lauantai 5. kesäkuuta 2010

Muutos 2011 on saanut kasaan 5000 kannattajakorttia

Muutos 2011 on saanut kerättyä puolueeksi rekisteröitymiseen tarvittavat 5000 kannattajakortteja. Voitto on traditio ja voitto on ikuista. Tämän seurauksena ainakin Helsingin Sanomat ja Uusi Suomi ovat noteeranneet puoluehankkeen ja tehneet aiheesta uutisoinnin.

Kuitenkin molemmissa uutisoinneissa on tietysti puhuttu paskaa, mikä on täysin normaalia, sillä Suomessa toimittajien tehtävänä ei ole kertoa ja tiedottaa tapahtumista ja asioista objektiivisesti, jotta ihmiset voivat itse tehdä omat tulkintansa maailmasta ja sen tilasta. Suomessa toimittajien tehtävänä on pyrkiä ajamaan ennakolta valittuja poliittisia agendoja, joilla on hyvin vähän tekemistä objektiivisuuteen pyrkimisen kanssa. No, ehkä olen vähän turhan ankara toimittajille, mutta se ei poista sitä faktaa, että molempiin uutisointeihin on livahtanut hevonpaskaa, jolla on hyvin vähän (eli ei yhtään) tekemistä todellisuuden kanssa. Ajattelin tässä pikaisesti korjata pari väärinkäsitystä, koska nykyään Internetin aikakaudella toimittajilla ja poliitikoilla ei ole enää tiedonvälitysmonopolia, kuten vielä pari vuosikymmentä takaperin oli.

Väite 1: Muutos 2011 on Perussuomalaisista ironnut siipi.
Fakta: Muutos 2011 ei tietenkään ole ironnut perussuomalaisista. Muutoksen jäsenistö koostuu monien puolueiden entisistä kannattajista, ja sieltä löytyy esim. Kokoomuksen ja Vihreiden entisiä jäseniä, sekä tietysti myös muutamia Perussuomalaisia. Muutoksen puheenjohtaja Juha Mäki-Ketelä ei ole koskaan kuulunut Perussuomalaisiin, kuten ei suurin osa hallituksesta muutenkaan. Hallitus on ollut hyvin epäpoliittista suurimmaksi osaksi ennen Muutosta. Puheenjohtaja Juha Mäki-Ketelä on ollut menneisyydessä SDP:n kunnallisvaaliehdokkaana. Minä puolestani olen eronnut Perussuomalaisista, mutta minä en yksinään tee Perussuomalaisten mitään siipeä, vaikka olisihan se tietysti siistiä olla jokin mystinen poliittinen persumessias, joka itsekseen kontrolloi ihmismassoja.

Väite 2: Muutos 2011 pyrkii kilpailemaan Perussuomalaisten kanssa.
Fakta: Muutos pyrkii kilpailemaan Perussuomalaisten kanssa tasan yhtä paljon kuin Vihreiden, Kokoomuksen tai Kristillisdemokraattienkin kanssa. Muutos 2011 pyrkii herättelemään nukkuvia äänestäjiä. Lisäksi monet Muutoksen aktiiveista ja suuri osa hallituksen edustajista ovat olleet itse nukkuvia äänestäjiä, jotka ovat sitten päättäneet ryhtyä luomaan nukkuville äänestäjille mahdollisuutta äänestää.

Väite 3: Muutos 2011 on "maahanmuuttokriittisempi" kuin perussuomalaiset.
Fakta: Tämä väite on kaikista väitteistä typerin, mikä johtuu suoraan siitä, että toimittajat eivät osaa suomea. Sana "maahanmuuttokriittinen" tarkoittaa sitä, että on kriittinen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan. Kriittinen merkitsee puolestaan sitä, että havaitsee asiassa ongelmia ja erittelee niitä. Kriittisyys on aina ja poikkeuksetta välttämätöntä minkä tahansa asian parantamiseksi, koska kriittisyyteen liittyy ongelmien etsiminen. Ihminen, joka katsoo, että vakaviin rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat tulee voida karkottaa helpommin Suomesta on maahanmuuttokriittinen. Samoin maahanmuuttokriittinen on henkilö, joka katsoo, että isoäitejä ei pitäisi voida karkottaa Suomesta yhtä helposti kuin se nykyään on mahdollista. Maahanmuuttokriittisyys ei ole mikään skaala, jolla voi olla "vähemmän maahanmuuttokriittinen", "maahanmuuttokriittisempi" tai "maahanmuuttokriittisin". Maahanmuuttokriittisyys on vain ja ainoastaan sitä, että katsoo, että Suomen maahanmuuttopolitiikka ei ole täydellistä.

Väite 4: Muutoksen politiikka ei eroa Perussuomalaisten politiikasta.
Fakta: Väite on median itse itseään varten kehittämä olkiukko. Muutoksen politiikan perustana on sveitsiläistyyppinen suora demokratia. Mikään toinen puolue Suomessa ei aja edustuksellisen demokratian rinnalle ja sen ohi suoraa demokratiaa. Lisäksi Muutos ajaa sananvapautta, jonka suhteen Perussuomalaiset ei ole tehnyt juurikaan kannanottoja, ja se korostaa (oikeasti) vihreitä arvoja. Siinä missä persut ajaa selvästi sosiaalisia tulonsiirtoja, Muutos 2011 ottaa talouspolitiikassaan kantaa lähinnä byrokratian ja julkisen vallan leikkauksiin. Muutos korostaa jokaisen ehdokkaan mahdollisuutta itse ajaa haluamaansa talouspolitiikkaa. Koska Muutos 2011 ajaa suoraa demokratiaa, eli ihmisten kykyä ja mahdollisuuksia tehdä itse omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, ei puolue voi ottaa liian laajasti kantaa ihmisten puolesta, koska tällöin se tosiasiallisesti myös pyrkisi sanomaan, mitä mieltä ihmisten tulee olla. Tämä taas on vastoin kaikkia Muutoksen periaatteita siitä, että ihmisyksilö pystyy ja hänen tulee saada päättää omasta kohtalostaan ja omasta elämästään.

Ylipäätään se, että Muutosta yritetään virheellisesti ja valheellisesti sotkea jatkuvasti Perussuomalaisiin on hölmöä. Perussuomalaiset ja Muutos eivät tahdo tapella keskenään, mutta vallankäyttäjäpoliitikot ynnä media tahtoisivat tilanteen olevan toisin ja Persujen sekä Muutoksen kannattajien tappelevan keskenään. Valitettavasti tämä ei tule onnistumaan, sillä sekä Persujen että Muutoksen kannattajilla on keskimäärin yli 2 aivosolua, mikä tekee heidät immuuneiksi läpinäkyville puijausyrityksille. Persujen kannatuksen nousu ja Muutoksen kannattajakorttikeräyksen onnistuminen johtuvat siitä, että poliitikot vittuilevat kansalle tekemällä typeriä päätöksiä, joiden he itsekin tietävät olevan haitaksi ja vahingollista kansalaisille. Median ei tule yrittää sabotoida tätä normaalia demokratiaan kuuluvaa vastalausetta tietoisesti kusettamalla, sillä se ei yksinkertaisesti kuulu median tehtäviin. Totuudenmukaisuus kuitenkin kuuluu, joten suosittelen medialle ennakkoluulonappulan kääntämistä pienemmälle ja totuudenmukaisuuteen pyrkimistä isommalle.

Hyvä, Muutos 2011, ja kiitos kaikki kannattajakortteja keränneet ja kampanjaan osallistuneet!

12 kommenttia:

Samuli Pahalahti kirjoitti...

"Muutos 2011 ajaa suoraa demokratiaa, eli ihmisten kykyä ja mahdollisuuksia tehdä itse omaa elämäänsä koskevia päätöksiä"

Demokratialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että ihmiset saavat itse päättää omasta elämästään. Sitä kutsutaan yksilönvapaudeksi. Demokratia sen sijaan on enemmistödiktatuuria, jossa enemmistö määrää, miten kaikkien kuuluu elää.

Anonyymi kirjoitti...

Pistäisin Kerosen tämänkertaisen blogikirjoituksen oikolukuun, en informaatiosisällön vuoksi, vaan ihan puhtaasti kielenhuoltosyistä.

Anonyymi kirjoitti...

mr_Zombie: Väärin. Enemmistödiktatuuri ei ole demokratiaa, vaan yksilön oikeudet ovat välttämättömiä demokratian kannalta.

Reiska kirjoitti...

"Demokratia sen sijaan on enemmistödiktatuuria, jossa enemmistö määrää, miten kaikkien kuuluu elää."

Elätkö mieluummin enemmmistön diktatuurissa nimeltä demokratia, vaiko vähemmistön diktatuurissa nimeltä tyrannia?

Pilakuvat muhammedista vuosisataista hupia kristityille juutalaisille ja islamilaisille tosikoille. Lapsiinsekaantuva sotarikollinen profeetta esikuvana seuraajilleen kirjoitti...

Onnistuisiko 8.6.2010 mielenosoitus sananvapautemme puolesta Hkin hovioikeuden luona. Tuolloin alkaa Jussi Halla-ahon näytösoikeudenkäynti

Oheisessa blogissa

http://svin-och-prophet-i-skansen.blogspot.com/

perusteet miksi pitää vastustaa ko. kansankiihotus- ja jumalanpilkkalainsäädäntöä

Seppo Lehto Islamkriitikko Pro Patria

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Keronen! Tähän kirjoitukseen liittymättä: Olisi mielenkiintoista kuulla sinun mielipiteesi ns. siirtolaisparlamentista. Minusta kuulostaa, että tässä ollaan hivuttamassa toista parlamenttia Suomeen ja anastamassa eduskunnan arvovaltaa sekä julkista valtaa. Kiinnostaisi kuulla, mitä sinulla on tähän sanottavana oikeusasioihin perehtyneenä.

whiic kirjoitti...

Kohtuullista menestystä toivotan Muutokselle, kunhan jätätte pari eduskuntapaikkaa myös piraateille. Eiköhän me molemmat sinne mahduta. :)

Homma^^-foorumia en tulle jatkossa rölläämään permobannien takia, mutta avasin sitten vihdoinkin oman blogin väärille mielipiteilleni ja kieli poskessä kirjoittelulle.

Anonyymi kirjoitti...

Elätkö mieluummin enemmmistön diktatuurissa nimeltä demokratia, vaiko vähemmistön diktatuurissa nimeltä tyrannia?

Riippuu täysin kyseisen enemmistön tai vähemmistön olemuksesta ja laadusta. Minulla ei olisi mitään epädemokraattista EU:takaan vastaan, mikäli sitä ei johtaisi roskaväestä noussut alamittainen sakki. Valitettavasti Euroopan perinteinen aristokratia tuhosi itsensä vallankumouksissa ja maailmansodissa, niin että nämä Nietzschen viimeiset ihmiset saattoivat periä mahoksi muuttuneen maanosan.

Minusta kuulostaa, että tässä ollaan hivuttamassa toista parlamenttia Suomeen ja anastamassa eduskunnan arvovaltaa sekä julkista valtaa.

Kun reaalinen päätäntävalta on jo anastettu pois EU-liittovaltiolle, on vähän turhanaikaista olla enää murheissaan arvovallan ja julkisen vallan menetyksestä.

Eiköhän me molemmat sinne mahduta.

Hyvässä lykyssä saatte eduskuntaan jonkun omistanne nostamaan hyvää palkkaa. Mitään muuta siellä ei sitten tehtävissä olekaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kuitenkin molemmissa uutisoinneissa on tietysti puhuttu paskaa, mikä on täysin normaalia, sillä Suomessa toimittajien tehtävänä ei ole kertoa ja tiedottaa tapahtumista ja asioista objektiivisesti, jotta ihmiset voivat itse tehdä omat tulkintansa maailmasta ja sen tilasta.

Missä maissa niin sitten olisi? Sinulla on kummallisen epärealistinen käsitys toimittajien yhteiskunnallisesta tehtävästä. Kyllä suomalaiset toimittajat työnsä tekevät!

Ajattelin tässä pikaisesti korjata pari väärinkäsitystä, koska nykyään Internetin aikakaudella toimittajilla ja poliitikoilla ei ole enää tiedonvälitysmonopolia, kuten vielä pari vuosikymmentä takaperin oli.

Toimittajien onneksi useimmat ihmiset käyttävät luontonsa mukaisesti nettiä(kin) etupäässä porno-, väkivalta- ja meteliviihteen kuluttamiseen.

Muutos pyrkii kilpailemaan Perussuomalaisten kanssa tasan yhtä paljon kuin Vihreiden, Kokoomuksen tai Kristillisdemokraattienkin kanssa.

Eli ilmeisesti Muutos ei kykene kilpailemaan edes Perussuomalaisten kanssa.

Mikään toinen puolue Suomessa ei aja edustuksellisen demokratian rinnalle ja sen ohi suoraa demokratiaa.

Pian näettekin, miten heikosti idea myy. Lupaisitte ihmisille jotain konkreettisempaa, olutta ja makkaraa, etuuksia ja osuuksia, uusia oikeuksia ilman velvollisuuksia. Suorassa demokratiassakin on se ongelma että siihen pitäisi osallistua. Meikäläisessä järjestelmässä kaikki poliittiset liikkeet, joiden kannattajien keskimääräinen ÄO on yli 115, ovat tuomitut epäonnistumaan, koska teille tärkeät (ja teille ymmärrettävät) asiat eivät äänestäjien enemmistölle merkitse paljon mitään.

whiic kirjoitti...

"Hyvässä lykyssä saatte eduskuntaan jonkun omistanne nostamaan hyvää palkkaa. Mitään muuta siellä ei sitten tehtävissä olekaan."

Henkilöltä, joka rivien välistä tuntuu ihannoivan Perussuomalaisia tämä on aika ironista. Perussuomalaisethan vastustaa koko EU:ta, sen byrokratiaa, euroa... mutta nauttivat mielellään byrokratian tuomista eduista, mm. räätälöimällä EU-virkoja kavereilleen. Ei mielestäni yhtään rehellisempää kuin Ranskan suorittamat julkiset hankinnat, joissa on hankintojen kriteereiksi asetettu ranskalaisomisteisia patentteja.

Soini on se mitä Perussuomalaiset eniten vihaavat EU:ssa. Soini on oikea Berlusconi. Niin limainen, että edes media ei saa hänestä otetta.

Anonyymi kirjoitti...

Jiri Keronen: "Muutoksen politiikan perustana on sveitsiläistyyppinen suora demokratia. Mikään toinen puolue Suomessa ei aja edustuksellisen demokratian rinnalle ja sen ohi suoraa demokratiaa."

Mitä tarkoitat tällä? En nyt ota kantaa vihreisiin yleisesti puolesta tai vastaan, mutta vihreä liitto on kyllä ajanut hyvin näkyvästi suoraa demokratiaa jo vanhastaan:

http://www.vihreat.fi/node/170#5

Myös Tuija Brax, jälleen ottamatta kantaa hänen muihin mielipiteisiinsä ja tekoihinsa on käsittääkseni ajanut sekä kansalaisaloitetta että sitovia kansanäänestyksiä.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Oikeusministeri+Brax+haluaa+selvitt%C3%A4%C3%A4+kansan%C3%A4%C3%A4nestysten+lis%C3%A4%C3%A4mist%C3%A4/1135229563695

http://www.tuijabrax.net/index.php?option=com_content&view=article&id=121:oikeusministeri-tuija-brax-perustuslain-tarkistamiskomitean-mietinnoen-luovutustilaisuudessa&catid=6:puheet&Itemid=7

Onko tämä kohta tekstissäsi asiavirhe, mustamaalausta vai onko sinulla jokin oma kanta vihreiden ja muutoksen ajaman suoran demokratian eroon?

Ari Keronen kirjoitti...

Niin... semmosta se on. Jos Jirinkin kirjoituksessa on virheitä, niin ihan kauheeta ajatella miten asia onnistuu muilta poliitikoilta. Onneksi heillä on omat oikolukijansa. Mutta senhän Anonyymi tietysti jo tiesi...