lauantai 27. syyskuuta 2008

Aselait eivät koske rikollisia, koska rikolliset rikkovat lakia

Jyrki Katainen kertoo Aamulehdessä, että perinteisen asepolitiikan aika on ohi ja suomalaisten pyhinä pidettyjä perusoikeuksia on rikottava yhteisen hyvän nimissä antamalla viranomaisille helposti väärinkäytettäviä oikeuksia saada ihmisten taustoista arkaluontoisia tietoja. YLE:lle Katainen puolestaan kertoo, että perusoikeussuojan rikkominen ei jää rahasta kiinni. Samalla hän kuitenkin myös toteaa, että Jokelan ja Kauhajoen tapauksia ei olisi ratkaistu rahalla. Suomi-politiikka-sanakirjani kertoo, että suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että Katainen tietää, että rahan käyttäminen mahdollisimman tiukkojen aselakien rustaamiseen ja demokraattisen oikeusvaltion yhden pilarin, yksityisyydensuojan, sortamiseen ei tule estämään vastaavia tapahtumasta tulevaisuudessa, mutta häntä ei kiinnosta.

Leikkiessään pyhimystä ja kerätessään poliittisia irtopisteitä Katainen unohtaa kuitenkin mainita, että hän oli yksi niistä ihmisistä, joita ei kiinnostanut yhden ainoan ulostekikkareen vertaa ryhtyä toimiin edellisellä kerralla, kun Suomessa tapahtui koulusurma. Jokelan surmien jälkeen NRA Finland tarjosi hallitukselle ehdotuksia aselakien ja -käytäntöjen muuttamiseksi sekä ilmaista asiantuntija-apua, mutta yksikään ministeri, mukaan lukien Katainen itse, ei reagoinut asiaan yhtään millään tavalla. Toisaalta viime syksynä ei ollut kunnallisvaaleja, joten asiantuntijoiden kuunteleminenhan olisi ollut turhaa.

Itse asiassa Jyrki Katainen on ollut tänään niin käsittämättömän vammainen, että joudun kertomaan tarinoita Jenkkilän vapaussodasta.

1700-luvun puolivälissä, kun Katainen oli vielä pikkupoika, oli Brittilän kuningas Yrjö III tehnyt modernin kaimansa tavoin ja kussut koko maansa talouden sotimalla. Pelastaakseen valtakuntansa talouden kuningas pyrki siirtämään varoja Brittilän siirtomailta, kuten Amerikalta, kruunulle ja valtiolle. Jenkkejä tämä tietysti pänni, minkä lisäksi myös Brittilän saarelta löytyi kriitikkoja, joiden mielestä teot ylittivät Brittilän perustuslain suomat valtuudet. Kuningasta kriittiset mielipiteet ja kapinamentaliteetti häiritsivät, joten hän päätti riisua kapinalliset aseista, jotta kansalla ei olisi edes teoriassa mahdollisuutta vastustaa hänen hallintoaan, joka ylitti perustuslain hänelle suomat valtuudet. Amerikkalaiset päättivät taistella vastaan.

Kapinalliset voittivat vapaussodan, ja tehdäkseen lopullisen pesäeron emäsaarelleen Brittilään, he päättivät kyhätä kokoon Yhdysvaltain perustuslain, joka sittemmin on ollut mallina useiden maailman valtioiden perustuslaeille. Perustuslakiin lisättiin asetuksia, joiden tarkoituksena oli varmistaa, että hallitsijat eivät voisi polkea amerikkalaisten oikeuksia, kuten oli tapahtunut Yrjö III:n aikana.

"A well regulated militia being necessary to the security of a free State, the right of the People to keep and bear arms shall not be infringed."
- Jenkkilän perustuslain toinen lisäasetus

Jenkkilän perustuslain toinen lisäasetus takaa jokaiselle jenkille oikeuden omistaa aseen. Tämän takana on se historiallinen seikka, että Yrjö III oli nimenomaisesti pyrkinyt riisumaan kansalaiset aseista, jotta kapinasta tulisi mahdotonta ja hän voisi jatkaa heidän oikeuksiensa polkemista vailla mahdollisuutta kitistä. Tästä näkökulmasta katsottuna perustelu oikeudelle omistaa ase on melko yksinkertainen; kansalaisilla tulee olla todellinen mahdollisuus nousta aseelliseen kapinaan valtiota vastaan, mikäli valtio pyrkii rikkomaan heidän oikeuksiaan tai ylittämään oman toimivaltansa rajat. Valtion tulee pelätä kansalaisiaan, eikä toisin päin. Jos vain valtio on aseistettu, on valtiolla mahdollisuus käyttää ylivoimaista asemaansa väärin. Jos sekä valtio että kansa ovat aseistettuja, on tilanne tyystin toisenlainen.
[ Teoriaa Jenkkilän perustuslain toisen lisäasetuksen takaa voi lukea täältä, jos kiinnostaa. ]

"MUT JIRI LOL EI JENKKILÄN HISTORIA TAPAHTUNU SUOMESA TYHMÄ!!1 =DDD" toteavat hipit, koska he eivät käsitä, miten tämä kaikki liittyy Jyrki Kataiseen. Yksinkertaista; Jyrki Katainen pyrkii samaan kuin mihin Yrjö III aikoinaan, eli kansalaisten perusoikeuksien polkemiseen ja rehellisten kansalaisten laillisten aseiden viemiseen.

Aselait eivät koske rikollisia. Rikolliset ovat rikollisia siksi, että he rikkovat lakia. Tiesittekö, että jos Columbinen sarjamurhaajat sekä heille aseita myyneet ihmiset olisivat totelleet lakia, ei Harriksella ja Kleboldilla olisi ollut noita aseita? Myöskään terveystietojen luovuttaminen ei koske rikollisia mitenkään, sillä laittoman aseen hankkimiseksi ei tarvita minkäänlaisia lupia, terveystarkastuksia tai poliisien tarkastuksia. Yksityisyydensuojan rikkominen kohdistuu siis pelkästään niihin ihmisiin, jotka tahtovat käyttää asetta esimerkiksi metsästämiseen tai harrastusammuntaan. Mikäli NRA:n ehdotuksia olisi kuunneltu, yksityisyydensuojaan ei kuitenkaan olisi edes syytä puuttua, koska ehkäisevä vaikutus olisi käytännössä sama.

Siitä huolimatta, että Jokela ja Kauhajoki tapahtuivat niin pian toisistaan ja niitä on ollut jo kaksi, on kyse yksittäistapauksista - tai mahdollisesti yhdestä suuremmasta yksittäistapauksesta. Johtuen siitä mediahuomiosta, jonka tapaukset ovat saaneet, ihmiset ovat unohtaneet, että suurin osa Suomessa tapahtuvista ampuma-aserikoksista tai murhista eivät ole kouluampumisia. Suomessa on liikkeellä laittomia käsiaseita, rynnäkkökiväärejä ja muita sarjatuliaseita. Huolimatta siitä, että rynnäkkökivääri on tuhovoimaisempi kuin pienikaliberinen Walther, ei julkisessa keskustelussa ole mainittu tästä asiasta yhtään mitään.

Koska tämä aihe on niin synkkä, esitän loppukevennykseksi pienen arvoituksen jokaiselle ratkottavaksi kotosohvalla vaikkapa perheen parissa; Minkä takia nykyisen korruptoituneen hallituksen kaikki ratkaisut aivan kaikkeen ja joka ikinen kerta liittyvät tavalla tai toisella perusoikeuksien rajoittamiseen ja sensuuriin?

5 kommenttia:

KeiKKa kirjoitti...

Hohhoijaa..Nyt siis aseistamaan kaikki ruottalaiset mukavalla mediaseksikkäällä käsiaseella. Tiedä vaikka kuningas hyökkäis niiden kimppuun.

Jiri Keronen kirjoitti...

Tai sitten aseistetaan kaikki pohjoiskorealaiset ja kiinalaiset sekä retroaktiivisesti neuvostoliittolaiset.

Mainitsen nyt tässä, että itse en ole aseiden kannattaja. Se, mitä pyrin tässä sanomaan, on että aseiden kieltäminen ei tule ratkaisemaan yhtä ainoaa ongelmaa, kuten ei myöskään perusoikeussuojaa vastaan rikkominen. Jo pelkillä NRA:n ehdotuksilla olisi mahdollista saada aikaiseksi sama kuin mitä perusoikeussuojan rikkomisella, mutta sellainen järjestelmä ei olisi yhtä altis väärinkäytöksille.

Käsiaseista olen samaa mieltä kuin sinä, että aika harva ihminen tarvitsee niitä. Aika harva ihminen myöskään tarvitsee jalkajousia, katanoita tai keihäitä, mutta esimerkiksi elokuva-aseiden replikojen kieltäminen tällä perusteella ei ole kovin järkevää. (Aikaisemmassa kirjoituksessa mainitsin tapauksesta, jossa mies vähensi läjän kansaa keihäällä.) Siitä huolimatta en näe mitään syytä sille, miksi lakia kunnioittava tervejärkinen kansalainen ei saisi omistaa käsiasetta, jos hän haluaa.

KeiKKa kirjoitti...

Lakia kunnioittava tervejärkinen ihminen voi olla jo seuraavalla viikolla hyvinkin sairasmielinen ja laeista piittaamaton, sillä elämä vie ja noita tyyppejä on tullut muutama tuhat elämän aikana tavattua..samoin ko lakia kunnioittavalla tervejärkisellä ihmisellä saattaa olla jälkikasvua, joka ei olekaan niin tervejärkistä tai haluaa nuoruuden vimmassa kokeilla jotain typerää. Ehkä hätävarjelun liioittelua, mutta joo. Toisaalta itse en pidä erityisen tervejärkisenä ihmistä, joka saa tyydytystä käsiaseen omistamisesta. Suurin osa henkirikoksista Suomessa on aikuisten miesten tekemiä ja kohteena on toinen aikuinen mies jonka tekijä tuntee tai joku perheenjäsen, sukulainen tai ex-puoliso yms. Välineellä ei ole niissä tapauksissa paljon väliä ja kännissä homma hoidetaan. Käsiaseiden rajoittamisella ei ongelmia saada ratkotuksi ainakaan näissä tapauksissa. Yhtälailla yhtälöön kuuluu kouluterveydenhuolto, alkoholipolitiikka, sosiaalipolitiikka jne. Mutta omalta pieneltä osaltaan myös lainsäädäntö ja sen valvonta.

Unknown kirjoitti...

http://www.nra.fi/arkisto/080929-valitettavastioikeassa.html

weekendsoldier kirjoitti...

"Toisaalta itse en pidä erityisen tervejärkisenä ihmistä, joka saa tyydytystä käsiaseen omistamisesta."

- Ei siinä ole kysymys tyydytyksestä. Ammunta on hieno harrastus, joka kehittää koordinaatiota ja henkistä kanttia. (Jos on hermo pinnassa, ei osu ampuessa yhtään mihinkään.)

Lisäksi se ylläpitää reserviläisen ampumataitoa, joka sentään lienee tärkeimpiä sotilaan taitoja.

Ja veriteoista suurin osa käsittääkseni tehdään ensiksi käteensattuneella esineellä, eli keittiöveitsellä. Ei siinä suutuspäissään kukaan rupea asetta sieltä asekaapista kaivamaan.