Vaaliohjelmani eduskuntavaaleihin 2011.
Poliittinen järjestelmä:
- Oikeusjärjestelmän on oltava  vapaa politiikasta. Suomen nykyisessä järjestelmässä käräjäoikeuksien  lautamiehet ovat puolueiden valitsemia ja nimeämiä, mikä käytännössä  tarkoittaa, että lautamiespaikat menevät palkkioiksi puolueen  aktiiveille ja toimijoille. Tämä on vastoin oikeusvaltion periaatteisiin  kuuluvaa vallan kolmijaon oppia ja siitä tulee luopua. Käräjäoikeuksien  maallikkojäsenet tulee valita arvalla kaikista vapaaehtoisista  lautamiehen kriteerit täyttävistä Suomen kansalaisista.
- Suomi  tarvitsee perustuslakituomioistuimen. Tällä hetkellä lakien  perustuslainmukaisuudesta päättää eduskunnan perustuslakivaliokunta, eli  ne samat kansanedustajat, jotka alunperinkin säätävät lakeja.  Kansanedustajat saavat siis itse päättää, onko heidän säätämänsä laki  vastoin perustuslakia vai ei. Eduskunnalla ei ole merkittävää kynnystä  olla säätämättä Suomen perustuslain kanssa ristiriidassa tai  jännitteessä olevaa lainsäädäntöä, koska se valvoo itse itseään.  Viimeaikaisina esimerkkeinä ilmiöstö muun muassa uusi yliopistolaki,  Lissabonin sopimus ja Lex Nokia. Perustuslakituomioistuin tehostaisi  perustuslainmukaisuuden valvontaa ja se loisi pakotteita eduskunnalle  toimia perustuslain mukaisesti.
- Suomen perustuslakiin on  lisättävä kansalaisille mahdollisuus omasta aloitteestaan järjestää  sitovia kansanäänestyksiä. Tätä kansanvallan muotoa kutsutaan suoraksi  demokratiaksi, ja se on ollut menestyksekkäästi käytössä Sveitsissä jo  yli 150 vuotta. Sitovat kansanäänestykset toimivat sekä kunnallisella  että valtakunnallisella tasolla. Kansanäänestys tavallisesta laista  järjestetään 35 000 ihmisen aloitteesta. Kansanäänestys perustuslain  muuttamiseksi tai korkean virkamiehen erottamiseksi järjestetään 43 000  ihmisen aloitteesta. Lisäksi sitova kansanäänestys on järjestettävä aina  perustuslakia muuttaessa tai säädettäessä lainsäädäntöä, joka vaikuttaa  kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin.
- Kansanedustajia  varten tulee asettaa sähköisen äänestyksen järjestelmä. Kansalaisten  kohdalla sähköinen äänestys ei toimi, koska siinä on valtavia riskejä  esimerkiksi vaalisalaisuuden suhteen. Kansanedustajien asema  äänestämisessä on kuitenkin täysin päinvastainen. He eivät esimerkiksi  tarvitse vaalisalaisuutta, vaan äänestäjälle on nimenomaan tärkeää, että  hän tietää, mitä kukakin kansanedustaja on äänestänyt. Sähköisen  äänestyksen ongelmat eivät siis koske kansanedustajia samalla tavalla  kuin kansalaisia. Sähköisen äänestämisen järjestelmä voitaisiin hoitaa  sovelluksella, joka asennetaan esimerkiksi kansanedustajien kännyköihin.  Tällöin kansanedustajat voisivat äänestää myös ollessaan poissa  täysistunnoista, eivätkä he voisi enää paeta epämiellyttäviä päätöksiä  yksinkertaisesti olemalla äänestyksestä poissa, kuten monet  kansanedustajat nykyään tekevät.
Tietoyhteiskunta:
-  Ihmisoikeuksien on toteuduttava täysimääräisesti tietoyhteiskunnassa.  Kaikkia kansallisia ja EU-tasoisia valvonta- ja sensuurijärjestelmiä  tulee ryhtyä purkamaan määrätietoisesti ja uusia valvontajärjestelmiä ei  tule enää luoda. Erityisesti Suomen valtion tulee vaatia Ruotsia  purkamaan omien rajojensa ulkopuolisten ihmisten ihmisoikeuksia  rajoittava tietoliikennevakoilujärjestelmä. Internet ei ole mikään  lainsäätäjän villi länsi, jonne hän voi mielivaltaisesti laatia kieltoja  ja urkkimisjärjestelmiä, vaan Internet on osa oikeiden ihmisten oikeaa  arkea ja sitä koskevat samat lait kuin muuta yhteiskuntaa.
-  Julkisen vallan on pyrittävä edistämään vapaan koodin ohjelmistojen  käyttöä ja suomalaista tekniikkaa. Tällä hetkellä Suomen valtio antaa  turhaan rahaa ulkomaalaisille megakorporaatioille, vaikka tuo raha  voitaisiin säästää ja samalla tukea Suomen tietoyhteiskuntakehitystä.  Suomen koulut myös kouluttavat ATK-tunneilla oppilaita lähinnä  käyttämään esimerkiksi Windowsia, eikä heille juuri kerrota  vaihtoehdoista. Suomi kouluttaa ylikansallisille firmoille asiakkaita  sen sijaan, että se opettaisi oppilaita mahdollisimman monipuoliseen  tietotekniikan ymmärtämiseen.  Julkisissa koneissa on siirryttävä  käyttämään avoimia, vapaita ohjelmistoja. Toisin kuin kaupalliset  ohjelmistot, nämä ohjelmistot ovat valtiolle ilmaisia, eikä valtiolla  ole mitään syytä maksaa ylimääräistä. Lisäksi monet laadukkaimmista  vapaan koodin ohjelmistoista ovat kotimaisia, kuten esimerkiksi  Linux-käyttöjärjestelmät.
- Kaikkiin julkisen  vallan koneisiin on asennettava Grid-sovellus laskemaan ihmiskuntaa hyödyttävää tieteellistä tutkimusta. Grid on ohjelmisto,  joka käyttää tietokoneen kapasiteettia tieteellisten laskutoimitusten  suorittamiseen silloin, kun tietokone ei ole muussa käytössä. Näiden  laskutoimitusten tulokset Grid lähettää keskusserverille, jossa tiedot  kootaan ja toimitetaan niitä hyödyntäville tiedemiehille. Grid-teknologiaa käytetään muun muassa taistelussa syöpää ja HIV:tä  vastaan. Suomessa on paljon julkisia tietokoneita. Jos nämä kaikki  tietokoneet käyttämättöminä ollessaan laskisivat tieteellistä  informaatiota HIV:n parantamiseksi, lahjoittaisi Suomi vuosittain  miljoonia tunteja laskentakapasiteettia koko ihmiskuntaa riivaavien  asioiden parantamiseksi. Sovellusten käyttöönotto ei maksaisi Suomelle  käytännössä mitään, mutta se tuottaisi jatkuvasti rahanarvoista tietoa  yhteistä hyvää varten.
Ulkopolitiikka:
-  Euroopan unionin jäsenyydestä on järjestettävä uusi kansanäänestys,  jonka tulos sitoo eduskuntaa. Nykyinen EU ei ole sama EU, jonka  jäsenyydestä suomalaiset saivat äänestää. Kun Lissabonin sopimus, eli  Euroopan unionin perustuslaki, tuli voimaan, muuttuivat EU:n  valtasuhteet ja lainsäädäntövaltuudet merkittävästi. Lisäksi Lissabonin  sopimus korvasi sitä edeltäneet EU:n perustamissopimukset, joten uuden  kansanäänestyksen järjestäminen on myös juridisesti perusteltua.
-  Kehitysavulle on parempia vaihtoehtoja. Todellisuudessa kehitysapu ei kehitä eikä  auta. Asiantuntijoiden mukaan jopa 90% kaikesta Suomen antamasta  kehitysavusta menee korruptoituneille virkamiehille, poliitikoille tai  muille tahoille, joille se ei kuulu. Lisäksi monet kehitysavun tyypit on  sidottu taloudellisiin sopimuksiin ja ehtoihin, joista on vähän hyötyä  kehitysavun saajamaalle, mutta paljon hyötyä kansainvälisille  yrityksille. Kehitysavun sijasta olisi kokeiltava muita auttamismuotoja,  kuten esimerkiksi mikrolainoja, joissa apu menee suoraan ihmiseltä  ihmiselle ilman byrokraattisia välikäsiä.
- Suomen on  tunnustettava Somalimaan itsenäisyys. Somalimaa, eli Somalian  autonominen pohjoisosa, on käytännössä toimiva ja rauhallinen valtio.  Sitä eivät vaivaa muun Somalian ongelmat kuten ääri-islamismi,  sotajoukot tai sisällissota. Tästä huolimatta Somalia on YK:n tunnustama  valtio, mutta Somalimaa ei. Somalimaa täyttää toimivan valtion  kriteerit huomattavasti muuta Somaliaa paremmin. Somalimaan  itsenäisyyden tunnustaminen olisi ensimmäinen askel Somalian tilanteen  rauhoittamiseksi. Tämän lisäksi Suomen on tuomittava kansainvälisesti  Britannian antama miljoonien tuki Somalian ihmisoikeusrikkomuksista  syytetylle hallinnolle.
- Suomen on osaltaan annettava anteeksi  kaikkien kehitysmaiden velat edellyttäen, että kehitysmaa pyrkii  kehittämään toimivaa kansanvaltaa. Velka on yksi maailman pahimmista  ongelmista. Vaikka fyysistä orjuutta vastaan pyritään taistelemaan  jatkuvasti, on velkaorjuuden määrä ainoastaan kasvanut. Monien  kehitysmaiden velat ovat syntyneet itsevaltiuksen aikana, eikä otettua  lainaa ole käytetty parantamaan maan kansalaisten asemaa. Siltikin maan  kansalaiset joutuvat maksumiehiksi. Tämä on moraalisesti väärin ja se  rajoittaa keinotekoisesti kehitysmaiden hyvinvoinnin kehitystä. Velkojen  anteeksianto olisi hyvä vaihtoehto myös kehitysavulle.
Uskonnonvapaus:
-  Kaikesta uskonnonopetuksesta on tehtävä tunnustuksetonta ja  objektiivista. Verovaroja ei saa käyttää kasvattamaan lasta uskomaan  kristinuskoon, islamiin tai muihin puhtaasti uskonnollisiin  maailmankatsomuksiin. Kouluissa kaikkia uskontoja on kohdeltava  tasapuolisesti ja niistä on opetettava lapselle myös uskontojen huonot,  usein vaietut puolet. Vanhempien uskonnollinen vakaumus ei saa vaikuttaa  siihen, mikä lapselle annettavan opetuksen laatu tai sisältö on, vaan  jokaisen lapsen on oltava tasavertaisessa asemassa uskonnosta  riippumatta. Lapsia ei myöskään saa opettaa pitämään toisiaan erilaisina eristämällä heitä mielivaltaisesti toisistaan eri kouluryhmiin heidän vanhempiensa uskonnollisista näkemyksistä johtuen.
- Lasten sukupuolielinten silpominen kriminalisoitava. Uskonnollisista tai kulttuurillista syistä  tapahtuva lasten sukupuolielimien rituaalinen arpeuttaminen, eli  ympärileikkaus, on kiellettävä ehdottomasti kaikissa tapauksissa, ja se  on kirjattava Suomen rikoslakiin rankaistavana rikoksena. Rangaistuksia  annettaessa lapsen ikä on katsottava raskauttavaksi tekijäksi. Suomen  perustuslain mukaan jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen.  Fyysinen koskemattomuus on lapsen oikeus, eikä sitä saa loukata lapsen  vanhempien uskonnollisten rituaalien vuoksi. Vanhempien oikeus  uskonnonvapauteen ei tarkoita, että lapsella ei olisi oikeutta fyysiseen  koskemattomuuteen tai että tuo oikeus heikkenisi. Lapsen etu ei voi  toteutua, jos lapsen ihmis- ja perusoikeuksia loukataan.
- Kirkko  ja valtio tulee erottaa toisistaan. Nykyisessä järjestelmässä kirkkoa  joutuvat tukemaan verovaroilla monet sellaiset, jotka eivät usko kirkon  opetuksiin. Valtionkirkko tosiasiallisesti asettaa eri uskonnot ja  elämänkatsomukset epätasa-arvoiseen asemaan. Kirkon valtiollinen asema myös rajoittaa kirkon oppien harjoittamista. Lisäksi Suomen merkittävin  uskontokunta, luterilaisuus, pitää sisällään niin sanotun kahden miekan  opin, jonka mukaan kirkollinen ja maallinen valta kuuluvat erilleen.  Sekä maalliset että henkiset syyt puhuvat valtionkirkkoa vastaan.
-  Uskonrauhan rikkomista koskeva pykälä rikoslaista on kumottava. Suomen  lainsäädäntö, kuten järjestyslaki ja muut rikoslain pykälät, ovat  riittäviä rankaisemaan esimerkiksi uskonnollisten yhdyskuntien  tilaisuuksien häirinnästä ilmankin uskonrauhan rikkomista koskevaa  pykälää. Uskonrauhan rikkominen asettaa esimerkiksi ateististen,  aatteellisten yhdistysten ja uskonnollisten yhdyskuntien kohtelun  erilaiseen asemaan toisiinsa nähden, vaikka Suomen lain tulisi kohdella  kaikkia yhdenmukaisesti heidän uskonnostaan riippumatta. Sananvapauden  kannalta taas on ongelmallista, jos jokin asia voidaan asettaa kritiikin  ulkopuolelle pelkästään julistamalla se pyhäksi. Ei ole ihmisen tehtävä  loukkaantua Jumalan puolesta, jos Jumalaa pilkataan. Jos Jumala tahtoo  rankaista pilkkaajaansa, hän kyllä varmasti tekee sen itse.
Maahanmuuttopolitiikka:
-  Pakolaisuus on ulkopoliittinen ongelma ja se tulee ratkaista  ulkopoliittisin keinoin. Suomi ei voi parantaa pakolaisongelmaa  sisäpolitiikallaan, eikä esimerkiksi turvapaikkojen määrä tule  vaikuttamaan mitenkään niihin asioihin, jotka oikeasti aiheuttavat  pakolaisuutta. Pakolaisuuspolitiikka on suunnattava ensisijassa  ulkopolitiikaksi. Ulkopoliittisia toimenpiteitä, joilla Suomi voi  vähentää pakolaisuutta aiheuttavaa kurjuutta ja levottomuutta, ovat  esimerkiksi kaikkien kehitysmaiden velkojen anteeksianto, Somalimaan  itsenäisyyden tunnustaminen ja yksityisille suunnatut mikrolainat.
-  Suomen omaan lainsäädäntöön perustuva "humanitaarinen suojelu"  lakkautetaan ja humanitaarisen maahanmuuton painopiste siirretään YK:n  järjestelmään. Suomen oma järjestelmä ei perustu kansainvälisiin  sopimuksiin tai vaatimuksiin, eikä sitä ole laadittu pitäen silmällä  maahanmuuttajien tai Suomen kansalaisten etua. Järjestelmän epäkohdat  mahdollistavat ja edistävät muun muassa väärinkäyttöä ja ihmiskauppaa.  YK:n pakolaissopimukseen perustuvassa järjestelmässä ei näitä ongelmia  ole, ja YK:n järjestelmässä jokaisen turvapaikanhakijan oikeutus  kansainväliseen sopimukseen perustuvaan pakolaisstatukseen on  tarkistettu jo ennakolta. Suomen on nostettava pakolaiskiintiönsä  nykyisestä 750 tuhanteen. Tämä 1000 kiintiö muodostaa Suomen  humanitaarisen maahanmuuton maksimimäärän, ja esimerkiksi  perheenyhdistämiset vähennetään tästä 1000 kiintiöstä.
-  Naispuolisten maahanmuuttajien asemaa on parannettava. Monissa maissa  naisen oikeuksia esimerkiksi koulutukseen, työsskäyntiin tai  sosiaaliseen vaikuttamiseen rajoitetaan kulttuurisilla tai  uskonnollisilla perusteilla. Näistä maista tulleet maahanmuuttajat eivät  välttämättä edes ymmärrä, että Suomessa mies ja nainen ovat  tasa-arvoisia. Maahanmuuttajanaisten pääsyä koulutuksen pariin on  helpotettava, ja heille on tiedotettava tehokkaasti, mitkä heidän  oikeutensa ovat ja miten he voivat ajaa noita oikeuksia. Lisäksi  etupäässä naisiin kohdistuvat uudet rikollisuuden muodot, kuten  kulttuurilliseen häpeään perustuva väkivalta, tulee huomioida erikseen  lainsäädännössä ja siitä on rankaistava tehokkaasti.
-  Humanitaariseen maahanmuuttoon otetaan käyttöön 80% naiskiintiö.  Käytännössä kaikkialla maailmassa, missä on kurjuutta, eniten siitä  kärsivät naiset. Monesti tämä kärsimys on vieläpä miesten  patriarkaalisten järjestelmien aiheuttamaa. Jos humanitaarista  maahanmuuttoa perustellaan ihmisten auttamisella, on rajalliset  resurssit kohdistettava eniten kärsivien auttamiseksi. Lisäksi on  otettava huomioon, että miehet tekevät suhteessa naisia enemmän  väkivalta- ja seksuaalirikoksia, ja naisten on keskimäärin helpompaa  sopeutua vieraaseen kulttuuriin kuin miesten. Naiskiintiö sekä lisää  humanitaarisen maahanmuuton tarkoituksenmukaisuutta että myös tehostaa  integraatiota.
Talous:
- Suomen julkisia menoja  on leikattava. Leikkaukset on aloitettava tuottamattomasta  hallintobyrokratiasta ja edustuskuluista sekä muusta sellaisesta, joka  ei konkreettisesti lisää kansalaisten hyvinvointia. Eurooppa- ja  maahanmuuttoministerin sekä ulkomaankauppaministerin virat lakkautetaan  ensimmäiseksi. Eurooppa- ja ulkomaankauppa-asiat siirretään  ulkoministerille ja maahanmuuttoasiat sisäministerille. Kansanedustajien  palkkaa leikataan 3000 eurolla kuussa ja suurten eduskuntaryhmien  puheenjohtajien erityislisät lakkautetaan. Kansanedustajien määrä  lasketaan 150:een. Kansanedustajille ja ministereille automaattisesti  maksettavat kulukorvaukset lakkautetaan ja kulukorvauksia maksetaan vain  perustelluista menoista kuittia vastaan. Leikkaukset eivät rajoitu  näihin, mutta näistä aloitetaan. Periaate on, että niin pitkään kuin  julkisella vallalla on mahdollisuus leikata hallintobyrokratiasta,  tuottamattomasta virkamieskoneistosta tai poliitikkojen ja virkamiesten  edustuskuluista, ei ole perusteltua tehdä leikkauksia, jotka vaikuttavat  kansalaisten konkreettiseen hyvinvointiin.
- Kaikki puolueille  ja niiden alajärjestöille myönnettävät tuet on lakkautettava. Nykyään  tuet on sidottu puolueen kokoon, mikä tarkoittaa sitä, että suuret  puolueet saavat enemmän rahaa kuin pienet puolueet. Tämä seuraa se, että  suurilla puolueilla on enemmän veronmaksajien rahaa kampanjointiaan  varten kuin pienillä puolueilla, mikä taas auttaa suuria puolueita  pysymään vallankahvassa. Tämä on demokratian kannalta sopimatonta ja  vahingollista. Ei ole veronmaksajien asia kustantaa puolueiden  vaalikampanjointia, vaan rahat voitaisiin käyttää järkevämmin  kansalaisten hyvinvoinnin helpottamiseksi.
- Kansanedustajien palkkaus sidottava työn hoitamiseen. Lailla säädetään,  että kansanedustajat tai ministerit eivät voi nostaa palkkioitaan niinä  vuosina, jolloin valtion talous on alijäämäinen. Nykyään  kansanedustajien ja ministerien palkat ovat täysin riippumattomia siitä,  miten hyvin tai huonosti päättäjä hoitaa tehtävänsä. Valtion  velkaantuessa ei ole perusteltua, että kansanedustajat nostaisivat  palkkojaan.
- Kansalaisille on annettava mahdollisuus  talousaloitteeseen. Poliitikot käyttävät toisten ihmisten rahoja, minkä  vuoksi heillä ei ole syytä olla yhtä huolellisia kuin jos he  käyttäisivät omia rahojaan. Verorahat ovat kansalaisten rahoja, jotka  otetaan suoraan heidän pussistaan. Kansalaiset ovat poliitikkoja  huolellisempia käyttämään verorahoja, koska he käyttävät omia rahojaan.  Kansalaisille on annettava oikeus vastaaviin suoran demokratian  menetelmiin koskien valtion rahankäyttöä kuin mikä heille on myönnettävä  koskien lainsäädäntöä. Kansalaiset voivat siis halutessaan äänestää  esimerkiksi valtion lisäbudjeteista sitovasti. Lisäksi kansalaiset  voivat tehdä rahankäyttöä ja leikkauksia koskevia aloitteita. Lisäksi  sitova kansanäänestys on järjestettävä aina eduskunnan tehdessä  päätöksiä, jotka eivät kuulu eduskunnan alkuperäiseen talousarvioon ja  joiden tosiasialliset kulut ovat miljardi euroa tai enemmän.
Koulutus:
- Kielivalinnan vapautta on lisättävä. Ruotsin kielen tarpeellisuus vaihtelee radikaalisti eri alojen, yksilöiden ja paikkojen välillä. Esimerkiksi itärajalla venäjän opiskelu voi olla huomattavasti hyödyllisempää kuin resurssien tuhlaaminen ruotsin opiskeluun. Vapaaehtoisuus lisää motivaatiota oppimiseen ja se monipuolistaa suomalaisten kieltenosaamista. Ruotsin kielen pakollisesta opetuksesta tulee tehdä vapaaehtoista kaikilla oppiasteilla ja virkamiesruotsista on luovuttava. Ruotsille on tarjottava vaihtoehdoiksi merkittäviä eurooppalaisia kieliä, kuten saksaa, venäjää ja espanjaa.
- Maksuton koulutus Suomen kansalaisille on turvattava kaikilla oppiasteilla. Koulutus on ollut yksi tärkeimmistä tekijöistä Suomen hyvinvoinnin luomisessa, eikä koulutukseen käytetyistä resursseista tule nipistää. Maksuton koulutus yhdenvertaistaa jokaisen mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja täyttä potentiaaliaan.
- Ylioppilaskunnat on joko velvoitettava pysymään lakisääteisissä tehtävissään tai niiden pakkojäsenyys on purettava. Lain mukaan ylioppilaskuntien tehtävänä on ajaa ylioppilaiden etua. Tästä huolimatta ylioppilaskunnat ottavat Suomessa monesti kantaa esimerkiksi erilaisiin poliittisiin kysymyksiin, jotka eivät liity ylioppilaiden etuihin tai opiskeluun, ja joista opiskelijoilla voi olla hyvinkin eriäviä mielipiteitä. Koska yliopisto-opiskelijan on pakko kuulua ylioppilaskuntaan, on hänen pakko tukea jopa rahallisesti myös mielipiteitä ja politiikkaa, joiden kanssa hän ei ole samaa mieltä. Ylioppilaiden poliittisten vapauksien vuoksi ylioppilaskuntien on pysyttävä vain niille lailla määrätyissä tehtävissä.
maanantai 29. marraskuuta 2010
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Sitovat kansanäänestykset parantavat taloutta
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä. Suomen valtio on velkaantuneempi kuin koskaan, eikä koko Euroopan riutuminen kansainvälisen talouskriisin kourissa helpota yhtään. Pohjimmiltaan ongelma on se, että Suomen päättäjät tuhlaavat enemmän kansalaisten rahaa kuin mitä kansalaisilla on. Mikäli sama meininki jatkuu, Suomi tulee hyvin lyhyessä ajassa päätymään samaan jamaan kuin Kreikka tai Portugali. Jotta Suomen talous saadaan kuntoon, vaaditaan suurempia muutoksia kuin veroasteen säätämistä ja näennäisiä leikkauksia. Pelkästään oireita lääkitsemällä ei talouden ydinongelmia pystytä ratkaisemaan. Jotta Suomen talous saadaan kuntoon, tulee Suomen tsaarin ajalta peräisin oleva poliittinen järjestelmä saada remonttiin ja valta taloudesta sekä rahasta saattaa kansalle.
Suora demokratia tarkoittaa talouden saralla käytännössä sitä, että kansalaiset saavat halutessaan äänestää julkisen vallan, valtion sekä kuntien budjeteista ja rahankäytöstä. Riittävän suuret rahalliset päätökset, kuten esimerkiksi Kreikan taannoinen lainapaketti, joudutaan altistamaan suorassa demokratiassa aina kansanäänestykselle. Suorassa demokratiassa viimeinen sana taloudesta on siis kansalaisilla itsellään, eli niillä ihmisillä, joiden rahoista politiikassa päätetään. Koska kansalaiset ajattelevat poliitikkoja järkevämmin ekonomisia asioita, on kansalaisten suorasta vallasta selvää taloudellista hyötyä. Mitä enemmän kansalaiset saavat vaikuttaa julkisen vallan menoihin ja budjetteihin, sitä paremmin asiat toimivat taloudellisesti. Kyse ei ole pelkästään mielipiteestä, vaan tieteellisen tutkimustyön tuloksesta.
Sveitsiä pidetään ihanteellisena paikkana tutkia suoraa demokratiaa. Sveitsi on yhtenäinen valtio, jonka eri alueiden järjestelmät ja kulttuurit ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Kuitenkin eri osavaltioissa suoraa demokratiaa sovelletaan eri tavalla ja eri laajuudessa. Osassa kantoneista kansalaisilla on suurempi suora vaikutusvalta budjettiin ja talouteen, ja taloudellinen vaikutusvalta vaihtelee myös kunnittain. Sankt Gallenin yliopiston ekonomistit Gebhard Kirchgässner ja Lars Feld suorittivat tilastollisen analyysin, johon he sisällyttivät aiemman tutkimuksen aiheesta. He vertailivat niitä osavaltioita ja kuntia, joissa kansalaisilla oli paljon suoraa taloudellista vaikutusvaltaa niihin, joissa kansalaisten vaikutusvalta oli pienempi. Tulokset olivat positiivisia.
Kantoneissa, joissa kansalaisilla on suurempi vaikutusvalta taloudellisissa asioissa bruttokansantuote on 15% korkeampi kansalaista kohti. Kantoneissa, joissa kansalaiset saavat äänestää budjetista, veroja vältellään 30% vähemmän. Kunnissa, joissa budjetti pitää hyväksyä kansanäänestyksessä, julkiset menot ovat 10% pienemmät kuin paikkakunnissa, joissa kansalaisilla ei ole tuollaista oikeutta. Julkiset palvelut maksavat vähemmän kaupungeissa ja kunnissa, joissa on suora demokratia; esimerkiksi jätteidenhuolto on melkein 25% halvempaa. Pienemmän julkisen kulutuksen ja suurempien verotulojen vuoksi finanssireferendumia hyödyntävien kuntien julkinen velka on 25% pienempi.
Professori Kirchgässner ja hänen kollegansa esittivät tutkimuksen perusteella johtopäätöksen; "Talouden saralla kaikki puhuu suoran demokratian puolesta, ja mikään ei sitä vastaan." Heidän mukaansa suoraa demokratiaa tulee pyrkiä lisäämään, eikä rajoittamaan. Suora demokratia on nykyaikainen, onnistunut, vietävissä eteenpäin ja sillä on potentiaalia kehittämiselle edelleen, he päättelivät tutkimuksesta.
Pääasiallinen taloudellinen argumentti suoraa demokratiaa vastaan on kansanäänestyksien hinta. Kansanäänestysten järjestämisestä koituvia kustannuksia voidaan kuitenkin helposti minimoida. Suomessa järjestetään melkein joka vuosi vaalit. Suoran demokratian äänestyksiä voidaan järjestää presidentinvaalien, eduskuntavaalien, kunnallisvaalien ja eurovaalien yhteydessä. Tällöin erillisten kansanäänestysten määrää voidaan vähentää. Lisäksi yhdessä kansanäänestyksessä voidaan äänestää kerralla useammasta asiasta. Kansanäänestysten järjestäminen myös muodostuu helpommaksi ja halvemmaksi sitä mukaa, kun siihen kehittyvät tietyt rutiinit ja mekanismit. Pelkästään kansanäänestyksistä koituvien kulujen katsominen on myös yksipuolista, sillä kokonaisuudessaan taloudellisen vallan antaminen kansalle säästää rahaa, leikkaa menoja ja tuottaa verotuloja.
Kansalaiset ovat poliitikkoja tarkempia käyttämään verovaroja. Kun kansalaiset käyttävät verovaroja, he käyttävät omia rahojaan. Kun poliitikot käyttävät verovaroja, he käyttävät toisten rahoja. Poliitikot eivät joudu suoraan kantamaan vastuuta huonoista taloudellisista päätöksistä, mutta kansalaiset joutuvat. Vastaavasti poliitikot eivät suoraan hyödy taloudellisesti tehokkaista ja hyvistä päätöksistä, mutta kansalaiset hyötyvät. Koska kaikki taloudelliset päätökset koskevat suoraan kansalaisia, on heillä poliitikkoja suuremmat ekonomiset kannustimet käyttäytyä taloudellisesti järkevästi. Suorassa demokratiassa kansalaiset saavat päättää rahojensa käytöstä, mikä näkyy palvelujen edullisemmissa hinnoissa ja pienemmässä julkisessa velassa.
Veroja vältellään suorassa demokratiassa vähemmän samasta syystä. Kun kansalaisilla on suoraa vaikutusvaltaa päättää, mihin verotulot käytetään, heillä on suurempi syy maksaa veroja. Kansalaisten itse saadessa päättää verotulojen käytöstä, ei verotuloilla kasvateta enää poliitikkojen vaikutusvaltaa, vaan kansalaisyhteisön vaikutusvaltaa. Suorassa demokratiassa verorahoista päättää kansa, ja jokainen maksettu verosentti menee suoraan kansalaisten itsensä taskuun. Yksipuolisesti edustuksellisessa demokratiassa verot ovat kansalaisten rahoja siten, että ne otetaan kansalaisilta. Suorassa demokratiassa verot ovat kansalaisten rahoja siten, että he myös saavat päättää niiden käytöstä.
Suora demokratiaa leikkaa menoja ja lisää tuloja. Se hillitsee vastuutonta rahankäyttöä ja antaa kansalaisille mahdollisuuden estää julkista valtaa törsäilemästä. Ennen kaikkea suora demokratia tuo vallan päättää rahasta niille, joiden rahaa se ylipäätään on. Käyttäessään omia rahojaan ihmiset ovat vastuullisia, koska heillä on siihen syy. Käyttäessään toisten rahoja poliitikot eivät ole vastuullisia, koska heillä ei ole siihen mitään syytä. Suora demokratia tarkoittaa vastuullisten kansalaisten valitsemista vastuuttomien poliitikkojen yli.
Suora demokratia tarkoittaa talouden saralla käytännössä sitä, että kansalaiset saavat halutessaan äänestää julkisen vallan, valtion sekä kuntien budjeteista ja rahankäytöstä. Riittävän suuret rahalliset päätökset, kuten esimerkiksi Kreikan taannoinen lainapaketti, joudutaan altistamaan suorassa demokratiassa aina kansanäänestykselle. Suorassa demokratiassa viimeinen sana taloudesta on siis kansalaisilla itsellään, eli niillä ihmisillä, joiden rahoista politiikassa päätetään. Koska kansalaiset ajattelevat poliitikkoja järkevämmin ekonomisia asioita, on kansalaisten suorasta vallasta selvää taloudellista hyötyä. Mitä enemmän kansalaiset saavat vaikuttaa julkisen vallan menoihin ja budjetteihin, sitä paremmin asiat toimivat taloudellisesti. Kyse ei ole pelkästään mielipiteestä, vaan tieteellisen tutkimustyön tuloksesta.
Sveitsiä pidetään ihanteellisena paikkana tutkia suoraa demokratiaa. Sveitsi on yhtenäinen valtio, jonka eri alueiden järjestelmät ja kulttuurit ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Kuitenkin eri osavaltioissa suoraa demokratiaa sovelletaan eri tavalla ja eri laajuudessa. Osassa kantoneista kansalaisilla on suurempi suora vaikutusvalta budjettiin ja talouteen, ja taloudellinen vaikutusvalta vaihtelee myös kunnittain. Sankt Gallenin yliopiston ekonomistit Gebhard Kirchgässner ja Lars Feld suorittivat tilastollisen analyysin, johon he sisällyttivät aiemman tutkimuksen aiheesta. He vertailivat niitä osavaltioita ja kuntia, joissa kansalaisilla oli paljon suoraa taloudellista vaikutusvaltaa niihin, joissa kansalaisten vaikutusvalta oli pienempi. Tulokset olivat positiivisia.
Kantoneissa, joissa kansalaisilla on suurempi vaikutusvalta taloudellisissa asioissa bruttokansantuote on 15% korkeampi kansalaista kohti. Kantoneissa, joissa kansalaiset saavat äänestää budjetista, veroja vältellään 30% vähemmän. Kunnissa, joissa budjetti pitää hyväksyä kansanäänestyksessä, julkiset menot ovat 10% pienemmät kuin paikkakunnissa, joissa kansalaisilla ei ole tuollaista oikeutta. Julkiset palvelut maksavat vähemmän kaupungeissa ja kunnissa, joissa on suora demokratia; esimerkiksi jätteidenhuolto on melkein 25% halvempaa. Pienemmän julkisen kulutuksen ja suurempien verotulojen vuoksi finanssireferendumia hyödyntävien kuntien julkinen velka on 25% pienempi.
Professori Kirchgässner ja hänen kollegansa esittivät tutkimuksen perusteella johtopäätöksen; "Talouden saralla kaikki puhuu suoran demokratian puolesta, ja mikään ei sitä vastaan." Heidän mukaansa suoraa demokratiaa tulee pyrkiä lisäämään, eikä rajoittamaan. Suora demokratia on nykyaikainen, onnistunut, vietävissä eteenpäin ja sillä on potentiaalia kehittämiselle edelleen, he päättelivät tutkimuksesta.
Pääasiallinen taloudellinen argumentti suoraa demokratiaa vastaan on kansanäänestyksien hinta. Kansanäänestysten järjestämisestä koituvia kustannuksia voidaan kuitenkin helposti minimoida. Suomessa järjestetään melkein joka vuosi vaalit. Suoran demokratian äänestyksiä voidaan järjestää presidentinvaalien, eduskuntavaalien, kunnallisvaalien ja eurovaalien yhteydessä. Tällöin erillisten kansanäänestysten määrää voidaan vähentää. Lisäksi yhdessä kansanäänestyksessä voidaan äänestää kerralla useammasta asiasta. Kansanäänestysten järjestäminen myös muodostuu helpommaksi ja halvemmaksi sitä mukaa, kun siihen kehittyvät tietyt rutiinit ja mekanismit. Pelkästään kansanäänestyksistä koituvien kulujen katsominen on myös yksipuolista, sillä kokonaisuudessaan taloudellisen vallan antaminen kansalle säästää rahaa, leikkaa menoja ja tuottaa verotuloja.
Kansalaiset ovat poliitikkoja tarkempia käyttämään verovaroja. Kun kansalaiset käyttävät verovaroja, he käyttävät omia rahojaan. Kun poliitikot käyttävät verovaroja, he käyttävät toisten rahoja. Poliitikot eivät joudu suoraan kantamaan vastuuta huonoista taloudellisista päätöksistä, mutta kansalaiset joutuvat. Vastaavasti poliitikot eivät suoraan hyödy taloudellisesti tehokkaista ja hyvistä päätöksistä, mutta kansalaiset hyötyvät. Koska kaikki taloudelliset päätökset koskevat suoraan kansalaisia, on heillä poliitikkoja suuremmat ekonomiset kannustimet käyttäytyä taloudellisesti järkevästi. Suorassa demokratiassa kansalaiset saavat päättää rahojensa käytöstä, mikä näkyy palvelujen edullisemmissa hinnoissa ja pienemmässä julkisessa velassa.
Veroja vältellään suorassa demokratiassa vähemmän samasta syystä. Kun kansalaisilla on suoraa vaikutusvaltaa päättää, mihin verotulot käytetään, heillä on suurempi syy maksaa veroja. Kansalaisten itse saadessa päättää verotulojen käytöstä, ei verotuloilla kasvateta enää poliitikkojen vaikutusvaltaa, vaan kansalaisyhteisön vaikutusvaltaa. Suorassa demokratiassa verorahoista päättää kansa, ja jokainen maksettu verosentti menee suoraan kansalaisten itsensä taskuun. Yksipuolisesti edustuksellisessa demokratiassa verot ovat kansalaisten rahoja siten, että ne otetaan kansalaisilta. Suorassa demokratiassa verot ovat kansalaisten rahoja siten, että he myös saavat päättää niiden käytöstä.
Suora demokratiaa leikkaa menoja ja lisää tuloja. Se hillitsee vastuutonta rahankäyttöä ja antaa kansalaisille mahdollisuuden estää julkista valtaa törsäilemästä. Ennen kaikkea suora demokratia tuo vallan päättää rahasta niille, joiden rahaa se ylipäätään on. Käyttäessään omia rahojaan ihmiset ovat vastuullisia, koska heillä on siihen syy. Käyttäessään toisten rahoja poliitikot eivät ole vastuullisia, koska heillä ei ole siihen mitään syytä. Suora demokratia tarkoittaa vastuullisten kansalaisten valitsemista vastuuttomien poliitikkojen yli.
Tilaa:
Kommentit (Atom)



