tiistai 1. marraskuuta 2011

Ihmiskunta, rakastettuni!

Ihmiskunta ylitti 7 miljardin ihmisen populaation viimeinen päivä lokakuuta 2011. Vaikka tämä antaisi mahdollisuuden puhua holtittomasta väestönkasvusta tai liikakansoittumisesta, minä en näe asiaa siten. Jokainen ihminen on arvokas, ja jokainen syntynyt on potentiaalisesti uusi Albert Einstein, Martin Luther King tai Ronnie James Dio. Meitä on seitsemän miljardia ajattelevaa, tuntevaa ja elävää ihmistä, ja vaikka se aiheuttaakin paineita kehittää parempia tapoja tuottaa energiaa ja ruokaa meille kaikille, ei siihen tule suhtautua ahdistuen. Tämä on todellakin ilon päivä.

Minä rakastan ihmiskuntaa. Tämän symbolisesti merkittävän tapahtuman vuoksi katsoin aiheelliseksi kirjoittaa vapaana tajunnanvirtana ylistystekstiä ihmiskunnalle. Tämä kirjoitus poikkeaa muista kirjoituksistani siten, että siinä ei ole lähdeviitteitä, eikä sen ole tarkoituskaan pyrkiä olemaan loogisesti perusteltu. Tämä teksti on proosaa, joka ilmaisee uskoani ihmisen rajattomaan potentiaaliin sekä ihailuani koko lajiamme kohtaan.

Ihminen on löytänyt pingotetun nuoran väreilevät yläsävelet ja tämän luonnollisen ilmiön yksinkertaisen matemaattisen kauneuden. Yksinkertainen luonnossa esiintyvä duuri olisi voinut olla vain ohimenevä kuriositeetti, mutta meidän lajimme on jalostanut siitä Beethovenin sinfoniat ja Jimi Hendrixin kitarasoolot. Löydämme kauneutta laskevasta Auringosta, taivaan punaiseksi värjäävästä happosateesta ja siitä, miten monella eri tavalla voimme järjestellä omat sanamme. Olemme ainoa laji tällä planeetalla, joka voi tunnistaa, että ruusu todellakin on kaunis, tai sanoa sitä sillä nimellä, tai että tähtisateena taivaallamme näkyvät meteorit ovat sekä tavanomainen ilmiö galaksissa että tilaisuus esittää toteutuva toive. Maailma on kaunis, koska me olemme tarkkailemassa sitä. Vain me voimme tehdä jostain kaunista, sillä kauneus on mielessämme.

Lajimme on sitkeä ja vahva. Siitä huolimatta, että olemme olleet sukupuuton partaalla, joutuneet ruttojen repimäksi ja jakautuneet verisiin lajinsisäisiin sisällissotiimme, olemme selvinneet ja olemme kukoistaneet. Olemme tulleet pitkän matkan Afrikan savanneilta, joilla ensimmäiset homo sapiensit paistoivat gasellinlihaa kesyttämällään alkukantaisella tulen voimalla niihin hetkiin, jolloin Neil Armstrong ensimmäisenä tällä planeetalla koskaan syntyneenä olentona käveli omin jaloin toisen taivaankappaleen päällä.

Aina emme ole olleet ihanteellisin lapsi maailmalle. Olemme vahingoittaneet vakavasti äitiämme Maata ja muita tämän planeetan lajeja, sisaruksiamme. Maa on kuitenkin ehdottomasti rakastava äiti, joka antaa anteeksi lapselleen tämän virheet. Planeetta on ollut täällä miljoonia vuosia ennen meitä, ja se tulee olemaan vielä monta miljoonaa vuotta sen jälkeen, kun olemme lähteneet. Emme voi tehdä mitään, mikä todella vahingoittaisi äitiämme, ja mitä ikinä tekisimmekään, äitimme hymyilisi meille ja antaisi meille paikan, missä olla. Hän on armelias äiti, ja hän kyllä kestää lapsensa kasvukivut.

Kuten monet muut tämän planeetan lajit, myös ihminen voi olla verenhimoinen ja väkivaltainen. Kuitenkin jopa synkimmät hetkemme ihmiskunta on onnistunut kääntämään mahdollisuudeksi osoittaa poikkeuksellista hyvyyttä. Ilman natsien hirmutekoja Oskar Schindler ei olisi voinut osoittaa uhrautuvaisuutta ja käyttää koko omaisuuttaan vainottujen pelastamiseksi oman henkensä uhalla. Ilman toista maailmansotaa "Fighting" Jack Churchill ei olisi voinut osoittaa uhkarohkeaa sankaruutta taistelemalla ylivertaista vihollista vastaan pelkällä miekalla, jousipistoolilla ja periksiantamattomalla tahdonvoimalla. Jopa pahuutemme antaa meille tilaisuuden näyttää, miten hyviä, pyytteettömiä ja rohkeita me voimme olla. Mikään toinen laji ei voi ymmärtää sankaruutta, kuten me sen ymmärrämme.

Olemme valjastaneet halkaistun atomin verrattoman voiman ja pystyneet tuolla energialla luomaan hyvinvoinnin, jollaista lajimme ei ole koskaan aikaisemmin kokenut. Olemme rakentaneet laitteita, jotka pureutuvat itse todellisuuden perusrakenteisiin ja uudelleenluovat samoja olotiloja kuin mitä oli maailmankaikkeuden ollessa vielä vastasyntynyt vauva. Vaikka edelleen vahingoitamme toisiamme, olemme pyrkineet kohti hyvää. Siinä, missä ennen Euroopassa poltettiin avuttomia naisia noitina, pyritään nykyään kunnioittamaan yhdenvertaisuuden, demokratian ja vapauden periaatteita. Kehitymme jatkuvasti, eikä tuolle kehitykselle näytä olevan loppua.

Vaikka monet teknologiamme ovat vasta lapsenkengissä, näemme jo nyt niiden valtavan potentiaalin. Geenimanipulaatiolla ja kybernetiikalla voimme parantaa miltei kaikki taudit ja sairaudet, ja jopa ylittää sen, mihin lajimme muutoin olisi kykeneväinen. Voimme ottaa oman evoluutiomme omiin käsiimme, minkä jälkeen edes luonnon välttämättömyydet eivät ole enää rajoituksena vapaudellemme, vaan niistä tulee sen palvelijoita. Todellakin meillä on potentiaali ylittää kaikki se, mitä olemme koskaan aikaisemmin ymmärtäneet lajistamme. Todellakin meillä on potentiaalia tulla itse jumaliksi tälle jumalattomalle maailmalle.

Olet hirviö ja olet jumala; ja kuinka oletkaan mahtava, ihminen, tämän luomakunnan kruunu! Kuinka oletkaan kauneudessasi vertaansa vailla, sinä suurenmoisista suurin! Kuinka valaisetkaan loistollasi kaiken langettamasi pimeyden ja nouset ylemmäksi kuin kukaan toinen milloinkaan aikaisemmin! Sinä olet ylivertainen, oi ihmiskunta, rakastettuni.

2 kommenttia:

Kulttuurihistorioitsija matkakuvaaja Seppo Lehto kirjoitti...

Ehdotan kaikkia antamaan sijaa oikealle journalismille:

OMALLA NIMELLÄÄN:

Vuoden journalisti Tapio Tuuri

palkinto jakoon oheisen kautta:
http://www.suurijournalistipalkinto.fi/app/ilmoit/new

Blogipäiväykset päivästä päivään 2011

Journalistinen teos: Tapio Tuuri Blogipäiväykset päivästä päivään 2011

Mojovaa ajankohtaista pohdiskelua blogissaan rassismista ja Suomen tilasta
Oheinen hyvä esimerkki:
http://tuuritapio.blogspot.com/2011/12/muslimityttoja-saa-kai-tappaa.html

Ehdottajan nimi: Seppo Lehto
sähköposti: vapaussoturi@gmail.com

Kulttuurihistorioitsija matkakuvaaja Seppo Lehto kirjoitti...

Täällä netissä on turhan monia selkärangattomia niin sanottuja urheilunystäviä tyyliin keihäänheittäjä P(sensuroitu) joka Pekingin olympialaisten alla veti tukensa protestista Kiinalle Tiibetin kansanmurhan estävästä adressista.


Voi sanoa että moni tunnettu kansallinen urheilija kaikkea muuta kuin urheilija. Velttoperse urheilija vailla mielipidettä ja asiantuntemusta mistään on vain pelkkä "väline" SUL:lle ja muille rahanpyydyksille, joiden johto koostuu lähinnä puolue-eläimistä, vailla muuta arvoa kuin toimia oman puolueensa mandaatin vahtikoirana.

Sopii ihmetellä miten voidaan ihmisarvoisen kohtelun tuomitseminen erottaa selkärangattomasta toiminnasta? Miten ihminen jolla ei ole rohkeutta tuomita kansanmurhaa ja törkeää ihmisoikeusrikosta katsoa millään mittarilla urheaksi saati kansalliseksi urheilusankariksi? Urhea urheilija näkee oikean ja väärän ja ottaa kantaa luistamatta. On naurettavaa että hihkutaan urheilijalle joka ei uskalla ottaa mihinkään kantaa. Ei urheutta voida määritellä mitalien määrällä? Eihän ko. asiassa vaadita seuran kantaa vaan itsenäisen urheiljan kyky erottaa oikea väärästä? Vai onko niin että urheuden määritelmät ovat nykyään vain helisevää vaskea kuten sanassa?


Kulttuurihistorioitsija ja monen alan urheilija Seppo Lehto


PS: Mielestäni suomalaisista on muotoutunut paskahousukansa vailla moraalia ja oikeudentuntoa. Todistakaa väitteeni vääräksi. Kiitos.