EU-kansalaiset suhtautuvat Euroopan unioniin vuosi vuodelta negatiivisemmin. Eurobarometerin mukaan Euroopan unionin kansalaisista keskimäärin vain 52 prosenttia pitää Euroopan unionin jäsenyyttä hyvänä. Viime vuonna lukema oli 53%. Vuoden 2006 keväällä luku oli vielä 55%. Lukema on aina silloin tällöin noussut ja silloin tällöin käynyt keskimääräistä paljon alempana, mutta viime vuosina mielipide Euroopan unionista on yleisesti ollut laskusuunnassa. Vastaavasti näkemys, että Euroopan unionin jäsenyydestä on suorastaan haittaa, on ollut noususuunnassa.
[ Hauskaa numeroilla ]
Suomessa luottamus mediaa ja poliitikkoja kohtaan on tippunut. Vaalirahajupakka, tai näin kotoisammin korruptiorahajupakka, on heikentänyt kansalaisten luottamusta poliitikkoja kohtaan, mikä on aivan oikein, koska demokratialle on olennaista poliitikkojen toiminnan läpinäkyvyys, jotta poliitikkojen toimintaa voidaan arvostella. Media peittelee totuutta kätkemällä epäsopivia uutisia ja sensuroimalla asiallista keskustelua. Valtion uutiskanava valehtelee ylläpitääkseen virallista kuvaa, joka ei vastaa todellista maailmaa.
Euroopan unionissa yleinen ongelma on niin sanottu demokratiavaje. Demokratiavaje merkitsee sitä, että Euroopan unionin kansalaisten ja Euroopan unionin päätöksentekijöiden välillä on selvä kuilu, joka aiheuttaa sen, että päättäjät ja heidän päätöksensä ovat yhä enemmän etäällä kansalaisten yleisestä tahdosta ja kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa EU:n päätöksentekoon ja kansalaisten kiinnostus EU-asioista on vähäinen. Euroopan unionin komissio on rahoittanut useita tutkimuksia, joilla pyritään saamaan selville, mistä tämä asia johtuu ja miten demokratiavajetta voitaisiin korjata.
[ Euroopan unionin demokratiavajetta, eurooppalaista julkisuutta ja niiden ongelmia käsitellään pätevästi sekä teoreettiselta että käytännölliseltä kannalta kirjassa Onko Eurooppa olemassa? (Toim. Hannu Nieminen, Kari Karppinen ja Tuomo Mörä). ]
Aika hyvin Euroopan unionilta, kun tarvitaan lukuisia kalliita tutkimuksia selvittämään se, minkä minä tajusin istuessani kalsareissa juomassa aamukahvia ja raapimassa kasseja. Euroopan unioni toimii päin helvettiä.
Eurooppalaisen demokratian ongelmana on pidetty Euroopan laajuisen kansalaiskeskustelun puutetta. Ongelma oli merkittävä vielä kymmenen vuotta takaperin, kun Internetiä saattoi pitää Euroopassa vielä enemmän tai vähemmän harvinaisena. Nykyinen teknologia kuitenkin mahdollistaisi laajan ja avoimen kansalaiskeskustelun, joka Euroopan komission omien tutkimustenkin mukaan on vähintäänkin hyvä lähtökohta Euroopan rajat ylittävälle, demokratialle välttämättömälle kansalaiskeskustelulle.
[ Toimittajat ilman rajoja on julkaissut aihetta käsittelevän tekstin; Handbook for Bloggers and Cyber-Dissidents ]
Tapa, miten Euroopan unioni käsittelee Internetiä ja siinä kasvanutta autenttista rajat ylittävää vapaata keskustelua, on sensuuri. Euroopan unionissa sensuroidaan mielipiteitä, ajatuksia ja tietoa. Euroopan unionin jäsenvaltioissa valvotaan kansalaisten Internet-liikennettä. Euroopan unionissa mietitään keinoja katkaista ihmisiltä nettiyhteydet pelkästään syytösten perusteella.
En usko, että kukaan täysijärkinen puoltaa lapsipornoa, pommiohjeiden levittämistä pekkaeerikeille tai rasismia, mutta kaikki täysijärkiset tietävät, että sensuurissa ja valvonnassa on vaarana se, että niitä aletaan käyttää väärin; varsinkin silloin, kun niiden perusteina ovat niin abstraktit ja vaikeasti määriteltävät asiat kuin esimerkiksi "terrorismi" tai "rasismi". Valvojia ja sensuuria ei puolestaan kohtaa mikään todellinen valvonta, vaan kyse on vain siitä, että vallankäyttäjiin tulee luottaa pelkästään sillä perusteella, että vallankäyttäjät sanovat niin.
Jos rajaa ei vedetä johonkin, sensuuri ja valvonta tulevat väistämättä leviämään. Näin kävi Saksassa, näin kävi Italiassa ja näin kävi Neuvostoliitossa. Onko olemassa mitään riittävän vahvaa taetta sille, että näin ei tule käymään Euroopan unionissa tai Suomessa?
Euroopan unionin lojaliteettiperiaate merkitsee sitä, että Euroopan unionin jäsenvaltion tulee käyttää lainsäädäntövaltaa kaikilla aloilla tavoilla, joka on sopusoinnussa Euroopan unionin oikkujen kanssa. Euroopan unionin pre-emption-oppi merkitsee sitä, että Euroopan unionin käytettyä lainsäädäntövaltaa tietyssä asiassa, jäsenvaltio menettää lainsäädäntövaltansa koskien sitä asiaa. Euroopan neuvoston tuomioistuin on toistuvasti todennut, että Euroopan unionin sääntelyä ei arvostella jäsenvaltioiden perustuslakien valossa.
Toistan kysymykseni; Onko olemassa mitään riittävän vahvaa taetta sille, että sensuuri ja valvonta ei tule leviämään Euroopan unionissa tai Suomessa?
Sen lisäksi, että Euroopan unioni vastaa eurooppalaisen julkisuuden puuttumiseen sensuroimalla sitä teknologiaa ja kehitystä, joka Euroopan unionin omien tutkimusten mukaan on mahdollisuus saada aikaiseksi eurooppalaiselle demokratialle välttämätön eurooppalainen julkisuus, vastaa Euroopan unioni demokratiavajeeseen poistamalla demokratian merkitystä. Kaksi sanaa; Lissabonin perkele.
Euroopan unionin omien sääntöjen mukaan Lissabonin perkele vaatii kaikkien Euroopan unionin jäsenmaiden tuen taakseen. Irlanti oli ainoa valtio, jossa kansalle annettiin oikeus äänestää Lissabonin perkeleestä. Irlanti tietenkin vastusti Lissabonin perkelettä, kuten Eurobarometerin tilastojen mukaan olisi todennäköisesti tehty muuallakin Euroopassa. Tästä huolimatta Euroopan unioni pyrkii ajamaan Lissabonin perkeleen läpi vastoin sekä Euroopan unionin omia sääntöjä että demokratialla ilmaistua kansalaismielipidettä. Suomessa ulkoministeri Alexander Stubb, jota yksikään suomalainen ei äänestänyt, mutta joka siitä huolimatta istuu hallituksessa, koska kokoomus ei välitä legitimiteetistä, ehdotti Lissabonin perkeleen läpiajamiseksi luovia ratkaisuja. Sopimus voi mennä läpi täysin riippumatta unionikansalaisten mielipiteistä tai siitä, miten Euroopan unionin säännöt sanovat, että näiden asioiden tulisi toimia.
Viimeksi, kun Euroopassa käytettiin luovia ratkaisuja, miljoonat juutalaiset ja toisinajattelijat pääsivät suihkun kautta kotiin.
Lissabonin sopimus ei muuten ole ainoa Lissabonin perkele, joka Euroopan unionista löytyy. Niin sanottu Lissabonin prosessi, eli "avoimen koordinaation menetelmät", eli Open Methods of Co-ordination, on Euroopan unionissa käytetty sääntelytapa, jolle ei löydy minkäänlaisia toimivaltaperusteita unionin perustamissopimuksista. Teoriassa unioni ei voi antaa säädöksiä tai luoda sääntöjä mistään asioista, joihin jäsenvaltiot eivät ole siirtäneet sille toimivaltaa perustamissopimuksissa. Lissabonin prosessia on kritisoitu - aivan oikein - sillä, että se ilmentää unionin kasvavaa vallanhalua ja sillä, miten se korostaa byrokraattien ja virkamiesten vaikutusta ja kasvattaa demokratiavajetta.
[ Avoimen koordinaation menetelmistä sekä muista uusien sääntelymuotojen eduista ja ongelmista voi lukea esimerkiksi Jyrki Talan kirjasta Lainsäädäntö ja sääntelyn uudet muodot. ]
Ei mikään ihme, että Euroopan unioniin suhtaudutaan jatkuvasti negatiivisemmin, kun Euroopan unioni käyttäytyy kuin vammainen perseenreikä. Ensin unioni ottaa selvää siitä, miten unioni toimisi paremmin ja miten sen pitäisi toimia, minkä jälkeen se toimii täysin päinvastaisella tavalla. Kävin kerran Korkeasaaressa ja näin apinan, joka viskoi muita apinoita ulosteilla. Tuli heti mieleen EU.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Oh save us, Mr Keronen!
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/JSNn+Hyv%C3%A4rinen+haluaa+kirjoittajien+nimet+esiin+nettikeskusteluissa/1135238013161
Lähetä kommentti