Helvetin puutarha

Ihmiskunta, rakastettuni!

2011-11-01T12:44:00.002+02:00

Ihmiskunta ylitti 7 miljardin ihmisen populaation viimeinen päivä lokakuuta 2011. Vaikka tämä antaisi mahdollisuuden puhua holtittomasta väestönkasvusta tai liikakansoittumisesta, minä en näe asiaa siten. Jokainen ihminen on arvokas, ja jokainen syntynyt on potentiaalisesti uusi Albert Einstein, Martin Luther King tai Ronnie James Dio. Meitä on seitsemän miljardia ajattelevaa, tuntevaa ja elävää ihmistä, ja vaikka se aiheuttaakin paineita kehittää parempia tapoja tuottaa energiaa ja ruokaa meille kaikille, ei siihen tule suhtautua ahdistuen. Tämä on todellakin ilon päivä.

Minä rakastan ihmiskuntaa. Tämän symbolisesti merkittävän tapahtuman vuoksi katsoin aiheelliseksi kirjoittaa vapaana tajunnanvirtana ylistystekstiä ihmiskunnalle. Tämä kirjoitus poikkeaa muista kirjoituksistani siten, että siinä ei ole lähdeviitteitä, eikä sen ole tarkoituskaan pyrkiä olemaan loogisesti perusteltu. Tämä teksti on proosaa, joka ilmaisee uskoani ihmisen rajattomaan potentiaaliin sekä ihailuani koko lajiamme kohtaan.

Ihminen on löytänyt pingotetun nuoran väreilevät yläsävelet ja tämän luonnollisen ilmiön yksinkertaisen matemaattisen kauneuden. Yksinkertainen luonnossa esiintyvä duuri olisi voinut olla vain ohimenevä kuriositeetti, mutta meidän lajimme on jalostanut siitä Beethovenin sinfoniat ja Jimi Hendrixin kitarasoolot. Löydämme kauneutta laskevasta Auringosta, taivaan punaiseksi värjäävästä happosateesta ja siitä, miten monella eri tavalla voimme järjestellä omat sanamme. Olemme ainoa laji tällä planeetalla, joka voi tunnistaa, että ruusu todellakin on kaunis, tai sanoa sitä sillä nimellä, tai että tähtisateena taivaallamme näkyvät meteorit ovat sekä tavanomainen ilmiö galaksissa että tilaisuus esittää toteutuva toive. Maailma on kaunis, koska me olemme tarkkailemassa sitä. Vain me voimme tehdä jostain kaunista, sillä kauneus on mielessämme.

Lajimme on sitkeä ja vahva. Siitä huolimatta, että olemme olleet sukupuuton partaalla, joutuneet ruttojen repimäksi ja jakautuneet verisiin lajinsisäisiin sisällissotiimme, olemme selvinneet ja olemme kukoistaneet. Olemme tulleet pitkän matkan Afrikan savanneilta, joilla ensimmäiset homo sapiensit paistoivat gasellinlihaa kesyttämällään alkukantaisella tulen voimalla niihin hetkiin, jolloin Neil Armstrong ensimmäisenä tällä planeetalla koskaan syntyneenä olentona käveli omin jaloin toisen taivaankappaleen päällä.

Aina emme ole olleet ihanteellisin lapsi maailmalle. Olemme vahingoittaneet vakavasti äitiämme Maata ja muita tämän planeetan lajeja, sisaruksiamme. Maa on kuitenkin ehdottomasti rakastava äiti, joka antaa anteeksi lapselleen tämän virheet. Planeetta on ollut täällä miljoonia vuosia ennen meitä, ja se tulee olemaan vielä monta miljoonaa vuotta sen jälkeen, kun olemme lähteneet. Emme voi tehdä mitään, mikä todella vahingoittaisi äitiämme, ja mitä ikinä tekisimmekään, äitimme hymyilisi meille ja antaisi meille paikan, missä olla. Hän on armelias äiti, ja hän kyllä kestää lapsensa kasvukivut.

Kuten monet muut tämän planeetan lajit, myös ihminen voi olla verenhimoinen ja väkivaltainen. Kuitenkin jopa synkimmät hetkemme ihmiskunta on onnistunut kääntämään mahdollisuudeksi osoittaa poikkeuksellista hyvyyttä. Ilman natsien hirmutekoja Oskar Schindler ei olisi voinut osoittaa uhrautuvaisuutta ja käyttää koko omaisuuttaan vainottujen pelastamiseksi oman henkensä uhalla. Ilman toista maailmansotaa "Fighting" Jack Churchill ei olisi voinut osoittaa uhkarohkeaa sankaruutta taistelemalla ylivertaista vihollista vastaan pelkällä miekalla, jousipistoolilla ja periksiantamattomalla tahdonvoimalla. Jopa pahuutemme antaa meille tilaisuuden näyttää, miten hyviä, pyytteettömiä ja rohkeita me voimme olla. Mikään toinen laji ei voi ymmärtää sankaruutta, kuten me sen ymmärrämme.

Olemme valjastaneet halkaistun atomin verrattoman voiman ja pystyneet tuolla energialla luomaan hyvinvoinnin, jollaista lajimme ei ole koskaan aikaisemmin kokenut. Olemme rakentaneet laitteita, jotka pureutuvat itse todellisuuden perusrakenteisiin ja uudelleenluovat samoja olotiloja kuin mitä oli maailmankaikkeuden ollessa vielä vastasyntynyt vauva. Vaikka edelleen vahingoitamme toisiamme, olemme pyrkineet kohti hyvää. Siinä, missä ennen Euroopassa poltettiin avuttomia naisia noitina, pyritään nykyään kunnioittamaan yhdenvertaisuuden, demokratian ja vapauden periaatteita. Kehitymme jatkuvasti, eikä tuolle kehitykselle näytä olevan loppua.

Vaikka monet teknologiamme ovat vasta lapsenkengissä, näemme jo nyt niiden valtavan potentiaalin. Geenimanipulaatiolla ja kybernetiikalla voimme parantaa miltei kaikki taudit ja sairaudet, ja jopa ylittää sen, mihin lajimme muutoin olisi kykeneväinen. Voimme ottaa oman evoluutiomme omiin käsiimme, minkä jälkeen edes luonnon välttämättömyydet eivät ole enää rajoituksena vapaudellemme, vaan niistä tulee sen palvelijoita. Todellakin meillä on potentiaali ylittää kaikki se, mitä olemme koskaan aikaisemmin ymmärtäneet lajistamme. Todellakin meillä on potentiaalia tulla itse jumaliksi tälle jumalattomalle maailmalle.

Olet hirviö ja olet jumala; ja kuinka oletkaan mahtava, ihminen, tämän luomakunnan kruunu! Kuinka oletkaan kauneudessasi vertaansa vailla, sinä suurenmoisista suurin! Kuinka valaisetkaan loistollasi kaiken langettamasi pimeyden ja nouset ylemmäksi kuin kukaan toinen milloinkaan aikaisemmin! Sinä olet ylivertainen, oi ihmiskunta, rakastettuni.

Sensuuri on ymmärtämättömien ratkaisu tiedostojenjakamisen ongelmiin

2011-10-27T10:40:00.004+03:00

Helsingin käräjäoikeus vaatii Elisaa estämään sakon uhalla pääsyn suositulle torrent-sivustolle The Pirate Baylle siitä huolimatta, että Suomen perustuslaki kieltää ennakkosensuurin. Perusteena vaatimukselle on Musiikkituottajat - IFPI Finland ry:n huoli digitaalisten markkinoiden kehittämisestä. Sensuurivaatimus on epäjohdonmukainen, sillä The Pirate Bay itse on monille laillisille toimijoille äärimmäisen tehokas tapa nimenomaan kehittää digitaalisia ja perinteisiä markkinoita sekä markkinointia. Päätös on epäjohdonmukainen myös siksi, että se ei vaikuta millään tavalla tiedostojenjakamiseen, sillä Internetissä on lukemattomia muita torrent-sivustoja, ja kuka tahansa voi löytää laitonta materiaalia helposti jopa Googlella. Virallisten tahojen kyvyttömyys käsitellä tiedostojenjakoa onnistuneesti johtuu monesti siitä, että kyseiset tahot eivät yksinkertaisesti ymmärrä, mitä tiedostojenjako on.

Internet-kopiointi on monesti väärin ymmärretty asia, sillä kaikilla ei ole aikaa, syytä tai halua perehtyä siihen, mitä tiedostojenjako teknisesti on. Sama ihminen saattaa esimerkiksi tuomita Internet-piratismin ja The Pirate Bayn, mutta samaan aikaan hän selailee YouTubesta biisejä ja pätkiä elokuvista tai sarjoista. Teknisesti suojattua materiaalia sisältävän YouTube-videon tai YouTubessa luvatta olevan kappaleen katsominen ei eroa laittoman materiaalin lataamisesta esimerkiksi torrenteja käyttämällä. Kun henkilö katsoo YouTubesta videon, tämä video latautuu hänen koneelleen yleensä väliaikaistiedostoja sisältävään kansioon. Tiedostoa voi myöhemmin kuunnella tai katsoa tietokoneelta. Kun käyttäjä katsoo YouTube-videon, hänen koneelleen luodaan tiedostosta kopio. Jos alkuperäinen materiaali on suojattua ja se on luvatta YouTubessa, on kopio laiton. Teknisesti tämä on sama asia kuin mitä torrent-softaa käyttämällä tapahtuu; koneelle luodaan tekijänoikeussuojatusta materiaalista laiton kopio. Monesti henkilö ei edes tajua kopioineensa laittoman tiedoston.

The Pirate Bay ja muut torrent-sivustot taas eivät pidä sisällään sen enempää laitonta materiaalia kuin Google. Torrent-tiedostoissa itsessään ei ole tavuakaan laitonta materiaalia, vaan ne ovat ainoastaan tietoa siitä, mistä torrenteja käyttävä ohjelma voi löytää tiettyä informaatiota. Ne ovat käytännössä samanlaisia kuin esimerkiksi Googlen löytämät linkit. Internet-sivua ei voida sensuroida sen vuoksi, että sen avulla löytää laittomia tiedostoja, koska muutoin esimerkiksi Google tulisi kieltää. Googlen kautta löytyy valtavasti laittomia tiedostoja tasan yhtä helposti kuin The Pirate Baystä, mutta tehokkaammin, koska Google hakee tietoa lukemattoman monelta sivulta, mukaan lukien The Pirate Bayltä. Todiste: Kirjoittakaapa Googleen vaikka "Transformers Dark Side of the Moon torrent". The Pirate Bay ja muut vastaavat sivut ovat pohjimmiltaan erikoistuneita hakukoneita, ja niitä voidaan käyttää ja käytetään myös luvalliseen toimintaan, juuri kuten Googlea. Sivustot itse eivät jaa tiedostoja sen enempää kuin Googlekaan.

Iso osa vertaisverkoissa tapahtuvasta toiminnasta on laillisten tiedostojen jakamista. Esimerkiksi monia elokuvia jaetaan torrent-verkoissa vapaasti ja laillisesti. Kotimaisista esimerkeistä mainittakoon yksi Suomen katsotuimmista elokuvista Star Wreck VI - In the Pirkinning sekä yhteiskuntaa käsittelevä dokumentti Ajan Henki. Myös ulkomaisia, suosittuja elokuvia jaetaan laillisesti vertaisverkoissa; esimerkiksi lukuisia palkintoja voittanut kanadalainen dokumenttielokuva The Corporation. Tiedostojenjako on kasvavissa määrin merkittävä sanan- ja ilmaisunvapauden, journalismin ja taiteellisen ilmaisun kanava. Vertaisverkoilla kuka tahansa voi julkaista teoksensa välittömästi miljoonien ihmisten saataville, mikä on ainutlaatuista koko ihmiskunnan historiassa. Mikäli The Pirate Bayn kaltaisia sivuja sensuroidaan, onnistutaan yrityksessä kitkeä piratismia kitkemään myös monia demokratian kannalta tärkeitä kansalais- ja ihmisoikeuksia. Piratismijahdissa unohdetaan kokonaan tiedostojenjaon positiiviset, kansalaiskeskustelua, sananvapautta ja kulttuurillista ilmaisua poikkeuksellisesti lisäävät ulottuvuudet ja keskitytään yksipuolisesti siihen, mikä aiheuttaa uudessa teknologiassa ongelmia.

Osa piratismiin liittyvistä negatiivisista mielikuvista sekä vääristä ymmärryksistä liittyy itse termiin "piratismi". Perinteisesti piratismilla tarkoitetaan toimintaa, jossa esimerkiksi turistille myydään kasetilta toiselle kopioitu Star Wars ja väitetään sen olevan aito, minkä jälkeen myyjä pistää rahat taskuunsa. Perinteinen piratismi ei ole verrannollista Internet-piratismiin, vaikka niistä käytetäänkin samaa termiä. Perinteisessä piratismissa henkilölle myydään laiton, usein huonolaatuinen väärennös elokuvasta tai levystä aitona tuotteena. Internet-kopioinnissa ei ole edes mahdollista väittää tiedoston olevan "aito", eikä jakaja hyödy rahallisesti mitään, vaan hän päinvastoin menettää sen verran kaistaleveyttä, mitä hän jakaa tiedostoja. Internet-jakaminen on pohjimmiltaan altruistista toimintaa ja esimerkki Internetiin kehittyvästä lahjataloudesta. Se eroaa sekä käytännön toteutukseltaan, motiiveiltaan että seurauksiltaan perinteisestä piratismista.

On väärä oletus, että Internet-lataaminen vain vähentäisi myyntiä ja taloudellisia voittoja. Se myös lisää niitä. Otetaan esimerkiksi tavanomainen pitkätukkainen rokkenrollin kuluttaja, joka latailee Internetistä silloin tällöin musiikkia. Internetissä hän törmää bändiin, josta sattuu pitämään. Ilman Internetiä hän ei olisi koskaan edes tiennyt bändin olemassaolosta, mutta koska hän lataa Internetistä bändin levyn ja pitää siitä, hän ostaa bändin levyn myös alkuperäisessä muodossa. Myöhemmin, kun tämä bändi keikkailee pitkätukan lähimaastossa, hän lähtee myös bändin keikalle, josta hän sattuu ostamaan bändin fanipaidan. Internet-jakaminen on äärimmäisen tehokas mainostaktiikka, joka tavoittaa miljoonia ihmisiä, ei maksa artistille käytännössä mitään ja jota fanit ja muut ihmiset tekevät itse omasta aloitteestaan omalla kustannuksellaan. Vuonna 2008 Trent Reznor julkaisi bändinsä Nine Inch Nailsin uusimman levyn sekä perinteisesti että ilmaiseksi The Pirate Bayssä. Ensimmäisenä viikkona levyä myytiin 1,6 miljoonalla dollarilla. Levystä tuli Amazon.comin vuoden 2008 myydyin levy. Vuonna 2009 tehdyn norjalaistutkimuksen mukaan laittomasti musiikkia Internetistä lataavat ostavat kymmenen kertaa enemmän musiikkia kuin ne, jotka eivät olleet ladanneet musiikkia laittomasti. Samana vuonna Britanniassa tehty tutkimus osoitti, että laitonta kopiointia harjoittavat käyttävät yli 40% enemmän rahaa musiikkiin kuin he, jotka eivät harjoittaneet piratismia.

Internet-jakamista ja -kopiointia ei voi rajoittaa sen vuoksi, että se aiheuttaa osalle taloudellisia tappioita. Toiset käyttävät Internet-jakamisen tuomia mahdollisuuksia kekseliäästi hyväkseen ja menestyvät sen avulla. Jos Internet-jakamista rajoitetaan, koska se vahingoittaa perinteisillä markkinointitavoilla ja liikeideoilla toimivia toimijoita, aiheutetaan sillä epäreilua haittaa modernia teknologiaa ja uusia innovaatioita kehittäville ja käyttäville toimijoille. Rikoslain tehtävänä ei ole rankaista uusia toimijoita, koska ne ovat kekseliäitä ja onnistuvat siinä, missä vanhat toimijat epäonnistuivat. Asia on sama kuin jos autot olisi kielletty, koska hevosvankkuriyrittäjät menevät konkurssiin, tai jos painokone olisi kielletty, koska kirjoja käsin kopioivilta munkeilta loppuu tekeminen.

Tietysti artistilla tulee olla mahdollisimman laaja päätäntävalta teoksestaan ja hänen tulee saada vaatia kompensaatiota työstään, mutta Internetin ja vapaan tiedon rajoittaminen ei ole oikea ratkaisu sen varmistamiseksi. Ennemmin tulisi elää ajan ja teknologian kehityksen mukana ja kokeilla uusia tapoja kompensaatiolle, kuten esimerkiksi Spotify on jo tehnyt. Sensuuria ja rikoslakia ei tule käyttää sen vuoksi, että perinteiset tavat markkinoida eivät enää toimi teknologian kehittyessä. Internetin ja tiedon vapaus ovat liian tärkeitä asioita, että ne voi uhrata, jotta tietyt yritykset menestyisivät.

Kiitoksia äänestäneille

2011-04-18T06:36:00.002+03:00

Kiitoksia kaikille Muutos 2011:ta äänestäneille sekä ehdokkaille, jäsenille että aktiiveille. Vallankumous on ikuinen.

Äänestä Jiri Keronen eduskuntaan

2011-04-01T18:25:00.006+03:00

Suomi ja maailma laajemmin elää poikkeuksellista aikaa maailmanhistoriassa. Median ja poliitikkojen monopoli tiedonvälitykselle on murtunut. Ihmisellä on ensimmäistä kertaa koskaan mahdollisuus välittömään globaaliin kansalaiskeskusteluun. Meillä on kyky uudistaa järjestelmäämme siten, että se palvelee jokaista kansalaista ja kuuntelee jokaisen kansalaisen mielipiteitä.

Suomeen tulee ottaa käyttöön suora demokratia, eli sitovat kansanäänestykset, joita kansalaiset voivat itse järjestää. Perustuslain muutoksista ja muista merkittävistä asioista on aina järjestettävä sitova kansanäänestys. Suomen perustuslakia valvomaan on perustettava perustuslakituomioistuin sen sijaan, että perustuslaillisuuden valvonta jätetään vain kansanedustajille.

Valtion puuttumista, valvontaa ja rajoittamista on vähennettävä. Byrokratiaa ja raskasta hallintoa on purettava ja kevennettävä, ja säästyvät varat on käytettävä tasa-arvon ja ihmisoikeuksien edistämiseen.

Vaaliohjelmani

Valikoituja kirjoituksia:

Suora demokratia pähkinänkuoressa
Suora demokratia: Valistuneiden kansalaisten valta
Sitovat kansanäänestykset parantavat taloutta
Suomen oikeusjärjestelmä kusee ja se on korjattava
Vain Suomen kansalaiset voivat sanoa, mikä on Suomen kansalaisten etu

Bilderberg: Maailman hallitsijoiden iltakoulu
Elämme valheen verkossa
Kieltä vastaan hyökkääminen on hyökkäys mieltä vastaan
Ihmisoikeuksia ei ole olemassa

Monikulttuurisuus - Apartheidia ja etnistä suunnittelua
Somalimaa ja pakolaisuus ulkopoliittisena kysymyksenä
Maahanmuutto ja ministeritason korruptio
Humanitaariseen maahanmuuttoon 80% naiskiintiö

Jumalanpilkka on ihmisoikeus
Lahjatalous - antamalla ilmaiseksi saadaan enemmän kaikille
Adoptio ei ole homojen oikeus, vaan lapsen oikeus
Kannabiksen kieltolaki on eduksi järjestäytyneelle rikollisuudelle

Videot:

Vaalikenttien haastajat - pienpuolueiden vaalitentti 24.3.2011
Pressiklubi 3.9.2010
Muutos 2011:n katugallup kansanäänestyksistä
"Rasismin vastaisen" peruskirjan julkistamistilaisuus
YouTube-mainokseni

Muutos 2011:

Muutos 2011:n periaateohjelma
Muutos 2011:n tietoyhteiskuntamanifesti

Lehdistötiedote rasismin vastaisesta peruskirjasta

2011-03-09T09:10:00.002+02:00

Ihmisoikeusliitto, Vähemmistövaltuutetun toimisto ja Etnisten suhteiden neuvottelukunta ovat pyytäneet kaikkia puolueita allekirjoittamaan Euroopan poliittisten puolueiden rasismin vastaisen peruskirjan. Muutos 2011 hyväksyy peruskirjan määritelmän rasismista ja sitoutuu vastustamaan sitä. Peruskirjan mukaan rasismia on kaikki rotuun, väriin, perimään tai kansalliseen tai etniseen syntyperään perustuva erottelu, pois sulkeminen, rajoittaminen ja suosiminen, jonka tarkoituksena tai seurauksena on yhdenvertaisten ihmisoikeuksien tunnustamisen, nauttimisen tai toteutumisen estyminen tai rajoittaminen missään yhteiskunnallisessa, kulttuurillisessa tai poliittisessa toimimisessa. Osoituksena sitoutumisestaan rasismin vastustamiseen Muutos 2011 on antanut Vähemmistövaltuutetun toimistolle, Ihmisoikeusliitolle ja Etnisten suhteiden neuvottelukunnalle omat ehdotuksensa rasismin vähentämiseksi.

Muutos 2011 katsoo, että kenenkään ihmisoikeuksia tai poliittisia vapauksia ei saa rajoittaa missään tapauksessa mielivaltaisten syrjintäperusteiden perusteella, vaan kaikkia tulee kohdella yhdenvertaisesti syntyperästään tai etnisyydestään riippumatta. Muutos 2011:n mielestä on hyvä, jos kaikki puolueet sitoutuvat vastustamaan kaikkea etnisyyteen tai syntyperään perustuvaa syrjintää tai suosimista.

Muutos 2011 ei kuitenkaan voi allekirjoittaa peruskirjaa. Muutos 2011 katsoo, että tällaiselle peruskirjalle ei ole mitään käyttöä ja se on täysin tyhjänpäiväistä höttöä, jolla poliitikot voivat pestä omatuntonsa puhtaaksi oikeasti tekemättä mitään vähentääkseen rasismia. Jokainen ihminen, jolla on aivot ja kyky empatiaan, eli päälle 99 % kaikista tällä planeetalla kävelevistä Homo sapienseista, vastustaa rasismia jo sen takia, että se on väärin. Siihen ei mitään peruskirjoja tarvita. Peruskirja on myös korostetun tulkinnanvarainen ja se pitää sisällään muutakin kuin rasismin vastustamista.

Peruskirjan todellinen tarkoitus on epämääräinen. Vaikka peruskirja väittää olevansa rasismin vastainen peruskirja, on se todellisuudessa paljon muutakin. Peruskirja esimerkiksi edellyttää puolueita hyväksymään EU:n poliisi- ja turvallisuusviranomaisten valtuuksia ja niiden kasvattamista. Rasismin vastaisen peruskirjan ei tulisi ottaa kantaa EU:hun liittyviin asioihin.

Lisäksi peruskirja on sanamuodoiltaan epämääräinen. Se esimerkiksi sitoo allekirjoittaneita puolueita pitäytymästä kaiken sellaisen tiedon välityksestä, joka voisi aiheuttaa "jakautumista erilaisiin uskonnollisiin uskomuksiin uskovien ihmisten kesken". Peruskirja siis rajoittaa uskontojen arvostelua, jolla ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Tämä oli sama syy, jonka vuoksi esimerkiksi Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton ja Yhdysvaltain kansainvälinen uskonnonvapauskomitea vastustivat taannoin YK:n uskontojen pilkkaamisen vastaista ehdotusta.

Muutos 2011 myös katsoo, että peruskirjaa kaupitelleet tahot ovat syyllistyneet kaksinaamaisuuteen, eivätkä he pelaa puhtailla korteilla. Peruskirjaa on lobannut voimakkaasti muun muassa RKP:n vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet. Vähemmistövaltuutetulta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, jota Eva Biaudet ei ole suorittanut. Vähemmistövaltuutetun virkaa hakivat muun muassa muslimimaahanmuuttaja OTM Husein Muhammed sekä julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluva tohtori Jukka Hankamäki. Sekä Muhammed että Hankamäki täyttivät viran vaatimukset, toisin kuin Eva Biaudet, mutta Biaudet valittiin vähemmistövaltuutetuksi erityisoikeudella. Muutos 2011 katsoo, että ihmiseltä, joka on erityisoikeudella ohittanut sekä uskonnolliseen että etniseen vähemmistöön kuuluvan maahanmuuttajan että seksuaalivähemmistön edustajan, on tekopyhää esittää vastustavansa rasismia.

Biaudet'n puolue ja pitkäaikainen hallituspuolue RKP puolestaan jakaa vuosittain Freudenthal-mitaleita puolueen henkisen isän Axel Olof Freudenthalin kunniaksi. Freudenthal oli rasisti ja hän harjoitti rotuoppeja. Freudenthalin oppien mukaan suomenkielinen enemmistö oli uhka ja hän kannatti separatismia. Freudenthalin mukaan suomenruotsalaiset olivat rodullisesti ylivertaisia suomenkieliseen palvelijakansaan verrattuna.

Muutos 2011 katsoo, että yhteiskunnan rasismi ei voi vähentyä tai hävitä mihinkään niin pitkään kuin aidosti rasistisia käytäntöjä noudatetaan jopa korkeimmalla päätöksenteon tasolla. Mikäli poliitikot, virkamiehet, puolueet ja päättäjät oikeasti tahtovat pyrkiä vähentämään rasismia, heidän tulee lopettaa oma syrjivä toimintansa ja rasististen ajatusmallien tietoinen kunnioittaminen ja ylläpito.

Liitteitä:
Rasismin vastainen peruskirja englanniksi
Muutos 2011:n ehdotukset rasismin vähentämiseksi

Jumalanpilkka on ihmisoikeus

2011-02-07T16:25:00.008+02:00

Elämme hyvää matkaa 2000-lukua. Ihmiskunta on kesyttänyt atomin, matkustanut tähtiin ja pilkkonut itse todellisuuden rakennetta. Tästä huolimatta meillä Suomessa on vielä voimassa epäymmärryksen ajalta inkvisitioiden ja noitavainojen perusteella laki, joka kieltää jumalanpilkan. Suomen rikoslain 17 luvun 10§:n ensimmäisen momentin mukaan joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Kuten jumalanpilkan kriminalisointi menneisyydessä, myös nykyinen jumalanpilkkalaki törmää useisiin ongelmiin. Laki on ristiriidassa itsensä kanssa, eikä se ota huomioon uskontojen moninaisuutta. Jumalanpilkkalait eivät toimi, koska ihmisillä ei ole vain yhtä jumalaa.

Se, mikä on toiselle pyhää, voi olla toiselle pahinta syntiä ja jumalanpilkkaa. Iranin suurin uskonnollinen vähemmistö baha'it uskovat, että profeetta Muhammedin jälkeen on tullut vielä uusia profeettoja, kuten baabilaisuuden perustanut Sayyid Ali Muhammad Shirazi ja baha'i-uskon perustaja Baha’ullah. Koska yksi islamin perustavanlaatuisimmista opeista on, että Muhammad oli Jumalan viimeinen profeetta, joka toi uskonnon aidot opetukset puhtaassa ja kokonaisessa muodossaan, pitävät Iranin fundamentalistiset shiiat baha'ita harhaoppina ja pyhäinhäväistyksenä. Baha'i-uskoisia tapetaan ja nöyryytetään Iranissa, ja he ovat Iranin vainotuin uskonnollinen ryhmä.

Uskonnollisten tabujen suojelu jumalanpilkkalaeilla on aina syrjivää ja mielivaltaista. Koska uskontojen kirjo on niin laaja, voi mikä tahansa toiminta loukata uskonnollisia arvoja. Pelkästään Suomessa on noin 300 rekisteröitynyttä yhdyskuntaa, joiden lisäksi Suomessa on rekisteröimättömiä ryhmiä, kuten mormonit, joilla on paljon jäseniä. Erilaisten uskonnollisten ryhmien määrä myös kasvaaa koko ajan. Maailmanlaajuisesti pelkkiä kristillisiä oppisuuntauksia on pauttirallaa 30 000. Tähän päälle tulevat vielä erilaiset hinduismin, islamin, buddhalaisuuden, pakanuuden ja kaikkien muiden uskontojen muodot. Erilaisten uskontojen valtavasta määrästä johtuen toiselle normaali käytös voi olla toisen mielestä pyhäinhäväistys ja moraalinen kammotus.

Pyhä on aina subjektiivinen käsite, eikä sitä ole mahdollista määritellä objektiivisesti. Hinduille lehmä on pyhä ja lehmän teurastamista pidetään hirvittävänä syntinä, mutta länsimaissa lehmiä tapetaan systemaattisesti liukuhihnalla ja lehmien liha tarjoillaan sämpylän välissä pihveiksi puristettuna muovisen Ronald MacDonaldin kera. Suomessa hindulaisiin uskontokuntiin kuuluu noin 1500 ihmistä, ja maailmanlaajuisesti hindulaisuutta tunnustaa noin miljardi ihmistä. On täysin absurdia esittää, että jumalanpilkkalainsäädäntö koskaan voisi kohdella eri uskontokuntia yhdenvertaisesti, sillä eri uskontokuntien vaatimukset ja näkemykset pyhästä poikkeavat toisistaan radikaalisti.

Pyhän suojeleminen lailla rajoittaa kulttuurin kehitystä

Uskonnolliset arvot ja niiden suojelu sananvapautta rajoittamalla eivät ole vastoin pelkästään uskontojen yhdenvertaista kohtelua, vaan myös vastoin kulttuuria. Dante Alighierin klassisessa runoeepoksessa Jumalaisessa näytelmässä on kohta, jossa islamilaisten pyhä profeetta Muhammed riutuu Helvetissä sekasorron ja sotien kylväjänä. Rangaistukseksi valheistaan profeetta on revitty auki leuasta peräreikään ja demonit ruoskivat häntä iankaikkisesti.

"Ei kiulu, jost' on pohjalaudat poissa, niin ammota kuin näin ma auki erään leuasta saakka peräreikään. Suolet välissä jalkain hältä riippui, auki ammotti luusto ja se rapasäkki, mi tekee saastaa meidän ruoastamme. Sill' aikaa kuin ma häntä tarkoin tutkin, mua katsoi hän ja käsin rinnan repäs sanoen: 'Katso, kuinka itseänsä Muhammed rikko-ruumis raatelevi! Ali mun eelläni käy itkein, halki päälakeen leuast' asti kasvot. Kaikki nää muutkin, jotka näet, kylväjiä olivat ristiriitojen ja kiistain maan päällä, siks he täällä halki ovat.'"

Monia Danten Jumalaisen näytelmän moderneista painoksista koristavat ranskalaisen taiteilija Gustave Dorén puupiirrokset. Yksi Dorén kuvittamista Jumalaisen näytelmän kohdista on nimenomaisesti islamin profeetta Muhammedin kärsimykset helvetissä. Islamin kannalta asia on loukkaava useammalla tavalla; ensinnäkin erehtymätön profeetta Muhammed kuvataan pahuuden ja syntien tekijäksi, ja toiseksi Muhammed ylipäätään kuvataan, vaikka moderni islam onkin omaksunut kiellon kuvata profeettaa taiteessa, ja kolmanneksi Muhammed ei ole edes vaivautunut ympärileikattavaksi. Voihan saatana.

Jos sanan- ja ilmaisunvapauden rajoittaminen otetaan premissinä, joudutaan kysymään, miten tulee suhtautua uskonrauhaa ja uskontoja pilkkaaviin teoksiin. Vaikka Suomen perustuslain mukaan jokaisella on sananvapaus ja taiteen vapaus on turvattu, on Suomessa jo käyty oikeudenkäyntiä liittyen runokirjaan. Mikäli Danten teksti ja Dorén taide olisi luotu nykyaikana, ei olisi mahdotonta, että myös siitä olisi käyty oikeudenkäynti, mikäli päättäjät olisivat katsoneet sen loukkaavan toisten pyhinä pitämiä asioita. Jos Danten ilmaisunvapautta olisi rajoitettu siksi, että hänen teoksensa olisi loukannut uskonnollisten yhdyskuntien pyhinä pitämiä asioita, ei maailmaan olisi koskaan syntynyt Jumalaisen näytelmän kaltaista mahtiteosta. Toinen henkilö, jolla olisi ollut nykyoikeuden kanssa ongelmia, on filosofi Friedrich Nietzsche, jonka tuotannosta noin puolet koostuu kristittyjen ja heidän pyhinä pitämiensä asioiden herjaamisesta. Tabut ovat aina tiellä uuden luomisessa, ja jumalanpilkkalainsäädännössä on kyse tabujen rikkomisen kriminalisoinnista.

Uskonnot loukkaavat toisiaan tarkoituksella

Suomen perustuslakiin kuuluu oikeus uskonnon- ja omantunnonvapauteen. Tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa saa uskoa, mitä hän tahtoo. Satanisti saa uskoa, että Saatana on herra ja Jeesus on heikko, siinä missä kristitty saa uskoa, että Jeesus on pelastaja ja Saatana heikko. Muslimi saa uskoa, että Jeesus ei ole jumala ja pyhä kolminaisuus on naurettavaa harhaoppia. Ihmis- ja perusoikeutena uskonnonvapaus antaa kansalaisille oikeuden uskoa, vaikka uskomukset olisivat toisten uskovaisten mielestä loukkaavia, naurettavia tai vastoin heidän uskonnollisia näkemyksiään.

Suomen uskonrauhan rikkomista koskevaan pykälään sisältyy vaatimus loukkaamisen tarkoituksellisuudesta. Tämä on kestämätöntä, sillä eri uskontoihin kuuluu toisten uskontojen tarkoituksellista ivaamista. Yhdysvalloissa satanismi on tunnustettu uskonto, ja esimerkiksi Temple of Set -satanistiryhmällä on virallinen, verovapaa status. Argumentin vuoksi oletetaan, että myös Suomessa satanistit aktivoituisivat sen verran, että he perustaisivat oman rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskuntansa. Satanismin kenties tunnetuin (epä-)pyhä toimitus on musta messu, joka on pohjimmiltaan parodia ja perversio katolisesta messusta. Jos satanistit tahtoisivat pitää omia pyhiä toimituksiaan, tulisi ottaa kantaa siihen, olisiko heillä tähän perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten suoma oikeus, vai rajoittaisiko Suomen jumalanpilkkalainsäädäntö heidän uskonnonvapauttaan. Jumalanpilkkalainsäädäntö on vastoin uskonnon- ja omatunnonvapautta.

Satanismi on tietysti ääriesimerkki, mutta tarkoituksellista loukkaamista löytyy monista uskonnoista, kun niitä ryhtyy tarkemmin tarkastelemaan. Esimerkiksi Koraanin Katumuksen suuran kohta 30 kuuluu seuraavalla tavalla: "Juutalaiset sanovat: 'Esra on Jumalan poika', ja kristityt sanovat: 'Messias on Jumalan poika'. Tätä he hokevat suullaan. He jäljittelevät niitä, jotka ennen olivat uskottomia. Jumalan ynseys heitä rasittakoon! Kuinka ovatkaan he perverssejä!" Esimerkiksi tässä kohdassa islamilaisten pyhä kirja Koraani hyökkää suoraan muiden uskontojen pyhiä opetuksia vastaan. Toinen esimerkki Koraanin tarkoituksenmukaisesta hyökkäyksestä toisten uskontojen pyhiä tabuja vastaan löytyy Koraanin kohdista 7:166, 2:65 ja 5:60. Näissä kohdissa Allah muuttaa juutalaisia sioiksi, ja myöhemmin profeetta Muhammed kertoo asiasta ikään kuin se olisi tapahtunut kirjaimellisesti. Islamilaisessa kulttuurissa sikaa pidetään likaisena eläimenä, ja se toimii haukkumasanana samaan tapaan kuin "koira".

Jumalanpilkkaa voidaan käyttää poliittisena aseena

Jumalanpilkkalainsäädäntöön kuuluu epämääräisiä asioita, joita on käytännössä mahdotonta todistaa vääräksi tai oikeaksi. Hyvä esimerkki tästä on edellä käsitelty "loukkaamistarkoitus". Ennen kuin ihminen keksii telepatian, on käytännössä mahdotonta sanoa, mitkä henkilön todelliset motiivit ovat olleet. Koska ei ole mitään syytä, miksi loukkaamistarkoitus näkyisi ulkoisista piirteistä, antaa uskonrauhan rikkomista koskeva pykälä syyttäjille mahdollisuuden syyttää aina, kun he epäilevät sitä tai väittävät epäilevänsä sitä. Epämääräiset ja korostetun tulkinnanvaraiset vaatimukset tekevät uskonrauhan rikkomisesta juridisen aseen, jota voidaan käyttää mielivaltaisiin poliittisiin hyökkäyksiin.

Perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Jussi Halla-aho sai syytteen jumalanpilkasta sanottuaan kirjoituksessaan "Muutama täky Illmanin Mikalle" Muhammedin olevan pedofiili ja islamin pedofilian pyhittävä uskonto. Halla-ahon itsensä mukaan kyse oli Kalevan pääkirjoituksen kaksinaismoralismia käsittelevä pakina, mutta syyttäjän mielestä kyse oli loukkaamisesta ja uskonrauhan rikkomisesta. Jari Tervon heittäessä Raamatun televisiolähetyksessä syyttäjä ei kuitenkaan tehnyt mitään. Toisin kuin Jussi Halla-aho, Jari Tervo ei ole poliittinen vaikuttaja nousevassa puolueessa. Samasta syystä Suomessa erilaisilla metallifestareilla ja klubeilla esiintyviä metallibändejä, jotka esimerkiksi häpäisevät Raamatun ja Jeesuksen, ei koskaan vainota. Heillä ei ole poliittisten päättäjien mielestä merkitystä.

Kieltäessään jumalanpilkan ihminen leikkii jumalaa

Jumalanpilkkalainsäädäntö on itsessään jumalanpilkkaa, kun sitä alkaa eritellä filosofisesti. Jumalan käsite mielletään länsimaisessa filosofiassa ja kaikissa merkittävimmissä monoteistisissa uskonnoissa äärettömän mahtavaksi, äärettömän hyväntahtoiseksi ja äärettömän viisaaksi olennoksi, jolla on kaikki tieto maailmankaikkeudesta sekä ikuisesti täydellisen oikea ymmärrys asioista. Jumalanpilkkalainsäädännössä ihmiset ottavat itselleen oikeuden päättää, loukkaantuuko jumala jostain toiminnasta vai ei, ja jos loukkaantuu, millaisen tuomion loukkaaja ansaitsee.

Ihminen, joka kuvittelee olevansa oikeutettu katsomaan, milloin jumalaa on loukattu, luulee olevansa ymmärrykseltään yhtä mahtava ja ääretön kuin jumala itse, vaikka ihmisen aivot ovat hyvin puutteelliset ja ihmisen mieli rajoittunut. Lisäksi jumalanpilkkalainsäädännössä ihminen ottaa jumalan oikeuden omiin käsiinsä ja rankaisee toista ihmistä jumalan puolesta. Tämä ajatus nojaa käsitykselle, että jumala on liian heikko, että hän voisi toteuttaa omaa tahtoaan ilman ihmistä. Käytännössä jumalanpilkkalainsäädännön käyttämisessä on kyse siitä, että yhteiskunta tahtoo leikkiä jumalaa ja tuomita jumalan oikeudella. Valitettavasti yhteiskunta ei ole jumala, eikä kukaan oikeasti tiedä, mitä pyhä on, vaikka monet luulevatkin tietävänsä.

Uskonrauhan rikkomista koskeva pykälä ei suojele uskonrauhaa, vaan se rajoittaa sananvapautta ja vallanpitäjät voivat käyttää sitä tehokkaana poliittisena aseena. Pykälä on vaarallinen ja turha. Pykälä on mielivaltainen, tulkinnanvarainen ja ristiriitainen. Lisäksi se on vastoin sekä Suomen perustuslain että kansainvälisten ihmisoikeusjärjestelyjen sananvapautta, mielipiteenvapautta, uskonnonvapautta ja taiteen vapautta. Ihmisten lakien tehtävänä on suojella ihmisiä, ei jumalia.

Kieltä vastaan hyökkääminen on hyökkäys mieltä vastaan

2011-02-02T15:43:00.005+02:00

Kieli on yksi mahtavimmista asioista, mitä inhimillisessä kanssakäymisessä on olemassa. Poliitikot ovat olleet hyvin tietoisia tästä kielen vallasta jo antiikin Kreikan ajoista lähtien, jolloin retoriikkaa pidettiin biologian vertaisena tieteenä. Nykyään kieltä vastaan hyökätään systemaattisesti ja sen merkityssisältöä sekä käyttöä pyritään muuttamaan valtiollisten päättäjien toimesta. Syy, minkä vuoksi nykyään keskustellaan niin paljon siitä, miten keskustellaan, sen sijaan, että keskusteltaisiin asioista, liittyy suoraan tähän. Kielen käyttämisellä, rajoittamisella ja muutospyrkimyksillä yritetään hallita ja sen alle yritetään kätkeä jopa päättäjien taholta tuleva systemaattinen inhimillistä arvoa alentava kohtelu.

Otetaan esimerkiksi niin sanottu "positiivinen erityiskohtelu". Positiivisella erityiskohtelulla tarkoitetaan tiettyihin ihmisryhmiin kohdistuvia erityistoimia, kuten esimerkiksi kiintiöitä tai suosimista. Yhden ryhmän suosiminen ja asettaminen muita edullisempaan asemaan tietysti tarkoittaa aina sitä, että toinen ryhmä joutuu vastaavalla tavalla epäedullisempaan asemaan. Käytännössä "positiivinen erityiskohtelu" siis tarkoittaa samaa kuin "syrjintä". Positiivinen erityiskohtelu on kuitenkin helpompi myydä kansalaisille kuin syrjintä, koska sanassa "syrjintä" on valtavasti negatiivista latausta. Ja ymmärrettävistä syistä, sillä syrjintä viiteryhmän perusteella on yksi vastenmielisimmistä asioista länsimaisen liberaalin demokratian, ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden kannalta. Päättäjät voivat saada tuen millaiselle hirmuteolle tahansa, kunhan he sanovat "kansanmurha" kohteliaasti.

Toinen hyvä esimerkki on "populismi". Nykyään populistiksi sanotaan helposti kaikkia, jotka puhuvat sellaisista poliittisista asioista, joista kansa haluaa kuulla - tai joista media luulee kansan haluavan kuulla. Populismi ei kuitenkaan tarkalleen ottaen tarkoita aivotonta huutelua tai Timo Soinin retoriikkaa, vaikka poliitikot niin tahtovatkin esittää pystyäkseen leimaamaan vastustajiaan. Populismi on poliittinen filosofia, jonka mukaan kansalaisten oikeuksia ja vapauksia on edistettävä suhteessa erityisoikeuksia nauttivaan eliittiin. Populismi on demokratian muoto, jossa päättäjät eivät saa tehdä kansan tai ainakaan omien kannattajiensa mielipiteen vastaisia päätöksiä. Populismi on elitismin vastakohta. Kun asiaa katsotaan tältä kannalta, populistiksi syyttäminen menettää kaiken teränsä ja populismista tulee jopa tavoiteltava asia. Poliitikoille ja vallanpitäjille on kuitenkin tärkeää, että populismia ei ymmärretä aitona vaihtoehtona, vaan heidän kannaltaan on parasta, mikäli kansalaiset kuvittelevat populismin olevan pelkästään nuoleskelua, koska tällöin he voivat edelleen syyttää ihmisiä populisteiksi negatiivisessa mielessä. Kielenkäyttö on vallankäyttöä.

Olennaista kielenkäytössä on se, että kieli ei ole pelkästään sanoja ja merkityssisältöjä, vaan kieli on perustavanlaatuisesti yhteydessä kaikkeen, mitä ylipäätään voimme ajatella. Se, millainen käyttämämme kieli on, vaikuttaa siihen, miten näemme ja koemme maailman ja miten suhtaudumme eri asioihin. Tämä ei rajoitu ainoastaan siihen, että poliitikkojen pitää pukea pahat tekonsa nätteihin samettikaapuihin, vaan kieli vaikuttaa huomattavasti kokonaislaatuisemmin koko kuvaamme todellisuudesta. Kieli vaikuttaa jopa siihen, miten koemme ajan ja avaruuden.

Yksi Australian aborginaalien kielistä, guugu yimithirr - jonka nimeä en osaa lausua - eroaa suuresta osasta yleisemmin tapaamistamme kielistä siinä, että kielessä ei ole lainkaan egosentrisiä koordinaatteja. Antropologi John Haviland ja kielitieteilijä Stephen Levinson ovat osoittaneet, että guugu yimithirristä puuttuvat kokonaan termit kuten oikealla, vasemmalla, edessä tai takana. Guugu yimithirrissä kaikki asiat paikallistetaan absoluuttisilla ilmansuunnilla. Jos guugun puhujalta kysyy, missä suola on, hän vastaa suolan olevan esimerkiksi keittiön lounaisimmassa kaapissa. Guugun puhuja ei kerro kirjan olevan hänen oikealla puolellaan, vaan pohjoisessa, etelässä, lännessä tai idässä.

Jotta guugu yimithirr -kielen puhujat voivat keskustella edes tavanomaisimmista, jokapäiväisimmistä asioista, on heidän tiedettävä jatkuvasti, missä ilmansuunnat ovat. Jotta edes tavallinen keskustelu on mahdollista guugu yimithirrin kielellä, on sen puhujilla oltava tarkka sisäinen kompassi, joka on toiminnassa 24/7, oli puhuja hereillä tai unessa, kännissä tai selvänä. Tarkka ja jatkuvasti toimiva sisäinen kompassi on guugu yimithirr -kansalle välttämätön elinehto, minkä vuoksi jokaiselle guugun puhujalle kehittyy miltei yli-inhimillinen kyky suunnistaa ja ymmärtää ilmansuuntia. Guugun kielen taitaja pystyy sanomaan, missä suunnassa on pohjoinen riippumatta siitä, onko hän avoimessa metsässä päivällä vai pimeässä luolassa keskellä yötä. Vaikka guugu yimithirrit ovat biologisesti juuri samanlaisia kuin me, heidän käsityksensä avaruudesta ja tilasta on täysin toisenlainen kuin meillä johtuen siitä, että he puhuvat erilaista kieltä.

Avaruuden lisäksi kieli vaikuttaa käsitykseen ajasta; sekä siihen, miten ihminen visualisoi "ajan muodon" sekä siihen, miten hän ylipäätään ymmärtää tai havaitsee ajan kulumisen. Mandariininkiinaa kirjoitetaan ja luetaan laajasti edelleen vertikaalisesti ylhäältä alas, minkä vuoksi mandariininkiinan puhujat oppivat luonnollisesti ajattelemaan ajan juoksevan samaan suuntaan. Lera Boroditsky Stanfordin yliopistolta tutki ilmiötä muun muassa tekemällä kokeita ihmisille, jotka puhuivat mandariininkiinaa. Boroditsky ryhmineen antoi mandariininkiinan puhujille tehtäväksi järjestellä esineitä horisontaalisesti tiettyyn järjestykseen, minkä jälkeen he kysyivät koehenkilöiltä tiettyjä aikaan liittyviä kysymyksiä, kuten tuleeko maaliskuu ennen huhtikuuta. Tutkijat huomasivat, että mandariininkiinan puhujien oli hankalampi ymmärtää yksinkertaisia aikaan liittyviä peruskysymyksiä, kun heidät oli ensin saatu ajattelemaan horisontaalisesti järjestelemällä esineitä.

Lena Boroditsky tutki ajan hahmottamista ja muistamista myös muiden kielien kannalta. Eri kielissä on erilaisia aikamuotoja, joita käytetään tai ei käytetä riippuen kielen ominaispiirteistä. Esimerkiksi suomen kielestä puuttuu futuuri, joka on normaali aikamuoto englannissa ja monissa muissa kielissä. Indonesian kielessä verbit eivät käytännössä taivu aikamuodoissa. Puhujat voivat lisätä tarkentavia määreitä, kuten "pian" tai "eilen", mutta nämä eivät ole välttämättömiä, jotta asian voisi sanoa kieliopillisesti oikein. Indonesiaksi "minä keitin munia" ja "minä keitän munia" voidaan sanoa tismalleen samalla tavalla ilman kieliopillisia ongelmia tai ongelmia ymmärtämisessä.

Boroditsky perusti Indonesiaan tutkimuslaboratorion, jossa yksi hänen oppilaistaan teki kokeen koskien indonesialaisten ajallista hahmottamista. Indonesialaisille koehenkilöille näytettiin kolmea erilaista kuvaa samasta tapahtumasta; miehestä, joka oli aikeissa potkaista palloa, miehestä potkaisemassa palloa ja miehestä, joka oli juuri potkaissut palloa. Kun koehenkilöitä pyydettiin kuvailemaan kuvia, he kuvailivat kaikkia kuvia samalla tavalla ("mies potku pallo"), minkä lisäksi he myös väittivät kaikkien kuvien olleen samanlaisia. Koska indonesialaiset eivät puhuessaan yleensä rekisteröi aikamuotoja, he eivät pystyneet myöskään muistamaan eri kuvien ajallisia eroja. Kieli vaikuttaa suoraan siihen, miten ihminen ymmärtää ajan kulumisen ja jopa siihen, miten ihmisen ajallinen taju ja muisti pelaa.

Ajatukset ja kieli eivät ole toisistaan riippumattomia, vaan ne elävät symbioottisessa yhteydessä. Mitä paremmin kieli vastaa todellisuutta, sitä luontevammin ihminen pystyy ajattelemaan todellisuuteen liittyviä asioita. Mitä rajoittuneempaa kieli on, sitä hankalampaa ihmisen on pystyä ajattelemaan sen avulla monipuolisesti ja luomaan uusia ideoita. Kaikki kieleen kohdistuva manipulointi on mieleen kohdistuvaa manipulointia, ja kielen manipulointi on yksi tehokkaimmista tavoista hallita, sillä kajoamalla kieleen voidaan kajota suoraan mieleen, sieluun ja siihen, millainen ihmisten koko todellisuudenkuva on.

Tietenkään kielet eivät ole koskaan muuttumattomia tai absoluuttisia, mutta olennaista on se, miten tuo muutos tapahtuu. Muutos voi tapahtua luonnollisesti yhteiskunnan muuttuessa ja kehittyessä sekä ihmisten kanssakäydessä keskenään. Vaihtoehtoisesti muutos voi tapahtua ylhäältä alas pakottamalla, kuten poliitikot ja muut vallankäyttäjät pyrkivät tekemään. Luonnollisesti muuttuessaan kieli heijastaa alhaalta ylös ajatusmallien ja -tapojen muutosta. Tietoisesti muutettaessa kielen muutokset heijastavat vallankäyttäjien tarvetta ja tahtoa manipuloida, hallita ja ottaa valtansa alle. Koska kieli on lähtökohtaisesti inhimillinen ominaisuus, ei poliittinen ominaisuus, tulee kielen muutoksien olla lähtöisin ihmisistä, eikä poliittisista päätöksistä. Medialla, vallanpitäjillä tai muilla vastaavilla instansseilla ei ole oikeutta ryhtyä määrittelemään tai muuttamaan sanoja tai niiden merkityssisältöjä, vaan niiden tulee toimia ihmisten ehdoilla. Koska kieli on suora portti mieleemme ja todellisuuteemme, on sitä pyrittävä suojelemaan kaikilla mahdollisilla keinoilla, eikä sen voi antaa korruptoitua tai altistua päättäjien ja mielipidevaikuttajien manipulaatiolle.

LISÄÄ AIHEESTA:
Elämme valheen verkossa

Muutos 2011 presents Crushing the Balls of Muhammad + Kirkko irti valtiosta

2011-01-17T09:57:00.008+02:00

Muutos 2011 järjestää ensimmäisen metallimusiikin iltansa 28.1. Turussa S-Osiksella. Illan tarjonnasta vastaavat bändit Frostbitten Kingdom, Funeral Feast sekä Ravage Machinery. Tapahtuma alkaa kello 21 ja liput maksavat 5 euroa, eli edullista on.

Illan aloittaa Rovaniemeltä peräisin oleva Ravage Machinery, joka tykittää rankkaa thrash metallia Slayerin ja Anthraxin hengessä. Keikka on bändin soolokitaristin Kalle Hotin jäähyväiskeikka. Myöhemmin vuorossa on Funeral Feast, eli turkulainen mustempaa death metallia soittava pumppu, jonka riffit kouraisevat palleista ja lisäävät miesten siittiöiden määrää. Funeral Feast on parhaillaan työstämässä toista albumiaan, jolta keikalla kuultanee biisejä. Illan päättää turkulainen eeppinen black metal -orkesteri Frostbitten Kingdom. Frostbitten Kingdom julkaisi viime vuonna uuden levynsä Infidel Angel, jonka tematiikka koskee asiaa, joka saa monet länsimaiset vaikeroimaan poliittisen korrektiuden tuskassa; nimittäin islamia.

Tule mukaan rokkaamaan tapahtumaan, jossa tanner tärisee ja profeettojen pallit kilisevät! Ilta on Dion hengen siunaama.

Metalli-illan kunniaksi Muutos 2011 ehdottaa kansanäänestyksen järjestämistä kirkon ja valtion suhteesta. Viimeaikainen jatkuvasti kiihtyvä erobuumi kirkosta on osoittanut, että kirkon perinteinen rooli on murtumassa, eikä se näyttele enää samanlaista osaa suomalaisten elämässä kuin ennen. Lisäksi kirkon ja valtion erottamiselle löytyy myös teologiset perusteet kristinopista itsestään.

Suomen muuttuessa uskonnollisesti yhä monimuotoisemmaksi valtiollisen kirkon asema ei ole enää samalla tavalla perusteltu kuin ennen. Kirkon jäsenmäärä vähenee jatkuvasti yhä useamman ihmisen tuntiessa, että kirkko ei ole heidän kotinsa. Samaan aikaan esimerkiksi islamilaisten, buddhalaisten ja muiden uskovaisten määrä kasvaa jatkuvasti. Erottamalla kirkon ja valtion toisistaan voidaan varmistaa, että kaikkia uskontoja kohdellaan tasa-arvoisesti.

Kirkon valtiollinen asema tarkoittaa sitä, että myös ne, jotka eivät usko kristinoppiin, joutuvat tukemaan kyseistä uskontoa. Esimerkiksi 18 vuotta tammikuussa täyttänyt henkilö, joka eroaa kirkosta, joutuu maksamaan 12 kuulta kirkollisveroa riippumatta siitä, että hän erosi kirkosta välittömästi sen oltua mahdollista. Lisäksi yritykset joutuvat maksamaan yhteisöveroa kirkolle, vaikka yksikään yrityksen työntekijä tai toimija ei kuuluisi kirkkoon tai uskoisi kirkon opetuksiin. Tämä on vastoin uskonnon- ja omantunnonvapautta, joka on yksi tärkeimmistä ihmis- ja perusoikeuksista.

Myös kristinoppi tukee valtion ja kirkon erottamista. Suurin osa suomalaisista ovat luterilaisia. Martin Lutherin raamatuntulkinnan mukaan luterilaisuuteen kuuluu niin sanottu kahden regimentin oppi, joka tarkoittaa käytännössä maallisen ja henkisen vallan erottamista toisistaan. "Antakaa keisarille, mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle, mikä Jumalalle kuuluu." Kirkon ja valtion erottamiselle löytyy siis myös raamatullista sekä teologista tukea.

Kirkon ja valtion erottaminen myös mahdollistaisi kirkolle suuremman vapauden toteuttaa omia uskonnollisia periaatteitaan. Koska kirkko ja valtio ovat Suomessa yhtä, joutuu kirkko noudattamaan kaikkia niitä vaatimuksia ja velvoitteita, jotka koskevat julkista valtaa. Tämän vuoksi esimerkiksi homokeskustelussa kyse ei ole pelkästään siitä, salliiko kristinusko homoavioliitot vai ei, vaan myös siitä, että valtionkirkkona kirkon on Suomen perustuslain mukaan kohdeltava kaikkia tasa-arvoisesti. Jos kirkko ja valtio erotettaisiin toisistaan, voisi kirkko päättää omista uskonnollisista periaatteistaan vapaammin kuin nykyään. Tällöin esimerkiksi naispappeus ja homoavioliitot muuttuisivat uskonnollisiksi kysymyksiksi sen sijaan, että ne olisivat pääasiallisesti perustuslaillisia ja perusoikeudellisia kysymyksiä.

Kun perustuslakia ollaan muuttamassa, tulisi kansalle antaa mahdollisuus lausua mielipiteensä tästä viime aikoina tapetilla olleesta kiistakysymyksestä. Kansanäänestyksen järjestäminen kirkon ja valtion suhteesta on perusteltua kirkon radikaalisti muuttuneen aseman sekä ihmisoikeuksien toteutumisen että kristinopin periaatteiden vuoksi.

Islamilainen terrorismi ei ole suuri uhka, mutta pelko on

2011-01-05T10:27:00.004+02:00

"Maailmassa ei ehkä ole mitään niin pahaa ja vaarallista kuin pelko."
- Jawaharlal Nehru

Pelko on yksi parhaista keinoista hallita, mitä hallitsijat ovat koskaan käyttäneet. Itse Machiavelli katsoi, että pelätty hallitsija on onnistuneempi kuin rakastettu hallitsija. Jotta pelolla voidaan hallita, tarvitaan sopiva uhka. Tällaisen uhan tulee tuntua riittävän todelliselta ja läheiseltä, jotta se ei tunnu vain mielikuvalta, mutta sen on myös oltava sopivasti piilossa ja tuntematon, koska asioiden tunteminen vähentää pelkoa. Nykyään länsimaissa tällainen hyvä aavevihollinen on islamilainen terrorismi. Terrorismi ja erityisesti islamilainen terrorismi ovat uhkakuvia, joista uutisoidaan ja joita pelätään täysin suhteettomasti siihen nähden, miten paljon vaaraa tai haittaa niistä todellisuudessa on. Media ja päättäjät pyrkivät maalailemaan islamilaisesta terrorismista vakavia uhkakuvia omien tavoitteidensa vuoksi. Medialle pelko on tapa myydä lehtiä ja ohjelmia, päättäjille pelko on tapa saada ihmiset hyväksymään heidän olennaisten vapauksiensa ja oikeuksiensa kitkeminen.

Amerikassa islamilaisella terrorismilla pelottelun nimissä on saatettu voimaan muun muassa PATRIOT Act, joka rajoittaa kansalaisten perusoikeuksia ja antaa julkiselle vallalle uusia voimakeinoja ja oikeuksia. Terrorismia on käytetty syynä taistella islamilaisissa maissa ja sillä oikeutettiin muun muassa Irakin vastaista hyökkäyssotaa, vaikka Yhdysvalloilla ei ollut mitään todisteita terroristien kytköksistä Irakin valtaan. Euroopassa on tapahtumassa samanlaista kehitystä, jota perustellaan samoista syistä. Esimerkiksi Lontoon pommituksien jälkeen Britanniasta on tullut nopeasti yksi valvotuimmista yhteiskunnista koko maailmassa. Britannian entisen pääministerin Gordon Brownin mukaan tiukat terrorismilait todellisuudessa lisäävät vapautta, ja ne ovat välttämättömiä muuttuneessa maailmassa. Ranskassa puolestaan presidentti Sarkozy väitti terrorismin olevan suurin uhka Ranskalle, ja käytti sitä perustellakseen vakoilubudjetin kaksinkertaistamisen sekä muun muassa erilaisten automaattisten valvontajärjestelmien kehittämistä. Presidentti Tarja Halosen mukaan terrori-isku on Suomessakin vain ajan kysymys.

Merkittävä amerikkalainen globaalin politiikan ajatushautomo RAND-instituutti tutki virallisia asiakirjoja ja tilastoja koskien terrorismia. Instituutin mukaan ihmiset kokevat, että terrorismin määrä olisi kasvanut. Erityisesti ihmiset ovat huolestuneita islamilaisesta terrorismista. Instituutin tekemän tutkimuksen mukaan pelko on kuitenkin suurimmaksi osaksi aiheetonta, sillä terrorismia ylipäätään on nykyään vähemmän kuin esimerkiksi 70-luvulla. Ihmisiä erityisesti huolestuttava islamilainen terrorismi taas on yksi harvinaisimmista terrorismin muodoista Amerikassa. RAND-instituutin selvityksen mukaan 9/11 iskujen jälkeen Amerikassa ei ole kuollut yhtäkään ihmistä islamilaisissa terroriteoissa. FBI:n tilastojen mukaan vuosina 1980-2005 esimerkiksi äärijuutalaista terrorismia oli tapahtunut jopa prosenttiyksikön verran enemmän kuin ääri-islamilaista terroria. University of North Carolina at Chapel Hillin ja Duke Universityn tutkijoiden tekemän tutkimuksen mukaan Amerikassa liioitellaan islamilaisen terrorismin uhkaa amerikkalaisille.

Myöskään Euroopassa islamilainen terrorismi ei ole niin suuri ongelma kuin päättäjät ja media uskottelevat. Kokonaisuudessaankin terrorismi on Euroopassa varsin marginaalinen ilmiö. Interpol on tutkinut terrorismia Euroopassa ja laatinut vuosittaisen katsauksen Euroopan terrorismitilanteeseen vuosina 2007, 2008 ja 2009. Ainoastaan 0,4% kaikista terroriteoista oli islamistien tekemiä. Ylivoimaisesti suurin osa (84,4%) terroriteoista oli Espanjan ja Ranskan separatistien tekemiä. Vasemmistolaista terrorismia teoista oli 6,5%, mikä on yli kuusitoista kertaa enemmän kuin mistä islamilainen terrorismi on vastuussa. Toisin kuin median propaganda väittää, islamistien terroriteot eivät ole myöskään ainoita kuolemaan tähtääviä, vaan Interpolin mukaan myös esimerkiksi äärivasemmisto on pyrkinyt tappamaan teoillaan ihmisiä. Tästä huolimatta terrorismia koskeva uutisointi keskittyy lähes yksinomaan islamilaiseen terrorismiin.

Vaikka islamilainen terrorismi ei ole merkittävä uhka länsimaissa, on se todellinen ilmiö. Islamilaisesta terrorismista on eniten haittaa alueilla, joilla on raja- tai valtakiistoja sekä muita levottomuuksia. Ainoastaan hyvin pieni osa islamilaisesta terrorismista tapahtuu muualla kuin islamilaisissa maissa. Tämä antaa hiukan kuvaa islamilaisen terrorismin luonteeseen. Jos tavallisesti rauhattomilla ja kaaottisilla alueilla sattuu erilaisia iskuja, ne saatetaan katsoa terrorismiksi jo senkin takia, että ihmisillä ei ole keinoja, tarvetta tai halua eritellä iskun motiiveja. Urbaania sotaa käyvää sissiä tai amatööripartisaania on hankala erottaa terroristista, erityisesti jos hän sattuu olemaan uskonnollinen.

Lisäksi on huomattava, että terrorismi itsessään ei ole yksiselitteinen käsite. Vaikka terrorismia vastaan on laadittu kansainvälisiä sopimuksia, ei terrorismia määritellä yhdessäkään tällaisessa sopimuksessa. Se, mikä on terrorismia, vaihtelee sen mukaan, keneltä kysytään ja milloin. Henkilö, joka sattui taistelemaan kylmän sodan aikoihin Jenkkilän vihollisia vastaan omista motiiveistaan, oli todennäköisesti Jenkkilän silmissä ja mediassa ennemmin vapaustaistelija kuin terroristi. Kun poliittinen tilanne muuttuu, saman henkilön taistelu ei ehkä olekaan enää Yhdysvaltain etujen mukaista, minkä vuoksi hänet voidaan helposti leimata terroristiksi. Terrorismiksi sanotaan sitä, minkä sanominen terrorismiksi on vallanpitäjien etujen mukaista.

Somaliassa "laillista valtaa" on syytetty toistuvasti ihmisoikeusloukkauksista. Somalian "laillinen valta" ei nauti minkäänlaista aitoa kansalaisten luottamusta, vaan päinvastoin kansalaiset vastustavat tätä laillista valtaa aktiivisesti kaikilla keinoilla, mitä heiltä löytyy. Länsimaat, kuten Britannia, tukevat ihmisoikeusloukkauksista syytettyä somalien itsensä vastustamaa valtaa rahallisesti miljoonien puntien edestä. Koska kansalaisten vastustama laillinen valta on länsimaille edullinen, on sitä vastaan suunnatut hyökkäykset järkevämpää tuomita fanatismiksi kuin kutsua niitä esimerkiksi vapaustaisteluksi, vaikka taistelun perimmäisenä motiivina olisikin taistelu länsimaista pakkovaltaa vastaan, eikä uskonto. Kyse on käsitepelistä.

Olennaisinta terrorismissa ei tietenkään ole käsitteiden määrittely, vaan se, kuinka paljon kuolemaa se aiheuttaa. Madridin iskujen kaltaisista tragedioista huolimatta islamilainen terrorismi ei ole erityisen tappavaa. Tyypillinen islamilainen terrori-isku on paljon lähempänä Tuhkholman epäonnistunutta itsensä räjäyttäjää kuin 9/11:ta. Interpolin tilastojen tarkastelemien vuosien aikana islamistiterroristit eivät saaneet tapettua yhtä ainoaa ihmistä koko Euroopassa. Islamilaiset terroristit ovat keskimäärin huonosti valmistautuneita ja huonosti koulutettuja terroritekoihin, eivätkä he ole tehokkaita edes yrittäessään. Onnistuneet iskut ovat poikkeus, eivät sääntö.

Yksilön ja arjen turvallisuutta uhkaavat lukemattomat asiat huomattavasti enemmän kuin islamilainen terrorismi. Uskonnollisen terrorismin kanssa näillä uhkatekijöillä on yhteistä se, että niihin ei voi juurikaan varautua ja ne voivat kohdistua kehen tahansa ilman tämän omaa syytä. Vuonna 2009 rattijuopumus tappoi 94 ihmistä Suomessa. Rattijuoppo on vahingossa kolaroidessaan tuhoisampi kuin keskimääräinen muslimiterroristi pommittaessaan tarkoituksella. Jopa pelkkä eläminen suurkaupungissa on vaarallisempaa kuin muslimiterrorismi. Helsingin yliopiston tutkija Outi Ampujan mukaan vuodessa kuolee noin 400 suomalaista melusta johtuviin haittoihin. Melu siis tappaa pelkästään Suomessa vuosittain enemmän ihmisiä kuin islamilainen terrorismi koko Euroopan unionissa ja Amerikassa yhteensä. Melua ei tosin voi käyttää tekosyynä sensuurin ja valvonnan lisäämiselle, eikä se pelota ihmisiä yhtä paljon kuin uskonnolliset fanaatikot.

Jokainen ymmärtää sen, että fundamentalistinen hihhuli, joka kuvittelee tappamalla toisia saavansa joellisen viiniä ja läjän hekumallisia neitsyitä ikuisessa paratiisissa, on saakutan vaarallinen juttu. Kaikesta huolimatta tällaisia ihmisiä on huomattavasti vähemmän kuin mitä media uskottelee. Lisäksi tällaiset ihmiset saavat paljon vähemmän vahinkoa aikaiseksi kuin mitä annetaan ymmärtää. Terrorismin suurin vaara ei ole sen aiheuttamassa vahingossa, vaan pelossa, jota se lietsoo ihmisten mieliin. Islamilainen terrorismi, kuten mikä tahansa terrorismi, on vakava asia, mutta se ei ole mitenkään niin suuri uhka, että sen perusteella pitäisi panikoida, hermostua tai edes harkita yhdenkään olennaisen vapauden rajoitusta tai kaventamista. Terrorismi on pelolla hallitsemista. Jokainen, joka pyrkii pelottelemaan terroristeilla tai terrorismilla, pelaa suoraan terrorin ja pelon lietsonnan pussiin. Pelko on merkittävämpi uhka kuin islamilainen terrorismi.

Vain Suomen kansalaiset voivat sanoa, mikä on Suomen kansalaisten etu

2010-12-03T15:48:00.003+02:00

Torstaina eduskunta päätti Suomen 740 miljoonan lainatakuista Irlannille. Hallitus perusteli lainatakuita Suomen kansalaisten edulla. Tässä on yksi ongelma. Hallitus ei voi tietää, mikä on Suomen kansalaisten etu. Hallitus voi ainoastaan luulla tai väittää tietävänsä sen. Hallitus ja sen tekemät päätökset ovat kaukana kansalaisten mielipiteestä, ja koska "etu" on suhteellinen käsite, voivat ainoastaan kansalaiset itse sanoa, mikä on heidän etunsa.

Ei ole olemassa mitään yksiselitteistä totuutta, jonka pohjalta voisi sanoa, mikä on yleismaailmallinen "etu". Se, mikä kenenkin mielestä on etu, riippuu aina arvoista. Ihminen, joka on esimerkiksi elämässään kokenut turvattomuutta, voi arvostaa turvallisuutta enemmän kuin ihminen, joka on ollut aina suhteellisen turvassa, mutta jonka vapauksia on rajoitettu. Se, mikä on arvokasta ja tavoittelemisen arvoista, riippuu yksilöstä. Jollekin taloudellinen vakaus tai hyvinvointi voi olla tärkeämpää kuin tasa-arvo tai turvallisuus. Kyse on mielivaltaisesta päätöksestä, jota ei ole mahdollista todistaa yleismaailmallisesti. Etu on subjektiivinen käsite ja jokainen käsittää sen eri tavalla.

Koska etua ei voi määritellä ylhäältä, Suomen kansalaisten etua eivät voi määritellä poliitikot, hallitus, media, pankit tai mikään muukaan instituutio. Ainoat, jotka voivat tietää, mikä on Suomen kansalaisten etu, ovat Suomen kansalaiset itse.

Puhtaasti edustuksellisessa järjestelmässä, jossa parlamenttivaalit järjestetään kerran neljässä vuodessa ei ole mitään takeita, että eduskunnan tai hallituksen toimilla olisi hetkellä kansalaisten tuki. Mitä pidemmälle eduskuntavaaleista mennään, sitä todennäköisempää tämä on. Suomen Gallupin tekemän puoluebarometrin mukaan 51 prosenttia kansalaisista ovat tyytymättömiä hallitukseen. Poliittiset tapahtumat tai poliitikkojen tekemät päätökset voivat vaikuttaa Suomen kansalaisten luottamukseen valittuja päättäjiään kohtaan. Luottamus voi olla hyvin alhainenkin, mutta päätöksenteko ei ilmennä tätä ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Pelkästään edustuksellinen järjestelmä on liian jäykkä ottamaan kansalaisten mielipiteen huomioon.

Vaikka eduskunta toimiikin kansan nimissä, kyse on 200 tavallisen ihmisen mieltymysten ja oletusten muovaamasta henkilökohtaisesta päätöksestä. Lisäksi on huomioitava, että Suomen demokratiassa päätöksiä eivät tosiasiallisesti edes tee kansanedustajat, vaan puolueet ja hallitus. Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen äänesti Irlannin lainasta hallituksen ja eduskuntaryhmänsä linjan vastaisesti. Helsingin sanomien mukaan Keskustalla on selvät säännöt tilanteisiin, joissa edustaja rikkoo äänestyksessä ryhmäkuria. Helsingin sanomien mukaan ryhmäkurin rikkominen johtaa tavallisesti hiljaiseen yhteiseen rankaisuun: ryhmäkurin rikkoja ei pääse pitkiin aikoihin mihinkään kunnon asemiin kuten jaostojen tai valiokuntien johtoon, kunnollisille matkoille tai ryhmän luottamustoimiin. Ryhmäkurilla ja epävirallisilla rangaistuksilla puolueet ohjaavat kansanedustajien äänestyskäyttäytymistä kansanedustajan äänestäjistä riippumatta.

Suomen perustuslain mukaan kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset. Ryhmäkuri ja "hallituksen pelisäännöt" ovat keinoja pyrkiä varmistamaan, että kansanedustaja sitoutuu noudattamaan muita kuin perustuslaillisia määräyksiä. Ryhmäkuri kasvattaa entisestään kuilua kansalaisten ja tehtyjen päätösten välillä ja se on vastoin Suomen perustuslain henkeä. Ryhmäkuri ei perustu Suomen kansalaisten etuun.

Jotta suuria linjauksia, kuten Irlannin lainaa, voitaisiin perustella kansalaisten edulla, sillä tulisi olla kansalaisten suora hyväksyntä. Kansanäänestyksessä kansan mielipide tulee suoremmin esille kuin eduskunnan äänestyksessä. Eduskunnassa oman näkemyksensä Suomen kansalaisten edusta saavat sanoa 200 erioikeutettua poliitikkoa, jotka toimivat eturyhmiensä kurin mukaisesti. Kansanäänestyksessä jokainen Suomen kansalainen saa osallistua päätöksentekoon. Suorassa kansanäänestyksessä ne, joiden edusta päätetään, saavat sanoa, onko päätös tuon edun mukaista vai ei.

Hallitus ei voi oikeuttaa toimintaansa Suomen kansalaisten edulla, jos Suomen kansalaisilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä hallituksen toiminta, oli se millaista tahansa. Hallituksella ei ole mitään takeita sille, että sen toiminta olisi Suomen kansalaisten edun mukaista. Kun hallitus perustelee jotain Suomen kansalaisten edulla, on perustelu yhtä pätevä kuin jos hallitus perustelisi päätöksen tyhjällä. Varmistaaksemme, että Irlannin lainatakuiden kaltaisissa asioissa toimittaisiin Suomen kansalaisten edun mukaisesti, tulisi näistä asioista järjestää suora, sitova kansanäänestys.

Lisää tietoa:
Suora demokratia edustuksellisen demokratian tueksi
Sitovat kansanäänestykset parantavat taloutta

Rauhanomainen mielenilmaisu rasismin uhrien ja suomalaisuuden puolesta Turussa 6.12.

2010-12-02T10:53:00.002+02:00

Muutos 2011 järjestää itsenäisyyspäivänä 6.12. Turussa rauhanomaisen mielenilmauksen rasismin uhrien ja suomalaisuuden puolesta. Mielenilmaus alkaa Turun tuomiokirkon edessä 17:45. Mielenilmaus alkaa Muutoksen kansanedustajaehdokas Jari-Petri Heinon puheella. Myöhemmin mikrofoni on avoin ja puheita voi pyytää paikan päältä Muutoksen puheenjohtaja Jiri Keroselta. Mielenilmauksessa sytytetään kynttilät rasismin uhrien ja suomalaisuuden puolesta kello 18:00.

Suomalaiset ovat kansa, jota on läpi koko sen historian alistettu ja vainottu. Ruotsin vallan aikana Suomen ja sen kansan kohtalosta määräsivät ruotsalaiset, ja suomalaiset olivat lähinnä pelinappula suurvaltapolitiikassa. Tsaarin aikana suomalaisia vastaan käytiin erilaisia venäläistämisohjelmia, joissa suomalaisuus tahdottiin tuhota ja sen tilalle luoda venäläinen identiteetti. Suomalaiset kansana tietävät, mitä on etninen vaino.

Itsenäisyyspäivänä suomalaisten on hyvä ymmärtää, miten arvokas asia itsenäisyys ja suomalaisten olemassaolo on. Samalla suomalaiset voivat muistaa, että kaikki maailman kansat eivät ole olleet yhtä onnekkaita kuin me. Monet kansat ovat tuhoutuneet etnisten vainojen kohteena tai niiden vapaus on riistetty. Itsenäisyyspäivä antaa meille mahdollisuuden muistaa Ruandan kansanmurhassa kuolleita, Hitlerin ja Stalinin juutalaisvainojen uhreja sekä kaikkia muita kansoja ja yksilöitä, jotka ovat milloinkaan joutuneet kokemaan rasismia tai etnistä vainoa, kuten suomalaiset ennen.

Emme voi muuttaa historiallisia vääryyksiä, mutta meidän tulee tehdä kaikkemme, että niitä ei enää tapahdu. Meidän ei tule olla katkeria menneisyydestä, vaan iloisia nykyhetkestä. Synkät ajat historiassa ovat ainutlaatuisia tilaisuuksia oppia. Niin pitkään kuin muistamme oman historiamme, pystymme ymmärtämään, miten tärkeää itsenäisyys on kansalle ja miksi meidän on seisottava kaikkien rasismin uhrien rinnalla ja taisteltava määrätietoisesti, jotta jonain päivänä kaikki kansat olisivat vapaita vainosta ja määräämään omasta kohtalostaan.

Tule itsenäisyyspäivänä Turun tuomiokirkolle sytyttämään kynttilä osoituksena tuestasi suomalaisuudelle ja rasismin uhreille! Oma kynttilä, lyhty tai soihtu mukaan! Paikalle on kutsuttu kaikkien puolueiden edustajat.

Lisää tietoa:
Tapahtuman Facebook-yhteisö

Vaaliohjelmani eduskuntavaaleihin 2011

2010-11-29T11:06:00.006+02:00

Vaaliohjelmani eduskuntavaaleihin 2011.

Poliittinen järjestelmä:

- Oikeusjärjestelmän on oltava vapaa politiikasta. Suomen nykyisessä järjestelmässä käräjäoikeuksien lautamiehet ovat puolueiden valitsemia ja nimeämiä, mikä käytännössä tarkoittaa, että lautamiespaikat menevät palkkioiksi puolueen aktiiveille ja toimijoille. Tämä on vastoin oikeusvaltion periaatteisiin kuuluvaa vallan kolmijaon oppia ja siitä tulee luopua. Käräjäoikeuksien maallikkojäsenet tulee valita arvalla kaikista vapaaehtoisista lautamiehen kriteerit täyttävistä Suomen kansalaisista.

- Suomi tarvitsee perustuslakituomioistuimen. Tällä hetkellä lakien perustuslainmukaisuudesta päättää eduskunnan perustuslakivaliokunta, eli ne samat kansanedustajat, jotka alunperinkin säätävät lakeja. Kansanedustajat saavat siis itse päättää, onko heidän säätämänsä laki vastoin perustuslakia vai ei. Eduskunnalla ei ole merkittävää kynnystä olla säätämättä Suomen perustuslain kanssa ristiriidassa tai jännitteessä olevaa lainsäädäntöä, koska se valvoo itse itseään. Viimeaikaisina esimerkkeinä ilmiöstö muun muassa uusi yliopistolaki, Lissabonin sopimus ja Lex Nokia. Perustuslakituomioistuin tehostaisi perustuslainmukaisuuden valvontaa ja se loisi pakotteita eduskunnalle toimia perustuslain mukaisesti.

- Suomen perustuslakiin on lisättävä kansalaisille mahdollisuus omasta aloitteestaan järjestää sitovia kansanäänestyksiä. Tätä kansanvallan muotoa kutsutaan suoraksi demokratiaksi, ja se on ollut menestyksekkäästi käytössä Sveitsissä jo yli 150 vuotta. Sitovat kansanäänestykset toimivat sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla. Kansanäänestys tavallisesta laista järjestetään 35 000 ihmisen aloitteesta. Kansanäänestys perustuslain muuttamiseksi tai korkean virkamiehen erottamiseksi järjestetään 43 000 ihmisen aloitteesta. Lisäksi sitova kansanäänestys on järjestettävä aina perustuslakia muuttaessa tai säädettäessä lainsäädäntöä, joka vaikuttaa kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin.

- Kansanedustajia varten tulee asettaa sähköisen äänestyksen järjestelmä. Kansalaisten kohdalla sähköinen äänestys ei toimi, koska siinä on valtavia riskejä esimerkiksi vaalisalaisuuden suhteen. Kansanedustajien asema äänestämisessä on kuitenkin täysin päinvastainen. He eivät esimerkiksi tarvitse vaalisalaisuutta, vaan äänestäjälle on nimenomaan tärkeää, että hän tietää, mitä kukakin kansanedustaja on äänestänyt. Sähköisen äänestyksen ongelmat eivät siis koske kansanedustajia samalla tavalla kuin kansalaisia. Sähköisen äänestämisen järjestelmä voitaisiin hoitaa sovelluksella, joka asennetaan esimerkiksi kansanedustajien kännyköihin. Tällöin kansanedustajat voisivat äänestää myös ollessaan poissa täysistunnoista, eivätkä he voisi enää paeta epämiellyttäviä päätöksiä yksinkertaisesti olemalla äänestyksestä poissa, kuten monet kansanedustajat nykyään tekevät.

Tietoyhteiskunta:

- Ihmisoikeuksien on toteuduttava täysimääräisesti tietoyhteiskunnassa. Kaikkia kansallisia ja EU-tasoisia valvonta- ja sensuurijärjestelmiä tulee ryhtyä purkamaan määrätietoisesti ja uusia valvontajärjestelmiä ei tule enää luoda. Erityisesti Suomen valtion tulee vaatia Ruotsia purkamaan omien rajojensa ulkopuolisten ihmisten ihmisoikeuksia rajoittava tietoliikennevakoilujärjestelmä. Internet ei ole mikään lainsäätäjän villi länsi, jonne hän voi mielivaltaisesti laatia kieltoja ja urkkimisjärjestelmiä, vaan Internet on osa oikeiden ihmisten oikeaa arkea ja sitä koskevat samat lait kuin muuta yhteiskuntaa.

- Julkisen vallan on pyrittävä edistämään vapaan koodin ohjelmistojen käyttöä ja suomalaista tekniikkaa. Tällä hetkellä Suomen valtio antaa turhaan rahaa ulkomaalaisille megakorporaatioille, vaikka tuo raha voitaisiin säästää ja samalla tukea Suomen tietoyhteiskuntakehitystä. Suomen koulut myös kouluttavat ATK-tunneilla oppilaita lähinnä käyttämään esimerkiksi Windowsia, eikä heille juuri kerrota vaihtoehdoista. Suomi kouluttaa ylikansallisille firmoille asiakkaita sen sijaan, että se opettaisi oppilaita mahdollisimman monipuoliseen tietotekniikan ymmärtämiseen. Julkisissa koneissa on siirryttävä käyttämään avoimia, vapaita ohjelmistoja. Toisin kuin kaupalliset ohjelmistot, nämä ohjelmistot ovat valtiolle ilmaisia, eikä valtiolla ole mitään syytä maksaa ylimääräistä. Lisäksi monet laadukkaimmista vapaan koodin ohjelmistoista ovat kotimaisia, kuten esimerkiksi Linux-käyttöjärjestelmät.

- Kaikkiin julkisen vallan koneisiin on asennettava Grid-sovellus laskemaan ihmiskuntaa hyödyttävää tieteellistä tutkimusta. Grid on ohjelmisto, joka käyttää tietokoneen kapasiteettia tieteellisten laskutoimitusten suorittamiseen silloin, kun tietokone ei ole muussa käytössä. Näiden laskutoimitusten tulokset Grid lähettää keskusserverille, jossa tiedot kootaan ja toimitetaan niitä hyödyntäville tiedemiehille. Grid-teknologiaa käytetään muun muassa taistelussa syöpää ja HIV:tä vastaan. Suomessa on paljon julkisia tietokoneita. Jos nämä kaikki tietokoneet käyttämättöminä ollessaan laskisivat tieteellistä informaatiota HIV:n parantamiseksi, lahjoittaisi Suomi vuosittain miljoonia tunteja laskentakapasiteettia koko ihmiskuntaa riivaavien asioiden parantamiseksi. Sovellusten käyttöönotto ei maksaisi Suomelle käytännössä mitään, mutta se tuottaisi jatkuvasti rahanarvoista tietoa yhteistä hyvää varten.

Ulkopolitiikka:

- Euroopan unionin jäsenyydestä on järjestettävä uusi kansanäänestys, jonka tulos sitoo eduskuntaa. Nykyinen EU ei ole sama EU, jonka jäsenyydestä suomalaiset saivat äänestää. Kun Lissabonin sopimus, eli Euroopan unionin perustuslaki, tuli voimaan, muuttuivat EU:n valtasuhteet ja lainsäädäntövaltuudet merkittävästi. Lisäksi Lissabonin sopimus korvasi sitä edeltäneet EU:n perustamissopimukset, joten uuden kansanäänestyksen järjestäminen on myös juridisesti perusteltua.

- Kehitysavulle on parempia vaihtoehtoja. Todellisuudessa kehitysapu ei kehitä eikä auta. Asiantuntijoiden mukaan jopa 90% kaikesta Suomen antamasta kehitysavusta menee korruptoituneille virkamiehille, poliitikoille tai muille tahoille, joille se ei kuulu. Lisäksi monet kehitysavun tyypit on sidottu taloudellisiin sopimuksiin ja ehtoihin, joista on vähän hyötyä kehitysavun saajamaalle, mutta paljon hyötyä kansainvälisille yrityksille. Kehitysavun sijasta olisi kokeiltava muita auttamismuotoja, kuten esimerkiksi mikrolainoja, joissa apu menee suoraan ihmiseltä ihmiselle ilman byrokraattisia välikäsiä.

- Suomen on tunnustettava Somalimaan itsenäisyys. Somalimaa, eli Somalian autonominen pohjoisosa, on käytännössä toimiva ja rauhallinen valtio. Sitä eivät vaivaa muun Somalian ongelmat kuten ääri-islamismi, sotajoukot tai sisällissota. Tästä huolimatta Somalia on YK:n tunnustama valtio, mutta Somalimaa ei. Somalimaa täyttää toimivan valtion kriteerit huomattavasti muuta Somaliaa paremmin. Somalimaan itsenäisyyden tunnustaminen olisi ensimmäinen askel Somalian tilanteen rauhoittamiseksi. Tämän lisäksi Suomen on tuomittava kansainvälisesti Britannian antama miljoonien tuki Somalian ihmisoikeusrikkomuksista syytetylle hallinnolle.

- Suomen on osaltaan annettava anteeksi kaikkien kehitysmaiden velat edellyttäen, että kehitysmaa pyrkii kehittämään toimivaa kansanvaltaa. Velka on yksi maailman pahimmista ongelmista. Vaikka fyysistä orjuutta vastaan pyritään taistelemaan jatkuvasti, on velkaorjuuden määrä ainoastaan kasvanut. Monien kehitysmaiden velat ovat syntyneet itsevaltiuksen aikana, eikä otettua lainaa ole käytetty parantamaan maan kansalaisten asemaa. Siltikin maan kansalaiset joutuvat maksumiehiksi. Tämä on moraalisesti väärin ja se rajoittaa keinotekoisesti kehitysmaiden hyvinvoinnin kehitystä. Velkojen anteeksianto olisi hyvä vaihtoehto myös kehitysavulle.

Uskonnonvapaus:

- Kaikesta uskonnonopetuksesta on tehtävä tunnustuksetonta ja objektiivista. Verovaroja ei saa käyttää kasvattamaan lasta uskomaan kristinuskoon, islamiin tai muihin puhtaasti uskonnollisiin maailmankatsomuksiin. Kouluissa kaikkia uskontoja on kohdeltava tasapuolisesti ja niistä on opetettava lapselle myös uskontojen huonot, usein vaietut puolet. Vanhempien uskonnollinen vakaumus ei saa vaikuttaa siihen, mikä lapselle annettavan opetuksen laatu tai sisältö on, vaan jokaisen lapsen on oltava tasavertaisessa asemassa uskonnosta riippumatta. Lapsia ei myöskään saa opettaa pitämään toisiaan erilaisina eristämällä heitä mielivaltaisesti toisistaan eri kouluryhmiin heidän vanhempiensa uskonnollisista näkemyksistä johtuen.

- Lasten sukupuolielinten silpominen kriminalisoitava. Uskonnollisista tai kulttuurillista syistä tapahtuva lasten sukupuolielimien rituaalinen arpeuttaminen, eli ympärileikkaus, on kiellettävä ehdottomasti kaikissa tapauksissa, ja se on kirjattava Suomen rikoslakiin rankaistavana rikoksena. Rangaistuksia annettaessa lapsen ikä on katsottava raskauttavaksi tekijäksi. Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Fyysinen koskemattomuus on lapsen oikeus, eikä sitä saa loukata lapsen vanhempien uskonnollisten rituaalien vuoksi. Vanhempien oikeus uskonnonvapauteen ei tarkoita, että lapsella ei olisi oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen tai että tuo oikeus heikkenisi. Lapsen etu ei voi toteutua, jos lapsen ihmis- ja perusoikeuksia loukataan.

- Kirkko ja valtio tulee erottaa toisistaan. Nykyisessä järjestelmässä kirkkoa joutuvat tukemaan verovaroilla monet sellaiset, jotka eivät usko kirkon opetuksiin. Valtionkirkko tosiasiallisesti asettaa eri uskonnot ja elämänkatsomukset epätasa-arvoiseen asemaan. Kirkon valtiollinen asema myös rajoittaa kirkon oppien harjoittamista. Lisäksi Suomen merkittävin uskontokunta, luterilaisuus, pitää sisällään niin sanotun kahden miekan opin, jonka mukaan kirkollinen ja maallinen valta kuuluvat erilleen. Sekä maalliset että henkiset syyt puhuvat valtionkirkkoa vastaan.

- Uskonrauhan rikkomista koskeva pykälä rikoslaista on kumottava. Suomen lainsäädäntö, kuten järjestyslaki ja muut rikoslain pykälät, ovat riittäviä rankaisemaan esimerkiksi uskonnollisten yhdyskuntien tilaisuuksien häirinnästä ilmankin uskonrauhan rikkomista koskevaa pykälää. Uskonrauhan rikkominen asettaa esimerkiksi ateististen, aatteellisten yhdistysten ja uskonnollisten yhdyskuntien kohtelun erilaiseen asemaan toisiinsa nähden, vaikka Suomen lain tulisi kohdella kaikkia yhdenmukaisesti heidän uskonnostaan riippumatta. Sananvapauden kannalta taas on ongelmallista, jos jokin asia voidaan asettaa kritiikin ulkopuolelle pelkästään julistamalla se pyhäksi. Ei ole ihmisen tehtävä loukkaantua Jumalan puolesta, jos Jumalaa pilkataan. Jos Jumala tahtoo rankaista pilkkaajaansa, hän kyllä varmasti tekee sen itse.

Maahanmuuttopolitiikka:

- Pakolaisuus on ulkopoliittinen ongelma ja se tulee ratkaista ulkopoliittisin keinoin. Suomi ei voi parantaa pakolaisongelmaa sisäpolitiikallaan, eikä esimerkiksi turvapaikkojen määrä tule vaikuttamaan mitenkään niihin asioihin, jotka oikeasti aiheuttavat pakolaisuutta. Pakolaisuuspolitiikka on suunnattava ensisijassa ulkopolitiikaksi. Ulkopoliittisia toimenpiteitä, joilla Suomi voi vähentää pakolaisuutta aiheuttavaa kurjuutta ja levottomuutta, ovat esimerkiksi kaikkien kehitysmaiden velkojen anteeksianto, Somalimaan itsenäisyyden tunnustaminen ja yksityisille suunnatut mikrolainat.

- Suomen omaan lainsäädäntöön perustuva "humanitaarinen suojelu" lakkautetaan ja humanitaarisen maahanmuuton painopiste siirretään YK:n järjestelmään. Suomen oma järjestelmä ei perustu kansainvälisiin sopimuksiin tai vaatimuksiin, eikä sitä ole laadittu pitäen silmällä maahanmuuttajien tai Suomen kansalaisten etua. Järjestelmän epäkohdat mahdollistavat ja edistävät muun muassa väärinkäyttöä ja ihmiskauppaa. YK:n pakolaissopimukseen perustuvassa järjestelmässä ei näitä ongelmia ole, ja YK:n järjestelmässä jokaisen turvapaikanhakijan oikeutus kansainväliseen sopimukseen perustuvaan pakolaisstatukseen on tarkistettu jo ennakolta. Suomen on nostettava pakolaiskiintiönsä nykyisestä 750 tuhanteen. Tämä 1000 kiintiö muodostaa Suomen humanitaarisen maahanmuuton maksimimäärän, ja esimerkiksi perheenyhdistämiset vähennetään tästä 1000 kiintiöstä.

- Naispuolisten maahanmuuttajien asemaa on parannettava. Monissa maissa naisen oikeuksia esimerkiksi koulutukseen, työsskäyntiin tai sosiaaliseen vaikuttamiseen rajoitetaan kulttuurisilla tai uskonnollisilla perusteilla. Näistä maista tulleet maahanmuuttajat eivät välttämättä edes ymmärrä, että Suomessa mies ja nainen ovat tasa-arvoisia. Maahanmuuttajanaisten pääsyä koulutuksen pariin on helpotettava, ja heille on tiedotettava tehokkaasti, mitkä heidän oikeutensa ovat ja miten he voivat ajaa noita oikeuksia. Lisäksi etupäässä naisiin kohdistuvat uudet rikollisuuden muodot, kuten kulttuurilliseen häpeään perustuva väkivalta, tulee huomioida erikseen lainsäädännössä ja siitä on rankaistava tehokkaasti.

- Humanitaariseen maahanmuuttoon otetaan käyttöön 80% naiskiintiö. Käytännössä kaikkialla maailmassa, missä on kurjuutta, eniten siitä kärsivät naiset. Monesti tämä kärsimys on vieläpä miesten patriarkaalisten järjestelmien aiheuttamaa. Jos humanitaarista maahanmuuttoa perustellaan ihmisten auttamisella, on rajalliset resurssit kohdistettava eniten kärsivien auttamiseksi. Lisäksi on otettava huomioon, että miehet tekevät suhteessa naisia enemmän väkivalta- ja seksuaalirikoksia, ja naisten on keskimäärin helpompaa sopeutua vieraaseen kulttuuriin kuin miesten. Naiskiintiö sekä lisää humanitaarisen maahanmuuton tarkoituksenmukaisuutta että myös tehostaa integraatiota.

Talous:

- Suomen julkisia menoja on leikattava. Leikkaukset on aloitettava tuottamattomasta hallintobyrokratiasta ja edustuskuluista sekä muusta sellaisesta, joka ei konkreettisesti lisää kansalaisten hyvinvointia. Eurooppa- ja maahanmuuttoministerin sekä ulkomaankauppaministerin virat lakkautetaan ensimmäiseksi. Eurooppa- ja ulkomaankauppa-asiat siirretään ulkoministerille ja maahanmuuttoasiat sisäministerille. Kansanedustajien palkkaa leikataan 3000 eurolla kuussa ja suurten eduskuntaryhmien puheenjohtajien erityislisät lakkautetaan. Kansanedustajien määrä lasketaan 150:een. Kansanedustajille ja ministereille automaattisesti maksettavat kulukorvaukset lakkautetaan ja kulukorvauksia maksetaan vain perustelluista menoista kuittia vastaan. Leikkaukset eivät rajoitu näihin, mutta näistä aloitetaan. Periaate on, että niin pitkään kuin julkisella vallalla on mahdollisuus leikata hallintobyrokratiasta, tuottamattomasta virkamieskoneistosta tai poliitikkojen ja virkamiesten edustuskuluista, ei ole perusteltua tehdä leikkauksia, jotka vaikuttavat kansalaisten konkreettiseen hyvinvointiin.

- Kaikki puolueille ja niiden alajärjestöille myönnettävät tuet on lakkautettava. Nykyään tuet on sidottu puolueen kokoon, mikä tarkoittaa sitä, että suuret puolueet saavat enemmän rahaa kuin pienet puolueet. Tämä seuraa se, että suurilla puolueilla on enemmän veronmaksajien rahaa kampanjointiaan varten kuin pienillä puolueilla, mikä taas auttaa suuria puolueita pysymään vallankahvassa. Tämä on demokratian kannalta sopimatonta ja vahingollista. Ei ole veronmaksajien asia kustantaa puolueiden vaalikampanjointia, vaan rahat voitaisiin käyttää järkevämmin kansalaisten hyvinvoinnin helpottamiseksi.

- Kansanedustajien palkkaus sidottava työn hoitamiseen. Lailla säädetään, että kansanedustajat tai ministerit eivät voi nostaa palkkioitaan niinä vuosina, jolloin valtion talous on alijäämäinen. Nykyään kansanedustajien ja ministerien palkat ovat täysin riippumattomia siitä, miten hyvin tai huonosti päättäjä hoitaa tehtävänsä. Valtion velkaantuessa ei ole perusteltua, että kansanedustajat nostaisivat palkkojaan.

- Kansalaisille on annettava mahdollisuus talousaloitteeseen. Poliitikot käyttävät toisten ihmisten rahoja, minkä vuoksi heillä ei ole syytä olla yhtä huolellisia kuin jos he käyttäisivät omia rahojaan. Verorahat ovat kansalaisten rahoja, jotka otetaan suoraan heidän pussistaan. Kansalaiset ovat poliitikkoja huolellisempia käyttämään verorahoja, koska he käyttävät omia rahojaan. Kansalaisille on annettava oikeus vastaaviin suoran demokratian menetelmiin koskien valtion rahankäyttöä kuin mikä heille on myönnettävä koskien lainsäädäntöä. Kansalaiset voivat siis halutessaan äänestää esimerkiksi valtion lisäbudjeteista sitovasti. Lisäksi kansalaiset voivat tehdä rahankäyttöä ja leikkauksia koskevia aloitteita. Lisäksi sitova kansanäänestys on järjestettävä aina eduskunnan tehdessä päätöksiä, jotka eivät kuulu eduskunnan alkuperäiseen talousarvioon ja joiden tosiasialliset kulut ovat miljardi euroa tai enemmän.

Koulutus:

- Kielivalinnan vapautta on lisättävä. Ruotsin kielen tarpeellisuus vaihtelee radikaalisti eri alojen, yksilöiden ja paikkojen välillä. Esimerkiksi itärajalla venäjän opiskelu voi olla huomattavasti hyödyllisempää kuin resurssien tuhlaaminen ruotsin opiskeluun. Vapaaehtoisuus lisää motivaatiota oppimiseen ja se monipuolistaa suomalaisten kieltenosaamista. Ruotsin kielen pakollisesta opetuksesta tulee tehdä vapaaehtoista kaikilla oppiasteilla ja virkamiesruotsista on luovuttava. Ruotsille on tarjottava vaihtoehdoiksi merkittäviä eurooppalaisia kieliä, kuten saksaa, venäjää ja espanjaa.

- Maksuton koulutus Suomen kansalaisille on turvattava kaikilla oppiasteilla. Koulutus on ollut yksi tärkeimmistä tekijöistä Suomen hyvinvoinnin luomisessa, eikä koulutukseen käytetyistä resursseista tule nipistää. Maksuton koulutus yhdenvertaistaa jokaisen mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja täyttä potentiaaliaan.

- Ylioppilaskunnat on joko velvoitettava pysymään lakisääteisissä tehtävissään tai niiden pakkojäsenyys on purettava. Lain mukaan ylioppilaskuntien tehtävänä on ajaa ylioppilaiden etua. Tästä huolimatta ylioppilaskunnat ottavat Suomessa monesti kantaa esimerkiksi erilaisiin poliittisiin kysymyksiin, jotka eivät liity ylioppilaiden etuihin tai opiskeluun, ja joista opiskelijoilla voi olla hyvinkin eriäviä mielipiteitä. Koska yliopisto-opiskelijan on pakko kuulua ylioppilaskuntaan, on hänen pakko tukea jopa rahallisesti myös mielipiteitä ja politiikkaa, joiden kanssa hän ei ole samaa mieltä. Ylioppilaiden poliittisten vapauksien vuoksi ylioppilaskuntien on pysyttävä vain niille lailla määrätyissä tehtävissä.

Sitovat kansanäänestykset parantavat taloutta

2010-11-28T13:21:00.002+02:00

Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä. Suomen valtio on velkaantuneempi kuin koskaan, eikä koko Euroopan riutuminen kansainvälisen talouskriisin kourissa helpota yhtään. Pohjimmiltaan ongelma on se, että Suomen päättäjät tuhlaavat enemmän kansalaisten rahaa kuin mitä kansalaisilla on. Mikäli sama meininki jatkuu, Suomi tulee hyvin lyhyessä ajassa päätymään samaan jamaan kuin Kreikka tai Portugali. Jotta Suomen talous saadaan kuntoon, vaaditaan suurempia muutoksia kuin veroasteen säätämistä ja näennäisiä leikkauksia. Pelkästään oireita lääkitsemällä ei talouden ydinongelmia pystytä ratkaisemaan. Jotta Suomen talous saadaan kuntoon, tulee Suomen tsaarin ajalta peräisin oleva poliittinen järjestelmä saada remonttiin ja valta taloudesta sekä rahasta saattaa kansalle.

Suora demokratia tarkoittaa talouden saralla käytännössä sitä, että kansalaiset saavat halutessaan äänestää julkisen vallan, valtion sekä kuntien budjeteista ja rahankäytöstä. Riittävän suuret rahalliset päätökset, kuten esimerkiksi Kreikan taannoinen lainapaketti, joudutaan altistamaan suorassa demokratiassa aina kansanäänestykselle. Suorassa demokratiassa viimeinen sana taloudesta on siis kansalaisilla itsellään, eli niillä ihmisillä, joiden rahoista politiikassa päätetään. Koska kansalaiset ajattelevat poliitikkoja järkevämmin ekonomisia asioita, on kansalaisten suorasta vallasta selvää taloudellista hyötyä. Mitä enemmän kansalaiset saavat vaikuttaa julkisen vallan menoihin ja budjetteihin, sitä paremmin asiat toimivat taloudellisesti. Kyse ei ole pelkästään mielipiteestä, vaan tieteellisen tutkimustyön tuloksesta.

Sveitsiä pidetään ihanteellisena paikkana tutkia suoraa demokratiaa. Sveitsi on yhtenäinen valtio, jonka eri alueiden järjestelmät ja kulttuurit ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Kuitenkin eri osavaltioissa suoraa demokratiaa sovelletaan eri tavalla ja eri laajuudessa. Osassa kantoneista kansalaisilla on suurempi suora vaikutusvalta budjettiin ja talouteen, ja taloudellinen vaikutusvalta vaihtelee myös kunnittain. Sankt Gallenin yliopiston ekonomistit Gebhard Kirchgässner ja Lars Feld suorittivat tilastollisen analyysin, johon he sisällyttivät aiemman tutkimuksen aiheesta. He vertailivat niitä osavaltioita ja kuntia, joissa kansalaisilla oli paljon suoraa taloudellista vaikutusvaltaa niihin, joissa kansalaisten vaikutusvalta oli pienempi. Tulokset olivat positiivisia.

Kantoneissa, joissa kansalaisilla on suurempi vaikutusvalta taloudellisissa asioissa bruttokansantuote on 15% korkeampi kansalaista kohti. Kantoneissa, joissa kansalaiset saavat äänestää budjetista, veroja vältellään 30% vähemmän. Kunnissa, joissa budjetti pitää hyväksyä kansanäänestyksessä, julkiset menot ovat 10% pienemmät kuin paikkakunnissa, joissa kansalaisilla ei ole tuollaista oikeutta. Julkiset palvelut maksavat vähemmän kaupungeissa ja kunnissa, joissa on suora demokratia; esimerkiksi jätteidenhuolto on melkein 25% halvempaa. Pienemmän julkisen kulutuksen ja suurempien verotulojen vuoksi finanssireferendumia hyödyntävien kuntien julkinen velka on 25% pienempi.

Professori Kirchgässner ja hänen kollegansa esittivät tutkimuksen perusteella johtopäätöksen; "Talouden saralla kaikki puhuu suoran demokratian puolesta, ja mikään ei sitä vastaan." Heidän mukaansa suoraa demokratiaa tulee pyrkiä lisäämään, eikä rajoittamaan. Suora demokratia on nykyaikainen, onnistunut, vietävissä eteenpäin ja sillä on potentiaalia kehittämiselle edelleen, he päättelivät tutkimuksesta.

Pääasiallinen taloudellinen argumentti suoraa demokratiaa vastaan on kansanäänestyksien hinta. Kansanäänestysten järjestämisestä koituvia kustannuksia voidaan kuitenkin helposti minimoida. Suomessa järjestetään melkein joka vuosi vaalit. Suoran demokratian äänestyksiä voidaan järjestää presidentinvaalien, eduskuntavaalien, kunnallisvaalien ja eurovaalien yhteydessä. Tällöin erillisten kansanäänestysten määrää voidaan vähentää. Lisäksi yhdessä kansanäänestyksessä voidaan äänestää kerralla useammasta asiasta. Kansanäänestysten järjestäminen myös muodostuu helpommaksi ja halvemmaksi sitä mukaa, kun siihen kehittyvät tietyt rutiinit ja mekanismit. Pelkästään kansanäänestyksistä koituvien kulujen katsominen on myös yksipuolista, sillä kokonaisuudessaan taloudellisen vallan antaminen kansalle säästää rahaa, leikkaa menoja ja tuottaa verotuloja.

Kansalaiset ovat poliitikkoja tarkempia käyttämään verovaroja. Kun kansalaiset käyttävät verovaroja, he käyttävät omia rahojaan. Kun poliitikot käyttävät verovaroja, he käyttävät toisten rahoja. Poliitikot eivät joudu suoraan kantamaan vastuuta huonoista taloudellisista päätöksistä, mutta kansalaiset joutuvat. Vastaavasti poliitikot eivät suoraan hyödy taloudellisesti tehokkaista ja hyvistä päätöksistä, mutta kansalaiset hyötyvät. Koska kaikki taloudelliset päätökset koskevat suoraan kansalaisia, on heillä poliitikkoja suuremmat ekonomiset kannustimet käyttäytyä taloudellisesti järkevästi. Suorassa demokratiassa kansalaiset saavat päättää rahojensa käytöstä, mikä näkyy palvelujen edullisemmissa hinnoissa ja pienemmässä julkisessa velassa.

Veroja vältellään suorassa demokratiassa vähemmän samasta syystä. Kun kansalaisilla on suoraa vaikutusvaltaa päättää, mihin verotulot käytetään, heillä on suurempi syy maksaa veroja. Kansalaisten itse saadessa päättää verotulojen käytöstä, ei verotuloilla kasvateta enää poliitikkojen vaikutusvaltaa, vaan kansalaisyhteisön vaikutusvaltaa. Suorassa demokratiassa verorahoista päättää kansa, ja jokainen maksettu verosentti menee suoraan kansalaisten itsensä taskuun. Yksipuolisesti edustuksellisessa demokratiassa verot ovat kansalaisten rahoja siten, että ne otetaan kansalaisilta. Suorassa demokratiassa verot ovat kansalaisten rahoja siten, että he myös saavat päättää niiden käytöstä.

Suora demokratiaa leikkaa menoja ja lisää tuloja. Se hillitsee vastuutonta rahankäyttöä ja antaa kansalaisille mahdollisuuden estää julkista valtaa törsäilemästä. Ennen kaikkea suora demokratia tuo vallan päättää rahasta niille, joiden rahaa se ylipäätään on. Käyttäessään omia rahojaan ihmiset ovat vastuullisia, koska heillä on siihen syy. Käyttäessään toisten rahoja poliitikot eivät ole vastuullisia, koska heillä ei ole siihen mitään syytä. Suora demokratia tarkoittaa vastuullisten kansalaisten valitsemista vastuuttomien poliitikkojen yli.

Aivomme ovat este inhimillisyydelle

2010-10-31T15:23:00.001+02:00

Ihminen on empaattinen olento. Ihminen välittää lähimmäisistään ja toisista ihmisistä jo sen vuoksi, että nämä toiset kuuluvat samaan lajiin. Koska ihmiset ovat geneettisesti hyvin lähellä toisiaan, on yksittäiselle ihmiselle evolutiivisesti järkevää ajaa koko ihmiskunnan etua. Tästä huolimatta ihmiset ryöstävät toisiaan, sotivat, raiskaavat, tappavat ja yleisesti ottaen käyttäytyvät toisiaan kohtaan kuin inhimilliset hyökkäysperseet. Tämä johtuu aivoistamme. Toisin kuin monesti kuvitellaan, ihmisen aivot eivät ole mikään ihmeellinen supertietokone, vaan pohjimmiltaan melko surkea laite, joka on kehittynyt vastaamaan täysin modernista yhteiskunnasta poikkeavan maailman vaatimuksiin. Aivomme ovat pienen metsästystä ja keräilyä harrastavan kädellisyhteisön edustajan aivot, eivätkä sivistyneen metropoliitan ja kansalaisen aivot.

Jos meillä on yksi rakas lemmikkiapina, jolle olemme antaneet nimen Raimo, ja Raimo kuolee, voimme olla musertuneita meille tärkeän lemmikkieläimen kuolemasta. Samoin kävisi, jos lemmikkiapinoita olisi kaksi, Raimo ja Ilona, ja ne molemmat kuolisivat. Tilanne kuitenkin muuttuisi nopeasti, kun apinoiden määrä kasvaisi. Jos apinoita olisi sata, meidän olisi hyvin hankala muistaa edes niiden kaikkien nimiä, saati sitten persoonallisia piirteitä. Apinoista tulisi vähemmän lemmikkieläimiä omine persoonallisuuksineen ja enemmän pelkkiä apinoita, vaikka jokainen apina olisi täysin samalla tavalla apina kuin Raimo tai Ilona. Biologiamme rajoittaa kykyämme ymmärtää persoonia ja yksilöitä, ja ylipäätään tuntea heitä kohtaan empatiaa.

Evolutionaarisen biologian professori Robin Dunbar tutki yli vuosikymmenen kädellisten toimintaa. Hän vertaili kädellisten aivojen kokoa kädellisten sosiaalisiin tapoihin ja päätyi johtopäätökseen, että kädellisten isokorteksin koko asettaa rajoitukset sille, kuinka suuria sosiaalisia ryhmiä kädellinen voi hahmottaa ja ylläpitää. Ihmisen lähimmällä sukulaisella, simpanssilla, tämä ryhmien maksimikoko on 50 apinaa. Dunbarin tutkimus on antanut tutkijoille mahdollisuuden tehdä pitkälle meneviä ennustuksia kädellisten sosiaalisesta toiminnasta, kuten sosiaalisista kyvyistä, yhteisössä harjoitetusta strategisesta petoksesta ja siitä, milloin suuremmat ryhmät hajoavat pienempiin ryhmiin.

Koska myös ihminen on kädellinen, Dunbarin teoria koskee myös ihmistä. Vertaillessaan ihmisten isokorteksin kokoa simpanssien isokorteksiin ja tutkiessaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta Dunbar tuli johtopäätökseen, että ihmisen sosiaalisen piirin biologinen maksimi on noin 150 ihmistä. Kaikki tuon enimmäismäärän ulkopuolelle jäävät ihmiset ovat eräällä tavalla "epäihmisiä", eli ihmisiä, joita kohtaan ihminen ei voi suhtautua aidosti sosiaalisesti huolimatta siitä, miten paljon hän yrittää. Vaikka ihminen ymmärtäisi järjen tasolla kaikki miljardeista ihmisistä ihmisiksi, hän on biologisesti kykenemätön todellisuudessa tiedostamaan sitä tunteiden tasolla. Biologisten syiden vuoksi ihminen ei yksinkertaisesti pysty ymmärtämään tai hallitsemaan sosiaalisia suhteita yli 150 muuhun ihmiseen. Tätä 150 ihmisen maksimia kutsutaan Dunbarin numeroksi.

Oletetaan, että ihminen polttaa tupakkaa ja käyttää tuhkakuppinaan kaljapulloa. Eräänä päivänä ihminen lähtee palauttamaan pulloja kauppaan, ja hän ottaa vahingossa tuhkakupin mukaan. Kun hän huomaa kaupassa virheensä, hän ei jätä laittamatta tuhkakuppipulloa pullonpalautusautomaattiin, vaan laittaa sen muitta mutkitta muiden pullojen mukana, minkä vuoksi kaupan myyjä joutuu poistamaan vastenmieliseen tehtävään poistaa tumpit pullosta. Vaikka lähikaupan myyjä saattaa olla henkilö, jonka ihminen kohtaa päivittäin ja useammin kuin esimerkiksi serkkunsa, veljensä tai lapsuudenkaverinsa, ei ihminen välttämättä koe häntä todelliseksi ihmiseksi. Ihminen todennäköisesti ei antaisi tumppeja täynnä olevaa pulloa lapsuudenkaverilleen tyhjennettäväksi, mutta hänellä on paljon pienempi kynnys laittaa kaupan myyjä tekemään tämä täysin sama asia. Kuitenkin kaupan myyjä suorittaa yhteiskunnallisesti tärkeää tehtävää ja ihminen voi tosiasiallisesti olla hänen kanssaan useammin kanssakäymisissä kuin lapsuudenkaverinsa kanssa.

Tämä kaikki johtuu Dunbarin numerosta. Mitä läheisemmät sosiaaliset suhteet ihmisellä on toiseen ihmiseen, sitä todennäköisemmin hän tuntee myötätuntoa tätä kohtaan. Kun ihmisellä ei ole sosiaalisia suhteita toiseen ihmiseen, hänen potentiaalinsa kokea myötätuntoa luonnollisesti laskee. Dunbarin numero asettaa rajoja sille, miten montaa läheistä sosiaalista suhdetta ylipäätään voimme ylläpitää. Täten Dunbarin numero rajoittaa kykyämme tuntea myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan. On aivojemme puutteiden vika, että emme pysty ajattelemaan Jyrki Kataista tai Astrid Thorsia samalla tavalla ihmiseksi kuin kavereitamme tai ystäviämme. Vastaavasti Katainen ja Thors eivät pysty ajattelemaan meitä samalla tavalla ihmisiksi kuin omaa sosiaalista piiriään. He eivät tunne myötätuntoa meitä kohtaan samasta syystä kuin me emme tunne myötätuntoa heitä kohtaan. Tästä huolimatta Katainen ja Thors ovat samalla tavalla ihmisiä kuin me kaikki, ja he kokevat iloa, surua, epätoivoa, ahdistusta ja himoa juuri kuten meistä jokainen.

Dunbarin numero ja sen implikoimat rajoitukset sosiaalisten suhteiden määrälle ja sitä kautta empaattisuudellemme selittävät osaltaan monia yhteiskuntamme ongelmia. Yhteiskuntamme on rakentunut oletukselle, että voimme elää huomattavasti luonnollisia laumojamme suuremmissa yhteisöissä. Liki jokainen modernissa länsimaisessa valtiossa elävä ihminen kohtaa päivittäin useampia uusia ihmisiä kuin kehen hän on siihen mennessä tutustunut. Aivojemme sosiaalinen "puskuri", eli Dunbarin numeron osoittama aitojen sosiaalisten suhteiden maksimimäärä, on jatkuvasti täynnä. Valtavasti luonnollista laumakokoamme suuremmaksi paisuneet sosiaaliset yhteisöt varmistavat, että aivojemme ymmärtämät syvät sosiaaliset suhteet ovat jatkuvasti täynnä, minkä vuoksi kynnyksemme olla mulkkuja yli 99.9% yhteisöjemme jäsenistä laskee radikaalisti.

Dunbarin numero voi selittää myös sitä, minkä vuoksi hyväkin ihminen pystyy tekemään epäinhimillisiä ja hirvittäviä tekoja toisia ihmisiä kohtaan; toteuttaessaan epäinhimillisiä tekoja toiselle ihmiselle, ihminen ei ajattele tätä toista ihmistä emotionaalisesti ihmiseksi. Tämä toinen ihminen ei kuulu tekijän sosiaaliseen piiriin, eli niihin henkilöihin, joita kohtaan tekijällä voi biologisten rajoitusten vuoksi edes olla aitoja sosiaalisia suhteita tai tuntemuksia. Biologisten syiden ja aivojen kyvyttömyyden vuoksi ihmiselle on helppoa epäinhimillistää vastustajiaan, jotka eivät kuulu hänen todelliseen sosiaaliseen piiriinsä.

Vaikka Dunbarin numero aiheuttaakin rajoituksia aivoillemme ja sosiaalisille kyvyillemme, on suurin mahdollinen virhe olettaa, että biologinen taipumus epäempaattisuuteen jotenkin oikeuttaisi epäempaattisuuden. Siitä, miten asiat ovat, ei voida koskaan johtaa sitä, miten asioiden tulisi olla. Vaikka biologia rajoittaakin empatiakykyämme tavoilla, joita ei voi ylittää ennen kuin evoluutio kehittää meitä tai kehitämme itse itseämme, jo pelkästään tuon asian tunnistaminen itsessä auttaa ihmistä empaattisempaan ja myötätuntoisempaan elämään. Jos ihminen kuvittelee olevansa yli-ihminen, hän muuttuu yleensä ali-ihmiseksi. Jos ihminen tietää, että koska hän on ihminen, hänen on vaikea käyttäytyä inhimillisesti, hän todennäköisesti yrittää käyttäytyä paremmin inhimillisesti. Henkinen kehitys ei ole pohjimmiltaan mitään sen monimutkaisempaa kuin nykyisen ihmistyypin tunteiden ja käyttäytymisen parempi ymmärtäminen. Ymmärtämällä omat biologiset ja psykologiset rajoitteensa ihminen voi nousta niiden yläpuolelle. Jo pelkkä näiden rajoituksien tiedostaminen on askel kohti parempaa ja inhimillisempää ihmiskuntaa.

Lahjatalous - Antamalla ilmaiseksi saadaan enemmän kaikille

2010-10-29T17:00:00.003+03:00

Ihmiskunnan teknologinen taso on kehittynyt siihen pisteeseen, että ihmiselle on mahdollista tuottaa rajattomasti tietoa käytännössä ilman minkäänlaisia kustannuksia. Ennen kirjallisen tiedon kopiointi oli vaivalloinen ja pitkä prosessi, joka oli usein tehtävä käsin. Nykyään tavallinen kotikone voi tallettaa ja kopioida hyllymetreittäin kirjallista tietoa muutamissa minuuteissa pelkästään nappia painamalla. Teknologia luo runsautta. Jos jotain voidaan tarjota rajattomasti, on sen tarjonta aina rajattomasti enemmän kuin kysyntä. Vaikka ihminen olisi miten ahne hyvänsä, hän ei yksinkertaisesti pysty kuluttamaan kuin rajallisen määrän. Tiedon runsaus tarkoittaa sitä, että totutut tavat ja vanhat niukkuuteen perustuvat talousmallit eivät enää päde sen suhteen samalla tavalla kuin ennen. Jos jotain asiaa on rajattomasti kenen tahansa saatavilla, siitä ei ole enää mahdollista pyytää maksua. Perinteinen markkinatalous ei ole enää järkevä tapa pyrkiä ymmärtämään tiedon taloutta.

Lahjatalous on talouden malli, jossa hyödykkeitä annetaan ilman vastikkeellisia sopimuksia tai epämuodollisia odotuksia, että niistä saisi jotain takaisin. Monet metsästäjä/keräilijä-yhteisöt ovat hyviä esimerkkejä lahjataloudesta. Näissä yhteisöissä yhteisön muut jäsenet lahjoittavat ruokaa yhteisön jäsenelle, joka on esimerkiksi huonon tuurin vuoksi epäonnistunut ruoan hankinnassa. Vastaavia järjestelmiä on esimerkiksi monissa maissa, joissa buddhalaisuus elää vahvana. Monet köyhyyslupauksen tehneet buddhalaiset munkit elävät pääasiassa ihmisten vapaaehtoisten lahjoitusten varassa. Toisiin hyödykkeisiin lahjatalous soveltuu paremmin kuin toisiin.

Talouden teoria tuntee kahdenlaisia hyödykkeitä. Toiset hyödykkeet ovat kilpailevia hyödykkeitä, toiset taas ovat ei-kilpailevia hyödykkeitä. Kilpaileva hyödyke tarkoittaa hyödykettä, jota vain rajattu henkilöpiiri voi omistaa tai hyödyntää. Esimerkiksi ruuvimeisseli on kilpaileva hyödyke. Jos henkilö Y myy ruuvimeisselinsä henkilölle X, henkilö Y ei enää omista ruuvimeisseliä. Kaksi ihmistä eivät voi pitää hallussaan samaa konkreettista ruuvimeisseliä yhtä aikaa. Ei-kilpaileva hyödyke puolestaan on hyödyke, jota useammat kuluttajat voivat kuluttaa ilman, että se haittaa muiden kuluttajien mahdollisuutta käyttää tuota samaa hyödykettä.

Tieto on ei-kilpaileva hyödyke. Tietoa voidaan luovuttaa vapaasti, eikä tiedon vapaaehtoinen, vastikkeeton antaminen vähennä tiedon määrää. Päinvastoin; antamalla tieto vain lisääntyy. Tietoa voidaan käyttää rajattomasti, eikä yhden henkilön tietäminen ole keneltäkään toiselta pois. Tiedon suhteen jokainen annettu lahja vaurastuttaa kollektiivisesti vähentämättä kenenkään hyvinvointia. Tiedon lahjataloudessa vastikkeeton antaminen on taloudellisesti kannattavaa ja kaikkia vaurastuttava win/win-tilanne.

Lahjatalouden tehokkuudesta ja toiminnasta löytyy maailmasta lukuisia esimerkkejä. Wikipedia on ihmisten harjoittamaa vapaaehtoista altruismia ja lahjaekonomiaa. Käytännössä kukaan Wikipedian sisällön tuottamiseen osallistuva ei saa työstään minkäänlaista korvausta. Tiedon lisääminen Wikipediaan on puhtaasti vapaaehtoistyötä. Tästä huolimatta tuhannet ja taas tuhannet ihmiset kirjoittavat Wikipediaan, tarkistavat sieltä faktoja ja pyrkivät lisäämään Wikipedian tietomäärää. Wikipedia on maailman kattavin tietosanakirja johtuen siitä, että ihmiset tahtovat vapaaehtoisesti käyttää aikaansa ja resurssejaan sen hyväksi saamatta yhtään mitään vastapalvelukseksi.

Toinen hyvä esimerkki ovat avoimen koodin ohjelmistot, kuten Open Office. Open Office on vapaa ohjelmisto, jota kuka tahansa saa käyttää, kopioida ja jakaa ilmaiseksi ilman pelkoja sanktioista. Open Office on tehty pelkästään vapaaehtoistyönä, eivätkä sen luomiseen osallistuneet tahot ole odottaneet saavansa vastineeksi ohjelmiston kehittämisestä minkäänlaista rahallista korvausta. Tästä huolimatta Open Office vastaa ominaisuuksiltaan kaupallisia ohjelmistoja, kuten Microsoft Officea, jonka hinta voi olla helposti jopa 350 dollaria. Ihmiset tekevät ilmaiseksi työtä toistensa hyväksi, koska he haluavat tehdä sitä ilman, että kukaan pakottaisi heitä siihen. Lisäksi tämän vapaaehtoisen työn tuotokset pärjäävät ja voivat olla jopa vertailussa parempia kuin kaupallisen, vastikkeellisen työn tuotokset.

Lahjatalous perustuu suoraan ihmisen luonteeseen altruistisena ja anteliaana olentona, mikä luo edellytyksiä sen tehokkaalle toiminnalle. Ihminen haluaa jakaa ja antaa asioita sekä hyödykkeitä toisille ihmisille. Tor Nørretrandersin teos Homo Generosus käsittelee teoriaa, joka selittää ihmiselle tyypillisen, luonnonvalinnan mekanismien kanssa näennäisesti ristiriitaisen altruistisen käytöksen. Homo Generosuksen mukaan altruismi on ihmiselle samanlainen asia kuin koreat sulat riikinkukolle, jotka nekin vaikuttavat olevan selviämisen kannalta haitallisia. Kuitenkaan kummassakaan tapauksessa näin ei ole, vaan koreilu ja altruismi palvelevat suoraan yksilön mahdollisuuksia lisääntyä ja siirtää geenejä jälkipolville.

Korea riikinkukko paistaa ympäristöstä, ja mitä koreampi se on, sitä hankalampaa sen on selvitä hengissä. Tästä seuraa se, että koreimpien riikinkukkojen tulee olla myös vahvimpia yksilöitä, sillä muuten ne eivät voisi selvitä hengissä korean, saalistajia houkuttelevan höyhenpukunsa kanssa. Jos eläimellä on energiaa käytettäväksi sekä selviämiseen että koreilemiseen, sillä on käytössään enemmän energiaa kuin eläimellä, jolla on energiaa vain selviämiseen. Riikinkukkonaaraan kannalta koreileva koiras on parempi kuin koiras, joka ei koreile, koska koreileva koiras on todennäköisemmin vahvempi yksilö ja sen geenit ovat parempia jälkipolville.

Altruismi on ihmiselle kuin koreileva höyhenpuku. Altruismi vaatii enemmän panostusta kuin itsekkyys, sillä siinä energiaa kuluu sekä selviämiseen että toisten auttamiseen. Ihminen, joka on altruistinen ja joka tekee hyvää muille ihmisille, on todennäköisesti yksilönä energisempi ja vahvempi kuin yksilö, joka käyttää energiaa vain omaan selviämiseensä ja oman etunsa ajamiseen. Altruismi, auttaminen ja hyväntekeväisyys vaativat enemmän energiaa kuin niiden puute, joten jos ihminen valitsee kumppanikseen altruistisen yksilön, on todennäköisempää, että hänen jälkeläisensä saavat parempia ja vahvempia geenejä kuin jos hän valitsisi vain omaa etuaan ajavan yksilön. Ihminen on biologisista syistä hyväntekijä ja epäitsekäs, koska hyväntekeväisyys ja epäitsekkyys ovat vahvoja keinoja viestiä muille lajitovereille omasta vahvuudesta ja energisyydestä.

Niin sanottu grid-teknologia tarkoittaa järjestelmää, jossa useiden toisistaan irrallisten tietokoneiden laskentakapasiteettia käytetään hyväksi suurempien laskutoimitusten ratkaisemiseksi. Grideissä tietokoneet ympäri maailman laskevat osia laskutoimituksista, minkä jälkeen niiden laskema informaatio kootaan yhteen. Grid-teknologia mahdollistaa valtavaa laskentakapasiteettia vaativien laskujen suorittamisen tavallisilla kotimikroilla. Vaikka tunnetuin grid-teknologiaa hyväksikäyttävä järjestelmä SETI onkin keskittynyt maan ulkopuolisen älyn etsimiseen, suurin osa grideillä laskettavasta materiaalista koskee normaalia, jokapäiväistä elämäämme paljon konkreettisemmin. Nykyään grideillä lasketaan esimerkiksi puhtaan veden varmistamiseksi, syövän parannuskeinon etsimiseksi ja HIV:n nujertamiseksi tarvittavia tieteellisiä laskuja.

Jos jokaiseen Suomen julkisen vallan koneeseen asennettaisiin grid-sovellus, tuottaisi Suomen valtio vuosittain miljoonien prosessorityötuntien edestä tieteellistä, taloudellisesti arvokasta tietoa. Koska grid-sovellukset voidaan asentaa toimimaan vain silloin, kun tietokone on käyttämättä tai sillä on ylimääräistä laskentakapasiteettia, ei gridin ottamisesta käyttöön aiheutuisi haittaa julkiselle vallalle. Tieto, jota grideissä laskettaisiin, hyödyttäisi kuitenkin koko ihmiskuntaa. Pelkästään käyttämällä jo olemassaolevaa teknologiaa julkinen valta voisi alkaa tuottaa valtavasti enemmän aitoa hyvinvointia koko maailmaan ilman, että siitä olisi lainkaan haittaa yhdellekään valtion kansalaiselle tai instituutiolle. Onkin siis järjetöntä, että näin ei jo tehdä.

Julkisella vallalla todennäköisesti tulee kestämään vielä pitkään, että se ryhtyy käyttämään ihmiskunnan teknologiaa parhaalla mahdollisella tavalla. Ennen kuin tämä tapahtuu, voi jokainen yksilö kuitenkin ottaa osaa ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseen yksinkertaisesti lahjoittamalla laskentakapasiteettia. Esimerkiksi yhteisö World Community Grid tarjoaa hyvää, kevyttä ja helppoa grid-ohjelmaa asennettavaksi kotikoneisiin. Kaikki World Community Gridin laskentaprojektit on myös valikoitu siten, että ne hyödyttävät kaikkia ihmisiä maailmanlaajuisesti. Jos edes murto-osa Internetin käyttäjistä osallistuisi grid-talkoisiin, saisi tieteellinen tutkimus valtavasti nykyistä enemmän laskentakapasiteettia käyttöönsä. Pienistä puroista kasvaa pauhaava koski.

Aiheesta lisää:
Muutos 2011 on aloittanut oman World Community Grid -tiiminsä, johon voi liittyä suoraan tästä linkistä täyttämällä kysytyt kentät.

Yhdysvaltojen harjoittamaa järjestelmällistä kidutusta ei tule hyväksyä

2010-10-24T13:31:00.004+03:00

Jos on olemassa valtio, joka systemaattisesti ja jatkuvasti kiduttaa, tappaa viattomia ja rikkoo ihmisoikeuksia, onko oikein olla sen kanssa yhteistyössä vain, koska muutoin meidän elintasomme saattaisi laskea? Tällainen valtio on olemassa, ja sen nimi on USA.

Salaisten asiakirjojen ja viranomaislähteiden vuotamiseen erikoistunut Wikileaks-sivusto julkaisi 23. lokakuuta liki 400 000 asiakirjaa koskien Yhdysvaltojen toimintaa Irakissa. Asiakirjoista paljastuu muun muassa, että Yhdysvallat sulkivat silmänsä irakilaisten järjestelmälliseltä kiduttamiselta, minkä lisäksi Yhdysvaltain sotilaat ovat tappaneet luultua enemmän siviilejä, mukaanlukien raskaana olevia naisia ja henkisesti sairaita.

Tässä ei tietenkään ole mitään yllättävää. Vuonna 2006 julkisuuteen päätyi 279 valokuvaa ja 19 videota, jotka kuvasivat Yhdysvaltain sotilashenkilökunnan ja valtion virkamiehistön toimintaa Irakin Abu Ghraib -vankilassa. Julkaistussa materiaalissa Yhdysvaltain sotajoukot muun muassa pakottavat vankejaan masturboimaan ja kiduttavat heitä sähköllä ja vedellä. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Firstin vuonna 2006 julkaisemassa selvityksessä todetaan, että Yhdysvaltojen sotilaat ovat kiduttaneet ainakin 8 ihmistä kuoliaaksi Afghanistanissa ja Irakissa. Korkein kidutukseen liittyvästä kuolemasta annettu rankaisu on ollut 5 kuukautta eristyksissä. Tietenkään ei sovi myöskään unohtaa Guantanamoa, jonka kidutustapaukset herättivät suurta kohtua mediassa.

Yksittäisinäkin tapauksina nämä olisivat äärimmäisen vakavia rikoksia ihmisyyttä vastaan. Kuitenkin kauhun koko kuva paljastuu vasta, kun ymmärtää, että kyse ei ole mistään sattumista, vaan tietoisista poliittisista päätöksistä. Vuonna 2006 Yhdysvallat otti käyttöön Military Commissions Actin, joka mahdollistaa sotaoikeudenkäyntien järjestämisen niin kutsutuille "laittomille taistelijoille" ja heidän vangitsemisensa määräämättömäksi ajaksi ilman oikeutta päästä riippumattoman tuomioistuimen eteen lyhyessä ajassa. Todistukset, jotka on saatu painostamalla tai halventavalla toiminnalla ovat päteviä Military Commissions Actin alaisuudessa perustetuissa sotatuomioistuimissa. Monet ihmisoikeusjärjestöt, muun muassa Amnesty, ovat tuominneet Military Commissions Actin järjestelmänä, joka hyväksyy kidutuksen. Ihmisoikeusloukkaukset ja epäinhimillinen kohtelu kuuluvat sekä käytännössä että lainsäädännössä Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan.

Kaikkien maiden, jotka pitävät itseään oikeusvaltiona, tulisi tuomita yksiselitteisesti Yhdysvaltojen toiminta. Ei se voi olla oikein, että vain koska pelkäämme, että ilman kaupankäyntiä Yhdysvaltojen kanssa emme saa halpoja purilaisia, olemme valmiita hyväksymään hiljaisesti sen, että Yhdysvallat toistuvasti jää kiinni kidutuksesta ja siviilien ampumisesta. Asia on vähän sama kuin jos eurooppalaiset vain sulkisivat silmänsä Kim Jong-Ililtä, kunhan Pohjois-Koreasta tulee junalastillisia platinaa. Isoa suvaitaan vain sen takia, että se on iso. Koko Yhdysvaltain kansainvälisen politiikan voi tiivistää seuraavalla tavalla: "On oikein kiusata, jos on riittävän iso vetämään turpaan ilman, että kukaan muu voi mitään." Euroopan valtioiden politiikka Yhdysvaltoja kohtaan taas on tiivistettynä "Kyllä, herra."

On mahdollista, että yhteistyöstä kieltäytyminen Yhdysvaltojen kanssa romahduttaisi eurooppalaisten valtioiden elintasoa, mikäli ne eivät saisi jonkinlaisia uusia yhteistyökumppaneita tilalle tai muuttaisi muuten koko ekonomista järjestelmäänsä. Tästä seuraakin perustavanlaatuinen inhimillinen kysymys: Ovatko ihmiset valmiita kärsimään toisten ihmisten puolesta? Henkilökohtaisesti ainakin tahtoisin uskoa, että olen riittävän inhimillinen siihen, että voisin vaihtaa kämppäni murto-osaan nykyisestä, olla ilman televisiota tai autoa ja syödä puolet vähemmän, jos siitä seuraisi se, että toista ihmistä ei kidutettaisi tai siviilejä ei ammuttaisi.

Pienenä valtiona Suomi ei tietenkään voi yksin tehdä mitään, mikä muuttaisi maailmanpolitiikkaa radikaalisti. Suomi voi kuitenkin toimia esimerkkinä muille maille. Jos yksi valtio murtaa padon ja toimii ensimmäisenä, on muiden valtioiden kynnys toimia huomattavasti pienempi. Jo se, että muut maat alkaisivat avoimesti tuomita Yhdysvaltain toimintaa ja sen ihmisoikeuksien vastaista lainsäädäntöä, osoittaisi, että Yhdysvaltain toiminta ei ole hyväksyttyä. Suomen tulisi esimerkiksi vetäytyä kaikista NATO:on liittyvistä operaatioista, kuten Afghanistanista, ja kieltäytyä luovuttamasta ihmisiä Yhdysvalloille. Suomen perustuslain mukaan ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Yhdysvaltain harjoittamat kidutukset ja ihmisoikeusloukkaukset eivät tule loppumaan koskaan, jos muut valtiot ovat valmiita hyväksymään ne. Jos Yhdysvaltoja ei edes pyritä painostamaan toimintansa muuttamiseksi, ei Yhdysvalloilla ole mitään motiivia muuttaa sitä toimintaa. Niin pitkään kuin esimerkiksi eurooppalaiset valtiot tekevät kritiikittömästi yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa normaaliin tapaan huolimatta siitä, mitä Yhdysvallat on ja miten se toimii, tulevat Yhdysvallat varmasti jatkamaan toimintaansa. Paha voittaa, kun hyvät ihmiset eivät tee mitään.

Adoptio ei ole homojen oikeus, vaan lapsen oikeus

2010-10-15T13:27:00.004+03:00

Tiistai-iltainen Ylen Ajankohtaisen kakkosen Homoilta oli kirkolle onnistunut. Kun sanon "onnistunut", tarkoitan sen olleen onnistunut samassa mielessä kuin Franz Ferdinand onnistui tulemaan salamurhatuksi tai Matti Vanhanen onnistui pääministerinä. Homoillan seurauksena kirkosta erosi 3800 jäsentä, mistä seurasi kirkolle yli miljoonan euron menetykset. Lisäksi Homoilta nosti tapetille ikuisuuskeskustelun adoption sallimisesta homoille. Monesti tässä keskustelussa oletetaan, että asia liittyy jollain tavalla homojen oikeuksiin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyse on lapsen oikeudesta.

Jotta ajatus tulisi selkeämmäksi, annan esimerkin. Oletetaan, että lapsella on rakastava äiti ja rakastava isä. Lisäksi lapsella on eno, joka elää rekisteröidyssä parisuhteessa miehen kanssa. Eno rakastaa lasta ja lapsella on hyvin läheiset välit enoonsa. Eno on siis lapsen läheisin (mahdollisesti jopa ainoa) perheensä ulkopuolinen sukulainen. Jotain kuitenkin tapahtuu ja lapsen vanhemmat kuolevat onnettomuudessa ja lapsi jää orvoksi.

Koska lapsella on jo valmiiksi hyvät ja läheiset välit enoonsa, ja eno on lapsen verisukulainen sekä lapselle läheisin ihminen koko maailmassa, olisi lapselle helpointa sopeutua elämään siten, että eno kasvattaisi hänet omana lapsenaan. Jos adoptio on kielletty homoilta, ei näin voi tapahtua, vaan lapsi joutuu julkisen vallan huostaan ja pahimmassa tapauksessa lastenkotiin tai muuhun vastaavaan paikkaan. Jos homojen adoptio on sallittu, voi lapsen eno puolisoineen adoptoida lapsen ja kasvattaa hänet omanaan. Esimerkkitapauksessa vaihtoehdot siis olisivat, että lapsen oma, läheinen sukulainen adoptoi hänet, tai sitten lapsi joutuu julkisen vallan huostaan.

Tällaiset asiat ovat niitä syitä, joiden vuoksi homojen adoptiota ylipäätään mietitään. Sitä ei siis mietitä siksi, että kuviteltaisiin lasten saamisen olevan jokin subjektiivinen ihmisoikeus. Sitä se ei ole. On ylipäätään virheellistä puhua homojen adoptio-oikeudesta, koska tällöin kuvitellaan, että adoptiokeskustelussa olisi jotenkin kyse homojen subjektiivisesta oikeudesta saada lapsia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyse on lapsen oikeudesta saada mahdollisimman hyvät vanhemmat. Suomen ja kansainvälisen lain mukaan lapsen etu on koko lapsioikeuden johtava periaate. Adoptiossa ei ole kyse siitä, että lapsettomille järjestetään lapsia, vaan siitä, että vanhemmittomille järjestetään vanhemmat.

"Hyvä vanhemmuus" ei ole riippuvainen pelkästään sukupuolisesta suuntautumisesta. Hetero, joka hakkaa lapsia, on huonompi vanhempana kuin homo, joka ei hakkaa lapsia. "Hyvään vanhemmuuteen" vaikuttavat monet seikat, kuten esimerkiksi henkilön tulotaso, suhde lapseen, mahdollinen verisukulaisuus, päihteiden käyttö tai käyttämättömyys, sosiaalinen menneisyys ja niin edelleen. Asiaa ei voi tai kannata tarkastella pelkästään sukupuolisen suuntautumisen linssin kautta, koska ihmisissä on valtavasti muitakin ominaisuuksia. Orvoksi jääminen on aina poikkeuksellinen tapahtuma, ja sen vuoksi asiaa tulisi tarkastella tapauskohtaisesti, ottaen jokaisen tapauksen ominaispiirteet huomioon.

Ei ole olemassa mitään yksiselitteisiä tapoja sanoa, ketkä ovat lapselle hyviä vanhempia ja ketkä eivät. Asia liittyy aina sekä yksilölliseen tilanteeseen, yksilölliseen lapseen että yksilöllisiin ottovanhempiin. Tämän vuoksi järjestelmä vaatii joustavuutta ja mahdollisimman suuret mahdollisuudet tehdä jokaiseen yksilölliseen tapaukseen parhaiten sopivia ratkaisuja. Homojen adoption kiellon kumoaminen tekisi järjestelmästä joustavamman ja siten varmistaisi, että jokaisen yksilöllisen tapauksen ominaispiirteet tulisivat parhaalla mahdollisella tavalla otettua huomioon.

Adoption kieltäminen homoilta on ensikädessä juridinen ongelma, joka aiheuttaa sen, että oikeusjärjestelmän periaatteet eivät toteudu. Homojen adoptiota ei pitäisi tarkastella ideologiselta kannalta, koska kyse on ensisijaisesti lakiteknisestä puutteesta. Jos Suomen laki ja kansainvälinen laki katsovat lapsen edun yhdeksi johtavaksi periaatteeksi, on lainsäädännön palveltava lasten etua. Jos lainsäädännöstä seuraa se, että rakastava, lapselle läheinen sukulainen ei voi adoptoida lasta lapsen jäätyä orvoksi onnettomuudessa, vaan lapsi on ennemmin laitettava lastenkotiin, ei lapsen etu toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.

Muutos 2011 on rekisteröity puolueeksi

2010-10-08T13:37:00.003+03:00

Muutos 2011 on rekisteröity puolueeksi. Muutos 2011 on kansanliike, jonka keskeiset periaatteet ovat suora demokratia, Suomen kansalaisten etu ja sananvapaus.

Suomen valtio on kansalaistensa edunvalvontakoneisto. Suomen kansalaisia ovat kaikki, joilla on Suomen lakien mukainen Suomen kansalaisuus kieleen, uskontoon tai etnisyyteen katsomatta. Suomen kansalaisten etu on asia, jonka ainoastaan Suomen kansalaiset itse voivat tietää. Poliitikot, virkamiehet tai ylikansalliset instituutiot eivät voi päättää kansalaisten puolesta, mikä heidän etunsa on. Se, mikä on kansalaisten etu, on vain kansalaisten päätettävissä. Suomen kansalaisten etu on selvitettävissä kahdella toisiaan tukevalla asialla; suoralla demokratialla ja sananvapaudella.

Muutos 2011 ehdottaa Suomeen Sveitsin mallista suoran demokratian järjestelmää. Suora demokratia tarkoittaa sitovia kansanäänestyksiä, joita kansalaiset itse voivat järjestää. Sitovat kansanäänestykset toimivat sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla. Muutos 2011 ehdottaa, että kansanäänestys tavallisesta laista järjestettäisiin 35 000 ihmisen aloitteesta. Kansanäänestys perustuslain muuttamiseksi tai korkean virkamiehen erottamiseksi järjestettäisiin 43 000 ihmisen aloitteesta. Lisäksi sitova kansanäänestys on järjestettävä aina perustuslakia muuttaessa tai säädettäessä lainsäädäntöä, joka vaikuttaa kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin.

Sananvapaus on demokratian kulmakivi. Ilman mahdollisimman laajaa sananvapautta aito demokraattinen keskustelu vaikeutuu tai käy mahdottomaksi. Suomen kansalaisten sananvapautta ei tule kaventaa ennakkosensuurijärjestelmillä tai tulkinnanvaraisella lainsäädännöllä. Sananvapautta pitää pyrkiä vaalimaan ja sen toteutumista maailmanlaajuisesti edistämään. Lähdesuojaa ja muita vapaan tiedonvälityksen kannalta tärkeitä periaatteita tulee suojella määrätietoisesti. Sananvapautta ja muiden ihmisoikeuksien on toteuduttava myös tietoverkoissa.

Muutos 2011 on täysin uudenlainen puolue Suomen historiassa. Muutos 2011 syntyi halusta muuttaa nykyistä hallintojärjestelmää toimimaan kansalaisten ehdoilla. Muutoksen tavoiteohjelma ja keskeiset periaatteet muotoiltiin Internetissä julkisesti satojen toisilleen entuudestaan tuntemattomien ihmisten yhteistyönä. Muutoksen säännöt on laadittu siten, että puolueesta ei voi muodostua yhden ihmisen henkilökulttia. Esimerkiksi puheenjohtajuus on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen.

Suomi on demokratian edelläkävijämaa. Suomi oli ensimmäinen valtio, joka antoi naisille yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Nyt Suomella on mahdollisuus olla uudelleen demokratian edelläkävijä antamalla jokaiselle kansalaiselleen yleisen ja yhtäläisen oikeuden päättää yhteisistä asioista. Suora demokratia on toiminut Sveitsissä 150 vuotta, eikä ole mitään syytä, miksi se ei voisi toimia Suomessakin. Suomen kansalaiset eivät ole tyhmiä, eikä kukaan tiedä heitä paremmin, mikä on hyväksi heidän elämälleen.

LISÄÄ TIETOA:
Muutos 2011
Muutos 2011:n periaatelausuma
Muutos 2011:n tietoyhteiskuntamanifesti

Suora demokratia edustuksellisen demokratian tueksi

2010-09-29T23:37:00.002+03:00

Suora demokratia tarkoittaa sitovia kansanäänestyksiä, joita kansalaiset itse voivat järjestää. Kansanäänestys järjestetään keräämällä tietty määrä äänioikeutettujen kansalaisten allekirjoituksia. Nämä allekirjoitukset toimitetaan poliittisille päätöksentekijöille, jotka eivät voi kieltäytyä kansanäänestyksen järjestämisestä. Kansanäänestyksen tulos on sitova, eli päättäjien on noudatettava kansan tahtoa.

Nykyisessä järjestelmässä kansanäänestykset ovat ainoastaan neuvoa-antavia ja niiden järjestämisestä päättävät viime kädessä vallanpitäjät. Vallanpitäjillä ei ole mitään syytä noudattaa kansanäänestyksien tuloksia, minkä vuoksi esimerkiksi useat kuntaliitokset ovat toteutuneet, vaikka kansalaiset ovat äänestäneet niitä vastaan. Suorassa demokratiassa päättäjät eivät voi vaikuttaa siihen, toteutuuko kansanäänestys vai ei, ja heidän on toteltava ehdottomasti kansanäänestyksen tulosta.

Suoran demokratian keskeisimmät menetelmät ovat kansalaisaloite, kansanäänestys sekä keskeisten virkamiesten valinta.

Kansalaisaloite tarkoittaa hallitukselle toimitettua laki- tai toimenpide-ehdotusta, jonka riittävän suuri määrä kansalaisia on allekirjoittanut. Riittävän suuren määrän kansalaisia toimittaessa kansalaisaloitteen, on hallituksen valmisteltava aloitteessa vaaditun mukainen lakiehdotus tai toimenpide ja altistettava se sitovalle kansanäänestykselle. Kansanäänestyksen tulos määrää sitovasti aloitteen lopullisen kohtalon. Jos kansa hyväksyy aloitteen, on eduskunnan toimittava aloitteen mukaisesti. Jos kansa hylkää aloitteen, eduskunta ei saa toimia aloitteen mukaisesti.

Aloite tavalliseksi laiksi tai toimenpiteeksi vaatii taakseen 35 000 äänioikeutettua kansalaista, eli noin 0,8% äänioikeutetuista kansalaisista. Aloite perustuslain muuttamiseksi tai kansainvälisen sopimuksen purkamiseksi vaatii 43 000 kansalaista, eli noin yhden prosentin äänioikeutetuista kansalaisista. Allekirjoituksia kaikkiin suoran demokratian menetelmiin voivat kerätä puolueet, yksityiset toimijat ja yhdistykset. Allekirjoitusten kerääjät voivat toimia yhteistyössä saadakseen kasaan vaadittavan määrän allekirjoituksia.

Kansanäänestys tarkoittaa kansalaisten veto-oikeutta eduskunnassa käsiteltävään lakiin, budjettiehdotukseen tai sopimukseen. Jos eduskunta on laatimassa tai hyväksymässä lakia, voi 0,8% kansalaisista vaatia, että laki altistetaan ennen voimaantuloa sitovalle kansanäänestykselle. Mikäli kansalaiset vaativat sitovaa kansanäänestystä, laki ei voi tulla voimaan ennen kuin kansalaiset ovat hyväksyneet sen kansanäänestyksessä. Jos kansalaiset äänestävät lakia tai sopimusta vastaan, laki tai sopimus ei tule lainkaan voimaan.

Lisäksi suorassa demokratiassa hallitus on velvoitettu järjestämään kansanäänestys automaattisesti aina, kun eduskunnan käsiteltävänä oleva asia on riittävän tärkeä. Riittävän tärkeällä asialla tarkoitetaan kaikkia asioita, jotka koskevat kansanvaltaa tai Suomen kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia. Esimerkiksi jäsenyydestä sotilasliitoissa tai perustuslain muuttamisesta on järjestettävä aina sitova kansanäänestys.

Monet merkittävät päätökset tai niiden valmistelu tehdään virkamiestyönä. Siksi kansalaisten tulee saada vaikuttaa suoralla vaalilla keskeisten virkamiesten valintaan. Tällaisia keskeisiä virkamiehiä ovat esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies ja valtakunnansyyttäjä. 43 000 kansalaista (yksi prosentti äänioikeutetuista kansalaisista) voi vaatia tällaisen keskeisen virkamiehen virkasuhteen lopettamista ennen virkasuhteen tavanomaista päättymistä. Vaaditusta asiasta on toimitettava päättäjiä sitova kansanäänestys.

Suora demokratia ei korvaa edustuksellista demokratiaa, vaan se korjaa sen puutteita. Suora demokratia antaa kansalle aitoja ja suoria keinoja vaikuttaa politiikkaan. Suoran demokratian keskeinen periaate on, että kansalaiset eivät ole tyhmiä ja he osaavat tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Suora demokratia on käytössä esimerkiksi Sveitsissä.

Termistä "maahanmuuttokriittinen" tulee päästä eroon

2010-09-27T17:46:00.003+03:00

Termistä "maahanmuuttokriittinen" tulisi päästä eroon. Termi on harhaanjohtava, eikä sillä ole mitään tiettyä merkityssisältöä, josta kaikki olisivat yhtä mieltä. "Maahanmuuttokriittinen" on tyhjänpäiväistä uuskieltä, eikä se anna mitään todellista tietoa siitä, mitä mieltä sanalla leimattu henkilö on. Lisäksi sana "maahanmuuttokriittinen" hämärtää sitä faktaa, että maahanmuutto ei ole yhtenevä ilmiö, vaan maahanmuuttoa on erilaista.

Kriittisyys on suhtautumistapa, jossa pyritään havaitsemaan asian ongelmat ja puutteet. Kriittinen ei ole synonyymi vastaiselle, eikä siihen sisälly minkäänlaista sisäänrakennettua negatiivista suhtautumista. EU-myönteinen henkilö voi olla samalla tavalla EU-kriittinen kuin EU-vastainenkin henkilö, sillä asian kannattaminen ei vaadi kritiikitöntä suhtautumista asioihin. Vastaavasti asian vastustaminen ei ole mikään edellytys sille, että asiaan suhtautuisi kriittisesti. Henkilö voi vastustaa esimerkiksi autoveroa pelkästään sen vuoksi, että hänen isänsä on koko hänen elämänsä ajan julistanut hänelle paatoksellisesti autoveron pahuutta. Tällöin vastustus ei perustu kriittiseen suhtautumiseen, vaan puhtaasti intuitioon ja ennakkoluuloihin.

Kriittisyys ei ole sidottu millään tavalla asian vastustamiseen tai kannattamiseen. Mikäli ministeri Astrid Thors katsoisi, että maahanmuuttojärjestelmän tarkoituksena on saada miljoona sosiaaliturvaperäistä maahanmuuttajaa Suomeen, voi hän nähdä epäkohtia Suomen nykyisessä järjestelmässä, koska se ei vedä miljoonaa sosiaaliturvaperäistä maahanmuuttajaa. Tässä tilanteessa Astrid Thors olisi täysin yhtä maahanmuuttokriittinen sanan varsinaisessa eli oikeassa merkityksessä kuin Jussi Halla-aho, joka puolestaan katsoisi, että Suomen nykyisen järjestelmän ongelma on se, että se vetää liikaa sosiaaliturvaperäisiä maahanmuuttajia. Jokainen, joka näkee Suomen nykyisessä maahanmuuttojärjestelmässä minkäänlaisia ongelmia, on maahanmuuttokriittinen.

Termin "maahanmuuttokriittinen" määritelmän pyörittely ei kuitenkaan ole olennaista. Olennaista on se, mitä termin käyttämisestä seuraa. Terminä "maahanmuuttokriittinen" käsittää kaiken maahanmuuton yhtenä monoliittisena ilmiönä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan maahanmuutto on äärimmäisen heterogeeninen ilmiö. Esimerkiksi tietoisesti sosiaaliturvaa väärinkäyttämään tuleva henkilö on maahanmuuttaja. Samoin maahanmuuttaja on inkeriläinen työperäinen paluumuuttaja tai YK:n sopimusten kriteerit täyttävä pakolainen. Näillä ryhmillä ei kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä toistensa kanssa käytännön tai motiivien tasolla, mutta silti he kaikki ovat maahanmuuttajia. "Maahanmuuttaja" ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että henkilö on muuttanut maahan. "Maahamuutto" taas ei tarkoita muuta kuin sitä, että henkilö muuttaa maahan.

On tärkeää ymmärtää, että maahanmuutto ei ole missään tapauksessa yksi yhteneväinen ilmiö, vaan joukko monia toisistaan erillisiä ilmiöitä. Osa maahanmuutosta on ongelmallista ja osa ei. Esimerkiksi pelkästään Suomen omaan lainsäädäntöön perustuva humanitaarinen suojelu on ongelmallisempaa kuin YK:n pakolaissopimukseen perustuva kiintiöpakolaisuus. Humanitaarinen suojelu on alttiimpaa hyväksikäytölle kuin YK:n pakolaissopimukseen perustuva kiintiöpakolaisuus, koska kiintiöpakolaisuudessa tarkastetaan jo ennalta, että ihminen täyttää pakolaisuuden kriteerit. Suomen omaan lainsäädäntöön perustuvassa humanitaarisessa suojelussa näin ei tehdä.

Annan esimerkin; Turussa oli taannoin Kokoomuksen Me puhumme maahanmuutosta -tapahtuma. Olin tietysti paikalla, ja yleisökysymyksien aikana esitin kysymyksen siitä, miten paljon maahanmuuttajia Kokoomuksen mielestä Suomeen tulee ottaa humanitaarisen suojelun perusteella. Paikalla puhumassa olleen Jyrki Kataisen vastaus ei kuitenkaan koskenut mitenkään humanitaarista suojelua, vaan hän alkoi puhua romanialaisista kerjäläisistä. Romanian kerjäläiset eivät tule Suomeen humanitaarisen suojelun, vaan EU:n lainsäädännön perusteella. Vaikka EU:n lainsäädäntöä muutettaisiin siten, että romanialaisia kerjäläisiä ei enää tulisi Suomeen, ei se vaikuttaisi millään tavalla humanitaarisen suojelun ongelmiin. Mikäli termien määrittely jätetään yksinomaan poliitikoille tai medialle, silloin he voivat puhua mistä lystäävät ilman, että heidän tulee puhua sanaakaan asiaa.

Maahanmuutto ei ole monoliitti, jossa on kokonaisuutena ongelmia, vaan maahanmuuton eri osa-alueissa on erilaisia ongelmia. Tämän vuoksi on tärkeää tehdä selväksi se, mistä puhutaan, sen sijaan, että puhutaan yleisesti maahanmuutosta. Jos ihminen pyrkii tekemään selväksi esimerkiksi sosiaaliturvaperäisen turvapaikanhakijan ja pakolaisen eron, hän ampuu itseään jalkaan, mikäli hän sanoo itseään "maahanmuuttokriittiseksi". Maahanmuuttoa on erilaista, josta osa on Suomelle hyödyllistä ja osa ei. Jos tätä eroa ei tehdä, voidaan haitallista maahanmuuttoa ajaa hyödyllistä maahanmuuttoa puoltavilla argumenteilla - ja hyödyllistä maahanmuuttoa vastustaa haitallista maahanmuuttoa vastustavilla argumenteilla.

"Maahanmuuttokriittinen" on huono ja turha termi. Maahanmuutosta keskusteluun ei tarvita mitään erityisiä termejä kuvailemaan keskustelijoita. Jos keskustellaan asiasta, ovat keskustelijat merkityksettömiä ja ainoa, millä on väliä, ovat asiaan liittyvät argumentit. Keskustelu esimerkiksi Venäjän kaasuputkihankkeesta on täysin mahdollista ja jopa helppoa ilman, että ketään kutsutaan "NordStream-kaasuputkikriittiseksi". Vastaavasti poliittisessa keskustelussa ei viljellä termejä kuten "kansalaispalkkakriittinen" tai "Kreikan laina -kriittinen". Se, että erikoistermistöä käytetään yhdessä poliittisessa asiassa, mutta ei toisessa, vääristää todellisuutta ja luo kuvaa, että maahanmuutto olisi jotenkin mystisesti täysin muista poliittisista kysymyksistä poikkeava asia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan maahanmuutto on poliittinen asia juuri kuten Kreikan laina tai autovero.

LISÄÄ AIHEESTA:
Maahanmuuttajat ei ole yksi tasapaksu ryhmä

Kaikille Suomessa työskenteleville on maksettava suomalaista palkkaa

2010-09-23T22:19:00.004+03:00

Muutos 2011 vaatii, että ulkomaalaisille työntekijöille on maksettava Suomessa samantasoista palkkaa kuin suomalaisille. Halpatyövoiman tuonti ulkomailta on moraalisesti tuomittavaa ja ekologisesti haitallista. Halpatyövoimapolitiikka polkee kotimaisen työvoiman palkkaa ja oikeuksia, ja se on epäoikeudenmukaista ulkomaalaisia työntekijöitä kohtaan.

EY-tuomioistuinten vuonna 2007 tekemä Laval-ratkaisu on yksi merkittävimmistä halpatyövoimaan liittyvistä ratkaisuista koko EU:n alueella. Latvialainen rakennusfirma Laval tuli Ruotsin Växholmiin rakentamaan koulua. Yritys tahtoi maksaa työntekijöilleen Latvian palkkaa, joka on huomattavasti pienempi kuin normaali ruotsalainen palkka. Ruotsalaiset ammattiyhdistykset kuitenkin vaativat, että Laval kunnioittaisi ruotsalaisten tekemiä sopimuksia ja käytäntöjä sekä maksaisi työntekijöilleen normaalia ruotsalaistasoista palkkaa. Laval ei suostunut tähän, joten ruotsalaiset ammattiyhdistykset yrittivät painostaa Lavalia maksamaan ruotsalaisen tason palkkaa laillisin painostuskeinoin, kuten suluilla.

Laval vei asian EY-tuomioistuimille. EY-tuomioistuimet katsoivat päätöksessään, että vaikka lakko-oikeus, oikeus sulkuihin ja muut vastaavat eivät kuulu EU:n toimivaltaan, EU:n periaatteet voivat ajaa niiden yli. EY-tuomioistuinten tuomion mukaan Ruotsin ammattiyhdistykset toimivat väärin vaatiessaan Lavalia maksamaan latvialaisille työntekijöille samaa palkkaa kuin ruotsalaisille. Eurooppa-oikeudessa EY-tuomioistuimen ratkaisuilla on sitovaa juridista merkitystä ja Lissabonin sopimuksen tultua voimaan näiden ratkaisujen juridinen painoarvo on ainoastaan kasvanut. Laval-tapaus on hyvin tärkeä kaikkien EU-maiden työntekijöiden elämään vaikuttava ratkaisu.

Jos ulkomaalaiselle työvoimalle ei pidä maksaa saman tasoista palkkaa kuin suomalaiselle työvoimalle, tulee tämä väistämättä polkemaan suomalaisen työntekijän palkkaa ja asemaa. Jos suomalainen ei suostu työskentelemään yhtä matalalla palkalla kuin esimerkiksi virolainen, ei suomalainen saa töitä, koska yritykselle on helppoa ja edullista tuoda maahan halpatyövoimaa. Yritykselle on kannattavampaa palkata halpatyövoimaa esimerkiksi entisistä itäblokin maista kuin maksaa suomalaiselle työehtosopimusten mukaista palkkaa. Halpatyövoimapolitiikka pakottaa suomalaisen laskemaan palkkojaan, mikäli hän ylipäätään tahtoo töitä. Elämiskustannukset ovat Suomessa paljon korkeammat kuin monessa muussa EU-maassa, joten halvemmalla palkalla työskentely ei ole kaikille edes teoriassa mahdollista. Halpatyövoimapolitiikka tarkoittaa suoraan myös kotimaisen työttömyyden kasvua.

Halpatyövoiman tuominen ulkomailta on ympäristönkin kannalta haitallista. Planeetan kannalta on sitä parempi, mitä vähemmän ihmiset matkustavat turhaan ja käyttävät polttoaineita esimerkiksi lentämiseen. Jos maassa on jo ihmisiä, jotka voivat tehdä tietyn työn, on ekologisesti mieletöntä tuoda ihmisiä tuhansien kilometrien päästä tekemään tämä sama työ vain sen takia, että yritys saisi nipistettyä palkkakuluistaan.

Huonomman palkan maksaminen ulkomaalaiselle samasta työstä on myös moraalisesti väärin. Laval-päätöksen seuraukset ja nykyinen halpatyövoimapolitiikka tarkoittavat käytännössä sitä, että virolaiselle voidaan maksaa suomalaista huonompaa palkkaa sen vuoksi, että hän on virolainen. Rasismi tarkoittaa etnisyydestä tai syntyperästä liittyvää syrjivää tai huonompaa kohtelua. Se, että kaksi ihmistä saavat samassa maassa samasta työstä täysin erilaista palkkaa sen vuoksi, että he ovat kotoisin eri maista, on rasismia sanan varsinaisessa merkityksessä. Halpatyövoimapolitiikassa on kyse valtiollisen ja ylikansallisen tason järjestelmällisestä etnisestä sorrosta. Onkin ymmärrettävä, että kun poliitikot puhuvat työvoimapulasta, he usein tarkoittavat halpatyövoimapulaa.

Laval-päätös on mitätöitävä ja Suomen on valtiona pyrittävä toimimaan määrätietoisesti halpatyövoimapolitiikkaa vastaan. Ammattiyhdistyksien ja muiden toimijoiden mahdollisuudet ajaa työntekijöiden etua on varmistettava, ja EU:n puuttuminen kansalaisten palkkoihin tai laillisiin protestointioikeuksiin on pidettävä aisoissa. Suomessa työskenteleville ihmisille on maksettava työehtosopimusten mukaista palkkaa riippumatta heidän etnisyydestään, syntyperästään tai kansalaisuudestaan. Sitä vaatii niin kansainvälinen oikeudenmukaisuus kuin suomalaistenkin etu.

Somalimaa ja pakolaisuus ulkopoliittisena kysymyksenä

2010-09-09T12:55:00.005+03:00

Somalimaa on Somalian pohjoisosissa oleva autonominen alue, joka on de facto valtio, mutta jolta puuttuu valtiollinen de jure -status. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että Somalimaata ei ole tunnustettu kansainvälisesti, mutta muuten se toimii kuin oikea valtio. Vaikka asia ei vaikuta suoraan merkittävältä kysymykseltä Suomelle, on se sekä periaatteellisesti että käytännöllisesti tärkeä. Periaatteellisesti kysymys koskee toimivien instituutioiden tukemista sekä ongelmien sekä niiden lähteiden todellista tunnustamista. Käytännöllisesti kysymys taas koskee Suomen sisäpolitiikkaa, sillä somalit ovat yksi suurimmista Suomeen tulevista humanitaarisen maahanmuuton ryhmistä.

Yksi Somalian periaatteellisesti merkittävimmistä ongelmista on, että Somalia on YK:n tunnustama valtio, mutta Somalimaa ei, vaikka Somalimaa täyttää toimivan valtion tunnuspiirteet huomattavasti paremmin kuin Somalia. Muuta Somaliaa on repinyt 20 vuotta kestänyt sisällissota, eikä siellä olla päästy minkäänlaiseen edes etäisesti rauhalliseen tilanteeseen länsimaiden jatkuvasta puuttumisesta huolimatta - tai juuri sen takia. Yhdysvaltalaisen Fund for Peace -järjestön ja Foreign Policy -lehden vuosittain kokoamassa valtioiden epäonnistumista mittaavassa Failed State Indexissä Somalia on ollut jatkuvasti kärkimaita, ja vuodesta 2008 asti listan ensimmäisenä. Somalimaan itsenäisyyden tunnustaminen on sen faktan konkreettista tunnustamista, että nykyinen Somalia ei ole toimiva valtio.

Somalimaa puolestaan on tunnustamista vaille itsenäinen, toimiva valtio. Sillä on epävirallisia diplomaattisuhteita useisiin merkittäviin ulkovaltoihin, kuten Ranskaan ja Britanniaan. Vaikka Somalimaata riivaa köyhyys, on se oloihinsa nähden rauhallinen paikka, eivätkä sitä vaivaa monet muun Somalian ongelmat, kuten merirosvous, sotilasjoukot tai ääri-islamismi. Somalimaan vuoden 2010 presidentinvaalit sujuivat rauhallisesti yksittäisistä tapauksista huolimatta, eikä vaalien reiluudesta tullut merkittäviä valituksia. Vaalien jälkeen vaalit hävinnyt istuva presidentti Dahir Riyale Kahin luovutti vallan oppositioehdokas Ahmed M. Mahamoud Silanyolle ja siirtyi rauhanomaisesti syrjään.

Jos Somalimaa tunnustettaisiin, vakiintuisi valtio ja sen demokraattinen kehitys entisestään. Valtion kansainvälinen tunnustaminen antaisi sille suvereenin valtion aseman ja sen tuomat mahdollisuudet pyrkiä rauhoittamaan Somalian tilannetta. Toisin kuin Somalia, Somalimaa voi myös toimia aidosti valtiona ja sillä on muuta Somaliaa paremmat edellytykset toteuttaa suvereenin valtion valtaa Somaliaan liittyvien kriisien ratkaisemisessa. Somalimaa on esimerkki, joka osoittaa, että Somalian tilanteen ei tarvitse olla jatkuva sisällissota, vaan rauha alueella on mahdollista. Valtioiden tulisi pyrkiä tukemaan toimivien hallintoratkaisujen rakentamista, eikä olla niiden tiellä. Rahallisen tuen sijasta Suomi ja muut länsimaat voisivat antaa tietoa ja konsultointia esimerkiksi toimivien koulutusjärjestelmien rakentamiseksi.

Sen lisäksi, että Somalimaalle annetaan mahdollisuus, voivat länsimaat auttaa Somalian tilannetta myös yksinkertaisesti lopettamalla sekaannuksen luomisen Somaliaan. American Universityn professorin ja Free Africa Foundationin puheenjohtaja George B. N. Ayittey on kritisoinut ulkovaltojen puuttumista Somalian kriisiin. Ayitteyn mukaan YK:n ja muiden ulkopuolisten tahojen puuttumiset ovat hyvistä tarkoitusperistään huolimatta olleet epäonnistuneita, ja afrikkalaisten tulisi saada ratkaista itse omat ongelmansa. Ayittey nostaa yhdeksi toimintaehdotukseksi lopettaa korruptoituneiden ja ihmisoikeuksia rikkovien hallitusten tukemisen, jota länsimaat ovat harrastaneet Somaliassakin. Esimerkiksi The Times uutisoi vuonna 2008 Britannian käyttävän miljoonia puntia ihmisoikeuksien rikkomisesta syytetyn vallan rahoittamiseen. Suomen tulisi käyttää ulkopoliittista vaikutusvaltaa saadakseen Britannian ja muiden ulkopuolisten lopettamaan sekaantumisensa Somalian asioihin ja nostaakseen epäkohdan kansainväliseen keskusteluun. Länsimaat eivät voi ratkaista Somalian sisäisiä asioita ulkoa päin.

Somalian kriisin ratkaiseminen on tietysti vain yksi askel. Laajempi ulkopoliittinen köyhyyden ja kurjuuden vastainen toimenpide Suomelta on antaa anteeksi osaltaan kaikkien kehitysmaiden velat ja pyrkiä kannustamaan muita maita toimimaan samalla tavalla. Vaikka ruoskilla tehty orjuus on vähenemässä, valtiollinen velkaorjuus elää ja voi hyvin. Velka on yksi maailman suurimmista ongelmista, ja monien kehitysmaiden kohdalla velka on muodostunut diktatuurien aikana, eikä otettua lainaa ole käytetty parantamaan maan kansalaisten asemaa. Velkojen anteeksiannossa on luonnollisesti edellytyksenä se, että velallisessa valtiossa pyritään aidosti kohti toimivaa kansanvaltaa. Velkojen anteeksianto auttaisi kehitysmaita itse rakentamaan toimivampaa ekonomiaa ja valtioita, eikä siihen liittyisi samankaltaista korruptioaltista puuttumista kuin kehitysapuun.

Pakolaisuus ei johdu Suomen sisäpoliittisista päätöksistä. Pakolaisuus johtuu kurjuudesta, köyhyydestä ja sodista ulkomailla. Pakolaisuus on ulkopoliittinen kysymys ja se tulee ratkaista ulkopolitiikan keinoin. Globaalista pakolaisuudesta ei tule tehdä sisäpoliittista ongelmaa, eikä sisäpoliitikalla voida auttaa kuin hyvin pientä murto-osaa pakolaisuuden uhreista, ja heitäkin vain välttävästi. Vaikka pakolaisuuteen joutuvan henkilön kannalta turvapaikan saaminen onkin hyvä asia, olisi hänen kannaltaan vielä parempi asia, jos hän ei koskaan joutuisikaan pakolaisuuteen. Niin pitkään kuin Suomi ja muut länsimaat eivät tunnusta tätä ja ennen kaikkea ala toimia sen mukaisesti, ei pakolaisuusongelma tule koskaan ratkeamaan, vaan ainoastaan pahenemaan.

Poliittinen muutos - muutos tietoisuudessa

2010-08-30T20:22:00.006+03:00

Minut valittiin viikonloppuna pidetyssä ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa Muutos 2011 ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Kiitän kaikkia luottamuksesta ja tuesta. Puheenjohtajana tärkeimmät teemani ovat suora demokratia, sananvapaus ja tietoyhteiskuntapolitiikka, vaikka Iltalehden toimittaja ehtikin painottaa vähän eri asioita. No, hän oli sen verran kohtelias puhelimessa, että ei se nyt haittaa, vaikka pistää vähän omiaan. Suotakoon taiteilijoille heille kuuluva vapaus.

Mitä islamiin ja maahanmuuttopolitiikkaan tulee, ovat nämä asiat eittämättä erittäin tärkeitä aiheita; erityisesti sen vuoksi, että ne kiinnostavat ihmisiä. Näistä asioista tulee kuitenkin ymmärtää muutamia olennaisia seikkoja. Islam itsessään ei ole poliittinen kysymys. Poliittinen kysymys on se, sallitaanko Suomessa ihmisten perustavanlaatuisimpien oikeuksien rajoittaminen uskonnon perusteella vai ei. Maahanmuutossa puolestaan on muistettava se, että nykyinen maahanmuuttopolitiikka ei ole ongelma, vaan se on oire ongelmasta. Todellinen ongelma on se, että valtiojärjestelmämme on pitkälti peräisin tsaarin ajalta, eivätkä ihmiset saa itse päättää omista asioistaan.

Luonnollisesti oireita on lievitettävä, mutta mikäli oireita aiheuttanutta ongelmaa ei ratkaista, silloin oireet tulevat vain uudistumaan erilaisessa muodossa. Tämä ilmiö on nähtävissä vastaavalla tavalla nykyisessä maahanmuuttopolitiikassa kuin suomettumisen aikana Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa. Ihmiset pelkäsivät puhumista, vaikka kyse oli vain ja ainoastaan yhdestä poliittisesta kysymyksestä muiden poliittisten kysymyksien joukossa. Mikäli mistä tahansa asiasta tehdään tabu tai sen käsittelemistä pelätään, silloin se on kuin hoitamatta jätetty haava, joka alkaa märkiä. Ja se on tyhmää se, koska haava voidaan hoitaa helposti, kun se on vielä haava, eikä kuolio.

Vastaavalla tavalla on pöljää, että maahanmuuttokysymyksestä on tullut niin suuri asia, vaikka koko juttu voitaisiin ratkaista hyvin yksinkertaisella poliittisella patenttiratkaisulla; järjestetään asiasta eduskuntaa sitova kansanäänestys. Mikäli näin tehdään, silloin varmistetaan, että asiassa toimitaan valtion kansalaisten tahdon mukaisesti, minkä jälkeen voidaankin siirtyä ratkaisemaan muita poliittisia kysymyksiä, kuten jäsenyyttä uudessa EU:ssa, velkaisten maiden lainoittamista, Somalimaan itsenäisyyden tunnustamista ja niin edelleen.

Koska ihmisillä on aivot, he osaavat ajatella. Nykyinen poliittinen järjestelmä ei ymmärrä tätä, vaan se kohtelee aikuisia ihmisiä kuin he olisivat kymmenenvuotiaita lobotomiapotilaita, joiden ruokavalio on koostunut viimeisen kuukauden ajan pelkästä elohopeasta. Tähän on luonnollisesti yksi sanomaton vastalause; Jos ihmiset olisivat yhtä typeriä kuin eliittivetoisen politiikan kannattajat (eli yleensä poliitikot) uskovat, silloin ihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon kauan sitten. Olento, joka ei pysty tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, ei pysy hengissä, vaan se kävelee junan alle tai hyppää vahingossa katolta.

Olennainen kysymys, johon kaikki politiikka liittyy, on nimenomaan ihmisten mahdollisuus päättää itse omasta elämästään. Islam, maahanmuutto, verotus, lainat, EU ja kaikki muut yksittäiset poliittiset yksityiskohdat ovat vain pisaroita meressä. Olennaista on se, kenellä on mahdollisuus vaikuttaa noihin asioihin ja missä määrin. Poliittinen vastakkainasettelu ei tapahdu "oikeiston" ja "vasemmiston" tai "porvarien" ja "duunarien" välillä. Poliittinen vastakkainasettelu on vastakkainasettelu kaikkien vallan ja harvojen vallan välillä.

Muutoksen puheenjohtajana näen koko puoluehankkeen/kansanliikkeen syvimmäksi olemukseksi ja tarkoitukseksi ihmisten herättelyn ymmärtämään, että valta kuuluu heille ja vain heille, eikä kukaan saa ottaa sitä heiltä pois. Vaikka poliitikot eivät sitä tiedäkään, ei politiikka ole mitään muuta kuin käsite, jolla ei ole minkäänlaista aitoa yhteyttä todelliseen, fyysiseen ja olemassaolevaan maailmaan. Politiikka on vain abstraktia käsitepeliä. Se on pelkästään ohut pinta. Jos tuota pintaa raaputtaa, sen alta ei paljastu mitään. Todellinen muutos ei ole poliittisen järjestelmän muutos, vaan muutos ihmisten tietoisuudessa. Kun ihmisten tapa jäsentää maailmaa muuttuu, silloin poliittinen järjestelmä seuraa väistämättä mukana, sillä se ei pysy hengissä ilman ihmisiä. Mikään määrä poliittista tai juridista valtaa ei ole yhtä mahtava kuin ihminen, joka on avannut silmänsä.

Muutos 2011:n tietoyhteiskuntamanifesti

2010-08-06T15:34:00.002+03:00

1. Tietoyhteiskunnan tulee ensisijaisesti olla kansalaisyhteiskunta

Tietoyhteiskuntaa tulee määrätietoisesti rakentaa kansalaisyhteiskunnaksi. Kansalaisten demokraattisten oikeuksien takaaminen sekä osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien toteutuminen ovat tietoyhteiskunnan ensisijaiset tavoitteet. Tietoyhteiskunnan kehitystä ei saa ohjata suppeiden piirien, kuten esimerkiksi muutamien yksittäisten kaupallisten tahojen, eduntavoittelu, vaan tietoyhteiskunnan on palveltava etupäässä kansalaisia. Tietoyhteiskunnan kehittämisessä on toimittava kansalaisten ehdoilla.

Suomi on ollut tietoyhteiskunnan edelläkävijä ja on myös varmistettava, että näin on jatkossakin. Tietoyhteiskunnan kehittymiselle ei tule luoda keinotekoisia hidasteita tai esteitä. Tietoyhteiskunta on lähtöisin ihmisistä itsestään ja se myös kuuluu ihmisille itselleen.

2. Perusoikeuksien ja -vapauksien on toteuduttava myös tietoverkoissa

Tietoverkot ovat nykyaikana yksi keskeisimmistä kansalaiskeskustelun areenoista. Tämän vuoksi kansalaisille on taattava tietoverkoissa samanlainen mielipiteen-, sanan- ja yhdistymisenvapaus kuin tietoverkkojen ulkopuolellakin. Tämän periaatteen tulee koskea myös tulevaisuudessa tietoverkkojen varaan syntyviä sosiaalisen median innovaatioita ja palveluja.

Uusi teknologia ja sen hyödyntäminen ei ole - eikä saa olla - tekosyy kansalaisten perustavanlaatuisten vapauksien kaventamiselle. Vastuukysymysten osalta tietoverkoissa on noudatettava Suomen tavallista oikeuskäytöntöä. Tietoverkossa esiintyvät väärinkäytökset ovat harvoja erikoistapauksia lukuun ottamatta huomioitu jo tavallisessa lainsäädännössämme, eivätkä ne näin ollen edellytä mitään erityistä, normaalista poikkeavaa tulkintaa. Perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat ehdottomasti myös Internetiin.

3. Vapaata tiedonkulkua tietoverkoissa ei saa rajoittaa sensuuri- tai estotoimin

Tietoverkot ovat keskeisiä tiedonkulun, osallistumisen ja vaikuttamisen kanavia. Vapaata tiedonkulkua tietoverkoissa ei tule rajoittaa viranomaisten, kaupallisten toimijoiden tai muiden vastaavien tahojen sensuuri- tai estotoimin. Suomen perustuslain sisältämää ehdotonta ennakkosensuurin kieltoa on noudatettava myös Internetissä. Ehdoton ennakkosensuurin kielto on Suomen kansalaisten perusoikeus.

Kokemukset ennakkosensuuritoiminnasta esimerkiksi Suomessa käyttöön otetun "lapsipornofiltteröinnin" osalta ovat osoittaneet sen käytännössä johtavan viranomaismielivaltaan. Sensuurilla ei ole onnistuttu vähentämään lapsipornoa Internetistä, mutta sitä on käytetty sensuroimaan laillisia mielipiteitä. Filtteröintilistan sisältö on salainen, eikä sille joutumisesta ilmoiteta listalle joutuneelle taholle. Listalle joutuneen on erittäin vaikeaa saada päätöstä puretuksi, koska asianmukaista valituskanavaa ei ole tarkasti määritelty.

Julkisuuteen vuotaneet otteet listan sisällöstä ovat puolestaan osoittaneet, että vain pieni osa filtteröinnin kohteista oikeasti sisältää lapsipornoa. Estolistaa on myös käytetty selvästi lain kirjaimen vastaisesti muun muassa ennakkosensuuriin kohdistuvan kritiikin vaientamiseen (ns. tapaus Matti Nikki). Poliittisessa keskustelussa on myös nostettu esiin mahdollisuus laajentaa estolistan käyttöä muun muassa nettipokerin ja tekijänoikeusrikkomusten kitkemiseksi. Tälläiset laajennukset kasvattaisivat väistämättä myös väärinkäytösten todennäköisyyttä.

4. Kansalaisia koskevien asiakirjojen tulee olla helposti saatavissa verkossa avoimessa sähköisessä muodossa

Kansalaisia koskevat asiakirjat, kuten viranomaisten mietinnöt, päätökset tai pöytäkirjat, tulee saattaa kansalaisten saataville sähköisesti. Viime vuosina kehitys on ollut tämän asian suhteen varsin myönteistä, mutta parantamisen varaa löytyy vielä, esimerkiksi käytettyjen tiedostomuotojen osalta. Julkisen vallan on siirryttävä käyttämään julkisia ja avoimia tiedostomuotoja, jotka eivät edellytä tietyn ohjelmisto- tai laitevalmistajan tuotteiden käyttöä. Tiedostot on voitava avata useimmilla ohjelmistoilla, myös ilmaisilla. Lisäksi viranomaisten on varmistettava toimivat ja helppokäyttöiset järjestelmät asiakirjojen löytämiseksi ja saattamiseksi kansalaisten tietoon.

5. Viranomaistehtäviä ei saa ulkoistaa kolmansille osapuolille myöskään tietoverkkojen osalta

Viranomaisten tehtäviin kuuluvia valvonta-, tutkinta- ja seuraamusmenettelyitä ei saa ulkoistaa tai ohjata verkko-operaattoreille tai muille kaupallisille toimijoille. Valtaa puuttua ihmisten olennaisiin vapauksiin ei saa yksityistää, eikä yksityisyrityksiä saa pakottaa rikosoikeudellisen vastuun uhalla tekemään viranomaisten tehtäviä viranomaisten puolesta.

Tällä hetkellä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin on valmistelun alla lainsäädäntöä, joka siirtää valvonta- ja toimenpidevelvoitteita tietoverkkojen käyttäjien ja verkossa liikkuvan sisällön osalta palveluntarjoajien ja verkko-operaattoreiden vastuulle. Esimerkkejä tästä ovat jo tietyissä maissa kaavailtu asiakkaan verkkoyhteyden katkaisu epäilyn perusteella, ja Suomessakin esitetty vaatimus palveluntarjoajan tai verkko-operaattorin asettamisesta vastuuseen heidän palveluissaan esiintyvästä sisällöstä.

Yksi keskeinen ongelma tässä lähestymistavassa on se, että toimenpiteen kohteeksi joutuneella asiakkaalla ei yleensä ole asianmukaista valitusmahdollisuutta. Ihmisoikeussopimuksiin kuuluvat vaatimukset eivät koske kaupallisia toimijoita vastaavalla tavalla kuin viranomaisia tai julkista valtaa.

Kaupallisilla toimijoilla ei myöskään usein ole varaa ottaa riskiä rikosoikeudellisesta vastuusta asiakkaidensa puolesta. Kaupalliselle toimijalle on tämän vuoksi taloudellisesti kannattavaa soveltaa sisältöön tiukempaa kontrollia ja sensurointia kuin lain mukaan olisi tarpeellista. Sen lisäksi, että menetelmät siirtävät kansalaisten oikeuksiin puuttuvaa valtaa viranomaistahoilta yksityisyrityksille, ne myös lietsovat itsesensuurin ilmapiiriä.

6. Kansalaisten demokraattiseen vaikuttamiseen liittyvien tietojärjestelmien suunnitteludokumentaation ja lähdekoodin tulee olla julkista

Demokratian toteutumisen edellyttämien toimintojen tulee olla kansalaisille ymmärrettäviä ja läpinäkyviä. Sähköisten äänestysjärjestelmien ja muiden kansalaisten demokraattista vaikuttamista koskevien järjestelmien suunniteludokumentaation ja lähdekoodin on oltava avointa ja julkista.

Mikäli kansalaisilla ei ole mahdollisuutta tarkastaa luotettavasti ja yksiselitteisesti, miten äänestys- ja vaalijärjestelmät toimivat, astutaan askel kohti poliittista mielivaltaa. Läpinäkyvyydestä ei voida tinkiä edes silloin, kun demokraattiseen vaikuttamiseen liittyviä järjestelmiä hankitaan yksityisiltä osapuolilta. Jos demokratiasta tehdään liikesalaisuus, sitä ei voida enää kutsua demokratiaksi.

7. Suomen valtion on pyrittävä estämään myös muita tahoja puuttumasta Suomen kansalaisten sähköisiin ihmisoikeuksiin ja toimittava aktiivisesti kansainvälisen oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi

Suomen valtion tehtävänä on suojella kansalaistensa oikeuksia ja pyrittävä omalta osaltaan varmistamaan myös ihmisoikeuksien globaali toteutuminen. Ympäri maailman kansainväliset ja ylikansalliset tahot ovat luomassa erilaisia järjestelmiä, jotka puuttuvat Suomen ja muiden valtioiden kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksiin. Suomen valtion on otettava vastuu kansalaistensa sähköisistä ihmisoikeuksista myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Ruotsissa on otettu käyttöön FRA-kuuntelujärjestelmä, jonka ansiosta Ruotsin armeijalla on oikeus tallettaa kaikki Ruotsin rajojen yli kulkeva sähköinen liikenne, vaikka kumpikaan, lähettäjä tai vastaanottaja, ei asuisi Ruotsissa. EU:n oikeus- ja sisäasioiden neuvosto puolestaan allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan se luovuttaa EU:n kansalaisten maksutietoja Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön terrorismin rahoituksen jäljittämisohjelma TFTP:lle. Tällaiset järjestelmät ja sopimukset antavat vieraille valtioille oikeuden puuttua Suomen kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksiin jopa Suomen valtion rajojen sisäpuolella vastoin Suomen kansalaisten hyväksyntää.

Järjestelmät ja sopimukset ovat uhka myös ihmisoikeuksien kansainväliselle toteutumiselle. Näitä järjestelmiä sekä niiden ilmentämää kehitystä tulee vastustaa määrätietoisesti sekä Suomen että ulkomaiden kansalaisten ihmisoikeuksien toteutumisen vuoksi.

Olen käytettävissä Muutos 2011 ry:n puheenjohtajavaaleissa

2010-07-25T20:58:00.004+03:00

Olen käytettävissä Muutos 2011 ry:n puheenjohtajaksi ja olen ehdolla asiaa koskevissa jäsenvaaleissa. Mikäli minut valitaan puheenjohtajaksi, pyrin korostamaan Muutoksen toiminnassa erityisesti seuraavia asioita ja pointteja:

- Suora demokratia on toimivaksi ja tehokkaaksi todettu poliittinen väline. Monet Suomen ongelmat johtuvat Suomen poliittisesta järjestelmästä, joka on perua Neuvostoliiton ajoilta, eikä nykyinen itsesensuurin ilmapiiri eroa olennaisesti suomettumisen ajasta. Ainoastaan Suomen kansalaiset voivat itse tietää, mikä on heidän etunsa mukaista. Poliitikot, virkamiehet tai media eivät voi sitä heidän puolestaan tehdä. Suora demokratia palauttaa vallan kansalaisten käsiin, mikä on välttämätöntä Suomen kansalaisten edun mahdollisimman laajamittaisen toteutumisen kannalta.

- Maahanmuuttopolitiikan merkitystä ei tarvitse vähätellä, jotta suoran demokratian merkitystä voi korostaa. Maahanmuuttopolitiikka liittyy olennaisesti kaikkiin muihin Muutoksen teemoihin. Se vaikuttaa välittömästi sananvapauteen, Suomen valtion resursseihin ja huonosti hoidettuna maahanmuuttopolitiikka aiheuttaa lieveilmiöinään kasvavaa ja raaistuvaa rikollisuutta. Suora demokratia puolestaan on väline, jolla maahanmuuttopolitiikka voidaan asettaa vastaamaan Suomen kansalaisten näkemystä siitä, millainen sen tulee olla.

- Islamin painoa politiikassa ei voi eikä pidä sivuuttaa. Lasten sukupuolielinten rituaaliset arpeuttamiset, monet jumalanpilkkaoikeudenkäynnit ja useat monikulttuurisuuteen liittyvät vaatimukset ovat sellaisia, joita perustellaan nimenomaan islamilla. Islamisaatio ei ole pelkkä uhkakuva tai harhaluulo, vaan tilastollinen fakta. Islaminuskoisten määrä kasvaa sekä absoluuttisesti että suhteellisesti yhä kiihtyvällä vauhdilla, ja Suomessa ollaan jo tavattu fundamentalistisimpia islamin tulkintoja. Monikulttuurisuuden käsittely ilman islamin käsittelyä merkitsee sitä, että asiasta ei hahmoteta sen koko kuvaa. Sekularismilla on kasvava merkitys modernissa maailmassa.

- Tietoyhteiskunta-asioilla on jatkuvasti kasvava merkitys politiikassa. Suuri osa erilaisista julkisen vallan toimittamista ihmisoikeusrikkomuksista kohdistuu suoraan sähköisiin ihmisoikeuksiin, mistä esimerkkinä Lex Nokia tai erilaiset Internetin ennakkosensuuria koskevat käytännöt. Internet on valtavan tärkeä väline demokratialle ja sen avulla median, poliitikkojen ja virkamiesten tiedotus-, valta- ja tietomonopolit voidaan murtaa. Internetiä on suojeltava, sillä se antaa valtaa suoraan kansalaisille ja se tekee ensimmäistä kertaa koko ihmiskunnan historiassa mahdolliseksi valtakuntien laajuisen ja välittömän kansalaiskeskustelun.

- Ihmisten henkilökohtainen vapaus on varmistettava. Ihmisoikeuksien pääasiallinen ja tärkein merkitys on suojata ihmisyksilöä julkisen vallan taholta tulevia puuttumisia vastaan. Ne eivät ole vain oikeuksia tehdä jotain, vaan ne ovat ennen kaikkea vapauksia, joihin julkisen vallan ei tule kajota. Ihmisoikeudet ovat välttämättömiä, jotta demokratia voi toteutua. Ihmis- ja perusoikeudet ovat kaikkien muiden yksilön oikeuksien sekä valtion velvollisuuksien perusta, ja ne ovat siten ensisijaisen tärkeitä.

Muutos 2011 ry:n puheenjohtaja valitaan noin kuukauden päästä järjestettävässä ylimääräisessä jäsenkokouksessa. Kokouksen paikka ja tarkempi aika ilmoitetaan myöhemmin.

"Maan tapa" on hanurista

2010-07-08T20:27:00.006+03:00

Timo Soini kirjoittaa Iltalehden blogissaan maan tavasta ja siitä, miten se koskee myös suomalaisia. Soinin kirjoitus käsittelee Italiassa sattunutta tapausta, jossa suomalaisnainen, eli suomalaissyntyinen Italian kansalainen Soile Lautsi anoi Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta tutkimaan, rikkovatko Italian koulujen seinällä olevat krusifiksit Italian allekirjoittamassa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa olevaa uskonnonvapauspykälää. Timo Soinin mielipide on, että kyseessä olevan Italian kansalaisen ei olisi tullut viedä kysymystä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, koska "maan tapa".

Oletetaan, että irlantilainen maailmanparantaja tulee Suomeen, elää täällä ja saa Suomen kansalaisuuden. Asuttuaan Suomessa muutaman vuoden hän on huomannut, että Suomessahan - perkele - poliitikot kähmivät itselleen etuja, tekevät lehmänkauppoja keskenään ja toimivat muutenkin moraalisesti vastuuttomasti. Voitaisiin itse asiassa jo perustellusti sanoa, että hyvä veli -järjestelmät ja poliitikkojen kusipäinen toiminta ovat Suomessa maan tapa, ja tuo maan tapa täyttää järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit! Tästä kettuuntuneena aina valpas irlantilaisemme päättää parantaa suomalaisten oloja ja valittaa kyseisestä maan tavan mukaisesta toiminnasta asiaankuuluville tahoille, kuten tuomioistuimille ja viranomaisille.

Tässä krusifiksiasiassa on kyse täysin samasta. Lautsin toiminta Italiassa meni pilkulleen Italian lakien mukaan. Nainen ei rikkonut mitään Italian lakia, vaan toimi tasan, kuten Italiassa pitää toimia, jos jokin yhteiskunnallinen asia närästää. Euroopan ihmisoikeussopimus on osa Italian lakia. Italia liittyi Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen juuri sen vuoksi, että Italian kansalaiset voivat tehdä tällaisia valituksia, kun kokevat sen tarpeelliseksi. Lautsi ei siis alkanut kovaan ääneen valittaa siitä, että suvivirsi loukkaa hänen kulttuuriaan tai että krusifiksit ovat rasisteja, vaan hän toimi, kuten sivistyneessä yhteiskunnassa toimitaan, ja käytti juuri tällaisia kysymyksiä varten tehtyjä yhteiskunnan omia oikeudellisia mekanismeja. Jos se ei ole ”maan tapaa”, että toimii yhteiskunnan lakien mukaisesti ja pyrkii muuttamaan yhteiskunnassa negatiiviksiksi kokemiaan asioita juuri sillä tavalla, kuten siinä yhteiskunnassa tuleekin lain ja yhteiskuntajärjestyksen mukaan tehdä, mikä sitten on?

Laki on pohjimmiltaan kodifioitua "maan tapaa". Se on kirjoitettu tekstiä, johon on koottu se, miten yhteiskunta toimii. Tietysti maan tavan voidaan ajatella menevän kirjoitettua lakia pidemmällekin ja siihen voidaan lukea esimerkiksi käyttäytyminen, kieli ja niin edelleen ja niin edelleen. Tässä vaiheessa kuitenkin aletaan kulkea epämääräisellä, täysin tulkinnanvaraisella ja subjektiivisella alueella, jossa "maan tapa" ei enää tarkoita juuri mitään. "Maan tavasta" tulee samanlainen käsite kuin "kylmästä" tai "kuumasta". Kokis voi olla kylmää, jos se on +4 astetta. Talvi voi olla lämmin, jos se on -4 astetta. Jollekin lämmin kesä on +15 astetta, toiselle +30 astetta. Koska "maan tapa" ei ole itsessään yksiselitteinen asia, sitä ei voida käyttää vaatimaan yksiselitteisiä asioita.

Toisaalta vaikka "maan tapa" olisi yksiselitteinen, se ei ole siitä huolimattakaan hyvä peruste, koska maan tapa voi olla perseestä. Vaikka Pohjois-Koreassa maan tapa on se, että väärinajattelijat ammutaan ja heidän perheensä pistetään leireille kuolemaan nälkään ja pakkotyöhön, on tästä huolimatta jokaisen ihmisen oikeus - ja jopa ihmisyyden tuoma velvollisuus - pyrkiä auttamaan pohjoiskorealaisia kanssaihmisiään ja vastustamaan pohjoiskorealaista "maan tapaa". Jos henkilö olisi Teräsmies, voisivat moraaliset syyt jopa velvoittaa pistämään koko Pohjois-Korean maan tavan palasiksi ja heittämään kaikki tätä maan tapaa toteuttavat henkilöt Lex Luthorin seuraksi vankilaan. Maan tapa ei ole etiikan ja moraalin yli menevä mahtikäsky, joka tarkoittaa, että vääryyksistä tulee vaieta.

Kaikki maan tapa, joka ei ole lakia, on mielipidekysymys, eikä se, että jokin on "maan tapa", tee siitä hyväksyttävää asiaa välttämättä edes tuon maan sisäpuolella. Jos ihmisiä aletaan vaatia toimimaan tietyllä tavalla ja perusteluna tälle käytetään "maan tapaa", silloin tulee pystyä myös tarkasti kertomaan, mikä tämä maan tapa on. Erityisen tärkeää tämä on, jos toiminta, jota pyritään kieltämään, on muuten täysin lain ja hyvien tapojen mukaista. "Maassa maan tavalla" on fraasi, joka on ehkä käyttökelpoinen arkipäiväisessä keskustelussa, mutta kaikesta politiikkaan ja oikeuteen liittyvästä keskustelusta se tulee heittää armotta jorpakkoon. Fraasin tilalle voi ottaa käyttöön yleismaailmallisemman, modernimman ja kattavamman ohjesäännön, jonka jokainen pystyy todennäköisesti allekirjoittamaan; "vältetään perseilyä". Maan tapa on hyvä perustelu päättömille vaatimuksille, koska se ei tarkoita yhtään mitään.

PS. Tässä kirjoituksessa ei ole kyse Timo Soinista. Tässä kirjoituksessa on kyse maan tavasta ja siitä, mitä maan tavalla tarkoitetaan.

Avioliitto on homojen hommaa

2010-07-06T21:55:00.005+03:00

Avioliitto on homojen hommaa. Kun sanon näin, tarkoitan, että avioliitossa ei ole mitään sellaista, mikä tekisi siitä ainoastaan miehen ja naisen välisen suhteen. Oletus avioliiton vastakkaisiin sukupuoliin kytkeytyvästä luonteesta on sekä käsitteellisesti, historiallisesti että kielellisesti virheellinen. Asiallahan ei olisi mitään väliä muuten, mutta koska tämä virhekäsitys on siirretty sellaisenaan Suomen lakiin, ei asia ole pelkästään yhdentekevä, vaan siitä tulee suorastaan haitallinen. Se, että Suomen avioliittolaki ei ole sukupuolisesti neutraali, aiheuttaa turhaa resurssien hukkaamista ja pahimmassa tapauksessa se heikentää radikaalisti lapsen oikeuksia.

Suomessa samaa sukupuolta olevien virallistettua suhdetta säädellään laissa rekisteröidyistä parisuhteista. Lain rekisteröidyistä parisuhteista 3 luvun pääsääntöjen mukaan rekisteröidyn parisuhteen oikeusvaikutukset vastaavat avioliiton oikeusvaikutuksia. Mikäli näin ei ole, kyse on ainoastaan pääsäännöstä tehdystä poikkeuksesta. Vastaavasti rekisteröityjä parisuhteita koskeva laki katsoo, että aviopuolisoa koskevia säännöksiä sovelletaan myös rekisteröidyn parisuhteen osapuoleen. Rekisteröity parisuhde vastaa siis olennaisilta osiltaan lain mukaan avioliittoa. Tästä huolimatta rekisteröityä parisuhdetta ja avioliittoa käsitellään eri laeissa, mikä on lainsäädännön kannalta haitallista.

Oikeuden kannalta yksinkertaisempi on parempaa. Mitä monimutkaisempaa oikeus on, sitä enemmän siitä seuraa lain tulkintaa ja soveltamista koskevia kysymyksiä sekä muita oikeudellisia ongelmia. Eli mitä monimutkaisempaa oikeus on, sitä enemmän sen käyttöön ja jo pelkkään olemassaoloon hukkuu resursseja. Jos samaa toisiaan vastaavaa asiaa säädellään kahdessa eri laissa, on tämä monimutkaisempaa ja sitä kautta järjestelmälle raskaampaa kuin jos asiaa säädeltäisiin vain yhdessä laissa. Koska rekisteröidyn parisuhteen on jo nykyisen Suomen lain mukaan tarkoitus vastata avioliittoa, ei ole mitään järkeä, että se erotellaan omaan lakiinsa. Kyse on suurin piirtein yhtä järkevästä asiasta kuin jos minä väittäisin olevani pasifisti ja sitten tempaisisinkin ensimmäistä vastaantulijaa turpaan, eli ei erityisen järkevää.

Sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustetaan ainakin kristittyjen puolelta siitä syystä, että kristityt olettavat käsitteen "avioliitto" liittyvän heidän uskontoonsa. Asia ei tietenkään ole ihan tälläkään tavalla, vaan avioliittoja on ollut olemassa kauan ennen kuin kristinusko syntyi. Avioliittoja on ollut konseptuaalisesti olemassa ainakin jo antiikin Rooman ajoista lähtien, ja sama koskee saman sukupuolen välisiä avioliittoja. Shippensburgin yliopiston tutkijan Allan Tulchin mukaan homojen välisestä avioliitosta Euroopassa löytyy todisteita ainakin 600 vuoden takaa. Tulchin tutkimustuloksien mukaan homoseksuaalisissa avioliitoissa ei ole mitään uutta, eivätkä ne olleet menneisyydessä samalla tavalla tabuja kuin nyt. Ensimmäiset historialliset maininnat saman sukupuolen välisistä avioliitoista ovat peräisin antiikin Roomasta, ja ainakin kahden antiikin Rooman keisarin tiedetään menneen naimisiin miehen kanssa.

Edes sana "avioliitto" ei perustu kristinuskoon, vaan sen etymologia juontaa juurensa germaanisesta sanasta "ava", joka tarkoittaa lakia, julkista tai muuta vastaavaa. Avioliitto sanana ei siis perustu kristinuskolle, vaan se on pelkästään kuvaus liiton julkisesta, laillisesta luonteesta. Avioliitto on lainmukainen, julkinen liitto. Myös Nykysuomen sanakirja määrittelee avioliiton tällä sukupuolesta ja uskonnosta riippumattomalla tavalla; "Avioliitto on määrämuodoin vahvistettu kahden ihmisen välisen yhteiselämän muoto." Avioliitto ei siis ole konseptina eikä sanana mitenkään yhteydessä kristinuskoon. Henkilö, joka vastustaa sukupuolineutraalia avioliittolakia perustuen kristinuskoon, vastustaa sukupuolineutraalia avioliittolakia sen vuoksi, että hän ei suostu käyttämään suomen kielen sanoja samalla tavalla kuin muut. Avioliitto käsitteenä on sukupuolineutraali, vähän kuten Prince.

Vaikka homojen adoptio-oikeus ei liitykään suoraan sukupuolineutraaliin avioliittolakiin, on sillä ainakin keskustelun tasolla selviä yhtenäiskohtia. Keskustelussa kuitenkin kuvitellaan, että koska termi on "adoptio-oikeus", sillä tarkoitetaan homoparien oikeutta. Tämä on kuitenkin väärin. Suomen lapsioikeus perustuu lapsen etuun. Se on kaiken lapsioikeuden perusta, ja periaate on tunnustettu myös YK:n tasolla yleissopimuksessa lapsen oikeuksista, jonka myös Suomi on allekirjoittanut. Lapsen etu johtavana periaatteena merkitsee sitä, että kaiken asiaan liittyvän virkamieskäytännön ja lainsäädännön on perustuttava lapsen etuun. Tämän vuoksi puhuttaessa adoptio-oikeudesta tulisi ymmärtää, että kyse ei ole oikeasti homo- tai lesboparien oikeudesta adoptoida, vaan lapsen oikeudesta saada vanhemmat sekä täydet oikeudet heitä kohtaan. Tämä Suomen lakiin sekä kansainvälisiin sopimuksiin perustuva lapsen etu toteutuu puutteellisesti Suomessa, ja yksi siihen vaikuttava asia on Suomen puutteellinen adoptiolainsäädäntö. Käytän esimerkkiä havainnollistaakseni, mitä tarkoitan.

Oletetaan, että lapsen vanhemmat ovat tuntemattomat ja hän on sen takia joutunut adoptoitavaksi. Oletetaan myös, että viranomaiset ovat pyrkineet hakemaan hänelle sopivaa kotia, mutta mitään kriteerejä täyttävää ei ole löytynyt. Sitten lapsen adoptiota hakeekin homopari, jonka molemmat osapuolet ovat menestyviä omilla aloillaan, vakavaraisia ja ilman minkäänlaisia esimerkiksi alkoholismiin tai mielenterveyteen liittyviä ongelmia. Tässä tilanteessa vaihtoehdot ovat siis lapselle se, että hän joutuu kasvamaan täysin ilman vanhempia, tai vaihtoehtoisesti se, että hän pääsee rakastavan perheen hoitoon ja kasvattamaksi. Sekä YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen että Suomen lapsioikeuden periaatteiden mukaan jälkimmäinen on lapselle parempi, sillä tällöin lapsi saa esimerkiksi perintäoikeuden vanhempia kohtaan, mitä hänellä ei muuten olisi lainkaan. Mikäli laki estää samaa sukupuolta olevilta ihmisiltä adoption, silloin lapsen oikeus ei toteudu lainsäädännössä, vaan päinvastoin lainsäädäntö nimenomaisesti on lapsen oikeuksien tiellä.

Koska ei ole olemassa tietynlaista "isää" tai tietynlaista "äitiä", vaan jokainen isä ja jokainen äiti on yksilö, ei oletus siitä, että lapsi tarvitsee välttämättä äidin ja isän, pidä sellaisenaan paikkaansa. Vaikka isä ja äiti ovatkin yleisesti tärkeitä, on lapsen hyvinvoinnin kannalta paljon merkittävämpää se, että lapsi saa hyvän ja rakastavan kodin. Annan tästä pari havainnollistavaa esimerkkiä. Psykiatrian erikoislääkäri Liisa Kemppaisen vuoden 2001 väitöskirjassa Kemppainen tekee huomion, että tyttöjen kohdalla ilman isää kasvaminen on kaikista merkittävin asia, josta voi ennustaa riskin syyllistyä rikoksiin. Kuitenkin vuonna 2010 julkaistu 25-vuotinen tutkimus osoittaa, että lesboäitien lapset sopeutuvat yhteiskuntaan heteroperheiden lapsia paremmin. Vaikka tulokset vaikuttavat ristiriitaisilta, niissä ei ole tarkemmin katsottuna mitään kummallista tai ristiriitaista, vaan ne itse asiassa tukevat samaa yhdenmukaista johtopäätöstä.

Nimittäin Kemppaisen tutkimuksessa ilman isää kasvaminen merkitsi lähinnä yksinhuoltajaäidin kasvattamaksi tulemista. Yksinhuoltajuus taas johtuu usein avioerosta tai muusta perheen rikkovasta tapahtumasta, eli perhe on kärsinyt tai kärsii edelleen, ja yksinhuoltajuus on seurausta tästä. Lesboäitejä koskevassa tutkimuksessa taas käsiteltiin pareja, joiden lapsi on saanut alkunsa keinohedelmöityksellä. Lapsi, joka saa alkunsa keinohedelmöityksellä, on käytännössä poikkeuksetta toivottu lapsi. Jos vanhemmat ovat toivoneet lasta, on todennäköistä, että lapsi myös saa hyvän kasvuympäristön. Heterovanhempien kasvattama lapsi tulee syrjäytymään todennäköisemmin kuin homovanhempien kasvattama lapsi, mikäli heterovanhemmilla on rikkinäinen perhe ja homovanhemmat ovat toivoneet lasta. Vaikka lapsen vanhempien seksuaalinen orientaatio varmasti vaikuttaa lapseen, on huomattavasti tätä merkittävämpää, millaisessa kodissa lapsi elää ja miten hänen vanhempansa suhtautuvat häneen ja koko perheeseen yleensä. Lapselle on parempi, että hän elää rakastavien samaa sukupuolta olevien vanhempien hoivissa kuin rikkinäisessä heterokodissa - ja päinvastoin.

Avioliitto suomen kielen sanana tai eurooppalaiseen kulttuuriin kuuluvana historiallisena instituutiona ei oleta mitenkään, että kyseessä olisi kahden eri sukupuolta olevan henkilön välinen liitto. Kyse on ainoastaan illuusiosta ja harhasta, joka johtuu siitä, että monet kristityt ovat erheellisesti luulleet avioliiton olevan kristinopin monopoli. Näin ei kuitenkaan ole, eikä ole koskaan ollutkaan. Homojen adoptio-oikeutta taas ei ole olemassa, vaan kysymys liittyy olennaisemmin kansainvälisissä sopimuksissa vahvistettuun lapsen oikeuteen saada itselleen vanhemmat. Lapselle on parempi, että hän on rakastettu kuin että hän on orpo. Nykyinen avioliittolaki ei ainoastaan unohda, että avioliito on miehen ja naisen välistä liittoa laajempi ja kristinuskoa vanhempi käsite, vaan se myös aiheuttaa lainsäädännöllisen ongelman, joka kohdistuu suoraan lapsiin ja joka voi pahimmassa tapauksessa riistää lapselta niitä oikeuksia, joihin lapsia koskevan lainsäädännön on tarkoitus perustua. Ja se on perseestä se.

Lopuksi hiukan suomalaista klassikkotaidetta jokaiselle, joka siitä nauttii, eli kaikille miehille.

Muutos 2011 on saanut kasaan 5000 kannattajakorttia

2010-06-05T12:16:00.003+03:00

Muutos 2011 on saanut kerättyä puolueeksi rekisteröitymiseen tarvittavat 5000 kannattajakortteja. Voitto on traditio ja voitto on ikuista. Tämän seurauksena ainakin Helsingin Sanomat ja Uusi Suomi ovat noteeranneet puoluehankkeen ja tehneet aiheesta uutisoinnin.

Kuitenkin molemmissa uutisoinneissa on tietysti puhuttu paskaa, mikä on täysin normaalia, sillä Suomessa toimittajien tehtävänä ei ole kertoa ja tiedottaa tapahtumista ja asioista objektiivisesti, jotta ihmiset voivat itse tehdä omat tulkintansa maailmasta ja sen tilasta. Suomessa toimittajien tehtävänä on pyrkiä ajamaan ennakolta valittuja poliittisia agendoja, joilla on hyvin vähän tekemistä objektiivisuuteen pyrkimisen kanssa. No, ehkä olen vähän turhan ankara toimittajille, mutta se ei poista sitä faktaa, että molempiin uutisointeihin on livahtanut hevonpaskaa, jolla on hyvin vähän (eli ei yhtään) tekemistä todellisuuden kanssa. Ajattelin tässä pikaisesti korjata pari väärinkäsitystä, koska nykyään Internetin aikakaudella toimittajilla ja poliitikoilla ei ole enää tiedonvälitysmonopolia, kuten vielä pari vuosikymmentä takaperin oli.

Väite 1: Muutos 2011 on Perussuomalaisista ironnut siipi.
Fakta: Muutos 2011 ei tietenkään ole ironnut perussuomalaisista. Muutoksen jäsenistö koostuu monien puolueiden entisistä kannattajista, ja sieltä löytyy esim. Kokoomuksen ja Vihreiden entisiä jäseniä, sekä tietysti myös muutamia Perussuomalaisia. Muutoksen puheenjohtaja Juha Mäki-Ketelä ei ole koskaan kuulunut Perussuomalaisiin, kuten ei suurin osa hallituksesta muutenkaan. Hallitus on ollut hyvin epäpoliittista suurimmaksi osaksi ennen Muutosta. Puheenjohtaja Juha Mäki-Ketelä on ollut menneisyydessä SDP:n kunnallisvaaliehdokkaana. Minä puolestani olen eronnut Perussuomalaisista, mutta minä en yksinään tee Perussuomalaisten mitään siipeä, vaikka olisihan se tietysti siistiä olla jokin mystinen poliittinen persumessias, joka itsekseen kontrolloi ihmismassoja.

Väite 2: Muutos 2011 pyrkii kilpailemaan Perussuomalaisten kanssa.
Fakta: Muutos pyrkii kilpailemaan Perussuomalaisten kanssa tasan yhtä paljon kuin Vihreiden, Kokoomuksen tai Kristillisdemokraattienkin kanssa. Muutos 2011 pyrkii herättelemään nukkuvia äänestäjiä. Lisäksi monet Muutoksen aktiiveista ja suuri osa hallituksen edustajista ovat olleet itse nukkuvia äänestäjiä, jotka ovat sitten päättäneet ryhtyä luomaan nukkuville äänestäjille mahdollisuutta äänestää.

Väite 3: Muutos 2011 on "maahanmuuttokriittisempi" kuin perussuomalaiset.
Fakta: Tämä väite on kaikista väitteistä typerin, mikä johtuu suoraan siitä, että toimittajat eivät osaa suomea. Sana "maahanmuuttokriittinen" tarkoittaa sitä, että on kriittinen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan. Kriittinen merkitsee puolestaan sitä, että havaitsee asiassa ongelmia ja erittelee niitä. Kriittisyys on aina ja poikkeuksetta välttämätöntä minkä tahansa asian parantamiseksi, koska kriittisyyteen liittyy ongelmien etsiminen. Ihminen, joka katsoo, että vakaviin rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat tulee voida karkottaa helpommin Suomesta on maahanmuuttokriittinen. Samoin maahanmuuttokriittinen on henkilö, joka katsoo, että isoäitejä ei pitäisi voida karkottaa Suomesta yhtä helposti kuin se nykyään on mahdollista. Maahanmuuttokriittisyys ei ole mikään skaala, jolla voi olla "vähemmän maahanmuuttokriittinen", "maahanmuuttokriittisempi" tai "maahanmuuttokriittisin". Maahanmuuttokriittisyys on vain ja ainoastaan sitä, että katsoo, että Suomen maahanmuuttopolitiikka ei ole täydellistä.

Väite 4: Muutoksen politiikka ei eroa Perussuomalaisten politiikasta.
Fakta: Väite on median itse itseään varten kehittämä olkiukko. Muutoksen politiikan perustana on sveitsiläistyyppinen suora demokratia. Mikään toinen puolue Suomessa ei aja edustuksellisen demokratian rinnalle ja sen ohi suoraa demokratiaa. Lisäksi Muutos ajaa sananvapautta, jonka suhteen Perussuomalaiset ei ole tehnyt juurikaan kannanottoja, ja se korostaa (oikeasti) vihreitä arvoja. Siinä missä persut ajaa selvästi sosiaalisia tulonsiirtoja, Muutos 2011 ottaa talouspolitiikassaan kantaa lähinnä byrokratian ja julkisen vallan leikkauksiin. Muutos korostaa jokaisen ehdokkaan mahdollisuutta itse ajaa haluamaansa talouspolitiikkaa. Koska Muutos 2011 ajaa suoraa demokratiaa, eli ihmisten kykyä ja mahdollisuuksia tehdä itse omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, ei puolue voi ottaa liian laajasti kantaa ihmisten puolesta, koska tällöin se tosiasiallisesti myös pyrkisi sanomaan, mitä mieltä ihmisten tulee olla. Tämä taas on vastoin kaikkia Muutoksen periaatteita siitä, että ihmisyksilö pystyy ja hänen tulee saada päättää omasta kohtalostaan ja omasta elämästään.

Ylipäätään se, että Muutosta yritetään virheellisesti ja valheellisesti sotkea jatkuvasti Perussuomalaisiin on hölmöä. Perussuomalaiset ja Muutos eivät tahdo tapella keskenään, mutta vallankäyttäjäpoliitikot ynnä media tahtoisivat tilanteen olevan toisin ja Persujen sekä Muutoksen kannattajien tappelevan keskenään. Valitettavasti tämä ei tule onnistumaan, sillä sekä Persujen että Muutoksen kannattajilla on keskimäärin yli 2 aivosolua, mikä tekee heidät immuuneiksi läpinäkyville puijausyrityksille. Persujen kannatuksen nousu ja Muutoksen kannattajakorttikeräyksen onnistuminen johtuvat siitä, että poliitikot vittuilevat kansalle tekemällä typeriä päätöksiä, joiden he itsekin tietävät olevan haitaksi ja vahingollista kansalaisille. Median ei tule yrittää sabotoida tätä normaalia demokratiaan kuuluvaa vastalausetta tietoisesti kusettamalla, sillä se ei yksinkertaisesti kuulu median tehtäviin. Totuudenmukaisuus kuitenkin kuuluu, joten suosittelen medialle ennakkoluulonappulan kääntämistä pienemmälle ja totuudenmukaisuuteen pyrkimistä isommalle.

Hyvä, Muutos 2011, ja kiitos kaikki kannattajakortteja keränneet ja kampanjaan osallistuneet!

Humanitaariseen maahanmuuttoon 80% naiskiintiö

2010-05-26T15:18:00.005+03:00

Suomella pienenä ja jatkuvasti enemmän ja enemmän velkaantuvana valtiona on rajalliset resurssit, ja maailman pakolaisongelma on näihin resursseihin verrattuna käytännössä rajaton. Tilanteesta johtuen Suomen tulee kohdentaa rajallisia resurssejaan mahdollisimman järkevällä ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Jos humanitaarisen maahanmuuton tarkoituksena on auttaa ihmisiä, on rajallisia resursseja järkevintä kohdistaa auttamaan heitä, jotka kärsivät eniten. Käytännössä kaikkialla maailmassa, missä on kurjuutta, eniten kärsivät naiset. Monesti tämä kärsimys on vieläpä miesten patriarkaalisten järjestelmien aiheuttamaa. Koska resurssit ovat äärimmäisen rajalliset verrattuna pakolaisten valtavaan määrään, on altruistisesti ajateltuna järkevintä kohdentaa resursseja heidän auttamiseensa, joiden kärsimys on suurinta. Tämän vuoksi kaikkeen humanitaariseen maahanmuuttoon ja ennen kaikkea pakolaisuuteen on asetettava sukupuolikiintiöt. Koska naisten tilanne on valtavasti huonompi kuin miesten, voi tämä kiintiö olla korkea. Ehdotan kaikelle Suomen humanitaariselle maahanmuutolle 80% naiskiintiötä.

Keskimääräinen nainen on keskimääräistä miestä fyysisesti haavoittuvampi, minkä vuoksi keskimääräisen naisen mahdollisuudet selvitä hirvittävissä oloissa ovat heikompia kuin keskimääräisellä miehellä. Myös lainsäädäntö sekä virkamieskäytännöt asettavat monissa maissa naiset ja miehet äärimmäisen epätasa-arvoiseen asemaan. Tämän kaiken vielä kruunaa se valtava määrä erilaisia epäinhimillisiä tekoja ja rikoksia, jotka kohdistuvat liki yksinomaan naisiin tai jotka kohdistuvat naisiin huomattavasti brutaalimmin kuin miehiin. Tällaisia ovat esimerkiksi raiskaukset, pakkoavioliitot ja sukupuolielinten uskonnollinen silpominen. Selventääkseni sitä, mitä tämä käytännössä merkitsee, käyn läpi muutamien niiden maiden tasa-arvotilannetta, joista tulee Suomeen suurimmat määrät humanitaarisia maahanmuuttajia. Pohjana katsaukselle toimivat Social Institution & Gender Indexin näitä maita koskevat raportit.

Somaliassa naisen oikeudet eivät nauti suurta arvostusta. Naisten sukupuolielinten silpominen on erittäin yleistä Somaliassa. Unicefin mukaan noin 95% Somalian naisista joutuu sukupuolielinten silvonnan kohteeksi. Vaikka Somaliassa onkin lakeja, jotka kieltävät raiskaamisen, näitä lakeja ei yleisesti implementoida. Kun somalinainen menee naimisiin, hänestä tulee klaaninsa ja miehensä omaisuutta. Somaliassa ei ole lainkaan lakia, joka kieltäisi miestä raiskaamasta vaimonsa. Somaliassa toimivien islamilaisten tuomioistuinten tiedetään tuominneen alaikäisiä naispuolisia raiskauksen uhreja kuolemaan kivittämällä, ja sama islamilainen laki pakottaa naiset monilla alueilla pukeutumaan islamilaiseen huntuun. Monet naiset käyttävät huntua raiskauksen pelosta.

Myös naapurivaltiomme Venäjä kunnostautuu polkemalla naisten oikeuksia. Perheväkivallasta Venäjällä ei ole tarkkoja tilastoja, mutta sen tiedetään olevan hyvin yleistä. Suuri määrä venäläisiä naisia joutuu miestensä tappamiksi, eivätkä poliisit yleisesti ota vastaan naisten miehiään vastaan tekemiä pahoinpitelyilmoituksia. Yhä kasvava määrä venäläisiä naisia joutuu kansainvälisen ihmiskaupan uhreiksi ja kaupatuksi prostituutioon Länsi-Eurooppaan, Israeliin ja itäiseen Aasiaan. Naisten perusoikeuksia, kuten oikeutta liikkua vapaasti ja vapautta valita vaatetuksensa, rajoitetaan Venäjän niillä alueilla kuten Kaukasus, jotka ovat pääasiallisesti islamilaisia.

Harva maa kuitenkaan pärjää kansainvälisessä vertailussa yhtä huonosti kuin Afghanistan. Järjestetyt avioliitot aikaisella iällä ovat Afghanistanissa yleisiä. Human Rights Watchin arvioiden mukaan 57% afghanilaisistytöistä ovat naimisissa alle 16-vuotiaana. Väkivaltaa naisia kohtaan suvaitaan ja sitä harjoitetaan laajasti. Viranomaiset tutkivat harvoin naisiin kohdistuvia pahoinpitelyjä, murhia tai raiskauksia. Jos nainen tekee raiskausilmoituksen, hän voi joutua vankilaan ja syytetyksi zina-rikoksesta, eli seksuaalisten suhteiden harjoittamisesta avioliiton ulkopuolella. Naisten oikeus omaisuuteen vaihtelee riippuen siitä, sääteleekö sitä islamilainen laki vai tapaoikeus, mutta se on aina heikompi kuin miehen vastaava oikeus. Islamilaisen lain mukaan nainen voi periä, mutta hänen osuutensa on aina vähemmän kuin miehen. Tapaoikeuden mukaan nainen ei edes voi periä. SIGIn sukupuolista yhdenvertaisuutta mittaavan ranking-listan mukaan Afghanistanissa on ei-OECD-maista maailman toiseksi huonoin tasa-arvotilanne.

Kuten Afghanistanissa, myös Irakissa noudatetaan jo perustuslaista lähtien islamilaista lakia, ja kuten Afghanistanissa, myös Irakissa naisten oikeus omaisuuteen on islamilaisen lain rajoittama. Vaikka laillinen naimisiinmenoikä on Irakissa 18 vuotta, voi tyttö mennä naimisiin huoltajiensa luvalla jo 15-vuotiaana. Aikaisia avioliittoja tapahtuu varsinkin maaseudulla, ja ne ovat yleensä lapsen vanhempien järjestämiä. Vuonna 2004 YK arvioi, että 21 prosenttia 15-19-vuotiaista tytöistä joko oli naimisissa tai oli ollut naimisissa. Naisten fyysisen koskemattomuuden suojelu on Irakissa heikkoa. Naisiin kohdistuva väkivalta on ollut nousussa viime vuosina. Naiset ovat olleet erityisen haavoittuvaisia sotilaallisten konfliktien aikana, ja monet naiset ovat joutuneet fyysisen ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi. Irakissa noudatettava islamilainen laki ei tunnista avioliitossa tapahtuvia raiskauksia. SIGIn ranking-listalla Irak on sijalla 93/101.

Vaikka siitä ei olekaan epäselvyyksiä, etteikö naisten asema olisi huonompi kuin miesten, on sukupuolikiintiöissä aina myös ongelmansa. Jos jollekin ryhmälle annetaan jotain etua, mitä toiselle ryhmälle ei anneta, on kyse syrjinnästä. Nykyään käytetään myös termiä "positiivinen syrjintä" tai "positiivinen erityiskohtelu", mikä on luonnollisesti yhtä typerää kuin puhua "positiivisesta pahoinpitelystä" tai "positiivisesta sukupuoliyhteyteen pakottamisesta". Kaikki syrjintä on aina negatiivista, väitettiin sitä positiiviseksi tai ei. Tämän vuoksi myös humanitaarisen maahanmuuton sukupuolikiintiöissä on otettava huomioon se, että samoin kuin työpaikkojen sukupuolikiintiöt, myös maahanmuuton sukupuolikiintiössä olisi autenttisesti kyse yhden ryhmän asettamisesta toista ryhmää parempaan asemaan. Asia ei muutu, vaikka sitä kuinka yritettäisiin valkopestä puhumalla uuskielisestä "positiivisesta syrjinnästä". Tästä huolimatta humanitaarisen maahanmuuton sukupuolikiintiö olisi moraalisesti huomattavasti vähemmän kyseenalainen asia kuin esimerkiksi työpaikkojen tai virkojen sukupuolikiintiöt.

Päinvastoin kuin työllistyminen, pakolaisuus ei riipu omista ansioista. Ihminen voi joutua henkilökohtaisiin ominaisuuksiin perustuvan vainon kohteeksi täysin riippumatta teoistaan. Työpaikkaa ei kuitenkaan (yleensä) voi saada kuin osoittamalla olevansa henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan muita hakijoita paremmin soveltuva tiettyyn työhön. Sukupuolikiintiöt työpaikoilla merkitsevät sitä, että esimerkiksi mies voi päästä tiettyyn työpaikkaan naista helpommin puhtaasti siksi, että hän on mies, vaikka nainen sopisikin työpaikkaan ominaisuuksiltaan paremmin ja olisi miestä parempi tekemään työtä. Pakolaisuus ja siihen johtava tahdonvastainen siirtyminen toiseen maahan ei kuitenkaan ole positiivinen ja tavoittelemisen arvoinen asia, vaan ainoastaan tilanteesta johtuva välttämättömyys. Tästä tilanteesta pyritään aktiivisesti pois, eikä siihen liity samankaltaista yksilöiden välistä kilpailua kuin työnhakemiseen. Kyse on lähinnä kansainvälisistä sopimuksista johtuvasta heikommassa asemassa olevien vapaaehtoisesta auttamisesta rajallisten resurssien puitteissa.

Jotta pakolaisongelman koosta ja resurssien kohdentamisen tarpeellisuudesta voisi saada jotain kuvaa, on käsitettävä, miten valtavasta asiasta on kyse. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n vuoden 2008 pakolaistrendejä koskevan katsauksen mukaan vuonna 2008 maailmassa oli noin 42 miljoonaa ihmistä, jotka olivat joutuneet omasta tahdostaan riippumattomista syistä jättämään kotinsa. Näistä 15,2 miljoonaa olivat YK:n laatimien kansainvälisten sopimuksien mukaisia pakolaisia ja 0,8 miljoonaa puolestaan turvapaikanhakijoita, jolla tarkoitetaan YK:n katsauksessa YK:n sopimuksien mukaisia pakolaisia, joiden hakemusten käsittely on kesken. Kansainvälisten sopimuksien mukainen pakolainen tarkoittaa ihmistä, johon kohdistuu todistettavasti vaino henkilökohtaisten ominaisuuksien vuoksi. UNHCR:n tilastot eivät ota huomioon niitä pakkosiirrettyjä henkilöitä, jotka eivät kuulu UNHCR:n mandaatin alle. Näihin lukeutuvat muun muassa 4,7 miljoonaa palestiinalaista pakolaista, jotka kuuluvat UNRWA:n mandaatin alaisuuteen, sekä kaikki turvapaikanhakijat, jotka eivät YK:n mukaan ansaitse pakolaisstatusta, vaan jotka hakevat turvapaikkaa muista syistä. Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten määrä on myös kasvanut tasaisesti jatkuvasti.

Kokoomuksen maahanmuuttoraportin mukaan pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnan kustannukset ovat sijoituspaikasta riippuen yhtä turvapaikanhakijaa kohti noin 5 000-66 300 euroa per vuosi. Todelliset kustannukset ovat kuitenkin tätä suuremmat, koska pelkään asumiseen lasketaan mukaan sosiaaliturva, tulkkauspalvelut, oikeudelliset kustannukset, poliisien ja muiden virkamiesten kulut ja niin edelleen ja niin edelleen. Kuitenkin jo pelkillä majoituskustannuksilla voidaan saada kuvaa siitä, miten suuri maailman pakolaisongelma on verrattuna Suomen resursseihin. Oletetaan Kokoomuksen arvioiden pohjalta, että yksi turvapaikka kustantaa keskimäärin noin 30 000 euroa. Jotta kaikki maailman 16 miljoonaa kansainvälisten sopimuksien mukaista pakolaista voitaisiin majoittaa, tarvittaisiin arviolta 480 000 000 000 euroa, eli 480 miljardia. Suomen valtion budjetti oli vuodelle 2009 noin 45,9 miljardia. Tarvittaisiin siis yli kymmenen Suomen budjettia, että kaikki pakolaiset voitaisiin edes majoittaa. Luku nousee moninkertaiseksi, jos mukaan lasketaan ne turvapaikanhakijat, jotka eivät ole pakolaisia, eikä luku puhu vielä mitään kokonaiskustannuksista.

On yksiselitteisen selvää, että naisten asema on huonompi kuin miesten ja erityisesti niissä maissa, joista Suomeen kohdistuu suurin määrä humanitaarista maahanmuuttoa. Tämän lisäksi yksiselitteisen selvää on myös se, että Suomen valtiolla ei ole edes teoriassa mahdollisuuksia auttaa kuin murto-osaa pakolaisista ja turvapaikanhakijoista. Jos humanitaarisen maahanmuuton tarkoituksena on auttaa ihmisiä, on se myös kohdistettava niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat eniten apua. Sukupuolikiintiöitä käytetään useissa sellaisissakin asioissa, joissa siitä seuraa yhdenvertaisuusongelmia. Humanitaarisessa maahanmuutossa noita tasavertaisuuden ongelmia ei ole lähellekään samalla tavalla, mutta sukupuolikiintiöstä on valtavasti hyötyä naisten aseman parantamiseksi. Ei ole mitään syytä olla ottamatta sukupuolikiintiötä käyttöön humanitaarisessa maahanmuutossa.

Ylioppilaskuntien pakkojäsenyys on Saatanasta

2010-05-19T14:15:00.008+03:00

Verkkouutiset kertovat, että Helsingin yliopiston ylioppilaskunta paheksuu kerjäämisen kieltämistä lailla. HYYn mielestä kerjäämisen kieltämisen perusteleminen kaupunkiviihtyvyyden parantamisella on kyseenalaista. HYYn mielestä kerjääminen ei ole turvallisuusuhka, eikä sen ihmisissä aiheuttama kiusaantuminen ole riittävä syy kriminalisointiin. Sinällään ihan järkeviä huomioita HYYltä.

Nykypäivän kieltoihin, sensuuriin ja rajoituksiin painottuneessa Suomessa kaikkiin yksilön vapauksiin puuttuviin säännöksiin on järkevää suhtautua jo lähtökohtaisesti kriittisesti ja miettiä tarkkaan, onko rajoitus välttämätön vai ei. Esimerkiksi tässä kerjäläisten tapauksessa kerjäämiskielto ei puutu millään tavalla itse ongelmaan, vaan ainoastaan oireisiin. Kerjääminen ilmiönä liittyy kaupunkien viihtyvyyttä olennaisemmin Euroopan unionin järjestelmiin ja kysymykseen siitä, olisiko EU:n koskaan edes pitänyt laajentua köyhiin, EU:n jäsenvaatimukset hädintuskin täyttäviin maihin, kuten Romania. Kerjäämisen kieltämisessä kyse ei ole muusta kuin ongelman lakaisemisesta maton alle; Poissa silmistä, poissa mielestä.

HYYn kannanotossa olennaista on kuitenkin kysyä sitä, että miksi helvetissä Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ylipäätään ottaa tähän asiaan mitään kantaa. Ylioppilaskunta on yliopisto-opiskelijoiden edunvalvontajärjestö, ei yleispoliittinen yhdistys. Helsingin yliopiston ylioppilaiden etujen valvomiseen puolestaan ei kuulu millään tavalla se, että oppilaskunnan hallitus esittää etujärjestön suulla omia poliittisia mielipiteitään, joita lähellekään kaikki Helsingin yliopiston oppilaat eivät jaa. Tämä on erityisen tärkeä huomio sen vuoksi, että ylioppilaskuntien jäsenyys on pakkojäsenyys, toisin kuin oikeasti poliittisten ja aatteellisten yhdistysten. Jos tahtoo opiskella yliopistossa, ei ylioppilaskunnasta voi käytännössä erota ja sen toimintaa on pakko tukea rahallisesti. Kysymys liittyy välittömästi perus- ja ihmisoikeuksiin.

Suomen perustuslain 13§:n mukaan jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Tämä merkitsee sitä, että yhdistysten jäsenyyden tulee lähtökohtaisesti perustua vapaaehtoisuuteen, eli ihmisen perustavanlaatuisiin oikeuksiin kuuluu oikeus olla kuulumatta yhdistyksiin. Kuitenkin yliopistolain 46§:n mukaan kaikki yliopiston opiskelijat, jotka on otettu opiskelijoiksi alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin, kuuluvat ylioppilaskuntaan. Yliopistolaki ja pakkojäsenyys ylioppilaskunnassa ovat vastoin perustuslain takaamaa yhdistymisvapautta. Tämä on mahdollista siksi, että julkisoikeudellisten yhdistysten osalta automaattijäsenyyttä on pidetty mahdollisena edellyttäen, että laissa selvästi ilmaistaan tällaisten yhdistysten julkiset tehtävät. Jos yhdistykseen on pakko kuulua, on perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta olennaista, että yhdistys myös toimii vain ja ainoastaan sille kuuluvalla alueella.

Yliopistolain mukaan ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Ylioppilaskunnan tehtävänä on osallistua laissa säädetyn yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. Lisäksi ylioppilaskunnan erityisenä tehtävänä on nimetä opiskelijoiden edustajat tiettyihin yliopiston toimielimiin, yliopiston opintotukilautakuntaan sekä tarvittaessa osallistua laissa säädettyjen opiskelijain perusterveydenhuoltoa koskevien tehtävien toteuttamiseen. Yliopistolaki kertoo hyvin selkeästi, mitkä ovat ylioppilaskunnan tehtävät.

Missään kohdassa lakia ei sanota, että ylippilaskunnan tehtäviin kuuluu ajaa tiettyjä hallituksen jäsentensä poliittisia näkemyksiä asioista, joilla ei ole minkäänlaista tekemistä tieteellisen tutkimuksen, opiskelijoiden hyvinvoinnin tai minkään muunkaan yliopistoon tai opiskeluun liittyvän asian kanssa. Se, tuleeko kerjäämisen olla laillista vai laitonta, ei kuulu millään tavalla ylioppilaskunnalle, koska kyse on asiasta, jolla ei ole pienintäkään yhteyttä ylioppilaskunnan tarkoitukseen tai yhteenkään sen tehtävään. Tämä on äärimmäisen tärkeää sen vuoksi, että antaessaan lausuntoja, ylioppilaskunta antaa nämä lausunnot kaikkien jäsentensä nimissä. Eli kun ylioppilaskunta astuu tonttinsa ulkopuolelle ja ottaa kantaa asioihin, jotka eivät sille kuulu, se tekee tämän edustaen kaikkia jäseniään ja käyttäen koko jäsenistönsä arvovaltaa.

Ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden vuoksi on moraalisesti kieroutunutta, että ylioppilaskunta esittää mielipiteitä asioista, jotka eivät sille kuulu, ja joista sen jäsenistöllä ei ole minkäänlaista yksimielisyyttä. Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys merkitsee sitä, että jokaisen yliopisto-opiskelijan on pakko tukea ylioppilaskuntaa riippumatta siitä, miten ylioppilaskunta toimii. Pakkojäsenyyden kannalta ei ole mitään väliä, miten paljon ristiriidassa ylioppilaskunnan ajama politiikka on opiskelijan poliittisten mielipiteiden kanssa. Vaikka ylioppilaskunta antaisi kannanoton, jonka mukaan kaikki juutalaiset tulee ajaa ulos Suomesta, olisi juutalaisen opiskelijan pakko tukea heidän toimintaansa jopa rahallisesti, mikäli hän tahtoo ylipäätään opiskella yliopistossa. Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys merkitsee sitä, että ylioppilaskunnan hallitus voi esittää mitä mielipiteitä tahansa ja jokaisen opiskelijan on pakko yksinkertaisesti niellä nämä mielipiteet ilman mahdollisuutta erota yhdistyksestä ja lakata tukemasta sitä.

Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys on perusteltu siksi, että ylioppilaskunnalla on tietty, rajattu tehtävä yliopistomaailmassa. Tämän rajatun tehtävän tarkoituksena on varmistaa esimerkiksi se, että ylioppilaskunta käyttää sille pakosta luovutettuja resursseja valvoakseen jäsentensä etuja, eikä puuhaillakseen sille kuulumattomia. Kun ylioppilaskunta ylittää sille laissa ja sen omissa säännöissä ilmoitetun tehtäväpiirin, se murentaa koko pakkojäsenyyden oikeutuksen. Ylittäessään tehtäväpiirinsä ylioppilaskunta käyttää pakolla keräämiään resursseja väärin ja tehtävänsä vastaisesti. Ylioppilaskunta ei ole poliittinen järjestö, eikä sen tehtävänä ole ajaa minkäänlaista tiettyä politiikkaa, olivat sen hallituksen jäsenet mitä mieltä tahansa. Ylioppilaskunta on ylioppilaiden etujärjestö ja sen tehtävänä on vain ja ainoastaan ajaa jäsentensä etuja. Kun ylioppilaskunta toimii poliittisena järjestönä, se menettää ainoan oikeutuksensa pakkojäsenyydelle.

Monikulttuurisuus - apartheidia ja etnistä suunnittelua

2010-05-12T12:59:00.005+03:00

Monikulttuurisuus on yksi eniten väärin ymmärretyistä käsitteistä, mitä politiikassa käytetään. Tämä johtuu hyvin suurelta osalta siitä, että monikulttuurisuus käsitteenä ei ole mitenkään yksiselitteinen, eikä sitä kovin usein pyritä määrittelemään missään. Tästä huolimatta monikulttuurisuus on yksi ajavista motiiveista monen Suomessa toteutettavan poliittisen hankkeen takana. Kun politiikkaa ja lainsäädäntöä toteutetaan epämääräisten termien pohjalta, avautuu ovi viranomaisten ja poliitikkojen mielivallalle. Tämän vuoksi käsitteiden kanssa tulee olla tarkkana, ja niihin on hyvä perehtyä.

Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporen sekä monikulttuurisuuteen perehtyneiden tutkijoiden Anna Rastas, Laura Huttunen sekä Olli Löytty toimittaman teoksen Suomalainen vieraskirja: kuinka käsitellä monikulttuurisuutta mukaan monikulttuurisuudella voidaan tarkoittaa hyvin erilaisia asioita. Monikulttuurisuuskeskustelun kannalta onkin olennaista ymmärtää se, että sanalla ei ole yhtä merkitystä, vaan sanan merkityssisältö muuttuu sen mukaan, kuka sitä käyttää ja missä yhteydessä sitä käytetään. Puhuttaessa monikultturismista ideologiana ja puhuttaessa monikulttuurista demografian tosiasiallisena kuvaajana tarkoitetaan täysin eri asioita, joilla on pinnallisista samankaltaisuuksistaan huolimatta hyvin vähän tekemistä keskenään.

Poliittisen keskustelun kannalta olennaisinta on luonnollisesti monikulttuurisuus sen poliittisessa merkityksessä. Kun poliitikot puhuvat monikulttuurisuudesta, he tarkoittavat useimmiten monikulttuurisuutta nimenomaan poliittisena järjestelmänä. Cupore sekä tutkijat Rastas, Huttunen ja Löytty kuvaavat tätä poliittiseen toimintaan ja päätöksiin liittyvä monikulttuurisuutta seuraavalla tavalla; "Poliittisena käytäntönä monikulttuurisuus tarkoittaa sellaisia poliittisia linjauksia, lainsäädäntöä ja muita toimenpiteitä, jotka tuottavat ja ylläpitävät yhteiskuntaan toisistaan suhteellisen erillisia etnisiä ja/tai kulttuurisia yhteisöjä. Tällaista politiikkaa harjoittivat Euroopan maista 1980- ja 1990-luvulla Ruotsi, Britannia ja Alankomaat, kukin omalla tavallaan." Tästä eteenpäin puhuttaessa monikulttuurisuudesta tarkoitetaan monikulttuurisuutta nimenomaan tässä termin poliittisessa merkityksessä.

Luonnontilassa etnisyydet ja kulttuurit sekoittuvat keskenään

Monikulttuurisuuteen poliittisena käytäntönä, eli poliittiseen monikulttuurisuuteen, liittyy siis lainsäädäntö, eli pakkovalta, sekä erilaiset toimenpiteet, joiden tarkoituksena on sekä luoda että ylläpitää erilaisia vähemmistöryhmiä ja yhteiskunnan eri ryhmien välistä eriytymistä toisistaan. Kaikki pakkokeinoilla sekä poliittisilla käytännöillä aikaiseksi saadut asiat ovat enemmän tai vähemmän epäluonnollisia, sillä ne eivät tapahdu "luonnontilassa", vaan ihmisten luomien sääntöjen ja julkisen vallan väkivaltamonopolin asettamien pakotteiden puitteissa. Määritelmällisesti monikulttuurisuus poliittisena käytäntönä merkitsee siis julkisen vallan puuttumista ihmisten ja kulttuurien luonnolliseen sekoittumiseen ja kanssakäymiseen.

Luonnontilassa kulttuurit omaksuvat toisiltaan tapoja, käytäntöjä ja ominaisuuksia. Kulttuurit sekoittuvat, kehittyvät ja muuttavat muotoaan. Kulttuuri ei ole absoluuttinen ja ikuisesti samana pysyvä monoliitti, vaan jatkuvassa muutoksen tilassa elävä kimppu ihmisten muodostamia sosiaalisia suhteita ja käsitteitä. Kulttuurit elävät jatkuvasti, ja suuri osa tästä kulttuurien välisestä elämästä johtuu siitä, että kulttuurit sekoittuvat keskenään. Itse asiassa käsitteenä kulttuuri on niin epämääräinen, että sille ei löydy selvää vastaavuutta luonnollisesta, todellisuudessa olemassaolevasta luonnosta. On mahdotonta sanoa, milloin yksi kulttuuri loppuu ja toinen kulttuuri alkaa.

Myös etnisyys on vastaava käsite kuin kulttuuri. Luonnossa on mahdotonta löytyy tarkkoja vastaavuuksia teoreettisten etnisyyksien sekä todellisuudessa elävien ihmisten välille. Tämän vuoksi etnisyydessä on kyse parhaimmillaankin ainoastaan karkeista arvioista ja hyödyllisestä käsitteestä akateemista pohdiskelua varten. Ihmiskunta on koko historiansa ajan sekoittunut ja ollut vuorovaikutuksessa keskenään. Valtioiden, heimojen tai ryhmien väliset rajat eivät ole estäneet tätä, sillä evoluution kannalta on hyödyllistä, että erilaisia geneettisiä kokoonpanoja yhdistellään toisiin geneettisiin kokoonpanoihin. Evoluution kannalta on siis hyödyllistä, että erilaiset etniset ryhmät sekoittuvat keskenään ja niiden välillä on luonnollista geneettisen materiaalin vaihtuvuutta.

Kulttuureilla että etnisillä ryhmillä on siis luonnontilassa tapana sekoittua keskenään. Kulttuurien kohdalla tämä johtuu siitä, että ihmiset ovat rationaalisia eläimiä, ja jos he huomaavat jonkin positiivisen piirteen toisessa kulttuurissa, he ovat mielellään omaksumassa sen myös omaan kulttuuriinsa. Esimerkkinä tästä suomalainen kulttuuri, joka on omaksunut muun muassa perunan käytön ruokalajina huomattuaan perunan olevan kätevä, jopa näin pohjoisessa suhteellisen hyvin kasvava ravintokasvi. Etnisten ryhmien kohdalla tämä taas johtuu suoraan biologiasta sekä evoluution tarpeesta saada yhä uusia ja uusia erilaisia geneettisiä yhdistelmiä sopeutumisen ja eloonjäännin laboratorioon. Monikulttuurisuus on vastoin ihmisryhmien ja kulttuurien luonnollista kehitystä.

Apartheid ja monikulttuurisuus ovat käytännössä samanlaisia

Poliittiseen monikulttuurisuuteen liittyvän etnisten ryhmien ja kulttuurien keinotekoisesti erillään pitämisen vuoksi monikulttuurisuus on läheistä sukua toiselle jo kertaalleen epäonnistuneelle kokeilulle; nimittäin Etelä-Afrikan apartheidille. Kuten poliittiseen monikulttuurisuuteen, myös apartheidiin kuului valtion pyrkimys pitää eri ryhmät toisistaan keinotekoisesti erillään lainsäädännön ja poliittisten käytäntöjen avulla. Olennaisin ero apartheidin ja monikulttuurisuuden välillä on motiiveissa. Apartheidissa keinotekoisen erottelun tarkoituksena oli ylläpitää rodullisia ryhmiä toisistaan erillisinä, siinä missä monikulttuurisuuden tarkoituksena on ylläpitää etnisiä ja kulttuurisia ryhmiä toisistaan erillisinä. Monikulttuurisuuden ja apartheidin seuraukset ovat kuitenkin hyvin samankaltaisia.

Ylläoleva kuva esittää kylttiä eteläafrikkalaiselta uimarannalta, joka oli varattu ainoastaan valkoisen väestön käyttöön. Moderni länsimainen ihminen tuntee tällaisia käytäntöjä kohtaan lähinnä vastenmielisyyttä johtuen siitä, miten vieras asia rodullinen erittely on länsimaisille ihmisoikeuksien ja liberaalin demokratian arvoille. Kuitenkin tätä samaa asiaa toteutetaan edelleen, mutta apartheidin on korvannut sen sukulainen, monikulttuurisuus. Helsingin Yrjönkadun uimahallissa järjestetään muslimitytöille uimakouluja erikseen ei-muslimeista. Vastaavasti Vantaan Korson uimahallissa järjestetään maahanmuuttajille erillisiä uimavuoroja. Molemmissa tapauksissa harjoitetaan segregaatiota, eli erilliskohtelua.

Yrjönkadun tapauksessa erilliskohtelu perustuu uskontoon, Korson tapauksessa taas etnisyyteen. Olennaista molemmissa on kuitenkin se, että eri ihmisryhmien edustajille tarjotaan samoja palveluja erikseen pelkästään perustuen etnisyyteen ja uskonnollisuuteen. Tämä johtuu suoraan siitä, että poliittiseen monikulttuurisuuteen kuuluu pyrkimys ylläpitää toisistaan erillisiä ihmisryhmiä. Erityisesti Yrjönkadun lapsiin kohdistuva segregaatio edistää tätä tavoitetta, sillä jos lapsille korostetaan jo pienestä pitäen, mihin ryhmään heidän tulee kuulua ja miten he ovat ennemmin ryhmänsä jäseniä kuin yksilöitä, he todennäköisemmin uskovat tähän aikuisinakin.

Vaikka julkisen vallan harjoittama etninen erottelupolitiikka näkyykin selvästi erillisissä uimahallivuoroissa, ei se ole vielä lähellekään räikeimpiä tapoja, miten monikulttuurisuus vastaa Etelä-Afrikan apartheidia. Apartheidin ja monikulttuurisuuden yhteys näkyy kaikista selvimmin siinä, miten poliittinen monikulttuurisuus asettaa eri ihmiset eri arvoiseen asemaan lain edessä heidän etnisyytensä ja/tai kulttuuritaustansa vuoksi vuoksi.

Korkeimman oikeuden tapaus KKO:2008:93 koski muslimivanhempien lapselle uskonnollisista syistä tehtyä ympärileikkausta. Alunperin ympärileikkausasia oli lähtenyt oikeuden tutkittavaksi, sillä Suomen lain mukaan uskonnollisilla syillä ei voida perustella lääketieteellisesti täysin turhaa lapsen silpomista. Suomessa lapselle kuuluu oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Lisäksi Suomen perustuslain säännöksiä koskeva hallituksen esitys HE 309/1993 tähdentää nimenomaisesti, että uskonnolliset tavat eivät voi oikeuttaa ihmisen silpomista. "Omaksutun perusoikeussäännösten kirjoittamistavan mukaisesti [...] viittaus lakeihin ja hyviin tapoihin on jätetty pois ehdotuksesta. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että uskonnon ja omantunnon vapauteen vedoten voitaisiin harjoittaa toimia, jotka loukkaavat ihmisarvoa tai muita perusoikeuksia tai ovat oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia. Ehdotettu säännös ei siten voi esimerkiksi oikeuttaa missään olosuhteissa ihmissyksilöiden silpomista [...] huolimatta tällaisen toimenpiteen mahdollisesta yhteydestä johonkin uskonnolliseen suuntaukseen."

Tapauksessa korkein oikeus kuitenkin totesi, että poikien ympärileikkaus on muslimiväestön keskuudessa vakiintunut ja vanha, uskonnollisiin traditioihin nojautuva perinne ja kiinteä osa miespuolisen väestönosan identiteettiä. Kyse oli siis toimenpiteestä, jota perusteltiin sen yhteydellä uskonnolliseen suuntaukseen. Kuten hallituksen esitys kuitenkin nimenomaisesti tähdentää, Suomen perusoikeusjärjestelmä ei voi missään olosuhteissa oikeuttaa ihmisyksilön silpomista riippumatta siitä, millainen yhteys silpomisella voi olla johonkin uskonnolliseen suuntaukseen. Säätäessään kaikille Suomen valtion oikeudenkäyttöpiirissä kuuluvia oikeuksia lainsäätäjä nimenomaisesti tähdensi, että fyysinen koskemattomuus on perusoikeus, jota ei voida kumota uskonnollisilla syillä.

KKO:n ratkaisu merkitsee sitä, että kaikkien lasten fyysinen koskemattomuus ei ole yhtä vahva. Jos ateisti tai wicca teettäisivät lapselleen turhan ympärileikkauksen, tämä laskettaisiin KKO:n ratkaisussa esittämän kannan mukaan pahoinpitelyksi. Jos muslimi ympärileikauttaa lapsensa, tätä ei lasketa pahoinpitelyksi. Tästä seuraa suoraan se, että muslimilapsella ei ole yhtä vahvaa perusoikeuksien suojaa ja fyysistä koskemattomuutta kuin ateistien lapsilla tai buddhalaisten lapsilla. KKO:n mukaan turha ympärileikkaus tulee rangaistavaksi pahoinpitelynä, paitsi jos uhri on muslimiperheen lapsi. Se, onko teko pahoinpitely vai ei, perustuu siis suoraan siihen, mihin etniseen tai uskonnolliseen ryhmään teon uhri kuuluu. Tätä voidaan verrata suoraan lainsäädäntöön, jonka mukaan valkoisen lyöminen olisi pahoinpitelyä, mutta mustan ei. Rikoksen rangaistavuuden määrittyminen uhrin etnisen tai uskonnollisen ryhmän perusteella on vastoin oikeusvaltion periaatteita.

KKO:n ratkaisu on poliittisen monikulttuurin toimi juuri siinä merkityksessä, miten Cupore ja tutkijat Rastas, Huttunen ja Löytty sitä kuvaavat. Ratkaistavana olleessa tapauksessa KKO katsoi, että uskonnollisesta syystä suoritetulla ympärileikkauksella voitiin arvioida olevan myönteistä merkitystä pojan itsensä, hänen identiteettinsä kehittymisen sekä uskonnolliseen ja sosiaaliseen yhteisöönsä kiinnittymisen kannalta. KKO:n perustelujen mukaan ratkaisussa on kyse poliittisesta linjauksesta ja toimenpiteestä, jotka ylläpitävät yhteiskunnan toisistaan suhteellisen erillisia etnisiä ja/tai kulttuurisia yhteisöjä. Kyse ei siis ole monikulttuurisuuden lieveilmiöstä tai epätoivottavasti seurauksista, vaan monikulttuurista poliittisena käytäntönä puhtaimmillaan. Kuten apartheid, myös poliittisesta monikulttuurisuudesta seuraa suoraan se, että tietyt ihmisryhmät - yleensä etniset vähemmistöt - ovat oikeuden edessä huonommassa asemassa kuin toiset.

Monikulttuurisuus estää integraatiota

Sosiaalisessa mielessä integraatio tarkoittaa vähemmistöryhmien, kuten etnisten vähemmistöjen, pakolaisten ja yhteiskunnan vähäosaisten tulemista osaksi kantayhteiskuntaa. Integraatio siis merkitsee sitä, että yhteiskunnan eri ryhmät sulautuvat osaksi laajempaa yhteiskuntaa ja ajan kanssa vähemmistöt muuttuvat osaksi kantaväestöä. Vähemmistöjen kannalta tämä on useimmiten hyväksi, sillä keskimäärin mitä integroituneempi yksilö on, sitä paremmin hän pärjää yhteiskunnassa, sillä mitä integroituneempi yksilö on, sitä paremmin hän ymmärtää yhteiskunnan ja osaa toimia sen säännöillä ja käyttää hyväkseen niitä etuja, mitä yhteiskunta hänelle sen jäsenenä tarjoaa. Siinä missä poliittinen monikulttuurisuus pyrkii luomaan ja ylläpitämään erillisiä etnisiä ja uskonnollisia (vähemmistö-)ryhmiä, pyrkii integraatio tuomaan näitä ryhmiä osaksi kantaväestöä ja -yhteiskuntaa. Integraatio on siis monikulttuurisuuden vastakohta.

Integraatiota pidetään poliittisessa retoriikassa tavoiteltavana asiana, koska onnistuessaan se merkitsisi sitä, että maahanmuuttajat ja muut vähemmistöryhmät pärjäisivät suomalaisessa yhteiskunnassa yhtä hyvin kuin kantaväestö. Paradoksaalisesti integraatioon kuitenkin pyritään toteuttamalla yhteiskunnassa poliittista monikulttuurisuutta, eli pyrkimällä luomaan ja ylläpitämään toisistaan erillisiä etnisiä ja kulttuurisia ryhmiä. Tämä on täysin sama kuin kuivat aineet pyrittäisiin sekoittamaan pitämällä sokeri ja jauhot eri purkeissa. Niin pitkään kuin tavoite on ristiriidassa keinojen kanssa, ei tavoitteeseen voida koskaan päästä.

Se, toteutetaanko Suomessa monikulttuurisuutta poliittisena käytäntönä, ei ole mielipidekysymys, vaan Suomen erilaiset julkisen vallan instanssit ja päättäjät pyrkivät systemaattisesti edistämään monikulttuurisuutta. Annan tästä muutamia esimerkkejä, joita voi hakea lisää googlettamalla. Suomen ulkoministeri Alexander Stubb on omasta aloitteestaan antamassaan lausunnossa todennut, että Suomen pitää olla monikulttuurinen. Opetusministeriö puolestaan on käyttänyt yli puoli miljoonaa euroa monikulttuurisuuden tukemiseen. Kaikista yksiselitteisimmin julkisen vallan harjoittama monikulttuurisuuspolitiikka kuitenkin näkyy Suomen lainsäädännössä, eli Suomen eduskunnan ja hallituksen näkemyksessä siitä, miten yhteiskunnan tulee toimia.

Lain Yleisradio Oy:stä pykälän seitsemän toisen momentin mukaan "julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti tukea monikulttuurisuutta". Hallituksen esitys (HE 236/1997) liikuntalaiksi toteaa, että liikuntalain yleisinä tavoitteina on muun muassa monikulttuurisuuden turvaaminen. Hallituksen esityksessä eduskunnalle vuoden 2010 talousarvioksi todetaan muun muassa miten aikuiskoulutuspolitiikalla tuetaan pyrkimyksiä monikulttuurisuuden vahvistumiseen. Saman esityksen selvitysosa myös toteaa, miten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toiminta tukee monikulttuurisen yhteiskunnan kehitystä. Nämä eivät ole ainoita lakeja tai hallituksen esityksiä, jotka puhuvat hallituksen toteuttamasta monikulttuurisuuspolitiikasta, monikulttuurisuuden lisäämisestä tai monikulttuurisuuden tukemisesta. Nämä ovat ainoastaan esimerkkejä, joita voi löytää tahtoessaan lisää esimerkiksi Finlexistä. Olennaista on kuitenkin ymmärtää, että hallituksen esitykset kertovat lainsäätäjän tarkoituksesta ja kannasta, siinä missä taas lainsäädäntö on suoraan julkisen vallan kanta.

Sekään ei ole mielipidekysymys, onko integraatio onnistunutta vai ei. Integraation epäonnistuminen on yksiselitteinen fakta, joka on todettavasti selkeästi tilastoista, jotka osoittavat, että Suomeen on syntynyt ja/tai syntymässä hyvää vauhtia vähemmistöjä, jotka pärjäävät yhteiskunnassa huonommin. Heidän työllisyysasteensa on kantaväestöä heikompi ja heidän rikollisuusasteensa on kantaväestöä suurempi. Kantaväestöä kurjemmin pärjäävien ihmisryhmien ja vähemmistöjen syntyminen on asia, jota integraatio nimenomaisesti pyrkii estämään ja poistamaan. Mikäli siis integraatio onnistuisi, tällaisia yhteiskunnasta syrjäytyneitä vähemmistöjä ei syntyisi. Tällaisia kuitenkin syntyy, minkä huomaa esimerkiksi siitä, että ainoastaan vajaa kolmannes somaleista käy töissä. Integraatio ei siis toimi. Monikulttuurisuuspolitiikan toteuttaminen ei siis aiheuta integraation onnistumista.

Sama ilmiö on nähtävillä myös kaikissa niissä maissa, jotka tutkijat Rastas, Löytty ja Huttunen nostavat erityisiksi esimerkeiksi maista, joissa harjoitetaan poliittista monikulttuurisuutta. Swedish Center for Business and Policy Studiesin teettämän tutkimuksen mukaan toisen polven maahanmuuttajat, eli ihmiset, joiden vanhemmat ovat syntyneet Ruotsin ulkopuolella, ovat todennäköisemmin työttömiä kuin ihmiset, joiden vanhemmat ovat syntyneet Ruotsissa. Raportin mukaan Ruotsin integraatiokäytännöt ovat olleet epäonnistuneita. Myös muut havainnot puhuvat integraation onnistumista vastaan, kuten esimerkiksi Ruotsin hallituksen tilaama tutkimus, jonka mukaan Malmön maahanmuuttajalähiö Rosengård on sikiämispaikka uskonnolliselle "ultraradikalismille".

Focus Migrationin julkaiseman Alankomaiden integraatiopolitiikkaa ja sen onnistumista käsittelevän katsauksen mukaan ulkomaalaisten työttömyysaste on ollut jatkuvasti vähintään kolme kertaa korkeampi kuin kantaväestön. Vuonna 1996 kantaväestön työttömyysaste oli 6%, siinä missä maahanmuuttajilla sama luku oli 22%. Vuonna 2001 kantaväestön työttömyys oli 3% ja maahanmuuttajien 9%. Vuonna 2003 kantaväestön työttömyysaste oli 4%, siinä missä maahanmuuttajien työttömyysaste oli 14%. Alankomaiden politiikka ei onnistu ehkäisemään kantaväestöä huonommin pärjäävien vähemmistöjen syntymistä.

Yhdysvaltain kongressin lainsäädäntöpolitiikkaa tukevan Congressional Research Servicen konngressille antama raportti Muslims in Europe: Integration Policies in Selected Countries käsittelee Euroopan eri maiden integraation onnistumista keskittyen lähinnä muslimivähemmistöihin. Raportin mukaan "Britannia ja Alankomaat omaksuivat [integraatiopolitiikkaan] monikultturismin käsitteen keinona hallita maiden maahanmuuttajapopulaatioita. Käytännössä tämä kuitenkin auttoi vahvistamaan erillisiä muslimiyhteisöjä, jotka toimivat monessa suhteessa erillään isäntämaan omasta kulttuurista."

Poliittinen monikulttuurisuus on ongelma

Poliittinen monikulttuurisuus, eli monikulttuurisuus poliitikkojen ja lainsäädännön tasolla, on ongelma. Ihmiset eivät kuitenkaan pidä sitä ongelmana, johtuen suoraan monikulttuurisuuden toisistaan radikaalisti poikkeavista merkityssisällöistä. Jos ihmiselle sanotaan monikulttuurisuuden olevan rikkaus, hän voi helposti kuvitella tämän tarkoittavan, että on rikasta ja hyvä asia, että on paljon erilaisia kulttuurisia vaikutteita. Kuitenkin politiikan tasolla monikulttuurisuuden luonne muuttuu olennaisesti, eikä monikulttuurisuus politiikassa tarkoitakaan enää pelkästään tiettyjen, positiivistenkin asioiden kuvaamista. Politiikassa monikulttuurisuus on valtiolähtöistä etnistä suunnittelua ja ihmisten välisen kanssakäymisen keinotekoista haittaamista.

Poliittinen monikulttuurisuus on läheistä sukua apartheidille, koska siihen sisältyy ajatus, että on julkisen vallan tehtävä pyrkiä ylläpitämään erilaisia etnisiä ryhmiä. Erilaiset poliittiset päätökset, joiden johdosta muslimilapsia ohjataan eri uimahallivuoroihin kantaväestön lapsien kanssa ei eroa Etelä-Afrikassa toteutetusta politiikasta, jossa valkoiset ja mustat pyrittiin pitämään erillään toisistaan valtion toteuttamin keinoin. Tämä kulttuurien keinotekoinen erilaisuuden ylläpitäminen ja vahvistaminen sekä etninen suunnittelu myös asettaa eri ihmisryhmät eri asemaan lain edessä, aiheuttaen esimerkiksi KKO:n tapauksessa suoraan sen, että muslimiperheen lapsen ihmisoikeudet ovat heikommin suojattuja kuin ateistiperheen lapsen.

Sen lisäksi, että monikulttuurisuus on eri etnisten ryhmien keinotekoista eriyttämistä ja tosiasiallisesti ihmisten syrjimistä ja heikompaan asemaan asettamista, se ei myöskään toteuta niitä keinoja, joihin sillä pyritään. Monikulttuurisuus ei edesauta integraatiota, sillä monikulttuurisuus on integraation vastakohta. Jos integraation tahdotaan onnistuvan, on monikulttuurisuudesta luovuttava. Monet maahanmuuton ongelmat voitaisiin välttää ja ratkaista välittömästi sillä, että Suomi lopettaisi poliittisen monikulttuurisuuden toteuttamisen. Monikulttuurisuus ei ole yhtään sen enempää rikkaus kuin on rikkautta pistää eri väriset lapset eri pihoille leikkimään vain siksi, että heillä ei ole sama ihonväri.

Kannabiksen kieltolaki on eduksi järjestäytyneelle rikollisuudelle, mutta se ei vähennä käyttöä

2010-05-06T13:39:00.010+03:00

Yksi typerimmistä ja haitallisimmista kansainvälisesti sekä kansallisesti Suomessa toteutettavista poliittisista järjestelmistä on kannabiksen kieltolaki. Lakia perustellaan pyrkimyksillä vähentää huumausaineiden käyttöä ja kansainvälistä huumerikollisuutta. Kieltolaki epäonnistuu näissä pyrkimyksissään täydellisesti. Käyttöön sillä ei ole juuri mitään vaikutusta, mutta järjestäytyneelle rikollisuudelle se tarjoaa täydellisen tavan luoda resursseja tyhjästä.

Se, miten tiukkoja kannabista koskevat lait ovat, ei juurikaan kiinnosta kannabiksen käyttäjiä itseään. Britanniassa kannabis siirrettiin C-luokan huumeesta B-luokan huumeeksi, mikä merkitsee sitä, että kannabista koskevat rangaistukset kovenivat. Pelkästä kannabiksen hallussapidosta voi saada Britanniassa viisi vuotta linnaa. Britannialaiset uutistoimistot Newsweek ja 1Xtra News tekivät kannabiksen käyttäjille kyselytutkimuksen, jossa kysyttiin, miten kannabista koskevien lakien huomattava tiukentaminen vaikuttaa heidän kannabiksen käyttöönsä. 2 494 vastanneesta kannabiksen käyttäjästä 2 229 sanoivat, että lakien kiristäminen ei vaikuta heidän kannabiksen käyttöönsä. Ainoastaan 102 ihmistä sanoivat lakien kiristämisen saavan heidät vähentämään kannabiksen käyttöä.

Yhdysvalloissa käytetään noin 7 miljardia dollaria vuodessa kannabikseen liittyviin pidätyksiin ja syyttämisiin. Tästä huolimatta kannabiksen saatavuus ei näyttäisi osoittavan merkkejä vähentymisestä. Liittovaltion rahoittaman Monitoring the Future Surveyn tilastojen mukaan 85,6% Yhdysvaltain 12-luokkalaisista katsoi pystyvänsä hankkimaan kannabista joko suhteellisen helposti tai hyvin helposti. Lukua alettiin mitata vuonna 1975, eikä luku ole käytännössä muuttunut miksikään niinä kolmena vuosikymmenenä, joiden aikana kyselyä on toimitettu. Luku ei ole kertaakaan ollut alle 82%. Huolimatta miljardeista verodollareista, joita Yhdysvaltain huumeidenvastaiseen sotaan käytetään, ei sillä ole vaikutusta siihen, saavatko nuoret halutessaan kannabista käsiinsä vai eivät.

Myös kansainvälinen vertailu antaa samanlaista osviittaa. United Nations Office on Drugs and Crimen julkaiseman vuoden 2006 World Drug Reportin mukaan 12,6% Yhdysvaltain kansalaisista käyttää kannabista vuosittain. Vastaava luku on Alankomaissa ainoastaan 6,3%, vaikka kannabista voi polttaa Hollannissa laillisesti. Huumeiden vastaisesta sodastaan tunnetussa USA:ssa kannabista käytetään siis suhteessa noin kaksi kertaa se määrä, mitä Hollannissa, jossa kannabis on dekriminalisoitu. Myös esimerkiksi Britanniassa, Ranskassa ja Sveitsissä kannabiksen käyttö on yleisempää kuin Alankomaissa.

Kannabiksen laillisuus tai laittomuus ei vaikuta juurikaan siihen, miten paljon kannabista käytetään. Myös ylikansalliset järjestöt ovat joutuneet myöntämään tämän saman asian. YK:n akreditoiman Beckley-säätiön kansallinen kannabiskomitea julkaisi raportin YK:n huumausainepolitiikan arvioinnin pohjaksi. Raportin mukaan sillä, onko kannabispolitiikka vapaamielistä vai tiukkaa, ei ole juurikaan vaikutusta kannabiksen käyttöön tai kysyntään. Tiedemiesten, tutkijoiden ja asiantuntijoiden koostaman raportin mukaan suuri osa kannabiksen haitoista liittyy suoraan kieltolakiin ja siitä seuraaviin sosiaalisiin ongelmiin. Raportti kehottaakin tutkimaan kieltolaille vaihtoehtoja, kuten kannabiksen laillistamista ja verottamista.

YK:n lisäksi myös EU:n piiristä on alkanut herätä huomiota kieltolain toimimattomuutta kohtaan. EU:n komission raportin A report on Global Illicit Drugs Markets 1998-2007 johtopäätökset ovat yhdenmukaisia kansallisen kannabiskomitean raportin kanssa. EU:n komission raportin mukaan huumeiden kieltolaeilla on paljon erilaisia negatiivisia, ennalta-arvaamattomia seurauksia. Raportti muun muassa toteaa, että kannabiksen hallussapidon kriminalisointi ei ole juuri vähentänyt kannabiksen käyttöä, mutta sillä on ollut suuri negatiivinen vaikutus kannabiksen hallussapidosta kiinni jääneiden työllisyyteen. ”Lyhyesti sanottuna kieltolaki on aiheuttanut valtavasti vahinkoa, mutta vain vähän, jos lainkaan, hyvää” raportissa kiteytetään.

Kieltolain yksiselitteisin ja ilmiselvin negatiivinen seuraus on luonnollisesti sen tuoma valtava taloudellinen vahinko ilman juuri minkäänlaista vaikutusta kannabiksen käyttöön. Jos laki ei toimi, silloin siihen käytetyt varat menevät hukkaan. Laki kuormittaa oikeuslaitoksia oikeudenkäynneillä ja syyttämisillä, minkä lisäksi lain valvominen vaatii valtavasti poliisien resursseja. Valvonta ei myöskään ole erityisen tehokasta, eikä siihen ole juuri mitään järkeviä keinoja. Helsingin poliisin huumeyksikön johtajan Jari Aarnion mukaan nyrkkisääntönä voidaan pitää, että erilaisten valvontatoimien avulla jakelussa olevasta kannabiksesta saadaan poistettua noin 5 prosenttia. Tehottomuus, oikeuslaitoksen kuormittaminen ja poliisin resurssien kuluminen hukkaan ovat kuitenkin vain osatotuus kieltolain negatiivisista seurauksista, eivätkä ne juurikaan kerro mitään kieltolain suurimmasta haitasta. Kannabiksen kieltolaki nimittäin lisää suoraan järjestäytyneen rikollisuuden tuloja.

Kannabiksen tuottaminen on äärimmäisen helppoa ja verrattuna synteettisiin huumeisiin käytännössä ilmaista. Kannabista kuvaillaan monesti rikkaruohoksi, ja toisin kuin synteettiset huumeet, kuten amfetamiini tai LSD, se ei vaadi juuri minkäänlaista todellista materiaalista panostusta. Kannabista voi valmistaa kuka tahansa miten paljon hyvänsä vailla suurempaa kemiallista osaamista tai laboratoriota. Esimerkiksi lowryder-lajike kasvaa vaikka ämpärissä olohuoneen nurkassa. Tästä johtuu, että kannabiksen hinta ei ole todellisuudessa erityisen suuri. Kannabiksen nykyinen hinta perustuu suurelta osalta siihen, että kannabis on laitonta.

Yli 500 ekonomia, joihin kuuluvat Nobel-palkitut Milton Friedman, George Akerlof ja Vernon L. Smith ovat esittäneet, että kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan kannabiksen hinta nousee, koska sen tarjonta tippuu, mutta sen kysyntä ei laske. Kuten vertailut, kyselyt ja kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, kieltolaki ei vähennä kysyntää. Laki kuitenkin laskee tarjontaa tekemällä viljelystä riskialttiimpaa. Kieltolaki siis nostaa kannabiksen hintaa. Tämä puolestaan aiheuttaa suoraan sitä, että kannabiksesta tulee kieltolain ansiosta järjestäytyneelle rikollisuudelle arvokkaampaa kuin se todellisuudessa on. Kannabiksen kieltolaki merkitsee kirjaimellisesti sitä, että järjestäytynyt rikollisuus voi kasvattaa rahaa puskassa. Tästä johtuen Friedman, Akerlof, Smith ja muut 500 ekonomia ovatkin allekirjoittaneet vetoomuksen kontrolloiduista marketeista kieltolain sijaan. Näkemys ei rajoitu ainoastaan vetoomuksen allekirjoittaneisiin ekonomisteihin, vaan tutkimuksien mukaan kieltolain taloudellisesta haitallisuudesta alkaa olla ekonomien piirissä konsensus.

Kieltolaki ei vähennä kannabiksen käyttöä, eivätkä poliisit pysty sen turvin saamaan juuri mitään aikaiseksi. Laki ei siis täytä niitä tavoitteita, joita varten se on tehty. Se kuitenkin toimii näiden tavoitteiden vastaisesti antamalla järjestäytyneelle rikollisuudelle äärimmäisen helpon ja yksinkertaisen tavan hankkia rahaa. Kannabiksen kieltolaissa on kyse siitä, että yhteiskunnan resursseja käytetään, jotta järjestäytynyt rikollisuus voisi myydä huumeita kalliimmalla kuin niiden arvo on. Laki, joka ei toimi, johon kuluu rahaa ja joka vielä kaiken lisäksi tekee järjestäytyneestä rikollisuudesta helpompaa ja kannattavampaa, on typerä laki. On typerää, jos typeriä lakeja ei kumota.

Hyvää sananvapauden päivää, Astrid Thors!

2010-05-03T22:10:00.005+03:00

Suomen maahanmuutto- ja Eurooppa-ministeri Astrid Thors juhlistaa sananvapauden muistopäivää ehdottamalla Sanoma-yhtiön maakuntalehtien haastattelussa, että netin keskustelupalstoille asetetaan vastaavat päätoimittajat. Asia on tietysti sekä absurdi että surkuhupaisa useammastakin syystä, eikä vähiten siksi, että aikaisemmin tänä samana vuonna Astrid Thors itse esitti vaatimuksen, että hallituksen on tuomittava hyökkäykset ilmaisunvapautta kohtaan. Toki sananvapauteen kuuluu oikeus vaatia loogisesti ristiriitaisia asioita, mutta ei se silti fiksua ole.

Lehdessä päätoimittajan tehtävänä on kantaa viimekädessä vastuu siitä, mitä lehdessä kirjoitetaan. Tämä merkitsee päätoimittajan kannalta sitä, että hän joutuu käytännössä käymään läpi kaiken lehteen päätyvän ja poistamaan sieltä materiaalin, josta voi koitua oikeudellisia ongelmia. Pihvi on tietysti se, että julkaistu lehti ei ole samankaltainen ympäristö kuin Internet-foorumii. Julkaistu lehti on toimittajakunnan yksipuolista viestintää. Internet-foorumi taas on interaktiivinen ja lähtökohtaisesti avoin keskustelukanava. Internet-foorumia ei voi verrata suoraan lehteen, vaan enemmänkin toriin tai jopa antiikin Kreikan foorumeihin, joista nettifoorumit ovat saaneet nimensä. Päätoimittajan vaatiminen Internet-foorumilta on tämän vuoksi kuin vaatisi päätoimittajaa torikeskustelulta.

Jos Internet-foorumeilta vaaditaan päätoimittajaa vastaavalla tavalla kuin lehdiltä, siitä seuraa väistämättä kaikkien Suomen foorumien ennakkotarkistus ja -sensuuri. Kukaan järkevä ihminen ei tahdo olla tilanteessa, jossa hän voi saada sakkoja tai linnaa muiden ihmisten tekemistä teoista. Internet-foorumin päätoimittaja olisi kuitenkin juuri tässä vastuussa, joten hänen kannaltaan on järkevintä jättää julkaisematta mitään viestiä, joka voi teoriassakaan saada hänet ongelmiin. On järkevämpää sensuroida paljon kuin sensuroida vähän. Suomen perustuslain 12§ sisältää ehdottoman ennakkosensuurin kiellon, mutta kun ihmiset ja yhteisöt saadaan itse sensuroimaan itseään, voivat hallitsijat kiertää tämän vaatimuksen hyvillä mielin.

Ennakko- ja itsesensuurin osalta ministeri Thorsin sananvapaudenpäivän toivotus liittyy olennaisesti muihin aikaisempiin ehdotuksiin, kuten oikeusministeriön rasistisia rikoksia ja niiden rankaisua pohtineen työryhmän mietintöön sekä oikeusministeriön Internetin valvontaa koskeviin suunnitelmiin. Oikeusministeriön työryhmämietinnössä ehdotettiin rikosoikeudellisen vastuun ulottamista oikeushenkilöille, mikä merkitsisi sitä, että keskustelufoorumin ylläpitäjä joutuisi vastaamaan siitä, mitä ihmiset käyvät hänen foorumillaan kirjoittamassa. Käytännössä ainoastaan murto-osalla foorumeista olisi edes resursseja valvoa kaikkea foorumille kirjoitettua, mikä johtaisi väistämättä keskustelufoorumien vähentymiseen.

Oikeusministeriö on myös miettinyt vastaavan rikosoikeudellisen vastuun ulottamista jopa Facebook-käyttäjille siten, että kuka tahansa Facebookin käyttäjä voisi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen, mikäli sattumanvarainen pelle menee kännipäissään kirjoittelemaan hänen seinälleen kunnianloukkauksia ihmisestä, jota käyttäjä ei ole edes tavannut. Kuinka monella on oikeasti ylipäätään aikaa tuijottaa Facebookinsa seinää ja valvoa, että kukaan ei vain kirjoittaisi sinne törkyä? No, ainakin monilla Turun kaupunginvaltuutetuilla kaupunginvaltuuston istunnoissa, mutta ei mennä nyt siihen.

Kaikki nykyisten hallitsijoiden vaatimukset nettifoorumien ja -keskustelun valvonnasta kärsivät samasta perustavanlaatuisesta ongelmasta. Kaikissa ehdotuksissa nettikeskustelua halutaan käydä tietoverkkohäiriköiden, trollien ja sottakirjoittajien ehdolla ja heille tahdotaan siirtää yhä kasvavissa määrin valtaa häiritä ja estää ihmisten vapaata kansalaiskeskustelua Internetissä. Siinä missä ennen häirikköjen kirjoittamat viestit aiheuttivat korkeintaan mielipahaa ja poistamiseen menevän ajan verran vaivaa valvojille, annetaan kaikissa ehdotusten mukaisissa malleissa jokaiselle maailman Internet-häirikölle myös valta asettaa rikosoikeudellinen uhka jokaisen Suomen foorumin ylläpitäjille tai muulle Internet-käyttäjälle.

Toisin kuin salasanojen kalastelu, tietoturvamurrot tai muu vastaava cyberilkivalta, ei foorumeilla tai Facebookissa huutelu vaadi minkäänlaista osaamista mihinkään suuntaan. Jos pelkällä netissä huutelulla voidaan saada aikaiseksi rikosoikeudellinen vastuu foorumin ylläpitäjälle tai päätoimittajalle, aseistaa se kyvyttömimmänkin nettihäirikön täysin uudella aseella. Jos Internet-häirikköä ennen ehdotuksia voisi verrata kadulla huutelevaan juoppoon, on Internet-häirikkö näiden ehdotusten jälkeen tuo sama juoppo, jolle on annettu ritsa ja pussillinen teräviä kiviä. Häirikköjen aiheuttamasta lähinnä esteettisestä haitasta muuttuu ehdotusten vuoksi valtava konkreettinen haitta, josta voi seurata häkkiä ja pamppua myös niille Internetin käyttäjille, jotka eivät häiriköintiä harrasta. Jos sellaisia on.

"Vasemmisto" ja "oikeisto" ovat tyhjänpäiväistä humpuukia

2010-02-24T14:59:00.006+02:00

Poliittiset puolueet jaetaan perinteisesti oikeiston ja vasemmiston akselille. Klassisessa mielessä oikeistolaisuudella on tarkoitettu taloudellista liberalismia, konservatiivisuutta, isänmaallisia arvoja sekä vapauden korostamista. Vasemmistolla taas on tarkoitettu sosiaalista oikeudenmukaisuutta, muutoksellisuutta, työväenliikkeen arvoja sekä oikeuksien korostamista. Nykyään oikeistolla tarkoitetaan vasemmiston vihollisia ja vasemmistolla oikeiston vihollisia. Mitään muuta merkitystä niillä ei enää ole.

Hyvän esimerkin tästä tarjoavat perussuomalaiset. Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan perussuomalaiset on hieman keskustasta vasemmalla oleva työväenpuolue. Perussuomalaisten kunnallisvaaleissa saaman voiton jälkeen Paavo Lipponen kuitenkin vertasi perussuomalaisten taustalla vaikuttavia ideologioita 1930-luvun äärioikeistolaisiin ideologioihin. Euroopan unionin uutisia välittävä EUObserver puolestaan kertoi Perussuomalaisten kannattavan kovia oikeiston arvoja. Tietysti perussuomalaisetkin tahtovat haukkua muita äärioikeistoksi, jotta heitä itseään ei haukuttaisi. Tämän vuoksi Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala korostikin Ilkka-lehdessä 11.10.2009, miten Muutos 2011 on hänen mielestään äärioikeistoa. Nämä esimerkit eivät ole yksittäistapauksia, vaan arkipäiväinen osa politiikan sekä median retoriikkaa.

Se, miten poliittiseen spektriin liittyvää termistöä käytetään mediassa tai poliitikkojen itsensä keskuudessa, ei seuraa minkäänlaista johdonmukaisuutta tai kaavaa. Kyse on pelkästään kuumasta ilmasta, eli sisällöttömästä aukomisesta vailla minkäänlaista pointtia. Oikeiston ja vasemmiston merkityssisältö vaihtelee tasan sitä mukaa, mitä käyttäjän motiivit sattuvat milloinkin olemaan, missä yhteydessä asiasta puhutaan ja kenen kannalta asiasta puhutaan. Kun itsensä oikeistolaiseksi mieltävä ihminen tahtoo käyttää leimakirvestä, hän toteaa vastustajiensa olevan "kommunisteja" tai "vihervasemmistoa". Kun taas vasemmistolaiseksi itsensä mieltävä tahtoo herjata, ottaa hän esille "fasismin" ja "laitaoikeiston". Mitään perusteita millekään näille määrityksille ei anneta -- koskaan. Jos termit määriteltäisiin, ne menettäisivät tehonsa leimakirveinä.

Myös termien historialliset merkitykset heittävät häränpyllyä ajasta ja paikasta riippuen. Yleinen oletus toisen maailmansodan tilanteesta oli se, että Saksan natsit olivat "äärioikeistoa" ja Neuvosto-Venäjän kommunistit "äärivasemmistoa". Todellisuudessa näillä kahdella järjestelmällä ei kuitenkaan ollut mitään olennaista eroa. Molemmat kannattivat omaa versiotaan sosialismista; Saksalla kyse oli kansallissosialismista ja Neuvostoliitolla kommunistisesta sosialismista. Kumpikaan järjestelmä ei suosinut taloudellista tai poliittista liberalismia. Molemmat järjestelmät olivat totalitaarisia diktatuureja, jossa kaikki valta oli keskittynyt vahvalla hallintakoneistolle. Järjestelmät jaettiin oikeistoon ja vasemmistoon, koska ne olivat sodassa toisiaan vastaan ja pyrkivät demonisoimaan vastustajansa.

Alunperin vasemmisto/oikeisto-akseli on peräisin Ranskasta 1700-luvun loppupuolelta. Status quo'n säilyttämistä kannattaneet istuivat lainsäädäntöelimissä oikealla, siinä missä taas muutosta ajavat tahot istuivat vasemmalla. Tämän vuoksi nykymaailmassakin eletään monessa suhteessa oletuksessa, että oikeistoon liittyisi konservatiivisuus ja vasemmistoon taas muutoksellisuus. Asia ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua, sillä se, mikä on konservatiivista ja mikä ei, vaihtelee.

Konservatiivisuus (lat. conservare, säilyttää) merkitsee vanhan tilanteen säilyttämistä tai pyrkimystä vanhaan tilanteeseen. Jenkkilässä konservatiiveina pidetään republikaaneja, jotka kannattavat pieniä veroja ja valtion vähäistä puuttumista talouteen. Ihmistä, joka on kannattamassa verovaroilla kustannettavien palvelujen lisäämistä, pidetään Jenkkilässä muutoshenkisenä. Tästä esimerkkinä Barack Obama ja hänen terveydenhuoltouudistuksensa. Suomessa perinteinen järjestelmä taas on ns. hyvinvointivaltio, eli valtio, joka huolehtii verovaroista kustannettavilla sosiaalisilla tulonsiiroilla kansalaistensa hyvinvoinnista. Taloudelliseen vapauteen puuttumisen ja positiivisten oikeuksien korostamisen vuoksi järjestelmää voidaan perustellusti pitää klassisella akselilla vasemmistolaisena. Jos henkilö ehdottaa hyvinvointivaltion ja siihen liittyvien arvojen lopettamista täyden talousliberalismin edessä, ei häntä voida Suomessa pitää mitenkään konservatiivina, mutta tästä huolimatta hänen ajamansa politiikka olisi klassisesssa mielessä oikeistolaista.

Konservatismin liittäminen oikeistoon on vain yksi esimerkki. Ongelma itsessään syntyy siitä, että arvoja ja asioita, joilla ei ole mitään välttämätöntä liitonnaissuhdetta toisiinsa, niputetaan yhteen nimikkeiden alle. Ei ole mitään syytä, miksi vahvasti isänmaallinen ("oikeistolaisuus") duunari ei voisi samaan aikaan kannattaa työväenliikettä ja hyvinvointivaltiota ("vasemmistolaisuus"). Mikään asia koko universumissa ei tee sitä, etteikö äärimmäisen liberaali ("oikeistolaisuus") ekonomi voisi katsoa valtiorajojen olevan puhtaasti keinotekoisia konstruktioita, joita ei tarvita ("vasemmistolaisuus"). Minkäänlainen looginen välttämättömyys ei sääntele sitä, mitkä asiat liittyvät vasemmistolaisuuteen ja mitkä oikeistolaisuuteen. Kyse on puhtaasti ihmisten sanavalinnoista.

Vasemmiston ja oikeiston jaottelusta seuraa se, että poliittiset vaihtoehdot tarjotaan ihmisille könteissä. "Jos kannatat tätä asiaa, silloin kannatat myös tätä asiaa." Kun ihminen ottaa vasemmistolaisuuden tai oikeistolaisuuden mielivaltaiset etiketit osaksi identiteettiään, hän tekee näistä mielipidekönteistä osan itseään. Todellisuudessa kuitenkaan asioita ei voi koplata yhteen köntiksi, vaan esimerkiksi kysymys kansallisvaltiosta on täysin erillinen kuin kysymys sosiaalisista tulonsiirroista. Vastaavasti yhä suurempi ja suurempi osa asioista ovat sellaisia, että niitä ei voida millään tavalla pistää oikeiston tai vasemmiston perinteiselle akselille. Yksi hyvä esimerkki tästä ovat sähköisen liikenteen tunnistetiedot. Kumpikaan, ei oikeisto eikä vasemmisto, tiedä, mitä nämä tunnistetiedot ovat tai miten suhtautua niihin. Teknologia ja kehitys tuovat jatkuvasti uusia asioita, eivätkä vanhat, kalkkiutuneet oletukset poliittisesta "vasemmasta" ja poliittisesta "oikeasta" pysy sen perässä.

Ihmisten poliittinen jako vasemmistoon ja oikeistoon on vanhentunut ja turhanpäiväinen tapa. Se, mitä siitä todellisuudessa seuraa, on kansan jakaminen itseään vastaan. Kansalle luodaan tällä keinotekoisella jaottelulla omasta keskuudestaan vihollisia, joita syyttää yhteiskunnan erilaisista epäkohdista. Talouskriisin aikana tämä näkyi äärimmäisen selvästi "vasemmistolaisten" syyttäessä talouskriisistä oikeistolaista liberaalipolitiikkaa ja "oikeistolaisten" taas haukkuessa kriisin syyksi vasemmistolaista sääntelyä. Todellisia syyllisiä osoitetaan sormella hyvin harvoin, kun on mahdollista käyttää syntipukkia. Vasemmistolle oikeistossa on aina syntipukki ja oikeistolle puolestaan vasemmistossa.

Koska vasemmistolle tai oikeistolle ei ole edes etäisesti yhtä merkityssisältöä, ajattelevat ihmiset vasemmiston ja oikeiston tarkoittavan eri asioita. Joillekin vasemmistolaisuuteen liittyvät liberaalit ajatukset, toisen mielestä taas se on perinteisesti työväenliike. Joillekin oikeisto on kansallismielisyyttä, toisille klassista liberalismia. Ongelma, mikä tästä seuraa, on se, että ihmiset puhuvat samoilla sanoilla eri asioista, eivätkä tämän vuoksi tajua toisiaan. Keinotekoisen vastakkainasettelun lisäksi vasemmiston ja oikeiston jaottelu etäännyttää ihmisiä toisistaan.

Todellinen poliittinen spektri ei jakaudu vasemmistoon ja oikeistoon. Todellinen poliittinen spektri jakautuu niihin, jotka ovat ihmisten puolella, ja niihin, jotka eivät ole. Jos ihminen on korruptoitunut tai psykopaattinen, ei sillä ole mitään väliä, mitä väriä hän tunnustaa. Jalot ideologiat eivät paina mitään vaakakupissa, jossa on henkilökohtainen etu, raha ja oman valtansa kasvattaminen. Oikeiston ja vasemmiston välisen vastakkainasettelun ja keinotekoisen jaottelun ylläpitäminen vaikeuttaa keskustelua, kangistaa ajattelua ja piilottaa olennaisia kysymyksiä savuverhon taakse. Se on turhaa ja vahingollista.

Marko Sihvonen vastaan eurooppalainen stalinismi

2010-02-18T21:01:00.006+02:00

Marko Sihvonen on ollut eduskuntatalon edessä nälkälakossa 1.2. alkaen vastustaakseen Suomen pohjavesien yksityistämistä ja myymistä ylikansallisille suuryrityksille. Veden hinta on nousemassa räjähdysmäisesti ja nykyinen talouskriisi ainoastaan kiihdyttää tätä. Suomen hallitus on asettamassa lakia, joka mahdollistaa kansallisten pohjavesivarantojen myymisen yksityisille yrityksille. Asia liittyy EU-direktiiveihin.

Asiasta ovat kirjoittaneet ainakin:
Riikka Söyring 1, 2
Veli-Pekka Kortelainen 1
Lars Österman 1
Kullervo Kalervonpoika 1, 2

Marko Sihvoselle on tehty Facebookiin tukiyhteisö ja hänen mielenosoitukselleen on perustettu tukisivusto. Yle ei ole huomioinut Marko Sihvosen mielenosoitusta mitenkään. Suomen lain mukaan laillisen mielenosoituksen järjestämiseksi ei tarvita minkäänlaista lupaa, vaan ainoastaan järjestysluonteinen etukäteisilmoitus viranomaisille. Marko Sihvonen oli todistettavasti tehnyt tämän ilmoituksen. Tästä huolimatta 3.2. poliisit ottivat Marko Sihvosen kiinni ja laittoivat hänet poliisiauton taakse. Poliisi ei perustellut Sihvosen kiinniottoa millään tavalla.

Se, mitä tässä tapahtuu, on, että Suomen virkavalta ei kunnioita lakia, eli sitä ainoaa asiaa, jonka ansiosta heillä on lainkaan minkäänlaista valtaa yli kenenkään toisen. Se, miksi näin tapahtuu, on se, että julkinen valta ei tahdo ihmisten näkevän, että ihmiset pystyvät sanomaan ääneen mielipiteensä julkisen vallan moraalittomista ja oikeudettomista toimista. Julkinen valta ei kestä ihmisten mielipiteitä, joten ihmiset pyritään pelottelemaan hiljaiseksi.

3.5.2009 Helsingin Sanomat uutisoi Suomen syyllistyneen viimeisen 15 vuoden aikana useampaan ihmisoikeusrikkomukseen kuin kaikki muut Pohjoismaat yhteensä. Kun ottaa huomioon sen, että muissa Pohjoismaissa on yhteensä 3,7 nousee luku vielä merkittävämmäksi. Ainoastaan seitsemän Euroopan neuvoston maata on saanut Suomea enemmän tuomioita sananvapauden rikkomisesta. Suomi liukuu jatkuvasti yhä kiihtyvällä tahdilla kohti samankaltaista vastustuksen ja vaikutusmahdollisuudet nujertavaa kontrollijärjestelmää kuin mikä naapurimaa Venäjällä on vallinnut muutamia hassuja poikkeuksia lukuunottamatta koko Suomen nykyisen olemassaolon ajan.

Kehitys ei ole ainutlaatuista Suomessa, vaan tämä sama ilmiö tapahtuu kaikkialla Euroopan unionissa. Naapurimme Ruotsi on ottanut käyttöönsä telekuuntelujärjestelmän, jolla se pystyy valvomaan kaikkea sen rajat ylittävää liikennettä, mikä tarkoittaa käytännössä hyvin suurta osaa Suomen tietoliikennettä. Tämän lisäksi Euroopan yhteisöjen tuomioistuin vaati Ruotsia ottamaan käyttöönsä lait, jotka pakottavat teleoperaattorit tallentamaan asiakkaidensa puheluja ja sähköposteja.

Britannian hallitseva puolue Labour on luonut keskimäärin 33 uutta rikosta joka ikinen kuukausi siitä asti, kun se on ottanut vallan. Labourin hallituksen aikana on myös ryhdytty asentamaan valvontakameroita 20 000 tuhanteen yksityiseen kotiin. Valtontajärjestelmän hinta on noin 400 miljoonaa puntaa. Britannia on asentamassa kameroita talojen sisälle myös valvoakseen ihmisten naapureita, jalankulkijoita ja katunäkymää.

Ei ole mitään syytä olettaa, että kehitys tulisi pysähtymään siihen pisteeseen, missä se on nyt. Valvonta-, hallinta- ja seurantajärjestelmien kehittely ja implementointi on ainoastaan kiihtynyt ja se kiihtyy yhä edelleen. Koko Euroopan unioni, ei vain Suomi, on kulkemassa kohti köyhää, kurjaa ja hallittua dystopiaa. Tässä ei ole mitään omituista, sillä järjestelmät ja ihmiset niiden takana ovat läpi historian halunneet valtaa muiden ihmisten yli. Nykyhetki olisi historiallinen kuriositeetti, jos niin ei olisi tälläkin hetkellä.

Kansanedustajilla, ministereillä tai virkamiehillä ei ole todellisuudessa lainkaan valtaa. Heidän ainoa valtansa on kirjoittaa paperille tai tietokoneelle asioita ja puhua. Heidän puheensa ja kirjoituksensa vaikuttavat todellisuuteen ainoastaan sen takia, että ihmiset eivät ole vaivautuneet sanomaan vastaan. Kun ihmiset sanovat heille vastaan, heidän hallitsijan viittansa putoaa pois ja heistä tulee tasan samanlaisia tyyppejä kuin kaikista muistakin.

Perjantaina 19.2. Marko Sihvosen tukijoukot järjestävät ulkoilmabileet Arkadianmäellä. Kannattaa myös liittyä Facebookin tukiyhteisöön ja harkita Söyringin ja muiden blogien levittämistä läpi Internetin.

Onko humanitaarinen maahanmuutto humaania? - Muutos 2011

2010-02-15T00:17:00.003+02:00

Muutos 2011 ry:n kannanotto Lissabonin sopimuksen kansalaisaloitteeseen

2010-02-02T16:53:00.005+02:00

Euroopan unioni ottaa osana Lissabonin sopimusta käyttöön kansalaisaloitteen, jonka tarkoituksena on helposti ja avoimesti lisätä sekä demokratiaa EU:n päätöksenteossa että kansalaisten mahdollisuuksia ilmaista mielipiteitään.

Lissabonin sopimuksen myötä kansalaisilla on mahdollisuus pyytää komissiota laatimaan toimenpide-ehdotuksia niille politiikan aloille, joilla EU on toimivaltainen. Sopimuksen mukaan vähintään miljoonan kansalaisen "merkittävästä määrästä" jäsenmaita on allekirjoitettava vetoomus. Monet käytännön kysymykset on kuitenkin jätetty määrittelemättä sopimuksessa. Komissio pyysi asiasta kiinnostuneita tahoja antamaan lausunnon näihin keskeisiin kysymyksiin liittyen. Lausuntojen jättämisen määräaika päättyi 31.1.2010.

Uusi kansalaisaloite on merkittävä osa Muutos 2011 ry:n ykkösagendaa, suoraa demokratiaa. Kannanottomme ja vastauksemme komission esittämiin kysymyksiin löytyvät täältä:
http://ec.europa.eu/dgs/secretariat_general/citizens_initiative/docs/muutos_2011_ry_fi.pdf

Ehdotamme myös, että kansalaisaloitetta tulee voida käyttää ehdottamaan muutoksia myös Euroopan unionin perussopimuksiin. EU-sopimukset ovat monimutkaisia, yksityiskohtaisia ja säätelevät EU:n konkreettisia politiikan sisältöjä huomattavasti enemmän kuin useimmat kansalliset perustuslait valtioiden toimintaa. Mikäli kansalaisaloitteet eivät voisi koskea perussopimuksia ja niiden muuttamista, se rajaisi suuresti kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.

Monet suomalaiset puolueet ja järjestöt puhuvat nykyisin - etenkin näin vaalien lähestyessä - entistä enemmän kansalaisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämisestä. Siksi olemme hämmentyneitä siitä, että Muutos 2011 ry:n lisäksi vain yksi (1) suomalainen organisaatio vaivautui ottamaan kantaa tähän merkittävään uudistukseen.

Myöskään Suomen hallitus – toisin kuin esimerkiksi Ruotsin hallitus – ei nähnyt tarpeelliseksi kommentoida tätä uutta merkittävää eurooppalaisen kansalaisvaikuttamisen välinettä. Muutos 2011 ry:n näkemyksen mukaan syy on se, että päinvastaisista puheistaan huolimatta suomalainen valtaeliitti ei todellisuudessa halua lisätä kansalaisten poliittista aktiivisuutta ja osallistumista. Kyse saattaa tietysti olla myös puhtaasta välinpitämättömyydestä ja laiskuudesta.

Muutos 2011 ry:n kannanotto oikeusministeriön viharikostyöryhmän mietintöön

2010-01-19T21:24:00.007+02:00

Oikeusministeriön rasistisia rikoksia ja niiden rankaisua pohtinut työryhmä palautti 19.1. mietintönsä oikeusministeriölle. Mietinnön esittämät ehdotukset ovat vastoin oikeusvaltion periaatteita sekä demokratialle välttämätöntä sananvapautta.

Työryhmämietinnössä vilisee epämääräisiä termejä kuten "viharikokset" sekä "rasismirikos". Missään työryhmämietinnössä tai lainsäädännössä ei kuitenkaan määritellä yksiselitteisesti, mitä näillä termeillä tarkoitetaan. Tästä seuraa epävarmuus, jossa termien merkitys voidaan määritellä poliittisin perustein.

Oikeusvaltiossa kansalaisten oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat termit tulee määritellä yksiselitteisesti siten, että jokainen voi tietää ilman epäselvyyksiä, mitä ne tarkoittavat. Tällä hetkellä julkinen valta määrittelee termit mielensä mukaan ja niiden määritelmät vaihtelevat asiayhteydestä ja sanan käyttäjän tarkoitusperistä riippuen. Demokraattisessa yhteiskunnassa lainsäädäntöä ja politiikkaa ei voida toteuttaa näin mielivaltaiselta pohjalta.

Työryhmämietinnössä myös ehdotetaan rikosoikeudellisen vastuun ulottamista oikeushenkilölle. Käytännössä tämä merkitsisi sitä, että esimekiksi sanomalehdet olisivat rikosoikeudellisesti vastuussa käyttäjien keskustelupalstoille kirjoittamista asioista. Työryhmämietintö perustelee tätä sillä, että oikeushenkilön rikosoikeudellinen rankaiseminen tulisi vain harvoin kyseeseen. Perustelu on riittämätön.

Lakimuutos lietsoisi väistämättä suomettumisen ajan tyyppistä itsesensuurin ilmapiiriä. Sen lisäksi jo pelkän rangaistusuhan vuoksi lakimuutos pakottaisi keskustelupalstoja ottamaan käyttöön Suomen perustuslain hengen vastaisia ennakkosensuurijärjestelmiä. Mietinnössä ehdotetut lakimuutokset olisivat vahingollisia Internetin mahdollistamalle avoimelle kansalaiskeskustelulle.

Työryhmän ehdotukset ovat vapaan kansalaiskeskustelun kannalta välttämättömän sananvapauden kanssa ristiriidassa. Työryhmän mietinnössä käytetään hyvän lainvalmistelun vastaisesti epätäsmällistä kieltä, eikä siinä oteta huomioon Internetin teknisiä ominaisuuksia.

Muutos 2011 ry vaatii, että oikeusministeriö konsultoi mahdollisia lakimuutoksia varten Internetiin ja sananvapauteen keskittyneitä kansalaisjärjestöjä, kuten Effi ry:tä sekä Sananvapauden puolesta ry:tä. Yhdistysten ja kansalaisjärjestöjen mielipiteille on myös annettava reaalista painoarvoa. Oikeudellisen epävarmuuden välttämiseksi julkisen vallan on lisäksi määriteltävä yksiselitteisesti ja selväsanaisesti, mitä se tarkoittaa termeillä viharikos, vihamotiivi ja rasismi.

--

Lisää aiheesta:
Julkisen vallan lietsomat viharikokset keinona hallita
Me elämme valheen verkossa

Kymatica; suomeksi käännetty versio

2010-01-18T12:44:00.011+02:00

Olen suomentanut vapaasti jaettavan amerikkalaisen independent-dokumentin Kymatica. Dokumentti käsittelee teoriaa ihmiskunnasta, planeetasta ja universumista yhtenäisenä organismina. Dokumentti pohtii sitä, miten teoria liittyy yhteiskunnan nykyiseen tilanteeseen, ihmisten kieleen, lakiin ja myytteihin. Elokuva on jakautunut viiteen eri osaan, joista jokainen käsittelee eri asiaa. Punaisena lankana läpi elokuvan on Carl Jungin teoria ihmiskunnan kollektiivisesta alitajunnasta sekä Sigmund Freudin esittämä ihmisen persoonan jako alitajuntaan ja egoon. Elokuva voitti vuonna 2009 New Yorkin kansainvälisellä independent-elokuvien festivaalilla parhaan tieteellisen elokuvan tittelin.

Elokuvassa esitetään jonkin verran virheellistä tietoa faktana, minkä lisäksi elokuvan retoriikassa on puutteita. En aio alkaa tehdä mitään debunkkauskirjoitusta elokuvasta, koska luotan ihmisten järkeen, mutta annan molemmista väitteistäni yhden esimerkin. Ensinnäkin elokuvassa puhutaan komeetasta, jota vanhat sivilisaatiot kutsuivat nimellä "glincening one". En löytänyt tällaiselle nimitykselle minkäänlaista lähdettä, vaikka pengoin sekä Internetiä että kirjastoa. Täysi lähteiden puute tässä asiassa saa minut epäilemään, että asia ei ehkä tainnutkaan olla ihan näin.

Toiseksi elokuvan amerikkalaista common law -järjestelmää ja merenkulkulakia käsittelevässä osiossa puhutaan siitä, miten kieltä manipuloimalla voidaan syöttää ihmisille pajunköyttä. No, elokuvantekijä itse syyllistyy tähän samaan puhumalla termistä "sertifikaatti" sen eri merkityksissä ja määrittelemällä termin kuitenkin pelkästään käyttäen pankkeeraustermien sanakirjasta löytyvää yhtä merkitystä. Asiassa on kyse samasta kuin jos minä perustelisin termin "kurkku" merkityssisällön käyttäen ihmisen anatomian sanakirjaa, ja ryhtyisin sitten puhumaan sen perusteella maanviljelystä.

Puutteistaan huolimatta elokuvassa on kuitenkin hyviä pointteja. Annan tästäkin esimerkin. Elokuvassa elokuvan tuottanut Benjamin Stewart muun muassa puhuu siitä, miten eläinten kaltoinkohtelun vastustajat muuttuvat helposti osaksi ongelmaa. Hänen mukaansa nämä julmuutta vastustavat aktivistit monesti ainoastaan kanavoivat omaa vihaansa muihin ja käyttävät muiden epäoikeudenmukaista käytöstä oikeutuksena omalle epäoikeudenmukaiselle käytökselleen. Tästä on esimerkkejä ympäri maailman. Esimerkiksi vuonna 1999 USA:ssa tapahtui noin 1200 pommitusta, vandalisaatiota ja fyysistä hyökkäystä eläinten oikeuksien nimissä. Ruotsissa eläinoikeusaktivistit ovat myrkyttäneet lihaa ja vieneet sitä elintarvikekauppoihin. Suomessa eläinoikeusaktivistit ovat muun muassa syyllistyneet tuhansien kanojen tappamiseen laittomalla hyökkäyksellään.

Benjamin Stewartin sanoin: "Se, mikä minua huolettaa, ovat ne ihmiset, jotka ovat epäinhimillisyyttä vastaan, ne ihmiset, jotka ovat eläimiin kohdistuvaa julmuutta vastaan ja tuntevat itsensä oikeutetuiksi luullakseen, että on oikein vahingoittaa tai toivoa vahinkoa eläinten kaltoinkohtelijoille. Sillä nämä ihmiset ovat niitä, jotka tuovat alitajuisen julman käytöksen kokonaan uudelle tietoisen julman käytöksen tasolle, joka on täysin hyväksyttävää heille. He kuvittelevat, että on heidän tehtävänsä jakaa muille ihmisille oikeutta kuin he olisivat jonkinlaisia auktoriteetteja. He eivät näytä ymmärtävän, että se on vain toinen muoto täysin samasta vihasta."

Kaiken kaikkiaan elokuva on puutteistaan ja lennokkuudestaan huolimatta katsomisen arvoinen, erityisesti mikäli on kiinnostunut näistä nykyään nousussa olevista amatööridokkareista. Kuten elokuvassa todetaan "Ei ole olemassa hyvää tai huonoa informaatiota; on vain informaatiota. Kaikki riippuu siitä, mitä sillä tekee."

Linkit:
- Kymatica YouTubessa
- Kymatican virallinen sivusto
- Torrent-tiedosto elokuvasta

Turussa pelastetaan maailmaa ensi viikonloppuna

2010-01-15T14:30:00.011+02:00

Ensi perjantaina 22.1. järjestetään Uusi Näkemys -dokumenttiprojektin ensimmäinen elokuvailta painomoravintola Koulun historianluokassa. Elokuvaillassa näytetään tuore dokumentti Loose Change 9/11: Amerikkalainen kaappaus. Elokuva on tekstitetty suomeksi. Elokuva alkaa kello 19:00, ja ilta jatkuu elokuvan jälkeen vapaan keskustelun merkeissä. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Uusi näkemys -dokumenttiprojektin tarkoituksena on esittää julkisesti erilaisia dokumentteja, jotka eivät ole syystä tai toisesta saaneet ansaitsemaansa huomiota. Dokumenttiprojektin tarkoituksena on herättää keskustelua ja kasvattaa mielenkiintoa dokumenteissa käsiteltäviä asioita kohtaan. Dokumenttiprojekti itse ei ota mitään kantaa esitettyihin dokumentteihin, vaan kyse on informaation ja keskustelumahdollisuuksien tarjoamisesta. Pyrimme tuomaan dokumenttiprojektiin pääasiallisesti tuoreita dokumentteja tai sellaisia dokumentteja, joita ei ole aikaisemmin esitetty suomeksi, tai joita on esitetty ainoastaan vähäisissä määrin.

Lauantaina 23.1. puolestaan on Muutos tulee Turkuun -tapahtuma. Tapahtumassa esitellään Muutos 2011 ry:n toimintaa ja jaetaan asiaa koskevaa informaatiota sekä materiaalia. Tapahtumassa keskustellaan suorasta demokratiasta sekä Suomen nykyisen maahanmuuttopolitiikan ongelmista ja siitä, miten näitä ongelmia voitaisiin ratkaista. Yleisökysymyksille ja -puheenvuoroille on varattu runsaasti aikaa. Tapahtumapaikkana on Taimi toinen, Puutarhakatu 21. Tapahtuma alkaa kello 12.

Muutos 2011 ry on yhdistys ja kansanliike, joka pyrkii puolueeksi. Yhdistys kritisoi nykyistä eliittikeskeistä hallintatapaa, jossa ihmisten mielipiteitä ei kuunnella, eikä ihmisille kerrota suoraan kaikkia päätöksenteon kannalta olennaisia tietoja. Yhdistys ei usko poliitikkojen kykyyn ratkaista ongelmia, vaan yhdistys näkee puolueiden ja poliitikkojen valtamonopolin aiheuttavan korruptiota ja olevan haitallista asioiden todellisen parantamisen kannalta. Ratkaisuksi poliitikkojen valtamonopolin aiheuttamiin ongelmiin yhdistys tarjoaa sveitsiläistyyppistä suoraa demokratiaa.

Suora demokratia pähkinänkuoressa

2010-01-07T15:22:00.005+02:00

Suomen nykyinen poliittinen järjestelmä on jäänyt ajastaan jälkeen, eikä se enää palvele modernin kansalaisen demokraattisten vaikutusmahdollisuuksien vaatimuksia. Teknologia on kehittynyt ja ihmisten ymmärrys asioista on kasvanut valtavasti. Ajat ovat muuttuneet ja ihmiset ovat heräämässä tiedostamaan sen, miten heillä ja vain heillä on kaikki valta ja kaikki vastuu omasta yhteiskunnastaan ja maailmastaan. Poliitikkojen, virkamiesten ja hallitsijaeliitin aika on auttamatta ohi, ja uusi aika on koittamassa. Menneisyyden eliittivetoiset järjestelmät eivät toimi tänä uutena aikakautena, vaan vaaditaan täysin uusia menetelmiä. Yksi näistä uusista menetelmistä on suora demokratia.

Suoralla demokratialla tarkoitetaan järjestelmää, jossa nykyään käytössä olevaa demokratiaa täydennetään menetelmillä, joiden avulla kansalaiset voivat vaikuttaa lainsäädäntöön ja päätöksentekoon suoraan eduskunnan sekä virkamiehistön yli ja ohi. Kansanedustuslaitos ja hallitus toimivat tavalliseen tapaansa ja säätävät niitä lakeja ja päättävät niistä asioista, joita kansalaiset eivät tahdo ottaa itse omiin käsiinsä. Kansa voi kuitenkin milloin tahansa syrjäyttää eduskunnan päätösvallan ja järjestää itse mistä tahansa hyväksi katsomastaan asiasta kansanäänestyksen. Suorassa demokratiassa ylin valta on kansalla, ei eduskunnalla.

Kolme merkittävintä maailmalla käytössä olevaa suoran demokratian menetelmää ovat kansalaisaloite, kansalaisäänestys ja epäluottamuslausemenettely. Näistä kolmesta kansalaisaloite tarkoittaa laki- tai toimenpide-ehdotusta, jonka riittävän suuri määrä kansalaisia on allekirjoittanut. Riittävän suuren määrän kansalaisia toimittaessa kansalaisaloitteen, on hallituksen valmisteltava aloitteessa vaaditun mukainen lakiehdotus tai toimenpide ja altistettava se sitovalle kansanäänestykselle. Jos kansa esimerkiksi kokisi tarpeelliseksi saada taloustieto kouluaineeksi peruskouluihin, kansa voisi kerätä asiaa varten tarvittavan määrän allekirjoituksia, jonka jälkeen asiasta järjestettäisiin kansanäänestys. Kansanäänestyksen tulos määräisi sen, mitä aloitteelle lopulta käy.

Kansalaisreferendumi merkitsee sitä, että jos eduskunta on käsittelemässä jotain tiettyä lakiehdotusta tai toimenpidettä, voi riittävän suuri määrä kansalaisia allekirjoittaa vaatimuksen altistaa eduskunnassa käsiteltävänä oleva laki tai toimenpide sitovalle kansanäänestykselle. Tällöin kansanäänestyksen tulos ratkaisee sen, tuleeko eduskunnan käsittelemä laki tai toimenpide voimaan. Jos suora demokratia olisi ollut voimassa eduskunnan käsitellessä Lex Nokiaa, olisi lakia vastaan vahvasti kampanjoinut Effi ry voinut kerätä tarvittavan määrän allekirjoituksia ja tällä varmistaa, että myös kansalaisten olisi tullut hyväksyä laki ennen sen voimaanastumista.

Epäluottamuslausemenettely on tapa, jolla kansalaiset voivat poistaa virastaan tai asemastaan merkittäviä virkamiehiä tai poliittisia päätöksentekijöitä ennen heidän toimikautensa tavanomaista päättymisaikaa. Jos riittävän moni kansalainen allekirjoittaa vaatimuksen esimerkiksi ministerin poistamiseksi tehtävistään, tulee asiasta järjestää sitova kansanäänestys. Kansanäänestyksen tulos määrittää sen, voiko virkamies tai vallankäyttäjä jatkaa toimessaan. Suoran demokratian mallissa kansa olisi voinut käyttää epäluottamuslausemenettelyä esimerkiksi korruptiorahaskandaaliin ollessa pahimmillaan, jolloin kansan luottamus poliittisia päättäjiä kohtaan olisi mitattu suoraan sitovalla kansanäänestyksellä sen sijaan, että enemmistön eduskuntapaikoista pitävät hallituspuolueet päättävät itse omien edustajiensa luottamuksellisuudesta.

Allekirjoituksia kaikkiin suoran demokratian menetelmiin voivat kerätä puolueet, yksityiset toimijat ja yhdistykset. Allekirjoitusten kerääjät voivat toimia yhteistyössä saadakseen kasaan vaadittavan määrän allekirjoituksia. Tarvittava määrä allekirjoituksia vaihtelee sen mukaan, kuinka merkittävästä asiasta on kyse. Mitä merkittävämpi ja kauaskantoisempi asia on, sitä enemmän allekirjoituksia siihen vaaditaan. Esimerkiksi Sveitsissä, jossa suora demokratia on käytössä, kansanäänestykseksi perustuslain muuttamiseksi vaaditaan 100 000 allekirjoitusta. Kansanäänestyksen järjestämiseksi parlamentissa käsiteltävästä laista taas vaaditaan 50 000 allekirjoitusta.

Koska Suomessa on vähemmän kansalaisia ja äänioikeutettuja kuin Sveitsissä ja Suomi on pinta-alaltaan huomattavasti Sveitsiä suurempi, on vaadittavien allekirjoitusten määrän järkevää olla Suomessa pienempi kuin Sveitsissä. Henkilökohtaiset ehdotukseni ovat seuraavat; Kansalaisaloitteeseen ja kansalaisrefenderumiin tarpeellinen määrä allekirjoituksia on 35 000, eli noin 0,8% äänestäjistä. Perustuslain muuttamista ja virkamiehen tai vallankäyttäjän erottamista koskevaan kansanäänestykseen tarpeellinen määrä allekirjoituksia on 43 000, eli noin 1% äänestäjistä.

Suorassa demokratiassa kansanäänestyksiä järjestetään myös automaattisesti ilman kansalaisten keräämiä allekirjoituksia tietyissä riittävän tärkeissä koko kansaa koskevissa asioissa. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia koskevat valtiosopimukset ja perustuslain muutokset. Suorassa demokratiassa valtiosopimus tai perustuslain muutos ei voi tulla voimaan ennen kuin kansa on hyväksynyt sen sitovassa kansanäänestyksessä. Esimerkiksi Lissabonin sopimuksesta, eli Euroopan unionin perustuslaista, olisi tullut järjestää sitova kansanäänestys ennen sen tuloa voimaan, mikäli suora demokratia olisi voimassa.

Kaikki suoran demokratian kansanäänestykset ovat sitovia, mikä eroaa Suomessa nykyään käytettävistä kansanäänestysmenettelyistä, jotka ovat ainoastaan neuvoa-antavia. Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä sekä aloitevalta että lopullinen valta on parlamentilla ja virkamieskoneistolla. Sitovassa kansanäänestyksessä aloitevalta ja lopullinen valta ovat kansalla. Suoraa demokratiaa noudattavassa järjestelmässä valtiolla ei ole oikeutta järjestää neuvoa-antavia kansanäänestyksiä. Kaikki suoran demokratian kansanäänestykset ovat joko kansan itse vaatimia tai sitten sellaisia, jotka koskevat perustavanlaatuisimpia asioita ja joista on sen vuoksi järjestettävä automaattisesti kansanäänestys.

Lisää tietoa aiheesta:
- Suomessa suoraa demokratiaa ajaa Muutos 2011.
- Olen aiemmin kirjoittanut suoran demokratian eduista ja vastannut suoraa demokratiaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin artikkelissani Suora demokratia - valistuneiden kansalaisten valta.

Sellossa tapettiin ihmisiä, koska poliitikot ja virkamiehet eivät noudata lakia

2010-01-03T15:40:00.006+02:00

Kun Sellon tapahtumat sattuivat, olin Rovaniemen maalaiskunnassa keskellä ei mitään, eikä minulla ollut juuri moderneja tiedonvälityskeinoja käytettävissäni. Siksi yllätyinkin, että mitähän vittua taas, kun palasin Åboon, ja luin asiasta seurannutta keskustelua. Aamulehdessä vertaillaan Suomen ja Kosovon välisiä väkivaltatilastoja ja kansanedustaja Tanja Karpela taas mutisee, että "eikä tämä ole mikään maahanmuuttajaongelma vaan suomalaista arkea." MTV3:n mukaan taas on hyvä juttu, että osa nettikeskustelijoista osaa muistuttaa kouluampujien ja Vantaan ostoskeskuspommittajan olleen suomalaisia.

Voi morjens, jätkät. Voikohan joku kertoa meikällekin, että missä vaiheessa olennaiseksi muuttui se, mitä etnistä ryhmää murhaaja on?

Kysehän ei nimittäin ollut suomalaisista tai albaaneista eikä suomalaisesta kulttuurista tai albanialaisesta kulttuurista, vaan puhtaasti yksin toimineesta yksittäisestä psykopaatista sekä poliittisista päätöksistä ja virkamiestason edesvastuuttomasta toiminnasta. Ensisijainen vastuu teoista on ainoastaan teot tehneellä Ibrahim Shkupollilla itsellään, eikä kenelläkään muulla. Toissijainen vastuu on tasan tarkkaan niillä ihmisillä ja vain niillä, jotka eivät käyttäneet heille eduskunnan myöntämiä valtuuksia estääkseen tällaisia tapahtumia, vaikka valtuudet on nimenomaisesti myönnetty sitä varten, että tällaisia asioita ei tapahtuisi. Kyse on siitä, että Shkupolli oli syyllistynyt toistuviin väkivaltarikoksiin, mutta häntä ei ollut poistettu maasta, vaikka lain mukaan siihen olisi ollut kaikki edellytykset.

Ulkomaalaislain 149 §:n mukaan "maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin taikka joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle." Shkupolli oli tuomittu aikaisemmin pahoinpitelystä, ampuma-aserikoksesta sekä ampuma-aserikkomuksesta, minkä lisäksi hänet oli tuomittu lähestymiskieltoon. Lain mukaan ei ollut mitään epäselvyyttä, etteikö Shkupollia olisi voitu karkottaa. Shkupollin karkottamatta jättäminen oli tietoinen poliittinen päätös, jonka seurauksena Shkupolli murhasi viisi ihmistä.

Jokainen ulkomaalainen väkivaltarikollinen, jota Suomesta ei poisteta, on haitallinen erityisesti Suomessa oleskeleville ulkomaalaisille, joiden pää toimii normaalisti ja jotka eivät kuvittelisikaan tekevänsä joukkoraiskausta, ampuma-aserikosta tai pahoinpitelyä. Jos yksikin pienen vähemmistöryhmän edustaja syyllistyy vakavaan rikokseen, se loogisesti mustamaalaa vähemmistöryhmää vahvasti, sillä tapaus näkyy tilastoissa välittömästi ryhmän pienen koon vuoksi. Vastaavasti ryhmän koon vuoksi tapaus saa suhteessa huomattavasti enemmän näkyvyyttä kuin jos kyseessä olisi enemmistöryhmän edustaja.

Jos kymmenen tyypin ryhmästä yhdeksän syyllistyy vakavaan väkivaltarikokseen, on luonnollista, että myös yksi viaton joutuu epäilyksen ja epäluulojen alaiseksi. Jos nämä yhdeksän potkaistaan välittömästi vankilan kautta muualle, ei jäljellä ole enää kuin tämä yksi viaton, jolloin ryhmä on sataprosenttisesti viatonta ja syy kohdistaa ryhmään epäluuloja luonnollisesti pienenee. On ryhmän kunnollisten jäsenten etu, että tietoisilla, poliittisilla päätöksillä ei kasata paskaa koko ryhmän niskaan. Tällä hetkellä sataprosenttisesti pelkästään päättäjien valinnoista johtuvilla päätöksillä paskaa kasataan ulkomaalaisten niskaan.

On myös otettava huomioon, että valtiolla on väistämättä rajalliset resurssit. Oletetaan, että valtiolla on 1000 rahayksikköä käyttää turvapaikanhakijoihin ja yksi turvapaikanhakija vie 10 rahayksikköä. Valtio voi siis hoivata sataa turvapaikanhakijaa. Jos näistä sadasta turvapaikanhakijasta kuusi ovat rutiininomaisesti väkivaltarikoksiin syyllistyviä tyyppejä, tarkoittaa se sitä, että valtio voi hoivata kuutta hyvin käyttäytyvää turvapaikanhakijaa vähemmän. Jokainen väkivaltarikoksiin syyllistyvä turvapaikanhakija, jota ei karkoiteta Suomesta, vie pois resursseja, joilla voitaisiin tarjota turvapaikka sellaisille ihmisille, jotka todellisuudessa tarvitsevat turvapaikkaa, ja jotka eivät tee väkivaltarikoksia. Jokainen karkottamatta jätetty väkivaltarikoksiin syyllistyvä turvapaikanhakija on haitallinen oikeasti turvapaikan ansaitseville ihmisille, koska se vie heiltä yhden turvapaikan.

Ulkomaalaisten mustamaalautumisen ja resurssien tuhlaamisen lisäksi nämä ihmisten itse tarkoituksella tekemät poliittiset valinnat aiheuttavat sen, että ihmiset kärsivät. Jos Shkupolli olisi karkoitettu, ei hän olisi ampunut Sellossa ihmisiä. Jos jokainen toistuvasti raiskauksiin syyllistyvä ihminen poistetaan maasta, silloin nämä ihmiset eivät raiskaa enää yhtään ketään koko maassa. Tämä on äärimmäisen yksiselitteistä. Luonnollisestikaan ulkomaalaisten väkivaltarikollisten poistaminen maasta ei poista kotimaista väkivaltarikollisuutta, mutta kuten kaikki ymmärtävät, se ei ole mikään syy olla poistamatta ulkomaisia väkivaltarikollisia maasta. Pahalla ei voida oikeuttaa pahaa tai perustella pahaa, eikä kyvyttömyys estää tietyn pahan tapahtumista ole oikeus olla estämättä toisen pahan tapahtumista. Jos on mahdollisuus estää alienia syömästä Eevaa, mutta ei ole mahdollisuutta estää predatoria syömästä Marttia, se ei ole syy olla estämättä alienia syömästä Eevaa.

Suomen valtio voi hallita ainoastaan omien rajojensa sisäpuolista aluetta, ja on Suomen valtion velvollisuus pyrkiä siihen, että tämä alue on mahdollisimman turvallinen. Suomi voi vaikuttaa tämän alueen turvallisuuteen poistamalla ulkomaalaiset, toistuvasti väkivaltarikoksiin syyllistyvät ihmiset, mutta Suomi ei voi vaikuttaa sisäiseen turvallisuuteensa poistamalla suomalaisia väkivaltarikollisia. Suomella ei nimittäin ole moraalista oikeutta sysätä omia ongelmiaan, eli tässä tapauksessa suomalaisia väkivaltarikollisia, muiden maiden kontolle. Lainsäädännössä tämä valtion vastuu omista kansalaisistaan ja heidän teoistaan ilmenee Suomen perustuslain 9 §:ssä. "Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan, karkottaa maasta eikä vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan." Valtiolla on vastuu omista kansalaisistaan ja Suomen perustuslaki estää Suomen valtiota siirtämästä tätä vastuuta muille valtioille.

Vastaavasti samaa periaatetta seuraten millään muulla maalla koko tällä planeetalla ei ole pienintäkään velvollisuutta ottaa vastaan tai kannettavakseen suomalaisten väkivaltarikollisten ongelmaa. Suomalaisia rikollisia ei voi karkoittaa maasta, koska silloin nämä rikolliset menisivät johonkin toiseen maahan ja tämä toinen maa joutuisi ottamaan kantaakseen Suomen valtiolle ehdottomasti ja jakamattomana kuuluvan vastuun. Sama pätee myös toisin päin, sillä Suomella ei ole pienintäkään velvollisuutta kaitsea tai valvoa ulkomaalaisia väkivaltarikollisia, eikä muilla mailla ole minkäänlaista oikeutta olla pitämättä huolta itse omista väkivaltarikollisistaan.

Siinä, että toistuviin väkivaltarikoksiin syyllistyviä ulkomaalaisia ei poisteta Suomesta, ei ole mitään järkeä. Siitä ei ole hyötyä kenellekään muulle kuin näille väkivaltarikollisille itselleen. Väkivaltarikollisten tuleville uhreille ja heidän läheisilleen kyse on kärsimyksestä ja surusta. Muille ulkomaalaisille kyse on siitä, että muutama mätä yksilö pilaa ryhmän mainetta. Suomen valtiolle kyse on resurssi- ja turvallisuusongelmasta. Sellon tapahtumat paljastivat karulla tavalla järjestelmän epäkohtia, mutta kuten yleensä, taaskaan niihin epäkohtiin ei olla puuttumassa, vaikka keinot puuttua ovat jo valmiina Suomen laissa ja niiden käyttäminen ei vaadi mitään muuta kuin yksinkertaisesti päätöksen. Lakeja ei pidä edes muuttaa, vaan niitä tulee ainoastaan noudattaa. Tässä on kyse pelkästään valinnasta, ei mistään sen monimutkaisemmasta.

Julkisen vallan lietsomat viharikokset keinona hallita

2009-12-16T16:13:00.005+02:00

Turun Sanomien pääkirjoitus 16.12. väittää, että "Rasististen ja niin sanottujen viharikosten määrä on lisääntynyt Suomessa huolestuttavasti." Pääkirjoitus myös vaatii viharikosten määrittelemistä omaksi rikoslajikseen. Perusteena väitteille Turun Sanomat käyttää poliisiammattikorkeakoulun 14.12. julkaisemaa raporttia sen toimittamasta vuosittaisesta rasistisia rikoksia koskevasta tutkimuksestaan - tai oikeammin sisäministeriön tiedotetta raportista. Koska median rooli on Suomessa toimia lähinnä virallisen totuuden puolustajina ja hallitsijoiden sylikoirana sen sijaan, että se harrastaisi tutkivaa journalismia, ei Turun Sanomat ole katsonut aiheelliseksi perehtyä itse raporttiin.

Nimittäin se, ovatko rasistiset rikokset ja viharikokset nousseet, ei ole raportin mukaan mikään itsestäänselvyys, vaan nousuun ovat vaikuttaneet muun muassa tilastointimenetelmien merkittävät muutokset. Vuoden 2008 luku on aikaisempia vuosia suurempi, koska se mittaa paljon suurempaa asiaa kuin aikaisempina vuosina. Tutkimuksen mukaan "vuoden 2008 luvut eivät ole vertailukelpoisia aikaisempiin vuosiin" ja "tulokset eivät ole kaikilta osin vertailukelpoisia vuosien 2003-2007 rasismiselvityksiin". Suurin muutos tutkimuksen tilastoinnissa on se, että rasististen rikosten sijasta tutkimus käsitteli entistä laajempaa käsitettä "viharikokset". Viharikosten määrän kasvua on mahdotonta sanoa, koska viharikoksia ei ole koskaan aikaisemmin tilastoitu, vaan tilastointi on koskenut pelkästään rasistisia rikoksia.

Se, että rikoksia, joiden motiivina on viha, tapahtuu, on kiistämätön fakta. Raportissa käsitellyistä esimerkkitapauksista voi kuitenkin huomata, miten epämääräisestä asiasta osassa tilastoiduista viharikostapauksista on ollut kyse:

"Mukana on kahdeksan rikosilmoitusta tappeluista, joissa on ollut mukana romaneita ja joiden yhteydessä on sanottu heihin kohdistuvia herjauksia."
"Epäiltyjen kerrottiin loukanneen asianomistajan kunniaa kommenteilla, kuten 'perkeleen uskovaiset' ja 'hullut uskovaiset'."
"Yksi syrjintäilmoitus oli tehty siitä, ettei henkilöä palkattu kirkon töihin sen vuoksi, että hän oli itse eronnut kirkosta."
"Osassa ilmoituksia poliisi on kirjannut uhrin seksuaalisesta tai sukupuolisesta suuntautumisesta tutkintamuistioon, joka ei tule missään vaiheessa julkiseksi. Näissä ilmoituksissa kyse on voinut olla poliisin omasta epäilyksestä teon syylle."
"Näkövammaista henkilöä ei ole päästetty ravintolaan opaskoiran kanssa."
"Taksi ei ole ottanut kyytiinsä pyörätuolia käyttävää miestä."

Vaikka kirkkoon kuulumattomuus syynä sille, että ihmistä ei hyväksytä töihin, on ehdottomasti vastoin syrjintälakia, ei mikään viittaa automaattisesti siihen, että motiivina olisi ollut viha. Jos taas näkövammaista henkilöä ei ole päästetty ravintolaan opaskoiran kanssa, syynä voi olla henkilökunnan tietämättömyys siitä, miten tilanteessa pitäisi toimia, koska erilaiset hygieniasäännökset voivat kieltää eläinten tuomisen ravintolaan. Taas heitot kuten "perkeleen uskovaiset" ja "hullut uskovaiset" eivät välttämättä kerro mitään muusta kuin vitutuksesta, joka on melko normaalia Suomessa. Kaiken kaikkiaan viharikosten määrittely on korostetun epämääräistä, koska Suomen oikeusjärjestelmä ei tunne erillistä viharikosten luokkaa. Raportissa aiheesta todetaan, että "Viharikosta määritellään useilla eri tahoilla, kuten lainsäädännössä ja eri tieteenaloilla, eikä käsitteestä ole yhtä yhteisesti sovittua määritelmää."

Myöskään rasististen rikosten määrä ei ole juurikaan kavanut, vaikka "[tilastoinnin] hakuehtoja laajentamalla on pyritty löytämään poliisiasian tietojärjestelmästä aikaisempaa kattavammin rasistisia piirteitä sisältäviä rikosepäilyjä." Vuonna 2006 rasistisia rikoksia tuli poliisin tietoon 748. Vuonna 2007 rikoksia tuli poliisin tietoon 698. Vuonna 2008 rikoksia tuli poliisin tietoon 755. Rasististen rikoksien määrä ei siis ole juurikaan kasvanut, vaan se on pyörinyt pienellä heitolla samoissa lukemissa maahanmuuttajien määrän runsaasta kasvusta ja tilastointimenetelmien laajentamisesta huolimatta. Jos tilastointimenetelmien muuttaminen ja muiden kuin suomalaistaustaisten etnisten ryhmien kasvu otetaan huomioon ja vuoden 2008 rasististen rikoksien määrää verrataan vuoden 2006 lukuun, ovat rasistiset rikokset itse asiassa jopa vähentyneet.

Rasismin ja rasististen rikosten vähentyminen ei kuitenkaan sovi yhteen sisäministeriön suunnitelmien kanssa. Sisäministeriön ehdotuksessa sisäisen turvallisuuden toimintaohjelmaksi sisäministeriö toteaa, että poliisille ilmoitettujen rasistisiksi luokiteltujen rikosten lukumäärä on saatava nousuun. Esityksessä sisäministeriö esittää tavoitteeksi nostaa rasistisiksi luokiteltujen rikosten määrää suhteessa poliisiammattikorkeakoulun tutkimukseen vuoden 2006 lähtötasosta vuoteen 2011 mennessä 14 prosenttiyksikköä. Vuoteen 2015 mennessä tavoite on saada määrä nousemaan 29 prosenttiyksikköä. Sen sijaan, että sisäministeriö siis pyrkisi vähentämään rasistisia rikoksia, se nimenomaisesti pyrkii kasvattamaan niistä epäiltyjen määrää vailla yhteyttä reaalimaailman tapahtumiin. Tilastollisen ja oikeudellisen rasismin lisääminen on sisäministeriön tietoinen valinta.

Myöskään muilta osin poliisiammattikorkeakoulun raportti ei tue sen perusteella tehtyjä johtopäätöksiä. Sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan Internetissä tapahtuva viharikollisuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Poliisiammattikorkeakoulun raportti on kuitenkin hänen kanssaan eri mieltä. Raportin mukaan esimerkiksi rasistisissa rikoksissa "harvinaisempia tapahtumapaikkoja ovat edellisvuoden tapaan olleet koulu tai koulualue, julkinen kulkuväline, joku muu asunto ja Internet." Raportin mukaan Internetissä tehtiin ainoastaan 2 prosenttia rasistisista rikoksista. Uskontoon perustuvia viharikoksia Internetissä tapahtui ainoastaan kaksi kappaletta vuonna 2008. Vammaisuuden tai seksuaalisuuden vuoksi tehtyjä viharikoksia Internetissä raportti ei erittele lainkaan. Huolimatta Internetin vähäisestä osallisuudesta viharikoksiin, pyrkii Viljanen käyttämään nimenomaan viharikoksia perusteluna sille, että poliisille ollaan antamassa yhä uusia keinoja valvoa ja hallita Internetiä. Esimerkki tästä on alkuvuodesta tuleva Red Button -järjestelmä, eli tietokoneen ruudulla oleva linkki, jota painamalla poliisille voi vihjata epäilyttävästä materiaalista. Myös marraskuussa työnsä päättänyt oikeusministeriön Rasistiset rikokset -työryhmä tulee esittämään Internetiä koskevien lakien kiristysehdotuksia lähitulevaisuudessa.

Viharikoshysteriassa on kyse klassisesta tavasta hallita hegeliläisen dialektiikan periaatteilla. Ensin hallitsijat luovat tietoisesti ongelman (teesi). Tämän jälkeen media innostuu ongelmasta oman luonteensa vuoksi ja alkaa vaatia ratkaisua ongelmalle (antiteesi). Luonnollisesti hallitsijoilla on valmiina ratkaisu (synteesi), jota hallitsijat eivät olisi koskaan voineet saattaa voimaan ilman alkuperäistä, keinotekoisesti luotua ongelmaa. Sekä ongelma, reaktio siihen että näennäinen ratkaisu johtuvat kaikki samasta lähteestä. Ihmiset saadaan hyväksymään sitä enemmän rajoituksia, hallintaa, valvontaa ja kontrollia, mitä suurempia ongelmia vastaan niillä taistellaan. Sen sijaan, että rasismia pyrittäisiin vähentämään ja ongelma ratkaisemaan, pyritään rasismia lisäämään, jotta valvontaa ja kontrollia voidaan lisätä sen varjolla yhä entisestään. Amerikassa muun muassa omien kansalaisten salakuuntelun mahdollistava Patriot Act meni läpi terroristeilla pelottelun vuoksi. Me emme ole Suomessa vielä samassa pisteessä, mutta käytetyt metodit ovat perimmäiseltä luonteeltaan samanlaisia.

Aiheeseen liittyen:
Maahanmuutto ja ministeritason korruptio

Bilderberg: Maailman hallitsijoiden iltakoulu

2009-12-09T00:33:00.010+02:00

Politiikka on harvoin sitä, miltä poliitikot ja media haluavat sen näyttävän. Salaisuudet, valheet ja petolliset mielikuvat ovat arkipäivää politiikassa, ja vaikka päätökset tehdäänkin muodollisesti lakeja ja virallisia menetelmiä noudattaen, ne muotoutuvat usein ihmisiltä salassa epävirallisissa neuvotteluissa ja keskusteluissa. Politiikka perustuu puolitotuuksille ja illuusioille - savulle ja peileille - ja koska poliitikot hyötyvät tästä, heillä ei ole mitään motiivia ryhtyä muuttamaan sitä.

Joka vuosi noin 120 maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä kokoontuu niin kutsuttuun Bilderberg-kokoukseen lukittujen ovien taakse täyteen mediapimentoon aseistettujen vartijoiden taakse puhumaan maailman poliittisesta tulevaisuudesta. Bilderberg-kokousten jäsenillä ei ole lupa kertoa, keitä oli paikalla, tai mitä kokouksessa käsiteltävistä asioista puhuttiin. Kokouksen yksityiskohdista edellytetään jäsenistöltä täyttä vaiteliaisuutta. Ensimmäisen kerran Bilderberg-ryhmä kokoontui 29.-31. päivä toukokuuta vuonna 1954 alankomaalaisessa Hotel de Bilderbergissä, josta ryhmä sai nimensä, ja sittemmin se on kokoontunut säännöllisesti ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.

Bilderberg-kokousten jäsenet ovat politiikan merkkihenkilöitä, finanssieliittiä, kuninkaallisia sekä vaikutusvaltaisimpien medioiden kermaa. Lyhyesti sanottuna siis aika pirun tärkeäitä jätkiä. Suomesta Bilderberg-ryhmän kokouksiin ovat osallistuneet muun muassa valtiovarainministeri Jyrki Katainen, pääministeri Matti Vanhanen, SDP:n entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma, presidentti Martti Ahtisaari sekä Nokian entinen toimitusjohtaja Jorma Ollila. Muutamia kansainvälisesti merkittäviä Bilderbergin osallistuja ovat olleet EU:n presidentti Herman Van Rompuy, Yhdysvaltain presidentti Barack Obama, pankkiirikeisari David Rockefeller, Britannian entinen pääministeri Tony Blair sekä Hollannin kuningatar Beatrix.

Kevyesti pöljintä Bilderberg-kokouksissa on se, miten vähän media kiinnittää niihin huomiota. Selitystä tälle on haettu siitä, että kokouksissa on mukana paljon vaikutusvaltaista media-alan väkeä. Jos 120 eri maiden Big Brother -kilpailijaa tapaisivat epävirallisesti viikonlopun ajan suljettujen ovien takana jossain päin maailmaa ja mukaan pääsisi Suomesta Aso Alonso, asiasta uutisoitaisiin iltapäivälehtien lööpeissä ja Helsingin Sanomien nettisivuilla vähintään viikon ajan. Samoin kävisi, jos jossain päin maailmaa järjestettäisiin vastaava tapahtuma näyttelijöille, ja Suomesta mukaan pääsisi Jasper Pääkkönen. Kuitenkin kun 120 maailman vaikutusvaltaisimmista ihmisistä tapaa suljettujen ovien ja aseistettujen vartijoiden takana, ja mukana on Suomen ministeritason vaikuttajia sekä Nokian pääjohtoa, ei asiasta mainita sanallakaan Suomen suurimmassa sanomalehdessä. Tämä on paradoksaalista. Vaikka itse tapahtumassa ei puhuttaisi kuin säästä ja Pokémoneista, on tapahtuma jo puhtaasti siihen osallistuvien ihmisten aseman ja määrän vuoksi äärimmäisen merkittävä sekä poliittisesti että taloudellisesti.

Viralliselta statukseltaan Bilderberg-ryhmän kokouksissa on kyse epävirallisista tapaamisista, joihin ihmiset tulevat yksityishenkilöinä. Epävirallinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kokouksilla olisi vahvaa todellista merkitystä. Päinvastoin; useilla erilaisilla epävirallisilla kokouksilla voi olla erittäin painava poliittinen merkitys. Suomessa hallitus kokoontuu usein ennen valtioneuvoston yleisistuntoja käsittelemään yleisistunnossa päätettäviä lakiehdotuksia epävirallisesti niin sanotuissa iltakouluissa. Iltakouluilla ei ole virallisesti valtaa tehdä päätöksiä, mutta konsensus, jonka pohjalta päätökset myöhemmin muodollisesti tehdään, muodostuu usein niissä. Bilderberg-ryhmässä on kyse hiukan samanlaisesta asiasta, sillä epävirallisuudestaan huolimatta sillä on huomattavaa vaikutusta maailmanpolitiikan ja globaalin talouselämän muotoutumiseen.

Vuonna 2003 BBC:n toimittajat pääsivät käsiksi Bilderbergin asiakirjoihin. Toimittajat noteerasivat, että Bilderberg oli käsitellyt muun muassa yhteisen rahan luomista Euroopalle. Asiakirjat, joihin toimittajat tutustuivat, olivat todennäköisesti samoja vuoden 1955 Bilderberg-kokouksen asiakirjoja, jotka vuotivat myöhemmin WikiLeaksin kautta Internetiin. Vuotaneiden asiakirjojen yhteenvedossa puhutaan "painavasta tarpeesta tuoda Saksan kansa yhdessä muiden eurooppalaisten kansojen kanssa yhteisen talousalueen alle". Asiakirjat myös hahmottelevat suunnitelmaa "saada aikaiseksi mahdollisimman lyhyessä ajassa mahdollisimman suuri integraatio, lähtien Euroopan yhteisistä markkinoista". Myöhemmin entinen EU-komissaari ja Bilderberg-ryhmän ohjauskomitean pitkäaikainen puheenjohtaja Etienne Davignon vahvisti EUObserverille antamassaan haastattelussa Bilderberg-ryhmän vaikuttaneen euron kehitykseen.

Bilderberg-ryhmän vaiteiliaisuuden ja salailuhalun vuoksi on käytännössä mahdotonta sanoa varmasti, miten suuri ryhmän epävirallinen vaikutusvalta on. Se on kuitenkin riittävää, että tasavallan presidentti Tarja Halonen pitää vaiteiliaisuutta välttämättömänä Suomen presidentti-instituution toimien hoitamiseksi. Teemu Välimäki pyysi vuonna 2007 presidentin kansaliasta Bilderberg-ryhmää koskevia asiakirjoja. Nykyinen tasavallan presidentti Tarja Halonen vastasi asiakirjapyyntöön toteamalla “Presidentti Martti Ahtisaaren pyynnöstä päätän, että pyytämänne asiakirjat ovat presidentintoimen hoitamisen kannalta välttämättömän luottamuksellisuuden suojaamiseksi salassa pidettäviä. Tämän johdosta asiakirjapyyntöönne ei suostuta.”

Näin sivuhuomiona todettakoon, että jos meikästä tulee joskus presidentti vaikka koko Suomen käytyä äänestämässä kännissä, julistan heti ensimmäisenä toimenani nuo asiakirjat epäsalaiseksi ja julkaisen ne tässä samassa blogissa. Jos ei muuten, niin jo ihan läpän vuoksi. Jos jostain meikän kaverista tulee joskus presidentti, aion lobata sitä vapauttamaan asiakirjat tarjoamalla sille bissen Rokkibaarissa ja laulamalla sille Ramonesin Pet Semataryn. Tarjous on muuten auki myös Tarja Haloselle, että kannattaisi ehkä harkita. Mutta mennäänpä taas asiaan, että ei lähde juttu ihan kokonaan räpylästä.

Epävirallisen poliittisen vaikutusvaltansa lisäksi Bilderberg-ryhmä ei ole myöskään juridisesti täysin ongelmaton. Monissa maissa on lakeja, jotka kieltävät valtion hallituksen edustajia tapaamasta vieraiden valtojen hallituksien jäseniä ilman virallista lupaa, eli epävirallisesti. Yksi tällainen on Yhdysvaltain Logan Act, jonka mukaan liittovaltion asukas ei saa tavata tai käydä neuvotteluja vieraiden valtojen hallituksien tai virkamiesten kanssa ilman Yhdysvaltojen virallista lupaa. Bilderberg-kokouksessa on kyse nimenomaan tästä, eli valtioiden hallituksien jäsenten ja virkamiesten epävirallisesta, ilman minkäänlaista demokraattista tai parlamentaarista valvontaa tapahtuvasta tapaamisesta. Logan Act on kuitenkin melko ympäripyöreää lakitekstiä, eikä sitä ole sovellettu kuin kerran koko liittovaltion historiassa, joten se, mitä laki juridisesti käsittää, on kiinni tulkinnasta ja Yhdysvaltain lainkäyttäjien halukkuudesta soveltaa Logan Actia.

Suomen perustuslain 63 §:n 2 momentin mukaan "Ministerin on viivytyksettä nimitetyksi tultuaan annettava eduskuntaa varten selvitys elinkeinotoiminnastaan, omistuksistaan yrityksissä ja muusta merkittävästä varallisuudestaan sekä sellaisista ministerin virkatoimiin kuulumattomista tehtävistään ja muista sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen toimintaansa valtioneuvoston jäsenenä." Vaikka pykälä käsittelee pääasiallisesti taloudellisia sidonnaisuuksia, on lakitekstin muotoilu yleinen ja se koskee kaikkia sidonnaisuuksia, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa ministerin toimintaa valtioneuvoston jäsenenä. Yleisen kirjoitusasunsa vuoksi pykälä voi tulla kyseeseen myös käsiteltäessä ministerin sidonnaisuuksia esimerkiksi Bilderberg-ryhmään, joka on jo pelkästään osanottajiensa statuksen ja jopa tasavallan presidenttiin ulottuvan painoarvonsa vuoksi erittäin merkittävä vaikutusvaltaisten ihmisten yhteenliittymä. Tämänkin pykälän soveltuvuudesta tapaukseen on kuitenkin mahdoton sanoa tarkasti mitään, ellei esimerkiksi joku elämää hienompi tyyppi, kuten Jyrki Kasvi tai Markku Uusipaavalniemi, päätä ottaa asiakseen kiinnittää tähän seikkaan huomiota eduskunnassa.

Demokratian kannalta on välttämätöntä, että kansalaiset voivat tietää, mitä heidän demokraattisesti valitut päättäjänsä tekevät ja puhuvat. Ainoastaan näin demokraattinen kontrolli voi tapahtua. Bilderberg-ryhmän tapauksessa kansa tietää enemmän siitä, mitä Matti Vanhasen yksityiset tekstiviestit sisältävät kuin siitä, mitä Matti Vanhanen puuhaa 120 muun maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen kanssa ryhmässä, jonka epävirallinen vaikutus ulottuu Euroopan keskuspankin rahajärjestelmästä Suomen tasavallan presidentin tasolle. Bilderberg-ryhmä edustaa kaikkea sitä, mikä on ongelma nykyisessä poliittisessa kulttuurissa. Siinä on kyse päätöksien salaisista alustuksista, hallitsijoiden näkymättömistä neuvotteluista ja epävirallisesta vallasta yli virallisten instituutioiden. Median vähättelevä suhtautuminen 120 maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen kokoukseen ja vastaavasti retosteleva suhtautuminen Big Brotheriin ja tekstiviesteihin taas kertoo siitä, miten media on unohtanut demokratian kannalta välttämättömän asemansa vallan vahtikoirana ja ryhtynyt pseudoinformaatiota tuputtavaksi viihdyttäjäksi. Bilderberg-ryhmä on vastoin demokratiaa ja sen toiminta on meidän päättäjiemme sanktioimaa.

Lopussa vielä Teemu Välimäen toimittama Jyrki Kataisen haastattelu Turussa 7.12.2009 koskien Bilderberg-ryhmää:

Suomen laki estää Suomen lipun kunnioittamisen vapaaehtoisesti

2009-12-07T16:49:00.004+02:00

Eilen oli Suomen menetetyn itsenäisyyden muistopäivä, minkä kunniaksi joku sattumanvarainen hippi päätti polttaa Suomen lipun. Erityisen pöljää tempussa oli se, että tämä heppu naamioi itsensä. Koko eleeltä menee suuri osa pointista sillä samalla hetkellä, kun tyyppi ei enää uskaltanut tehdä sitä omilla kasvoillaan. Naamiointi Suomessa, jossa kukaan ei kuitenkaan tule ja kivitä, on lähinnä merkki siitä, että on liian selkärangaton seisomaan mielipiteidensä takana. Itse asiassa naamioituminen on moraalisesti sallittua ainoastaan supersankareille, enkä usko, että tämä lipunpolttaja oli supersankari, koska hän ei sytyttänyt lippua tuleen kuumakatseella. Mutta eipä siinä, kukin tallaa tavallaan.

Poliisin reagointi lipun polttamiseen oli omituinen, sillä lipun epäkunnioittava kohteleminen on kriminalisoitu laissa Suomen lipusta. Joka julkisesti turmelee Suomen lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun Suomen lipun, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon. Poliisin tehtävänä taas on valvoa voimassa olevaa oikeutta, joten poliisin olisi pitänyt puuttua siihen, että poliisin valvonnan alla suoritetaan teko, joka on vastoin Suomen lakia. Lain kannalta poliisin olisi pitänyt napata lipunpolttaja, viedä hänet maijaan, kirjoittaa hänelle sakko ja passittaa hänet taas vapauteen astetta nolostuneempana, kokemusta rikkaampana ja ripausta todellisempana kapinallisena.

Vaikka juridisesti onkin selvää, että Suomen lipun polttaminen on kiellettyä ja vastoin lakia, on tärkeää muistaa, että laki ja oikeudenmukaisuus eivät aina kulje käsikkäin. Vaikka lipun polttaminen oli törkeä ja monia ihmisiä loukkaava teko, olisi hyvä miettiä, onko se oikeasti riittävän hyvä syy pitää lipun polttamista kiellettynä. Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on väistämättä ristiriidassa sekä sananvapauden, ilmaisunvapauden että omaisuudensuojan kanssa. Jos lipun epäkunnioittava kohtelu on kriminalisoitu, ei ihmisillä ole oikeutta ilmaista kaikkia mielipiteitään, vaikka nämä mielipiteet eivät uhkaisi ketään tai loukkaisi kenenkään kunniaa. Vastaavasti nykyisen lippulain ollessa voimassa ihminen ei saa itse tehdä mitä tahtoo itse ostamallaan palalla kangasta ilman sakon uhkaa.

Ketä lipun polttaminen todellisuudessa vahingoittaa? Keneenkään ei satu, kenenkään henki ei lähde, ja ainoa omaisuusvahinko, joka lipun polttamisesta seuraa, on lipun polttajalle itselleen. Toisin kuin esimerkiksi väkivallassa tai rattijuopumuksessa, lipun kunnioittamisessa on kyse puhtaasti abstrakteista asioista, arvoista ja arvostuksista, eikä sitä voi kieltää sen vuoksi perusteella, että se olisi muille ihmisille vahingollista. Lipun polttaminen ei aiheuta edes samanlaista vahinkoa kuin kunnianloukkaus tai uhkaus. Kunnianloukkauksessa toisesta levitetään perätöntä tietoa, joka on hänen maineelleen vahingollista, ja uhkauksessa konkreettisesti ilmoitetaan aikeista tehdä jotain toiselle vahingollista. Lipun polttaminen puolestaan ei esitä mitään muuta kuin itse lipun polttajan vihan tai inhon niitä asioita kohtaan, joita lippu hänelle henkilökohtaisesti symbolisoi. Kysymys siitä, "ketä" lipun polttaminen vahingoittaa, oli retorinen. Todellisuudessa pitäisi kysyä "mitä" lipun polttaminen vahingoittaa.

Vaikka monella suomalaisella onkin tunneside lippuun, Suomen lippu ei ole todellisuudessa suomalaisuuden symboli. Suomen lippu on eduskunnan päätöksellä asetettu virallinen Suomen valtion symboli. Eduskunta voi muuttaa tätä symbolia milloin ikinä se tahtookaan, ja näin on käynytkin lukuisia kertoja menneisyydessä. Suomen ensimmäinen lippu oli punainen ja sen keskellä oli Suomen leijonavaakuna. Ulkoisesti se ei muistuttanut nykyistä lippua lainkaan. Lippua kuitenkin muutettiin, koska se muistutti väreiltään liikaa Neuvostoliiton lippua, ja muilla Pohjoismailla oli käytössään samanlainen ristilippu. Vuonna 1920 hyväksytty lippu taas erosi nykyisestä Suomen lipusta ristin erilaisella sinisävyllä. Nykyinen Suomen lippu on tullut voimaan vasta toukokuussa 1978. Suomen nykyinen lippu ei siis ole se sama lippu, jonka puolesta veteraanit taistelivat toisessa maailmansodassa. Suomen lippu ole mikään muuttumaton, Suomen henkeen ja suomalaisuuteen ajasta ikuisuuteen samanlaisena kuuluva asia. Suomen lippu on puhtaasti eduskunnan päättämä Suomen virallinen valtiosymboli. Suomen valtio taas ei ole sama asia kuin Suomen maa, vaan se on Suomen maata ja sen rajoja hallitseva julkisen vallan instituutio.

Valtiollisten symbolien häpäisy on pohjimmiltaan aina ilmaisu sitä valtiota vastaan, jota ne symbolit symbolisoivat. Amerikan lippuja poltetaan Lähi-Idässä, koska Lähi-Idässä koetaan, että Amerikka perseilee. Jos valtiollisen symbolin häpäisy on kiellettyä, silloin valtio saa suojaa itseensä kohdistuvalta arvostelulta. Vaikka tämä suoja olisi jollain teoreettisella tasolla hyväksyttyäkin silloin, kun valtio toimii hyvin ja pitää kansalaisistaan hyvää huolta, ei se olisi perusteltua enää siinä vaiheessa, jos valtio ryhtyisi perseilemään. Valtiollisen symbolin epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi tarkoittaa valtion suojaamista tietynlaiselta valtionvastaiselta ilmaisunvapaudelta lain ja rangaistuksen voimalla. Kyse on samasta asiasta kuin jos Maamme-laulun melodialla ei saisi laulaa valtiota pilkkaavia sanoja tai jos Tarja Halosta ei saisi ilkkua, koska presidentti-instituutio on tärkeä suomalaisille.

Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisoinnissa on kyse siitä, että julkinen valta pakottaa rangaistuksen uhalla ihmisiä käyttäytymään tietyllä tavalla ja tuntemaan asiasta, kuten julkinen valta tahtoo heidän tuntevan - tai ainakin esittämään, että he tuntevat siten. Kun lipun kunnioittaminen on laissa määrätty pakko, sitä ei voi enää kunnioittaa vapaaehtoisesti. Vaikka ihminen olisi lukitussa huoneessa mielellään, hän ei ole siellä vapaasti, koska hänellä ei ole vaihtoehtoa toimia toisin. Lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisoinnissa on kyse samasta asiasta. Jos ihminen kohtelee kunnioittavasti Suomen lippua mielellään ja aidosta kunnioituksesta, hän ei tee sitä vapaasti, koska lain mukaan hänellä ei ole vaihtoehtoja toimia toisin.

Itse arvostan Suomea ja Suomen lippua. Sen vuoksi olen sitä mieltä, että lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on haitallista sekä itse lipun kannalta että lippua kunnioittavien ihmisten kannalta. Lipulle asia merkitsee sitä, että se antaa signaalin, että lippu ei pystyisi omilla ansioillaan ansaitsemaan arvostusta, vaan ihmiset pitää pakottaa kunnioittamaan sitä lain voimalla. Vapaaehtoisesti lippua kunnioittavilta ihmisiltä epäkunnioittavan kohtelun kieltäminen taas vie vapauden pois kunnioittamisesta ja se saattaa heidät samaan tilaan niiden kanssa, jotka eivät kunnioita lippua oikeasti, vaan ainoastaan lain pakosta. Suomen lipun epäkunnioittavan kohtelun kriminalisointi on loukkaus sekä itse lippua että niitä kohtaan, jotka kunnioittavat lippua vapaaehtoisesti.

Kopiointi on varkaus ja rattijuopumus on ylinopeus

2009-11-16T18:30:00.009+02:00

Yritys nimeltään Sandrys Handel kokeilee onneaan ja pyrkii rekisteröimään suositun torrentien etsimiseen tarkoitetun palvelun, The Pirate Bay'n, kuuluisan merirosvolaivalogon. Sandrys Handelin aikomuksena on käyttää logoa hieman muunneltuna myydäkseen USB-massamuisteja. Temppu on luonnollisesti herättänyt perkeleesti huomiota netissä. Tämä oli mahdollisesti Sandrys Handelin tarkoituskin, sillä todennäköisyys, että Sandrys Handel onnistuu rekisteröimään muunnelmansa tavaramerkiksi, on näin nopeasti meikän kännykän laskimen kanssa laskettuna noin yhden suhde Peter Steelen meisselin pituuteen millimetreissä. Paitsi tietysti, jos oikeusjärjestelmä on epärehellinen, mutta kukapa nyt sellaista uskoisi!

Jotta tavaramerkin rekisteröinti voi pitää, on rekisteröitävän tavaramerkin oltava sellainen, että se ei ole jo yleisessä käytössä ja selvästi tunnistettavissa. Tämän vuoksi esimerkiksi rauhanmerkkiä ei voi rekisteröidä. The Pirate Bay'n logo on luonnollisesti ollut miljoonien ihmisten laillisessa käytössä useiden vuosien ajan, eikä se ole uusi juttu käytännössä kenellekään, joka on vähänkään enemmän harrastanut nettiä. Kärjistettynä The Pirate Bay'n laivan rekisteröimistä voi verrata siihen, että joku yrittäisi rekisteröidä tavaramerkikseen pentagrammin. Sandrys Handelin rekisteröimä kuva eroaa The Pirate Bay'n logosta siten, että The Pirate Bay'n nimi on kirjoitettu muotoon "The Piratebay" ja logon väri on hieman erilainen kuin alkuperäisessä.

Koska ihmiset ovat vahingoniloisia, on tämän uutisen seurauksena netissä levinnyt kulovalkean tavoin ilkkuminen siitä, miten yleensä voittajaksi selvinnyt The Pirate Bay sai kerrankin maistaa omaa lääkettään. Suomessa ainakin Aamulehti lähti tähän mukaan. Ainoa toki vaan se, että The Pirate Bay ei saanut maistaa omaa lääkettään, vaan tasan sitä samaa paskaa, jota sille on aikaisemminkin tarjoiltu; jakamisen, tiedon ja informaation rajoittamista oikeudellisin voimakeinoin.

Kuten The Pirate Bay'n filosofiaan kuuluu, The Pirate Bay'n logo on ollut vapaasti kenen tahansa käytössä. Logo on ollut The Pirate Bay'ssä saatavilla useissa erilaisissa skaalattavissa formaateissa, jotta sen käyttö ja jakaminen olisi helpompaa. Ainoa rajoitus on ollut se, että logoa ei saa käyttää siten, että se rajoittaa muiden vastaavaa oikeutta. Logon patentoiminen taas nimenomaan on tätä muiden vastaavan oikeuden rajoittamista, koska tällöin muita logoa käyttäviä vastaan voidaan ryhtyä oikeustoimiin. Asetelmaa voitaisiin verrata siihen, että homonvihaajat alkaisivat käyttää sateenkaarilogoa tunnuksenaan tai konservatiivit alkaisivat käyttää hampunlehteä kieltäessään hampun käyttämistä.

Sandrys Handelin toiminta on nimittäin täysin päinvastaista kuin The Pirate Bay'n toiminta. The Pirate Bay nimenomaan vastustaa nykyisiä jakamista rajoittavia järjestelmiä ja kannattaa vapaata jakamista. Tämän vuoksi se, että vapaasti jaossa ollut kuva rekisteröidään nykyisen vapaalle tiedonjaolle vihamielisen tavaramerkkijärjestelmän alle, on täysin vastoin The Pirate Bay'n ideologiaa. Siinä jokin vapaassa levityksessä ollut otetaan pois vapaasta levityksestä ja laitetaan rajoittavan säännöstelyn alaisuuteen. Kyse ei siis ole siitä, että Sandrys Handel olisi toiminut kuten The Pirate Bay, vaan siitä, että Sandrys Handelin toiminta on 180 astetta suorassa törmäyskurssissa The Pirate Bay'n toiminnan kanssa.

Muutenkin koko tapahtuneessa asiassa ja siihen tulleissa reaktioissa toistuu ymmärrysvirhe, jota ihmiset eivät ole vieläkään kokeneet tarpeelliseksi korjata omassa pienessä mielessään. Tämä ymmärrysvirhe on varastamisen ja kopioinnin onneton sotkeminen keskenään. Varastaminen ei ole sama asia kuin laiton kopiointi. Varastamisessa toiselta otetaan pois jotain ja siirretään se itselle. Kopioinnissa asia X jää toiselle, mutta tästä asiasta luodaan kokonaan uusi, alkuperäisen asian X kanssa identtinen kappale. Varkaudessa vanha asia viedään, kopioinnissa uusi asia luodaan.

Nimenomaan kopioinnin ja varastamisen perustavanlaatuisten erojen vuoksi The Pirate Bay'n Fredrik Neij, Gottfrid Svartholm Warg, Peter Sunde ja Carl Lundström eivät ole koskaan olleet oikeudessa varastamisesta. Koko The Pirate Bay'tä koskenut oikeudenkäynti keskittyi kysymykseen tekijänoikeuslain rikkomuksesta. Varkaus ja tekijänoikeusrikos sekä -rikkomus on kriminalisoitu lainsäädännössä erikseen juuri sen takia, että ne ovat eri asioita, eikä niitä voida rinnastaa toisiinsa. Varkaudella ja tekijänoikeusrikkomuksella ei ole juuri muuta tekemistä toistensa kanssa kuin se, että molemmat ovat nykyisen lainsäädännön kannalta rikoksia. Se, että ei osaa erottaa laitonta kopiointia ja varkautta toisistaan, on käytännössä sama kuin ei ymmärtäisi, että rattijuopumus ja ylinopeus ovat eri asioita.

Järkevä keskustelu tiedostojen jakamisesta, sen moraalisesta oikeutuksesta ja siitä, tuleeko lakia muuttaa ja jos tulee, niin mihin suuntaan sitä tulee muuttaa, ei ole mahdollista ennen kuin ihmiset ymmärtävät, mistä koko asiassa keskustellaan. Jos ihmiset puhuvat tekijänoikeuksien loukkaamisesta varkautena, muuttuu koko keskustelu merkityksettömäksi, sillä se ei enää koske koko sitä asiaa, mistä tiedostojen jakamisessa ja kopioinnissa on kyse. Kun kopiointia väitetään varkaudeksi, ei puhuta asiasta, vaan asian vierestä.

Niin pitkään kuin tekijänoikeuskeskustelu nojaa väärin premisseihin, se ei voi koskaan johtaa mihinkään yhtään sen enempää kuin keskustelu kiljun keittämisen laillisuudesta, jos kiljun keittämistä pidetään ampuma-aserikoksena. Argumentti, jonka lähtökohdat eivät pidä paikkaansa, on yksiselitteisesti virheellinen. Tämän vuoksi kaikki vapaata tiedostojen jakoa vastustavat argumentit, joissa oletetaan kopioinnin olevan varkaus, ovat automaattisesti virheellisiä. Erityisesti vapaan tiedostojen jaon vastustajien olisi hyvä ymmärtää tämä, jotta heidän argumenteillaan olisi jotain painoa.

Ilmastonmuutoshysteria on kehnoa ekologisuutta

2009-11-12T11:17:00.007+02:00

Olen skeptinen ilmastonmuutoshulabaloota kohtaan. En tiedä, onko ilmastonmuutos ihmisen aiheuttama, enkä aio edes esittää, että minulla on tieteellistä pätevyyttä sanoa asiasta myöskään mitään lopullista, kun jopa tutkijayhteisön keskuudessa asiasta on eriäviä mielipiteitä laidasta laitaan. Asiasta ei ole tieteellistä konsensusta. Sen kuitenkin tiedän, että ne tahot, jotka eniten ilmastonmuutoksesta hyötyvät, ovat eniten pelottelemassa ilmastonmuutoksella. Esimerkiksi Al Gore on saanut ilmastonmuutospropagandallaan sekä Oscarin että Nobelin, mikä jo sinällään on saavutus. Tämän lisäksi hänestä todennäköisesti tulee ensimmäinen ilmastonmuutosmiljardööri. Aika hyvin.

Ilmastoskeptisyydestäni huolimatta olen sitä mieltä, että ihmisen tulisi rajoittaa saastuttamistaan ja roskaamistaan huomattavasti. Sillä, tapahtuuko ilmastonmuutos ihmisen aiheuttamana vai ei, ei ole mitään väliä tämän kannalta. Jos ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on totta, saastutuksen ja kulutuksen rajoituksella voidaan ehkä ehkäistä sitä. Jos se ei ole totta, saadaan pahimmassakin tapauksessa vähän puhtaampi ja mukavampi maapallo, jonka resursseista on käytetty pienempi määrä. Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on ekologisemman elämäntavan kannalta täysin turha pointti. Ihminen saastuttaa pirusti riippumatta ilmastonmuutoksesta.

Asiaa voidaan selventää myös Aristotelesin semioottisella neliöllä, josta löytyy hyvä selvitys JouTubesta. Käyn sen tässä läpi pähkinänkuoressa, koska YouTuben puhuvia päitä on tylsä katsoa. Argumentin pohjana on se, että emme voi vaikuttaa siihen, onko ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos totta vai ei. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, että toimimmeko ekologisesti vai emme. Joten se, mitä tulee tehdä, on vertailla, mitä missäkin skenaariossa tapahtuu.

Skenaario A) Jos toimimme ekologisemmin, ja ilmastonmuutos on totta, ilmastonmuutos saadaan ehkä pysäytettyä ja globaali katastrofi vältettyä.
Skenaario B) Jos toimimme ekologisemmin, ja ilmastonmuutos ei ole totta, rahaa menee turhaan, mutta saamme ehkä vähän siistimmän maapallon.
Skenaario C) Jos emme toimi ekologisemmin, ja ilmastonmuutos on totta, seuraa siitä pakolaisongelma, ekologinen katastrofi ja ekonominen romahdus (johon sisältyy luonnollisesti rahan meneminen).
Skenaario D) Jos emme toimi ekologisemmin, ja ilmastonmuutos ei ole totta, meillä säästyy rahaa.

Ohessa aiheesta piirtämäni laadukas ja äärimmäisen tieteellinen kaavio:

Jokainen ymmärtänee, miksi ekologisemmin toimiminen on tämän argumentin kannalta järkevämpää kuin se, että ei toimita. Riskit toimimatta jättämisessä ovat huomattavasti suuremmat kuin hyödyt, jota siitä voidaan saavuttaa. Vastaavasti riskit toimimisesta ovat minimaaliset siitä mahdollisesti saavutettavaan hyötyyn nähden.

Eli järkevintä on keskustella siitä, mitä pitäisi tehdä, eikä siitä, pitääkö tehdä jotain vai ei. Myöskin ilmastonmuutos tieteellisenä kysymyksenä, epäselvänä ja epävarmana, on erotettava ekologisuudesta poliittisena kysymyksenä. Oma näkemykseni on, että se, mitä ei pidä tehdä, on asettaa hiilidioksidiveroja tai myydä ilmastokrediittejä, joiden avulla rikkaat voivat ostaa itselleen puhtaan omatunnon ajellessaan lentokoneilla ja saastuttaessaan tasan saman verran kuin ennen. Hiilidioksidiverot merkitsevät käytännössä sitä, että hallitsijaluokalle annetaan lisää oikeuksia kähmiä rahaa kansalaisten lompakosta verukkeella, jonka pätevyys ei ole varma. Ilmastokrediitit taas ovat puhtaasti aneita. Riippumatta siitä, ostetaanko niitä vai ei, saastutusta aiheutuu saman verran. Toiseksi ainoastaan sillä globaalilla luokalla, joka kuluttaa eniten, on ylipäätään realistisia mahdollisuuksia käyttää niitä. Ilmastokrediiteissä on taas vaihteeksi ajettu panssarivaunulla päin puuta.

Se, mitä meikän mielestä tulee tehdä, on pyrkiä kehittämään uusia, mahdollisimman saasteettomia energiamuotoja ja pyrkiä hillitsemään väestönkasvua erityisesti kehitysmaissa kouluttamalla kehitysmaiden ihmisiä, ennen kaikkea naisia. Jos kaikki ilmastonmuutoshypeen käytetyt varat suunnattaisiin suoraan esimerkiksi fuusioenergian tutkimiseksi ja kehittämiseksi ihmiskunnan kannalta käyttökelpoisiksi sovelluksiksi, saataisiin noille rahoille huomattavasti enemmän vastinetta sekä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi että laajemmin myös mahdollisen tulevan energiakriisin ratkaisemiseksi. Erilaisilla hiilidioksidiveroilla pyritään siirtämään vastuuta pois ihmisen elämäntavoista valtiolle ja valtioiden vastuullisuus nyt tunnetaan. Valtio on pohjimmiltaan kuin yritys, joka voi pyöriä vuodesta toiseen kymmeniä miljardeja euroja tappiolla, ja jonka johtokunta voi itse määritellä vapaasti vailla mitään tulosvastuuta.

Koko ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on pöhkö argumentti. Parhaimmillaan se on täysin turha perustelemaan ekologista toimintaa. Pahimmillaan se toimii tekosyynä byrokratialle kasvaa ja rahoittaa kasvunsa perusteettomilla verovaroilla, sekä asiana, joka siirtää huomiota pois muista ekologisista kysymyksistä, jotka voivat olla tärkeämpiä kuin se, kuinka paljon ilmastokrediittejä minkäkin komitean suihkukonematkoja varten pitää hankkia.

Maahanmuutto ja ministeritason korruptio

2009-10-28T17:42:00.005+02:00

Suomi ottaa päivittäin askeleen kohti kieroutunutta oligarkiaa, jossa valtio muuttuu lähinnä järjestelmäksi, jonka tarkoituksena on siirtää varallisuutta pois kansalaisilta hallitsevan eliitin ja heidän lähipiirinsä taskuun. Tapa, miten oligarkia pyritään saamaan aikaiseksi, on tuttu. Siihen kuuluu julkisen vallan painostusta, hämäriä sopimuksia ja korruptiota. Kaikki tämä pyritään piilottamaan valheiden alle. Valheet eivät ole kuitenkaan järin hyvä piilopaikka, sillä kun niitä vähän päältä rapsuttaa, paljastuu alta kasa sontaa.

Seuraavassa on pieni ote Kokoomuksen sisäministeri Anne Holmlundin Etelä-Suomen päällystöpäivillä Espoossa pitämästä puheesta; "Turvapaikanhakijoiden määrä on viime vuosina noussut voimakkaasti ja turvapaikkahakemusten käsittelyajat ovat pidentyneet. Turvallisuusviranomaisten kannalta keskeinen haaste on maahanmuuttovastaisuuden vähentäminen ja rasismirikosten ennaltaehkäisy."

Maahanmuutto on poliittisten päättäjien tekemä tietoinen valinta. Maahanmuuttaja on ihminen, joka on tullut maahan. Sana "maahanmuuttovastaisuuden" on tämän vuoksi äärimmäisen olennainen. Maahanmuuttovastaisuus ei nimittäin eroa esimerkiksi "ydinvoimavastaisuudesta" tai "veronkorotusvastaisuudesta". Ministeri Holmlund kehottaa puheessaan viranomaisia eksplisiittisesti toimimaan hallituksen ajaman politiikan vastustuksen vähentämiseksi. Asiaa ei edes yritetä peitellä tai kierrellä puhumalla "maahanmuuttajavastaisuudesta", vaan Holmlund toteaa yksiselitteisesti asiassa olevan kyse maahanmuuton vastaisuudesta. Ihmisten mielipiteiden kaitseminen ei luonnollisestikaan kuulu poliisien toimenkuvaan, mutta tämä ei Anne Holmlundia estä.

Nykyisessä humanitaarisen maahanmuuton politiikassa ei ole todellisuudessa kyse hädänalaisten auttamisesta, minkä voi huomata yksinkertaisella laskutoimituksella. Sisäasiainministeriön maahanmuuttojohtajan Sirkku Päivärinteen mukaan yhden alaikäiseksi ilmoittautuneen turvapaikka maksaa valtiolle noin 57 000 euroa. Kirkon ulkomaanavun mukaan yhden kehitysmaalaisen lukutaito maksaa 100 euroa. Yhden turvapaikan hinnalla voidaan siis opettaa 570 ihmistä lukemaan. Lukutaito kestää läpi koko elämän, mutta turvapaikka ainoastaan yhden vuoden. Lukutaito myös auttaa suoraan maata, jossa ihmiset kärsivät. Maahanmuutto tuosta maasta pois ei.

Unicefin mukaan poliorokote maksaa 1,3 euroa kymmentä lasta kohti. Yhden alaikäiseksi ilmoittautuneen turvapaikan kustannuksilla saadaan siis 438 460 lasta rokotettua poliota vastaan. Tuhkarokkoa vastaan samalla rahalla saadaan rokotettua 285 000 lasta. Puhtaasti hinnan ja hyödyn suhteita vertailemalla huomaa, että humanitaarinen maahanmuutto on äärimmäisen kustannustehoton tapa auttaa yhtään ketään, ja että samalla rahalla voidaan saada aikaiseksi paljon enemmän hyvää kuin nykyisillä metodeilla.

Tästä herää luonnollisesti kysymys, että minkä vuoksi koko humanitaarista maahanmuuttoa sitten ylipäätään harrastetaan, kun se ei tosiasiallisesti juurikaan auta ihmisiä. Jos ei ole varma, miksi jotain tehdään, on hyvä katsoa, ketkä siitä hyötyvät. MTV3:n mukaan Anne Holmlundilla oli vuoden 2008 helmikuussa yli 700 000 euroa velkaa. Jopa ministerin palkkatasoon verrattuna tämä on erittäin paljon. Ministeri Holmlundin veli on kiinteistöyrittäjä Ilkka Holmlund. Satakunnan kansa uutisoi viime huhtikuussa, miten Ilkka Holmlundin sijoittajaryhmä pyrkii perustamaan yhden Suomen suurimmista vastaanottokeskuksista Harjavaltaan lähelle Satakuntaa.

Vastaanottokeskukset ovat tuottavaa bisnestä. Valtio maksaa vastaanottokeskuksista koituvat kulut. Yksityiset kiinteistönomistajat, jotka vuokraavat kiinteistöjään vastaanottokeskuksiksi, ovat käytännössä vailla minkäänlaista pelkoa bisneksensä loppumisesta niin pitkään kuin Suomeen tulee lisää maahanmuuttajia, joilla on tarvetta vastaanottokeskuksille. Vastaanottokeskuksen pyörittäminen on liiketoimintaa, josta ei seuraa sen harjoittajalle minkäänlaisia riskejä niin pitkään kuin poliitikot harjoittavat nykyisenkaltaista maahanmuuttopolitiikkaa.

"Valtion varat" on itsessään harhaanjohtava termi. Valtion rahoissa on todellisuudessa kyse valtion kansalaisten verovaroista, joita kerätään valtion kansalaisten etujen ajamiseksi. Tämä merkitsee sitä, että valtio ei todellisuudessa käytä omia rahojaan, vaan veronmaksajien rahoja. Kun valtio vuokraa yksityiseltä kiinteistönomistajalta kiinteistön vastaanottokeskusta varten, se tekee tämän veronmaksajien rahoilla. Se, että Anne Holmlund kehottaa poliisia toimiin maahanmuuttovastaisten mielipiteiden kitkemiseksi, merkitsee sitä, että hän kehottaa poliisia toimiin kitkeäkseen vastustusta politiikalle, jonka vuoksi valtio siirtää hänen veljensä omistamalle yritykselle satoja tuhansia euroja veronmaksajien rahoja vuosittain. Joskus hyvä veli -järjestelyt ovat kirjaimellisia.

Nykyinen poliittinen ilmapiiri on se, että käytännössä vähintään kerran viikossa paljastuu jotain uutta korruptioon viittaavaa. Tästä huolimatta joillakin ihmisillä elää usko, että kun poliitikot väittävät tahtovansa auttaa ihmisiä, poliitikot myös toimivat puheidensa mukaisesti. Yleensä poliitikot eivät kuitenkaan tee näin, vaan kyse on lähinnä retoriikasta - sanoista ja kuumasta ilmasta. Se, että ihmiset uskovat poliitikkoja, ei ole varsinaisesti ihmisten vika, koska suuri osa ihmisistä on sen verran hyviä tyyppejä, että lähimmäisten auttaminen tuntuu heistä luonnolliselta ja normaalilta ajatukselta. Valtaan kuitenkin sisältyy se piirre, että se korruptoi, ja mitä vähemmän sitä valvotaan, sitä likaisemmaksi peli menee.

Lisää tietoja:
Octavius aiheesta

Adressi kansalaisuuslaista

2009-10-22T16:24:00.003+03:00

Osoitteessa http://www.adressit.com/kansalaisuuslaki voi käydä täyttämässä adressin, jossa vaaditaan kansanäänestystä tuloillaan olevasta kansalaisuuslaista. Kuten nykyään on tapana, tätäkään kansalaisuuslakia ei ole erityisen paljoa käsitelty mediassa, eikä valtio ole juuri tiedottanut siitä. Kysymyksessä on vanhaa kunnon salakähmäistä lainvalmistelua, josta ei juuri kansan kanssa neuvotella.

Päättäjien mielestä demokratia nimittäin toteutuu ainoastaan kerran neljässä vuodessa. Heille kyse ei ole kansanvallasta, vaan muodollisesta rituaalista, jossa jumalan suoma ote vallasta vahvistetaan rahvaalle esitettävässä näytelmässä, jossa on tarjolla leipää ja sirkushuveja. Vaaleissa vallanpitäjät maalaavat itsestään hyviksiä ja toisista pahiksia ja esittävät käsityksiä asioista, joista he eivät tiedä, ja lupauksia, joita he eivät aiokaan pitää. Henkilövaaleissa kansalla ei ole mahdollisuutta lausua mielipidettään mistään, mitä päättäjät eivät itse ota osaksi keskustelua.

Ydinongelma uudessa laissa on kansalaisuuteen vaadittavien kielitaitovaatimusten laskeminen. Vaatimusten laskeminen tulee väistämättä myös laskemaan tosiasiallista kielitaitoa, mikä puolestaan tulee väistämättä aiheuttamaan entistä enemmän sopeutumisongelmia. Jo tällä hetkellä kielitaito on merkittävä ongelma, sillä jopa osa Suomessa syntyneistä maahanmuuttajaperheiden lapsista ei osaa kouluiässä suomea tai ruotsia. Suomessa on siis jo nyt Suomen kansalaisten vähemmistö, joka ei osaa kumpaakaan synnyinmaansa kielistä. Kieli on äärimmäisen tärkeää maassa pärjäämiselle, eikä sen osaamisesta tule tinkiä.

Harva asia on kansakunnan kannalta yhtä olennainen kuin se, kenellä ylipäätään on oikeus saada kansalaisuus. Kansalaisuus ja sen myöntäminen on YK:n vahvistaman kansallisen itsemääräämisoikeuden perusta ja jakamaton ydin. Siinä on kyse siitä, ketkä kuuluvat mainitun autonomian piiriin ja mitä tällä autonomialla ylipäätään tarkoitetaan. Nykyisenkaltaisessa "edustuksellisessa" demokratiassa tämä päätös ei kuulu kansalaisille, vaan ministeriöille ja niissä työskenteleville virkamiehille, jotka erilaiset lait tosiasiallisesti valmistelevat.

Vaikka Suomen perustuslaki ei annakaan mahdollisuutta järjestää sitovia kansanäänestyksiä, vaan ainoastaan neuvoa-antavia sellaisia, ei edes sitova kansanäänestys ole juridisesti mahdottomuus. Eduskunta voisi teoriassa säätää tiettyä asiaa koskevasta kansanäänestyksestä lain, joka säädettäisiin perustuslain säätämisjärjestyksessä poikkeuslakina. Todennäköisesti näin ei tule käymään, mutta jo pelkästään se, että kansa tiedostaa, että valta on todellisuudessa heillä ja vain heillä, on ajamisen arvoinen asia. Myös päättäjien on ymmärrettävä, että heillä ei ole lainkaan todellista valtaa, vaan heidän valtansa on puhtaasti illuusio. Tämän vuoksi toivon, että mahdollisimman moni allekirjoittaa adressin.

Esimerkkejä valtionvelan visualisoimiseksi

2009-10-13T23:05:00.005+03:00

Suomen Valtiokonttorin mukaan Suomella on vuonna 2009 valtionvelkaa 58,9 miljardia euroa. Se, millaisesta summasta on kyse, ei yleensä aukea helposti ihmisille. Ihmistä ei ole luotu käsittelemään niin suuria lukuja kuin tuhannet miljoonat. Älyllisesti on vielä kohtuullisen helppo ymmärtää, miten suuri määrä miljardi on, mutta intuitiivisesti ihmisellä ei kuitenkaan juuri ole siihen kykyä. Metsästäjä-keräilijälle noin suurien lukujen arvioinnista ei ole ollut käytännössä mitään hyötyä, eikä sen ole koskaan sen vuoksi tarvinnut kehittyä ihmiselle.

Huomasin itse tämän viime viikonloppuna, kun rupattelin erään tyypin kanssa niitä ja näitä, ja keskustelussa tuli sitten esille klassinen "onhan Suomella varaa"-väite. Luonnollisestikaan Suomella ei oikeasti ole varaa, vaan Suomi on hyvin pahasti kusessa. Ajattelin demonstroida, miten pahasti Suomi onkaan kusessa tekemällä pientä vertailua ja antamalla muutamia esimerkkejä.

Miljardin sekunnin kulumiseen menee aikaa 31 vuotta ja kahdeksan kuukautta. 58,9 miljardin sekunnin kulumiseen menee aikaa noin 1865 vuotta. Lotossa jaetaan noin 2 miljoonaa euroa voittoja joka viikko. Jos jokainen Suomen lottovoittaja pistäisi voittonsa valtionvelan maksuun, kestäisi noin 567 vuotta, jotta velka olisi maksettu. Suomen valtionvelan summalla voisi ostaa 2,356 miljoonaa kiloa kultaa, jos kullan hinta olisi noin 25 euroa gramma. 15 egee gramma maksavaa kannabiksen kukkaa Suomen valtionvelan summalla saisi ostettua noin 3 926 tonnia, eli suurin piirtein saman verran kuin Otaniemen teekkareilla meni Amsterdamin reissulla. World of Warcraft -peliaikaa valtionvelka kustantaisi 327 miljoonaa vuotta. Suomen valtionvelan summalla saisi ostettua jokaiselle maailman asukkaalle kerrosaterian Hesestä ja vielä pehmiksen päälle.

Suomen sotakorvaukset olivat noin neljä miljardia euroa, jos määrää arvioidaan vuoden 2003 rahan arvon mukaan. Suomen valtionvelka vuonna 2009 oli siis 14,7 kertaa enemmän kuin sotakorvaukset. Sotakorvaukset saatiin maksettua pois noin kahdeksassa vuodessa. Jos oletetaan, että Suomen sotakorvaukset olisivat olleet saman verran kuin nykyinen valtionvelka, ja sitä olisi saatu maksettua pois samassa tahdissa kuin sotakorvauksia oikeasti saatiin maksettua, olisi Suomella kestänyt 117,6 vuotta saada sotakorvaukset maksettua. Sotakorvauksia maksettaisiin siis vielä vuonna 2061.

Vuosina 2005, 2006 ja 2007 Suomi sai lyhennettyä valtionvelkaa noin kaksi miljardia euroa per vuosi. Mikäli Suomi saisi lyhennettyä valtionvelkaa vastaavia määriä tulevaisuudessa, kestäisi valtionvelan maksamisessa takaisin 29,5 vuotta. Eli vielä viisi vuotta tämän päivän jälkeen syntyneet lapset maksavat työikäisinä velkaa, jota on käytetty vuosia ennen heidän syntymäänsä. Käytännössä asia ei tietenkään ole edes näin hyvin, vaan velkaantuminen tulee jatkumaan vielä vuosia tulevaisuuteen, mikäli jonkinlaista ihmettä ei tapahdu.

Jos valtionvelka jaetaan kaikkien Suomen asukkaiden kesken, se tekee yli 10 500 euroa jokaista Suomen asukasta kohti. Tämä merkitsee, että jokainen suomalainen vastasyntyneestä vauvasta vuosisadan ikäiseen veteraaniin on osaltaan velkaa pankeille, ulkomaille ja muille tahoille vuosimallin 2004 Nissan Primeran verran. Eilen syntyneellä naperolla Asikkalasta on autolaina, mutta ei autoa. Mahtaa vituttaa.

Yhden euron kolikon paksuus on noin 2,33 millimetriä. Jos 58,9 miljardia euroa olisivat kolikkoina vieri vierekkäin, olisi kolikkojonon pituus 137 237 kilometriä. Tämä kolikkojono yltäisi melkein kolme ja puoli kertaa maapallon ympäri. Suurin yksittäinen euromääräinen seteli, 500 euroa, on noin 0,1 millimetriä paksu. Jos 58,9 miljardia euroa olisivat 500 euron seteleinä ja nämä setelit laitettaisiin päällekkäin, olisi kasa yli kilometrin korkea.

Suurin koko maapallon historian aikana elänyt eläin, sinivalas, painaa noin 172 tonnia per yksilö. 58,9 miljardia euroa painaa kolikkoina noin 441 000 tonnia. Määrä painaa siis saman verran kuin 2563 sinivalasta, eli enemmän kuin koko Antarktiksella elää sinivalaita. Yksi tyrannosaurus rex painoi arviolta 6 tonnia, jolloin 58,9 miljardin eurokolikon massaan menee 73 500 tyrannosaurusta. Sivuhuomautuksena todettakoon, että tyrannosaurus rex on muuten emäkiho.

Edellä olevat esimerkit eivät kuitenkaan loppujen lopuksi kerro vielä olennaisinta nykyisestä valtionvelasta. Nimittäin hallitus on väläytellyt jopa 30 miljardin euron arvosta lisävelkaantumista Suomelle seuraavan kolmen vuoden aikana. Valtionvelka tulisi kasvamaan yli puolet sen nykyisestä määrästä pelkästään kolmessa vuodessa. Jos kuvitellaan mainittua kolikkojonoa, merkitsisi tämä jonon kasvamista noin 68 600 kilometrin vuosivauhtia. Tunnissa jono kasvaisi 7,8 kilometriä ja minuutissa yli 100 metriä. Sinä aikana, kun luit tämän lauseen, Suomi velkaantuu arviolta 1260 euroa. Tämä on se tahti, jolla Suomelle tällä hetkellä kertyy valtionvelkaa. Kun poliitikot puhuvat valtiontaloudesta, tätä he tarkoittavat.

Valtionvelassa on pohjimmiltaan kyse kahdesta asiasta. Ensinnäkin se on yli omien varojen elämistä, eli tuhlataan enemmän kuin tuotetaan. Toiseksi ja edelliseen liittyen tämä tuhlaus ei varsinaisesti koidu tuhlaajan ongelmaksi, vaan yleensä vasta tuhlaajan jälkeiset sukupolvet joutuvat maksumiehiksi. Valtionvelassa on kyse siitä, että tämän päivän ja huomisen lapset joutuvat käytännössä tekemään orjatyötä, jonka hedelmät heidän vanhempansa ovat korjanneet.

Moraali ja syrjintä ihmisen DNA:ssa

2009-09-13T22:20:00.005+03:00

Moderni ihminen on luonnostaan melko kurja olento. Olemme väkivaltainen laji, joka on onnistunut luomaan yhteiskunnan, joka on liian suuri ja monimutkainen meille itsellemme hallittavaksi. Tasapainottelemme tyrannian ja jumaluuden välillä ja jopa yrittäessämme tehdä hyvää saamme yleensä aikaiseksi vain kärsimystä. Ihminen on kateellinen ja katkera elukka, joka juonittelee, haalii valtaa, puukottaa selkään ja on valmis uhraamaan sekä planeetan että lajinsa väliaikaisen hyvinvointinsa alttarilla. Pahinta ihmisen kohtalossa on se, että suuri osa kaikesta pahuudesta ja julmuudesta on ihmisessä sisäsyntyistä; se on kirjoitettu siihen biologiseen ohjeeseen, jonka perusteella ihminen rakentuu. Blogini aihepiirien vuoksi käytän tästä esimerkkinä syrjintää.

Coloradon yliopistolla professorina toiminut Phyllis Katz tutki 100 tummaihoista ja 100 valkoihoista lasta heidän elämänsä ensimmäisinä kuutena vuotena. Tuon kuuden vuoden aikana hän testasi lapsia yhdeksän eri kertaa saadakseen selville, miten lapset reagoivat rodullisiin eroihin eri ikävuosien aikana. Lasten ollessa kuusi kuukautta vanhoja, Katzin tutkimusryhmä näytti vauvoille valokuvia eri värisistä ihmisistä. Katzin ryhmä huomasi, että vauvat katsoivat vanhemmistaan poikkeavan rotuisten ihmisten kuvia merkittävästi pidempään kuin vanhempiensa rotuisia ihmisiä. Lasten ollessa kolme vuotta Katz näytti lapsille toisten lasten kuvia ja kysyi, keiden kanssa lapsi tahtoisi mieluiten olla ystävä. 86% valkoisista lapsista valitsi mieluiten ystävikseen muita valkoisia lapsia. Lasten ollessa viisi- ja kuusivuotiaita Katz antoi lapsille pakan kortteja, joissa oli piirrettyjä kuvia erilaisista ihmisistä. Katz ohjeisti lapsia jakamaan kortit miten ikinä he vain tahtovat. 68% lapsista jakoivat kortit rodun perusteella, siinä missä vain 16% lapsista jakoi kortit sukupuolen perusteella. Vaikka Katzin tutkimus ei koskenut suoraan syrjintää, se osoitti, että tapa jakaa ihmiset lokeroihin rodun perusteella oli geneettistä, ei pelkästään sosiaalinen konstruktio.

Duken yliopiston tutkija James Moody, joka on erikoistunut tutkimaan, miten kasvuikäiset muodostavat ja ylläpitävät sosiaalisia verkostoja, analysoi 112 eri koulusta yli 90 000 teinin antamia tietoja. Moody pyysi oppilaita nimeämään viisi heille läheisintä nais- sekä miespuolista kaveriaan, minkä jälkeen hän yhdisti nimet etnisyyksiin ja vertaili oppilaideen eri rotuisten ystävyyssuhteiden määrää koulun keskimääräiseen monimuotoisuuteen. Moody huomasi, että mitä (etnisesti) monimuotoisempi koulu oli, sitä enemmän lapset harjoittivat itsesegregaatiota ja sitä enemmän he muodostivat ryhmiä rotujensa perusteella. Moody laajensi tutkimustaan ja otti käsiteltäväkseen tilastotietoa myös erilaisista oppilaiden harrastamista aktiviteeteista, kuten liikunnasta. Sama ilmiö toistui; mitä enemmän rodullista monimuotoisuutta, sitä selvemmin oppilaat muodostivat rodullisesti homogeenisiä ryhmiä. Monietnisyys lisäsi syrjintää, ja jopa ilman monietnisyyttä ihmisellä näytti olevan taipumusta suosia omaa rotuaan.

Professori Richard Dawkinsin popularisoima teoria itsekkäästä geenistä tukee tutkimuksessa tehtyjä löytöjä. Teorian mukaan ihminen suhtautuu toisiin ihmisiin luonnostaan sitä paremmin, mitä läheisempää sukua nämä ovat ihmiselle. Syynä tähän on se, että evoluutiota eivät ohjaa yksilöiden itsesuojelu- ja lisääntymisvaisto, vaan geenien tarve levittäytyä mahdollisimman laajalle mahdollisimman tehokkaasti. Tämä merkitsee sitä, että geenin kannalta on kannattavaa saada yksilö uhraamaan itsensä, jos siitä seuraa esimerkiksi se, että kolme kappaletta hänen veljiään jää henkiin. Uhraamalla yksilön geeni saa suuremman määrän itseään säilymään hengissä, sillä kahdessa veljessä on yhteensä enemmän yksilön geenejä kuin yksilössä itsessään. Suuremmassa mittakaavassa tämä merkitsee sitä, että geenit ihmisen sisällä pyrkivät saamaan ihmisen suosimaan niitä, jotka ihminen katsoo läheisimmiksi geneettisiksi sukulaisikseen.

Pelkkä ryhmiin lokerointi itsessään ei merkitsisi muuta kuin kuriositeettia, jolla on tiettyä selitysarvoa puhuttaessa ihmisten sosiaalisista ryhmistä. Ihmisellä kuitenkin näyttäisi olevan myös sisäsyntyinen tapa ryhtyä rakentamaan ennakkoluuloja lokerointien pohjalta. Ryhmä Virginian yliopiston tutkijoita teki pienen testin, jossa oppilaat jaetaan "työnantajiin" ja "työntekijöihin". Työntekijät puolestaan jaettiin vihreisiin ja violetteihin ryhmiin. Ensimmäisessä osassa koetta työntekijät saivat päättää, käyttävätkö he virtuaalirahaa hankkiakseen "koulutuksen", joka auttaisi heitä suoriutumaan "testistä". Testi oli puhtaasti tuuripeli, jossa jokainen osanottaja sai sattumanvaraisen numeron. Ne oppilaat, jotka olivat hankkineet "koulutuksen", saivat todennäköisemmin parempia numeroita kuin ne, joilla ei ollut koulutusta. Tämän jälkeen työnantajat saivat valita, ottavatko he työntekijän töihin. Ainoat tiedot, joiden pohjalta työnantajat saivat tehdä päätöksensä, olivat työntekijän tulos testissä sekä työntekijän ryhmän väri. Peliä pelattiin tältä pohjalta 20 kierrosta.

Jos esimerkiksi vihreät ryhmänä sijoittivat vähemmän koulutukseen tai sattuivat tuurilla saamaan huonompia tuloksia kuin violetit, alkoi tämä vaikuttaa hyvin nopeasti työnantajien palkkauspäätöksiin. Työnantaja otti ennemmin violetin kuin vihreän riippumatta siitä, oliko vihreä panostanut koulutukseen vai ei. Tästä muodostui nopeasti itseään ruokkiva noidankehä, jossa "syrjitty ryhmä" ei panostanut yhtä paljon koulutukseen, koska koulutuksen hankkimisella ei näyttänyt olevan mitään väliä sen kannalta, otettiinko heidät töihin vai ei. Puolestaan yksi "suositun ryhmän" jäsenistä päätti, että hän panostaa koulutukseen vain sen verran, että hänen ryhmänsä pysyy suosittuna, mutta aina silloin tällöin hän jättää panostamatta ja ratsastaa läpi puhtaasti ryhmään kuulumisensa perusteella. Tutkimus osoitti, että pienetkin tilastolliset erot voivat saada aikaiseksi olennaisia muutoksia ihmisen käyttäytymisessä ja suhtautumisessa ryhmään, olivat nämä erot ansaittuja tai eivät.

Suosiva suhtautuminen omaa ryhmää kohtaan ja tietty alttius syrjivälle käytökselle ovat ihmiseen sisäänrakennettuja ominaisuuksia. Ennakkoluulot kuuluvat ihmisen lajityypilliseen käyttäytymiseen ja niillä on vankka evolutiivinen perusta. Tätä ei kuitenkaan pidä ymmärtää siten, että syrjintä olisi hyväksyttävä asia siksi, että se on luonnollinen asia. Tämän kuvitteleminen on yksi muoto naturalistisesta virhepäätelmästä, jossa "oikea" ja "väärä" pyritään johtamaan jostain fyysisessä maailmassa tapahtuvasta ja olevasta ilmiöstä, jonka voi havaita empiirisesti. Mielivaltainen syrjiminen tai ihmisen kohtelu puhtaasti ryhmänsä jäsenenä ei ole ole moraalisesti hyväksyttävää toimintaa, vaikka mekanismit, joille ennakkoluulot rakentuvat, onkin koodattu jo itse ihmiskunnan DNA:han. Ihmisen lajityypillinen käyttäytyminen ei ole monesti erityisen inhimillistä.

Luonnollisesti tätä ei pidä tulkita myöskään toiseen suuntaan virheellisesti. Nimittäin se, että ihmisen geeneihin kuuluu tiettyjä omaa ryhmää suosivia ja ennakko-oletuksia luovia koneistoja, ei tarkoita, että kaikki, tai edes suurin osa ihmisistä antautuisi näille koneistoille. Se ei myöskään tarkoita, että ihmisen pitäisi aivopestä itsensä hyväksymään kaikki maailmassa tapahtuva paska vain siksi, että ei vahingossakaan syyllistyisi syrjintään. Suuri osa ihmisistä tiedostaa sen, mikä on oikein ja mikä on väärin, vaikka heidän geenit eivät sitä tekisikään. Inhimilliseen perusluontoon kuuluu kyky nousta omien biologisten puutteidensa yläpuolelle ja hallita itse sitä, mitä esihistorialliset, apinaesi-isiltä periytyneet vaistot pyrkivät ohjaamaan. Ihminen voi ylittää oman ruumiinsa ja biologisen mielensä heikkoudet niillä samoilla sisäsyntyisillä kyvyillä, joihin nämä kahleetkin perustuvat.

Ihminen tappaa huvikseen, raiskaa ja käy sotaa. Tässä suhteessa ihminen ei eroa muista eläimistä. Ahmat tappavat huvikseen, delfiinit raiskaavat ja apinat käyvät sotaa. Toisin kuin ahmat, delfiinit tai apinat, ihminen kuitenkin voi luonnolleen jotain. Ihminen voi valita, antautuuko hän eläimellisille vaistoilleen vai ei. Se, mitä me pidämme "pahana", on usein vain ihmisen eläimellisyyttä ja kyvyttömyyttä hallita sitä. "Paha" ihminen on keskenkasvuinen ihminen, joka on oman alkeellisen biologiansa ja yksinkertaisten viettiensä vanki. Ihmisen kyky nousta oman eläimellisyytensä yläpuolelle on sen ydin, jota ihminen kutsuu moraaliksi. Kuolema, suru ja ennakkoluulot ovat geeneihimme kirjoitettu kohtalo, mutta me voimme vapautua niistä. Muuta meidän ei tarvitse tehdä kuin ylittää itsemme.

"Ihminen on jotain, joka on ylitettävä."
- Friedrich Nietzsche

Katolilaisuus on pedofilian pyhittävä uskonto

2009-09-08T12:17:00.024+03:00

"Vanhan Testamentin Jumala on eittämättä vastenmielisin hahmo kaikessa fiktiossa; kateellinen ja ylpeä siitä; pikkumainen, epäoikeudenmukainen, anteeksiantamaton kontrollifriikki; vaativainen, verenhimoinen etninen puhdistaja, naistenvihaaja, homofobi, rasisti, lapsentappaja, kansanmurhaaja, isänmurhaaja, tauteja levittävä megalomaaninen sadomasokisti, oikullinen ja pahantahtoinen öykkäri."
- Richard Dawkins

Perussuomalaisten helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho tuomittiin tänään 330 euron sakkoihin jumalanpilkasta hänen todettuaan, että "Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto" ja perusteltuaan väitettään muslimien hadith-kirjallisuudesta tutulla perimätiedolla, jonka mukaan Muhammed yhtyi vaimoonsa Aishaan tämän ollessa 9-vuotias. Kuten tuomiosta voi huomata, on moderni maailma hieno ja juhlimisen arvoinen asia. Vielä muutama sata vuotta takaperin jumalanpilkasta olisi joutunut joko hirtetyksi tai poltetuksi roviolla. Vaikka tuomiot ovatkin olennaisesti lieventyneet, on jumalanpilkkalainsäädännön ydinperiaate kuitenkin edelleen sama kuin satoja vuosia sitten. Nimittäin käräjäoikeuden perustelujen mukaan "Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa."

Ai perkele! Ilmankos Hallis tuomittiin! Yritäpä tuossa sitten puhua uskonnoista, kun järjellä tai logiikalla ei ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä keskusteltaessa. :( :( :( Pitää varmaan ryhtyä inttämään vailla mitään rationaalista perustaa, jos se vaikka kelpaisi. Voisi aloittaa vaikka heti. Nimittäin Hallikselta unohtui mainita, että islamin lisäksi maailmassa on ainakin yksi toinen monoteistinen valtauskonto, joka pyhittää lapsiin sekaantumisen. Kuten ihmiset varmaankin arvaavat, tarkoitan tietysti katolilaisuutta, joka on tullut tunnetuksi muutamien hengenmiestensä halusta painaa nappulaa. Esitän siis seuraavanlaisen väitteen:

Katolilaisuus on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Jahven tahto.

Lähestyn asiaa (näennäis-)loogisen ketjun kautta; Katolisen kirkon johtaja, eli paavi, valitaan konklaaveiksi kutsutuissa kokouksissa. Näissä kokouksissa kardinaalit pohtivat ja vääntävät kättä siitä, kenet heistä korotetaan seuraavaksi Vatikaanin monarkiksi ja Jumalan sijaiseksi maan päällä. Koska Jumala nähdään katolilaisuudessa kaikkivaltiaaksi ja kardinaalit erityisen hengellisiksi miehiksi, on konklaavin valinta katolilaisessa teologiassa Jumalan sanktioimaa toimintaa. Jumala siis päättää, kenestä tulee katolisen kirkon seuraava johtaja. Vuonna 2005 konklaavi valitsi kardinaali Joseph Ratzingerin paavi Benedictus XVI:ksi.

BBC:n esittämän kohudokumentti "Sex Crimes and the Vatican":in mukaan paavi Darth Benedictus johti katolilaisten pappien harjoittaman lasten hyväksikäytön systemaattista peittelyä toimiessaan vielä kardinaalina. Dokumentin mukaan peittelystä tiedettiin läpi katolilaisen kirkon hierarkian ja se hyväksyttiin yleisesti koko kirkon toimintamalliksi. Toimintamallia vastustaneita pappeja paheksuttiin ja heidät yritettiin uhkailla hiljaiseksi. Konklaavin aikana ei ollut juuri kenellekään epäselvää, että Ratzinger oli tietoisesti peitellyt lasten seksuaalista hyväksikäyttöä puhtaasti suojellakseen katolisen kirkon etuja.

Katolinen kirkko siis valitsi yhteistuumin ja täydessä ymmärryksessä pedofiileja suojelleen miehen katolisen kirkon pääksi, jolla on valta muun muassa puhua ex cathedra Jumalan äänellä ja auktoriteetilla. Katolinen kirkko hyväksyi pedofilian peittelyn ja katsoi aiheelliseksi olla puuttumatta lapsiin kohdistuvaan seksuaaliseen väkivaltaan. Koska katolilaisuus on auktoritaarinen uskonto ja henkilönpalvontakultti, on itse kirkon mielipiteellä olennainen merkitys katolilaisuudessa. Toistan siis väitteeni:

Katolilaisuus on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on katolilaisten hämähäkkijumalattaren ja hänen profeettansa paavin tahto.

Jotta ihmisille ei jäisi epäselväksi, mitä yritän sanoa, päätin piirtää Paintilla pienimuotoisen selventävän kuvan aiheesta:

Hinduille lehmä on pyhä, joten lehmän käyttäminen negatiivisena haukkumasanana on ehdottomasti uskonnollisen yhdyskunnan pyhänä pitämän asian herjaamista ja häpäisemistä. Pitäisikö sen takia lehmäksi haukkuminen kieltää? Koko jumalanpilkkalainsäädäntö edustaa keskiajalta periytyvää järjettömyyttä, jossa oletetaan ensinnäkin jumaluuksien olevan olemassa ja toiseksi kuvitellaan niiden olevan liian heikkoja ja mitättömiä suojelemaan itse itseään pilkkaajiltaan. Sen lisäksi lainsäädäntö olettaa, että jos uskonnollisten yhdyskuntien pyhänä pitämiä asioita on olemassa, olisi ihmisellä edes teoriassa mitään mahdollisuuksia ryhtyä punnitsemaan niiden puolesta, mikä niitä loukkaa tai häpäisee. Jumalanpilkkalainsäädäntö on jumalanpilkkaa.

Se on hyvä, että on olemassa pykälä, jossa suojellaan uskonrauhaa, mutta nykyinen lainsäädäntö ei suojele ainoastaan ihmisten oikeutta harjoittaa rauhassa uskontoa ja uskoa mihin he tahtovat, vaan se myös rajoittaa radikaalisti ihmisten sananvapautta. Mikäli käräjäoikeuden tulkinta pitää paikkansa, tämä rajoitus ei edes perustu järkisyihin tai logiikkaan, vaan puhtaasti teokraattiseen mielivaltaan. Kysymys on yksinkertaisesti seuraavanlainen; Minkä vuoksi uskovaisilla on oikeus uskoa asioihin ja pakottaa muutkin kunnioittamaan heidän uskoaan, mutta esimerkiksi ateistilla tai agnostikolla ei ole samoja oikeuksia?

Sananvapauden puolesta ry kerää adressia, jossa vaaditaan rikoslain muuttamista siten, että uskonrauhan rikkomista koskevasta pykälästä poistetaan koko ensimmäinen kohta, eli jumalanpilkka. Jos tämä ensimmäinen kohta poistetaan, pykälästä tulee huomattavasti järkevämpi. Vaikka kaikki tietävät erityisesti Internetissä kerättävien adressien tehon, ei moisen adressin täyttämisessä pitkään kestä, eikä siitä mitään haittaakaan ole. Käytännössä mitättömällä vaivalla voi saada aikaiseksi jotain hyödyllistä.

PS. Mainostan vielä tällaista loistavaa bändiä kuin Funeral Feast. Sanoituksissaan Funeral Feast runoilee jumalaapilkkaavan kauniisti muun muassa "Jesus Christ - parasite - you son of a motherfucking whore" ja "victory is achieved when the last drop of christianity has been shed". Parasta bändissä on se, että bändin tuotantoa saa ladata ilmaiseksi Mikseri.netistä!

Suora demokratia: Valistuneiden kansalaisten valta

2009-09-06T22:43:00.007+03:00

Suoralla demokratialla tarkoitetaan yleensä sellaista osallistavaa demokratiaa kuin mitä Sveitsissä käytetään. Yksinkertaisimmillaan tämä merkitsee sitä, että kaikista merkittävistä koko kansaan vaikuttavista asioista on järjestettävä sitova kansanäänestys. Sen lisäksi kansalle annetaan osallistavassa demokratiassa mahdollisuus itse päättää, mistä muista asioista he tahtovat äänestää. Sveitsissä 50 000 äänioikeutettua voivat laatia lakialoitteen, jonka jälkeen lainvalmistelukoneiston on tehtävä kansalaisten vaatima laki, josta kansa voivat sitten äänestää. Kansalaiset voivat kerätä nimiä myös tahtoessaan äänestää itse jostain parlamentissa käsiteltävästä laista. Suorassa demokratiassa ei siis ole tarkoitus äänestää kaikista asioista, vaan ainoastaan niistä, jotka kansa itse kokee riittävän tärkeiksi itselleen.

Nykyisessä järjestelmässä kansanäänestys on ainoastaan neuvoa-antava. Se ei sido päättäjiä millään tavalla. Sen lisäksi kansa itse ei pysty vaikuttamaan siihen, järjestetäänkö jostain asiasta kansanäänestys vai ei. Päättäjät valitsevat, mistä asioista äänestetään, minkä lisäksi he myös sanovat, milloin äänestetään. Tällainen kansanäänestysmenettely ei anna kansalle aitoja mahdollisuuksia vaikuttaa, vaan se toimii ainoastaan pönkittääkseen hallitsijoiden valtaa. Mikäli jokin asia on liian ristiriitainen, tai on mahdollista, että kansanäänestyksestä tulisi tulos, jota hallitsijat eivät halua, heillä ei ole mitään velvollisuutta pitää kansanäänestystä. Jos taas heillä on suhteellisen vankalla pohjalla oleva arvio äänestystuloksesta, he voivat järjestää kansanäänestyksen saadakseen kansan muodollisen tuen omille päätöksilleen.

Suoralla demokratialla on useita kiistämättömiä etuja puhtaasti edustukselliseen demokratiaan nähden. Suora demokratia varmistaa, että lait ja päätökset vastaavat läheisemmin kansan tahtoa. Suora demokratia myös antaa kansalle enemmän valtaa päättää omista asioistaan ja siten ehkäisee voimattomuuden ja kyvyttömyyden tunteiden aiheuttamaa turhautumista. Moraaliselta kannalta on luonnollisesti parasta, että yksilö saa vaikuttaa mahdollisimman laajasti itseään ja yhteiskuntaansa koskevaan päätöksentekoon. Näiden selvien ja yksiselitteisten etujen lisäksi suora demokratia edistää perusoikeuksien toteutumista, tekee päätöksenteosta laadullisesti parempaa, helpottaa ihmisiä kasvamaan valveutuneemmiksi kansalaisiksi ja kitkee korruptiota. Monet suoran demokratian seuraukset myös vastaavat suoraa demokratiaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Suora demokratia itsessään ratkaisee monia suoran demokratian ongelmia.

Vähemmistöjen oikeudet ja perusoikeudet

Yleinen argumentti suoraa demokratiaa vastaan on se, että suorassa demokratiassa enemmistön oikeudet ajavat vähemmistön oikeuksien edelle. Tämä ajatusmalli on virheellinen ja se perustuu vanhahtavaan käsitykseen demokratiasta, jossa mikä tahansa päätös on oikeutettu puhtaasti enemmistön mielipiteen perusteella. Juridisesti tässä ajattelumallissa unohdetaan yksi olennaismmista komponenteista missä tahansa demokratiassa; nimittäin perustuslaki ja perusoikeudet. Perusoikeuksien yksi tärkeimmistä tehtävistä on tarjota yksilön olennaisimmille oikeuksille ja vapauksille suoja sekä valtion että enemmistön suunnalta tulevaa puuttumista vastaan. Jotta suora demokratia voi toimia, vaaditaan vahva perustuslaki ja vahvat perusoikeudet.

Esimerkiksi sananvapaus on välttämätön, jotta ihmisillä on aito mahdollisuus erimielisyyksiin ja keskusteluun, joita ilman demokraattinen päätöksenteko ei voi toimia alkuunkaan. Oikeus koulutukseen on välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa, jotta ihmiset saavat tarvittavat perustiedot ja -taidot koskien maailmaa ja yhteiskuntaa, ja jotta ihmisillä on tahtoessaan aito mahdollisuus kehittää itseään ja ajattelukykyään. Oikeus elämään ja ehdoton kuolemantuomion kielto ovat välttämättömiä, jotta valtio ei pysty terrorisoimaan epäinhimillisellä kohtelulla omia kansalaisiaan, joiden hyväksyntään koko yhteiskuntajärjestyksen moraalinen pohja perustuu.

Käytännössä kaikki perus- ja ihmisoikeudet ovat demokratian välttämättömiä perusoletuksia. Mikäli sananvapautta ei ole, ei voida puhua demokratiasta, koska silloin ei ole mahdollista käydä päätöksenteon kannalta välttämätöntä dialogia. Mikäli yhdistymisoikeutta ei ole, on monopoli puolueiden perustamiseen valtiolla, eikä kyseessä ole enää demokratia. Demokratia on riippuvainen perus- ja ihmisoikeuksista, eikä ilman näitä olennaisimpia oikeuksia ja vapauksia voida puhua demokratiasta. Tämä merkitsee sitä, että demokratialla ei pystytä puuttumaan demokratian kannalta välttämättömiin perusratkaisuihin, koska ilman niitä demokratialta katoaa kaikki oikeutus.

Sen lisäksi, että perusoikeudet ovat suoran demokratian kannalta välttämättömiä, suoraa demokratiaa voidaan itsessäänkin pitää perusoikeutena, tai ainakin se täyttää muutamien perusoikeuksien asettamia vaatimuksia. Suomen perustuslain 14§:n mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Puolestaan perustuslain 20§:n mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Suomen perustuslain mukaan valta ei siis ainoastaan kuulu kansalle, vaan julkisen vallan on myös pyrittävä sekä lisäämään että turvaamaan yksilön päätöksentekoa koskevia vaikutusmahdollisuuksia. Suoran demokratian ottaminen käyttöön täyttää nämä perusoikeudelliset vaatimukset erinomaisesti.

Condorcet'n malli ja päätöksenteon laatu

Suora demokratia parantaa päätöksenteon laatua. Jos oletetaan, että yhdellä äänestäjällä on edes vähän kolikonheittoa parempi todennäköisyys (esimerkiksi 0,505) vastata kyllä/ei-kysymykseen oikein, silloin äänestäjien määrän lisääminen lisää myös todennäköisyyttä, että ryhmä kokonaisuudessaan onnistuu äänestämään oikein. Oikealla tarkoitetaan tässä kaikki seikat huomioonottaen kahdesta vaihtoehdosta vähemmän huonoa. Jo 20 000 äänestäjällä todennäköisyys vastata oikein on liki 99%. Jos äänestäjiä on 3 miljoonaa, todennäköisyys oikeaan vastaukseen alkaa olla jo niin lähellä 100%, että sen voi käytännössä ajatella olevan 100%. Tätä kutsutaan Condorcet’n juryteoreemaksi ranskalaisen matemaatikon ja valtio-oppineen markiisi de Condorcet’n mukaan.

Condorcet'n juryteoreema ei päde edustajavaaleissa, sillä vaaleissa on kymmeniä erilaisia vaihtoehtoja, jotka vaihtelevat ominaisuuksistaan ja jossa sama vaihtoehto voi olla osaksi keskivertoa parempi ja osaksi keskivertoa huonompi. Edustajistovaaleissa kysymys on useista erilaisista ominaisuuksista sekä huomattavasti kyllä/ei-päätöstä abstraktimmista asioista, kuten imagosta ja luotettavuudesta. Suoran demokratian kysymykset ovat kuitenkin yleensä suoraviivaisia kyllä/ei-kysymyksiä, kuten että tulisiko Suomen liittyä NATO:on vai ei, tai tulisiko Suomen hyväksyä Lissabonin sopimus vai ei.

Nykyisessä järjestelmässä edes huomattavasti kolikonheittoa paremmilla todennäköisyyksillä osua oikeaan ei päästä lähelle 99 tai 100%. Eduskunnassa on ainoastaan 200 kansanedustajaa. Todellisuudessa eduskunnassa ei kuitenkaan ole edes 200 itsenäistä päätöstä, vaan asiat kuten ryhmäkuri ja puolueuskollisuus aiheuttavat sen, että itsenäisiä valintoja on parhaimmillaankin vain muutamia kymmeniä. Hallitus äänestää suuressa osassa asioita yhtenä blokkina, ja mikäli yksinäinen kansanedustaja toimii vastoin ryhmäänsä, hän saa moitteita ryhmätovereiltaan. Tästä hyvänä esimerkkinä äänestykset niin kutsutusta Lex Nokia -urkintalaista, jossa pari hallituspuolueen kansanedustajaa äänesti vastoin hallituksen yleistä linjaa. Tapahtunutta seuranneissa kommenteissa puhuttiin paljon "hallituksen pelisäännöistä", vaikka koko ajatus ryhmäkurista on vastoin Suomen perustuslakia. Perustuslain mukaan kansanedustaja on velvollinen noudattamaan ainoastaan oikeutta, totuutta ja Suomen perustuslakia.

Poliitikkojen päätöksiin vaikuttavat myös erilaiset ulkopoliittiset tekijät. Vaalien rahoittajat voivat edellyttää puolueelta tiettyjä toimia tai yritykset voivat kiristää puolueita esimerkiksi uhkaamalla siirtää yrityksen toiminnan ulkomaille, mikäli päättäjät eivät säädä yrityksen vaatimia lakeja. Yksittäiset äänestäjät ovat huomattavasti resistantimpia painostukselle ja lahjonnalle. Heidän toimintaansa eivät myöskään ohjaa motiivit kuten seuraavallekin kaudelle valituksi tulemisen varmistaminen ja siihen vaadittavaa vaalikampanjaa varten riittävien varojen haaliminen.

Vaikka Condorcet'n juryteoreema ja kansalaisen sekä poliitikon ero tarjoavat vahvan pohjan demokratian arvioimiselle, on asiassa kuitenkin yksi ongelma. Mikäli yhden kansalaisen todennäköisyys osua väärään on suurempi kuin kolikonheitto, todennäköisyys äänestäjäryhmälle osua väärään kasvaa. Tämän vuoksi on tärkeää, että kansalaisilla on aitoa ja todellista tietoa äänestykseen liittyvistä kysymyksistä, eikä heitä ole johdettu tietoisesti harhaan. Suoran demokratian ydinkysymys, eli se, ovatko kansalaiset riittävän valveutuneita päättämään omista asioistaan, nousee tässä esille. Tähän suoran demokratian ydinongelmaan on kuitenkin ratkaisu, jonka suora demokratia itse tarjoaa. Suora demokratia tekee kansalaisista pätevämpiä päättämään opettamalla heille poliittisia taitoja ja lisäämällä heidän tietonsa määrää. Suora demokratia myös vähentää mahdollisuutta johtaa kansaa harhaan.

Suora demokratia tekee kansalaisista päteviä

Suoraa demokratiaa vastustavien yleisin ja olennaisin argumentti "tavallisella kansalla ei ole kykyä päättää asioista yhtä hyvin kuin poliitikoilla" on esitetty aikaisemminkin, mutta silloin se ei koskenut suoraa demokratiaa, vaan naisten oikeutta äänestää. Jo antiikin Kreikan filosofi Aristoteles piti naisia epätäydellisinä miehinä ja oletti, että naiset eivät voi olla koskaan täysin ihmisiä. Puolestaan valistuksen ajan jälkeen naisten äänioikeuden vastainen liike argumentoi muun muassa, että naiset ovat liian tunteellisia ja sen vuoksi he tekevät päätöksensä ennemmin tunteiden kuin älyn pohjalta.

Nykyään suoraa demokratiaa vastustetaan sanomalla, että tavalliset kansalaiset äänestävät helposti fiilispohjalta ja että kansalaisilta puuttuu päätöksiä varten tarvittava asiantuntijatieto. Tutkimustieto ja empiirinen kokemus eivät kuitenkaan tue tätä oletusta. Päinvastoin; mitä enemmän valtaa ihmisillä on valtaa tehdä päätöksiä, sitä paremmin he osaavat noita päätöksiä tehdä, sitä kiinnostuneempia he ovat yhteiskunnasta ja sitä enemmän he oppivat poliittisia taitoja. Tätä ilmiötä käsittelee muun muassa Zürichin yliopiston tutkijoiden Matthias Benzin ja Alois Stutzerin tekemä tutkimus "Are Voters Better Informed When They Have a Larger Say in Politics?"

Benzin ja Stutzerin tekemän tutkimuksen mukaan ihmiset ovat sitä pätevämpiä, mitä enemmän heillä on poliittista valtaa tehdä päätöksiä omasta elämästään. Maissa, joissa ihmiset saivat äänestää EU:hun liittymisestä ihmiset tiesivät sekä objektiivisesti enemmän EU:hun liittyvistä kysymyksistä että tunsivat subjektiivisesti ymmärtävänsä EU:ta paremmin kuin niissä maissa, joissa ihmiset eivät saaneet äänestää EU:hun liittymisestä. Vastaava tutkimus tehtiin Sveitsissä sveitsiläisten äänestettyä siitä, liittyykö Sveitsi Euroopan talousalueeseen vai ei. Tutkimuksesta paljastui, että äänestyksen jälkeen sveitsiläiset tiesivät enemmän EU:sta ja EEC:stä kuin Sveitsin naapurivaltiot, jotka olivat olleet EU:n jäsenvaltioita jo pidemmän aikaan.

Sveitsissä eri kantoneissa on hyvin erilainen järjestelmä. Joissain kantoneissa suoran demokratian määrä on erittäin suuri ja toisissa taas järjestelmä on melkein kuin edustuksellisessa demokratiassa. Tutkimuksessa huomattiin, että mitä suurempi suoran demokratian määrä oli kantonissa, sitä paremmin kansalaiset olivat myös perillä politiikasta ja päättämiseen liittyvistä asioista. Kun verrattiin kantonia, jossa kansalaisilla on eniten vaikutusvaltaa suoralla demokratialla (Basel-Landschaft) kantoniin, jossa kansalaisilla on vähiten suoraa vaikutusvaltaa (Geneve), huomattiin poliittisen tietämyksen eron olevan suurin piirtein sama kuin niillä, jotka ovat käyneet vain pakollisen peruskoulutuksen, verrattuna niihin, jotka ovat suorittaneet tutkinnon. Suora demokratia tekee kansalaisista kyvykkäämpiä ja itsevarmempia päättäjiä.

Suora demokratia vaikuttaa kahdella tavalla. Jos puolueet, lobbausryhmät tai hallitus tahtovat voittaa äänestyksen, ne joutuvat tarjoamaan tietoa, miksi ihmisten kannattaa äänestää asian puolesta tai sitä vastaan. Sama koskee myös oppositiota ja esimerkiksi erilaisia yhdistyksiä. Pelkästään ideologisella vasemmisto/oikeisto-akselilla pysyttely ei riitä, vaan poliitikot joutuvat tarjoamaan konkreettisia argumentteja ja tietoa käsillä olevasta kysymyksestä. Suorassa demokratiassa poliitikoille ja puolueille syntyy tarve tarjota kansalle tietoa, mikäli he tahtovat oman näkemyksensä voittavan.

Koska suoran demokratian päätöksenteossa käsiteltävänä ovat yleensä tietyt yksiselitteiset kysymykset, poliitikot eivät voi olla ottamatta näihin asioihin kantaa. Jopa vaikeissa ja poliittisesti tulenaroissa kysymyksissä (kuten NATO-kysymys) poliitikolta odotetaan selvää kyllä tai ei -vastausta, eikä hän voi piilotella puolueohjelman epämääräisten lausekkeiden, kuten "parempi terveydenhuolto!", takana. Toisin kuin edustajavaaleissa, suorassa demokratiassa kysymykset ovat tiukasti asiakysymyksiä, minkä vuoksi sekä henkilökohtaisiin ominaisuuksiin käyvät argumentit että imagolla pelaaminen muuttuvat huomattavasti merkityksettömämmiksi. Suorassa demokratia ei ainoastaan lisää tarjotun tiedon määrää, vaan se myös muuttaa sen luonnetta imagotiedosta lähemmäksi faktatietoa.

Kansalaisille suora demokratia luo tarpeen saada tietoa. Mitä enemmän vaikutusvaltaa kansalaisilla on itseään koskevissa asioissa, sitä todennäköisemmin kansalaiset ovat kiinnostuneet näistä asioista. Mitä kiinnostuneempia kansalaiset ovat, sitä enemmän he ottavat asioista selvää. Suorassa demokratiassa kansalaiset oppivat helpommin poliittisia kykyjä. Kampanjoidessaan mielipiteidensä vuoksi ja valmistellessaan aloitteita kansalaisilla on sekä mahdollisuus että tarve oppia politiikan kannalta välttämättömiä perustaitoja; varainhankintaa, tietojen löytämistä, argumentaatiota ja niin edelleen. Edustuksellisessa demokratiassa sekä mahdollisuudet että tarve poliittisten taitojen oppimiselle on pienempi kuin suorassa demokratiassa.

Poliitikot ovat "vain" ihmisiä

Koska suora demokratia itsessään tekee kansalaisista vastuullisempia ja pätevämpiä, on poliitikkojen kansasta poikkeava erityinen asiantuntija-asema pitkälti pelkkä illuusio, jota puhtaasti edustuksellinen järjestelmä ylläpitää. Edustuksellisessa demokratiassa poliitikoilla on käytännössä monopoli sen suhteen, minkälaisista asioista poliittista keskustelua käydään. Poliitikot voivat ohjata keskustelua ja pitää sen aiheissa, jotka he ovat ennalta päättäneet. Poliitikot ovat asiantuntijoita niin pitkään kuin sekä keskusteluympäristö että keskustelun sisältö on heidän ennakkoon päättämäänsä. Edustuksellisessa demokratiassa ainoa poliitikolta vaadittava ominaisuus on poliitikoinnin hallitseminen. Poliitikkojen asiantuntijuus on nimenomaan siinä, että he tietävät, miten edustetaan, miten poliittista keskustelua hallitaan ja miten varmistetaan valinta seuraavalle kaudelle.

Älyllisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan poliitikot eivät eroa millään tavalla kenestä tahansa kansalaisesta. Poliitikot tekevät samanlaisia virheitä kuin muutkin ihmiset, eikä heillä ole mitään muista ihmisistä poikkeavia kykyjä tehdä arvioita edes hallitsemansa maan kannalta tärkeimmistä asioista. Esimerkiksi Jyrki Katainen ei onnistunut laman tullessa antamaan minkäänlaisia ennakoivia arvioita valtion velkatarpeesta, vaan arviot muuttuivat käytännössä reaaliaikaisesti siten, kun valtion tilanne heikkeni. Kyse ei siis ollut mistään arvioinnista, vaan tosiaikaisesta raportoinnista, jonka kuka tahansa riittävät tiedotuskanavat omistava henkilö voi tehdä. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, vaan koko edustuksellisen demokratian historia on täynnä samanlaisia epäonnistumisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että poliitikot olisivat jotenkin huonoja ihmisiä. Se tarkoittaa sitä, että he ovat vain ihmisiä.

Tavalliset kansalaiset taas ovat nykyaikana valveutuneempia kuin koskaan. Internet ja kehittyneet yhteydenpitomenetelmät ovat aiheuttaneet sen, että kansalaisilla on käsissään enemmän tietoa kuin koskaan sekä mahdollisuus löytää uutta tietoa muutamalla napin painalluksella. Kännykät, sähköposti, keskustelufoorumit ja sadat erilaiset tavat pitää käytännössä ilmaiseksi yhteyttä mistä tahansa minne tahansa merkitsevät sitä, että poliittinen keskustelu on helpompaa kuin koskaan ja sitä harjoitetaan laajemmin kuin milloinkaan koko ihmiskunnan historian aikana. Blogit ja kotisivut merkitsevät sitä, että kuka tahansa voi milloin tahansa julkaista omia mielipiteitään käytännössä välittömästi ja ilmaiseksi maantieteellisten ja ekonomisten rajojen estämättä. Vaikka joskus olisi ollut totta, että kansalaiset ovat liian valveutumattomia tekemään päätöksiä, ovat asiat muuttuneet radikaalisti.

Älyllisiä ja henkisiä ominaisuuksia tärkeämpää on kuitenkin se, että poliitikot eivät ole moraalisesti millään tavalla keskivertokansalaisen yläpuolella. Yritykset ja eturyhmät pyrkivät saamaan poliitikot laatimaan yrityksien ja eturyhmien kannalta edullisia lakeja. Poliitikoihin kohdistuu valtavat määrät painetta erilaisten lobbausryhmien, rahoittajien ja hyvä veli -verkostojen kautta. Kansan lahjominen ja painostaminen on puolestaan huomattavasti hankalampaa. Sen lisäksi päätöksiä tehdessään kansalaisia suojaavat myös erilaiset oikeudet, kuten vaalisalaisuus, jollaista kansanedustajille ei voida myöntää, koska edustajien päätöksenteon on oltava läpinäkyvää. Kansalaisilla on poliitikkoja suuremmat edellytykset toimia omatuntonsa pohjalta ja he kohtaavat poliitikkoja vähemmän ulkopuolelta tulevaa painostusta. Kansalaisia voidaan pitää suoran demokratian päätöksenteossa "korruptoimattomina", ja tämä korruptoimattomuus vaikuttaa myös laajemmin koko järjestelmään.

Suora demokratia nimittäin vähentää korruptiota tekemällä lahjusten antamisesta ja hyvä veli -verkostoista merkityksettömiä. Yrityksellä tai yhdistyksellä ei ole mitään mieltä saunottaa tai lahjoa poliitikkoja saadakseen poliitikon tekemään haluamallaan tavalla, sillä lahjominen ei pysty vähimmissäkään määrin varmistamaan, että asiat kääntyvät yrityksen tai yhdistyksen haluamalla tavalla. Kansa voi milloin tahansa tulla väliin ja ottaa asiat äänestettäväkseen, eikä poliitikoilla ole valtaa päättää siitä, miten kansa tulee äänestämään. Lahjomisesta ja painostuksesta muuttuu yrityksille ja eturyhmille pelkästään kallista uhkapeliä, joka voi epäonnistua koska tahansa kansa päättäessä ottaa asiat omiin käsiinsä.

Lahjonnan tekeminen hyödyttömäksi ei ole ainoa tapa, miten suora demokratia vähentää korruptiota. Suora demokratia antaa kansalle mahdollisuuden päättää itse asioista. Kansanedustajien on nimenomaisesti edustettava kansaa, sillä mikäli kansanedustaja ei tee tätä tehtävää riittävän hyvin, kansa voi ottaa ohjat omiin käsiinsä ja edustaa itse itseään. Edustuksellisessa demokratiassa kansa on sidottu hallituksen ja kansanedustajien tekemiin linjauksiin, mutta ei toisin päin. Suorassa demokratiassa tämä asetelma kääntyy päinvastaiseksi; hallitus ja kansanedustajat sidotaan kansan linjauksiin. Hallitsijoille tulee käytännössä mahdottomaksi säätää lakeja, jotka ovat räikeästi ristiriidassa kansan tahdon kanssa.

Suora demokratia luo kansasta kansalaisia

Kuten mikään järjestelmä, myöskään sveitsiläistyyppinen suora demokratia ei ole täydellinen. Siinä on kuitenkin monia elementtejä, jotka korjaavat ja täydentävät puhtaasti edustuksellisen demokratian puutteita. Suora demokratia vie keskustelun pois imagokysymyksistä kohti asiakysymyksiä ja se antaa äänestäjille paremmat keinot arvioida politiikkaa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa myös edustajien valinnassa ja yleisesti ottaen suhtautumisessa koko yhteiskuntaan. Suora demokratia myös kitkee korruptiota ja antaa kansalaisille tehokkaat keinot valvoa päättäjiään. Tämä valta on valtaa sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita, ja tätä valtaa hallitsijat pelkäävät.

Kaikki kansalle annettu päätösvalta on suoraan pois hallitsijoiden päätösvallasta ja kaikki kansalle annetut vaikutusmahdollisuudet heikentävät hallitsijoiden valta-asemaa. Oman valta-asemansa vuoksi on hallitsijoiden etu vastustaa suoraa demokratiaa. Koska suora demokratia tekee kansalaisista valveutuneempia ja kyvykkäämpiä, merkitsee suoran demokratian vastustaminen myös sitä, että vastustetaan ihmisten kehittymistä valveutuneemmiksi ja kyvykäämmiksi kansalaisiksi.

Kärjistettynä voi sanoa, että vallankäyttäjien ja hallitsijoiden kannalta on parasta, että ihmiset pysyvät tyhminä, heikkoina ja kyvyttöminä päättämään omista asioistaan. Tästä muodostuu kahtiajako "eliittiin" ja "rahvaaseen". Yksi suoran demokratian merkittävimmistä eduista on se, että se rikkoo tätä kahtiajakoa. Eliitillä ei ole enää valtamonopolia ja kaikki yhteiset asiat ovat yhteisesti päätettävissä. Koko ajatus "eliitistä" menettää merkitystään ihmisten saadessa vallan päättää itse omasta elämästään, omasta yhteiskunnastaan ja omasta kohtalostaan. Kansasta sekä heidän edustajistostaan tulee tasa-arvoisempia ja -vertaisempia. "Hallitsijan" ja "hallittavan" roolien sijasta muodostuu yksi rooli, joka on yhteinen kaikille; valveutunut, päätöskykyinen ja itsevarma ihminen - kansalainen sanan varsinaisessa merkityksessä.