keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Valehtelu kuuluu islamiin

Islamistisen terroristin ja Brittilän pommituksia suunnitelleen Mohammad Momin Khawajan entinen kihlattu Zeba Khan todisteli Kanadassa käydyssä oikeudenkäynnissä, että hänelle tuli täytenä yllätyksenä, että hänen miehensä olikin terroristi. Tämä siitä huolimatta, että Mohammad "Kavereiden kesken Mohis" Khawaja oli kertonut hänelle suoraan olevansa terroristi, kuten huomaa seuraavista Mohiksen ja Khanin välisestä keskustelusta otetuista lainauksista:

"Me tarvitsemme jatkuvaa ekonomista jihadia isku iskun jälkeen kunnes he kaatuvat, eivätkä nouse enää koskaan."
"Etkö sanoisi, että niiden 19 miehen toiminta syyskuun 11. päivänä ovat tarkimmat, tehokkaimmat ja kunniallisimmat tavat käydä ekonomista jihadia? Kuvittele, että tapahtuisi 10 kertaa syyskuun 11."


Zeba Khan vastasi tähän, että hän kuvitteli Mohiksen tarkoittavan niin sanottua "sisäistä jihadia". johon hän itse uskoo. Sisäinen jihad on sotaa omia vastoinkäymisiä, omaa epäuskoa ja muita omia henkilön sisäisiä ongelmia vastaan. Koska Mohis käytti useampaan otteeseen termiä "ekonominen jihad", oli Zeba torvi, jos hän ei tajunnut Mohiksen tarkoittavan konkreettista jihadia, johon Koraani ja islamistinen teologia suoraan kehottaa islamisteja. Varsinkin, kun ekonomia liittyy sanana tosiasialliseen maailmaan, eikä sielunelämään, ja Mohis myös aika selvästi sanoi, että hän tarkoittaa sillä syyskuun 11. tapaisia toimia. Toinen vaihtoehto tietenkin on, että Khan valehteli, kuten Koraanin mukaan kannattaa tietyissä tilanteissa toimia.

"Sota on petosta."
-
Muhammed

Taqiyya on islamiin kuuluva traditio, joka käytännössä tarkoittaa valehtelua uskonnon puolesta tai sodassa, johon jihad kuuluu. Islamisteista taqiyyaa käyttävät pääasiassa shiat. Sunnien joukossa taqiyya on huomattavasti vähemmän hyväksyttyä toimintaa. Koraanissa taqiyya on ilmaistu kohdissa 3:28-29 ja 16:106. Tunnustetun Koraanin kommentaattori Ibn Kathirin mukaan jae 3:28 käskee islamisteja ystävystymään vain muslimien kanssa. Ystävyys vääräuskoisten kanssa ja avun vastaanottaminen vääräuskoisilta on sallittua vain, jos muslimi ei tunne tuota ystävyyttä sisällään, vaan pelkästään ulkoisesti. Muslimilla on oikeus peittää uskontonsa, mikäli sen julkinen ilmaiseminen vaarantaa joko islamia, islamin tavoitteita tai muslimin oman turvallisuuden.
[ Suomennetussa Koraanissa taqiyya koskeva jae on huomattavan erilainen kuin alkuperäisissä teksteissä. Kehotan ihmisiä käyttämään Koraanina esimerkiksi Abdullah Yusuf Alin, Mohammed Marmaduke Pickthallin tai N.J. Dawoodin englanninkielisiä käännöksiä. ]
[ Haditheissa taqiyyaa ja valehtelua koskettavat muun muassa Muslimin hadith-kokoelma 32, 6309 sekä 32, 6303 ja Bukharin kokoelma 56, 3030. ]


Terroristit ja sharia-lakia vaativat muslimit ovat tulkinneet tämän tarkoittavan, että tarqiyyaa voi käyttää esimerkiksi soluttautuessa länsimaiseen kulttuuriin esittämällä joko olevansa maltillinen muslimi tai olemalla jotain muuta uskontokuntaa kuin islamia. Tarqiyyasta on kyse myös silloin, kun islamistit väittävät islamin olevan rauhan uskonto, joka kehottaa rauhalliseen vuoropuheluun muiden uskontokuntien kanssa. Tällaisesta tarqiyyasta esimerkkinä on New Yorkissa käyty "Islam on rauha!"-kampanja, jonka taustalla on kytköksiä terrorismiin, mikä tuli yllätyksenä ainoastaan niille samoille tyypeille, jotka yllättyivät myös kuullessaan Jari Sillanpään olevan homo.
[ Esimerkkejä terrorismin ja taqiyyan välisestä yhteydestä löytyy muun muassa Charles M. Sennotin kirjassa Exposing Al Qaeda's European Network ]
[ Professori Walid Pharesin kirjoitus kertoo valehtelun käyttämisestä islamilaisen valloittamisen apuna. ]


Toinen islamistinen traditio on niin sanottu "kitman". Kitman on läheistä sukua taqiyyalle ja se juontaa samoihin Koraanin jakeisiin sekä haditheihin. Kuten taqiyyassa, myös kitmanissa on kyse uskonnollisesta petoksesta, joka kuuluu islamiin ja jolle löytyy perustaa sekä islamin käytännöstä, Koraanista että islamilaisesta teologiasta. Siinä missä taqiyya on valehtelua, kitman tarkoittaa sitä, että kertoo totuuden, mutta jättää osan totuudesta kertomatta. Mikäli suomalaisen islam-tutkimuksen keulahahmo professori Hämeen-Anttila sattuisi olemaan muslimi, hänen kirjoituksensa islamista olisivat hyvä esimerkki kitmanista. Sinällään Hämeen-Anttila kirjoittaa islamista paljon faktaa, mutta hän myös jättää paljon faktaa mainitsematta. Kitmania on muun muassa se, että vähätellään islamin huonoja puolia ja korostetaan hyviä puolia.

Kitmanin ja taqiyyan ongelmana on se, että koskaan ei voi tietää, milloin muslimi käyttää niitä levittääkseen islamia länsimaihin, milloin hän ei oikeasti tiedä uskontonsa teologiaa ja milloin hän on oikeasti sitä mieltä, että tietyt asiat eivät kuulu islamiin. Esimerkiksi suuri osa sunneista ei hyväksy kitmania tai taqiyyaa, mutta myös sunnien keskuudesta löytyy sen hyväksyviä ihmisiä. Muslimeilta itseltään ei voi kysyä asiasta yhtään mitään, koska riippumatta siitä, hyväksyykö muslimi petoksen vai ei, hän vastaa, että ei hyväksy sitä tai että hän ei hyväksy sitä ainakaan tässä tilanteessa. Jos hän ei hyväksy sitä, hän on rehellinen. Jos hän hyväksyy sen, hän voi käyttää valhetta myös tässä tilanteessa.

Uskonnollisen petoksen aiheuttamaa ongelmaa vaikeuttavat vielä entisestään se, että valehtelua voi aiheuttaa myös moni muu asia. Esimerkiksi monet turvapaikanhakijat valehtelevat olosuhteistaan ja kokemastaan vainosta riippuen siitä, mitä mikäkin maa edellyttää turvapaikan myöntämiseksi. Eli jos maa antaa turvapaikkoja vain pakolaisille, jotka ovat kokeneet etnistä vainoa, voi pakolainen valehdella klaani-identiteetistään. Jos maa ei anna turvapaikkoja sotarikollisille, voi pakolainen vähätellä osuuttaan väkivallantekoihin. Ihmiset eivät tule ja sano "No, kyllä minunkin olisi pitänyt ehkä vähän katsoa peiliin, ennen kuin ammuin naapurin Ahmedin!" hakiessaan turvapaikkaa. Ei ole olemassa luotettavaa keinoa sanoa, valehteleeko islamistisesta maasta tuleva ihminen esimerkiksi todellisen pelon ja hädän vuoksi, tahtooko hän paremman elintason vai käyttääkö hän tietoisesti uskonnollista petosta, taqiyyaa tai kitmania.
[ Turvapaikanhakijoiden kertomusten ja turvapaikan myöntämisedellytysten suhteesta kertoo Lee Cassanellin teksti History and Identity in Somali Diaspora. Teksti löytyy kirjasta Variations on the Theme of Somaliness (toim. Muddle Suzanne Lilius).]
[ Siitä, mitä somalit kertovat ja eivät kerro, puhuu muun muassa Marja Tiilikaisen artikkeli
Kerrottuja ja vaiettuja tarinoita - Somalinaiset Suomessa. Löytyy kirjasta Arki satuttaa (toim. Marja-Liisa Honkasalo, Terhi Utriainen & Anna Leppo).]

Islamismista löytyy uskonnolliset perusteet valehtelulle. Länsimaat palvovat muslimeita, minkä vuoksi länsimaat nielevät nuo valheet helposti. Miettikääpä sitä, että seuraavan kerran, kun islamisti kertoo teille jotain, hän saattaakin tehdä Matti Vanhaset, eli puhua paskaa.

6 kommenttia:

Turjalainen kirjoitti...

"Tällaisesta tarqiyyasta esimerkkinä on New Yorkissa käyty "Islam on rauha!"-kampanja, jonka taustalla on kytköksiä terrorismiin, mikä tuli yllätyksenä ainoastaan niille samoille tyypeille, jotka yllättyivät myös kuullessaan Jari Sillanpään olevan homo."

Off the topic, miten kenellekään tuli yllätyksenä vuonna -98, että Sillanpää on homo, kun hän sen itse avoimesti YLE:n keskusteluohjelmassa kertoi jo joskus pari vuotta sitä aiemmin?

Jiri Keronen kirjoitti...

Juha Miedolle se tuli yllätyksenä.

"Tähän ei enää pohjalainen jöröjullikka osaa sanoa mitään. Perkele, ettei minulle kerrottu!"
- Juha Mieto, kun Jari Sillanpää tunnusti homoseksuaalisuutensa.

Turjalainen kirjoitti...

Valehtelusta puheen ollen:

"Arabiassa vieraileva lapin mies oli kuitenkin iskenyt silmänsä sulttaanin tyttäreen, ja onnistunut houkutelemaan tämän salaa yöksi vällyjensä väliin. Sulttaanilta ei kuitenkaan ollut jäänyt huomaamatta tyttärensä länsimaisesen vieraaseen luomat pitkät katseet, ja tuli yöllä vierashuoneen ovelle: "-Länsimaalainen! Kerro heti missä tyttäreni on!", hän huusi lukittua ovea jyskyttäen. Lapin mies ajatteli, että nyt on niin vakava paikka, ettei parane valehdella, ja vastasi: "Mullah allah!". "Samoin hurskas ystäväni, samoin", vastasi sulttaani huojentuneena, ja poistui."

glxblt kirjoitti...

On kyllä purevaa ja asiallista tekstiä. :) Kerrassaan taitavaa. Aiheisiin perehtymättömienkin lukijoiden mielenkiinto varmasti herää. Tulen lukemaan jatkossakin.

Vasarahammer kirjoitti...

Hieno kirjoitus taas kerran!

Yksi harhautuksen muoto kuuluu: "It's not in the Quran." Sitä ei löydy Koraanista.

Yleensä tällaisissa tapauksissa käytäntö on johdettu jostain muusta lähteestä.

Muslimien käsitys totuudesta myös poikkeaa länsimaisesta. Kaksi selkeästi ristiriitaista asiaa ovat molemmat totta, jos ne ovat Koraanissa. Toinen on vain enemmän totta kuin toinen. Kaikki Koraanissa sanottu on suoraan Allahilta ja siksi täydellistä eikä muslimin sovi arvostella sitä, mitä Allah on sanonut.

Eeva Karhunen kirjoitti...

Hei. Mahdatko muistaa minua, kirjoitin sinulle kirjeitä ja tapasimme joskus Kouvolan (?) rautatieasemalla. Luulin jo suurinpiirtein, että olet kuollut, mutta löysin blogisi. Lisään sinut kaverilistalle!