Yhdysvaltojen harjoittamaa järjestelmällistä kidutusta ei tule hyväksyä

Jos on olemassa valtio, joka systemaattisesti ja jatkuvasti kiduttaa, tappaa viattomia ja rikkoo ihmisoikeuksia, onko oikein olla sen kanssa yhteistyössä vain, koska muutoin meidän elintasomme saattaisi laskea? Tällainen valtio on olemassa, ja sen nimi on USA.

Salaisten asiakirjojen ja viranomaislähteiden vuotamiseen erikoistunut Wikileaks-sivusto julkaisi 23. lokakuuta liki 400 000 asiakirjaa koskien Yhdysvaltojen toimintaa Irakissa. Asiakirjoista paljastuu muun muassa, että Yhdysvallat sulkivat silmänsä irakilaisten järjestelmälliseltä kiduttamiselta, minkä lisäksi Yhdysvaltain sotilaat ovat tappaneet luultua enemmän siviilejä, mukaanlukien raskaana olevia naisia ja henkisesti sairaita.

Tässä ei tietenkään ole mitään yllättävää. Vuonna 2006 julkisuuteen päätyi 279 valokuvaa ja 19 videota, jotka kuvasivat Yhdysvaltain sotilashenkilökunnan ja valtion virkamiehistön toimintaa Irakin Abu Ghraib -vankilassa. Julkaistussa materiaalissa Yhdysvaltain sotajoukot muun muassa pakottavat vankejaan masturboimaan ja kiduttavat heitä sähköllä ja vedellä. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Firstin vuonna 2006 julkaisemassa selvityksessä todetaan, että Yhdysvaltojen sotilaat ovat kiduttaneet ainakin 8 ihmistä kuoliaaksi Afghanistanissa ja Irakissa. Korkein kidutukseen liittyvästä kuolemasta annettu rankaisu on ollut 5 kuukautta eristyksissä. Tietenkään ei sovi myöskään unohtaa Guantanamoa, jonka kidutustapaukset herättivät suurta kohtua mediassa.

Yksittäisinäkin tapauksina nämä olisivat äärimmäisen vakavia rikoksia ihmisyyttä vastaan. Kuitenkin kauhun koko kuva paljastuu vasta, kun ymmärtää, että kyse ei ole mistään sattumista, vaan tietoisista poliittisista päätöksistä. Vuonna 2006 Yhdysvallat otti käyttöön Military Commissions Actin, joka mahdollistaa sotaoikeudenkäyntien järjestämisen niin kutsutuille "laittomille taistelijoille" ja heidän vangitsemisensa määräämättömäksi ajaksi ilman oikeutta päästä riippumattoman tuomioistuimen eteen lyhyessä ajassa. Todistukset, jotka on saatu painostamalla tai halventavalla toiminnalla ovat päteviä Military Commissions Actin alaisuudessa perustetuissa sotatuomioistuimissa. Monet ihmisoikeusjärjestöt, muun muassa Amnesty, ovat tuominneet Military Commissions Actin järjestelmänä, joka hyväksyy kidutuksen. Ihmisoikeusloukkaukset ja epäinhimillinen kohtelu kuuluvat sekä käytännössä että lainsäädännössä Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan.

Kaikkien maiden, jotka pitävät itseään oikeusvaltiona, tulisi tuomita yksiselitteisesti Yhdysvaltojen toiminta. Ei se voi olla oikein, että vain koska pelkäämme, että ilman kaupankäyntiä Yhdysvaltojen kanssa emme saa halpoja purilaisia, olemme valmiita hyväksymään hiljaisesti sen, että Yhdysvallat toistuvasti jää kiinni kidutuksesta ja siviilien ampumisesta. Asia on vähän sama kuin jos eurooppalaiset vain sulkisivat silmänsä Kim Jong-Ililtä, kunhan Pohjois-Koreasta tulee junalastillisia platinaa. Isoa suvaitaan vain sen takia, että se on iso. Koko Yhdysvaltain kansainvälisen politiikan voi tiivistää seuraavalla tavalla: "On oikein kiusata, jos on riittävän iso vetämään turpaan ilman, että kukaan muu voi mitään." Euroopan valtioiden politiikka Yhdysvaltoja kohtaan taas on tiivistettynä "Kyllä, herra."

On mahdollista, että yhteistyöstä kieltäytyminen Yhdysvaltojen kanssa romahduttaisi eurooppalaisten valtioiden elintasoa, mikäli ne eivät saisi jonkinlaisia uusia yhteistyökumppaneita tilalle tai muuttaisi muuten koko ekonomista järjestelmäänsä. Tästä seuraakin perustavanlaatuinen inhimillinen kysymys: Ovatko ihmiset valmiita kärsimään toisten ihmisten puolesta? Henkilökohtaisesti ainakin tahtoisin uskoa, että olen riittävän inhimillinen siihen, että voisin vaihtaa kämppäni murto-osaan nykyisestä, olla ilman televisiota tai autoa ja syödä puolet vähemmän, jos siitä seuraisi se, että toista ihmistä ei kidutettaisi tai siviilejä ei ammuttaisi.

Pienenä valtiona Suomi ei tietenkään voi yksin tehdä mitään, mikä muuttaisi maailmanpolitiikkaa radikaalisti. Suomi voi kuitenkin toimia esimerkkinä muille maille. Jos yksi valtio murtaa padon ja toimii ensimmäisenä, on muiden valtioiden kynnys toimia huomattavasti pienempi. Jo se, että muut maat alkaisivat avoimesti tuomita Yhdysvaltain toimintaa ja sen ihmisoikeuksien vastaista lainsäädäntöä, osoittaisi, että Yhdysvaltain toiminta ei ole hyväksyttyä. Suomen tulisi esimerkiksi vetäytyä kaikista NATO:on liittyvistä operaatioista, kuten Afghanistanista, ja kieltäytyä luovuttamasta ihmisiä Yhdysvalloille. Suomen perustuslain mukaan ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Yhdysvaltain harjoittamat kidutukset ja ihmisoikeusloukkaukset eivät tule loppumaan koskaan, jos muut valtiot ovat valmiita hyväksymään ne. Jos Yhdysvaltoja ei edes pyritä painostamaan toimintansa muuttamiseksi, ei Yhdysvalloilla ole mitään motiivia muuttaa sitä toimintaa. Niin pitkään kuin esimerkiksi eurooppalaiset valtiot tekevät kritiikittömästi yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa normaaliin tapaan huolimatta siitä, mitä Yhdysvallat on ja miten se toimii, tulevat Yhdysvallat varmasti jatkamaan toimintaansa. Paha voittaa, kun hyvät ihmiset eivät tee mitään.

Adoptio ei ole homojen oikeus, vaan lapsen oikeus

Tiistai-iltainen Ylen Ajankohtaisen kakkosen Homoilta oli kirkolle onnistunut. Kun sanon "onnistunut", tarkoitan sen olleen onnistunut samassa mielessä kuin Franz Ferdinand onnistui tulemaan salamurhatuksi tai Matti Vanhanen onnistui pääministerinä. Homoillan seurauksena kirkosta erosi 3800 jäsentä, mistä seurasi kirkolle yli miljoonan euron menetykset. Lisäksi Homoilta nosti tapetille ikuisuuskeskustelun adoption sallimisesta homoille. Monesti tässä keskustelussa oletetaan, että asia liittyy jollain tavalla homojen oikeuksiin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyse on lapsen oikeudesta.

Jotta ajatus tulisi selkeämmäksi, annan esimerkin. Oletetaan, että lapsella on rakastava äiti ja rakastava isä. Lisäksi lapsella on eno, joka elää rekisteröidyssä parisuhteessa miehen kanssa. Eno rakastaa lasta ja lapsella on hyvin läheiset välit enoonsa. Eno on siis lapsen läheisin (mahdollisesti jopa ainoa) perheensä ulkopuolinen sukulainen. Jotain kuitenkin tapahtuu ja lapsen vanhemmat kuolevat onnettomuudessa ja lapsi jää orvoksi.

Koska lapsella on jo valmiiksi hyvät ja läheiset välit enoonsa, ja eno on lapsen verisukulainen sekä lapselle läheisin ihminen koko maailmassa, olisi lapselle helpointa sopeutua elämään siten, että eno kasvattaisi hänet omana lapsenaan. Jos adoptio on kielletty homoilta, ei näin voi tapahtua, vaan lapsi joutuu julkisen vallan huostaan ja pahimmassa tapauksessa lastenkotiin tai muuhun vastaavaan paikkaan. Jos homojen adoptio on sallittu, voi lapsen eno puolisoineen adoptoida lapsen ja kasvattaa hänet omanaan. Esimerkkitapauksessa vaihtoehdot siis olisivat, että lapsen oma, läheinen sukulainen adoptoi hänet, tai sitten lapsi joutuu julkisen vallan huostaan.

Tällaiset asiat ovat niitä syitä, joiden vuoksi homojen adoptiota ylipäätään mietitään. Sitä ei siis mietitä siksi, että kuviteltaisiin lasten saamisen olevan jokin subjektiivinen ihmisoikeus. Sitä se ei ole. On ylipäätään virheellistä puhua homojen adoptio-oikeudesta, koska tällöin kuvitellaan, että adoptiokeskustelussa olisi jotenkin kyse homojen subjektiivisesta oikeudesta saada lapsia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyse on lapsen oikeudesta saada mahdollisimman hyvät vanhemmat. Suomen ja kansainvälisen lain mukaan lapsen etu on koko lapsioikeuden johtava periaate. Adoptiossa ei ole kyse siitä, että lapsettomille järjestetään lapsia, vaan siitä, että vanhemmittomille järjestetään vanhemmat.

"Hyvä vanhemmuus" ei ole riippuvainen pelkästään sukupuolisesta suuntautumisesta. Hetero, joka hakkaa lapsia, on huonompi vanhempana kuin homo, joka ei hakkaa lapsia. "Hyvään vanhemmuuteen" vaikuttavat monet seikat, kuten esimerkiksi henkilön tulotaso, suhde lapseen, mahdollinen verisukulaisuus, päihteiden käyttö tai käyttämättömyys, sosiaalinen menneisyys ja niin edelleen. Asiaa ei voi tai kannata tarkastella pelkästään sukupuolisen suuntautumisen linssin kautta, koska ihmisissä on valtavasti muitakin ominaisuuksia. Orvoksi jääminen on aina poikkeuksellinen tapahtuma, ja sen vuoksi asiaa tulisi tarkastella tapauskohtaisesti, ottaen jokaisen tapauksen ominaispiirteet huomioon.

Ei ole olemassa mitään yksiselitteisiä tapoja sanoa, ketkä ovat lapselle hyviä vanhempia ja ketkä eivät. Asia liittyy aina sekä yksilölliseen tilanteeseen, yksilölliseen lapseen että yksilöllisiin ottovanhempiin. Tämän vuoksi järjestelmä vaatii joustavuutta ja mahdollisimman suuret mahdollisuudet tehdä jokaiseen yksilölliseen tapaukseen parhaiten sopivia ratkaisuja. Homojen adoption kiellon kumoaminen tekisi järjestelmästä joustavamman ja siten varmistaisi, että jokaisen yksilöllisen tapauksen ominaispiirteet tulisivat parhaalla mahdollisella tavalla otettua huomioon.

Adoption kieltäminen homoilta on ensikädessä juridinen ongelma, joka aiheuttaa sen, että oikeusjärjestelmän periaatteet eivät toteudu. Homojen adoptiota ei pitäisi tarkastella ideologiselta kannalta, koska kyse on ensisijaisesti lakiteknisestä puutteesta. Jos Suomen laki ja kansainvälinen laki katsovat lapsen edun yhdeksi johtavaksi periaatteeksi, on lainsäädännön palveltava lasten etua. Jos lainsäädännöstä seuraa se, että rakastava, lapselle läheinen sukulainen ei voi adoptoida lasta lapsen jäätyä orvoksi onnettomuudessa, vaan lapsi on ennemmin laitettava lastenkotiin, ei lapsen etu toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.

Muutos 2011 on rekisteröity puolueeksi

Muutos 2011 on rekisteröity puolueeksi. Muutos 2011 on kansanliike, jonka keskeiset periaatteet ovat suora demokratia, Suomen kansalaisten etu ja sananvapaus.

Suomen valtio on kansalaistensa edunvalvontakoneisto. Suomen kansalaisia ovat kaikki, joilla on Suomen lakien mukainen Suomen kansalaisuus kieleen, uskontoon tai etnisyyteen katsomatta. Suomen kansalaisten etu on asia, jonka ainoastaan Suomen kansalaiset itse voivat tietää. Poliitikot, virkamiehet tai ylikansalliset instituutiot eivät voi päättää kansalaisten puolesta, mikä heidän etunsa on. Se, mikä on kansalaisten etu, on vain kansalaisten päätettävissä. Suomen kansalaisten etu on selvitettävissä kahdella toisiaan tukevalla asialla; suoralla demokratialla ja sananvapaudella.

Muutos 2011 ehdottaa Suomeen Sveitsin mallista suoran demokratian järjestelmää. Suora demokratia tarkoittaa sitovia kansanäänestyksiä, joita kansalaiset itse voivat järjestää. Sitovat kansanäänestykset toimivat sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla. Muutos 2011 ehdottaa, että kansanäänestys tavallisesta laista järjestettäisiin 35 000 ihmisen aloitteesta. Kansanäänestys perustuslain muuttamiseksi tai korkean virkamiehen erottamiseksi järjestettäisiin 43 000 ihmisen aloitteesta. Lisäksi sitova kansanäänestys on järjestettävä aina perustuslakia muuttaessa tai säädettäessä lainsäädäntöä, joka vaikuttaa kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin.

Sananvapaus on demokratian kulmakivi. Ilman mahdollisimman laajaa sananvapautta aito demokraattinen keskustelu vaikeutuu tai käy mahdottomaksi. Suomen kansalaisten sananvapautta ei tule kaventaa ennakkosensuurijärjestelmillä tai tulkinnanvaraisella lainsäädännöllä. Sananvapautta pitää pyrkiä vaalimaan ja sen toteutumista maailmanlaajuisesti edistämään. Lähdesuojaa ja muita vapaan tiedonvälityksen kannalta tärkeitä periaatteita tulee suojella määrätietoisesti. Sananvapautta ja muiden ihmisoikeuksien on toteuduttava myös tietoverkoissa.

Muutos 2011 on täysin uudenlainen puolue Suomen historiassa. Muutos 2011 syntyi halusta muuttaa nykyistä hallintojärjestelmää toimimaan kansalaisten ehdoilla. Muutoksen tavoiteohjelma ja keskeiset periaatteet muotoiltiin Internetissä julkisesti satojen toisilleen entuudestaan tuntemattomien ihmisten yhteistyönä. Muutoksen säännöt on laadittu siten, että puolueesta ei voi muodostua yhden ihmisen henkilökulttia. Esimerkiksi puheenjohtajuus on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen.

Suomi on demokratian edelläkävijämaa. Suomi oli ensimmäinen valtio, joka antoi naisille yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Nyt Suomella on mahdollisuus olla uudelleen demokratian edelläkävijä antamalla jokaiselle kansalaiselleen yleisen ja yhtäläisen oikeuden päättää yhteisistä asioista. Suora demokratia on toiminut Sveitsissä 150 vuotta, eikä ole mitään syytä, miksi se ei voisi toimia Suomessakin. Suomen kansalaiset eivät ole tyhmiä, eikä kukaan tiedä heitä paremmin, mikä on hyväksi heidän elämälleen.

LISÄÄ TIETOA:
Muutos 2011
Muutos 2011:n periaatelausuma
Muutos 2011:n tietoyhteiskuntamanifesti

Suora demokratia edustuksellisen demokratian tueksi

Suora demokratia tarkoittaa sitovia kansanäänestyksiä, joita kansalaiset itse voivat järjestää. Kansanäänestys järjestetään keräämällä tietty määrä äänioikeutettujen kansalaisten allekirjoituksia. Nämä allekirjoitukset toimitetaan poliittisille päätöksentekijöille, jotka eivät voi kieltäytyä kansanäänestyksen järjestämisestä. Kansanäänestyksen tulos on sitova, eli päättäjien on noudatettava kansan tahtoa.

Nykyisessä järjestelmässä kansanäänestykset ovat ainoastaan neuvoa-antavia ja niiden järjestämisestä päättävät viime kädessä vallanpitäjät. Vallanpitäjillä ei ole mitään syytä noudattaa kansanäänestyksien tuloksia, minkä vuoksi esimerkiksi useat kuntaliitokset ovat toteutuneet, vaikka kansalaiset ovat äänestäneet niitä vastaan. Suorassa demokratiassa päättäjät eivät voi vaikuttaa siihen, toteutuuko kansanäänestys vai ei, ja heidän on toteltava ehdottomasti kansanäänestyksen tulosta.

Suoran demokratian keskeisimmät menetelmät ovat kansalaisaloite, kansanäänestys sekä keskeisten virkamiesten valinta.

Kansalaisaloite tarkoittaa hallitukselle toimitettua laki- tai toimenpide-ehdotusta, jonka riittävän suuri määrä kansalaisia on allekirjoittanut. Riittävän suuren määrän kansalaisia toimittaessa kansalaisaloitteen, on hallituksen valmisteltava aloitteessa vaaditun mukainen lakiehdotus tai toimenpide ja altistettava se sitovalle kansanäänestykselle. Kansanäänestyksen tulos määrää sitovasti aloitteen lopullisen kohtalon. Jos kansa hyväksyy aloitteen, on eduskunnan toimittava aloitteen mukaisesti. Jos kansa hylkää aloitteen, eduskunta ei saa toimia aloitteen mukaisesti.

Aloite tavalliseksi laiksi tai toimenpiteeksi vaatii taakseen 35 000 äänioikeutettua kansalaista, eli noin 0,8% äänioikeutetuista kansalaisista. Aloite perustuslain muuttamiseksi tai kansainvälisen sopimuksen purkamiseksi vaatii 43 000 kansalaista, eli noin yhden prosentin äänioikeutetuista kansalaisista. Allekirjoituksia kaikkiin suoran demokratian menetelmiin voivat kerätä puolueet, yksityiset toimijat ja yhdistykset. Allekirjoitusten kerääjät voivat toimia yhteistyössä saadakseen kasaan vaadittavan määrän allekirjoituksia.

Kansanäänestys tarkoittaa kansalaisten veto-oikeutta eduskunnassa käsiteltävään lakiin, budjettiehdotukseen tai sopimukseen. Jos eduskunta on laatimassa tai hyväksymässä lakia, voi 0,8% kansalaisista vaatia, että laki altistetaan ennen voimaantuloa sitovalle kansanäänestykselle. Mikäli kansalaiset vaativat sitovaa kansanäänestystä, laki ei voi tulla voimaan ennen kuin kansalaiset ovat hyväksyneet sen kansanäänestyksessä. Jos kansalaiset äänestävät lakia tai sopimusta vastaan, laki tai sopimus ei tule lainkaan voimaan.

Lisäksi suorassa demokratiassa hallitus on velvoitettu järjestämään kansanäänestys automaattisesti aina, kun eduskunnan käsiteltävänä oleva asia on riittävän tärkeä. Riittävän tärkeällä asialla tarkoitetaan kaikkia asioita, jotka koskevat kansanvaltaa tai Suomen kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia. Esimerkiksi jäsenyydestä sotilasliitoissa tai perustuslain muuttamisesta on järjestettävä aina sitova kansanäänestys.

Monet merkittävät päätökset tai niiden valmistelu tehdään virkamiestyönä. Siksi kansalaisten tulee saada vaikuttaa suoralla vaalilla keskeisten virkamiesten valintaan. Tällaisia keskeisiä virkamiehiä ovat esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies ja valtakunnansyyttäjä. 43 000 kansalaista (yksi prosentti äänioikeutetuista kansalaisista) voi vaatia tällaisen keskeisen virkamiehen virkasuhteen lopettamista ennen virkasuhteen tavanomaista päättymistä. Vaaditusta asiasta on toimitettava päättäjiä sitova kansanäänestys.

Suora demokratia ei korvaa edustuksellista demokratiaa, vaan se korjaa sen puutteita. Suora demokratia antaa kansalle aitoja ja suoria keinoja vaikuttaa politiikkaan. Suoran demokratian keskeinen periaate on, että kansalaiset eivät ole tyhmiä ja he osaavat tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Suora demokratia on käytössä esimerkiksi Sveitsissä.

Termistä "maahanmuuttokriittinen" tulee päästä eroon

Termistä "maahanmuuttokriittinen" tulisi päästä eroon. Termi on harhaanjohtava, eikä sillä ole mitään tiettyä merkityssisältöä, josta kaikki olisivat yhtä mieltä. "Maahanmuuttokriittinen" on tyhjänpäiväistä uuskieltä, eikä se anna mitään todellista tietoa siitä, mitä mieltä sanalla leimattu henkilö on. Lisäksi sana "maahanmuuttokriittinen" hämärtää sitä faktaa, että maahanmuutto ei ole yhtenevä ilmiö, vaan maahanmuuttoa on erilaista.

Kriittisyys on suhtautumistapa, jossa pyritään havaitsemaan asian ongelmat ja puutteet. Kriittinen ei ole synonyymi vastaiselle, eikä siihen sisälly minkäänlaista sisäänrakennettua negatiivista suhtautumista. EU-myönteinen henkilö voi olla samalla tavalla EU-kriittinen kuin EU-vastainenkin henkilö, sillä asian kannattaminen ei vaadi kritiikitöntä suhtautumista asioihin. Vastaavasti asian vastustaminen ei ole mikään edellytys sille, että asiaan suhtautuisi kriittisesti. Henkilö voi vastustaa esimerkiksi autoveroa pelkästään sen vuoksi, että hänen isänsä on koko hänen elämänsä ajan julistanut hänelle paatoksellisesti autoveron pahuutta. Tällöin vastustus ei perustu kriittiseen suhtautumiseen, vaan puhtaasti intuitioon ja ennakkoluuloihin.

Kriittisyys ei ole sidottu millään tavalla asian vastustamiseen tai kannattamiseen. Mikäli ministeri Astrid Thors katsoisi, että maahanmuuttojärjestelmän tarkoituksena on saada miljoona sosiaaliturvaperäistä maahanmuuttajaa Suomeen, voi hän nähdä epäkohtia Suomen nykyisessä järjestelmässä, koska se ei vedä miljoonaa sosiaaliturvaperäistä maahanmuuttajaa. Tässä tilanteessa Astrid Thors olisi täysin yhtä maahanmuuttokriittinen sanan varsinaisessa eli oikeassa merkityksessä kuin Jussi Halla-aho, joka puolestaan katsoisi, että Suomen nykyisen järjestelmän ongelma on se, että se vetää liikaa sosiaaliturvaperäisiä maahanmuuttajia. Jokainen, joka näkee Suomen nykyisessä maahanmuuttojärjestelmässä minkäänlaisia ongelmia, on maahanmuuttokriittinen.

Termin "maahanmuuttokriittinen" määritelmän pyörittely ei kuitenkaan ole olennaista. Olennaista on se, mitä termin käyttämisestä seuraa. Terminä "maahanmuuttokriittinen" käsittää kaiken maahanmuuton yhtenä monoliittisena ilmiönä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan maahanmuutto on äärimmäisen heterogeeninen ilmiö. Esimerkiksi tietoisesti sosiaaliturvaa väärinkäyttämään tuleva henkilö on maahanmuuttaja. Samoin maahanmuuttaja on inkeriläinen työperäinen paluumuuttaja tai YK:n sopimusten kriteerit täyttävä pakolainen. Näillä ryhmillä ei kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä toistensa kanssa käytännön tai motiivien tasolla, mutta silti he kaikki ovat maahanmuuttajia. "Maahanmuuttaja" ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että henkilö on muuttanut maahan. "Maahamuutto" taas ei tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö muuttaa maahan.

On tärkeää ymmärtää, että maahanmuutto ei ole missään tapauksessa yksi yhteneväinen ilmiö, vaan joukko monia toisistaan erillisiä ilmiöitä. Osa maahanmuutosta on ongelmallista ja osa ei. Esimerkiksi pelkästään Suomen omaan lainsäädäntöön perustuva humanitaarinen suojelu on ongelmallisempaa kuin YK:n pakolaissopimukseen perustuva kiintiöpakolaisuus. Humanitaarinen suojelu on alttiimpaa hyväksikäytölle kuin YK:n pakolaissopimukseen perustuva kiintiöpakolaisuus, koska kiintiöpakolaisuudessa tarkastetaan jo ennalta, että ihminen täyttää pakolaisuuden kriteerit. Suomen omaan lainsäädäntöön perustuvassa humanitaarisessa suojelussa näin ei tehdä.

Annan esimerkin; Turussa oli taannoin Kokoomuksen Me puhumme maahanmuutosta -tapahtuma. Olin tietysti paikalla, ja yleisökysymyksien aikana esitin kysymyksen siitä, miten paljon maahanmuuttajia Kokoomuksen mielestä Suomeen tulee ottaa humanitaarisen suojelun perusteella. Paikalla puhumassa olleen Jyrki Kataisen vastaus ei kuitenkaan koskenut mitenkään humanitaarista suojelua, vaan hän alkoi puhua romanialaisista kerjäläisistä. Romanian kerjäläiset eivät tule Suomeen humanitaarisen suojelun, vaan EU:n lainsäädännön perusteella. Vaikka EU:n lainsäädäntöä muutettaisiin siten, että romanialaisia kerjäläisiä ei enää tulisi Suomeen, ei se vaikuttaisi millään tavalla humanitaarisen suojelun ongelmiin. Mikäli termien määrittely jätetään yksinomaan poliitikoille tai medialle, silloin he voivat puhua mistä lystäävät ilman, että heidän tulee puhua sanaakaan asiaa.

Maahanmuutto ei ole monoliitti, jossa on kokonaisuutena ongelmia, vaan maahanmuuton eri osa-alueissa on erilaisia ongelmia. Tämän vuoksi on tärkeää tehdä selväksi se, mistä puhutaan, sen sijaan, että puhutaan yleisesti maahanmuutosta. Jos ihminen pyrkii tekemään selväksi esimerkiksi sosiaaliturvaperäisen turvapaikanhakijan ja pakolaisen eron, hän ampuu itseään jalkaan, mikäli hän sanoo itseään "maahanmuuttokriittiseksi". Maahanmuuttoa on erilaista, josta osa on Suomelle hyödyllistä ja osa ei. Jos tätä eroa ei tehdä, voidaan haitallista maahanmuuttoa ajaa hyödyllistä maahanmuuttoa puoltavilla argumenteilla - ja hyödyllistä maahanmuuttoa vastustaa haitallista maahanmuuttoa vastustavilla argumenteilla.

"Maahanmuuttokriittinen" on huono ja turha termi. Maahanmuutosta keskusteluun ei tarvita mitään erityisiä termejä kuvailemaan keskustelijoita. Jos keskustellaan asiasta, ovat keskustelijat merkityksettömiä ja ainoa, millä on väliä, ovat asiaan liittyvät argumentit. Keskustelu esimerkiksi Venäjän kaasuputkihankkeesta on täysin mahdollista ja jopa helppoa ilman, että ketään kutsutaan "NordStream-kaasuputkikriittiseksi". Vastaavasti poliittisessa keskustelussa ei viljellä termejä kuten "kansalaispalkkakriittinen" tai "Kreikan laina -kriittinen". Se, että erikoistermistöä käytetään yhdessä poliittisessa asiassa, mutta ei toisessa, vääristää todellisuutta ja luo kuvaa, että maahanmuutto olisi jotenkin mystisesti täysin muista poliittisista kysymyksistä poikkeava asia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan maahanmuutto on poliittinen asia juuri kuten Kreikan laina tai autovero.

LISÄÄ AIHEESTA:
Maahanmuuttajat ei ole yksi tasapaksu ryhmä

Kaikille Suomessa työskenteleville on maksettava suomalaista palkkaa

Muutos 2011 vaatii, että ulkomaalaisille työntekijöille on maksettava Suomessa samantasoista palkkaa kuin suomalaisille. Halpatyövoiman tuonti ulkomailta on moraalisesti tuomittavaa ja ekologisesti haitallista. Halpatyövoimapolitiikka polkee kotimaisen työvoiman palkkaa ja oikeuksia, ja se on epäoikeudenmukaista ulkomaalaisia työntekijöitä kohtaan.

EY-tuomioistuinten vuonna 2007 tekemä Laval-ratkaisu on yksi merkittävimmistä halpatyövoimaan liittyvistä ratkaisuista koko EU:n alueella. Latvialainen rakennusfirma Laval tuli Ruotsin Växholmiin rakentamaan koulua. Yritys tahtoi maksaa työntekijöilleen Latvian palkkaa, joka on huomattavasti pienempi kuin normaali ruotsalainen palkka. Ruotsalaiset ammattiyhdistykset kuitenkin vaativat, että Laval kunnioittaisi ruotsalaisten tekemiä sopimuksia ja käytäntöjä sekä maksaisi työntekijöilleen normaalia ruotsalaistasoista palkkaa. Laval ei suostunut tähän, joten ruotsalaiset ammattiyhdistykset yrittivät painostaa Lavalia maksamaan ruotsalaisen tason palkkaa laillisin painostuskeinoin, kuten suluilla.

Laval vei asian EY-tuomioistuimille. EY-tuomioistuimet katsoivat päätöksessään, että vaikka lakko-oikeus, oikeus sulkuihin ja muut vastaavat eivät kuulu EU:n toimivaltaan, EU:n periaatteet voivat ajaa niiden yli. EY-tuomioistuinten tuomion mukaan Ruotsin ammattiyhdistykset toimivat väärin vaatiessaan Lavalia maksamaan latvialaisille työntekijöille samaa palkkaa kuin ruotsalaisille. Eurooppa-oikeudessa EY-tuomioistuimen ratkaisuilla on sitovaa juridista merkitystä ja Lissabonin sopimuksen tultua voimaan näiden ratkaisujen juridinen painoarvo on ainoastaan kasvanut. Laval-tapaus on hyvin tärkeä kaikkien EU-maiden työntekijöiden elämään vaikuttava ratkaisu.

Jos ulkomaalaiselle työvoimalle ei pidä maksaa saman tasoista palkkaa kuin suomalaiselle työvoimalle, tulee tämä väistämättä polkemaan suomalaisen työntekijän palkkaa ja asemaa. Jos suomalainen ei suostu työskentelemään yhtä matalalla palkalla kuin esimerkiksi virolainen, ei suomalainen saa töitä, koska yritykselle on helppoa ja edullista tuoda maahan halpatyövoimaa. Yritykselle on kannattavampaa palkata halpatyövoimaa esimerkiksi entisistä itäblokin maista kuin maksaa suomalaiselle työehtosopimusten mukaista palkkaa. Halpatyövoimapolitiikka pakottaa suomalaisen laskemaan palkkojaan, mikäli hän ylipäätään tahtoo töitä. Elämiskustannukset ovat Suomessa paljon korkeammat kuin monessa muussa EU-maassa, joten halvemmalla palkalla työskentely ei ole kaikille edes teoriassa mahdollista. Halpatyövoimapolitiikka tarkoittaa suoraan myös kotimaisen työttömyyden kasvua.

Halpatyövoiman tuominen ulkomailta on ympäristönkin kannalta haitallista. Planeetan kannalta on sitä parempi, mitä vähemmän ihmiset matkustavat turhaan ja käyttävät polttoaineita esimerkiksi lentämiseen. Jos maassa on jo ihmisiä, jotka voivat tehdä tietyn työn, on ekologisesti mieletöntä tuoda ihmisiä tuhansien kilometrien päästä tekemään tämä sama työ vain sen takia, että yritys saisi nipistettyä palkkakuluistaan.

Huonomman palkan maksaminen ulkomaalaiselle samasta työstä on myös moraalisesti väärin. Laval-päätöksen seuraukset ja nykyinen halpatyövoimapolitiikka tarkoittavat käytännössä sitä, että virolaiselle voidaan maksaa suomalaista huonompaa palkkaa sen vuoksi, että hän on virolainen. Rasismi tarkoittaa etnisyydestä tai syntyperästä liittyvää syrjivää tai huonompaa kohtelua. Se, että kaksi ihmistä saavat samassa maassa samasta työstä täysin erilaista palkkaa sen vuoksi, että he ovat kotoisin eri maista, on rasismia sanan varsinaisessa merkityksessä. Halpatyövoimapolitiikassa on kyse valtiollisen ja ylikansallisen tason järjestelmällisestä etnisestä sorrosta. Onkin ymmärrettävä, että kun poliitikot puhuvat työvoimapulasta, he usein tarkoittavat halpatyövoimapulaa.

Laval-päätös on mitätöitävä ja Suomen on valtiona pyrittävä toimimaan määrätietoisesti halpatyövoimapolitiikkaa vastaan. Ammattiyhdistyksien ja muiden toimijoiden mahdollisuudet ajaa työntekijöiden etua on varmistettava, ja EU:n puuttuminen kansalaisten palkkoihin tai laillisiin protestointioikeuksiin on pidettävä aisoissa. Suomessa työskenteleville ihmisille on maksettava työehtosopimusten mukaista palkkaa riippumatta heidän etnisyydestään, syntyperästään tai kansalaisuudestaan. Sitä vaatii niin kansainvälinen oikeudenmukaisuus kuin suomalaistenkin etu.

Somalimaa ja pakolaisuus ulkopoliittisena kysymyksenä

Somalimaa on Somalian pohjoisosissa oleva autonominen alue, joka on de facto valtio, mutta jolta puuttuu valtiollinen de jure -status. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että Somalimaata ei ole tunnustettu kansainvälisesti, mutta muuten se toimii kuin oikea valtio. Vaikka asia ei vaikuta suoraan merkittävältä kysymykseltä Suomelle, on se sekä periaatteellisesti että käytännöllisesti tärkeä. Periaatteellisesti kysymys koskee toimivien instituutioiden tukemista sekä ongelmien sekä niiden lähteiden todellista tunnustamista. Käytännöllisesti kysymys taas koskee Suomen sisäpolitiikkaa, sillä somalit ovat yksi suurimmista Suomeen tulevista humanitaarisen maahanmuuton ryhmistä.

Yksi Somalian periaatteellisesti merkittävimmistä ongelmista on, että Somalia on YK:n tunnustama valtio, mutta Somalimaa ei, vaikka Somalimaa täyttää toimivan valtion tunnuspiirteet huomattavasti paremmin kuin Somalia. Muuta Somaliaa on repinyt 20 vuotta kestänyt sisällissota, eikä siellä olla päästy minkäänlaiseen edes etäisesti rauhalliseen tilanteeseen länsimaiden jatkuvasta puuttumisesta huolimatta - tai juuri sen takia. Yhdysvaltalaisen Fund for Peace -järjestön ja Foreign Policy -lehden vuosittain kokoamassa valtioiden epäonnistumista mittaavassa Failed State Indexissä Somalia on ollut jatkuvasti kärkimaita, ja vuodesta 2008 asti listan ensimmäisenä. Somalimaan itsenäisyyden tunnustaminen on sen faktan konkreettista tunnustamista, että nykyinen Somalia ei ole toimiva valtio.

Somalimaa puolestaan on tunnustamista vaille itsenäinen, toimiva valtio. Sillä on epävirallisia diplomaattisuhteita useisiin merkittäviin ulkovaltoihin, kuten Ranskaan ja Britanniaan. Vaikka Somalimaata riivaa köyhyys, on se oloihinsa nähden rauhallinen paikka, eivätkä sitä vaivaa monet muun Somalian ongelmat, kuten merirosvous, sotilasjoukot tai ääri-islamismi. Somalimaan vuoden 2010 presidentinvaalit sujuivat rauhallisesti yksittäisistä tapauksista huolimatta, eikä vaalien reiluudesta tullut merkittäviä valituksia. Vaalien jälkeen vaalit hävinnyt istuva presidentti Dahir Riyale Kahin luovutti vallan oppositioehdokas Ahmed M. Mahamoud Silanyolle ja siirtyi rauhanomaisesti syrjään.

Jos Somalimaa tunnustettaisiin, vakiintuisi valtio ja sen demokraattinen kehitys entisestään. Valtion kansainvälinen tunnustaminen antaisi sille suvereenin valtion aseman ja sen tuomat mahdollisuudet pyrkiä rauhoittamaan Somalian tilannetta. Toisin kuin Somalia, Somalimaa voi myös toimia aidosti valtiona ja sillä on muuta Somaliaa paremmat edellytykset toteuttaa suvereenin valtion valtaa Somaliaan liittyvien kriisien ratkaisemisessa. Somalimaa on esimerkki, joka osoittaa, että Somalian tilanteen ei tarvitse olla jatkuva sisällissota, vaan rauha alueella on mahdollista. Valtioiden tulisi pyrkiä tukemaan toimivien hallintoratkaisujen rakentamista, eikä olla niiden tiellä. Rahallisen tuen sijasta Suomi ja muut länsimaat voisivat antaa tietoa ja konsultointia esimerkiksi toimivien koulutusjärjestelmien rakentamiseksi.

Sen lisäksi, että Somalimaalle annetaan mahdollisuus, voivat länsimaat auttaa Somalian tilannetta myös yksinkertaisesti lopettamalla sekaannuksen luomisen Somaliaan. American Universityn professorin ja Free Africa Foundationin puheenjohtaja George B. N. Ayittey on kritisoinut ulkovaltojen puuttumista Somalian kriisiin. Ayitteyn mukaan YK:n ja muiden ulkopuolisten tahojen puuttumiset ovat hyvistä tarkoitusperistään huolimatta olleet epäonnistuneita, ja afrikkalaisten tulisi saada ratkaista itse omat ongelmansa. Ayittey nostaa yhdeksi toimintaehdotukseksi lopettaa korruptoituneiden ja ihmisoikeuksia rikkovien hallitusten tukemisen, jota länsimaat ovat harrastaneet Somaliassakin. Esimerkiksi The Times uutisoi vuonna 2008 Britannian käyttävän miljoonia puntia ihmisoikeuksien rikkomisesta syytetyn vallan rahoittamiseen. Suomen tulisi käyttää ulkopoliittista vaikutusvaltaa saadakseen Britannian ja muiden ulkopuolisten lopettamaan sekaantumisensa Somalian asioihin ja nostaakseen epäkohdan kansainväliseen keskusteluun. Länsimaat eivät voi ratkaista Somalian sisäisiä asioita ulkoa päin.

Somalian kriisin ratkaiseminen on tietysti vain yksi askel. Laajempi ulkopoliittinen köyhyyden ja kurjuuden vastainen toimenpide Suomelta on antaa anteeksi osaltaan kaikkien kehitysmaiden velat ja pyrkiä kannustamaan muita maita toimimaan samalla tavalla. Vaikka ruoskilla tehty orjuus on vähenemässä, valtiollinen velkaorjuus elää ja voi hyvin. Velka on yksi maailman suurimmista ongelmista, ja monien kehitysmaiden kohdalla velka on muodostunut diktatuurien aikana, eikä otettua lainaa ole käytetty parantamaan maan kansalaisten asemaa. Velkojen anteeksiannossa on luonnollisesti edellytyksenä se, että velallisessa valtiossa pyritään aidosti kohti toimivaa kansanvaltaa. Velkojen anteeksianto auttaisi kehitysmaita itse rakentamaan toimivampaa ekonomiaa ja valtioita, eikä siihen liittyisi samankaltaista korruptioaltista puuttumista kuin kehitysapuun.

Pakolaisuus ei johdu Suomen sisäpoliittisista päätöksistä. Pakolaisuus johtuu kurjuudesta, köyhyydestä ja sodista ulkomailla. Pakolaisuus on ulkopoliittinen kysymys ja se tulee ratkaista ulkopolitiikan keinoin. Globaalista pakolaisuudesta ei tule tehdä sisäpoliittista ongelmaa, eikä sisäpoliitikalla voida auttaa kuin hyvin pientä murto-osaa pakolaisuuden uhreista, ja heitäkin vain välttävästi. Vaikka pakolaisuuteen joutuvan henkilön kannalta turvapaikan saaminen onkin hyvä asia, olisi hänen kannaltaan vielä parempi asia, jos hän ei koskaan joutuisikaan pakolaisuuteen. Niin pitkään kuin Suomi ja muut länsimaat eivät tunnusta tätä ja ennen kaikkea ala toimia sen mukaisesti, ei pakolaisuusongelma tule koskaan ratkeamaan, vaan ainoastaan pahenemaan.