Ei ainakaan vahvista minun motivaatiotani verojen maksulla osallistua tällaisen yhteiskunnan ylläpitoon joka käyttää yhteisiä rahoja järjettömyyksiin. Mitäs jos sitä reilun 15 vuoden duuniputken jälkeen ryhtyisi elätettäväksi ja alkaisi nauttimaan niistä verorahoista mitä vuosien varrella on tullut maksettua...ammattiliiton jäsenyyden mahdollistama 500 päivän loma valtion piikkiin.

P2P kirjoitti...

i love you

Tupla-J kirjoitti...

Kun kansalaisilla ei ole oikeutta kantaa asetta ja puolustaa oikeuksiaan, mikään ei estä valtaapitäviä tahoja tekemästä ihan mitä sattuu huvittamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä ja asiapitoinen kirjoitus. Näitä lisää.

Suomi on niin pieni maa, että tämä on nopeasti täytetty pakolaisilla ja samalla heitä seuraavilla ongelmilla.

Miten ihmeessä ihmiset jotka eivät omassa maassaan omien uskonveljiensä kanssa tutussa ympäristössään tule toimeen, voisi tulla toimeen suomessa?

P2P kirjoitti...

(un)related: kommenttiCP tuolta: http://bodo.gnn.tv/blogs/30371/Elite_Human_Trafficking_by_Sierra_Peterson_2008

'The Impact of Science on Society, by Sir Bertrand Russell – a Nobel
Prize in Literature, and son of Viscount Amberley, and grandson of
the Duke of Bedford, who was Prime Minister for Queen Victoria – is
a work astonishingly ahead of its time, for its 1952 publishing
date. The most important is the so-called Lloyd Roberts Lecture,
given at the Royal Society of Medicine, London, on Nov 29, 1949,
included as the last chapter. overall book.

This work should be required reading in education programs
world-wide, as it crystalizes from a philosophical and rational
point of view, world events from the past several hundred years, in
view of better understanding today’s world, and what is to follow
suit next.

...

This work should be purchased and studied by all, because of the
conclusions adopted by the elite of the world, of which the author
and his audience were members.

Everyone should understand that there is an urgency among the elite
to create a One-World government, for various reasons. First, this
is needed to contain nationalist and imperialist urges in various
regions of the world by having a One-World Military.

Secondly, the single government is required to curtail population
growth, in face of limited agricultural production and resources.
The author warns that if the West cannot achieve this in India,
China, Russia, the free world will be overrun militarily,
economically by those populations in the UK, USA and Europe from an
over-populated Asia. I should note that Mao Tse Tung created a
famine, in China, resulting in as many as 38 million (yes, 38!)
casualties from starvation, in the 20 years following the
publication of this book.

...

Fourth, with Darwin on his side, and Malthus, Russell clarifies that
the One World Government, will use scientific methods to cut down
the population, to be carried out explicitly or behind the scenes,
(if birth control is rejected for religious reasons), such as new
twists on the Black Plague (Avian Flu, perhaps?), or contrived world
conflicts r intentional waves of starvation on a global scale,
(pp.129). Unchecked, population numbers destablize a science-based,
prosperous and every-increasing good quality of life. Conversely,
hungry citizens can cause recessions by only buying scarce and
expensive food items, withholding consumption of other items from
their discretionary income, pulling down the economy.

...

Russel underlines that either citizens submit to international
authority (so-called Reason) or they will perish and die (pp.96.)'

valitettavaa on joutua mainitsemaan ayn rand + philippe rothschild = reason reason reason.

Anonyymi kirjoitti...

Harjavalta ei ole "lähellä Satakuntaa" vaan Satakunnassa (yksi suomeen maakunnista).