perjantai 27. helmikuuta 2009

EU-kritiikki ja EU-kriittinen kiertue

Olen kirjoittanut tätä blogia viime aikoina vähemmän säännöllisesti ja vähemmän ahkerasti. Syy epäsäännöllisyydelle on ollut se, että olen ahkeroinut koulussa, työstänyt SALAISTA PROJEKTIA ja odotellut jännityksellä, möhliikö Soini (todennäköisesti ei möhli), vai tuleeko Jussi Halla-ahosta Perussuomalaisten ehdoton ykkösehdokas EU-vaaleihin. Ilmoitin myös itseni puolueelle käyttöön, mutta koska olen poliittinen amatööri ja epävarteenotettava pelle, jonka mielestä Jeesus Kristus oli valheiden ristillä mätänevä mielikuvitusolento, on todennäköisyys omalle ehdokkuudelleni suurin piirtein samaa prosenttiluokkaa kuin se, että Matti Vanhanen kasvattaisi jossain vaiheessa kivekset ja myöntäisi olevansa haitaksi puolueelleen, kansalleen ja maalleen.

SALAINEN PROJEKTINI liittyy läheisesti Euroopan unioniin ja erityisesti sen kritiikkiin. SALAISEN PROJEKTIN ideana on käydä läpi muutamia olennaisimpia epäkohtia sekä Euroopan unionista että Lissabonin sopimuksesta, mikä johtuu lähestyvistä europarlamenttivaaleista, ja siitä, että sekä EU-kriittisissä piireissä että EU-myönteisissä piireissä tiedetään loppujen lopuksi melko vähän Euroopan unionista. SALAINEN PROJEKTINI on siis kasa blogientryjä, joissa kiroilen siitä, miten päättäjien täytyi olla kännissä kirjoittaessaan Euroopan perustuslakia.

SALAINEN PROJEKTI ei tietenkään ole ainoa rauta tulessa. EU-parlamenttivaalien lähestyessä Perussuomalaiset nuoret aikoo järjestää EU-kriittisen kiertueen, jota on kaavailtu pidettäväksi ainakin Helsingissä, Turussa, Oulussa ja Tampereella. Paikkakunnat ovat vielä avoimia, ja kiertueen toteutuminen riippuu muutenkin opetusministeriöstä ja siitä, miten paljon opetusministeriö aikoo tänä vuonna tukea Perschfinsche jugendin toimintaa. (Viime vuonnahan opetusministeriö teki jäynät ja antoi persunuorille vähemmän rahaa kuin kommunisteille, riippumatta siitä, että persut ovat eduskuntapuolue ja komukat eivät.)

Kaiken todennäköisyyden mukaan opetusministeriön kukkaron nyörit kuitenkin tulevat heltiämään, sillä heillä ei ole mitään oikeaa perustetta olla myöntämättä persunuorille tänä vuonna tuntuvasti suurempaa pottia yhteiskunnallisesti merkittävän työn tekemiselle. Eli kaikella todennäköisyydellä kiertue tullaan järjestämään, ja koska voitto on traditio, kiertueesta tulee samanlainen jättimenestys kuin moku-päivät olivat. Media tuskin kiinnostuu asiasta yhtä paljoa, koska media ei tahdo kertoa EU:hun liittyvän huonoja puolia, minkä lisäksi EU-kritiikki on siinä mielessä huonoa, että sen perusteella on vaikeampi leimata rasistiksi. Tosin näinkin tullaan aivan varmasti jossain vaiheessa tekemään.

Ennen EU-vaaleja pyrin pysyttelemään suurimmaksi osaksi EU:hun liittyvissä aiheissa, jotta asialle saadaan oikeaa kontekstia. "Pyrin" ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin "pysyttelen", sillä nytkin on viime päivinä keittänyt taas pari kertaa sillä tavalla yli näiden kaiken maailman Lex Thårsien ja Lex Nokioiden kanssa, että olen vain vaivoin saanut hillittyä itseni.

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko mahdollista saada kiertue tänne periferian periferiaan TS :kainuuseen esim kajaaniin,saisitte nuoret ps porukat liikkelle myös täällä

Anonyymi kirjoitti...

On muuten väärin kirjoittaa "EU:hun". Oikea tapa olisi "EU:iin".

Oli pakko saivarrella. Sori.

Jiri Keronen kirjoitti...

Nyt viikonloppuna on persunuorten kevätkokous ja silloin keskustellaan tästä EU-kiertueesta lisää. Kajjaani lähtee korvan taakse.

Saivartelu on just hyvä, koska näin vanhoilla päivillä jää se kielenhuolto muuten vähän vähemmälle.

Anonyymi kirjoitti...

Kehottaisin käymään myös pohjoiskarjalassa, sillä mitä itse ainakin olen kuullut muutamalta rajavartiostossa olevalta ystävältä on se että homma on aikamoisessa nousussa sielläpäin varsinkin sisäministeriön rajanvartijoissa. Eivät kaikki niele sitä shittiä mitä Katainen&Vanhanen suustaan sylkevät. Nuoretkin jopa kyselevät nykypäivän politiikan perään "että mitä vittua?"

Anonyymi kirjoitti...

Kymenlaaksoonkin kaivattaisiin kipeästi EU kriittisyyttä. Kouvolassa varmasti viriäisi paljon hyvää kiertueesta, kun nyt näin perkule kaupunkikin meni kasvamaan.. Ootko muuten Jiri käynyt Kouvolassa amista aikanaan...? Olet vain kovin mieleenpainuvan näköinen henkilö, mutta en mene vannomaan.

Anonyymi kirjoitti...

"On muuten väärin kirjoittaa "EU:hun". Oikea tapa olisi "EU:iin"."

Saivartelussa täytyy muistaa tehdä se oikein.

Sanalyhenteiden taivutuksissa on Kielikellossakin ollut artikkeli http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/8.5.html

Mainitsemastasi kohdasta siinä on seuraava esimerkki:

EU:hun vai EU:iin?
Edellä sanotun mukaisesti voi esimerkiksi ilmaisun ”Euroopan unioniin” lyhentää ”EU:hun”, jos lyhenne on tarkoitus lukea kirjaimittain ”ee uuhun”, tai ”EU:iin”, jos lyhenne on tarkoitus lukea avattuna ”Euroopan unioniin”. Kirjaimittainen lukutapa on tavallisempi. Toisaalta sitä ja sen mukaista lyhenteen kirjoitusasua ei ehkä pidetä viralliseen tyyliin sopivana.
Koska sellaiset asut kuin ”EU:iin” näyttävät oudoilta ja koska ne vaativat lyhenteen lu­ke­mis­ta tavallisesta poikkeavalla tavalla, niitä on hyvä välttää. Yleensä tämä onnistuu hel­pos­ti: jos tyyli on niin virallista, että ”EU:hun” ei sovi, siihen eivät lyhenteet muu­ten­kaan sovi hyvin, joten on parempi kirjoittaa ilmaisu lyhentämättömänä.
- Suomi liittyi EU:hun v. 1995.
- Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995.

---

Joten Kerosen käyttämä "EU:hun" oli siis oikein.

Aikoinaan koulussa minullekin opetettiin nimimerkki Anonymieouysxin (olihan tuo oikean nimimerkkis?) tapa, jossa lyhenteen pääte kirjoitetaan sen tarkoittamaan "laajennettuun" määritelmään, mutta se tapa ei siis ole enää ainoa oikea.

Terveisin Petri_Petri

Vasarahammer kirjoitti...

Itse olen Vanhan Liiton miehenä tottunut siihen, että EU:iin on ainoa oikea tapa. Hyvä, että vanhakin oppii uutta. Vanhan Liiton aikana opetettiin myös kaunokirjoitusta, joka on nykypäivän koulussa korvattu tekstauksella.

Keroselle ja kumppaneille suosittelen EU Referendum -blogia. Sinne on kasattu aineistoa, jossa esim. Lissabonin sopimuksen kohdat on analysoitu.

Blogi löytyy täältä

Jiri Keronen kirjoitti...

Ensinnäkin olin pösilö, koska kirjoitin, että Timo Soini muka päättäisi Halla-ahon ehdokkuudesta. Näinhän ei todellisuudessa ole, koska Timppa ei ole diktaattori.

Toiseksi EU-kriittisen kiertueen paikat tulevat olemaan Oulu, Turku, Helsinki ja Kuopio.

Ja tuolla kysyttiin Kouvolan amiksesta; kyllähän minä siellä aikoinaan kävin opiskelemassa. Hieno paikka.

Muhammed karikatyrer Muhammed pilakuvat olkoon aina ajankohtaisia kuten tieto siitä ettei islam ole uskonto eikä tarvitse uskonrauhansuojaa lain. Seppo Lehto kansakunnallinen herättäjänne luo toivoa kirjoitti...

Suomalaisten lastemme ja meidän hyvinvoinnista on kyse - Voitko yhtyä oheisiin blogin kysymyksiin?

On maamme altiina somali- ja neekerihuijareille

Rakas suomalainen verojen alle nääntyvä

Haluatko tukea meitä kusettavia somalisotureita vai oikeasti hädänalaisia lapsia esim. Nepalissa? .. vaihtoehtoja meitä kusettavien somalisoturien tukemisen sijaan yhteiskunnassamme on

Sinä päätät tuetko meitä kusettavien rajatonta maahanmuuttopolitiikkaa: )?

Mitä oikeasti haluamme tukea?

Kannatatko ns. kansanedustajien rajatonta maahanmuuttopolitiikkaa? Onko sillä todella kansamme siunaus?

Vaatikaamme kansanäänestys ko. asiasta - Kiitos.

http://57000-euros-to-somalis-or-babies.blogspot.com/


Välitä tämä tuttavillesi ;)

Turjalainen kirjoitti...

"jonka mielestä Jeesus Kristus oli valheiden ristillä mätänevä mielikuvitusolento".

Ajattelin ihan off-topic kysyä, että onko tuo hersyvää provoa vai heititkö tosissasi tuon "mielikuvitusolento"?. Siis tarkoitan sitä, että Jeesus Nasaretilaisen henkilön historiallisuudesta nyt on aika hitosti ihan epäraamatullisia, historiallisia todisteita. Toki sitten se, uskooko Jessen olleen (tai olevan) jumalolento onkin sitten toinen juttu (menee uskomus- ja mielipidepuolelle, way out tieteellisestä kontekstista ja tieteen totuudellisuusmääritelmistä).

Anonyymi kirjoitti...

"Rakas suomalainen verojen alle nääntyvä.."

Koko ajanhan nuo verot on viime vuosina alentuneet, mielestäni jopa liikaakin ja rikkaita suosien. Tosin käsittääkseni yllä olevan lauseen kirjoittanut henkilö ei tätä ihan parasta veronmaksuluokkaa edusta, jos asialla mitään merkitystä noin ihmisyyden arvon kannalta onkaan.

Jiri Keronen kirjoitti...

Turjalainen: Kaikki täällä kirjoittamani on provoa, paitsi islamia koskevat juttuni.

Nimenomaan siksi, että arvelinkin jonkun sanovan jotain Jeesuksen historiallisuudesta, päädyin kirjoittamaan "Jeesus Kristus", enkä Jeesus Nasaretilainen. Jeesus Kristuksella tarkoitan Raamatun Jeesusta, joka ei varmasti ole historiallinen henkilö, vaikka hän olisikin ollut jonkun Jeesus Nasaretilaisen inspiroima. Raamatun Jeesus kuitenkin on muodostunut siinä ohessa, kun kirkko ja muut viralliset uskon auktoriteetit ovat pitkin aikaa editoineet Raamattua ja sen tarinoita mieleisekseen ja tarkoitusperilleen sopiviksi.

Kyllästynyt kirjoitti...

Lisää hiustenhalkomista: ei pidä sanoa "aikoinaan" jos puhuu itsestään. Tuollaiset sanat taipuvat persoonamuodoissa! Siis: "kyllähän minä siellä AIKOINANI kävin opiskelemassa."

Sama koskee usein nähtävää kivettynyttä "kyllähän minä mielellään". Sehän on aivan hullu muoto. Pitää sanoa "kyllähän minä MIELELLÄNI".

Yst. terv. nimim. "kun nuo muutkin saivartelee niin minäkin uskallan"

Anonyymi kirjoitti...

Kaikella kunnioituksella jutuillesi. Niissä on totuuden siemmen, mutta ei siitä koskaan juurta tule, saatika kasvavaa puuta. Aina voi jauhaa paskaa, mistä ei koskaan mitään rakentavaa yhteiskunnallista hyötyä ole. Se, että loukkaat ihmsiä jutuillasi, on populistista roskaa, eikä koskaan johda mihinkään rakentavaan todellisessa elämässä.
Jos todella haluat olla yhteiskunnalle rakentavaksi hyödyksi, ehkä kannattaa miettiä mitä provosoivaa roskaa plogissaan viljelee..ketä/mitä tämä tuuba palvelee? Yhteisiä hyviä päämääriä? Säilytetään sosiaaliturva? Kyläkoulut? Sairaanhoito? Suomi? Yhteiskuntajärjestys?............vai haetko anarkiaa?

Agabus

Jiri Keronen kirjoitti...

Kuten blogin oikeassa reunassa kerrotaan, blogin ideana on puolustaa sananvapautta. Blogin tarkoitus on osoittaa, että ihmiset SAAVAT kirjoittaa törkeyksiä nettiin. Tuo oikeus ei toteudu todellisuudessa, jos kukaan ei tee sitä, vaan silloin kyse on ainoastaan epävarmasta potentiaalisesta oikeudesta. Syvällisempi perustelu tälle asialle löytyy täältä;
http://keronen.blogspot.com/2008/11/mit-vitun-ylilyntej.html

Populismi ei ole sitä, että kirjoitellaan törkeyksiä. Populismi on teoria demokratiasta, jonka mukaan poliitikon on pyrittävä tekemään sellaisia päätöksiä, jotka suurin osa kansasta, tai ainakin populistin oma äänestäjäkunta, hyväksyy. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä ihmiset luulevat populismiksi.

Ajattelin kuitenkin sinun mieliksesi kirjoittaa jotain "rakentavaa ja yhteiskunnallisesti hyödyllistä", joten purin osareservipankinnan kansan kielelle ja levitän mokomasta epäkohdasta tietoa. Tosin seuraavaksi kirjoitan pitkät litaniat siitä, miten kookkaat kassini ovat.

Anonyymi kirjoitti...

Saastainen sionistinen goottipaska!

Mitäs mieltä muuten olet keinohedelmöityksestä?

Jiri Keronen kirjoitti...

VAIKKA MINÄ SAASTAINEN SIONISTIGOOTTIPASKA OLISINKIN, EI SITÄ MINULLE ITSELLENI TARVI SANOA! :( :'''(:(:( =(((((((((

Mitä meinaat, että mitä mieltä olen hedelmöityshoidoista? Tarkenna vähän. Kerron kuitenkin alustavaa kantaa vähän yleisesti;

Olen sitä mieltä, että hedelmöityshoidot ovat pariskunnalle järkevä tapa saada lapsi, jos he eivät sitä muuten voi saada ja heillä on tarjota kakaralle hyvä koti. Hedelmöityshoidoissa kaikenlaiset alkiot ynnä sukusolut on kuitenkin tarkistettu yleisesti sen verran hyvin, että syntyvä lapsi tulee kaikella todennäköisyydellä olemaan melko terve ja hyväkuntoinen.

Kuitenkin vastustan esimerkiksi lesbopareille annettavia hedelmöityshoitoja; en kuitenkaan sen takia, että olisin jotenkin lesbovastainen tai mitään muuta, mitä vihervasemmistokommunistit tahtovat välittömästi tulkita tietämättä paremmin.

Vastustan lesbopareille annettavia hedelmöityshoitoja, koska näen lapsen oikeuden menevän ohi vanhempien oikeuden. Yleensä näissä lesbohedelmöityshoidoissa ynnä muissa vastaavissa aletaan aina puhua siitä, miten lesbopareilla (yms.) on oikeus lapseen, mutta niissä unohdetaan se, että kysehän ei ole oikeasti millään tavalla lesbojen oikeudesta, vaan ainoastaan lapsen oikeudesta. Riippumatta siitä, miten hyviä vanhempia lesbot ovat, voi lapselle koitua epänormaaleista (normaali tarkoittaa norminmukaista, senkin kommunistihipit, ei luonnollista) vanhemmuussuhteista vaikka mitä ongelmia. Hyvänä esimerkkinä se, miten lapset, jotka muutenkin kiusaavat toisiaan esittääkseen olevansa kovia jätkiä, rääkkäisivät lasta, jolla on kaksi lesboa vanhempana.

Itse asiassa en ole koskaan miettinyt koko hedelmöityshoitoasiaa kovin tarkkaan, sillä se on unrelevant to my interests, mutta nyt, kun se on tullut esille, on sitäkin varmaan hyvä pohtia. Löytyisikö ihmisiltä argumentteja asiasta; mieluusti suuntaan sekä toiseen. Myös joku tutkimus siitä, tuleeko lesbo-/homoparien kakaroille enemmän henkisiä ongelmia tai muuta vastaavaa, voisi olla ihan pop, jos jollain sattuu moinen olemaan takataskussaan.

Hyvä argumentaatio voi kääntää pääni.

Muhammed karikatyrer Muhammed pilakuvat olkoon aina ajankohtaisia kuten tieto siitä ettei islam ole uskonto eikä tarvitse uskonrauhansuojaa lain. Seppo Lehto kansakunnallinen herättäjänne luo toivoa kirjoitti...

http://muhammed-caricatures-and-videos.blogspot.com/

Ohessa persuille uusi eurovaalitukivideo entisten lisäksi

Seppo Lehto persujen tuki