perjantai 4. heinäkuuta 2008

Eikö natsien epäonnistuminen opettanut mitään?

"Vapaus on vapautta sanoa, että kaksi ynnä kaksi on neljä. Jos se vapaus taataan, kaikki muu seuraa siitä."
- George Orwell, Vuonna 1984

Toinen maailmansota oli yksi Euroopan synkimmistä hetkistä. Totalitarismin, kommunismin ja muiden taantumuksellisten aatteiden vuoksi miljoonat viattomat saivat surmansa. Sananvapaus ja ihmisen oikeus olla asioista jotain mieltä olivat halveksittuja, murhattuja arvoja. Sensuuri ja pakkovalta kukoistivat.

Toisen maailmansodan ja totalitarististen hallitusmuotojen tuhoisten kokeilujen jälkeen oli selvää, että kansainvälisen yhteisön tuli tarkkailla myös sitä, miten valtiot kohtelivat omia kansalaisiaan omassa oikeudenkäyttöpiirissään. Tästä seurasi muun muassa perus- ja ihmisoikeudellinen murros. Yhdistyneet kansakunnat julistivat yleismaailmallisen julistuksen ihmisoikeuksista ja Euroopan neuvoston piirissä solmittiin Euroopan ihmisoikeussopimus.

Sitten joku maailmanhistoriallisen luokan valopää unohti nämä kaikki jalot ajatukset ja päätti tuoda totalitarismin takaisin.

Suomi on kaukana vapaasta maasta, koska Suomi on päättänyt ottaa vanhan aseveljensä, Natsilan, opit uudelleen käyttöön aivan samalla tavalla kuin ennen. Nettirasistit ovat nykyajan juutalaiset; mielikuvituksesta revitty vihollinen, jonka aiheuttaman olemattoman uhan vuoksi sananvapautta poljetaan ja ihmiset, joilla on vääriä mielipiteitä, pelotellaan pakkovallalla hiljaiseksi.

Matti "Hitler" Vanhasen hallitus haluaa tiukentaa netin valvontaa, koska valtio on keksinyt olemattoman vihollisen, jonka olemassaolon turvin voidaan oikeuttaa vaikka mitä mielivaltaisia, demokratian ja sananvapauden vastaisia tekoja. Mika "Gestapo" Illman on sitä mieltä, että mitä tahansa mieltä saa olla, kunhan ei sano mielipidettään. Samanlainen logiikka oli aikoinaan Neuvostoliitossa; sana oli vapaa, kunhan ei arvostellut kommunismia tai Stalinia.

Mika Illmanin ristiretken viimeaikaisia käänteitä on hänen ideansa blogien jälkikontrollista. Perustelu jälkikontrollille on se, että tämä niin sanotusti selventäisi nykyistä lainsäädäntöä, mitä tulee blogien suhteen. Sen lisäksi kontrollin on nimenomaan oltava jälkikäteinen, koska perustuslaki kieltää ehdottomasti ennakkosensuurin. Järjestelmä toteutettaisiin käytännössä niin, että blogien pitäjät itse joutuisivat tarkkailemaan, mitä heidän blogeissaan julkaistaan, eli he joutuisivat seuraamaan esimerkiksi blogien kommentteja ja valvomaan, että kukaan ei pistä heidän blogiinsa lainTULKINNANvastaisia juttuja. Blogittajat olisivat vastuussa siitä, mitä heille sanotaan.
Tiedättekö, mitä tämä merkitsisi? Minäpä tiedän.

Jussi Halla-ahon blogin vieraskirjaan tulee kymmeniä viestejä viikossa. Mahdollisesti satoja, mikäli kansa innostuu kommentoimaan oikein olan takaa, esimerkiksi jonkin isomman tapahtuman sattuessa (vaikka Jokelan tragedia) tai tohtori Halla-ahon julkaistessa jonkin erityisen osuvan kirjoituksen. Halla-aho on perheellinen, työssäkäyvä mies, joten hänen aikansa päivittää blogia, tarkkailla blogia ja valvoa blogia on välttämättä rajallinen. Mikäli hän olisi vastuussa hänen blogiinsa laitetuista kommenteista, olisi hänen väistämättä panostettava blogiin huomattavasti enemmän aikaa, jopa tunteja enemmän per päivä. Ajan rajallisuuden vuoksi Halla-aholla olisi kaksi vaihtoehtoa. a) Joko hän pitäisi bloginsa pystyssä ja toivoisi, että hänen vieraskirjaansa ei laiteta laittomia kommentteja ainakaan sitä määrää, jota hän ei inhimillisten mahdollisuuksiensa rajoissa kykenisi valvomaan tai b) hän poistaisi bloginsa.

Mikäli tämä mielisairas illmanistisen totalitarismin ja taantumuksellisuuden ilmaisu koskaan tulee laiksi asti, se aiheuttaa välttämättä sen, että yksi Internetin vahvimmista ja hyödyllisimmistä puolista, eli ihmisten mahdollisuus oikeasti välittää toisilleen tietoa ja mielipiteitä, kokee jättimäisen iskun. Monelta ihmiseltä se poistaisi kokonaan blogittamisen mahdollisuuden täysin riippumatta siitä, mitä blogi pitää sisällään, minkä lisäksi se väistämättä tulisi sekä muokkaamaan blogikulttuuria sulkeutuneempaan, sensuroidumpaan ja vähemmän interaktiiviseen suuntaan. Käsi pystyyn ne, joiden mielestä avoimuus ja ihmisten välinen kanssakäyminen ovat huonoja asioita.

Tällaisena idea mahdollistaisi "suvaitsevaisten" (aka. todellisten uusnatsien) Internet-sodankäynnin, jossa he itse pommittaisivat vieraskirjat ja blogit täyteen rasistista hevonpaskaa ynnä muuta kuraa, minkä jälkeen blogin pitäjä olisi itse vastuussa asiasta. Riippumatta siitä, kuinka todennäköinen skenaario on, on jo sen mahdollisuus riittävä syy olla tekemättä tällaista lakia. Ongelma on se, että Matti "Kuolemanenkeli" Vanhasen hallitus on samoilla linjoilla Mika "Big Brother" Illmanin kanssa, joten ei ole mahdotonta, että asia oikeasti tehtäisiin laiksi.

En epäile oikeasti hetkeäkään, etteikö Mika Illman olisi omasta mielestään hyvällä asialla. Hänen keinonsa ovat kuitenkin yksinkertaisesti väärät ja vaaralliset. Vaikka demokratiasta puhuttiin jo antiikin Kreikassa ja Roomassa oli käytössä eräänlainen tasavalta, ovat demokratia ja sananvapaus niiden nykyisissä muodoissa suhteellisen tuoreita. Ne ovat herkkiä ja helposti särkyviä asioita, joiden kanssa tulee olla korostetun varovainen. Raja rajoitetun jälkikontrollin ja rasismin, eli joko mielipiteen tai tuntemuksen, kriminalisoinnin sekä Kiinan ja Pohjois-Korean sensuurimallin välillä on häilyvä ja sen ylittäminen voi tapahtua liian helposti, vaikka tahtoisi aidosti pyytteettömästi hyvää muille.

Machiavelli osoitti jo melkein puoli vuosituhatta sitten, miten historiasta kannattaa ja pitääkin oppia, koska se on ainoa mahdollisuus saada luonnontieteiden ihanteiden tapaisesti empiiristä todistusaineistoa siitä, mitä minkäkinlaisista yhteiskunnallisista ja poliittisista asioista seuraa. Se, mitä Machiavelli sanoi, oli pohjimmiltaan, että meidän ei tule toistaa edeltäjiemme virheitä. Toinen maailmansota oli osoitus siitä, mihin totalitarismi johtaa. Suomessa kielletään jo nyt RUNOkirjoja. Tarviiko vääntää rautalangasta, mitä näistä asioista voi seurata?

6 kommenttia:

Tomi Peltonen kirjoitti...

"Tällaisena idea mahdollistaisi "suvaitsevaisten" (aka. todellisten uusnatsien) Internet-sodankäynnin, jossa he itse pommittaisivat vieraskirjat ja blogit täyteen rasistista hevonpaskaa ynnä muuta kuraa, minkä jälkeen blogin pitäjä olisi itse vastuussa asiasta."

Kun blogia pitävä henkilö on vastuussa kommentointiosiostaan voisi ajatuksen toteuttaa myös toisinpäin, ja täyttää "suvaitsevaisten" blogit täyteen rasistista hevonpaskaa.

Jiri Keronen kirjoitti...

Tuo on hyvä idea ja jos tästä tulee koskaan lakia, tuon toteuttamiseksi on pakko käynnistää kampanja.

Unknown kirjoitti...

Tulipa tuossa bittimerta risteilellessä vastaa vanha juttu sana ja ylistys seurakunnan rikosilmoituksesta YouTube-videoista. Melko tarkka kuvaus asiasta löytyy jutun toisen asianomaisen kotisivuilta: http://www.veriryhma.org/.

Koska em. 'seurakunta' on enemmän kultti kuin kirkko, antaa se esimerkin siitä että sen lisäksi kun maahanmuuttajien myötä on Islam alkanut nostaa päätään on myös alkanut syntyä sekulaarisia evankelisistisia ja fundamentalististisia kristillisiä lahkoja joiden malli on tuotu suoraan USA:sta ja jotka suhtautuvat sananvapauteen samalla tavalla kuin ns. "suvaitsevat".

En itse tiedä mitä pitäisi tehdä uskonnolliselle organisaatiolle joka kerää valtavia rahamääriä pitämällä radioshowta jossa lupaavat parantavansa kaikki kaikista taudeista kunhan lahjoittaa seurakunnalle rahaa, itse parantaminen kun sitten tapahtuu 'puhuen kielillä' eli mölisemällä mikkiin kuten eräät tyypit kerrostaloasunnossa joka sijaitsee pohjois-pohjanmaalaisessa linnakaupungissa jokunen aika sitten loskaisena syksyiltana.

On ihmisen oikeus päättää antaa rahansa tähän ja saada vastapalvelukseksi seurakunnan siunauksen, mutta herää kysymys tekeekö ihminen valinnan jos hänet on kepillä nuijittu uskoon tai manipuloitu jäseneksi hyväksi käyttäen hänen elämässään tapahtuvaa kriisiä. Oikeastaan jälkimmäiselle ei voi, eikä tulekkaan tehdä mitään koska jos valtio lähtee suojelemaan jokaista heikkomielistä idioottia ovat sen jälkeen kaikki muut paitsi valtionkirkko ja Islam entistäkin ahtaammalla.

Silti omasta mielestäni tällaiseen lahkoon kuuluvat ovat lähes poikkeuksetta mielisairaita, oma tätini ja isoäitini kuuluvat moiseen ja he yrittävät pakkosyöttää paskaansa minulle eivätkä ymmärrä vaikka asiasta sanoisi heille kohteliaasti.

Pilakuvat muhammedista vuosisataista hupia kristityille juutalaisille ja islamilaisille tosikoille. Lapsiinsekaantuva sotarikollinen profeetta esikuvana seuraajilleen kirjoitti...

Mika Illmanin hyvyyttä voidaan Himmlerin hyväntahtoiseen hahmoon

Näissä keskusteluissa unohtuu että tuomioni on ihan oikeasti perseestä

Oikaisu - Oikeusmurhatuomio oli kokonaismitaltaan 2 vuotta 7 kk ( sisälsi aiemmen 3kk kyseenalaisen oikeusmurha ehdollisen yhdistämisen ns. väitetystä kunnianloukkauksesta norsunluurannikkolaista retostelijaa kohtaan )

http://tampere-tunnetuksi.blogspot.com

Suomi suomalaisille

Seppo Lehto
http://kunnallisvaaliehdokas.blogspot.com
Tampere

weekendsoldier kirjoitti...

"En epäile oikeasti hetkeäkään, etteikö Mika Illman olisi omasta mielestään hyvällä asialla."

- Hitlerkin oli omasta mielestään hyvällä asialla. Hänestä se hyvä asia vain oli kaikkien juutalaisten tappaminen.

Illman ja kumppanit taitavat elää jossain rinnakkaistodellisuudessa/fantasiamaailmassa, aivan kuten Aatukin eli.

Pilakuvat muhammedista vuosisataista hupia kristityille juutalaisille ja islamilaisille tosikoille. Lapsiinsekaantuva sotarikollinen profeetta esikuvana seuraajilleen kirjoitti...

Olen saanut oheista palautetta:

USpace has left a new comment on your post "Le nouveu Muhammed caricature de Seppo Lehto - Vou...":

.
Great blog, excellent work! Please stay safe, thank you!
We must never fear, resist or mock the precious and ever peaceful Islam. Who are we to say that raping 6 year-olds is immoral? Who are we to say that stoning gays and rape victims to death is evil? That is just their culture and it MUST be respected. Morality is all relative, we must remember that.
.
absurd thought -
God of the Universe wants
all planets Islamic

Earth is one of many
in process of conversion

.
absurd thought -
God of the Universe wants
many Taliban planets

stonings and beheadings
billions served daily

.
absurd thought -
God of the Universe says
allow Islamic conquest

enjoy the dhimmi life
of second class citizens

.
absurd thought -
God of the Universe says
call yourself a policeman

if you are afraid of thugs
and refuse to put them down

.
All real freedom starts with freedom of speech. If there is no freedom of speech there can be no real freedom.
.
Philosophy of Liberty Cartoon
.
Help Halt Terrorism Today!
.
USpace