lauantai 18. elokuuta 2012

Ihmisoikeudet ovat demokratian välttämätön edellytys ja oikeutus


Venäläinen punk-bändi Pussy Riot tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen yhtyeen pidettyä presidentti/tsaari Vladimir Putinia pilkkaavan esityksen moskovalaisessa kirkossa. Tuomio oli luonnollisesti ihmisoikeudellisten periaatteiden vastainen ja hyvin kyseenalainen länsimaisessa demokratiassa, ja oikeudenkäynti olikin herättänyt valtavasti huomiota jo ennen kuin tuomiota oli julistettu. Kansainväliset ja suomalaiset tahot ovat kovaan ääneen kritisoimassa tuomiota - ja tietysti syystä. Tässä kritiikissä kuitenkin unohdetaan helposti se, että Suomi itse on kaikkea muuta kuin ihmisoikeuksien mallivaltio. Siinä missä venäjällä tuomitaan kahdeksi vuodeksi kirkossa riehumisesta ja vallanpitäjien pilkkaamisesta, Suomessa Internet-häirikkö Seppo Lehto tuomittiin kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi hänen kirjoiteltuaan virkamiehiä ja poliitikkoja loukkaavia blogeja Internetiin. Venäjällä saa siis pienemmän tuomion siitä, että fyysisesti riehuu kirkossa haukkumassa vallanpitäjiä kuin mitä Suomessa saa, kun riehuu virtuaalisesti Internetissä haukkumassa vallanpitäjiä. Ihmisoikeudet eivät todellakaan toteudu Suomessakaan, mikä on valitettavan helppoa unohtaa näennäislintukodossamme.

Suomessa tapahtuu ihmisoikeusloukkauksia ja viranomaisten ihmisoikeuksista piittaamatonta toimintaa jatkuvasti. Siis ihan koko ajan. Ilman asunnonhaltijan lupaa asuntoon tunkeutuneet poliisit yrittävät venkoilla asunnonhaltijaa oikeudelliseen edesvastuuseen siitä huolimatta, että asunnonhaltijaa suojaa kotirauha, mutta yksityisyydensuoja ei suojaa poliiseja heidän toimittaessaan virkatehtäviään. Parikymmentä vuotta poliisina toiminut henkilö puolestaan paljasti Helsingin Sanomien Nyt-liitteelle, että poliiseilla on tapana muun muassa pahoinpidellä kiinniotettuja maijan takaosiossa tai suihkuttaa heidän päälleen pippurisumutetta seinän takaa. Alaikäistä poikaa oli täräytetty taser-etälamauttimella, vaikka hänet oli jo tehty vaarattomaksi. Tuomioistuimet edellyttävät Internet-operaattoreita sensuroimaan The Pirate Bayn, vaikka Suomen perustuslaki kieltää ehdottomasti ennakkosensuurin. Nämä eivät ole yksittäistapauksia, vaan Suomen julkisen vallan ihmisoikeuksista piittaamaton toiminta on todettu kansainvälisellä tasolla asti.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Euroopan neuvoston alainen tuomioistuin, joka valvoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista. Nimestään huolimatta tämä Euroopan neuvosto tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei liity Euroopan unioniin, vaikka monet sekoitavatkin ne toisiinsa. Euroopan ihmisoikeussopimusta ja siihen liittyvää ihmisoikeustuomioistuinjärjestelmää pidetään yleensä yhtenä maailman parhaista ja tehokkaimmista ihmisoikeuksia valvovista elimistä. Tämä ihmisoikeustuomioistuin on tuominnut Suomen ihmisoikeusrikkomuksista useammin kuin kaikki muut Pohjoismaat yhteensä. Väkilukuun suhteutettuna Suomi saa enemmän ihmisoikeusloukkauksia kuin naapurimaamme Neuvostoliitto.

Ihmisoikeudet ovat demokratialle välttämättömiä ja ne kulkevat kansanvallan kanssa välittömästi käsi kädessä. Jos ihmisiltä kielletään esimerkiksi sananvapaus, ihmiset eivät voi muodostaa tai ilmaista mielipiteitään vapaasti, mikä on demokraattisen keskustelun kulmakivi. Jos ihmiseltä kielletään oikeus opetukseen, hänen mahdollisuutensa hankkia demokraattisen mielipiteenmuodostuksen kannalta välttämätöntä tietoa on olennaisesti rajoittunut. Ehdottomalla ennakkosensuurin kiellolla taas pyritään poistamaan demokratialle välttämättömän tiedonvälityksen esteitä ja niin edelleen. Käytännössä kaikki perus- ja ihmisoikeudet liittyvät suoraan tai välillisesti demokratiaan ja siihen, milloin vapaa mielipiteenmuodostus on aidosti mahdollista.

Koska ihmis- ja perusoikeudet ovat demokratialle välttämättömiä, päätökset ja lait ovat demokratiassa hyväksyttäviä ja legitiimejä ainoastaan, mikäli ihmisoikeudet aidosti toteutuvat. Mikäli julkinen valta ei kunnioita ihmisoikeuksia, sillä ei ole moraalista oikeutta edellyttää kansalaisia noudattamaan sen asettamia lakeja tai sääntöjä. Julkinen valta, joka ei noudata ihmisoikeuksia, ei ole oikeutettua julkista valtaa, eikä tällaisen julkisen vallan asettamien sääntöjen rikkominen tai nodattamatta jättäminen ole eettisesti mitenkään väärin. Jotta julkinen valta säilyttää oikeutuksensa olla olemssa, se ei voi yksipuolisesti vaatia kansalaisia tottelemaan sitä, vaan myös  sen on noudatettava lakia. Koko julkisen vallan oikeutuksen ja kansalaisten yleisen lainkuuliaisuuden ja julkisen vallan kunnioituksen kannalta on välttämätöntä, että julkinen valta noudattaa ihmisoikeuksia. Jos julkinen valta ei kunnioita kansalaisten oikeuksia, vallankumouksesta tulee kansalaisvelvollisuus.

Suomen perustuslain mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön ihmisoikeuksien toteutumiseksi. Suomella on perustuslaillinen velvollisuus pyrkiä parantamaan ihmisoikeustilannetta koko maailmassa. Suomi voi onnistua tässä perustuslaillisessa tavoitteessaan ainoastaan, mikäli se itse toteuttaa ihmisoikeuksia omien rajojensa sisäpuolella. Niin pitkään kuin Suomi on toistuvasti ihmisoikeustuomioistuimessa saamassa langettavia tuomioita, Suomi ei voi esittää olevansa perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittava valtio. Jos valtio ei noudata ihmisoikeussopimuksia, ei sen kritiikki ihmisoikeusloukkauksia kohtaan ole varteenotettavaa. Se on sama kuin jos luokan pientä rillipäätä välitunneilla hakkaava kovis olisi iltapäivälehdessä avautumassa, miten koulukiusaamiselle on saatava välittömästi stoppi.

Jotta Suomi voi ajaa ihmisoikeuksia rajojensa ulkopuolella, sen on ensin varmistettava, että ihmisoikeusloukkauksia ei tapahdu jatkuvasti sen rajojen sisäpuolella. Martin Luther King jr:n sanoin epäoikeudenmukaisuus missä tahansa on uhka oikeudenmukaisuudelle kaikkialla. Venäläisten ihmisoikeusloukkausten kritisointi ei ole mitenkään jaloa, mikäli samaan aikaan ei pyritä systemaattisesti tekemään töitä sen eteen, että ihmisoikeusloukkauksia ei tapahdu Suomessa. Sen lisäksi, että meidän tulee taistella ihmisoikeuksien kansainvälisen toteutumisen vuoksi, meidän on ennen kaikkea taisteltava sen puolesta, että ihmisoikeudet toteutuvat paikallisesti.

Ihmisoikeudet ovat Suomessa retuperällä. Ihmisoikeuksien laittaminen kuntoon on ensisijaisen tärkeää, koska koko demokraattisen järjestelmän oikeutus perustuu suoraan ihmisoikeuksiin. Julkinen valta, joka ei kunnioita ihmisoikeuksia, kirjaimellisesti kerjää vallankumousta ja myös ansaitsee sen. Yksi äärimmäisen tärkeä askel perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen varmistamisessa on perustaa Suomeen perustuslakituomioistuin, jollainen löytyy normaaleista länsimaisista demokratioista, mutta jostain lähinnä profeettojen ja Juhan af Grannin ymmärtämästä syystä ei Suomesta. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on yksiselitteisesti välttämätöntä, jotta julkinen valta voi hankkia takaisin oikeutuksensa ja luotettavuutensa tai jotta Suomi voi edes teoriassa tehdä mitään aitoa työtä ihmisoikeuksien kansainvälisen toteutumisen vuoksi.

6 kommenttia:

Matti Kivelä kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, selkeä ajatuksen juoksu, ilo lukea. Näitä ei ole päässyt lukemaan valtamedioista vuosikausiin,
sitten Jertta Roosin.

Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella kirjoitti...

Tarkennus: Mika Illman (Hur mår han om han är sjuk?) leipoi sen alkuperäisen haaveensa läpi kun oli saatu Seppo Lehto vankilaan eli jouluna 2010 hän sai Tampereen käräjäoikeudelta sinne leivottua vielä 1 kk lisää Suomenmaa-lehti ja sen toimittaja Seppo Kuismaa koskien sekä 7500 € korvaukset "henkisistä kärsimyksistä. Joten oikaisuna kokonaistuomio oli 2 vuotta 5 kk. Oikaisija Seppo Lehto Tampere

P2P kirjoitti...

hyvä meininki. vähän lisää linkkejä aiheesta, jotka mahdollisesti avaavat tapausta laajemmalta poliittiselta akselilta:

http://landdestroyer.blogspot.fi/2012/08/who-or-what-is-russias-pussy-riot.html

http://landdestroyer.blogspot.ca/2012/08/russian-punkers-get-2-years-jail-for-us.html

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Hyvä että uskalsit epäkohtia ottaa puheeksi. Itsekin nuorempana olin asian saralla aktiivi, mutta sitten viranomaiset pelottelivat lopettamaan. Astuin hieman liian isojen herrojen varpaille ja vieläkin kostotoimenpiteet jatkuvat, vaikka aikaakin on kulunut herttinen sentään yli vuosikymmen.

Ainiin, voit varmaankin unohtaa vapaamuurariksi liittymisen koska toit sellaisia asioita esille, joita ei haluta kansan käsittävän.

Anonyymi kirjoitti...

Emme tarvitse omaa ihmisoikeustuomioistuinta("perustuslakituomioistuin"), sillä johan meillä on toimiva euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Perustulakituomioistuinta ei ole kuin liittovaltioissa, joissa sen tehtävä on valvoa osavaltioiden lainsäädännön perustuslain mukaisuutta. Siksi sitä ei ole Suomessa.

Jiri Keronen kirjoitti...

Ei pidä paikkaansa. Perustuslakituomioistuimia on muissakin kuin liittovaltioissa, eikä perustuslakituomioistuin ole palautettavissa vain ihmisoikeustuomioistuimeksi. EIT taas ei voi valvoa lakien ihmisoikeudenmukaisuutta, vaan ainoastaan todeta yksittäisestä tapauksesta, onko ihmisoikeusloukkausta tapahtunut.

Oikeusvaltioon kuuluvan vallan kolmijaon periaatteen mukaan lakia tulkitsevan ja säätävän tahon tulee olla eri. Suomessa tämä ei toteudu perustuslainmukaisuuden valvonnassa, vaan perustuslainmukaisuudesta päättävät samat kansanedustajat, jotka säätävät itse lait. Tämä on vastoin oikeusvaltiota. Suomi tarvitsee ehdottomasti perustuslakituomioistuimen.